Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.uta.fi/pohtiva/ohjelmalistat/KESKP/181

Keskustapuolue

Keskustapuolueen aluepoliittinen ohjelma


  • Puolue: Keskustapuolue
  • Otsikko: Keskustapuolueen aluepoliittinen ohjelma
  • Vuosi: 1973
  • Ohjelmatyyppi: erityisohjelma

ALUEPOLITIIKAN TAVOITTEET

KESKUSTAPUOLUE

KESKUSTAPUOLUEEN ALUEPOLIITTINEN OHJELMA

Hyväksytty puoluevaltuuskunnan kokouksessa Rovaniemellä 14.-15.4.1973.

SISÄLTÖ:

I KESKUSTAPUOLUEEN ALUEPOLITIIKAN TAVOITTEET
Keskustapuolueen yleiset tavoitteet
Keskustalaisen aluepolitiikan perusteet

II YHTEISKUNNAN ALUEELLINEN TILA
Keskittyminen on hallitseva kehityspiirre
Keskittymisen syyt
Keskittymisen seuraukset

III SUOMEN ALUEPOLITIIKAN KEHITYS
Varsinainen kehitysaluepolitiikka
Aluepolitiikan arviointia

IV ALUEPOLITIIKAN PERIAATTEELLISET SUUNTAVIIVAT

V ALUEPOLITIIKAN TOIMINTALINJAT
Elinkeinotoiminnan ohjaaminen
Palvelujen saatavuus
Suunnittelu ja hallinto
Aluepolitiikka - hyvinvointipolitiikkaa

I KESKUSTAPUOLUEEN ALUEPOLITIIKAN TAVOITTEET

Keskustapuolueen yleiset tavoitteet

Ihmisyys ja sen kehitystarve uudistamisen perustaksi

Keskustapuolue toimii Suomen kansan henkisen ja aineellisen hyvinvoinnin kohottamiseksi, kansan elinehtojen parantamiseksi sekä yhteiskunnallisen tasa-arvoisuuden ja oikeudenmukaisuuden toteuttamiseksi. Ihmisyyden kehitystarve ja sen edellytykset on pantava kaiken yhteiskunnallisen ja valtiollisen uudistamisen pohjaksi. Ihmisten moninaiset sosiaaliset, henkiset ja aineelliset tarpeet on otettava yhteiskuntaa kehitettäessä huolellisesti ja tasapainoisesti huomioon. Jokainen ihminen tarvitsee riittävien aineellisten elinehtojen lisäksi henkisiä virkkeitä ja mahdollisuuksia persoonallisuutensa kehittämiseen. Ihminen tarvitsee myös turvallisuutta luovia ja elämää rikastuttavia kiinteitä ihmissuhteita.

Keskustapuolue toimii sellaisen yhteiskunnan luomiseksi ja säilyttämiseksi, jossa ihmisten tarpeet tulevat tyydytetyiksi ja jossa toteutuvat ihmisen perusoikeudet: oikeus vapauteen ja turvallisuuteen, ajatuksen, sanan ja uskonnon vapaus sekä kokoontumis- ja yhdistymisvapaus. Ihmisten sivistyksellistä, sosiaalista ja taloudellista tasa-arvoisuutta on edistettävä. Jokaisella on oltava yhtäläiset mahdollisuudet saada taipumustensa ja toivomustensa mukaista koulutusta sekä ammattitaitonsa ja edellytystensä mukaista ja oikeudenmukaisesti palkattua työtä. Työtilaisuudet on pyrittävä järjestämään siten, että jokainen ihminen voisi vapaasti valita asuinpaikkansa. Kaikille tulee luoda viihtyisät ja terveelliset työ- ja asumisolosuhteet. Sosiaaliturvaa on kehitettävä tasapuolisesti myös eri alueilla. Kaikille tulee luoda tasaveroiset mahdollisuudet vapaa-aikaan ja virkistykseen sekä taipumustensa mukaisiin harrasteisiin.

Ihmiselämän perusta on elinkelpoinen, turmeltumaton luonto. Sen suojeleminen, luonnon tasapainon säilyttäminen ja luonnonvarojen riittävyydestä huolehtiminen on yhteiskunnan keskeinen tehtävä. Läheisyys luontoon kuuluu erottamattomasti viihtyisään ja terveelliseen elinympäristöön. Ihmisten on päästävä siitä tasa-arvoisesti osallisiksi. Elinympäristömme suojeleminen ja parantaminen, luonnonvarojen riittävyys ja yhteiskuntakehityksen alueellinen tasapainoisuus on otettava yhteiskuntaa rakennettaessa entistä suuremmassa määrin huomioon.

Keskustapuolue pyrkii muuttamaan yhteiskuntaa ennakkoluulottoman uudistuspolitiikan avulla. Yhteiskunnan uudistamisen edellytyksenä on, että ihmiset ovat tietoisia muutosten tarpeellisuudesta ja ovat valmiita tukemaan uudistuksia. Tämä korostaa keskustapuolueen politiikan ihmiskeskeisyyttä: yhteiskuntaa voidaan muuttaa vain siten, että ihmisten asenteet ja käyttäytyminen muuttuvat. Keskustapuolue korostaa yhteisvastuun merkitystä. Meidän on tunnettava vastuuta kanssaihmisistä ja koko yhteiskunnasta. Tasa-arvo on siten henkilökohtaisista tai ryhmäeduistamme riippumaton hyväksymämme periaate.

Keskustalaisen aluepolitiikan perusteet

Hajakeskitetty, desentralisoitu yhteiskunta tavoitteena

Keskustalaisen aluepolitiikan päämääränä on alueellisesti tasapainoisen, desentralisoidun eli hajakeskitetyn yhteiskunnan luominen. Hajakeskittävä aluepolitiikka on keskustapuolueen tavoitteiden mukaisen ihmiskeskeisen, tasa-arvoisen, viihtyisän ja luonnonmukaisen yhteiskunnan luomisen välttämätön edellytys.

Hajakeskitys lisää tasa-arvoa

Hajakeskittäminen luo edellytykset tasavertaisten elinmahdollisuuksien aikaansaamiselle kaikille ihmisille. Toimeentulomahdollisuuksien tasainen jakautuminen tekee mahdolliseksi maaseudun ja kehitysalueiden tasapainoisen kehityksen ja pysäyttää niiden autioitumisen. Syrjäalueiden autioitumisen pysäyttäminen parantaa ratkaisevasti mahdollisuuksia näiden alueiden palveluvarustuksen ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi. Keskustapuolueen tavoitteena on, että kaikki ihmiset voisivat saada työtä kotiseudultaan, jos he sitä haluavat, ja että riittävän korkeatasoinen ja monipuolinen palveluvarustus voitaisiin ylläpitää koko maassa.

Tungosalueiden muodostumista vastustava hajakeskittävä aluepolitiikka luo puitteet tasavertaisten elinehtojen tarjoamiselle myös kaupunkimaisen asutuksen piirissä eläville ihmisille. Eteläisten keskusten ruuhkautumisen pysäyttäminen helpottaa puolestaan näillä alueilla asuvien pieni- ja keskituloisten ihmisten asemaa. Suurkaupunkikeskittymien muodostumista estämällä voidaan kaupunkikeskuksissakin järjestää läheinen kosketus luontoon sekä pitää ympäristö terveellisenä ja puhtaan viihtyisänä. Hajakeskitetyssä yhteiskunnassa voidaan kaupunkiasutuksenkin piirissä rakentaa väljiä asuma-alueita.

Hajakeskitetty yhteiskunta luonnonmukainen ja ympäristöystävällinen

Tuotantotoiminnan ja asutuksen keskittyminen rasittaa voimakkaasti keskitysalueiden luontoa. Asutuksen ja tuotannon jakautuminen yli koko maan antaa mahdollisuuden luonnonvarojen huolelliseen hoitamiseen ja niiden tasapainoiseen hyväksikäyttöön. Hajakeskitetyssä yhteiskunnassa luonnonvaroja voidaan käyttää tarkoituksenmukaisemmin ihmisten todellisen hyvinvoinnin lisäämiseen ja vältytään luonnonvarojen liikakäytöltä.

Hajakeskittäminen on kansantaloudellisesti edullista

Koska tuotannon ja asutuksen hajakeskittäminen tekee mahdolliseksi luonnonvarojen hoidon ja niiden tasapainoisen hyväksikäytön, on desentralisoitu yhteiskunta myös kansantaloudellisesti edullisin. Lisäksi hajakeskitetyssä yhteiskunnassa voidaan tehokkaimmin käyttää hyväksi jo tehdyt yhteiskunnan investoinnit sekä vältytään toisaalta suorittamasta keskittymiseen liittyviä huomattavan kalliita ylimääräisiä investointeja.

Hajakeskittävä aluepolitiikka parantaa kansanvaltaisuutta

Hajakeskitetyssä yhteiskunnassa voidaan paikallisten asioiden hoitoa koskeva hallinto jäsentää riittävän pieniksi yksiköiksi, joissa ihmisten on mahdollista todella vaikuttaa lähiympäristön asioihin. Keskustapuolueen pyrkimyksenä on tasoittaa alueellisia eroja siten, että eri alueilla paikallishallinnon käytössä on riittävästi voimavaroja alueen ihmisten hyvinvoinnin ja viihtyvyyden lisäämiseksi. Keskeinen aluepoliittinen tehtävä on väliportaan hallinnon kansanvaltaistaminen, jotta ihmiset voisivat vaikuttaa myös laajemmin kotiseutunsa kehitykseen.

Hajakeskitetty yhteiskunta on viihtyisä ja turvallinen

Hajakeskitetyn yhteiskunnan väljä, luonnonmukainen ja puhdas elinympäristö on ihmisen hyvinvoinnin ja viihtyvyyden kannalta ihanteellinen elintila. Keskustapuolueen mielestä asutus tulisi eri asteisissa taajamissa ja haja-asutusalueilla pyrkiä järjestämään siten, että asutuksen muoto edistäisi ihmisten välistä kanssakäymistä ja yhteistyötä. Asuntorakentamisessa pitää pääsuuntana olla pientalojen rakentaminen, joista voidaan muodostaa kylätyyppisiä asuinyhteisöjä. Tämä on mahdollista vain hajakeskitetyssä yhteiskunnassa.

Hajakeskitetty yhteiskunta on turvallinen, sillä se on vastustuskykyinen ulkoisia ja sisäisiä häiriöitä vastaan. Toisaalta ihmiskeskeinen, desentralisoitu yhteiskunta on omiaan ehkäisemään monien yhteiskunnan sisäisten häiriötekijöiden, kuten huumeiden väärinkäytön ja rikollisuuden lisääntymistä. Ihmisten sopuisan turvallisen yhteiselämän kannalta hajakeskitetty yhteiskunta on paras vaihtoehto.

Hajakeskittävään aluepolitiikkaan

Keskustapuolue edellyttää nykyisen keskittymissuuntauksen pikaista pysäyttämistä ja tavoitteellisen hajakeskittävän aluepolitiikan asteittaista toteuttamista. Vain luomalla hajakeskitetty yhteiskunta voidaan luoda keskustapuolueen tavoitteiden mukainen ihmiskeskeinen, viihtyisä ja luonnonmukainen yhteiskunta. Ellei hajakeskittävän aluepolitiikan aloittamisesta ja toteuttamisesta voida yhteisesti sopia, kulkee yhteiskuntamme kehitys ihmiselle ja ympäristölle kielteiseen suuntaan.

II YHTEISKUNNAN ALUEELLINEN TILA

Keskittyminen on hallitseva kehityspiirre

Keskittyminen on yleismaailmallinen vinosuuntaus

Alueellisen kehityksen tasapainottomuus ja keskittyminen ilmenee laajimmillaan teollistuneiden maiden ja kehitysmaiden välisenä kuiluna. Teollistuneet maat ovat kyenneet luomaan väestölleen hyvin korkean aineellisen elintason samaan aikaan kun monet teollistumattomat kehitysmaat kamppailevat köyhyyden kierteessä. Kun teollistuneiden maiden hallussa on valtaosa tehokkaan tuotannon edellytyksistä - tiedosta, koulutetusta työvoimasta, pääomista ja korkeatasoisesta teknologiasta, kasvaa kuilu rikkaiden teollisuusmaiden ja köyhien kehitysmaiden välillä edelleen päinvastaisista ponnistuksista huolimatta.

Mutta myös teollistuneiden maiden kesken on olemassa huomattavia kehityseroja, joiden muodostumista ulkomaankaupan kehitys jouduttaa. Yksin Euroopassa on tällä hetkellä alueellisten kehityserojen vuoksi yli kymmenen miljoonaa ihmistä, jotka työskentelevät oman maansa rajojen ulkopuolella. Tämä kansainvälinen muuttoliike on rasittanut erityisesti pieniä ja voimavaroiltaan heikkoja Euroopan reuna-alueita, kuten Suomea, josta pohjoismaisen työmarkkinasopimuksen salliman vapaan työvoiman liikkuvuuden puitteissa on siirtynyt runsaasti työvoimaa Ruotsiin. Muutoin valtakuntien rajat ja valtioiden asettamat muut esteet ovat suureksi osaksi padonneet kansainvälisen muuttoliikkeen painetta.

Keskittyminen suuntautuu suurkeskuksiin - muut alueet köyhtyvät

Eri maiden sisällä keskittymistä tapahtuu teollistuvien alueiden ja kaupunkimaisen asutuksen kasvuna sekä toisaalta kehitysalueiden ja maaseudun kehityksen hidastumisena tai taantumisena. Pitkälle teollistuneille ja nopeasti teollistuville maille on tyypillistä, että niissä tuotanto ja asutus keskittyy yhä suuremmassa määrin suppeille suurkaupunkialueille. Muut alueet jäävät raaka-aineita ja työvoimaa teollistuneille alueille luovuttavaksi takamaaksi, kehitysalueeksi. Maa- ja metsätalouden rationalisointi ja ylituotannon supistaminen kiihdyttävät muuttoliikettä. Kun työpaikat ja palvelukset keskittyvät yhä suuremmassa määrin suurkaupunkiseuduille, muuttoliike suuntautuu suoraan tungosalueille tai ulkomaille. Suurten teollisuuskeskittymien ja suurkaupunkien kasvun jatkuessa toimeentuloerot niiden väestön keskuudessa kasvavat. Taantuvien alueiden keskuksetkin alkavat vähitellen menettää väestöpohjaansa.

Suomessa keskittyminen voimakasta teollistumiskautena

Suomessa, kuten muissakin teollistuneissa maissa alueelliset ongelmat ovat lisääntyneet teollistumisen tahdissa. Erityisesti 1960-luku, jonka aikana elinkeinorakenteen muutos oli äärimmäisen voimakas, oli myös alueellisten ongelmien kärjistymisen aikaa. Päättyneen vuosikymmenen aikana tapahtuneesta työpaikkojen lisäyksestä peräti 95 % eli noin 90 000 työpaikkaa kohdistui Helsingin seudulle. Näistä 40 000 on sijoittunut Helsingin kantakaupungin alueelle, jonka työpaikkamäärä on yhtä suuri kuin Turun, Tampereen, Oulun ja Lahden yhteinen. Muiden alueiden osaksi tulleista noin 5 000 työpaikasta vain osa sijoittui kehitysalueille. Kun kehitysalueilla samaan aikaan työvoiman tarjonta voimakkaasti lisääntyi suurten ikäluokkien tullessa työikään ja peruselinkeinojen luovuttaessa työvoimaa, oli maamme sisäinen muuttoliike ja siirtolaisuus varsinkin vuosikymmenen lopussa hyvin voimakasta. Nykyisin edellytyksin laaditut ennusteet osoittavat keskittymisen jatkuvan 1970-luvulla voimakkaana.

Keskittyminen ei ole kansan tahdon mukaista

Valtaosalle muuttajista siirtyminen pois kotiseudulta on vastenmielistä, mutta usein se on ollut ainoa mahdollisuus toimeentulon turvaamiseksi. Nyt kun muuttaminen yhä useammin merkitsee siirtymistä suurkaupunkiseudulle, osoittautuu keskittyminen entistä selvemmin ihmisten tahdon vastaiseksi kehityssuunnaksi. Suurkaupunkiympäristössä ihmisille ei voida tarjota hyvää elinympäristöä. Ihmisten valtaosa asuisi mieluimmin pientaloissa, mihin vain varakkaimmilla ihmisillä on suurkaupungeissa varaa. Tämä koskee erityisesti nuorisoa, jota valtaosa muuttajista on. Suurin osa työpaikkojen, koulutusmahdollisuuksien ja palvelusten keskittymisen vuoksi muuttavista nuorista haluaisi asua kotiseudullaan maaseudulla tai maaseutukeskuksissa.

Keskittymisen syyt

Teollistuneille ja teollistuville yhteiskunnille on tyypillistä, että niiden kehitys nojaa luonnontieteiden ja tekniikan edistymisen mukanaan tuomiin uusiin mahdollisuuksiin. Kun teollistuminen nykyisessä muodossaan alkoi 1800-luvulla, osoittautui teollinen tuotantojärjestelmä heti entisiä tuotantotapoja tehokkaammaksi. Se levittäytyi niihin maihin ja niille alueille, joissa teollistumisen yhteiskunnalliset edellytykset olivat olemassa. Näihin maihin ja näille alueille on vähitellen kehittynyt nykyaikaisen teknologian kehittämisessä tarvittava tieto ja taito, jotka ovat nykyisin tärkeimmät tehokkaan tuotannon edellytykset. Tuotantoon tarvittavat pääomat kerääntyvät teollisuuden keskuksiin. Pääomien kertymistä edistää se, että raaka-aineet ja puolivalmisteet ovat suhteellisesti halvempia kuin valmiit teollisuustuotteet. Raaka-ainevarojen sijainnilla on usein vain vähäinen merkitys tuotannon alueelliselle sijoittumiselle, sillä kuljetustekniikan kehitys on voimakkaasti vähentänyt kuljetuskustannuksia. Mikäli nykyaikaiseen teknologiaan perustuvan teollisen tuotantotoiminnan annetaan kehittyä vapaasti omien pyrkimystensä mukaan tai jos sitä yhteiskunnan toimenpitein lyhytnäköisesti yritetään ohjata mahdollisimman suuren kasvun ja tehokkuuden saavuttamiseksi, on seurauksena tuotannon ja väestön voimakas keskittyminen.

Yritysten sijoittuminen Suomessa

Suomen sekatalousjärjestelmässä keskittyminen on tapahtunut yksityisen talouselämän ratkaisujen tuloksena. Myös julkinen valta on sitä omalta osaltaan voimakkaasti lisännyt. Yksityiselle talouselämälle tehokkuus ja kasvu ovat luonnollisia päämääriä, joita se toteuttaa yhteiskunnan asettamin edellytyksin. Yhteiskunnalla on luonnollisesti päävastuu alueellisesta kehityksestä, sillä se asettaa yksityiselle talouselämälle toiminnan puitteet. Lisäksi huomattava osa perusteollisuudesta on valtion määräysvallassa. Myös julkisen vallan oma toiminta, kuten palvelusten järjestäminen ja julkisten investointien suuntaaminen vaikuttaa keskeisesti alueelliseen kehitykseen. Sekä julkisen että yksityisen liike-elämän keskushallinto kasvaa ja keskittyy erityisesti Helsingin kantakaupungin alueelle.

Aivan viime aikoihin asti valtiovallan toimenpiteet alueellisen kehityksen tasapainottamiseksi ovat olleet vaatimattomia verrattuna niihin lukuisiin toimenpiteisiin ja pyrkimyksiin, joilla tasapainottomuutta on valtion toimenpitein lisätty. Valtion oma yritystoiminta on toiminut keskittymistä aiheuttavien liikeperiaatteiden mukaan. Samaan aikaan kun on vähitellen päästy toteuttamaan erityisiä kehitysaluepoliittisia toimenpiteitä, ovat syrjäalueiden kehitysedellytykset toisaalta jopa heikentyneet, ainakin suhteessa teollisuus-Suomeen.

Erityisesti kuljetus- ja tietoliikenneyhteyksien heikkous ja niiden kalleus sekä energian korkea hinta syrjäalueilla ovat esteenä näiden alueiden elinkeinoelämän kehitykselle. Samoin verorasitus on kehitysalueilla raskaampi kuin teollisuus-Suomessa. Kun valtion eri hallinnonhaarojen toiminta on nojautunut kehitysalueiden tyhjentämistä osoittaviin väestöennusteisiin, on se usein tukenut kehitysalueiden tyhjenemistä. Erityisesti aktiivisen työvoima- ja koulutuspolitiikan pääsuuntaus on ollut muuttoliikkeen helpottaminen ja lisääminen. Yhteiskunnan tähänastinen toiminta on siis pääosin tukenut keskittymistä, vaikka joillakin aloilla onkin päästy toimenpiteisiin alueellisen kehityksen tasapainottamiseksi.

Keskittymisen seuraukset

Keskittyminen lisää eriarvoisuutta

Yhteiskunnan alueellinen keskittyminen on keskeisin eriarvoisuutta aiheuttanut ja sitä lisäävä kehityssuunta. Ennen muuta tämä merkitsee eriarvoisuutta mahdollisuuksissa saada työtä ja toimeentuloa. Kehitysalueiden vaivana on jatkuva ja ajoittain sietämättömän vaikea työttömyys. Saatavilla olevat työt ovat usein tilapäisiä ja heikosti palkattuja. Ruuhka-alueilla sen sijaan vallitsee työvoimapula, mistä syystä palkkataso pyrkii jatkuvasti kohoamaan nopeammin kuin muualla. Valtaosa tarjolla olevista työpaikoista on hyvin palkattuja ja jatkuvan toimeentulon turvaavia. Keskittymiseen liittyvä muuttotappiokuntien väkiluvun aleneminen ja väestörakenteen vinoutuminen heikentävät niiden taloudellisia voimavaroja, mistä syystä kunnan palvelutasoa ei kyetä pitämään riittävän korkeana huolimatta usein kohtuuttoman raskaasta verorasituksesta.

Mutta eriarvoisuutta ilmenee myös toiseen suuntaan. Kasvualueilla on usein voittamattomia vaikeuksia kunnollisen asunnon hankkimisessa kohtuulliseen hintaan. Useimmilla ihmisillä on vain vaivoin varaa halvempiin saatavilla oleviin asuntoihin, jotka usein sijaitsevat kaukana työpaikasta liikenneruuhkien vuoksi kohtuuttomasti aikaa vievien ja usein heikosti järjestettyjen liikenneyhteyksien takana.

Nopeasti kasvavien kaupunkien asumalähiöt jäävät usein vaille riittäviä palveluksia ja vapaa-ajanviettotiloja. Valtaosa tungosalueiden ihmisistä joutuu asumaan liian ahtaasti sekä epäterveellisessä ja epäviihtyisässä ympäristössä. Vain kaikkein varakkaimmilla ihmisilla on suurkeskuksissa mahdollisuus hankkia itselleen riittävän tilava asunto, joka sijaitsee lähellä työ- ja palvelukeskuksia ja jonka ympäristö on silti luonnonläheinen ja viihtyisä.

Keskittyminen lisää ympäristöongelmia

Tuotannon ja väestön keskittyminen suppeille alueille lisää näillä alueilla luontoon kohdistuvaa rasitusta. Vedet, maaperä ja ilma pilaantuvat teollisuuden, liikenteen ja asumisen saasteista, mikä heikentää viihtyisyyttä ja aiheuttaa terveydellisiä haittoja. Teollisuus, liikenne ja asunnot peittävät alleen elävää luontoa, mistä syystä suurkaupunki muodostuu keinotekoiseksi ja luonnottomaksi elinympäristöksi. Keskittyminen tapahtuu elinympäristön kustannuksella. Ruuhka-alueilla ei ole mahdollista päästä samantasoiseen ympäristöön kuin maaseudulla.

Keskittyminen on ympäristö- ja kansantaloudellisesti epäedullista

Tuotantotoiminnan ja väestön keskittyminen suppeille alueille on luonnonvaroja kuluttava kehityssuunta. Suurkaupunkialueiden rakentaminen edellyttää luonnonvarojen tuhlailevaa hyväksikäyttöä. Erityisesti keskittymisen myötä paisuva liikenne kuluttaa voimakkaasti monia elintärkeitä luonnonvaroja sekä aiheuttaa ympäristöhaittoja. Keskittymisalueet ovat usein parhailla viljelyalueilla, jotka peittyvät teollisuuden, liikenteen ja asutuksen alle. Tyhjentyvillä alueilla taas luonnonvarojen hoito ja niiden tasapainoinen hyväksikäyttö on mahdotonta työvoiman siirtyessä suurkeskuksiin.

Keskittyminen on epäedullista myös kansantaloudellisesti.

Yhdyskuntakustannukset, jotka yhteiskunta kokonaisuudessan maksaa ja jotka eivät läheskään täysimääräisenä sisälly yritystaloudellisiin laskelmiin, nousevat keskittymisalueilla erityisen suuriksi. Keskittyminen paisuttaa ja ruuhkauttaa liikennettä, mikä kohottaa sekä sijoitus- että käyttömenoja. Jatkuvasti lisääntyvät liikenneonnettomuudet aiheuttavat inhimillisten kärsimysten ohella myös huomattavia taloudellisia menetyksiä.

Maaseudulla ja kehitysalueilla jää käyttämättä tai vajaakäytölle valmiiksi rakennettuja asuntoja, kouluja, teitä, sähkö- ja puhelinlinjoja sekä vesijohtoja, jotka täytyy toisaalle rakentaa uudelleen. Osaksi nämä kustannukset tulevat maksettaviksi valtion ja kuntien kautta, osaksi ne rasittavat välittömästi sekä tyhjenevien että ruuhka-alueiden ihmisiä.

Ihminen ei kestä keskittyneen tehokkuusyhteiskunnan painetta.

Suurkaupunki-ympäristö on keinotekoinen ja ihmiselle vieras. Keskittyneessä yhteiskunnassa ei synny viihtyvyydelle tarpeellisia ihmisyhteisöjä, vaan ihmiset ovat usein eristyneitä ja yksinäisiä. Suurkaupunkien elämäntyyli ja niissä miltei yksinomaisena vallalla oleva kerrostaloasuminen eivät edistä ihmisten välistä kanssakäymistä. Keskittyneen yhteiskunnan kiire ja tehokkuus aiheuttavat henkisiä paineita ja usein jopa mielenterveydellisiä häiriöitä. Juuri mielenterveydellisten häiriöiden ja sosiaalisten ongelmien, kuten rikollisuuden lisääntyminen suurkaupunkikeskityksen myötä osoittaa, että keskittynyt tehokkuusyhteiskunta on ihmiselle vieras ja vahingollinen.

Samaan aikaan tyhjenevillä seuduilla ilmenee toivottomuutta, joka aiheuttaa näillä alueilla henkisperäisiä terveydellisiä ongelmia ja yhteiskunnallista sopeutumattomuutta.

Keskittynyt yhteiskunta ei ole kansanvaltainen

Väestön keskittyminen merkitsee myös päätäntävallan keskittymistä ruuhka-alueille, mikä on omiaan lisäämään kehityksen tasapainottomuutta ja heikentämään kansanvaltaa. Toisaalta väestön keskittyminen suurkeskuksiin heikentää ihmisten vaikutusmahdollisuuksia lähiympäristönsä asioissa. Suurkaupunkikunnan hallintoon on asukkaiden huomattavasti vaikeampi vaikuttaa kuin pienen kunnan asioiden hoitoon. Keskittymisellä on myös ihmisten aktiivisuutta ja mielenkiintoa yleisiin asioihin heikentävä vaikutus. Keskittyneen yhteiskunnan olemukseen kuuluu kaiken vallankäytön keskittyminen ylimpien päätäntäelimien haltuun. Vallankäytön keskittyminen merkitsee aina kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien kaventumista ja kansanvallan heikkenemistä.

III SUOMEN ALUEPOLITIIKAN KEHITYS

Aluepolitiikan varhaisvaiheet

Kehitys tasapainoista 1950-luvulla

Kehitysaluepoliittisin ja niihin verrattavin erillistoimenpitein silloisen maalaisliiton toimesta pyrittiin jo 1950-luvulla ottamaan käyttöön ennen kaikkea maan pohjois- ja itäosien käyttämättömiä tai vajaakäyttöisiä luonnonvaroja, kuten viljelyskelpoista maata ja metsiä. Toimeentulon turvaamiseksi kehitysalueiden työttömille ja maattomille rakennettiin tuhansia asutustiloja ja olemassa olevien tilojen toimintaedellytyksiä parannettiin. Lisäksi pyrittiin kehitysalueiden tieverkoston rakentamiseen ja parantamiseen järjestämällä näillä alueilla tie- ja vesirakennustöitä, jotka samalla vähensivät suhdanne- ja kausityöttömyyttä. Malminetsintä laajennettiin ja avattiin uusia kaivoksia. Metsätalouden edellytyksiä parannettiin ja puunjalostusteollisuutta laajennettiin niin, että metsien ns. nollaraja poistui pohjois- ja itä-Suomesta. Maalaisliiton politiikan ansiosta 1950-luvun kuluessa luotiin edellytykset maan syrjäseutujen asutukselle ja taloudelle, luonnonvarojen hyödyntämiselle ja perusteollisuuden kasvulle. Tämän ansiosta myös voitiin luoda näille alueille ihmisten toimeentulolle ja taloudelliselle kehitykselle tarpeelliset peruspalvelukset. Alueellinen kehitys oli maamme eri puolilla varsin tasapainoista aina 1960-luvulle asti.

Maalaisliiton toimesta kehitysaluepolitiikkaan

Maalaisliiton aloitteesta maassamme käynnistettiin kokonaisvaltaista aluepolitiikkaa koskeva julkinen keskustelu jo 1950-luvulla. Aluepoliittista ja yhteiskuntapoliittista suunnittelua varten maalaisliiton aloitteesta perustettiin valtakunnansuunnitteluneuvosto ja -toimisto vuonna 1954. Maalaisliiton toimesta saatiin aikaan myös ensimmäiset kehitysaluepoliittiset lainsäädäntötoimenpiteet. Tällaisia olivat esimerkiksi maatalouden alueittainen tuotantotuki ja Pohjois-Suomen teollisuuden verohuojennuslaki, joka oli voimassa vuosina 1958-66. Sodan jälkeisen kehitysaluepolitiikan varhaisvaihe 1960-luvun alkuun saakka tähtäsi kehitysalueiden ja syrjäseutujen asuttamiseen ottamalla käyttöön käyttämättömiä luonnonvaroja.

Koulu- ja korkeakoululaitoksen kehittäminen

Jo 1950-luvulla nousivat kehitysalueilla keskeisiksi työllisyys- ja koulutuskysymykset, joita maa- ja metsätalouden kiihtyvä rationalisointi, elinkeinorakenteen muutos ja suurten ikäluokkien tulo koulutus- ja työikään kärjistivät. Maalaisliiton koulutuspolitiikan lähtökohtana oli koulutuksellisen tasa-arvoisuuden toteuttaminen siten, että kaikki lapset alueellisista tekijöistä tai vanhempien varallisuudesta riippumatta voisivat saada riittävän koulutuksen.

1950-luvun lopulla alettiin toteuttaa kansalaiskoulujärjestelmää, joka takaisi kahta vuotta aikaisempaa pitemmän peruskoulutuksen sekä käytännöllistä opetusta. Maalaisliitto oli kehittämässä kunnallista keskikoulujärjestelmää, mikä merkitsi oppikouluverkoston voimakasta laajenemista maaseudun kirkonkyliin. Myös kehitysalueiden ammattikoulutusta kehitettiin voimakkaasti jo ennen kehityslakien säätämistä.

Aluepoliittisesti merkittävä maalaisliitto-keskustapuolueen saavutus oli 1950-luvulla alkanut uusien yliopistojen ja korkeakoulujen perustaminen ja hajasijoitus, joka on merkinnyt korkeakouluopetuksen laajenemista Ouluun 1958, Tampereelle 1960 ja 1972, Jyväskylään ja Joensuuhun 1966, Kuopioon 1966, Vaasaan 1968 ja Lappeenrantaan 1969. Huolimatta siitä, että näiden kehittämistä on vastustettu ja hidastettu, ne ovat luoneet henkisiä edellytyksiä maakuntien kehitykselle ja aluepolitiikan laajentumiselle.

Varsinainen kehitysaluepolitiikka

Ensimmäiset kehitysaluelait 1966-1969

Kehitysaluepolitiikan suunnittelun voidaan katsoa Suomessa varsinaisesti alkaneen maalaisliiton toimesta valtioneuvoston asetettua joulukuussa 1963 kehitysaluekomitean laatimaan yhtenäistä talouspoliittista kokonaissuunnitelmaa maamme kehitysalueiden elinkeinoelämän ja erityisesti teollisen toiminnan edellytysten parantamiseksi. Komitea valmisteli kehitysalueiden I ja II vyöhykkeiden määrittelyä sekä kehitysalueiden teollisuuden verohuojennuksia ja investointilainoja koskevat laki- ja asetusehdotukset. Näiden pohjalta säädettiin v. 1966 voimaan tulleet ensimmäiset kehitysaluelait, jotka olivat voimassa vuoden 1969 loppuun. Näiden lakien ja toimenpiteiden vaikutuksesta syntyi kehitysalueille noin 4 000 uutta teollista työpaikkaa. Lailla kehityaleueiden talouden edistämisestä asetettiin kehitysalueiden neuvottelukunta kehitysaluepoliittisten toimenpiteiden valmisteluelimeksi.

Toiset kehitysaluelait

Vuoden 1970 alusta kehitysalueiden vyöhykerajoja muutettiin yhtenäisemmiksi ja lainsäädännön piiriä laajennettiin. Näissä laeissa on tukitoimenpiteitä tehostettu jossain määrin aikaisemmasta. Pääasialliset etuisuudet ovat kuitenkin tuotantoinvestointeihin myönnettävä korkotuki sekä eräät verohuojennukset. Lailla kehitysalueiden ammattikoulutuksen edistämisestä lisättiin valtion apua kehitysalueiden kunnille ammattikoulutuksen kehittämiseen.

Muut kehitysaluepoliittiset toimenpiteet

Keskustapuolueen voimakkaan toiminnan ja pitkäaikaisten vaatimusten tuloksena vuonna 1971 säädettiin laki Kehitysaluerahastosta, joka aloitti toimintansa Kuopiossa sekä Vaasaan ja Ouluun sijoitetuissa sivutoimistoissa. Samana vuonna säädettiin myös laki kehitysalueiden kunnille myönnettävistä korkotukiluotoista teollisuus-, työliike- ja matkailuyrityksille rakennettavien ja vuokrattavien tuotantorakennusten rakentamista silmällä pitäen. Uudistetun lainsäädännön ja Kehitysaluerahaston vaikutuksesta on syntynyt vuosittain useita tuhansia uusia työpaikkoja.

Edellä mainittujen lisäksi on lähinnä keskustapuolueen pitkällisten ponnistusten tuloksena toteutettu monia muita toimenpiteitä kuten kehitysalueiden kuljetustuki ja ensimmäiset teollisuuskylät. Kehitysalueiden puhelin- ja kaukovalintayhteyksien parantamista on voimakkaasti nopeutettu.

Aluepolitiikan arviointia

Aluepolitiikan tulokset riittämättömiä

Huolimatta yhteiskunnan monipuolisista aluepoliittisista toimenpiteistä on keskittyminen edennyt voimakkaana, eivätkä toistaiseksi päätetyt uudet toimenpiteet tuo riittävää parannusta tähän tilanteeseen. Oleellisin puute tähänastisessa aluepolitiikassa on se, että toimenpiteet ovat olleet yksinomaan kehitysaluepoliittisia, kehitysalueisiin kohdistuvia. Ne ovat voineet jossakin määrin jarruttaa kehitysalueiden tyhjenemistä. Keskittymistä ne eivät ole sanottavasti pystyneet estämään.

Toinen aluepoliittinen puute on ollut sen kohdistuminen yksinomaan teollisuustuotantoon ja matkailuun. Samaan aikaan kun näihin elinkeinoihin on voitu luoda jonkin verran uusia työpaikkoja, on perinnäisten elinkeinojen, ennen muuta maa- ja metsätalouden piirissä menetetty huomattavasti enemmän pysyviä työtilaisuuksia. Lisäksi teollisuuden tukitoimenpiteet ovat suosineet pääomavaltaista teollisuutta, joten työllisyysvaikutukset ovat jääneet suhteellisen vähäisiksi.

Kolmas aluepolitiikan tuloksia heikentävä syy on ollut se, että yhteiskunnan muu toiminta on tähdännyt keskittymiseen. Esimerkiksi 1960-luvun lopun poikkeuksellisen voimakas muuttoliike teollisuus-Suomeen ja Ruotsiin johtui suurelta osin tuolloin harjoitetusta teknokraattisesta, taloudellista kasvua ylikorostaneesta talouspolitiikasta ja siihen liittyvistä pyrkimyksistä väkivalloin nopeuttaa elinkeinorakenteen muutosta. On huomattava, että miltei kaikella päätöksenteolla on myös alueellisia vaikutuksia, jotka tulee päätöksiä tehtäessä ottaa huomioon.

Aluepoliittisia toimenpiteitä on jatkuvasti laajennettava, tehostettava ja kehitettävä niin, että niillä voidaan todella vaikuttaa yhteiskunnan alueelliseen kehitykseen.

IV ALUEPOLITIIKAN PERIAATTEELLISET SUUNTAVIIVAT

Aluepolitiikan tulee toteuttaa ja luoda edellytyksiä hyvinvoinnille

Aluepolitiikan tehtävänä on omalta osaltaan toteuttaa ja luoda edellytykset ihmisten hyvinvoinnille. Aluepolitiikan lähtökohtana pitää siten olla pyrkimys järjestää kaikille turvattu toimeentulo ja viihtyisä elinympäristö. Pyrkimyksenä on järjestää jokaiselle ihmiselle työ- ja toimeentulomahdollisuudet kotiseudulle, jos he sinne haluavat asettua. Valtaosa ihmisistä viihtyy parhaimmin tutulla synnyinseudullaan. Alueellisen kehityksen tasapainottamiseksi ja eriarvoisuuden poistamiseksi on välttämätöntä parantaa ihmisten toimeentuloa syrjäalueilla sekä järjestää kaikkialla tyydyttävät palvelukset.

Suurkaupunkikeskittyminen on pysäytettävä

Kiireellisin aluepoliittinen tehtävä on nopeasti kasvavien tungosalueiden kasvun hillitseminen ja pysäyttäminen. Ruuhkautuminen merkitsee yhä useamman ihmisen joutumista epäterveelliseen ja epäviihtyisään ympäristöön. Toisaalta kehitysalueiden ja maaseudun ihmisten työllisyys- ja toimeentulovaikeudet ja muut taantuvien alueiden perusongelmat ovat ensi sijassa heijastumaa juuri tungosalueiden voimakkaasta kasvusta. Suurkaupunkikeskittymisen vaihtoehdoksi on esitetty muiden valtakunnallisesti merkittävien keskusten tietoista kehittämistä ns. kasvukeskuspolitiikan avulla. Vaikka maassamme ei ole koskaan päätetty soveltaa keskuksia vahvistavaa aluepolitiikkaa, ovat toimenpiteet kuitenkin suosineet juuri eri kokoisia keskuksia. Mikäli kasvukeskuspolitiikan käyttöönotto merkitsisi sitä, että toimenpiteet keskitettäisiin ja porrastettaisiin harvojen suurimpien keskusten hyväksi, ei keskustapuolue voi sitä hyväksyä. Kasvun keskittäminen uusiin suurkaupunkeihin merkitsee voimakkaan keskittämisen jatkamista toisessa muodossa. Suurkaupunkikeskittymiseen liittyvät taloudelliset epäkohdat ja ympäristöhaitat levitettäisiin muutamille uusille alueille. Muut taajama-alueet ja keskukset sekä maaseutualueet jäisivät edelleen heikkoon asemaan. Jos kasvukeskuspolitiikka merkitsee vain kasvukeskuksen ympäristön kuntien kasvun siirtymistä kasvukeskukseen seudun kokonaiskasvun pysyessä muuttumattomana, tällaisella kasvukeskuspolitiikalla ei voida saavuttaa aluepolitiikalle asetettavia hyvinvointitavoitteita.

Hajakeskitetty keskusverkko tavoitteena

Hajakeskittävän aluepolitiikan avulla on luotava haja-asutuksen ja eritasoisista keskustaajamista koostuvan keskusverkoston tasapainoinen kokonaisuus. Valtakunnallisten suurkeskusten kasvu on pysäytettävä. Kussakin maakunnassa on maakunnan väestön tarpeita ajatellen pyrittävä tasapainoisen keskusverkon kehittämiseen. Jokaisen tulee saada lähietäisyydeltä päivittäin tarvittavat palvelukset. Eriytyneempien palvelusten tulee olla kohtuullisen välimatkan ja hyvien liikenneyhteyksien päässä sijaitsevassa kuntakeskuksessa. Ylemmänasteisten keskusten koon pitää määräytyä niiden tehtävien mukaan. Suurempia keskuksia ei pidä kasvattaa pelkästään kasvun vuoksi, vaan siksi, että ne kykenisivät täyttämään maakunnan väestön palvelutehtävät.

Haja-asutusalueita tuettava pikaisesti

Suurkaupunkien paisumisen ohella toinen keskeinen aluepolitiikan ongelma on haja-asutusalueiden olojen jatkuva heikkeneminen ja niiden autioituminen. Maaseutuelinkeinojen piirissä tapahtunut kehitys on voimakkaasti vähentänyt työvoiman tarvetta maa- ja metsätaloudessa, mistä syystä taajamien ulkopuoliset alueet ovat menettäneet viime vuosina huomattavan osan väestöstään. Väestöpohjan pieneneminen on heikentänyt palvelusten kannattavuutta, mistä syystä taajamien ulkopuoliset alueet ovat menettäneet viime vuosina huomattavan osan väestöstään. Väestöpohjan pieneneminen on heikentänyt palvelusten kannattavuutta, mistä syystä palvelutaso on monilla seuduilla romahtanut. Tulevaisuuden näkymät näyttävät vielä lohduttomammilta, sillä haja-asutusalueiden väestön ikärakenne on keskimääräistä huomattavasti vanhempi. Ellei voimakkaita poliittisia ja muita toimenpiteitä saada aikaan, uhkaa monia maaseutualueita miltei täydellinen autioituminen. Tämä puolestaan ennenpitkää merkitsisi maallemme elintärkeän maa- ja metsätalouden ajautumista umpikujaan, josta jo nyt on merkkejä nähtävissä.

Lähiympäristö on ihmiselle tärkein

Ihmisten elinympäristön suunnittelu on ensisijaisesti kunnan portaassa tapahtuvaa toimintaa, sillä kunnat määräävät maa-alueensa käytöstä. Kuitenkin kunnat eivät voi selviytyä tehtävistään, ellei valtakunnallisin ja maakunnallisin toimenpitein luoda tähän edellytyksiä. Erityisen tärkeää on, että kunnan väestökehitys on tasapainoinen ja vakaa. Väkiluvun pieneneminen tai sen hyvin nopea kasvu aiheuttaa kunnalle kohtuuttomia suunnitteluvaikeuksia.

Elinympäristön suunnittelussa on pyrittävä väljyyteen, luonnon läheisyyteen ja viihtyisyyteen. Asuntojen tulee olla pääosin pientaloissa, joissa useimmat haluaisivat asua. Asuntoalueet pitää suunnitella siten, että palvelukset ovat lähellä. Lisäksi on pyrittävä siihen, että asutuksen muoto edistäisi ihmisten keskinäistä yhteistyötä ja kanssakäymistä.

Aluepolitiikan tulee olla kokonaisvaltaista

Jotta aluepolitiikka voisi olla tuloksellista, on kaikissa tehtävissä ratkaisuissa otettava huomioon päätösten alueelliset vaikutukset ja pyrittävä yhdensuuntaistamaan ne aluepolitiikan tavoitteiden kanssa. Kaikilla niillä päätöksenteon lohkoilla, joilla on oleellista aluepoliittista merkitystä, tulee aluepoliittisten tavoitteiden olla keskeisinä.

Aluepolitiikalle asetettava määrälliset tavoitteet

Hyvinvointikeskeisen aluepolitiikan välttämätön edellytys on, että koko yhteiskunnan toiminta voi nojautua asetettuihin alueellisiin tavoitteisiin. Tavoitteet on asetettava maakunnittain ja maakuntien sisällä kuntakohtaisesti. Keskustapuolueen mielestä alueelliset väestötavoitteet olisi asetettava siten, että kaikkien maakuntien väkiluku säilyy tulevaisuudessa vähintään nykyisellä tasolla. Tämän edellyttämät työpaikka-, elinkeino- ym. tavoitteet tulee asettaa mahdollisimman nopeasti. Keskittymistä osoittavien ennusteiden sijaan on toimintaohjeeksi otettava näiden asetettavien tavoitteiden saavuttaminen.

Asteittain määrätietoiseen hajakeskittävään aluepolitiikkaan

Koska yhteiskunnan koko toiminta ja myös yhteiskunnan rakenne tukevat keskittymistä, on hajakeskittävään yhteiskuntaan siirryttävä vaiheittain. Kiireellisin tehtävä on suurkaupunkialueiden kasvun pysäyttäminen sekä toisaalta haja-asutusalueiden autioitumisen estäminen. Alueellisten väestötavoitteiden asettamisen jälkeen on kaikilla yhteiskunnan lohkoilla, kaikilla tasoilla ja kaikessa päätöksenteossa pyrittävä asetettujen tavoitteiden toteuttamiseen.

V ALUEPOLITIIKAN TOIMINTALINJAT

Elinkeinotoiminnan ohjaaminen

Tärkein aluepoliittinen toimintalinja on elinkeinotoiminnan kehittäminen ja ohjaaminen siten, etteivät työ- ja toimeentulomahdollisuudet kasaannu ruuhka-alueille ja suurkeskuksiin, vaan jakaantuvat tasaisesti kautta maan luoden edellytykset hajakeskitetyn yhdyskuntarakenteen muodostumiselle. Aluepolitiikan tulee kohdistua kaikkiin elinkeinoihin. Uusien elinkeino- ja tuotantoalojen ohella on keskeistä huomiota kiinnitettävä perinteisiin, kotoisiin luonnonvaroihin perustuviin elinkeinoihin, joiden kehittäminen on viime vuosina laiminlyöty. Niissä tapauksissa, joissa syrjäalueille ei voida välittämästi luoda pysyvää työllisyyttä elinkeinotoimintaa edistämällä, on työllisyydestä huolehdittava erityisiä työllisyystöitä järjestämällä.

Yritystoiminta: tukitoimia ja rajoituksia

Kaikkein voimakkaimmin alueellista tasapainottomuutta ja rajua muuttoliikettä on aiheuttanut teollisen yritystoiminnan sekä konttori- ja palvelutyöpaikkojen sijoittuminen pääkaupunkiseudulle ja muuhun teollisuus-Suomeen. Kehitysalueiden voimavaroihin perustuvaa tuotantotoimintaa on huomattavissa määrin rakennettu maan eteläosiin. Pääosa tähänastisesta kehitysaluepolitiikasta on kohdistunut yritystoiminnan edistämiseen kehitysalueilla, millä onkin kyetty huomattavasti parantamaan kehitysalueiden työllisyyttä. Vastaisuudessa näitä tukitoimenpiteitä kehitettäessä on pyrittävä lisäämään työvaltaisen yritystoiminnan tukea. Erityistä huomiota on kiinnitettävä nykyaikaiselle tuotantotoiminnalle välttämättömän ammattitaitoisen työvoiman saannin helpottamiseen kehitysalueilla sekä työvoiman ammattitaidottomuudesta johtuvien haittojen korvaamiseen. Jotta yritystoiminnalle elintärkeää pätevää johto- ja suunnitteluhenkilöstöä voitaisiin saada riittävästi kehitysalueille, on saatava aikaan tähän erityishenkilöstöön kohdistuvia tehokkaita houkutuskeinoja. Kehitysalue-etuuksien määräytymisperusteita tulee muuttaa siten, että vyöhykkeiden sisäiset kehityserot voidaan ottaa huomioon.

Vaikka kehitysalueilla yrityksille tarjottavia houkuttimia lisättäisiinkin, on välttämätöntä ottaa käyttöön myös keskittymistä rajoittavia toimenpiteitä. Ruuhka-alueet ja suurkeskukset vetävät voimakkaasti yrityksiä puoleensa, eikä kehitysalueiden vetovoiman lisääminen yksin riitä keskittymisen katkaisemiseen. Tästä syystä on nopeasti luotava lainsäädäntö, jolla sijoittuminen vaikeaa työvoimapulaa poteville alueille määrättäisiin luvanvaraiseksi. Lisäksi ne yritykset, jotka saisivat luvan sijoittua näille alueille, joutuisivat maksamaan erityisen veron tai maksun muodossa sijoittumisratkaisusta yhteiskunnalle aiheutuvat ylimääräiset kustannukset. Valtion yritystoiminnassa on annettava keskeinen merkitys aluepoliittisille näkökohdille.

Palvelualojen työllisyysmerkitys kasvaa

Tulevaisuudessa uusista työpaikoista valtaosa syntyy palveluelinkeinojen piiriin, joiden aluepoliittinen merkitys tästä syystä korostuu. Palvelualat on niiden työllisyysmerkityksen vuoksi otettava mahdollisimman laajasti aluepolitiikan piiriin. Palvelusten sijoittumista on ohjattava sekä niiden tasaista saatavuutta että niiden työllistävää vaikutusta silmälläpitäen.

Matkailun kehittäminen antaa erityisesti kehitysalueilla suuria mahdollisuuksia työllisyyden ja väestön toimeentulon parantamiseen. Matkailua suunniteltaessa on kiinnitettävä yhä suurempaa huomiota siihen, että kehitysalueiden väestö hyötyisi siitä mahdollisimman paljon ja että paikalliselle väestölle matkailusta aiheutuvat haitat voitaisiin ehkäistä.

Myös julkisen hallinnon rakenteella sekä virastojen ja laitosten sijainnilla on huomattava aluepoliittinen merkitys. Julkisella hallinnolla on laajoja palvelutehtäviä, joten hallinnon alueellinen rakenne vaikuttaa palvelusten saatavuuteen. Toisaalta suunnittelu-, hallinto- ja palvelutehtävissä toimiva henkilökunta luo osaltaan pohjaa sijaintipaikkakunnan kehitykselle. Erityistä huomiota tulee kiinnittää alue- ja paikallishallinnon vahvistamiseen ja keskittämispyrkimysten torjumiseen. Lisäksi on nopeasti hajasijoitettava valtakunnallisia virastoja ja laitoksia, millä toimenpiteellä voidaan helpottaa Helsingin seudun ruuhkapainetta sekä tukea uusien sijaintipaikkakuntien voimistumista.

Maa- ja metsätalouteen aluenäkökulma keskeiseksi

Erityisesti kehitysalueiden talouselämässä tärkeisiin peruselinkeinoihin on kiinnitettävä haja-asutusalueiden autioitumisen estämiseksi keskeistä huomiota. Lisäksi on muistettava, että kehitysmaakuntien tuotanto- ja palvelutoiminnotkin suureksi osaksi lepäävät peruselinkeinojen varassa, joiden kehittäminen voimistaa siten tehokkaasti kehitysalueiden taloudellista pohjaa. Myös kehitysalueiden ulkopuolisen maaseudun elinvoima ja asutuksen säilyminen edellyttävät peruselinkeinojen jatkuvaa kehitystä. Maa- ja metsätaloudessa on pyrittävä alueellisten kehittämisohjelmien laatimiseen, joka on aloitettava vaikeimmilta kehitysalueilta. Näiden ohjelmien tarkoituksena on alueellisen työnjaon kehittäminen sekä maatalouden toimintaedellytysten parantaminen. Lisäksi on selvitettävä, mitä mahdollisuuksia elintarvikkeiden puhtaus erityisesti kehitysalueilla tarjoaa. Kehitysalueiden maatalouden kustannuksia on alennettava ja kehitettävä edelleen pinta-alalisä- ja aluetukijärjestelmiä. Samasta syystä on viljelyksestä poistetut pellot ainakin kehitysalueella otettava käyttöön. Talonpoikaisessa omistuksessa olevien maiden ja metsien siirtyminen valtiolle, yhtiölle ja maakeinottelijoille on estettävä.

Metsiä hoidettaessa ja käytettäessä on puun tuotannon ohella otettava riittävästi ja tasapuolisesti huomioon metsän muut käyttömahdollisuudet sekä talous- että virkistyskäytössä. Metsätaloutta on kehitettävä pääosin maatilatalouden yhteydessä. Metsätulojen muodostumisessa esiintyviä suuria alueellisia eroja on tasattava tarvittaessa tukitoimenpitein. Valtion tuki metsänparannustöissä on säilytettävä ja sitä on lisättävä kehitysalueilla.

Palveluja haja-asutusalueelle ja lähiöihin

Kalataloutta on ryhdyttävä voimaperäisesti kehittämään käyttäen hyväksi laajojen vesialueidemme tarjoamat mahdollisuudet. Kalataloutta kehitettäessä on erityisesti huolehdittava niiden ihmisten asemasta, joiden toimeentulo on tästä elinkeinosta riippuvainen. Porotalouden ja muiden luontaiselinkeinojen jatkuvat kehitysmahdollisuudet maamme pohjoisosissa on tehokkaasti turvattava. Näihin luontaiselinkeinoihin perustuvaa jalostustoimintaa on samoin edistettävä.

Erityisesti pienviljelyvaltaiselle maaseudulle on pyrittävä aikaansaamaan riittävästi sivuansiomahdollisuuksia tarjoavia työpaikkoja. Muutoinkin on edistettävä mahdollisuuksia yhdistää maanviljelys ja muut ansiomuodot toisiinsa.

Palvelujen saatavuus

Palvelusten järjestämisessä on päästävä siihen, että kaikki ihmiset ovat ainakin peruspalvelusten saatavuuden suhteen keskenään tasa-arvoisia asuinpaikasta riippumatta.

Palvelusten puute aiheuttaa viihtymättömyyttä, joka yhdistettynä toimeentulovaikeuksiin lisää muuttoliikettä palvelukykyisille alueille.

Kiireellisin palvelusten saatavuuden parantamiseen tähtäävä toimenpide on haja-asutusalueiden palvelusten heikkenemisen pysäyttäminen ja palvelusten parantaminen. Muuttoliike on johtamassa ja johtanut myös peruspalvelusten vähenemiseen ja siirtymiseen kohtuuttomalle etäisyydelle, jonne ei ole tyydyttäviä kulkuyhteyksiä. Tämä kehitys on pysäytettävä tukemalla yksityistä palvelutoimintaa sekä lieventämällä julkisten palvelusten järjestämiselle asetettuja väestöpohjaehtoja.

Myös kaupunkikeskuksissa on välttämätöntä poistaa eriarvoisuutta palvelusten saatavuudessa. Monet uudet asumalähiöt ovat jääneet vaille peruspalveluksia, vaikka niiden väestöpohja hyvin riittää korkeatasoisen ja monipuolisen palveluvarustuksen ylläpitämiseen. Tähän ovat olleet ennen muuta syynä liian nopean kasvun aiheuttamat pulmat. Toisaalta suurkaupunkikuntien voimavarat on suunnattu jatkuvan kasvun ylläpitämiseen, joten asukkaiden viihtyvyyden lisäämiseksi ei ole ollut mahdollisuutta. Suurkeskusten kasvu on pysäytettävä ja ryhdyttävä tehokkaasti huolehtimaan asukkaiden viihtyvyydestä muun muassa järjestämällä kaupungin eri osiin riittävät palvelukset.

Liikenteen tuettava hajakeskitystä

Liikenne on tähän mennessä pääosin tyytynyt seuraamaan ja myötäilemään yhteiskunnan muuta kehitystä. Usein suunnitelmat ovat ennusteisiin nojautuneina olleet tukemassa ja kiihdyttämässä keskittymistä. Aluepolitiikkaan kiinteästi kytketty liikenteen suunnittelu ja kehittäminen voi huomattavasti vähentää liikenteen tarvetta, jolloin yhteiskunnan voimavaroja voidaan säästää. Liikennettä tarkoituksenmukaisesti kehittämällä voidaan tukea hajakeskittämistavoitteen toteuttamista. Tässä on käytettävä eri kuljetusmuotoja tarkoituksenmukaisesti hyväksi. Varsinkin suurissa kaupungeissa on julkista liikennettä tehokkaasti kehitettävä. Haja-asutusalueiden riittävistä liikennepalveluksista on huolehdittava tukitoimenpiteiden avulla. Rautateidenkin on jatkuvasti huolehdittava myös paikallisliikenteestä.

Korkeakoulujen hajasijoitusta on jatkettava

Viime vuosina hyvään alkuun päässyttä korkeakoululaitoksen hajasijoitusta on määrätietoisesti jatkettava. Ruuhka-alueen yliopistojen ei tule enää antaa kasvaa, vaan kaikki uudet opetus- ja tutkimuspaikat on sijoitettava muihin korkeakouluihin. Lisäksi sopivia osia nykyisistä ruuhka-alueen yliopistoista on siirrettävä muun hajasijoituksen yhteydessä kehitysalueille. Myös uusien korkeakoulutasoisten opetuspisteiden perustamista eri puolille kehitysaluetta on jatkettava.

Ammatillisen koulutuksen tehostamista kehitysalueilla on valtion tuen turvin edelleen jatkettava ottaen huomioon nimenomaan kehitysalueiden työvoimatarpeen.

Suunnittelu ja hallinto

Hallinto on desentralisoitava

Yhteiskunnan suunnittelu- ja hallintojärjestelmää on kehitettävä siten, että suunnitelmallinen ja kansanvaltainen kehitys voidaan turvata. Valtakunnan tason suunnittelun voimavaroja on lisättävä erityisesti alue- ja ympäristöpoliittisen suunnittelun osalta. Väliportaan hallintoa on yhtenäistettävä ja luotava tälle tasolle maakunnan väestön yleisillä vaaleilla valitsema itsehallintoelin, jonka tehtäväksi on annettava muun muassa väliportaan suunnittelu. Väliportaan hallintoalueet tulee mukauttaa maamme talousalue- ja maakuntarajoihin. Kunnallista itsehallintoa on vahvistettava. Suurkuntiin on kansanvaltaisuuden lisäämiseksi luotava alemmanasteisen itsehallinnon järjestelmä.

Hallinnon kehittämisessä tulee pyrkiä siihen, että kaikki päätökset tehdään mahdollisimman lähellä niitä ihmisiä, joita päätökset koskevat, jolloin he voivat parhaimmin vaikuttaa asioihin. Aluesuunnittelu tulee rakentua monitasosuunnittelun periaatteelle, jossa kuntien kehittämispyrkimykset sovitetaan yhteen väliportaan tasossa ja väliportaan kehittämispyrkimykset valtakunnan tasolla.

Tutkimustyötä ja korkeampaa opetusta on kehitettävä eri alueilla suunnittelun ja päätöksenteon tarpeita silmällä pitäen.

Aluepolitiikka - hyvinvointipolitiikkaa

Toimeentuloa ja palveluksia syrjäalueille

Ihmisten alueellista tasa-arvoisuutta toimeentulomahdollisuuksien ja palvelusten saatavuuden suhteen on voimakkaasti edistettävä. Pyrkimyksenä tulee olla, että eri alueilla ihmisillä on tasaveroiset mahdollisuudet saada työtä ja että tuloeroja alueiden kesken tasataan. Lisäksi on verorasitusta ja elinkustannuksia alueellisesti tasoitettava.

Hyvinvoinnin puitteet: asuin- ja työympäristö

Asuinalueet on suunniteltava viihtyisiksi, väljiksi ja luonnonläheisiksi. Palvelukset ja virkistäytymismahdollisuudet on pyrittävä sijoittamaan asuinalueiden yhteyteen niiden käytön helpottamiseksi. Liikenne tulee järjestää siten, ettei siitä ole haittaa ja että yhteydet suurempiin palvelukeskuksiin ovat hyvät. Asuinyhteisöt on pyrittävä suunnittelemaan siten, että voidaan edistää ihmisten välistä kanssakäymistä ja yhteistyötä. Tämä on mahdollista, jos asunnot ovat pääosin pientaloissa, joissa useimmat ihmiset mieluimmin asuvat.

Työpaikat on pyrittävä järjestämään asuin-alueiden välittömään läheisyyteen, ellei tästä aiheudu ympäristöhaittoja. Työoloja tulee kehittää siten, että kaikki voisivat tehdä monipuolista, vaihtelevaa ja mielenkiintoista työtä. Työpaikkoja suunniteltaessa tulee terveydellisille ja viihtyvyysnäkökohdille antaa riittävä paino.

Maaseudun haja-asutusalueille ja taajamissa sekä kaupunkiasutuksen piirissä tulee kaikille ihmisille järjestää mahdollisimman suotuisa asuin- ja työympäristö sekä tasaveroiset toimeentulomahdollisuudet. Se on yhteiskunnan ja sivistyksellisen edistyksen ehto.