Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.uta.fi/pohtiva/ohjelmalistat/KESK/241

Suomen Keskusta

Keskustan Turvallisuus on perusoikeus -ohjelma


  • Puolue: Suomen Keskusta
  • Otsikko: Keskustan Turvallisuus on perusoikeus -ohjelma
  • Vuosi: 1999
  • Ohjelmatyyppi: erityisohjelma

Keskustan Turvallisuus on perusoikeus -ohjelma

Suomen Keskusta r.p. 22.2.1999

TURVALLISUUS ON PERUSOIKEUS

TURVALLISUUS ON PERUSOIKEUS -ohjelma keskittyy muutamiin keskeisiin ihmisten turvallisuuteen liittyviin kysymyksiin. Keskeisimpinä esille nousevat sosiaalisen rakenteen hajoamiseen, taloudelliseen ja sosiaaliseen turvattomuuteen, terveysriskeihin, perheiden ongelmiin sekä rikollisuus-, väkivalta- ja päihdeongelmiin liittyvät kysymykset. Kysymyksiä on arvioitu nimenomaan kansalaisten turvallisuuteen liittyvästä näkökulmasta. Keskustan muista ohjelmista voidaan löytää ohjelman tavoitteistoa tukevia sosiaali- ja talouspoliittisia ehdotuksia.

Ohjelmatyöhön ovat asiantuntijoina ja työryhmän jäseninä osallistuneet Kauko Aromaa Oikeuspoliittisesta tutkimuslaitoksesta, Kaarina Lappalainen Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta, Oiva Kaltiokumpu ja Eero Lankia Suomen Keskustasta, Jukka Kekkonen Helsingin yliopistosta, Eeva Kuuskoski Mannerheimin Lastensuojeluliitosta, Terttu Savolainen Keskustan eduskuntaryhmästä ja Tuomo Tikkanen Suomen Psykologiliitosta. Työryhmän puheenjohtajana on toiminut kansanedustaja Anneli Jäätteenmäki ja sihteerinä Pauliina Arola.

I TURVALLISUUS ON PERUSOIKEUS

1. Ympäristön muutokset: huoli luonnon tilasta ja tulevaisuudesta

2. Hallitsematon alueellinen muutos: kotiseudun ja juurten menestys

3. Sosiaalisen rakenteen hajoaminen yksinäisyys, yhteyden ja kuulumisen puute

4. Arvojen ja vakaumusten hajoaminen: ulkoinen ja sisäinen arvottomuus

5. Taloudellinen ja sosiaalinen turvattomuus: köyhyys ja kodittomuus

6. Työttömyys ja syrjäytyminen tarpeettomuus ja osattomuus

7. Terveysriskit: väsyminen, uupuminen ja sairastuminen

8. Perheiden ongelmat: ristiriidat ja hajoaminen

9. Rikollisuus-, väkivalta- ja päihdeongelmat

10. Oikeusturvan puutteet: mielivallan uhka

II TOIMENPIDE-EHDOTUKSET

1. Asuinympäristön viihtyisyys on turvallisuustekijä

2. Valtio ja kunnat ennaltaehkäisemään köyhyyttä ja kodittomuutta

3. Työttömyydestä toimeliaisuuteen

4. Henkinen terveys samaan asemaan fyysisen terveyden kanssa

5. Perheille tukea ja apua arkeen

6. Rikosten ennaltaehkäisyä tehostettava ja puuttumiskynnystä alennettava

7. Oikeuspalvelujen hinta kuriin

I TURVALLISUUS ON PERUSOIKEUS

Turvallisuus on kansalaisten perusoikeus. Ihmisten turvallisuus on monisyinen kokonaisuus, joka koostuu turvallisista ulkoisista olosuhteista ja sisäisestä turvallisuuden tunteesta. Turvallisuutta luonnehtivat vakaus ja elämässä tapahtuvien muutosten ennakoitavuus. Turvattomuutta aiheuttavat hallitsemattomat muutokset, uhkat ja menetykset.

Turvallisuuden tunne on hyvinvoinnin perusta. Riittävä turvallisuus vapauttaa ihmisten voimavarat ja saa ihmiset yrittämään, opiskelemaan, tekemään työtä ja luomaan uutta. Turvattomuus tuottaa pelkoa, menetysten uhkaa ja osattomuuden tunnetta. Se lamauttaa ihmisten omaa toimintakykyä ja elämän hallintaa. Turvattomuus myös vähentää osaltaan ihmisten luottamusta poliittisen järjestelmämme toimivuuteen ja oikeudenmukaisuuteen ja lisää yhteiskunnallista välinpitämättömyyttä.

Vaikka ulkoiset elinolosuhteet ovat monilta osin parantuneet, ihmisten turvattomuuden tunne on viime vuosien aikana voimakkaasti kasvanut. Useimmiten uhattuna ei ole niinkään ulkoinen ja fyysinen turvallisuus, vaan ihmisten omanarvontunto ja usko siihen, että omalla toiminnalla voi vaikuttaa omaan elämäänsä. Raju muuttoaalto repii monet ihmiset juuriltaan ja kotiseudultaan. Sosiaalinen eristyneisyys ja yksinäisyys lisääntyvät. Taloudellisen laman myötä moni ihminen ja perhe on myös joutunut täysin ennen kokemattomaan taloudelliseen ja sosiaaliseen ahdinkoon.

Yhteiskuntamme arvot ovat koventuneet. Perusarvot, kuten rehellisyys, inhimillisyys ja yhdenvertaisuuden kunnioittaminen, ovat hämärtyneet. Yhteisvastuu ja oikeudenmukaisuus eivät ole markkinavoimien maailmassa ensimmäisellä sijalla. Taloudelliset arvot näyttävät ajavan ohi kaikkien kansalaisten yhtäläisen ihmisarvon. Vahvojen ja voittajien moraali ja kielenkäyttö pyrkivät oikeuttamaan heikompien syrjäyttämiseen. Oikean ja väärän ero on käynyt monilta osin epäselväksi. Tämä kaikki lisää väestön turvattomuutta.

Henkirikokset ja huumausaineisiin liittyvä ammattimainen rikollisuus ovat lisääntyneet viimeisen kymmenen vuoden aikana. Rikollisuuden kasvu liittyy syrjäytymiseen ja yhteiskunnan kahtiajakautumiseen. Ihmisten pelko rikosten kohteeksi joutumisesta on tutkimusten mukaan kasvanut tätäkin enemmän. Väkivallan pelko on yhä yleisempää erityisesti suurissa kaupunkikeskuksissa. Talousrikollisuus ja perheväkivalta herättävät turvattomuutta.

Poliisin mahdollisuudet ratkaista yhteiskunnallisia ongelmia ovat rajalliset. Poliisi on pätevä organisaatio tutkimaan rikoksia ja poistamaan aseellista ja väkivaltaista uhkaa. Kun sosiaalisia ongelmia ryhdytään tarkastelemaan järjestys- ja rikollisuusongelmina, joista lain mukaan vastaa juuri poliisi ja samalla yhteiskunnan rakenteita muutetaan turvattomuutta synnyttäviksi, joutuu poliisi vastaamaan rajallisella voimavara- ja keinovalikoimalla liian suureen haasteeseen. Katujen "siistinä pitäminen" kuvastaa vain rikollisuuden pintaa. Väkivalta- ja henkirikollisuus pesii yleensä neljän seinän sisällä; ei kaduilla. Emme halua syrjäytyneitä alakulttuureita tai yhteiskuntamme polisisoitumista.

Nopea kansainvälistyminen liittyy ilmiönä kaikkiin turvattomuuden tekijöihin. Se voi synnyttää voimattomuuden tunnetta, mutta toisaalta tarjota myös mahdollisuuksia ongelmien ratkomiseen. Meille ei riitä, että vain oma lainsäädäntömme ja elinolomme ovat kunnossa. Kansainvälistyneen maailman turvaverkko syntyy keskinäisriippuvaisuudesta. On omankin etumme mukaista, että myös muiden maiden hyvinvointitilanne ja lainsäädäntö tukevat turvallisuutta. Tähän voimme panostaa esim. lähialueyhteistyössä. Kansainvälistyvässä ja entistä monikulttuurisemmassa Suomessa myös suvaitsevaisuus on eräs keskeisistä turvallisuustekijöistä.

Ihmisten ulkoista ja sisäistä turvallisuutta voivat uhata monenlaiset tekijät:

1. Ympäristön muutokset: huoli luonnon tilasta ja tulevaisuudesta

2. Hallitsematon alueellinen muutos: kotiseudun ja juurten menetys

3. Sosiaalisen rakenteen hajoaminen: yksinäisyys, yhteyden ja kuulumisen puute

4. Arvojen ja vakaumusten hajoaminen: ulkoinen ja sisäinen arvottomuus

5. Taloudellinen ja sosiaalinen turvattomuus: köyhyys ja kodittomuus

6. Työttömyys ja syrjäytyminen: tarpeettomuus ja osattomuus

7. Terveysriskit: väsyminen, uupuminen ja sairastuminen

8. Perheiden ongelmat: ristiriidat ja hajoaminen sekä lasten ja nuorten elinolot

9. Rikollisuus-, väkivalta- ja päihdeongelmat

10. Oikeusturvan puutteet: mielivallan uhka

1. Ympäristön muutokset: huoli luonnon tilasta ja tulevaisuudesta

Yhä useampi suomalainen on huolissaan luontomme ja ympäristömme tilasta ja tulevaisuudesta. Pelko ympäristön tuhoutumisesta aiheuttaa turvattomuutta erityisesti nuorille, jotka ovat ymmärtäneet luonnon ja ihmisen hyvinvoinnin erottamattoman yhteyden. Luonnon saastuminen aiheuttaa turvattomuutta 84% suomalaisista. Vastaavia tutkimustuloksia on saatu kaikkialla maailmassa.

2. Hallitsematon alueellinen muutos: kotiseudun ja juurten menetys

Hallitsematon rakennemuutos ja ihmisten pakkomuutto pois kotiseudultaan johtavat moniin ongelmiin. Kotiseutu, perhe, ystävät ja lähiyhteisö luovat ihmisten perusturvallisuuden. Mikäli ihmiset joutuvat vastoin tahtoaan siirtymään työn ja toimeentulon perässä milloin minnekin, oikeus kotiseutuun ja omien juuriensa säilyttämiseen on uhattuna. Ihmisten perusturvallisuus järkkyy ja he jäävät kaipaamaan juuriaan. Sadat tuhannet suomalaiset matkustavat kaikkina vapaa- ja loma-aikoinaan takaisin kotiseudulleen yhä uudestaan.

Tämänhetkinen muuttoliike on nopeampaa kuin Suomen 60-luvulla kokema muuttoaalto. Muuttoliike keskittyy kuuteen kasvukeskukseen muuttaen suomalaisen yhteiskunnan ja kulttuurin rakenteita; kuten taloudellista valtaa ja palvelukykyä. Muuttoliike muuttaa elinoloja sekä muuttotappio että -voittokunnissa.

3. Sosiaalisen rakenteen hajoaminen: yksinäisyys, yhteyden ja kuulumisen puute

Liian nopeat rakennemuutokset hajottavat perinteiset yhteisöt ja niiden luoman turvan. Perheen ja suvun tarjoama yhteys on monilta ihmisiltä katkennut kokonaan. Seurauksena on kasvava määrä yksinäisyyttä ja vieraantuneisuutta. Kuulumisen tunne on kuitenkin ihmisen perustavia tarpeita ja hyvinvoinnin kannalta välttämätöntä.

4. Arvojen ja vakaumusten hajoaminen: ulkoinen ja sisäinen arvottomuus

Yhteinen suomalainen arvoperustamme on nopeasti murentumassa. Perheen ja suvun tarjoaman yhteyden mureneminen synnyttää omalta osaltaan arvotyhjiötä; sukupolvet irtoavat toisistaan ja arvoketju katkeaa. Kovat taloudelliset arvot ohittavat perinteiset perusarvomme, joita ovat jokaisen yksilön ihmisarvo, rehellisyys, inhimillisyys, yhdenvertaisuuden kunnioittaminen ja yhteisvastuu. Oikean ja väärän raja häviää, kun oman edun saalistamisesta tehdään korkein hyve. Rahan ja julkisuuden tavoittelijoista tehdään sankareita ja tavallisen ihmisen elämä näyttäytyy "häviäjän" elämänä. Tämän seurauksena yhä useammat ihmiset kokevat sekä ulkoisen asemansa että itsensä arvottomiksi.

5. Taloudellinen ja sosiaalinen turvattomuus: köyhyys ja kodittomuus

Suomalainen yhteiskunta on eriarvoistunut viimeisten 15 vuoden aikana. Taloudellisia säästöjä on haettu eniten niiltä sektoreilta, joissa muutosvastarinta on ollut vähäisintä. Näin maksumiehiksi ovat joutuneet yhteiskuntamme huono-osaiset ja yleensä ne, joiden ääni ei kuulu yhteiskunnassamme. Rajujen yhteiskunnallisten palvelujen leikkausten kohteeksi ovat joutuneet esimerkiksi koululaiset, vanhukset, vammaiset, pitkäaikaissairaat ja mielenterveysongelmista kärsivät.

Noin kolmasosa väestöstä kokee elämänsä taloudellisesti turvattomaksi. Yhteiskuntamme ei enää tarjoa riittävää turvaa työttömyyden, sairauden, asunnottomuuden tai vanhuuden aikana. Köyhyys ja turvattomuus näkyy lisääntyneinä asiakasmäärinä kuntien sosiaalitoimessa sekä seurakuntien diakoniatyössä, raha-avustusten hakijoina ja ruokajonoissa. Viime vuonna diakoniatyöntekijöillä oli yli 900 000 asiakaskontaktia. 170 seurakunnan alueella oli ruokapankkeja, joista ruokakasseja jaettiin satoja tuhansia. Joidenkin kuntien alueilla 5 prosenttia väestöstä on ruokapankkien asiakkaita.

Ruokapankkien asiakkaina ovat pitkäaikaistyöttömät, pitkäaikaissairaat, päihteiden väärinkäyttäjät, ylivelkaiset sekä perheet, joilta puuttuu riittävä perusturva tai jotka ovat kriisissä tai hajoamassa. Kirkon avustusrahastojen asiakkaiden ongelmat ovat usein musertavia. Tällaisia ovat esimerkiksi kahden asunnon loukut, yritysten ja maatilojen konkurssit, asunnon menetykset ja häädöt, toivoton työttömyys, mielenterveysongelmat ja itsemurhayritykset.

Viime aikoina valtaosalla avustusten hakijoista on ollut vuokrarästejä. Kunnan asuntotoimi saattaa häätää kokonaisia perheitä ja sosiaalitoimi joutuu sijoittamaan häädetyt perheet. Häätöuhan alla elävät lapset ovat erityisen turvattomia.

6. Työttömyys ja syrjäytyminen: tarpeettomuus ja osattomuus

Pitkäaikaistyöttömyys ja syrjäytyminen ovat yhteiskuntamme vakavin ongelma. Yhteiskunnallisen järjestelmämme antautuminen työttömyyden edessä herättää monissa kansalaisissa syvää epäluottamusta. Näköalattomuus, tarpeettomuuden tunteet ja elämän tavoitteiden katoaminen versovat myös yhteiskunnallista levottomuutta ja väkivaltaisuutta.

Syrjäytyminen johtaa ulkopuolisuuteen, osattomuuteen ja välinpitämättömyyteen. Erilaiset sosiaaliset ongelmat ja terveydelliset riskitekijät kasautuvat niille, joilla ei ole vakiintunutta asemaa ja toimeentuloa yhteiskunnassamme.

Yhteisö on meille kaikille tärkeä. Yhteisön ylläpitäminen ja yhteisvastuun edistäminen on kaikkien vastuulla - sekä yksittäisten kansalaisten, että yhteiskunnan.

Kaikki ihmiset ovat tarpeellisia. Ihmisarvoisen toimeliaisuuden mahdollisuuksia on tarjottava myös niille, joita markkinatalous ei työllistä. Vaikka Suomen kansainväliset velvoitteet kannustavat jatkuviin julkisten menojen leikkauksiin, edellyttävät Hallitusmuotomme perusoikeuspykälä ja kansainväliset ihmisoikeussopimukset valtiovallalta selvää sitoutumista vastuuseen kaikista kansalaisista. Vastuuta ei voida siirtää vapaaehtoispuolelle. Vapauden ja vastuun tulee käydä käsikädessä myös kunta-autonomian Suomessa.

7. Terveysriskit: väsyminen, uupuminen ja sairastuminen

Terveys on keskeinen osa ihmisen perusturvallisuutta. Sekä työssäkäyviä että työttömiä uhkaava kasvavat terveysriskit. Työuupumuksesta kärsii Suomen mielenterveysseuran selvityksen mukaan noin 160 000 suomalaista. Työterveyslaitoksen tutkimuksissa työttömyyden ja sen uhkan on todettu aiheuttavan sadoille tuhansille ihmisille ahdistusta ja psykosomaattisia oireita.

Kuopion yliopistosairaalan tutkimus kertoo, että kuluneen vuoden aikana 50 000 suomalaista yritti tappaa itsensä. 120 000 ihmistä oli vuoden aikana vakavasti harkinnut itsemurhaa. 700 000 suomalaista syö vuosittain psyyken lääkkeitä. Myös pitkäaikaissairaiden ongelmat on hälyyttäviä; kunnat jättävät sairaitaan hoitamatta säästösyistä. Inhimillisen kärsimyksen lisäksi hoitamattomuus lisää kuitenkin kustannustaakkaa pitkällä aikavälillä.

8. Perheiden ongelmat: ristiriidat ja hajoaminen sekä lasten ja nuorten elinolot

90-luvun lama ja talouden maailmanlaajuinen murros näkyvät lasten ja lapsiperheiden tilanteessa. Keskiarvojen valossa tarkasteltuna perheillä menee hyvin. Perheiden välinen eriarvoisuus on kuitenkin lisääntynyt käsinkosketeltavaksi ja osaltaan aiheuttanut turvattomuutta ja ahdistusta. Ongelmat kasautuvat. Erityisen totta tämä on ylivelkaantuneiden perheiden osalta. Myös perheväkivalta liittyy parisuhteiden ja perheiden ongelmiin.

Hyvinvointimallimme rakentuu valtion/kuntien, markkinoiden, kolmannen sektorin sekä perheiden ja kotien varaan. Perheiden ja kotien roolia on pitkään vähätelty. Monet yhteiskuntamme hyvinvointijärjestelmät ja vahva asiantuntijapanos eivät ole tukeneet vanhemmuutta. Samalla ammattilaiset kokevat, että he tarvitsevat lisää taitoja vanhempien kohtaamiseen. Vanhempien rooli on tunnustettava keskeisimpänä kasvattajana. Tähän työhön on tarjottava tukea.

Monet lapset ja nuoret kokevat, että aikuiset eivät ole kiinnostuneita heistä. Myös sukupolvien väliset yhteydet ovat ohentuneet. Tiedot lasten ja nuorten palvelevista puhelimista kertovat, että lapset ja nuoret ovat avoimia kertomaan aikuisten välinpitämättömyydestä. Monien ongelmien kanssa painivat epävarmat ja pelokkaat vanhemmat ovat kykenemättömiä ottamaan aikuisuuden ja vanhemmuuden vastuuta. Perheet ovat usein yksin ongelmiensa kanssa eivätkä löydä keskinäisen yhteistyön muotoja.

Aikuisten jaksamiseen perheen arjessa tarvitaan apua. On tärkeää, että perheissä on aikaa ja tilaa yhteisille elämyksille. Kotityöapua tarvitaankin usein perheen "ympäristön" rakentamiseen niin, että jää aikaa ja voimavaroja yhdessäoloon.

Lasten ja nuorten syrjäytyminen alkaa jo päiväkodissa jatkuen koulussa ja työmarkkinoilla. Heikoimmin koulussa pärjänneet joutuvat suoraan pitkäaikaistyöttömiksi. Yhden syrjäytyvän nuoren elämänkaaren aiheuttamat kustannukset yhteiskunnalle ovat noin 5 miljoonaa markkaa. 10 000 syrjäytyvän nuoren aiheuttamat kustannukset ovat noin 50 miljardia markkaa.

Koulujen oppilashuollon tehtävänä on yhdessä nuorten ja heidän vanhempiensa kanssa estää nuorten joutuminen syrjäytymisuralle. Opettajat, terveydenhoitajat, koulukuraattorit ja psykologit ovat avainasemassa kullekin nuorelle sopivan koulutussuunnitelman laatimisessa ja toteuttamisessa. Koulujen oppilashuollon palvelujen ohentaminen on erityisen ongelmallista syrjäytymisuhkan alla eläville nuorille. Tuen puuttuminen johtaa entistä varhaisempaan syrjäytymiseen.

Tällä hetkellä kaikki nuoret eivät saa kouluissa riittäviä valmiuksia jatko-opintoihin ja työelämään sekä tukea ja perusteita hyvään elämänhallintaan. Ilman näitä valmiuksia nuoret syrjäytyvät nykyisessä työllisyystilanteessa vuoren varmasti.

9. Rikollisuus, väkivalta ja päihdeongelmat

9.1 Rikollisuus ja rikollisuuden pelko

Rikollisuuden - erityisesti fyysistä koskemattomuutta uhkaavan väkivaltarikollisuuden pelko on olennainen turvattomuutta aiheuttava tekijä.

Eriteltäessä rikollisuuden aiheuttamaa turvattomuutta on tärkeää erottaa toisistaan todellinen (ja sitä törkeän rikollisuuden osalta hyvin heijastava tilastollinen) rikollisuuskehitys ja rikollisuuden aiheuttama pelko. Tutkimusten mukaan näyttää ilmeiseltä, että nimenomaan viimeksi mainittu on - osin iltapäivälehtien sensaatiohakuisen uutisoinnin siivittämänä - lisääntynyt. Rikollisuuden pelko on siis lisääntynyt huomattavasti nopeammin kuin todellinen rikollisuus - joka eräiltä osin on jopa vähentynyt.

Huolestuttavaa on se, että rikoksilla on yhä nuorempia tekijöitä. Vuonna 1997 Helsingissä on ollut yli 1000 alle 15 vuotiasta rikoksentekkijää. Poliisin arvion mukaan heistä 20- 100 on potentiaalisia ammattirikollisia. Kuka välittää näistä nuorista?

Todellisten turvallisuusuhkien kannalta olennaisia ovat tutkimukset, joissa on haastattelujen perusteella pyritty selvittämään väkivallalle altistavia riskitilanteita ja olosuhteita. Naisten yleisimmät väkivallan tilanteet liittyvät huolestuttavaan perhe- ja parisuhdeväkivaltaan. Kasvava ryhmä on myös naisten työssään kohtaama väkivalta ja uhkailu. Miehillä yleisimmät uhkailun ja väkivallan tilanteet liittyvät ravintoloihin, kadulle ja työhön.

Organisoitu prostituutio on myös uusi ilmiö Suomessa. Se tuo mukanaan organisoitua mafia-tyyppistä rikollisuutta ja terveysriskejä. Se on kulttuurissamme uusi ja vieras elementti, joka on vastakkainen perinteiselle käsityksellemme rakkaudesta ja ihmisten aidosta kohtaamisesta. Samalla se loukkaa tasa-arvoa ja naisten oikeuksia.

Erityisen huolestuttavaa on se, että törkeän tilastoidun väkivaltarikollisuuden määrä on kasvanut. Henkirikosten määrä on noussut yli 50% viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Nimenomaan törkeän väkivaltarikollisuuden kasvu on todellista eikä se selity esimerkiksi ilmoittamisaktiivisuuden tai viranomaisaktiivisuuden lisääntymisellä. Suunta on huolestuttava etenkin kun muistetaan, että Suomen väkivaltarikollisuus on länsieurooppalaisen mittapuun mukaan perinteisestikin poikkeuksellisen korkealla.

Sekä väkivaltarikollisuuden kuin muunkin rikollisuuden aiheuttamien turvallisuusuhkien kehitykseen vaikuttaa kaikkein eniten ihmisten oma elämäntilanne. Taloudellisten vaikeuksien ja syrjäytymisen aiheuttama epävarmuus ja ongelmien kasautuminen heijastuu myös muille elämänalueille.

Samat yhteiskunnalliset tekijät ovat myös rikollisuuden kasvualustana. Siksi näihin tekijöihin vaikuttamista ei saisi unohtaa kriminaalipolitiikan keinovalikoimasta.

9.2 Päihteet ja huumeet

Vaikeimmat ja laajimmat päihdeongelmat liittyvät edelleenkin alkoholin rajuun käyttöön - niin aikuisilla kuin nuorillakin. Alkoholiongelma on sekä vakava kansanterveydellinen että taloudellinen ongelma; tuhannet ihmiset tulevat työkyvyttömäksi, sairastuvat pysyvästi ja kuolevat vuosittain sen johdosta. Alkoholin pakonomainen käyttö on myös vaikein mielenterveysongelma maassamme. Alkoholi on erittäin usein taustatekijänä väkivaltatilanteissa niin kaduilla kuin kodeissakin.

Huumekulttuuri on Suomessa vielä nuorta. Huumausainerikokset ovat viime vuosina yleistyneet ja asenteet huumeiden käyttöä kohtaan ovat tulleet myönteisimmiksi. Koululaistutkimusten mukaan lähes kaikki teini-ikäiset tietävät mistä aineita saa. Joka viidestoista 15-vuotias on kokeillut huumausaineita. Samoin alkoholin ja lääkkeiden sekakäyttö on varhaisnuorten - etenkin tyttöjen - keskuudessa tutkimusten mukaan yleistä.

Huumausainerikokset ovat 1990-luvulla olleet jyrkässä nousussa. Kuluvan vuosikymmenen alussa huumausainerikoksia paljastettiin vain hieman yli tuhannen. Viime vuonna kirjattiin yli 7000 ja tänä vuonna ylitetään 8000 huumausainerikoksen raja. Vuonna 1996 Suomessa annettiin 3829 tuomiota, joissa eräänä syyksiluettuna rikoksena oli huumausainerikos. Näistä 2869 oli sellaisia, joista huumausainerikos oli päärikos. Tyypillisin huumausainerikos on kannabiksen tai amfetamiinin hallussapito ja käyttö.

Huumeiden käytön vaikutukset tuntuvat käyttäjän oman rapistuvan fyysisen ja psyykkisen terveyden ulkopuolellakin. Aineiden rahoittaminen johtaa rikosten kerrannaisvaikutuksiin, mm. omaisuusrikoksiin ja väkivaltarikoksiin, joiden kohteeksi joutuvat usein myös perheen lähimmätkin. Kysyntä luo markkinat myös suuren luokan rikollisille, mm. kiihtyvään ja laajamittaiseen huumeiden salakuljetukseen, joka on organisoitua, kansainvälistä rikollisuutta. Huumemaailma rakentuu valta- ja alistussuhteille, jotka usein johtavat raakoihin väkivallantekoihin.

Avainasiana huumeongelman ratkaisemisena on yksilön huumeongelman hoitomahdollisuuksien takaaminen. Tällä hetkellä hoitoonohjaus ei toimi ja hoitomahdollisuudet ovat huonot.

9.3 Talousrikollisuus

Eräs vallankäytön uskottavuuteen tällä ja viime vuosikymmenellä vaikuttanut tekijä on ollut ylimpien päättäjien suhtautuminen talousrikollisuuteen. Sitä ei ole aina pidetty ykkösluokan ongelmana, mikä on puolestaan johtanut epäilyksiin hyväosaisten suosimisesta.

Talousrikoksista on tullut tarkoin suunniteltuja, tarkkoihin riskiarviointeihin perustuvaa pitkäjänteistä toimintaa. Tyypillisiä talousrikosten piirteitä ovat korkea tieto-taito sekä yritysrakennelmien monipolvisuus ja laajuus. Tässä kehityksessä lait ja viranomaiset ovat aina askeleen jäljessä.

Talousrikollisuuden määrä ja luonne ovat sidoksissa lainsäädännöllisten ja muiden yhteiskunnallisten rakenteiden ja yhteiskunnassa liikkuvien rahavirtojen määrän ohella yhteiskuntamoraaliin. Jos laillisen ja laittoman raja hämärtyy tai jos vallitseva yhteiskuntamoraali hyväksyy laissa olevien porsaanreikien hyväksikäyttämisen, on maaperä otollinen talousrikollisuuden kasvulle. Talousrikosten ja harmaan talouden torjuntaan tulee panostaa nykyistä enemmän.

10. Oikeusturvan puutteet: mielivallan uhka

Oikeusvaltion perusperiaatteisiin kuuluu kansalaisten yhdenvertaisuus. Yhdenvertaisuusperiaate velvoittaa sekä lainsäätäjää että lainkäyttäjiä ja muita viranomaisia. Lain on oltava sama kaikille ja kansalaisia on samanlaisissa tapauksissa kohdeltava yhdenmukaisesti.

Yhdenvertaisuusperiaate on viime vuosikymmeninä saanut yhä vahvempaa ja vaativampaa sisältöä mm. ihmisoikeusperiaatteiden läpimurron ja perusoikeusuudistuksen myötä. Yhdenvertaisuusperiaate on oikeusvaltion ytimessä.

Yhdenvertaisuusperiaatteen toteutumista on aktiivisesti vaalittava ja epäoikeudenmukaisuuksiin puututtava tarvittaessa lainvalvojien toimesta tai viime kädessä lainsäädännöllisin toimenpitein. Kansalaisten luottamus viranomaistoimintaan horjuu joka kerta, kun tehdään ratkaisuja, jotka kansalaiset kokevat yhdenvertaisuusperiaatteen vastaisiksi. Näin ollen yhdenvertaisuusperiaatteen kunnioittaminen ylläpitää tärkeällä tavalla demokraattisten instituutioiden oikeutusta.

Yhdenvertaisuutta eivät kuitenkaan aseta uhanalaisiksi vain mielivaltaisiksi ja epäoikeudenmukaisiksi koetut ratkaisut yksittäistapauksissa. Lainsäädännön on turvattava se, että kansalaiset eivät joudu eriarvoiseen asemaan taloudellisten tai tiedollisten resurssien puuttumisen vuoksi.

Oikeuspalvelujen, kuten oikeusavun, on toimittava siten, että myös tavallisella ihmisellä on mahdollisuus ajaa asioitaan oikeudessa kustannusten sitä estämättä. Kansalaisten oikeuksista huolehtiminen edellyttää koulutettuja ja velvollisuuksistaan tietoisia viranomaisia.

II TOIMENPIDE-EHDOTUKSET

Seuraavassa on eräisiin tässä esitettyihin asioihin liittyviä ehdotuksia. Jotkut esityksistä ovat laaja-alaisia, toiset yksityiskohtaisempia.

1. Asuinympäristön viihtyisyys on turvallisuustekijä

1. 1. Asuinympäristön viihtyisyys ja turvallisuus ehkäisee turvattomuuden tunnetta ja ilkivaltaa. Rikollisuus keskittyy alueille, joista ei huolehdita. Siksi alueiden fyysistä ja sosiaalista rappeutumista on estettävä. Asukkaat on otettava aktiivisesti mukaan oman elinympäristönsä suunnitteluun.

1.2 Kulttuuri-, harrastus- ja muulla virkistystoiminnalla on keskeinen rooli lähiöiden slummiutumisen estämisellä.

2. Valtio ja kunnat ennaltaehkäisemään köyhyyttä ja kodittomuutta

2.1. Ehkäisevän sosiaalipolitiikan keinoin on pyrittävä tunnistamaan syrjäytymiseen johtavia vaikutusketjuja ja etsittävä näin ongelmien todelliset syyt. Vastuu sosiaalipoliittisista toimenpiteistä on valtiolla ja kunnalla yhdessä. Valtio on leikannut kohtuuttoman paljon kuntien valtionosuuksista. Valtion ja kuntien on tehtävä pitkän tähtäyksen sopimus kustannusten jaosta.

2.2. Yleiset työllisyys- ja sosiaalipalvelut eivät ole riittäviä vapautuneiden vankien tukemiseksi. Kuntien tulee huolehtia vapautuneiden vankien tukiasunnoista ja työllisyystilaisuuksista. Työhön on saatava tueksi esim. kirkon kriminaalihuoltotyön arvokasta osaamista.

3. Työttömyydestä toimeliaisuuteen

3.1 Kaikilla kansalaisilla on oltava mahdollisuudet ihmisarvoiseen toimeliaisuuteen. Korkean työttömyyden alueella on annettava mahdollisuus kansalaistyöprojekteihin. Valtion on yhdessä työttömien yhdistysten, kylätoimikuntien ja kanpunginosayhdistysten kanssa kehitettävä konkreettinen toimenpideohjelma, jossa pohditaan niiden henkilöiden työllistymismahdollisuuksia, jotka eivät löydä paikkaa markkinatalouden työmarkkinoilta.

4. Henkinen terveys samaan asemaan fyysisen terveyden kanssa

4.1. Työuupumuksen ehkäisyyn ja elämän kriiseistä selviytymisen tukemiseen sekä varhaisen hoidon tarpeeseen tulee suhtautua vakavasti. Henkinen terveys tulee saattaa tasavertaiseen asemaan fyysisen terveyden kanssa palvelujen järjestämisessä. Laitoshoitoa on vähennetty järjestämättä kuitenkaan tarvittavia avohuollon palveluita. Mielenterveyshoidon paikkojen vähäisyys ja tukiasuntojen puute on vakava rakenteellinen ongelma. Psykologien ja psykoterapeuttien antama hoito tulee saattaa sairausvakuutuksen piiriin.

4.2. Kuntien tulee panostaa erityisesti pitkäaikaistyöttömien terveydenhuoltoon.

5. Perheille tukea ja apua arkeen

5. 1 Vanhemmuuteen kasvamista on tuettava. Koska ensisijainen vastuu lasten ja nuorten hyvinvoinnista on juuri perheellä, tarvitsevat monet vanhemmat tukea vanhemmuusvastuustaan selviytymiseen. Valtion onkin tuettava myös niitä kansalaisjärjestöjä, jotka valmentavat vanhempia kasvatus- ja hoitotehtävään.

5.2 Lasten ja nuorten turvallisuutta voidaan rakentaa tukemalla lasten ja nuorten osallistumista harrastustoimintaan. Myönteinen tekeminen pitää yleensä paremmin elämässä kiinni. Harrastuksissa on mahdollista kohdata myös turvallisia aikuisia. Vapaa-ajan toiminnan maksullisuus on johtanut siihen, että moni lapsi ja nuori ei voi osallistua harrastustoimintaan. Kuntien tulee työskennellä estääkseen lasten ja nuorten aikaisin alkavaa eriarvoistumista.

Lasten ja nuorten yhdenvertaisia mahdollisuuksia voidaan parantaa mm. riittävällä lasten ja nuorten kulttuuri-, urheilu- ja harrastustoiminnan tukemisella.

5.3 Perheissä ja kouluissa on panostettava sosiaalisten taitojen opetukseen. Sosiaaliset taidot tarjoavat ratkaisumalleja ristiriitatilanteisiin. Koulukiusaamiseen ja koulupinnaamiseen on puututtava välittömästi. Kouluissa on kokeiltava sovittelumenettelyä ristiriitojen selvittämiseksi ja oppilaiden koulussa ja koulumatkalla tekemien rikkomusten ratkaisemiseksi.

5.4 Erityisopetuksen saatavuudesta on huolehdittava syrjäytymisvaarassa olevien lasten ja nuorten tukemiseksi. Oppilashuollon ja erityisopetuksen virat tulee turvata. Varhaiset ja ennaltaehkäisevät toimet ovat tärkeitä.

5.5 Nuorten elinoloja parannetaan panostamalla lisää voimavaroja nuorten työpajatoimintaan ja sovittamalla nuorten sosiaali- ja terveyspalvelut nykyistä paremmin yhteen ja tunnistamalla nopeammin väliinputoajaryhmät. Nuorten itsenäisen asumisen tukeminen vuokra- ja asumisoikeusasuntoja tuottamalla on välttämätöntä.

5.6 Aikuisten jaksamisen tueksi on tarjottava apua perheen arkeen. Erilaisia kotiapupalveluita on oltava saatavilla laajemmin ja kotityön verovähennys on saatettava voimaan koko maassa.

5.7 Perheväkivallan apu- ja tukimahdollisuuksia on lisättävä. Perheväkivaltaan tulee puuttua kaikkien viranomaistahojen toimesta. Lasten- ja perheneuvoloiden ja perheasiainneuvottelukeskusten voimavaroja on lisättävä.

6. Rikosten ennaltaehkäisyä tehostettava ja puuttumiskynnystä alennettava

6.1 Poliisin määrärahoja on lisättävä. Nyt poliisin virkoja on täyttämättä noin 500, pysyvästi 300, jonka vuoksi laajoilla alueilla partioi vain yksi poliisipartio. Vakavissakin tapauksissa kansalainen saattaa joutua odottamaan poliisin apua tuntikausia.

Poliisityön painotus on muutettava ennalta estävän, näkyvän ja ongelmaratkaisukykyisen peruspoliisin suuntaan, joka kykenee mm. tehostetumpaan huumausaineiden kenttävalvontaan. Huumausainerikollisuus on suurelta osin piilorikollisuutta - rikokset paljastuvat vain viranomaistoimenpitein. Huumausainerikosvalvontaan ja -tutkintaan on osoitettava lisävoimavaroja.

Itsenäisten poliisilaitosten toiminta on turvattava myös maaseudulla. Poliisin tulee tehdä myös enenevässä määrin yhteistyötä sosiaalitoimen kanssa.

Poliisin resursseja on uuvuttavan organisaatiouudistuksen ohella selvästi leikattu. Tämä näkyi kaikissa tutkituissa kaupungeissa samansuuntaisena, henkilöstön 5-15% vähennykset 1990-luvun aikana. Tämä on johtanut mm. rikosten selvitysasteen laskuun ja poliisin ilmoituksiin, ettei asiaa tutkita.

Erityisesti ammattimaisen, järjestäytyneen tai yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti merkittävien rikosten vaativa rikostutkinta edellyttää huomattavia voimavaroja ja laajaa viranomaisyhteistyötä sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Poliisitoimen määrärahojen kokonaistaso ei anna mahdollisuuksia vaativan rikostutkinnan tehostamiseen. Tutkinnan tehostaminen on oikeusjärjestelmämme uskottavuuden kannalta välttämätöntä ja kokonaistaloudellisesti edullista.

6.2 Rikoksiin puuttumiskynnystä on alennettava. Rikosten seuraamusjärjestelmää on edelleen kehitettävä nopeuttamalla jutun saamista oikeuden päätettäväksi (esim. Kotkan meripäivien päivystävä oikeus rattijuoppotapauksissa). Ehdollisten vankeusrangaistusten tehoa voidaan parantaa määräämällä aina oheissakko. Sakon muuntorangaistusta ei tule poistaa. On selvitettävä mahdollisuudet laajentaa rikemaksutyyppisten ja muiden yksinkertaisessa menettelyssä määrättävien seuraamusten käyttöalaa vähäisissä rikkomuksissa.

6.3 Rikoksenuusimista on voitava ehkäistä. Rangaistusaikaisia terapeuttisia ja vastaavia järjestelmiä on voitava kokeilla uusintarikollisuuden ehkäisemiseksi ja tarjottava hoitositoumuksia lievien vapausrangaistuksien vaihtoehtoina. Vankilasta vapautuneiden jälkihoitomahdollisuuksia tulee parantaa. Vahingonkorvausvelvoitteen on oltava yksilön taloudellisten mahdollisuuksien rajoissa.

6.4 Alkoholin anniskelun ja vähittäismyynnin ikärajojen osalta on ryhdyttävä tarvittaessa tehostaviin viranomaistoimenpiteisiin ja määrätä rikkojille tehokkaat seuraamukset. Alkoholiongelmaiset rikoksentekijät on ohjattava hoitoon. Alaikäisten vanhemmille on voitava ilmoittaa lapsen päihtymyksestä. Juuri puuttumattomuus loukkaa lapsen yksityisyyttä ja lapsen oikeuksia.

6.5 Sosiaaliviranomaisten, poliisin, koulun ja työnantajan on puututtava havaittuun huumeongelmaan heti. Terveyskeskusten on ohjattava huumeriippuvaiset hoitoon. Huumeriippuvaisten erilaisia hoitomuotoja on tutkittava avoimesta ja otettava niitä tarvittaessa myös käyttöön. Hoidon saaminen ei saa jäädä kiinni yksilön maksukyvystä; valtiovallan onkin yhdessä kuntien kanssa huolehdittava huumevieroitushoidon rahoituksesta. Huumausainerikoksissa on oltava nollatoleranssiraja.

6.6 Elinkeinoelämän työtä rikostilaisuuksien vähentämiseksi on tuettava. Liikkeiden tulee pyrkiä myymälänäpistystilaisuuksia vähentävään tavaroiden sijoitteluun ja väripanosten, ilmaisin-laitteiden ja muiden teknisten varkauksia ehkäisevien keinojen hyödyntämiseen.

6.7 Yksityisen turva-alan pelisäännöistä on sovittava niin, että alan yritystoiminta ja poliisitoiminta saadaan entistä paremmin tukemaan toinen toisiaan. Nykyisin turva-alan sääntely on vähäistä ja hajanaista. Tarkemmasta sääntelystä esimerkiksi sopii vaikkapa turvallisuustuotteiden virallinen hyväksymismenettely ja vartioimistoimintaa koskeva lainsäädäntö.

6.8 Kansalaisten ilmoittamien rikosten tutkintaan on panostettava riittävästi voimavaroja. Kansalaisille on tiedotettava enemmän rikosten ilmoittamisesta koskevista periaatteista. Todistajien palkkiot on saatettava ajan tasalle ja todistajien riittävästä suojelusta on voitava huolehtia. Kansalaisia on tuettava ja opastettava riittävästi rikoksilta suojautumisessa.

6.9 Rikosuhripäivystyksen ja turvakotien rahoitus on vakinaistettava. Uhrien auttamisessa on tukeuduttava erityisesti järjestöjen jo tekemään työhön. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että yhteiskunta voi vetäytyä tukivastuustaan.

6.10 Nuoren rikoksentekijän vastuuikärajan tulee olla 15 vuotta. Vastuuikärajan alentaminen tuskin johtaisi merkittäviin muutoksiin - entistä nuorempia tuomittaisiin näin vain ehdollisiin tuomioihin. Nuorille on keskeisintä rangaistuksen nopeus, kohtaavuus ja teho. Rikosasian tulee olla käräjillä parin viikon sisällä.

Viikonloppuarestin käyttöönottoa on harkittava ja ehdonalaisen valvontaa tiukennettava. Toiminta-ajatuksena tulee olla, että rikoksiin syyllistyneet määrätään hyvittämään tekonsa vahingoittamilleen yrityksille työpalveluna, ja samalla heille tulee tarjota, usein osana rangaistusta, apua niihin ongelmiin, jotka yleensä ovat rikollisen käyttäytymisen taustalla.

Vanhempien, sosiaaliviranomaisten ja maallikoiden mukanaoloa nuoren tukemisessa on tehostettava. Nuorisorangaistuskokeilun tuloksia on arvioitava huolellisesti. Jos kokeilu osoittautuu onnistuneeksi, on se otettava käyttöön koko maassa.

Alle 15-vuotiaiden, lähinnä 9-14 vuotiaiden rikostentekijöiden osalta lähipoliisitoiminnan kehittäminen sekä kunnan palveluiden tiivis verkostoituminen ovat tärkeää. Varhaisen puuttumisen periaatetta on sovellettava. Oikea-aikaiset huostaanotot sekä erityiskasvatuksen ratkaisut sekä ennaltaehkäisevät toimet ovat tarpeen. Ratkaisuista tulee yleensä kalliita silloin, kun kriisi on jo käsissä. Yhden syrjäytyvän nuoren elämänkaaren yhteiskunnalle aiheuttamat kustannukset ovat jopa 5 miljoonaa markkaa.

6.11 Talousrikosten osalta tehoiskutoimintaa on voitava jatkaa verohallinnossa. Verotarkastuksen toimenpiteiden lisäksi työelämän verotuksen ym. käytännöt tulee tehdä niin yksinkertaisiksi, että avoimuus ja rehellisyys on helppoa. Suomen tulee myös aktiivisesti toimia euroalueella tapahtuvan verokeidastoiminnan rajoittamiseksi ja estämiseksi.

6.12 Laiton maahanmuutto, huumausainerikollisuuden ja muun järjestäytyneen rikollisuuden torjunta on nostettava keskeisesti esille Suomen EU puheenjohtajuuskaudella. EUROPOLin ja EU:n petoksentorjuntayksikön välistä yhteistyötä on tiivistettävä. Myös intternetiä välineenään käyttävä rikollisuuden (mm. lapsiporno) torjuntaan on panostettava EU-tasolla.

6.13 Suomen kannalta on erityisen olennaista hyödyntää EU:n ja Venäjän kumppanuussopimusta poliisiyhteistyön kehittämisessä. Lähialueyhteistyöhön onkin panostettava enemmän. Suomen tulee kannustaa muita EU-maita solmimaan kahdenvälisiä rikoksentorjuntasopimuksia Venäjän kanssa.

7. Oikeuspalvelujen hinta kuriin

7.1 Oikeuspalvelujen hinta on saatava sellaiseksi, etteivät taloudelliset tekijät estä oikeusturvan hakemista. Tavoitteen toteutumista voidaan edistää oikeusavun saamisen mahdollisuutta laajentamalla ja asianajajapalkkioiden määriä tietyissä tapauksissa kohtuullistamalla. Arvonlisävero tulisi poistaa yksityishenkilöiden maksamista oikeudenkäyntipalkkioista. Myös oikeusturvavakuutuksen ehtoihin on syytä kiinnittää huomiota.

7.2 Yhdenvertaisuusperiaatteen toteutumista lainkäytössä on ryhdyttävä seuraamaan, jotta mahdollisiin vääristymiin voidaan reagoida nopeasti.