Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.uta.fi/pohtiva/ohjelmalistat/KESKP/231

Keskustapuolue

Keskustapuolueen talouspoliittinen kannanotto: Kansantalouden tervehdyttämisen suunta


  • Puolue: Keskustapuolue
  • Otsikko: Keskustapuolueen talouspoliittinen kannanotto: Kansantalouden tervehdyttämisen suunta
  • Vuosi: 1978
  • Ohjelmatyyppi: erityisohjelma

KESKUSTAPUOLUEEN RESEPTI

KANSANTALOUDEN TERVEHDYTTÄMISEN SUUNTA

KESKUSTAPUOLUE R.P.
Talouspoliittinen kannanotto
Hyväksytty puoluevaltuuskunnan kokouksessa Mikkelissä 22-23.4.1978

KESKUSTAPUOLUEEN RESEPTI -
KANSANTALOUDEN TERVEHDYTTÄMISEN SUUNTAVIIVAT

Tästä on kysymys

Toisen maailmansodan jälkeiselle ajalle on ollut leimallista poikkeuksellisen nopea ja jatkuva kokonaistuotannon kasvu, joka päättyi öljy- ja raaka-ainekriisiin vuonna 1973. Nyt on siirrytty taittuneen kasvun aikaan. Teollisuusmaiden kokonaistuotannon kasvu on rakennettu ratkaisevasti rajallisten ja uudistumattomien luonnonvarojen varaan. Perushyödykkeiden hintojen kohoaminen on johtanut ja - johtaa tulojen uusjakoon raaka-aineita tuottavien ja niitä ostavien maiden välillä. Toisaalta uudet hinnoiltaan erittäin kilpailukykyiset kehitysmaat ovat valtaamassa läntisten teollisuusmaiden perinteisiä markkinoita.

Maailmantaloudessa on tapahtumassa muutoksia, joihin Suomen on sopeuduttava hallitusti ja aktiivisesti. Taloudenpidon perusteet ovat muuttumassa ja palautumassa kunkin maan luontaisten edellytysten ja raaka-ainepohjan sekä näihin seikkoihin perustuvan oman osaamisen varaan.

Suomen on sopeutettava teollisuuden ja koko kansantalouden rakenne uusiin oloihin. Samalla on jo lyhyellä tähtäyksellä sopeutettava kustannustasomme sellaiseksi, että tuotantomme on kilpailukykyistä. Yritysten kilpailukyvyn ja kannattavuuden parantaminen on kiireellistä, jotta niillä olisi taloudellisia edellytyksiä sellaisten laajojen investointien toteuttamiseen, jotka ovat välttämättömiä tuotantorakenteen sopeuttamiseksi maailman talouden muutoksiin.

Keskustapuolue korostaa, että on ryhdyttävä ennakkoluulottomasti ja nopeasti rakentamaan maamme oloihin paremmin soveltuvaa taloudellisen toiminnan perussuuntaa. Talouden uuden terveen ja kestävän perussuunnan pohjaksi on otettava seuraavat lähtökohdat:

  1. Ihminen, hänen tarpeensa ja laajat mahdollisuutensa: Työn ja tuotannon perimmäisenä tarkoituksena ei saa eikä voikaan olla pelkästään ihmisen aineellisten kulutusmahdollisuuksien lisääminen. Ihmisten henkisten ja sosiaalisten tarpeiden, kuten luovuuden, hyvien ihmissuhteiden, turvallisuuden tunteen ja yritteliäisyyden tulee päästä toteutumaan mahdollisimman hyvin työ- ja asuinympäristössä sekä koko yhteiskunnassa.
  2. Kestävä luonnontaloudellinen, ekologinen perusta: Taloudenpito tulee sopeuttaa luonnontalouden vaatimuksiin. On huolehdittava uudistuvien luonnonvarojen hoidosta ja hyväksikäytöstä sekä käytettävä säästeliäästi uudistumattomia luonnonvaroja.
  3. Hajautettu, desentralistinen tuotanto- ja yhteiskuntarakenne: Tuotannon ja hallinnon liiallinen alueellinen keskittyminen on estettävä. Erityistä huomiota tulee kiinnittää pienen ja keskissuuren yritystoiminnan etenkin osuustoiminnallisen yritystoiminnan kehittämiseen.
  4. Kotoisen taloutemme tasapainoinen suhde ulkopuoliseen maailmanlaajuiseen talousjärjestelmään.

Uudistuvat luonnonvarat - talouden perusta

Muuttuneissa taloudellisissa oloissa maa- ja metsätalouden sekä muun perustuotannon merkitys talous- ja työllisyyspolitiikassa korostuu. Kotimaisten uudistuvien luonnonvarojen asema taloutemme perustana velvoittaa yhteiskunnan kiinnittämään lisääntyvästi huomiota perustuotannon kehittymisedellytyksien sekä niiden piirissä työskentelevien ihmisten asemaan. Maaseudun elinvoimaisuus ja uudistuvien luonnonvarojen saatavuus on varmistettava myös tuleviksi vuosikymmeniksi. Maa- ja metsätalouden perussuuntana on edelleen oltava perhe- ja pienviljelmiin pohjautuva työvaltainen ja ihmisystävällinen linja. Luonnontalouteen parhaiten soveltuvana se takaa elintarvikkeiden ja muiden välttämättömyyshyödykkeiden saannin sekä viihtyisän ja puhtaan elinympäristön myös tuleville sukupolville.

Valtiovallan tulee määrittää maataloustuotannon pitkän aikavälin tavoitteet, jotka ottavat huomioon maatalouden merkityksen työtilaisuuksien tarjoajana ja maaseudun elinvoimaisuuden säilyttäjänä erityisesti kehitysalueilla.

Elintarvikkeiden kotimainen kulutus tulee kansalaisten työllisyyden ja toimeentulon turvaamiseksi varata mahdollisimman suuressa määrin kotimaisten perhe- ja pienviljelmien tuotannolle. Kotimaisen kulutuksen ylittävät maataloustuotteet on pyrittävä viemään kehitysyhteistyön muodossa helpottaen siten vaikeaa maailman nälkäongelmaa.

Maatilatalouden pääomatarpeen tyydyttämiseksi ja työpaikkojen luomiseksi maaseudulle tulee maatilatalouden kehittämisrahaston lainoitusmahdollisuuksia lisätä huomattavasti nykyisestään.

Tilanpidon alkuvaiheisiin liittyvien ongelmien vähentämiseksi ja nuorisotyöttömyyden torjumiseksi tulee nuorten viljelijöiden asemaa parantaa uudistamalla perintöoikeuslainsäädäntöä, korjaamalla perintö- ja lahjaverosäännöksiä sekä luomalla nuorten viljelijöiden lainoitus- ja alkuavustusjärjestelmä.

Pien- ja perheviljelmien olemassaolon turvaamiseksi tulee yhteiskunnan välitöntä tukea sekä alueellisena että pinta-alan mukaisena edelleen lisätä.

Metsäteollisuuden rakenne on sopeutettava vastaamaan metsien hakkuumahdollisuuksien ja jalosteiden vientimahdollisuuksien rakennetta.

Maatiloilla tarpeellisten sivuansioiden turvaamiseksi on ympärivuotisen vakinaisen metsätyövoiman rinnalle luotava riittävä kausi-vakinainen ja tilapäinen työvoima. Maatilojen metsätöihin soveltuva konekanta on käytettävä tehokkaasti hyväksi.

Maa- ja metsätalouden sekä muussa perustuotannossa työskentelevien ihmisten taloudellinen ja sosiaalinen asema on lainsäädännöllisin toimin kohotettava tasavertaiseen asemaan muiden väestöpiirien kanssa.

Teollisuuden rakennetta muutettava

Teollisuuden tuotantorakenteen säilyttäminen nykyisellään ei ole kaikilta osin tarkoituksenmukaista eikä mahdollistakaan. Painetta tuotannon supistamiseen maailman talouden muutosten vuoksi on monilla teollisuuden aloilla. Supistuvan tuotannon tilalle on saatava uutta, nykyaikaisempaa teollisuutta. Jyrkkien työllisyysvaihtelujen tasaamiseksi on sopeutumisvaiheen aikana käytettävä kauppapoliittisia suojatoimenpiteitä ja mahdollisesti valtion tukea.

Kestävän teollisuuspolitiikan päälähtökohtana tulee olla kotimaisten luonnonvarojen tarkoituksenmukainen hyödyntäminen. Tällä tavalla saadaan investoinneille mahdollisimman suuri työllisyysvaikutus ja samalla luodaan edellytykset kansantalouden ulkoiselle tasapainolle. Keskeisenä periaatteena tulee olla myös mahdollisimman korkea jalostusaste.

Tuotantorakennetta kehitettäessä on huomiota kiinnitettävä yhtäältä välttämättömän kotimaisen kulutuksen turvaamiseen sekä toisaalta sellaisten kansainvälistä vaihdantaa varten tarkoitettujen, maamme luontaisiin edellytyksiin pohjautuvien hyödykkeiden tuotannon kehittämiseen, joiden osalta maallamme on suhteellisia etuja muihin maihin verrattuna.

Valtion tukitoimenpiteet tulee ohjata kasvavassa määrin pienen ja keskisuuren yritystoiminnan laajentamiseen.

Uusien tuotteiden ja tuotantomenetelmien kehittämiseksi on lisättävä voimakkaasti kotimaisten raaka-aineiden hyödyntämiseen kohdistuvaa tutkimus- ja tuotekehittelytoimintaa.

Uuteen energiapolitiikkaan

Energiaratkaisuilla tulee osaltaan turvata kansantalouden kehitys- ja toimintaedellytykset kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Tämä edellyttää omavaraisuusasteen kohottamista ja eri energiamuotojen monipuolista käyttöä. Omavaraisuuden nostaminen edellyttää sekä energian säästämistä että kotimaisten energialähteiden lisääntyvää käyttöä.

Erityisesti on vähennettävä öljyriippuvuutta, sillä lähivuosikymmeninä odotettavissa oleva öljyn niukkuus ja siitä johtuvat hinnankorotuspaineet uhkaavat aiheuttaa vaikeita ongelmia kansantaloudellemme. Kotimaisten energialähteiden käyttö ja energian säästöinvestoinnit ovat taloudellisesti kannattavia ja työllisyyden kannalta erityisen perusteltuja.

Energiaomavaraisuuden lisäämiseksi on ryhdyttävä seuraaviin toimenpiteisiin:

Kotimaisten polttoaineiden käyttöä lisäämällä ja energiaa säästämällä energiaomavaraisuusaste on nostettava nykyisestä 29 %:sta 40 %:iin vuoteen 1985 ja 50 %:iin vuoteen 1990 mennessä. Tämä edellyttää rahoituksellisten, organisatoristen ja teknisten edellytysten luomista julkisen tuen avulla.

Kotimaisen energian käyttöä on lisättävä niin, että turvetuotanto nostetaan nykyisestä 3 milj. m³:sta 20 milj. ³m:iin vuoteen 1985 ja edelleen 30-40 milj. ³m:iin vuoteen 1990 mennessä. Tämä vastaa n. 3-4 miljoonaa öljytonnia. Polttopuun, oljen ja jätteiden energiakäyttöä tulee lisätä niin, että niillä voidaan vuonna 1990 korvata yhteensä n. 7 miljoonan öljytonnin käyttö.

Säästötoimin tulee vähentää energian kulutuksen kasvua siten, että 1980-luvun lopulla energian kokonaiskulutus on viidenneksen pienempi kuin miksi se ilman säästötoimenpiteitä muodostuisi. Tämä edellyttää valtion rahoituksen tuntuvaa lisäämistä mm. rakennusten lämpötaloudellisiin korjauksiin ja teollisuuden energiansäästöinvestointeihin.

Energian säästämistä ja kotimaisten energiavarojen käyttöä tulee edistää hinta-, vero- ja tariffipolitiikalla.

1990-luvulla tarvittava sähköntuotannon lisäkapasiteetin tarve tulee ensi sijassa tyydyttää kotimaisia polttoaineita käyttävien kaukolämpövoimaloiden ja teollisuuden prosessilämmön avulla.

Energiatutkimusta on lisättävä ja painopistettä siirrettävä ydintutkimuksesta energian säästöön ja kotimaisten energialähteiden käyttöön kohdistuvaan tutkimukseen, tuotekehittelytyöhön sekä energiapotitiikan tavoitteiden toteutumista edistävään tiedotus- ja valitustyöhön.

Energia-alan hallintoa tulee kansanvaltaistaa siten, että energiapolitiikan neuvostosta muodostetaan energiakysymysten valmistelun keskeinen elin.

Työtä kotiseudulta

Työllisyyden parantamisen johtoajatuksena tulee olla pyrkimys työn järjestämiseen kotiseudulta. Työpaikkojen säilyminen ja syntyminen on ensisijaisesti turvattava järkevällä talous- ja aluepolitiikalla.

Nuorille on erityistoimin järjestettävä taloudellisesti turvattua koulutusta tai työtä.

Yritysten työllistämisedellytyksiä on parannettava alentamalla tuntuvasti työvoiman käyttöä rasittavia veroja ja maksuja.

Työnantajien sosiaaliturvamaksujärjestelmää on muutettava niin, että palkkaperusteiden järjestelmä korvataan liikevaihtoon perustuvalla järjestelmällä, joka tekee työvoiman käytön suhteellisesti edullisemmaksi sekä parantaa kotimaisen tuotannon kilpailukykyä.

Työttömyyttä on lyhyellä tähtäyksellä pyrittävä lieventämään käynnistämällä julkisen tuen avulla kansantaloudellisesti perusteltuja energian säästöön, kotimaisten energialähteiden hyödyntämiseen ja luonnonvarojen hoitoon liittyviä töitä.

Kaikkien työllisyyspoliittisten toimien tulee tähdätä työttömyysasteessa ilmenevien alueellisten erojen tasoittamiseen.

Työttömyyden lieventämiseksi on ryhdyttävä seuraaviin työvoiman tarjontaa supistaviin toimenpiteisiin:

  • alle 3-vuotiaiden lasten kotihoito on tehtävä valtion tuen avulla realistiseksi vaihtoehdoksi ansiotyössä käymiselle,
  • jokaiselle halukkaalle on järjestettävä mahdollisuus ammatilliseen peruskoulutukseen sekä jatko- ja täydennyskoulutukseen,
  • osa-aikatyötä on ryhdyttävä käyttämään määrätietoisesti sekä valtion, kuntien että yksityisten töissä.

Oikeudenmukaisuutta verotukseen - byrokratian paisuttaminen lopetettava

Kansantalouden tasapainottamiselle ja ennen kaikkea työttömyyden asteittaiselle poistamiselle on luotava edellytykset yleisin raha-, vero- ja finanssipoliittisin keinoin. Näin on turvattava myös elinkeinoelämän toimintaedellytykset ja kannattavuus. Sektorikohtaista ja laajamittaista julkista avustus- ja tukipolitiikkaa on vältettävä.

Kokonaisveroasteen nousu on estettävä. Verotuksen painopistettä on siirrettävä välittömästä verotuksesta välilliseen verotukseen ts. kulutuksen verottamiseen.

Valtion ja kuntien menojen kasvua on rajoitettava.

Valtionosuus- ja avustusjärjestelmää on kehitettävä niin, että se luo edellytykset kuntien palvelutason yhdenmukaistamiselle.

Tuotannollisilta ja energian säästöinvestoinneilta on poistettava liikevaihtovero.

Maatila- ja metsäverotuksessa on muun verotuksen tapaan siirryttävä erillisverotukseen.

Inflaatiosta aiheutuva verorasituksen kasvu on estettävä vuosittaisilla tulo- ja varallisuusveroasteikkojen ja vähennysten tarkistuksilla. Kevennys on suoritettava suhteellisesti suurempana pienituloisille tulonsaajaryhmille.

Perintöverotusta on uudistettava siten, että yrityksen tai maatilan siirtyessä perinnön kautta liikkeen tai ammatin harjoittaminen voidaan turvata.

Suhdannepolitiikkaa on kehitettävä ottamalla käyttöön valtion suhdannelaina/-varausjärjestelmä, tehostamalla yritysten investointirahasto ja -työllisyysvarausmenettelyä ja ulottamalla suhdannepoliittiset toimet myös kotitalouksiin.

Nykyistä joustavammalla ja aktiivisemmalla valuuttakurssipolitiikalla on tehtävä mahdolliseksi rahapolitiikan asteittainen keventäminen.

Uudet tuulet tulopolitiikkaan

Tulopolitiikassa on kiinnitettävä kasvavaa huomiota yhteiskunnan kokonaishyvinvointiin suppean eturyhmätaktikoinnin sijasta. Taloudellisen kasvun hidastuttua on erityistä huomiota kiinnitettävä perustoimeentuloturvan varmistamiseen kaikille.

Tulopolitiikassa tulee pyrkiä pitkäaikaisiin runkosopimuksiin, joiden puitteet hallitus ja eduskunta vahvistavat. Näitä sopimuksia on täydennettävä liitto- ja yrityskohtaisilla sopimuksilla. Tulopolitiikan puitteista ja menettelytavoista on pyrittävä säätämään laki.

Tulopoliittisiin sopimuksiin ei tule kytkeä sellaisia hinta- ja sosiaalipoliittisia ratkaisuja, joista päättäminen kuuluu eduskunnalle.

Maataloustuloneuvottelut on siirrettävä hallitukselta maatilahallitukselle, tai erikseen perustettavalle valtion työmarkkinalaitosta vastaavalle elimelle.

Etujärjestöjä koskevaa lainsäädäntöä on uudistettava niin, että se vastaa järjestöjen kasvanutta merkitystä yhteiskunnassa. Tämän uudistuksen yhteydessä on turvattava järjestöjen sisäinen demokratia.

Työelämän uudistamiseksi on säädettävä työntekijöiden suoria vaikutusmahdollisuuksia lisäävä ja kansanvaltaiset periaatteet toteuttava yrtiysdemokratia.

Omassa yrityksessään työtä tekevien pienyrittäjien asema on turvattava. On pyrittävä siihen, että mahdollisimman moni työntekijä osallistuisi myös omistamisen kautta työpaikkaansa koskevaan päätöksentekoon.

Näennäisestä, järjestökeskeisestä hintavalvonnasta on siirryttävä keskeisiä kustannustekijöitä tehokkaammin kurissapitävään ja kilpailunäkökohtia paremmin huomioon ottavaan hintavalvontaan.