KvaliMOTV

Ajankohtaista | MOTV-lista | Palaute

Menetelmäopetuksen tietovaranto - KvaliMOTV

7.3 Analyysi ja tulkinta

Tutkimusongelma (2.3.1, 7.1.1), suhde kieleen (7.1.2) ja mahdollinen tutkimusta viitoittava tutkimussuuntaus (luku 5) antavat joitakin reunaehtoja sille, miten aineistoa on hyvä lähestyä. Aineisto on litteroitu ja ennen varsinaiseen analyysiin ryhtymistä sitä on saatettu koodata. Kuinka jatketaan?

Laadullisen aineiston analyysissa ei oikeastaan ole käytettävissä mitään teknisesti sovellettavia työkaluja – vaikka toisaalta koodauksen, laskemisen (7.3.3) ja ohjelmien käyttämisen voidaankin systemaattisen otteensa vuoksi ajatella sellaisia olevan. Analyysimenetelmiä aina loogisesti samalla tavalla käytettävinä ja selkeitä kaavoja noudattavina ei siis ole. Sen sijaan on olemassa erilaisia näkökulmia ja tarkastelutapoja, joiden avulla aineistoa voidaan ja tuleekin käydä läpi systemaattisesti. Vaihtoehtoja analyysin tekemiseen on lukuisia. Tavoitteena voi olla aineiston tiivistäminen, mikäli sen avulla voidaan saada esille ymmärrys ja tulkinta siitä, mitä olennaista lisävalaistusta aineisto tuo tutkimuskysymyksiin vastaamiseen. Koskaan ei voi tyytyä pelkkään aineiston kuvaukseen. Analyysissa tulisi pilkkoa, purkaa, koota, eheyttää, täydentää – hajottaa ja hallita. Aineiston sisältöä koodaavalla jäsentämisellä tarkoitetaan kokonaisuuden pienempiin osiin jakamista ja näiden osien tarkastelemista. Työskentelyn ei silti tulisi jäädä vain tähän vaan aineiston sisällöllisen jäsentämisen jälkeen tulisi tehdä synteesiä. Pienestä pitäisi saada aikaan jotain suurempaa, aineistosta tulisi löytää jotain yleisempää kuin vain yksittäisiä vastauksia – jollei sitten tutkimustehtävässä korostu nimenomaan kirjon kuvaaminen ja erilaisuuden esiin nostaminen, (luku 5.1).

Raportissa tutkijan tulisi pyrkiä kiteyttämään aineiston keskeinen anti tutkimustehtävän kannalta – esim. "mitä kiinnostavaa haastateltavat/kirjoittajat ovat minulle kertoneet?". Tätä antia täytyisi kommentoida, keskusteluttaa ja tarkastella kriittisesti oman ajattelunsa ja muiden tutkimusten ja näkökulmien, avulla. Mikäli ei olla kiinnostuneita nimenomaan ns. profiileista tai yksittäisistä tapauksista, tekstimassaa eli aineistoa tulisi ajatella kokonaisuutena. Aineistoa tulisi pilkkoa ja saada puristettua tiiviimmäksi ja sitä tulisi koetella tutkijan ajattelun ja muiden tutkimusten kanssa pohtimalla esimerkiksi, mitä aineiston avulla voidaan päätellä tutkittavasta asiasta tai ilmiöstä, miten aineistosta havaitut seikat liittyvät aiempiin aiheesta tehtyihin tutkimuksiin ja tukevatko löydökset muita tutkimuksia vai ovatko ne jollain tapaa ristiriidassa.

Jos ajatellaan, että tutkimukseen suhtaudutaan realistisella, aineiston sisältöä jäsentävällä ja analysoivalla otteella, yksi keino aineiston käsittelystä analyysiin etenemiseen olisi jatkaa koodauksesta – mikäli sitä siis on harjoitettu. Koodauksen pohjalta aineistoa voidaan kvantifioida (7.3.3), sen sisältöä voidaan eritellä laadullisesti tai määrällisesti (7.3.2), yksittäisistä havainnoista voidaan muodostaa suurempia koonteja, teemoja (7.3.4). Tämän jälkeen teemoja voidaan vielä tiivistää tyypeiksi; tyyppikertomuksiksi ja -vastauksiksi (7.3.5), joiden perusteella saadaan käsitys siitä, mitkä ovat aineiston tyypilliset ja yleiset elementit tai millaisia tyypillisiä kertomuksia aineistoon sisältyy. Tyypittelyn tavoitteena on pystyä sen avulla löytämään ja esittämään tutkittavasta aiheesta jotain olennaista ja keskeistä.

Edellä kuvatun tavoin edetessä aineiston käsittelyn avulla havaituista pienistä yksityiskohdista siirryttäisiin askel askeleelta kohti suurempia ja kattavampia tiivistyksiä. Tällöin rakennetaan analyysia ja raporttia (luku 4) vaihe vaiheelta, jännityskertomuksen tavoin: asioita paljastetaan pala palalta ja vasta lopuksi seuraa huipennus, jossa aineiston keskeinen anti on viimein saatu tiivistettyä ja tarina päättyy. Toinen vaihtoehto olisi tehdä päinvastoin: aineiston huolellisen lukemisen jälkeen muodostettaisiin aineistoa kuvaavia tyyppejä. Luokituksia ja tyyppejä sitten tarkasteltaisiin systemaattisemmin kuvaten päätelmien todistusaineistoa. Tyyppejä voitaisiin pilkkoa teemoihin eli tavallaan tehdä teemoittelua tyypittelyn sisällä (kuvata ja eritellä tyyppejä tarkemmin), ja mahdollisesti voitaisiin myös koodata ja/tai laskea, jotta tyyppien ja niihin sisältyvien teemojen yleisyydestä saataisiin varmuutta. Raportissa nostettaisiin ensin esiin lopputulos ja ryhdyttäisiin sitten purkamaan auki, mistä tulos oikeastaan koostuu ja mitä matkan varrella on tapahtunut.

Välimuotojakin löytyy. Yhtenä esimerkkinä mainittakoon ns. tapauskuvausten muotoileminen. Kustakin haastattelusta tai esimerkiksi kirjoitelmasta laaditaan tiivistelmä, johon kiteytetään tapauksen olennaisimmat asiat. Tapauksia voidaan vertailla ja rakentaan vertailun pohjalta teemoja ja/tai tyyppejä. Toisena esimerkkinä toimii teemahaastatteluaineiston (luku 6.3.2) analysoiminen, jossa aineisto järjestellään esimerkiksi haastatteluteemoittain, minkä jälkeen aineistoa tarkastellaan tehden muistiinpanoja ja mahdollisesti tarkempia koodauksia. Tutkija pyrkii tiivistämään teemojen keskeisen annin omin sanoin ja liittää mukaan tulkintoja ja teoriaa. On hyvä muistaa, että haastattelujen teemat eivät välttämättä noudata etukäteen suunniteltua runkoa: ihmiset voivat puhua tutkimuksellisesti mielenkiintoisista teemoista heille merkityksellisissä konteksteissa. Haastattelupuheessa esiin nousevat teemat eivät siis välttämättä noudata orjallisesti tutkijan tekemän kysymyksen sisältöteemaa.

Jos mielenkiinto olisi kielellisessä tarkastelussa (7.3.6), voitaisiin aineiston käsittelyn silmälaseihin valita diskursiiviset, narratiiviset, retoriset tai keskusteluun keskittyvät kehykset. Diskursseja tutkittaessa etsittäisiin teemojen tavoin puhetapoja ja puhetapatyyppejä – esimerkiksi vastauksia siihen, miten puhutaan, mitkä elementit kuvaavat puhetta, minkä tekijöiden ympärille puhe rakentuu. Narratiivisessa analyysissa voitaisiin hakea esimerkiksi kertomus- tai tarinatyyppejä tai juonirakennetta. Analyysissä voitaisiin kuvata, miten tarinat etenevät, millaisia vaiheita niissä on, millaisia toimijoita niissä on, millaisia rakenteita tarinat noudattavat jne. Retorisessa analyysissa näkökulmana olisivat argumentit (perustelut, kielenkäytön tapa), joita voitaisiin myös tarkastella diskurssien ja/tai narratiivien ohessa. Keskustelunanalyysissa (http://www.helsinki.fi/hum/skl/ca/) puolestaan lähestyttäisiin vuorovaikutteista tekstiä silmälaseilla, jotka suuntaisivat katseen keskustelun rakentumisen elementteihin (miten keskustelu rakentuu, mikä merkitys on tauoilla, miten vuoronvaihdot tapahtuvat).

Niin realistista analyysiotetta (teemoittelu, sisällönerittely, kvantifiointi, tyypittely) kuin kielellisiäkin tarkastelutapoja (diskurssianalyysi, narratiivinen analyysi, retorinen analyysi, keskusteluanalyysi) voidaan tutkimuksellista mielikuvitusta käyttäen yhdistellä keskenään. Esimerkiksi teemoittelu ei sulje pois tyypittelyä ja diskurssianalyysiin voi liittyä myös vaikkapa retorista tarkastelua – ellei sitten sitouduta johonkin tiettyyn perinteeseen tai tutkimussuuntaukseen, jolloin on pysyttäydyttävä sen filosofis-metodologisissa perusteissa ja menettelyissä. Mikäli analyysitapoja käytetään analyysin tiivistämisessä ilman tiukkoja paradigmaattisia sidoksia, on yhdisteleminen mahdollista; aivan kuten laadulliseen tutkimukseen voidaan yhdistää määrällisyyttä.

Olennaisinta on, että analyysin parissa työskentelevä perustelee valintansa ja selittää, miksi hän on mitäkin tehnyt, jotta tutkimuksesta tulee perusteltu, uskottava ja mahdollisimman luotettava (3). Etsimisprosessia ohjaa kaiken aikaa tutkimusongelma: mitä aineistossa kerrotaan kiinnostuksen kohteena olevasta ilmiöstä – miten tutkimusongelmaan liittyvät löydökset saadaan tiivistettyä ja tulkittua; peilattua oman ajattelun ja muiden ajattelun (teoriat, tutkimukset, näkökulmat) kanssa. Erilaiset analyyttiset tarkastelutavat ohjaavat erilaisten näkökulmien ottamiseen: realistisessa tarkastelutavassa ollaan kiinnostuneita siitä, mitä aineistossa on ja mitä siinä kerrotaan tutkittavasta aiheesta. Kielellisissä analyyseissa taas vaihdetaan perspektiiviksi se, miten asioista kerrotaan, miten puhe tai keskustelu muodostuu, miten asioita tuotetaan ja uusinnetaan puheessa, miten puheteot vaikuttavat, millaisia kertomuksia puheen tai tekstin avulla muodostetaan.

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto Menetelmäopetuksen tietovaranto
FSD