KvaliMOTV

Ajankohtaista | MOTV-lista | Palaute

Menetelmäopetuksen tietovaranto - KvaliMOTV

KvaliMOTV esimerkkiaineisto

Esimerkkiaineisto on osa-aineisto, joka on muodostettu Yksi päivä mediaa -arkistoaineistosta. Seminaaritöissä ja vastaavissa teksteissä tulee aineistoon viitata seuraavasti:

Yksi päivä mediaa 2001 [elektroninen aineisto]. FSD1306, versio 1 (2004-02-03). Yle Yleisötutkimus, Jyväskylän yliopiston Nykykulttuurin tutkimuskeskus ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkisto [tekijät]. Tampere: Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja], 2004.

Kukin torstaista 29.11.2001 kertova mediapäiväkirja on nimetty koodilla, jossa näkyy vastaajan numero, sukupuoli, syntymävuosi (a= jos ei tiedossa, vaan arvioitu) ja asuinalue. Esimerkiksi tiedostonnimi 0074M198004.txt tarkoittaa, että vastaaja numero 74 on mies, joka on syntynyt 1980 ja asuu Varsinais-Suomessa. Asuinaluetunnukset ovat seuraavat: 01 Pääkaupunkiseutu, 02 Muu Uusimaa, 03 Itä-Uusimaa, 04 Varsinais-Suomi, 05 Satakunta, 06 Kanta-Häme, 07 Pirkanmaa, 08 Päijät-Häme, 09 Kymenlaakso, 10 Etelä-Karjala, 11 Etelä-Savo, 12 Pohjois-Savo, 13 Pohjois-Karjala, 14 Keski-Suomi, 15 Etelä-Pohjanmaa, 16 Pohjanmaa, 17 Keski-Pohjanmaa, 19 Kainuu, 20 Lappi, 21 Ahvenanmaa, 22 ulkosuomalaiset.

0201N198605

Eurajoella torstaina 29. marraskuuta 2001

Aloitin siis päiväni normaaliin tapaan lukemalla "Satakunnan Kansa"-lehden aamupalaa syöden. Lehdestä luin sarjakuvat ja jotain paikallisuutisia, erityisen mielenkiintoinen juttu kertoi oudosta öljynporauslautasta, joka oli yön aikana ilmestynyt Porin satamaan (tai jotain) tyhjästä. Mielenkiintoista. Sitten reippaana (tai vähemmän reippaana..) kouluun. Välitunnilla luin fysiikan testiin ja ranskan sanoja, ei siis oikein mitään erityisen erikoista.. Koulun jälkeen luin "Länsi Suomi" -lehden. Meillä on sellainen systeemi, että meille tulee "Satakunnan Kansa" ja naapurille tulee "Länsi Suomi", iltapäivällä lehdet vaihdetaan, näin siis molemmat saavat lukea molemmat lehdet, eikä silti tarvitse itse tilata molempia. Kätevää. Jonkin ajan kuluttua lähdin kirjastoon, jossa lähinnä selailin joitakin kirjoja, jotka tosin lainasin ja aion myöhemmin myös lukea. Yleensä luen Fantasia-kirjoja ja jotain 'tosi tarina' -juttuja. Illalla katselin televisiosta "Voitto Kotiin" -sarjaa vanhempieni kanssa, en erityisemmin pidä kyseisestä sarjasta (ärsyttävän juontajan takia), mutta ei juuri sillä hetkellä ollut parempaakaan tekemistä. Nettin pääsyä odotellessani katselin televisiosta "Sinkku Tytöt"-sarjaa, tämäkään ei ole todella mieleiseni ohjelma, mutta menee paremman puutteessa. Tylsä sarja, mitä ideaa on tuijottaa toisten seuran haku yrityksiä.. no ehkäpä jotkut tykkää.. Minä en. En yleensäkään katso paljoa tv:tä, mutta jos katson niin mieleisiä ohjelmia ovat kaikenmaailman dokumentit ja brittikomedia yleensäkin. Netissä ollessani luin tänään sähköpostini, en oikein muuta. Illalla aion vielä lukea "Viimeinen Kääpiö Kuningas" -kirjaa, joka vaikuttaa todella mahtavalta. Fantasia on ihanaa. Pääsee kokonaan uuteen maailmaan, jossa ystävät ovat tosi ystäviä ja viholliset tosi vihollisia. No tässäpä minun torstai päiväni.

0202M198206

Olen 19-vuotias opiskelija Hämeenlinnasta, mutta en tällä hetkellä enää opiskele päätoimisesti. Herättyäni kuuntelin aamutoimien aikana n. 8.01 uutisia ja Aamun peiliä ja vaihdoin sitten klassiselle, mm. ulkomaanlehtikatsaus ja talousuutiset. Jatkoin hieman Ylen Ykkösellä ja aloin lukea sanomalehtiä. Niissä meni muutama tunti. Rästilehdet, jotka olivat seurausta mökin - onneksi vain maisemallisten mutta varsin laajojen - myrskytuhojen (yli kymmenen suurta kuusta juurineen nurin) jälkien siivoamisen aiheuttamasta aikataulun häiriöstä, sain nyt luetuksi; luku-urakkaa oli kestänyt jo viikon. Katsoin Etälukion fysiikkaohjelman ja kertasin sitä videolta samalla lehtienlukua jatkaen. Seurasin T-klubia, söin ja tiskasin samalla. Katsoin alkua Tänään otsikoissa -ohjelmasta. Luin pari tuntia venäjää (kirjaa ja monisteita) illalla loppuvaa alkeiskurssia varten. Seurasin 15.00 uutisia ja Ulkolinjaa, josta olisi myöhemmin (ei samana päivänä) tarkoitus kerrata pääasiat. Katselin hieman Pallo hallussa -ohjelmaa ja vielä vähän TV-uutisia. Illalla katsoin perheeni (johon kuuluu yhteensä kaksi henkilöä) kanssa eilisen kauhu-toimintasarjan jakson. Illan lopuksi laskin pitkästä aikaa vähän matematiikan ylioppilastehtävää lukio-opintoja kerratakseni (kai kertaus- ja laskukirjatkin median alaan luetaan). Luin myös Yliopisto-lehteä ja kuuntelin vielä vähän radiota.

Muuta mediakäyttäytymisestäni ja mielipiteistäni

Käytän runsaasti videonauhuria; elokuvia, dokumentteja ja muita ohjelmia on edelleen katsomatta kymmeniä tunteja. Monia ohjelmiakin on tullut kopioiduksi puolinopeudelle tilan säästämiseksi, mutta viime aikoina on tullut ilmeiseksi tarve vähentää tarpeettomimpia tallenteita, kuten joitakin elokuvia ja muita ohjelmia. Internetiä käytän pari kertaa kuukaudessa, pääosin hyötytarkoituksiin. Ulkomaisia TV-kanavia (lähinnä BBC World ja Deutsche Welle) seuraan säännöllisesti. Joskus surffailen kanavilla etsien jotakin katsomisen arvoista ohjelmaa, mutta yleensä lähden melko pian tekemään jotain muuta.

Mielestäni tiedotusvälineet ja ainakin yhteiskunta yleisesti ovat kaupallistuneet liiaksi. Lieneehän siitä hyviäkin seurauksia, kuten monien hyvien ohjelmien mahdollistaminen sponsoroinnilla. Varsinkin televisiossa osa ohjelmista on mielestäni ala-arvoista viihdettä, vaikka katsonkin olevani keskimääräistä suvaitsevampi katsoja. Viittaan lähinnä erilaisiin sotta- ja kiroilutilanteita sisältäviin ohjelmiin, joita olen nähnyt muutamia. Eihän se ole kuitenkaan vain suomalainen ilmiö; vaikka se onkin ehkä yleistä elämässä, ei sellaista pidä ylenmäärin viljellä. Haluaisin toimittajien kiinnittävän enemmän huomiota kielenkäyttöönsä. On toki ihania positiivisia esimerkkejä, mutta usein esimerkiksi suorissa lähetyksissä, joita ei ole valmiiksi kirjoitettu, toimittajilta lipsahtaa puhekielisyyksiä, jotka ainakin minua hyvän yleiskielen vaalijana ärsyttävät.

0203N193601

Torstai 29.11.2001

Heräsin yhdeksän maissa aamulla sikeästä unesta puhelinsoittoon. En saanut enää unta ja aloin ajatella (viime yönä luetun Torsti Lehtisen kirjan hyvää ja pahaa analysoivasta tekstistä) Gorgiasta ja hänen filosofiaansa. "Mitään ei ole. " Väitän mielessäni vastaan. Kun kohotan käteni, voin sanoa, että se on minun käteni. Tunnen lihasten jännityksen enkä varmasti vain uneksi, että kohotan käteni. Siis jotain on. En pysty ajattelemaan, että olisi muuta todellisuutta kuin ensin havaitsemani ja sitten tiedostamani. Vaikka pihakuusen väri vaihtelee riippuen vuorokauden ajoista, päivällä heleän vihreä, auringon laskiessa kullanhohtoinen ja kun se sulautuu yön tummuuteen häviten vähitellen näkyvistä, tiedän silti, että kuusi on ja sen väri on vihreä. Tunnetut filosofit, mm. Kant, perustelevat toisenlaisen todellisuuden olevan olemassa ja myöntävät skeptisen Gorgiaan olevan oikeassa. En vain ymmärrä asetelmaa.

Yksineläjänä en voi vaihtaa ajatuksia heti niiden synnyttyä ja niinpä joudun vain mietiskelemään, ellen sitten soita jollekulle, ja niin tällä kertaa tyydyin pohdiskelemaan vain itsekseni ennen ns. päiväjärjestykseen siirtymistä. Aamiaiseni sisältää Gefilus-juoman, hunajamelonia, murukahvia, leipää, juustoa ja tomaattia. Päivälehti on tietysti ja valitettavasti vain Helsingin Sanomat, jonka lukemiseen meidät pääkaupunkiseutulaiset on pakotettu jo vuosia sitten. Ennen Eskon vielä eläessä tuli postiluukusta sekä Uusi Suomi että HS. Nyt näkökulma on aina sama. Jollakin tavalla minulla on kuitenkin luottamus toimituskunnan journalistiseen puolueettomuuteen, vaikka välillä tuntuukin siltä, että HS on liikaa valtioneuvoston myötäilijä. Se varmistuu todennäköisesti, jos ja kun hallitusvastuu joskus mahdollisesti vaihtuu. Lisäksi lehti on tietenkin täydellisesti ruuhka-Suomen asialla, onhan sivumäärästä todella iso osa Helsingin seudun mainoksia. Heitän lehden välissä olevat irtomainokset heti pois ja sivuutan muut mainossivut hätäisesti vilkaisten. Urheilusivut jätän myös lukematta.

Tänään oli suurin juttu Siimeksen ja Lipposen eriävät kannat Suomen Pankin johtajanimityksissä. Irrotin sen sivun erilleen sitä varten, että voimme kälyni kanssa asiasta ensi viikolla tavatessamme väitellä. Missä ihmeessä on primäärinen syy siihen, että tällainen soppa voi syntyä. Onko se peräti laissa, jossa suvereeni ja esittelyistä riippumaton nimitysvalta on annettu presidentille, vaikka ennen sitä asiaa joutuvat käsittelemään pankkivaltuutetut, esittelevä ministeri ja valtioneuvosto. Vai onko syy tässä meidän poliitikkojen palkkiovirkakäytännössä, jossa hyväpalkkaiset virat varataan isojen puolueiden ansioituneille poliitikoille, vaikka tehtävistä ei ole tietoakaan. Näistä viroista sitten riidellään ja tehdään jopa kiusaa kabinettikeskusteluissa. Suomen Pankki on luku sinänsä. Siellä on tiettävästi sen noin 700 viran- ja toimenhaltijoista runsas kolmasosa palvelutehtävissä, eli palvelemassa sitä vajaata kahta kolmasosaa, joka siellä työskentelee. On autonkuljettajia, siivoojia, ruokalanpitäjiä ym. Miten voi olla mahdollista, että pankissa on tällainen henkilökunta, vaikka esim. sosiaali- ja terveysministeriö tulee toimeen noin 400 työntekijällä. Liekö syy siihen se, että työn tehokkuus ja tuottavuus ja ennen kaikkea johtaminen ja valvominen on luvattoman heikkoa. Lisäksi olen ymmärtänyt, että SP:n henkilöstön työaika on huomattavasti alle normaalien toimistotyöaikojen ja lomaoikeudet maksimiluokkaa. Tarvittaisiinko siis tämän yleisen tehottomuuden takia peräti 5 johtajaakin. Onpas jännittävää nähdä, keitä valtioneuvosto huomenna esittelee ja minkä päätöksen presidentti tekee. Haloselta voi odottaa mitä vaan.

Luin lehdestä myös muita juttuja, mm. Leppävaaran liikennekaaoksesta, Töölönlahden kaavaehdotuksesta, joka muuten peittäisi järkyttävällä tavalla todella upean urbaanin näkymän Kallion kaupunginosaan ja Pitkänsillan yli, sekä muita lyhyempiä juttuja, joista oikeastaan ei jäänyt mitään erityistä mieleen. Afganistanin sotauutiset katselen TV:stä, joten niitä en enää lehdestä lukenut otsikoita lukuun ottamatta. Tänään tuli parikin jäsenlehteä, Pirkka ja Yhteishyvä sekä niiden välissä epälukuinen määrä mainoksia. Lisäksi Posti jakoi oman tiedotuslehtensä. Tällaiset jäsenlehdet ovat nykyisin sangen hyvin toimitettuja eivätkä sisällä juoruhömppää, mikä minusta on vallan hyvä. Olen peruuttanut kaikki lehtitilaukseni jatkossa. Minulle tulee vielä tänä vuonna Suomen Kuvalehti, ET-lehti, Apu ja Koti-PC, mutta nyt siihen tulee toppi. Kun minulle tulee Taloustaito Veronmaksajain jäsenenä sekä Ekonomiliiton lehdet, niin olen ihan tyytyväinen. Aion jatkossa ostaa irtolehtiä, jos jokin artikkeli tuntuu kiinnostavan. Ja kampaajallahan on hyvä valikoima juorulehtiä.

Käväisin iltapäivällä internetissä sähköpostillani ja hain Tilastokeskuksen kotisivuilta tiedot kuluttajahintaindeksin kehityksestä, jota tarvitsen erästä laskelmaa varten. Sitten pelasin päivän pläjäyksen pasianssipelejä. Internetissä käyn päivittäin, yleensä ilta-aikaan, jolloin se on kai halvempaa. Joitakin tietoja on mukava hakea sieltä, mm. bussi- ja juna-aikataluja sekä oman kaupunkini Espoon kuulumisia tai sitten sääennustuksia. Lisäksi haen joskus ruokareseptejä ja kukkien hoito-ohjeita. Internet on kyllä mainio tietolähde, jos vain löytää oikean hakusanan. Chat-sivuilla käyn joskus, mutta niiden sisältö on niin kamalan tyhmää useimmiten. Sain vihjeen sellaisesta chat-ryhmästä, joka on tarkoitettu ikäihmisille ja siellä on joskus sentään kunnollistakin keskustelua. Aikaa saa kyllä kulumaan ja sen mukana tietysti rahaa.

Kauppareissulla pistäydyin Akateemisessa Kirjakaupassa ja ostin itselleni CD-romppu Omakirjan, sillä toivoisin voivani julkaista runojani lahjaksi ystäväpiirille. Selasin ohjelman läpi ja sehän osoittautui kyllä ihan helppokäyttöiseksi. Sen sijaan pienten painosten kirjahinta nousee kyllä aika suureksi. Hyvä puoli on se, että voi ottaa juuri sen suuruisen painoksen kuin tarvitsee.

Illalla olin HKO:n konsertissa, jossa ohjelmassa oli Mahleria ja Holligeria. Viimeksi mainittu meni vähän yli horisontin, sillä niin modernia musiikkia se oli. Sveitsiläinen Heinz Holliger oli itse oboesolistina erinomaisen taitava, suorastaan virtuoosimainen. Teoksessa lauloi orkesterin takana 7-naisinen kuoro, jolla oli suunnattoman vaikea satsi. He käyttivät lähes joka toisen tahdin kiinniottamiseen äänirautaa, sillä muuten ei varmaankaan oikea sävel olisi löytynyt. Taitavia muusikoita. Kaiken kaikkiaan hyvä konserttikokemus.

Tulin kotiin vähän ennen kymmentä illalla, jolloin olikin Mainos-TV:n uutisten aika. Afganistan, Palestiina ja Suomen Pankki olivat pääuutisaiheet. Lisäksi katsoin ykkösen ohjelmaa Kirja A & O sekä kakkosen Silminnäkijää. Paneuduin vuoteeseen noin klo 23 ja luin vielä Torsti Lehtisen kirjaa.

0204N196515a

Torstai 29.11.2001

Heräsin kellon pirinään 6.15 aamulla. Keitin kahvin ja hain postilaatikosta Ilkka-sanomalehden. Sää vaikutti leudolta ja tiet olivat liukkaat. Tänään en voisikaan pyöräillä töihin - liian uhkarohkeaa. Söin aamiaista ja lueskelin päivän sanomalehden kaikessa rauhassa. Noin kello 7 herättelin koululaisia aamutoimiin ja aamiaiselle. Samalla näpsäytin television auki. Televisiosta tuli MTV3 aamulähetys. Säätiedotuksen mukaan sää ei vaikuttaisi tosiaankaan parhaalta mahdolliselta. Makuuhuoneessa nukkui vielä perheen kuopus (3 v). Nukkui taas niin sikeästi, että herääminen oli työn ja tuskan takana. Aamutoimien jälkeen ehdimme vielä katsoa yhdessä piirrettyjä 4-kanavalta, ennen kuin kiikutin hänet hoitoon. 12 vuotias koululainen jäi vielä katsomaan vähäksi aikaa piirrettyjä.

Sitten lähdin töihin. Töissä lähettelin sähköpostia kurssilaisille. Kouluttajakin kyseli kurssiin liittyviä asioita sähköpostitse. Puhelin ei soinut montakaan kertaa ennnen aamukahvia. Kello 9 aamukahvilla selasin muitakin sanomalehtiä; Pohjalaista, Aamulehteä, Helsinginsanomia. Iltapäivällä etsin Internet -sivuilta erään yrityksen yhteystietoja. Toimiston radiossa soi Yölinnun: "Sen saa mitä tilaa".

Työpäivän päätteeksi ajoin marketin ja hoitopaikan kautta kotiin. Mietin mitä valmistaisin päivälliseksi. Puuhasimme nuorimmaisen kanssa päivällistä ja istuimme sitten katsomaan Pikku Kakkosta. Kun päivällinen oli syöty ja keittiö siivottu, seurasin lempisarjaani - Emmerdale - MTV3:lta. Kävimme yhdessä ulkoilemassa ja rakensimme pihalle lumilyhdyn. Puuhailimme yhdessä legojen parissa vielä tovin, ennen kuin oli aika valmistautua "yöpuulle". Vielä luin pari kirjaa kuopukselle iltasaduksi ja toivotin hänelle: "Hyvää Yötä!"

Kello oli 9 illalla ja nyt sain viimein katsoa Emergency -sarjaa kaikessa rauhassa. Muistin kuitenkin, että hoitomaksu on maksettava, joten maksoin sen verkkopankin kautta. Juttelimme vielä 12-vuotiaan kanssa päivän tapahtumista. Eipä siinä kauaa vierähtänyt, kun olin itsekin jo niin väsynyt, että nukkumaanmeno houkutteli. Vielä ennen nukahtamista lueskelin Anna-Liisa Tantarimäen uusinta kirjaa "Jokisaunan morsian".

Ja sitten valot sammuksiin!

0205N196101

Mediapäiväkirja, 29.11.2001

Olen äitiyslomalla oleva 30-vuotias nainen. Päiväni täyttyvät 8,5 kuukautta vanhan tyttären ja kotitöiden hoidosta. Radio, sanoma- ja aikakauslehdet, kirjat ja vähemmässä määrin myös televisio ja internet pitävät minut kiinni ympäröivässä maailmassa ja lähes kaikki (kotitöiltä ja lapsenhoidolta) ylijäävä aika kuluu tässä elämänvaiheessa niiden parissa. Koulutukseltani olen valtiotieteiden maisteri ja olen "lomalla" tiedottajan tehtävistä, joten medioiden seuraaminen on nyt kotona ollessa paitsi viihdyttävää, myös pieni panostus ammatillisen osaamisen ylläpitämiseen.

Seuraan medioita mielestäni aika valikoiden. Olemme mieheni kanssa yhtä mieltä siitä, että yritämme suojella tytärtämme television ja kovaäänisen, jatkuvan taustahälyn haittavaikutuksilta niin pitkään kuin mahdollista, joten pidämme televisiota auki vain silloin kun vauva nukkuu tai on toisen vanhemman kanssa muualla kuin olohuoneessa. Samoin radio on hyvin hiljaisella enimmän osan päivää, suurennan volyymia vain kun erotan hyvän musiikkikappaleen tai kiinnostavan keskustelunpätkän.

Marraskuun 29. päivänä katsoin Yleisradion AamuTV:n uutiset kello 7.30. Sää kiinnosti minua erityisesti, koska olin menossa illalla työpaikan pikkujouluhin ja mietin, olisiko kaupungilla (Helsingin keskustassa) illalla ruuhkaa. Pidän Ylen Aamutv:stä, MTV3:n Huomenta Suomi on paljon viihteellisempi ja juontajien tyyli jotenkin höpöttelevä, en pidä siitä lainkaan. Suljin kuitenkin AamuTV:n heti urheilun alkaessa eli se oli auki vain vajaat 10 minuuttia. Nykyisin katson AamuTV:tä harvoin tämän pidempää, sillä vauva touhuilee olohuoneessa ja keittiössä, ja pysähtyy ja jää tuijottamaan televisiota, jos se on auki.

Kello 7.45 avasin radio Ainon ja aloin syödä aamiaista. Radio Aino on suosikkikanavani aamuisin, pidän Maria Gutzeninan ja hänen miesparinsa jutustelusta, ja musiikki kanavalla ei ole ihan niin kertakäyttöhiteistä muodostuvaa kuin nuorisokanavilla KissFM tai Energy.

Luin samalla Helsingin Sanomia, radio oli tässä vaiheessa enimmäkseen taustamusiikkia ja -juttelua, sillä aamiaiseni ohessa vahdin lattialla touhuilevaa vauvaa. Ehdin lukea Hesaria parikymmentä minuuttia eli A-ja B-osat melko tarkkaan kunnes vauva vaati täyden huomioni. Kun vauva meni torkuille puoli yhdeksältä, suljin radion ja luin lehteä vielä 15 minuuttia. Luen Helsingin Sanomat kannesta kanteen joka päivä, joskus tosin nopeasti selaten, mutta yleensä 15- 40 minuuttia vaikka useammassa pätkässä päivän mittaan. Kaupunkisivut ja kulttuuri kiinnostavat minua eniten ja ne luen hyvin tarkkaan, ulkomaat ja talouden ylimalkaisemmin.

Seuraavan kerran palasin viestinten pariin lounaalla kello 11.30, jolloin lueskelin syömisen ja vauvan kanssa seurustelun ohessa edellisenä päivänä tullutta Kaksplus-lehteä. Luin lehteä noin parikymmentä minuuttia, pari artikkelia luin kunnolla, muutoin lähinnä silmäilin. Palasin lehden pariin vielä iltapäivällä vauvan ollessa päiväunilla, jolloin luin sitä toiset 20 minuuttia. Lehti tulee minulle kotiin, kälyni tilasi sen 1. lapsemme johdosta. Luen lehden aika ylimalkaisesti, en oikein pidä vauvalehtien negatiivisesta yleissävystä (kaikki otsikot esimerkiksi liittyvät johonkin ongelmaan tai kriisiin tyyliin Jännittäjän raskaus tai Vaikea tieni äidiksi. Itse kaipaan arkeeni piristystä ja positiivisia näkökulmia ja suosinkin mieluummin ihan perinteisiä naistenlehtiä kuten Annaa ja Kodin Kuvalehteä.)

Radion avasin seuraavan kerran kello 14, jolloin kotitöiden ohessa kuuntelin Kiss FM -kanavaa. Tunnin kuluttua hermostuin kanavan jatkuvasti toistamaan Neljään Ruusuun, jonka uutta musiikkia en voi sietää ja suljin radion. Iltapäiväkahvien ohessa selailin aiemmin mainitsemani Kaksplussan ohella kymmenisen minuuttia Pirkka-lehteä, jonka ruokareseptit ovat mainioita, Niksi-Pirkkaa myöskään unohtamatta.

TV-kanava Nelonen näyttää uusintana amerikkalaista "teinisarjaa" Dawson's Creek, josta jostain syystä pidän aika paljon. Seurustelin vauvan kanssa juuri sen lähetysaikaan klo 15.30-16.20 joten laitoin ohjelman nauhalle, ja kun vauva oli mennyt päivän kolmansille tirsoille, katsoin jakson videolta. Ehkä sarja tarjoaa pienen pakotien arkeen, amerikkalaisten teinien ongelmat ovat niin kaukana omista tämänhetkisistä että omat arkirutiinit ja niiden ajoittain aiheuttama puutumus unohtuvat sarjan ääressä.

Kun mieheni tuli kotiin ja hoisi vauvaa, otin pikaisesti yhteyden työpaikan intranettiin tarkistaakseni pikkujoulukutsun. Luin myös sähköpostini.

Videota käytin myös illalla kun nauhoitin TV 1:n Kotikatu-sarjan ja MTV3:n Teho-osaston. Jos en olisi ollut pikkujouluissa olisimme katselleet niitä yhdessä mieheni kanssa (tai ainakin Teho-osastoa, Kotikadun aikaan puuhailemme usein vielä jotain vauvajuttuja.) Teho- osaston kiinnostavuus piilee varmaankin samassa kuin Dawson's Creekin: sarjan potilailla on niin hurjia vammoja ja tauteja että omat flunssat ja vauvan vatsavaivat unohtuvat. Lääkäreiden ja hoitajien ihmissuhdekiemurat ovat mukaansatempaavia toisella tapaa.

0206M194101

Yksi päivä mediaa

Aamu oli ankea. Viikon päivät olin räytynyt angiinan kourissa ja juuri ja juuri toipunut siitä. Kellon kilinä viilsi kuin piiskan sivallus pimeyden keskellä. Herätin hätäpäissäni vaimoni, mutta tajusin sitten, että se oli oma kelloni. Kierähdin toiselle kyljelleni ja sohin lattialla kilisevän kellon hiljaiseksi. Tasapainoilin vielä hetken unen ja todellisuuden rajamailla ennen kuin vääntäydyin istumaan vuoteen reunalle. Silmät ummessa venyttelin raukeasti. Nousin lopulta pystyyn, hiivin keittiön puolelle ja panin liedellä olleen kattilan kolmoselle. En pannut valoja, ulkona valkoinen maisema toimi riittävänä valonlähteenä. Sitten hiippailin kirjaston puolelle, edelleenkään en pannut valoja. Istahdin karhealle matolle telkkarin eteen. Näin videon kellosta, että kello on jo lähes seitsemän. Pahus. Olin viivytellyt sittenkin liian kauan pehkuissa.

Haparoin lasipöydältä kaukosäätimen käteeni ja kääntelin sitä hetken, ennen kuin se asettui oikeinpäin. Avasin television. Valitsin sattumanvaraisesti kolmosen ja säädin äänen niin hiljaiseksi, ettei se vaan herättäisi vaimoani ennenaikaisesti. Telkkarin sininen valo tulvi huoneeseen. Ryhdyin venyttelemään kipeitä niska- ja selkälihaksia. Sivulle, alas, taakse, eteen. Lauri Karhuvaaran ääni puhui yksin televisiossa, sanomalehtien rapinaa. Kumarruin eteen niin pitkälle kuin pystyin, venytys tuntui nyt jaloissa asti. Televisiossa seurasi jouluisia mainoksia. Napsautin kaukosäätimellä ykkösen puolelle, ja jatkoin venytyksiä. Vasen puoli oli aivan halvaantunut. Pää kallellaan höristin korviani. Talepanit, Kapuli ja Pin laaden, selosti joku. Afganistanin sota menetti samalla hetkellä kiinnostavuutensa ja käänsin takaisin kolmoselle. Helsinkiläiskoululaiset ompelivat tilkkutäkkejä Karjalan lapsille vietäväksi. Jatkoin vielä varovaisia venytyksiä, kunnes elo tuntui alkavan päänuppia myöten.

Nousin ylös, suljin television ja menin kylpyhuoneeseen kasvonhuuhtelulle. Lapsena kun ei vielä ollut lämmintä vettä ihan joka päivä, olin oppinut tuon erikoisen heräämisriitin. Kauhoin jääkylmää vettä kasvoilleni, kunnes viimeisetkin unenrippeet olivat tipotiessään. Pois tullessani sieppasin Hesarin postiluukusta ja vein keittiön pöydälle odottamaan. Räpsäytin keittiön valot päälle. Vesi kiehui jo hiljaisesti liedellä. Laitoin suotimeen kahvia, puolet espressoa ja puolet tavallista kahvia, kaadoin kuuman veden muovituuttiin valumaan. Puuroryynit olin jo illalla laittanut kattilaan veden sekaan turpoamaan. Vaihdoin puurokattilan kuumalle liedelle vesikattilan tilalle. Otin lasillisen omenatuoremehua, sekoitin siihen lusikallisen omenaviiniä ja nautin juoman penisilliinikapselin kera. Nieleminen tuotti vielä vaikeuksia, irvistin tahattomasti. Kahvi oli jo tippunut, lisäsin siihen tilkan maitoa ja teelusikallisen sokeria.

Levitin Hesarin pöydälle ja hörppäsin ensimmäiset siemaukset kahvikupista. Vielä oli hiljaista, vaimonikin nukkui jostain syystä tavallista pitempään. Sen verran olin vielä tokkurassa, ettei pääkirjoitussivu jaksanut kiinnostaa. Suomen Pankin nimityssotku sen sijaan kiinnosti, samoin Pentti Hakkaraisen urakehitys. Silmäilin nopeasti suomalaisten ajankäyttötutkimusta. Helkkari taas uusi virus liikkeellä! Kansalaisaktivistit haluavat pitää Töölönlahden avarana, hyvä, samaa mieltä olin minäkin.

Vaimoni heräsi ja kuulin kuinka hän liihotteli puoliunessa kylpyhuoneen suuntaan. Jatkoin lehden lukua, välillä puurokattilaa sekoittaen. Afganistanin sota alkoi jo muuttua yhtä arkipäiväiseksi kuin Israelin ja palestiinalaisten välinen kärhämöinti. Luin kuitenkin viimeisimmät raportit sotatantereelta. Osaman bin Laden oli kadonnut kuin maan alle, miten osuvasti sanottu! Käänsin mainossivuja nopeassa tahdissa. Vuorossa urheilusivut. Onneksi en ollut urheiluhullu, ohitin urheilusivut vauhdilla. Mitä uutta brittitaiteessa? En jaksanut perehtyä kulttuurisivuihinkaan. Tosin entisenä kuorolaulajana musiikkitapahtumat ja konserttiarvostelut olisivat kiinnostaneet, nyt niitä ei ollut.

Kello läheni jo puolta kahdeksaa. Vaimoni ilmestyi vihdoin keittiön puolelle, sanoi elegantisti "bon jour" ja pussasi minua varovaisesti poskelle, taudin pelossa arvatenkin. Hän ryhtyi keittelemään espressokahviaan ja otti kattilasta valmista ruishiutalepuuroa lautaselleen. Silmäilin vielä nopeasti televisio- ohjelmat ja tietysti Wagnerin. Sitten olin valmis luopumaan lehdestä.

Otin lautaselle puuroa, purkista sulatettuja pakastemansikoita ja maitoa. Kuljetin lautasin varovaisesti kirjaston lasipöydälle ja avasin television toistamiseen. Uutiset olivat jo ykkösen puolella alkaneet. Nautiskelin puuroa hitaasti ja yritin keskittyä uutisantiin. Vaimoni ilmestyi eteisen peilin eteen meikkaamaan ja kehotti panemaan äänen kovemmalle. Säätietojen jälkeen käänsin kolmoselle nähdäkseni vilauksen talousuutisista. Ei mitään erityisen kiinnostavaa. Panin äänen jälleen pienemmälle, vein puurolautasen keittiöön, huuhdoin sen ja jätin laiskuuttani tiskialtaan pohjalle.

Menin lopultakin suihkuun, annoin kuuman veden valua pitkin selkää samalla hieroen shampoota hiuksiini. Suoriuduin nopeasti pois suihkusta, kuivasin itseni ja pesin lopuksi hampaani. Siirryin kirjaston puolelle pukeutumaan, seurasin samalla Afganistanin sodan uutiskuvaajan arkea. En juurikaan pystynyt keskittymään asiaan, koska työhön liittyvät asiat tunkeutuivat alitajuntaani. Suljin television. Petasimme vaimon kanssa vuoteen, peilasin hetken peilin edessä ja ryhdyin pukemaan ulkovaatteita päälleni. Olimme vaimon kanssa valmiit samaan aikaan ja suljimme ulko-oven. Kävelimme viidennestä kerroksesta alas kadulle. Ulkona oli edelleen pimeää ja katu loskainen.

Emme juurikaan puhuneet, vaimo kiirehti askeleitaan. Yritin pysyä vauhdissa mukana. Rantakadun päässä tiemme erkanivat. Pussasimme toisiamme poskelle ja hyvästelimme. Kuljin metron ohi kohti bussipysäkkiäni. Metron edessä kaksi kirjaviin toppa-asuihin pukeutunutta naista tyrkytti ilmaislehtiä metroon menijöille, Satanen ja Metro rinnakkain sulassa sovussa. Useimmat sisään menijät sieppasivat oman lehtensä, jotkut jopa kaksi. Matkalla bussipysäkille ihmettelin edelleen asiaa. Parin tunnin kuluttua metrovaunun sisätila on kuin sikolätti, ryvettyneitä lehtiä lojuu kaikkialla. Sitten sinisiin haalareihin sonnustautuneet somalimiehet keräävät ne pois suuriin muovisäkkeihin ja vaunuissa on hetken siistiä. Tjaa, ehkä viisaammat osaavat perustella asian ajattelin, kunnes bussin tulo keskeytti ajatukseni.

Matka työpaikalleni ei ole pitkä, kymmenkunta minuuttia. Jäin seisomaan bussin keskiosaan. Matkustajat olivat nuoria aikuisia, opiskelijoita. Valtaosa luki ilmaislehtiä bussimatkan ajan. Mietin sitä eikö ihmisillä ole enää varaa tilata Hesaria kotiin vai eikö lukemiseen jää riittävästi aikaa. Nokian kohdalla bussista jäi pois lähes puolet nuorista naisista. Vielä muutama pysäkinväli ja olin itsekin perillä. Kävelin muutaman askeleen ja astuin työpaikkani ovesta sisään. Harmi, olisin mielelläni kävellyt enemmänkin, tosin keli ei ollut kaikkein parhaimpia kävelyn harrastajalle. Liukasta ja loskaista.

Kahvihuoneesta kuului iloista puheenporinaa. En kuitenkaan mennyt sinne, koska tiesin, että kahvihetki päättyy yhdeksään mennessä. Tutkin pöydälle tuotua postia, avasin tietokoneen ja vaihdoin samalla työkengät jalkaani. Lähdin hakemaan automaatista lempikahviani. Palatessani kone oli suorittanut kaikki pakolliset rutiinit ja odotti loggautumistani verkkoon. Viikon poissaolon jälkeen salasanan mieleen palauttaminen kesti hetken. Sitten klikkasin sähköpostikuvakettani ja kirjoitin uuden salasanan. Postia ei ollut paljon, sillä olin lukenut sähköpostia myös kotoa käsin. Liisa ja Paula tulivat toivottamaan tervetulleeksi töihin ja pikaista paranemista. Pieni empaattinen huomionosoitus tuntui mukavalta ja antoi uutta puhtia päivän alkuun.

Työskentelin kesken jääneiden projektien kimpussa puolille päivin. Kuulin muiden huhuilevan kaveria itselleen ruokatunnille. Töistä oli vaikea irrottautua, niin keskeneräisiltä kaikki tuntui ja olisin halunnut, että edes joku asia tehtävistä olisi tullut valmiiksi. Pakotin itseni kuitenkin menemään jääkaapille, siellä oli viime viikolla jääneet evästarpeet vielä jäljellä. Tein hätäisesti pari juustovoileipää ja otin lasillisen omenatuoremehua. Eväät kiikutin takaisin huoneeseeni ja jatkoin ongelmien selvittelyä. Yleensä nautin eväät kaikessa rauhassa, surffailen netissä, haen viimeisimmän pörssitilanteen, kurkkaan Iltasanomien lööppejä ja joskus jopa otan osaa keskusteluun, jos aika antaa myöten. Nyt en kuitenkaan ehtinyt edes ajatella asiaa. Teinkin loppupäivän raivoisasti hommia ja pääsin lähtemään kotiin vasta puoli viiden jälkeen.

Kun huojuu kotimatkan täpötäydessä bussissa käytävällä tangosta kiinni pitäen ja vaikka matka ei olekaan pitkä, on aika naatti olo kun viimein kiersin avainta ovessa. Sitä ennen poikkesin kaupassa ostamassa tapojeni vastaisesti paketin kevyt nakkeja, palan mustaa makkaraa ja ison pullon kevytoloa. En angiinan takia ollut juurikaan syönyt mitään ja nyt yhtäkkiä teki mieli jotain helppoa. Lämmitin hätäisesti muutaman nakin ja otin mustan makkaran esille lämpöpussista. Löhähdin television eteen katsomaan illan ensimmäistä uutistarjontaa. Uutisten jälkeen alkoi A-Studion Atlas. Otin mukavan kuunteluasennon sohvalla ja nukahdin syvään uneen. Heräsin puhelimen vaativaan kilinään, televisiossa oli menossa viittomakieliset uutiset. Vaimo ilmoitti olevansa menossa katsomaan äitiään sairaalaan ja kysyi, onko kaikki ok. Sanoin, että kaikki on ok. Vaimo sanoi soittavansa uudelleen, kun lähtee tulemaan kotiin. Ryhdyin lämmittämään uunissa edellisenä päivänä ostamaani jättikiusausta ja tein samalla pikasalaatin jäljellä olevista salaatin tähteistä.

Sain viimein aterian valmiiksi ja pöydän katettua. Puuhailin kaikenlaista ja kello lähenteli jo kahdeksaa, kun vaimo soitti uudestaan. Hän sanoi lähtevänsä kävellen kotiin ja pyysi minua tulemaan puolitiehen vastaan. Sovimme reitin ja kohtaamispaikan, jossa ensimmäiseksi tullut odottaa toista. Ennen lähtöä ajastin videolle Kotikadun. Lähdin kulkemaan kohti kohtaamispaikkaa. Parinkymmenen minuutin reippaan kävelyn jälkeen olin perillä. Vaimoni seisoi varjossa lipan alla ja tervehti kättään nostaen. Vastasin kättä heilauttaen. Viereisessä talossa oli tuttu ravintola vuosien takaa ja vaimoni ehdotti lämmintä jouluglögiä. Yritin muodon vuoksi estellä perustelemalla, että ruoka kotona jäähtyy, mutta annoin sitten periksi. Istuimme baarin puolelle, joka oli lähes tyhjä. Joimme kiireettömästi kahdet kuumat punaviiniglögit vaimon vuolaasti kertoessa päivän tapahtumistaan. Kun baari alkoi täyttyä tupakoivista asiakkaista, lähdimme kotiin.

Ehdimme puoli kymmeneksi kotiin. Kuoriuduimme ulkovaatteistamme ja siirryimme keittiöön. Lämmitin jäähtyneen ruoan mikrossa. Vaimo paranteli sillä välin tekemääni salaattia limekastikkeella. Söimme hyvällä ruokahalulla, tosin jouduimme lopuksi hotkimaan ruoan kellon lähestyessä kymmentä. Päivän paras yhdessäolohetki on kymmenen uutisten aikaan, sen vietämme istua kököttämällä vierekkäin sohvalla. Nytkin katsoimme kymmenen uutiset ja rauhoituimme, vaikka uutiset sisälsivätkin vähemmän rauhoittavaa materiaalia. Myöhemmin vaimon vaatimuksesta katsoimme neloselta Demsey ja Makepeace-uusinnan. Keitos oli tällä kertaa erityisen huono, siitä oli merkkinä se, että paljon ennen sarjan päättymistä, molempien päät alkoivat nuokkua. Kello lähenteli uhkaavasti puoliyötä, ja kuin yhteisestä sopimuksesta, suljimme television ja siirryimme peräkanaa makuukamarin puolelle.

0207N198110

MEDIAPÄIVÄ TO 29.11.2001

Aamulla avasin tavalliseen tapaani radion, lähinnä etsiäkseni piristävää musiikkia Kiss FM:ltä. Kanava alkoi kuitenkin pian raivostuttaa, koska juontajat olivat järjestäneet "jäävesikilpailun", jonka tarkoituksena oli kuulemma tehdä suomalaista radiohistoriaa: suorassa lähetyksessä eräs kuuntelijoista soitti studioon, kaataen samalla päällensä noin 2 dl kylmää vettä! Käänsin kanavaa, sillä haluan aamuuni jotain muuta piristystä kuin kaupallisen mainosradion järjestämää, älyvapaata viihdettä. Muutenkin vaihdan välittömästi kanavaa aina mainoskatkon aikaan, jos asia vain minusta riippuu. Tosin julkisissa kulkuvälineissä tai esim. hammaslääkärin vastaanottovuoroa odottaessanihan minulla ei ole kanavanvaihtoon mahdollisuutta - ärsyttävä, mutta väistämätön tosiseikka.

Vaihdoin television puolelle. Useimmiten aamuuni kuuluu YLE:n Aamu-TV:n ja MTV3:n Huomenta Suomen seuraaminen: katson molemmista itseäni kiinnostavat palat. Se tarkoittaa uutisten katselua(eri kanavat saattavat kertoa samastakin uutisesta eri tavalla, mikä vain lisää mielenkiintoa). Tarkistan päivän sään, ja saatanpa kommentoida meteorologin mielenkiintoista asuvalintaa poikaystävälleni. Television katselu on minulle sekä informatiivista että viihdyttävää ajanvietettä, sillä erotuksella, että aamuuni kuuluu enemmän tiedonjanoa kuin viihteennälkää. Katselen myös aamun ajankohtaisten vieraiden haastatteluja, mikäli vierailla on kiinnostavaa sanottavaa tärkeistä tai minua tavalla tai toisella koskettavista teemoista.

Katselen usein myös ruotsin- ja englanninkieliset uutiset, joita YLE:n Aamu-TV on kiitettävästi lähettänyt. Opiskelen nimittäin Joensuun yliopistossa vieraita kieliä (ruotsia, englantia ja venäjää), joten kielitaidon omatoiminen kehittäminen on minulle erityisen tärkeää.

Aamu-TV:n jälkeen päiväni jatkui läksyjen teon merkeissä (luennoille minun täytyisi ehhtiä tänään poikkeuksellisesti vasta klo 12:ksi, joten minulla oli ruhtinaallisesti aikaa). Samalla kuuntelin puolella korvalla "Svenssonit"- sarjan uusintoja TV1:ltä, vaikka olin nähnyt ohjelman kerran aikaisemminkin.

Luentoja minulla oli siis klo 12-16. Joskus keskustelen koulussa ystävieni kanssa edellisen illan ohjelmista. Televisio antaa runsaasti yhteisiä puheenaiheita ja pohdiskeltavaa. Mielestäni Digi-TV on melko turha keksintö, sillä itselläni ei tulevaisuudessakaan riitä vuorokaudessa nykyistä enemmän aikaa median seuraamiseen. Haluaisin myös tietää, miten lisääntyvän ohjelmatuotannon keskellä varmistetaan ohjelmien LAATU? Ettei vain määrä korvaisi laatua, ja Digi-TV:stäkin tulisi samankaltaista "puppua" suoltava tusinatuotetehdas?

Koululla tarkistin sähköpostini ja surffailin noin puoli tuntia Internetissä. Useimmiten etsin netistä tukea opiskeluuni, selvitän outoja käsitteitä tai etsin taustatietoa. Kriittisyyttä kuitenkin vaaditaan, sillä tietoverkkoon mahtuu monenlaista yrittäjää ja valtavasti virheellistä tietoa. Koen itse hallitsevani nykyisen "tietotulvan" melko hyvin, enkä koe potevani "infoähkyä", mutta en ihmettele lainkaan heitä, jotka kokevat nykyisen median ahdistavaksi. Heitäkin varmasti on: varsinkin syyskuisten terrori-iskujen jälkeen moni on ehkä kokenut tauottomat uutiskuvat uhkaaviksi, jopa pelottaviksi. Erityisesti lasten puolesta olen huolissani: jos vanhemmat seuraavat järkyttävää uutisointia tuntitolkulla iltaisin, eikö lapsessa herää pelko tulevaisuudesta? Pieni lapsi kun ei välttämättä ymmärrä, että uutiskuvat eivät tule aivan kotinurkilta.

Kotiin palatessani olin törmätä ovellani odottavaan mainospostivuoreen: kauppaketjut olivat ottaneet varaslähdön jouluun. Tutustuin materiaaliin osittain, mutta havaitsin niiden sanoman varsin heppoiseksi. Paperitulva sai minun puolestani matkata kohti paperinkeräystä.

Illalla televisio saa useimmiten toimia "viihdemasiinana", lukuun ottamatta jokailtaista uutisten katselua. Tuttu uutistenlukija luo kotiinkin mukavan ilmapiirin - seikka, jota ei esim. Teksti-TV:tä lukiessa esiinny. Iltani kuluvat muuten lähinnä opiskeluun, joten TV on enimmäkseen auki vain taustalla. Pyrin kuitenkin viikoittain tarkistamaan ohjelmalehtisestä kiinnostavat ja/tai hyödylliset ohjelmat. Tarvittaessa käytän videonauhuria apuna, jos en itse jaksa valvoa myöhään.

0208N194102

YKSI PÄIVÄ MEDIAA VUONNA 2001

Torstai 29.11.2001

Heräämme aamulla herätyskellon napsahdukseen, joka on ohjelmoitu tasan seitsemäksi aamulla. Mieheni aukaisee radion, sieltä tulvii torstai aamun uutiset. Loikoilemme vielä vuoteessa ja kuuntelemme mitä maailmalla onkaan yön aikana tapahtunut. Sitten ponkaisen ylös vuoteesta ja menen aamutoimilleni kuitenkin niin, että napsautan keittiön viereisen huoneen television auki, vaikka samalla luen myös aamunlehteä, mutta kuitenkin TV :stä suodattuu jos jotain mielenkiintoista keskustelua tai uutisia tulee kuulen kyllä. Sitten onkin nopeasti aika kiirehtiä työpaikalle. Autossa voin kuunnella radiouutiset, jos tuntuu siltä.

Työpaikkani on itsenäistä työskentelyä tietyn aikataulun puitteissa. Työpaikallani on radio, joka on aina auki.

Työpäivän päätteeksi kiirehdin kauppaan ja kotia. Nopeasti valmistan illallisen miehelleni ja itselle. Keskustelemme päivän kohu-uutisesta Suomen pankin nimityskiistasta, jossa Suvi-Anne Siimes tuli pussitettua ja sai kokea karvaan tappion kun Lipponen antoi 5 metrin keppiä ja teki oharit. Varmaan raskas päivä ministerille, kun joutui vetämään nimiehdotuksensa pois, kun hallitus teki oman esityksensä. Katselen postin ja tulleet lehdet. Torstai ilta onkin mieluisimpia televisio päiviä. Katson Hotelli Segerin, koska se on niin lyhyt ja mukava istahtaa ja katsoa miten juttu edistyy Ruotsissa. Sitten lähden sauvakävelylenkille, kierrän tietyn lenkin ja hävettää oikein sanoa, mutta seurana minulla on korvalappuradio tai siihen laitettu äänikasetti romaani. Huh.. minä taidan ollakin oikein MEDIAN UHRI.

Nyt kun kertaan näitä tietoja huomaan että tietoa tulvii ja olen oppinut kaipaamaan sitä. Mutta on paikka missä en kaipaa sitä. Se on kesä ja mökki jossa riittää puuhaa ja touhua, mutta mutta.. iltaisin istahdan TV ääreen ja katselen tietenkin hyvillä mielin jos on hyvää ohjelmaa , kuten tänään tuleva KOTIKATU TAI SALATUT ELÄMÄT (vaikka eihän ne kesällä tule)

Siis mielestäni kotikatu on harmooninen ja hyvin miellyttävä tavallista elämää kuvaava sarja. Yhdeksän uutiset meillä katsotaan heti kotikatu ohjelman jälkeen ja myös muut asiaohjelmat ja vielä.. iiksi. Torstai päivän päätteeksi kuuntelemme jo sängyssä maaten yhdentoista uutiset ja sitten onkin jo aika napsauttaa radio kiinni ja valot pois, panna simmu kiinni ja uneksia vaikka paratiisisaaresta.

ps. Olin viime viikolla työmatkalla, jouduin yöpymään hotellissa. Huone oli ankea ja ellei olisi ollut televisiota ja kännykkää olisin ollut tosi yksinäinen. Vieraalla paikkakunnalla kaamoksen keskellä, mutta television kotoinen molotus ja mielenkiintoinen keskustelusarja sai sittenkin minut viihtymään.

Olin kaupassa vastaani köpötteli rollaattorilla ystäväni Aili mummo joka on minua tasan 30 vuotta vanhempi eli 90 vuotias mummo. Hän asuu yksin. Olen tuntenut huonoa omaatuntoa kun en ole ehtinyt vierailla hänen luonaan pitkään aikaan. Siksipä olen erityisen ilahtunut tapaamisesta. Vaihdamme kuulumiset ja puhumme kissoista. Aili mummo kertoo, että heidän rapussa asuu lähemmäs kymmenen henkilöä yli 90 vuotiasta vanhusta. Hän viihtyi kotona asumisesta kun sai katsella ikkunasta liikennettä. Uskon, että vaikka ihminen tarvitsee hiljaisuutta kuunnellakseen itseään ja ajatuksiaan, niin media ja sen tuoma mielenkiinto stimuloi aivoja niin, että ihmiset ovat virkeitä ja aivotoiminta on vireää. Yksi päivä mediaa täyttää monen yksinäisen ihmisen lähimmäisen päivän ystävänä, kuten koirat ja kissat tänä päivänä ja tässä ajassa.

0209N196001a

MEDIAPÄIVÄKIRJA 29.11.2001

Media aamu alkoi säätilan tarkastamisella. Laitan Yle:n aamu-uutiset televisiosta auki kun kello on 6.33. Minulla ei ole ulkolämpömittaria, joten tarkastan ennen pukeutumista televisiouutisista millaista säätä on luvassa ja paljonko ulkona on pakkasta. -2 kertoo, että voin pukeutua kohtalaisen kevyesti Suvanto - sillan ylittämiseen, joka on pakollinen toimenpide aamuisin työpaikalle mentäessä. Joen ylittävä silta on niin korkea ja tuulinen, että lämpötila sen huipulla on huomattavasti kylmempi kuin alempana kaupungissa. Kuljen jalan, koska en omista autoa, siksi lämpötilan tietäminen on keskeinen aamuisin.

Olen sulkemassa television noin 6.43 koska odotettavissa on puhuvia asiantuntijapäitä. Kun toimittaja lupaa tänä aamuna Juhana Idänpää-Heikkilän Helsingin yliopistosta, jätänkin TV:n auki. Olin viime keväänä kuuntelemassa häntä Kriittisessä korkeakoulussa kun kallioon veistetyt buddhan patsaat ´katosivat` maailmankaikkeudesta. Jo silloin ihmettelin millaisia ihmisiä voi löytyä yliopiston työhuoneiden ´nurkista´. Ulkoiselta olemukseltaan 70-luvun silmälaseineen ja leveine kravatteineen hän on ihastuttavan kaukana normaaliaamujen `kommentoijista`. Olen joskus lukenut, että hän hallitsee arabikieliä ja persiaa ja hänen näkemisensä visualisoi mieleeni kuvan sinisestä moskeijasta. Aamu sinisessä moskeijassa alkaa hyvin.

Päivällä opetustuntien aikana klo 12-14 oppilaat pitävät radio Novaa auki, joten en voi välttyä sen kuulemiselta. Minusta näyttää, että musiikki auttaa heitä keskittymään piirtämiseen paremmin, joten annan heidän yleensä kuvallisilla tunneilla kuunnella radiota. Novan musiikki valinnat sopivat yleensä taustamusiikiksi. Kanava on opiskelijoiden valitsema, ja saatan joskus vahingossa hyräillä itse mukana. Keskustellessamme seuraavan viikon avoimien ovien päivän ohjelmasta opiskelijat alkavat "vinkua" kun heidän täytyy olla koulussa silloin klo 10-19. Kuittaan sen vetoamalla edellisillan uutisissa esiintyneeseen pakistanilaiseen n.10- vuotiaaseen pikkutyttöön, joka käy 8 tuntia päivässä töissä solmimassa mattoja ja sen jälkeen vielä kolme tuntia koulussa. Totean, että kyllä tyttö sanoi, että raskastahan tämä on mutta, että vanhemmat toivovat hänestä lääkäriä. Oppilaat vaikenevat, tämä vetoaminen on tehokeino, jota ei voi käyttää usein.

Kahvitauolla n.13.15 silmäilen sanomalehti Karjalaisen. Siitä saa pika silmäyksen Joensuun uutisiin. Se jää kesken kun on palattava oppitunnille, eikä sisällöstä jää mitään mieleen.

Kahdesta neljään on elävänmallinpiirustuksen opetus. Malli on minulle uusi en ennen ole käyttänyt häntä. Tyttö on melko nuori ja klassisen kaunis. Radio Novasta tuleva taustamusiikki tuntuu vastenmieliseltä, se on ´kevythevirokkia` ja kontrasti visuaalisen ja kuulollisen välillä mättää.

Töiden jälkeen n. 16.50 lähden joogaan Vapaaopistolle, ja pistäydyn kahvilla kirjastolla ennen sitä. Yleensä kahvilan tiskillä on lehtiä luettavaksi mutta tänään ne ovat kaikki varattuja. Olen pettynyt. Sitten eräs miesasiakas poistuu ja jättää Ilta- Sanomat pöydälleen. Huomaan hyppääväni nopeasti, ettei kukaan kerkeä ennen mutta viereisessä pöydässä ollut Annaa lukevaa nainen nousee ripeästi ja on nappaamassa Iltiksen kun minä sanon, että minä olin ensin. Nainen luopuu `saaliistaan` ja jatkaa Annan lukemista. Huvittelen ajatuksella arkipäivän mediadramatiikasta.

Ilta-Sanomissa ensin katse osuu Ilkka Kanervaan ja ennen kaikkea hänen villakangastakkiinsa. Se johtuu osin siitä, että edellisviikonloppuna törmäsin ´ratikassa` Helsingissä villakangastakkiseen mieheen, joka istui viereisellä penkillä. Huomasin yllättäen, että tältä tyylikkäältä harmaantuneelta mieheltä puuttuivat housut ja ajattelin dementian olevan syynä, kunnes huomasin hänen kirkkaan punaiset rakennekyntensä. Hänellä olikin hame.

Joogassa kerron joogaystävättärelleni, että olen eilen joogannut televisio- ohjelman mukaan. SubTV:n Wai Lana kertomus saa hänet nauramaan, kun hän kuvittelee taustamusiikin ja kukkaseppeleet. Tunnin lopussa hän kertoo sen myös ohjaajallemme ja minä joudun kysymään häneltä miksi Wai Lanassa sanotaan breath normally, kun hän taas opettaa meitä keskittymään vahvasti hengitykseen. Tunnen itseni korniksi, koska tiedän tässä vaiheessa tekeväni tätä päiväkirjaa, enkä juuri harrasta opettajalta kyselemistä ja nyt minun on se kirjattava päiväkirjaan.

Kotiin tultuani tarkistan NYT- liitteestä illan TV- ohjelmat ja huomaan että Kotikatu- ohjelmassa puhutaan väitöskirjoista. En tavallisesti katso Kotikatua mutta koska päivällä ykkösluokkani n. 16 -vuotiaat opiskelijat eivät tienneet mikä on väitös, elän toivossa jos he näin populaarikulttuurin kautta "sivistyisivät", mikäli siis katsovat ohjelman. Vilkaisen Kotikatua.

Avaan television uudelleen 1/2 9 uutisten aikaan ja se näyttäytyy yhtä pakollisena ja rituaalisena toimituksena kuten siitä on viime aikoina puhuttukin. En muista uutisista muuta kuin afganistanilaisten savenharmaat vaatteet ja kauniit turbaanit sekä asetelman väriharmonian ympäristön kanssa.

0210N198101a

1 päivä mediaa

Heräsin ensimmäisen kerran n. 4.00 ja avasin tokkurassa vaistomaisesti oman henk.koht. mediakeskukseni eli kännykän. Ja kuten aina, toivoin, että siihen tulisi paljon tekstiviestejä (siitä tietäisin, että joku on ajatellut minua), vaan eipä tullut yhtään..

Siispä takaisin peiton alle ja odottamaan herätystä. Sen kuulinkin klo 7.00, mutta en saanut itsestäni niin paljon irti, että olisin päässyt ylös sängystä. Niinpä tavalliseen tapaani myöhästyin tai oikeastaan minun piti olla työpaikkani euro-koulutuksessa, enkä loppujen lopuksi mennyt sinne ollenkaan. Hah, laiskuuteni riemu voitto jälleen kerran.

Siinä siis makoilen ja kuuntelen kun kämppikseni heräilee vähän kahdeksan jälkeen. Seinän takaa kuuluu Juuson ja Peltsin aamusekoilu, mutta kohta se häipyy hiustenkuivaajan hurinan alle. Laitan omat stereoni päälle ja valitsen itsellenikin Radiomafian-onneksi on kaukosäädin, ettei tarvitse nousta... En saa enää unta, joten rupean lukemaan kirjaa. (Kevyttä fantasiaa, joka sopii aamuiseen tuhnuiseen olotilaani loistavasti.) Ja yhdeksän aikaan olen saada sätkyn, kun mediakeskukseni pärähtää soimaan. Töistä soitetaan. Saan töitä seuraavalle päivälle, vaikka en kyennytkään sinne euro-koulutukseen. Puhelun jälkeen ei sänky enää tuntunut niin houkuttelevalta ja saan itseni vihdoin ylös ja suihkun kautta lähden päivän koitoksiin.

Ensimmäisenä vuorossa on käynti terveydenhoitajalla. Tapani mukaan en voi lähteä minnekään ellei matkaani tahdita MD-soittimeni. Niinpä tänäänkin pyörin ympäri kaupunkia omissa äänimaailmoissani.

Terveydenhoitajalta vielä takaisin kotiin ja lisää meikkiä naamaan. Sen jälkeen jää vielä aikaa aamupalalle, joka on sinänsä jo pieni ihme. Ruokailu sujuu Helsingin sanomiin keskittymällä ja Radiomafia taustalla mölisten-ehdin kulttuurisivuille saakka.

Sitten on aika suunnata askeleet keskusta kampukselle - MD tahdissa tietysti. 12-16 välisillä luennoilla ei tapahdu mitään kummallista - eikä juuri mitään mielenkiintoistakaan - kalvoja, dioja, monisteita... Viimeisillä tunneilla käännämme tämän päiväisiä Metro-lehden artikkeleita saksaksi. Sitten iltakuuden jälkeen olen taas vapaa tekemään mitä vain! Ja lähden hakemaan työavaimia Eirasta - musiikin pauhatessa. Taisi olla Rammsteinia.

Pääsen lopulta kotiin seitsemän maissa ja on aika niin henkisen kuin fyysisen ravinnon. Lämmitän ruokaa ja saan luettua Hesarin loppuun. Selaillessani Hesarin viimeisiä sivuja, soi mediakeskukseni - ihanaa, joku haluaa puhua kanssani! Mutta harmikseni kuulen sen naisen olevan jostain puhelintutkimuksesta ja se haluaisi kysellä vähän radion kuuntelustani. No, mikäs siinä, kun ei kukaan muukaan halua ääntäni tai mielipiteitäni kuulla.

Puhelun jälkeen (kesti melkein 15 minuuttia!) on aika joka viikkoisen TV:n tuijotuksen ja puutumisen. Kotikatu, uutiset, Teho-osasto...Välillä raahaudun kämppikseni sängylle pelaamaan sen kännykällä ja kuuntelemaan/analysoimaan U2:n sinkkujen ja levyjen yhteneväisyyksiä ja eroavaisuuksia. Ja sitten onkin jo aika päivän korkea-kulttuuri-annokselle - South Parkille!

Tämän jälkeen onkin jo selkeästi nukkumaanmenon aika ja niin kuin aina, luen kirjaa siihen asti, että se kaatuu naamalleni ja olen valmis luovuttamaan ja nukahtamaan.

Tämä oli kokonaisuudessaan niin hektinen päivä, etten ehtinyt missään välissä kipaista lukemaan sähköpostiani. Mutta tämä on erittäin harvinaista, sillä yleensä yritän ujuttaa johonkin väliin aikaa, että voin jonottaa yliopiston tietokoneille. Olen siis oikeasti ollut kiireinen!

0211M194701

Herään kahdeksan paikkeilla vaimoni ja poikani keskusteluun. He ovat aamupalalla ja lähdössä töihinsä. Itselläni ei ole minnekään kiirettä, koska olen työtön ja saanut äskettäin potkut tuotannollisista ja taloudellisista syistä. Voin täysin heittäytyä median ja kulttuurin huomaan, mihin ei ole ollut tarpeeksi aikaa kun olen ollut täysipainoisesti töissä.

Radiosta tulee nuorisomusiikkia, sillä pojallani on tapana kuunnella Radio Mafiaa, KissFM tai Radio Energiaa. Olen musiikin suhteen kaikkiruokainen ja tottunut myös kuuntelemaan nuorisokanavia, sillä poikani esiintyy ja levyttää rap-yhtyeessä. Kun poikani lähtee työhön, käännän radion Sävelradion kanavalle, josta tulee mieleistäni musiikkia, pääasiallisesti kotimaista uutta ja vanhaa. Välillä tulee haastatteluja ja tänään musiikin välissä puffataan tätä mediapäivää. Tällaista kanavaa olen kaivannut ja viime vuosina se on alkanut levitä koko Suomeen, eikä ihme sillä meitä suuria ikäluokkia on paljon ja tangot, valssit ja iskelmät ovat lähellä sydäntämme. Samalla lueskelen paikallislehti Tanotorvea, jossa kiinnostaa viinasanasto, sillä vanhemmiten on ruvennut kiinnostamaan mitä ja millä tavalla sitä on sisäänsä kaatanut. Luen pakinan potkuista, joka sopii hyvin tilanteeseeni, tosin pakinan aihe on vasta valmistautuminen kirveen heilahtamiseen. Lisäksi luen Kannelmäen ja Malminkartanon välissä lorisevasta Mätäjoesta ja sen historiasta sekä joen lähettyville suunnitellusta asuinkorttelista. Vielä luen kirja-arvostelut, etenkin kun se käsittelee paria eräkirjaa ja Urho Kekkosta. Itse olen kalamies ja Kekkonen oli myös kova kalamies ja arvostamani presidentti.

Sitten siirryn Helsingin Sanomiin. Aamulla luen yleensä ns. 1. kierroksen, selailua ja vain kiinnostavimmat jutut. Toisen kierroksen teen myöhemmin samana päivänä tai myöhemmin kun on aikaa. Vasta tämän jälkeen heitän lehden paperinkeräykseen, sitä ennen leikkaan eräaiheet talteen ja muutakin jolla voi olla käyttöä myöhemmin, esim. matkakuvaukset. Ensin luen Suomen pankin nimitysasiasta, jossa Siimeksellä ja Lipposella on lehden pääuutisen mukaan nimityssota ja kerron siitä vaimollekin, joka tokaisee "Voi Kanervaa", kun Siimes on päättänyt esittää Hakkaraista. Uutinen tietokoneviruksesta kiinnostaa, on sekin riesa, jolla toisten työtä häiritään, pitäisi saada tekijät vastuuseen ja korvauksiin. Luen arvostelun Kalle Päätalon kirjasta "Kannaksen lomajuna". Se on arvostamani Päätalon viimeinen kirja, jonka hän viimeisteli julkaisukuntoon vakavasti sairaana ennen kuolemaansa. Todellinen työmies tämä koko kansan Kalle, jota olen lukenut 60-luvulta alkaen. Mielessä pyörii kahlata hänen kirjansa vielä kerran läpi.

Kiinnitän huomion Stockmannin mainokseen, jossa alusvaatteissa oleva naisen kaunis pylly tihkuu seksiä, joka tuntuu päivälehdissäkin lisääntyvän. Seksin himon muutaman sivun jälkeinen Hiv- uutinen hyydyttää. Silmäilen pikku- uutisia ja otsikoita, tarkistan muutamat pörssikurssit, vilkaisen TV- ohjelmat, ruokasivut ja se on siinä. Urheilusivut ja sarjakuvat yleensä hyppään yli.

Pöydällä on kirja Cane William: Suutelemisen taito, jota poikani on lukemassa. Tuumin, oppisiko vanhakin jotain ja vilkaisen sisällysluettelon. Laitan keittiön kuntoon, sijaan vuoteen ja päätän päiväkävelyn tehdä keskustassa, sillä olen varannut pari kirjaa aikaisemmin antikvariaatista. Matkustan junassa keskustaan ja tavarahyllyllä lojuu ilmaisjakelulehtiä, tällä kertaa jopa kolme eri lehteä. Nämä selailen yleensä vauhdilla ja jos on mielenkiintoinen artikkeli otan mukaan. Metrolehdessä kiinnostaa Timo Airaksisen kolumni "rauhan asialla", joka käsittelee mm. hallituksemme kantaa Afganistanin asiaan. Hän käsittelee myös takinkääntämistä, joka oli myös minua ärsyttänyt Nyt- lehdessä olleessa artikkelissa. Siinä verrattiin Halosen, Tuomiojan ja Lipposen nuoruuden aikaisia mielipiteitä tähän päivään. Jos minäkin olisin nyt kuin kaksikymppinen, en tietäisi niillä asenteilla elämästä mitään. Olen kääntanyt takkia monta kertaa, ostanut uusia ja kääntänyt nekin vielä. Liukastumisen mirjardilasku oli yksi pääuutinen ja se on tätä päivää kaikille helsinkiläisille. Insinöörinä tuntuu, että tekniikassa olisi kehittämisen varaa. Kadut kun saadaan auraamalla liukkaaksi pakkasella, jolloin muuten ei ole liukasta. Auran sileä reuna kiillottaa peiliksi lumen pinnan. Karhennusta siis kiitos!

Muuten Metrossa ja 100-lehdessä on paljon samoja uutisia kuin Hesarissa, joten niiden avulla pysyy ajan hermolla. 100- lehdessä luen Susanne Päivärinnan kolumnin "Kansallinen häpeä", joka käsittelee lasten pahoinvointia. Hän on oikealla asialla, josta olen huolestunut. Sen näkee kaupungissa kaikkialla. Jotenkin tuntuu, että rahalla, koirilla ja kissoilla lahjotaan lapset, jotta ei tarvitse niiden kanssa olla. Etenkin isät tuntuu puuttuvan yhteisiltä kävelyretkiltä jne. Välittäminen ja yhdessäolo on arvokkainta pääomaa lapsen tulevaisuudelle. Sen olen omin korvin saanut kuulla lapseltani nyt aikuisuuden kynnyksellä. Se tuntuu tosi hyvältä. Uutisiltaan 100 on melko samanlainen kuin Metro. Ruokapalstan käyn läpi ja tarvittaessa talletan.

Tällä kertaa sattuu olemaan junassa Vantaan Sanomat ja senkin ehdin vilkaista. Huomioni kiinnittää mainosten suuri määrä ja mitään erityistä kiinnostavaa uutista en löytänyt. Harri Potter- humu tuntuu villitsevän Vantaallakin, mutta itseäni asia ei kiinnosta.

Kävelen asemalta Kamppiin, käyn vanhainkodissa tapaamassa anoppia, juttelen hänen kanssaan kotvasen. Vaihdan hänen korvalappustereoihinsa patterit, sillä hän on kasettikirjojen kestokuluttaja ja kiinnostunut kaikesta mediasta vaikka on lähes 82-vuotias.

Jatkan kävelyä Eerikinkatua ja Aabrahaminkatua Hietalahden torille. Siellä on vain muutama kirpputorikauppias ja hekin lopettelemassa. Muistan, että on hallin avajaispäivä ja pistäydyn uusitussa hallissa. Siellä on melkoinen tungos ja remontti näyttää onnistuneelta. Ostan luomulihahyytelöä jotta voimia riittää jatkaa kierrosta. Hietalahti on minulle nostalginen alue kuten Punavuori, jonne suuntaan kävelyni. Asuin Kalevankadun loppupäässä 60-luvulla, jolloin muutin Helsinkiin Kaavilta. Silloinkin kiertelin antikvariaatteja ja osto ja myyntiliikkeitä. Kohteet olivat erilaisia kuin tänään, silloin Outsideria, dekkareita ja sarjakuvalehtiä, nyt eräkirjoja, tietoa ja kaunoa.

Poikkean Antinpojan antikvariaatissa Merimiehen kadulla, jossa juttelu selvittää, että kauppaa piti 60-luvulla nykyisen omistajan isä. Kimmo Välkesalmen antikvariaatista ostan muutaman kirjan, kalastusta ja kalaruokia käsitteleviä sekä Baddingin elämäkerran. Kohtasin hänet muutaman kerran 70- luvun alussa, hiljainen ujo mies, hän esiintyi mm. opinahjossani TEKUlla Bulevardilla.

Suuntaan sitten Tarkk'ampujan kadulle, siellä olevassa antinvariaatissa en ole käynytkään vuosiin, omistaja on vaihtunut ja kauppa on sekasortoisessa tilassa putkiremontin takia. Ikkunasta poimin Juhani Ahon satavuotta vanhan metsästyksenhoitoa käsittelevän opuksen kolmellakympillä. Seuraava etappi on Kauppamakasiini Vuorimiehenkadulla. Siellä köyhdyn niin, että päätän olla avaamatta tänään lisää antikvariaattien ovia. Tiedon rikkautta on kassini pullollaan kun suljen putiikin oven.

Poikkean Succee- kahvilaan Korkeavuorenkadulla, tutkin saaliini läpi erinomaisen kahvin ja leivoksen kera. Minulla ei ole mihinkään kiirettä ja Ilta-Sanomien lööppi saa minut ostamaan sen. Rakastamani näyttelijä Esko Nikkari on sairastunut vakavasti. Muistan hänet jo 70- luvulta Ryhmäteatterin Suomenlinnan esityksistä, joissa hän toimi jämeränä vastanäyttelijänä vilkkaille Vesa Vierikolle ja Pirkka-Pekka Peteliukselle.

Pistäydyn Metsähallituksen Tikankontissa, täytän kyselyn heidän toiminnastaan ja otan muutamia kiinnostavia esitteitä. Jatkan vielä junassa iltalehden silmäilyä, kevyttä on sen anti kuten yleensä.

Kotona syön ja lepäilen, vaimo ja poika ilmestyvät kotiin. Vaihdetaan päiväkuulumiset. Panen TV:n päälle ja katselen Kokkisotaa samalla kun silmäilen englanninkielistä kalankäsittely- ja keittokirjaa. Uutisten aikaan vaimo liittyy seuraan. Telakka-asiat, Suomen Pankki ja Afganistan ovat pääasiat. Loppuilta onkin kulttuuria ja koska molemmat olemme siitä kiinnostuneita, niin klo 21.30- 23.00 välillä katsomme Kulttuuriuutiset, Valopilkun ja Kirja A & Ö:n. Kulttuuriuutisista jää mieleen Kira Poutasen Pikku Finlandia, Valopilkussa katsomme tanssitaidetta ja poikamme tulee mukaan, kun hänen kaverinsa Topi esittää oman performanssinsa. Hän on nähnyt sen luonnossakin.

Kirja A & Ö: ssä kiinnostaa Finlandia- ehdokkaat. Omaa suosikkia minulla ei mukana nyt ole, mutta sanon vaimolle, että kun on nyt aikaa niin yritän lukea kaikki kuusi kirjaa ja voin sotkea oman lusikkani keskusteluun. Vaimo on Ulla-Lena Lundbergin kannattaja ja lukee parhaillaan Marsipaanisotilasta. Itse olen lukenut katkelmia Kökar- sarjasta. Kirjat ja ruoka kuuluvat samaan sarjaan, kullakin on oma maku. Se ilmenee, kun osallistujat keskustelevat Aulikki Oksasen kirjasta, josta kolme pitää ja yksi ei.

Ilta median kanssa päättyy myöhäisuutisiin, jotka eivät olleet suosiollisia kauniille unille; hullun lehmän tautia Suomessa, itsemurhaisku Israelissa ja Etelä-Afrikan poliisikoirakoulutus tummilla uhreilla. Voi tätä maailmaa ja sen pahuutta. Ainakin uutismedia tuo enemmän pahuutta esille, positiivisuus ei myy samalla tavalla. Melkoinen mediapäivä päättyy puolen yön aikaan, tänään sitä olikin melkoinen annos. Päivä on siitä erikoinen, etten ehtinyt lukemaan kirjoja, joita yleensä luen joka päivä. Postissa tuli Insinööri- ja Talous ja Tekniikka- lehdet. Niille ei enää riittänyt aikaa.

0212N192401

Selvitys median käytöstä

Aamukolmelta Hesari kolahti täsmällisesti postiluukusta. Pääuutinen oli ministeri Siimeksen esitys Suomen pankin johtokunnan uusiksi jäseniksi: Esko Aho ja P.Hakkarainen. Hallitus ei hyväksynyt esitystä. Olin samaa mieltä.

Terhon pilapiirros oli surkuhupaisa: vankeusrangaistusta pakoileva Fryckman nautti auringosta Etelä-Afrikan rannoilla.

Muut lehdet: Jorma Ollilan haaste verotuksen keventämisestä oli mielestäni paikallaan.

EU:n elintarvikeviraston sijainnista näyttää syntyvän härski kilpailu.

Stockmannin ruokamainos toi syljen suuhun: etenkin hummeripaté ja suuret katkaravut.

Sivu 11. Tietokonevirus uhkaa jälleen ja muistuttaa USA:n pernaruttoitiöiden levittämistä olematta yhtä vaarallinen.

Hesarin "Nimiä tänään": Ilahduttavasti 12 tohtorinväitöstä per päivä.

Sääennusteesta ilmeni, että sunnuntai 2.12. oli sään ja kelin suhteen lupaavin Nuuksion mökillä käyntiä varten. Edellisen viikon myrskyjen mahdolliset vauriot tuli tarkistaa.

Lähikaupan S-market ilmoitti erityishoukutuksena tanskalaisen ruokavinkin: sinihomejuustoritarit. Työskenneltyäni kolme vuotta Kööpenhaminassa olin use8in kaivannut tanskalaisen gourmet-keittiön tuotteita.

Kulttuurisivuilla Tomi Oramaan erinomainen kolumni "Kännykkä ja vaippa" oli lempi-aikakauslehteni New Yorkerin katalysoima. Norjan elokuvabuumi kiinnosti, sillä asuttuani Oslossa v. 1960-1963 työni takia en kertaakaan käynyt elokuvissa katsomassa norjalaista filmiä.

Mary Robinsonin, YK:n ihmisoikeusvaltuutetun vierailu Suomessa oli lehdessä hyvin selostettu.

Kiintoisa tiedeuutinen oli valtavan mustan aukon löytyminen Linnunradalta.

Urheilusivuilta ilmeni, että tshekit ja suomalaiset ovat olleet ahkerimpia muuttajia Amerikan NHL:ään. Taloudessammeko selitys tähän ?

Ruokatorstain annista kiinnostivat eniten tiedot avatuista joulunalusmyyjäisistä - leivontaohjeet eivät innostaneet.

Taloussivujen suuri uutinen oli Norjan Kvaerner-yhtymän fuusio Akerin kanssa. Yhteispohjoismaisessa toimessa ollessani 1956-1968 nämä yritykset olivat yhtä painavia Norjassa, kuin Nokia on meillä tänään.

Hesari oli luettu klo 04,30 ja herätys soi kesken sikeää unen klo 9 YLEn aikaisen musiikkiin. Kodinhoidon taustalla kuuntelin vuorovaikutteista ohjelmaa taksipalveluista. Niitä sosiaaliviranomaisten myöntämin lipuin ilmaiseksi käyttävät henkilöt valittivat mielestäni liian kärkevästi taksinkuljettajia kohteliaisuuden ja avuliaisuuden puutteesta.

Kun palan pyykkituvasta klo 13, posti oli tuonut kaksi laskua ja lehdet Fortum, Pirkka, Yhteishyvä sekä Suomen Kuvalehti ja tukun mainoksia, jotka samalla heitin paperikoriin. Fortumin osakaslehdessä ei ollut muuta mieltäni kiehtovaa kuin norjalaisten kalankasvatus Atlannissa. Pirkasta ja Yhteishyvästä irroitin reseptisivut ainoina kiinnostavina.

Suomen Kuvalehdestä, joka oli sen 85-vuotisjuhlanumero, luin vain Ukkolan kolumnin, joka ei palkinnut naurattamalla, sekä Jyviä ja akanoita. Loppu sai odottaa, sillä oli sähköpostini aika. Viestejä oli tullut tavallista enemmän - 12, joista suuri osa oli kiertokirjeitä online-tietopalvelun historiikin kirjoittajakaartilta ja International Association of Technological Libraries´in jäseniltä. Entinen kollega kiitti muistamisesta, kun olin ylistänyt hänen runoaan Via Polytechnican lehmuksista Teknillisen korkeakoulun kirjaston henkilökunnan lehdessä TietäNet. Olin viestissäni kertonut siitä puiden suojausprojektista, jonka akateemikko Alvar Aalto ilokseni oli vaatinut lehmuskäytävän varten luodun kirjastotalon rakennusvaiheen aikana.

Iltapäivän radio tarjosi uutisten lisäksi Mutku-parodian, joka jo toistaa itseään, ja kolmen minuutin jumppatuokion, joka on aina yhtä virkistävä. Harmittaa joka kerta, kun osallistuminen i ole mahdollinen.

Klo 18 TV2:n uutisissa kerrattiin Suomen pankin nimityskiistaa. Vanhan pappissuvun vesana ja johdonmukaisesti sitoutumattomana virkamiehenä en ymmärrä sitä, että poliitikoille järjestetään palkkiovirka.

klo 18,15 oli TV2 edellisentoisto toisella kotimaisella kielellä. Kiintoisa oli kuitenkin esitys Turun Kakolan tulevaisuuden käyttösuunnitelmista. Klo 19 alkanut TV2:n dekkari Vanha kettu oli pakko keskeyttää, kun lempiviihteeni, TV1:n Kotikatu alkoi.

Klo 20,30 TV1:n uutiset valitettavasti estivät Mainos TV:n hyvienkokkiohjelmien seuraamisen, mutta oli rohkaisevaa kuulla matkapuhelinten käyttörajoituksista autoliikenteessäö. Pelkään yhdellä kädellä kaahaavien ohituksia.

Päivän päätteeksi Suomen Kuvalehden paksun numeron kanssa sänkyyn.

0213N195418

Yksi päivä mediaa vuonna 2001

Kyllästyin tapaani katsoa televisiota vuoden 2001 alusta. Televisio oli iso osa päivittäistä elämääni, saatoin katsella 6-7 tuntiakin; varsinkin kaikenlaisia saippua- ja komediasarjoja sekä jännitys- ja toimintaelokuvia ja monta ohjelmaa yhtä aikaa. Kun pari vuotta sitten hankin vielä videonkin, nauhoitin samoja ohjelmia ja katsoin nopeutettuna. Siis ei mitään mieltä, ei mitään järkeä.

Yritin rajoittaa katseluani laittamalla herätyskellon soimaan kolmen tunnin päähän, mutta se ei onnistunut. Ainoa mikä onnistui oli television kanto asunnosta pois helmikuun alussa.

Olin puulla päähän lyöty. Millä täyttää television katseluun käytetty aika? Olin lopettanut Kalevan, paikallisen sanomalehden tilauksenkin. Sanomalehtikin oli aamuisin aamupalan syömiseen kuuluva rituaali.

Muutin mediaelämääni reippaasti. Järkeilin, että sanomalehtiä voi käydä lukemassa kahviloissa ja kirjaston lehtilukusaleissa. Minulla on kotona internetyhteys ja senkin kautta voin pysyä ajan tasalla. En ole aivan umpiossa.

Ja onhan radio!! Aloin kuunnella sitä päivittäin, mutta laite oli vanha ja kaipasin kaukosäädintä, joka onkin tärkeä esine nykyihmiselle. Hankin siis uudenaikaisen mikrohifisysteemin ja aloin opetella elämää radion kanssa. Yllätyin radion tarjonnasta, siis yleisradion ja tarkemmin sanottuna yleykkösen tarjonnasta. Siellä onkin asiaohjelmia, yhteiskunnallisia juttuja ja pohdiskelevia keskusteluohjelmia. Monilta kanavilta tarjolla oleva musiikki on usein miten minulle vain häiritsevää hälyääntä. Musiikki on joskus paikallaan. Keväällä keksin ihastuttavan tavan tehdä taloustöitä: diskotiskaan eli tiskaan ja tanssin.

Torstai 29.11.01 oli sattumoisin minulle aika mediaköyhä päivä. Aamulla kuuntelin kahdeksan uutiset radiosta varmistaakseni, ettei mitään katastrofia yön aikana ole sattunut. Aamupalalla luin myös sunnuntain Kalevaa, jonka olin saanut vanhemmiltani. Olen sitä mieltä, että sanomalehdissä on ajattomiakin artikkeleita enkä millään saa laitettua sanomalehtiä roskiin menevään kasaan, ennen kuin olen ne lukenut. Se tarkoittaa, että huoneistoni on täynnä erilaisia lukemista odottavia lehtikasoja.

Aamupäivän aikaan puuhastelin ja radio soi taustalla, ei mitään kiinnostavaa, vaihtelin kanavia, ja laitoin lopulta kiinni. Ärsytti vähän, kun ei ollut kiinnostavia, älykkäitä ohjelmia. Iltapäivällä tulee usein kulttuuriin liittyviä juttuja, jotka ovat kiinnostavia, mutta minun ei ole silloin mahdollista kuunnella niitä. Minulla on siis kuitenkin tämä uppohieno mikrohifisarja ja sillä voisin ajastimella äänittää ja kuunnella myöhemmin. En ole vielä oikein perehtynyt asiaan, ja vähän pelkään kuuntelemista odottavia kasettikasoja. Tätä pitää työstää.

Mielenkiintoista on huomata, että kaipaan asiaohjelmia nyt, kun ei ole televisiota. Televisiossakin on asiaohjelmia, mutta minun katseluni suuntautui tiukasti viihdeohjelmistoon ja vielä amerikkalaisiin ja brittiläisiin tuotantoihin. Nyt tuntuu kuin uusi maailma olisi avautunut tai uudestaan se maailma, joka oli nuorempana tärkeä. Onko televisio kuvineen jotenkin houkutteleva viihteen puolelle?

Ja internetyhteys täytti tarkoituksensa, kun 11.9. kaipasin lisätietoja, mitä USA:ssa oikein tapahtuu. Luin CNN:n ja BBC:n uutisia ja yhteys toimi hyvin. Radiossa ainoastaan Kiss -kanava tarttui asiaan ja ihmiset saivat soitella ajatuksiaan ja tuntemuksiaan ja muutenkin pidettiin asiaa esillä.

Torstaina 29.11.seuraava kosketukseni mediaan oli neljän aikaan iltapäivällä. Radiossa tuli Vallan vaiheilla - ohjelma, joka käsitteli Suomen pankkia. Minusta on vallan ihanaa, kun on kerätty muutama eri kantilta asiaa tietävää ihmistä keskustelemaan. Tulin hyvälle tuulelle ja minua nauratti kaikki Suomen pankkiin liittyvät monenlaiset mielipiteet ja näkökulmat. Ja samalla sain tietoa, jota kyllä haluaisin lisää. Muistaakseni juttu oli tehty vuosi sitten enkä sitä tiennyt ennen kuin lopussa. Sekin nauratti. Olinkin ihmetellyt hieman mainittuja nimiä, mutta muuten ohjelma olisi hyvin voinut olla tänä syksynä tehty. Kuuntelin ohjelmaa langattomilla kuulokkeilla ja samalla tiskasin, lakaisin ja tein muita taloustöitä.

Edelleen viihteen rooli askarruttaa minua, koska televisiosta luovuttuani olen alkanut ostaa iltapäivälehtiä. Nämäkin ovat minulle uusi alue. Tarvitsenko tietyn annoksen pakoviihdettä? Lueskelin siis vanhoja iltapäivälehtiä vähän aikaa. Niissä on monesti ärsyttäviä asenteita, varsinkin sukupuoliin liittyvät jutut saattavat kiukustuttaa minua. Juorut kiinnostavat minua, jutut julkkiksista. Lööpit saavat minut ostamaan näitä lehtiä. Se on käsittämätöntä. Ja näihin lehtiin voi tulla riippuvaisuus: mitä seuraavana päivänä on tästä asiasta. Se on kuin jatkokertomusta, josta ei voi jäädä paitsi.

Kuuntelin sitten puoli kuuden uutiset, joista on tullut minulle pääuutislähetys ja pyrin kuuntelemaan aina kun se on mahdollista. Tieto tulee hajanaisena, mikä jonkin verran häiritsee. Kovin paljon ei ole laajoja, pohdiskeltuja kokonaisuuksia, taustatietoja.

Sen jälkeen lähdin kuntosalille, jossa oli pakkosyöttönä kaiuttimista kuuluva jääkiekkokisa. Kylläpä ärsytti. Kaveri olisi kuunnellut musiikkia, mutta minua kyllä epäilyttää sekin. Musiikkimakuja on monenlaisia. Keljutti, kun en ollut muistanut ottaa mukaan taskuradiota. Tosin ei ole niinkään varmaa, olisiko sieltä löytynyt mieluista kuunneltavaa kuntoilun tahdittamiseksi.

Nukkumaan mennessäni luen kirjoja sängyssä pari tuntia. Liekö paha tapa? Taisi olla menossa Doris Lessingin "The Golden Notebook". Luen mieluiten englanniksi. Kirja oli ilahduttavan moninainen ja älykäs. Ihailin kirjoittajaa ja päätin hakea internetistä tietoja kirjailijasta.

Tuon internettiä esiin, vaikka en ole vielä löytänyt internetin autuutta. Ja aina sama juttu: internetiinkin voin eksyä viihteen tarjoamaan ihanaan pakoon arkielämän kurjuudesta - ja mitä suurimmalla todennäköisyydellä eksynkin. Siihen kun minulla on taipumusta.

Kyllä kai media on tärkeää. Minua vain mietityttää, mitä mediaa ja millä tavalla olisi hyvä käyttää. Viihde on ylitsepursuavaa ja meissä on pakovietti todellisuudesta ja pakomahdollisuutta on nyt tarjolla monenlaisia. Taistelen median kanssa - vai taistelenko itseni kanssa. En kuitenkaan halua, että media hallitsee minua.

Olen elokuvafani, mutta olen elämäni aikana katsonut sellaisen määrän elokuvia (parhaimmillaan 60 filmiä vuodessa elokuvateattereissa), että kaipaan kovasti sisältöä, kunnon älykästä sisältöä. Nykynuoriso toisaalta säälittää minua: tarjontaa on, mutta mitä se on. Mitähän nuoret mahtavat todellakin oppia kaikesta tästä mediahuumasta.

Teknologia on aika uskomatonta. Tässä minäkin kohta aion käyttää sähköpostia lähettääkseni tämän kirjoituksen matkaan. Niin teknologiaa tulee käytetyksi, mutta toisaalta mieleni tekee ottaa askeleita taaksepäin. Ei digitelevisiota minulle. Ja mille muulle on vielä hyvä sanoa ei.

0214N195320a

Ohessa vastaukseni kysymykseen, mitä katsoin, kuuntelin ja luin 29.11.2001:

Olin kyseisenä päivänä niin sanotusti "lataamassa akkujani" Kanarian saarilla. Mahdollisesti tästä syystä mediapäiväni on hieman tavallisesta arjestani (jolloin istun paljon tietokoneen äärellä, erityisesti sähköpostin parissa sekä luen jonkin verran sanomalehtiä, lähinnä Lapin Kansaa ja Hesaria - muuten en yleensä paljonkaan katsele tv:tä tai kuuntele radiota - kaipaan hiljaisuutta, jota kolmen lapsen äiti harvoin kylläkään saa kokea! Niin: kirjojakaan en jaksa/ehdi kovin paljon lukea, vaikka mieli tekisikin!).

Kuuntelin noin tunnin verran korvalappustereoilta itse aiemmin nauhoittamaani musiikkia tai valmiita nauhoituksia - lähinnä peittääkseni muun metelin, jota valitettavasti lomakohteessa riitti! Musiikki oli ennen muuta populaarimusiikkia, joka toi mieleeni muistoja nuoruusvuosilta (olen pian neljänkymmenen...)

Soitin kännykälläni pari puhelua: toisen numeroon, josta oli soitettu: asia liittyi työhöni - kyse oli verhotankojen hankinnasta (ne olivat valmiit, myyjä oli siksi soittanut) kuvataideopetuksen tiloihin. Sovin nopeasti myyjän kanssa, että palaamme asiaan matkalta palattuani. Toisen, muutaman minuutin pituisen puhelun soitin rakkaalle ystävälleni Ruotsiin kertoen lomakuulumisiani ja kuunnellen hänen ajatuksiaan.

Lähetin kännykällä myös muutaman tekstiviestin: yhden kollegaystävälleni, yhden vanhalle ystävälle ja yhden kotiin. Viestit keskittyivät lomakuulumisten välittämiseen: on lämmintä ja aurinkoista, meriuniti mahdollista jne. Tiedottamista, että kaikki on hyvin!

Koko päivänä en lainkaan kuunnellut radiota (korvalappustereoissani olisi ollut sekin mahdollisuus), en avannut tv:tä (joka oli hotellihuoneessa) enkä koskenut tietokoneeseen (jota ei ollut - jätin tahallani hiljattain hankkimamme kommunikaattorinkin kotiin, jotta osaisin olla irti sekä työasioista että koneista! En viihdy erityisen hyvin sormet näppäimistöllä, vaikka nykyaika tuntuukin sitä vaativan - tai ehkä juuri siksi?)

Sanomalehtiä olisi ollut myytävänä respassa, mutta en kajonnut niihinkään.

Luin sen sijaan kahta Kanarian saarista kertovaa pientä opaskirjasta, jotka olin lainannut pikkukylän kirjastosta mukaani. Niiden ja matkanjärjestäjän (ruotsalainen Fritidsresor - matkustin Luleån kautta) laatiman esitteen avulla suunnittelin jonkin verran tulevia päiviä (saavuin 28.-29.11. välisenä yönä - edessä oli vielä kuusi perilläolopäivää). Mietin oppaiden avulla, mihin menisin, missä kävisin ja missä mahdollisesti söisin (en tosin useitakaan suunnitelmistani toteuttanut...!)

Lyhykäisyydessään päivää voi kuvailla harvinaisen mediattomaksi. Päivän täytti sen sijaan minulle epätyypillinen olla vaan -tila, tekemättömyys. Makoilu, kuljeskelu, ympärille katselu. Meren kuuntelu ja hiekan tunnustelu. Luonto puhui ja kaikki aistit olivat vastaanottavaisina.

0215N193614a

Yksi päivä mediaa - Jyväskylässä.

Noin klo 8.00 avasin Radio Keski-Suomen ja se kuului taustalla aina puoleenpäivään asti. Höristin korviani aina uutisten aikaan, kun siellä kerrottiin "herrojen kotkotuksista" koskien päivänpolitiikkaa.

Puoli yhdeksältä puuro ja tee olivat valmiina nautittaviksi, joten asettauduin pöydän ääreen ja levitin Keskisuomalaisen eteeni. Lehden lukeminen kesti noin kolme varttia.

Yhdeksi menin Ikääntyvien Yliopiston internetkurssille. Siellä opeteltiin kolme tuntia sähköpostin käyttöä, liitetiedostojen lähettämistä, pankissa ja kaupassa käyntiä internetin kautta ja haettiin tietoja eri pitäjistä - hallinnosta, matkailusta ym. Kotiin kerkesin katsomaan Kauniit ja rohkeat - kun olen jäänyt koukkuun, en osaa lopettaa heidän hölmöilyistään huolimatta. Sarjan kuuntelu käy hyvin "smooltookin" opettelusta!?

Kävin iltakylässä, jossa nuoriso oli vallannut TV:n. Me vanhemmat keskustelimme toisessa huoneessa keskenämme. Tulin kotiin kymppiuutisille, joiden jälkeen katsoin nauhoitetun puolen tunnin ohjelman.

Näin 29.11.2001, toisina päivinä jotenkin toisin.

0216N197907

klo 8.00-8.50: Seurasin Aamu-TV -ohjelmaa TV 1:ltä ja samalla luin Annaa nro 48. Luin mm. horoskooppini.

klo 8.50-9.00: Luin kiekkolehteä, katsoin mm. Mestiksen ja SM-liigan pelaajien tilastot. Ilahduin, kun entinen paikkakuntalainen oli onnistunut todella hyvin!

klo 9.00-9.30: Katsoin vähän aikaa Tunteita ja tuoksuja -ohjelmaa MTV 3:lta. Se on torstaiaamujeni rentoutumishetki - aina siihen asti, kun juoniminen alkaa. Sitä on kestä ja laitoin taaskin TV:n kiinni!

klo 9.30-9.50: Kuuntelin Radio Novaa, joka on toinen - ja paras - rentoutumiskeino. Mielenkiintoisena aiheena oli uusi keksintö: kännykän paljastuslaite.

klo 15.00-15.55: kuuntelin jälleen Radio Novaa. On tullut tavaksi laittaa Nova päälle heti, kun tulee sisälle. Sieltä kuulin, että Ritari Ässä palaa =), mutta Sub TV:lle ja lauantaisin =(. En siis nää sitä!

klo 15.10-15.40: Täytin Annan ristikkoa, mikä oli tällä kertaa helppo. Ajattelin lähettää sen.

klo 16.10-17.45: Lepäsin sängyllä ja kuuntelin Novaa. Olen tulossa kipeäksi, joten nukahdin välillä.

klo 19.00-19.45: Kuuntelin kiekkokierrosta Radio Suomelta. Erityisesti minua kiinnosti suosikkijoukkueeni Bluesin peli TPS:aa vastaan Turussa, kun Blues oli tarpeeksi häviöllä, niin raivostuin ja suljin radion.

klo 23.05-23.08: Katsoin Teksti-TV:ltä (MTV3), kuinka jääkiekossa oli lopulta käynyt.

klo 23.10-23.30: Katsoin MTV 3:lta South Parkin - tyhjensin aivoni ja rentouduin. Ja nauroin makeasti!

0217M195105

29.11.2001

Aamu klo 6.30
Herään ja ensimmäiseksi täytyy hapuilla avovaimon aiemmin keittämää kahvia kupillinen että saa silmänsä jotenkin auki.

Ensimmäinen tehtävä onkin sitten tökätä tietokone auki että pääsee kurkkaamaan josko joku olisi sähköpostia lähettänyt. Yhteys syntyy postipalvelimelle tuotapikaa kun adsl-modeemi on kokoajan yhteydessä nettiin vaikka varsinainen tietokone olisikin kiinni. Ihan pientä jännityksen nipistystä kyllä tunnen koska edellisenä päivänä koneelleni livahti badtrans -niminen virus,jonka tosin sain tapettua ihan netistä imutetulla freeware ohjelmalla. Sähköpostin kanssa ei kauaa aikaa tuhraantunut kotona ja loput tulevat sitten Communikaattoriin jos olisi tullakseen.

Matka Kankaanpäähän aamulla tiedossa .Autossa radioamatöörilaitteet auki. Odotan että urheilu-uutiset ehtivät mennä ja avaan vasta sitten bc-radion Valtakunnan uutiset klo 8.00 Radio-Suomessa eikä mitään mainittavaa tartu korviini. Ainoastaan ministeri Siimeksen esitykset Suomen Pankin johtajiksi jäi mieleeni. Ei edes Afganistanin sotatantereilta kuulu mitään muuta mainittavaa. Pohjoinen rintama voitolla ja Talebanit saarroksissa.

Muutama tunti ahkeraa työntekoa ja sitten vähän asioille kaupungille. Kirkkaan keltaisena mollottavat "kateus-sanomien" lööpit hyppäävät silmille kioskin edustalla. Tällä kertaa ei tosin ollut kuin tunnetun näyttelijän sairaudesta ja Suomen Pankin pankinjohtaja-asiaa hiukan sivuttiin. Nimitän noita iltapäivälehtiä kateus-sanomiksi siksi että minusta tuntuu kuin niiden ainoa tarkoitus olisi vain ruokkia suomalais-kansallista kateutta ja kyräilyä. Varsinaista faktatietoa ja neutraalisti kirjoitettuja uutisia ilman sensaatiohakuisuutta niistä ei juuri löydä. Taitaa sarjakuvat olla kaikkein asiallisinta noissa lehdissä:)

Jos joku jostakin miljoonan on saanut tienattua, niin lööpit kirkuvat sen ja sen "miljoonatuloista". Samoin "miljoonaoptiot" ovat toinen kesto-otsikko. Niin kuin nyt sekään mitään ihmeellistä ja ilmaista olisi. Kansalle vaan syötetään silmät ja korvat täyteen näitä optioita ja ihminen jos ei tiedä mistä on kyse, niin kuin varmaan suuri osa ihmisistä on, otsikot menee täydestä kuin häkä ja kuvitellaan että ilmaista rahaa siellä jaellaan miljoonatolkulla itselleen ja itse tässä jäädään "nopen ohtinalle". Ollaan kateellisia sitten ja kiristellään hampaita, ne saakelin herrat siellä....

Välillä pitää huudella Eurooppaan amatööriradiolla ja kysellä olisiko tuttuja bandeilla. Laihanlaiseksi yhteydet jäi paria Saksan Qso:a lukuunottamatta,oli tiesuolavelliä mennyt antennikaapeliin eikä tehot lähteneet taivaalle niin kuin piti.

Takaisin kotona ja pikainen vilkaisu teksti-tv:n kotimaan uutisotsikoihin. Hands-free pakkokin näyttäisi tulevan matkapuhelimiin autoissa. Ehkä hyväkin idea.

Postilaatikko taas täynnä mainospostia ja ilmaiseksi jaettu Länsi-Suomi lehti. Kannan mainokset katsomatta roskiin. Ei tunnu olevan apua ei-mainoksia lapuista postilaatikossa. Joulu tulossa ja mainostulva vaan kiihtyy. Olisikin jotakin kunnollista tavaraa tarjolla mutta kun suurin osa on halpa-tavaratalojen kiinan- krääsä mainoksia.

Länsi-Suomi sanomalehdestä silmäilen uutisotsikot ja luen jonkin poliisiuutisen.

Kyllä tällä menolla Kiinasta täytyy tulla melkoinen talousmahti kun sieltä tulee kohta melkein kaikki tavara tuohivirsuista kaivinkoneisiin. Se kun on niin halpaa...mutta ei ole laatuakaan.

Klo on jo pian 18 käymme avovaimon kanssa kaupassa naapurikaupungissa. Pähkäilimme mennessämme mahtaako presidentti nimittää kaksi miestä sinne pankin johtajistoon vai tuleeko valituksi taas yllättäen joku nainen Niin kuin viimeksikin.

TV:n pääuutiset klo 20.30 ne pyrin katsomaan aina ja niin nytkin. Afganistanin sota, siviiliväestön kurja kohtalo sekä kuva kärsivistä lapsista jäi kummittelemaan verkkokalvolle.

Sitten kaukosäätimen valtaakin naisväki ja minun on aika siirtyä katselemaan vähäksi aikaa internetin ihmeellistä maailmaa ja vaihdan muutaman ajatuksen päivänpolttavista aiheista radioamatöörituttujen kanssa isolla radiolla.

Matkailu ja tietokonevirukset puhuttivat tällä kertaa. News-grouppien muutama suomenkielinen ryhmä tuli netistä selailtua ja Verkkouutisten otsikot luettua. Keskisuomalaisen mainiolla taloussivulla kävin katselemassa mihin malliin päivällä pörssikauppa oli mennyt. Soneran osakeantikin tullut näemmä täysin merkittyä ja velkainen yhtiö sai kipeästi kaipaamaansa pääomaa.

Ennen tuli jotakin kirjaa iltaisin aina lueskeltua ennen nukkumaan menoa, mutta nykyisin se lukeminen tapahtuu melkein kuvaruudulta ja jos jotakin työhön liittyvää tai muuten mielenkiintoista löytyy niin otan ne paperille ja luen loput sängyssä.

0218M197001

MEDIAPÄIVÄNI 19.11.2001

Vaikka muistankin nähneeni pikku-uutisen suomalaisten mediakokemuksen tallentamisen hankkeesta jossain jo ennen kyseistä ajankohtaa, en alunperin suunnittelut osanottavan siitä olleenkaan syystä, että "mikä suomalainen minä olen" ja että ulkomaalaisena minun "mediakäyttäytyminen" poikkeaa varmaan suomalaisesta vastaavasta. Vasta erään hyvään kaverini erikoinen kehotus viikko ennen kirjoitusten jättöppäivää sai minut kiinnostamaan (erityisesti Helsingin Sanomien uutisen loppuosa palkinnoista, jota hän jopa korosti huopakynällä).

Taustatietoja allekirjoittaneesta. Olen virolainen diplomi-insinööri, ja olen yhteensä lähes 10 vuotta elämästään viettänyt Espoon Otaniemessä Teknillisessä korkeakoulussa, aluksi puuhaillut perusopintojen ja nyt jatko- opiskelujen parissa sekä osallistunut vuosien varrella erilaisiin tieteellisiin tutkimusprojekteihin. Asun vakituisesti Virossa ja kaikki tämä aikani Suomessa (en ole ollut niitä vuosia yhtäjaksoisesti Suomessa, välillä olen ollut Virossa ja Sveitsissä) on ollut tilapäistä oleskelua kaikkine siitä johtuvine hankaluuksineen (mm. tilapäinen oleskelu ei oikeuta Kela-turvaan ja joudun vuosittain uusimaan oleskelu- ja työluvat). Olen avioliitossa, vaimoni (johon muuten tutustuin Helsingissä, kun hänkin oli täällä opiskelemassa) työskentelee ja asuu Virossa, ja sitten joka ikinen perjantai on ollut kotimatkan aikaa. Näinä vuosina olen kulkenut ylitse Suomenlahden muutaman sataa kertaa (kaikenlaisilla laivoilla ja säillä) ja kolme passia on tullut täyteen leimoja Suomen rajalta. Eli siis en ole kovin paljon integroitunut suomalaiseen yhdyskuntaan eikä puhuttu suomen kieli ole mulla kovin hyvää (kirjoittaessani onneksi on olemassa oikolukuohjelma!).

29.11.2001 oli tavallinen torstai, jonka aamuna matkustin joko bussilla nro 52 tai nro 510 kämpästäni Espoon Lintukorvessa Otaniemeen. Nämä bussit kulkevat Otaniemeen asti samaa reittiä ja minusta on kovin huvittavaa, ettei niiden aikataulujen suunnittelussa ole otettu huomioon toista (nro 52 on ainoa espoolainen bussi, joka kulkee Lintukorvessa) esim. päiväsaikaan nämä bussit kulkevat kumpikin kaksi vuoroa tunnissa, eli siis yhteensä puolen tunnin välein molemmat muutaman minuutin sisällä. Aamuisin lueskelen bussissa yleensä Metro-lehteä, mikäli bussikuski ei satu olemaan kiihkosiivooja, joka heittäisi kaikki luetut lehdet päätepysäkillä roskikseen (tämä tapahtuu usein bussilla 52, jonka päätepysäkki on lähellä Lintukorpea). Olen huomannut, että Metrossa on tasan niin paljon (tai vähän) lukemista, että riittää tasan Otaniemeen asti. Leppävaarassa tulee ulkomaan uutiset luetuksi ja sitten yleisökirjoitusten ja sarjakuvien kohdalla on jo huomioitava, ettei matkustaa ohi oikean pysäkin.

Työhön saapuessani avaan tavallisesti sähköpostiohjelman, jota en pidä turvallisuussyistä päällä silloin, kun itse olen poissa (muuten pidän tietokonetta ma-pe yhtäjaksoisesti päällä, koska pahuksen koneeni ei tunnista vuotta 2000 ja joka käynnistyksen jälkeen se luulee olevaan vuodessa 2094, joten joutuisin vuosiluvun koko ajan käsin vaihtamaan, tämä ei ole olleenkaan hauskaa!). Minulle on sähköposti ja internet työpaikalla työväline, vaikka pomo onkin asiasta joskus toista mieltä tähän asenteen saattaa vaikuttaa myös sukupolvi-ero. Nyt lähes kaksi viikkoa jälkikäteen en pysty enää sanomaan, mikä roskaviestejä kyseisenä päivänä sähköpostissa sain, mutta niitä tulee TKK:n postipalvelimeenkin runsaan tahtiin, vaikka kuulemma siellä olisi käytössä joku suojaus massapostituksia vastaan. Muuten, kyseinen palvelin ei tarkista sähköposteja virusten varalta olleenkaan, joten täytyy olla itse varuillaan. Käytän sähköpostiohjelmana Netscape Messengeriä, joka on virusten kannalta huomattavan turvallisempi kuin Microsoft Outlook (useammat sähköpostivirukset käynnistyvät ainoastaan MS Outlookin ympäristössä). Sen lisäksi on minulla käytössä joitakin suodattimia, joka toivottavasti poistaa jotakin spammiä ja epäilyttäviä viestejä, esim. minulle tulee viesti, jonka otsikossa on sanat "weight loss", niin tämä tulee automaattisesti poistetuksi. Samoin eräät tyypilliset virusviestit, kuten esim. "Lumikin ja 7 kääpiön todellista tarinaa" lupaava viesti tms.

29.11.2001 käytin sähköpostia antaakseni palautetta eräälle opiskelijalle, joka oli palauttanut laboratoriotyön selostuksen, jonka olin juuri tarkistanut. Siinä mielessä on sähköposti mainio työväline, että sillä pystyy tavoittelemaan jopa kiireisiä opiskelijoita. Ja uskoakseni on yksityiskohtainen kirjallinen kommentti aina parempi kuin vierailu jonkun kiireisen tuntiassistentin luokse, joka tapaamishetkellä ei satu muistamaan kyseistä selkkaria ollenkaan ja sitten kun hän on kaivannut selostuksen esille, murisee lähes äänettömästi muutaman sanaan ja sitten jää opiskelijaa taas yksin; erityisen pahaa on silloin, kun työ hylättiin ja tämän murinan perusteella pitäisi lähteä työtä korjaamaan. Muuten, tämän laboratoriotyön mittapisteetkin ja jotkut erikoisohjeet, jota ei internetissä (Topissa eli TKK:n opiskelujärjestelmässä) olevassa työohjeessa ollut, lähetettiin sähköpostilla kaikille osanottajilleen. Kyseinen selostus oli muuten aika hyvin suoritettu ja ansaitsi muistaakseni 76% maksimipisteistään, joten tuli hyväksytyksi.

Sitten sähköpostiin ja sähköisestä mediasta 29.11.2001 vielä tämä tarina. Saarenmaalla asunut isoisäni oli autokoulussa opettajana ja kun olin pikkupoika, lähetti hän minulle aika ajoin valokuvia liikenneonnettomuuksista. Joskus v. 1977 hän lähetti minulle valokuvan Kuressaaren lentokentän kiitoradalta suistuneesta Jak-40 matkustajakoneesta. Viime keväällä kyseinen valokuva sukelsi jostain esille, ja päätin sen (skannauksen tai kopion tietysti, ei alkuperäisen vedoksen) lähettää sopivana ajankohtana virolaiseen viikkolehteen "Eesti Ekspress", jossa joka viikko julkaistaan kaksi lehden lukijoiden lähettämää valokuvaa ajankohtaisesta aiheesta, yksi (ns. "Flash") nykypäivästä ja toinen (ns. "Vanha flash") menneisyydestä. Perjantaina 23.11.2001 oli sattunut Virossa itsenäisyyden ajan ensimmäinen suurempi lentokoneturma ja sitten oli minulle selvä, että hetki valokuvan lähettämistä varten onkin koittanut!

Alkuperinen vedos kotona Tallinnassa lasin takana kirjahyllyssä oli saavuttamattomissani, kun juuri samana viikkona olin vaihtanut passini uuteen (vanha oli tullut täyteen rajanylitysleimoja) ja sitten aioin siirtää oleskelu- ja työlupani vanhasta uuteen passiin sekä samalla uusia ne (joka Suomen byrokratiassa ei tietenkin ole mahdollista yhtaikaisesti, ensin TÄYTYY siirtää luvat ja vasta silloin VOIDAAN uusita ne). Oleskelu- ja työluvan uusimisen kanssa on se ikävä puoli, että jostain minulle käsittämättömästä syystä otetaan passi käsittelyn ajaksi talteen, joten passin haltija ei pystyy lähtemään maasta. Käsittelyaika muuten on varsin pitkä: "normaali käsittelyaika" on Espoon poliisin ulkomaalaisosaston mukaan "noin kaksi tai kaksi ja puoli kuukautta", henkilökohtaisesti on ollut pisin odotusaika kolme kuukautta. Kyseissä on ainoastaan luvan uusiminen, eikä mikään uuden hakeminen. Uusimishakemus täytyy jättää ennen edellisen luvan umpeutumista (eli käytännössä usein sen viimeisenä voimassaolopäivänä) ja jatkoluvan alkamisajankohta on heti seuraava päivämäärä edellisen luvan umpeutumisesta, joten kaiken yhteenvetona käytännössä voidaan vuoden lupia käyttää ainoastaan n. 9 kuukautta, koska kolme kuukautta on kulunut hakemuksia käsitellessä! Pisin tiedossani oleva käsittelyaika oli erään Helsingissä asuneen virolaistutun vuoden oleskeluluvan uusimishakemus, jota käsiteltiin peräti 10 kuukautta (joten sitä voitiin käyttää ainoastaan 2 kk). Edellisen perusteella ei sitten olekaan mitään kummallista siinä, kun Suomessa opiskelleet virolaiset nimittivät lupien käsittelyaikaa kuvaavasti "viisumivankeudeksi".

Eli siis en saanut käsiksi alkuperäistä valokuvaa (sen taakse oli isoisäni piirtänyt myös pikkukartan tapahtumapaikasta). Mistä apu? Taas sähköpostista! Kun olin kuvan keväällä löytänyt, olin sen oitis skannannut ja lähettänyt sähköpostissa veljelleni ja muutamalle hyvälle kaverille (josta tiesin, etteivät ne lähetä sitä edelleen), erään lentokoneista ja Virosta kiinnostuneelle suomalaiskaverilleni kerroin viestissäni myös lentokoneen rekisterinumeron, joka alkuperäisellä vedoksella näkyi. Eli siis tiedon tullessaan 13.11.2001 illalla, että Virossa on sattunut lentokoneturma, lähetin heti sähköpostin veljeni kotiosoitteeseen ja tiedustelin, onko hänellä mahdollisesti aikoinaan lähettämäni kuva ja viesti tallessa. Hän vastasi vähän myöhemmin, että hänellä on kaikki (ajatelkaa: KAIKKI!!) sähköpostit liitteineen vuodesta 1999 kesään 2001 asti tallessa, CD-ROMille poltettuna. (Ei minulla, ainakaan vielä.) Viikonloppuna hän lähetti minulle pyytämäni kuvan, mutten ollut hänelle lähettänyt tarkempia tietoja (mm. lentokoneen numeroa). Kirjoitin sitten kavereilleni, joille olin tarkemman kuvauksen aikoinaan lähettänyt ja tiedustelin heiltä, lieneekö heillä ko. viesti vielä olemassa. Saman tien tiedustelin ko. lehdeltä, saako heille lähettää "vanhan flashin" sähköpostissa. Maanantaina sitten sain vastaukset. Yksi kavereistani vastasi, että hänellä on tämä vanha sähköpostiviestini ehkä kotikoneessa; toinenkin tiesi viestin olevan jossain ja lupasi sen kaivaa esille. Lehdestä vastattiin, että kyllä saa, mutta ei kovin pienen kokoista (jos JPEG-kuvaa suurennetaan painoa varten, sen laadusta tulee kovin huono, johtuen JPEG-formaatin tavasta tiivistää kuva-alueen tieto pikku neliöiksi, jotka sitten suurennuksessa alkavat ikävällä tavalla näkyä). Veljen lähettämä kuvani oli hieman pienehkö, mutta alkuperäinen vedoskin oli kuvalaadultaan aika huono. Tiistain mennessä oli toinen kavereista lähettänyt alkuperäisen viestini (lentokoneen numeroineen), sitten kirjoitin uuden tarinan ja pikku sijaintikartan (pohjan sain ei mistään muusta kun taas internetistä) lehteä varten ja pistin menemään. Torstaina, 29. päivänä marraskuuta sitten tuli jo heti aamulla lehden kyseisen osaston toimittajan sähköpostiviesti, jossa hän pyysi tekijäpalkinnon maksua varten osoitettani, henkilötunnusta ja pankkiyhteyttäni; tarkistin lehden verkkoversiosta lähettämäni kuva olikin siinä, mutta selostustani he olivat hieman muokanneet, mm. jättäneet isoisän nimen tyystin pois. Tämän lehden koko tekstiosa (ei kuvia eikä ilmoituksia eikä vitsisivuja, joka on varsin ikävä, koska Virossa ei juuri muissa lehdissä vitsisivuja enää ole) on verkossa vapaasti luettavissa.

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kuin tämä lehti julkaisi valokuvani, mutta ensimmäinen, kun nimeni kirjoitettiin lopultakin oikein... (Vaikka sukunimeni on tyypillistä 1930-luvun lopun nimien virolaistamiskampanjan aikaansaama uusi keinotekoinen sukunimi ja v. 1995 oli asui Virossa tasan 200 henkeä, jonka sukunimi oli [poistettu], väänsivät lehden toimittajat sen edellisenä kertana muotoon '[poistettu], '. Kun sukunimeni on suomalaisille korville täysin outo,olen nähnyt mikä erikoisempia tulkintoja, joten mikäli mahdollista, kirjoitan sen Suomessa itse.)

Kerrottakoon vielä eräs toinen mediaan liittyvä tarina mielenkiintoisista valokuvista viime kuusta. Eräs toinen johtavista virolaisista lehdistä, päivittäin (paitsi sunnuntaisin) ilmestyvä Postimees -lehti julkaisi lokakuun alussa jutun ja mainion ison valokuvan siitä, miten virolaista museolaivaa, sukellusvenettä "Lembit" hinataan telakalle. "Lembit" pitäisi olla maailman vanhin vesillä oleva sukellusvene (vesillelasku 1936) ja sitä ei oltu telakoitu vuodesta 1985 lähtien, joten sen vedenalainen osa oli pahasti tarkistuksen ja kunnostuksen tarpeessa. Minulla sattuu olemaan harrastuksena pienoismallirakennus, ja muutama vuosi sitten aloitin tämän "Kalev"-luokan sukellusveneen pienoismallirakennusprojektin (mm. olen selittänyt alkuperäisten piirustuksien nykyisen sijainnin ja minulla on työn alla yli metrin kokoinen pienoismalli, jota on tarkoitus saada joskus kauko-ohjattavana pinnalla toimimaankin).Sitten tämän valokuvan nähneeni kirjoitin ko. lehdelle ja pyysin joko tämän valokuvan sähköistä versiota tai lupaa skannata lehden valokuva "Lembit"-sivua varten internetissä. Lehden vastaus ylitti kaikki toivomukseni! Ensin valokuvaaja ja sitten lehden vara-päätoimittaja lähettivät minulle "Lembit"-sivuani varten KAIKKI kymmenkuntaa valokuvaa, jota valokuvaaja oli merellä ottanut! Ja vielä peräti alkuperäisessä koossaan! Olin hyvin kiitollinen ja laitoin pienennetyt versiot kuvistaan nettiin (tietenkin lähteeseen ja valokuvaajaan viitaten). Sitten muutaman viikon päästä, kun olin alkanut miettiä, että pitäisikö minun yrittää päästää kyseiseen telakkaan valokuvamaan sukellusvenettä telakalla, oli yhtenä aamuna sähköpostilaatikossani runsaat paritoista megatavua uusia kuvia siitä, miten alus on telakalla. Lehden vara-päätoimittaja selitteli viestissään, että "tykkäsimme kovin "Lembit"- sivustasi ja päätimme lähettää nämäkin kuvat". Näitä kuvia tallentaessani muuten loppuivat tietokoneeni kovalevyn viimeisetkin vapaan tilaan rippeet... mutta asia saatiin korjattua ja hienot kuvat nettiin esille.

Sähköposti ja internet on minulle työväline myös siinä, että sivuammatissani toimin kääntäjänä ja kaikki alkuperäiset tekstit sekä käännökset lähetetään sähköpostilla sekä mikäli mahdollista käytän internet-sanakirjoja, joka sinänsä on hyvä keksintö. Vaikka minulla on joitakin hyviä sanakirjoja, ne ovat joko liian massiivisia kuljettaakseni niitä koko ajan edestakaisin (kun olen lähes puolet ajasta muuten Virossa) tai liian kalliita hankkia niitä kaksi kappaletta. Sitten kun käännöksissä tarvitaan joskus esim. standardien otsikoiden virallisia käännöksiä, niin ei muuta kun SFS:n tai DIN:in kotisivu auki ja etsitään sieltä.

Takaisin 29. marraskuun mediatapahtumiin. Mainittakoon vielä kahta sähköpostia. Eräs rakennuslehdistö-alalla toimiva virolaistuttu lähetti iltapäivällä sähköpostin, jossa tiedusteli, tiedänkö, mistä hän saisi käyttöönsä kuvia Helsingin "Kallion talosta", joka mukaan oli juuri peruskorjauksen alaisena. "Mikä ihmeen Kallion?" kyselin häneltä vastauksessani. "Tarkoitatko presidentti Kalliotako? Tai Kallion kaupunginosaa, jossa on kovin monta taloa?" Vastauksessaan hän tarkensi kyseessä olevan presidentti Kallion entisen virka- asunnon. Tiedustelin asiaa historiasta kiinnostuneilta kavereiltani, jotka eivät kukaan tienneet asiasta mitään, he kehottivat kyselemään Helsingin kaupunginmuseosta (ja taas kerran sähköpostitse). No ja arvatkaa mitä sitten kävi? Seuraavana viikkona museosta vastattiin, ettei heidän tietääksensä mitään presidentti Kallion erityistä virka-asuntoa ole enää olemassakaan, paitsi presidentinlinna, ja sitten kyseinen tuttu ilmoitti, että hän on löytänyt etsimänsä, muttei kertonut siitä tarkempaa.

Sitten vielä harrastusmielissä tai yleissivistykseen liittyvää, kun kyse on 1900-luvun historiasta lähetetystä eräästä sähköpostiviestistä. Olen kiinnostunut Neuvostoliiton strategisten ilmavoimien tuhoisista pommihyökkäyksistä v. 1944 alussa Helsinkiin ja Tallinnaan, josta aiheestakin (etenkin Tallinnan ns. Maaliskuun pommituksesta 9./10.3.1944) olen laatinut englanninkielisen sivun internettiin, jossa on mm. suuri kokoelma tähän aaiheesee liittyviä valokuvia; sitten rakensin äsken yksityiskohtaisen tarkan pienoismallin maalis-toukokuussa 1944 Suomenlahdella ilmavalvontatehtävissä olleesta saksalaisesta tutkalaivasta "Togo", joka nyt lokakuun lopussa palkittiin Kansainvälisen muovimallikerhon Suomen osaston vuosikilpailussa parhaaksi laivamalliksi. "Togon" ohjaamien yöhävittäjäyksikön (4./NJG 100) valokuvat ovat hyvin harvinaisia; eräs suomalainen kaveri oli saanut eräältä brasilialaiselta ilmailuharrastajalta erään tämän yksikön lentäjän, Klaus Scheerin koneen valokuvan, muttei siitä ollut tietoa, oliko herra Scheer ollut mukana Tallinnassa (josta tutkalaivan ohjaamat lentokoneet silloin toimivat) tai juuri tämä koneensa. Laivamallissani oli kuitenkin mukana myös samassa mittakaavassa, parin sentin kokoinen lentokonemalli, jonka tunnukset ja maalauskaavio oli tehty tämän valokuvan mukaan. Sitten juuri edellisenä iltana olin selaillut kyseisestä laivasta laadittua kirjaa, joka perustui sen viralliseen sotapäiväkirjaan, ja löysin sieltä kartan, joka kuvasi, miten "Togolta" käsin ohjattiin erään luutnantti Scheerin konetta Suomenlahdella Helsingin edustalla huhtikuun lopussa 1944. Eli 29.11.2001 kerroin siitä sähköpostissa kaverilleni, että kylläkin tämä lentäjä oli ollut mukana.

Illalla kiirehdin bussilla ja vähän kävellessäkin Sibeliuspuistoon Pauligin huvilaan ym. muovimallikerhon tapaamiseen. Jostain syystä oli kerhon väki tungettu tavallisen salin sijaan erääseen pikkuhuoneeseen, jossa muuten kokoontui näköjään joku lasten luontokerho. Mm. erään kaapin päällä oli paperimassasta rakennettu iso sudenkorento, jota useat mallarit luulivat ensisilmäyksellä jonkun projektilentokoneen pienoismalliksi ja sitten joku keksi, että "kyseessä on varmaan sudenkorennon malli mittakaavaan 35:1" (Eräs yleinen maakaluston mittakaava on 1:35.) Tässä pikkuhuoneessa oli niin vähän tilaa, että viimeksi tulleet joutuivat seisomaan eikä ollut paikkaa, mihin ripustaa ulkovaatteet. Kerhossa eräs mallarikaveri esitti isoisänsä rakkaan muiston, v. 1940 sille lahjoitetun kirjan "Suomen armeija", joka esitti hienoja aikalaisia propagandavalokuvia Suomen armeijasta suurin piirtein muinaisajasta 1930-luvun loppuun asti(kirja oli näköjään julkaistu ennen Talvisotaa). Ensin muuten luulin kirjan kuvia nähneessäni, että kirja on v. 1941 julkaistu "Saksan voitto Lännessä 1940", mutta kyseessä oli vielä harvinaisempi teos. Minua huvitti suuresti valokuva sotilassairaalasta, jossa potilaat vuoteissaan levätessään näköjään tottelivat komentoa "Asento!". Esitin itsekin äskettäin lukemaani Eberhard Rösslerin saksankielisen kirjan "U-Boottyp XXI" tästä laivarakennuksessa käänteen tehneestä sukellusvenetyypistä (mm. oli tämä ensimmäinen laivatyyppi, joka rakennettiin sarjatuotantona esivalmistetuista ja loppuun asti viimeistellyistä runkopätkistä pelkästään hitsaamalla ja yhdistämällä putkiston). Rakensin tämän alustyypin pienoismallin kolme vuotta sitten, joka silloinkin sai parhaan laivamallin tittelin; rakensin sekä "Togon" että tämän pienoismallin täysin itse eikä mistään rakennussarjasta. Tämän mielenkiintoisen kirjan sivuilla löytyi toinen toista hienompi valokuva, josta mm. saisi mielenkiintoisia dioraama-aiheita, esim. miten telakalla siirrettään autolavoilla kaksi-kolmikerroksisen talon korkuisia valmiita rungonpätkiä.

Tilaisuuden päättyessä siirryin Helsingin keskustaan, suuntana Stockmann ja Akateeminen kirjakauppa. Stockalla matkustin hissillä ylös 6. kerrokseen, lemmikkiosastolle, jossa vähän ihmettelin loisteputkipeilejä kotonamme Tallinnassa meillä on neljä papukaijaa, yksi vähän isompi, ehkä noin harakan kokoinen brasilianaratti ja kolme varpusen kokoista undulaattia; olen asentanut aratille täydellistä päivänvaloa (mm. ultravioletin A- ja B-alue linnuille sopivissa määrissä) antavan erikoisen loisteputken ja siihen tarvittaisiin metallinen peili, jotta valo saataisiin kohdistumaan lintuun eikä kattoon. Lemmikkiosastolta ostin amerikkalaisten lintuharrastajien lehden "Bird Talk", joka on yksi alan johtavimmista lehdistä ja joskus voidaan jopa kadehtia, mitä kaikkea siellä päin lemmikkilintuja, erityisesti papukaijoja, varten tehdään tai mitä palveluja tai yhdistyksiä on olemassa (olemme vaimoineen molemmat Suomen Papukaijayhdistys ry:n jäseniä). Tarkistin viime lauantaina, mitkä tämän aiheisia kirjoja on olemassa Leppävaaran kirjastossa. Kolme kirjaa undulaateista ja sitten muutama kanarialinnuista ja kaikki! Virossa valitettavasti ei ole tietääkseni kukaan eläinlääkäri erikoistunut lemmikkilintuihin ja käsite 'pieneläin' tarkoittaa koiraa tai kissaa tai joskus marsua ja kaniakin, muttei lintuja. (Ja virolaista pieneläinlääkäreiden yhdistystä johtaa eläinlääkäri, joka ei edes tiedä sitä, etteivät kissan ja ihmisen ruumiinlämpötilat ole yhtä suuret!) Toisaalta kaikki neljää lintumme ovat huomattavasti paremmissa olosuhteissa ja kunnossa kun he olivat aikoinaan lemmikkikaupassa.

Akateemisesta ostin siinä päivänä Brian Davisen kirjan "German Army Uniforms and Insignia 1933-1945", vaikka tämä ei olekaan suoraan mielenkiintoni kohteena, enemmän hankin tämän kirjan hakuteokseksi hyvin monimutkaisesta ja vähän sekavastakin saksalaisesta sotilasarvo- ja tunnusjärjestelmästä (kun hintakin tuntui kohtalaiselta). Pitäisi ehkä mainita, että vaikka kiinnostukseni kohteina ovat sotalaivat ja -lentokoneet, en hyväksy silti sikäläistä arvomaailmaa ja kiinnostukseni kohde on pelkästään näiden laitteiden tekniikka. Mielestäni sotalaitos on olemassa ainoastaan itseään varten (kuten kirkkokin) eikä sen olemassaolo ole yhdyskunnan kannalta välttämätöntä. Sotahistoriassa on kiinnostukseni kohde lähinnä inhimillinen näkökanta ja siviiliväestö (tämä lienee isovanhemmilta perittyä, kaikki isovanhempani menettivät kotini maaliskuun pommituksissa 1944 sekä yksi isoisistäni menehtyi v. 1942 "Puna- armeijassa keuhkokuumeeseen" eli käytännössä pakkotyöleirillä (johon Virosta v. 1941 kesän liikekannallepanossa kootut miehet sijoitettiin) kylmään ja nälkään).

Matkustin bussilla takaisin kämpälleni, ja vaikka bussimatka Helsingin keskustasta Lintukorveksi kutsuttuun Espoon nurkkaan on pitkä (ajallisesti kaksin verran pitempi kuin junamatka Leppävaaraan olisi, mutta Leppävaaran asemalta on vielä lähes 3 km matkaa), siinä aikana lueskelin ostettua "Bird Talkia".

Kämpälläni selailin vähän aikaa ostettua kirjaa sekä perehdyin vähäksi aikaa erään toisen harrastuksen, sukututkimuksen, pariin. Virossa ei sukututkimus ole yhtä levinnyt harrastus kuin Suomessa, eikä meillä ole käytettävissä mitään internettiin siirrettyjä kirkonkirjoja kuten Suomessa on (hyvä, kun päästään käsiksi mikrofilmeihinkin). Neuvostoaikana oli sukututkimus virallisesti epäsuosiossa (muttei varsinaisesti kiellettyä). Lokakuussa sain lainaksi erään minua kiinnostavan alueen hyvin laajan perusteoksen käsikirjoituksen alkuperäiskappaleen, jota sitten käyn rivi riviltä läpi ja vertailen omaan tietokantaan, tarkistaessani tietoja ja päivittäessäni lähdeviitteitä.

Tämän ohessa silmäilin televisiosta jota minulla ei muuten virallisesti ole MTV3:a ja odotin, kunnes "Ensi-ilta" loppuu. Mielestäni on torstain "Ensi-illan" koko tarkoitus se, että sitä seuraa "South Park" ja kun "Ensi-ilta" loppuu, niin "South Park" alkaa. On viikkoa (eli siis jaksoja maanantai-perjantai), kun en katso telkkarista mitään muuta paitsi "South Parkin". Tykkään tämän sarjan leikkaavasta huumorista, vaikka sarja vaatii perehtymistä ja muille tämä saattaa vaikuttaa typerältä. (Appeni sattui kerran kanavalle, josta tuli "South Park" ja kommentoi: "Ohoh, piirrettyjä niin myöhään illalla!" Sitten kehotimme häntä tarkkaan katsomaan, mitä tekstiä siinä käytetään...) Muuten, lemmikkilintujemme nimet ovat tv-sarjoista: brasilianaratti on nimeltään Kenny (vaikka "South Parkin" Kennylle käy lähes joka jaksossa kalpeasti, mutta on/olihan eräs Nokian kännykkäprojekteistakin työnimeltään Kenny), ja undulaatit ovat saaneet nimeensä brittisarjan "'Allo 'Allo" eli suomeksi "Maanalainen armeja iskee jälleen" mukaan: Rene (joka oli ensimmäinen lintumme), Gruber (joka hankittiin Renen seuraksi, ja tv-sarjassa Gruber tykkäsi Renestä eniten), ja nyt on kolmaskin lintu nimitetty saman tyyliin, Herr Flick.

"South Parkin" jälkeen, mutta kuitenkin parikymmentä minuuttia vielä kyseisenä päivämääränä 29.11.2001 katselin silmännurkasta samalla kanavalla seuraavaksi esitettyä "Tales of the Crypt" -elokuvaa. Aikoinaan tuli tämä sarja tv:stä, ja sen juontaja, iloinen luuranko, oli mielestäni hauska hahmo, joten jäin seuraamaan myös samannimistä pitkää elokuvaa. Kun olin noin kolmanneksen katsonut, alkoi pikkuhiljaa tuntua, että olen sen jo nähnyt, mutta juoni palautui mieleen vasta leffan edistyessä. Eikä se ollutkaan kovin hyvä leffa, niin kuin usein käy, kun tv-sarjasta tehdään leffa.

Mielestäni on nykyisin TV-maksuksi kutsuttu TV-lupa jotain aivan sopimatonta nyky-yhdyskuntaan. Ehkäpä sensuurin aikana tai sotatilassa se olisi järjellistä, muttei muuten! Toivotaan, ettei keksittäisi internetinmaksua (mutten olisi ollenkaan yllättynyt, kun Suomessa keksittäisiinkin internetinmaksu vaikka 2000 mk/vuosi/liittymä). Kun keskimäärin katsotaan Suomessa telkkaria 2 h 41 min päivässä, niin tulee tunnin hinnaksi n. 1 mk, mikä on vielä jotenkin siedettävä hinta, mutta kun katsellaan sitä n. 10 kertaa vähemmän, tulee hintaakin luokkaan 10 mk/tunti, joka alkaa jo olla kohtuutonta. Sitä paitsi 1000 markkaa vuodessa on mielestäni aika iso rahasumma, jolla olisi varmaan paljon mielekkäämpää käyttöä. Ja mitä sillä rahalla saa? Surkeita ohjelmia kahdelta YLEn kanavalta! (Olen huomannut myös sen seikan, ettei YLE:n ruotsinkieliset ohjelmat ovat kovin vakavia; ovatko ruotsinkieliset suomalaiset vielä vakavampia kun suomenkieliset suomalaiset? :-) ) Nykyinen TV-maksun järjestelmä muistuttaa minusta tilannetta, jossa siihen, että saisi ostaa "Aku Ankan" tai minkä muun lehden tahansa, pitäisi tilata myös Hesari (Neuvostoliitossakin oli käytössä samanlainen käytäntö, sitä kutsuttiin "Brezhnevin pakkauksiksi", esim. jos halusit ostaa jonkun hyvän kirjan, täytyi ostaa myös "Leninin elämä" tms. kirja, joka muuten vain pölyyntyi hyllyllä eikä johon kukaan koskaan edes koskenut.) Mielenkiintoista, onko kilpailuvirasto koskaan harkitsenut tätä tilannetta, jossa jonkun yleispalvelun jota televisio mielestäni on, kun sen kautta tiedotetaan mm. kriisitilanteissakin yhteydessä tyrkytetään jotain tiettyä tuotetta? Kun nykyisin pystytään vastaanottamaan satoja kanavia, miksi pitäisi sitten TV-katsojan rahoittaa kanavia, jota hän tuskin katselee?

Tämän verran mietteitä ja lukemista jälkipolville mediasta 29. päivänä marraskuuta 2001.

0219M198207

Torstai 29.11.2001 Hämeenlinna, Hätilän leiri, Puolustusvoimat

Herään aamulla 6:lta upseerin noutamista varten, naksautan päälle autoradion, joka oli jäänyt eilisiltana KISS FM -kanavalle. Sen tarjoama pintaliitopurkkapoppimusiikki ja melkein sukua julkkikselle -kisa pitävät minua hereillä melkein koko matkan ajan. Ote ajasta tosin herpaantuu hetkittäin ja kolari on lähellä. Puolustusvoimien autolla.

Nyt, kello 10, kun kuulen Radio Mafian puolelta medianseuraamiskilpailusta, alan välittömästi kartoittamaan torstaipäivän joukkotiedotuspläjäystä paperille. Huomaankin sitten viihtyväni parhaiten 93,4-taajuudella Juuson ja Peltsin seurassa - humoristisen jutustelun ja outojen kilpailujen lomassa.

Tai, no mieluummin kyllä kuuntelisin Groove FM -kanavaa, mutta kun perhana ei kuulu tänne. KISS FM vaihtuu välittömästi pois Boyzonen musiikin kajahtaessa ulos auton kaiuttimesta. Joku roti nyt musiikin kuuntelussakin pitää olla, ei tuollaista mielikuvituksetonta, äärioptimistista siirappia jaksa kuunnella.

Ahaa, tänään tulee Stingin konserttitaltiointi, joka minun pitänee nähdä. On se hyvä että media mainostaa itseään ja antaa uusia virikkeitä, jotta se voisi pitää yksilön kynsissään loppuun asti. Aivan kuin ei tulisi seurattua joukkoviestimiä jo muutenkin ihan tarpeeksi. Nauhoitus siis kello 0:00, perjantaiksi.

Aktiivinen kuuntelu on vaihtunut taustakuunteluksi, syystä että olen syventynyt sanaristikoiden ihmeelliseen maailmaan. Mafiankin tarjonta alkaa pidemmän päälle puuduttaa, varsinkin nyt kun olen kuullut Anssi Kelan Milla-kappaleen joka päivä kaksi tai kolme kertaa. Huomaan myös päiväni viestintätarjonnan olevan aneeminen: televisio ja lehdistö loistaa poissaolollaan. En voisi uskoa kenenkään pystyvän elämään ilman televisiota, mutta niin vain olen joutunut armeijan takia tähän taipumaan. Lomilla sitä vastoin töllöttimen ääressä tulee vietettyä tunteja tämänkin edestä.

Ilta alkaa jo tulla. Radion äärellä haukottelen ja kuuntelen Brian Stockholmia tai jotain sellaista - I´m stupidd sen kappaleen nimi kai oli. Ulkona panssarivaunut ampuvat maaleihinsa ja taivaalla lentää valoraketteja. Kas vain, päivän Iltasanomat. Hmm, Rovaniemen kranaatinheitinonnettomuus. Kaksoislataus, kumimaista töhnää. Joo, kyllä. Tekstistä en mitään tajua, mutta katson kuvia, jos siitä jotain tuttuja löytyisi.

Tahtoo nukkumaan.

Ei. Ei pääse. Vielä yksi ajo varuskuntaan ja takaisin. Radio siivittää sitäkin matkaa; ensin Mustafan basaarin etnomusiikkia, mitä en sitäkään tajua mutta mikä kuulostaa hauskalta, ja sen jälkeen Jazzofrenia. Ah, sielu lepää kunnon jazzia kuunnellessa. Avaruusromulle, tuolle ambient-musiikin lähteelle, en aivan ehdi - harmi. Mutta täytynee mennä tutimaan että aamulla jaksaa taas olla ja elää. Ja kuunnella ratiota.

0220N194901

Mediapäiväni torstaina 29. marraskuuta 2001

Radio herättää aamuisin minuuttia vaille seitsemän ja tavallisesti ehdin kuulla pätkän musiikkia ennen uutisia. Tänä aamuna olen niin väsynyt, että horteen sekaan pulpahtelee vain katkelmia Afganistanista ja lupaus lauhana jatkuvasta säästä. Ei onneksi mikään hereille ravisuttava Estonia-aamu. Silloin ajattelin, ettei ole terveellistä herätä uutisiin. Eikä yleensä mihinkään keinotekoiseen. Parasta aikaa aikuiselämässäni oli sapattivuosi Filippiineillä suomalaisten medioitten ulottumattomissa. Siellä herätti auringon nousu, kukkojen kieunta ja laineiden kohahtelu rantahiekkaan. Maailman meno ei päässyt porisuttamaan vatsahappoja. Suomeen palatessa pahin kulttuurisokki olivat uutiset, joiden jälkeen sisäisesti vapisutti pitkän aikaa. Ennen kuin taas tottui.

En silti pärjäisi marraskuisen pimeässä Pohjolassa ilman herättäjää. Etenkään, kun edellisiltana tein töitä näyttöpäätteellä puoliyöhön. Viimetöiksi piti vielä päivittää tietokoneen virusohjelma, kun sähköposteissa ilmeni matovirus.

Uutisten jälkeen venyttelen ja kierähdän varovasti sängystä. Radio korvani juuressa on niin hiljaisella, että aamuntorkku mies jatkaa uniaan kaikessa rauhassa sängyn toisella puoliskolla. Jääköön nukkumaan, kun saa nyt viikon opintovapaalla valita työaikansa. Minä en aamunvirkkuna edes lomalla lojuisi pitkään. Sammutan radion, keräilen vaatteeni ja hiivin kylpyhuoneeseen. Otan varovasti oven alta lehden ja istahdan aamutyhjennykselle. Siinä kymmenessä minuutissa ehdin lukaista ainakin Hesarin A-osan otsikot ja pari juttua. Loput osat ja Kansan Uutiset jätän myöhemmäksi.

Tänään ei ole kukaan kirjoittanut mielipidettään prostituutiosta. Sitä keskustelua olen opintojani varten seurannut tarkkaan ja leikannut kaikki talteen.

Silmään osuu sen sijaan juttu ajankäytöstä. Ihmiset käyttävät enemmän aikaa telkkarin katseluun kuin ennen, mutta sen sijaan seurustelevat keskenään vähemmän aikaa. Tekee mieli protestoida jälkimmäistä. Suomalaisethan seurustelevat koko ajan kännyköillään, kaikkea muuta tehdessään, liikenteessä, ostoksilla, kävellessään, syödessään, toiset jopa vessassa käydessään! Ei enää hetkeäkään ilman kontaktia.

Meille ei ole hankittu kännykkää. Emme halua olla kaiken aikaa tavoitettavissa ja häirittävissä ja jatkuvasti kiukuttelemassa katkeilevista yhteyksistä ja lataamassa akkua. Toistaiseksi lankapuhelin on riittänyt. Mutta mitä useammalla on kännykkä, sitä varmemmin on muidenkin pakko siihen siirtyä. Kohta ei ole enää puhelinkioskeja ja lisääntyvät "puhelut matkapuhelinsuuntaan" käyvät lankapuhelimesta kalliiksi.

Lukaisen myös hyödyllisen jutun inhottavasta matoviruksesta, joka illalla häiritsi meidänkin tietokone-elämäämme. Onneksi älysin hävittää sen heti. Pitänee noudattaa lehden neuvoa ja säätää virusohjelma päivittämään itsensä automaattisesti ja usein. Päivittäin meille tulee kymmeniä viestejä erilaisilta listoilta, jotka juuri ovat kaikkein vaarallisimpia. Etenkin Filippiineiltä ja muualta kehitysmaista tulevissa viesteissä on usein viruksia. Salasanakin on kai taas vaihdettava.

Jätän jutun keittiön pöydälle miehen luettavaksi, sieppaan reppuni ja syöksyn ulos. Kuntosalille pyöräillessä muistelen, mitä säätiedotuksessa sanottiinkaan. Ei ole onneksi kovin liukasta.

Aamuisin kuntosalilla on useimmiten hiljaista, koska harva nuori tulee niin aikaisin. Illalla ja viikonloppuna taas kaikki laitteet huutavat yhteen ääneen. Nuoret eivät osaa olla hetkeäkään ilman meteliä. Kuntosalin vetäjäkin kummastelee, kun toisen viisikymppisen vakiokävijän kanssa uurastamme usein aamulla täydessä hiljaisuudessa: "Etteks te todella halua musiikkia?" Kesällä omistaja asennutti seinälle kaksi TV-monitoria rinnan, että toiset voivat katsoa jotakin muuta ohjelmaa sillä välin, kun muut katselevat urheilua. Remonttimiehet kiinnittivät kuitenkin toisen laitteista huonosti. Se löytyi aamulla lattialta palasina eikä tilalle ole onneksi hankittu uutta.

Tänään on torstai, yksi meluaamuista. Ylätasanteella Body Circuit -ryhmä jumppaa jytäkasetin tahdissa ja ohjaaja karjuu käskyjä metelin yli. Alakerrassakin on poikkeuksellisesti kaksi naista steppereillä ja TV on jo päällä. Piirrettyjä kolmoselta. "Saanko laittaa ykkösen uutisille?" kysyn. Se on ainoa ohjelma, jonka minä haluaisin katsoa. "Mulle on sama, kunhan on ääntä", toinen naisista sanoo nauraen. Hän näyttää selailevan samalla Fitness-lehteä. Toinen naisista ei ota kantaa. Lasken, että ehdin katsoa pätkän aamu-TV:n keskustelua ja uutiset kymmenminuuttisen stepperi-jakson aikana ennen kuin siirryn juoksumatolle. Se laite pitää niin kovaa meteliä, ettei kuule mitään muuta. Aamu-TV:ssä muistutetaan mediapäiväkirjan pitämisestä. Katsotaan, ehdinkö tänään kirjoitella. Lisää työtä tietokoneella en kaipaisi. Toisaalta haluan useimmiten kertoa mielipiteeni, jos siihen annetaan tilaisuus ja saan ilmaista muutakin kuin merkata rastin ruutuun. Oletteko tyytyväinen tuotteisiimme? Vastaa asteikolla yhdestä viiteen. Miten siinä saan esille, että en ole voinut ostaa vuosiin juuri mitään, kun kaupassa on aina vain harmaita ja liian pieniä vaatteita? Jos ruksaan kohtaan "täysin tyytymätön", miten kauppias osaisi päätellä, mikä minua ei miellytä? Ja auttaisiko sekään, vaikka osaisi? Enemmistöjen maku voittaisi joka tapauksessa massatuotannon yhteiskunnassa.

Jätän telkkarin auki, että naisilla olisi tarpeeksi ääntä. Halusin tai en, tunnin aikana näen siis silmäkulmasta uutiset ja sään toiseenkin kertaan. Afganistanilaisia miehiä liehuvissa helmoissaan ja turbaaneissaan ja pilvisen harmaita sääkarttoja. Yläkerrassa hiljenee, kun jumppaajat lähtevät muualle. Siirryn istumatöihin harjoittelemaan lantion lihaksia ja otan hyllystä vanhan Suomen Kuvalehden. Kohta olen käynyt vuoden lehdet läpi. Tänään silmäilen kertomusta Kalle Päätalosta ja luen jutun, missä puhutaan kirjan ja kirjailijoiden muuttumisesta viihteellisemmiksi. Kysyntä on muuttunut. Enää eivät lukijat kaipaa yhtenäiskulttuuria yhtä paljon kuin ennen, vaikka ovatkin muuten kovin konservatiivisia.

Sisään tulee nuori nainen, joka pamauttaa kaupallisen radion päälle. En muutenkaan välitä radiohälystä, mutta näiden toimittajien lapselliset, muka menevät löpinät ovat vastenmielisin kuntosalin äänistä. Pakenen suihkuun.

Kiirehdin pyörälleni heräilevän ostokeskuksen halki. Mainosnauha on jo pantu pyörimään, vaikka useimmat tavaratalot aukeavat vasta kymmeneltä. Vastaan tulee pari somalinaista lapsineen ja mietin maahanmuuttajien suhdetta suomalaiseen mediaan. Monet tuntemani filippiiniläiset ovat asuneet täällä 15 tai 20 vuotta eivätkä vieläkään osaa suomea. Millaista olisi elää seuraamatta uuden kotimaan uutisia ja tietämättä, mistä keskustellaan? Vuosi mediapimennossa oli itselleni vain lepoa, mutta kestäisinkö sitä pitkään? Ehkä se olisi onnellinen olotila? Ei tarvitsisi kantaa huolta maailman katastrofeista, ei eduskunnan keskusteluista eikä edes tulevista säistä. Bahala na, tulkoon mitä on tullakseen. Pötyä puhe mediapimennosta! Luinhan minä Filippiineillä lehtiä useimpina päivinä ja katsoin jopa muutamat TV-uutiset kauhistellen, millainen mainosten ja sponsorien runtelema media siellä on. Ja melkein kaikki on englanniksi, vaikka ihmisten valtavalle enemmistölle se ei ole äidinkieli. Meille turisteille järjestely sopi, mutta tuskin maan kehitystä edistää, että eliitti puhuu eri kieltä kuin kansa. Suomenkin tulevaisuus? Välistä tuntuu siltä. Jotkut jo täälläkin luulevat, että elämme englanninkielisessä maassa. Kuten vaikkapa kuntosalilla, missä kaikki kurssien nimet ja jopa pikkujoulumainos on kirjoitettu englanniksi.

Mies on syönyt aamiaisensa ja lukee keinutuolissa lehteä, kun tulen kotiin. Selailen Hesarin kulttuurisivuja syödessäni. Mikään ei nyt todella kiinnosta, koska ajatukset ovat jo töissäni. Työhuoneessa katson ensin sähköpostit, koska odotan Filippiineiltä ympäristöartikkelia käännettäväksi. Sitä ei ole vieläkään tullut. Huomenna pitää lähettää muistutus, sillä kirjan deadline lähenee. Sen sijaan saapuneissa on 21 muuta viestiä. Useimmat ovat postkoloniaaliselta listalta, missä keskustellaan kiihkeästi Afganistanista ja Yhdysvaltojen pommituksista, mistäpä muustakaan. Nimistä päätellen monet keskustelijat ovat Intiasta ja sen lähimaista. Poistan kaikki viestit lukematta. Aihe on kiinnostava, mutta nyt en ehdi miettiä sitä. Lisäksi on viestejä lintuharrastajien listalta: joku on nähnyt harvinaisen pikkusirkun Kontulassa, toinen haluaa ostaa kaukoputken, talia myydään linnuille talveksi. Linnut ovat enemmän miehen kuin minun harrastus, vaikka retkillä käymme yhdessä. Poistan nekin viestit, koska olohuoneesta kuuluu sylimikron avausääni. Mieskin on siis aloittelemassa työpäiväänsä eikä ehdi nyt harrastaa lintuasioita. Naislistalla ja siirtolaisuusinstituutin listalla on ilmoituksia seminaareista ja julkaisuista. Vilkaistuani hävitän nekin.

Lopulta jää pari henkilökohtaista viestiä. Toinen on kiinnostavampi. Ystävätär kertoo menevänsä viikonlopuksi kokousmatkalle Pariisiin ja tulevansa illalla tuomaan kissansa meille hoitoon. Se on ilmoitusasia eikä kaipaa vastausta.

Piirrän pari tuntia Vietnamin karttaa Kaakkois-Aasian ympäristöongelmia käsittelevään kirjaan, joka on ystävättären toimittama. Talossa on miellyttävän hiljaista, näin talvella ei edes naapuritontin rakennustyömaa häiritse kolminkertaisten ikkunoiden läpi. Yhdeltätoista siirryn jo keittiöön laittamaan ruokaa, koska tänään teen monimutkaista wokkiruokaa riisin kanssa. Mies pääsee sillä välin lukemaan ja lähettelemään omia sähköpostejaan.

Jos olisin yksin kotona, lukisin nyt ruokatunnillani loput lehdet ja etanapostin, joka on kolahtanut luukusta. Tapanamme on kuitenkin juhlistaa yhteisiä aterioita seurustelemalla keskenämme eikä median kanssa. Tänään puhutaan tietysti lainakissasta, jonka saamme taloon illalla. Kerron myös edellisen illan TV-elokuvasta, jota katselin yksin. Siinä oli ihastuttava lapinkoira ja tarina joka jäi mieleeni. Taas yksi viiltävä versio maaltamuutosta. Se olikin uutisten lisäksi ainoa TV-ohjelma, johon kulutin aikaani eilen.

Luonto, siellä käyminen ja siitä puhuminen, merkitsevät meille rentouttavaa vastapainoa paperiselle tai pikemminkin sähköiselle työlle. Lauantain ulkoilu ja sen jälkeen luonto-ohjelma ovat viikon kohokohta, vaikka ei joka kerta elokuvien tyyli yhtä paljon miellytä. Yhteen aikaan kuvaajat herkuttelivat parittelukohtauksilla, nyt on pitkään mässäilty verellä. Viimeaikaisin kotkotus taitaa olla tarinoiden dramatisointi niin, ettei voi olla enää varma, missä määrin kuvaus vastaa eläinten tosielämää. Niitä ohjelmia emme katso, missä ihmiset vain pelleilevät eläinten seassa osoittaakseen uhkarohkeuttaan.

Iltapäivällä on muutama tunti työaikaa ennen kissan tuloa. Etsin kartoista tuloksetta yhtä Vietnamin tulvajokea, joka on mainittu artikkelissa. Se on varmasti pohjoisosissa, mistä Yhdysvaltain pommitukset aikoinaan tuhosivat metsät. On taas avattava Internet. Poimin verkosta pari karttaa, joista saattaa olla toiste hyötyä, mutta juuri sitä jokea ei löydy. Pitänee huomenna mennä katsomaan, millaisia karttoja ostokeskuksen kirjakaupoissa on. Piirtämisen välillä muistan hiukan venytellä ja käyn vessassa. Istun siellä terveyden kannalta ehkä hetken liian kauan selaillen Pirkka- ja Elanto-lehtiä, jotka tulivat päivän postien joukossa. Ei tällä kertaa mitään hyviä kasvisruokareseptejä.

Kissan ja ystävättären tulo katkaisee työn sopivasti muutamaksi tunniksi, kun hartiani ovat jo hiukan jumissa. Tämä on kivaa vaihtelua. Puhumme kissan lisäksi tietysti töistä, kirjasta ja kartoista. Onkohan tämä siis edes seurustelua vai vain työn jatketta? Poikkeuksellisen pitkän seurustelun takia (tämä jo kaunistaisi tilastoja!) tosin jää näkemättä saksalainen dekkarisarja Kettu, jolla usein viihdytän itseäni torstaisin. Mies aina nauraa dekkariharrastukselleni. Miten rauhaarakastava korkeatasoisen kulttuurin harrastaja viitsiikin katsoa telkkarista joka ikisen vertatihkuvan jutun? Tuo nyt ei ole totta. Katson vain tietyt, ja pääasiassa vain lauantaisin. Enkä veren tai tappelun takia. Jos samaan aikaan tulisi "oikea" elokuva, katsoisin mieluummin sen. Jotkut puolustavat nykyistä dekkaribuumia sillä, että niiden kautta voidaan käsitellä tärkeitä yhteiskunnallisia asioita. Ontuva selitys. Miksi juuri ja vain rikosten kautta? Ehkä dekkari vain sattuu olemaan sallittu viihteen laji. Sitä ei ole leimattu vanhanaikaiseksi tai rahvaanomaiseksi. Suorastaan älykäs harrastus. Poliisisarjoja katselevat useimmat korkeasti koulutetut ystävättäreni, mutta tuskin yhteiskunnallisen sanoman takia. Toisaalta minäkin ajattelen, että poliisisarjojen maailma on realistisempi ja siis kiinnostavampi kuin monen muun viihdetyypin. Miksi se viihdyttää enemmän kuin esimerkiksi romantiikka? Koska se on täynnä pahuutta ja ihmissuhteissaan epäonnistuvia epäsankareita? Ehkä sittenkin katson poliisisarjoja paremman puutteessa ja kun juuri siihen aikaan ei muuta tule.

Kehitysmaista saapuneille vieraille olen selittänyt, että meillä täytyy ihmisten etsiä viihteestä jännitystä, kun elämämme on muuten niin rauhallista. Eikö rikos ole elämästäni valovuosien päässä niin kuin se äsken löydetty ilmakehällinen tähti? Milloin näin poliisin viimeksi muualla kuin televisiossa? Siinä ehkä onkin rikoselokuvan viihdyttävyys: se on eksotiikkaa. Eikä poliisisarjaa katsoessani tarvitse samastua henkilöihin. Heidän elämänsä ja kuolemansa on minulle pelkkää viihdettä, joka hiukan hyrisyttää hermoja, mutta ei liikaa. Kun suljen telkkarin, heidän kohtalonsa ei tule uniini. Jonkin elokuvan jälkeen taas herään vielä aamullakin pohtimaan sen problematiikkaa.

Mihin ihminen viihdettä oikein tarvitsee? Tuskin mihinkään. Sapattivuonna toisella puolen maapalloa en nähnyt vuoteen ainuttakaan poliisisarjaa ja hyvin viihdyin kauniita maisemia katsellen, kirjoja lukien ja ihmisten kanssa seurustellen. Jos dekkarit katoaisivat, itkisinkö perään? Ja mahtaisinko menettää siinäkään mitään, vaikka en joka hetki tietäisi, mitä tapahtuu? Maailma ei kaatunut sillä välin, vaikka en joka päivä nähnyt uutisia. Mitä nyt Berliinin muuri meni.

Ystävätär lähti sopivasti ennen puoli yhdeksän uutisia. Se lähetys on iltojemme rytmittäjä ja edelleen tärkein ja sopivan asiallinen. Muita uutisia katsomme vain, jos emme ehdi nähdä näitä. Tänään ei ole sattunut mitään kovin merkittävää. Suomen Pankin johtajakiistat eivät kerta kaikkiaan jaksa kiinnostaa. Afganistanissa jatkuu sama meno. Sää pysyy harmaana. Katson Nyt-liitteestä illan muun TV-annin. Dokumenttiohjelma lapsisotilaista olisi varmasti sivistävä, mutta minun on vielä jatkettava töitäni. Deadline ei anna myöten. Kartassa on vielä tuntikausiksi viimeistelemistä.

Jos tulossa olisi jokin arvostelujen mukaan kunnolliselta kuulostava elokuva, melko varmasti kuitenkin uhraisin sille pari tuntia ja unohtaisin työni. Minä olen perheessämme se TV:n katsoja, ehkä siksi, että olen visuaalisempi, kaipaan kuvia. Mies saattaa yksin ollessaan jopa avata seurakseen radion, muuten se saa olla koristeena nurkassa. TV:n elokuvat ovat toisinaan yhteisiä juhlahetkiämme. Mieheni väittää minun katsovan liikaa, koska en aina edes muista, mitä olen jo nähnyt. Voin katsella elokuvan loppukohtaukseen saakka, ennen kuin huomaan siinä jotakin tuttua. "Mehän katselimme tämän pari vuotta sitten", mies sen sijaan huomauttaa joskus jo alkutekstien aikaan.

Voi olla totta. Kaikki elokuvat eivät tee vaikutusta, toiset taas katson uudella kerralla niin eri tavalla, että en tunnista niitä. Tai istunko sittenkin vain ajatuksetta telkkarin edessä ja annan väriaaltojen virrata läpi? Ennen free lancer -kauttani tulin joskus työn jälkeen kotiin niin väsyneenä, että tuijotin ruutua näkemättä juuri muuta kuin värien leikkiä. Värit olivat tärkeintä, ja kauneus, rauha. Jos ikkunastani avautuisi järvimaisema niin kuin lapsena ja nuorena, ehkä vieläkin katselisin veden läikettä TV-ruudun sijaan? Kai tämä on kaipuuta lapsuuden kauniisiin maisemiin.

Puppua taas! Varmasti valikoin katsottavani jopa silloin väsyneenä töistä tullessa toisin kuin ne, joilla pitää vain olla "jotain ääntä" ilmassa. Valikoin yhtä tarkkaan kuin vanha äitini ja kehitysvammainen siskoni, jotka katselevat putkessa liki kaiken, mitä tulee kolmoskanavalta. Muita kanavia ei ikään kuin ole heille olemassa. Minulle se taas on "dementikkokanava", josta hyväksyn korkeintaan elokuvan silloin tällöin. Vaikka olisin miten väsynyt, en katsoisi Kauniita ja rohkeita, en Napakymppiä, Tuttu juttua enkä niitä muitakaan. Enkä urheilua. Enkä väkivaltaisia toimintaelokuvia.

Ennen uudelleen työhön uppoamista ajattelen sittenkin uhrata tunnin mediapäiväkirjalle. Tilaisuutta ei pidä päästää ohi. Olenhan seurannut päivän mittaan useimpia tärkeimmistä tiedotusvälineistä. Kaiken tämän pohtimiseen vierähtääkin tunti ja toinen. Kuulen hätkähtäen, miten olohuoneessa sylimikron näppäinten sipsutus vaikenee äkkiä. "Kello on kohta kaksitoista", kuuluu huomautus. Taas puoliyö! Minne päivä on kulunut? Avaan vielä kerran sähköpostin ja kutsun miehen lukemaan omia viestejään ja tekemään mahdollisia muutoksia virusohjelmaan sillä välin, kun menen iltapesulle. Puolet lehdistä jää tänään lukematta ja panen ne huokaisten keräykseen. Onneksi televisiosta ei tule kaiken aikaa hyviä ohjelmia. Olisi kaameaa, jos joutuisi joka päivä suremaan, mikä kaikki jää näkemättä. Ja pitää elämässä ehtiä muutakin.

Täytän pöntöllä istuessa pari ruutua sanaristikosta. Siivoan kissan hiekka- astian ja menen nukkumaan. Viimeiseksi muistan panna radioherättäjän päälle.

0221N194303

"Marraskuisten medioiden myllerryksessä"

Heräsin klo 6. Kahvinkeittäjän suodattaessa aamujuomaa kävelin 150 m postilaatikoille, joista otin päivän lehdet rivitalon neljälle taloudelle- kaikille ilmaisjakelu Itäväylä, minulle lisäksi paikallislehti Uusimaa, seinänaapurille vastaava ruotsinkielinen Borgåbladet ja valtakunnallinen Hufvudsstadsbladet. Jaoin lehdet. Sanomalehdet ovat yhteisiä naapurini kanssa, ensin luen minä ja hän eläkkeellä olevana myöhemmin.

Luin ensin kahvia juodessani Uusimaan siksi, että viikolla oli julkaistu yleisönosastossa kirjoitukseni, joka koski näkymää Näsinkiveltä Porvoonjoelle. Olen vähän paikallispolitiikassa mukana ja kirjoittelen paikallislehtiin omia näkemyksiäni. Vastustan uutta siltaa joen yli, mielestäni jokirantaan pitäisi perustaa puisto, jotta jokinäkymä pääsisi oikeuksiinsa. Eräs toinen paikallispolitiikko lupasi vastata kirjoitukseeni keskustellessani hänen kanssaan eräillä illallisilla. Vastausta ei vielä ollut. Sen sijaan paikallislehdissä oli paljon asiaa yhdestä Porvoon kuumasta asiasta- Taidetehtaasta. Aikaisemmin marraskuussa lehdissä on kirjoitettu erittäin kärkeviä, melkein kunnianloukkauksiksi tulkittavia kannanottoja.

Yritän lehtien palstoilla herättää keskustelua ajankohtaisista asioista kuten kouluasiat ja oikeudenmukainen verotus. Keskustelua ei juuri ole syntynyt. Lähipiirini- opettajat oppilaitoksessa - eivät koskaan ole kommentoineet kirjoituksiani. He ovat jopa väittäneet, ettei lehtiä kukaan lue. Sen sijaan monet lähipiirini ulkopuolella ovat kiinnittäneet huomiota ajatuksiini. Kirjoitukseni ovat useimmiten myönteisväritteisiä, piilevää kritiikkiä esiintyy. Salon Seudun Sanomissa Jorma Vapaa kirjoitti 8.11.01 pitkäaikaishoidon maksutasa-arvosta. Asia käsittelee oikeastaan samoja asioita, joista itse olen kirjoitellut, vain toisesta näkökulmasta. Kirjoitin hänelle vastineen. Kyseinen lehti tulee miehelleni Salon seudulle. Hän ei ollut puheluissaan maininnut mitään siitä, että vastineeni olisi julkaistu. Niinpä soitin Jorma Vapaalle ja kysyin oliko hän saanut palautetta. Hänen mukaansa mitään ei ole julkaistu. Välillämme virisi mielenkiintoinen keskustelu, jossa totesimme, ettei kukaan uskalla tehdä mitään. Poliitikot ovat hampaattomia, pelkäävät menettävänsä äänestäjiä, jos mielipiteet ovat liian kärkeviä. Lehdet eivät myöskään julkaise kirjoituksia, koska pelkäävät, että ilmoittajat ja tilaajat kaikkoavat. Asioista ei juuri synny keskustelua, kukin varjelee reviiriään. Minun mielestäni median pitäisi harrastaa enemmän tutkivaa journalismia, kyseenalaistaa, valottaa asioita eri näkökulmista.

Positiivista päivän lehdissä oli tosiaankin, että monenlaisia ajatuksia Porvoon kulttuurielämästä oli esillä. Itse keskityin muihin asioihin. Otan päivälehdistä ajankohtaisia asioita opetukseeni. Leikkaan lehdistä kaikki omaa opetusalaani koskevat artikkelit ennen kuin panen lehden paperinkeräykseen. Entinen oppilaani oli avannut lounaskahvilan, ajattelin käydä koemaistamassa tuotteita samalla, kun käyn Brunbergin tehtaanmyymälässä. Pernarutto on ollut maailmanlaajuisesti ajankohtainen asia. Opetan elintarvikehygieniaa ja tällä kertaa lehdessä oli asiaa biologisen sodankäynnin historiasta. Opetan myös ympäristötietoutta, lehtien mukaan Itämeri on puhdistumassa. Päivän ruokaohjeista kiinnosti punajuurikastike, se sopisi myös vegetaristityttärelleni. Pidän huilu- ja muusta puhallinmusiikista. Lill-Jörgen Petersen oli saanut kultalevyn, ehken se päätyy joululahjaksi jollekulle lähipiirissäni.

Avasin radion, sillä halusin taustamusiikkia. Kello oli 8.30 ja sattumalta radiosta tuli asiaa tästä mediapäivästä. Yleensä kuuntelen radiota melko harvoin. Tänään minulla ei ole opetusta ja voin valita työskentelyni ajan ja paikan vapaammin, siis radio soi taustalla. Työmatkalla avaan radion ja kuuntelen musiikkia. Työpaikalla katson ensin netistä onko hygieniapassista tullut jotain uutta. Eipä ole, vaan ruudussa on tuttu teksti: " Sivut avataan myöhemmin". Yritän päästä elintarvikeviraston linkin kautta siihen EU- direktiiviin, jossa määritellään eri ravintorasvat. Aikaa on rajoitetusti ja pääsen haullani mitä erilaisimpiin sanaviidakoihin- pitää löytää helpompi polku, ehken finlexin kautta onnistuu. Jätän homman ja lähden kotiin. Tulomatkalla päivän kolumni radiosta käsittelee veroasioita Nokian näkökulmasta. Itse voisin laatia kolumnin oikeudenmukaisesta verotuksesta erilaisten perheiden näkövinkkelistä.

Pitkiin aikoihin en ole juuri katsonut TV:tä. Jos olen kotona, yritän seurata Emmerdalia ja salkkareita. Tänään ehdin katsoa vain Emmerdalin, koska abiturienttitytär piti hakea bussilta Nikkilästä. Matkalla kuuntelin autoradiosta 1970-luvun musiikkia. Joka ilta käyn ulkoiluttamassa 80-vuotiaan naapurini Remus-koiran. Sen jälkeen meillä on hänen luonaan iltatuokio. Yleensä emme katso telkkaria, mutta Tuttu juttu torstaisin kuuluu yhteisiin ohjelmiimme. Mukana olikin mielenkiintoiset parit: toinen Porvoosta, toinen teini-ikäisenä maailman huipulle hypännyt Toni Nieminen kihlattuineen. Totesimme, että Toni on kypsynyt ihmisenä sitten mitaliaikojensa.

Illalla otan yleensä sänkyyn lukemiseksi jonkin kirjan. Tällä kertaa se oli vanhoista kulttuurikasveista kertova Palava rakkaus ja särkynyt sydän. Huomioni kiinnittyi köynnöspinaattiin. Kirjan mukaan sitä ei enää ole missään. Olisi kiva saada alku jostakin, onkohan laji hävinnyt sukupuuttoon? Marraskuussa lähetin yhteen lehteen muistojani 1900-luvun ruoista. Kerroin, että äiti raastoi porkkanaa ja lanttua lapsille veitsellä kuoriessaan näitä juureksia lihasoppaan. En tuolloin muistanut, miksi äiti kutsui tätä raastetta. Yhtäkkiä se tuli mieleeni, se oli raape. Katsoin Suomenkielen perussanakirjasta onko sana siinä- ja olihan se. Totesin, että aivot ovat kumma elin. Jos ne aktivoi, ne työskentelevät kaikessa hiljaisuudessa ja yhtäkkiä tieto putkahtaa esiin. Saa nähdä, mitkä mediaan liittyvät asiat ilmestyvät elämääni tältä päivältä hamassa tulevaisuudessa. Joka tapauksessa nukahdin noin klo 23.

0222N196801

Torstai 29.11. 2001

Herätyskellon pirahdettua puoli kahdeksalta avaan radion ja alan kuunnella RadioMafian aamuohjelmaa, jossa Peltsi ja Juuso puhuvat enimmäkseen pehmeitä. Syön aamiaista ja luen samalla Hesarin alkaen televisio-ohjelmista ja päätyen pääkirjoitussivulle.

Minulla on vapaapäivä, joten lähden kaupungille ostoksille. Kännykkäni pirahtaa kerran ja itse soitan kaksi puhelua. Kaikki koskevat - valitettavasti - vain työasioita. Tavarataloissa pauhaavat jo joululaulut ja tarjouskuulutukset.

Iltapäivällä, palattuani kotiin, luen sähköpostit ja vastaan niistä muutamaan.

Illalla viiden jälkeen alan katsella televisiota. Lueskelen samalla New Yorkeria, tietokonelehtiä ja vast'ikään ostamani tulostimen ohjekirjaa. Suurimman osan illasta tv pauhaa lähinnä taustalla, ainostaan "Teho-osaston" ajaksi lopetan muun puuhailun.

"Tehiksen" jälkeen sammutan television ja alan valmistautua yöpuulle. Kuuntelen samalla radiota. Yhdentoista aikoihin sammutan radion ja valot, ja pian sammahdan itsekin.

0223N193602

Millainen rooli oli medialla.....................

Olen juuri jäänyt eläkkeelle ja nukun pois työväsymystäni joten herään aamuisin myöhään.

Ko. aamuna heräsin klo 9.05 ja luin kirjaa sängyssä nautiskellen 1/2 tuntia ja otin vielä pienet unet ennen kuin nousin 10.15. Aamutoimien jälkeen luin hesaria 1h 15 min ja paikallislehteä 25 min sekä selasin mainospostia (joululahjoja ajatellen) 15 min. Samalla radio oli auki lähinnä tausta- viihdykkeenä. Radio on yleensäkin auki kun olen kotona. Televisiota katselen harkiten. Kävelylenkin jälkeen laitoin lounas-päivällistä edelleen radiota kuunnellen ja syötyäni lähdin Helsinkiin tuttavien luokse ja tulin takaisin kotiin vasta 22.05. Katsoin TV 3:sta uutisten lopun ja sään. Iltapesujen jälkeen lueskelin vielä 1h 20min kirjaa.

Radiosta tulee mielenkiintoisia asiaohjelmia ja meikäläiselle sopivaa musiikkia. Kuuntelen Ylen 1:stä paitsi kun tulee urheilua, siitä en välitä. Urheilun aikana soitan yleensä omia levyjäni. Radiossa ollaan myös asiallisia eikä mässäillä ja herkutella negatiivisilla tapahtumilla vaan ne kerrotaan ja sillä selvä. TV:n uutislähetykset ovat nykyään täynnä negatiivisia asioita, sotia, tappoja, pommituksia yms. en halua katsoa sellaista. Ei se minussa pelkoa herätä minusta vaan on turhaa mässäillä negatiivisilla tapahtumilla. Haluaisin TV:een "POSITIIVISET UUTISLÄHETYKSET", joissa kerrottaisiin mitä hyvää maailmalla on tapahtunut ja näytettäisiin onnellisia kuvia. Ja todella tärkeät? negatiiviset tapahtumat vain mainittaisiin niin kuin ne ovat tapahtuneet. Näin saataisiin ihmiset ajattelemaan positiivisesti ja sitä kautta koko elämä hauskemmaksi kaikille. Mitä iloa on pahoista asioista kenellekään?

Sähköpostia käytän päivittäin ja sen koen todella hyväksi yhteydenpitovälineeksi nykyään. Internettiä käytän harvoin, en ole vielä löytänyt itseäni kiinnostavia alueita sieltä (paitsi laskujen maksun). Katselen joskus oman kuntani asioita ja joskus harvoin matkoja.

Tässä tämä minun mediani.

0224N193201

KYSELY:MITÄ KATSOIN, KUUNTELIN JA LUIN 29.11.01

Innostuin miettimään "mediaelämääni" ko. päivänä, mutta en saanut aikaisiksi kirjoittaa yksityiskohtia muistiin. Kun sitten vastaaminen jäi heti tekemättä, tiedot ovat enemmän yleistyksiä kuin juuri tuon päivän tapahtumia.

Olen eläkkeellä oleva valtion akateeminen virkamies(nainen) ja asun yksin. Päivärytmiini vaikuttaa paljon se, hoidanko ko. päivänä lapsenlasta. Se vie aikani iltapäivästä iltaan, joskun puolilleöinkin. Tällaisia päiviä on kaksi tai kolme viikossa. Muita säännöllisiä menoja, kuntojumpan ja kesäisen puutarhapalstan hoidon lisäksi ei ole. Kesäaikaan mediakulutus supistuukin kovasti, kaikeksi onneksi!

Sanon "onneksi", sillä katson kuluttavani liikaa mediaa, ja lisäksi liian yksipuolisesti. Kirjojen lukeminen jää pariin kirjaan vuodessa (Antti Eskolan Mitä ajatellaJumalasta on yhä kesken, Le Carren´englanninkielinen Constant Gardener meni sentään nopeasti.

Helsingin Sanomat on lankeemukseni: Kun aamulla, usein vasta 9-10 aikoihin (huomaa myöhään valvottuani) tulen keittiöön, levitän lehden pöydälle ja luen aamiaiseni ohella. Radion napsautan samalla päälle. Siinä menee vähintään 2 tuntia, viikonlopun paksujen lehtien ääressä jopa 3-4 tuntia. Kun siitä tuolilta nousen, on päivä jo pitkällä, ja tunnen syyllisyyttä. Ulkoilu aamulla olisi ollut terveellisempää. Samalla istumisella luen sunnuntaina ja keskiviikkona jaettavat Länsiväylän (tarkasti) ja Alueuutiset (selaillen) ja käyn läpi erilaiset mainosjakelut .Esim. perjantaina yritän lukea Suomen Kuvalehden, sillä jos en tee sitä heti, sen lukeminen voi jäädä. Ja tästä olen yrittänyt pitää kiinni: ei yhden lehtimedian varassa saa elää. Tämä vain alkaa tuntua kovin raskaalta "työltä": Kun lehdet on kerran tilannut, ne pitää lukea! Sitäpaitsi ne maksavat yksinelävälle eläkeläiselle jopa liikaa!

SK:n lisäksi olen tilannut aikakauslehdistä vain ET-lehden.Pirkat ja Elannot, itse asiassa hyvin toimitetut, pitää myös lukea. Muualla saatan lukea "naistenlehtiä". Minulle tulee myös Kuluttaja ja joitakin ammattilehtiä (Kehitysyhteistyö,UNIFEM,Dialog,Väestöviesti ).Kun kunnalliset tiedotuslehdet, sähköyhtiö, puhelinyhtiöt, Kela, pankit jne. kuvittelevat meidän tarvitsevan paitsi tuotetietojaan, myös "viihdettä", paisuu paperimäärä ja luettava aivan mielettömäksi. Ja veronmaksaja/kuluttaja/jätehuoltohan nekin maksaa. Mainoksien kasvu on sekin ollut eksponentiaalinen, ja aivan erityisesti tänä syksynä. Ja senkin me maksamme!.

Miten sitä työaikana ehti? Hesarin silmäili joko työmatkalla bussissa tai vähän työaikanakin.Oli pakko rajoittaa. Sitäpaitsi lehti on varmaan paisunut viime vuosina kovasti - tai minä tullut hitaaksi. Kiinnostuksen kohteetkaan ei ole vähentyneet: jätän lukematta vain urheilun ja ilmoitukset.

Olen innokas "lähetettyjen kirjoitusten" seuraaja (luen ne kaikista ilmaisjakelulehdistäkin). Seuraan erityisen tarkasti Espoon kunnallispolitiikkaa ja liikenne- ja aluesuunnittelua. Joskus harvoin saan itseni kirjoittamaan jotain ko. keskusteluihin.Itsekritiikkiäkö liikaa? Leikkaan talteen mielettömän määrän kirjoituksia, em. aiheen lisäksi mm. väestökysymyksistä, seksuaaliterveydestä, kehitysavusta ja globalisaatiosta (ammattialojani). Naisen asema, lasten ja perheiden ongelmat, vanhustenhuolto jne. Leikkaan ruokaohjeita, puutarhanhoitoa koskevaa. Luen ja säilytän kirja- ja teatteri- ja taidenäyttelyarviointejat, etenkin jos tuntuu potentiaaliselta lukemis/katsomiskohteelta - tosin kulttuurikulutuksenikin useimmiten jää tälläiseksi "arvostelukulutukseksi" - mutta olempahan tietoinen siitä, mitä on tarjolla. Leikkeistä saa toki apua, jos sitten joskus haluaa mennä jonnekin. Usein kuitenkin "ulos lähtemiseen" tarvitaan aloite jostain, ja näitä nyt ei tule kovin usein. Mikä siinä on, ettei yksin meneminen tunnu oikein miltään?

Radio on auki koko päivän, yleensä vain Ylen 1:nen. Autossa vaihtelen asemia enemmän, etsien asiaohjelmia ja uutisia. Kyllähän Radio ykköseltä tulee tavattoman paljon hyvää ohjelmaa, Joskus pitää ihan panna vihkoon jokin lainaus tai viittaus kirjoihin tai musiikkiin. Kolmannen maailman ja Euroopan puheenvuoroja (29.11. Botsuanasta), tiedeuutisia, Arjen sankarit, Kirjojen jatulintarha manitakseni. Kuuntelen kyllä musiikkiakin, mutta saatan vaihtaa Radio Suomeen Kansanradion aikaan, sieltä en sensijaan enkä muualtakaan kuluta iskelmämusiikkia. Hannu Taanilan kuuntelen jos sattuu kohdalle - kesämökillä radion varassa ollessa varsinkin - saadakseni "adrenaliinia".

Television ohjelmat luen aamun lehdestä ja ympäröin kynällä mitä aion katsoa tai nauhoittaa, jos olen poissa kotoa. Joskus teen sen NYT-lehden avulla etukäteen pariksi päiväksi. Luen arvioinnit ja myös useimmiten Kanavalla-palstan (Kajavan kirjoittamat etenkin, samoin Nyytäjän).Katseluni kohdistuu asia - ja keskusteluohjelmiin aiheista, joita lehdistäkin seuraan.Punainen lanka,Pohjantähden alla,Kulttuurikahvila ja jotkut englantilaiset draamasarjat kuuluvat valintoihini. Kotimaiset TV-teatterin uutuudet yleensä katson, en kuitenkaan pitkiä sarjoja (tyyppiä Kotikatu, enkä koskaan Salattuja tai Kauniita ja rohkeita). Tutkimuspäivän iltana en lapsenhoitoreissulta päässyt katsomaan kuin Kirja A ja Ö:n.Lisäksi katsoin uutisia, myös yöllä BBC:n.TV:tä katsoin noin 2 tuntia.Tämä on varmaan normaalia vähemmän, etenkin koko kuluneen syksyn ajan, kun keskiyöllä usein käännän BBC:n uutislähetyksiin ja sotaselostuksiin.

Nauhoitan kehuttuja näytelmiä ja lastenohjelmia (paljon), jotka lähetän poikani perheelle ulkomaille. Siinä saa olla tarkkana, että lapsi saa toivomansa, ja ettei nauha lopu kesken ja tuota pettymystä. Pitäisi kyllä itsekin katsoa, ettei mukaan mene sopimatonta.Toistaiseksi olen voinut luottaa YLEN arvostelukykyyn pientenlasten ohjelmissa. Mitenkä pärjätään tulevaisuudessa lasten kasvaessa, kun satunnaiset katsomiset Jyrkissä ja Salatuissa eivät ole herättäneet luottamustani.Puhumattakaan iltojen tarjonnasta, jos lapsille ei saada "lukkoa".

Ja sitten on tunnustettava, että itsekin lankean holtittomaan yökatseluun. Vielä myöhään kotiin tultua avaan TV:, ikäänkuin tottumuksesta ja aika kritiikittömästi alan seurata milloin mitäkin rikossarjaa - jopa niitä kauheimpia ja raaimpia tai joiden liian paljasta seksikuvausta kritikoin! Tiedämpä sitten mitä pahaa sieltä tulee, joka voisi nuorelle ihmiselle olla vahingoksi - mutta vaikka en silti yritä vaikuttaa asioihin, vaikka pitäisi. Täytyy siis tunnustaa, että TV:n passivoiva vaikutus ja kykenemättömyys seurata edes omaa järkeään toteutuu tässä itsessänikin. Nukkuminen olisi paljon hyödyllisempää. Jotkut hyvätkin TV-ohjelmat tahtovat viedä liian myöhään.

Päivärytmini vinoutumiseen vaikuttaa vielä se, että usein TV:n katselun jälkeen avaan vielä sähköpostin, jota käytän erilaisiin ulkomaisiin kontakteihini. Voi mennä tunti, jos kirjoitan kirjeen, ja usein huomaan sulkevani pienen sylimikroni vasta klo 01-02. En juuri lainkaan harrasta "surffailua", sillä laitteeni on alkeellinen ja hidas. Eikä siihen enää aikaa riittäisi, ellei jostain muusta luovu.

Mitä mediat antavat? Viihdyn kesäisin mökillä kaikenlaisia töitä tehden ilman muuta välinettä kuin radio, iltaisin. Ei ole sähköä lukemiseen. Mutta muutoin kai voi suhdettani kuvata sillä, että olen mukana jossakin, kun luen lehtiä ja kuuntelen radiota. Olen yhä olemassa ja kaiketi jopa ajattelen ! Mitään varsinaista hyötyä ei eläkkeelläolevan tiedon tason kasvusta tietenkään enää ole, sillä ei lukemastaan voi kovinkaan usein keskustella kenenkään kanssa, saati sitten että joku olisi kiinnostunut kuulemaan ( ei voi juuri sanoa lapsilleen, että luin juuri tärkeän ajatuksen lastenkasvatuksesta!). Liiaksi päivittäismedian kulutukseen jämähtämisen sijaan pitäisi kai etsiä jotain käytännön harrastusta ihmisten keskellä, tai ainakin vaihtaa sisällön painopistettä lehdistä kirjallisuuteen.

0225M193501a

"Media"päiväkirjani 29.11.2001

Haen luukusta "Hesarin" klo 6.10, selailu ja lukeminen jatkuu pikku taukoineen klo 7.45:een. Jaha, mitäs kaikkea kiinnostavaa lehden sivuilta tänään löytyy, katsotaanpa tarkemmin. Pääkirjoitussivulla ei ole mitään erikoista, mutta mielipiteistä löytyy Sylvi Kekkosen vaatimaton hauta - sopinee kuulemma kirjoittajan mukaan presidentinrouvan luonteeseen. Sitten toinen pikku kirjoitus ihmettelee, miksi pyhänäkin pitää "shoppailla". Tulee mieleen, mitenkä ihmiset saivat sunnuntaipäivänsä kulumaan ennen, jolloin kaupat olivat kiinni. Kristillistä argumenttia en lähde pohdiskelemaan, siitähän on kirjoitettu tarpeeksi jo aikaisemmin.

Politiikkasivulla näyttää jälleen tapahtuneen uusi temppu saippuasarjassa Suomen Pankin johtajanimitykset - ei jaksa enää kiinnostaa. Kotimaan osastossa kiinnittää huomiotani kranaatinheittimen kaksoislataus, sillä olinhan 1950-luvun lopulla varusmiehenä kranaatinheitinkomppaniassa. Jo tuolloin meitä varoitettiin liiasta innosta ammunnoissa työntää kranua putkeen. Jaha, sitten näytään pohdittavan, miten vapaa-aika on lisääntynyt tunnilla, no, meille eläkeläisille sen vertainen tunti ei paljoa elämää mullista. Yritän keksiä, mitenkähän vielä työelämässä olevat tuon ylimääräisen tunnin käyttävät.

Ammatillisesti - neljännesvuosisadan niin sanoakseni kaupunginbiologina Espoon kaupunkisuunnitteluvirastossa toimineena - kiinnostavia on pari uutista, toinen viljeltyjen joulukuusien suosion kasvusta, ja toinen merenrannan kasvillisuutta tuhoavasta laivaliikenteestä. Aikoinaan 1970-luvulla Pohjois-Espoossa oli muuan tämän alan yrittäjä, jonka "viljelyksestä" jouduin antamaan lausunnon. Se oli perustettu savipellolle, ja kuusentaimet tietysti kituivat, joten homma meni poskelleen.

Kaupunkisivuilla on taas enemmän lukemista. Töölönlahtea halutaan pitää avarana, no joo, ei koske Espoota, joten siirryn sujuvasti tutkimaan uutista Espoon keskuspuiston osayleiskaavasta, joka taas on tuttua asiaa työvuosilta virastossa. Ainoa uusi asia on hautausmaan sijoittaminen tänne. Kiinnostuneena luen jutun koululaisten vanhojen tanssien harjoituksista ennen Finlandia-talon gaala-tilaisuutta; kikapuu ja kehruuvalssi tuovat mieleen ajan Hämäläis- Osakunnan tansseista silloin nuorena ----. Ja, pikkujouluja näytään jatkuvasti harrastettavan, sehän on pysyvä osa laitosten ja yritysten henkilöstöpolitiikkaa. Virastosta ovat sentään viime vuosina kutsuneet joulukahveille, ja varmaan tänäkin jouluna. Mukava tapa tavata entisiä työtovereita. Tyttäreni mies kertoi inhoavansa firmansa pikkujouluja, joissa dirikat ovat kyllä mielin kielin, mutta eivät arkena ole tunteakseen.

Kulttuuriosasto tarjoaa tänään vain taidetta, joten siirryn sulavasti ulkomaan uutisiin, jotka vuorostaan ovat nopeasti läpikäydyt. Ruokatorstain aukeamat tarjoilevat tavallisesti kiintoisaa luettavaa, mutta nyt niiden anti on niukka - etupäässä erilaisia ruokien valmistusohjeita. Niissä edellytetään useinkin kaikenlaisten mausteiden käyttöä ja muita erikoisuuksia. En seuraa niitä, sillä konstailematon arkiruoka on ihan kätevää tehdä. Ja sitten jälkiruoaksi Masi ja Harald Hirmuinen.

Ryhdyn jatkamaan Grishamin Sateentekijän lukemista klo 8 - 8,30 sitten tauko, luku jatkuu 9.15 - 9.45, taas tauko, mutta jatkan lukemista klo 10.20 - 11.10. Iltapäivällä on taas Grishamin vuoro klo 16 - 16.20. Tuollaiseen ajanvieteromaaniin syventyminen ei kuitenkaan näin eläkeläiselle ole mitään ajan tuhlaamista, sillä aivot saavat levätä ja kerätä voimia älylliseen pohdiskeluun. Aika ajoin nimittäin ilmaantuu Lopen paikallishistoriallisia pikku tehtäviä kuten nyt syksyllä oli kansanhuoltolautakunnan arkiston syynäys kotiseutukirjasta varten. Toisaalta on vähän kiikun kaakun, voiko jotain Sheldonia tai Grishamia pitää median osana. Tosin jälkimmäisestä saa kyllä hyvän kuvan amerikkalaisen oikeusalikäytännön kummallisesta sirkustouhusta - tiedonjyvä sekin.

Klo 13.30 - 14.30 välillä pääsen jälleen varsinaisen median kimppuun, posti toi nimittäin taas tietoa maailmalta. Ohitan Pirkan ja srk-lehden, mutta tartun kiinnostuneena Uutisloppi -ilmaisjakelulehteen, mitähän kotikulmille kuuluu. Siellä on näköjään tänään ilmestynyt Lopen Joulu, ja uutisessa todetaan Räyskälän tulevan esille laajasti neljässä kirjoituksessa, meikä mainitaan niiden tekijäksi (öhöm!). Sitten on selostus Sajaniemen koulun 100- vuotisjuhlasta. Nyt otan sakset esille, ja omaan leikekokoelmaani kertyy jälleen ripaus kotiseututietoa. "Postilaukusta" löytyy vielä Espyy -lehti, paikallinen ympäristöseura on jälleen muistanut minua. Lehden viimeinen artikkeli kertoo Santalahden puistosta, josta on kehittynyt kukansiemenien kylvön avulla runsaslajinen tuore niitty. Mielessäni läikähtää hyvä mieli, olin 1980-luvun lopulla pelastamassa puistoa joutumasta venesatamaksi ja paikoitusalueeksi. Nyt vaara on muutama vuosi sitten jo kokonaan ohitettu, ja kaunis merenrantapuisto on pysyvästi pienenä luonnonhelmenä rannalla, jonka takana on enemmän tai vähemmän ankeita kerrostaloalueita.

Nyt seuraa epäselvä media-tapaus: Lopen kulttuurisihteeri soittaa klo 14.40, ja keskustelemme noin kymmenen minuuttia kansallispukuasiaa. Varsinaisena asiana hän pyytää minua kääntämään 1800-luvun alussa kirjoitetun perunkirjan, joka oli tehty sen emännän jälkeen, jonka säilyneistä puvunosista on tarkoitus kehittää Lopelle kansallispuku Kerron hänelle, että sattumalta juuri tänään posti on tuonut Virosta Polispuud -nimisen teoksen, jonka toivotaan minun kääntävän ja kirjoittavan kirjaesittelyn Sorbifolia -nimiseen dendrologien lehteen.

Haettuani puoli viiden aikaan postista kirjan selviää, että siinä ei ole kovinkaan paljon käännettävää pääosan teoksesta sisältäessä taulukkoja. Selailen kirjaa vajaan tunnin, ja se tuntuu kiintoisalta. Huomaan kyllä, että paikoin on kaivettava oudot sanat vironkielen sanakirjasta - tosin niitä ei näytä olevan paljoa.

Hätäisesti aamulla katsottuani TV-ohjelmia tiedän, että vasta illalla kannattaa avata töllötin. Niinpä loppuilta kuluukin uutisten, dinosaurusten, Vanhan ketun ja uutisten parissa klo 18.15 - 20.50 välillä. Der Alte on saksalaista dekkarisarjoista paras, joten sen alkaessa vaihdan kanavaa dinoista jännitykseen, dino-sarjahan on uusinta. TV 1:n iltauutisissa ei ole mitään mieleen jäävää; jos jotakin on, niin sitten huomisen "Hesarista". "Median" valo sammuu päässäni puoli kymmenen maissa Grishamin Sateentekijän kansien painuttua kiinni.

0226N192209

Media ja minä, minä ja media, mediapäiväkirja 29.11.2001

Heräsin aamulla tuntia myöhemmin kuin tavallisesti. Tästä johtuen aamutoimeni tulivat kiireisemmiksi. Lieneekö syynä ollut edellisen illan univaikeudet vai aamun pimeys. Heräsin kuitenkin n. vartin yli seitsemän.

Keittiöön ja teekeitin käyntiin. Sitten palasin takaisin makuuhuoneeseen aamun rukoushetkeä varten. Päivän lause kirjasta Sanan aika, rukous ja psalmi. Keittiöön uudestaan mennessäni nappasin päivän lehdet oven edestä. Tee oli jo valmista. Tein voileivät valmiiksi lautaselle. Näin toimiessani mahtuvat lehdet paremmin levälleen pöydälle. Kun asun yksin, en häiritse ketään yksinäisessä aamupöydässäni. Mutta enhän ole yksin, onhan media!

Levitän Kouvolan Sanomat pöydälle, voileivät ja teekuppi mukaan ja lehden kimppuun. Luen siitä vain paikalliset uutiset, sillä Helsingin Sanomat kertoo samat maailman tapahtumat laajemmin En lue nyt kovin tarkasti, koska olen myöhäinen. Avaan radion selkäni takana ja kuuntelen musiikkia samalla lehteä lukien. Sitten tulee aamuhartaus ja keskityn kuuntelemaan sitä. Muistan papin sanat: Panssarivaunut ja tykit ruostuvat ja tuhoutuvat, äitien ja mummojen rukoukset säilyvät ja tulevat kuulluiksi. Lohduttavaa, olen sekä äiti että mummo.

Lehti vaihtuu Hesariksi ja samalla kuuntelen toisella korvalla uutiset radiosta. Kun uutiset loppuvat, suljen radion. Hetken kuluttua avaan television katsoakseni sieltä uutiset. Aina välillä tutkin Hesaria. Minua huvittaa juttu, jossa kerrotaan Hruhtsevin ( miten lienee oikeinkirjoituksen laita) saunomisesta Kekkosen kanssa Suomessa käydessään. Olin nimittäin lukenut saman jutun muutamaa päivää aikaisemmin Max Jakobsonin kirjasta. Luen kirjallisuus- ja teatteriarvostelut, tiedot Afganistanin sodasta, pääkirjoituksesta vain otsikon, jos se on mielenkiintoinen, luen koko kirjoituksen. Urheilusivut käännän lukematta. Vilkaisen ruokatorstain ja totean, etten tarvitse niitä ohjeita. Sitten sarjakuvat, Harald Hirmuinen, Rip Kirby. Kamut ja Tiikeri.

TV puhuu yksikseen olohuoneessa, mutta siirryn sinne istumaan keinutuoliin ja katsomaan aikakauslehtien esittelyä ja samalla odottelen, olen ajoissa paikalla. Sitten tulee Mary Robinson, jonka haastattelua olen lehteä lukiessani odottanut. Olen hänen kanssaan asioista samaa mieltä. Vaihdan kuitenkin vielä kolmoselle, katsoakseni Lännen tytön esittelyn. Sitten TV kiinni ja vielä Hesarin pariin. Avaan viimeisen sivun ja ryhdyn kynä kädessäni tutkimaan mitä tänään tulee TV:stä. Ympäröin ne ohjelmat, jotka haluan katsoa.

Vihdoin olen niin pitkällä, että ryhdyn muihin aamutoimiin. Minulla on radio auki sekä keittiössä että makuuhuoneessa. Kun kuljen huoneistossa edestakaisin, kuulen radion koko ajan. Kuuntelen toisella korvalla ohjelmaa Varrella virran. Kerrotaan Madagaskarin sukupuuttoon kuolleesta linnusta. Olen kuullut jutun aikaisemmin, se on uusinta. Mielenkiintoni herää, kun alkaa juttu kansakouluista Itä-Karjalassa sodan aikana. Kuuntelen sen loppuun ja vähän vielä musiikkiakin, kunnes saan yllättäen vieraan ja joudun sulkemaan radion.

Kun vieraani on mennyt, ehdin vielä kuunnella hetken Anneli Tempakan ohjelmaa luontokuvaaja Markku Tanosta. Lähden kuitenkin kirjastoon. Kiirehdin kotiin kuuntelemaan Kirjojen Jatulintarhaa. Sitä odotellessani juon vielä kahvit ja luen samalla Kirkon ulkomaanavun lehdestä jutun Afganistanista. Sitten jatulintarha. Teen samalla ompelutöitä ja kuljen makuuhuoneen ja keittiön väliä. Makuuhuoneeni on myös työhuoneeni, siellä ovat kaikki "koneeni". Minulla on taas kaksi radiota auki. Esittelyssä on Marja-Leena Mikkolan Mykkä tytär ja Leena Krohnin Datura. Kuuntelen edelleen Vallan vaiheilla, Päivän peilin ja Kulttuuriuutiset uudelleen.

Sitten siirryn TV:n ääreen, kakkoskanavalle. Alkaa Kotimaa Nyt. Minua kiinnostaa Ana Wolkoff-Nissinen, joka opetti venäjää Lappeenrannassa. Erikoinen henkilö. Olen käynyt hänen museona olevassa kodissaan ja siitä tuli kiinnostukseni. Katson myös Astikaisen ohjelman Kansakunnan lisämuisti aiheena Juuso Walden. Siirryn sitten ykköskanavalle, sillä minua kiinnostaa tieto jääkö astiainpesukoneissa käytetyistä pesuaineista jäämiä astioihin. Ei jää, mutta saan aiheen puhdistaa koneeni seuraavana päivänä.

Sitten seuraa ainoa sarja, jota seuraan, Kotikatu. Istun keinutuolissani ja syvennyn ohjelmaan. Pidän sarjasta. Sen tapahtumat tuntuvat todellisilta, niin voisi todella tapahtua. Vuorossa ovat sitten uutiset. Katson myös A-plussan ja sitten vuorotellen vähän Tuttujuttua ja Valopilkkua. Panen vielä nauhurin nauhoittamaan Silminnäkijän, Kovat kimmat. En jaksa enää valvoa. Edellinen huonosti nukuttu yö vaatii nyt aikaista nukkumaan menoa.

0227N196712

29.11.2001 kotona Kuopiossa

Kello 6.30 aamupesu on ohi ja lapset tuhisevat vielä unten mailla. Laitan kahvin tulemaan ja karaisen itseäni taas kerran hakemalla Hesarin. Lehdessä kerrottiin viime vuonna, että täällä lähistöllä raiskattiin nainen aamutuimaan. Sen jälkeen on tuntunut vähän pelottavalta juosta raput alas postilaatikolle ja takaisin aamuhämärissä.

Tänä syksynä hetki ennen etusivun kääntämistä esiin mainosten alta on saanut uutta latausta. Odottaako siellä joku uusi katastrofi? En yleensä ehdi katsoa uutisia illalla telkkarista, joten aamun uutiset ovat tosiaan uusia. New Yorkin terrori-iskustakin luin vasta seuraavan aamun Hesarista, ja siitä lähtien on ollut tämä sama tunne joka aamu: mitähän tänään? Ei mitään mullistavaa tänään. Lipponen ja Siimes riitelevät Suomen Pankin nimityksistä. Afganistanissa myllätään totuttuun tapaan. Ruokasivulla esitellään uusia joululeivonnaisia. Korjaan mielessäni pari kielivirhettä. Hesari on kuitenkin ainoa sanomalehti, jota voin lukea repimättä hiuksia päästäni kieli- ja tyylivirheiden tai typerän toimituspolitiikan vuoksi.

Venytän aamiaista ja lukuhetkeä, kunnes kymmentä vaille seitsemän lapset täytyy herättää. Esikoinen herääkin kuumeisena ja saa luvan jäädä sänkyyn, kaksi nuorempaa eivät noteeraa huhuiluani millään lailla. Päätän laittaa tässä välissä hiukset. Otan kylppäriin mukaan Sköna hem -lehden, istahdan pöntönkannelle, tuen lehden polviini ja lueskelen samalla, kun teen kampauksen sormituntumalla. On paljon hauskempaa katsella tämäkin viisiminuuttinen kauniita koteja ja antiikkihuonekaluja lehdestä kuin omaa unista naamaa peilistä.

Esikoisen ja keskimmäisen nauttiessa viimein aamiaistaan kello 7.20 raivaan keittiön pöydille ja tuoleille levittäytynyttä lehtipinoa, josta löytyy Hesarin osia, kirjaston lehtilukusalista toissapäivänä tuotuja Sköna Hem -lehtiä, alkuviikon impulssiostos Kodin kuvalehti ja postin eilen tuomat Koti ja Keittiö sekä Pirkka. Hyvässä lykyssä lehtiä ehtii silmäillä kokkailun ja syömisen lomassa, mutta nyt ne kuitenkin päätyvät olohuoneen lehtikoriin. Hyvien aikakauslehtien lukeminen antaa esteettisiä elämyksiä ja herättää ajatuksia - sisustusideoita nyt ainakin, ellei sen syvällisempiä. Heittäydyn elämyksiin niin usein, että tuskin aina muistankaan asuvani ahtaassa opiskelija-asunnossa, jossa ei enää montaa ideaa mahdu toteuttamaan.

Nelivuotias kuopus herää ja oksentaa. Sen jälkeen olo onkin taas hyvä. Päiväkoti on kuitenkin poissa laskuista, ja minunkin täytyy suunnitella päivän ohjelma uusiksi. Keskimmäinen lähtee kouluun. Isoveli ja pikkusisko asettuvat sohvalle katselemaan Puuha-Peteä, jota minäkin sitten silmäilen laittaessani kuopuksen tukkaa saparoille. Kuopuksen popsiessa omaa aamupalaansa ja minun selaillessa taas Sköna hem -lehteä isoveli ottaa ilon irti sairaana olostaan ja alkaa katsoa vielä Voitto kotiin -visailua. En aamupuuhissani edes huomaa, että ohjelma on vaihtunut, ennen kuin poika raportoi, että meneillään on Giljotiini. Visailut ja peliohjelmat ovatkin lähestulkoon ainoita "isojen" ohjelmia, joita annan lasten toisinaan katsoa. Ne tuntuvat kyllä ajanhukalta, mutta ainakaan niissä ei ole yllättäen tappoja eikä seksikohtauksia.

Vasta viime aikoina kahdeksan- ja kymmenvuotiaat poikani ovat keksineet puikkelehtia kanavalta toiselle satunnaisen kiinnostavan ohjelman toivossa, mutta se ilo on mahdollista vain, jos en ole kotona sitä kieltämässä. Mielestäni television katselu täytyy suunnitella ennalta: valitaan lehtitietojen perusteella kiinnostava ohjelma, laitetaan televisio päälle, kun se alkaa ja pois päältä, kun se loppuu.

Pelastan eilen nauhoittamani videon nauhurista kirjahyllyn päälle, jotta ehtisin katsoa sen, ennen kuin pojat nauhoittavat päälle Pokémoneja tai jotain muuta. Esikoinen kiinnostuu videon sisällöstä ja kerron, että olen nauhoittanut ranskalaista poliisisarjaa. Nyt poika innostuu muistelemaan ainoaa poliisisarjaan viittaavaa, jota on ikinä saanut katsoa. Parina lauantaina alkusyksystä katsoin lasten kanssa jotain brittisarjaa, jossa keski-ikäinen täti ratkoi melko kesysti pikkukaupungin rikoksia teini-ikäisen poikansa kanssa. En saa mieleeni sarjan nimeä, mutta liikutun, kun ymmärrän, että sarja on jäänyt pojalleni mieleen siksikin, että katselimme sitä yhdessä ja hän osasi nauraa samoille asioille kuin minä.

Päätän ottaa kuopuksen mukaan sovittuihin tapaamisiin yliopistolle. Vielä ei tarvitse lähteä, joten järjestelen makuuhuonetta. Sängyn ympäristö tulvii viime päivien iltasatulukemistoa: Mintun luontokirja, Mintun joulukirja, Richard Scarryn ABC -kirja, Reuhurinteen ala-aste -sarjan uusin osa, puolen kilon painoinen Aku Ankan juhlasarjakuvakirja, Aku Ankka -lehtiä...vien kaikki paikoilleen kuopuksen kirjakaappiin ja isoveljien kirjahyllyyn. Ainoastaan Reuhurinne -kirja saa jäädä makuuhuoneen kaapin reunalle, koska se on kesken ja keskimmäinen valitsee kuitenkin taas sen iltasadun valintavuorollaan.

Yhdeksän jälkeen lähtöä tehdessä kuopuksen täytyy käydä vessassa. Selaan odotellessani eteisen kaapin päällä olevaa ilmaisjakelulehtien ja mainosten pinoa.

Yliopistolla suunnittelen puolille päivin muutaman muun opiskelijan kanssa aikuistyypin diabeetikkojen ryhmäohjauksessa jaettavaa materiaalia. Jokaisen meistä on määrä tuottaa pieni tietopaketti osakseen langenneesta diabetekseen liittyvästä aiheesta. Sovimme alustavasti lehtisen ulkoasun linjoista, sisällön itse kukin saa miettiä vapaasti. Minulla onkin omasta aihepiiristäni, syömiskäyttäytymisen muuttamisesta ja syömisen hallinnasta, monta hyvää artikkelia hyödynnettävänä.

Palaverin jälkeen ehdin vilkaista sähköpostia. Minulle näkyy tulleen internetin kristillisen Crosswalk -sivun viikottainen kirje. Sen päätän avata huomenna, sillä käytän mielelläni hieman aikaa sen lukemiseen ja siinä mainittujen linkkien katsastamiseen.

Kuopus viihdyttää itseään tehtäväkirjaa täyttämällä ja piirtelemällä, kun käymme kurssikaverini kanssa vielä läpi biostatistiikan tehtäviä. Luentomonisteen perusteella hämäriksi jääneet käsitteet ja laskut käyvät ymmärrettävämmiksi, kun etsimme niistä tietoa muidenkin yliopistojen nettisivuilta. Luentomonisteeni alkaakin olla täynnä reunamerkintöjä aiheeseen liittyvistä internet - osoitteista. Printtaamme tyytyväisinä parhaita sivuja tenttiin luvun tueksi. Juttelemme aivotyön lomassa niitä näitä. Ystäväni kertoo hykerrellen jutelleensa parin muun opiskelijan kanssa Far out -ohjelmasta. Nämä olivat juuri päässeet haukkumasta ohjelmaa surkeaksi, kun hän oli ylpeänä maininnut katsovansa miehensä kanssa "Fart outia" milloin vain suinkin ehtii. En ole koskaan nähnyt koko ohjelmaa, mutta ymmärrän tyydytyksen tunteen, jonka moukkamaisuuspommin räjäyttäminen sivistyneessä seurassa sai aikaan.

Kotimatkalla ohitamme monta Ilta-Sanomien lööppiä, joihin on tänään saatu vaikuttava otsikko: "Ministeriön korkea virkamies surmasi vaimonsa". En koskaan osta iltapäivälehtiä, niiden lööppien seuraaminen riittää hyvin. Usein arvuuttelen, miten kulloiseenkin otsikkoon on päädytty. Toisinaan sanavalinnoista näkee, ettei uutiseen olisi aihettakaan, joskus taas, että tasapainoillaan myynnin ja herjaussyytteen välillä. Tänään mietin, mitä on sanan "surmata" taustalla. Suunnitteliko ja toteuttiko virkamies murhan? Vai tönäisikö vaimoa, niin että henki meni vahingossa? Huomiset otsikot varmaan kertovat lisää.

Mojovimpia lööppejä tulee kommentoitua yliopistollakin, kioskijonossa. Jostain syystä en ole kenenkään nähnyt ostavan iltapäivälehtiä Kuopion yliopistolla, saati lukevan niitä luennoilla. Tampereen yliopistossa opiskellessani saatoin silmäillä iltapäivälehtien otsikkoja luentosalissa yleensä usealtakin edempänä istuvalta.

Kuopus on niin väsyksissä, että nukahtaa matkalla ruokakaupasta kotiin ja jatkaa uniaan kotona sängyssä. Tulopusut poikien kanssa vaihdettuani ja jaettuani karkit - torstai on meillä namipäivä - heittäydyn sohvalle Sköna hem -lehteä lueskelemaan. Nyt ehdin lukea kokonaisia artikkeleita ("Roslagssommar", "Hem till gården"...) alusta loppuun, tosin keskustellen samalla esikoisen kanssa jostain internet-sivusta, jota hän ei ole saanut aukeamaan ilmeisesti kirjoitusvirheen vuoksi. Minäkään en ole varma, kuuluuko osoite kirjoittaa "www.acquanox.de", "www.aquanox.de" vaiko ehkä jollain kolmannella tavalla. Muistelemme myös viikonloppuna näkemäämme Harry Potter -elokuvaa. Kehuskelen koko näyttelijäkaartia. Poikani mielestä Harryn ja Hermionen rooleihin oli valittu parhaat näyttelijät.

Keskimmäinen lapsista on pulkkamäessä. Esikoinen katsoo vähän aikaa Pikku kakkosta ja muistaa yhtäkkiä, ettei ole katsonut kolme vuotta sitten ostettua puolen tunnin mittaista Tarina Pietarista -videota vieläkään loppuun. "Kohta näet syyn, äiti. Se on kamalan tylsä." Animaatio onkin alkeellista ja äänet sen kanssa ristiriidassa: suorastaan paatokselliset, ovathat tapahtumat suoraan Raamatusta. Poika pilkkaa heiluvia paperipäitä aikansa, mutta hiljenee sitten. Hetken päästä ruokapöydässä hän toteaa, että oikeastaan Pietari-video oli aika hyvä. Keskustelu palaa Harry Potteriin. Yritämme muistella kirjasarjan toisen ja kolmannen osan tapahtumia, mutta emme muista paljoakaan. Jännittävät ja hauskat tilanteet ovat jääneet paremmin mieleen kuin varsinainen juoni. Esikoinen päättää tarkistaa joitakin yksityiskohtia kirjoista.

Ruoan jälkeen lueskelen keittiössä viime perjantain Kotimaa -lehteä. Siellä kerrotaan, että 29 % suomalaislapsista, siis melkein joka kolmas, elää huonoa lapsuutta. Yleensä seuraan kirjoittelua tästä aiheesta myötämielisenä, mutta nyt ärsyynnyn. Kuka saa päättää, kenen lapsuus on huono? Oliko jollakin minun kolmesta lapsestani tietämättäni huono lapsuus -päivä tänään? Riippuuko lasteni lapsuuden laatu yksin minun ponnistuksistani? Kolumnistin itsetyytyväinen ilme pikkukuvassa ärsyttää, hänen lapsillaan ei siis ainakaan ole huonoa lapsuutta.

Kotimaassa kerrotaan myös entisestä huumekauppiaasta ja vankilakundista, joka on nyt saarnaaja ja perheenisä. Ihmettelen, miten mies voi näyttää kuvissa niin siloposkiselta: yhtä hyvin hän voisi mainostaa muotia Hesarin kauppasivuilla. Mieleeni palaa, että Siimeksestäkin oli oikein onnistunut kuva Hesarissa tänään, eikä Lipponenkaan hullummalta näyttänyt.

Koti ja keittiö -lehti onkin unohtunut keittiöön, joten istahdan lukemaan sitä hetkeksi illan mittaan joka kerran keittiöön poiketessani. Kaikki sen toimituksellinen aineisto ei ole Suomesta. Miltei joka numerossa esitellään tanskalaisia koteja. Ne ovatkin lehden kiinnostavinta antia, sillä niissä ei törmää suomalaisiin "moderneihin" sisustuskliseisiin.

Nuorempi poika innostuu, kun ennen nukkumaan menoa löydän kirjahyllyyn unohtuneen värikkään kertotaulukirjan, jonka sivuille tussilla tehdyt laskut voi pyyhkiä pois. Tokaluokkalaiset ovat juuri päässeet viiden kertotauluun. Poika ilmoittaakin valitsevansa Reuhurinteen sijaan iltasaduksi kertotaulun. Isoveli puolestaan etsii internetistä vielä origamiohjeita, kunnes on iltapesun aika.

Myöhäiset päiväunet nukkunut kuopus on illalla niin virkku, että en saa häntä nukkumaan ennen Teho-osaston alkamista. Niinpä nukutan häntä sohvalla samalla, kun katselen sairaalasarjaa. Isoveljet nukkuvat kiltisti sängyissään. Kun saan siirrettyä tytönkin sänkyyn, nautin ikiomasta laatuajastani tekemällä kirpputorilta ostamani Uudet käsityöt -lehden ohjeen mukaan ristipistotyötä ja katsomalla siinä samalla videolle nauhoittamaani Police Judiciaire -sarjaa. Olen tyytyväinen, kun ymmärrän tapahtumien kulun ranskankielistä puhetta kuuntelemalla, vaikka käsityön takia en koko ajan katso tv-ruutua. Tosin katseleminenkin kannattaa, sillä ranskalaiset elehtivät niin kuin vain ranskalaiset voivat.

On jo keskiyö, kun menen nukkumaan. Jos silmät vielä pysyisivät auki, ottaisin sänkyyn mukaan jonkin kirjan. Viimeksi kuitenkin aloitin niin huonon kirjan, ettei sen takia kannata ponnistella: Maeve Binchyn Talo Dublinissa. Kun sitä ennen olin lukenut J.M. Coetzeen Poikavuodet, oli vaikea löytää seuraavaksi mitään samalle tasolle yltävää.

Ennen nukahtamista päätän poiketa huomenna kirjastossa.

0228N192507

MITÄ KATSOIN, KUUNTELIN JA LUIN TORSTAINA 29.11,2001

Olin tuona päivänä Turussa enkä niin ollen päässyt noudattamaan tavanomaisia mediatottumuksiani. Olin Turun birgittalaisluostarissa sisarten suomen kielen opettajana. Minulla oli oma huone vieraskodissa.

Kello herätti minut puoli seitsemältä. Aukaisin matkaradioni, jonka olin tuonut mukanani. Kuuntelin Nousutahdit (erityisesti pidin Mozartin F-duuri-menuetista ja Tshaikovskin Juhlamarssista) sekä uutiset ja sään. Radio oli auki koko seuraavan tunnin ajan. Musiikki soi aamutoimieni taustalla, kunnes tulivat hartaat sävelet ja aamuhartaus. Kuuluttajan keskustelun past. Lauri Maaralan kanssa ja hartauspuheen kuuntelin keskittyneesti.

Klo 8 minun oli lähdettävä oppitunneille, joten muut aamuohjelmat jäivät väliin. Harmitti, kun en voinut kuunnella suomalaisen kansakoulun vaiheista Itä- Karjalassa. Lounaan jälkeen sen sijaan ehdin kuunnella Anneli Tempakan Paletin lähes kokonaan. Iltapäivällä pidin jälleen oppitunteja ja klo 15:n jälkeen kävin R-kioskilla ostamassa molemmat iltalehdet, jotka luin ennen illallista. Kotona olisin aamulla lukenut Aamulehden (asun Tampereella) ja Hesarin, mutta nyt ei siihen ollut mahdollisuutta. Sen sijaan kävin vilkaisemassa luostarin; aulan pöydällä Turun Sanomia, Hufvudstadsbladetia ja Fides-lehteä (Katolisen kirkon lehti). Muita ei ollut luettavana.

Radiosta pääsin kuuntelemaan vielä klo 22:n uutiset. Myös Radioateljeen ohjelmaa Algerialainen ystävä - akustinen tutkielma seurasin samalla kun valmistin seuraavan päivän tunteja. Minulla on Turussa mukana myös taskutelevisio, jolla näkee useita kanavia. Olisin halunnut katsoa Kotikadun, mutta koska minulla oli illallakin oppitunti, en ehtinyt katsoa kuin vähän loppua. Sen sijaan katselin Kymmenen uutiset kolmoselta ja Silminnäkijän Kovat kimmat kakkoselta. Oli hämmästyttävää katsottavaa ja kuunneltavaa.

Käyn viikoittain tiistaista perjantaihin Tampereelta Turussa. Otan aina muutaman kirjan mukaani lukeakseni junassa ja myös itse paikalla: Nyt luin vielä illalla jonkin aikaa Mira Poutasen kirjaa Ihana meri, joka todella ansaitsi nuoriso- Finlandiansa, kuten sitten myöhemmin kävi ilmi.

0229N193606

Mitä katselin, kuuntelin ja luin 29 päivä marraskuuta vuonna 2001.

Klo 8.00Heräsin ja laitoin television päälle. Arto Nyberg kumppaneineen oli juontamassa. Pidän hänen tyylistään. Uutiset seurasin toisella silmällä aamutoimien ohessa. Katsoin teksti-TV:stä , mitä on tulossa ja huomasin, että diabetes- ohjelma tulee kohta. Koska itselläni on kohonnut sokeri, päätin seurata sen.

Teksti-TV:stä huomasin, että EU:n ruokavirastoa on ehdotettu perustettavaksi Suomeen. Tieto ilahdutti minua, koska noin kolmesataa koulutettua ihmistä saisi sieltä työtä. Se oli hyvä uutinen. TV-3:n hedelmäkakku ei innostanut, se oli niin rasvainen. En ottanut sitä ylös, vaikka muuten kokki Kaarina leipoo torstaisin herkkuja.

Katselin englantilaiset uutiset ihan kielen takia. Samoin ilahdutan itseäni osalla Svenssoneita testatakseni omaa ruotsinkielen ymmärtämistäni.

Klo 10.10
Avasin radion ja aloin valmistaa lounasta miehelleni, joka tulee syömään puolenpäivän aikaan. Jouni Öynap oli toimittajana. Radiostakin tuli tietoa diabetes tietoa. Aivan kiva pikkupala on ohjelma "50 vuotta sitten". Nytkin kerrottiin, että 50 vuotta sitten Unkarissa oli joulu kielletty. Huh, huh, kamala tieto!! Silloin oli kuulemma Stalinin syntymäpäivä.

Onneksi Juice lauloi uuden ihanan kansanlaulunsa "Oi jospa" nykysanoin. Bravo ! ! Puolella korvalla kuuntelin maatilojen lomitusasiaa, ei oikein kiinnostanut.

Klo 12.20
Lähdin Riihimäkeen Kansalaisopiston kurssille. Avasin autossa radion. Asema oli Ylen Ykkönen, josta tuli kontaktiohjelma taksikuskien työstä. Minusta tuntui, että kaikki, joilla oli pahaa sanottavaa soittivat tänään. Lasse Vuori-raukka yritti puolustella taksikuskeja. Se olikin aika vaikeaa, jos kaikki haukut pitivät paikkansa. Sitten toimittajaksi tuli suurin suosikkini Olli Ihamäki. Hän kertoi, että jossain Helsingissä on tilaisuus nimeltä "Vaihdevuodet, tarua vai totta". Minua huvitti suuresti hänen äänensävynsä. Nuori mies ei tiennyt asiasta mitään.

Klo 16.10
Lähdin kotiin opistolta. Olin niin täynnä omia ajatuksiani, etten huomannut edes avata radiota. Marketista ostin Iltalehden.

Klo 18.20
Avasin television TV-3: kanavalta. Emmerdale on ehdottomasti suosikkisarjani. Katson sen aina arkisin. Olen 50-luvulla asunut kokonaisen kesän Englannin maaseudulla ja muistan ne olot oikein hyvin. Torstai on mielestäni viikon paras televisiopäivä. Tulee niin monta mieleistäni ohjelmaa.

Klo 19.45 alkoi paras kotimainen sarja "Kotikatu". Olen seurannut sitä alusta asti ja pidän siitä kovasti. Pertti Mäkimaassa on jotain niin perisuomalaista miestä. Ei puhu eikä selitä mitään.

Klo 21.00
Parisuhdetentti "Tuttu juttu" on mieheni ja minun yhteinen katsottava. Testaamme siinä aina toisiamme. Me ei kyllä saataisi montakaan ruusua. Joskus ajattelen, miten ihmeessä olemme olleet YLI neljäkymmentä vuotta yhdessä. Ei meillä ole koskaan ollut mitään selvittämättömiä asioita. Ehkä olemme "hyvässä mielessä" niin erilaisia, että täydennämme oivallisesti toisiamme.

Klo 22.00
Tänään oli monella tavalla mielenkiintoinen päivä elämässäni. TV:ssä mieliohjelmia ja radio jäi nyt hiukan vähemmälle, kun lehtiä tuli niin mahtava pinkka. Meille on tilattuna päivittäislehtenä Hyvinkään Sanomat. Luen sen aika tarkasti. Lapseni asuvat Hyvinkäällä, ja meidän lähiliikekeskukseksi on muodostunut siitä johtuen Hyvinkää. Lisäksi mieheni tuo työpaikaltaan kotiin Hesarin, joten luen sekin. Ilmaisjakeluna tulee usein Riihimäen Sanomat, Hämeen Sanomat tai Karkkilalainen. Tänään tuli lisäksi Uutisloppi , jossa oli tärkeä tiedotus Lopen seurakunnan tapahtumista joulun aikana. Se täytyy laittaa säilöön. Lisäksi tänään tulivat aikakausilehti Eeva ja kauppojen lehdet Pirkka ja Yhteishyvä. Luen ne kaikki seuraavan viikon aikana ja teen kaikkien lehtien ristikot ja vastailen usein vielä kilpailuihinkin. Tänään tein myöhäistunteina Iltalehden ristikon.

PS. Ajatelkaa, meille asennettiin juuri tänään tietokoneeseeni Internet. Ikävä, kun en voi kirjoittaa siitä vielä mitään. Mutta ensi viikolla jo voisin.

0230M193506

Yksi päivä mediaa

Kyseinen päivä torstai 29. 11. 2001 oli vaihteleva, poikkesi tavallisesta päivästä jonkin verran. Aamulla ensin tavanomaiset aamutoimet sekä radion kuuntelu. Maailmalla tilanne edelleen sekava. Hain postini. Luin Forssan Lehden joka on paikkakuntani lehti; sekä ilmaisjakeluna jaettavan Seutu-Sanomat nimisen lehden joka jaetaan joka torstai. Käynti kyläkaupassa kuului myös päivän tehtäviin ja siellä keskustelut tuttujen henkilöiden kanssa.

Samana iltana oli Somerolla erään seuran syyskokous. Tämä seura on Someron Asehistoriallinen seura ry. Olen myös tämän seuran jäsen joten lähdin Somerolle tähän tilaisuuteen. Kun minulla oli aikaa Somerolla poikkesin myös kirjastoon lukemaan lehtiä. Kirjasto on siitä hyvä paikka, että siellä voi lukea myös vanhempia lehtiä joita siellä on tallessa.

Kokouksen jälkeen palasin kotiin myöhään illalla. Lopputoteamuksena voin sanoa, että päivä kului sekä vaihtelevasti että miellyttävästi. Voin antaa siitä hyvän lausunnon. Mediakokemukseni oli tässä tämän päivän osalta.

0231M193707

Torstai on toivoa täynnä......

Vai sanoisiko että mediaa, kuten jokainen päivä nykyään. Elämme mediatulvassa. Aamuni alkaa yleensä n. klo 6 ja ensimmäinen tutustuminen päivän puheenaiheisiin löytyy postilaatikosta. Siellä odottaa painotuore AAMULEHTI. Ylen ykkösen ja MTV:n aamutv:t aiheuttavat kanavapujottelua, jonka yleensä valitsen Aamulehden ohjelmatiedoista eli mitä kukin kanava on nostanut päivän puheenaiheeksi. Tänään torstaina 29.11 oli valtakunnan ykkösuutinen toisen valtionvarainministerin Suvi-Anne Siimeksen "sooloilu " Suomen Pankin johtajanimityksissä. Pääministeri Lipposen murahduskin saatiin kuulla ja odotettavissa onkin "aidanylipotkineen "ministerin palauttaminen" ruotuun; Aamulehti kertoi etusivullaan Antti Satulin mahdollisesta nousemisesta maatalousministeriksi Hemilän tilalle. Pelkkää spekulointia vaiko "syväkukkujen" kuiskintaa?

Afganistan tietty, hallitsi myös päivää ja varsinkin kokous Saksassa. Jonkinlaista edistymistäkin oli ollut havaittavissa siellä Afganistanin hallitusolojen järjestämiseksi. Tuntuu että syövät jo karhua ennekuin se on kokonaan edes nyljetty.

Uutisia tulee kuunneltua Radio Suomen puolelta noin 4-5 kertaa päivässä ja TV:stä klo 13 klo 17 tai klo 18 (tänään molemmista) Iltauutiset katseltiin klo 20.30 ja MTV:stä klo 22. Valitettavasti Suomen Kuvalehti tulee vasta perjantaina, jolloin saa viikon uutisille "taustat". Siihen asti saa luvan riittää Aamulehden kolumnit ja pääkirjoitukset, jotka tänään käsittelivät esim. Nokian pääjohtaja Ollilan ilmoitusta (tai sanoisinko uhkausta viime sunnuntain dokumenttiohjelmassa) maamme liian korkeasta verotuksesta ja hänen sanomisestaan että se vaikuttaa myös Nokian pysymiseen Suomessa. Muut kaksi pääkirjoitusta puivat lasten luonteita ja peruskoulua sekä (tietysti) Suomen Pankin johtajapeliä Lipponen jopa ehdotti johtokunnan jäsenten nimitysten pois ottamista presidentiltä.

Pankkivaltuusto kuulemma on soveliaampi nimitteleen näitä "poliittisia palkkiovirkoja", Nepalin kapinallisten hyökkäykset ja Filippiinien muslimisissien panttivanki sekoilut olivat muita tärkeitä ulkomaanaiheita painetussa mediassa. Ilta--Sanomat kertoi surkuteltiin Kansanedustaja Ilkka Kanervan "kujanjuoksua" Suomen pankin johtajapelissä (tottakai) Ihmeteltiin Sylvi Kekkosen vaatimatonta hautapaikkaa Helsingin Hietaniemessä ja Mika Häkkisen touhujakin oli seurattu näin vapaavuoden alkaessa. Aamulehden torstai liite eli kaupunkilehti MORO kertoili paikallisista tapauksista kuten eri "bibbaloista" puulaaki urheilun tuloksia ja kun Tampereella ollaan myös kaupungin valtuuston kokouksista. TV:stä tuli katseltua TV2:n edelleen suosittu (Tosin hieman laskevin katsojaluvuin) TUTTUJUTTU showta TV 1: n KOTIKATUA ja KUNINGASKULUT_ TAJA nimistä "valistusohjelmaa". Vaimo katseli Hotelli Segerin (MTV3) Kauniit ja rohkeat sekä Salatut elämät.( niinikään MTV 3).

Iltauutisten tärkein anti molemmilla kanavilla oli edelleen ministeri Siimeksen sooloilu Suomen Pankin johtaja-asiassa. Hallitus taas otti "aikalisän" ja päättää kannastaan vasta Perjantai aamuna, ennen presidentin esittelyä. Lisäksi nousi puheen aiheeksi pohjois-suomalaisesta lehmästä löydetty BSE-tauti epäily. Afganistan oli edelleen ulkomaan uutisten ykkösaihe . Otetaanpa pieni yhteenveto päivän mediatarjonnasta: (minun seuraamani) Painetut mediat: Aamulehti ja sen torstailiite MORO, Ilta-Sanomat, Kangasalan Sanomat (paikallislehti joka kannetaan torstai-iltaisin). Sähköinen media: Ykkösen ja kolmosen aamutv:t (valikoitune haastatteluineen). Ykkösen klo 13 klo 17 ja 20.30 uutiset kolmosen klo 19 ja klo 22 uutiset Neloskanava jäi tällä kertaa väliin, ei katselua koko iltana. Muu ohjelmatarjonta: ykköseltä: Kuningaskuluttaja, A-studio ja Kotikatu. Kakkoselta: Kansakunnan lisämuisti, mainio dokumentti Juuso Waldenista, sekä Tuttujuttu-show. Kolmoselta: Hotelli Seger ja Kauniit ja rohkeat (vaimon valinnat).

0232N193502

6.00 Koska olen aamun virkku, aloitan radion kuuntelun Radio Suomi/ Ylenaikainen. Tänä aamuna oli nuorimies Mika Saarela juontajana, reipas, miellyttäväkäytöksinen- ja ääninen (en pidä rivosuista). Uutiset ovat puolen tunnin välein, siihen on tottunut, ensin tuntui erikoiselta.

8-8.30 MTV3 koska on torstai - leipomispäivä sen katson jos voin. Kaarina on hyvä leipoja ja kertoo selkeästi asiat.

8.30 TV 1 tämä kanava päällä yleensä. Kamarissa on tv, keittiössä radio. Koko päivän auki klo 17.00 asti. Tänään esitellään TV 1 Hyvän joulumielen keräys.

9.00 Suljen TV:n Katson lehdet: Helsingin Sanomat ja Vihdin uutiset. Ylen aikaisen ohjelma jatkuu, nuorisotutkija Heli Vaaranen, sen jälkeen Mediapäivän esittely: Juha Nirkko.

10.00 Tänään 10. Liisa Syrjälä ja Juha Nirkko esittelevät Mediapäivän. Sanomalehtikatsaus.

12.15 Ylen aikaisen kontaktiohjelma, jonka seuraan, jos vaan voin. Tänään taksiasiaa. Päivän postissa tuli Pirkka, asiakaslehti, tutustuin siihen.

17.45 Avaan TV2. Keski-Suomen uutiset.

18.00 Uutiset TV2.

18.20 TV2 Kotimaa nyt. Tästä ohjelmasta saa seurata ympäri Suomea tulevia juttuja. Suljen TV:n

19.45 Kotikatu on nähtävä tänään, kuten joka torstai.

20.30 TV1 uutiset aina katsottava.

21.00 TV2 Tuttujuttu, kuten Kotikatu on nähtävä.

Tämä mediapäivä on tässä

0233N193306

MEDIAPÄIVÄKIRJA 29.11.2001

Mieheni ja minä olemme joskus lenkillä seuranneet edellä kulkevan koiran viestintää. Tarkasti se on ensin tutkinut toisten jättämät viestit ja jättänyt sitten omansa. Emme ole koskaan nähneet kilometrien mittaista reittiä, mutta jo lyhyelläkin matkalla on 'mustetta' käytetty niin usein, että takana kulkija on ruvennut ihmettelemään säiliön tilavuutta. Kymmenennellä kerralla näytti 'kirjoittaminenkin' aiheuttavan ponnisteluja. Mutta systeemi toimi.

Kyllä. On. On. Media on tullut minulle tärkeäksi. Harvoin tehdyillä ulkomaanmatkoillamme olen tuntenut eläväni umpiossa ilman radiota ja kotoisia lehtiä. Tiedän ärsyttäväni miestä lukemattomilla (molemmissa merkityksissä!) lehdilläni, jotka eivät oikein löydä paikkaansa. Ne keräävät pölyä ja täyttävät pöydät tai sohvat.

29.11.2001 heräämme myöhään, myös aamuvirkku mies, koska pimeys väistyy niin verkkaan. Kello 7.30 alkaen kuuntelemme Ylen ykkösen klassista musiikkia, sitten hartaita säveliä ennen aamuhartautta. Uutiset vielä, niiden aikana silmäilen sängyssä Forssan Lehden. Niin tiedänkin suunnilleen, missä mennään. Huokaisen helpotuksesta, kun ei maailma ole vääntynyt kokonaan sijoiltaan. Syyskuun yhdennentoista jälkeen on pelko uutisia kohtaan lisääntynyt.

Aamiaista valmistellessa katson Huomenta Suomen ruokaohjetta. Tänään siellä saa ihailla Kaarina Roinisen rauhallisen taitavaa työskentelyä. Häneltä kaikki sujuu kadehdittavan helposti ja yksinkertaisesti. Luontevasti hän myös kertoo, mitä ja miten tekee. Jos olisi tiistai, kääntäisi mies kesken kaiken ykköselle. Hänen mieliohjelmansa Simon Taikateltta alkaa 8.25. Lasten ilo tarttuu. - Monet aiheet kiinnostavat aamuisin kummallakin kanavalla, mutta ohi enimmäkseen menevät. Perjantaisin haluan kuitenkin kuulla, mitä Jälkiviisaat, lähinnä Claes Andersson ja Ritva Santavuori ajankohtaisista tapahtumista sanailevat. Kesällä pystyin harvoin vastustamaan Kahden kerroksen väkeä, niin hyvin tuo sarja oli tehty, niin loistavat ovat näyttelijät. Synti oli lähettää sitä kesäaamuisin.

Yhdeksältä siirryn radion Turun alueohjelmaan. Pidän juontajien aika rennosta tyylistä, jossa ei ole mitään tekovitsikästä. Joskus olemme kuunnelleet Satakunnan koululaistietokilpailuja tai luonto-ohjelmia. Hämeen ohjelmat tuntuvat tylsiltä. Eivät kerro etukäteen, kuta joskus lähettävät kirjailijahaastattelun tms. Erikoisen tympäisevältä maistuu lauantaiaamun Onnimanni, jonne soittavat enimmäkseen omaan (myös lauluääneensä ihastuneet narsistit ja lähettävät terveisiä esiin vieressä istuvalle ukolle. Jos kanava vahingossa esim. autossa sattuu korviin, etsin pikaisesti jotakin muuta. Turku lähettää uusintana Tapani Maskulan kohtalokkaalla äänellä kertomaa Houkutuslintua, joka ensimmäisellä kerralla viehätti todella. Häme on nimennyt Puruluuksi ajankohtaisten aiheiden vuoksi annetun mahdollisuuden soittaa ja kertoa mielipiteensä, ei kuulosta hyvältä sekään. Turun radio on ratkaissut kansan äänen paremmin: joku toimittaja käy aamulla Toriradio-otsikon alla haastattelemassa aamuvirkkuja turkulaisia kaupungilla. Tulos uusitaan yhden jälkeen, yleensä kuuntelen, tänäänkin. Lauantaisin toivon aina, että Arno Kasvi säksättäisi Soitellaan ja jutellaan lähetyksessä. Sopiva sekoitus asiaa ja viihdettä.

Tänään kymmeneltä, kiinnostaa minua ajankohtaisuutensa takia samoin Tänään iltapäivällä. Maanantain puhelinlähetys tarjoaa joskus kiintoisia näkökulmia, mutta jää enimmäkseen jankuttamiseksi. TIP estää muuten minua sunnuntaisin kuulemasta ykkösen kovin kiinnostavaa 'Näistä levyistä en luovu'. Sen ensimmäisen lähetyksen aikaan nukun. Yhdeltätoista raaskin jättää mediat ja lähteä päivittäiselle lenkille. Iltapäivälehtien houkutukset olen opetellut voittamaan: en osta kumpaakaan kuin poikkeustapauksessa. Silmään niiden lööpit. Bin Laden mainitaan. Väkivallasta pienemmissä ympyröissä kertoo myös uutinen, että ministeriön virkamies on tappanut vaimonsa. Suosikkinäyttelijä on saanut sairaskohtauksen näyttämöllä. Rahaa sivutaan kahdella vuokraa tahdo saada maksuun miljoona tuloista huolimatta. Toisaalta ymmärrän, että varotellaan luulemasta euroilla merkittyjä hintoja halvoiksi. Vain yksi aihe painottuu myönteiseksi: Mika Häkkinen nauttii välivuodestaan.

Torstaisin poikkean lenkiltä vanhainkodin vuodeosastolle. Olen jo yli kolmen vuoden ajan käynyt viikottain syöttämässä entistä naapuria, jonka omat kädet ovat tulleet kovin voimattomiksi. Masentavan huonokuntoisia ovat asukkaat. Aulassa istui aikaisemmin television ääressä kiinnostunut pyörätuoliseurue, nykyään ohjelmat pyörivät tyhjälle katsomolle. Ehkä johonkin toiseen ajankohtaan jaksavat paremmin. Olen huomannut, ettei siellä lehtiäkään juuri lueta. Keskipäivällä kuuli muinoin Kalle-Kustaa Korkkia ja Pekka Lipposta. Tänään minulta jää Ylen aikaisen kahdentoista uutisten jälkeinen asiallinen kyselyohjelma kuulematta. Pidän siitä lähes joka kerta. Liekö juontajien ansio, että kyselijät osaavat esittää asiansa lyhyesti ja keskittyä olennaiseen. Studioon (yleensä saatu hyvä asiantuntija, joka hallitsee myös selvästi puhumisen. Interaktiiviset ohjelmat voivat siis myös onnistua! - Merisääkin on vuodeosastolta palatessani mennyt. Miehelle se on päivän tärkein seurattava. Hän jaksaa kuunnella urheilun viisiminuuttisia, jotka minua puuduttavat.

Hartaasti odotettujen ja kuunneltujen Markus-sedän lastentuntien torstait ovat mennyttä aikaa. Mahtaako moni lapsi kuunnella Pätkää? Monet saduista viehättävät ainakin aikuista. Erikoisen ihastunut olen ollut Mari Mörön teksteihin ja varsinkin Jukka Parkkisen Karhukirjeisiin Otso Karhuselta Amalia-tädin luota, kun isä Tiekarhu on uraa tekemässä ja äiti Verokarhu mätkypäivillä. -Tulisi joulu ja Noita Nokinenä!

Iltapuolella en kovin tarkkaan seuraa radio-ohjelmia paitsi maanantaina Ylen ykkösen Kielikorvaa, valitettavan harvinaista herkkua. Se asettuu päällekkäin miehen ylistämän tervehenkisen Metsäradion kanssa. Uutisia kuuntelen ainakin 17.30 ja 19.00. Saan kuulla M.A. Nummisen kovin ylistäneen valitsemaansa nuorten Finlandia-palkinnon saajaa Kira Poutasta. Riennän kirjastoon ja saan kuin saankin 'Ihana meri' -kirjan lainaan. - Tänään uutisissa puhuttavat - aina vain - Suomen Pankin johtajavalinnat ja Kemiran myynti.

Jos olisi kesä, etsisin iltahartauden jälkeen radio Vegan Naturväktarna. Ne lähettävät sen joka viikko, kun suomenkielinen Luontoilta tulee tuskin kerran kuussa. Lauantaisin kuuntelen Toivotut ja Sävel on vapaa silloin harvoin kun sen vuoro tulee.

Televisiota katson vain puolella silmällä. Kolme kanavaa riittää liiankin kanssa. Joskus ohjelmat menevät päällekkäin, mutta emme juuri nauhoita. Milloin niitä nauhoja ehtisi katsella? Keskustelut kiinnostavat. Yleensä niihin on koottu niin paljon väkeä, ettei yhdelle voi pitkää puheenvuoroa suoda. Kirjan A&Ö saa ääreensä, vaikka lähetetään myöhään. Ei kai juuri se syrjäytä television parasta ohjelmaa eli Kaken pesulaa? - Kotikatuun olen jotenkin mieltynyt, ihme kyllä. Nyt jaksossa keskusteltiin, mikä sukunimi lapselle annetaan ja onko lapsilla oikeus tietää mahdollisista sisaruksistaan.

Meille tilatut lehdet Vakka-Suomen Sanomat, Turun Sanomat ja Helsingin Sanomat luin tänään vain päällisin puolin. Aion kyllä käydä ne vielä tarkemmin ja tutkia tarkkaan kirjallisuusarvostelut ja viisaat artikkelit. Sarjakuvat kuten Tiikeri ja Harald Hirmuinen on vilkaistu.

0234M196120

Vuorokautena alkoi Euronewsillä. Ei reaktiota, kuvat olivat tuttuja. Sen jälkeen katsoin videoita illalla nauhoittamaani omaa treenaamistani. Kuuntelin tv:stä yöradiota, pienin nukkumaan noin klo 2. Heräsin klo 4 ja luin vanhoja MMM- kirjoja, avasin tv:n ja vilkaisin teksti-tvtä. klo 6 alkoivat aamutv ohjelmat. Posti tulee noin klo 8.15. Luin lehden ja täytin ammattilehden ristikon. Nukkumaan klo 8.45. Heräsin klo 16.30. Avasin tv:n ja katsoin teksti-tvtä. Uutiset klo 17.

Treenasin painoilla klo 17.00 - 19.00. Tv oli auki. klo 19.45 alkoi Kotikatu jonka katson aina. Istuin tv:n WresW louvuillan. Uutiset, urheilu, A-plus, Tuttujuttu, Uutiset, Poliisi-tv, Hockey night, Uutiset, 7-päivää ja Euronews.

Media ei tuottanut minkäänlaisia tuntemuksia, koska olen tottunut medioiden tuottamien ärsykkeisiin. Minä olen kirjoittanut teksti-tvhen useita kirjoituksia mielipidepalstalle, joten tiedän ne lähtökohdat joista mediavaikuttaminen muodostuu. Koska kaiken toiminnan peruslähtökohta on sama, jota en tässä mainitse, olen tullut sellaiseen johtopäätökseen, että manipuloinnin lopputulos on kuitenkin aina riippuvainen alkulähtökohdasta.

Siis numeron 1 jälkeen tulee numero 2, numeron 5894 jälkeen tulee numero 5895 jne. Tällä tarkoitan sitä, että vaikka uutiskuvat ovat järkyttäviä ja tunnen sääliä yms, uhreja kohtaan niin siitä huolimatta olen jotenkin kiintynyt ohjelmiin ja tuntisin itseni pettyneeksi jos näitä vakio-uutisia ei olisi.

Tuttujuttu on liian härski ja 7-päivää sairas ja idioottimainen, poliitikot epäjohdonmukaisia klovneja, uutiset liian kevyesti suhtautuvia maailman kriiseihin. Eniten minua järkytti henkilökohtaisesti uutinen jossa kerrottiin mahdollisesta BSE-epäilystä.

Käytin medioita päivän aikana noin 5 minuuttia vaikka ne olivat koko ajan käytettävissä, aktiivisesti. Tämän kirjoittamiseen, suoraan puhtaaksi meni aikaa 45 min.

0235M195607

Marraskuun 29. päivä sattuu olemaan minulla vapaapäivä. Mitä parhain siis lehtien, radion ja television seurailuun. Ensimmäinen yhteyteni mediaan tapahtuu kohta kello ? jälkeen. Tuolloin vilkaisen ylimalkaisesti Aamulehden etusivua, josta pomppaa esiin otsikko: Upporikas poliitikko etsii Suomessa rakentajia". Lukaisen etusivun esitteen jutusta ohimennen. Rakentakoon. On niitä ennenkin miljardööreistä tehty miljonäärejä.

Toinen otsikko kertoo Antti Satulin olevan vahva ehdokas maatalousministeriksi, mikä ei kiinnosta tippaakaan.

Jo pelkästään MM-jalkapallon otteluarvontaa väitetään seuraavan yli miljardi katsojaa. Pähkäilen, kukahan nekin on laskenut. Toimittaja Yrjö Kares on aloittanut laskentansa juttuaan varten varmaan hyvissä ajoin. Kenties peräti edellisten kisojen aikaan?

Seuraavassa otsikossa Heli Rantasen uran kerrotaan päättyvän leikkaukseen. No se siitä sitten. Ei maha mittää, vaikka olisikin mahaa.

Aamulehden liitteestä, kaupunkilehti Morosta, avaan sivun 11 , jolla lepää muun muassa pari vitsiä. Ne ovat vanhoja, eivätkä naurata. Keskityn perinteiseen pikku ristikkoon, jonka ratkaisen muutamassa minuutissa. Käännän sivua takaisin päin ja huomaan jutun nokialaissyntyisestä naisihmisestä, Lilla Konkarikoskesta, ja lukaisen jutun hätsynpikaa. Ulla oli mukana Haluatko miljonääriksi? - ohjelmassa ja sai mukavan potin mukaansa. Ihan kivaa - hänelle. Mahtaa Lasse-isä hykerrellä ylpeydestä. Lasse Konkarikoski on ollut tyttäreni opettaja peruskoulun kahdella ensimmäisellä luokalla, ja tästä tietenkin syntyy mielenkiintoni aiheeseen.

Aamupala kutsuu

Aamulehden etusivun silmäilyssä kuluu kymmenisen minuuttia, jonka jälkeen keskityn aamupalaan. Hetken kuluttua lähden viemään tytärtäni kouluun ja avaan matkalla autoradion. Radio Novasta alkaa kuulua Zabinan tai Zabiran tai jonkun vastaavankähisijän esittämä diskojumputus. Siis sama kappale, joka keskeytyi edellispäivänä sulkiessani radion.

Tuntuu siltä, että kun kuuntelee tiettyä radiokanavaa pari päivää, osaa kolmantena päivänä ennustaa, mitä seuraavaksi esitetään. Ehkä se on ohjelmantekijöiden tapa tulkita, mikä on kuuntelijoiden kannalta turvallisinta. oikeasti tuntuu siltä kuin ohjelmavastaavat olisivat saaneet suojatyöpaikan.

Seuraavakin kappale on moneen kertaan päivässä veivattava "hitti". Näin tehdään varmaan Eniten soitetut -listaa. väännän radion kertaalleen kiinni.

Kotiin palattuani hieman vaille kello kahdeksaa avaan telkkarista Ylen ykkösen, jossa muistutetaan juuri Yksi päivä mediaa -kirjoituskilpailusta. Juontaja toteaa, että tutkimusten mukaan ihmisiltä kuluu eniten aikaa television ääressä median parissa. siksi käännänkin teksti-tv:n puolelle, jotta voin samanaikaisesti seurata kahta informaatiolähdettä. Lisäksi minulla on voileipä mutusteltavana. Tehokasta television seurantaa?

Teksti-tv otsikoi sivulla sata, että Belgian pääministeri Verhofstad lupaa ruokavirastoa Suomeen. Jipii? sehän täältä vielä puuttuikin. Entä miten olisi ruokaeduskunta tai ruokavaliokunta? mediahan tarjoaa ehtymättömän luovuuden lähteen?

Edelleen havaitsen teksti-tv:stä, että työuupuneet voidaan pitää työssä. mainio keksintö. vaikeaa ongelmaa nimeltä työuupumus ei ilmeisesti enää tarvitsekaan parantaa, koska nyt siitä kärsivät saadaan pysymään työssä muutenkin. Kaikki on jälleen hyvin. "USA tarvitsee lainaa vuonna 2005" otsikoi teksti-tv. Ei mutta sehän tarkoittaa, että yhdysvaltalaiset ovat pommittaneet rahansa pian loppuun? Eikö ole kauheaa?

Teksti-tv:n juttuja lukiessani kuulen kahdeksan uutisten alkavan. Annan niiden tulla taustalla. Aiheina ovat muun muassa Afganistanin tuleva hallitus, sotarikosasiat Jugoslaviassa, energiayhtiön konkurssi, kokonais- ja rakennus- tuotanto laskussa, arava-asuntoja joudutaan jonottamaan, Turkissa investointipulaa. Helpottaa kuulla kaiken olevan kunnossa. Asiathan olisivat huonosti, jos esimerkiksi joku terroristi olisi saanut päähänsä kylvää 15 tonnia pernaruttoa pälkäneläiselle perunamaalle.

Käännän television puolelle, kun meteorologi Terhi Nikkanen aloittaa uhkauksensa päivän säästä. Pikku pakkasta ja pilvipoutaa luvassa. mietin, miksi oikeastaan aloin katsoa säätiedotusta, koska luvassa näytti olevan aivan yhdentekevää keliä. Ei esimerkiksi ollut merkkejä myrskystä tai helteestä. Viimeksi mainittu ainakin hämmästyttäisi tähän aikaan vuodesta monia kansalaisia. Minuakin.

Pankinjohtaja lottoarvonnalla.

Kello 8.30 keskityn Aamulehden sisältöön perusteellisemmin. "Vilkkuvihreä vaatii totuttelua" otsikoi lehti. Ai että vaatii? Yllättävän moni muukin uusi asia vaatii mielestäni totuttelua. Jos joku on tottunut ajelemaan päin punaisia ja saa siitä sakot, vaatii varmaankin totuttelua opetella ajelemaan vain vihreiden palaessa.

Nälkälakkolaiset saivat näemmä sitten tahtonsa läpi. oikein hyvä ja läskitkin lähtivät. Heidän olisi varmasti nyt syytä keksiä uusi nälkälakonaihe pikimmiten. Nopeasti lähteneet kilot kun kuulemma tulevat äkkiä takaisinkin. Uusitulla lakolla linjat pysyisivät kurissa. Ja asiat.

Aamulehti kertoo edelleen: "Hämeen televisiouutiset alkuun ensi vuonna." sepä hyvä. Mitenkähän pärjään niitä ilman siihen asti? Antti Satulin ministeriys ei kiinnosta vielä sisäsivun jutussakaan. sen sijaan lukaisen Matti Pitkon kommentin suomen Pankin johtokunta-asiasta. Hän tekee erinomaisen ehdotuksen, miten uudet jäsenet pitäisi valita: lottoarvonnan yhteydessä lauantaina. Ehdotus saa meikäläisen nauramaan.

Seuraavalla sivulla oleva pienempi juttu puolestaan raivostuttaa: "Mies yritti vetää pikkutytön autoonsa Viialassa. Pedofiilit pitäisi tappaa.

Käytän Aamulehden perusteellisempaan lukemiseen kaikkiaan reilun puoli tuntia aamulla tehdyn hätäisemmän vilauksen lisäksi. Sitten tempaan esiin Nokian uutiset ja katson lähikaupan tarjouksia. Naudan maksa näyttää olevan edullista. maksa ei paljon maksa. Otetaan sitä.

Seuraavan kerran törmään mediaan kaupassa kello yhdeksän jälkeen. Eräs naisihminen pysähtyy Iltasanomien ja Iltalehden telineen viereen lukemaan lööppiä, mikä tekee minut uteliaaksi. Minunkin on suunnattava katseeni lehtipinkkaan. Lööppi kertoo suositun näyttelijän saaneen sairauskohtauksen edellispäivänä näyttämöllä. Esko Nikkaria oli alkanut huimata. No joo. Minuakin huimaa toisinaan, joten on tässä omankin tasapainon kanssa silloin tällöin tekemistä. Enpä osta lehteä.

Todella salaista!

Posti tuo päivällä lisää lukemista. seiska paljastaa, että Kimillä ja Jennillä on salainen lemmenpesä. Miten niin salainen? Seiskan levikki lienee melkoinen, joten arvatenkin ainakin tämän jälkeen koko suomi tietää tasan tarkkaan, missä Kimi ja Jenni lempivät. Sitä paitsi Kimin ja Jennin asunto sijaitsee kerrostalossa hotelli Kämpin naapurissa, mikä lienee keskeistä Helsinkiä. Todella salaiset paikat ovat ymmärtääkseni teräsaidoilla ympäröityjä, vartioituja ja sijaitsevat maan uumenissa, eikä niistä tunnu oikein kukaan tietävän mitään. Mitenkähän tämän saisi menemään Seiska-lehden toimittajille perille?

Seiskassa tuntuu olevan tapana nimetä mikä milloinkin salaiseksi. Mahtavatkohan esimerkiksi salarakkaan omaavat tietää itsekään, kuka heitä käy rakastelemassa?

Seiskan etusivun mukaan nyt puhuu surmatun Elise Heinon sisar. Kiva, että on oppinut viimeinkin puhumaan. Huutomerkit otsikoiden perässä ovat seiskassa tavallisia: "Juhlimme aamuneljään! Marco värjäsi taas tukkansa! Hän oli koulussa yksinäinen! Ärsytin myyjää! Janina myöhästyi!" Olisikohan otsikot parempia seuraavasti: Juhlimme koko yön! Marco piti tukkansa samanvärisenä! Hänellä oli koulussa kavereita! Hymyilin myyjälle! Janina saapui ajoissa!

Ihan mukavaa ajanvietettä siis Seiska tarjoaa, kun saa miettiä parannuksia. Vitsisivulla oleva Neumannin tietokoneella väännelty naamakuva on mahtava. Nauroin sille pitkään. Ohjelmaosasto Seiskassa on hyvä, minkä vuoksi sen olenkin tilannut.

Postipoika on tuonut lisäksi Kurun sanomat, Ruovesi-lehden sekä Oriveden sanomat, jotka työni vuoksi lukaisen puolessa tunnissa Ylä-Pirkanmaan asioista tietääkseni.

"Pelko on aiheeton"

Illalla katselen kello 18 tv-uutiset. Eipä ihmeitä ole päivän mittaan asioissa muuttunut. Suomalaiset uskovat, että euroon siirtyminen nostaa hintoja, mitä viranomaiset tietenkin pitävät täysin aiheettomana pelkona. Tottahan toki pitävät. Eiväthän nuo hinnat pakkaa nousta muulloinkaan!

Suomen Pankin nimitysasia on mutkistunut tv-uutisten mukaan. Tosi selkeältä se on vaikuttanut median mukaan tähänkin asti! Iltauutiset saavat minut kummalliseen, väsyneeseen olotilaan. Konkursseja, hyvää on tiedossa vain vähän ja ilmatkin pysyvät surkeina. Sammutan television.

Kello 18.30 laitan television kuitenkin uudelleen päälle. Tarkoituksenani on laittaa vanha kettu, Ääniä äärirajoilla ja Lunta tupaan ajastinnauhoituksella talteen. Katson ne joskus myöhemmin. Jos katson. Sielläpähän ovat nauhalla. Sillä välin voin kirjoittaa tekstiä Yksi päivä mediaa -kilpailuun. Vai voinko?

Television kakkoskanavalta tulee juuri silloin ohjelma Patruunan maastoautossa. Se tempaa mukaan ehkä siksi, että siinä on yhtenä miesjoukossa Aamulehden toimittaja Matti Pitko. Ohjelma on pakko katsoa loppuun, koska se kiinnostaa kaikin puolin muutenkin valkeakoskeen liittyen. Lapsuudessani vierailin usein tädilläni valkeakoskella, joten selitys mielenkiintooni tullee kaiketi sitä kautta.

Laitan äänittymään mainitsemani ohjelmat, sillä esimerkiksi vanhan ketun tiedän vanhastaan olevan jännää katsottavaa. Lunta tupaan puolestaan tarjonnee ehkä tällä kertaa edes yhden naurettavan vitsin. Ääniä äärirajoilla -jaksossa haastatellaan ohjelmaesittelyn mukaan itsemurhaa suunnittelevaa naista. Katsotaan kuoleeko, vaikka arvaahan sen, ettei kuole. Eihän itsensä tappamista haikailevan haastattelua voisi oikeasti televisiossa esittää. Muutenhan sinne voisi lykätä minkä tahansa typeryyden toteuttamista hautovan haastattelut ohjelmanimikkeellä Täydet kahjot. Se olisi laajennettu versio Yllytyshulluista.

Täyttä varmuutta ei ole, katsonko nauhoittamani tv-ohjelmat. Ainakaan tätä - 2.92.2001 - kirjoittaessani en ole edelleenkään niin tehnyt. Lehtiä tulin lukeneeksi yksi päivä mediaa -merkeissä tunnin ja 40 minuuttia. Televisiota katselin 50 minuuttia plus sitten mahdolliset kahden tunnin nauhoitukset myöhemmin. Autoradioni aukaisin vain parin kappaleen ajaksi. Tavallisesti kuuntelen radiota huomattavasti enemmän - joskus parikin tuntia päivässä - mutta tällä kertaa sattui näin.

Media tarjoaa minulle ärtymystä, iloa, keskustelunaiheita, mutta ennen kaikkea mietittävää. Joskus tuumin, onko kaikilla jutuilla todella tarvetta tulla julkaistuiksi. Informaatioähkyltä voi tietysti välttyä jättämällä jotkut jutut lukematta, mutta siinähän se: miksi ne sitten on pitänyt julkaista? Jutut vaikuttavat toisinaan sellaisilta, että ne on täytynyt tehdä, koska toimittajille maksetaan palkkaa. on siis oltava töitä tekevinään, jos työnantajakin on palkkaa maksavinaan.

0236N193208

Onnistuin, kiitos median, lähinnä Hesarin 27.11.2001 ja TV:n huomaamaan tämän mahdollisuuden kirjoittaa MEDIA-päivästä. On mielenkiintoista ruotia omaa yhden päivän käytäntöä ja halua TIETÄÄ maailman menosta niiden kriteerien valossa, joita itselleen on asettanut tai jotka elämäntilanne on muokannut

"Tänään kymmeneltä" ohjelmassa mainittiin sana PÄIVÄKIRJA ja se onkin helppo ratkaisu.

Herääminen klo 07.15, tuikkaan TV l::n auki (vielä vuoteessa) ja olen keskellä Afganistania ja hetken kuluttua kloonauksen eettisyyden ongelmia. Nousen, pukeudun, aamutoimet, käsintehtyä kahvia ja vilkaisu Maikkarin tarjontaan, ei mitään mieltä ylentävää. Tarkistan vielä tapani mukaan SVT- Europa n tarjonnan - urheilua, jätän sen väliin ja kun klo on jo lähes 08.30 alan odottaa postiautoa, joka aina torstaisin tulee myöhemmin kuin muina päivinä koska paikallislehti KESKI-HÄME on ilmestynyt. Posti tuli klo 8.40 ja laatikossa on HESARI, Keski- Häme, Pirkka ja Elanto, pari mainosta - ei muuta - riittää minulle. TV-1 on vielä taustalla - suljen ja syvennyn paikallislehteen ja sitten Hesariin. Kuitenkin avaan radion - radio Suomi - Lahden paikallisradio, en kuitenkaan KUUNTELE sitä vaan se on sitä "taustaa" paitsi paikallisuutiset klo 09.30. Auto- onnettomuus jossain naapurikunnassa ja Lahden ja lähiympäristön (ei kotikunnan) asioita.

Tämän päivän Hesarin uutisotsikot eivät säväytä. Olli Kivisen kolumni on puhutteleva (ei vain ole ketään kenen kanssa keskustella kun Koru-koirakin poistui tästä elämästä 18-10-01). Terhon pilakuva on tänään "helppo" ! Mielipidesivulla Jermu Laineen kirjoituksen allekirjoitan koska vain -oman Äitini tuhka siroteltiin mereen ja Hänen muistonsa säilyy ilman mitään kivikomistusta.

Kotimaa-sivuilta "Uusi virus saastuttanut kymmeniätuhansia tietokoneita nopeasti" on huomionarvoinen. Viimeksi eilen kun kävin kirjastossa noutamassa varauksessa ollutta kirjaa, otin mukaani eilisen Hesarin artikkelin virus- varoituksesta ja sain kirjastovirkailija- tietokoneguruni neuvot välttää virus tässä PC:ssä. Olen kuitenkin niin vasta-alkaja PC:n käytössä, että todennäköisesti vältyn moisilta ongelmilta. Siksi tässäkin yhteydessä käytän "vain" tekstinkäsittelyohjelmaa ja postitan tuotoksen. Lehden Kaupunki-sivuilta luen vain ohimennen otsikot - entisenä "stadilaisena" seuraan jonkin verran keskustan kaupunkikuvan muotoutumista ja siihen liittyviä raflaavimpia juttuja.

Kulttuurisivulla löytö- taidehuutokauppa reaaliajassa internetissä. Jo aikaisemmin Hesarin artikkelin perusteella kävin netissä katsomassa joulukuun - 01 taidehuutokauppojen tarjontaa.. Leikkasin artikkelin ja alleviivasin nettiosoitteen huutokaupan 02-12-01 seuraamista varten.

Norjan elokuvabuumi herättää odotuksia - samoin kuin ruotsalaiset uudet elokuvat - ne ovat tulossa TV-ohjelmistoon. Hesarin ulkomaat - luen otsikot ja vain varovasti niistä aiheista, joita on käsitelty uutisissa ja joista voi päätellä edes jotain siitä mikä on oikein tai väärin - Afganistan, Israel, USA, Englanti, Belgia jne.

Urheilu - ei mitään mielenkiintoista. Jääkiekko-ottelut ovat vasta tänään illalla.

Ruokatorstai - joulu hivuttautuu - tietenkin. Kaipaan Juha Mannerkorven tai jonkun muun älykkään kolumnistin upeita ruoan ylistyspakinoita, joista yksinäinen kotiruoan valmistaja saa/sai/saisi jonkin hyvän vihjeen tai ainakin veden kielelle.

Talous - raha - hirvittää lukea, ne vähäiset sijoitukset luultavasti miinuksella - on vain kestettävä.

Hesarin sivu D 10 Radio & TV torstaina 29.11.01 leikataan irti ja sijoitetaan helposti löytyväksi kun viikon varrella haluan tarkistaa tiettyjen ohjelmien sisällön. Itse asiassa osaan ne ulkoa - Ylen Ykkönen - klo 12.05, 15.00, 16.00 (uutiset) ja 16.10. Vain harvoin jätän ne kuuntelematta - aiheesta riippuen. Esiin. perjantaisin kahden viikon välein Hannu Taanilan päiväkirjaa voin kuunnella vain jälkimmäisen puolen tuntia koska KAUPPA-AUTO, jota haluan kannattaa tulee klo 12.00. Siinä menee puoli tuntia, mutta onhan maanantain uusinta.

Sivulla Dl 1 Kanavalla, hyvä Tuike Alitalon kolumni - ehkä meillä sentään vältytään niiltä uhkakuvilta tiedonvälityksessä, joista kolumnissa mainitaan - toivottavasti. TV-sivu D 12- luku sinänsä, jo vuosia olen joka päivä leikannut /repinyt sivun irti ja punaisella tai vihreällä tussikynällä merkinnyt mieluisat /kiinnostavimmat ohjelmat. Niin teen tänäänkin.

Noin klo 10.00 on lehdet luettu (Pirkka ja Elanto saavat jäädä odottamaan parempaa aikaa) ja arkiset askareet tulevat hoidetuksi kun kuuntelen "Tänään kymmeneltä" ohjelmaa. Samalla valmistaudun käyntiin kirkonkylällä ja klo 11.00 kuuntelen uutiset autoradiosta. Asiat hoituvat ja ehdin kotiin kuuntelemaan klo 12.00 uutisia. Tänään en välitä kuunnella Anneli Tempakan ohjelmaa vaan odotan klo 12.40 T-klubia, jonka ohjelman löysin vain vähän aikaa sitten ja mitenkä osuikaan juuri tähän päivään tämä aihe ja juuri tämänikäiselle (69 v.). Vain harvoin katson TV-ohjelmia aamupäivällä tai ennen klo 17.00 ja omaksumani tavan mukaan ne ovat uusinteaa. Tänään jää uusintaan Kuningas-Kuluttaja, A-plus, ja Valopilkku.

Ostan ILTA-SANOMAT joka päivä - lievä itsepuolustus - joistakin sen jutuista saa vihjeitä ja nimiä sanaristikoihin, pari hyvää kolumnistia; Jari Tervo ja Bisquit ja miksei muutama muukin; taloustoimitus + Diileri ja melkein aina hyvä pilapiirros (se ihana pikkukoira ), terävä urheilutoimitus ja viikonvaihdenumerossa useimmiten nerokas sanaristikko "Kovin" ( Sanaseppo-seuran tuotantoa).

Koska tämän päivän itse valmistettu ateria on vain lämmitystä vailla valmis, sytytän tulen puulämmitteiseen lieteen (lltis on myöhemmin hyvää sytykettä) ja syödessäni luen, en lehteä vaan tällä kertaa Mikael Niemen "Populäärimusiikkia Vittulajänkällä". Kirjastossa minun ei tarvinnut sitä erikseen nimellä mainiten kysyä koska teos oli uutuushyllyssä ! ! ! Romaani on juuri niin hyvä kuin sen saarnat kritiikki ja suosio, se on loistava! En malta lopettaa lukemista ennen kuin havaitsen, että ennen hämärän tuloa on vietävä lintujen ruokintapaikoille lisää ravintoa. Radio on tietenkin auki - puolella korvalla Kirjojen Jatulintarha, aihe ei ollut läheinen.

Jätän kirjan n. klo 16.00 ja kuuntelen Ylen Ykkösen uutiset, samalla avaan tietokoneen ja alan kirjoittaa tätä Media-päivän selostusta.

Kirjoitan niin innoissani, että vaikka Ylen Ykkösen "Vallan vaiheilla" käsittelee aktuellia aihetta "Mitä tehdään Suomen Pankissa ? niin se menee jonkin verran ohi korvien - vahinko on minun !

Avaan internetin ja surffaan tämän hetken mielikohteisiin, kahdelle purjealusretkelle, ensimmäinen pohjoiselle Atlantille - edelleen Amerikan suurille järville ja toinen Amazon-virralla kohti herra ties mitä kohdetta. Toinen yhteys ei onnistunut ja niin lopetan nettihomman.

Tänään 29.11.2001 torstaina, en kuuntele enää radiota - siirryn ennalta merkitsemieni TV-ohjelmien pariin ja niiden välissä jatkan kirjani lukemista.

30.11.2001
Näin jatkui Media-päivä:
Klo 17.00 TV-uutiset ja Viiden talous TV-1
17.10 A-studion Atlas/TV-1
17.40 Viittomakieliset uutiset/TV-1
18.00 TV-uutiset ja Kuuden talous/TV 2

Edellä olevan uutissuman jälkeen ei ole välttämätöntä katsoa pääuutislähetystä klo 20.30 ja voin syventyä seuraavaan:
Klo 18.30 Emmerdale MTV (täytyyhän sitä olla muutama "koukkusarjakin").
Klo 20,00 saakka luen kirjaani ja sitten on vuorossa Kokkisota/MTV + vähän TV-1 urheiluruudusta ja sitten alkaa
Klo 21.00 Teho-osasto/ MTV (eräs koukuista)
Klo 22.10 Kirja A & Ö, erittäin hyvä ja lempeällä tavalla kriittinen ja informatiivinen ohjelma (vrt. esiin. Hesarin kriitikot).
Klo 23.00 TV-uutiset
Sitten onkin jo yö ja Media-päivä päättynyt.

0237N192013

Marraskuu29/11 2001 Median pauloissa koko päivä

7.30 kömmin ylös sängystäni kun kello 8 uutiset lähestyvät. Soppailin molemmilla kanavoilla, Afgaanit ovat olleet tärkeimmät uutiset ihmisille.

Tosin tulee 3 lehteä postilaatikkoon jo yhdeksän aikaan. Uutisista jäivät Koiviston ilvekset. Hänellä on paljon sanottavaa luonnosta ja eläimistä, siitä vaan lonkalta piirtää nopeasti. Se on lahja meedialle kotimaisuuden perusteella. Selasin kaikki lehdet tunnissa läpi ja luen sitten toiseen kertaan. Siellä Hesari Karjalainen ja Ylä-Karjala. Kaikki sujui hitaasti ja hartaasti 82- vuotiaan hitaudella, ja välillä laitoin suuhunkin jotain.

Olen ollut joskus nuori ja nyt ikä karkasi käsistä mitä ei oikein itsekään ymmärrä milloin se karkasi. Kirjoitin silloin Kalevala päivänä myös myös tähän samaan paikkaan.

Kerran olin kirjoittanut marraskuun 30 / 11- !939, mitä tapahtui Juntusrannan Lonkan rajalla sinä päivänä kun talvisota alkoi. Olin siinä hötäkässä mukana. Löysin alkuperäisen kappaleen ja kopioin sen uudelleen ja niitä oli 19 liuskaa. Olin vielä jatko-sodassa muutaman vuoden ja kirjoitin siitäkin. Ovat 1950- luvulla juoksennelleet kustantajilla. Niistä tuli liian kilttejä kun jo silloin sanottiin: rohkeammin vain. Olen ollut niin kriittinen etten taivu ihan kaikkeen soopaan, koska satoja kirjoja jää lukematta kun monet tuttavani sanovat nykyromaanit olevan mitä ronskimpia etteivät halua edes lukea niitä. Tilasin täällä Finlandia palkitun romaanin sillä olin ainoa tilaaja kirjakaupassa ja sekin oli kohtuullinen. Kyllä jää televisiosta paljon näkemättä tämän vuoksi.

Suoritin ulkoilua myös direktiivin mukaan ettei tulisi metafooria kuten radiossa sanottiin. Lääkärin mukaan tunsin olevani riskiryhmässä. En ole paneutunut kuoleman ajatukselle. Olen tutkinut elämäntarkoitusta ja olen vakaa siinä. Päivä on jo puolessa ja iltapäivä ohjelmat alkavat Suurin osa on uusintoja. Sellainen kuin Laki ja oikeus on ihan hyödyllinen ohjelma. Juontajatkin synkkaavat hyvin yhteen. On tapahtunut muutos siinäkin. Sillä sopivasti flirttailevat juontopari on parempi kuin äyskivät toisilleen. Samoin on Vierivät Kivet ovat löytäneet sopivat ohjelmalleen sopivat parin.

Ällistyin yksi päivä kun Mirja Pyykkö haastatteli Piisppaa, miten luterilainen kun haastattelee toista luterilaista. En löytänyt yhtään järkevää kysymystä mikä olisi ollut ajankohtaista uskonnosta Uskonto on tällä hetkellä niitä vakavimpia asioita joista asian-tuntijoiden tulisi antaa vastauksia. Uskonto ratkaisee tämän maailman asiat Jumalan alkuperäisen tarkoituksen mukaan, mitä hän on laki-kirjassaan meille ilmoittanut. Buss ja Pin Laaden ovat väärässä kumpikin. Tilanne menee lopulta niin jännittäväksi ja siinä on enemmän yllätyksiä kuin suomenhallituksessa Suvi Anne Siimeksen kanssa.

Neljäs kanava on täällä tuntematon. Kolmosella on hyvät juontajat Karhuvaara ja Huttunen he ovat moniosaajia. Työ on tehnyt heitä tekijänsä näköisiä. Sellaiset ohjelmat kun Salatut Elämät ja Kauniit ja Rohkeat ovat melkein tuntemattomia Joskus olen kysynyt naapurin rouvalta tai mummolta mitä siellä on tapahtunut he kertovat lyhyesti asiantuntemuksella, siksi ei tarvitse tuijotella tekstiä.

Maailman ympäri matkaa ei pysty toinen juontaja matkimaa, sillä se on tekijänsä mittainen. Riitta Väisänen on pitänyt kymppitonnin itsensä näköisenä, joustavana juontaja kun viisaat tyhmäilevät.

Olen silmät ummessa itsekin pärjäillä. Ei se ole helppoa, vasta jälkeenpäin "Natkuttaa". TuttuJuttu menee tänään ja siinä kävi katsojan nukahdettuaan päivän töistä. On mennyt arkisen makuiseksi vuosia samoja mielistelyjä julkkisten rinnalla. Napakymppiä on vahingossa katsonut kun "Töllötin" on jäänyt auki Tätä töllötystä on tullut katseltua jo 40 vuotta kahden television menneen vanhuuden lepoon ja kolmaskin on yli 20 vuotta ollut samassa paikassa. Ensimmäistä televisiota piiloteltiin pöytä-liinan alla päivisin. Silloin sillä oli lempinimi "Hengellisen elämän kuivatuskaappi". Turha tekopyhyys on vähentynyt kun oppi löytämään auki ja kiinni nappulat. On tosi hyviä luonto ja dokumentteja.. On tullut katsottua sotakuvia - olin itse mukana aikanaan. Maailman katsomus on muuttunut sen historialliseksi muuttuneen luonteen vuoksi

Historia toistuu yhä 6000 vuoden jälkeen ja ihmiset vain edelleen sotivat rakentavat ja särkevät, purkavat tappavat.. Aadam valitsi Jumalan vastustajan paholaisen jumalakseen ja tässä tulos. Miljoonat uhrit sodan Jumalalle ja moraalin sortuessa sortuvat kansatkin, näin on joku viisas sanonut Historia toistaa itseään. Mitä tehtiin ennen televisiota??. Sukuloimaan mentyä illan lähestyessä kaikki istuvat omille paikoilleen, kissat ja koirat asettuvat, kissa isännän rinnan päälle ja koira emännän jalkojen juureen. Ollessani lapsena samassa paikassa: isä nikkaroi ja lapset opettelivat samaa. Naisilla oli kotikutoiset sukat. Karbiitti, öljy ja takka valaisivat. Vanha mummo saattoi polttaa piippua nurkassa - siinä oli huumeet.

0238N193201

YKSI PÄIVÄ MEDIAA v.2001
Torstai 29.11.

Sanomalehdet

Olen seitsemänkymppinen eläkeläinen. Tein lähes koko työelämäni ajan kolmivuorotyötä sairaalassa pieniä lapsia hoidellen. Haaveilin silloin, että eläkkeelle päästyäni nukun pitkään joka aamu, mutta kuinkas kävikään? Sisäinen kello herättää klo 6 jälkeen aina vaan. Siispä joka aamu klo 7 aikoihin otan Helsingin Sanomat postiluukusta ja levitän sen keittiön pöydälle. Arkena siinä vierähtää tunnin verran, sunnuntaina usein kauemmin, sillä silloin löytyy enemmän mielen-kiintoisia artikkeleita.

Heräsin klo 6.40. Hesari pöydälle ja ensimmäisen sivun ohitus. Siinä on vain mainoksia ja ne ohitan kylmästi lähes aina. Tässä iässä eivät vaatteet, autot tai markettien tarjoukset juuri kiinnosta. Ostan sen mitä tarvitsen. Matkamainokset luen, jos jotain on suunnitteilla. Seuraavalla sivulla Suomen Pankin nimityssotku-uutinen kerrotaan kissankorkuisin kirjaimin ja myöhemminhän siitä asiasta kehkeytyy varsi-nainen farssi. Pääkirjoituksen ja kolumnin luen. Terhon piirustus on ajankohtainen irvailu kuten aina, mutta Karin piirroksia ei kukaan ole voittanut iskevyydellään.

Mielipidesivu. Luokaton lukio, Afganistanin naisten ihmisoikeudet ja Helsingin hiihtoladut sekä Lyhyesti palstan musiikkitalon ja sunnuntaipäivien kauppojen aukiolokirjoitukset kiinnostavat minua. Politiikkasivut eivät yleensä kovasti kiinnosta ja nytkin luen vain päällekirjoitukset. Kotimaa sivuilla sen sijaan löytyy enemmän luettavaa. Talvea kohti- sarjan luen aina. Nytkin lintulaudan elämä kiinnostaa. Luen myös: Miten kranaatinheitin voidaan ladata kahdesti, EU:n elintarvikevirastosta, Hrustshevin saunomisesta Tamminiemessä, ihmisten vapaa- ajan lisääntymisestä ja miten Jyväskylä lahjoitti vauvoille rahaa. Jyväskylän kuulumiset kiinnostavat aina, sillä olen siellä syntynyt ja nuoruuteni viettänyt. HM:n mainossivun käännän lukematta. Sitten luen hyväntekeväisyyslehtien tilauslaskutuksesta(vaikkei ole lehteä saanutkaan!), tietokoneviruksesta, joulukuusista, suomalaislasten Karjalan lastenkotien avustamisesta ja työelämän uudistamisesta. Olen siinä iässä, että kuolinilmoitukset "tarkistan" myös, sillä ikäiseni alkavat vähitellen jättää tämän maallisen vaelluksen.

Nimiä tänään sivulta luen keitä tavataan tänään ja onniteltavistakin osan. Nytkin kilparatsastaja Kyra Kyrklundista.

Minnekä menisin tänään? Sieltä löytyykin tämän päivän iltamenoni eli Helsingin Sydänyhdistyksen järjestämä luento sydämen rytmihäiriöistä, luennoijana Markku Mäkijärvi. Olin siis kuullut siitä jo aikaisemmin ja päättänyt mennä kuuntelemaan.

Helsingin Sanomat 50 v. sitten luen aina. Sääsivua en liiemmälti lueskele.. sillä tietoja siitä saa, kun kurkistaa ikkunasta ulos ja radiosta sekä TV:stä kuulee lisää monta kertaa päivässä.

Mitä kaupunkiin kuuluu?! Vanhat ja heikot makaavat pisimpään Marian polilla ja koirapartiot eivät löytäneet sairaalassa kadonnutta. Hänet löydettiin kuolleena huoltotunnelista. Lääkärilakon purkaminen. Olen itsekin pidentyneessä kaihileikkausjonossa. Onneksi toinen silmä on jo leikattu, joten pärjäilen. Askarruttaa, mikä on kohtaloni, kun en enää omassa kodissani yksin pärjäile!

Kameravalvonta huonoon liikennekuriin. Siihen yhdyn todella. Kotikadullani on 40 km/t rajoitus, mutta varmaan 2/3 autoilijoista ei piittaa siitä. Läheinen katuristeys on tänä syksynä ollut minulle lähes surmanloukku. Kun olen pari kertaa lähtenyt ylitykseen vihreällä, niin auto on pysähtynyt jarrut kirskuen viereeni metrin päähän päin punaista ajaen. Toiseksi olisin yhteentörmäyksessä jäänyt. Poliisia ei siellä ole juuri näkynyt. Saisivat joskus jalkautua siinäkin risteyksessä ja vaivihkaa seurata liikennettä. Kyllä autoilijat ajavat hiljaa, kun Musta-Maija on näkyvillä.

Töölönlahden asemakaavaehdotus puhuttaa. Talot alkavat peittää keskustan ainoat avarat näkymät. Ihailin ennen Simon- ja Annankadun kulmauksesta avautunutta näkymää Töölönlahdelle tai junalla tullessani keskustaan Finlandia- ja Eduskuntatalojen edustan avaruutta. Nyt ensin mainitun peittää hotelli. Sen vieraat saavat katsoa näkymää, eivät helsinkiläiset. Toinen näkymä peittyy ehkä tulevaisuudessa musiikki ym. talojen sekasotkuun. Raha taitaa ratkaista nämäkin näkymät. Lasipalatsin Ravintola sai vuoden Helsinki-Menu palkinnon suomalaisen ruokakulttuurin vaalimisesta. Nyt tiedän hyvän ruokapaikan ulkomaalaisille vierailleni. - Helsingin toisen normaalikoulun oppilaat, jotka tutustuvat työelämään Helsingin Sanomissa, kirjoittavat mukavasti Haagan ala-asteen oppilaiden tanssiharjoituksista ylipormestari Eva-Riitta Siitosen järjestämiin Itsenäisyyspäivän juhliin Finlandiatalossa.

Kulttuurisivut menevät tänään aika paljon päällekirjoitusten lukemiseksi. Emil Wikströmin näyttely Mäntässä sekä Kalle Päätalon kirja; Kannaksen lomajuna, kiinnostavat, samoin Kaupunginteatterin Kuka pelkää Virginia Wolfia-esityksen arvostelu.

Ulkomaat. Afganistanin sotauutiset alkavat jo menettää kiinnostustani. Amerikkalaisten pommitusten oikeutus verrattuna siviiliväestön kärsimyksiin horjuu. En halua enää lukea siitä kurjuudesta. Ainoa asia, millä voin itse auttaa, on antaa roponi avustuskeräykseen, mutta meneekö sekään perille oikeaan osoitteeseen? Ihmiskunta on aina sotinut syystä tai toisesta eikä ole vielä tähän päivään mennessä niistä mitään oppinut ja tuskin tulee tästäkään puolin tai toisin.

Urheilu Olympiavoittaja Heli Rantanen lopettaa uransa, oli ainoa kiinnostava asia urheilusivuilla.

Ruokatorstaisivun luen kokonaan ja lankean taas kerran leikkaamaan ohjeen - jouluvehnäsen - niin kuin en olisi muka ennen osannut joulu-vehnästä leipoa!

Talous Eipä juuri mitään minua kiinnostavaa.

Vapaa-ajalleni on tällä hetkellä tarpeeksi ohjelmaa - joten katselen sarjakuvat. Lempisellaiset ovat Harald Hirmuinen, Masi, Aku Ankka ja Tiikeri. Valtiaita, Viivi ja Wagneria enkä Kamuja en juuri katso. Lopuksi televisio-ohjelmista rengastan ne, mitkä aion katsoa.

Helsingin Sanomien lisäksi en varsinaisesti tilaa muita lehtiä. Niitä tulee kuitenkin aika monta, mutta ne ovat yhdistysten jäsenlehtiä tai ilmaisjakelulehtiä. Syöpä, Sydän, Sukutieto ja Genos, Latu ja polku, Tunturilatu, Väärti, Elanto, Metsäneuvoja, HS:n kuukausi- ja viikkoliite Nyt. Tänään tulivat Elantolehti ja Kela sanomat. Kela sanomat selasin läpi ja luin kiinnostavimmat asiat, itseäni koskevat, Elantolehden luku jää myöhäisempään ajankohtaan. Yleensä luen lähes kaikki minulle tulevat lehdet, joskus melkoisella aikaviiveellä. Mainoslehdet menevät suoraan paperinkeräyskoriini.

KIRJAT
Tänään on kirjasto kirjojen vaihtopäivä. Yleensä lainaan 3 kirjaa kerrallaan noin 2 viikon välein. Vein pois Mari Mörön: Kiltin yön lahjat. Se oli tätä modernia tyyliä. Kertoo lapsen maailmasta ja hänen elinpiiriinsä kuuluvista ihmisistä. Aika kurjaa elämää, mutta 6 v. lapsen mielikuvitus lentää ja on hauskojakin hetkiä. Toinen kirja oli Eva Nikoskelaisen: Ylilääkäri Männikkö ja hallittu tulosjohtaminen. Olin lukenut hänen esikoisteoksensa ja pidin siitä ja aihekin oli tutusta ympäristöstä. Jotenkin tämä toinen kirja ei kuitenkaan "kolahtanut". Kolmas kirja oli Kalle Achten: Optimistisen psykiatrin muistelmat. Mielenkiintoinen, mutta totta puhuakseni hypin muutamien sivujen yli kirjan loppupuolella. Kirjan tieteellistä puolta kevensi ystävien ja työtovereiden, ym henkilökuvaukset ja kaskut, joskus melko kirpeät ja paljastavat. - Kirjastosta otin toisen Achten kirjan: Kun lääkäri sairastuu, Taru Stenvallin: Marskin siivellä 3 4 sekä Tuula Liina Variksen: Peili ja ikkuna. Luen siis aika paljon muistelmia, mutta toki romaaneja myös ja hyviä jännäreitäkin. Ystäviltä saan kirjavinkkejä ja myöhemmin vaihdamme mielipiteitä niistä. Kirjastoon mennessäni minulla on lista kirjoista, joista olen lukenut arvosteluja ja mitkä haluaisin lukea. Mörön ja Nikoskelaisen kirjat olivat listallani, samoin Variksen, joka on mielikirjailijoitani.

Kirjastoon mennessäni poikkesin ostoskeskuksessa ja siellä lööpit kertovat, että "tunnettu näyttelijä saanut sairauskohtauksen ja ylempi virkamies tappanut vaimonsa". Se oli sitä tavallista arjen tragiikkaa, kun ei nähtävästi mitään julkkisjuoruja tai suurta maailmaa kohauttavaa ei tänään ole tapahtunut. Lööpit eivät koskaan innosta minua ostamaan iltapäivä- tai aikakausilehtien irtonumeroita.

RADIO.
Radion nappasin päälle viittä vaille seitsemän kuunnellakseni uutiset. Kerrottiin Bonnissa pidettävästä Afganistanin väliaikaisen hallituksen perustamiskokouksesta. Uskottiin sopuun päästävän lähipäivinä, mutta olen vähän epäileväinen, sillä siellä on yhtä monta mieltä kuin on miestäkin. Aika näyttää.

Passien ja ajokorttien hinnat nousevat ensi vuonna. 130 pidätetty lapsipornon levittämisestä Internetin kautta. Saksassa ja Costa Ricassa lentokoneet pudonneet alas. Pilvistä, lämpötila 0°.

Uutisten jälkeen suljen radion ja aloitan sanomalehden lukemisen. Kuuntelen enimmäkseen Radio Suomea. Siellä soitetaan aika paljon kevyttä kotimaista ja radio on ajoittain melko hiljaisen taustamusiikin antajana keittiössä puuhaillessani. Makuuhuoneessakin on radio, mutta sitä kuuntelen aika harvoin.

Kun lehden radio-ohjelmassa ei ole paljon tietoa päivän puheohjelmista, niin niiden kuuntelu on satunnaista. Radioni oli auki klo 10 tienoilla ja niinpä kuulinkin sattumalta, kun klo 10.05 Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran tutkija Juha Nirkko kertoi tästä mediapäiväkirjatapahtumasta ja myös muutama vuosi sitten olleesta yleisökirjoitus-keruusta, aiheena "Suomalainen päivä".

Kuuntelen usein ennen klo 11 (uutisia tulevan ohjelmapätkän "50 vuotta sitten". Tänään kerrotaan, että Venäjällä ei saa laittaa joulukuusia, antaa joululahjoja eikä lähettää joulukortteja. Suomesta kerrotaan maidon pastöroinnista. Kuuluttajana on nyt keskipäivällä Olli Ihamäki. Hän on eräs suosikki- kuuluttajistani. Hän on huumorismiehiä, joka tilanteesta riippuen kertoo erilaista tietoa pääkaupunkiseudulta, esim. liikenteestä, tapahtumista, jne. hauskasti jutuillaan keventäen.

Klo 16 uutisissa puhutaan jälleen Afganistanin asioista. Suomen hallitus sopi hands free- pakosta. II valtionvarainministeri Suvi-Anne Siimes vastatuulessa Suomen Pankin johtokuntaehdokkaan nimitysasiassa. Uutisten jälkeen suljen radion tältä päivältä ja lähden Helsingin Sydänyhdistyksen luennolle. Sieltä kotiudun klo 20 jälkeen.

TELEVISIO.
Istahdan katselemaan klo 20.30 uutisia, missä on samoja asioita kuin päivän radiouutisissa. Näin torstaisin heitän aina arpaa, kumpaako ohjelmaa, katson; TV 3 Teho-osastoa vai TV 1 A plus, Kulttuuriuutiset, Valopilkku ja Kirja A & ö. Tänä iltana Teho-osasto vetää pitemmän korren ja sen loputtua jatkan TV-iltaani Kirja A & ö:llä. Sitähän juontaa lempikirjailijani Tuula Liina Varis. Nyt käsitellään Aulikki Oksasen kirjaa Tryffelikoirat ja toisena vierailijana on Anna-Leena Härkönen.

Hänen viimeisin kirjansa on Heikosti positiivinen, mikä on minun kirjastolistallani. Ennen ostin ja sain lahjaksi uusia kirjoja, mutta muutama vuosi sitten kirjahyllyni alkoi pullistella ja lopetin niiden hankinnan. Joitain epäonnistuneita kirjahankintoja olen laittanut kierrätykseen.

Palatakseni vielä TV:n katseluun, niin yleisesti ottaen en katso TV:tä kuin iltaisin. Aamullakin katson vain uutisia, jos maailmalla on tapahtunut jotain dramaattista, kuten WTC:n tornien hävitys. Päivällä katson ehkä jonkun ohjelman uusinnan, jos olen jotain kiinnostavaa ohjelmaa estynyt aikaisemmin katsomasta. Iltakatseluni alkaa noin klo 17.50 Keski-Suomen uutisilla, jos ne ovat vuorossa. En istu automaattisesti TV:n ääressä koko iltaa, vaan ohjelmavalintojeni mukaan. Joinakin iltoina katson vain pari ohjelmaa, joskus 3-4 tuntia. Eniten katson asiaohjelmia, luontofilmejä, muutamia sarjoja, keskustelu-ohjelmia ja elokuvia, joissa ei ole liikaa väkivaltaa.

Tietokonetta "ei oo eikä tuu" vaikka monet ovat sitä minulle tyrkyttäneet. Ystävieni kanssa vaihdan mielipiteitä mediatarjonnasta, useimmiten TV-ohjelmista ja lehtiartikkeleista. Media on minulle tiedonvälittäjä ja osittain myös viihdyttäjä. Medialla, etenkin lehdistöllä ja TV:llä on tapana erilaisin tavoin muokata kansan mieltä. Taustalla lienee monenlaisia vaikuttajia ja tarkoitusperiä. Itse yritän löytää identiteettini elämänkaartani, taitojani ja tunteittani tutkistellen, mutta myös erilaisten tietolähteiden kautta, itselleni olennaiset asiat poimien.

0239N192910

Yksi päivä mediaa

Olen yksineläjä ja ikäni on vähän yli seitsemänkymmentä. Aamuni alkaa suurin piirtein normaalisti 6.30. Muutama voimisteluliike aluksi ja hiljentyminen päivän sanaan n.10-15 min. Radion avaan n. 7.30 ja se on äänessä n. tunnin ajan. Päivän sanomalehti vaatii myös tunnin rupeaman.

Olen kiinnostunut maailman tapahtumista ja uutisia kuuntelin kyseisenä päivänä neljästi. Radio on minule tärkein, siitä seurasin neljät uutiset ja päivän hartausohjelmat.

Television avasin 19.25 Kuningaskuluttaja-ohjelmaa katsoakseni. Sitten alkoi Kotikatu - sarja, jota sarjana ainoastaan olen seurannut. Television 20.30 uutiset oli viimeinen ohjelma tältä päivältä.

Lopuksi yhteenvetona aika, joka kului. Radio vajaa 2 t. Televisio 1,30 t. Sanomalehti 1 t.

0240N195904a

TV PAUHAA, ISÄ JA DONATA JUMPPAA.

TEEN AAMUTOIMET KORVAT LUKOSSA KUTEN AINA. SELAAN SALKKARIN. KLO 7 MAISSA AAMUSHOW ON OHI JA SAAN TURUN RADION AUKI. AAMUPÄIVÄN TIETOISKUNI TULEVAT SIELTÄ. LÖYSÄN MUSIIKIN AJAKSI SULJEN KORVANI.

ÄRSYTTAVÄÄ KANAVIEN HAKUA, KUN VALTTERI JA ISÄ OVAT KÄYNEET AJOPE - PELEISSÄ VÄLILLÄ.

RUOKATAUKO ON LÄHES PILALLA POSTIN TAKIA. YLLÄTTÄVÄT TALVIKELIT (SIIS NYT MARRASKUUSSA) AIHEUTTAVAT TUNTIEN " ODOTUSTA".

ILTAPÄIVÄN PIKKUJOULUVALMISTELUT JÄTTÄVÄT TAJUNNAN VAPAAKSI UUTISISTA. SITÄ SAMAAHAN SE ON. SUOMEN PANKKINIMITYKSET JA SUVI -ANNF SIIMES.

ILLALLA PIKKUJOULUT, KOKOUS, KAUPPAREISSU JA KYMPPI - UUTISET. HESARI UUDESTAAN JA NUKKUMAAN.

NIMIMERKKI: MAATALOUSYRITTÄJÄ VARSINAIS - SUOMESTA

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto Menetelmäopetuksen tietovaranto
FSD