Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.tuni.fi/pohtiva/ohjelmalistat/KD/674

Kristillisdemokraatit

Vammaispoliittinen ohjelma


  • Puolue: Kristillisdemokraatit
  • Otsikko: Vammaispoliittinen ohjelma
  • Vuosi: 2004
  • Ohjelmatyyppi: erityisohjelma

Vammaispoliittinen ohjelma

Hyväksytty Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän kokouksessa 1.4.2004

Jokaisella on yhtäläinen ihmisarvo

Suomessa noin puolella miljoonalla henkilöllä eli joka kymmenennellä on sellainen sairaus tai vamma, joka vaikuttaa arjen toimintamahdollisuuksiin. Osallisuus, yhdessä eläminen ja tekeminen muiden kanssa sekä yhteisöön kuuluminen, ovat tärkeä kokemus jokaiselle ihmiselle. Ihmisten kykyjen ja ominaisuuksien erilaisuuden kirjo ei sinänsä ole itsessään este osallisuudelle, jos yhteiskunta on rakennettu niin, että erilaisuus huomioidaan.

Vammaisilla ihmisillä on tärkeä erityistehtävä keskuudessamme: opettaa meitä kunnioittamaan erilaisuutta, sietämään heikkoutta ja ymmärtämään keskinäisen yhteyden ja auttamisen merkitys. Jokaisella ihmisellä on omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Ominaisuuksien ja kykyjen erilaisuus on rikkautta.

Ihmisarvo kuuluu kaikille, yhtä hyvin vaikeavammaiselle vauvalle kuin työkykyiselle ja -ikäiselle menestyjälle. Ihmisarvo ei ole suhteellinen käsite, vaan aina ehdoton ja täysi.

Kristillisdemokraatit haluavat edistää vammaisten oikeuksia täyspainoiseen ja yhdenvertaiseen osallistumiseen yhteiskunnassa.

Vammaisten oikeus koulutukseen

Kaikilla on oikeus toteuttaa itseään ja kehittää tietojaan ja taitojaan. Perustuslain mukaan jokaiselle on turvattava yhtäläinen mahdollisuus saada ilmainen perusopetus tai kykyjensä ja erityisten tarpeidensa mukaisesti myös muuta kuin perusopetusta sekä kehittää itseään taloudellisen tilanteen sitä estämättä.

Vammainen oppilas haastaa kilpailulliset ja yksilön vahvuutta korostavat arvot sekä viestittää toisista huolehtimisen ja välittämisen tarpeesta. Vammaisten lasten mahdollisuudet osallistua samaan koulutukseen muiden lasten kanssa ovat edelleen rajoitetut, vaikkakin Suomi kuuluu vertailussa niihin maihin, joissa vaikeasti vammainen henkilö todennäköisimmin käy yliopiston.

Vammaisten lasten oppivelvollisuus on muita pidempi. Se alkaa lapsen ollessa 6-vuotias ja kestää 11 vuotta. Kaikille erityislapsille laaditaan opetuksen ja oppimisen etenemistä koskeva suunnitelma, jossa arvioidaan myös koulunkäyntiavustajan tarve. Koulussa vammaisen lapsen oppimista ja kehitystä sekä vanhempia tukee koulun oppilashuoltotiimi.

Monissa kunnissa vammaiset oppilaat ovat jääneet lähikouluperiaatteen ulkopuolelle. Ilman riittäviä tukitoimia eritysopetusta tarvitsevan lapsen koulunkäynti ei lähikoulussa suju. Siksi koulutettujen koulunkäyntiavustajien puute on usein suurin este lapsen pääsylle lähikouluun. Myös opettajien valmiuksia opettaa erilaisia oppilaita on parannettava.

Vammaisen nuoren omille haaveille siitä, mikä hänestä tulee isona, ei ole tuntunut olevan edelleenkään riittävästi tilaa. Usein vammainen nuori on siirtynyt koulun jälkeen eläkkeelle tai työllistymistä tukevaan työhön työ- ja toimintakeskuksissa. Muuttunut lainsäädäntö avaa aiempaa paremmin muita mahdollisuuksia. Valmentavan ja kuntouttavan opetuksen ja ohjauksen aloituspaikkoja on kuitenkin vielä liian vähän ja ne ovat jakautuneet alueellisesti epätasaisesti.

Lainsäädännössä on turvattu oikeus perusopetuksen jälkeiseen ammatilliseen koulutukseen ja valmentavaan ja kuntouttavaan opetukseen ja ohjaukseen on olemassa lainsäädännössä. Helmikuussa 2004 voimaan tulleessa yhdenvertaisuuslaissa sanotaan, että koulutuksen järjestäjän velvollisuus on tarvittaessa ryhtyä sellaisiin vammaisen henkilön koulutukseen pääsyä edistäviin toimiin, joita ei ole pidettävä koulutuksen järjestäjälle kohtuuttomina.

Työelämään pyrkimiseen kannustaa sekin, että vammaisella henkilöllä on mahdollisuus jättää eläke lepäämään viideksi vuodeksi. Kuitenkin vammaisten henkilöiden mahdollisuudet valita ammatti ja toisaalta työllistyä ammatillisten opintojen jälkeen ovat edelleenkin huonot. Ammatilliseen opetukseen tarvitaan lisää vaihtoehtoja ja koulutuksen sisältö pitää saada vastaamaan työelämän vaatimuksia. Työpaikoilla tulee olla valmiutta poistaa niistä johtuvat esteet vammaisen sopeutumiseksi työyhteisöön niin, että hänen osaamisensa voidaan hyödyntää täysimääräisesti.

Myös oppisopimuksen kautta on mahdollista päästä ammattiin. Tärkeä asia oppisopimusta solmittaessa on tukiryhmä, joka auttaa käytännön asioiden järjestämisessä, samoin tärkeitä ovat henkilökohtainen opiskelusuunnitelma, työpaikkakouluttaja, työelämäkoulutus ja työnohjaus.

Kristillisdemokraatit edellyttävät, että vammaisen oikeus koulutukseen ja siten kykyjensä mukaiseen työelämään siirtymiseksi on toteutettava lainsäädännön edellyttämällä tavalla.

Vammaiset työelämässä ja työtoiminta

Oikeus työhön on perusoikeus. Vammaisista työikäisistä ihmisistä työskentelee vain kolmasosa. Heidän työttömyytensä kestää usein pitempään kuin muiden. Yli puolet työssäkäyvistä vammaisista ihmisistä on ns. matalapalkkatöissä. Kuten muillakin, niin myös vammaisilla ihmisillä on ansioiden puuttuessa edessä köyhyys. Euroopan komission tukeman tutkimuksen mukaan 80 % vammaisista ihmisistä on mielestään köyhiä tai erittäin köyhiä. Yli 90 % koki vammaisuuden perusteella saamansa taloudellisen tuen riittämättömiksi heille aiheutuviin kustannuksiin nähden.

Jotta vammaiset henkilöt voisivat työllistyä nykyistä paremmin, tarvitaan valtion tukitoimia. Jos vammainen henkilö ei löydä työtä itse, hänen tulee saada työvoimapalveluita. Yksilön tarpeisiin vastaava palvelu edellyttää hyvää yhteistyötä sosiaali- ja terveystoimen, työvoimaviranomaisten ja Kansaneläkelaitoksen välillä. Tavoitteena tulee olla vammaisten henkilöiden sijoittuminen avoimille työmarkkinoille. Tähän on pyritty esimerkiksi vuonna 2002 voimaan tulleella vajaakuntoisten työllistämistä koskevalla lailla.

Uusi laki sosiaalisista yrityksistä tarjoaa vammaiselle lisää mahdollisuuksia työllistymiseen ja siirtymiseen avoimille työmarkkinoille. Lain piiriin on otettava täysipainoisesti myös kehitysvammaiset. Erittäin hyvä on työministeriön tukirakenneprojekti, jossa edistetään sosiaalisten yritysten perustamista ja neuvotaan ja koulutetaan niiden henkilöstöä yhteistyössä normaalin yritysneuvonnan kanssa.

Vammaisten integroinnissa tavanomaisen työllistämisen piiriin ei ole kyse vain yhdenvertaisista oikeuksista, vaan se on myös taloudellisesti järkevää. Tutkimustietojen mukaan vammaiset työntekijät yltävät työsuorituksissaan usein korkeammalle tasolle, ja heillä on korkeampi työmotivaatio sekä muita vähemmän poissaoloja.

Kristillisdemokraatit edellyttävät, että vammaisten henkilöiden mahdollisuuksia osallistua työelämään edelleen parannetaan.

Palvelusuunnitelma ja apuvälineet

Vammaisen henkilön tarvitsemien palvelujen ja tukitoimien selvittämiseksi on yhdessä hänen ja hänen huoltajansa kanssa tarvittaessa laadittava palvelusuunnitelma. Vaikka laki vaatii tätä, palvelusuunnitelmien laadinta ei ole kunnissa vakiintunut käytäntö eivätkä vammaiset henkilöt itse aina ole tietoisia tehdyistä suunnitelmista. Vammaisella henkilöllä tulisi olla ehdoton oikeus henkilökohtaisen palvelusuunnitelman laatimiseen.

Jotta kunnat voisivat lain vaatimusten mukaisesti vastata palvelutarpeeseen, ne on velvoitettava tekemään tarvekartoitus tarvittavien palveluiden ja tukitoimien sisällöstä ja laajuudesta.

Olennaista on vamman tai sairauden yksilölle aiheuttama haitta ja rajoitukset. Samaa tasa-arvoa edellytetään myös eri-ikäisille palvelun tarvitsijoille. Kuntien vammaispalveluita käyttää yhä enemmän vanhusväestö. Vammaisuuden ja palvelujen tarpeen tulee olla määrittäjänä päätöksenteossa, ei iän.

Apuvälineteknologian kehittyminen luo uusia mahdollisuuksia vammaisten ihmisten selviytymiselle. Ongelmana on, että apuvälinepalveluja ei ole toteutettu aina käyttäjälähtöisesti ja ammattitaitoisesti. Kaikki tarvitsevat eivät välttämättä saa apuvälineitä, niitä ei osata hyödyntää riittävästi ja luovutuskäytännöt vaihtelevat. Pyrkimyksenä on, että kuntalainen saisi apuvälineen käyttöönsä todetun tarpeen mukaisesti asuinpaikasta riippumatta. Useiden eri apuvälinepalveluiden tuottajien vastuunjaon selkiyttäminen on välttämätöntä.

Kristillisdemokraatit edellyttävät, että palvelusuunnitelmat on tehtävä huolella, ja annettava myös vammaiselle henkilölle itselleen kirjallisesti. Tarpeellisten apuvälineiden tulee olla saatavilla kaikissa kunnissa ja vastuunjaon erikoissairaanhoidon kanssa on oltava selvä.

Vammaisten ihmisten oikeudet palveluihin

Vammaispalvelulaki toi oikeuskulttuuriimme sen ajatuksen, että vammaisuus on yksilön rajoitusten ja ympäristön suhteesta syntyvä tila. Muutosta ei tulekaan hakea yksilöstä vaan ensisijaisesti muuttamalla asenteellista, fyysistä ja toiminnallista ympäristöä.

Vaikeavammaisten henkilöiden tarvitsemia palveluja ja tukitoimia koskee erityinen kunnan järjestämisvelvollisuus. Lakia sovelletaan hyvin eri tavoin ja palvelut saattavat jäädä saamatta, vaikka lain määrittämät edellytykset täyttyisivät. Kuntien taloudellinen ahdinko ja tietämättömyys ovat johtaneet siihen, että niiden talousarvioihin ei ole aina varattu riittäviä määrärahoja palvelujen toteuttamiseksi. Tilanne on vammaisten oikeuksien yhdenvertaisen toteutumisen kannalta ongelmallinen.

Vaikka tulkkipalvelujen saamiseen on subjektiivinen oikeus, palvelujen saamisessa on ollut vaikeuksia. Tulkkipalvelujen järjestämisvastuu on kunnilla. Uudessa sosiaali- ja terveydenhuollon tavoite- ja toimintaohjelmassa vuosille 2004 - 2007 kunnille annetaan toimenpidesuositus tulkkipalveluiden turvaamiseksi. Tulee varmistaa, että ohjeen suositukset toteutetaan. Meneillään olevat hankkeet parantaa erilaisten tulkkipalvelujen saamista alueyhteistyöllä toivottavasti korjaavat tilannetta. Esteettömän ympäristön tulisi tarkoittaa fyysisten esteiden poistamisen lisäksi kommunikaatioesteiden poistamista.

Viime aikojen tutkimukset ja työ eräiden lievien neurobiologisten oireyhtymien diagnosoimiseksi on alkanut tuottaa tulosta. Seuraava vaihe on etsiä ratkaisuja heidän kuntoutuksensa, opetuksensa ja työllisyytensä kehittämiseksi ja edistämiseksi. Oireyhtymien lääkinnällinen hoito on usein välttämätöntä oireiden hallinnan ja elämänhallinnan ylläpidon vuoksi. Kalliit lääkkeet on välttämätöntä saada Kelan korvattaviksi.

Vammaisten ihmisten suora tai piilotettu syrjintä on valitettavan tavallista. "Vammaisten henkilöiden ihmisoikeudet Suomessa" -selvityksessä todetaan, että käytännössä vielä nykyisinkin erityisesti vammaisten henkilöiden oikeuksien toteutumisen osalta on havaittavissa viranomaiskontrollin voimakas vaikutus. Perusoikeuksien tulisi toteutua ilman erillisiä vaatimuksia tai huomautuksia.

Vammaisen henkilön voimavarat ja edellytykset ryhtyä taistelemaan oikeuksistaan ovat usein vähäisemmät kuin terveillä henkilöillä. Etuuksien ja palveluiden vaatimisen tai sosiaalilainsäädännön opiskelun ei tulisi täyttää vammaisen henkilön vapaa-aikaa. Erityisesti vammaisia koskevia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja ja tukitoimia on yli 40. Tässä laajassa pykäläviidakossa on ongelmia kenellä tahansa, jolla ei ole juridista tietotaitoa. Siksi myös tekeillä oleva hanke yhteen sovittaa kehitysvammalaki ja vammaispalvelulaki on tärkeä. Siinä yhteydessä on pidettävä huolta siitä, että kenenkään edut eivät nykyisestään huonone.

Kristillisdemokraatit edellyttävät, että palveluista huolehditaan siten, ettei vammaisen henkilön tarvitse tarpeettomasti taistella oikeuksiensa toteutumisen puolesta.

Asuminen

Asuminen ymmärretään yhdeksi elämän perusasiaksi. Yksilöllisyyden ja yksilöllisten tarpeiden tulee olla asumispalvelujen lähtökohtana. Se tarkoittaa asumismahdollisuuksien monimuotoisuutta. Itsenäinen asuminen on erittäin olennainen osa vammaisten ihmisten itsenäistymistä ja omaa selviytymistä tukeva asia. Vammaisille ihmisille on oltava tarjolla riittävästi esteettömiä ja toimivia asuntoja. Itsenäisen asumisen tukipalvelujen saanti on turvattava.

Erilaisia asumiskoteja ja palveluasuntoja on saatava lisää yhteistyössä kuntien ja vammaisjärjestöjen kanssa. Toisaalta osalle kehitysvammaisia henkilökohtainen avustaja saattaisi olla parempi vaihtoehto kuin ryhmäasuminen. Osa vammaisista henkilöistä ja heidän omaisistaan pitää parempana laitosasumista. Siksi on myös tarpeellinen määrä laitospaikkoja oltava tarjolla.

Vammaisten ihmisten asumisen tarpeet on otettava mukaan kuntasuunnitelmaan. Tarpeet on otettava huomioon kunnallisessa kaavoituksessa siten, että myös yleiset palvelut ovat helposti heidän saavutettavissaan.

Kristillisdemokraatit katsovat, että yksilöllisten tarpeiden mukainen asuminen on vammaisen henkilön perusoikeus.

Avustajapalvelut

Henkilökohtaisten avustajien saaminen subjektiiviseksi oikeudeksi vaikeavammaisille, myös kehitysvammaisille, on ollut yksi vammaisjärjestöjen keskeisiä tavoitteita. Henkilökohtainen avustaja voi olla tarvittaessa apuna esimerkiksi pukeutumisessa, peseytymisessä, kotiaskareissa, opiskelussa, harrastuksissa ja ansiotyössä. Jos näissä asioissa ei ole apua saatavilla, vammaisen henkilön elämänpiiri kapenee, hän saattaa syrjäytyä ja pahimmillaan laitostua.

Kaikki kunnat eivät vielä ole järjestäneet avustajapalvelua. Avustajajärjestelmää on ehdotettu kehitettäväksi kustannusten tasoitusjärjestelmän avulla, jossa Kansaneläkelaitosta käytettäisiin tukikanavana. Samalla voitaisiin taata yhtenäinen käytäntö koko maassa. Alueellinen yhdenvertaisuus tai avustajapalveluiden kehittäminen eivät saa juuttua valtion ja kuntien väliseksi kiistakapulaksi.

Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestettäessä on otettava huomioon erityisopetuksessa olevat vammaiset lapset. Heille on järjestetty aamu- ja iltapäivähoito koko perusopetuksen ajaksi. Tavoiteltavaa olisi, että sama henkilö toimisi kouluavustajana ja henkilökohtaisena avustajana vapaa-aikana. Myös vammaisten tukihenkilöiden palkkaamista olisi kehitettävä. Henkilökohtaisen avustajan saamisen tulisi olla subjektiivinen oikeus.

Kristillisdemokraatit edellyttävät, että vaikeavammaisten henkilöiden subjektiivinen oikeus avustajaan toteutetaan pikaisesti.

Omaishoito ja vammaisen lapsen vanhempien asema

Maassamme on noin 300 000 vanhuksia ja vammaisia hoitavaa omaishoitajaa, joista vain noin 26 000 saa omaishoidon tukea. Omaishoidon tukea myönnettäessä hoidon tarvetta arvioidaan vanhustenhuollon, ei vammaisten tai kehitysvammaisten toimintakyvyn mittarein. Avun tarve on kaiken kaikkiaan erilainen, kun kyseessä on puolisoaan hoitava vanhus tai vammaista lastaan hoitava työikäinen henkilö. Omaishoidon tuen tarvetta kartoitettaessa on kuitenkin muistettava, että vaikeavammaiselle nuorelle on taattava mahdollisuus itsenäiseen elämään, joka monesti toteutuu täydemmin esimerkiksi kotoa poismuuton ja henkilökohtaisen avustajan kuin lapsuudenkotiin jäämisen ja omaishoidon turvin.

Vammaisen lapsen vanhemman asemassa kaiken kaikkiaan on paljon parantamista. Neuvonnan, tuen ja palveluiden saaminen edellyttää jatkuvaa taistelua vammaisen lapsen oikeuksien puolesta. Oman työn ja toimeentulon sekä vammaisen lapsen tarpeista huolehtimisen yhdistäminen on monessa perheessä vaikeaa.

Myös asema lapsen omaishoitajana vaatii täsmennystä. Esimerkiksi omaishoitajan lakisääteiset vapaapäivät edellyttävät lähes ympärivuorokautista sitoutumista hoitoon. Näin ollen kouluikäisen lapsen työssäkäyvä vanhempi ei voi ainakaan kahta kuukausittaista vapaapäivää saada, vaikka hän hoitaisi vaikeavammaista, paljon toisen henkilön apua tarvitsevaa lastaan koko sen ajan, jota työnteko tai lapsen kouluaika ei vie.

Vaikka kunnan on lain mukaan osoitettava tilapäishoitopaikka tai hoitaja, ei se aina onnistu, vaan tosiasiallisesti vanhemmat joutuvat sen itse tekemään, mihin ei aina riitä voimia. Monilla perheillä ei ole koskaan mahdollista jättää lastaan sellaisen tilapäishoitajan hoiviin, joka hallitsisi lapsen sairauden vaatiman hoidon ja olisi näin turvallinen. Vammaisten lasten kohdalla tulee vanhemmalle taata oikeus jäädä pois työstä hoitamaan myös yli 10-vuotiasta sairastunutta lasta.

Omaishoidon tuen myöntäminen perustuu kuntien vapaaseen harkintaan. Sen johdosta kolmasosa omaishoidon tuen lain ehdot täyttävistä omaishoitajista ei saa tukea. Omaishoito säästää kalliin laitoshoidon kustannuksia. Omaishoidon tukea tulisi kehittää tasavertaiseksi oikeudeksi kaikille tuen ehdot täyttäville hakijoille.

Kristillisdemokraatit edellyttävät, että omaishoitoa koskevaa lainsäädäntöä tulee muuttaa siten, että omaishoitoon saadaan suunnattua riittävät ja oikein kohdennetut voimavarat vammaisten ja kehitysvammaisten lasten hoitamiseen kotona. Tämä on viisasta myös taloudellisesti, sillä omaishoito on huomattavasti edullisempaa kuin laitoshoito.

Kuljetuspalvelut ja autonhankintatuki

Itsenäinen ja aktiivinen elämä on mahdollinen vain henkilölle, joka voi liikkua vapaasti. Vammaisen henkilön itsenäisyyteen vaikuttavat erityisesti kuljetuspalvelut, esteettömät mahdollisuudet liikkua ja mahdollisuus asettua asumaan haluamalleen paikkakunnalle.

Matkojen pituutta ja määränpäätä on joissakin kunnissa rajoitettu. Vammaispalveluasetuksen käsitteen lähikunta tulkinta on johtanut siihen, että työssäkäynti- ja opiskelumatkojen järjestämisessä on tullut ongelmia. Maksuista on riidelty ja kuljetuspalveluita myönnetty juuri ja juuri suositellun minimin mukaisena. Joissakin kunnissa on asetettu ikärajoja kuljetuspalvelujen myöntämiselle.

Erityistä närkästystä on aiheuttanut matkojen yhdistämiskokeilu. Kuljetusten käyttäjät ovat kokeneet intimiteettisuojansa kärsivän, kun muille matkustajille paljastuu matkan syy ja kohde. Vähentynyttä yksityisyyden suojaa on perusteltu sillä, että kuljetuspalvelut rinnastetaan joukkoliikenteeseen.

Vaikeavammaisella tulee olla turvallisuussyistä myös mahdollisuus käyttää vakiotaksia ja saattajaa. Oikeus matkan ajankohdan valintaan tulee säilyttää. Vaikka yhdistämiskokeilut ovat perusteltuja ja taloudellisesti järkeviä, niiden tulisi vain täydentää yksilöllisiä kuljetuspalveluja. Matkojen yhdistämisellä ei voida korvata yksittäistapauksellisen tarveharkinnan perusteella myönnettäviä kuljetuksia.

Liikkumisen esteitä on yhä lukuisasti. Esteellinen, perinteisesti suunniteltu ympäristö aiheuttaa vammaisten ihmisten liikkumisvapauden loukkauksia ja jättää heidät taloudellisen ja sosiaalisen kanssakäymisen ulkopuolelle.

Monen vammaisen henkilön itsenäistä liikkumista edistää suuresti mahdollisuus käyttää omaa autoa. Autoveropalautusjärjestelmä on syytä kehittää vammaisten henkilöiden itsensä ehdottamaksi autonhankintatueksi.

Kristillisdemokraattien mielestä vammaisen henkilön itsenäisyyttä ja yksityisyyttä ei pidä rajoittaa kuljetuspalvelujen yhdistämisellä. Ympäristö on tehtävä sellaiseksi, että vammaisten henkilöiden on helppo liikkua.

Oikeus elämään

Äitiysneuvoloiden normaaliin seurantaan kuuluvat odottavien äitien ultraäänitutkimukset. Näitä raskauden aikaisissa seulonnoissa pyritään löytämään vammaisuutta, etenkin kehitysvammaisia, Downin syndroomaa sairastavia sikiöitä. Ongelmana löytyneiden kehityshäiriöiden kohdalla on, että tarjolla ei yleensä ole parantavaa hoitoa. Vammaista lasta odottaville vanhemmille saatetaan tarjota ainoaksi ratkaisuksi aborttia. Neuvoloissa on tuotava aktiivisemmin esille myönteinen asennekasvatus vammaisuutta kohtaan. Lisäksi on kerrottava vanhemmille vammaisena elämisen mahdollisuuksista ja yhteiskunnan lakien mukaisista palveluista ja tukitoimista.

Vaikka sikiödiagnostiikan yhteydessä korostetaan perheen omaa valintaa, tosiasiassa jo pelkästään kattavan seulontaohjelman järjestäminen merkitsee vahvaa yhteiskunnallista viestiä suhteessa vammaisten ihmisarvoon. Arvioitaessa seulontaohjelmien hyötyä joudutaan väistämättä vertaamaan niiden kustannuksia selektiivisten aborttien avulla säästyneisiin vammaisten ihmisten hoitokustannuksiin.

Kattavien kehityshäiriöiden seulontojen sijasta olisi huomio kohdistettava alkoholistiäitien hoitamiseen, jolloin voitaisiin ehkäistä vielä yleisempää kehitysvammaisuutta. Vuosittain satoja lapsia vammautuu pysyvästi kohdussa äidin alkoholin käytön vuoksi. Jokainen raskaana olevan äidin päihteetön päivä parantaa FAS-lapsen ennustetta ja tulevaisuutta. Päihdehoidon ja äitiyshuollon resurssit ja säädökset eivät tällä hetkellä ole riittävät ehkäisemään lasten vammautumista.

Lääketieteen tehtävä on kyllä ehkäistä ja parantaa niin sairauksia kuin vammaisuutta, mutta se ei saa koskaan tapahtua ihmisarvoa ja elämää loukaten. Yhteiskunnan tulee viestittää, että kehitysvammaisella on alusta lähtien yhtä ehdoton oikeus elämään kuin kaikilla muillakin.

Raskaus voidaan keskeyttää sikiön vammaisuuden perusteella aina 24. raskausviikon loppuun, kun terveiden lasten kohdalla ehdoton yläraja on 20 raskausviikkoa. Keskoshoidon edistyessä ollaan absurdissa tilanteessa, jossa varmuudella aborttirajaa nuorempia sikiöitä voidaan pitää hengissä kehittyneen tekniikan ansiosta. Jotta vammaiset voivat kokea itsensä täysvaltaisiksi yhteiskunnan jäseniksi, heidät on toivotettava alusta lähtien tervetulleiksi.

Kristillisdemokraatit edellyttävä, että äitiysneuvoloiden toimintaa kehitetään huomioimaan nykyistä paremmin vammaisten oikeudet ja ihmisarvon kunnioitus. Vastasyntyneiden terveyden edistämisessä painopiste tulee siirtää sairauksien ja vammaisuuden varsinaiseen ehkäisemiseen, esimerkiksi äitien päihdeongelmiin.

Vammaisuus rikkautena

Ihmisarvo ei saa riippua siitä, kuinka paljon tarvitsemme läheistemme tai yhteiskunnan tukea ja hoivaa. Yhteiskunnan sivistyksen mittari on aina ollut se, miten yhteiskunta suhtautuu erilaisuuteen ja pitää huolta heikoimmista. Vammaisuutta ei tule nähdä yhteiskunnan rasitteena. Vammaisuuden kohtaaminen opettaa meitä ymmärtämään, että ominaisuuksien ja kykyjen erilaisuus on rikkautta.

Valtio, kunnat ja kansalaisjärjestöt ovat tehneet yhdessä työtä ja saaneet aikaan parannuksia vammaisten ihmisten oikeuksiin, koulutusmahdollisuuksiin, elämäntilanteen huomioimiseen ja jokapäiväiseen elämään, mutta haasteita ja työtä on paljon edessäkin päin. Palvelujen rahoituksen osalta olisi pohdittava kustannusten osittaista siirtämistä KELA:n hoidettaviksi.

Hyvä päätöksenteko edellyttää aina kansalaisten kuulemista heitä koskevissa asioissa. Laadukkaat palvelut, asiakkaan itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen ja toimivat ihmissuhteet luovat perustan vammaisen henkilön hyvälle elämälle lähiyhteisössä. Yhteiskunta, joka on hyvä vammaisille ihmisille, on hyvä kaikille.