Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.uta.fi/pohtiva/ohjelmalistat/KESKP/191

Keskustapuolue

Keskustapuolueen koulutuspoliittinen ohjelma


  • Puolue: Keskustapuolue
  • Otsikko: Keskustapuolueen koulutuspoliittinen ohjelma
  • Vuosi: 1973
  • Ohjelmatyyppi: erityisohjelma

KESKUSTAPUOLUEEN KOULUTUSPOLIITTINEN OHJELMA

Hyväksytty Keskustapuolueen puoluevaltuuskunnan kokouksessa 1-2.12.1973.

SISÄLLYSLUETTELO

1. Koulutuksen tavoitteet
2. Esiopetus
3. Peruskoulu
4. Keskiasteen koulutus
4.1. Lukio
4.2. Ammatillinen koulutus
5. Korkeakouluasteinen koulutus
6. Aikuiskoulutus
6.1. Aikuiskoulutus - osa kokonaiskoulutusta
6.2. Aikuiskoulutuksen yhteiskunnalliset erityistavoitteet
6.3. Päämäärät yksilön kannalta
6.4. Organisaation kehittäminen
7. Opetussisällöt ja -menetelmät
7.1. Oppiaineet
7.2. Opetussisällön tavoitteita
7.3. Opetusmenetelmät
7.4. Oppimateriaali
8. Koulurakennukset
9. Opettajat
9.1. Opettajankoulutus
9.2. Opettajien asema
10. Opintodemokratia
11. Oppilashuolto
12. Opintotuki
12.1. Välitön opintotuki
12.2. Muut opintososiaaliset toimenpiteet
13. Kouluhallinto
14. Koulutuksen kustannukset

KESKUSTAPUOLUEEN KOULUTUSPOLIITTINEN OHJELMA

1. Koulutuksen tavoitteet

Keskustapuolue vaatii, että koulutuspolitiikan tulee perustua ihmiskeskeiseen maailmankatsomukseen. Sen ensisijaisena lähtökohtana on ihminen ja hänen tarpeensa. Koulutuksen tulee auttaa yksilöä kehittymään niin, että hän tasavertaisesti muiden ihmisten kanssa voi osallistua yhteiskunnan eri toimintoihin, sivistyselämään ja tuotantoon. Koulutuksen hengen ja toimenpiteiden tulee lähteä luottamuksesta kaikkien ihmisten kykyyn oppia uusia asioita.

Koulutuspolitiikan toisena ihmiskeskeisenä lähtökohtana on yhteisen yhteiskuntapoliittisten tavoitteiden toteuttaminen koulutuksen avulla. Koulutuksen tulee tasapuolisesti edistää väestön tiedollisia, taidollisia ja persoonallisuuden muita edellytyksiä suoritaaa niitä tehtäviä, joita yhteiselämässä ja sen vaatimassa tuotannossa tarvitaan.

Tähänastinen koulutuspolitiikka ei ole riittävästi toteuttanut ihmisten välistä tasa-arvoa. Oppimisvaikeuksia kohdanneet oppilaat ovat varhaisessa vaiheessa karsiutuneet sellaisille opintoväylille, joilla he ovat voineet saavuttaa monissa tapauksissa vain vähimmäismäärän teoreettista ja ammatillista koulutusta. Jos koulutuspolitiikka perustuu yhteiskunnallisen ja taloudellisen kehityksen vaatimaan vähimpään mahdolliseen koulutustarpeeseen, se pitää yllä koulutettujen ja kouluttamattomien välisiä eroja. Tämä eriarvoisuus puolestaan tukee niitä sosiaalisia eroja, jotka yhteiskunnassa muutoinkin vallitsevat. Lisäksi koulutuspaikkoja on tähän saakka ollut niukasti. Ne ovat jakautuneet epätasaisesti ja epäoikeudenmukaisesti maan eri alueiden kesken. Koulutukseen hakeutuminen on etäisyyksien vuoksi ollut monille ylivoimaista. Opintojen vaatima varhainen olojen muutos on usein ollut lapsille ja nuorille henkisesti kohtuuttoman vaikea. Koulutuspolitiikka on näin pitänyt yllä jatkuvaa alueellista eriarvoisuutta.

Yhteiskunnan on tarjottava jokaiselle jäsenelleen oikeus ja mahdollisuus yhtä pitkään yleissivistävään ja ammatilliseen koulutukseen. Koulutuksen sisällön ja pituuden tulee olla yksilön vapaaseen valitaan perustuva asia oppivelvollisuuskoulua lukuunottamatta. Yleissivistävässä koulutuksessa koulutettavien määrää ja opetuksen sisältöä ei saa rajoittaa yksinomaan vallitsevan tai odotettavissa olevan työvoimatarpeen perusteella. Ihmisten tulee halutessaan saada opiskella enemmän kuin nykyiset työtehtävät vaativat. Tämä auttaa heitä aktiivisesti muuttamaan tuotannon päämääriä ja rakennetta kehityksen mukaisesti ja selviytymään muutosten aiheuttamista vaatimuksista. Yksilöllisen urankehityksen sekä väistämättömien työelämän muutosten johdosta on välttämätöntä, että luodaan mahdollisuudet palata koulutukseen työssä saatujen kokemusten jälkeen.

Tieteellinen ja tekninen kehitys johtaa uusiin teollisen tuotannon ja jakelun muotoihin sekä automaatioon. Yhteiskunta kehittyessään muodostaa yhä monipuolisemman päätöksenteko- ja toimintajärjestelmän. Ihminen tarvitsee selkeän kuvan oman työyhteisönsä ihmissuhteista ja ratkaisujen teosta. Tällainen tietoisuus on välttämätön myös suhteessa muuhun yhteiskuntaan.

Koulutuksen tehtävänä on auttaa ihmistä tiedollisesti ja taidollisesti hallitsemaan tuotannosta ja muusta toiminnasta niin laajoja kokonaisuuksia, että hän voi itsenäisesti valita niiden joukosta mielekkäitä tehtäväalueita.

Yhteiskunnan kehittämisessä on tähän asti pyritty voimakkaasti yhteisöjen toimintojen keskittämiseen, tehokkuuteen ja materiaalisten tarpeiden tyydyttämiseen. Tämä suuntaus on johtanut elinympäristön yhä pahempaan tuhoutumiseen, uhkaavaan luonnonvarojen ehtymiseen ja yksityisen ihmisen henkilökohtaisen vaikutuksen vähenemiseen. Keskustapuolueen mielestä koulutuksen on annettava nykyistä paljon selvempi kuva ihmisen todellisista tarpeista ja mahdollisuuksista parempaan elämään ja terveelliseen elinympäristöön, jotka yhdessä tarjoavat nykyistä enemmän vaihtoehtoja.

Edellä kuvattu kehitys vaatii toisaalta yleisen koulutustason kohottamista, toisaalta pitkälle erikoistuneita valmiuksia. Erikoistumiseen johtava koulutus saattaa aiheuttaa yhteiskunnallista eriarvoisuutta ja vaikeuksia uudelleenkoulutuksessa esimerkiksi uutta ammattia silmällä pitäen. Tätä vaaraa on vähennettävä siten, että erikoistumisopintoja edeltävä yleissivistävä koulutus on pääasiassa samansisältöinen ja riittävän laaja koko ikäluokalle. Erilaajuisia oppimääriä ja valinnaisaineita tulee kuitenkin olla riittävästi tarjolla.

Keskustapuolue toteuttaa ihmiskeskeistä tasa-arvopolitiikkaa desentralisaation avulla. Koulutuspolitiikassa tästä seuraa vaatimus sijoittaa oppilaitokset alueellisesti sillä tavoin, että oppivelvollisuus yleensä voidaan suorittaa kotoa koulua käyden. Suurissa kaupungeissa ja asutuskeskuksissa on peruskoulut sijoitettava siten, että oppilaat voivat käydä koulua omalla asuma-alueellaan. Muutkin oppilaitokset on sijoitettava tarkoituksenmukaisesti niin, että mahdollisiimman moni opiskelija voi asua kotona tai harjoittaa opintoja kotiseudulla. Toiseksi desentralisaatio tarkoittaa koulutusta koskevan päätöksenteon siirtämistä keskushallinnosta aluehallinnon, kuntien ja koulujen tasolle. Desentralistinen koulutuspolitiikka suojelee ihmisen välttämättömiä perhe- ja ympäristösiteitä ja luo suotuisat kasvatus- ja opetusolosuhteet. Samalla se edistää paikallista kulttuuria sekä tukee eri alueiden omaehtoista yhteiskunnallista ja taloudellista toimintaa.

Ihmiskeskeisyys vaatii opetuksen suunnittelua lapsen ja nuoren kehitystarpeiden mukaisesti. Ihmiselle tulee varata tilaisuus päämääriensä mukaisesti kehittää kykyjään ja taipumuksiaan mahdollisimman pitkälle. Opetuksen sisällön, tavoitteiden ja menetelmien on tuettava ihmisen persoonallisuuden kypsymistä kullekin ikäkaudelle kuuluvan kehitystehtävän mukaisesti. Samoin opetuksen on perustuttava selkeään käsitykseen siitä, mitä yleisiä tietoja ja taitoja sekä valmiuksia ihminen tarvitsee. Opetussisältöjen suunnitteluun tulee sen vuoksi olla jatkuvaa ja perustua ihmisen kehityksestä saatuun tietoon.

Edellä sanottujen periaatteiden mukaisesti Keskustapuolue katsoo, että koulutuksellisen tasa-arvoisuuden ehtoina ovat muun muassa seuraavat järjestelyt:

  • koulutuspaikkojen määrä vastaa alueellisesti ikäluokkien kokoa ja koulutukseen halukkaiden lukumäärää;
  • koulutuksen rakenne antaa mahdollisuuden opintoalasta riippumatta edetä ylimpiin korkeakouluopintoihin saakka;
  • koulujärjestelmä on sellainen, että sen tarjoamat palvelut ovat saavutettavissa sinä ikäkautena, jolle kyseessä oleva koulutus on tarkoitettu;
  • opiskelijoita tuetaan taloudellisesti niin, että vähävaraisuus tai asuinpaikka eivät ole kenenkään opiskelun esteenä;
  • lasten erilaisten ympäristöjen aiheuttamia oppimisedellytysten eroja vähennetään lisäämällä kehitysvirikkeitä;
  • jokaisen oppilaan opiskelua tuetaan ja annetaan erityistä ohjausta niille oppilaille, jotka tarvitsevat oppimiseen eniten aikaa;
  • koulutus on jatkuvan suunnittelun sekä olojen vaatiman uudistuksen kohteena.

2. Esiopetus

Esiopetus käsittää lasten hoidon ja kasvatuksen syntymästä oppivelvollisuusikään saakka. Kaikilla lapsilla, myös alle oppivelvollisuusikäisillä, tulee olla oikeus hyvään hoitoon ja kasvatukseen ensi sijassa kotona ja toissijaisesti perhepäiväkodissa tai päiväkodissa.

Jotta vanhemmille taattaisiin valinnan vapaus eri hoitomuotojen välillä, on myös kotikasvatusta ja -hoitoa tuettava yhteiskunnan toimesta lasten hoitotuen muodossa. Tukea on maksettava kaikille alle kouluikäisten vanhemmille, joiden tulee käyttää se joko lapsensa kotikasvatukseen ja -hoitoon taikka perhepäiväkoti- tai päiväkotipalveluiden hankkimiseen.

Päivähoitopalvelujen tulee jakautua tasaisesti maan eri osien kesken. Sen vuoksi on kaikille kunnille luotava mahdollisuudet järjestää perhepäiväkoti- ja päivähoitopaikkoja kysyntää vastaava määrä. Päivähoidon mahdollisuus on järjestettävä myös 7-8-vuotiaille. Ainakin varattomille ja vähävaraisille perheille tulee näiden paikkojen olla ilmaisia. Hoitohenkilökunnan on saatava tehtäväänsä varten riittävän korkeatasoinen koulutus. Kotihoidossa oleville lapsille on taattava samat henkisen ja fyysisen kehityksen edellytykset kuin muuhun hoitoon sijoitetuille. Sen vuoksi vanhemmille on kansalaisopiston, radion, television ja muiden joukkotiedotusvälineiden avulla annettava ohjausta.

Esiopetuksen eli varhaiskasvatuksen tulee edistää lasten suotuisaa kehitystä sekä parantaa heidän oppimismahdollisuuksiaan ja -valmiuksiaan. Kasvatustehtävään liittyy läheisesti hoitotehtävä, ja sen tähden on lapsen ensimmäisinä elinvuosina erityisen tärkeätä huolehtia hänen fyysisestä kehittymisestään ja terveydentilastaan. Jo pienestä pitäen tulee lapsen harjaantua toisten ihmisten kunnioittamiseen ja huomioon ottamiseen sekä vastuuseen ja yhteistyöhön. Koko ajan on sopivalla tavalla annettava lapsille virikkeitä äidinkielen oppimista varten ja tietoa ympäristöstä.

Päiväkotien rinnalla tulee myös perhepäivähoitojärjestelmää kehittää. Etenkin harvaan asutuilla seuduilla on perhepäiväkoti tärkeä vaihtoehto kotikasvatuksen rinnalla. Kotien ja perhepäiväkotien mahdollisuudet virikerikkaan ympäristön luomiseen paranevat, jos myös niihin voidaan hankkia riittävästi monipuolista virikemateriaalia.

Kuusivuotiaiden opetusta on kehitettävä alentamalla oppivelvollisuuden alkamisikää seitsemästä kuuteen vuoteen. Samalla on peruskoulun alimpien luokkien opetussuunnitelmaa uudistettava. Lähtökohtana tulee olla oppimisvalmiuksien kehittäminen ja ympäristön virikkeiden vähyydestä johtuvien kehitysviivästymien korjaaminen. Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi peruskoulun luokanopettajien mahdollisuuksia erikoistua alkuopetukseen on parannettava. Erityisesti on tutkittava kiertävien opettajien käyttämistä harvaan asutuilla seuduilla. Alueellisen tasa-arvoisuuden takaamiseksi on myös harkittava osavuotisen alkuopetuksen antamisen ja kiertävän alkuopetusauton käytön mahdollisuutta.

Varsinaista esiopetusta antavan henkilökunnan koulutus tulee järjestää vähintään yhtä korkeatasoiseksi kuin tähänastinen lastentarhanopettajain koulutus. Se tulee kokeiluvaiheen jälkeen liittää tai niveltää yliopistojen ja korkeakoulujen opettajainkoulutusyksikköihin. Esiopetusta antavien henkilöiden lisäksi päiväkodissa tarvitaan pienimpien lasten hoitoon erikoistunutta henkilöstöä. Myös perhepäivähoitoa on edistettävä järjestämällä siihen tarvittavaa koulutusta. Vanhemmille on annettava ohjausta esimerkiksi kansalaisopiston, radion ja television toimesta.

3. Peruskoulu

Peruskoulu on pyrittävä kehittämään tasoltaan yhtä korkeaksi maan kaikissa osissa sekä otettava samalla huomioon alueelliset erityisolosuhteet ja -tarpeet.

Peruskoulun pedagogisena tehtävänä on tasapainoisen persoonallisuuden kehittäminen. Tiedollisen kasvatuksen osuus ei saa korostua liiaksi, vaan sen tulee muodostaa ehyt kokonaisuus sosiaalisen, esteettisen ja eettisen kasvatuksen kanssa. Peruskasvatuksen on lisäksi edistettävä mielenterveyttä. Peruskoulun opetuksen tulee kaikilla asteilla olla laaja-alaista ja monipuolista. Alimmilla luokilla on kiinnitettävä erityistä huomiota lasten oppimisedellytysten ja -valmiuksien sekä tunne-elämän kehittämiseen. Keskiluokilla on painopisteen oltava sosiaalistumisessa ja tiedonhankkimistaitojen omaksumisessa. Yläasteella tulee oppilaan ohjaaminen yhteiskunnan jäsenyyteen, yksilöllisen arvomaailman rakentuminen sekä oppilaiden erityisharrastusten ja -taipumusten kehittäminen tärkeäksi ja keskeiseksi asiaksi.

Peruskoulutus on tärkein koulutusvaihe, koska tällöin tapahtuneilla ratkaisuilla vaikutetaan varsin pitkälle yksilön sijoittumiseen jatkokoulutuksessa ja työelämässä. Yhteiskunnallisen tasa-arvoisuuden kannalta on välttämätöntä, että jokaisella yksilöllä asuinpaikkaan, huoltajan varallisuuteen tai sosiaaliseen asemaan katsomatta on samanlaiset mahdollisuudet riittävän peruskoulutuksen saantiin.

Uudessa yhtenäiskouluperiaatteelle rakentuvassa peruskoulujärjestelmässä on mahdollista toteuttaa koulutuksellista tasa-arvopolitiikkaa. Järjestelmä sinänsä ei vielä takaa yhtäläisiä koulutuspalveluja kaikissa oloissa, vaan koulutuksellisesti vaikeimmat alueet tarvitsevat lisätoimenpiteitä. Laajat ja harvaan asutut maaseutualueet sekä saaristo tulee asettaa erityisasemaan.

Maamme elinkeino- ja asutusrakenteesta johtuu, että suurin osa maaseutukouluista on pieniä kouluja. Väestökadon vuoksi tällaisia kouluja on jouduttu viime vuosina varsin paljon lakkauttamaan. Kouluverkon harveneminen on pidentänyt kohtuuttomasti oppilaiden koulumatkoja sekä heikentänyt kyläyhteisöjen palveluvarustusta. Koulujen lakkauttamista ei voida kaikissa oloissa välttää, mutta pieniä kouluja on säilytettävä erityisesti niissä tapauksissa, joissa se oppilaiden koulumatkojen kannalta on edullisempi vaihtoehto. Keskustapuolue vaatii, että pienille kouluille turvataan toimintaedellytykset vähäisilläkin oppilasmäärillä, mikäli koulutoimen keskittämisestä aiheutuu kohtuuttomia koulumatkoja.

Koulutoimen valtionapusäännöksillä on tähän asti tosiasiallisesti ratkaistu, kuinka pienillä oppilasmäärillä koulu voi toimia. Huolimatta siitä, että näitä säännöksiä on viime vuosina tarkistettu, ei niitä vielä voida pitää oppilasmäärien jatkuvasti alentuessa tyydyttävinä. Vaikka koko maata koskevilla yhtenäisillä säännöksillä voidaankin koulutoimi järjestää tarkoituksenmukaisesti huomattavassa osassa maata, olisi haja-asutusalueiden poikkeuksellisissa oloissa sallittava muunlaisia menettelytapoja. Koulumatkojen pitämiseksi kohtuullisina on välttämätöntä, ettei koulujen ylläpidolle aseteta oppilasmäärien alarajaa eräissä tapauksissa lainkaan, vaan kouluviranomaisille annetaan oikeus kussakin tapauksessa erikseen ratkaista, millä edellytyksillä koulu voi jatkaa toimintaansa.

Pienten koulujen olemassaolon oikeuden tunnustaminen ei vielä riitä, vaan yhteiskunnan on erityistoimenpitein huolehdittava siitä, että näiden koulujen kasvatus ja opetus järjestetään samantasoisena kuin muissa kouluissa. Koulutuskustannukset oppilasta kohden tulevat luonnollisesti pienissä kouluisssa suuremmiksi kuin oppilasmääriltään suurissa yksiköissä, mutta asiaa ei saa ratkaista vain taloudellisten tehokkuusnäkökohtien perusteella. Koska pieniä kouluja on pääasiassa syrjäisissä ja vähävaraisissa kunnissa, on ensisijaisesti valtion vastattava niiden lisäkustannuksista.

Keskustapuolue vaatii, että pienten koulujen toimintamahdollisuudet on turvattava ja toimintaedellytyksiä parannettava muun muassa seuraavin toimenpitein:

  • opetusryhmiä koskevat säännökset tarkistettava:
  • sallittava pienten ja toistaiseksi toimivien yläasteiden pysyvä toiminta sekä järjestettävä niissä annettava opetus tasoltaan yhtä korkeaksi kuin suuremmissa yläasteen kouluissa;
  • kouluihin saatava riittävästi oppi- ja opetusmateriaalia;
  • kirjastot täydennettävä;
  • opettajien jatkokoulutusta tehostettava ja suunnattava myös pienten koulujen ongelmien ratkaisemiseen;
  • tehostettava tutkimus- ja selvitystyötä pedagogisten ongelmien ratkaisemiseksi pienissä kouluissa opetuksen sisällön, työtapojen ja materiaalin osalta ottaen huomioon yhdysluokkien erityistarpeet.

Ihmisten väliseen tasa-arvoon tähtäävä koulutuspolitiikka ei saa rajoittua vain koulutuspalkkojen varaamiseen ja ulkoisten koulunkäyntiedellytysten parantamiseen, vaan sen tulee ulottua myös oppimisvaikeuksia kohdanneiden oppilaiden yksilölliseen auttamiseen ja tukemiseen. Tämä ei merkitse esteiden asettamista kouluvalmiudeltaan lahjakkaimpien oppilaiden etenemiselle, vaan opetuksen tähänastista voimakkaampaa suuntaamista valmiudeltaan heikkojen oppilaiden hyväksi. Erilaisilla kodeilla on merkitystä oppilaiden kouluvalmiuteen ja suoritustasoon, minkä vuoksi oppimisvaikeuksien voittamiseen tähtäävillä opetusmenetelmillä voidaan koulutusresursseja ohjata vähävaraisen väestönosan hyväksi. Koska koulutuksen tavoitteena on koko ikäluokan saattaminen tietylle koulutustasolle ja tasapainoisten yksilöiden kasvattaminen, opetusmenetelmissä ja arvostelujärjestelmässä on pyrittävä välttämään oppilaiden suorituserojen kohtuutonta korostamista ja voimakasta keskinäistä kilpailua sekä tähdentämään oppilaiden yhteistyötä.

Peruskoulun ala-asteen opetuksessa tulee pyrkiä opetusryhmän sisäisin järjestelyin ottamaan huomioon oppilaiden erilainen omaksumiskyky ja heikompia autettava erilaisiin tukitoimenpitein pääsemään määrättyyn tasoon.

Peruskoulun yläasteen eriyttämisratkaisuja kehitettäessä on lähdettävä ihmisten välisestä tasa-arvoperiaatteesta, joka samalla hyväksyy oppilaiden ykslölliset erilaisuudet. Tähän perustuen tulee oppilaille tarjota heidän kykyjään ja taipumuksiaan vastaavia erilaisia opiskelumahdollisuuksia. Yläasteen kurssivalintoja ja valinnaisaineita on syytä tarkoin seurata kokeilu- ja tutkimustoiminnan avulla. Samoin tulee selvittää, voidaanko muulla tavoin nykyistä parammin ottaa huomioon tämän ikävaiheen koulutuksessa oppilaiden yksilölliset omaksumisedellytykset, harrastukset ja taipumukset sekä toisaalta taata kaikille oppilaille tietty suoritustaso. Samalla kun erityisesti kehitetään oppimisvaikeuksissa olevien oppilaiden opetukseen liittyviä opetusmenetelmiä ja -välineitä, on myös pyrittävä edistämään nopeasti omaksuvien oppilaiden opiskelua. Jatko-oppilaitosten sisääspääsyehtoja on siten tarkistettava, että oppilaiksi pyrkivien erilaatuiset, kuten muun muassa käytännölliset taipumukset otetaan tasapuolisesti huomioon.

Peruskoulun piiriin on voitava järjestää kaksi tai useampia peruskoulun yläasteen kouluja erityisesti silloin, kun nykyinen kansalaiskoulu ja oppikoulu toimivat niin kaukana toisistaan, ettei saman peuskoulun yläasteen toimintaa voida joustavasti järjestää kahteen eri paikkaan. Vastaavan järjestelyn on oltava mahdollinen myös silloin, kun kaksi pientä kuntaa, joilla molemmilla on ennestään valmiit koulurakennukset, muodostaa yhteisen peruskoulun yläasteen piirin sekä silloin, kun asutuskeskuksiin tulee useita yläasteen kouluja.

Keskustapuolue edellyttää oppivelvollisuuskoulun järjestämistä siten, että vuoroluvusta päästään eroon. Lisäksi olisi harkittava vuoroluvun kieltämistä lainsäädännöllisin toimenpitein.

4. Keskiasteen koulutus

Keskiasteen koulutuksessa on tavoitteeksi asetettava yhtenäisen koulutusjärjestelmän luominen. Tällöin on muun muassa siirtyminen saman asteen koulusta toiseen tehtävä mahdolliseksi samoin kuin toisiinsa rinnastettavien oppikurssien suorittaminen eri koulumuodoissa.

Suunniteltaessa keskiasteen koulutuksen kokonaisuudistusta on erityisesti pyrittävä selvittämään seuraavat kysymykset:

  • koulutettavien fyysiset, henkiset ja aineelliset edellytykset pysyä nykyistä pitempään kiinteän koulutuksen piirissä. Kansainväliset selvitykset samoin kuin kotimaiset kokemukset viittaavat siihen, että nuoriso pyrkii aikaisempaa varhemmin mukaan täysipainoiseen yhteiskuntaelämään;
  • nuoruusiän kiinteän koulutuksen suhde jatkuvaan koulutukseen ja aikuiskoulutukseen. On ilmeistä, että kansalaiset koulutusjärjestelmien kehittyessä joutuvat säännöllisin väliajoin palaamaan uudelleenkoulutuksen ja täydennyskoulutuksen pariin;
  • työvoimapolitiikan näkökohdat. On tarkasteltava laajasti koulutuspolitiikan suhdetta työvoimapolitiikkaan ja erityisesti kysymystä siitä, miten pitkään yleiseen koulutusikään työvoimapolitiikan kannalta maassamme on eri aikoina mahdollisuuksia;
  • valtiontaloudelliset ja kunnallistaloudelliset näkökohdat. Keskiasteen koulutuksen uudistuksesta aiheutuvaa kasvua yhteiskunnan koulutukseen käyttämiin varoihin on verrattava yhteiskuntapolitiikan muiden alojen ja erityisesti koulutuspolitiikan muiden lohkojen tarvitsemiin kustannusten lisäyksiin.

4.1 Lukio

Koska keskiasteen koulutuksen kokonaisuudistus tapahtuu vasta pitkän ajan kuluttua, on osauudistusten avulla pyrittävä parantamaan edellytyksiä yhtenäisen koulutusjärjestelmän luomiselle. Lukiokoulutuksessa tämä merkitsee lukionkäynnin taloudellisten esteiden poistamista, ja aloituspaikkojen lisäämistä niillä alueilla, joilla lukion käyminen on vähäisempää kuin keskimäärin muualla maassa. Tärkeimpiä syitä oppilasikäluokan lukioon hakeutumisessa havaittaviin alueellisiin eroihin ovat lukiokoulutuksesta oppilaiden huoltajille aiheutuvat kustannukset. Varsinkin haja-asutusalueilla koituu oppilaiden huoltajille koulumatkoista, majoituksesta ja ruokailusta niin suuria kustannuksia, että tämä saattaa useassa tapauksessa muodostua esteeksi lukioon siirtymiselle. Saman kunnan eri osien välillä on myös havaittavissa eroja siten, että kunnan etäisimmistä osista hakeudutaan lukioon harvemmin kuin keskustasta. Lukiokoulutuksen saamiseen tulee olla kaikilla samanlaiset mahdollisuudet oppilaan asuinpaikasta ja varallisuudesta riippumatta. Tämän johdosta varsinkin haja-asutusalueilla kuntien on voitava valtion tuen turvin antaa lukion oppilaille samat sosiaaliset edut kuin peruskoulun oppilaille. Lukiota käyvien pitkämatkaisten oppilaiden kuljetus-, matka- ja majoituskustannuksiin on saatava sama valtionapu kuin peruskoulun kyyditys- ja majoituskustannuksiin.

Keskustapuolue vaatii, että luodaan kiireellisesti edellytykset peruskoulun yhteydessä toimivan, kunnalliseen keskikouluun verrattavan kunnallisen lukion muodostamiseksi. Tämä mahdollistaa sosiaalisten etujen antamisen lukion oppilaille erityisesti niissä kehitysalueiden köyhissä ja harvaan asutuissa kunnissa, joissa tällaisen lukion perustamista voidaan pitää perustelluimpana. Peruskouluun kuuluvan lukion käyttömenojen valtionapu on määriteltävä peruskoulun valtionavun mukaiseksi.

4.2 Ammatillinen koulutus

Nykyinen ammatillinen koulutusrakenne on tähän saakka ollut alueellisesti eriarvoisuutta lisäävä. Kehittyneillä alueilla koulutettavilla on ollut paitsi koulutusaloittain myös koulutustasoittain monipuolisemmat valinnanmahdollisuudet kuin muussa osin maata. Tämän seurauksena eri alueiden luontaisetkaan ja muut kehitysedellytykset eivät ole tulleet riittävästi käytetyiksi hyväksi, koska eriasteista ammatillista koulutusta saanutta työvoimaa ei ole ollut käytettävissä.

Lähivuosien aikana saavutetaan valtakunnallisesti määrällinen tasapaino ammatillisten oppilaitosten oppilaspaikkojen kysynnän ja tarjonnan välillä. Sen sijaan alueellisia eroja tulee edelleen ilmenemään eri koulutusteiden ja -asteiden valintamahdollisuuksissa. Ammatillista koulutusta tulee kehittää niin, että koulutettaville tarjoutuu eri tasoisiin ja -laatuisiin tehtäviin kouliintumismahdollisuus lähellä kotipaikkaa. Mikäli jollakin työalalla sen määrällisestä vähälukuisuudesta tai muusta syystä johtuen koulutusta voidaan järjestää vain valtakunnallisesti, eri alueiden koulutettavat tulee tätä koulutusta annettaessa yhteiskunnan toimien avulla saattaa taloudellisesti tasaveroiseen asemaan. Ammatillisen peruskoulutuksen alueellisesti puuttuvia koulutuspaikkoja ei voida korvata kapea-alaisilla työllisyyskursseilla, koska se lisäisi osaltaan eri alueiden välisiä koulutuseroja ja heikentäisi tasa-arvoista kehitystä.

Ammatillisen koulutuksen edellä selostetulla tavalla kehittämiseksi koulutuksen järjestely on toteutettava seuraavista periaatteista lähtien:

Ammatillisen koulutuksen tulee määrällisesti olla niin mitoitettua, että koulutettaville sukupuoleen ja varallisuuteen katsomatta tarjoutuu lähellä kotipaikkaa mahdollisuus hankkia riittävästi työelämän ja oman ammattialan vaatimia tietoja ja taitoja ammatillisissa oppilaitoksissa tai yliopistoissa ja korkeakouluissa.

Ammatillinen koulutus on niin järjestettävä, ettei kenenkään eteneminen koulutuksessa pydähdy missään vaiheessa ja mihinkään suuntaan koulujärjestelmän vuoksi. Tähän päämäärään pääseminen edellyttää ammatillisia oppilaitoksia ja korkeakouluja koskevien säännösten muuttamista siten, että kussakin eriasteisessa oppilaitoksessa tapahtuvan opetuksen aloittamistasoksi muodostuu se, mihin edellisen oppilaitoksen tai opiskeluasteen antama opetus on päättynyt.

Jos siirtyminen tapahtuu ammattialalta toiselle, tiettyjen ennalta määriteltyjen perusteiden mukaisesti tulee edellisessä oppilaitoksessa tai -asteessa suoritetut opinnot hyväksyä uudella alalla vaadittavaa opiskelua lyhentävänä ja helpottavana.

Nykyisestä kiinteästä koulukohtaisesta ajattelusta tulee voida tarpeen mukaan poiketa. Se merkitsee, että opiskelijalla on oltava mahdollisuus suorittaa opiskelunsa niin, että hän saa tiettyyn tehtävään tarvittavaa opetusta kultakin alalta eri alojen oppilaitoksissa. Oppilaan tulee siten saada valita erilaisia opetuskokonaisuuksia, jotka muodostuvat kunkin oppilaitoksen sisällä valittavina olevien mahdollisuuksien lisäksi myös eri alojen oppilaitosten opetusaineista (esim. maatalous- ja teknillisen alan opetus). Lopullinen tutkinto on viimeksi mainitussa tapauksessa voitava suorittaa yli oppilaitosrajojen.

Monenlaisen tiedontarpeen jatkuvasti lisääntyessä kaikkea ammatillista koulutusta ei voida sisällyttää ammatilliseen peruskoulutusvaiheeseen. Oppimisen lisäämiseksi sekä tietojen ajan tasalla pitämiseksi on tärkeätä, että kutakin tietoa voidaan hankkia silloin, kun se asianomaisen henkilön kannalta on mielekkäintä työssä tarvittavien lisätietojen vuoksi tai muusta henkilökohtaisesta syystä. Sen vuoksi ammatillisten oppilaitosten toimintamahdollisuuksia tulee kehittää niin, että jatkuva ammatillinen koulutus voidaan toteuttaa sekä alueellisesti että valtakunnallisesti. Ammatillisten oppilaitosten ja työllisyyskurssikeskusten toiminnat tulee niveltää toisiinsa siten, että eri alueilla asuvat koulutettavat pääsevät ammatillisessa koulutuksessa tasa-arvoiseen asemaan. Työllisyyskurssitoiminnan tulee lisäksi edistää muutoinkin kuin ammatillisten opintojen osalta koulutuksellista tasa-arvoa ja työalalla etenemistä. Keskustapuolueen mielestä työllisyyskurssitoiminta on ulotettava koskemaan myös maa- ja metsätaloutta sekä kotiteollisuutta. Kuitenkaan työllisyyskurssitoiminnalla ei saa pyrkiä korvaamaan kiinteämuotoista ammattikoulutusta.

On pyrittävä siihen, että jokainen maataloudesta toimeentulonsa saava on saanut alan ammattikoulutuksen, jota on edistettävä maatalouden kehityksen edellyttämällä tavalla.

5. korkeakouluasteinen koulutus

Korkeakouluasteista koulutusta on kehitettävä kiinteässä yhteydessä perus- ja erityisesti keskiasteen koulutuksen sekä aikuiskoulutuksen kanssa.

Korkeakouluihin valikoituminen tapahtuu vielä tälläkin hetkellä maaseudun ja vähävaraisten opiskelijoiden kannalta epäedullisessa suhteessa. Teollisuus-Suomessa asuu maamme väestöstä runsas puolet, mutta sinne on keskittynyt noin neljä viidesosaa korkeakoulupaikoista. Jo tämä asiantila aiheuttaa sen, että korkeakouluopiskelumahdollisuutta ei pystytä takaamaan tasavertaisesti kaikille siihen kykeneville asuinpaikasta tai pohjakoulutuksesta riippumatta. Keskustapuolue vaatii, että tämän vuoksi tarpeelliset opiskelijapaikkamäärien lisäykset on suunnattava kehitysalueiden korkeakouluihin. Näihin on samanaikaisesti pyrittävä siirtämään Etelä-Suomen korkeakouluista sellaisia opetuksen ja tutkimuksen aloja, jotka tehokkaimmin monipuolistavat niiden toimintaa ja parhaiten edistävät kehitysalueiden elinkeinoelämää.

Jotta valikoituminen korkeakoulutasoiseen koulutukseen ei tapahtuisi jo toisen asteen oppilaitoksissa, on korkeakoulututkintoja kehitettävä siten, että erilaiset tähän koulutukseen hakeutumistiet, erityisesti muut kuin lukion kautta korkeakouluihin johtavat, tulevat mahdollisiksi. Samalla on pyrittävä joustavaan alakohtaiseen koulutusväylien suunnitteluun.

Korkeakouluihin pyrkiminen tulisi käytännössä tehdä mahdolliseksi toisen asteen oppilaitoksista valmistuville eikä etuoikeutetusti lukion suorittaneille.

Kaikissa oppilaitoksissa tulisi lisäksi antaa ennakkoinformaatiota korkeakouluopintojen eri lajeista, sisällöstä, kestosta, kustannuksista, vaatimuksista ja opintojen suorittamisen antamasta pätevyydestä. Tällainen opinto-ohjaus tulisi sisällyttää kaikkien keskiasteen oppilaitosten opetusohjelmaan.

Nykyistä korkeakoulu- ja aikuiskasvatusjärjestelmää on koordinoitava siten, että ne edistävät väestön sivistyksellisen tason kohoamista ja koulutuksen kansanvaltaistumista. Aikuiskoulutusjärjestelmän ja korkeakoulutasoisen koulutuksen yhteistyön tavoitteena tulee olla maan eteläosiin painottuneen korkeakoululaitoksen aiheuttaman eriarvoisuuden vähentäminen muun muassa siten, että määrällinen osallistuminen työn ohella tapahtuviin korkeakouluopintoihin lisääntyy eikä ole riippuvainen korkeakoulupaikkakunnalla asumisesta. Loppuunsuoritetut arvosanaopinnot on hyväksyttävä eri yliopistojen ja korkeakoulujen kesken. Keskustapuolue katsoo, että avoin yliopisto -järjestelmä tehokkaimmin toteuttaa näitä tavoitteita koordinoimalla eri oppilaitosten ja yleisradion yms. elimien järjestämää aikuiskoulutustoimintaa sekä liittämällä se soveltuvin osin korkeakoulujärjestelmän osaksi.

Korkeakouluille on taattava riittävä itsenäisyys oman asemansa ja tehtäväalueensa hahmottamisessa korkeakoululaitoksen keskushallinnon määrittelemien peruslinjojen puitteissa.

6 Aikuiskoulutus

6.1. Aikuiskoulutus - osa kokonaiskoulutusta

Koulutusvaatimusten nopea kasvu ja vaihtuvuus tekevät läpi ihmisen elämän jatkuvan itsensä kehittämisen välttämättömäksi jokaiselle kehityksen tasalle pysymään pyrkivälle ihmiselle. Tämän jatkuvan kasvatuksen periaatteen mukaisesti aikuiskoulutus on tehtävä kokonaiskoulutusjärjestelmän luontevaksi osaksi. Sen vuoksi alan tutkimus ja suunnittelu on liitettävä kiinteäksi osaksi yleistä yhteiskunta- ja koulutustutkimusta sekä suunnittelua. Aikuiskasvatuksen aatteellinen ja järjestöllinen vapaus on kuitenkin kasvatustapahtumaa rikastuttavana piirteenä säilytettävä alaa kokonaisvaltaiseksi kehitettäessä. Jatkuvan kasvatuksen järjestelmää luotaessa on kiireellisesti otettava huomioon ne vaatimukset, jotka aikuisiin kohdistuvalle koulutuksen osa-alueelle asettaa yhteiskuntamme ikärakenteen nopea muutos vanhimpien ikäluokkien osuuden kasvaessa. Aikuiskasvatuksen teoria ja käytäntö ovat tähän saakka suosineet yleissivistävää, vapaa-aikana tapahtuvaa kasvatusta. Lisääntynyt vapaa-aika antaakin näin suuntautuneelle aikuiskasvatukselle entistä paremmat mahdollisuudet. Kuitenkin rinnan tämän kehityksen kanssa on ammatillisesti painottunut kiinteätavoitteinen aikuiskoulutus saatettava yleissivistävän aikuiskasvatuksen kanssa samaan asemaan. Lähitavoitteita asetettaessa on otettava huomioon sekä yhteiskunnalliset että yksilökohtaiset päämäärät.

6.2. Aikuiskoulutuksen yhteiskunnalliset erityistavoitteet

Kansanvaltainen yhteiskunta vaatii kaikilta kansalaisilta ajan tasalla olevaa, jatkuvasti uusiutuvaa tietoa yhteiskunnasta ja sen lainalaisuuksista. Tämän vaatimuksen täyttämisen lisäksi aikuiskoulutuksella on monia muita ajankohtaisia tehtäviä.

Aikuiskoulutuksen on lievennettävä nopean yhteiskunnallisen muutoksen aiheuttamia haittavaikutuksia. Sen avulla on estettävä epätervettä väestön ja kulttuurihyödykkeiden tasapainotonta kasautumista. Niinpä aikuiskoulutuksen eräs keskeisistä tehtävistä on tasoittaa alueellista ja ammatillista eriarvoisuutta väestön eri osien välillä.

Alueellisesti on kiinnitettävä huomiota etenkin harvaan asutun maaseudun, saariston ja suurten asutuskeskusten erityisongelmiin. Näillä alueilla asuvien koulutuspalveluja järjestettäessä on otettava tietoisesti huomioon koulutuksellisten tavoitteiden lisäksi viihtyvyystekijät. Sekä aikuisopiskelijoiden että aikuiskasvatuspalvelujen liikkumismahdollisuuksia on yhteiskunnan toimesta entisestään parannettava. Samaten sellaisten kauko-opetuksen muotojen kehittäminen, jotka eivät vaadi irrottautumista asuin- tai työympäristöstä, on aikuiskoulutuksen kiireellisimpiä tehtäviä.

Koska taloudelliset erot usein johtuvat lapsuus- ja nuoruusvuosien koulutuseroista, on väestöryhmistä erityisesti otettava huomioon vähiten koulutusta saaneiden tarpeet. Maan sisäisen muuttoliikkeeseen joutuneen sekä ulkomaille tai sieltä Suomeen muuttavan aikuisväestön sijoittumista uuteen ympäristöön on koulutuksen avulla helpotettava. Samaten ilman ammattikoulutusta oleville kansalaisille on taattava mahdollisuus aikuiskoulutuksen avulla sijoittua sekä työntekijän että yhteiskunnan kannalta mielekkääseen työhön. Tällöin on erityisesti huomattava ammattikoulutusta vaille jääneet ikääntyvät työntekijät, jotka joutuvat kilpailemaan työpaikoista nuorempien, paremmin koulutettujen ikäluokkien kanssa.

Aikuiskoulutusta koskevien päätösten tulosten turvaamiseksi on koulutuspalveluksista tiedottamista huomattavasti tehostettava. Tiedottaminen on kohdistettava nimenomaan vähiten koulutusta saaneisiin ja pyrittävä saamaan aikaan heidän keskuudessaan asennemuutos aikuisopiskelua kohtaan.

6.3. Päämäärät yksilön kannalta

Perinteisesti aikuiskasvatuksella on pyritty ihmisen kaikinpuoliseen kehittämiseen ja kiinnitetty erityisesti huomiota harrasteluontoiseen opiskeluun ja vapaa-ajan mielekkääseen käyttöön. Edelleenkin aikuiskasvatuksen on edistettävä henkisesti tasapainoisen, luovan aikuisväestön kehittymistä ja tarjottava mahdollisuuksia työn aiheuttamasta henkisestä rasituksesta irrottautumiseen. Tasa-arvoisesti sen ohella on kuitenkin luotava mahdollisuudet myös sellaiseen aikuisopiskeluun, jonka avulla opiskelija pyrkii aineellisten elinehtojensa parantamiseen. Sen vuoksi aikuiskoulutukseen on luotava tutkintojärjestelmä, jonka avulla aikuiskasvatuksen eri alueilla tapahtuneet opintosuoritukset tehdään keskenään ja koulutusjärjestelmän muissa osissa tapahtuneiden suoritusten kanssa vertailukepoiksiksi. Työnantajien on otettava huomioon aikuisopiskelulla hankittu lisäpätevyys sekä työntekijän palkkauksessa että hänen mahdollisuuksissaan edetä urallaan. Aikuisopiskelijan on peruskoulutuksesta riippumatta voitava jatkaa opiskelua niin pitkälle kuin hänen henkiset edellytyksenä riittävät ja sijoittua sisäistä tyydytystä tuottavaan asemaan työelämässä. Joustavilla aikuiskasvatuspalveluilla on tarjottava työelämän ulkopuolella oleville väestöryhmille, kuten eläkeläisille, vammautuneille ja laitoshoidossa oleville, elämänsisältöä ja virikkeitä muun yhteiskunnan yhteydessä pysymiseen. Näihin tavoitteisiin päästään muun muassa aikuiskoultuksen osa-alueiden yksityiskohtaisella koordinaatiolla ja kehittämisellä.

6.4. Organisaation kehittäminen

Aikuiskoulutuksen organisaatiota kehitettäessä on päähuomio kiinnitettävä alueellisen toiminta- ja hallintojärjestelmän luomiseen. Alueellinen tasa-arvoisuus toteutuu ainoastaan siten, että sekä toimintaa että hallintoa määrätietoisesti hajautetaan ja myös pienille mutta muuten elinvoimaisille yksiköille turvataan riittävät toimintamahdollisuudet.

Monimuotoinen aikuiskoulutusorganisaatio on saatava kokonaiskoulutusjärjestelmän luontevaksi osaksi sekä hallinnollisesti että toiminnallisesti. Tämä edellyttää, että aikuiskoulutuksen eri osa-alueet nivelletään yhteen ja liitetään jatkuvan kasvatuksen järjestelmään. Toiminnallisesti eri osa-alueet on saatettava tasa-arvoiseen asemaan ja opiskelijoille on tehtävä mahdolliseksi joustava siirtyminen koulutusorganisaatiosta toiseen. Koko koulutusorganisaatiota on rationalisoitava muun muassa yhteisten tilojen ja yhteisten opettajavoimien käyttöönotolla. Aikuiskasvatuksen päätoimisilta työntekijöiltä vaadittavat kelpoisuusehdot on mahdollisimman pitkälle yhtenäistettävä ja saatettava vertailukelpoisiksi muiden päätoimisten opettajien vastaavien ehtojen kanssa.

Aikuiskasvatuksen osa-alueita kehitettäessä on ensiksi kiinnitettävä huomiota sellaisten muista jälkeenjääneiden alojen kuin järjestömuotoisen sivistystyön ja kirjeopetuksen kehittämiseen. Järjestömuotoinen aikuiskasvatus, mukaan luettuna maa- ja kotitaloudellinen neuvontatyö, on saatettava yhteiskunnan tuen suhteen samaan asemaan muun sivistystyön kanssa. Erityisesti yhteiskunnallisen kasvatuksen kannalta on huomattava järjestöjen kyky vetää yhteisen henkisen ilmapiirin sävyttämään pienryhmätoimintaan sellaisiakin henkilöitä, joita virallisluontoiset koulutusorganisaatiot eivät tavoita.

Vapaan sivistystyön kirjeopistoille ja niiden opiskelijoille on kiireellisesti saatava samanlainen yhteiskunnan tuki kuin muillekin vastaavaa koulutusta antaville organisaatioille. Kirjeellisestä koulutuksesta on luotava yleisesti käytettävissä oleva pätevöitymiseen johtava koulutusväylä. Eri laitoskoulutuksen muotoihin on soveltuvilta osin luotava mahdollisuudet myös kirjeelliseen opiskeluun.

Kansanopistolaitoksen luonteen kehittämiseen on yhteiskunnan muuttuessa kiinnitettävä erityistä huomiota. Varsinainen kansanopisto on saatava lähemmäksi koululaitosta ja aatteellisia järjestöjä. Niiden opetusohjelmaa on kehitettävä niin, että ne voivat tarjota palveluksiaan erityisesti sellaisilla aloilla ja sellaisille ryhmille, jotka jäävät peruskoulua kehitettäessä vähäiselle huomiolle. Tällöin on varsinkin luovien lahjakkuuksien kehittäminen ja alueellinen omaleimaisuus otettava niiden työssä huomioon. Kansanopistoja on yhteistyössä järjestömuotoisen aikuiskasvatuksen kanssa pyrittävä kehittämään nimenomaan aikuisten jatko- ja uudelleenkoulutuksen sekä kulttuuriharrastus- ja virkistystoiminnan keskuksiksi. Eläkeläisille tarkoitettuun kurssitoimintaan kansanopistoja tulisi käyttää entistä suuremmassa määrin. Kansankorkeakouluille on taattava mahdollisuudet kehittyä entistä monipuolisemmaksi ja korkeatasoisemmaksi koulutustieksi sekä teoreettisiin että käytännöllisluontoisiin opintoihin.

Kansalais- ja työväenopistot on saatettava elimelliseksi osaksi kunnallista koulutusjärjestelmää. Niiden toiminta on siten suunniteltava, että kansainsivistysjärjestöille sekä maa- ja kotitaloudellisille neuvontajärjestöille säilytetään riittävä toimintakenttä. Opistoille on luotava mahdollisuudet toimia tehokkaasti myös keskustaajamien ulkopuolella sekä tyydyttää joustavasti paikallisia erityistarpeita. Taajamista etäällä asuvien palveluja on lisättävä hyväksymällä kyyditykset sivukylistä opistojen keskuspaikkoihin valtionapuun oikeuttaviksi sekä alentamalla opintopiiriin vaadittavaa vähimmäisopiskelijamäärää.

Taideoppilaitoksia koskeva kokonaislainsäädäntö on luotava niin, että yhtenäisen lain puitteissa voidaan tyydyttää tasapuolisesti koko maan koulutustarvetta. Musiikin ja myös muiden taideaineiden opiskelijoiden alaikärajaa on alennettava. Erityisesti on huolehdittava alueellisten musiikkioppilaitosten kehittämisestä, jotta kaikilla esikoulusta alkaen olisi jatkuva mahdollisuus musiikin harrastamiseen ja opiskeluun asuinpaikasta riippumatta.

Kirjastolaitos on saatettava nykyistä paremmin palvelemaan opetus- ja sivistystointa. Kirjastolainsäädäntö on uusittava. Kaukolainausjärjestelmää on kehitettävä ja sen mahdollisuudet on tehtävä tunnetuiksi. Maakuntakirjastojärjestelmä on toteutettava koko laajuudessaan ja sitä koskevat valtionapuperusteet on saatettava ajanmukaisiksi. On jatkettava kirjastojen toimialan monipuolistamista ja tehtävä kirjastoista kunnan kulttuurielämän aktiivinen osa. Kirjastoauto- ja kuljetusjärjestelyillä kirjastopalvelut on saatava kyllin usein jokaisen ulottuville.

Päiväoppilaitoksiin on saatava aikuiskasvatusta varten iltalinja tarpeellisessa laajuudessa koko maassa. Samaten oppilaitosten kesä- ja muut loma-ajat on saatava palvelemaan aikuiskasvatuksen tarpeita. Varsinkin ammatillisen opetuksen laitoksissa on otettava huomioon ne vaatimukset, mitä aikuisten täydennys-, uudelleen-, uusinta- ja jatkokoulutustarpeet asettavat. Tässä yhteydessä on otettava erillisinä ja tilanteen mukaan eri tavalla painottuneina huomioon työllisyys ja ammattikasvatukselliset näkökohdat. Ammatillinen koulutus on tehtävä niin joustavaksi, että se on valmis sopeutumaan yhteiskunnan ja työelämän nopeisiinkin muutoksiin.

Aikuiskoulutuksessa on yhä enemmän kiinnitettävä huomiota niihin ainoalaatuisiin mahdollisuuksiin, mitkä radion ja television kautta lähetettävillä opetusohjelmilla on saavuttaa käytännöllisesti koko aikuisväestö. Ohjelmat on tehtävä tasapuolisesti ja vastaanottoryhmien erityistarpeita huomioon ottaen. Ohjelmien valmistuksen on tapahduttava yhteiskunnan kontrollin ja tarkastuksen alaisena. Radio ja televisio on lähinnä nähtävä välineinä muiden aikuiskoulutusorganisaatioiden tavoitteiden saavuttamiseksi ja niiden palvelemiseksi. Tämä edellyttää kiinteää yhteistyötä Yleisradion aikuisopetuksen sekä aikuiskoulutuksen organisoijien ja opetusviranomaisten välillä.

7 Opetussisällöt ja -menetelmät

Peruskoulutuksen opetussisällön yleistavoitteiden määrittely vaikuttaa ratkaisevasti kansamme tulevaan kehitykseen ja sen yhteiskunnallisiin ja moraalisiin arvostuksiin. Tämän vuoksi koulun opetuksen sisällöstä päättäminen kuuluu ensisijaisesti kansanvaltaisesti valituille elimille, jotka toteuttavat kansan enemmistön tahdon. Yhteiskunnalliset, aatteelliset, moraaliset ja uskonnolliset arvot, jotka koulutuspolitiikassa tulee ottaa huomioon, määräytyvät tämän periaatteen mukaisesti.

Keskustapuolue vaatii, että koulukasvatuksen tulee

  • rakentua ihmiskeskeisen suomalaisen kansanvallan pohjalle, joka tunnustaa yksilön oikeudet ja velvollisuudet yhteiskunnan jäsenenä;
  • kasvattaa nuorisoa kristillisyyteen, lainkuuliaisuuteen, rehellisyyteen, hyviin tapoihin ja ahkeruuteen;
  • opettaa toisten ihmisten kunnioittamista, lähimmäisenrakkautta ja sosiaalisuutta;
  • kunnioittaa jokaisen ihmisen ajatuksen ja omantunnon vapautta;
  • edistää rauhaa sekä turvallisuuden ja yhteistyön kehittämistä ja
  • ohjaa nuorisoa uudistusmielisessä hengessä terveeseen kriittisyyteen ja kansanvaltaiseen yhteiskuntaan.

7.1 Oppiaineet

Tiedon määrä kasvaa rajattomasti ja tieto muuttuu nopeasti. Opetussisältöjä ei voida sen vuoksi määrätä oppiainekeskeisesti, vaan sisältöjen käyttömerkityksen perusteella. Eri oppiaineita on yhdennettävä niin, että oppilaille opetetaan jäsentyneitä tiedon kokonaisuuksia.

Ala-asteen oppiaineina ovat keskeisessä asemassa äidinkieli ja matematiikka niiden välinearvon vuoksi. Lapset tarvitsevat jo varhain alkeistietoja luonnosta, historiasta, maantieteestä ja yhteiskunnan toiminnoista. Terveyskasvatus ja liikunta ovat välttämättömiä, samoin luovien taitojen kehittämiseksi musiikki, kuvaamataito ja käsityöt. Vieraiden kielten opiskelun tulee alkaa myös alimmilla luokilla.

Kristinuskon sanoma on vaikuttanut ratkaisevasti koko yhteiskuntamme kehitykseen ja kansamme eettiseen arvomaailmaan. Myös nykyisen murrosajan keskellä sekä yksityiset kansalaiset että koko yhteiskuntamme kaipaavat sen antamaa eettistä ja elämänkatsomuksellista tukea. Sen vuoksi on välttämätöntä, että uskonto kuuluu edelleen koulujen opetusohjelmaan, ja että sille taataan mielekkään opetustapahtuman edellyttämä tuntimäärä koulun eri asteilla.

Uskonnonopetuksen järjestämisessä on otettava huomioon kansalaisten uskonnollinen mielipide. Tämä merkitsee sitä, että uskonnonopetusta on annettava - YK:n ihmisoikeuksien komission suosituksen mukaisesti - vanhempien uskonvakaumuksen mukaisena. Samalla on kuitenkin edellytettävä, että uskonnonopetus jäsentyy soveltuvissa puitteissa koulun kokonaistehtävään ja siinä vallitseviin yleisiin periaatteisiin. Niin ikään uskonnonopetuksen yhteydessä on annettava tietoja myös muista uskonnoista ja vähemmistökirkkoihin kuuluville lapsille taattava mahdollisuuksien mukaan heidän vanhempiensa vakaumuksen mukainen uskonnonopetus.

Jotta nuoria voidaan avioliittojen solmimisiän laskiessa riittävästi valmentaa vastuuseen kodista ja perheestä, peruskoulutukseen ja sen jälkeiseen koulutukseen on nivellettävä perhekasvatus.

Keskiasteen opetussisällöissä on annettava oppilaiden kiinnostuksiin perustuvia valinnan mahdollisuuksia. Tässä vaiheessa on koulutuksen välinearvona valmistautuminen ammattiuralle, mutta myös pohjan luominen jatko-opinnoille. Tutkimuksella on selvitettävä, miten näitä kahta sisällöllistä tavoitetta voidaan opetuksessa yhdentää. Riippumatta siitä, painottuuko opetuksessa enemmän yleissivistävä kasvatus vai tekninen harjoitus, on opetuksen kytkeminen yhteiskuntaan ja yhteiskuntatietoon välttämätöntä.

7.2 Opetussisällön tavoitteita

Opetussisällöille on sovittava yleiset tavoitteet, joista voidaan johtaa tarkemmat tavoitteet ja opetuksen muodot oppimistilanteita varten. Keskeisimpiä tavoitealueita ovat

  • kauneusarvot: ilo luovasta toiminnasta eri taiteiden aloilla, kauneusarvojen havaitseminen ympäristössä, mielenkiinto taiteelliseen itsensä ilmaisemiseen;
  • eettis-sosiaaliset tavoitteet: kyky elää ristiriitojen sävyyttämässä yhteisössä, monipuolisen ihmiskuvan ja kestävän minäkuvan kehittäminen, vastuuntunnon kehittyminen ja kyky sosiaaliseen vuorovaikutukseen ja hyviin ihmissuhteisiin;
  • kieleen ja muuhun viestintään liittyvät tavoitteet: luonteva äidinkielen käyttö ja taito ilmaista ajatuksensa sekä hyvä valmius vieraiden kielten käyttöön, riittävä joukkotiedotuksen tuntemus;
  • ajattelu: kyky tutkia itsenäisesti ja arvioivasti ympäristön tapahtumia, kyky ja uskallus löytää ratkaisuja ongelmiin;
  • työskentelyn taidot: kyky suunnitella ja toteuttaa työtehtäviä sekä arvioida niiden suoritusta ja lopputuloksia;
  • terveys: fyysisesti ja psyykkisesti terveellisten elämäntapojen soveltaminen, vastuu yhteisön terveydestä;
  • suhtautuminen ympäristöön: käsitysten muodostaminen luonnosta, tekniikasta, taiteista, sosiaalisesta ympäristöstä ja maailmankatsomuksista; toiminta omassa ympäristössä, sen muuttaminen ja suojeleminen;
  • yhteiskunnalliset tavoitteet: suuntautuminen tulevaisuuden yhteiskuntaan, yhteiskunnan toimintojen tarkastelu toisaalta yleisen aineellisen ja henkisen hyvinvoinnin sekä yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden toteuttamisen ja toisaalta yksilön tasapainoisen kehityksen kannalta, kyky yhteiskunnallisen kehityksen erittelyyn, halu osallistua kansanvaltaisen yhteiskunnan toimintaan.

Yhteiskuntaa koskevan opetuksen yhdessä on korostettava ja tutkittava erityisesti seuraavia asiaryhmiä:

  • yksilö yhteiskunnan jäsenenä;
  • eri mielipidesuunnat ja niiden järjestäytyminen poliittisiksi puolueiksi;
  • Suomen itsenäisyys ja kansainvälinen asema sekä erityisesti suhteet Neuvostoliittoon ja Pohjoismaihin, kansainväliset yhteistyöjärjestöt ja rauhan turvaaminen maailmassa;
  • kansalaisoikeuksien, oikeudenmukaisuuden sekä henkisen ja aineellisen turvallisuuden toteuttaminen yhteiskunnassa;
  • kansanvaltaisen yhteiskuntajärjestelmän säilyttäminen ja kehittäminen;
  • maamme talousjärjestelmä sekä yksityisen yritteliäisyyden ja osuustoiminnan asema tuotannossa ja jakelussa;
  • alueellinen kehittämispolitiikka;
  • alueellinen itsehallinto;
  • työ- ja tulopolitiikka, työntekijäin ja työnantajien väliset suhteet;
  • koti yhteiskunnan perustana;
  • kansanperinne, oman maakunnan ja kunnan paikalliskulttuuri, kansankieli, kansanomainen käsityö- ja taitoperinne.

7.3. Opetusmenetelmät

Opetusmenetelmien käyttökelpoisuus ja keskinäinen paremmuus riippuu opetuksen tavoitteista. Opetusmuotojen poliittinen merkitys riippuu siitä, millaiseen oppilaankehitykseen opetus johtaa. Keskustapuolue korostaa sellaisten opetusmuotojen soveltamista, jotka rohkaisevat ja totuttavat oppilasta itsenäiseen ja luovaan toimintaan sekä toisaalta vuorovaikutukseen toisten ihmisten kanssa. Tämän johdosta koulun työssä tulisi käyttää, oppilaan kehitysvaiheesta riippuen, mahdollisimman paljon:

  • oppilaiden osallistumista opetukseen suunnitteluun;
  • oppilaiden osallistumista koulun hallintoon;
  • oppilaiden harrastustoimintaa;
  • opiskelun käytännönläheisyyttä, johon sisältyy oppilaiden työtä, tiedon ja taidon soveltamista;
  • ryhmämuotoista toimintaa;
  • oppilaiden harjaannuttamista itse käyttämään oppivälineitä ja -materiaalia;
  • työelämästä vieraantumisen estämiseksi teoriajaksojen ja työelämään osallistumisen vuorottelua koulutuksessa.

Nykyistä arvosanajärjestelmää on kehitettävä asteittain niin, että siitä muodostuu kasvatuksellisesti kannustava tapa ilmoittaa oppilaalle ja hänen huoltajilleen edistymisestä; nykyinen arvostelujärjestelmä palvelee enemmän koulun ulkopuolisia laitoksia kuin auttaa oppilasta.

7.4. Oppimateriaali

Kansalaisen tarvitseman tiedon määrä lisääntyy ja uudistuu nopeasti. Kouluttajien ongelmana on oloissamme tärkeiden opetussisältöjen valinta. Toinen suuri ongelma on kyetä välittämään tietoa nopeasti. Jälkimmäinen asia vaatii tehokasta, helppokäyttöistä ja ajan tasalla olevaa oppimateriaalia.

Kaikkien koulujen käyttöön on saatava nykyaikaiseen opetusteknologiaan kuuluvaa välineistöä ja aineistoa eri koulujen ja oppilaitosten erityisolosuhteet huomioon ottaen. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi on perustettava valtion tuella kunnallisia audiovisuaalisen välineistön ja materiaalin keskuksia. Näin turvataan myös vähävaraisille ja syrjäisille kunnille riittävän korkeatasoinen opetusvälineistö. Kirjastolaitoksen mahdollisuuksia kehittää ja laajentaa toimintaansa oppimateriaalin alueelle on parannettava. Yleisiä kirjastoja on mahdollisuuksien mukaan sijoitettava koulujen yhteyteen ja näitä on voitava käyttää jatkuvasti opetustarkoituksiin. Oppilaita on ohjattava kirjastolaitoksen palvelujen tehokkaaseen käyttöön.

Oppimateriaalin tuotanto tapahtuu yleensä yksityisten kustantajien toimesta parlamentaarisesti kootun valtion oppimateriaalineuvoston laatiman suunnitelman pohjalta. Pientenkin painoksien ottaminen pienryhmien tarpeita varten on yhteiskunnan tuella tehtävä mahdolliseksi. Uudet oppikirjat on kouluviranomaisten tarkastettava ja hyväksyttävä käyttöön. Kouluviranomaisten tulee valvoa myös muuta oppimateriaalia. Erityisesti on pidettävä huolta siitä, että oppimateriaali on monipuolista sekä maan eri alueet, vähemmistöjen tarpeet ja pienten koulujen erityistarpeet tasapuolisesti huomioon ottavaa.

Taidekasvatukseen ja ilmaisun opetukseen yleensä on kiinnitettävä erityistä huomiota. Tässä opetuksessa on järjestettävä mahdollisuudet monipuolisen materiaalin, tekniikkojen ja ilmaisukeinojen käyttöön.

Radion ja television opetusohjelmien tulee olla opetussuunnitelmiin kiinteästi liittyviä ja yhteistyössä kouluviranomaisten kanssa valmistettuja.

8 Koulurakennukset

Uuteen koulujärjestelmään siirtyminen tulee jonkin verran aiheuttamaan rakentamistarpeen kasvua maalaiskunnissa ja varsin voimakasta lisäystä taajamissa. Myös vanhojen koulujen saneeraus tulee vaatimaan varoja nykyistä enemmän.

Rakennuslupien saaminen on ollut erittäin vaikeata. Onkin pyrittävä laatimaan pitkän tähtäyksen koulurakennusohjelma, jonka perusteella valtion tulo- ja menoarvioon voidaan ottaa riittävät määrärahat. Erityisesti on turvattava pienten koulujen rakentamismahdollisuudet.

Kehitysalueilla valtion tulee osallistua myös koulujen yhteyteen rakennettavien opettajien asuntojen rakennuskustannuksiin.

Koulujen rakentamista koskevia säännöksiä on kokonaisuudessaan tarvistettava siten, että koulurakennuksista muodostetaan tarkoituksenmukaisia monikäyttötiloja, joiden suunnittelussa käytännöllisyys, monipuolisuus, muutettavuus ja toimivuus ovat etusijalla. Rakenteellisesti koulujen tulee olla niin joustavia, että ne hyvin soveltuvat muihinkin tarkoituksiin kuin varsinaiseen koulutyöhön.

9 Opettajat

9.1. Opettajankoulutus

Opettajankoulutuksen on tähdättävä opettajan muuttumiseen tiedon jakajasta opetuksen ja oppimisen asiantuntijaksi, oppilaiden oman tiedon hankinnan ohjaajaksi ja oppilaiden aktiivisen toiminnan virittäjäksi. Opettajankoulutus on yleensä sijoitettava korkeakoulujen yhteyteen. Siten turvataan parhaiten tutkimuksen ja koulutuksen välinen yhteys. Myös ammattikoulujen opettajankoulutus on järjestettävä yhteistyössä korkeakoulujen kanssa. Eri koulumuotojen opettajien koulutus on sijoitettava mahdollisimman suuressa määrin samoihin oppilaitoksiin. Opettajankoulutuksessa on muutoinkin vältettävä kapea-alaista eristyneisyyttä ja siirryttävä laaja-alaisiin koulutuskokonaisuuksiin.

Opettajien peruskoulutuksen kehittämisessä on päähuomio kiinnitettävä koulutustason kohottamiseen. Opettajankoulutukseen on sisällytettävä myös valmiuksien luomista kasvattajan tehtävään ja oppilaiden ohjaamiseen kouluyhteisön tehokkaan toiminnan turvaamiseksi. Lisäksi on pyrittävä siihen, että koulutus antaa riittävän laaja-alaisen kelpoisuuden ja tekee opintojen jatkamisen mahdolliseksi. Opettajien saanti kehitysalueille, erityisesti Lapin lääniin, on turvattava muun muassa sijoittamalla opettajankoulutusyksiköitä näille alueille.

Opettajille on jatkokoulutuksen avulla tarjottava tilaisuuksia perehtyä uusiin tietoihin, koulutoimen alalla ja työelämässä tapahtuvaan kehitykseen sekä uusiin työtapoihin. Lisäksi on tärkeätä, että opettaja on selvillä yhteiskunnan yleisestä kehityksestä ja sen vaikutuksesta koulun toimintaan.

Opettajien jatkokoulutus jakautuu täydennyskoulutukseen ja edelleenkoulutukseen.

Täydennyskoulutuksen tehtävänä on avartaa opettajan näkemystä ja tyydyttää hänen uusiutumisen tarvettaan. Sen avulla voidaan estää haitallinen eriytyneisyys omaan oppiaineeseen tai omalle opetusasteelle. Täydennyskoulutukseen on luettava myös kokeilu- ja tutkimustoiminnan tulosten tehokas saattaminen opettajien tietoon.

Edelleenkoulutuksella on pyrittävä antaa opettajille tilaisuuksia syventää ammatillisia tietojaan ja valmistua uusiin tehtäviin koululaitoksen piirissä. Moneen koulun tehtävään (erityisopettajat, opinto-ohjaajat) on luontevaa kouluttaa henkilöstöä opettajan peruskoulutuksen saaneista henkilöistä. Tarvittaessa opettajalla tulee olla oikeus yhteiskunnan tuen turvin saada koulutusta muuhun koululaitoksen tehtävään.

9.2. Opettajien asema

Koulukasvatuksen onnistuminen edellyttää, että opettajat voivat kokea työnsä mielekkääksi ja tunnustetuksi. Koulutusjärjestelmän uudistuksen yhteydessä ei saa laiminlyödä opettajien aseman ja tehtävien järjestämistä siten, että ne vastaavat koulunuudistuksen asettamia vaatimuksia.

Pieniinkin kouluyksikköihin on pyrittävä saamaan pätevää ja monipuolista opetusta. Tämä koskee myös suurempien yksiköiden vähätuntisia oppiaineita. Samalla on pyrittävä turvaamaan sellaisten opettajien ja oppiaineiden asema, joiden tuntimäärä laskee koulujärjestelmän muutoksen yhteydessä. Tällaisia oppiaineita ovat erityisesti eräät käytännölliset aineet, kuten muun muassa maatilatalous ja kotitalous. Sen vuoksi tarvitaan seuraavia toimenpiteitä:

  • kuntien yhteisten opettajanvirkojen perustamiseen on luotava edellytykset;
  • kunnan koululaitokseen kuuluvien koulujen ja oppilaitosten sekä aikuisoppilaitosten yhteisten opettajanvirkojen eli niin sanottujen kunnanopettajan virkojen perustamisen on oltava mahdollista;
  • pienituntimääräisten opettajan virkojen perustaminen peruskouluun ja lukioon on tehtävä pysyvästi mahdolliseksi;
  • kouluihin ja oppilaitoksiin tulee välttämättä saada koulun koon mukaisesti kansliahenkilökuntaa. Suuriin kouluihin tarvitaan apulaisjohtaja tai -rehtori. Ammatillisten oppilaitosten sivuosastojen tai -koulujen rehtorien tehtävät on myös virallisesti järjestettävä. Lukion ja yläasteen yhteisten johtajien käyttö on tehtävä mahdolliseksi.

Erityisesti huomiota on kiinnitettävä opettajien oikeusturvaan, koska se on opettajien viihtyvyyden perusedellytys, sekä opettajan roolissa tapahtumassa oleviin muutoksiin ja niiden vaikutukseen opettajien asemaan.

10 Opintodemokratia

Maassamme käynnissä oleva koulunuudistus ei saa olla pelkästään hallinnollis-organisatorinen. Tärkeä on myös koulun sisäinen uudistuminen. Koulusta on kehitettävä sellainen yhteisö, jossa viihtyvät sekä opettajat, oppilaat että henkilökunta. Hyvään alkuun saatetusta kouludemokratiasta on luotava järjestelmä, joka pystyy takaamaan luottamuksellisen ja vapaan yhteistyön koulussa työskentelevien kesken, sillä vain luottamukseen perustuva yhteistyö luo pohjan todelliselle ja aidolle koulun sisäiselle uudistumiselle.

Peruskoulun yläasteen kouluneuvostoa on kehitettävä siten, että oppilasjäsenille annetaan samat oikeudet kuin muille jäsenille ja että neuvoston tehtäväpiiriä laajennetaan antamalla sille päätösvaltaa omaa koulua koskevissa asioissa.

Kouludemokratiaa on ryhdyttävä viivyttelemättä toteuttamaan ammatillisissa oppilaitoksissa samojen periaatteiden mukaan kuin oppikouluissa. Myös aikuiskoulutuksen piirissä on opintodemokratia toteutettava. Kunnan eri alueitten ja kylien väestölle on taattava tasapuoliset oikeudet vaikuttaa kansalais- ja työväenopistojen opetussuunnitelmien ja opintojen yleisen järjestelyn sisältöön.

Kansalaisopistojen olisi muodostettava opiskelu- ja kulttuuriharrastusten toimintakohteita kaikkiin maaseudun harvan asutuksen koulupiireihin, sekä kaupunkien ja muiden asutuskeskusten asumalähiöihin. Opiskelijoille on taattava mahdollisuudet saada mielipiteensä kuulluiksi kansalais- ja työväenopistojen johtokunnissa.

Kansanopistoissa on toteutettava opistoneuvostouudistus siten, että opistoneuvostoon kuuluu opiskelijoiden, opettajien ja koulun ylläpitäjän edustajia.

11 Oppilashuolto

Oppilashuollon suunnittelun ja toteutuksen tulee olla osa koulun opetussuunnitelmaa ja sen kokonaisvaltaista kehittämistä. Kuntien terveyskeskuksiin on valtion tuella voitava hankkia sellainen palveluvarustus ja henkilökunta, että ne pystyvät tehokkaasti hoitamaan eri koulujen ja oppilaitosten oppilaiden tarvitsemat terveyspalvelut. Jokaisen lääninhallituksen kouluosastoon on mahdollisimman pian saatava lääninkoulupsykologit ja -kuraattorit. Kunnallisen koulutoimen piiriin tulee saada riittävä määrä koulupsykologeja ja koulukuraattoreita, jotka ovat yhteistyössä kasvatusneuvoloiden, terveyskeskusten, ammatinvalinnanohjausviranomaisten, mielenterveystoimistojen sekä kotien ja opettajien kanssa. Näiden virkojen palkkaukseen on saatava valtionavustusta.

Lasten ja nuorten sopeutumisvaikeuksien ja mielenterveyshäiriöiden tehokas ennaltaehkäisy ja hoito edellyttävät selkeätä työnjakoa ja kitkatonta yhteistoimintaa koulupsykologien ja -kuraattorien sekä kasvatusneuvoloiden, terveyskeskusten ja mielenterveystoimistojen välillä. Harvaan asutuille seuduille on voitava perustaa myös sivuneuvoloita.

Oppilaan ohjauksen tulee edistää koulun kasvatuksellisten ja opetuksellisten tavoitteiden saavuttamista. Sen tehtävänä on kehittää oppilaita tasapainoisiksi ja aktiivisiksi yhteiskunnan jäseniksi sekä ammatillisiin valintoihin kykeneviksi. Erityistä huomiota on kiinnitettävä edellytyksiltään heikompien oppilaiden auttamiseen.

Myös oppilaan ohjauksen tulee kiinteästi liittyä koulun opetussuunnitelmaan. Ohjauksessa on erityistä huomiota kiinnitettävä koulun aloitus- ja päätösvaiheessa sekä kouluasteiden ja koulun vaihtojen yhteydessä tapahtuvan ohjauksen suunnitteluun. Kaikissa keskiasteen oppilaitoksissa on turvattava opinto- ja ammatinvalinnanohjauspalvelut opinto-ohjaajajärjestelmää tarkoituksenmukaisesti kehittämällä sekä yhteistoiminnassa työvoimahallinnon ammatinvalinnanohjauksen kanssa.

Vammaisten koulutusta on voimakkaasti tehostettava. Fyysisen suorituskyvyn puutteen korvaamiseksi on taattava vajaakuntoisille mahdollisimman korkea koulutus. Koulut on pyrittävä rakentamaan vammaisille sopiviksi. Teknisiä apuvälineitä ja erilaisia palvelujärjestelyjä on kehitettävä vammaisten koulutuksen tukemiseksi. Kehitysvammaisille, jotka eivät voi käydä normaalia koulua, on järjestettävä riittävää opetusta harjaantumiskoulussa tai kotona. Oppivelvollisuudesta vapauttamisen mahdollisuus on kokonaan poistettava. Erityiskoulun käyneille on järjestettävä ammatillista koulutusta.

Oppilaiden kuljetukset ja kyyditykset on järjestettävä niin, että matkat tehdään viivytyksettä. Koulujen rakentamisen yhteydessä on varattava tilat odotuksia ja ohjattua koulutehtävien tekemistä varten. Parempi ratkaisu kuin kyyditykset on tiheän kouluverkoston säilyttäminen. Niitä oppilaita varten, joita ei voida tarkoituksenmukaisesti kyyditä, on ylläpidettävä palvelutasoltaan ja viihtyvyydeltään korkeatasoisia oppilasasuntoloita.

Koululaisten liikenneturvallisuuden vaatimia kävely- ja polkupyöräteitä sekä teiden valaistuslaitteita on riittävässä määrin rakennettava.

12 Opintotuki

12.1 Välitön opintotuki

Koulutusta hankkivien kansalaisten toimeentuloturvan kehittäminen opintotukijärjestelmän puitteissa on asteittain saatettava yleisen vähimmäistoimeentuloturvaa koskevan sosiaaliturvajärjestelmän osaksi. Tehokas opintotukijärjestelmä on lisäämässä paitsi koulutuksellista tasa-arvoa myös yleistä yhteiskunnallista tasa-arvoa erityisesti silloin, kun järjestelmän edelleen kehittämiseen tarvittavat varat kanavoidaan oikeudenmukaisella tavalla.

Opintotukijärjestelmän kehittämisen tavoitteeksi on asetettava kohtuullisiksi katsottavat toimeentulokustannukset peittävän opintorahajärjestelmän toteuttaminen. Siirtymisen nykyisestä pääosiltaan opintolainamuotoisesta opintotuesta opintorahamuotoiseen opintotukeen on tapahduttava asteittain siten, että 1980-luvulle siirryttäessä osittain lainan muodossa annettava opintotuki olisi täydentävänä opintojen rahoituslähteenä lähinnä pitemmillä koulutusasteilla. Opintotuen piiriin on aikuiskasvatuksen alueella voitava vähitellen lukea kaikki päätoiminen opiskelu.

Opintotuen käytön valvontaa on nykyisestään tehostettava.

12.2 Muut opintososiaaliset toimenpiteet

Opintorahajärjestelmän kehittämisen ohella on samanaikaisesti muiden opintososiaalisten toimenpiteiden avulla lisättävä opiskeluaikaista toimeentuloturvaa ja viihtyvyyttä. Erityisen keskeisessä asemassa on tällöin opiskelijoiden asunto-olojen kehittäminen. Valtion lainoitusta opiskelija-asuntotuotantoon on voimakkaasti lisättävä ja saatettava vuosittainen opiskelija-asuntotuotanto suuntautumaan sekä alueellisesti tasapuolisesti että laatu- ja varustetasoltaan tarkoituksenmukaisesti.

Opiskelijoiden terveydenhuollon järjestäminen kaikkien koulutusasteiden opiskelijoiden osalta on saatettava asteittain yleisen kansanterveystyön osaksi. Opiskelijaperheiden lasten päivähoitokysymys on järjestettävä osana yleistä päivähoitojärjestelmää.

On tutkittava, mitä mahdollisuuksia on järjestää työssä käyvälle väestölle palkalliset opintovapaat ja palkattomat pitempiaikaiset opintolomat sekä lomittajajärjestelmä itsenäisten ammattien harjoittajille.

13 Kouluhallinto

Koulutoimen aluehallintoa on vahvistettava, koska se merkitsee hallinnon demokraattisen hajautuksen toteutumista. Aluehallinto on toteutettava myös ammatillisen koulutuksen ja vapaan sivistystyön piirissä. Lääninhallitusten kouluosastoille on luotava riittävät edellytykset lisääntyvien tehtävien suorittamiseen.

Koulutoimen valtionapujärjestelmää kokonaisuudessaan on ryhdyttävä kiireesti yksinkertaistamaan.

Kunnallisen kouluhallinnon merkitys korostuu koulutuksen siirtyessä peruskoulu-uudistuksen johdosta yhä enemmän kuntien hoidettavaksi. Tästä seuraa, että kunnan asukkaiden on myös entistä itsenäisemmin saatava hoitaa koulutointa. Kunnallisille kouluviranomaisille onkin delegoitava kaikki sellaiset tehtävät, joiden hoitamiseen niillä voidaan katsoa olevan riittävät edellytykset. Suurissa kaupungeissa ja muissa suurissa kunnissa peruskouluopetusta antavien koulujen hallinto on pyrittävä järjestämään lähidemokratian periaatteiden mukaisesti siten, että asukkaiden keskuudestaan valitsemat aluevaltuustot tai niiden asettamat koulukohtaiset johtokunnat huolehtivat kunnallisen peruskoulun hallinnosta. Kuntien kouluhallinnon toimintamahdollisuudet on turvattava ottamalla hallintomenot valtionavun piiriin. Vain siten voidaan myös vähävaraisissa kunnissa luoda tehokas kunnallinen kouluhallinto.

Esiopetukseen kuuluvasta päivähoidosta tulee sosiaaliviranomaisten vastata toistaiseksi. Kuitenkin tulisi kouluviranomaisten huolehtia ja vastata päiväkotien ja perhepäiväkotien pedagogisesta toiminnasta yhdessä sosiaaliviranomaisten kanssa. Lisäksi on tutkittava, mitä mahdollisuuksia on siirtää kaikkien kasvu- ja kehitysiässä olevien lasten hoito ja kasvatus sosiaaliviranomaisten alaisuudesta kouluhallinnon alaisuuteen.

14 Koulutuksen kustannukset

Valtakunnallisia ja alueellisia oppilaitoksia lukuunottamatta on pyrittävä kuntien hallinnassa oleviin koulutsyksikköihin. Keskeiseksi kysymykseksi nousee siten kustannusten jako valtion ja kuntien kesken. Koska kysymyksessä on väestön peruspalveluksiin kuuluva toiminta, ei koulutuksen määrää eikä tasoa saa vaarantaa kuntien taloudellisten vaikeuksien vuoksi. Tästä syystä valtionavut on määrättävä riittävän suuriksi ja porrastettava kuntien kantokyvyn mukaan.