KvaliMOTV

Ajankohtaista | MOTV-lista | Palaute

Menetelmäopetuksen tietovaranto - KvaliMOTV

7.3.5 Tyypittely

Keskeinen, olennainen, ominainen – tyypillinen. Myös laadullisessa tutkimuksessa ollaan kiinnostuneita jostakin yleisemmästä kuin vain erilaisten haastatteluiden tai kertomusten kirjosta. Tällöin kiinnitetään huomiota tyypillisyyteen; aineistoa kokonaisuutena hyvin luonnehtiviin seikkoihin, joita pyritään tiivistämään informatiivisesti. Mutta mielenkiinto voi kohdistua myös seikkoihin, jotka saatetaan ajatella erikoisiksi, yksittäisiksi, omituisiksi ja keskimääräisestä poikkeaviksi. Myös epätyypillisiä tapauksia voidaan ja usein pitääkin analysoida: esimerkiksi fenomenografiassa ollaan kiinnostuneita ristiriitaisuudesta ja erilaisuudesta nostamalla juuri epätyypillisiä asioita tutkimuksessa esiin. Myös kielellisissä tarkasteluissa saatetaan yleisyyden ja tyypillisyyden sijaan kohdentaa mielenkiinto erilaisuuteen ja poikkeavuuteen.

Tyypittelyllä tarkoitetaan tyypillisten asioiden kokoamista eli aineiston tiivistämistä havainnollisiin tyyppeihin. Kyseessä ei siis ole haastateltavien tai vastaajien vaan heidän tarjoamansa informaatioaineksen tyypittely. Esimerkiksi haastatteluaineistoista voidaan etsiä tietyn tyyppisiä vastauksia; haastatteluja tai niiden osia, joita yhdistävät tietyt elementit ja joiden voidaan siksi ajatella edustavan jotakin tyyppiä. Esimerkiksi kahden ihmisen haastattelut voivat hyvinkin olla erityyppisiä, muttei niitä välttämättä ole mielekästä ryhtyä varsinaisesti tyypittelemään. Mikäli tyyppejä etsitään ja mikäli aineisto soveltuu tyypittelyyn, voidaan kuhunkin tyyppiin kuuluvien tekstien avulla laatia tyyppikuvauksia. Kuvauksissa yhdistyvät eri vastauksissa esiintyvät yleiset ja siten tyypilliset elementit. Tyyppikuvauksia vertailemalla voidaan helposti nähdä, kuinka eri tyypit eroavat toisistaan ja millaisia tyyppejä aineistosta voidaan konstruoida. Kuvaukset ovat eräänlaisia läpileikkauksia tai tiivistelmiä aineistosta, joissa kiteytyvät aineiston keskeisimmät elementit. Esimerkiksi eläytymismenetelmällä kerättyyn aineistoon tyypittely soveltuu oikein hyvin: tyyppikuvauksissa tiivistyvät eri kehyskertomuksiin kirjoitetut vastaukset ja niiden avulla voidaan tarkastella kehyskertomusten variaation vaikutuksia kirjoitelmiin.

Tyypittelyssä astutaan tavallaan askel teemoittelua pidemmälle, sillä siinä kuvataan aineistoa lukuisten teemojen sijaan laajemmin. Tyypit ovat ikään kuin koontien koonteja, eli useimmiten teemat sisältyvät tyyppeihin. Laadullisessa tutkimuksessa tematisointi on valitettavan usein pelkistynyt sitaattien runsaaseen esittelyyn ilman sen kummempaa analyysia tai tulkintaa. Tyypittely vaatii aineiston aktiivista työstämistä ja tavoitteellista toimintaa kohti perusteellista tiivistämistä. Tyypit voidaan muodostaa esimerkiksi koodaamisen, kvantifioinnin ja/tai teemoittelun avulla. Kvantifiointi toimii oivallisena apuna tyypittelyssä, koska laskelmien tai taulukoiden avulla voidaan helposti tarkastaa, ovatko kaikki tyypilliset elementit mukana konstruoitavassa kertomuksessa. Toinen vaihtoehto on konstruoida tyypit ensin vaikutelmanomaisemmin (ks. 7.3) ja ryhtyä sitten tarkentamaan tyyppejä perusteellisemman aineiston lukemisen, käsittelyn ja analyysin avulla. Raportoinnissa analyysi voidaan purkaa auki esimerkiksi edeten tyyppikertomuksista tarkentavaan teemoitteluun, jolloin aluksi esitetään muodostetut tyypit ja sen jälkeen syvennetään niiden tarjoamaa kuvaa teemoitellen tyyppien sisältöä tarkemmin. Tällaista analyysia voidaan nimittää esim. teemoitteluksi tyypittelyn sisällä. Tästä eteenpäin analyysi etenee – tai ainakin pitäisi edetä – niin kuin tieteellisen tutkimuksen kuuluu: tulkintoja, johtopäätöksiä ja pohdintaa harjoittaen.

Tyypittelyllä ja narratiivisella analyysilla on monia yhteisiä piirteitä - tästä voit lukea lisää luvusta 7.3.6.4.

Katso myös

» Koodeista ja laskelmista tyypittelyyn

» Teemoista tyyppeihin

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto Menetelmäopetuksen tietovaranto
FSD