Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.uta.fi/pohtiva/ohjelmalistat/KESKP/209

Keskustapuolue

Keskustapuolueen maatalouspoliittinen ohjelma


  • Puolue: Keskustapuolue
  • Otsikko: Keskustapuolueen maatalouspoliittinen ohjelma
  • Vuosi: 1973
  • Ohjelmatyyppi: erityisohjelma

keskustapuolue

KESKUSTAPUOLUEEN MAATALOUSPOLIITTINEN OHJELMA

Sisältö:

1. MAATILATALOUDEN ASEMA JA KEHITYSNÄKYMÄT

a) Tilojen kehityshistoriaa
b) Maa- ja metsätalousväestö
c) Maatilatalouden nykyinen rakenne
d) Maatalousväestön taloudellinen ja sosiaalinen asema

2. MAANOMISTUS

3. MAATILATALOUDEN KEHITTÄMINEN

a) Hallinto
b) Elinkelpoistamistoiminta
c) Tuotantoedellytysten turvaaminen
d) Sukupolven vaihdos
e) Tutkimus, opetus ja neuvonta
f) Viljelijäin yhteistoiminta

4. TUOTANTO

5. TULOPOLITIIKKA

a) Tulokehityksen turvaaminen
b) Verotus

6. SOSIAALIPOLITIIKKA

a) Eläketurva ja sairausvakuutus
b) Loma ja vapaa-aika
c) Maaseudun erikoisolosuhteet ja sosiaalipolitiikka

7. TASAPAINOISEEN YHTEISKUNTAAN

JOHDANTO

Perustuotantona toimiva maatalous on maailman tärkein elinkeino. Se on ihmiskunnan olemassaololle välttämätön uusiutuvien luonnonvarojen kuten mm. ravinnon ja puun tuottajana sekä puhtaan luonnon ylläpitäjänä. Ilman sitä ei voida tulla toimeen. Elinvoimainen maatilatalous on erityisen tärkeä Suomen kaltaiselle puolueettomalle harvaan asutulle valtiolle. Se turvaa meille kaikissa tilanteissa tuoreiden ja puhtaiden elintarvikkeiden saannin. Maatalouden asema on nähtävä myös osana yleismaailmallista elintarviketilannetta, jonka keskeinen ongelma on se, että kaksi kolmasosaa ihmiskunnasta näkee nälkää ja että maailman ravintotilanne on väestön lisääntyessä yhä heikkenemässä.

Maatilatalous on kansantaloutemme perusta. Maatilataloutemme työllistää välittömästi noin viidenneksen maamme väestöstä. Sen välillinen vaikutus teollisuuden, kaupan ja liikenteen työllistäjänä on myös suuri. Maatilametsätalous on edelleen edullisin päävientiteollisuutemme raaka-aineen puun tuottaja. Perhe- ja pienviljelmiin perustuva maatilatalous turvaa meille viihtyisän ja ennen kaikkea miellyttävän elinympäristön sekä suomalaisen luonnon ja hoidetun kulttuurimaiseman säilymisen, jonka merkitys niin virkistäytymisen kuin ympäristönsuojelunkin kannalta on lisääntymässä. Maamme kaikkien osien runkoasutuksen turvaajana maatilatalouden merkitys on korvaamaton.

Keskustapuolue toimii yleispuolueena kansamme aineellisen ja henkisen hyvinvoinnin kohottamisen sekä yhteiskunnallisen tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden toteuttamisen puolesta. Keskustapuolue ei hyväksy kapitalismiin ja sosialismiin kuuluvaa vallan, omistuksen, tuotannon ja väestön asumisen keskittämistä. Keskustapuolue asettaa ihmisen ja hänen kehitystarpeensa kaiken toiminnan perustaksi.

Maatalouspolitiikassa tämä merkitsee sitä, että kansamme elintarvikehuollon sekä yksityisen viljelijän elinehtojen turvaaminen on kaikkien toimenpiteiden tavoitteena. Maatalouspolitiikka on osa yhteiskuntapolitiikkaa, jossa pelkästään tuottavuus- ja tehokkuusnäkökohdat eivät saa olla ratkaisevia. Näitä periaatteita noudattava maatalouspolitiikka on sekä kuluttajien että tuottajien etujen mukaista. Maatalouden on Suomen oloissa perustuttava elinvoimaisiin perhe- ja pienviljelmiin. Tällaisessa perustuotannossa työskentelevien, ensiarvoisen tärkeää työtä tekevien ihmisten on päästävä samanarvoiseen taloudelliseen, sosiaaliseen ja yhteiskunnalliseen asemaan muiden väestöryhmien kanssa. Vain näin voidaan turvata koko kansamme kannnalta erittäin tärkeä elinvoimainen maatilatalous tulevaisuudessa ja päästä myös muiden väestöryhmien kannalta parhaaseen tulokseen.

1. MAATILATALOUDEN ASEMA JA KEHITYSNÄKYMÄT

Maamme maatilatalous perustuu perhe- ja pienviljelmiin. Tähän ovat vaikuttaneet sekä maamme luonnonolosuhteet että historiallinen kehitys. Tärkeästä asemastaan huolimatta maa- ja metsätalousväestö on jäänyt jälkeen muista väestöryhmistä sekä sosiaaliturvan että tulotason osalta. Muuttoliike on vielä vaikeuttanut maatilatalouden asemaa yhteiskunnassamme.

a. Kehityshistoriaa

Suomi on maailman pohjoisin maatalousmaa. Asutus on meillä tuhannen vuoden aikana levinnyt maan kaikkiin osiin. Talonpoikaiseen maanomistukseen perustuvalla kyläasutuksella ja -kulttuurilla on ollut Suomen kansan elämään ja kehitykseen keskeinen vaikutus. 1700-luvulla tilojen jakamisrajoitus aiheutti suuren tilattoman väestön syntymisen. Suurtilojen sekä kartanoiden työvoimatarpeen tyydyttämiseksi syntyi torpparilaitos. Torppareiden tilojen itsenäistämiseksi ja muun tilattoman väestön asuttamiseksi Lex Kallio - ym asutuslakien säätämisessä ja toimeenpanossa Maalaisliitolla on ollut johtava osuus. Sotien jälkeen pääosa luovutetulta alueelta siirtyneestä väestöstä sijoitettiin maatalouteen. Tähän tarkoitukseen käytettiin eniten kartanoiden ja muiden suurtilojen mutta osittain myös perheviljemien maita.

Kaikkien näiden toimenpiteiden ansiosta maan asuttaminen on toteutettu rajaseutuja myöten 1960-luvulle tultaessa. Maata asutustarkoituksiin on hankittu sekä vapaaehtoisin kaupoin että pakkolunastuksin noin 7 milj. hehtaaria. Kaikki nämä toimenpiteet yhdessä luonnonolosuhteiden kanssa vaikuttivat siihen, että runsaasti väestöä sijoittui maatalouteen. Tiloja jaettiin ja uusia itsenäisiä tiloja muodostettiin vanhaa suomalaista perheviljelmämuotoa noudattaen. Nykyinen maatilataloutemme perustuukin näinollen perhe- ja pienviljelmiin.

Vuosisatojen ajan asutusta vietiin yhä syrjäisemmille seuduille. 1960-luvulla kehitys kääntyi kuitenkin päinvastaiseksi. Maaltamuuton seurauksena maamme syrjäisimmät seudut alkoivat autioitua, ja maata alkoi siirtyä talonpoikaisomistuksesta maatilatalouden ulkopuolisille omistajaryhmille. Syrjäseutujen asutukseen on tällä kehityksellä ollut erittäin haitallinen vaikutus.

b. Maa- ja metsätalousväestö

Maatalousväestön osuus koko väestöstä on kahden viime vuosikymmenen aikana voimakkaasti vähentynyt. Vuonna 1950 sen osuus oli noin 910 000 henkilöä eli 45,8 %, vuonna 1970 enää 430 000 henkilöä eli 20,2 % koko maan ammatissa toimivasta väestöstä. Erityisen voimakasta maatalousväestön väheneminen oli 1960-luvulla. Vuoden 1970 väestölaskennan mukaan tämä vähennys oli 300 000 henkilöä eli 40,5 %.

Väestökato maa- ja metsätaloudesta on aiheutunut ennen muuta siitä, että maatilatalous ei ole pystynyt tarjoamaan riittävää muiden väestöryhmien elintasoa vastaavaa toimeentuloa maaseudun asukkaille. Nimenomaan pientiloilla asunutta väestöä on runsaasti joutunut siirtymään muihin elinkeinoihin ja osittain myös ulkomaille. Siirtynyt väestö on ollut enimmäkseen nuorta ammatissa toiminutta väestöä. Seurauksena on ollut viljelijäväestön ikärakenteen huononeminen. Vuonna 1969 laskettiin viljelijöiden keski-iän olleen yli 52 vuotta. Vuonna 1967 tapahtunut asutustoiminnan rajoittaminen ja vuoden 1969 jälkeen suoritetut maataloustuotannon tasapainottamistoimenpiteet ovat osaltaan kiihdyttäneet muuttoliikettä.

Tapahtuneen väestökehityksen seurauksena varsinkin kehitysalueiden väestö on vähentynyt niin paljon, että muuttotappioalueiden elinkeinoelämä on tästä kärsinyt ja peruselinkeinojen tuotanto arveluttavassa määrin laskenut.

c. Maatilatalouden nykyinen rakenne

Maamme maatilojen peltopinta-ala vuonna 1969 maatalouslaskennan mukaan ilmenee seuraavasta piirroksesta:

[taulukko poistettu, kts. alkuperäinen dokumentti]

Valtaosalla maamme 297 000 maatilasta on siis peltoa 5-20 hehtaaria. Metsättömiä yli yhden peltohehtaarin tiloja oli vuonna 1969 18 000 eli 6,1 % tilaluvusta. Alle 30 metsähehtaaria käsittäneitä tiloja, kun täysin metsättömiä tiloja ei lasketa mukaan, oli maassamme vuonna 1969 kaikkiaan 176 000 eli 59,2 % koko tilaluvusta. Pääosa maamme maatiloista on siis sekä pelto- että metsäalaltaan pieniä maa- ja metsätaloustiloja.

Maataloustuotannon ohella metsätalous on maatiloilla tärkeä työllistäjä ja lisätulojen antaja. Metsien vähyyden vuoksi maamme etelä- ja länsirannikolla on runsaasti maataloustiloja, joilla metsätalouden osuus tuloista jää suhteellisen vähäiseksi. Rannikolle, saaristoon ja osittain myös sisävesialueille on muodostunut kalastustiloja, joiden tulo koostuu kalatalouden eri muotojen ohella erikoistuotannosta ja sivuansioista. Pohjois-Suomen poronhoitajien pääasiallisin toimeentulo muodostuu poro- ja karjataloudesta, joskin myös luontaisilla sivuelinkeinoilla kalastuksella, metsästyksellä ja marjastuksella on näille tiloille huomattava merkitys. Taajamien läheisyydessä ovat viime aikoina yleistyneet osa-aikaviljelmät. Näillä tiloilla asuen viljelijäperhe saa osan toimeentulostaan maa- ja metsätaloudesta, osan taas tilan ulkopuolisista ansiotöistä.

Maatilojen lukumäärä on supistunut 1960-luvulla noin 10,3 %:lla ja alle viiden peltohehtaarin tilojen kohdalla on vähentyminen ollut jopa 23-29 %. Vuoden 1969 jälkeen maatilojen lukumäärä on edelleen voimakkaasti vähentynyt. Maatilojen keskimääräinen peltoala on kuitenkin selvästi kasvanut erityisesti Etelä-Suomessa. Pohjois-Karjalassa, Kainuussa ja Lapissa kasvu on ollut suhteellisen hidasta ja keskimääräinen tilojen peltoala on siellä alle puolet Etelä-Suomen keskiarvosta. Muutenkin olosuhteet ovat näillä kehitysalueilla maan eteläosia vaikeammat.

d. Maatalousväestön taloudellinen ja sosiaalinen asema

Maatalouden osuus kansantulosta on vain noin 5 %, vaikka maataloudessa tehdään yhä noin 20 % työpanoksestamme. Maatalouden tulotaso jää yleensä alle palkansaajille taatun minimipalkkatason.

Maaseudun asumistaso on varsinkin kehitysalueilla huomattavasti heikompi kuin kaupungeissa. Vesijohtojen ja sähkön puuttuminen monilta tiloilta alentaa lisäksi viihtyvyyttä sekä tekee työn raskaaksi. Pitkät matkat, maaltamuutto, myymäläverkoston harveneminen ja julkisen liikenteen palvelujen väheneminen ovat heikentäneet maaseudun palvelutasoa vaikeuttaen viljelijäväestön asemaa, mikä taas on kiihdyttänyt muuttoliikettä. Jäljelle jäävät ovat joutuneet maksamaan saamistaan heikentyneistä palveluista yhä kalliimman hinnan. Samalla myös kuluttajat joutuvat maksamaan elintarvikkeista yhä kohoavia hintoja ja kärsimään puutetta hyvälaatuisista elintarvikkista.

Sosiaaliset edut ovat maataloudessa muiden väestöryhmien etuja heikommat. Suurimpia epäoikeudenmukaisuuksia on vapaa-ajan jokseenkin täydellinen puuttuminen karjatiloilla. Sairastuttuaankin karjatalouden harjoittajat ovat usein joutuneet hoitamaan kotieläimensä seitsemänä päivänä viikossa ympäri vuoden. Maatalousyrittäjien eläketurva on vähäinen. Kansaneläkettä määrättäessä jyrkkä tulo- ja omaisuusharkinta kärjistää edelleenkin eläkejärjestelmiemme epäkohtia. Tämän seurauksena eri väestöryhmien väliset eläke-erot ovat kasvaneet jatkuvasti maatalousväestön jäädessä yhä pahemmin jälkeen yleisestä kehityksestä. Työtulon mukaan määräytyvä sairausvakuutuksen päivä- ja äitiysraha on erityisen epäoikeudenmukainen pienituloisille viljelijöille ja heidän perheilleen.

2. MAANOMISTUS

Maatalousväestölle maa ei ole sijoituskohde vaan työväline. Siksi maatalous- ja metsämaa niihin liittyvine vesialueineen on tuotannon määrän ja laadun ylläpitämiseksi säilytettävä maatalousväestön omistuksessa. Myös maamme kaikkien osien elinvoimaisen runkoasutuksen turvaamiseksi on viljelijäväestön maanomistuksen laajentaminen ja oikeuksien turvaaminen välttämätöntä. Luonnonläheisenä ja ihmisystävällisenä asumismuotona on maaseudun kyläasutusta kehitettävä ja sen jatkuminen turvattava.

Kaiken maankäyttöpolitiikan perustana tulee olla viljelijän toimeentulon kannalta välttämätön maanomistuksen turvaaminen. Yhteiskunnankin maan tarpeen tyydyttämisessä tulee tähän seikkaan kiinnittää erityistä huomiota. Maankäytön suunnittelussa ja eri asteisissa kaavoituksissa on yksityisen maa- ja metsätalousmaan peruskäytön kannalta tarpeellinen suoja otettava huomioon. Pakkolunastukset tai käyttöoikeuden supistukset voivat koskea etäisiäkin seutuja varattaessa luonnonsuojelualueita, kansallispuistoja, retkeily- ja virkistysalueita tai näitä vastaavia. Näihin tarkoituksiin tulee ensisijaisesti varata valtion, kuntien, yhtiöiden tai muiden yhteisöjen maita.

Tulevaisuutta varten tulee kartoittaa ne maan käyttömuodot, jotka ovat peruselinkeinojen toiminnan kannalta välttämättömiä sekä yhteiskunnan kannalta tarkoituksenmukaisia. Muut maankäyttömuodot on saatettava sellaiseen kontrolliin, ettei vaikeasti korjattavia vääristymiä maanomistusoloissa pääse syntymään. Maan varaaminen virkistystarkoituksiin, kansallispuistoihin ja luonnonsuojelualueisiin ei saa mitoituksensa puolesta haitata maa- ja metsätalouden eikä porotalouden harjoittamista.

Maa- ja kaavoituspolitiikkaa tulee harjoittaa siten, että ennen kaikkea peruselinkeinojen tarpeet turvataan. Lainsäädäntöä on tältä pohjalta uudistettava.

Suunnittelu- ja kaavoitus eivät saa jarruttaa peruselinkeinojen kehitystä eivätkä estää elinvoimaisten kylien ja tilojen maa- ja metsätaloustuotantoa. Hyvien maatalous- ja metsämaiden käyttöä taaja-asutukseen ja teiden rakentamiseen on vältettävä. Pakkolunastus- ja käyttöoikeuden supistamistapauksissa on viljelijöille taattava oikeus saada menettämästään maa-alasta täysi korvaus viivytyksettä.

Vuoden 1969 maatalouslaskennan mukaan pääosa maamme maa-alasta oli yksityisten omistuksessa.

Maanomistus v. 1969 maatalouslaskennan mukaan

[taulukko poistettu, kts. alkuperäinen dokumentti]

Valtion maankäyttöpoliittisen otteen herpaantumisen johdosta tilanne on kuitenkin huononemassa. Maanhankinnan rajoittamislainsäädännön puuttuessa ovat eräät yhtiöt, säätiöt ja muut yhteisöt sekä yksityiset maatalouden ulkopuoliset omistajaryhmät hankkineet runsaasti maata ja maatiloja erityisesti kehitysalueilla. Tämän seurauksena maatilatalouden rakenteen kehittyminen on pysähtynyt. Tällainen maanhankinta, joka on järkevän maapolitiikan hoitamisen sekä asutuksen säilymisen kannalta erittäin haitallista, on lupamenettelyllä estettävä. Viljelijöille ja toissijaisesti maatilahallitukselle on taattava maa- ja metsätaloudellisiin tarkoituksiin soveltuvan maan etuosto-oikeus.

3. MAATILATALOUDEN KEHITTÄMINEN

Maataloushallintoa kehitettäessä on päätöksenteon siirtämistä lähemmäksi viljelijää jatkettava. Uusiutuvat luonnonvarat kuuluvat maatalousministeriön toimialaan. Maatilatalouden kehittäminen on turvattava tehokkaalla maankäyttö- ja lainoitustoiminnalla.

Pellonvarausjärjestelmä on purettava. Viljelijäpolven vaihdos tiloilla on ratkaistava siten, että tuotanto ei häiriinny eikä mikään osapuoli joudu toista huonompaan asemaan. Tutkimus-, opetus ja neuvontatoiminnan kehittämismahdollisuudet on turvattava ja otettava luonnonmukaisuusnäkökohdat kaikessa toiminnassa entistä paremmin huomioon. Tuotannollista, kaupallista ja järjestöllistä yhteistyötä on kehitettävä perustuotannosta huolehtivan viljelijäväestön etujen mukaisesti.

a. Hallinto

Maataloushallinnolla on keskeinen asema suunniteltaessa ja toteutettaessa maatilatalouden kehittämistoimenpiteitä. Tämän vuoksi on pääperiaatteena eri ministeriöiden välisessä tehtäväjaossa oltava se, että kaikki uusiutuvat luonnonvarat kuuluvat maa- ja metsätalousministeriön toimialaan. Eri hallintoelimissä on päätöksentekoa siirrettävä entistä lähemmäksi niitä ihmisiä, joita päätökset koskevat, ja heidän on saatava edustajiensa kautta osallistua itse päätöksentekoon kaikilla hallinnon tasoilla. Keskusvirastoista on edelleen siirrettävä päätöksentekoa sekä kuntaportaalle että piirihallinnolle ja vapautettava keskusvirasto nykyistä enemmän johtamaan ja valvomaan sekä suunnittelemaan alan lainsäädäntöä ja muita kehittämistoimenpiteitä. Piirihallintoa kehitettäessä on nykyisten maatalouskeskusten ja maatalouspiirien työnjako järjestettävä nykyistä tarkoituksenmukaisemmalla tavalla.

b. Elinkelpoistamistoiminta

Tilojen elinkelpoistamistoiminnalla voidaan kehittää maatilojen ulkoisia ja sisäisiä tuotantoedellytyksiä ja parantaa näin tuntuvasti viljelijäin toimeentulomahdollisuuksia tilallaan. Keskustapuolue ei hyväksy tilojen kehittämisessä ulkopuolisten ryhmien viljelijöille sanelemia ratkaisuja. Kaavamaisia pyrkimyksiä määrättyyn tilakokoon tai määrättyihin tilatyyppeihin ei näin ollen voida hyväksyä. Viljelijän on saatava itse päättää mihin suuntaan hän tilansa kehittää ja yhteiskunnan on tuettava häntä näissä pyrkimyksissä neuvonnalla ja taloudellisella tuella. Tilojen elinkelpoistamistoiminnassa on tärkeimpinä keinoina maankäyttöpolitiikka ja lainoituspolitiikka.

Tilojen kehittämiseen tarvittava maa on ensisijaisesti pyrittävä hankkimaan vapaaehtoisin viljelijäin välisin kaupoin. Tällöin on pyrittävä estämään tuotantoa jatkavien viljelijöiden kannalta haitallinen maan hinnan nosu. Ellei tätä tietä päästä tyydyttäviin tuloksiin, on maatilahallituksen hankittava tilojen kehittämiseen tarvittava maa vapaaehtoista tietä. Kun tämä ei ole kaikkialla mahdollista, on yhteiskunnalla oltava oikeus lakisääteisellä lunastus- ja vaihtomenettelyllä hankkia tähän tarkoitukseen tarvittavaa maata viljelijäväestön ulkopuolisilta omistajaryhmiltä.

Kaikki maatilahallituksen hankkima maa on käytettävä tilojen elinkelpoistamistoimintaan mahdollisimman nopeasti. Maatilahallituksen on ohjattava sen haltuun tulevaa maa etenkin kehittymiskelpoisille pientiloille, eikä niiden lisämaan saantia saa estää keinotekoisilla pinta-alarajoilla tai vanhentuneilla etäisyysvaatimuksilla. Elintarvikehuollon turvaamisen ja tilojen kehittämisen sekä asutuksen säilymisen ja viihtyisyyden kannalta on välttämätöntä, ettei peltoja, jotka voidaan tarkoituksenmukaisesti käyttää maataloustuotantoon, saa metsittää. Tilojen elinkelpoistamismahdollisuuksia heikentänyt pellonvarausjärjestelmä on korvattava luopumiseläkejärjestelmällä, joka tuotannon supistamisen sijasta panee pääpainon maataloustuotannon edelleen kehittämiselle. Syrjäseutujen runkoasutuksen säilyttämiseksi on myös metsätilojen perustaminen tehtävä mahdolliseksi.

Eräissä tapauksissa tarjoaisi vuokrausmenettely käyttökelpoisen ratkaisun tilan toimintaedellytysten parantamiseksi. Tästä syystä olisi maanvuokraustoiminnalle luotava paremmat edellytykset.

Tilojen ulkoista rakennetta voidaan parantaa tilusten tarkoituksenmukaisella sijoituksella. Tilussijoituksen parantamismenettelyä on yksinkertaistettava nopeuttamalla uusjakoja, maatilajärjestelyin sekä lakisääteisin vaihdoin. Maanmittausmaksut on pidettävä kohtuullisina.

Riittävät vakautetun luoton saantimahdollisuudet ovat maatilatalouden rakenteen kehittymisen tärkeimpiä edellytyksiä. Vapailta markkinoilta saatavalla lainoituksella maatilatalouden pääomatarvetta ei voida tyydyttää, vaan sen kuiten muunkin elinkeinoelämän käyttöön on ohjattava valtion halpakorkoisia lainoja. Tämä on erityisen välttämätöntä, koska maatalous vaatii tuottoonsa nähden paljon pääomaa ja koska valtaosaa maamme maataloudesta harjoitetaan pääomaköyhillä alueilla. Lainoitusmahdollisuudet on pidettävä kustannustasoa ja pääomatarvetta vastaavalla tasolla. Tilojen elinkelpoistamistarkoituksiin käytettävien halpakorkoisten lainojen saantia ja lainaehtoja tulee parantaa. Taloudellisesti heikoille alueille myönnettävien lainojen enimmäismääriä tulee korottaa. Korkotasoa ei saa korottaa eikä maksuaikaa lyhentää. Erityisesti vaikeissa olosuhteissa tulee alentaa lainan määrää ilman määräajoin tapahtuvaa suoritusta tai jättää lainan korko perimättä. Tiloja yhdistettäessä on viljelijöille hyvitettävä avustuslainaa myöntämällä hänen ostamansa tilan mukana tulleet tarpeettomat rakennukset. Vähämetsäisille tiloille tulee myöntää halpakorkoisia lainoja myös metsän ostoa varten. Alueilla, joilla lisämetsämaata ei voida antaa omana metsänä, on jatkettava yhteismetsien perustamista. Kalastus- ja porotilojen perustamistoimenpiteitä on nopeutettava sekä huolehdittava näitä koskevan lainsäädännön nopeasta ja kitkattomasta soveltamisesta. Poronhoitoalueilla on poroaitateiden ja esteaitojen rakentamista tuettava riittävästi valtion varoin.

Valtion lainoituksen riittämättömyyden vuoksi ovat viljelijät joutuneet tilojensa elinkelpoistamistoiminnassa käyttämään runsaasti rahalaitosten myöntämiä kalliskorkoisia lainoja, mikä on usein johtanut ylivelkaantumiseen. Taloudellisiin vaikeuksiin joutuneiden viljelijöiden auttamiseksi on säädettävä vakauttamislainalaki, jolla nykyiset kalliskorkoiset lainat muutetaan halpakorkoisiksi.

Tieliikenteen kasvu rasittaa yhä enemmän myös yksityisteitä, jotka ovat pääasiassa viljelijäväestön ylläpitämiä. Muita kuin viljelijäväestöä palveleva liikenne tulee mm. vapaa-ajan lisääntyessä jatkuvasti kasvamaan. Tämän vuoksi on pidettävä välttämättömänä yksityisteiden saattamista yhteiskunnan rakentamisen ja kunnossapidon alaiseksi. Syrjäseutujen liikenneyhteyksiä on valtion toimenpitein myös muilla tavoin pikaisesti parannettava.

c. Tuotantoedellytysten turvaaminen

Maatilojen tuotantotoiminnan kehittämiseen tähtääviä tilan sisällä tapahtuvia toimenpiteitä on tuettava myöntämällä riittävästi lainoja tuotantovälineiden ja perusparannusten hankintaan. Erityisesti maanparannus-, peruskuivatus- ja ojitustoimintaa on nopeasti lainoin ja avustuksin tehostettava. Maatilojemme tuotantorakennukset ovat yleensä vanhoja sekä usein epäkäytännöllisiä ja pieniä, minkä vuoksi varsinkin navetoissa työtä helpottavien menetelmien käyttöönotto on vaikeata. Tuotantorakennusten uusimiseen onkin myönnettävä riittävästi ja yleisiä kustannuksia vastaavasti halpakorkoisia lainoja.

Kehitysalueiden olosuhteet on otettava huomioon lainaehtoja parantamalla sekä laajentamalla lainojen myöntämistä myös irtaimiston hankintaan. Keskeneräisten asutustilojen raivaamista ja perustamistoimenpiteiden loppuunsaattamista on edelleen tuettava omistajan tai haltijan sitä halutessa.

Maaseudun palvelu- ja asumistaso on varsinkin kehitysalueilla kaupunkien tasoa huomattavasti heikompi, mikä osaltaan on heikentänyt viihtyvyyttä ja kiihdyttänyt muuttoliikettä. Erityisesti emäntien työtaakan helpottamiseksi on maaseudun palvelu- ja asumistasoa nopeasti kohotettava. Asuntolainojen saantiedellytykset on yhtenäistettävä asuntotuotantolain perusteella myönnettävien lainojen tulo- ja omaisuusmäärien kanssa. Asuinrakennusten laajentamista ja peruskorjausta varten tulee myöntää lisälainaa samoin perustein kuin uutta asuinrakennusta rakennettaessa. Syrjäseutujen asumis- ja tuotanto-olosuhteita on parannettava saattamalla sähköistys loppuun sekä edistämällä vesihuoltojärjestelyjä lainoin ja avustuksin.

Lähivuosina tulevat maatilojen sivuelinkeinot kuten maatilamatkailu, puutarha-, turkis- ja kalatalous olemaan yhä tärkeämpiä maaseudun tuotantomuotoja. Niiden merkitys myös kuluttajaväestölle kasvaa jatkuvasti, joten kehittäminen on turvattava riittävällä halpakorkoisella lainoituksella.

d. Sukupolven vaihdos

Maatilatalouden elinvoimaisuuden säilyttämiseksi on sukupolven vaihtuminen tiloilla saatava nykyistä joustavammaksi. Nuoren polven heräävää kiinnostusta perustuotantoon on vahvistettava tukemalla nuorten ryhtymistä maatalousyrittäjiksi, jotta viljelijäin nykyinen korkea keski-ikä alenisi. Tilan siirtyminen nuorelle polvelle olisi järjestettävä vanhempien eläessä, jotta vältyttäisiin hankalasti hoidettavien perikuntatilojen syntymiseltä.

Maatilatalouden pääoman tarvetta lisäävät erityisesti sukupolvien vaihdosten yhteydessä tapahtuvat tilojen lunastukset sisaruksilta. Kaupunkeihin muuttaneille sisaruksille tapahtuvien suoritusten yhteydessä maataloudesta siirtyy muiden elinkeinojen hyväksi suuria pääomia, jotka jatkuvasti kuluttavat maatilatalouden voimavaroja. Maatalouden ulkopuolelle siirtyneitä varoja vastaava määrä tulee palauttaa halpakorkoisina lainoina takaisin maatilatalouden harjoittajille.

Perinnönjaossa on maatilatalouden harjoittamista jatkavan perillisen asema turvattava nykyistä paremmin. Perintöosuuksia määrättäessä on otettava huomioon myös perillisten saama koulutus sekä heidän maatilalla suorittamansa työ. Tilan hinta saa perinnönjaossa nousta korkeintaan tuottoarvoonsa.

e. Tutkimus, opetus ja neuvonta

Maatilatalous on uusiutuvien luonnonvarojen tuottajana maamme tärkein peruselinkeino. Tutkimus-, neuvonta- ja opetustoimintaa on tältä pohjalta kehitettävä. Vaikka maataloudessa toimivan väestön määrä on supistunut, tulee ammattitiedon tarve jatkuvasti kasvamaan. Kaiken valistustoiminnan on tultava lähelle viljelijää saavuttaakseen tarkoituksensa.

Tehokas ja perusteisiin saakka ulottuva tutkimustoiminta on maatalouden kehittämisen tärkeimpiä edellytyksiä. Lähtökohtana tulee olla luonnonvarojen kestävän käytön periaate. Tutkimustoiminnan on nykyistä enemmän suuntauduttava palvelemaan käytännön viljelijän tarpeita. Maataloutemme kotieläinvaltaisen rakenteen vuoksi on kotieläintutkimusta tehostettava. Perinteisen tutkimustoiminnan ohella tulee uusien tuotannonalojen kehittämistä kaikin tavoin edistää. Poro- ja kalatalouden kehitysedellytysten parantamiseksi on valtion ryhdyttävä voimakkaasti tulemaan näiden alojen tutkimus- ja koetoimintaa. Erityisen tärkeätä on turvata maakunnallisten koeasemien toimintaedellytykset.

Maailmassa tulee lähivuosina pula elintarvikkeista ja erityisesti valkuaisesta jatkuvasti pahenemaan. Maataloutemme asema maailman valkuaistuotannossa on selvitettävä ja kehitettävä tältä pohjalta maataloustuotantoamme. Luonnonmukaisen viljelyn eri vaihtoehtoja on ryhdyttävä kiireellisesti tutkimaan. On myös selvitettävä mahdollisuudet palauttaa kaupunkimaisen asutuksen katkaisema ravinteiden kiertokulku luonnonmukaiseksi. Samalla on selvitettävä ravitsemuksemme puutteet ja ryhdyttävä niitä korjaamaan niin, että kotimaiset elintarvikkeet saavat niille kuuluvan arvon.

Maatalous vaatii harjoittajiltaan korkeaa ammattitaitoa. Maatalouskoulutusta kehitettäessä on pyrittävä siihen, että jokainen maataloudesta toimeentulonsa saava on saanut alan ammattikoulutuksen. Siksi maatalousoppilaitosten toimintaedellytykset on turvattava saattamalla maatalousopetus samaan asemaan kuin muukin ammattiopetus. Yhteistoimintaa neuvonnan ja koetoiminnan kanssa on tiivistettävä. Erityistä huomiota on kiinnitettävä maan itä- ja pohjoisosien maatalouskoulutuksen tehostamiseen. Jo oleva maatalousalan opistoasteen koulutus on säilytettävä ja sitä on pyrittävä voimakkaasti lisäämään erityisesti kehitysalueilla, missä puute ammattikoulutuksen saaneesta työvoimasta on pahin. Kurssimuotoista opetusta on kehitettävä niitä viljelijöitä varten, joilla ei ole ollut mahdollisuutta saada varsinaista ammattikoulutusta. Maatalousoppilaitosten opetus on uudistettava mielekkääksi ja nykyajan ongelmia selvittäväksi siten, että perustuotannon olennainen merkitys yhteiskunnalle tulee totuudenmukaisesti selvitetyksi. Perustuotannon toimintaedellytykset on asetettava ammattiopetuksessa keskeiselle sijalle.

Perustietojen antamista luonnonvarojen hoidosta ja niiden tuotannosta kaikille kansalaispiireille on pidettävä välttämättömänä. Siksi kansalais- ja peruskouluissa tulee antaa monipuolista maa- ja metsätalousopetusta joko omana oppiaineenaan tai muiden oppiaineiden opetukseen nivellettynä. Koulujen biologian opetuksessa on korostettava maatilataloutemme ja yleensä perustuotannon merkitystä uusiutuvien luonnonvarojen hoitajana. Opetus on tehtävä tehokkaaksi käyttämällä runsaasti havaintoaineistoa ja myös perehtymällä käytäntöön.

f. Viljelijäin yhteistoiminta

Viljelijäväestön asemaa voidaan tehokkaasti parantaa viljelijäin tuotannollisella, kaupallisella ja ammatillisella yhteistyöllä.

Tilojen yhteistyö tuotantovälineiden käytössä on meillä toistaiseksi varsin vähäistä. Yhteistyö koneiden ja rakennusten käytössä tarjoaa kuitenkin hyvät mahdollisuudet tuotantokustannusten alentamiseen. Kotieläintuotannossa yhteistyö mahdollistaa tuotannon järkeistämisen ohella myös viljelijäin vapaa-aikakysymysten hoidon. Maanviljelijäin keskinäistä tuotannollista yhteistyötä tulisikin kehittää kaikissa niissä tapauksissa, joissa se voidaan osoittaa yksityiselle viljelijälle edulliseksi. Yhteiskunnan tulisi tukea viljelijäin yhteistoimintaa tuotantovälineiden käytössä, mm. luotonsaannissa samoin perustein kuin yksityistä viljelijää.

Maataloustuotantoa harjoitetaan maassamme niin pienissä yksiköissä, että erikseen markkinoituna yksityisen tilan tuotosmäärillä ei voida vaikuttaa markkinoihin. Vaikutusmahdollisuuksiensa lisäämiseksi viljelijät ovat perustaneet omia markkinointiyrityksiä, joiden tehtävänä on markkinoida viljelijäin tuotteet kaikissa tilanteissa mahdollisimman edullisella tavalla ja toisaalta hankkia tuotantotarvikkeet mahdollisimman halvoin kustannuksin. Tämän lisäksi ne vaikuttavat tuotteiden markkinointipolitiikkaan ja viljelijäväestön yleisen aseman parantamiseen. Tavoitteena on, että jokainen viljelijä markkinoi tuotteensa näiden yritysten kautta. Niillä aloilla, joilla viljelijöillä ei vielä ole omia markkinointiyrityksiä, on ne kiireellisesti perustettava.

Markkinointiyrityksiä on kehitettävä ja johdettava niin, että niistä ei muodostu itsetarkoituksia. Niitä on kehitettävä demokraattisesti lisäämällä jäsenistön vaikutusmahdollisuuksia niin, että ne pystyvät tehokkaaseen ja palvelukykyiseen toimintaan. Myös yritysten välinen yhteistoiminta tulee saada nykyistä tiiviimmäksi.

Kaikkien ammattiryhmien järjestäytyminen on viime aikoina tiivistynyt. Jotta viljelijäväestö voisi turvata asemansa tulonjakotaistelussa, on myös sen ammatillista järjestäytymistä tehostettava.

Maataloustuottajajärjestöä on kehitettävä niin, että sen jokainen jäsen voi tärkeissä kysymyksissä osallistua päätöksentekoon. Tämä edellyttää jäsenäänestyksen käyttämistä. Vaaleissa tulee ottaa käyttöön oikeudenmukainen suhteellinen vaalitapa.

4. TUOTANTO

Tarvitsemiemme jokapäiväisten elintarvikkeiden saanti tulee olla turvattua kaikissa tilanteissa, minkä ohella maailman elintarviketilanne on otettava huomioon maamme maataloutta kehitettäessä. Tuotannon monipuolistaminen avaa perhe- ja pienviljelysvaltaiselle maataloudellemme uusia mahdollisuuksia. Nykyisten kehitysnäkymien valossa on pyrittävä elintarvikkeiden tuonnin vähentämiseen ja omavaraisuusasteen lisäämiseen.

Maataloustuotannon on myös tulevaisuudessa ehdottomasti perustuttava perhe- ja pienviljelmiin. Tilojen erikoistumiseen perheviljelmien puitteissa on suhtauduttava myönteisesti. Luonnonvaroja väärinkäyttävä teollisuusmainen suurtuotanto on lainsäädännöllä estettävä. Maatalouden on pystyttävä turvaamaan kansallemme puhtaiden ja tuoreiden elintarvikkeiden saanti kaikissa tilanteissa. Maallamme on myös velvollisuus olla mukana parantamassa kehitysmaiden aliravitun väestön ravitsemustasoa kansainvälisen elintarvikeohjelman mukaisesti. Kotimaisten elintarvikkeiden tuotannon turvaamiseksi on tarpeeton elintarvikkeiden ja niiden raaka-aineiden tuonti sekä kuluttajien että tuottajien edun vastaisena estettävä. Tuontielintarvikkeiden tarkastusta on ensi tilassa tehostettava.

Peruselintarvikkeiden kuten maitotaloustuotteiden, lihan, kananmunien, viljan ja perunan lisäksi maataloustuotantoamme on monipuolistettava uusia oloihimme soveltuvia tuotannonaloja kehittämällä. Yleismaailmallisen valkuaispulan vuoksi elintarviketilanne on heikkenemässä. Siksi kotimaisen valkuaistuotannon lisääminen on kiireellisimpiä tehtäviämme elintarvikeomavaraisuutemme turvaamiseksi. Maataloutemme tuottamien puhtaiden elintarvikkeiden markkinointia on ryhdyttävä nopeasti kehittämään. Ruokaperunan lisäksi perunan käyttöä tärkkelys- ym. teollisuuden raaka-aineena tulee edistää. Myös sokerijuurikkaan viljelyä tulee edistää sokeriomavaraisuuttamme nostamalla. Puutarhatuotteiden sekä kalojen, poronlihan ja myös hunajan tuotantoa on nopeasti tehostettava.

Kaikkea maataloustuotantoa on ohjattava alueellisesti tarkoituksenmukaisesti siten, että kullakin alueella tuotetaan pääasiassa niitä tuotteita, joiden tuottamiseen alueen edellytykset ovat parhaat. Tämän tavoitteen toteuttamiseksi on laadittava maakunnalliset maa- ja metsätalousohjelmat. Maataloustuotteiden jalostus on suoritettava lähellä raaka-ainelähteitä.

Tuotantotoiminnan ohella maatalouden tarjoamien palvelujen kuten maatilamatkailun merkitys tulee yhteiskuntamme kehittyessä jatkuvasti lisääntymään. Maataloudelle tärkeiden sivuansioiden tuojana ja eri väestöpiirejä toisiinsa lähentävänä tätä toimintaa on kaikin tavoin pyrittävä edistämään.

Maataloustuotanto on yhä enenevässä määrin riippuvainen ulkomailta tuotavista polttoaineista ja muista tuotantotarvikkeista. Tilapäisetkin häiriöt mm. polttoaineiden tai valkuaisrehujen saannissa saattavat vakavasti vaarantaa elintarvikeomavaraisuutemme. Myös viljelijäin korkean keski-iän seurauksena tulee maataloustuotannon määrä edelleenkin alenemaan.

Näiden näkymien valossa on tuotannon aleneminen nopeasti pysäytettävä ja pyrittävä turvaamaan elintarvikehuolto myös tulevaisuuudessa. Tilapäisluontoisissa ylituotantotilanteissa markkinointi on hoidettava joustavasti ja käytettävä apuna myös elintarvikkeiden kuluttajahintojen alentamista. Tasapainottamistoimenpiteet on suoritettava niin, että ne eivät alenna viljelijäin tulotasoa, eivät estä maatalouden rakenteen kehittämistä eivätkä heikennä minkään seudun runkoasutusta. Tämän vuoksi keskustapuolue ei hyväksy pellonvarausjärjestelmän jatkamista, veroluonteisia maksuja, tuotantotarvikkeiden tilakohtaisen saannin rajoittamista eikä muita tilakohtaisia rajoituksia tuotannon tasapainottamiskeinoina. Tasapainottaminen on hoidettava kotimaisten elintarvikkeiden kulutusta lisäämällä ja rajoittamalla tarpeetonta tuontia sekä osallistumalla kansainväliseen elintarvikeaputoimintaan. Elintarvikkeiden samoin kuin tuotantotarvikkeidenkin varmuusvarastointia on edistettävä. Tuontienergiaa on ryhdyttävä mahdollisuuksien mukaan korvaamaan kotimaisilla energialähteillä.

5. TULOPOLITIIKKA

Tulopolitiikassa on viljelijäväestö saatettava muiden väestöryhmien kanssa tasa-arvoiseen asemaan. Sivuelinkeinoihin on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota sekä viljelijän toimeentulon parantajina että uusiutuvien luonnonvarojen tuottajina. Maatalouden verotusta on kehitettävä nykyistä oikeudenmukaisemmaksi. Erityisesti pienten työvaltaisten tilojen verotusta tulee nykyisestään helpottaa. Kehitysalueiden maa- ja metsätalouden ja siihen liittyvien sivuelinkeinojen kannattavuuden parantamiseen on kiinnitettävä erityistä huomiota.

a. Tulokehityksen turvaaminen

Perustuotantona toimivan maatalouden tulotaso on selvästi jäljessä muiden väestöryhmien tulotasosta. Kuitenkin maataloustyö on raskasta, usein likaistakin ja edellyttää tekijältä korkeaa ammattitaitoa. Keskustapuolue lähtee siitä, että eri kokoisten, maan eri osissa sijaitsevien sekä eri tuotantomuotoja harjoittavien viljelmien tulokehitys on tasapuolisesti hoidettava. Maatalousväestön tulotason turvaamiseksi on luotava pysyvä hintajärjestelmä. Sen avulla maataloustuotteiden tavoitehintoja nostetaan niin, että maataloudesta saatava tulo kehittyy samalla tavalla kuin muiden väestöryhmien tulot. Myös poronliha on tarvittaessa otettava tavoitehintajärjestelmän piiriin. Hintajärjestelmään kuuluu olennaisena osana se, että ylituotantotilanteessa koko tuotemäärän markkinointi hoidetaan valtion toimenpitein. Luonnonolosuhteiden aiheuttamien sato-, poro- ym. vahinkojen korvaamiseksi on saatava aikaan lakisääteinen järjestelmä, jossa viljelijöille aiheutuvat vahingot korvataan vuosittain valtion varoista.

Tämän lisäksi on muilla toimenpiteillä supistettava maatalousväestön ja muiden väestöryhmien välistä tulokuilua. Maatalouden tuotantokustannusten nousu on pyrittävä yhteiskunnan toimesta tehokkaasti estämään. Kehitysalueiden keskimääräistä korkeampia tuotantokustannuksia on hinnanalennusten ja kuljetustuen avulla alennettava. Myös tilojen vapaaehtoiseen yhteistoimintaan kustannusten alentajana tulisi kiinnittää huomiota. Riittävän asutuksen säilyttämiseksi on syrjäseutujen sekä pienten viljelmien toimeentuloedellytyksiä parannettava suoraa tulotukea tuntuvasti lisäämällä. Viljelijäväestölle on pikaisesti taattava vähimmäistoimeentuloturva.

Maatalousväestön toimeentulomahdollisuuksia parannettaessa on huomioitava sivuansiot. Viljelijäin omilla metsillä ja metsätaloudella yleensäkin on ollut suuri merkitys heidän toimeentulolleen. Metsätalous on lisäksi tehokas maatilatalouden työmenekin tasaaja. Valtion ja yhtiöiden metsätalouden voimakas koneistuminen on heikentänyt erityisesti kehitysalueiden työllisyyttä, ja huomion kiinnittäminen yksipuolisesti puun tuotantoon näissä metsissä on heikentänyt asukkaiden mahdollisuuksia saada sivuansioita mm. porotaloudesta ja keräilytuotteista. Viljelijöiden toimeentulon kannalta tärkeät metsien hoito- ja korjuutyöt on saatava mahdollisimman suuressa määrin viljelijöiden käsiin. Samalla on tehostettava uusien työtilaisuuksien luomista maaseudulle ja erityisesti kehitysalueille elinkeinorakennetta monipuolistamalla.

Myös maatalouden sivuelinkeinot ovat tärkeitä uusiutuvien luonnonvarojen tuottajia. Puutarha-, turkis-, poro- ja kalataloudessa on vielä runsaasti käyttämättömiä voimavaroja, joiden käyttöön ottoon on kiinnitettävä nykyistä tuntuvasti enemmän huomiota.

Metsiimme jää joka syksy keräämättä runsaasti marjoja ja sieniä. Vastaavien tuotteiden tuonti ulkomailta kuluttaa pääomia, eivätkä nämä tuotteet laadultaan vastaa oman maamme tuotteita. Marjojen ja sienten merkitys maaseudun tärkeänä sivuansiolähteenä on vihdoinkin tunnustettava ja tehostettava nopeasti näiden tuotteiden keräilyä ja markkinointia.

b. Verotus

Maatalouden verotusta on kehitettävä nykyistä oikeudenmukaisemmaksi. Maatalouden tuloverotusta on kehitettävä niin, että pienten työvaltaisten tilojen verorasitusta voidaan keventää. Karjatilojen osalta tämä voidaan toteuttaa mm. myöntämällä 20 % karjanhoitovähennys. Maan, jolla maataloustuotannossa on tuotantovälineenä olennaisesti suurempi merkitys kuin esimerkiksi teollisuudessa, saattamista poistomenettelyn kohteeksi on harkittava.

Maatalouden omaisuusvero on tuotantovälineeseen kohdistuvana ja tilojen elinkelpoistamista hidastavana erikoisverona poistettava, kuten muilla tuotannonaloilla on tapahtunut. Perintöverotusta uudistettaessa on maatilatalouden nykyistä raskasta perintöverorasitusta perheviljelmien osalta alennettava.

Maatalouden erikoisveroksi muodostunut kiinteistökauppojen leimavero sekä satunnaisen myyntivoiton verotus on maatilojen kaupoissa poistettava silloin, kun kysymys on tilojen elinkelpoistamiseen tähtäävistä kaupoista tai maataloustuotannon jatkamisesta tilalla. Metsäverotuksen säilyttäminen pinta-alaverotuksena on puun tuotannon pitkäjänteisyydestä johtuen välttämätöntä. Maatalouden tuotantotarvikkeet ja elintarvikkeet on saatettava liikevaihtoverotuksen ulkopuolelle. Porotaloudessa ja muussa elinkeinon harjoittamisessa on moottorikelkkojen ja -veneiden käyttämä polttoaine vapautettava polttoaineverosta. Oikeudenmukaisen verotuksen toteuttaminen lisäisi myös kuluttajien mahdollisuuksia saada täysipainoista ja terveellistä ravintoa.

6. SOSIAALIPOLITIIKKA

Viljelijöiden sosiaalista asemaa on nopeasti parannettava. Heille on taattava samat sosiaaliset oikeudet kuin muille väestöryhmille. Maatalousväestön eläketurvan parantaminen sekä lomitus- ja vapaa-aikakysymysten hoitaminen ovat sosiaalipolitiikan kiireellisimpiä tehtäviä. Myös maaseudun runkoasutuksen säilyttäminen on nähtävä eräänä sosiaalipolitiikan keskeisenä tehtävänä.

a. Eläketurva ja sairausvakuutus

Tärkeimpänä tavoitteena maatalousväestön eläketurvaa parannettaessa on vähimmäistoimeentulon turvaaminen. Tähän on pyrittävä sekä kansaneläke- että maatalousyrittäjäeläkejärjestelmää kehittämällä. Kansaneläkkeiden tason parantamisella on viljelijäväestölle MYEL-eläkkeiden pienuuden johdosta kuitenkin suhteellisesti suurempi merkitys kuin muille ammattiryhmille. Kansaneläkkeen määrittämiseen liittyvää kohtuuttoman jyrkkää tulo- ja omaisuusharkintaa on ensi tilassa lievennettävä. Kuitenkin kansaneläkkeen perus- ja tukiosat tulee yhdistää ilman tarveharkintaa kaikille eläkkeensaajille maksettavaksi peruseläkkeeksi. Eläkkeiden yhteensovittaminen ei saa olla esteenä vähimmäistoimeentulon turvaamiselle. Sukupuolten välinen eriarvoisuus eläkkeitä määrättäessä on poistettava.

Käytännössä merkittävimmät mahdollisuudet viljelijäväestön eläketurvan parantamiseen tarjoaa kuitenkin uusien etuuksien kehittely. Pien- ja perheviljelmien kohdalla on jatkuvasti oltava tarjolla sopiva valikoima vaihtoehtoja, joiden turvin raskasta ja terveydellisesti rasittavaa työtä tekevä viljelijä voi luopua tilastaan jo ennen yleistä eläkeikää ja saada turvatun toimeentulon loppuiäkseen. Sukupolvenvaihdoseläkkeen toteuttaminen on eräs keskeinen edellytys terveen ja kehittymiskelpoisen maatilatalouden säilyttämiseksi maassamme. Luopumiseläke on maatalouden murroskauden ylimenovaiheessa välttämätön ratkaisu, joka saattaa rajoitetusti käytettynä olla tarpeellinen myöhemminkin.

Eläkkeiden myöntäminen on saatava niin yksinkertaiseksi ja selkeäksi, että yksityinen eläkkeensaaja pystyy jo ennakolta muodostamaan itselleen oikean kuvan kokonaiseläkkeensä määrästä.

Sairausvakuutuksen päivä- ja äitiysrahan vähimmäismäärää on asteittain korotettava niin, että sen määrä vastaa vähimmäispalkkaa. Viljelijöille tällä on erittäin suuri merkitys, koska he yleensä pienituloisina jäävät minimipäivärahan varaan. Kuitenkin he joutuvat maksamaan vakuutusmaksunsa tilan koko verotettavasta tulosta, joka on yleensä huomattavasti suurempi kuin päivärahan määräytymisen perusteena oleva työtulo.

b. Loma- ja vapaa-aika

Lomitus- ja vapaa-aikajärjestelyillä on maatilataloutemme tulevaan kehitykseen ratkaiseva merkitys. Tasa-arvoisuus muiden elinkeinojen kanssa lomien ja vapaa-ajan suhteen takaa riittävän ja ammattitaitoisen työvoiman saannin maatalouteen myös tulevaisuudessa. Viljelijäväestöä varten on kehitettävä sellainen vuosilomajärjestelmä, että ainakin karjataloutta harjoittavan tilan emäntä ja isäntä saavat vuosiloman samaan tapaan kuin palkansaajat. Lomasijaisten järjestämiseksi on luotava maatalouden lomittajaverkosto, joka samalla täydentää kunnallista kodinhoitotoimintaa sairaus- yms. tapausten sattuessa maatilalla.

Viisipäiväistä työviikkoa vastaavien etuuksien järjestämiseen myös viljelijäväestölle on ryhdyttävä pikaisesti. Palkansaajille vapaa-aika on järjestetty lainsäädännöllä. Viljelijän vapaa-ajan järjestäminen on myös yhteiskunnalle kuuluva lakisääteinen tehtävä. Kustannukset on rahoitettava yhteiskunnan toimesta, koska myös palkansaajien vapaa-aikaedut rahoitetaan yhteisesti koko kansan varoin.

c. Maaseudun erikoisolosuhteet ja sosiaalipolitiikka

Erimuotoisten yhteiskunnallisten palvelusten järjestämiseen on maaseutuoloissa kiinnitettävä yhä enemmän huomiota. Kaupan ja julkisen liikenteen palvelujen heikkeneminen syrjäseuduilla on kaikin tavoin estettävä. Tehostetun kokeilutoiminnan avulla on pyrittävä löytämään näille alueille sopivia palvelumuotoja.

Sairastavuus on maamme kehitysalueiden maatalousväestön keskuudessa poikkeuksellisen suuri. Tilanteen tekevät erityisen vaikeaksi pitkät välimatkat ja ankara lääkäripula. Syrjäseutujen terveydenhoitopalvelujen pikaiseksi parantamiseksi olisi hoitohenkilökunnan päästävä liikkumaan ja tekemään kotikäyntejä entistä enemmän. Samoin kodinhoitajien ja kotiavustajien toiminnassa on löydettävä nykyistä monipuolisempia toimintamuotoja, sillä yhteiskunnalle on halvempaa auttaa vanhuksia mahdollisimman pitkään omissa kodeissaan kuin luoda jatkuvasti uusia laitospaikkoja ja -malleja.

Perhepoliittiset toimenpiteet tulevat muodostumaan yhä keskeisemmäksi sosiaalipolitiikan lohkoksi. Lasten lukumäärä laskee myös maatalouden piirissä voimakkaasti. Äidinpalkkajärjestelmän toteuttaminen voisi osaltaan edistää syntyvyyttä ja parantaa maaseutuväestön ikärakennetta.

Muuttoliikkeen seurauksena maaseudulle jäljelle jäävien lasten ja nuorten mahdollisuudet löytää seuraa muista samanikäisistä heikkenevät huomattavasti, joten erityistä huomiota on kiinnitettävä maaseudun viriketoiminnan järjestämiseen.

Liian voimakkaan muuttoliikkeen hillitsemiseksi on sosiaalipoliittisia uudistuksia toteutettaessa erityisesti otettava huomioon naisten sekä nuorten asema, sillä voimakkaimmin muuttoliike koskee näitä ryhmiä. Esitettyjen toimenpiteiden lisäksi on mm. maatilojen asuinrakennusten kuntoa ja varustetasoa tuntuvasti parannettava. Sekä maatilatalouden kehittämisrahaston että asuntohallituksen lainoitusta tähän tarkoitukseen tulee lisätä ja suunnata varoja myös vanhojen asuntojen saneeraukseen.

Työsuojelun tehostaminen on välttämätöntä, sillä maa- ja metsätaloustöissä sattuvien tapaturmien tiheysluvut ja vaikeusasteet ovat kaikkein korkeimpia. Viljelijäväestön on päästävä osalliseksi yhteiskunnan järjestämästä työsuojelutoiminnasta. Ensisijaisesti on tehostettava neuvonta-, koulutus- ja valistustoimintaa. Viljelijäväestön ammattitautien selville saamista varten tulee työterveyslaitosten toimintaa kehittää. Ammattitautien hoitamiseksi on perustettava erityisiä hoito- ja kuntoutuslaitoksia eri puolille Suomea.

Metsätöiden loputtua monilla seuduilla pienviljelijät ovat muiden työtilaisuuksien puuttuessa jääneet talvikausina työttömiksi. Oma viljelmä ei pysty tarjoamaan ympärivuotista täystyöllisyyttä, mutta estää kuitenkin heidän pääsynsä työttömyyskortistoon, mikä puolestaan on johtanut suuriin taloudellisiin vaikeuksiin. Siksi erityisesti pienviljelijöiden työttömyyskortistoon pääsyä on kiireellisesti helpotettava.

Sosiaalipoliittisilla toimenpiteillä tulee luoda myös syrjäseutujen asukkaille edellytykset ihmisarvoiseen elämään. Samalla voidaan estää syrjäseutujen tyhjeneminen ja hidastaa ruuhka-alueiden hillitöntä kasvua. Maaseudun runkoasutuksen säilyttäminen onkin nähtävä eräänä sosiaalipolitiikan keskeisenä tehtävänä.

7. TASAPAINOISEEN YHTEISKUNTAAN

Keskustapuolueen maatalousohjelman tavoitteena on turvatun taloudellisen ja sosiaalisen aseman luominen maatalousväestölle. Ohjelman toteuttaminen turvaa elintarvikkeiden saannin myös tulevaisuudessa sekä maataloustuotantoalueiden säilymisen asumiskelpoisina ja viihtyisinä. Kaikki elinkeinot kuluttavat sekä uusiutumattomia että uusiutuvia luonnonvaroja. Maa- ja metsätalous sivuelinkeinoineen on kuitenkin maassamme ainoa elinkeino, joka voi jatkaa toimintaansa myös uusiutumattomien luonnonvarojen ehtyessä tai loppuessa. Maatilatalous on siis elinkeinona saatettava sille kuuluvaan asemaan ja ymmärrettävä se elinehdoksemme.

Keskustapuolue toteuttaa yhteiskunnan todelliset tarpeet huomioonottavaa maatalouspolitiikkaa ja turvaa ihmisen elinehdot säilyttäen yhteiskunnan tasapainoisen kehityksen, mikä on meidän kaikkien yhteinen etumme myös huomispäivän yhteiskunnassa.