Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.uta.fi/pohtiva/ohjelmalistat/KESKP/183

Keskustapuolue

Keskustapuolueen energiapoliittinen ohjelma


  • Puolue: Keskustapuolue
  • Otsikko: Keskustapuolueen energiapoliittinen ohjelma
  • Vuosi: 1976
  • Ohjelmatyyppi: erityisohjelma

ENERGIAPOLIITTINEN OHJELMA

KESKUSTAPUOLUE

KESKUSTAPUOLUEEN ENERGIAPOLIITTINEN OHJELMA

Hyväksytty puoluevaltuuskunnan kokouksessa Kokkolassa 4.-5.12.1976

SISÄLTÖ

Energiapolitiikan perusteista

Energiapolitiikan tavoitteet

Energiainvestoinnit kansantalouden osana

Käytettävissä olevat energialähteet

Energian hinnoittelu

Energian hankinnan, tuotannon ja jakelun hallinta

KESKUSTAPUOLUEEN ENERGIAPOLIITTINEN OHJELMA

Energiapolitiikan perusteista

Viimeaikainen kehitys on muuttanut energiapoliittista ajattelua kaikkialla maailmassa. Aikaisemmin uskottiin, että energiaa on saatavissa käytännöllisesti katsoen rajattomasti ja yhä alenevaan hintaan. Vähitellen on kuitenkin alettu tunnustaa energiavarojen rajallisuus ja niiden säästeliään käytön välttämättömyys. Vaikka viimeaikaisten energiasäästötoimenpiteiden ja teollisuusmaiden taantuman johdosta energiasta onkin ollut tilapäistä ylitarjontaa, ei tämä muuta sitä tosiasiaa, että pitemmällä aikavälillä fossiiliset polttoaineet ja uraani käyvät niukoiksi ja niiden hintataso tulee edelleen nousemaan.

Uusi raaka-aine ja energiatilanne maailmassa merkitsee mm. sitä, että energian saannilla ja sen kustannuksilla on yhä ratkaisevampi merkitys kansojen taloudellisen kehityksen luonteeseen ja vauhtiin. Energian merkitys kansantalouden osana kasvaa voimakkaasti. Kun sitä käytetään välineenä tuotannon ja palvelujen aikaansaamisessa, on entistä huolellisemmin punnittava, miten se voidaan hankkia mahdollisimman edullisesti, miten sen saannissa omavaraisuus saadaan riittäväksi ja mihin tarkoituksiin sitä käytetään. Suomen energiaomavaraisuusaste onkin laskenut alle 30 prosentin.

Taloudellisen kehityksen on vastaisuudessa perustuttava kasvavassa määrin käytettävissä olevien resurssien aikaisempaa tehokkaampaan käyttöön ja erityisesti resurssien kehittämiseen tieteen ja teknologian keinoin. Kehityksen tuleekin jatkua lähinnä ammatillisen oppimisen, tuotantorakenteen ja resurssien laadullisen kehittämisen sekä inhimillisyyden, turvallisuuden ja viihtyvyyden lisäämisen kautta. Rajun muutosvaiheen yhteiskuntakehitykseen tarvitaan laadullista muutosta.

Maassa harjoitetusta energiapolitiikasta on puuttunut selkeä käsitys pitkän aikavälin taloudellisen ja yhteiskunnallisen kehityksen edellytyksistä ja tavoitteista. Tämä on osaltaan johtanut myös energian tuotantokapasiteetin osalta taloudellisten ja inhimillisten voimavarojen tuhlaamiseen ylimitoituksen ja vajaakäytön muodossa. Energiakäyttöä on tarpeettomasti kiihdytetty rakentamalla kilpaa energiantuotantokapasiteettia enemmän kuin on ollut tarvetta. Tämä kasvu on pohjautunut lähes yksinomaan tuontienergian ja -investointien varaan. Seurauksena on ollut alentunut pääoman käytön tehokkuus ja maksutaseen rasittuminen. Energian osuus Suomen kokonaistuonnista onkin noin 20 %. Vaikka energiankäytön rationalisointi onkin Suomessa suhteellisesti korkeammalla tasolla kuin useissa muissa teollisuusmaissa se on kuitenkin kehittynyt hitaasti. Myös kotimaisten energialähteiden, kuten turpeen käyttöä ei ole kehitetty tarpeeksi erityisesti alueellisia ratkaisuja varten.

Energiapolitiikan tavoitteet

Tasapainoisen taloudellisen kehityksen aikaansaamiseksi ja ylläpitämiseksi tulee energiapolitiikassa pyrkiä noudattamaan seuraavia periaatteita, jotta energiatalous mahdollisimman hyvin voisi palvella kansantalouden kokonaisuutta ja tyydyttää ympäristönsuojelullisia tavoitteita.

1. Energian säästäminen.

Energian hyväksikäyttö on ollut ja tulee edelleenkin olemaan välttämätöntä haluttujen taloudellisten ja sosiaalisten tavoitteiden saavuttamiseksi, mutta energiaa on käytettävä hyväksi järkiperäisesti, mahdollisimman säästeliäästi ja tuhlausta välttäen. Energiaa on käytettävä tehokkaasti mitoittamalla mm. rakennuksien lämpöeristykset oikein, kehittämällä ilmanvaihtotekniikkaa sopivassa määrin energiaa säästävämmäksi ja siirtymällä epätaloudellisista talokohtaisista lämmityslaitoksista keskitettyihin lämmitysjärjestelmiin, joita taajamissa ovat kaukolämmityslaitokset ja suosimalla eri energiamuotojen yhdistettyjä tuotantoprosesseja.

Tuotantoteknologiaa kehitettäessä on pyrittävä ottamaan käyttöön energiaa tehokkaimmin hyödyntävät ratkaisut. Harjoitettava energiapolitiikka, jonka tulee ulottaa vaikutuksensa myös alan tekniikan kehittämiseen ja vaikutusten ennalta arviointi on suunniteltava siten, että energiankäytön tehostaminen ja säästeliäs käyttö ja sen mukainen kokonaistaloudellisesti oikeaan energiankäyttöön ohjaava hinnoittelu tulevat energiapolitiikan keskeisiksi tehtäväalueiksi.

2. Energiaomavaraisuuden parantaminen

Energiaomavaraisuus olisi pidettävä niin korkea-asteisena kuin suinkin huomioonottaen kansantalouden kokonaisuuden näkökohdat. Omavaraisuusastetta on mitattava paitsi energiayksiköissä myös energian, tarvittavien investointien ja ulkomaanvaluutan määrillä. Tärkeä tekijä on suomalaisen teollisuuden kyky itse tuottaa energian käytössä tarvittavia laitoksia ja niiden osia.

3. Energiahankinnan joustavuuden lisääminen ja pääoman käytön tehostaminen

Energiahuollon on turvattava mahdollisimman taloudellisella tavalla kansantalouden tavoitteiden edellyttämä energiansaanti. Tällöin on energianhankintaa koskevat strategiset päätökset tehtävä tähdäten kulloinkin sellaisiin ratkaisuihin, jotka pitkällä tähtäyksellä johtavat kokonaisuuden kannalta edullisimpaan lopputulokseen. Tämä edellyttää lyhyellä tähtäyksellä, että seurataan valppaasti kansainvälistä energia-alan kehitystä käyttäen hyväksi muualla saadut kokemukset, jolloin turvataan mm. vientiteollisuutemme kilpailukyky maailmanmarkkinoilla.

Energian tuotantoa ei tule sitoa yksipuolisesti mihinkään energialähteeseen. Energian tuotantojärjestelmän vaatimaa pääomapanosta voidaan huomattavasti pienentää taloudellisesti tarkoituksenmukaisella mitoituksella kohtuullinen toimitusvajausriski hyväksyen sekä energiapiirien koordinoidulla yhteistyöllä.

4. Energiahuolto ja ympäristötekijät

Energiankulutus aiheuttaa aina ympäristövaikutuksia. Pyrittäessä niiden minimoimiseen on kulloinkin huolellisesti punnittava toisaalta ympäristöhaittojen pienentämisen ja toisaalta voimalaitoksien rakentamisen hyötyä. Energiatuotantoa uusiin lähteisiin ja muotoihin ohjattaessa on ympäristövaikutukset otettava huomioon erityisen vakavasti. Erityistä varovaisuutta tulisi tällä hetkellä noudattaa ydinvoimaa koskevien ratkaisujen suhteen hankkimalla rakenteilla olevista laitoksista kotimaasta ja käynnissä olevista voimaloista ulkomailla riittävästi kokemuksia ja selvittämällä tällöin perusteellisesti myös ydinvoiman käyttöön ja ydinjätteiden säilyttämiseen liittyvät turvallisuusongelmat. Jo ydinvoimatilausten yhteydessä on selvitettävä syntyvien ydinjätteiden sijoitus.

5. Energiatutkimus ja -suunnittelu

Maamme omien tutkimusresurssien rajallisuuden takia kansainvälisen yhteistyön merkitys on ensiarvoisen tärkeä. Energiapolitiikan on siksi nojattava laajaan kansainväliseen ja kansalliseen energiatutkimus-ja -kehittämistyöhön ja kokonaistaloudellisin perustein tapahtuvaan suunnitteluun. Tutkimuksen painopisteinä tulee olla energian ja pääomien säästömahdollisuuksien kartoitus ja kotimaisten energiavarojen kehittäminen. On tutkittava mahdollisuuksia vähemmän energiaa käyttävän tuotantorakenteen toteuttamiseksi.

6. Kriisiaikojen energiatarpeen turvaaminen

Yleisesti on maamme energiatuotanto ja -hankinta rakennettava ja järjestettävä sellaiseksi, että se on mahdollisimman vastustuskykyinen ja joustava erilaisia kriisejä ajatellen. Poikkeuksellisten olosuhteiden varalta on perustettava energian varmuusvarastoja ja luotava tuotanto- ja käyttövalmiuksia, jotka perustuvat vaihtoehtoisiin toimittajiin ja omaan tuotantoon. Kaikissa olosuhteissa on pyrittävä varmistamaan asumisen, ravinnontuotannon ja muun välttämättömän tuotannon tarvitsema energian tuotantokyky.

Energiainvestoinnit kansantalouden osana

Energiakysymykset tekee Suomessa kansantalouden kannalta erityisen ongelmalliseksi se, että kotimaisten energialähteiden osuus energiantarjonnasta on enää vajaa kolmannes ja arvioidun kehityksen mukaan tämä osuus nopeasti laskee nykyisestäkin tasosta. Tämäntapaisen kehityksen jatkuessa kansantalous tulee yhä alttiimmaksi energian saantivaikeuksille ja maailmanmarkkinahintojen vaihteluille, jotka ovat jo nyt johtaneet maksutaseen olennaiseen heikentymiseen ja ulkomaisen velan kasvuun. Energiapoliittisissa ratkaisuissa on siten otettava huomioon myös maan maksutase, niukkojen pääomien tehokas käyttötarve ja energian hinnankorotuksista johtuva inflaatiopaine sekä eri energian tuotantomuotojen erilainen herkkyys hintamuutoksille.

Energiahuolto ei siten ole itsetarkoitus, vaan kansantalouden väline. Energiapolitiikka on rakennettava koko kansantalouden vaatimusten mukaiseksi ja sen tavoitteet voidaan määritellä täsmällisesti vasta silloin kun kansantalouden kasvutavoitteet ovat selvillä.

Investoinnit energiatuotantoon kuuluvat tuotannollista toimintaa tukeviin investointeihin. Ihmisten hyvinvoinnin ja koko kansantalouden kannalta on siten parempi mitä vähemmällä määrällä näitä investointeja tullaan toimeen. Energiatuotantoon sijoitettavien pääomien kokonaistaloudellista edullisuutta voidaan tarkastella vain arvioimalla energiaa käyttävien tuotannonalojen kansantaloudellinen tehokkuus ja tarpeellisuus.

Taloudellisten kasvunäkymien nojalla on odotettavissa, että kansantuotteen kasvu tulee jäämään 1970-luvun alun kasvulukuja pienemmäksi. Jos painotetaan riittäviä energian säästöinvestointeja ja tehostetaan energian käyttöä, voidaan näissä taloudellisissa olosuhteissa olettaa energian kulutuksen kasvavan varsin hitaasti. Tällöin hyödyksi saatava energiamäärä kasvaisi hieman nopeammin.

Energiainvestointeja koskevia ratkaisuja tehtäessä tulisi ottaa huomioon mm. seuraavat seikat:

1. Investointien tulisi kohdistua mahdollisimman paljon kotimaisten energialähteiden hyödyntämiseen kansantalouden resurssien ja kokonaisuuden sanelemien näkökohtien ja mahdollisuuksien puitteissa.

2. Energiajärjestelmän tehostamisinvestoinneille ja muille energiansäästöinvestoinneille tulisi antaa etusija energian tuotannollisten investointien vaihtoehtona.

3. Tuotantoinvestointeja ei tulisi keskittää vain yhdestä energiamuodosta riippuvaiseksi vaan tuotanto olisi perustettava kohtuullisen laajalle pohjalle. Tuotantokapasiteettia ei pidä varmuuden vuoksi ylimitoittaa.

4. Energiainvestoinneista päätettäessä tulee antaa nykyistä huomattavasti enemmän painoa hankkeen rahoitusmahdollisuuksien selvittämiselle etukäteen.

Käytettävissä olevat energialähteet

Vesivoima

Maamme vesivoimavarat ovat jo käytännöllisesti katsoen täyskäytössä. Luonnonsuojelullisesti arvokkaita koskia ei pidä rakentaa. Sen sijaan tulisi ehkä tehostaa jo rakennettujen vesistöjen tuotantokykyä.

Turve

Turve on kotimaisista energialähteistä vähiten käytetty, vaikka Suomella on kansainvälisen mittapuun mukaan huomattavat turvevarat. Turpeen saannin varmistamiseksi myös sadekesien jälkeen on kehitettävä nostoteknologiaa ja järjestettävä riittävä turpeen varmuusvarastointi. Maan turvevarat sijaitsevat yleensä alityöllisyysalueilla, joten turvetuotannolla ja sen jatkojalostuksella saavutetaan merkittäviä aluepoliittisia etuja. Turvetuotantoa rakennettaessa on syytä tarkoin tutkia luonnon- ja ympäristönsuojelun asettamat rajoitukset. Polttoturvetuotantoa mitoitettaessa tulee huomioonottaa mahdolliset turpeen käyttötarpeet ravinnontuotannon maanparannusmateriaalina ja mahdollisuudet yhdistettyyn tai peräkkäiseen tuotantoon samalla alueella. Suurissa kulutusyksiköissä on turpeen hyväksikäytön tekniikkaa kiireellisesti kehitettävä. Turvetutkimusta on tehostettava voimakkaasti.

Puu

Puulla, puujätteellä ja jäteliemellä tulee edelleen olemaan merkitystä kotimaisina energialähteinä. Näiden lähteiden osuus saattaa kuitenkin tulevaisuudessa hieman supistua, jos puuraaka-ainepula johtaa raakamateriaalin entistä tarkempaan käyttöön. Siinä tapauksessa, että teollisuuden ja kotitalouksien jätteille ei löydy tuotannollista käyttöä, ne voivat tarjota kehittämisenarvoisen energialähteen.

Öljy

Öljyn osuus Suomen energialähteiden käytössä on yli 50 %. 1950-luvun lopulta alkaen energiakulutuksen kasvu on tyydytetty lähes yksinomaan öljynkäyttöä lisäämällä. Raakaöljyn pitkän aikavälin riittävyysongelmien ja todennäköisen hintaherkkyyden vuoksi ei energiakulutusta tulisi lisätä öljynkäyttöä kasvattamalla. Tapahtunut öljynjalostuskapasiteetin ylimitoitus ei saa johtaa öljyn kulutusosuuden yksipuoliseen lisäämiseen.

Maakaasu

Maakaasu on mm. puhtautensa vuoksi erinomainen energialähde sekä lisäksi käyttökelpoinen tuotannon raaka-aine. On ilmeisen perusteltua pyrkiä tuomaan Neuvostoliitosta tarjolla oleva ja kuljetuskapasiteetin sallima maakaasumäärä. Toisaalta on muistettava, että myös maakaasu käynee niukaksi huomattavasti ennen kivihiililähteitä. On kehitettävä pohjoismaista yhteistyötä maakaasun ja öljyn tuotannossa ja jalostuksessa.

Kivihiili

Toisin kuin muiden fossiilisten polttoaineiden öljyn ja maakaasun, kivihiilen reservejä voidaan pitää runsaina. Suomella lienee hyviä mahdollisuuksia solmia pitkäaikaisia kivihiilen tuontisopimuksia. Kivihiiltä voidaan pitää turpeen ohella raskaan polttoöljyn käyttöä korvaavana energiavaihtoehtona. Kivihiilen osuutta on siten järkevää lisätä.

Ydinvoima

Ydinreaktoreita on rakenteilla kaikkiaan neljä kappaletta yhteisteholtaan yli 2000 MW. Tämän lisäksi on kaavailtu huomattavia reaktorihankkeita, jotka kaksinkertaistaisivat ydinvoimakapasiteetin. Sähkön kysynnän kasvunäkymät eivät kuitenkaan edellyttäne lähivuosina suunnitellun laajuisen voimalaitosohjelman toteuttamista. Lähivuosina ongelmana tullee olemaan sähkön tuotannon ylikapasiteetti. Sekä taloudellisista että ympäristöriskeistä johtuen olisikin ydinreaktoreiden rakentamisen tarvetta, rahoitusmahdollisuuksia, ajoitusta sekä voimaloiden sijaintia ja aluepoliittisia vaikutuksia selvitettävä perusteellisesti ja laajapohjaisesti. Helsingin seudun ydinvoimalahankkeesta on luovuttava.

Sähkön tuonti

Sähkön tuonnilla on viime vuosien aikana ollut kasvava merkitys Suomen energiatarjonnassa. Vuonna 1973 sen osuus oli runsaat 5 % energian kokonaistarjonnasta ja noin 15 % sähkön kokonaiskulutuksesta. Sähkön tuonti tapahtuu lähinnä Ruotsista Nordelin puitteissa sekä Neuvostoliitosta. Neuvostoliiton kanssa on sovittu sähkön tuontimahdollisuuksien huomattavasta lisäämisestä. Sähkön tuonnin avulla voidaan myös paikata mahdollista tuotantokapasiteetin vajausta.

Energiasysteemin tehostaminen ja matalalämpötilaiset energialähteet tarjoavat tulevaisuudessa tärkeän kotimaisen energialähteen. Käytettävissä olevien energialähteiden järkiperäinen käyttö ja kehittäminen johtaa huomattaviin säästöihin energiankulutuksessa ja siten tuontienergiantarpeen vähenemiseen.

Energia-alan tuotannollisia investointipäätöksiä tehtäessä tulisi päätöksen yhteydessä etsiä vaihtoehtoiset säästöinvestointimahdollisuudet. Jos vastaavalla investointipanoksella päästään energiasysteemiä tehostamalla kulutuksen supistamiseen, saadaan etuna mm. vähentynyt energiahuollon riippuvuus ulkomaista, puhtaampi ympäristö ja kohentunut ulkomainen vaihtotase. Säästöinvestointien työllistävä vaikutus on myös parempi ja alueellisesti tasaisempi.

Energian hinnoittelu

Energian hintakehitys on ollut energiapolitiikkaa ja -ajattelua voimakkaasti suuntaava tekijä. Energian suhteelliset hinnat laskivat aina 1970-luvun alkuvuosiin saakka. Näin ollen energiankulutuksen lisääminen on tuntunut edulliselta. Vuoden 1973 lopulla öljyn hintataso nousi kuitenkin nelinkertaiseksi aikaisempaan verrattuna. Muiden energialähteiden hintakehitys on pääosin riippunut öljyn hintatasosta.

Eri energiamuotojen välinen hintasuhde vaikuttaa siihen mitä energiamuotoja rakennetaan ja käytetään. Toisaalta energian hintataso vaikuttaa energian kokonaiskulutukseen. Hintamekanismilla on siten tärkeä asema ohjattaessa energiapolitiikan kehitystä energian käytön tehokkuus- ja säästämistavoitteiden mukaisesti.

Hinnoittelun tulee olla energian säästöä edistävää. Energian hintamekanismi yksinään ei kuitenkaan ole riittävä tae rationaalisen energiapolitiikan toteutumiselle. Pääosa nykyisin käytetyistä energialähteistä on kestoiältään vain muutamia kymmeniä vuosia. Tämä seikka ei kuitenkaan ole juuri vaikuttanut hinnanmuodostukseen. Öljynkin hintamuutosten syyt ovat olleet muualla kuin sen tämänhetkisessä riittävyydessä. Tästä syystä on pidettävä huoli siitä, että eri energiamuotojen hintasuhteet ovat oikeat ja että energian hintataso on samalla myös oikeassa suhteessa energian tuotannon kansantaloudellisiin kustannuksiin. Sähkön ja muun energian hinnoittelussa on pyrittävä supistamaan eri kuluttajaryhmien ja alueiden välisiä hintaeroja.

Energian hankinnan, tuotannon ja jakelun hallinto

Suomen energiatalouden organisaatio on hajanainen. Tuotanto jakautuu pääasiassa kolmen osapuolen, teollisuuden, valtion ja kuntien kesken. Valtakunnallinen sähkönsiirtoverkosto on pääasiassa valtionyhtiön hallinnassa. Sähkön jakelusta huolehtii suuri määrä sähkölaitoksia, joista osa on varsin pieniä.

Valtion keskushallinnossa on selkiytettävä energiahallinnon eri yksikköjen, kuten kauppa- ja teollisuusministeriön energiaosaston, energiapoliittisen neuvottelukunnan, atomienergianeuvottelukunnan, ehdotetun sähköhuollon neuvottelukunnan sekä alan tutkimus- ja tarkastuslaitoksen välinen yhteistyö ja työnjako. Energiapoliittisen neuvottelukunnan asemaa on vahvistettava ja sen kokoonpano on saatettava parlamentaarisia voimasuhteita vastaavaksi. Alan asiantuntijaelimissä tulee olla riittävän monipuolinen ja laajapohjainen kokoonpano.

Alueellisen sähkönhuollon kehittämisessä tulee pyrkiä nykyistä suurempiin, riittävän laajan ja yhtenäisen jakelualueen käsittäviin sähkölaitoksiin. Sen sijaan että laitoksia yhdistettäisiin pakkokeinoin, luodaan yhteistoimintaa kehittämällä pohja laitosten yhdistymiselle. Paikallista suunnittelua varten luodaan aluetoimikunnat ja sähkölaitokset velvoitetaan osallistumaan alueellisen sähkönhuollon kehittämistä koskevaan suunnittelutyöhön.

Energian tuotantolaitosten rakentamispäätöksiä tehtäessä on kunnioitettava kunnallista itsehallintoa. Paikallisten luottamuselinten vaikutusmahdollisuuksia energian tuotantolaitosten ja siirtoverkkojen suunnittelussa ja rakentamisessa on lisättävä.

On laadittava eduskunnan hyväksyttäväksi valtakunnallinen energiapoliittinen runko-ohjelma. Tämän ohjelman puitteissa tulee valtioneuvoston vahvistaa suurten energiatuotantolaitosten rakentamisohjelma, joka sisältää kannanmäärittelyt rakentajista, laitostyypeistä, sijoituspaikoista ja rakentamisen aikataulusta.