MOTV 7.3.3 Kvantifiointi
Sopivatko laskeminen ja numerot lainkaan kvalitatiivisen aineiston käsittelyyn? Laadullisen aineiston hyödyntäminen ei sulje pois määrällisyyttä. Määrä ja laatu voivat molemmat olla mukana niin kvalitatiivisessa kuin kvantitatiivisessakin tutkimuksessa. (Ks. esim. Mäkelä 1991, 57-58.)
Vaikka nykyään menetelmäajattelussa pyritäänkin eroon vastakkainasetteluista ja tiukoista jaoista, ei tutkimusotteiden eroavuuksia kuitenkaan voi täysin unohtaa. Etenkin aineiston muodon erottelussa jako laadulliseen ja määrälliseen on edelleen käyttökelpoinen. Tutkimuksellista kenttää voi jäsentää myös ilman rajoittaviksi koettuja laadun ja määrän käsitteitä puhumalla esimerkiksi teoreettisesta ja aineistoihin nojautuvasta empiirisestä tutkimuksesta. (ks. esim. Töttö 2004, 9-20). Menetelmien jaottelusta ei tästä huolimatta päästä kokonaan eroon. Perinteinen jako kvalitatiiviseen ja kvantitatiiviseen tutkimukseen on usein paikallaan aineiston muodon erottelussa. Yksi tapa onkin hahmottaa kvalitatiivinen ja kvantitatiivinen analyysi jatkumona, ei dikotomiana (Alasuutari 1993, 170). Kvantitatiivisen ja kvalitatiivisen analyysin jatkumon ohella voidaan puhua laadullisen aineiston analyysin systemaattisuudesta. Analyysi voidaan ymmärtää jatkumolla, jonka toisessa päässä on vaikutelmanomainen, impressionistinen analyysi ja toisessa päässä systemaattinen analyysi (Eskola & Suoranta 1998).
Liian usein laadullisen tutkimuksen analyysi on aineistositaattien järjestämistä peräkkäin ja jonkin löysän tutkijan välirepliikin (vastaajat kuvasivat tutkittavaa asiaa seuraavin tavoin) liittämistä sitaattikokoelmien väliin. Tutkimuksessa täytyy kuitenkin analysoida ja tulkita, ei pelkästään nostaa laiskasti aineistosta sitaatteja ja kuvata niitä. Aineiston kvantifiointi (ks. esim. Toivonen 1999, 108) ei kuitenkaan ole mikään yksinkertainen taikakeino pyrittäessä tekemään entistä parempia kvalitatiivisia tutkimuksia. Laskeminen voidaan myös latistaa iänikuiseen vänkäämiseen siitä, miten laadullisessa tutkimuksessa voidaan laskea ja osaavatko kvalitutkijat tehdä taulukoita (Alasuutari 2000; Töttö 2000a). Mutta toisinaan myös laadullisessa tutkimuksessa määrällinen analyysi voi olla käyttökelpoinen. Laskemisella laadulliseen aineistoon pääsee joskus helpommin kiinni kuin vain lukemalla sitä uudestaan ja uudestaan. Laskemalla saa joskus myös varmuuden siitä, että tutkimuksen tuloksina esitettävät päätelmät eivät perustu vain tuntumaan ("mutu").
Otettaessa laadulliseen tutkimukseen mukaan myös määrällisiä elementtejä, on syytä unohtaa määrällisyyteen kytkeytyvät vaatimukset yleistämisestä ja tilastollisten lukujen laskemisesta. Riskinä kvantifioinnin mukaan ottamisessa voi olla laadullisen tutkimuksen arviointi määrällisen tutkimuksen käsitteillä (Mäkelä 1990, 57-58), vaikka tutkimuksen tavoitteet eivät tällaisiin arviointeihin patistaisikaan. Laadullisen tutkimuksen aineistotkin ovat yleensä niin rajallisia, että kvantitatiivisen tutkimuksen tyypillisintä havaintoyksikköä eli henkilöä, ei aina voi käyttää laskemisen lähtökohtana.
Laadullisen analyysin tueksi voidaan laskea vaikkapa koodien (7.2.2) tai erilaisiin teemoihin (7.3.4) kuuluvien elementtien lukumääriä. Toisinaan laskeminen estää analyysin jäämistä vain tuntumaksi tai olettamuksiksi (Kyllä tämä taitaa esiintyä teksteissä tiheään). Siksi onkin hyvä, että tutkija tekee jonkinlaisia laskelmia edes itseään varten, vaikkei frekvenssejä varsinaisessa raportissa esittäisikään. Kvalitatiivisessakin tutkimuksessa voidaan toki esittää myös taulukoita tai matriiseja. Kvantifiointi voidaan koota erilaisiksi taulukoiksi, joista keskeisimmät voi liittää havainnollistamaan tutkimusta tai kuvaamaan aineiston piirteitä. Taulukkoa käytettäessä tulee tietysti muistaa itse ja muistuttaa myös lukijaa siitä, mikä taulukon tarkoitus oikeastaan on: mitä siinä on laskettu, mistä on laskettu (havaintoyksikkö) ja mikä laskutulosten merkitys analyysin kannalta on.
Laskeminen systematisoi analyysia, mutta laskelmatkin ovat luonnollisesti tutkijan konstruktioita. Tutkimustehtävä ja tutkijan intressit vaikuttavat laskemistapaan ja laskemisen kohteiden valintaan. Tarkkoja ohjeita tai kaavaa laskelmien tekemiseen ei ole olemassa. Aineistosta voidaan laskea esimerkiksi koodien tai joidenkin sanojen/termien esiintymisen määrää – koodaaminen voikin toimia tienä kvantifiointiin. Laskemisessa on tärkeää kuitenkin huomioida asioiden esiintymisen kontekstit. Yksinomaan sanahakuja käyttämällä ei saada luotettavia tuloksia. Synonyymit, kiertoilmaisut ja ironia ovat esimerkkejä siitä, että joku sana voi esiintyä monessa erilaisessa asussa, yhteydessä ja merkityksessä. Asioiden esiintymisestä saadaan siis parhaiten tietoa lukemalla sitkeästi tekstejä kokonaisuuksina, ei vain etsimällä yksittäisiä sanoja.
Aineistoon on helppoa sokaistua. Kun tekstiä on tuijotellut aikansa, alkaa väsyä ja tällöin analyysi saattaa jäädä liian kevyeksi. Analyyseja onkin hyvä näyttää myös muille. Ulkopuolinen lukija voi huomata helpommin epäloogisuudet ja kohdat, jotka tutkijalta itseltään ovat jääneet tarkasteluista huomaamatta. Keskustelemalla muiden kanssa analyysissä tehdyistä ratkaisuista myös tutkimuksen luotettavuus paranee.