Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.tuni.fi/pohtiva/ohjelmalistat/KESKP/237

Keskustapuolue

Keskustapuolueen terveyspoliittinen periaateohjelma


  • Puolue: Keskustapuolue
  • Otsikko: Keskustapuolueen terveyspoliittinen periaateohjelma
  • Vuosi: 1977
  • Ohjelmatyyppi: erityisohjelma

TERVEYSPOLIITTINEN PERIAATEOHJELMA

KESKUSTAPUOLUE

KESKUSTAPUOLUEEN TERVEYSPOLIITTINEN PERIAATEOHJELMA

Hyväksytty puoluevaltuuskunnan kokouksessa Tampereella 26.-27.11.1977

SISÄLTÖ

1. Keskustalaisen terveyspolitiikan lähtökohtia
2. Terveydenhoito
3. Työterveyshuolto
4. Sairaanhoito ja kuntoutus
5. Hammashoito
6. Lääkehoito
7. Terveydenhuollon hallinto ja rahoitus
8. Terveydenhuollon henkilöstö
9. Omaehtoiseen terveyteen - terveempään yhteiskuntaan

KESKUSTAPUOLUEEN TERVEYSPOLIITTINEN PERIAATEOHJELMA

1. Keskustalaisen terveyspolitiikan lähtökohtia

Terveys on elämän laatuun keskeisesti vaikuttava tekijä. Sen vuoksi on kansalaisille taattava riittävä terveysturva. Sitä voidaan edistää huolehtimalla terveellisen elämänympäristön säilymisestä sekä riittävien terveyspalvelujen saannista.

Pahimpina kansanterveydellisinä vitsauksina olivat aikaisemmin tartuntataudit sekä ravitsemukseen, erityisesti aliravitsemukseen liittyvät ongelmat. Useimmat näistä sairauksista ja haitoista on voitu kehityksen myötä kokonaan poistaa. Vakavimmiksi terveysongelmiksi ovat nykyisin tulleet sydän- ja verisuonitaudit, allergiset sairaudet, syöpäsairaudet, tuki- ja liikuntaelinten taudit, työperäiset sairaudet ja tapaturmat sekä mielenterveyden häiriöt. Kansanterveyden alalla tapahtuneet muutokset ovat kytkeytyneet läheisesti yhteiskunnan muuhun kehitykseen, liian nopeaan ja hallitsemattomaan elinkeino- ja väestörakenteen muuttumiseen, sekä muuttoliikkeen aiheuttamiin sosiaalisiin ja terveydellisiin ongelmiin.

Väestön terveydentilan parantamiseksi sekä riittävän ja oikeudenmukaisen terveysturvan aikaansaamiseksi keskustapuolue toteuttaa tässä ohjelmassa esitettyjä tavoitteita ja toimintalinjoja.

2. Terveydenhoito

Terveyden edistämiseen ja sairauksien ehkäisyyn voidaan vaikuttaa muun muassa asunto-, liikenne-, sosiaaliturva sekä ympäristöpoliittisin toimin. Varsinaisessa terveydenhuollossa tulee entistä enemmän kehittää niitä toimintoja, joilla ehkäistään sairauksia, annetaan kansalaisille tietoa ja vastuuta omasta terveydentilastaan sekä ohjataan sairastunutta oikeaan hoitoon hakeutumisessa. Nämä tavoitteet voidaan parhaiten saavuttaa silloin, kun terveyden hoitaminen on osa ihmisten jokapäiväistä elämää.

Terveydenhoitopalveluja tulee lisätä ja kehittää sekä vähentää niiden alueellisia eroja. Terveydenhoitopalvelut on tuotava mahdollisimman lähelle niitä tarvitsevia kansalaisia.

Kansanterveystyötä tulee kehittää nykyistä toimivammaksi ja kansantauteja torjuvaksi. Terveyskeskusten toimintaa kotien terveydenhoidon tukena on edistettävä ja samalla taattava terveyskeskushenkilöstön mahdollisuudet kotikäynteihin. Terveyskeskustoiminnassa tulee voida aiempaa paremmin ottaa huomioon ikä- ja potilasryhmittäiset tarpeet sekä paikalliset olosuhteet. Äitiys- ja lastenneuvotatoiminnasta saatujen hyvien kokemusten pohjalta tulee kehittää vastaavia toimintoja työikäisten ja vanhusten terveydenhoidossa sekä turvata äitiys- ja lapsenhuollon korkea taso ottamalla huomioon lasten tunne-elämän kehittyminen.

Kaikkeen kansanterveystyöhön tulee merkittävänä osana liittää terveyskasvatus- ja -valistus, joilla pyritään terveiden elintapojen saavuttamiseen ja ylläpitämiseen, kuten tupakoinnin vähentämiseen. Hyvää terveyskasvatusta ovat ihmisten jokapäiväisiin elämäntilanteisiin sopeutetut neuvot ja ohjeet. Terveyskasvatusta ja -valistusta on annettava terveydenhuollon, koulutuksen ja sosiaalityön eri tilanteissa. Erityistä huomiota on kiinnitettävä terveyskasvatukseen perheissä ja kouluissa. Pienten lasten omat tarpeet on asetettava etusijalle turvaamalla kotihoidon mahdollisuus.

Väestön mielenterveys on kiinteässä yhteydessä yhteiskunnan kehitykseen ja sen rakenteiden muuttumiseen. Mielenterveyden häiriöitä esiintyy nykyisin huolestuttavan runsaasti sekä autioituvilla kehitysalueilla että ruuhka-Suomessa. Häiriöiden syntyyn vaikuttavat tekijät ovat tosin erilaisia, mutta alkoholin lisääntyvän käytön suhteessa osuus on selvästi kasvamassa. Tehokkainta ennaltaehkäisevää mielenterveustyötä on yhteiskuntapolitiikka, joka edistää alueellista ja ihmisten välistä tasa-arvoa, laajentaa demokratiaa, vahvistaa perhekokonaisuutta sekä saa kansalaiset tuntemaan itsensä hyödyllisiksi yhteiskunnan jäseniksi.

Terveydenhuoltojärjestelmässä on mielenterveyspalvelujen eriytymistä vältettävä. Mielenterveyden hoito on enenevässä määrin syytä liittää yleissairaanhoitoon. Terveyskeskusten yleislääkäreiden ja kentällä toimivien terveydenhoitajian edellytyksiä toimia mielenterveystyöntekijöinä tulee erityisesti vahvistaa. Keskussairaalan tai sitä vastaavan sairaanhoitopiirin tulee vastata erikoistuneista mielenterveyspalveluista. Tällöin on painopiste pantava niihin toimenpiteisiin, joilla voidaan kohtuullisin kustannuksin hoitaa nykyistä suurempaa potilasmäärää.

Nuorten erityispalvelujen, mielenterveystoimistojen ja kasvatusneuvoloiden toimintaa on kehitettävä tarpeita vastaaviksi ja ne tulee liittää avoterveydenhuoltoverkostoon.

3. Työterveyshuolto

Työelämässä mukana oleville on turvattava mahdollisuudet työhönsä suhteutettujen terveyspalvelujen saantiin. Työterveyspalvelujen kehittämistoimet tulee ensisijaisesti suunnata aloille, joilla ilmenee erityisiä terveydellisia ongelmia. Viljelijäväestön, pienyrittäjien ja omaa työtään tekevien työterveyshuolto on kytkettävä kansanterveystyöhön ja ohjattava näihin tarpeisiin riittävästi varoja.

Työterveyshuoltoa tulee kehittää osana muuta terveydenhuoltoa työsuojelun tarpeet huomioon ottaen. Paikallisella tasolla tulee säilyttää nykyiset vaihtoehdot työterveyshuollon käytännön järjestämisessä kuitenkin siten, että terveyskeskuksille annetaan päävastuu työterveyshuollon toteuttamisesta.

4. Sairaanhoito ja kuntoutus

Sairaanhoidon kehittämisessä tulee pääpainon olla palvelujen saavutettavuuden, kattavuuden ja toimintavalmiuden parantamisessa. Näiden tavoitteiden saavuttaminen edellyttää liiallisesta palvelujen keskittämisestä luopumista sekä toimintakykyistä päivystys- ja sairaankuljetusjärjestelmää. Sairaiden kotihoitoa on tuettava kotisairaanhoito- ja kotiapupalveluilla sekä maksamalla hoidon antajalle hoidettavan kotona suorittamasta hoitotyöstä palkkaa.

Pitkäaikaissairaanhoidon edellytyksiä on jatkuvasti parannettava. Pitkäaikaissairaanhoidon ongelmien ratkaisemiseksi on kaikkien sairaanhoidollisten osapuolten koottava voimavaransa. On toteutettava järkevä sairaanhoidon porrastus ja yhdistettävä sosiaali- ja kansanterveystyön sairaansijat sekä edistettävä palvelutalotuotantoa.

Terveyskeskusten ja sairaaloiden välistä työnjakoa ja yhteistyötä tulee alueittain täsmentää ja tehostaa. Sairaaloiden erikoislääkäripalveluja tulee ohjata terveyskeskusten kautta paikallisiin tarpeisiin.

Sairaanhoidon tarpeessa oleville on taattava oikeus tulla hoidetuksi yhteiskunnallisesta asemasta ja varallisuudesta riippumatta samoin edellytyksin ja samantasoisin menetelmin.

Sairaanhoito on annettava mahdollisimman lähellä hoidettavan kotipaikkaa. Sairaanhoidon porrastuksessa hoidon vaativuuden mukaan on huolehdittava luomalla hoidon tarpeen mukainen työnjako eri sairaaloiden kesken. Aluesairaalat tulee säilyttää porrastetun järjestelmän osana, sillä ne palvelevat sairaanhoidon tarpeita alueellisesti täydentävinä laitoksina.

Sairaalakustannusten nousua on hillittävä mm. välttämällä rakentamisessa ja hankinnoissa ylellisiä ratkaisuja, pidättymällä tarpeettomista tutkimuksista, muuttamalla henkilöstörakennetta entistä paremmin tehtäviä vastaavaksi ja yleensäkin tehostamalla sairaaloiden toimintaa.

Kuntoutuksen ensisijaisena tehtävänä on työkyvyn ylläpitäminen. Ennalta ehkäisevä kuntoutushoito on toteutettava asteittain, alkaen fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti rasittavissa ammateissa työskentelevistä. Osa lomasta tulisi voida käyttää ohjattuun terveydenhoitoon. Selvänä osoituksena kuntoutuksen tarpeesta on työkyvyttömyyseläkkeellä olevien suuri määrä. Kuntoutuksen keinoin tulee sairastuneille turvata mahdollisuudet kuntoutua kullekin sopiviin ja suorituskykyä vastaaviin tehtäviin. Tämä on välttämätöntä, jotta kansalaiset voivat säilyttää omanarvontuntonsa ja kokea itsensä tarpeellisiksi. Yhteiskunnan velvollisuus on huolehtia, että riittävä määrä eriasteista suorituskykyä vaativia työtehtäviä on tarjolla kuntoutuville.

5. Hammashoito

Suomalaisten heikon hammasterveyden syitä ovat hammashuoltopalveluiden vähäisyys ja epätasainen alueellinen jakautuminen, hoidon korkea hinta, huonot ravintotottumukset sekä hampaiden hoitovalistuksen riittämättömyys.

Kansalaisten riittävän hammashuollon turvaamiseksi kaikkialla maassa on huolehdittava siitä, että hammaslääkäreitä ja muuta ammattihenkilökuntaa on riittävästi. Hammashoito on asteittain saatettava sairausvakuutuksen korvattavaksi, jotta taloudelliset seikat eivät olisi esteenä kansalaisten hammashoidolle. Ennalta ehkäisevää hammashuoltoa on tehostettava sekä hammashoitopalvelujen yhteydessä että osana terveyskasvatusta.

6. Lääkehoito

Lääkehuoltoa tulee kehittää nykyisen tuotanto- ja jakelujärjestelmän pohjalta vastaamaan ajan vaatimuksia. Päällekkäistä lääkejakelujärjestelmää ei tule perustaa, vaan apteekkien ja terveyskeskusten paikallinen yhteistyö on turvattava asianmukaisilla ohjeilla. Lääkehuollon lainsäädäntö on nykyaikaistettava tasoittamalla pienten ja suurten apteekkien toimintamahdollisuuksien eroja.

Väestöä on opastettava välttämään tarpeetonta lääkkeiden käyttöä. Tarpeen mukaisesta lääkkeiden käytöstä väestölle koituvia kustannuksia on korvattava nykyistä oikeudenmukaisemmin sairausvakuutuksen avulla.

7. Terveydenhuollon hallinto ja rahoitus

Terveydenhuollon hallinnossa tulee päätöksenteko hajauttaa mahdollisimman lähelle terveyspalvelujen kohdetta, tavallista kansalaista. Keskushallinnon tulee huolehtia valtakunnallisten tavoitteiden asettamisesta, terveydenhuollon yleisperiaatteiden suunnittelusta sekä voimavarojen jakamisesta alueittain väestömäärän ja sairastavuuden suhteessa. Tällöin korostuvat paikallishallinnon tehtävät ja vastuu terveydenhuollon kehittämisessä.

Sosiaalihallinnon ja terveydenhuollon hallinnon yhteistyötä ja yhteyksiä käytännön asioiden hoitamisessa tulee kehittää kaikilla tasoilla. Tämän yhteistyön tarvetta lisää erityisesti vanhusten ja pitkäaikaissairaiden hoidon järjestäminen.

Terveydenhuollon rahoitus tulee järjestää siten, ettei varattomuus estä ketään saamasta tarvitsemaansa hoitoa. Yhdenvertaisten terveydenhuoltopalvelujen kustannukset on jaettava oikeudenmukaisesti valtion, kuntien ja sairausvakuutuksen kesken. Terveyspalvelujen maksullisuus tulee periaatteessa säilyttää palvelujen käytön ohjaamiseksi sekä siksi että erityisesti sairaanhoitoon sisältyy mm. ravinto ja puhtaanapito, jotka kansalaisten on jokapäiväisessä elämässäänkin kustannettava.

8. Terveydenhuollon henkilöstö

Terveyspalvelujen tarjonnassa ilmenevien alueellisten erojen poistamiseksi tulee terveydenhuoltohenkilöstön alueellista jakautumista tasoittaa. Uusia virkoja perustettaessa tulee ottaa huomioon sekä tarjolla olevien terveuspalvelujen kokonaismäärä että palvelujen todellinen tarve.

Terveydenhuollossa on toteutettava henkilöstörakenne, jonka puitteissa työntekijöiden koulutus ja työtehtävä vastaavat toisiaan. Oikalla henkilöstö- ja koulutuspolitiikalla on lisättävä henkilöstön työviihtyvyyttä ja turvallisuutta, toimintojen taloudellisuutta, työn mielekkyyttä ja siten myös työn tuloksellisuutta. Koulutusta uudistettaessa tulee ottaa huomioon työelämän tarpeet ja terveydenhuoltohenkilöstölle taata nykyistä paremmat mahdollisuudet edetä urallaan. Henkilöstörakennetta porrastettaessa tulee määritellä tarpeet alakohtaisesti terveydenhuollon sisällä sekä välttää liian kaavamaisia ratkaisuja. Koulutettavien määrät tulee sopeuttaa ennakoitavissa olevaan hoidon tarpeen kehitykseen ja hoidon tason turvaamiseen.

Terveydenhuollossa ja erityisesti sairaalalaitoksessa tulee valtasuhteita muuttaa siten, että myös hoitohenkilöstölle taataan mahdollisuudet osallistua päätöksentekoon työalaansa liittyvissä kysymyksissä. Palkkaus-, verotus- ja sosiaalipoliittisilla ratkaisuilla tulee lisätä henkilöstön mahdollisuuksia työskennellä koulutustaan vastaavissa tehtävissä.

9. Omaehtoiseen terveyteen - terveempään yhteiskuntaan

Vastuu riittävän terveysturvan takaamisesta kansalaisille kuuluu suomalaisessa yhteiskunnassa pääosin julkiselle vallalle. Julkista terveydenhuoltoa täydentää suhteellisen laaja yksityinen sairaanhoitotoiminta. Yhdessä ne muodostavat kattavan terveydenhuoltojärjestelmän, jonka puitteissa yksityisellä kansalaisella tulee olla mahdollisuudet valita tarvitsemansa terveyspalvelut.

Terveysturvaan kuuluu olennaisena osana kansalaisten vastuu omasta terveydestään. Tämän vuoksi on tarpeen ylläpitää ja kehittää kansalaisten tietoisuutta terveydestään ja siihen vaikuttavista tekijöistä, sekä halua ja kykyä vaikuttaa myönteisesti omaan ja kanssaihmisten terveydentilaan.