"LUONTO EI JOUDA MUSEOON - sitä on viljeltävä ja varjeltava"

Väärää politiikkaa

Kivihiilen polttamisesta aiheutuva ilmastonmuutos ja BSE-tauti ovat kaksi erilaista esimerkkiä samasta virheestä: taloudellinen toiminta on kääntynyt itseämme ja muuta ekosysteemiä vastaan.

Väärin keinoin tavoiteltu taloudellinen voitto tulee myös rahallisesti kalliiksi. Pelkästään hullun lehmän tauti on tullut maksamaan briteille ja muulle Euroopalle kymmeniä miljardeja markkoja. Ei pidä siis enää kysyä, onko meillä varaa ekologisempaan elämään. Varaa on - ja pakko.

Ympäristö- ja talouspolitiikkamme on siis muutettava perinpohjaisesti. Bulevardivihreät eivät ongelmien syihin halua puuttua, heille riittää näennäisillä suojelutoimilla ostettu hyvä omatunto. Todellisiin ongelmiin on tartuttava siellä, missä asutus on tiivistä ja taloudellinen toiminta on kiihkeintä.

Meillä on riittävästi mahdollisuuksia - ehkä myös aikaa - muuttaa politiikkaamme. Kivihiilen poltosta on luovuttava ja siirryttävä uusiutuviin energiavaroihin. Ydinvoima on erään välivaiheen vanhentunutta teknologiaa, jota ajavat tähtäävät lyhyen aikavälin taloudellisiin voittoihin, lopullinen lasku siitäkin on miinusmerkkinen.

Maailma menee kohti ruokapulaa, nyt varastot riittävät puoleksitoista kuukaudeksi. Vastaus ruokapulaan ei voi olla julmuuteen ja kemiaan perustuva tehotuotanto.

Suomalaiset ovat kehittäneet maailman parhaan eläintenkuljetusjärjestelmän. Lakkauttaakseen sitten oman karjataloutensa?

Onko Suomella tässä tilanteessa varaa metsittää peltonsa? Mitä järkeä on lopettaa hyvään vauhtiin päässeen suomalaisen luomutuotannon pieni taloudellinen tuki? Pieni säästö nyt voi tuottaa suuren laskun tulevaisuudessa. Väärälle politiikalle löytyy ekologisesti ja ekonomisesti parempi vaihtoehto.

Ympäristö ja talous voivat elää yhteiseloa

Meidän on asetettava oman toimintamme rajat niin ettei luonnon kiertokulku häiriinny. Tekniikkaamme on kehitettävä hyödyntämään luonnon tarjoamat runsaat "ilmaispalvelut" taloudellisesti kestävällä tavalla.

Ilmaiseksi tarjolla on: raaka-aineita, vedenpuhdistusta ja -kierrätystä, ilmaston säätelyä ja virkistyspalveluita. Näpelöimällä kiertokulkuun vaikuttavia tekijöitä, omilla virheillämme, olemme saattaneet kaikki nämä luonnon ihmistä palvelevat toiminnot häiriöille alttiiksi. Lähivuosien toimenpiteistä riippuu, jätämmekö toimivan ekosysteemin seuraaville sukupolville.

Onko luonto myös tulevien suomalaisten leivän ja elämänlaadun takeena?

Irti näennäisvihreydestä - bulevardifilosofoinnista ongelmien ytimeen

Ekosysteemin säilymisen olennaiset ongelmat liittyvät ilmastonmuutokseen, vähenevään maanviljelyskelpoiseen maahan, metsien muutoksiin, merten kalansaaliiden pienenemiseen, kaupungistumiseen ja jatkuvaan väestönkasvuun.

Tärkein muutos tarvitaan rikkaiden maiden (rikkaiden) kansalaisten kulutustottumuksissa. Jo omaksi eduksemmekin meidän on tajuttava elämänlaatumme riippuvan yhä enemmän ekosysteemin häiriöttömästä toiminnasta. Pohjavesivarantomme hiipuvat ja likaantuvat. Ongelma on yhteinen - ja BKT:sta riippumaton - niin kalifornialaiselle, israelilaiselle, mosambikilaiselle - ja kohta savolaisellekin.

Jo nykyisestä kulutustasosta ja -tavasta seuraa korjaamattomia vahinkoja ekosysteemille. Vaara moninkertaistuu, koska kehitysmaat ottavat elämän- ja kulutusmallinsa rikkaista maista. Tämän kierteen voi katkaista vain elämäntavoissa ja -arvoissa tapahtuva muutos.

Luonnonsuojelun toteuttaminen uusia maa-alueita reservoimalla ei ole keino olennaisten ympäristöongelmien ratkaisemiseen. Luonnonsuojelun ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen tavoitteet toteutuvat parhaiten, kun ne nivelletään taloudelliseen toimintaan. Tämä tavoite on kirjattu myös Rion sopimukseen vuonna 1992: monimuotoisuuden säilymisen kannalta on ratkaisevaa, miten sen tavoitteet otetaan huomioon "perinteisen" luonnonsuojelun ulkopuolella.

Ympäristöpolitiikkaa ei voi sulkea enää omaksi lokerokseen, vaan se on myös osa ulko- ja talouspolitiikkaa.

Suomessa, jossa koko talouden perusta on uusiutuvien luonnonvarojen hyödyntämisessä, Rion periaate sopii hyvin noudatettavaksi. "Totaalisuojelun" oheen ja sijalle on kehitettävä luonnonsuojelujärjestelmä, jossa monimuotoisuuden säilyttämisen tavoitteet otetaan huomioon metsien käytössä, rakentamisessa, maankäytössä ja muiden luonnonvarojen hyödyntämisessä.

Keskustan periaate "pois museoivasta luonnonsuojelusta ja talouden toiminta luontoa suojelevaksi", voidaan siis myös Suomen tekemien kansainvälisten sopimustenkin valossa pitää voimassa.

Etelä-Suomi on maailman monimuotoisinta Suomea

"Luontoa on suojeltava erityisesti siellä, missä väentiheys on suurin ja missä luontoa muutetaan ja kuormitetaan eniten". (Ympäristöneuvoston lausunto YM:lle 1.3.1995)

Kun toimitaan Rion sopimuksen mukaisesti, suojelun maantieteellinen painopiste tasapainottuu: Etelä-Suomessa on runsaasti arvokasta luontoa, ilmasto-olosuhteista johtuen maailman monimuotoisinta Suomea. Näiden luonnonarvojen säilyttäminen keskellä vilkasta elinkeinotoimintaa ja maankäyttöä on asetettava samalle viivalle muun Suomen suojelutavoitteiden kanssa.

Luonnonsuojelulaki, uudet metsälait, vanhojen metsien suojelulaki ja Natura 2000- ohjelma luovat hyvän pohjan luonnonsuojelun kokonaisuudeksi. Näiden voimaansaattaminen pitää tehdä niin, että toimenpiteillä on kansalaisten laaja hyväksyntä. Tämä edistää parhaiten luonnonsuojelun todellisia tavoitteita.

Natura 2000-ohjelman toteutuksessa on pitäydyttävä olennaiseen: EU:n luontodirektiivit edellyttävät tärkeiden luontotyyppien ja lajien elinympäristön suotuisan suojelutason säilyttämistä. Naturaverkoston tehtävä on luoda eri suojelualueista kokonaisuuksia. Sen tarkoituksena ei saa olla uusien mittavien luonnonsuojelualueiden luominen.

Suurimmat Suomessa nousseet kiistat luonnonsuojelun ja luonnonvarojen (metsien) hyödyntämisen välillä ovat johdonmukainen seuraus "vanhasta" luonnonsuojelun periaatteesta ja bulevardivihreiden perustavoitteesta: Pohjois- ja Itä-Suomen erämaat halutaan täyssuojeluun, jotta ekomerkki voidaan lunastaa ja sitten jatkaa luonnon ja ihmisten terveyden kannalta kestämätöntä toimintaa Etelä-Suomessa krouvimmalla kädellä.

Luonnonsuojelun maantieteellinen vinoutuma on aiheuttanut myös taloudellis-poliittisen kallistuman: "pahoja" ovat pohjoisen metsätaloudesta leipänsä ansaitsevat ja heitä puolustavat, "hyviä" ovat totaalisuojelijat ja ne, jotka hyötyvät - taloudellisesti ja poliittisesti - luonnonsuojelun painopisteen ja kiistojen kapseloinnista pohjoiseen.

Etelä-Suomessa koetaan osin peli menetetyksi, osaksi vaikeneminen johtuu luonnollisesta syystä: suojelu loukkaisi tärkeitä taloudellisia intressejä.

Poliisit pois kuusikoista - kiistat neuvottelupöytään

Uusiutuvien luonnonvarojen taloudellinen hyödyntäminen - ja yhtä lailla luonnonsuojelu - on heikolla pohjalla, ellei niillä ole yhteiskunnallista legitimiteettiä. Kansalaisten hyväksyntää on helpompi tavoitella, jos kiistatilanteissa kaikkien osapuolten mielipiteet tulevat tasapuolisesti kuulluiksi.

Luonnonvarojen merkitys tuotannontekijänä on noussut työn rinnalle ja ohikin. On johdonmukaista tavoitella myös näissä kiistakysymyksissä demokraattista sopimusmenettelyä.

Suojelua koskevien kiistojen selvittely on saatava pois metsistä ja luotava luonnonvarojen käytön riitakysymyksiin sovittelumenettely, joka toimisi nykyisin työmarkkinoiden sovittelumenettelyä vastaavasti.

Parempi yksi sertifikaatti kuin kymmenen vihaista kuluttajaa

Suomen talouden etu on, että tuotantoketjut ja tuotantoa säätelevä lainsäädäntö saatetaan ekologisesti kestävällä pohjalle. "Kansallisen ympäristöstrategian" avulla pitää pyrkiä siihen, että noudatamme ja panemme toimeen kansainväliset sitoumuksemme.

EU-maista Hollanti ja Ruotsi ovat oivaltaneet ympäristöprofiilin kaupallisen merkityksen. Meillä ei ole varaa hävitä tätä kilpailua ainakaan sellaisille maille, joiden todelliset ympäristöongelmat ovat omiimme verrattuna moninkertaiset. Suomen ei pidä tyytyä seuraamaan kehitystä vaan johtaa sitä.

Koska suuri osa vientiteollisuudestamme perustuu uusiutuviin luonnonvaroihin ei raaka-aine sinänsä ole meille ekologinen ongelma verrattuna rajallisiin, fossiilisiin raaka-aineisiin.

Ahon hallituksen aikana asetettiin tavoitteet ja tehtiin ohjelma Suomen ekoviennin lisäämiseksi. Mihinkään konkreettisiin jatkotoimiin ne eivät ole kuitenkaan johtaneet. Kauppa- ja teollisuusministeriön pitää tarttua toimeen ekovientitoimikunnan esitysten pohjalta Suomen ympäristöteknologian kehityksen, tuotannon ja viennin edistämiseksi.

Suomen kannalta on edullista luoda ekologiset laatuluokituskriteerit metsäteollisuustuotteille, elintarvikkeille ja energiantuotannolle. Meidän on oltava valppaina, jotta olemme siinä pöydässä, jossa sertifiointijärjestelmiä näille aloille luodaan. Vihreä sähkö tulee ja meidän on syytä olla valmiina.

Ympäristötietoisen kuluttajan kannalta yleisesti hyväksytyt kriteerit ovat ainut keino valikoivaan kuluttamiseen. "Villit tuotteet", olivatpa kuinka "puhtaita" tahansa, herättävät epäluuloja ja häviävät markkinoilta.

Oman tuotantoteknologian kehittäminen säästäväksi ja ympäristömyötäiseksi takaa kilpailuedun myös vientimarkkinoilla esim. puunkorjuumenetelmissä, suljetun kierron teollisuuslaitoksissa, energia- ja säätötekniikassa jne.

Ulos kivihiilen ja ydinvoiman loukusta - energiaveroratkaisu purettava

Kivihiilen polttamiseen ja saksalais- englantilaiseen sosialidemokratiaan perustuva teollisuusyhteiskunta on tullut tiensä päähän. Hiilipäästöjen aiheuttama ilmastonmuutos tekee tuloaan Se tuntuu jo nyt tulvina, hirmumyrskyinä ja epävakaimpina säätiloina.

Energiapolitiikan suurin vaara on päätösten lyhyt perspektiivi. Politiikka muuttuu hallitusten vaihdosten mukaan - linjoja erottavana tekijänä on pitäytyminen vanhaan, varmaksi koettuun tai toisaalta uskaltava satsaaminen välttämättömyyden pakosta uuteen.

Ydinenergian varaan rakentaminen on sekä taloudellisesti, teknisesti että poliittisesti epävarmalla pohjalla. Ruotsi on ilmoittanut luopuvansa osasta ydinvoimakapasiteettiaan ja Venäjän ongelmat liittyvät laitosten teknisiin heikkouksiin. Tulevaisuuden energiatalouden perusratkaisut voivat Suomessa perustua vain uusituvien energialähteiden, muunmuassa biopolttoaineiden - mukaanlukien turve - laajamittaiseen hyödyntämiseen. Siltana kestävään energiatalouteen tarvitaan välivaiheessa yhteinen eurooppalainen ratkaisu - maakaasun käytön lisääminen.

Uuden energiatalouden luomiseen tarvittaan runsaasti (riski)pääomaa. Kun yksityinen pääoma ei halua sitoutua edes turvalliseksi koettuun ydinvoimaan, miten sitten tulevaisuuden vaihtoehtoihin. Siksi valtiolla on tässä muutosvaiheessa oltava keskeinen rooli, myös teknologisen muutoksen rahoittajana.

Suomen on pikaisesti ryhdyttävä toteuttamaan biopolttoaineiden tuotannon ohjelmaa. Kauppa- ja teollisuusministeriön on ryhdyttävä toimiin koelaitosten rakentamiseksi. Etanolin tuotannon kannattavuus on Suomessa arvioitava uudelleen muunmuassa jyrkästi alentuneen rakaa-aineen hinnan vuoksi.

Suomen hallitus on energiaveropäätöksillään lisännyt omia ongelmiamme muuttamalla energiaverotusta niin, että energiantuotannon realistiset vaihtoehdot supistuvat kahteen: hiilli- ja ydinvoimaan.

Puun käyttöä energialähteenä halveksitaan Suomessa korkean hallitusvallan suomalla oikeudella. Puunkäytön tielle on rakennettu verobarrikadi ja - pikkukengät jalassa - puuenergian käytön tarjoamia työpaikkoja nimitellään risusavotoiksi.

Uusi energiaverolaki on purettava ja siirryttävä takaisin ympäristön kannalta myönteisesti valikoivaan energiaveropohjaan: uusiutuville energialähteille on annettava selkeästi edullisempi verotusasema kaikkiin fossiilisiin polttoaineisiin, erityisesti kivihiileen nähden.

Joulukuussa 1997 Kiotossa hyväksyttävät hiilidioksidipäästöjen tasot nopeuttavat Saksan maakaasuohjelmaa. Yhdessä eurooppalainen kaasuverkko ja biopolttoaineiden käyttöönotto purkaisivat Suomen energiahuollon pattitilannetta.

Ruokaa riittää vain 49 päiväksi - hullun lehmän tilalle onnellinen kana

Eettisesti korkeatasoinen elintarviketalous on vastaus maailman huonontuvaan elintarviketilanteeseen. Kemialliseen tehokkuuteen ja eläinten julmaan kohteluun perustuva ns. tehotuotanto seurauksineen voivat nopeasti saattaa elintarvikemarkkinat sekaisin. Opettavan esimerkin on tarjonnut ahneuden ja välinpitämättömyyden synnyttämä BSE-kriisi, jonka laskua eurooppalaiset maksavat kymmeniä miljardeja markkoja. Kaikki terveysriskit eivät ole edes vielä tiedossa.

Viljelyskelpoisen maan väheneminen yhdessä kalansaaliiden pienenemisen kanssa horjuttavat maailman ruokavarantoa. Lisääntyvät tuhot kuten myrskyt, kuivuus, rankkasateet ja eroosio ovat saattaneet viljamarkkinat sekaisin ja tyhjentäneet maapallon ruokavarastoja. Tehotuotanto ja kemikaalien lisääntyvä käyttö kiihdyttävät humuksen häviämistä ja eroosiota.

Uutta maata ei enää ole saatavissa viljelyyn ja olemassaolevaakin uhkaa kemikalisoituminen. 25 vuotta kestänyt "vihreä vallankumous" on ohi ja maailmanmarkkinat ovat siirtyneet elintarvikkeiden niukkuuden aikaan

Suomalaisten on tuotettava oma ruokansa. Maataloustuotantomme säilyttäminen on kansallinen kysymys, sekä itsemme että muiden kannalta välttämätöntä. Samalla kun pidämme huolta, että oma tuotantomme riittää kattamaan kulutustarpeemme, meidän on ylläpidettävä valmiutta lisätä elintarviketuotantoamme.

Tuotannon on oltava eettisesti kestävällä pohjalla, se on tehtävä ympäristöä kuormittamatta ja lopputuotteiden pitää olla ihmiselle turvallisia ja terveellisiä. Kuluttajan, tuottajan ja elintarviketeollisuutemme edut puhtaan ja turvallisen ruuan tuottamiseksi ovat yhtenevät.

Irti ympäristövanhoillisuudesta - EU:n tavoitteisiin uusi suunta vuonna 1999

Talouden ja ympäristön yhteensovittamisessa Suomella on vielä uskottavuutta osoittaa suuntaa muillekin. Virheellisen enegiveroratkaisun kaltaiset suuret päätökset murentavat Suomen puheoikeutta kuitenkin nopeasti. EU:n energiaverotuksen harmonisoinnista ja muuttamisesta hiiliveroksi on pidettävä kiinni.

Suomella on mahdollisuus nostaa ympäristön ja talouden ongelmat uudella tavalla esille Euroopan unionissa toimiessaan puheenjohtajamaana vuonna 1999. Jos hoidamme oman pesämme huolella, me voimme olla uskottava suunnannäyttäjä EU:ssa.

Vihreä Suomi on kauttaaltaan asuttu maa. Siksi infrastruktuurin kunnossapito koko Suomessa on ympäristöpolitiikan kannalta keskeisessä asemassa. Suojelu on vain osa ympäristöpolitiikkaa, tärkeintä on sovittaa yhteiskuntarakenne ja tuotantoketjut luonnonmukaisiksi.

LUONTO EI JOUDA MUSEOON - sitä on viljeltävä ja varjeltava
Keskustan puoluevaltuuskunta 26.-27.4.1997