6.2.2 Kyllääntyminen

Laadullisessa tutkimuksessa aineistoa tarvitaan juuri sen verran kun kuin aiheen ja asetetun tutkimustehtävän kannalta on välttämätöntä. Yksi tapa ratkaista kysymys aineiston riittävyydestä on sen kyllääntyminen eli saturaatio. On kaikin puolin järkevää ajatella aineistoa olevan tarpeeksi, kun uudet tapaukset eivät enää tuo tutkimusongelman kannalta uutta tietoa eli aineisto alkaa niin sanotusti toistaa itseään. (Eskola & Suoranta 1998, 62-63.)

Kyllääntymistä ei voi saavuttaa, jos ei tiedä, mitä aineistostaan etsii. On toki mahdollista, ettei tällaista kyllääntymispistettä pysty etukäteen asettamaan, jolloin kyllääntymisen rajaa tulee tarkkailla tutkimuksen edetessä. Esimerkiksi yksi eläytymismenetelmäaineistoa koskeva riittävän aineiston suhteellinen määrä on kokemuksen perusteella 15 vastausta yhtä kehyskertomusta kohden. (Eskola & Suoranta 1998, 63.)

Kyllääntymisen käsitteen voidaan ajatella olevan yhteydessä myös tulosten yleistettävyyteen. Suhteellisen pienestäkin aineistosta voidaan tehdä yleisempiä kuin vain kyseistä aineistoa koskevia päätelmiä, kun aineisto alkaa toistaa itseään. Tällaisesta yleistämisestä on esimerkkinä Bertraux´n tutkimus (1982, Tuomen ja Sarajärven 2002, 90 mukaan), jossa hän leipurien elämänkulkua tutkiessaan huomasi jo 15 haastattelun tuottavan samanlaisia perusrakenteita. Tutkimuksessaan Bertraux tuotti yhden leipuriluokan, jota pyrki kuvaamaan. Jos hän olisi luokitellut haastattelemansa leipurit useampiin erilaisiin luokkiin, olisi aineistoa luultavasti tarvittu enemmän. Peruskysymyksenä siis on, hakeeko aineistosta yhdenmukaisuutta vai erilaisuutta? Aineiston kyllääntymistä ajatellen heterogeenisyyden tutkiminen edellyttää kooltaan suuremman aineiston kuin homogeenisyyden tutkiminen. (Tuomi & Sarajärvi 2002, 90.)

Aineiston kyllääntymisen ajatus on tutkijankin kannalta hieman ongelmallinen. Tutkijan kyvystä nähdä aineisto monipuolisesti riippuu pitkälti se, kuinka paljon hän aineiston keräämisen yhteydessä huomaa uusia näkökulmia. Kyllääntymispistettä voi siten olla hyvinkin vaikea määrittää. Lisäksi herää kysymys, mistä tutkija voi olla varma, ettei tutkimuskohde varmasti tuota enää uutta tietoa? (Hirsjärvi ym. 2004, 171.) Kukaan ei voi olla varma siitä, ettei uuden tiedon ilmaantuminen jossain vaiheessa olisi vielä mahdollista. Johonkin on kuitenkin vedettävä raja ja kyllääntymispisteen saavuttaminen on yksi käytännöllinen tapa rajata aineiston määrää.