KESKUSTAPUOLUEEN KULTTUURI- JA TAIDEPOLIITTINEN OHJELMA

"Kulttuuri on viljelyä. Ihminen on pelto. Hyvin hoidettu pelto kantaa hyvän sadon, viljelemätön kasvaa rikkaruohoa".

Hyväksytty keskustapuolueen puoluevaltuuskunnassa Tampereella 26.-27.11.1977.

KESKUSTAPUOLUEEN KULTTUURI- JA TAIDEPOLIITTINEN OHJELMA

OSAT I ja II

Sisältö

I KESKUSTALAISEN KULTTUURIPOLITIIKAN PERIAATTEET

1. Kulttuuri ja yhteiskunta
2. Keskustalainen ihmiskäsitys
3. Kansallinen omaleimaisuus
4. Kansanvaltaisuus ja desentralismi
5. Vastuu ja vapaus
6. Ihmisen kehitystarve ja kulttuurin rajattomat kasvumahdollisuudet

II KESKUSTALAISEN KULTTUURI- JA TAIDEPOLITIIKAN YLEISTAVOITTEET

1. KULTTUURIHALLINTO
1.1. Valtakunnallinen kulttuurihallinto
1.2. Läänien kulttuurihallinto
1.3. Kunnallinen kulttuurihallinto

2. TAIDE JA TAITEILIJAT
2.1. Taiteilijan asema ja taiteen tuki
2.2. Taidekoulutus

3. TAITEEN VASTAANOTTAJA - LUOVA YKSILÖ
3.1. Taidekasvatus
3.2. Taiteen tavoitettavuus
3.3. Työ, vapaa-aika ja taideharrastus

4. KULTTUURIYMPÄRISTÖ JA KOTISEUTUTYÖ

5. KANSAINVÄLINEN VUOROVAIKUTUS

I KESKUSTALAISEN KULTTUURIPOLITIIKAN PERIAATTEET

1. Kulttuuri ja yhteiskunta

Kulttuuri on laajasti ymmärrettynä koko se aineellinen ja henkinen perusta, jolla olemassaolomme lepää. Suppeammin kulttuurilla tarkoitamme toimintaa, joka tyydyttää ihmisen henkisiä tarpeita.

Kulttuuri ilmentää olemuksellaan yhteiskuntaa ja sen pyrkimyksiä. Kansanvaltaisessa yhteiskunnassa kulttuuri toteuttaa ihmisyyttä ja ihmisen henkistä kehitystarvetta.

Kansakunnalle leimallinen piirre, kulttuuri, on vuosisatojen aikana syntynyt yhteisen kielen, maantieteellisen aseman, kansainvälispoliittisen sijainnin ja jaettujen kokemusten kautta. Jokainen kansa muovaa näistä aineksista identiteettinsä, jolta perustalta se tekee ratkaisunsa olojensa kehittämisessä ja suhteessa muihin kansoihin.

Jokaisen itsenäisen kansakunnan velvollisuus on vaalia ja edistää isänmaallisessa hengessä kansallista kulttuuriaan ja sen kokonaisuutta rikastuttavia vähemmistö- ja osakulttuureita. Varsinkin pienen kansan merkitys ja sen mahdollisuus itsenäiseen elämään riippuu suuresti siitä, miten se kykenee omalla sivistyksellisellä erikoislaadullaan rikastuttamaan kansojen yhteistä kulttuuripääomaa.

2. Keskustalainen ihmiskäsitys

Kulttuuripolitiikkamme perustana on keskustalainen ihmiskäsitys ihmisen edellytyksistä vapauttaa itsensä kasvuun. Keskustalainen ihmiskäsitys sisältää neljä osatekijää:

• Ihminen on osa luontoa. Siksi ihmisen vieraantuminen luonnosta ja luonnon lainalaisuuksien rikkominen ovat johtaneet ihmisessä ja hänen ympäristössään kasvaviin ongelmiin.
• Ihminen on osa lähiyhteisöään. Tasapainoinen lähiyhteisö on ratkaisevan tärkeä ihmisen kehitykselle.
• Ihminen on osa luomaansa yhteiskuntaa. Vieraantuminen yhteiskunnasta ilmenee epäsosiaalisena käyttäytymisenä.
• Ihminen on luova. Hänellä on kyky muovata tahtoaan ja tietoisuuttaan.

Keskustalainen ihmiskäsitys hylkää porvarillisen ihmiskehityksen, joka perustuu yksilön aseman liialliseen korostamiseen ja äärimmilleen vietynä vahvimman yksilön eloonjäämisen oikeuteen. Se hylkää myös materialistisen ihmiskäsityksen, jonka mukaan ihmisen luokka-asema määrää hänen elämästään.

Keskustalaiset haluavat siirtyä arvojärjestelmään, joka ottaa huomioon luonnon ja ihmisen realiteetit ja joka hylkää kaupallisen ja tuhlailevan kertakäyttö- ja kerskakulutusajattelun.

3. Kansallinen omaleimaisuus

Keskustalainen kulttuuripolitiikka nojaa snellmanilaiseen periaatteeseen, jonka mukaan sivistyksessä on pienen kansakunnan voima ja turva.

Suomalainen kulttuuri on kehittynyt talonpoikaiselta pohjalta useiden heimokulttuurien yhteensulautumana ja saavuttanut kansallisen tietoisuuden 1800-luvulla.

Se on saanut voimakkaimmat vaikutteensa länsieurooppalaisista kulttuurivirtauksista, mutta myös arvokkaita vaikutteita itäisestä, ennen kaikkea ortodoksisesta kulttuurista. Talonpoikaisen kulttuurin rinnalla on työväenkulttuuri kasvanut teollistumisen myötä osaksi kansankulttuuriamme. Suomalaisen sivistyksen omaleimainen perusta on kansankulttuurissa.

Sivistystoimintamme tavoitteena on vaalia kansalliselta pohjalta kasvavaa kulttuuria ja kehittää sitä. Siksi tahdomme tietoisesti suojautua ulkoa tulevalta yhdenmukaistavalta kulttuuripaineelta tarjoamalla sille suomalaisia vaihtoehtoja.

Isänmaallisuus ja kulttuurin kansallisuuden vaaliminen ei kuitenkaan merkitse eristäytymistä ihmiskunnan kulttuurikehityksestä. Kulttuuri on nähtävä maiden ja kansojen välisenä sillanrakentajana. Haluamme olla kansainvälisiä omin kansallisin ehdoin tarjoamalla kulttuurimme parhaita tuotteita toisille kansoille ja tuomalla Suomeen toisten kansojen arvokkaita saavutuksia.

4. Kansanvaltaisuus ja desentralismi

Annamme suuren arvon sellaisille kulttuurin saavutuksille, jotka lähtevät kansasta ja puhuttelevat sitä. Vain harvojen ihmisten harrastuksen varaan jäävät vaateliaat kulttuurin alueet on koetettava saattaa kaikkien ulottuville kehittämällä saavutettavuutta, avartamalla vastaanottovalmiuksia ja kohottamalla kansan sivistystasoa.

Kulttuurielämä ei saa jäädä vain muutamien suurkeskusten varaan, vaan sen on levittäydyttävä kaikkialle maahan desentralismin periaatteen mukaisesti. Jokaiselle kansalaiselle kuuluu asuinpaikasta ja varallisuudesta riippumatta oikeus päästä osalliseksi kulttuurista ja vaikuttaa siihen.

Kulttuurikäsityksemme perustuu pienyhteisöihin ja omaehtoisuuteen. Kansallinen kulttuurimme on sitä rikkaampi, mitä elinvoimaisempia sen osat ovat. Maakuntien kulttuurin omaleimaisuutta ja kehittämistä on sen vuoksi vaalittava.

Valtiolla ja kunnilla on suuri vastuu kulttuurista, sillä ilman yhteiskunnan tukea kansanvaltaisuuden ja desentralismin periaatteet eivät voi toteutua kulttuurielämässä.

5. Vastuu ja vapaus

Kulttuurin tulee saada kehittyä vapaasti jatkuvasti uusia mahdollisuuksia ja näköaloja etsien. Sen vuoksi kulttuuripolitiikan tulee olla suvaitsevaista ja avaraa. Sitä ei saa alistaa vallankäytön välikappaleeksi.

Kulttuuripolitiikan tulee olla myös vastuuntuntoista. Sen tulee tukea erityisesti sellaisia kulttuurin piirteitä, jotka edistävät oman kansamme ja ihmiskunnan jalostavia ja rakentavia pyrkimyksiä.

Lahjakkaat taiteilijat on tunnustettava kulttuurin kehitystyön uranuurtajiksi.

Kulttuuriamme on suojeltava sellaisen tajuntateollisuuden tukahduttavaa vaikutusta vastaan, joka pelkästään liikevoittoa tavoitellen pitäytyy ihmisyyden vastaisiin ihanteisiin ja vääristää todellisuutta.

6. Ihmisen kehitystarve ja kulttuurin rajattomat kasvumahdollisuudet

Kulttuuripolitiikan on luotava edellytyksiä ihmisen henkiselle kasvulle ja hänen itsenäiselle, omaehtoiselle itsekasvatustyölleen. Taiteen tulee kuulua elämän rikastuttajana ja jalostajana ihmisen jokapäiväiseen elämään. Ihmisellä on luonnostaan halu luovaan toimintaan. Kulttuuripolitiikassa on arvostettava luovaa toimintaa ja edistettävä sen edellytyksiä.

Elämme maailmassa, jossa aineellisen kehityksen ja tuotannon laajeneminen ovat käyneet yhä vaikeammiksi. Luonnonvarojen rajallisuus ja ekologinen kriisi pysäyttävät hallitsemattoman tuotannon kasvun, joka lähes kahdensadan vuoden ajan on ollut yhteiskuntien ja ihmisen kehitystahdon tärkein ilmaisin.

Kulttuurin kehitys, tieteet ja taiteet, on ainoa elämän ala, jolla ihmisluontoon kuuluva eteenpäin pyrkiminen, uuden paremman etsiminen sekä yksilöiden ja yhteiskuntien välinen kilpailu voivat toteutua luonnonvaroja ja ekologista tasapainoa rasittamatta. Kulttuurin kehitys voi olla tie, jolla ainakin osa näköpiirissä olevista yhteiskuntien kriiseistä voidaan purkaa. Kulttuurin kehittämisellä on rajattomat kasvun mahdollisuudet.

II KESKUSTALAISEN KULTTUURI- JA TAIDEPOLITIIKAN YLEISTAVOITTEET

1. KULTTUURIHALLINTO

Kulttuurihallinto on kehittynyt nykyisenlaiseksi 1960-luvun lopulta lähtien. Samanaikaisesti valtion ja muiden julkisyhteisöjen kulttuuritoiminta on voimakkaasti laajentunut.

Kulttuurihallintomme on vielä keskusjohtoinen sekä alueellisella että paikallistasolla keskeneräinen. Keskushallintoelimissä hoidetaan tehtäviä, jotka luonteeltaan kuuluvat alueelliselle tasolle. Valtakunnallisen kulttuurihallinnon muotoutuminen on kuitenkin luonut mahdollisuudet kokonaisvaltaisen ja suunnitelmallisen taidepolitiikan harjoittamiseen.

1.1. Valtakunnallinen kulttuurihallinto

Valtakunnallista taidehallintoa voidaan selkeyttää siirtämällä päätöksentekoa voimakkaasti alueelliselle tasolle. Siten opetusministeriön ja sen apuna toimivan taiteen keskustoimikunnan ja valtion taidetoimikuntien tehtäviä ovat:

• korkeakoulutasoinen taideopetus,
• luonteeltaan valtakunnallisten tai kansallisten taidelaitosten ylläpitäminen,
• pääosa ammattitaiteilijoiden työskentelyedellytysten turvaamisesta,
• valtakunnnallisten kulttuuri- ja taidejärjestöjen toiminnan tukeminen
• osa tutkimus- ja selvitystoimintaa, esimerkiksi kulttuuritilastot sekä alueellisten tutkimusten ja selvitysten koordinointi,
• henkilökoulutus keskushallintotasolla ja muun koulutuksen koordinointi,
• tiedotus- ja valistustoiminta lainsäädännöllisistä ym. muutoksista,
• valtaosa kansainvälisestä kulttuurivaihdosta

Taiteen keskustoimikuntaan ja valtion taidetoimikuntia nimettäessä korostamme taiteellisen asiantuntemuksen perusteena erilaisten yhteiskunnassa vallitsevien näkemysten edustavuutta. Luottamuselinten pääkaupunkikeskeisyyttä tulee välttää.

1.2. Väliportaan kulttuurihallinto

Alueellisen kulttuurityön kehittäminen edellyttää väliportaan hallinnon uudistamista, missä yhteydessä taide- ja kulttuuriasioiden hoitoa varten perustetaan oma osasto.

Läänien taidetoimikunnille ja uudistettavalle alueelliselle kulttuurihallinnolle soveltuvat hoidettavaksi:

• alueellinen opistotasoinen taideopetus,
• alueellinen apurahajärjestelmä valtakunnallisen apurahajärjestelmän täydentäjänä,
• alueellisten taidelaitosten ylläpitäminen,
• alueellisten ja maakunnallisten järjestöjen tukeminen,
• alueellinen tutkimus- ja selvitystoiminta,
• alue- ja kuntatason toimihenkilöiden ja luottamusmiesten koulutus,
• alueellisten ja maakunnallisten projektien järjestäminen,
• korkeamman asteen taideharrastuksen ohjaus sekä alueelliset kurssit ja seminaarit,
• taideohjaajat ja läänintaiteilijat.

Keskustapuolue korostaa taidetoimikuntien lisääntyvien tehtävien hoitamisessa byrokratian välttämistä ja taloudellisten edellytysten takaamista toimikunnille. Turvaamalla maakunnan taiteilijoille toimintaedellytykset ja rohkaisemalla taidetta edistämme myös taideharrastustoimintaa.

Taideharrastustoimikunnan edistämisessä on tavoitteena lisätä alueen asukkaiden keskinäistä tasa-arvoa niin, että harrastajat voivat kaikkialla hakeutua taidepalvelujen piiriin ja maakunnallisen ohjausjärjestelmän avulla kehittää valmiuksiaan ja luovuuttaan.

1.3. Kunnallinen kulttuurihallinto

Kuntatason kulttuurihallinto on epäyhtenäinen ja muotoutumaton. Kaikkiin kuntiin tarvitaan lakisääteiset kulttuurilautakunnat aktivoimaan ja palvelemaan paikallista kulttuurielämää ja luomaan mahdollisuuksia kuntalaisten omaehtoiselle kulttuuriharrastukselle. Pidämme kulttuurilautakuntien merkitystä erityisen suurena haja-asutusalueilla, joissa taidepalvelut ovat vähäiset ja tuki vaatimaton. Kuntatason kulttuuritoiminnan aktivoijaksi tulee palkata kunnan tai kuntien yhteinen kulttuurisihteeri tai -ohjaaja, joiden tulee olla valtionavun alaisia.

Kulttuuritoimintansa kehittämisen tueksi kunnat tarvitsevat kuntasuunnitelmaan liittyen pitkäntähtäimen kulttuuripoliittisen suunnitelman.

Kunnallisten elinten tehtävät rajoittuvat tarkoituksenmukaisella tavalla kunnan koon mukaan. Kunnan kulttuuripoliittisia tehtäviä ovat:

• kunnallisten taidelaitosten ylläpitäminen,
• harrastajatasoisen taidekoulutuksen järjestäminen sekä kulttuuriharrastajien opetus ja ohjaus,
• paikallisten järjestöjen kulttuuritoiminnan tukeminen,
• tilojen ja välineiden tarjoaminen kulttuuritoiminnalle,
• kuntalaisiin kohdistuva tiedotus- ja valistustoiminta.

Keskustapuolue korostaa kansalaisjärjestöjen, vapaitten harrastajaryhmien ja yksityisten kulttuuriaktiivien ensisijaista merkitystä kunnan kulttuurielämässä.

Taidepalvelut onnistuvat parhaiten ihmisten luontaisissa virikeympäristöissä, harrastajaryhmissä, kansalaisjärjestöissä ja laitoksissa. Kunnallisia toimintayksikköjä ovat kirjastot sekä kansalais- ja työväenopistot. Niistä voidaan kehittää vireitä taidepalvelukeskuksia käyttäen tehokkaasti hyväksi opistojen mahdollisuudet kiinnittää taideohjaajia ja -kouluttajia kerho-ohjaajaksi.

2. TAIDE JA TAITEILIJAT

Taiteiden ja taideväritteisen harrastamisen tehtävänä on syventää ja rikastuttaa inhimillistä elämää. Ne kehittävät ihmisen kykyä havaita todellisuutta herkästi ja monipuolisesti ja hahmottaa ympäröivää elämää mielekkäästi.

Sivistyksestään vastuuntuntevan kansakunnan kunniavelvollisuus on vaalia taiteita, jotka ovat kulttuurin rikkauden välttämätön edellytys. Tämä merkitsee mm. korkealle asetettavia tavoitteita taiteen tuelle, taidekoulutukselle, taiteilijan asemalle sekä ammattitaiteen ja taideharrastuksen väliselle vuorovaikutukselle.

2.1. Taiteilijan asema ja taiteen tuki

Taidepolitiikka on osa yhteiskuntapolitiikkaa. Sen vuoksi on välttämätöntä luopua nykyisestä pelituoton varaan rakentuvasta taiteen tukijärjestelmästä ja siirtää taiteen tuen pääosa valtion budjetista rahoitettavaksi.

Lahjakkaiden ja kehityskykynsä osoittaneiden taiteilijoiden työskentelymahdollisuudet ja toimeentulo on turvattava. Tämä voidaan toteuttaa parhaiten taiteilijapalkka-, eläke- ja apurahajärjestelmiä kehittämällä.

Syrjäseutujen taiteilijat ovat asutustaajamien taiteilijoihin nähden heikossa asemassa. Heidän vaikutuksensa omaleimaiseen maakunnalliseen kulttuurielämään on kuitenkin merkittävä. Taiteilijan asemaa ja taiteen tukea koskevilla ratkaisuilla on pyrittävä kaventamaan haja-asutusalueiden ja taajamien välistä eriarvoisuutta.

Läänintaiteilijajärjestelmää tulee kehittää edelleen ja täydentää palkkaamalla läänin taideohjaajia, jotka keskittyvät ohjaustehtäviin.

Rinnan toteutettuna taiteilijapalkka-, apuraha- ja läänintaiteilija- ja taideohjaajajärjestelmä toisiaan täydentävinä antavat edellytykset maamme taide-elämän kehittämiselle.

2.2. Taidekoulutus

Kulttuurin tieteellisellä opetuksella ja tutkimuksella on tärkeä tehtävä taiteen tulkitsijana ja selittäjänä ja kulttuurin syventäjänä. Tulevaisuuden kohtaaminen vaatii tieteellisen työn painopisteen suuntaamista enemmän humanistisille, ihmistä itseään tutkiville aloille.

Korkeakouluihin asemaltaan ja tasoltaan rinnastettavat taiteen oppilaitokset, kuten Sibelius-Akatemia, Valtion teatterikoulu ja Taideteollinen korkeakoulu ovat kansallisia, valtion varoin ylläpidettäviä oppilaitoksia.

Asuinpaikasta riippumatta kaikille taiteellisesti lahjakkaille henkilöille tulee löytyä tasavertaiset mahdollisuudet kehittää luovuuttaan koulutuksen avulla.

Taidekoulutusta uudistettaessa alueellinen koulutusverkko ja taidelaitosten sijainti ansaitsevat painokasta huomiota, sillä oppilaitosten heijastusvaikutus sijaintimaakuntansa sivistyselämään on korvaamaton. Niinpä nyt valtaosa ammattitaiteilijoista on valinnut asuinpaikakseen pääkaupunkiseudun.

Ammattikouluihin rinnasteisten taideoppilaitosten tuki, koulutuksen tason valvonta ja koulutuksen kehittäminen määrätietoisesti ammattiinjohtaviksi tulee yhdenäistää muiden ammattioppilaitosten kanssa.

Kriitikkojen ammattikoulutus tulee hoitaa pääosin korkeakoulujen yhteydessä. Koulutusta antavat myös kesäyliopistot, -lukiot ja alan järjestöt. Lisäksi koulutustarve tulee ottaa huomioon toimittajakoulutuksessa.

3. TAITEEN VASTAANOTTAJA - LUOVA YKSILÖ

Taiteen ja sen harrastuksen välinen kiinteä vuorovaikutus antaa molemmille elinvoimaa: Aktiivinen taideharrastus luo perustan elävälle ammattitaiteelle. Taideharrastus vuorostaan imee vaikutteita ammattitaiteesta. Siksi näitä kahta ei voi asettaa vastakkain. Tarjoamalla tasa-arvoiset mahdollisuudet virikkeiden saamiseen ja ihmisen luontaisen luovuuden toteuttamiseen kasvatamme arvostelukykyisiä ja avarakatseisia taiteen vastaanottajia. Näin vältymme taiteen passiiviselta vastaanottamiselta.

Taideharrastus vapaa-ajan mielekkäänä ja kehittävänä sisältönä on oikeutettu kasvavaan yhteiskunnan tukeen. Täten tuetaan ihmisyyden kehitystarpeen toteutumista. Taideharrastuksen merkitys on myös suuri sosiaalisten ja mielenterveydellisten ongelmien ennaltaehkäisijänä.

3.1. Taidekasvatus

Ihmisen persoonallisuuden muodostavat tiedolliset, emotionaaliset ja toiminnalliset ominaisuudet. Kasvatuksen tehtävä on kehittää persoonallisuutta tasapuolisesti siten, että ihminen omaa erilaisia tietoja ja taitoja ja pystyy luovaan ja kriittiseen ajatteluun.

Koulussa ennen kaikkea taideaineet kehittävät nuoren tunne-elämää ja havaintoherkkyyttä. Taidekasvatus antaa valmiuksia omaehtoiseen, luovaan toimintaan ja maailmankuvan jäsentymiseen.

Aikamme vaarana on toisaalta tunne-elämän kuihtuminen, toisaalta sen rämettyminen, mikä näkyy mm. aggressiivisten tunteiden voimistumisena. Nykyisen sivilisaation tarjoamat, voimakkaat ulkoiset aistiärsykkeet heikentävät aistimis- ja tuntemiskyvyn herkkyyttä. Tämän vastavoimaksi tarvitsemme taidekasvatusta muistaen, että tunne ei ole älyn vastakohta maailman kokemisessa. Tunne suuntaa havaintoa ja ohjaa tietoa.

Koulu-uudistuksessa on taidekasvatus jäänyt heikkoon asemaan. Sen asema perus-, ammatti- ja keskiasteen koulutuksessa pitäisi sen vuoksi nostaa uudelleenarvioinnin kohteeksi.

Luovuutta kehittävien taideaineiden opiskelua niin peruskoulussa kuin keskiasteen koulutuksessakin tulisi tuntuvasti lisätä. Tarvittaessa olisi voitava perustaa taideaineiden yhteisvirkoja saman paikkakunnan eri oppilaitosten tai lähipaikkakuntien oppilaitosten kanssa.

Taidekasvatuksen lisäämistä vaativat ihmisen elinympäristön muutokset: muuttoliikkeen mukanaan tuomat sosiaaliset ongelmat, työtehtävien eriytyminen, työn yksitoikkoisuus ja vapaa-ajan täyttämä tajuntateollisuus. Ihminen tarvitsee oman minuutensa tiedostamista luovuutensa välityksellä.

Järjestelmälliseen taidekasvatukseen antavat mahdollisuuden myös kansalais- ja työväenopistot, kansanopistot, taideleirit ja kesäkurssit. Ne avaavat etenkin syrjäseutujen taideharrastajille mahdollisuuden ohjauksen saamiseen ja töiden julkistamiseen. Näiden laitosten toimintamahdollisuuksia tulisi siksi voimakkaasti tukea.

Luovuuden merkitystä tulee korostaa kaikessa koulutuksessa. Erityisesti se tulee ottaa huomioon valmistaessa yhteiskunnan palvelukseen kasvattajia, opettajia ja kouluttajia.

3.2. Taiteen tavoitettavuus

Keskustapuolue kunnioittaa jokaisen kansalaisen tasaveroista oikeutta kehittää luovuuttaan ja nauttia taiteen saavutuksista.

Yleisöhakuisten taidemuotojen, kuten alueteattereiden, -orkestereiden, -museoiden ja elokuvakerhojen toiminnan tulisi palvella erityisesti vaikeimmassa asemassa olevien erityisryhmien kulttuuritarpeita. Tilojen puute on suuri este yleisöhakuisten taidemuotojen kehittämiselle. Siksi julkisia rakennuksia suunniteltaessa tulisi muistaa rakennusten monikäyttötarve.

Haluamme lisättäväksi lasten omista edellytyksistä ja ehdoista lähteviä taidepalveluja ja -harrastuksia, sillä lapsuudessa saadut virikkeet ohjaavat ihmisen luovuutta, persoonallisuuden kehitystä ja harrastusten suuntautumista. Nuoriso on voimakkaasti kiinnostunut populaarikulttuurista. Siksi kaupallinen kulttuuri suuntaa heihin tehokkaimmin toimintansa. Suhteessamme liikevoittoa tavoittelevaan teolliseen korvikekulttuuriin ovat avainkysymyksiä kotimaisen kulttuurin turvaaminen ylikansallisessa kilpailussa sekä vastuu vaikutteille herkistä lapsistamme ja nuorisostamme.

Eläkeläiset kanavoivat osan energiastaan kulttuuriharrastuksiin ja tarvitsevat toimintaansa harrastetiloja, ohjausta ja välineistöä. Pääosa vapaa-aikatoiminnoista on ajoitettu päivätyössä käyville. Vuorotyöläiset ja maataloudessa työskentelevät jäävät siksi vähän pitkäjänteisyyttä ja henkistä ponnistusta vaativien harrastusten varaan. Kulttuuripolitiikassa on näiden väestöryhmien tarpeisiin kiinnitettävä nykyistä enemmän huomiota.

Joukkotiedotusvälineillä on suuri merkitys taiteen tavoitettavuudessa. Ne tuovat kulttuurin ja taiteet jokaisen ihmisen arkipäivään ja lisäävät valmiuksia käyttää taidepalveluja. Radiolla ja televisiolla on tähän erityisen hyvät mahdollisuudet. Sen vuoksi niiden on tunnettava vastuunsa hyvän vapaa-ajan sisällön tarjoamisesta. Lehdistöllä on myös erityinen vastuu taideharrastamisen kannustajana, esittelijänä ja kehittäjänä.

Asiantuntevalla kritiikillä on tärkeä tiedottajan, välittäjän ja laadunvalvojan osa.

3.3. Työ, vapaa-aika ja taideharrastus

Ihmisen henkisen viihtyvyyden perusehto on mielekäs, taipumuksia vastaava työ. Yhteiskunnan teollistuessa ja byrokratisoituessa tämän ehdon täyttäminen on yhä hankalampaa. Siksi on kiinnitettävä enemmän huomiota paitsi työn yksitoikkoisuuden poistamiseen, myös omaehtoiseen henkisten tarpeiden tyydyttämiseen.

Yhteiskunta onkin lisääntyneen vapaa-ajan muodossa tarjonnut jäsenilleen mahdollisuuden yksilöllisyyden kehittämiseen. Kultturipolitiikan tehtävä on tarjota vapaa-ajan käyttöön ja virkistäytymiseen vaihtoehto kiinnittämällä yhtä suuri huomio elämisenlaatuun kuin elämisen taloudelliseen tasoonkin. Henkinen vireys muodostaa olennaisen osan ihmisen elämisenlaadusta.

4. KULTTUURIYMPÄRISTÖ JA KOTISEUTUTYÖ

Vastuuntuntoisen kotiseutu- ja ympäristöpolitiikan tavoitteena on viihtyisä, henkisesti ja fyysisesti turvallinen elinympäristö. Tämän takaavat maan tasapuolinen alueellinen kehittäminen ja pienyhteisöasuminen. Aineellisen elintason rinnalla pidämme päämääränä korkeaa elämisenlaatua, johon kuuluu ihmisen sopeutuminen luontoon ekologista tasapainoa järkyttämättä. Asutuksen runkoa ja viihtyvyyttä ylläpitävän alkutuotannon on voitava jatkua häiriöttä.

Ihmisen yhteiskunnallisten suhteiden kehittymiseen vaikuttaa ratkaisevasti se, missä määrin hän voi osallistua elinympäristönsä päätöksentekoon. Tämä edellyttää vireiden, rakenteeltaan monipuolisten pienyhteisöjen säilymistä ja kehittymistä sekä lähidemokratian toteuttamista.

Vaikeasti ruuhkautuneiden alueiden lähiöihmiset tarvitsevat asunnon ja nukkumapaikan sijasta kodin ja kotiseudun. Virheellisen rakentamisen ja väestökehityksen sosiaalisia seurauksia on lievennettävä ja korjattava. Kantakaupunkien väestön elinympäristöä tulee parantaa uudisrakennus-, saneeraus-, viheralue- ja liikenneratkaisuin. Viihtyvyyttä ja yhteenkuuluvuudentunnetta voivat lisätä asukas- ja kotiseutuyhdistykset ja yhteiset kulttuuri- ja harrastetoiminnot.

Kylät, taajamat ja kaupungit on rakennettava siten, että uudisrakentaminen soveltuu vanhaan rakennuskantaan ja luontoon ympäristön harmoniaa rikkomatta.

Historiallisesti ja maisemallisesti arvokkaita ympäristökokonaisuuksia, kyläryhmiä, kortteleita, maaseutu- ja katumaisemia, rakennuksia ja kulttuurimuistomerkkejä on vaalittava. Ympäristönhoito tulee sisältyä nykyistä laajemmin rakentajien, kuten arkkitehtien, rakennusmestareiden ja insinöörien koulutukseen sekä perinnealan koulutus- ja järjestötoimintaan. Se on otettava huomioon myös eri alojen lainsäädännössä.

Jokaisen kansalaisen oikeus ja velvollisuus on tuntea maansa ja asuinseutunsa historiaa. Tämä edellyttää järjestelmällisesti hoidettua museotoimintaa, näyttelytiloja, suullisen ja esineellisen kansanperinteen taltiointia ja hyödyntämistä sekä kansallisen ja paikallisen tapa- ja juhlaperinteen ylläpitämistä ja kehittämistä.

5. KANSAINVÄLINEN VUOROVAIKUTUS

Pysyvän rauhan ja kansojen välisen ystävyyden tärkeä edellytys on toisten kansojen kulttuurin, elintapojen ja arvojen tunteminen. Parhaiten tätä voidaan edistää lisäämällä kansainvälistä kulttuurivaihtoa, taiteilijoiden ja taiteilijaryhmien, asiantuntijoiden ja opettajien yhteistyötä.

Kansojen välisen yhteisymmärryksen, hyväntahdon ja rauhanpyrkimysten näkyvä tulos oli ETYK-asiakirjan hyväksyminen Helsingissä vuonna 1975. Haluamme kehittää ja rakentaa kansakuntien välistä inhimillisen ymmärtämisen siltaa ETYK:n asiakirjan kolmannen kohdan päätösten ja suositusten mukaisesti. Kulttuurin vuorovaikutuksen tulee olla molemminpuolista siten, ettei se taloudellisesti ja henkisesti köyhdytä toista osapuolta, vaan koituu molempia osapuolia rikastuttavaksi.

Kulttuurin kansainvälisen vuorovaikutuksen tunnusmerkkejä ovat avoimuus ja humaanisuus. Erityisesti maamme kannalta keskeistä on yhteistyömuotojen laajentaminen muiden pohjoismaiden ja Neuvostoliiton kanssa. Suomen toimiminen Yhdistyneissä Kansakunnissa YK:ssa ja sen alajärjestöissä - etenkin kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unescossa - sekä kehitysyhteistyön alueella tulee olla aktiivista ja ihmiskunnan kaikinpuolista hyvinvointia edistävää.

Kehitysyhteistyössä tulee kunnioittaa kehitysmaiden kansojen kulttuuri-itsenäisyyttä. Kehitysmaille kuuluu oikeus alkuperäisen kulttuurinsa suojeluun.

Teemme perhaiten Suomea ja kulttuuria tunnetuksi ulkomailla kansainvälisen yhteistyön keinoin. Haluamme auttaa korkeatasoista suomalaista taidetta leviämään yli maan rajojen Suomen osuutena kansainväliseen kulttuuriin. Kulttuurivientimme lähtökohtana on taiteellisen luomistyön omat ehdot ja edellytykset. Valtion osuuden tulee olla tukeva ja kannustava, ei rajoittava ja määräilevä.

Keskeisiä tehtäviämme kansainvälisessä kulttuurityössä ovat myös Suomen kielen ja kulttuurin opetus ulkomaalaisille ja sivistyksellisten yhteyksien vaaliminen ulkosuomalaisiin ja heidän jälkeläisiinsä, samoin kuin heidän sivistys- ja koulutuspyrkimystensä tukeminen. Kulttuurisuhteiden vaaliminen muihin suomalais-ugrilaisten kieliperheen kansoihin kuuluu myös sivistysperinteen velvoituksiin.

Haluamme rohkaista kansalaisten mahdollisuuksia omakohtaisesti osallistua kansainvälisiin kulttuurisuhteisiin. Tätä voimme edistää kannustamalla ja tukemalla Suomen ja muiden maiden välisten ystävyysseurojen työtä, ystävyyskuntatoimintaa ja kansalaisjärjestöjen kansainvälisiä kosketuksia. Matkailua tulisi kehittää monipuoliseksi siten, että kansalaisille tarjoutuu mahdollisuus omakohtaisesti kokea vieraiden maiden ja kansojen kulttuuria ja sen saavutuksia.

Valtionhallinnossa kansainvälisten kulttuurisuhteiden ja kulttuuriviennin hoito ja hallinto kuuluvat kulttuuriasioista vastaavalle opetusministeriölle.