Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.tuni.fi/pohtiva/ohjelmalistat/KESK/208

Suomen Keskusta

Keskustan maaseutuohjelma


  • Puolue: Suomen Keskusta
  • Otsikko: Keskustan maaseutuohjelma
  • Vuosi: 2002
  • Ohjelmatyyppi: erityisohjelma

Keskustan maaseutuohjelma

Käsitelty Keskustan 69. puoluekokouksessa 14.-16.6.2002

MAASEUTU ON YHTEINEN VALINTA - MILLAISEN HALUAMME ?

"Siitä on lähdettävä missä ollaan"

Keskusta haluaa avata keskustelun uudesta, avoimesta maaseudusta, joka on yhteisen poliittisen valinnan tulos. Käsillä oleva ohjelma on kaikille suomalaisille suunnattu puheenvuoro näistä kysymyksistä. Lähdemme seuraavista havainnoista:

- kansalaiset eli suuri yleisö ratkaisee maaseudun tulevaisuuden

- on kysymys yhteiskunnallisista valinnoista, joiden seurauksia punnitaan

- maaseutuohjelman on luotava yhteistä tietoisuutta maaseudun ja kaupunkien välille

- maaseutu ja maatalous ovat eri asioita, mutta silti toistensa edellytyksiä

- moderni maaseutu voidaan luoda vain modernin politiikan keinoin

- politiikasta riippumatta yrittäjyys on avain parempaan

Keskustan alue- ja ympäristöpoliittisiin linjauksiin voi t tutustua tarkemmin myös Keskustan internet-sivujen Tietopankissa kohdistamalla haun aluepolitiikkaa sekä ympäristöpolitiikkaa koskeviin ohjelmiin.

1. MITÄ MAASEUTU ON ?

Jokaisella ihmisellä on oma mielikuvansa maaseudusta. Maaseutu voi merkitä juuria, sukulaisia, jotain paikkaa kaukana, haja-asutusaluetta, mennyttä maailmaa, kaupungin vastakohtaa tai luonnon ja kulttuurin hidasta yhteispeliä. Yhtä hyvin maaseutu voi merkitä vapautta, tilaa, turvallisuutta, mukavia ihmisiä, auringonvaloa, kauttaaltaan asuttua Suomea, tulevaisuuden bioyhteiskuntaa. Maaseutu voidaan määritellä tilastollisesti ja taloudellisesti. Maaseutuun liittyy historiallisia jännitteitä ja etutaistelua. Maaseutu ei ole kaupungin vastakohta, mutta se on erilainen. Ja maaseutukin on erilaista etelässä, pohjoisessa, idässä ja lännessä.

Maaseudusta ajatellaan helposti, että se on jotain erillistä, jotain muualla sijaitsevaa. Joku voi ajatella, että ne resurssit ja rahat, joita maaseutu saa, ovat muualta pois. Me näemme asian osana yhteiskunnan kokonaisuutta. Maaseutu ei tarvitse erikoiskohtelua. Maaseudun rooli modernissa, työnjakoisessa yhteiskunnassa tulee määrittää. Maaseutu lisää merkittävällä tavalla suomalaisten hyvinvointia, kun kohtaamisen kanavat ja taloudelliset kannusteet saadaan ajanmukaisiksi. Maaseudun ihmisille kuuluvat samat oikeudet ja peruspalvelut kuin muillekin kansalaisille.

Maaseutu on asumista ja yrittämistä luonnon keskellä.

Maaseutu kokonaisuutena on monikerroksinen julkishyödyke, joka muodostuu luonnonelementeistä, yhteiskunnan perusrakenteista, verkostomaisesta tuotantorakenteesta sekä ihmisistä tietoineen, taitoineen ja tarpeineen. Tämä merkitsee, että maaseutu on aina politiikkavalintojen tulos, yksittäisten päätösten summa. Tavoiteltava, koko yhteiskunnan kannalta hyvä maaseutu syntyy sekä yksityistaloudellisten että yhteiskunnallisten päätösten tuloksena. Suomalaisilla on oikeus sekä kansalaisina että asiakkaina maaseudun kehittämistä koskeviin kannanottoihin.

Erikseen määriteltäviä julkishyödykkeitä ovat mm. asutuksen perusrakenne, luonnon monimuotoisuus, avoin kulttuurimaisema, huoltovarmuus, kulttuuriperintö, tiet, hoito- ja hoivapalvelut. Näiden asioiden tuottamiseen tarvitaan monitoimisuutta ja monivaikutteisuutta. Koska markkinat eivät tuota näitä yleishyödyllisiä asioita, on niiden tuottamisesta sovittava erikseen ja yhteisesti. Julkishyödykkeen käyttö on kaikille avointa eikä ketään voida sulkea käytön ulkopuolelle.

Jos Suomessa osataan suunnitella liikenneverkkoa, energiataloutta tai eläkerahastointia 20-30 vuoden aikajänteellä, tulee myös maaseudun kehityksen suunta osata valita yhtä kaukokatseisesti.

Politiikkaa ei tarvita toteuttamaan sitä, mikä muutoinkin toteutuu. Politiikassa on syvemmälti kyse suunnasta ja päämääristä, ihmisten toiveista ja tarpeista. Poliittiset valinnat merkitsevät käänteitä, uusia painotuksia, joskus huonon kehityksen vastustamista.

Maaseudun tärkein tuote on maaseutu itse. Tätä ei kuitenkaan pidä nähdä pelkästään maatalouden kautta. Maaseututaajamat ja kirkonkylät tukevat maataloutta ja muita elinkeinoja. Silti juuri menestyvä maatalous tekee maaseudusta elävän ja ilmeikkään. Se on väljää tilojen lomittamaa maisemaa. Siellä on viihtyisä asua ja yrittää sekä viettää lomaa ja eläkepäiviä.

Avoin, kumpuileva viljelymaisema vesineen ja pienine metsiköineen vetoaa meihin. Maataloudessa viljellään ja varjellaan luontoa. Viljelijät hoitavat luontoa ja hyödyntävät yhteyttämistuotteita: ruokaa, puuta, energiaa, kuitua, elämyksiä. Ilmastonmuutoksen takia uudistuvia luonnonvaroja tullaan tulevaisuudessa käyttämään yhä enemmän. Tältä käytöltä vaaditaan myös enemmän osaamista ja vastuuta.

Maailman mittakaavassa suomalainen maaseutu on osa pohjoista, harvaan asuttua, metsien ja vesien rikkomaa maata. Sen viljelyn ja asuttamisen mahdollistaa Golfvirta. Vuodenaikoijen voimakas vaihtelu ja seitsemän kuukautta kestävä routa auttavat turvallisten elintarvikkeiden tuottamisessa. Luonnonolosuhteet aiheuttavat sen, että yhä harvempi voi elää pelkästään maataloudesta. Elämä maaseudulla on perustunut ja perustuu moniosaamiseen ja yhdistelmiin. Tuloksena on elämänmuoto, joka kiehtoo paitsi suomalaisia, myös tänne muuttavia ulkomaalaisia. Suomalaisille tämä on arkea, ulkomaalaiselle kiehtova, äärimmäinen kokemus.

Globaalissa suurten mittakaavojen maailmassa pienipiirteisyys ja monimuotoisuus merkitsevät joustavuutta ja turvallisuutta. Muuan maaseudun ja erityisesti maatalouden ominaisuuksista on, että väljä maaseutu yhteiskunnallisine perusrakenteineen merkitsee turvatakuuta epävarmuuksien maailmassa. Mikäli maailmankauppa tyrehtyy johonkin kriisiin, tarvitsee maa kykyä tulla toimeen käytössä olevilla voimavaroillaan.

Suomi elää viennistä. Viemme korkean osaamisen tuotteita. Mutta vuosisatoja on kiistelty siitä, soveltuuko vapaakauppa maataloustuotteisiin. Suhteellisen edun periaatteen soveltamisella on rajansa. Vanha teoria ei ota huomioon sitä, että maataloustuotteiden kauppa voi johtaa ryöstötalouteen tai resurssien pysyvään siirtymiseen maasta toiseen. Sitä paitsi kauppaa käyvien ihmisten on kaikissa olosuhteissa tuotettava oma olemisensa. Tästä näkökulmasta reiluun kauppaan kuuluu, että elintarvikkeet on tuotettu mahdollisimman lähellä. Lisäksi tuotannon pitää olla eettisesti kestävää.

[KUVA]

Yhteiskunnallisen päätöksenteon "kaukoputki" voidaan kohdistaa kolmella tapaa. Maaseutua koskevia valintoja ei pidä tehdä pelkän ruoan hinnan perustella eikä myöskään maatalouselinkeinon suppeasta näkökulmasta. Hieman laajempaan tarkastelutapaan kuuluu jo mm. maatalous, elintarviketurvallisuus. metsätalous ja metsäteollisuus. Koko maaseutu tulee kuitenkin huomioitua, jos tarkastelu sisältää myös väestön palvelut ja julkishyödykkeet. Koska tarkastelu pyrkii hahmottamaan maaseudun kokonaisuutena, ei ympäristöä käsitellä eri asiana, vaan se nähdään osana toimintoja.

Jos edelliseen kuvioon sijoitetaan kultakin lohkolta löytyvä työpaikkamäärä, saadaan käsitys siitä, mistä maaseutu todellisuudessa elää. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän laatimassa raportissa on arvioitu maaseudun työpaikkalukuja v. 2005. Raportin mukaan työpaikkoja on yhteensä 500 000 kpl eli viidesosa maan 2,5 miljoonasta työpaikasta ( ks. seuraava kaavio ).

[KUVA]

On hienoa, jos mahdollisimman monella on päivittäinen suhde luontoon. Jokaisen suomalaisen on aidosti voitava valita, missä asuu. Haluamme, että maaseutu on yksilön valintatilanteissa yksi asumisen ja elämisen vaihtoehto. Koko maan pitäminen asuttuna ei onnistu komentamalla, mutta emme halua, että asuinpaikan valinnalle asetetaan esteitä.

Autiosta ja asumattomasta alueesta muodostuu missä tahansa maassa turvallisuusriski.

Maaseutu on luonteva osa maan hyvinvointia ja kilpailukykyä. Tähän toteamukseen liittyvien virtojen ja varantojen ymmärtämisessä olemme vasta alkutekijöissä. Nämä arvot tulisi ymmärtää ja yhteiskunnan niihin sitoutua.

10 TEESIÄ MAASEUDUN PUOLESTA

  • Maaseutu on pysyvä osa suomalaisuuden juuria ja myyttistä pohjaa.
  • Maaseudun hajautettua rakennetta, uusiutuvia luonnonvaroja ja joustavuutta tarvitaan mahdollisten kriisien varalta siinä kuin palokuntia tai puolustusvoimia.
  • Maaseutu ylläpitää harvinaisen monia julkishyödykkeitä (maisemaa, biodiversiteettiä, hiljaisuutta, hiilinieluja, jne.), joita markkinavoimat eivät tuota.
  • Maaseutu tarjoaa lähtökohdan sellaiselle kestävälle kehitykselle, jossa rakennetaan uusiutuviin energianlähteisiin perustuvaa energiaa hyödyntävää pääomaa.
  • Maaseutuun sisältyy pysyvästi sellaisen uuden sivilisaation itu, jossa ihmisen ja luonnon suhteen ristiriita on ratkaistu.
  • Suomi on laaja maa, asutus harvaa, etäisyydet pitkiä, vuodenaikavaihtelu voimakasta, luonnonvarat biologisia. Tämä edellyttää erityistä, kohteensa mukaista maaseutupolitiikkaa.
  • Kaikilla ihmisillä on asuinpaikasta riippumatta oikeus tiettyihin peruspalveluihin. Vastaavasti kaikilla ihmisillä on oikeus valita, asuuko kaupungissa, maalla vai saaristossa.
  • On kansantaloudellisesti ja inhimillisesti kannattavaa hyödyntää maaseudulla olevat tuotannontekijät; luonto, ihmiset, osaaminen ja infrastruktuuri.
  • Tasapainoinen alueellinen kehitys on yhteiskunnallisesti suotavinta, koska se ei tuhlaa voimavaroja, mutta hajauttaa päätöksenteon monille päättäjille.
  • Modernissa yhteiskunnassa tarvitaan erilaisia elämisen muotoja, joista yksi tai useita toteutuu maaseudulla.

2. MAASEUTUPOLITIIKKA

Oikeisiin asioihin panostavalta maaseutupolitiikalta vaaditaan ennen muuta maaseudun olosuhteiden tiedostamista. Tarvitaan myös valistunut tahtotila. Maaseutu kattaa yli 90 prosenttia maan pinta-alasta, siellä asuu kotimaisen tilastomääritelmän mukaan noin 1 miljoona henkeä ja EU:n maaseutumääritelmän mukaan noin 2,5 miljoonaa suomalaista. Jälkimmäisen määritelmän mukaan maaseutua ovat kaikki alle 30 000 asukaan kaupungitkin. Nämä luvut määrittelevät suuruudellaan, että maaseutu tarvitsee omia, juuri siihen kohdistuvia toimenpiteitä. Niiden ei tarvitse olla suuria, kunhan kohdennukset ovat oikeita. Esimerkiksi kolmannen maaseutupoliittisen kokonaisohjelman kustannukset olisivat olleet noin 450 miljoonaa markkaa - ilman syrjäseutuvähennystä.

Olosuhteiltaan maaseutu on erilaista. Eri alueilla tarvitaan eri keinoja. Pitkät matkat, harvahko asutus, biologisten luonnonvarojen runsaus tekevät siitä jotakin, joka työnjaon ja osittamisen sijasta muistuttaa palapelin kokoamista. Maaseutupolitiikalla kootaan kokonaisuuksiksi niitä yhteiskunnallisia rakenteita, jotka ovat yksittäisen ihmisen kannalta liian ohuita tai ositettuja ollakseen olemassa. Maaseudun työnjako on voittopuolisesti horisontaalista.

Siten maaseutupolitiikkaa toteuttavat organisaatiotkin ovat horisontaalisia eli voimia kokoavia. Sellaisia ovat mm. kylät ja kyläyhdistykset, kuntien seutuyhteistyö ja ohjelmapolitiikan ns. paikalliset toimintaryhmät, neuvontajärjestöt sekä maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä. Kehitys ei tule toteumaan pelkin hankevaroin, vaan valtiolta edellytetään sellaisten pysyvien taloudellisten kannusteiden luomista, joilla maaseutu tyhjenemisen sijasta pystyy yhteispeliin kaupunkien Suomen kanssa. On kehitettävä koko joukko uusia maaseudun ja kaupungin vuorovaikutuksen käytäntöjä, jotta maaseutuun kohdistuvaan kysyntään (yritysasiakkaan, kansalaisen, veronmaksajan ja mahdollisen maallemuuttajan rooleissa) voidaan vastata. Tämä merkitsee lainsäädännön, verotuksen, palvelutuotannon ja erilaisten taloudellisten ohjauskeinojen käyttöä. Esimerkiksi työmatkakulujen verovähennyksiä, elinkeinopolitiikan seudullistamista ja kesämökkien kunnostamista varsinaisiksi asunnoiksi.

On myönnettävä, että maaseudun kohtalo riippuu valtiosta. Maaseudun erityisolosuhteet tulee ottaa huomioon. Monet maaseudun ongelmat liittyvät sen julkishyödykeluonteeseen ja yhteiskunnan perusrakenteisiin. Tämä tarkoittaa, että yksittäiset toimijat eivät pysty ratkomaan tämän tason asioita ilman julkisen vallan aktiivista mukanaoloa. Riittää, kunhan valtio tekee maaseudulla sen mitä se tekee muuallakin.

Maaseudun väki on itsenäistä, osaavaa, työteliästä ja omatoimista kansaa. Se pystyy kyllä huolehtimaan itsestään, kehittymään yrittäjinä ja palvelemaan muuta yhteiskuntaa. Kunhan yhteiskunnan perusasiat toimivat ja yrittäjät voivat toimia sopivissa, kannustavissa puitteissa.

Keskustan tavoitteena on:

  • säilyttää ja kehittää maaseudun palveluita
  • käynnistää v. 2007 jälkeisen ajan EU:n maaseutupolitiikassa tarvittavien uusien keinojen valmistelu
  • kehittää etätyötä määrätietoisesti mm. verokäytäntöjen ja työelämän pelisääntöjen kautta ja edistää maalle muuton mahdollisuuksia.
  • rakentaa modernit tietoliikenneyhteydet joka kotiin ja koko Suomen kattaviksi.
  • poistaa työmatkakulujen verovähennyksen yläraja, mikä lisää kansantalouden kehityksen edellyttämää työvoiman liikkuvuutta.
  • kehittää yhdistelmäpalvelujen eri muotoja (toimipisteet, mobiilit ratkaisut, sähköiset ratkaisut)
  • kehittää maaseudun hoito- ja hoivayrittäjyyttä
  • poistaa kaavoituksen ranta- ja haja-asutukselle asettamat esteet
  • sallia kesämökkien muuttaminen ympärivuotisiksi asunnoiksi, kunhan kesäasuntojen jätevesien ja jätteen käsittely toteutetaan maaperää ja vesistöjä säästävillä tekniikoilla
  • saada kylien omaehtoinen kaavoitus kyläsuunnittelun toiseksi vaiheeksi
  • muuttaa kunnallisveron kantamista siten, että vero maksetaan koti- ja kesämökkikuntaan siinä suhteessa kuin niissä ajallisesti oleskellaan
  • lisätä MMM:n hallinnoimia yhteiskunnallisen maaseutututkimuksen voimavaroja
  • turvata maaseutuhallinnon paikallispalvelut
  • lisätä neuvontajärjestelmän palvelukykyä kasvavilla aloilla
  • estää maaseudun liikenneyhteyksien rapautuminen lisäämällä määrärahoja ylläpitoon
  • pitää yllä maaseudun henkistä vireyttä ja lasten hyvinvointia luomalla edellytyksiä kyläkoulujen säilyttämiselle sekä saattaa esikoulut koulukyyditystuen piiriin
  • porotalouden sukupolvenvaihdosten ehtojen kohtuullistaminen, petovahinkokorvausten nopeampi käsittely ja polttoaineveron palauttaminen poromiehille kalastajien saaman etuuden tapaan
  • lisätä oppikirjaekologian rinnalle muuta luontoa koskevaa opetusta kaikissa oppilaitoksissa
  • lisätä teknologia-ohjelmiin ja osaamiskeskusohjelmiin selviä maaseutuun kohdistuvia ja maaseudulle sijoittuvia osioita
  • luoda investointitukiin polku, jolla maatilat voivat muuntua maaseutuyrityksiksi
  • poistaa maatalouden tukijärjestelmistä maaseutupolitiikan kannalta haitalliset elementit, erityisesti turha byrokratia
  • purkaa tarpeetonta byrokratiaa maaseudun kehittämishankkeista.
  • hajasijoittaa nykyisiä ja muodostumassa olevia yhteiskunnallisia laitoksia
  • lisätä maaseudun vesihuoltoon ja vesistöjen kunnostamiseen kohdennettuja määrärahoja, jotta vesiosuuskunnat yms. pystyvät vastaamaan olemassa oleviin tarpeisiin
  • teettää kansantaloudellinen tutkimus siitä, mikä on maaseudun asema koko taloudessa
  • toteuttaa ns. laajaa maaseutupolitiikkaa ja päivittää kolmas maaseutupoliittisen kokonaisohjelma

3. MAATALOUSPOLITIIKKA

Maatalouspolitiikka on aina ollut vaikeaa ympäri maapallon. Tulevaisuudessa se on jos mahdollista entistäkin enemmän yhteiskuntapoliittinen taitolaji. Siihen vaikuttaa monia ristikkäisvoimia kuten WTO-neuvottelujen paine, EU:n yhteisen maatalouspolitiikan vaatimukset, elintarviketeollisuuden intressi, erilaiset yhteiskunnalliset liikkeet ja etujärjestöt, ympäristötietoisuus sekä valtion budjettikuri. Politiikan mahdollisuudet eivät ole vähenneet vaan politiikalta ja poliitikoilta vaaditaan enemmän.

Toimiva politiikka edellyttää asioiden ja näkemysten keskustelevaa yhteensovitusta kansallisella tasolla. Se vaatii jämäkkää poliittista päätöksentekoa kansainvälisissä yhteyksissä. Toisin sanoen tulevat tilanteet on ennakoitava sekä Suomen linja ja aloitteet valmisteltava hyvin ja ajoissa. Ellei näin tehdä, päättävät muut puolestamme. Maataloutemme asema on äärimmäisen ahdas.

Kansainvälisissä kauppaneuvotteluissa on huolehdittava siitä, että kauppaa kehitetään tunnustamalla monipuolisen maaseudun ja monivaikutteisen maatalouden merkitys. Kansainvälisissä kauppaa ohjaavissa säännöissä on otettava huomioon se, että maatalouden tuotanto-olosuhteet ovat hyvin erilaisia maapallon eri puolilla. Kansallisesti tavoitteena tulee olla monivaikutteisuuden tunnustava, perheviljelmiin perustuva rakenne, jossa tuotetaan turvallista ruokaa, ympäristöarvoja sekä julkishyödykkeitä. Elintarvikeketjun läpinäkyvyydestä on huolehdittava.

EU:n itälaajentuminen merkitsee historiallista mahdollisuutta yhdistää Eurooppa. Laajentunut unioni tuo poliittista vakautta ja turvallisuutta. Kyse ei siis ole nollasummapelistä, vaan laajentumisesta hyötyvät sekä entiset että uudet jäsenmaat. Suomelle laajentuminen merkitsee sekä mahdollisuuksia että uhkia.

Laajentuneessa unionissa tuotannon tulee perustua kannattaviin perheviljelmiin, jotka tuottavat turvallista ruokaa maisema- ja ympäristöarvoja kunnioittaen. Suomen kannalta on oleellista, että EU:n laajenemisen haasteet ratkaistaan niin, että tehtävät päätökset varmistavat maataloustuotannon kannattavuuden koko maassa. Suomen on omalta osaltaan varauduttava tilanteeseen, jossa EU:n maatalousbudjetti kohdentuu toisin. Uusien jäsenten osalta pidämme tärkeänä pitkää siirtymäaikaa, tukien ajallista porrastusta ja sitoutumista yhteiseen säännöstöön. Yhteisön markkinoille pääsyn ehtona niiden tulee täyttää elintarvikehygienian ja ympäristöpolitiikan normit.

Maatalous on alueisiin sidottujen biologisten prosessien saattamista ja ohjaamista. Näitä prosesseja ei voi keinotekoisesti nopeuttaa eikä irrottaa luonnon vuosirytmistä. Maataloustuotantoon sitoutuu väkisinkin pääomaa, jolle ei ole ympärivuotista käyttöä. Toisin sanoen Suomessa maataloutta ei voi teollistaa tehdaslaitoksen tapaan.

Suomi kilpailee Keski-Euroopan kanssa, vaikka kasvukausi on täällä noin 130- 180 vrk ja siellä 270-300 vrk. Lisäksi hehtaarisadot ovat meillä 40 % pienemmät. Harvaan asutussa maassa ei lisätulojen hankkiminen tiloille ole yhtä helppoa kuin taajan asutuksen Euroopassa. Euroopan unionin maatalouspolitiikka sopii huonosti Suomen oloihin, joten suomalaisilla on erityinen kansallinen intressi kehittää uusia politiikan sisältöjä. Meidän on oltava edelläkävijöitä maatalouden eurooppalaisen mallin luomisessa. Siihen kuuluu mm. ympäristöhyödykkeiden, peruspalvelujen ja maaseudun muille asukkaille tuotettujen tukipalvelujen kytkeminen osaksi maatilojen toimintaa. Maatalouteen käytetään budjettirahaa siksi, että julkishyödykeluonteensa vuoksi maaseutu on yhteinen asia, kuten koululaitos, terveydenhuolto tai puolustusvoimat.

Millaiseksi maatalous elinkeinona muodostuu ja mitä hyötyjä se tuottaa, riippuu talouden pelisäännöistä. Yksittäinen tila toimii politiikan luomissa puitteissa. Yrittäjä joutuu toimimaan lakien mukaan, hintainformaatiota seuraten. Jos puitteet eivät ole kohdallaan, ei osaavinkaan yrittäjäkyky tuota toivottua tulosta. Tällä hetkellä maatalouden pullonkaulana ei ole yrittäjyyden puute, vaan yhteiskunnallisten puitteiden jälkeenjääneisyys. Teemme virheen, jos yhä tavoittelemme ainoastaan halpaa ruokaa ja suurempia mittakaavaetuja. Yhteiskunnan tuki tulee kohdistaa toivottavaan tilarakenteeseen, mikä tarkoittaa pietenkin tilojen tukemista sekä tilakohtaisen tuen enimmäismäärän ja ekologisten ehtojen määrittelyä.

Kaupan tiskillä olevan ruoan hinnasta tuottajahinnan osuus on useimmiten 5-20 %, joten yksisilmäisesti maatalouden kautta tavoiteltu elintarvikesektorin tehostaminen ei oleellisesti muuta hintatasoa, joka jo nyt on EU-maiden keskitasoa. Tuotantokustannusten 10 % lasku laskisi ruoan hintaa vain 1-2 prosenttia. Sen sijaan tulee huolehtia elintarvikkeiden alv-kannan saamisesta eurooppalaiselle tasolle. Se alentaisi kuluttajahintoja, kohdistaisi kysyntää kotimaisiin tuotteisiin ja tukisi lapsiperheitä ja pienituloisia.

Jokaisella unionin jäsenvaltiolla tulee olla oikeus omaan ruoan tuotantoon. Maiden luonnonolot ja muut erityispiirteet tulee ottaa huomioon. Suomen osalta tämä edellyttää riittävää ja pitkäaikaista korvausta, jotta kilpailukyky luonnonolosuhteiltaan kilpailukykyisempiin ja tukitasoltaan korkeampiin maihin säilyy.

Maataloutta on voitava kehittää ammattitaitoisinta ydintä kohti, sillä varmistetaan kotimaisten elintarvikkeiden saatavuus. Toisaalta monimuotoinen ja monivaikutteinen maaseutu takaa suurimman kokonaishyödyn ja näin se samalla vastaa muun yhteiskunnan odotuksiin. Liian harvalukuinen maatalousväestö ei pysty huolehtimaan kansakunnan kulutusta vastaavasta tuotannosta, puhumattakaan muista maataloudelta edellytetyistä tavoitteista. Monitoimisuutta ei edellytetä joka tilalta, kunhan se toteutuu kylän ja seudun tasolla. Verkostoilla yhteen kytketty monitoimisuus auttaa alempiin yksikkökustannuksiin.

Luomuviljelyä ja Suomen tavanomaista viljelyä ei pidä nähdä toistensa vastakohtina, vaan kyseessä on tuotantotapaero. Suomessa eri tuotantotavoin tuotetuista elintarvikkeista ei ole tutkimuksilla pääsääntöisesti pystytty löytämään laatueroja. Kuluttajalle luomutuotteista syntyy kuitenkin positiivisia mielikuvia, joista he ovat valmiita maksamaan lisähintaa. Nykyisellään pienehköt ja hajanaiset tuotantomäärät lisäävät myös jalostus- ja jakeluportaiden kustannuksia, mikä pienentää tuottajalle tulevaa lisähintaa. Jos luomutuotantomäärät kasvaisivat, ala kehittyisi nopeammin lisähinta siirtyisi jatkossa paremmin myös tuottajille. Suomalaisilla luomutuotteilla saattaa tulevaisuudessa olla myös laajaa kansainvälistä kysyntää.

Maa ja metsätalouden velka on tällä hetkellä noin 4 mrd euroa. Liian voimakkaan rakennekehityksen takia velka uhkaa kasvaa rajusti. Tämä merkitsisi suurta rahoitusriskiä puhumattakaan siitä, mitä suuren velan hoitaminen merkitsee viljelijäperheen terveyden, ajankäytön tai sosiaalisten suhteiden kannalta.

Tilakoko ei ratkaise suoraan tuotannon kannattavuutta. Optimikoko riippuu monesta seikasta ja jo pienelläkin maatilalla voidaan saavuttaa kansantalouden kannalta alhaiset yksikkökustannukset. On eri asia, että pieneltä tilalta saatava maataloustulo ei riitä elämiseen. Siksi tilojen monitoimisuus ja vapaasti koottava tulopohja on hallinnollista ohjailua tärkeämpää. Ei ole ministeriön asia ratkaista, mikä maatila voi jatkaa. Viimeisen 10 vuoden aikana maataloudesta on poistunut 70 000 työpaikkaa. Tällä vauhdilla ei voida jatkaa - eikä pidä jatkaa.

Perinteinen perheviljelmätavoite ei enää määritä hyvän maatalouspolitiikan sisältöä. Maatalousreformien aikakaudella perheviljelmään kiteytyi vakaan omistusoikeuden ja itsenäisen hallinnan tavoite sekä sukutila-ideaali. Sen jälkeen korostukseksi tuli, että perhe sai viljelmältä pääasiallisen toimeentulonsa. Teknologian yhä kehittyessä määritelmässä nousi keskeiseksi se, että tilaa voitiin hoitaa pääosin perheen työpanoksella. Näin saatiin haarukka, jolla voitiin määritellä perheviljelmä aina 1990- luvulle asti. Mutta nykyään viljelmä voi olla melkeinpä mitä kokoa tahansa, tuotantotavaltaan lähes teollinen tai ostopalveluja käyttävä - ja olla silti perheviljelmä. Teknologia on venyttämässä perheviljelmän "rikki". Teolliset suurtilat eivät tuota niitä arvoja, joita perheviljelmän käsitteellä on tavoiteltu. Siksi tarvitaan monivaikutteisuuden politiikkaa.

Keskustan tavoitteena on:

  • alentaa elintarvikkeiden alv-kanta vaalikauden aikana eurooppalaiselle tasolle
  • helpottaa pienten tilojen oikeutta saada investointitukia ja ohjata investointitukea koneurakointiin, konerenkaille yms.
  • neuvotella artiklan 141 edellyttämä vakavien vaikeuksien tuki niin, että koko Suomeen saadaan yhtenäinen, pitkäaikainen tukijärjestelmä ja siihen riittävät määrärahat
  • rohkaista ja aikaistaa nuorten viljelijöiden alalle tuloa sukupolvenvaihdoksia helpottamalla, mm pitämällä luopumistuen raja 55 vuodessa myös vuokrausvaihtoehdossa ja helpottamalla verokäytäntöjä
  • selvittää mahdollisuudet Suomen oloihin sopivaksi maaseutusopimusjärjestelmäksi - jossa kukin tila voi sopia valtion kanssa mitä julkishyödykkeitä se tuottaa - siten että tämä ei lisää byrokratiaa.
  • muuttaa maatalouden ympäristötukiohjelman nimi ympäristönhoitokorvauksiksi ja ohjelman turvata pysyvä rahoitus sekä käytännössä toteuttamiskelpoiset ehdot
  • ottaa maatalouden perinnemaisemien (erään laskelman mukaan 60 000 ha) hoito osaksi maatalouspolitiikkaa
  • jatkaa EU:n maitokiintiöjärjestelmää, joka on välttämätöntä Suomelle
  • korjata viitesadot vallitsevaa satotasoa vastaaviksi. Tavoitteena on tasavertainen hehtaarituki viljalle koko EU:ssa sekä lisätuki epäsuotuisilla alueilla.
  • laajentaa luomuviljelyalaa vähintään prosentilla vuodessa ja mitoittaa siirtymävaiheen tuet vastaavasti. Tavoite on, että v. 2010 peltoalasta on 15 % luomulla. Myös luomutuotannon kotieläintukea pitää vauhdittaa.
  • huolehtia maatalousyrittäjien sosiaaliturvan kehittämisestä niin, että se on muihin ammatteihin nähden oikeudenmukainen sekä parantaa työssä jaksamista kehittämällä työterveyshuoltoa
  • kehittää vaihtoehtoisia pellon käyttömuotoja kuten kuitupellava, ruokohelpi, viljaetanoli tai rypsiöljy, mausteet, yrtit jne
  • kehittää lomitusjärjestelmää niin, että lomitus, sijaisapu yms. toimivat hyvin ja tehokkaasti
  • panostaa pitkälle jalostettujen viljapohjaisten tuotteiden vientiin (esim. ruis- ja kauratuotteet funktionaalisina elintarvikkeina) ja lisätä kotimaisten valkuaiskasvien viljelyä
  • määritellä biokaasu uudistuvan energian tukeen oikeuttavaksi energialähteeksi
  • vahvistaa viljelijän oikeusturvaa ja sellaista virkamieskulttuuria, jossa mieluummin tehdään oikeita asioita eikä vääriä asioita oikein!
  • suunnata tukia eri tuotantosuunnille siten, että tuissa otetaan huomioon tilojen työmäärä ja sidonnaisuus sekä Suomen luontaiset olosuhteet nykyistä paremmin.
  • saada joustavuutta tuotantosuuntakohtaisiin tuotantomäärärajoitteisiin
  • antaa turkistuottajille edellytykset kehittää elinkeinoa eläinten hyvinvoinnin ja ympäristön kannalta kestävään suuntaan
  • kehittää luonnonvara-alan tutkimusta, niin että se voi seurata yhteiskunnan kehitystä ja vastata Suomen ja kansainvälisen toimintaympäristön asettamiin haasteisiin
  • kehittää luonnonvara-alan koulutusta, jotta turvataan ammatin kilpailukyky ja vetovoimaisuus

4. ELINTARVIKETURVALLISUUS

EU:ssa elintarvikkeet kilpailevat tuontipaineen alla, jolloin laadusta ja elintarviketurvallisuudesta tulee tekijä, jolla kotimaiseen kysyntään voidaan vastata kansallisella tuotannolla.

Kuluttajina me kaikki haluamme turvallisia elintarvikkeita: hyvää ruokaa läheltä ja siten, että ruoan alkuperä on varmennettu. Elintarviketurvallisuus on kansallinen kilpailuetu, jota on yhdessä ylläpidettävä. Ruoan pitää olla mahdollisimman terveellistä. Tässä tarvitaan koko ketjun sitoutumista: siis rehu-, kasvinsuojeluainelannoitusteollisuuden, tuottajien, jalostajien, kaupan, kuluttajien, neuvonnan, koulutuksen, tutkimuksen ja hallinnon.

Koko ruokaketjun elintarviketurvallisuutta tulee kehittää yhdessä järjestäytyneiden kuluttajien kanssa. Lisäksi tarvitaan maakunnallisia neuvotteluja tuottajien ja kuluttajien kesken, jotta lähiruoka-käsitteelle saadaan yhteisesti sovittava sisältö. Lähiruoka on kotimaista ja alkuperämerkittyä ruokaa.

Paras tapa edesauttaa elintarviketurvallisuutta on minimoida riskitekijät ketjun alusta lähtien. Maatilojen hygieniset tuotantotilat ja teollisen rehunvalmistuksen resepti- ja laatukontrolli ovat välttämättömiä. Suomessa ei jatkossakaan tule käyttää hormoneja tai "varmuuden vuoksi -antibiootteja". Peltoja on varjeltava raskasmetalleilta. Epäpuhtaasta poltosta aiheutuvat dioksiinipäästöt on estettävä energiatekniikan normistolla. Koko ketjulta on vaadittava korkeaa eettistä tasoa. Koko elintarvikealan kattava, toimiva sekä dokumentoitu laatujärjestelmä ja omavalvonta on näyttö, jolla ulkopuolisille voidaan osoittaa etteivät mahdolliset ongelmat johdu laiminlyönneistä tai huolimattomuudesta.

Riskit kasvavat mittakaavaetuja tavoiteltaessa. Suurissa teollisuusmaisissa yksiköissä saattaa hämärtyä tehokkuuden, kustannusten, laadun ja eettisyyden keskinäinen painotus. Pitkät kuljetukset heikentävät ruoan laatua, lisäävät "sallittujen lisäaineiden" käyttöä. Teuraseläinkuljetuksissa pitkät matkat aiheuttavat kärsimystä eläimille. Vapaan kaupan periaate ei sovi tautiriskien takia elävien eläinten kauppaan.

Elintarvikkeita jalostavassa yrityksessä riski taas kasvaa jos toimijoiden ammattitaidossa on puutteita. Jokaisen uuden yrittäjän pitää osoittaa tasonsa elintarviketurvallisuudessa.

GMO- (geenimanipuloidut organismit) kasveihin perustuvat elintarvikkeet ja rehut on rekisteröitävä ja niiden riskinarviointi, seuranta ja valvonta on varmistettava. Kuluttajilla on oltava oikeus valita gmo-vapaata ruokaa. Siksi pakkausmerkinnöissä on kerrottava, sisältääkö tuote gmo-aineksia tai onko valmistusprosessissa käytetty geneettisesti muunneltuja organismeja.

Todistustaakka on näitä raaka-aineita käyttävällä ja jalostavalla teollisuudella. Tässä on kolmenlaisia kysymyksiä. On lääketieteellinen kysymys, sisältyykö gmo-ruokaan terveysriskejä. Ekologisten riskien vuoksi geneettisesti manipuloituja organismeja ei tällä tietämyksellä pidä viljellä. Geneettisesti muunneltuja organismeja voidaan käyttää valvotuissa lääke- ja elintarviketeollisuuden prosesseissa, kunhan siitä kerrotaan kuluttajalle.

Biotekniikalla voidaan nopeuttaa luontaiseen muunteluun perustuvaa kasvien ja eläinten jalostusta, mutta geenien suoraa siirtoa eliölajista toiseen tulee välttää. Kaikkea sitä, mikä on teknologisesti mahdollista, ei pidä toteuttaa.

Suuntaus on, että ruoan ravitsemuksellinen laatu tulee yhä tärkeämmäksi. Esimerkkejä tästä ovat terveysvaikutteiset elintarvikkeet. Toisaalta kaupan elintarviketarjonta erilaistuu koko ajan erilaisten herkkujen ja valmisruokien suuntaan.

Keskustan tavoitteena on:

  • saada EU:n elintarvikeviraston sijoitetuksi Suomeen, Viikin viherlaaksoon
  • merkitä näkyvästi tuotteen alkuperä, tuotantotapa, teknologinen muuntelu ja lisäaineet pakkaukseen
  • kehittää logistiikkaa niin, että elintarvike pääsee ruokapöytään mahdollisimman tuoreena
  • luoda suomalainen lähiruokakonsepti, jossa elintarvikkeiden alkuperä varmennetaan, kuljetukset ja säilytykset minimoidaan ja ruoka pyritään saamaan tuoreena kuluttajalle
  • kehittää luomutuotemarkkinoita kysyntää vastaavalla tavalla
  • saada suurkeittiöt ja ravintolat antamaan asiakkailleen tieto ruoan alkuperästä
  • vaatia biotekniikan menetelmien käytöltä ja tuotteiden markkinoinnilta ennakkohyväksymismenettely
  • ohjata gmo-riskien tutkimukseen riittävästi julkista rahoitusta, jotta tutkimus ei ole pelkästään gmo-bisnestä harjoittavien yritysten varassa
  • ohjata elintarvikevalvontaan lisää resursseja
  • pitäytyä Suomen hyvän eläintautitilanteen edellyttämässä tiukassa ja tarkassa eläinten ja rehun raaka-aineiden tuonti- ja välityspolitiikassa
  • tukea elintarviketalouden kansallisen laatustrategian toteuttamista
  • pitää EU:n laajentuessakin kiinni elintarvikkeiden yhdenmukaisista turvallisuusvaatimuksista kaikissa jäsenmaissa
  • ajaa WTO-neuvotteluissa monivaikutteisen, eettisesti ja ekologisesti kestävän perhemaatalouden linjaa, koska sen etuna on tuottajan henkilökohtainen vastuu tuotteistaan
  • koko elintarvikeketjussa työskentelevien ihmisten osaaminen ja jaksaminen ovat paras tae tuotteiden turvallisuudesta

5. METSÄPOLITIIKKA

Kansantalouden rakenteessa metsät ovat uusiutuva luonnonvara ja sellaisenaan osa tavoiteltavaa ylisukupolvisesti kestävää taloutta. Tähän kehitykseen kuuluu, että metsätaloudelta vaaditaan enemmän ja uusia asioita. On yleisesti hyväksytty, että kestävän puuntuotannon ohella metsäpolitiikassa on vastedes otettava huomioon metsätalouden ekologinen, sosiaalinen ja taloudellinen kestävyys. Myös yksittäinen metsänomistaja tavoittelee metsältään muutakin kuin rahatuottoa: mm. tunnearvoja, luonnontuotteita, elämyksiä, jopa uskonnollista kokemusta. Metsien monikäyttö on paljon tutkittu teema.

Metsänomistuksen laajentuminen perinnönjakojen ja kiinteistökauppojen kautta kaikkien kansalaispiirien asiaksi tuo metsäpolitiikkaan uusia arvoja, palvelutarpeita ja toimijoita. Maanviljelijät omistavat metsistä enää 17 prosenttia ja ns. eläkeläis-, palkansaaja ja kaupunkilaismetsänomistajien määrä kasvaa. Naiset omistavat kasvavan osuuden metsistä. Samaan aikaan metsäyhtiöt harkitsevat omistamiensa metsien myyntiä.

Metsänomistajat hoitavat metsiään yhä harvemmin omana työnä. Toisaalta metsissä liikutaan yhä enemmän jokamiehenoikeudella. Varsinkin maalaiskuntien ja pienten kaupunkien asukkaat liikkuvat vapaa-aikanaan lähimetsissä virkistyäkseen. Tästä ei yleensä aiheudu haittaa, vaan käytäntöä on pidettävä hyvänä. Suunniteltaessa metsiin perustettavia ulkoilureittejä on niistä sovittava metsänomistajien kanssa.

Koska metsien luonnonvaraisiin lajeihin ja biotooppeihin kohdistuu julkishyödykeintressi, on metsäluonnon monimuotoisuudesta huolehtiminen sovitettava yhteen metsien talouskäytön ja muun käytön kanssa. Metsänomistajilla tulisi siksi olla jatkuva mahdollisuus tarjota tai neuvotella suojeltavista kohteista/alueista. Niiden vapaaehtoisesta suojelusta tai käyttörajoituksista tulee maksaa täysi korvaus. Valtion ei tarvitse omistaa vapaaehtoisesti yksityismetsänomistajan kanssa neuvoteltua suojelualuetta, jotta jokin laji sen sisällä tulisi suojelluksi. Toteutuksessa tulee huolehtia siitä, ettei metsänomistajan oikeusturvaa loukata ja että hänellä on myöhemmin mahdollisuus palauttaa alue talouskäyttöön.

Metsänomistajalle kuuluvat julkishyödyketulot ovat osa metsätalouden sosiaalista kestävyyttä. Metsätalouden on oltava kannattavaa ja sen on tuotettava- hoito-, korjuu ja kuljetustuloja myös paikallisille asukkaille. Nämä tulovirrat takaavat, että metsiä hoidetaan ja että niihin sisältyvät luonto- ja ympäristöarvot tunnistetaan.

Keskustan tavoitteena on

  • käynnistää kansallisen metsäohjelman väliarviointi
  • edistää monipuolista metsäyrittäjyyttä osana maaseudun kehittämistä ja luoda uusia, yhteisöllisiä metsänomistusmuotoja (perikunnista pieniä yhteismetsiä, kaupunkimetsänomistajien yhtymiä, metsänhoitoon keskittyviä osakeyhtiöitä)
  • saattaa yksityisten metsänomistajien asema metsämaiden ostossa tasavertaiseksi metsähallituksen kanssa
  • saada metsien suojeluun uutta ajattelua vapaaehtoisilla suojelutavoilla (ennallistaminen, määräaikaissuojelu, vuokraus, suojeluarvokauppa jne.) Lisäsuojelun laajuus ja hyöty pitää perustella tieteellisellä tutkimuksella ja kestävällä yhteiskunnan rahoituksella. Yksityismetsänomistajan omistusoikeus tulee turvata kaikissa tapauksissa.
  • luonnonsuojelulain nojalla tehdyn suojelun sijasta tulee painottaa metsälain 10 § mukaisia toimia ja parantaa lainkohdassa tarkoitettuja korvausmahdollisuuksia.
  • turvata kestävän metsätalouden rahoituslain avulla yksityistaloudellisesti kannattamattomien, mutta kansantaloudellisesti tarpeellisten metsän- ja metsäluonnonhoitotöiden tekeminen
  • kehittää lumivarastointia pyrkien pitkällä tähtäimellä ns. kesähakkuiden minimointiin ja vaalimaan metsän terveyttä
  • helpottaa metsänhoitoyhdistysten toimintamahdollisuuksia puukaupassa, koska metsänomistajia on yli 300 000 ja suuria puunostajia vain 3 kpl
  • edistetään suomalaisen perhemetsätalouden laatujärjestelmän (PEFC) leviämistä kaikkiin maihin
  • nykyisen puunkorjuujärjestelmän (pystykauppa) kansantaloudellinen tehokkuus tulee tutkia kansainvälisen arvioinnin menetelmällä
  • toimia niin, ettei kiinteistöveroa uloteta pelto- eikä metsätalousmaahan, koska kyseessä olisi päällekkäinen verotus. Aluepoliittisesti se ei auttaisi kuntia verojärjestelmän monimutkaisuuden takia. Metsäverotuksen siirtymäkauden markkinahäiriöt vältetään siirtymävarausjärjestelmällä
  • lisätä puun energiakäyttöä hajautetun energiantuotannon avulla. Tavoitteena on, että seuraavan investointijakson aikana 300 kuntakeskuksen kaukolämmön tuotannossa siirrytään energiapuun käyttöön. Tätä edistetään valtion investointituella pieniin sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitoksiin
  • avustaa puutaloja vientiin tuottavia talotehtaita niiden ottaessa käyttöön eurooppalaista esim. saksalaista talonrakennusnormistoa (energianormit, ääninormit, paloturvallisuus jne)
  • tukea puun mekaanista jalostusta harjoittavien pk-yritysten tuotekehitystä ja verkottumista vientimarkkinoille
  • kiirehtiä ja kannustaa kansainvälisen ilmastopolitiikan edellyttämien kasvihuonekaasu- ja hiilinielutilastojen laatimista
  • poistaa poimijoilta keräilytuotteiden, kuten luonnonmarjat, arvonlisävero
  • lisätä yhtiöiden ja metsähallituksen metsien verotuottojen kohdentumista metsän sijaintikuntaan
  • metsänomistajien omavastuuosuuden poisto hirvivahinkojen korvauksissa, silloin kun korvauskynnys ylittyy