KESKUSTAPUOLUEEN KALATALOUSOHJELMA

(Hyväksytty puoluevaltuuskunnan kokouksessa Joensuussa 23.-24.04.1977 ja puoluehallituksen kokouksessa 05.07.1977)

SISÄLTÖ

Tehokkaaseen kalatalouteen
1. Vesien omistus ja kalatuotannon turvaaminen
2. Kalatalouden kehittäminen
a. Kalakantojen hoito
b. Hallinto
c. Tutkimustoiminta
d. Koulutus
e. Kalatalouden edistämistoiminta
3. Kalastusmuotojen kehittäminen
a. Ammattikalastus
b. Kotitarve- ja virkistyskalastus
c. Kalankasvatustoiminta
4. Kalansaaliin käytön kehittäminen
5. Oikeusturvakysymykset

KESKUSTAPUOLUEEN KALATALOUSOHJELMA

Tehokkaaseen kalatalouteen

Keskustapuolueen kalatalousohjelma lähtee siitä, että kalastuksen perusedellytys on vesiemme luonnontilan säilyminen. Keskustapuolueen päämääränä on luonnon kestävän käytön periaatteen toteuttaminen yhteiskunnassamme. Uudistumattomien luonnonvarojen käytön jatkuvasti kiihtyessä on huomiota kiinnitettävä yhä enemmän uusiutuvien luonnonvarojen tuotantoon. Kalatalous tarjoaa vielä runsaasti käyttämättömiä mahdollisuuksia ja siksi keskustapuolueen kalatalousohjelman toteuttaminen on kauaskantoista työtä sekä nykyisten että tulevien sukupolvien hyväksi.

Kalakannat ovat arvokkaita uudistuvia luonnonvarojamme, joten käytön ja hoidon järjestäjänä kalataloudella on tärkeä merkitys. Kala sisältää korkea-arvoista sekä hinnaltaan edullista valkuaista. Kotimaisen kalan merkitys ruokavaliossa tulee maassamme jatkuvasti korostumaan. Yleismaailmallisen valkuaispulan vaikutukset heijastuvat omaan maahamme, ja siksi omavaraisuusastettamme kalan suhteen on nopeasti lisättävä.

Kalataloudella on myös huomattava kansantaloudellinen merkitys. Saaliin kokonaismääräksi arvioidaan n. 110 milj. kg vuodessa. Luonnonvarojen kestävän käytön periaatetta noudattaen kalastusta voitaisiin nykyisestään huomattavasti tehostaa, ja samalla tuntuvasti vähentää kalan ulkomailta tapahtuvaa tuontia, joka on tuorepainoksi laskettuna n. 300 milj. kg. Kotimaisen kalastuksen lisääntyminen toisi maamme maaseutuväestölle lisätuloja, monipuolistaisi maaseudun elinkeinorakennetta sekä säästäisi ulkomaanvaluuttaa.

1. Vesien omistus ja kalatuotannon turvaaminen

Suomessa on n. 3,2 milj. ha sivävesialuetta sekä laajat rannikko- ja merialueet. Sisävesistä ja merenranta-alueista kuuluu n. 80 % kalastuskunnille, jotka ovat kalaveden omistajien kylittäin muodostamia yhteisöjä.

Kun näin suuri osa kalavesistämme kuuluu kalastuskunnille, riippuu kalataloutemme tuleva kehitys merkittävästi siitä, miten tehokkaasti kalastuskunnat voivat vaikuttaa kalakantojen ja kalavesien tuottavuuden säilyttämiseen, kalastuksen järjestelyyn ja kalavesien hoitoon. Kalastuskuntien tehtävät ovat lakisääteisiä ja siten yhteiskunnan valvomia. Yhteiskunta on antanut kalastuskuntien tehtäväksi turvata peruselintarvikkeisiimme kuuluvan kalan tuotannon jatkuvuus järjestämällä kalastus ja kalavesien hoito näitä tarpeita silmälläpitäen. Niinikään ovat kalastuskunnat vesien moninaiskäyttöä koskevissa asioissa asianomistajia. Vesialueiden säilyttäminen jatkuvasti tuottoisina kalantuotantoalueina edellyttää, että kalastuskunnille luodaan nykyistä paremmat mahdollisuudet osallistua vesien moninaiskäytön suunnitteluun ja toteuttamiseen. Kalastuskuntien toiminnan tuloksellisuus riippuu myös niiden keskinäisestä sekä kalastuskuntien ja viranomaisten välisestä yhteistyöstä ja lainsäädännön kehittämisestä sekä siitä, millaiset ovat kalataloudessamme keskeistä tehtävää hoitavien kalastuskuntien taloudelliset ja muut tehokkaan toiminnan edellytykset. Keskustapuolue tukee kalastuskuntien pyrkimyksiä ja tavoitteita. Niinikään keskustapuolue pitää tärkeänä, että kalastuskunnilla on mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa valtionapua nauttivien kalatalouden edistämisjärjestöjen työskentelyyn ja saada sitä tietä riittävä, kalatalouden kehittämistyön kannalta välttämätön ammattitieto ja -taito osakasten käyttöön.

Keskustapuolue pitää välttämättömänä, että vesistöt säilytetään perustuotannosta huolehtivan talonpoikaisväestön omistuksessa. Vesi- ja kalastuslainsäädäntöä on tältä pohjalta uudistettava. Samalla tulee turvata vesien säilyminen puhtaina sekä luoda edellytykset kalavesien ja kalakantojen muodostaman uusiutuvan luonnonvaran hoidolle ja järkevälle hyväksikäytölle.

2. KALATALOUDEN KEHITTÄMINEN

a. Kalakantojen hoito

Kalavesien hoito on meillä erityisesti valtiovallalle kuuluvien toimenpiteiden osalta laiminlyöty. Valtiovalta on tehnyt kalataloutta koskevia kansainvälisiä sopimuksia, joista on vastattava. Vesistöjen luonnontilan muuttaminen on johtanut usein myös lisääntymisalueiden tuhoutumiseen. Toisaalta vedet ovat olleet paikoin alikalastettuja. Voimalaitosten ja vesien likaantumisen johdosta muuttuneet vesistöt on paikoin jätetty suureksi osaksi hoitamatta. Tämä on johtunut mm. siitä, että vesiasiain käsittely on tehty tarpeettoman jäykäksi ja monimutkaiseksi. Kun vesiasioissa ylimpänä oikeusasteena on sekä korkein hallinto-oikeus että korkein oikeus, valitusmenettely venyy pitkäksi ja hyötyyn verrattuna tarpeettoman kalliiksi. Kalastusoikeuden haltijat eli käytännössä vesialueiden omistajat eivät näissä olosuhteissa ole voineet täyttää kalastuslain heille asettamia velvoitteita hoitaa kalakantoja ja järjestää kalastuksen harjoittamista vesialueillaan.

Keskustapuolue edellyttää, että valtiovallan tukeman maankuivatustoiminnan ja vesistöjärjestelyiden johdosta pilatut kalavedet kunnostetaan mahdollisuuksien mukaan valtion tukitoimenpitein, vastaamaan vähintään sitä kalataloustuottoa, joka näillä vesialueilla oli ennen vesistöjärjestelyjä ja kuivatustoimenpiteitä.

Maamme kalavedet kuuluvat lukuisille kalastuskunnille ja yksityisille jaettujen vesien omistajille. Tästä johtuu, ettei oli päästy kokonaisia vesialueita koskevien hoito- ja kalastussuunnitelmien laatimiseen ja toteuttamiseen. Tilanteen korjaamiseksi on vanhentunut kalastuslaki kiireellisesti uusittava mm. siten, että yhtenäisille vesialueille saadaan yhtenäiset käyttö- ja hoitosuunnitelmat

Vesilain toimeenpanoa on nopeutettava niin, että päätökset annetaan kohtuullisessa ajassa. Lain suomia mahdollisuuksia on sovellettava myös käytäntöön. Päätösten viipymisestä riippumatta valtion on osoitettava riittävät määräraha kalavesien hoidon käynnistämiseen muutetuilla vesialueilla.

Valtion hallinnassa olevien vesialueiden käyttöä ja hoitoa on tehostettava. Vesistöjen biologisen tuotantokyvyn mukainen kalastusmahdollisuus on säilytettävä ja huonontuneilla kalavesillä mahdollisuuksien mukaan palautettava. Kalastoa on pyrittävä parantamaan sekä määrällisesti että laadullisesti. Tässä toiminnassa on otettava huomioon kaikkien kalastajaryhmien tarpeet.

Kalastuskuntien vesillä on kalakantojen hoito järjestettävä ohjaamalla kalastuskorttivarat tähän tarkoitukseen. Tämän tehtävän hoito kuuluu ensisijaisesti kalastusoikeuden haltijoille. Kalanhoitovelvoitteiden suunnittelun ja toteutuksen yhteydessä kalatalousviranomaisten on otettava huomioon kalavesien omistajien edut ja kalakantojen hoitoa koskevat suunnitelmat ja näkökohdat.

Rakentamalla uusia poikastuotanto- ja jatkokasvatusaltaita valtion on tuettava kalojen istutustoimintaa ja istukkaiden kasvatusta sekä tehtävä kasvatussopimuksia yksityisten kalankasvattajien kanssa. Valtion on omalta osaltaan ryhdyttävä kiireellisesti täyttämään Itämeren sopimuksen mukaisia velvoitteita meren vaelluskalojen poikastuotannon ylläpitämiseksi ja valtion on niinikään huolehdittava järvien suurilla selkävesillä tapahtuvasta istutustoiminnasta. Kalanviljelylammikoita ja muita viljelytiloja on rakennettava siten, että tätä toimintaa voidaan harjoittaa maatilatalouden sivuelinkeinona sekä rahoittaa myös työllisyysvaroilla.

Kalavesien käytön ja hoidon tulee pohjautua suunnitteluun. Maahamme on kiireellisesti saatava aikaan kalan tuotannon tavoiteohjelma. Hoito- ja käyttösuunnitelmien laatimisen tulee tapahtua realistiselta pohjalta yhteistoiminnassa kalastusoikeuden haltijan kanssa. Kalastusoikeuden haltijaa tulee kuulla myös velvoitehoitoa järjestettäessä, koska tarkoitukseen käytettävät varat ovat korvausta kalavedelle aiheutetusta vahingosta. Kalatalouden yleissuunnittelu on keskitettävä kalataloushallinnolle, jolle on luotava edellytykset tähän työhön. Vesien moninaiskäytön käyttömuotojen suunnittelussa kalatalous on huomioitava ensisijaisena.

b. Hallinto

Kalataloushallinnon keskeisin tehtävä on kalatalouselinkeinon voimaperäinen kehittäminen. Sen lisäksi hallinnon on turvattava kalastuskunnille lakisääteiset toimintaedellytykset. Tästä vaativasta tehtävästä huolimatta kalatalouden keskushallinto on heikko, henkilökunta riittämätön sekä käyttövarat todelliseen tarpeeseen nähden liian pienet. Piiriorganisaation puuttuminen kalataloushallinnolta on vaikeuttanut usein hyvinkin paikallista laatua olevien kalatalouskysymysten hoitamista.

Kaikki uusiutuvat luonnonvarat kuuluvat maa- ja metsätalousministeriön toimialaan. Kalatalous on tärkeä osa tätä kokonaisuutta. Kalataloushallintoa kehitettäessä on tätä periaatetta ehdottomasti noudatettava. Hallintoa on parannettava erottamalla se omaksi kalatalousosastokseen. Samalla on siirrettävä päätöksentekoa maakunnalliselle tasolle. Tätä tasoa kehitettäessä ja tehokkaan toiminnan aikaansaamiseksi on otettava päämääräksi vesien omistajien ja kalastajien vaikutuksen ja oma-aloitteisuuden lisääminen. Kalatalouden hallinnon piiriorganisaatiota suunniteltaessa keskustapuolue pitää kalatalouden kannalta parhaana vaihtoehtona omaa erillistä piiriorganisaatiota.

c. Tutkimustoiminta

Suomen kalataloustutkimusta ei voida pitää riittävänä enempää kansallisella kuin kansainväliselläkään tasolla. Se ei ole kyennyt antamaan riittävää tukea hoitotöille, josta johtuen suoritetuista toimenpiteistä ei ole saatu toivottua tulosta.

Sisävesistämme 15 % on pahoin likaantuneita ja 50 % on luonnonvaraisesta muutetussa tilassa. Näiden vesistöjen kalakantojen hoito on suoritettu puutteellisesti tai jätetty hoitamatta. Nykyiseen tilanteeseen on johtanut toisaalta se, ettei tutkimus ole osoittanut hoidon määrän suuruutta eikä myöskään tehokkaita hoitotoimenpiteitä. Lisäksi vaikeuksia aiheuttavat vesioikeuksien määräämät alimitoitetut velvoitteet.

Kalan hyväksikäyttöä haittaa saaliin jaksottaisuus, mikä aiheuttaa markkinointi- ja varastointipulmia. Vastaavanlainen ongelma on ikäluokkajaksottaisuus. Nykyisellään nämä ilmiöt aiheuttavat yrittäjille riskin, jota on pyrittävä pienentämään lisäämällä kalojen elintapojen tuntemusta, sekä toisaalta parantamalla kalan markkinointia ja käsittelyä. Edellämainituista syistä johtuen kalatalouselinkeinon taloudellista tutkimustoimintaa on voimakkaasti lisättävä.

Kalavesien tuotosta ei aina pystytä ottamaan kaikkea mahdollista talteen. Osaltaan tämä johtuu nykyisistä kalastuslaeista, pyyntitekniikan puutteellisesta tuntemisesta, hajanaisesta tiedotustoiminnasta sekä koulutuksen ja koko kalataloushallinnon vajavuudesta.

Määrärahojen lisäämisellä on kalataloustutkimusta nopeasti tehostettava ja suunnattava se ajankohtaisten kysymysten selvittämiseen. Tämä edellyttää sekä sisävesi- että rannikkoalueet kattavan, tutkimustoimintaa suorittavan verkoston kehittämistä. Kalatalous edellyttää myös kalavesien inventointia vesistökohtaisine selvityksineen sekä tietoja kalalajien soveltuvuudesta eri kohteisiin. Tutkimusta on suoritettava tiiviissä yhteistyössä käytännön kalatalouden ja yksityisen kalankasvatustoiminnan kanssa.

Tehokas ja tuloksia tuottava tutkimustoiminta on kalatalouden kehittämisen tärkeimpiä edellytyksiä. Kalataloustutkimusta on nopeasti ryhdyttävä kehittämään pitkäjännitteisen, käytäntöä palvelevan valtakunnallisen tutkimusohjelman pohjalta. Kalataloustutkimuksen pikaista tehostamista onkin pidettävä ensiarvoisen tärkeänä tehtävänä ja valtion on vastattava aiheutuvista kustannuksista.

d. Koulutus

Maamme kalatalouskoulutus on puutteellisesti järjestetty. Tehokkaasti hoidettava opetus edellyttää vähintään kolmella eri tasolla annettavaa koulutusta: korkeakoulutason, opistotason sekä varsinaista ammattikoulutus- ja kurssiopetusta. Nykyinen kalatalousopetus korkeakoulutasolla on järjestämättä ja luonteeltaan hajanaista.

Täysipainoisen kalatalouskoulutuksen järjestäminen vaatii opetusta sekä tuotanto- että taloustieteiden alalla ja opetus edellyttää laaja-alaista perus- ja apuvälineiden määrää sekä tutkinnon aineyhdistelmiin liitettäväksi sopivia tutkintoaineita kuten limnologia, mikrobiologia, elintarvikekemia ja talousoikeus.

Keskitason koulutus on ollut ainoa kalatalouden suunniteltu koulutusmuoto maassamme. Se on tähdännyt kalatalousteknikon tutkinnon suorittamiseen. Oleelliselta osin teknikkokoulutuksesta huolehtii maassamme kalatalousneuvonnan keskusjärjestö. Kalatalouden koulutus on järjestettävä v. 1975 mietintönsä jättäneen Kalatalousopetustoimikunnan esitysten pohjalta. Ammattikasvatushallitukseen on saatava erillinen kalatalousopetuksen toimisto. Teknikkotasoisen koulutuksen vakinaistamiseksi on kiireellisesti aikaansaatava valtion ylläpitämä kolmivuotinen kalatalousopisto. Opiston opetusohjelma tulee olla sellainen, että se tuottaa käytännön kalatalouteen hyvin perehtyneitä, riittävät teoreettiset tiedot omaavia itsenäiseen tutkimukseen, suunnitteluun ja ohjaamiseen kykeneviä kalatalouden toimihenkilöitä. Opetuksen tulee vastata myös väliasteen koulutusta. Opiston perustamisen yhteydessä on suoritettava ammatillisen kalastajakoulutuksen uudelleenjärjestely. Ammatillisen koulutuksen opetus on järjestettävä siten, että se kurssimuotoisena jakaa opetusta kalastusammattiin, kalanviljelyyn, kalakauppaan ja jalostukseen sekä kalavesien hoitoon ja -suojeluun liittyvistä asiakokonaisuuksista. Ammatillisen koulutuksen tulee kokonaisuudessaan tapahtua muun ammattiopetuksen tavoin yhteiskunnan kustannuksella.

e. Kalatalouden edistämistoiminta

Neuvonnan tehtävänä on tietojen välittäminen kalataloutta harjoittaville kansalaisille. Kalatalouden kehittämiseksi ammattineuvontaa ja valistustoimintaa on lisättävä. Kalatalousneuvonta on suunnattava kalavesien hoitotoiminnan kehittämiseen ja kalakantojen tehokkaan hyväksikäytön suunnitteluun sekä kalastajien taloudellisen ja sosiaalisen aseman parantamiseen. Tämän vuoksi on kalatalousneuvontaa suorittavien järjestöjen seurattava kalastustekniikan, kalan käsittelyn sekä alan tutkimus- ja koetoiminnan kehittymistä ja saatettava tutkimuksen tulokset nopeasti kalastusta harjoittavien tietoon. Tehokkaalla neuvonnalla on pidettävä huoli myös siitä, että kalavesien omistajien ja kalastajien edut päätöksiä tehtäessä ja toteutettaessa turvataan. Kalatalouden valistustoimintaa on laajennettava ja kaikille hoitomaksun suorittaneille on lähetettävä alaa käsittelevä yleinen tiedotuslehti. Neuvonnan tehostamiseksi on kalataloustoimihenkilöiden määrää lisättävä.

Neuvonnalla on saatava kansalaiset ymmärtämään kalatalouden arvo sekä vesistöjen ja niiden suojelun merkitys. Kalataloutta koskevaa neuvonta- ja valistustoimintaa laajennettaessa on kansalaiset opetettava asennoitumaan oikein luontoon ja uusiutuvien luonnonvarojen hoitoon. Neuvonnalla on suunnitelmien toteuttamista ohjattava siten, että kalatalouden edut huomioidaan valtakunnallisessa, alueellisessa ja kunnallisessa suunnittelussa.

Valtion tulo- ja menoarvioon on otettava pysyvästi riittävä määräraha kalatalouden edistämistoimintaa varten ja valtion perimät kalastuksenhoitomaksut on suunnattava kalavesien hoitamiseen.

3. KALASTUSMUOTOJEN KEHITTÄMINEN

a. Ammattikalastus

Maamme kokonaiskalansaalistuotosta tulee n. 80 %, n. 10.000:n ammattikalastajan työn tuloksena. Vesistöjen saaliskapasiteetin tehokas hyväksikäyttö siten edellyttää ammattikalastajien toiminnan turvaamista. Yhteiskunnan kannalta erittäin tärkeää työtä tekevät ammattikalastajat ovat jääneet jälkeen muun yhteiskunnan tulo- ja sosiaaliturvan kehityksestä, mistä on ollut seurauksena ammattikalastajien lukumäärän väheneminen ja ikärakenteen huononeminen. Maamme meri- ja järvialueet tarjoavat elinkeinomahdollisuuksia jos ammattikalastajien kalastusmahdollisuudet turvataan ja kalan vastaanotto ja jalostus järjestetään tehokkaaksi. Valtion rahoituksen avulla on tuettava kalastajien omatoimisia pyrkimyksiä kalan vastaanoton, jalostuksen ja markkinoinnin järjestämiseksi. Erityisesti olisi saatava aikaan riittävä määrä pakastamoita tärkeimpiin kalan vastaanottosatamiin. Vuoden 1958 lopussa valmistunut kalastussatamaohjelma on toteutettava. Kalan kuljetusverkosta on luotava ja saatettava se kuljetustukijärjestelmän piiriin. Kalavesien yhteiskäyttö ja voimistuneet hoitotoimenpiteet lisäävät kalatalouden tuottoa.

V. 1975 eduskunta hyväksyi lain kalastajien toimeentulon turvaamisesta. Valtiovallan on osoitettava tähän tarkoitukseen riittävät määrärahat. Ammattikalastuksen edellytyksenä on, että kalavesien jaot estetään ja että ne pysyvät kalastuskuntien yhteisomistuksessa.

Vesien likaaminen ja muuttaminen on vaikeuttanut kalastajien ammatinharjoittamista. Keskustapuolue katsoo, että teollisuus- ja muu elinkeinotoiminta ei saa estää uusiutuvien luonnonvarojen käyttöä ja niiden tuotannon kehittämistä. Vesistöjen likaaminen on mahdollisuuksien mukaan estettävä ja jo likaantuneilla alueilla kalastajien kärsimät vahingot on korvattava ennakkokorvausmenettelyllä.

b. Kotitarve- ja virkistyskalastus

Kotitarvekalastuksella on tärkeä merkitys vesistöjemme kalavarojen hyväksikäutössä sekä ruokavalion monipuolistajana. Kotitarve- ja vapaa-ajan kalastuksen harjoittajista n. 460 000 ruokakuntaa eli lähes neljännes kansastamme harjoittaa kalastusta jossakin muodossa.

Keskustapuolue toteaa, että vesien säilyttäminen kalastuskuntien hallinnassa ei ole ristiriidassa virkistys- ja vapaa-ajan kalastuksen kehittämisen kanssa. Laajoilla vesialueillamme on tilaa sekä ammattikalastajille että kotitarve- ja virkistyskalastajille. Koska kalastuskunnat joutuvat lain mukaan vastaamaan kalavesien hoidosta ja järjestyksestä, on pilkki- ja heittokalastus pidettävä kalastuskuntien valvonnassa.

Kalataloudellisesti merkittäville vesialueille perustettavien kalastushoitoyhtymien tai niitä vastaavien puitteissa voidaan tehokkaasti ja keskitetysti hoitaa kotitarve- ja virkistyskalastajien tarpeet, kuten kalastusmahdollisuuksien joustava järjestäminen. Näin toimien saadaan myös nykyistä enemmän varoja kalakantojen hoitoon ja kalaston laadun parantamiseen. Kokemuksesta tiedetään, että tällaisesta kalastusoikeuden haltijoiden keskitetystä toiminnasta pääsevät tehokkaimmalla tavalla osallisiksi kaikki vesistöjen käyttäjät.

Virkistyskalastajien kalastusmahdollisuuksia voidaan myös lisätä edistämällä metsähallituksen hallinnassa olevien vesialueiden hoitoa ja vuokrausta tähän tarkoitukseen.

c. Kalankasvatustoiminta

Maamme runsaat vesialueet tarjoavat erinomaiset luontaiset edellytykset kalankasvatustoiminnan harjoittamiseen. Asiallisesti järjestettynä kalankasvatus antaisi toivottuja työmahdollisuuksia maaseutuväestölle erityisesti kehitysalueilla. Keskustapuolue pitää tärkeänä, että kalankasvatustoimintaa harjoitetaan ja kehitetään tavoitteena taloudellisesti kannattavat yritykset, jolloin voidaan turvata maaseutuväestön lisäansiomahdollisuudet. Kalatuotannon markkinointimahdollisuudet tulee valtiovallan toimenpitein turvata.

4. KALANSAALIIN KÄYTÖN KEHITTÄMINEN

Kalansaaliin käyttö perustuu meillä perinteisesti tuorekulutukseen. Saaliin taloudellinen hyötysuhde edellyttää kuitenkin kalanjalostustoiminnan tehostamista ja monipuolistamista.

Kalajalosteiden valmistuksen ja markkinoimisen lisäämismahdollisuuksia on tutkittava ja niiden tuotekehittelyä on tehostettava. (Esim. rehuna meillä käytetään vuosittain yli 30 milj. kiloa silakkaa, kun tarkoitukseen yhtä hyvin voitaisiin käyttää silakan perkausjätteitä). Ulkomaisen kalantuonnin rajoittamismahdollisuudet on selvitettävä.

Valistustoimintaa kotimaisen kalankäytön lisäämiseksi kotitalouksissa on tehostettava. Kalanjalostusta on edistettävä ja tuotekehittelyä tuettava valtion varoin.

5. OIKEUSTURVAKYSYMYKSET

Nykyinen vesilainsäädäntö on jättänyt kalavesien omistajat ja kalastajat vaille riittävää oikeusturvaa toteutettaessa vesien käyttöön kohdistuvia hankkeita. Maakuntien luonnonvarojen käyttöönotto koko valtakunnan hyödyksi on ollut vahingollista maakunnille mm. siksi että vaelluskalan pyynnin menetys on jäänyt korvaamatta jokivarsien väestölle ja kunnille sekä vaelluskalakantojen hoito on laiminlyöty. Myös monet muut vesiin liittyvät kehittämismahdollisuudet on korvauksetta menetetty. Vesilaki on kiireellisesti korjattava ajan vaatimuksia vastaavaksi.

Laiminlyödyt vesilain edellyttämät kalakantojen hoitotoimenpiteet muuttuneissa vesissä on viipymättä käynnistettävä täysimääräisinä. Merialueilla tapahtuvan lohenkalastuksen jatkuvuuden turvaamiseksi valtion on kiinnitettävä Itämeren kalastussopimuksen sekä aavan meren kalastusta ja elollisten luonnonvarojen säilyttämistä koskevan yleissopimuksen mukaisesti riittävästi huomiota lohikantojen hoitoon. Valtion on turvattava Suomelle riittävä osuus Itämeren ja Koillis-Atlantin kansainvälisestä kalantuotannosta.

Suurten vesirakennushankkeiden maakunnalliset vaikutukset on otettava uudelleen tutkittaviksi. Tämä on mahdollista valtioneuvoston päätöksellä siksi, ettö valtio on niissä yleensä toiminut luvan hakijana. Vesialueiden omistajien sekä kalastajien oikeusturvaa on parannettava siten, että heille luodaan taloudelliset mahdollisuudet asiansa ajamiseen. Vesien rakentamista ei saa käynnistää ennen korvausten selvittämistä ja maksamista. Korvauspäätösten antamista ja korvausten saantia on nopeutettava. Vesituomioistuimien asiantuntemusta on laajennettava myös kalataloudellisiin ja vesibiologisiin kysymyksiin. Vesialueiden omistajille on turvattava heidän kalatalouden hyväksi tekemänsä työn tulokset. Kalataloudelle haitallista moottoriurheilua ja huviveneilyä on eräissä tapauksissa lainsäädännöllä säädettävä.