Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.uta.fi/pohtiva/ohjelmalistat/KESK/185

Suomen Keskusta

Keskustan Eurooppa-ohjelma


  • Puolue: Suomen Keskusta
  • Otsikko: Keskustan Eurooppa-ohjelma
  • Vuosi: 2001
  • Ohjelmatyyppi: erityisohjelma

Suomen Keskusta rp
Eurooppa-ohjelma
Puoluevaltuuskunta
24.-25.11.2001

Laajentuva Euroopan unioni yhdentyvässä maailmassa

Keskustan Eurooppa-ohjelma

I Euroopan unionin tehtävä ja tulevaisuus

Euroopan unionin tärkein tehtävä on ollut Euroopan rauhan ja vakauden turvaaminen sekä demokratian ja ihmisoikeuksien lujittaminen. Tämä työ jatkuu edelleen unionin laajentuessa yleiseurooppalaiseksi valtioiden liitoksi. Jo lähivuosina unioniin on liittymässä kymmenkunta uutta jäsenmaata.

Eurooppa ja maailma ovat muuttuneet viimeisten vuosikymmenten aikana voimakkaasti.

Euroopan kahtiajako päättyi sosialistisen järjestelmän luhistumiseen. 1990 -luvun alusta alkaen markkinatalous on levittäytynyt koko maanosaamme, ja on käynnistynyt yleiseurooppalainen yhdentyminen.

Markkinavoimat ovat vapautuneet myös maailmanlaajuisesti, mutta globalisaation rinnalle ja sen vastavoimaksi tarvitaan nykyistä vahvempaa valtioiden rajat ylittävää yhteistyötä ja koko ihmiskuntaa koskevaa poliittista päätöksentekoa.

Monet tämän päivän polttavat ongelmat eivät tunne maantieteellisiä rajoja, ja kansainvälinen yhteistyö on ainoa tapa niiden käsittelemiseksi. Yhden valtion toimilla ei voida ratkaista ympäristöongelmia, eikä estää terrorismia tai kansainvälistä rikollisuutta ja huumekauppaa.

EU:n suuri ongelma on sen heikko hyväksyttävyys jäsenmaidensa kansalaisten mielissä. Siksi on arvioitava, miten unionin toimintaa ja työtapoja voidaan parantaa sekä kansanvaltaista ohjausta tehostaa ja yksinkertaistaa.

Euroopan unioni joutuu kohtaamaan samanaikaisesti kolme toisiinsa liittyvää vakavaa haastetta: EU:n tulee laajentua, sen tulee avautua maailmanlaajuiseen yhteistyöhön ja yhdentymiseen ja sen tulee uudistaa päätöksentekojärjestelmäänsä näiden tehtävien edellyttämällä tavalla.

Keskusta haluaa osaltaan hakea tällä asiakirjalla vastausta kysymykseen: mihin tarvitsemme Euroopan unionia, ja miten unionia pitäisi uudistaa niin, että se selviäisi tehtävistään ja saavuttaisi kansalaisten luottamuksen.

II Unionin uudistamisen periaatteet

1. Läheisyys

Jotta yleiseurooppalaisiin mittoihin laajentuva unioni voisi toimia, sen tulee keskittyä vain todella tärkeisiin ja yhteisiin asioihin, kuten yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan, talous- ja kauppapolitiikkaan, sisämarkkinoiden toimivuuden turvaamiseen, ympäristöpolitiikkaan sekä terrorismin ja kansainvälisen rikollisuuden torjuntaan.

Kaikissa asioissa päätöksenteon tulee olla mahdollisimman lähellä niitä ihmisiä, joita päätökset koskevat. EU:n ja jäsenmaiden välinen toimivaltajako tulee selkeyttää ja yksinkertaistaa. Unionilla tulee olla yksinomainen toimivalta vain harvoissa erikseen määriteltävissä asioissa. Muissa asioissa päätösvallan tulee olla ensi sijassa tai kokonaan jäsenmailla.

Päätösvaltaa ja varainkäyttöä on mahdollisuuksien mukaan hajautettava takaisin jäsenvaltioille. Lisäksi kaikkialla Euroopassa ja myös Suomessa on kehitettävä alueellista ja paikallista demokratiaa.

2. Erilaistuminen

Unionin laajeneminen merkitsee väistämättä sen nykyistä suurempaa sisäistä erilaisuutta. Keskustan mielestä jopa yli 500 miljoonan asukkaan unioniksi laajeneva EU vahvistaa parhaiten kansalaisten hyvinvointia sallimalla jäsenvaltioiden erilaisuuden. Jäsenmaat voivat hyödyntää omia vahvuuksiaan ja rikastuttaa koko unionia kehittämällä erilaisia malleja yrittäjyydessä, verotuksessa, sosiaaliturvassa, sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisessä, koulutuksessa jne.

Erilaisuus säilyttää suuren talousalueen sisällä dynamiikan samalla kun pidetään kiinni yhteismarkkinoiden periaatteiden mukaisesta neljästä vapaudesta, jotka luovat tarvittavaa yhdenmukaisuutta. Monimuotoisen kulttuurin elinvoima on eurooppalaisen hyvinvoinnin perusedellytys. Samalla se lisää kansalaisten luottamusta unioniin.

Laajentuvan unionin tulee voida eriytyä sisäisesti muun muassa tiiviimmän yhteistyön järjestelyä hyväksi käyttäen. Tämä merkitsee sitä, että eri jäsenmaat voivat eri aloilla syventää yhteistyötään ilman että kaikkien jäsenmaiden on oltava siinä mukana. Koko unionin kannalta on parempi, että tiiviimpi yhteistyö tapahtuu unionin puitteissa kuin sen ulkopuolella.

Suomen tulee asiakohtaisesti arvioida, missä tiiviimmän yhteistyön asioissa olemme mukana. Jos unioniin alkaa kehittyä liittovaltioydin, Suomen tulee pysyttäytyä sen ulkopuolella.

3. Kansanvaltaisuus ja avoimuus

Unionia on kehitettävä itsenäisten valtioiden liittona, ei liittovaltiona. Unionin oman päätöksenteon on nojattava kansanvaltaan ja avoimuuteen.

Kansanvalta toteutuu unionissa parhaimmin siten, että jäsenmaiden hallitusten edustajista koostuvaa ministerineuvostoa kehitetään unionin johtavana toimielimenä, jonka jäsenten toimintaa kansalliset parlamentit tehokkaasti valvovat. Ministerineuvoston asemaa tulee selkeyttää ja vahvistaa.

Ministerineuvosto tarvitsee lainsäädäntöasioissa Euroopan parlamentin myötävaikutusta. Budjetin osalta säilytetään nykyinen menettely.

Komission roolia lainsäädäntö- ja budjettiasioissa neuvostolta työohjelmansa saavana valmistelijana selvennetään.

Jäsenvaltioiden kansalaiset kokevat Euroopan unionin kaukaiseksi ja byrokraattiseksi toimijaksi, jolla ei ole yhteyttä ihmisten arkitodellisuuteen. Siksi unionin asioiden valmistelun, päätöksenteon sekä toimeenpanon avoimuutta ja tehokkuutta on lisättävä.

On luotava hallintokulttuuri, jossa käsiteltävät asiat ja päätöksenteko ovat nykyistä selkeämmin nähtävissä ja ymmärrettävissä. Byrokratiaa ja päällekkäistä työtä on karsittava ja hallintomenettelyä on yksinkertaistettava sekä nopeutettava. Kansalaisille on taattava oikeus hyvään hallintoon. Lisäksi kansalaisille on tehtävä selvemmäksi, mitkä asiat kuuluvat unionin ja mitkä jäsenvaltioiden päätettäviksi.

Suoraan kansalaisia ja yrityksiä koskevissa asioissa on valtaa siirrettävä jäsenvaltioille, jotta ne voivat noudattaa oman kansallisen järjestelmänsä mukaisia kansalaisille tuttuja tapoja. Näin on meneteltävä muun muassa alue- ja maataloustukien hallinnoinnissa.

4. Vastuullinen taloudenhoito

EU:n rahoituksen tulee jatkossakin perustua jäsenmaiden jäsenmaksuihin. Keskusta torjuu unionin laajuiset tulo- ja varallisuusverot.

Unionin taloudenpidossa on siirryttävä tulosjohtamiseen. Tämä merkitsee sitä, että päätösvaltaa ja vastuuta siirretään alaspäin. Samalla virkamiesten henkilökohtaista vastuuta selkiytetään. Määrärahat on osoitettava nykyistä laajemmin kokonaissummina, joiden käytöstä ja valvonnasta asianomainen yksikkö ja jäsenmaa vastaavat. Jäsenmaan vastuulla suoritettujen maksujen kuittikohtaisia tarkistuksia EU-tasolla on vähennettävä ja painopisteen on siirryttävä toiminnan organisoinnin tarkastuksista tulosten seurantaan.

EU:n henkilöstöhallintoa tulee kehittää kohti jäsenmaiden normaalia käytäntöä. Unioniin on perustettava työnantajaa vastaava työmarkkinalaitos, joka neuvottelee virkaehtosopimukset, arvioi palkkaus- ja eläke-etujen kohtuullisen tason sekä myötävaikuttaa palveluksessa olevan henkilökunnan joustavaan uudelleensijoittamiseen ja voimavarojen kohdentamiseen.

5. Kansainvälinen yhteisvastuu

Euroopan unionin tulee olla avoin myös ulospäin. Ympäristö- ja ihmisoikeuskysymysten on oltava EU:n maailmanlaajuisen yhteisvastuun ja toiminnan perustana. Globaalisti merkittävänä talousalueena EU:n pitää olla edelläkävijä pyrkimyksissä ympäristön kannalta kestävään talouteen. Tämä vaatii perinteisen kasvuajattelun uudistamista.

Unionin tulee toimia kansainvälisen kaupan, rahoitusmarkkinoiden ja pääomaliikkeiden pelisääntöjen kehittämiseksi yhdessä jäsenvaltioidensa kanssa niin, että tuetaan pyrkimyksiä kriisien lieventämiseksi, kasvun tuloksien saattamiseksi kaikkien ulottuville sekä taloudellisen toiminnan sopeuttamiseksi ekologisen kestävyyden ja ihmisoikeuksien määrittämiin puitteisiin. Lisäksi Euroopan unionin tulee edistää yritysten yhteiskunta- ja ympäristövastuullisuuden lisäämistä.

Euroopan unionin tulee toimia määrätietoisesti maailmanlaajuisen köyhyyden poistamiseksi.

Siinä missä talous on globaalistunut, on näin käynyt myös taloudellisille väärinkäytöksille, veronkierrolle, rikollisuudelle ja terrorismille. Siksi on tärkeää saattaa veroparatiisit kontrolliin kansainvälisin sopimuksin niin EU:ssa, Euroopan ydinalueilla kuin muuallakin.

EU:n tulee toiminnassaan noudattaa sellaisia periaatteita, että ne ovat sovellettavissa niin maailmanlaajuisesti kuin paikallisestikin nykyisen unionin sisällä, tulevien jäsenvaltioiden piirissä samoin kuin muissa maissa ja maanosissa. Näitä periaatteita ovat avoimuus ja yhteistyöhakuisuus. Vain avoin yhteistyö ulotettuna koskemaan kaikkia maita ja maanosia voi nykyisenä aikana johtaa tuloksiin.

Hallitsemattomasti etenevää ja monia ongelmia aiheuttavaa globalisaatiota on pyrittävä valvomaan ja ohjaamaan ihmiskuntapolitiikan avulla. Maailmanlaajuisen politiikan tärkein väline on Yhdistyneet Kansakunnat -järjestö. Sen asemaa on vahvistettava muun muassa luomalla turvallisuusneuvoston rinnalle kehitysneuvosto, joka vastaa kestävän kehityksen toteuttamisesta ja toimii päättäväisesti oikeudenmukaisuuden edistämiseksi kaikkialla maailmassa. Maailmanlaajuiset parlamentaarisen valvonnan tehokkaat keinot on pikaisesti selvitettävä ja koottava yhteen nykyisiä elimiä esimerkiksi niin, että YK:n yhteyteen perustettaisiin parlamentaarinen yleiskokous.

6. Turvallisuusyhteisö

Euroopan unioni on yhteisö, jonka keskeinen tehtävä on turvallisuusyhteistyö. Kansainvälisen rikollisuuden ja terrorismin torjumiseksi yhteistyötä oikeus- ja sisäasioissa on edelleen tiivistettävä. Erityisen ajankohtaista tänä päivänä on kysyä, kuinka voimme ylläpitää turvallisuutta terrorismin varjossa tukahduttamatta ihmisoikeuksia ja kansalaisvapauksia.

Amsterdamin sopimuksen mukaan unionin koskemattomuuden säilyttäminen ja rauhan turvaaminen sen ulkorajoilla ovat yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan keskeisiä tehtäviä.

Ulkosuhteissaan Euroopan unionin tulee toimia ennen muuta rauhan säilyttämiseksi ja lujittamiseksi. Siviilikriisinhallintakyvyn kehittäminen on unionin luonteesta johtuen sille erittäin hyvin sopiva tehtävä kansainvälisessä työnjaossa.

Euroopan unionin jäsenmailla pitää voida tulevaisuudessakin olla yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan rinnalla myös kansallista ulkopolitiikkaa, ja niiden erilaisia turvallisuuspoliittisia perusratkaisuja tulee kunnioittaa.

Suomen tulee tulevaisuudessakin säilyttää puolueettomuutensa ydin, sotilaallinen liittoutumattomuus ja itsenäinen, uskottava puolustus. Tämä vastaa kansallisia turvallisuuspoliittisia etujamme.

Suomen tulee pyrkiä pysyttäytymään kaikkien sotien ja selkkausten ulkopuolella, ja edistämään rauhaa ja turvallisuutta kaikkialla maailmassa. Suomen tulee keskittyä turvallisuuspolitiikassaan omalla vastuullaan olevan unionin ulkorajan valvomiseen ja puolustamiseen.

Suomen on turvallisuuspolitiikassaan otettava huomioon myös uudet, tällä hetkellä konventionaalista sodankäyntiä merkittävämmät riskit, joita ovat ympäristökatastrofit, elintasokuilu, sairaudet sekä niitä hyväkseen käyttävä terrorismi.

Suomi voi osallistua vain sellaiseen rauhan turvaamiseen, jolla on YK:n tai ETY-järjestön antama valtuutus. Suomalaisten joukkojen ei tule osallistua rauhaan pakottamiseen. Suomalainen rauhanturvatoiminta on saanut tunnustusta kyvystä toimia rakentavassa yhteistyössä kriisialueiden siviiliyhteisön kanssa. Osallistuminen tälle pohjalle rakentuvaan ns. CIMIC-toimintaan onkin suomalaisille luontevin rooli kriisinhallinnassa.

III Laajentumisen haasteet

Keskusta kannattaa EU:n laajentumista. Unionin laajentuminen merkitsee historiallista mahdollisuutta yhdistää Eurooppaa rauhan oloissa. Laajentuminen lisää koko maanosan poliittista vakautta ja turvallisuutta. Laajentuminen on toteutettava tavalla, josta hyötyvät sekä nykyisten jäsenmaiden että hakijamaiden kansalaiset.

Hallittu laajentuminen johtaa kohoavaan hyvinvointiin niin nykyisissä kuin uusissa jäsenvaltioissa. Edellytyksenä on, että laajentumisen haasteisiin suhtaudutaan vakavasti ja mahdolliset haitat ja sopeutumisongelmat minimoidaan yhteisin ponnistuksin. Kasvavilla markkinoilla taloudelliset hyödyt menevät ensisijaisesti ydin- ja keskusalueille, joten niiden osuuden laajentumisen kustannuksista tulee olla keskeinen.

Suomen maatalous ja heikommassa asemassa olevat alueet eivät saa joutua laajentumisprosessissa maksumiehiksi.

Kaikkia hakijamaita on kohdeltava yhdenvertaisina. Hakijamaiden on saatava osallistua unionin perussopimusten uudistamisen valmisteluun. EU:n Kööpenhaminan kriteereistä on pidettävä kiinni ja uusia jäseniä on otettava unioniin siinä aikataulussa, kun ne täyttävät asetetut jäsenyyden edellytykset. Erityisen tärkeää on turvata yhdenmukainen taso ympäristö- ja elintarviketurvallisuudessa sekä rajavalvonnassa. Hakijamaita on tuettava lainsäädännön toimeenpanossa niin työelämän, ihmisoikeuksien kuin hallinnonkin alalla.

Turvallisen ruoan tuottaminen

Eurooppalaisen maatalouden tulee perustua kannattaviin perheviljelmiin. Maatalouden lukuisat tehtävät, kuten turvallisen ruoan tuottaminen, huoltovarmuuden ylläpitäminen, maaseudun elinvoimaisuuden tukeminen, maisema- ja ympäristöarvojen ylläpitäminen sekä eläinten hyvinvoinnin turvaaminen ovat keskeinen osa elinkeinon monivaikutteisuutta.
Nykyaikainen maatalouspolitiikka nojaa kuluttajien ja tuottajien vuorovaikutukseen ja kumppanuuteen. Määrän sijasta tuotannossa tulee korostaa laatua, muun muassa kuluttajien kysyntään perustuvaa tuotannon luonnonmukaisuutta.

Maatalouspolitiikan byrokratiaa on voimakkaasti karsittava sekä järjestelmiä ja tukimuotoja yksinkertaistettava. Tukimuotojen on tasoitettava tuotanto-olosuhteiden eroja. Keskusta kannattaa kansallisen maatalousstrategian pyrkimystä muuttaa Euroopan unionin yhteinen maatalouspolitiikka ja sen kautta maksetut tuet kompensaatioperusteisesta tarveperusteisiksi.

Hakijamaiden maataloustuotteiden pääsy EU:n sisämarkkinoille voidaan sallia vasta sitten, kun niiden tuotteet ja tuotantoprosessit ovat EU:n laatuvaatimusten mukaiset. Siirtymäkaudella maataloustuotannon rakenteen kehittymistä ohjaavat tuet ovat suositeltavampia kuin suorat tuet.

Keskusta esittää yksityiskohtaisempi maatalouslinjauksia ensi kesäkuussa Hämeenlinnan puoluekokouksessa hyväksyttävässä maaseutupoliittisessa ohjelmassa.

Alueellinen eheys

Alueellisten ja sosiaalisten hyvinvointierojen lisääntyminen nykyisissä jäsenmaissa korostaa aluepolitiikan jatkamisen ja voimistamisen tärkeyttä. Monien muiden politiikan lohkojen, kuten koulutus-, työllisyys-, tutkimus- ja teollisuuspolitiikan tavoitteet on yhteensovitettava aluepolitiikan tavoitteiden kanssa. Tasapainoisen aluekehityksen tavoitteleminen on myös koko talouden vakaan kehityksen kannalta tärkeää ja perusteltua.

EU:n korkeimman aluetuen on jatkuttava nykylaajuisena Suomessa myös vuoden 2006 jälkeen, koska pysyvät olosuhteista johtuvat haitat eivät muutu miksikään. Lisäysperiaatteen mukaisesti on huolehdittava siitä, että kansalliseen aluepolitiikkaan panostetaan nykyistä enemmän.

Hakijamaita on kohdeltava oikeudenmukaisesti EU:n tukipolitiikassa. Siksi on vahvistettava niiden mahdollisuuksia hyödyntää saamaansa tuki tehokkaasti.

Alue- ja rakennepolitiikkaan liittyvää kansallista ja EU -byrokratiaa on voimakkaasti karsittava.

Kulttuurien ja koulutuksen Eurooppa

Eurooppalaisuuden ydintä on rikas kulttuurinen ja kielellinen monimuotoisuus sekä alueellinen omaleimaisuus. Suomen kielen asema EU:n virallisena kielenä ja sen yhtenä käyttökielenä on turvattava. EU:n kulttuuriohjelmien on tuettava monimuotoisuuden säilymistä ja erityisesti pienten kielten ja kulttuurien elinvoimaa.

Euroopan unioni ei tarvitse yhtenäistä koulutus- tai nuorisopolitiikkaa, mutta eurooppalaiset nuoret tarvitsevat lisää mahdollisuuksia kehittävään vuorovaikutukseen ja toisessa EU-maassa opiskeluun. Koulutus- ja nuoriso-ohjelmilla edistetään kulttuurista ymmärtämystä ja suvaitsevaisuutta muun opiskelun ohella. Tutkintojen ja opintojen vastavuoroinen tunnustaminen on tärkeää liikkuvuuden toteuttamiseksi myös käytännössä.

Turvallista kuluttamista

Laajentumisen myötä on tärkeää varmistaa, että elintarvikkeiden turvallisuus ja kulutushyödykkeiden tuoteturvallisuus vastaa yhteisön normeja, ja että sisämarkkinoille ei päästetä kuluttajien terveyttä tai muita olosuhteita vaarantavia tuotteita. Hakijamaiden kuluttajansuojalainsäädäntöä on kehitettävä, jotta näiden maiden kuluttajien suoja ja oikeudet nousevat samalla tasolle kuin yhteisössä.

Laajentumisen yhteydessä on pidettävä huoli myös siitä, että kuluttajien vapaalle kansalaistoiminnalle varmistetaan toimintaedellytykset ja vaikutusmahdollisuudet. Kansalaisten kuluttajaneuvontapalveluille on varmistettava voimavarat ja osaaminen. Kuluttajien kannalta myös vapaan kilpailun edellytysten varmistaminen on välttämätöntä.

Yleishyödyllisten palvelujen saatavuus on turvattava ja palveluiden tuottamisen liberalisoinnissa on varmistettava se, että laatu vastaa hintaa ja että kuluttajansuoja toteutuu. Yksityistäminen ja kilpailuttaminen on nähtävä välineenä pyrittäessä taloudellisempaan, tehokkaampaan ja laadukkaampaan palvelujen tarjoamiseen, ei päämääränä sinänsä.

IV Pohjoinen ulottuvuus, Venäjä ja Pohjola

Pohjoinen ulottuvuus

Pohjoinen ulottuvuus on vakiinnutettava toimivaksi osaksi EU:n sisä - ja rajat ylittävää politiikkaa ja pohjoisten alueiden kokonaisvaltaista kehittämistä. Tämän tulee näkyä erityisesti alueellisen yhteistyön, kaupan ja liiketoiminnan, ympäristö- ja energiayhteistyön, telekommunikaation sekä liikenteen aloilla.

Konkreettisia hankkeita tulee kehittää Pohjoisen ulottuvuuden ympäristörahaston (Northern Dimension Environmental Partnership), Pohjoisen ulottuvuuden tietoyhteiskuntastrategian (Northern e-Dimension Action Plan) sekä tarttuvien tautien ja epidemioiden torjunnan puitteissa.

Pohjoisen ulottuvuuden politiikan on parannettava alueen turvallisuutta laaja-alaisen ympäristöyhteistyön avulla. EU:n tavoitteet on konkretisoitava työllisyyttä ja hyvinvointia edistäviksi hankkeiksi kuten infrastruktuurin parantamiseksi. Nykyisten ohjelmien lisäksi EU:n budjettiin tarvitaan Pohjoisen ulottuvuuden toteuttamiseen oma budjettikohtansa.

Itämeren alueen ohella tulee panostaa Pohjois-Kalottiin ja Barentsin alueelle, varsinaiseen pohjoiseen. Pohjoiseen ulottuvuuden toteuttamiseksi on luotava sellainen päätöksentekojärjestelmä, että Venäjä voi olla siinä tasavertaisena kumppanina.

Suomen kannalta on oleellista saada käyntiin EU:n yhteistyö Karjalan ja muun Luoteis-Venäjän kanssa. Informaatioteknologian, liikenteen ja rajat ylittävän terveen yritystoiminnan kehittämisen on oltava etusijalla.

Venäjä

EU:n on suhteessaan Venäjään pyrittävä etsimään yhteisiä intressejä. Venäjälle on osoitettava selkeitä yhteistyömahdollisuuksia, joihin sillä on kiinnostusta ja potentiaalia osallistua. Tällaisia mahdollisuuksia löytyy esimerkiksi sähköisen kaupan alueella.

Venäjän ja EU:n välinen väistämätön energiayhteistyön syveneminen tulee kääntää ratkaisuksi ympäristöongelmiin, joista tärkein on ilmastonmuutos. Mittaamattomia vahinkoja on syntymässä myös Itämeren öljykuljetuksissa ja jätevesipäästöissä. Samoin riskit saattavat realisoitua ydinvoimaloissa.

Suomen ja Venäjän välinen energiayhteistyö on ollut tie hyvinvointiin ja rakentaviin suhteisiin maidemme välillä. Jatkossakin Suomen on mahdollista monin tavoin hyötyä aktiivisen Venäjän politiikan mukanaan tuomasta toiminnasta.

Globalisaation saatua entistä kärjekkäämpiä muotoja on yhä tärkeämpää kyetä jännityksen lieventämiseen ja pitkäjännitteisellä työllä myös ihmisoikeusongelmien pysyviin ratkaisuihin. Tähän ei kuitenkaan päästä sanelupolitiikalla, vaan tasa-arvoisella yhteistyöllä.

EU-Venäjä -yhteistyön keskeiseksi tavoitteeksi on asetettava Venäjän WTO -jäsenyys, ympäristö- ja ydinturvallisuuden parantaminen sekä tiede- ja koulutusyhteistyön tiivistäminen.

Venäjän länsi-integroitumisen esteenä on edelleen rakenteellisten reformien hitaus. Rakenteellisia ongelmia on edelleen esimerkiksi ulkomaisten investointien lainsäädännöllisessä suojassa, oikeusjärjestelmässä sekä investointirahoituksessa.

Pohjola

Pohjoismainen yhteistyö on muodostanut kautta aikojen lujan siteen Pohjoismaiden välille, joilla on samankaltainen historiallinen tausta ja yhteiskunnalliset olot. Kanssakäyminen naapureidemme kanssa on ollut koko ajan läheistä ja luonnollista.

Pohjoismaisen yhteistyön keskeisimpiä saavutuksia ovat olleet yhteispohjoismaisen lainsäädäntöperustan, työvoiman vapaan liikkuvuuden, sivistyksen, kulttuurivaihdon ja kansalaistemme sosiaalisten oikeuksien turvaaminen. Tämä kaikki on tapahtunut luontevasti hallitusten välisenä yhteistyönä.

Sen sijaan maidemme integraatioratkaisut ovat poikenneet viime vuosina toisistaan merkittävästi niin ulko- ja turvallisuuspolitiikassa kuin suhtautumisessa Euroopan unioniin sekä talous- ja rahaliitto Emuun. Jokaisen maan ratkaisut perustuvat niiden omaan harkintaan, ja niitä tulee kunnioittaa.

Kun unioni laajentuu, ja kun sen pohjoiselle ulottuvuudelle annetaan todellista sisältöä, Pohjoismailla on tärkeä osuus erityisesti Barentsin alueen, ja koko arktisen alueen, kehittämistyössä. Myös suhteiden vaaliminen Itämeren maihin onnistuu parhaiten käyttämällä ja kehittämällä pohjoismaisesta yhteistyöstä saatuja kokemuksia.

Vaikka pohjoismainen yhteistyö on tulevaisuudessakin mahdollista ilman, että kaikki Pohjoismaat kuuluvat Euroopan unioniin, on selvää, että kaikkien mukanaolo antaisi paremmat mahdollisuudet edistää yhteisiä tavoitteitamme laajentuvassa unionissa.

Euroopan unionia tuleekin rakentaa sellaisena itsenäisten valtioiden yhteenliittymänä, jossa jäsenmaiden erilaisuus ja niiden erityispiirteet, jotka ovat meille Pohjoismaille erityisen tärkeitä, otetaan nykyistä paremmin huomioon. Tällaiseen valtioiden liittoon voisivat ehkä myös Islanti ja Norja harkita joskus tulevaisuudessa liittyvänsä. Tällöin Pohjoismaat olisivat jälleen samankaltaisessa kansainvälisessä asemassa, mikä edesauttaisi pohjoismaisen yhteistyön syventämistä.