KESKUSTAPUOLUEEN 1970-LUVUN METSÄTALOUSOHJELMA

Puulla ja sen jalosteilla on 1970-luvulla edelleen tärkeä osuus valuuttatulojen hankinnassa. Puuteollisuuden kapasiteetin tehokas hyväksikäyttö ja sen tuotteiden viennin turvaaminen ovat taloudellisen kasvun perusedellytyksiä. Metsätalouden keskeiseksi tehtäväksi muodostuu siten erityisesti puun tuotannon tehostaminen, puunkorjuun rationalisointi ja kauppatapojen kehittäminen. Näin on varmistettava metsätuotteittemme kilpailukyky kansainvälisillä markkinoilla ja metsätalouden asema maaseudun tärkeänä elinkeinona ja työnantajana.

MAANOMISTUS, METSÄN JA VESIEN KÄYTTÖ

Vakaa maanomistus on metsätalouden harjoittamisen perusedellytys. Tarkoituksenmukaisimpana on pidettävä maatalouden harjoittajain ja muiden yksityisten henkilöiden metsänomistusta. Alueilla, joilla maatilataloudella on vankka asema, on maatilatalouteen liittyvää metsänomistusta pidettävä suositeltavimpana.

Kaikkien omistajaryhmien maanomistuksen järkevää aluejärjestelyä on helpotettava yhtenäisten metsätalouskokonaisuuksien muodostamiseksi. Tämän vuoksi on saatava ripeästi käyntiin alueittainen maankäytön yleissuunnittelu, missä metsätalouden edut otetaan tasapuolisesti huomioon. Tarpeellisten tilusvaihtojen edistämiseksi on leimavero poistettava ja rahoitusta varten on järjestettävä tarvittaessa halpakorkoisia lainoja. Asutuslainsäädäntöä on muutettava siten, että nykyisistä asunto-, asuntoviljelys- ja viljelystiloista voidaan muodostaa metsätiloja. Maankäyttölakiin on myös sisällytettävä periaate, minkä mukaan maatalouden rinnalla voidaan hyväksyä muita elinkeinoja, joista asukas saa pääasiallisen toimeentulonsa.

Tilojen metsätaloudellista yhteistoimintaa ja vapaaehtoista yhteismetsien muodostamista on edistettävä. Yhteisöjen ja säätiöiden maanostoa koskevaa lainsäädäntöä on tarkistettava siten, että niiden maanosto tapahtuu ainoastaan tarkoituksenmukaisten kokonaisuuksien luomiseksi. Samaa periaatetta tulisi noudattaa myös hankittaessa maata valtion metsätaloutta varten kuitenkin siten, että huomioon otetaan lisäksi metsien moninaiskäytön ja muun yleisen edun asettamat vaatimukset.

Yleinen etu edellyttää, että vedet säilytetään puhtaina. Vesihuollon, kalatalouden ja virkistyskäytön tarpeita varten on likaantuneiden vesien puhdistamista tehostettava. Liikenteen ja uiton oikeudet vesialueiden käyttöön on turvattava. Tutkimuksilla kannattaviksi osoitetut uittoväylät on rakennettava nippuväyliksi. Vanhastaan tiloihin kuuluvien vesialueiden omistus on säilytettävä ennallaan.

Ikimuistoinen oikeus kulkea metsissä, marjastaa sekä käyttää luontoa ulkoiluun ja virkistykseen on edelleen säilytettävä edellyttäen, että vahinkoa ei aiheuteta. Vapaa-ajan lisääntyessä tullaan metsiä käyttämään näihin ja myös matkailun tarkoituksiin entistä enemmän, mikä on otettava varteen maaseudun elinkeinoelämää kehitettäessä. Maaseudun väestöä on ohjattava niihin taloudellisiin toimiin, jotka liittyvät metsien moninaiskäytön tehtäviin. Metsäteiden rakentamisen rahoitusperusteiksi on myös hyväksyttävä ulkoilun ja matkailun aiheuttama liikenne.

VEROTUS

Metsätalouteen tulee soveltaa yleisesti hyväksyttyä periaatetta, jonka mukaan yrittäjä ei maksa tuotantopääomastaan veroa. Tuloverotus on toimitettava metsäntuottoon perustuvana pinta-alaverotuksena. Vain siten kuntien verotulot säilytetään vakaina. Metsäverotuksen tuoton tulee koitua sen kunnan hyväksi, jossa metsä sijaitsee. Metsänomistajien sijoitusalttiutta metsätalouteen verotuksen keinoin on pyrittävä lisäämään. Keinollisten metsänuudistusalojen verovapaus on palautettava.

PUUN TUOTANTO

Puun tuotanto perustuu edelleen ratkaisevasti yksityismetsiin, jotka voimakkaasta käytöstä huolimatta ovat kehittyneet erittäin suotuisasti. Maassamme on kuitenkin vielä vajaatuottoisia metsämaita ja ojitettuina metsätalouden käyttöön soveltuvia soita samoin kuin heikkotuottoisia peltoja, joten puuntuotantoa ja tuottavaa metsäalaa voidaan vielä huomattavasti lisätä. Tämän lisäksi on mahdollisuus tehostaa puun tuotantoa hakkuilla ja muilla metsänhoidollisilla toimenpiteillä sekä lannoituksilla ja metsänjalostuksella.

Metsänomistajan omatoiminen huolenpito metsätaloudestaan on paras tae suotuisalle kehitykselle. Yrittäjälle on edelleen turvattava vapaa ratkaisuvalta ja mahdollisuus itsehallinnon kautta osallistua yhteisiin puuntuottamiseen liittyviin päätöksiin. Metsänhoitopakkoa on pidettävä tarpeettomana. Vapaaseen yrittäjätalouteen kuuluu vastuu sekä taloudesta itsestään että sen vaikutuksista yhteisöön. Toisaalta on kuitenkin pidettävä hyväksyttävänä ja toivottavanakin yhteisön ohjausta kokonaisuuden kannalta edullisen tuloksen saavuttamiseksi. Näiden periaatteiden mukaan yhteiskunnan on entiseen tapaan valvottava, ettei metsiä hävitetä, mutta myöskin säilytettävä voimassa metsänparannuslain nykyiset perusteet. Yleisesti ottaen toiminnan rahoittamisesta huolehtivat kuitenkin metsänomistajat.

Puuntuotantotavoitteiden saavuttamiseksi on laadittava 1970-lukua kattava rahoitussuunnitelma valtion osuudesta metsänparannustoimintaan kaikkien metsänomistajien mailla. Tämä ohjelma on sisällytettävä valtakunnan talouspoliittiseen ohjelmaan.

Erityistä huomiota on kiinnitettävä Lapin metsätalouden suunnitteluun ja siellä tarvittavan perusparannusohjelman rahoitukseen tarvittaessa erikoisehdoin.

Metsänparannuslain rahoitusperusteita on tarkistettava metsäteiden ja lannoituksen osalta, jotta työmäärät voidaan nostaa tavoitteiden tasolle. Metsätalouden suunnittelu sekä tilakohtaisena että aluesuunnitteluna on otettava metsänparannustoimintaan. Edellä mainittujen tehtävien lisäksi on vanhojen ojien kunnostuksia voitava tehdä metsänparannusvarojen turvin. Jotta puun tuotanto voidaan riittävästi varmistaa, on toteuttajaorganisaatiolle varattava riittävät toimintaedellytykset.

PUUN MARKKINOINTI

Ottaen lähtökohdaksi tasaisen kantohintatason maan eri osissa ja puunjalosteittemme kansainvälisen kilpailukyvyn säilyttämisen on kantohinnat pidettävä tasolla, joka turvaa metsätalouden kannattavuuden ja kohtuullisen koron puun tuotantoon tehdyille sijoituksille. Tämän saavuttamiseksi on järjestettävä puutavarakaupan ja puunkorjuun olosuhteita siten, että saavutetaan edellytykset tehokkaalle työskentelylle ja kustannusten alentamiselle. Tavoitteena on pidettävä hintasopimuksia, jotka koskevat kaikkia puutavaralajeja ja tarjoavat mahdollisuuden ottaa huomioon niiden laadun eri omistajien metsälöissä. Metsänomistajien yhteistoimintaa puun kaupan ja korjuun alalla on kehitettävä rajoittamatta kuitenkaan heidän päätösvapauttaan. Kartellilakia on siten muutettava, että se estää myös ostajien rengastumisen aiheuttamat haitat.

Hintasopimuksia tehtäessä on pyrittävä vähentämään rationalisointia pahasti häiritsevää suurta puutavaralajien määrää. Tavoitteeksi on asetettava rungon koon ja laadun mukainen myyntitapa. Rationaalinen puunkorjuu vaatii hyvin suunniteltuja työkohteita. Yksityismetsissä on mainitusta syystä tarpeen soveltaa vapaamuotoisesti kulloinkin tarkoituksenmukaista yhteistoimintaa eri tilojen kesken. Yhteistoimintayksiköiden hallinto kuuluu metsänomistajille. Toimintaa kokoavana ja ohjaavana organisaationa ovat metsänhoitoyhdistykset, jotka tähän luonteensa puolesta hyvin soveltuvat.

Metsätöiden tehokas suorittaminen edellyttää järkevää koneellistamista. Se on toteutettava Suomen olosuhteet huomioon ottaen. Suuria ja kalliita erikoiskoneita ei voida jokaiselle tilalle hankkia. Tästä syystä metsätöitä voidaan kunkin tilan tarpeet huomioon ottaen tehdä tiloilla olevaa kalustoa käyttäen tai antamalla työt urakoitsijoille.

Mikäli korjuukustannukset metsänomistajien omatoimisella rationalisoinnilla ja koneellistamisella saadaan alenemaan suhteessa valmiin jalosteen arvoon, on metsänomistajien saatava pääosa näin saavutetusta rationalisointihyödystä.

Metsätöiden koneellistaminen ja tarvittavien laitteiden kehittäminen on Suomessa tapahtunut liiaksi urakoitsijoiden toimesta ja kustannuksella. Kun näissä koneissa ja laitteissa on investoituna kansantaloudellisestikin merkittävä pääoma, on niitä koskeva kehitystyö sijoitettava riittävän laajana metsäntutkimusten kokonaisohjelmaan.

Puun korjuutöiden rationalisoinnissa on puutavaran mittaus keskeinen tehtävä. Välttämätöntä on, että mittausmenetelmiä edelleen kehitetään ja sovelletaan siten, ettei mittaustoimituksella katkaista puun korjuuprosessia. Mittausmenetelmän tulee selvittää puumäärät ostajia, myyjiä ja puun hankintaan osallistuvia työntekijöitä tyydyttävästi.

Nykyaikaisin tutkimus- ja laskentamenetelmin on selvitettävä edullisimmat kaukokuljetustavat ja liikenneväylät maan eri osissa. Tämän selvittelyn mukaisesti on liikenneväylät rakennettava ja painotettava tariffipolitiikalla ja muilla keinoilla edullisimpia kuljetustapoja eri alueilla. Tässä selvittelytehtävässä on kiinnitettävä metsätieverkoston suunnitteluun ja rakentamiseen riittävästi huomiota.

Metsätalouden ja puunjalostusteollisuuden ensiarvoinen asema huomioon ottaen on huolehdittava kansainvälisten suhteiden hoitamisesta ja metsätalouden kansainvälisen kehityksen seuraamisesta. Suositeltavaa on perustaa ulkoasiainhallintoon näitä tehtäviä varten metsäasiantuntijain virkoja. Myös kansainvälisissä metsäjärjestöissä jäseninä tai toimihenkilöinä toimivia on tuettava ja näihin tehtäviin on määrätietoisesti ohjattava suomalaista henkilökuntaa.

PUUN KÄYTTÖ JA METSÄTEOLLISUUS

Suomen metsien hakkuusuunnite oli vuonna 1969 50 milj. m³. Puunjalosteiden viennin lisääntymisen ja teollisuuden laajennushankkeiden perusteella on pääteltävissä, että poistuma nousee 1970-luvulla vähintään 55 milj. m³:iin vuodessa. Nykyisin puun tuotantoa lisäävillä toimenpiteillä voidaan odottaa vuotuisen suunnitteen nousevan 1-2 milj. m³/v. 1970-luvulla. Ellei uusiin toimenpiteisiin ryhdytä puun tuotannon lisäämiseksi ja puun tarkemman käytön tehostamiseksi, muodostuu poistuma hakkuusuunnitetta suuremmaksi.

Polttopuun käyttö oli vuonna 1968 noin 9 milj. m³. Tästä määrästä on ohjattava mahdollisimman suuri osa teolliseen käyttöön huolehtimalla mineraalisten lämmitysaineiden ja sähköenergian hinnan edullisuudesta ja määrän riittävyydestä. Näin on meneteltävä erityisesti sen vuoksi, että lehtipuupinotavaran tarve puunjalostusteollisuudessa lisääntyy. Puuta on säästettävä mm. pidentämällä puuvalmisteiden käyttöaikaa ja korvaamalla puuta muilla valmisteilla, missä se on mahdollista. Luonnon poistuman, hakkuutähteiden, varasto- ja kuljetushäviöiden määrää on pienennettävä. Kantojen, kuorien, sahanpurun yms. jätepuun käyttöä on pyrittävä edistämään.

Maataloustuotannon tasapainottamiseksi tullaan peltoalueita jättämään pois viljelyksestä. Metsittämällä näistä pysyvästi maatalouden käytöstä pois jäävä osa voidaan hakkuusuunnitetta nostaa välittömästi.

Tarkasteltaessa alueittaisesti hakkuusuunnitteen ja poistuman välistä suhdetta todetaan v. 1968 vallinneen seuraavan tilanteen:

• Pohjois-Suomessa poistuma ja hakkuusuunnite ovat tasapainossa lukuunottamatta lehtipuuta, jonka hakkuumäärää voidaan lisätä.
• Saimaan alueella on kuusen ja koivun osalta hakkuusäästöä ja ainakin kuusen osalta voidaan käytön odottaa lisääntyvän 1970-luvulla.
• Länsi-Suomessa on hakkuusuunnitteeseen verrattuna syntynyt säästöä erityisesti kuusen osalta.
• Päijänteen alueella käyttö ylittää kaikkien puulajien osalta hakkuusuunnitteen. Tämän alueen puuntarpeen tyydyttämiseen on raaka-ainetta tuotava sekä Itä- että Länsi-Suomesta.

Puunjalosteiden kysynnän voidaan ennustaa nousevan 1970-luvulla voimakkaasti. Paperin kulutus Euroopassa melkein kaksinkertaistuu. Vaikka Suomessa odotetaan paperintuotannon 2,5 kertaistuvan, ei se riitä Euroopan kokonaiskysynnän tarjoamien mahdollisuuksien hyväksikäyttöön.

Puun tehokas hyväksikäyttö teollisuudessa ja toiminnan taloudellisuus vaativat monipuolisen ja tehokkaan tuotannon. Tästä syystä joudutaan maamme puunjalostusteollisuudessa tekemään rakennemuutoksia ja keskittämään toimintapisteisiin mahdollisimman monipuolista tuotantoa. Kansantalouden edun muka on, että pienten ja keskisuurten sahojen ja muun vastaavankokoisen puuteollisuuden toimintaedellytykset turvataan.

Puunjalostuksen lähtökohtana on pidettävä, että jalostusaste saadaan jokaiselle puutavaralajille taloudellisesti edullisimmaksi. Ensiasteisen tuotantokapasiteetin suureneminen tapahtuu pääasiassa massa- ja vaneri- sekä levyteollisuudessa. Laajennuksia suunniteltaessa on pysyttävä hakkuumahdollisuuksien rajoissa. Selluloosan edelleen jalostaminen korkea-asteisiksi tuotteiksi on oltava keskeisenä tavoitteena. Paperituotteet on pyrittävä jalostamaan mahdollisimman pitkälle. Myös muovin ja muiden lisäaineiden tarjoamat mahdollisuudet on käytettävä hyväksi.

Pohjoismaiden yhteistyö maailmanmarkkinoilla on välttämätöntä. Suomen kilpailuaseman turvaaminen Euroopassa edellyttää teollisuudelta sijoituksia tälle alueelle. Riittävillä taloudellisilla perusteilla voidaan tehdä sijoituksia myös muihin maanosiin. Lämpimien maiden havupuumetsitykset eivät muodosta ainakaan lähimmän 20 vuoden aikana suurtakaan vaaraa maamme metsäteollisuudelle.

METSÄTALOUDEN HALLINTO

Metsien laajojen peruskunnostusohjelmien häiriöttömän toteuttamisen vuoksi on 1970-luvun alkupuolella nykyiselle hallinto-organisaatiolle annettava työrauha. Tästä syystä metsälautakuntalaitoksen ja metsähallituksen hallinnollisia uudistuksia ja suhteiden muutoksia on toistaiseksi vältettävä. Uusi metsätalouden organisaatio on kuitenkin varmistettava 1970-luvun alkupuolella, ja se on toteutettava kokonaisratkaisuna. Maatalousministeriöstä on kehitettävä karttuvia luonnonvaroja hoitava ministeriö. Tämän toimiala käsittää mm. maatalouden, metsätalouden, luonnonsuojelun, metsien moninaiskäytön, kala- ja riistatalouden ja vesiasiat sekä yleisen suojelun saastumista vastaan. Maa- ja metsätalousministeriöön on perustettava metsäosasto, johon sijoitetaan metsätaloudelliset ja siihen läheisesti liittyvät toiminta-alat.

Valtion metsäomaisuuden hoitamiseksi on luotava uusi valtion laitoksia koskeva organisaatiotyyppi, joka toimii liiketaloudellisten periaatteiden mukaan ottaen huomioon myös yleisen edun. Nykyisen metsähallituksen maat siirretään tälle laitokselle.

Metsähallituksen yksityismetsäinosastoryhmästä ja keskusmetsälautakunnista muodostetaan metsätaloushallitus, jossa asioiden käsittelyyn ja päätöksentekoon osallistuisivat myös metsänomistajien, työntekijöiden ja metsäteollisuuden edustajat.

Nykyisistä piirimetsälautakunnista ja metsänparannuspiireistä muodostetaan itsehallintoperiaatteella metsätaloushallituksen ohjauksessa ja valvonnassa toimiva, rajoiltaan muuta yleistä hallintoa vastaava maakunnallinen organisaatio, jonka tehtäväksi nykyisten toimintojen lisäksi annetaan metsien moninaiskäyttöä koskevat asiat.

Metsänomistajien taloudellisina yhteenliittyminä on kehitettävä metsänhoitoyhdistyksiä itsehallinnolliselta pohjalta. Metsäinhoitomaksun tilakohtaisuutta on lisättävä pyrkimällä käyttämään asetettu metsänhoitomaksu suurimmalta osalta maksajan oman metsälön hyväksi. Metsänhoitoyhdistyksen toimintaa on monipuolistettava siten, että se kattaa kaiken metsänomistajan ammattiavun tarpeen. Erityisesti on otettava huomioon metsänomistajien kaupallisten ja puunkorjuun tehtävien ohjaus sekä metsänomistajien yhteistoiminta.

METSÄTYÖVOIMA

Metsätyövoiman määrä on 1960-luvulla voimakkaasti pienentynyt. Kehitys tulee jatkumaan samansuuntaisena hidastuen kuitenkin, kunnes vuosittainen työntekijäin määrä on 1970-luvun lopulta 40 000-60 000 henkeä. Ennuste toteutuneena merkitsee maaseudun väestölle lisäansiomahdollisuuksien vaikeutumista metsätaloudessa ja metsänomistajien joutumista riippuviksi entistä enemmän urakoitsijoista tai metsäteollisuuden ammattimiehistä ja koneista. Mahdollisuuksien mukaan on pyrittävä tarjoamaan maatilojen väelle työmahdollisuuksia metsässä nykyisen käytännön mukaisesti. Lisäksi jokaisen metsänomistajan on voitava tehdä työnsä siten kuin hän katsoo itselleen edullisimmaksi. Siirtymistä vakinaiseen metsätyövoiman käyttöön ei ole syytä vastustaa, kun se tapahtuu häiriöttömän yhteiskunnallisen kehityksen osana.

Puutavaran korjuutehtävissä joudutaan käyttämään entistä erikoistuneempaa henkilöstöä. Sen sijaan metsänhoito- ja metsänparannustöissä voidaan suosia käsityövaltaisia menetelmiä silloin, kun työt tehdään työllisyyden edistämiseksi. Tämä ei saa heikentää metsänparannustyön yksityistaloudellista kannattavuutta.

Luonnollinen kehitys maassamme on synnyttänyt metsäalan urakoitsijakunnan, joka työskentelee koneita käyttäen ja suorittaa kaikkia alalla esiintyviä tehtäviä. Metsätöiden edelleen koneellistaminen on maassamme välttämätöntä, jotta mesäteollisuus kykenee säilyttämään kansainvälisen kilpailukykynsä. Kuitenkin sekä kansantalouden että yksityistalouden kannalta on pidettävä tärkeänä, että tarpeetonta metsäkoneiden ylikapasiteettia vältetään. Samoin on luotava terveellä taloudellisella pohjalla olevat taksoitusperusteet ja -menetelmät. Tehostunut työskentely ja metsätöiden voimistuva koneellistuminen edellyttävät riittävän ja monipuolisen koulutustyön järjestelyä. Metsäkoneurakoitsijoiden koneiden käyttöä kiinnittämiskelpoisena vakuutena on tutkittava. Rahoitusta on helpotettava tarjoamalla mahdollisuus saada luottoa esim. Teollisuusrahaston myöntämien ehtojen mukaisesti.

Tärkeää on pyrkiä määrittämään puutavarahankintakustannusten ja kantohintojen suhde sekä ratkaisemaan näiden keskinäinen jakaantuminen, jotta sekä metsänomistajat että urakoitsijat saavat oman osuutensa saavutetusta hyödystä.

Metsätyöntekijäin taloudelliset palkkausperusteet on järjestettävä siten, että ne vastaavat työn vaikeutta ja työskentelyolosuhteita. Metsätyövoiman vakiintuessa ja sen kulkumahdollisuuksien parantuessa on siirryttävä entistä enemmän kotoa ja taajamista käsin tapahtuvaan työskentelyyn. Urakoitsijoiden ja heidän palveluksessaan olevan miehistön asema on tutkittava ja järjestettävä.

METSÄNTUTKIMUS

Metsätalouden voimaperäistyminen, erityisesti metsänviljelyn laajentuminen ja metsätyön rationalisoiminen lisäävät tiedon tarvettä sekä edellyttävät tutkimuksen volyymin lisäämistä vähintään kolminkertaiseksi lähimmän kymmenen vuoden kuluessa.

Metäntutkimuksen monipuolistamiseksi on pyrittävä edistämään ja tehostamaan sekä laitoksissa suoritettavaa että vapaata tutkimustyötä. Välittömästi käytännön metsätaloutta palvelevaa ja muuta tavoitetutkimusta on voitava vielä nykyisestään tehostaa. Jotta kaikki voimavarat kyetään käyttämään hyväksi, on perustettava tutkimusta suorittavien laitosten kanssa yhteistyössä itsenäisenä instituutiona toimiva pääasiassa käytäntöä palveleva metsäntutkimusrahasto.

Metsäntutkimuslaitoksen toimialaa on laajennettava siten, että se voi suorittaa tutkimuksia myös tilaustyönä tästä perittävää maksua vastaan samoin kuin teettää tutkimuksia muualla.

Metsänomistajien, metsäammattimiesten ja muiden metsätaloudesta kiinnostuneiden tietoon on saatettava välittömästi tutkimustulokset tiivistetyssä ja yleistajuisessa muodossa.

OPETUS

Metsätalouden palveluksessa olevien henkilöiden määrässä ja koulutusvaatimuksissa tapahtuu huomattavia muutoksia. Näitä koskevat luotettavat kehitysennusteet on laadittava, ja niiden mukaan järjestetään metsäalan koulutus. Nykyisen käsityksen mukaan näyttää kehitys 1970-luvulla olevan seuraava:

• Metsänhoitajien työpaikkojen ennustetaan hieman lisääntyvän lähinnä tutkimuksen ja opetustyön tarjoamien tehtävien osalta.
• Metsäteknikoita tarvittanee hieman lisää, mutta 1960-luvun loppupuolen koulutusmäärät ovat liian suuria ja niitä olisi supistettava.
• Metsätyönjohtajien tarve laskee jonkin verran.

Metsänomistajien ja metsätyöntekijäin määrän vähenemisestä huolimatta koulutustarve näiden osalta kasvaa.

Metsänhoitajien koulutuksen tulee varsinaisen ammattitietouden lisäksi antaa riittävät tiedot yritysten johtotehtäviin. Tämän vuoksi on lisättävä taloudellisten ja johtamistaidollisten aineiden opetusta. Samoin nykyaikaiset suunnitteluun ja yrityksen johtotehtäviin läheisesti liittyvät tietojenkäsittelymenetelmät on perusteellisesti opetettava metsätaloudellisina sovellutuksina. Vieraiden kielten käytännön hallintaan on kiinnitettävä erityistä huomiota.

Metsätutkinnossa on aineyhdistelmien puitteissa sekä jatko-opinnoin voitava erikoistua metsätalouden eri sektoreille. Samoin on huolehdittava riittävästä tutkijakoulutuksesta. Opetustoimen järjestelyssä on pyrittävä mahdollisimman paljon käyttämään apuna eri alojen asiantuntijoita luennoitsijoina pääaineiden opettajien toimiessa koordinoijina.

Metsäopetusohjelmat eri tutkintojen ja kurssien osalta on pyrittävä koordinoimaan ja opetus saatava nousujohteiseksi.

Metsäteknikoiden ja metsätyönjohtajain koulutus on järjestettävä siten, että kaikki alalle aikovat suorittavat ensin käytännön työnjohtotaitoon tähtäävän yksivuotisen työnjohtajakoulun, jonka jälkeen teknikoiksi koulutettavat suorittavat 2-vuotisen metsätalouden hallintoon ja suunnitteluun perehdyttävän oppijakson metsäopistoissa.

Metsäteknikoiden koulutus on saatava yleisen opistotason mukaiseksi, mikä edellyttää, että koulutuspohjaksi määrätään keskikoulu tai erinomaiset suoritukset alemmanasteisissa metsäopinnoissa. Koulutuksen tavoitteiksi on asetettava sekä käytännön työnjohtotaito että osallistuminen suunnittelutehtäviin. Metsätalouden eri sektoreilla esiintyvät tehtävät otetaan opetusohjelmassa tasapuolisesti huomioon.

Tilaisuus jatko-opintoihin on järjestettävä siten, että metsäteknikko voi erikoistua metsätalouden eri tehtäviin ja hankkia näillä opinnoillaan mahdollisesti säädettävän arvon.

Nykyisistä metsäkouluista on muodostettava metsäopetuskeskuksia, joissa tarkoituksenmukaisen työnjaon puitteissa annetaan metsänomistajain, metsätyöntekijäin, koneiden kuljettajain, korjaajain sekä metsäkoneurakoitsijain perus- ja jatkokoulutusta. Näin saavutetaan tilojen ja välineiden täysitehoinen käyttö. Oppilaitosten henkilökunta on vakinaistettava.

Peruskoulun opeusohjelmiin on liitettävä riittävä metsätalouden opetus.

Metsänomistajain koulutuksen tavoitteena on antaa metsänomistajalle riittävät perustiedot nykyaikaisen metsätalouden harjoittamisesta. Erikoisen tärkeänä on pidettävä, että metsänomistajille annetaan yrityksen hoitoon liittyvää tietoutta. Yhteistoimintamuotojen opettaminen käytännön toiminnan perusteiksi on välttämätöntä.

Vakinaisten metsätyöntekijäin koulutuksen tavoitteena on riittävän ammattitaidon saaminen siihen liittyvine käytännöllisine ja teoreettisine tietoineen. Tilapäisesti metsissä työskenteleville henkilöille on järjestettävä kurssiluontoista koulutusta.

Työnantajain järjestämää ammatti- ja jatkokoulutusta on tuettava ja järjestelmällisesti edistettävä. Tämän opetuksen erikoistarpeet on otettava huomioon suunniteltaessa ja järjestettäessä metsäopetuskeskusten toimintaa.

METSIEN MONINAISKÄYTTÖ

Metsien monaiskäytöllä tarkoitetaan tässä ohjelmassa puun kasvatuksen ja korjuun ulkopuolelle jäävää toimintaa joko sosiaalisessa tai taloudellisessa mielessä. Tämä toiminta kohdistuu metsään, metsämaahan tai yleensä luontoon.

Metsien moninaiskäyttö jaetaan luonnonhoitoon ja -suojeluun, sosiaaliseen sekä taloudelliseen käyttöön.

Luonnonhoitoon ja -suojeluun voidaan katsoa kuuluviksi kasvi- ja eläinlajien ja -yhteisöjen sekä luonnon muistomerkkien säilyttämisen ohella puulajisuhteiden järjestely hakkuutoiminnassa, uudistusalojen laajuus ja sijoittelu metsänviljelyssä, rantojen hoito sekä saastumisen estäminen.

Metsien sosiaalisen käytön piiriin kuuluvat retkeily ja matkailu, riistatalous sekä muu metsien virkistyskäyttö.

Taloudellinen käyttö käsittää metsätalouden ulkopuolelle jäävän taloudelliseen hyötyyn tähtäävän toiminnan, kuten marja- ja sienisadon korjuun, jäkälän keruun, porotalouden sekä maa-aineksen hyväksikäytön.

Metsien moninaiskäyttö voidaan liittää varsinaiseen metsätalouteen ja puun kasvatukseen niiden häiritsemättä erityisesti toisiaan. Sosiaalinen käyttö lisääntyy 1970-luvulla aiheuttaen vaikeuksia luonnonsuojelulle ja -hoidolle. Tästä syystä sosiaaliseen käyttöön samoin kuin luonnonsuojelua varten kasvi- ja eläinyhteisöjen säilyttämiseksi on varattava alueita. Nämä kohteet on osoitettava ensisijaisesti valtion metsäalueista. Matkailun, ulkoilun, luonnonsuojelun ja maisemanhoidon asiat kuuluvat miljööpoliittisesti yhteen, minkä vuoksi ne on käsiteltävä hallinnollisesti yhtenä kokonaisuutena.

Maa- ja metsätalouden väestölle on tällä alalla luotava edellytykset yrittäjätoimintaan kehittämällä lainsäädäntöä, rahoitusta ja koulutusta. Mikäli yksityisomaisuutta joudutaan käyttämään yhteiseen tarkoitukseen, on omistajan saatava hänelle koituvista menetyksistä täydellinen korvaus.

Kuopiossa joulukuun 13 päivänä 1970

KESKUSTAPUOLUEEN PUOLUEVALTUUSKUNTA