Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.uta.fi/pohtiva/ohjelmalistat/KESK/260

Suomen Keskusta

Vihreä teollistaminen


  • Puolue: Suomen Keskusta
  • Otsikko: Vihreä teollistaminen
  • Vuosi: 1994
  • Ohjelmatyyppi: erityisohjelma

Suomen Keskustan 65. puoluekokous Jyväskylä 17.-19.6.1994

Vihreä teollistaminen

SISÄLLYSLUETTELO:

Vihreys on teollistettava
Toimenpiteet
1. Energiapolitiikka
1.1. Uusi energiateknologia
1.2. Monipuolinen puuenergia
2. Ympäristö- ja energiaverot
3. Ympäristöteknologia
3.1. Ympäristöteknologian kaupallistaminen
4. Metsäteollisuus on kokonaisuus
4.1. Puun uudet käyttömahdollisuudet
5. Maaseutu
5.1. Elintarvikkeet Suomesta
5.2. Elintarviketalous kansantaloudessa
6. Biodieselin kansantaloudellisista vaikutuksista
6.1. Tuotannon laajuus Suomessa
7. Jätteiden hyötykäyttö ja kierrätys

Tausta-aineistot

VIHREYS ON TEOLLISTETTAVA

Kärjistyvä ympäristökriisi voidaan pysäyttää vain muuttamalla kansantalouden rakenteita ja teollisuuden tuotantotapoja luonnontaloudellisesti kestävään suuntaan. Arvomurros vihreyden suuntaan on välttämätön, mutta ei riittävä. Vihreys on teollistettava, jotta tuotanto sopeutetaan ympäristön raameihin.

Vihreyden teollistaminen perustuu tuotannon ja kulutuksen kiertojen sulkemiseen. Ihannetilassa tuotettaisiin uudistuvia materiaaleja tavalla, joka on sovitettu aineen ja energian kiertoihin, jolloin jätettä ei syntyisi lainkaan. Ratkaisuna ei olekaan teollisuudesta luopuminen, vaan sellainen ekoteollisuus, joka perustuu kiertokulkutalouteen ja suljettujen kiertojen teknologiaan.

Täysin vihreä teollisuuslaitos käyttää vain uusiutuvia luonnonvaroja. Jos uusiutumattomia aineksia on pakko käyttää, niitä kierrätetään ja uudelleenkäytetään n.s. läpivirtaa minimoiden. Se ei kuluta uusiutumatonta energiaa eikä aiheuta ympäristössä palautumattomia muuutoksia. Jos laitoksella on jätevirtaa, on se biohajoavassa muodossa.

Bioenergia, ympäristöteknologia ja suljetut kierrot muodostavat teollisen vihreyden ytimen, jota tukee energia- ja ympäristöverotus. Sekä teollinen vihreys että talouden ekologinen ohjaus kuuluvat ekologiseen puitetalouteen, jossa lainsäädäntöä, hinta- ja vero- ohjausta, teknologiaohjelmia ja investointi tukea käytetään tavoitteen saavuttamiseksi.

Maaseudun elinvoima on kiinni biomassaa käyttävästä vihreästä tuotannosta. Suomalaista metsäteollisuutta vahvistetaan leipälajiensa paperin- ja selluntuotannon lisäksi kohottamalla mekaanisen metsäteollisuuden jalostusastetta.

Vihreyden teollistaminen antaa Suomelle kansallisen vision ja luontevan kansainvälisen roolin. Ympäristöteknologia, energiaverot ja metsäpolitiikka ovat alueita, joilla Suomi voi hyödyntää kansallista osaamistaan myös kansainvälisessä yhteistyössä.

Suomella on mahdollisuus ympäristöpolitiikan historialliseen kompromissiin, vihreään ympäristösopimukseen teollisuuden ja valtiovallan välillä. Ympäristön ja suomalaisen teollisuuden edut yhtyvät valtiovallan toimiessa liikkeellepanevana voimana. Sopimuksen sisältö olisi seuraava: Suostuessaan energia- ja ympäristöverotuksen kiristämiseen teollisuus saa tukea erityisesti pilottilaitosten rakentamiseen sekä tutkimukseen ja ympäristöteknologiaan.

Vihreyden teollistaminen edellyttää, että keskeisten ministeriöiden, kauppa- ja teollisuusministeriön sekä maa- ja metsätalousministeriön toimet sovitetaan nykyistä paremmin yhteen.

Eurooppalaisittain EU:n teknologia-politiikka avaa laajemmat mahdollisuudet ekoteollisuuden ja ympäristöteknologian edistämiseen.

Kansainvälisesti Suomen tulee olla aloitteellinen edelläkävijä energia- ja ympäristöverotuksen soveltamisessa ja harmonisoinnissa käyttäe olemassaolevia suhteellisia etujamme siten, että emme hinnoittele itseämme ulos markkinoilta, vaan saavutamme markkinajohtajan aseman vihreissä teollisuudenhaaroissa.

Maailmanmitassa Suomella on metsätalouden ja metsäpolitiikan osaamista, jota voidaan hyödyntää mm. EU:n ekologisen metsäpolitiikan kehittelyssä. Suomalaista metsäosaamisella on luonteva tehtävänsä kansainvälisissä metsityshankkeissa.

[kuvateksti] Taloudellisen kehityksen kompassi

Huolimattomassa taloudellisessa kasvussa sekä tuote- että jätevirta kasvavat. Teknistaloudellinen huiputus lisää jätevirtaa enemmän kuin tuotevirtaa. Taloudellinen ja tekninen taantuminen on sitä, että tekniikka ei kehity, vaan yhteiskunta tärvää vaurausvarantoaan jätteeksi. Eettisen kasvun oloissa ihmiset karsivat turhia tarpeitaan ja käyttävät tavaroita pitempään. Tekninen edistys on sitä, että saamme vähemmästä enemmän, hyötysuhteet paranevat, tuotteet ovat älykkäämpiä. Taloudellinen ja tekninen kehitys on tuotteiden kaikinpuolisen kestävyyden parantumista: toiminta on mukautettu luonnon kiertoihin ja pääomakanta on tehokkaassa käytössä.

TOIMENPITEET

1. ENERGIAPOLITIIKKA

Kun maataloustuotanto laajenee biopoittoaineisiin, kuten biodieselin (rypsistä), etanolin (ohrasta) ja pyrolyysiöljyn (hakkeesta) tuotantoon, voidaan sekä teollisuuteen että maaseudulle synnyttää runsaasti pysyviä työpaikkoja. Laajenemisvaiheen tutkimus- ja kehitystyö rahoitetaan ympäristöverotuksen tuotoilla.

Bioenergian tutkimusohjelmassa tulee keskittyä:

  • puupolttoaineen hyödyntämiseen
  • biopolttoaineiden tuottamiseen pelloilla
  • jätteiden ja lietteiden energiasisällön hyödyntämiseen
  • biomassan käyttöön ja käsittelyyn liittyvien sovellutusten rakentamiseen
  • turvetuotannon ympäristöhaittojen alentamiseen
  • sekä näiden ympäristövaikutusten tutkimukseen.

Maakaasun osuutta energiantuotannossa lisätään rakentamalla yhteispohjoismainen kaasuverkko. Kaasun saanti kahdesta lähteestä turvaa sen toimitusvarmuuden. Maahan rakennetaan kaasudieselvoimala.

1.1. Uusi energiateknologia

Kauppa- ja teollisuusministeriö on rahoittanut tai päättänyt rahoittaa laajan investointipaketin, jolla käynnistetään uutta tekniikkaa soveltavia voimalaitos- ja kattilahankkeita, uudistetaan kotimaisen polttoaineen hankintaketjuja, tehostetaan energian käyttöä teollisuudessa ja rakennusten lämmityksessä ja sähkön käytössä. Lisäksi käynnistetään puuta ja turvetta käyttäviä voimalaitos- ja lämpökeskushankkeita ympäri maata.

Nämä energiahankkeet merkitsevät yli miljardin markan investointeja. Ratkaisu ei ole vain energiapoliittisesti merkittävä. Se tarkoittaa Suomen mittakaavassa myös varsin suurta teknologia- ja teollisuuspoliittista edistysaskelta.

Uutta tekniikkaa kokeilevissa hankkeissa kansalliset voimavarat on kerätty yhteen sekä yksityiseltä että julkisen vallan puolelta ja saatu aikaan ratkaisu, joka kansainvälisestikin vertaillen on varsin mittava ja kilpailukykyinen. Ratkaisulla tähdätään energiapolitiikan tavoitteiden lisäksi suomalaisen energiaosaamisen nousuun ja sen hyödyntämiseen vientimarkkinoilla.

Suomen korkeatasoinen energiaosaaminen on nähtävä osana laajempaa ympäristömyönteisen teollisuuden kokonaisuutta, jossa meillä on mahdollisuuksia merkittäviin aluevaltauksiin sekä teollisuusmaiden että kehitysmaiden nopeasti kasvavilla markkinoilla.

Uusi paineistettu kaasutekniikka pienentää selvästi rikki- ja typpipäästöjä ja korkean hyötysuhteen ansiosta huomattavasti hiilidioksidipäästöjä. Hiilidioksidipäästöt poistuvat kokonaan mikäli polttoaineena käytetään puuta tai muihin biomassoihin perustuvia öljytuotteita.

Näillä uuden teknologian koelaitoksilla on lisäksi vielä yksi yhteinen piirre; niillä saadaan rakennettua lisää hajautetun sähköntuotannon kapasiteettia. Uusi teknologia antaa samasta polttoainemäärästä enemmän sähköä ulos. Tälläkin tavalla voidaan vähentää ja hidastaa suurten perusvoimalaitosten rakentamistarvetta.

Liikennesektorilla vuosia kestänyt tutkimustyö on kohdistunut vähäpäästöisen moottorin kehittämiseen. Eräänä tuloksena on syntynyt uusi, taloudellinen ja vähäpäästöinen kaupunkilinja-auto, Ekobussi. Auton valmistuksesta vastaa Valmet Automotive Oy:n Uudenkaupungin tehdas.

Moottorin, katalysaattorin ja akselistottoimittavat suomalaiset alihankkijat. Bussit voivat käyttää polttoaineena nestekaasua, biopohjaisilla lisäaineilla käsiteltyä dieselöljyä sekä rypsiöljyä.

1.2. Monipuolinen puuenergia

Metsästä peräisin oleva energia kattoi 1992 Suomen energiantarpeesta 16 prosenttia. Puu, puuvoima on ollut kautta aikojen merkittävin kotimainen voimavaramme. Puu jättää edelleen taakseen muut kotimaiset voimat; turvevoiman (5 %) ja vesivoiman (12 %).

Puuvoima ei enää tällä vuosikymmenellä tarkoita vain halkoja ja pilkkeitä. Valtaosa, 80 prosenttia puuvoimaa saadaan, kun metsäteollisuus uusi voimantuotantonsa 1970-luvun öljykriisin jälkeen siten, että puunjalostuksen jätteet, kuoret, purut, hukkapalat ja sellun keittoliemet palavat niille suunnitelluissa voimaloissa tarkoin sähköksi ja lämmöksi.

Rikin ja hiilidioksidin päästöt vaativat entistä enemmän huomiota. Fossiilipolttoaineita ruvetaan korvaamaan puulla, koska puussa ei ole rikkiä. Puulla on lisäetu, sillä puun poltosta syntynyt hiilidioksidi palautuu metsään, uusiin kasvaviin puihin, eikä jää lämmittämään ilmakehää. Nettopäästöt eivät lisäänny verrattuna lahoamiseen, mutta puun energiasisältö saadaan käyttöön.

Puuvarojen, energian tarpeen, ympäristön ja metsänhoidon kannalta puun energiakäyttö on varteenotettava vaihtoehto myös Etelä-Suomessa.

Kaukolämpöä uusivat kunnat voisivat ottaa oppia Virroilta, Kannuksesta tai Kiteeltä, missä on käytössä uuden sukupolven biopolttoainekattilat. Kuhmossa metsähakkeesta ja paikallisen sahan puujätteestä tehdään paitsi kaukolämpöä, myös sähköä.

Etelä-Suomen sisämaassa on useita merkittäviä kivihiiltä polttavia laitoksia. Esimerkiksi Salpausselän kupeessa, Lahden kaupungille kaukolämpöä tuottava voimala poltti vuonna 1992 kivihiiltä 165 000 tonnia. Jos Salpausselän voimalan kivihiili korvattaisiin hakepuulla ja sahausjätteellä, puuta kuluisi 0,5 miljoonaa kiintokuutiota vuodessa.

Sokeria valmistetaan maamme sokeritehtaissa kivihiilen voimalla. Kirkkonummen, Salon, Janakkalan ja Säkylän tehtaat polttivat vuonna 1992 hiiltä yhteensä 63 700 tonnia. Se korvautuisi runsaalla 200 000 kiintokuutiolla energiapuuta.

Kevättalven 1993 polttokokeet Sucrosin Turengin (Janakkalan) tehtaalla osoittivat, että kivihiilen voi korvata hakkeella. Sokeritehtaan juurikastuottajat voisivat olla talvisin samalle tehtaalle hakkeen sopimustuottajia.

2. YMPÄRISTÖ- JA ENERGIAVEROT

Ympäristöverot ohjaavat teollisuutta käyttämään uusiutuvia luonnonvaroja, lisäävät markkinatalouslogiikan edellyttämällä tavalla saaste- ja jätepäästöt kustannuksina hintoihin sekä nopeuttavat tekniikan kehitystä ympäristön kannalta suotuisasti.

Tavoitteena on yleinen energiavero energiansäästön tehostamiseksi ja hiilidioksidivero päästöjen vähentämiseksi.

Energiaverotus kiristyy vuosikymmenen vaihteeseen mennessä fossiilisten polttoaineiden osalta huomattavasti. Siirtymäaika on riittävä, jotta tuotanto voi korvata öljyn ja kivihiilen polttoa puulla ja muulla biopolttoaineella.

Kyseessä on rankaisun ja palkitsemisen aikajärjestyksen kääntäminen "oikein" päin. On toisaalta tuettava teknistä kehitystä, joka mahdollistaa verosta vapautumisen ja toisaalta pidettävä kiinni veron säätämisestä, jotta tekniikan kehitystyöhön löytyy tarpeeksi kova kannustin.

3. YMPÄRISTÖTEKNOLOGIA

Ympäristönäkemyksen ja korkean teknologian liitto voimistaa ympäristöteknologian kysyntää ja antaa jatkossa suomalaiselle tuotannolle merkittävän kilpailuedun niillä markkinoilla, jotka vasta pakkotoimien tai hintaohjauksen kautta tehostavat ympäristöpolitiikkaansa.

Ympäristöteknologian kehittämiseen on suunnattava entistä enemmän tutkimusmäärärahoja ja markkinointiponnisteluja. Tutkimusresurssit on suunnattava innovaatio- ja tuotekehitystoimintaan Suomelle soveltuvilla teollisuudenaloilla.

Jo nyt suomalaisen paperinvalmistuksen, jätevesipuhdistuksen ja pienpuun polton teknologia on maailman parasta. Wärtsilän kaasudieselit, Ahlströmin ja Tampellan leijupetikattilat, Vaisalan ympäristöhavaintolaitteet ja metsäteollisuuden suljetut kierrot ovat esimerkkejä kansainvälisesti kilpailukykyisestä ympäristöteknologiasta.

Vihreän teollisuuspolitiikan on seulottava esiin Suomelle soveliaimmat osaamisen ja teknologian alat, joille tutkimus- ja tuotekehityspanostus erityisesti suunnataan. SITRA:n ja TEKES:in selvitystyö luo tälle perustaa.

Samalla on huolehdittava erityisesti pienyritysten kyvystä ekoteollisuuden tuotteiden kansainväliseen markkinointiin, joka usein on muuten kilpailukykyisen tuotannon esteenä.

3.1. Ympäristöteknologian kaupallistaminen

Ympäristönsuojelun markkinat ovat maailmanlaajuisesti suurimpia kasvualueita. Ympäristöteknologia vaikuttaa useimpiin teollisuudenaloihin joko myönteisesti avaamalla uusia markkinamahdollisuuksia tai kielteisesti kasvattamalla yritysten kustannuksia ja johtamalla markkinaosuuksien menetyksiin.

Ympäristöteollisuuden ja ympäristöpalvelusektorin arvioitiin vuonna 1990 työllistävän välittömästi koko maailmassa 1 700 000 ihmistä. Suomalaisten ympäristöyritysten liikevaihtoon noin 15 miljardia markkaa. Yritykset työllistävät noin 15 000 henkilöä. Niiden osuus Suomen koko viennistä on viisi prosenttia. Kun piipunpääteknologian vientilukuihin lisätään säästävän teknologian vienti, osuus nousee yli 20 prosenttiin kokonaisviennistä.

Maailmanpankin kokoama ympäristötaloustieteilijöiden ryhmä rakensi Rion kokouksen alla "talouskehityksen historiallisesta käännekohdasta", jossa teknologia mukautuu "täyden maailman ekonomiaan". Johtopäätöksemme riippuvat juuri tästä seikasta: tunnistammeko "täyden maailman merkit ilmastonmuutoksista, väkiluvun kasvusta, ihmislajin käyttämän biomassan osuudesta, uhanalaisesta biodiversiteetista.

Teknologian näkökulma on olennainen siksi, että kaikkien taloudellisten ohjauskeinojen mm. markkinaohjauksen kannalta perusteltujen ympäristöverojen, tarkoituksena on muuttaa teknologiaa.

Nämä keinot ovat hitaita, mutta demokraattisia. Ne valistavat kuluttajaa eivätkä periaatteessa suosi joitain yrityksiä.

Nopea, tähän suhdannetilanteeseen sopiva tie on se, että kansantalous kohdistaisi investointinsa vihreyden teollistamiseen, vihreään teollisuuspolitiikkaan ja ympäristöteknologiseen osaamiseen. Kun uutta teollisuutta kaivataan, miksei sitten strategisesti viisaimmalla tavalla.

On arvioitu, että ympäristönsuojelun bisneksen arvo on 1200 mrd markkaa maailmassa, mikä koostuu 600 kapeasta markkinasegmentistä. Markkinoiden arvioidaan kaksinkertaistuvan vuoteen 2000 mennessä. Worldwatchin "Maailman tila 1993" ennakoi alasta nopeimmin kasvavaa teollisuuden alaa.

Vihreä teollisuus ei näytä syntyvän matkimalla, vaan se syntyy kehittyneissä maissa tiukan lainsäädännön ja merkittävien investointien yhdistelmänä. Ympäristöteknologiassa näyttää alan vaativuuden vuoksi vallitsevan sääntö, että ensimmäiset pärjäävät.

4. METSÄTEOLLISUUS ON KOKONAISUUS

Uusiutuvan puuraaka-aineen hyötykäyttö on harkittava kokonaisuutena ja eri metsätalouden osien tarpeet ja mahdollisuudet yhdistäen. Sellu- ja paperitehtaiden sekä sahojen yhteydessä hyödynnetään jätepuu ja jätelipeät. Jalostettavan puun korjuun ja metsänhoidon yhteydessä otetaan taiteen energiapuu.

Metsänparannusvaroja on kohdistettava puun energiakäyttöä lisäävästi ja tukea ohjattava polttopuun korjuuseen investoiville koneyrittäjiä.

Puun korjuumenetelmien talousmetsissä on palveltava metsän tehokasta uusiutumista ja eliöyhteisöjen jatkuvuutta. Osa biomassasta on jätettävä metsään maaperän ravinnetasapainon ja eliölajien monimuotoisen säilymisen turvaamiseksi. Metsätalouden ympäristöohjelmaa noudattaen hakkuukäytäntömme kelpaa kansainväliseksi esikuvaksi.

Vihreän metsäteollisuuden on oltava energiataloudeltaan säästävää ja tuottavaa. Ostoenergian määrän vähentäminen on myös metsäteollisuuden kustannuskysymys. Päämäärä on, että metsäteollisuus tuottaa tarvitsemansa lämpö- ja sähköenergian puuperäisillä polttoaineilla.

Markkina-alueiden tietoisia kuluttajia ajatellen on välttämätöntä, että suomalaiset metsäteollisuuden tuotteet ovat koko tuotantoketjun osalta ympäristöystävällisiä.

Suljetun kierron (jätevedettömän) sellutehtaan rakentaminen ei enää ole tekniikasta kiinni - rahasta kylläkin. Jätevedettömän kierron lisäksi sellu- ja paperiteollisuuden toinen pääjäte, tuhka voidaan sijoittaa täsmälannoituksena talousmetsiin.

Puun ohella jätepaperi on hyödynnettävä metsätalouden kierron olennaisena osana. Suomalaisen metsätalouden on oltavayhteistyössä paperin käyttöketjun kanssa.

Paperimme on valmistettava siten, että se joko kelpaa kuituominaisuuksiltaan kierrätyspaperiksi tai sopii poltettavaksi keskieurooppalaisissa energialaitoksissa.

Metsätalouden maaseutu- ja aluepoliittinen merkitys on suuri. Markkinoille mahtuu ja raaka-ainetta riittää uusillekin suljetun kierron teollisuuslaitoksille.

4.1. Puun uudet käyttömahdollisuudet

Erityisesti pienen ja keskisuuren sahateollisuuden valttina on joustavuus. On päästävä tarkalla sahauksella laatutuotteisiin, joita verkostotaloutta soveltaen jatkojalostetaan yritysryppäissä paikan päällä.

Puun ominaisuudet ja potentiaalit ovat jalostusarvon näkökulmasta vajaakäytössä. Syy on muun muassa koulutuksessa, kaavoitus- ja rakennusmääräyksissä sekä perinteisten metsäteollisuustuotteiden asemassa.

Huomiota tulisi kiinnittää puutuotteiden jalostusarvon lisäämiseen ja uuden teknologian mahdollisuuksiin. Tätä kautta on saavutettavissa ympäristöllisiä hyötyjä sekä työllisyyden ja vientikilpailukyvyn parantumista. Puuvarat eivät lähivuosikymmeninä aseta esteitä puun uusien käyttöideoiden toteuttamiselle.

Puun käyttömahdollisuuksien hyödyntämiseksi tarvitaan toimia muun muassa seuraavilla alueilla:

  • Järeiden tukkien hyödyntäminen rakentamisessa. Hirsirakenneperinne olisi löydettävä uudelleen sekä hyödynnettävä nykytekniikan mahdollisuudet työstötekniikassa, liitosjärjestelmissä, lämmöneristyksessä ja rakennesuunnittelussa.
  • Puu on elävä materiaali, jonka käyttäytymisen ymmärtäminen ja ennustaminen on lähtökohta puun käytön lisäämiselle.
  • Puun lujuuslajitteluun tarvitaan uusia ja tarkempia menetelmiä, jotka voivat perustua muun muassa sähkönjohtavuuteen, mikro- tai infrapuna- aaltojen hyödyntämiseen.
  • Selluloosapohjaisen vaatetustekstiili
  • viskoosin - käyttöä rajoittavien ympäristöongelmien ratkaisu hyödyntäisi monta eri teollisuuden alaa. Selluloosapohjaisia kuituja voidaan käyttää myös muissa tarkoituksissa, kuten maanrakennuksessa, öljyonnettomuuksien torjunnassa, paperiteollisuuden suodatusprosesseissa.
  • Puun muotoa, lujuutta, tiheyttä, kovuutta, väriä ja kulutuskestävyyttä voidaan muuttaa puun kuumavalssauksen avulla. Puun muotoiltavuus yhdistettynä puun käsittelyyn esimerkiksi halkaisemalla lisää puun kosteuden- ja lahonkestävyyttä merkittävästi.
  • Hyödyntämättä jäävää sahanpurua kertyy joka vuosi noin 2 miljoonaa kuutiometriä, joka olisi käytettävissä yhdistelmämateriaalina esimerkiksi muovin kanssa. Puujauheen tehokäyttöä, jossa hyödynnetään puun sisältämät entsyymit, energiasisältö sekä muut ominaisuudet, tulisi tutkia kokonaisuutena.
  • Puun yksipuolisesta bulkkikäyttö -ajattelusta johtuu, että puurakenteiden suunnittelijan ja jatkojalostajan kannalta katsottuna korkealaatuista suomalaista puuta on huonosti saatavilla. Puun jatkojalostustarpeiden moninaisuus tulisi nähdä jo metsiköiden kasvatusvaiheessa. Puun korjuussa pitää siirtyä täsmällisempiin käyttötarkoitusta parhaiten palveleviin korjuutapoihin.

Metsänhoito ja puunkorjuumenetelmistä on luotava uusi laatuosaamisen alue metsätalouteen. On varauduttava sertifioimaan laatupuu erityisellä laatuleimalla. Puumuotoilussa on tavoiteltava uudelleen menetettyä maailman ykkössijaa.

  • Puun käyttö kemianteollisuuden raaka-aineeksi tulee ottaa entistä voimallisemman kehityspanostuksen kohteeksi.

5. MAASEUTU

Maatalouden kapasiteettia, peltoa, koneita, laitteita, rakennuksia ja ihmistyövoimaa on käytettävä omavaraisen elintarviketuotannon lisäksi biopolttoaineiden tuottamiseen. Perheviljelmäpohjaisuus yhdistää elintarvikkeiden tuotannon sekä energia- ja metsätalouden raaka-ainehuollon pellolla ja metsässä. Yrittäjyyden dynamiikka tuo toimintaan asiakaslähtöisyyttä.

Suomalaisten elintarvikkeiden korkeaa laatua on varjeltava kehittämällä tuotantotapoja luonnonmukaiseen suuntaan. Suomen ei kannata tavoitella maataloustuotannolleen identtisyyttä EU-tuotteiden kanssa. Puhdas kasvituotanto ja eettisesti korkeatasoinen kotieläintuotanto ovat suomalaisten elintarvikkeiden kilpailuvaltit.

Maataloustuotannon ja elintarviketeollisuuden on kierrätettävä jätteensä lannoitteeksi peltoon ja raaka-aineeksi energiantuotannolle. Siksi jätelietteeseen ei saa päästää raskasmetalleja.

Lähiaikojen suurimpiin energia- ja maaseutupoliittisiin päätöksiin kuuluu biodieselin (rypsistä) käyttöönoton edistäminen, etanolitehtaan (ohrasta) rakentaminen korvaamaan metanoli bensiinin lisäaineena ja hakkeen hyötykäyttö pyrolyysiöljyn (puu) lähteenä.

Suomessa voidaan esimerkiksi Itävallan mallin mukaan tuottaa biopolttoaineita nykyisin kesannoituina olevilla pelloilla, jolloin päästäisiin passiivisuuden tukemisesta kansantaloutta hyödyntävän tuotannon tukemiseen ja tuonnin korvaamiseen.

Rypsipohjaisen biodieselin tuotannon aloittaminen edellyttää yhteensä noin 60 Mmk:n investointia esteröintilaitokseen. Tuottamalla kesantopellolla tuontia korvaavaa polttoainetta (ja syntyvää valkuaisrehua, joka korvaa soijarouheen tuontia) säästää kansantalous valuuttamenoja lähes 1200 markkaa/hehtaari.

5.1 Elintarvikeet Suomesta

Kansallinen Hyvää Suomesta - elintarvikeprojekti pyrkii rakentamaan koko elintarviketalouden arvoketjun yhteistyön. Projektin tavoitteena on merkitä kaikki Suomessa pääosin suomalaisesta raaka-aineesta tehdyt elintarvikkeet uudella kotimaisuusmerkinnällä.

Tämän merkitsemisen tarkoituksena on erottaa kotimaiset elintarvikkeet tuontielintarvikkeista. Kotimaisuusmerkin avulla kuluttajan on helppo tehdä valintasa. Elintarvikkeiden kansantaloudellinen asema tulee jatkossa olemaan sama kuin esimerkiksi puunjalostustuotteiden.

Ostaessaan suomalaisia elintarvikkeita suomalainen ostaa työpaikkoja kotimaahan, tarkastettua laatua ja sitä kautta terveyttä, hyvää ympäristöä ja elävän maaseudun sekä vahvemman valuutan.

Elintarviketalouden kilpailukyky on yhteinen hanke, jossa maatalouden kanssa teollisuus, elintarviketyöläiset, kauppa, kuluttajaliike ja valtio voivat edistää kansallisia etujamme. Pienen ja suuren elintarviketeollisuuden on yhdessä toimien huolehdittava siitä, että kotimainen elintarvikevalikoima kattaa kuluttajien toiveet.

5.2. Elintarviketalous kansan taloudessa

Suomalaiset syövät vuodessa noin 55 miljardin markan arvosta elintarvikkeita. Elintarviketeollisuuden bruttoarvo on noin 45 miljardia markkaa vuodessa. Raaka-aineen perusteella määritellen ruoka on siis maan kolmanneksi suurin teollisuudenala, heti puun ja metallin jälkeen.

Kun elintarviketeollisuuden tuotannon bruttoarvosta vähennetään koko tuotantoketjun tuontipanokset, jää kotimaisen työn ja pääomapanosten korvauksina jalostusarvoa noin 32 miljardia markkaa.

Summan suuruudesta saa kuvan, kun muistetaan, että noin puolet Suomen nettovientituloista on peräisin metsäsektorilta ja suuruudeltaan vain joitakin miljardeja enemmän. Voidaan siis sanoa, että jos ruoka tuotaisiin Suomeen, lähes koko metsäsektorin vientitulo menisi laskun maksamiseen.

Elintarviketalouden merkitystä maan sisäisen tasapainon kannalta voi tarkastella työllisyyden näkökulmasta. Koko suomalainen elintarvikeketju työllistää ennen vähittäiskauppaa noin 300 000 ihmistä. Tästä noin puolet tekee työtä maatiloilla ja toinen puoli teollisuudessa, liikenteessä ja välituotteiden kaupassa.

Pelkästään maatilataloudessa on tällä hetkellä runsaan 100 miljardin markan pääomakanta, johon kohdistuu runsaan 25 miljardin markan lainakanta.

6. BIODIESELIN KANSANTALOUDELLISISTA VAIKUTUKSISTA

Viljelykasvien jalostuksesta nestemäiseksi polttoaineeksi on olemassa kaksi käytäntöön vietyä esimerkkiä Brasiliasta ja Yhdysvalloista. Peltobiomassan muunto polttoaineeksi on Euroopassa kompastunut lähinnä taloudellisiin seikkoihin; biopolttoaineet ovat olleet hinnaltaan kaksinkertaisia fossiilisiin polttoaineisiin verrattuna.

Kasvihuoneilmiö ja siihen liittyvät kansainväliset sopimukset hiilidioksidipäästöjen rajoittamisesta ovat muuttamassa tilannetta. Lisäksi pitkällä aikavälillä fossiilisten polttoaineiden hinta voi nousta varantojen aikaa myöten supistuessa. Tällä hetkellä biodieselprojektit ovat etusijalla mm. suurimpien EY-maiden bioenergiaohjelmissa. EY:n tavoitteena on, että liikenne-energian kokonaiskäytöstä 5-8 prosenttia olisi bioenergiaa.

Tehdyissä biopolttoaineen kokeissa päädyttiin käyttämään taloudellisten ja teknisten seikkojen perusteella rypsimetyyliesteriä (RME). Lähdettäessä siemenestä saadaan prosessissa ensivaiheessa raakaa rypsiöljyä sekä rouhetta, jota voidaan käyttää mm. valkuaisrehuraaka-aineena.

Rypsiöljystä päädytään raffinoimalla ja esteröimällä dieselpolttoaineena käytettävään rypsimetyyliesteriin ja glyseroliin. Massataseen mukaan, jos hehtaari tuottaa 1,82 tonnia siementä, saadaan 0,689 tonnia esteröityä öljyä ja 0,083 tonnia raakaglyserolia.

6.1. Tuotannon laajuus Suomessa

Rypsin ja siten rypsiöljyn tuottaminen tulee tällä hetkellä Suomessa kalliimmaksi kuin esimerkiksi Keski-Euroopassa. Tämänkin vuoksi tuotannon laajuuden kannalta on ratkaisevaa miten sivutuotteena saatavat rehuraaka-aineet voidaan hyödyntää.

Rypsirouhetta voidaan käyttää ensisijaisesti kotieläinrehuna korvaamaan tuontisoijaa. Lisäksi rypsirouhetta voidaan käyttää viljelyssä kate- tai lannoiteaineena. Suomen oloissa lienevät rehun käyttömahdollisuudet ratkaisevia.

Öljykasvien viljelyala on vaihdellut Suomessa 60 ja 70 tuhannen hehtaarin tuntumassa. 1992 viljelyala oli 72 000 hehtaaria ja sato 133 tuhatta tonnia. Valkuaisrehua saadaan 70-80 000 tonnia vuodessa. Soijarehun tuonti oli vuonna 1991 noin 130 000 tonnia.

Jos myös tuntivalkuainen korvattaisiin kotimaisella rehulla - mikä ruokintateknisesti olisi mahdollista, kotimainen rypsintuotantoala voitaisiin lähes kolminkertaistaa, eli nostaa noin 200 000 hehtaariin.

Olemassaolevaa peltoalaa jouduttaneen poistamaan ylituotannon vuoksi tuotannosta vähintäin 500 000 hehtaaria. Ala on käytettävissä mm. erilaiseen non-foodtuotantoon kuten bioenergiaan. Bioenergiatuotannolla on lisäksi merkittäviä ympäristöetuja, työllisyyttä ja alueellista kehitystä tukevia vaikutuksia sekä vaikutuksia myös maan huoltovarmuuden ylläpitämiseen.

Rypsinviljelyalan laajentaminen kohottaa myös maan huoltovarmuutta kriisiaikojen varalta. Sen avulla voidaan pitää peltoalaa aktiiviviljelyssä vaihtoehtoja enemmän, mikä luo esimerkiksi metsänviljelyä paremmat mahdollisuudet ottaa mahdollisen kriisin puhjetessa peltoalaa ravinnontuotantoon. Lisäksi, käyttämällä rypsiöljyä polttoaineena ylläpidetään tehokkaasti kotimaisen moottoripolttoaineen tuotannon teknistä ja tuotannollista valmiutta. Polttoainehuolto on kriisiaikojen suhteen huoltovarmuuden kriittisimpiä kohtia. Kuljetukset ja myös ravinnontuotanto riippuvat polttoaineen jatkuvasta saatavuudesta.

Biopolttoneisteiden tuotannon kehittäminen on sekä teknologia- että maatalouspolitiikkaa. Tuotantoa tulee joka tapauksessa kehittää määrätietoisesti kokeilumittakaavassa. EU-jäsenyyden toteutuessa raaka-aineen hinta laskee ja biopolttonesteiden verokohtelu huojentuu, jolloin avautuvat olennaisesti laajemmat biodieselin tuotantoedellytykset.

Tuotannon laajuus riipuu viimekädessä, siitä, otetaanko päätöksenteossa huomioon biopolttonesteiden positiiviset ulkoisvaikutukset. Joka sanoo, ettei niitä pidä ottaa huomioon, sanoo samalla ettei niitä ole.

7. JÄTTEIDEN HYÖTYKÄYTTÖ JA KIERRÄTYS

Tavoitteena on tavaroiden ja tuotannon syklinen käsittely, jälleenkäyttö ja uudelleenkäyttö, tarkempi luonnonvaratalous ja pienemmät jätemäärät. Keskeinen keino on tavaran elinkaarianalyysiin pohjautuva tuotevastuu, joka on sovitettu saastuttaja maksaa -periaatteeseen.

Tavarantuottajien on ratkaistava ympäristöongelma heti tuotannon alussa. Tuottajan vastuu sulkeutuu tavaran koko elinkaaren mittaiseksi. Yhteiskunnan tarve jätteen sijoittamiseen vähenee ja ongelma "jäte on raaka-aine väärässä paikassa" pienenee.

Uuden jätehuoltolain pitää periaatteiltaan olla kuluttajalähtöinen. Sen mukaan poliittisten päätösten on tuettava kiertokulkuyhteiskuntaa: tavaroiden on oltava kestäviä, vaarattomia, edelleen käyttökelpoisia raaka-aineena, biologisesti hajoavia tai helposti purettavia. Näiden toimien helpottamiseksi on jätteet voitava lajitella ja erotella kotitalouksissa.

Saastuneiden maa-alueiden puhdistamista on ns. vanhojen alueiden osalta tuettava yhteiskunnan varoin. Puhdistustoimet vähentävät tulevia ympäristöriskejä erityisesti pohjavesien osalta. Puhdistus luo itsessään hyödyllistä yritystoimintaa ja työllistää. Lisähyöty saadaan alueiden palautumisesta infrastruktuuriin.

Keskimääräisen kunnostushankkeen kustannusarvio on 1 Mmk. Suomessa on säilytettävä mahdollisuus jätemetallien hyötykäyttöön terästehtaissa (esim.autopaloittamoromu) ja tuettava pienyritysvaltaisia metallien pintakäsittelylaitoksia. On huomattava, että yritysideoita kierrätykseen ja jälleenkäsittelyyn, esimerkiksi jätemuovin jatkojalostuksen, tekstiilijätteen hyödyntämiseen ja painomusteen kierrättämiseen on olemassa.

Lähemmin seuraavissa tausta-aineistoissa:

Bioenergian edistämisohjelma Valtioneuvoston kannanotto, KTM:n taustaselvitys, KTM 1994.

Bioenergia-tutkimusohjelman suunnitelma vuosille 1993-1998, Johtoryhmän raportti 1992/VTT.

Hyvää Suomesta -elintarvikeprojektin tiedotuslehti 1/1994.

Linear vs. cyclic processing of resources, Kar-Erik Erikson, Chalmers Technical Institute, Sweden 1993

Puun uudet käyttömahdollisuudet, J. Keränen, P. Kettunen Tampereen Teknillinen Korkeakoulu, Raportti 38/1993.

"Takaisin puuhun" -artikkeli, Suomen Kuvalehti, Tutta Runeberg, SK 33/1993.

Teknologiakatsaus 1993, TEKES, Helsinki 1993

Ympäristöteollisuuden kaupallistaminen, Salminen, Mettälä, KTM:n tutkimuksia ja raportteja 19/1993

Lisäksi: Lukuisa joukko asiantuntijakommentteja teollisuudesta, tutkijoilta, ympäristöaktiiveilta ja virkamiehiltä.

KESKUSTA EDUSKUNATVAALEISSA 1995

VIHREÄ TEOLLISTAMINEN

Ympäristökriisin kärjistyessä kaikkialla maailmassa on löydettävä luonnon kannalta kestävät ratkaisut tuotannolle.

Vihreä teollistaminen perustuu uusiutuvien luonnonvarojen lisääntyvään käyttöön. Tuotannon kierrot suljetaan: päästöt minimoidaan ja jätteet käytetään hyödyksi.

Uuden teknologian kehittäjille ovat avoinna nopeasti kasvavat markkinat kaikkialla maailmassa. Puhtaat energialaitokset, säästävät mittausjärjestelmät ja uusiutuvasta raaka-aineista tehdyt tuotteet kelpaavat maailmalla ympäristötietoiselle kuluttajalle.

Bioenergian tuotanto ja käyttö sopii Suomelle erinomaisesti. Runsaat metsät tuottavat puuta ja pellot kasvavat elintarvikkeiden lisäksi muuta biomassaa - ja näin myös suomalainen maaseutu säilyy elävänä.