Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.tuni.fi/pohtiva/ohjelmalistat/KESKP/243

Keskustapuolue

Keskustalainen työmarkkinapolitiikka


  • Puolue: Keskustapuolue
  • Otsikko: Keskustalainen työmarkkinapolitiikka
  • Vuosi: 1984
  • Ohjelmatyyppi: erityisohjelma

KESKUSTALAINEN TYÖMARKKINAPOLITIIKKA

HYVÄKSYTTY KESKUSTAPUOLUEEN PUOLUEVALTUUSKUNNAN KOKOUKSESSA 29.4.1984

I JOHDANTO

Uuteen talousajatteluun

Jatkuva aineellinen kasvu ja uudistumattomien luonnonvarojen käyttöön perustuva teollisen tuotannon laajentaminen ovat sovittamattomassa ristiriidassa elinympäristömme kestokyvyn ja luonnonvarojen saatavuuden kanssa. Aineellisen tuotannon tulee olla sopusoinnussa luonnonvarojen saatavuuden kanssa.

Teollinen tuotanto ei saa olla itsetarkoitus. Se ei saa perustua kehitysmaiden taloudelliseen alistamiseen eikä köyhien riistoon, vaan sen tulee kunnioittaa ihmisyyden vaatimuksia kansallisesti ja kansainvälisesti.

Kestävä talous edellyttää myöskin hyödykkeiden tarkempaa käyttöä, materiaalien uudelleenkäytön lisäämistä ja tuotannon suuntaamista uusiutuvien luonnonvarojen hyödyntämiseen.

Omassa maassamme meidän on kartutettava kansallista omavaraisuuttamme kotoisin tuotantopanoksin luonnonvarojamme mahdollisimman pitkälle hyödyntämällä. Meidän on luotettava ennen muuta omiin tietoihimme, taitoihimme ja kykyihimme ja kulttuurisaavutuksiimme talouden ja tuotannon kehittämisessä.

Ihminen ja työ

Työnsä avulla ihminen rakentaa aineellisen, sosiaalisen ja henkisen hyvinvointinsa. Parhaimmillaan työ tarjoaa ihmiselle jatkuvan mahdollisuuden itsensä kehittämiseen. Omalla työllään ihminen toteuttaa itseään, hankii toimeentulonsa ja ottaa paikkansa yhteiskunnassa.

Palkkatyön keskeinen asema ihmisarvon perustana on murrettava. Työn käsitettä on laajennettava. Työksi onkatsottava esimerkiksi kotona tehtävä hoitotyö ja luova kulttuuritoiminta.

Teollisen kulttuurin ja tekniikan saavutuksia on niin sovellettava, että ihmistä ei eristetä työnsä tuloksista. Tekniikkaa on käytettävä ihmisen ehdoilla ja työelämän inhimillisten tarkoitusten parantamiseksi.

Työmenetelmiä kehitettäessä on keskeisin huomio kiinnitettävä työn mielekkyyden ja työyhteisön sosiaalisen toimivuuden parantamiseen sekä ihmisen suorituskyvyn suojaamiseen.

II TOIMEENTULO

Työllisyys

Koneistumisen ja automaation myötä ihmistyön osuus aineellisessa tuotannossa vähenee. Sen vastapainoksi on löydettävä uusia mahdollisuuksia muilla työn, toiminnan ja yrittämisen alueilla. Muuten laaja työttömyys uhkaa jäädä pysyväksi. Siihen ei kuitenkaan pidä alistua.

Uusia työn, toiminnan ja yrittämisen mahdollisuuksia tulee etsiä varsinkin luonnon hoidon, sosiaalisten palvelujen ja henkisen toiminnan, erityisesti tieteen ja taiteen aloilta. Uutta tekniikkaa, automaatiota, tietojen käsittelyä ja tietoliikennettä tulee käyttää hyväksi mielekkäiden ja ihmisen tarpeita monipuolisesti tyydyttävien työtehtävien luomiseksi.

Peruskoulutuksensa loppuun saattaneiden nuorten kynnys työelämään siirtymiseksi on liian korkea. Sitä tulee alentaa koulutusta, erittisesti myös oppisopimuskoulutusta kehittämällä sekä keventämällä nuorista työntekijöistä aiheutuvia välillisiä työvoimakustannuksia. Julkisen vallan tehtävänä on kannustaa ja tukea työnantajia ottamaan palvelukseensa nykyistä enemmän työmarkkinoille pyrkiviä nuoria. Kaikille nuorille on taattava ainakin aloitus- tai harjoittelupaikka koulutusalansa mukaisessa työelämässä.

Pienyritystoimintaan ja ammatinharjoittamiseen avautuu jatkuvasti uusia tilaisuuksia. Pitkälle kehittyneen tiedon ja ammattitaidon tarve ja kysyntä kasvaa. Oikealla ohjauksella ja ammattiin valmentamisella tulee tyydyttää tätä uutta työvoiman kysyntää.

Työ tekijänsä luokse

Kotimaisia raaka-aineita käyttävää ja jalostavaa yritystoimintaa tulee taloudellisesti tukea ja kannustaa. Sen turvin luodaan pysyviä työtilaisuuksia vaikeimmillekin työttömyysalueille. Työ ja toimeentulo tulee saada kotiseudulta. Tyan on mentävä tekijänsä luokse. Tekniikan kehitys antaakin tähän uusia edellytyksiä. Alueellisten työttömyyserojen poistamiseksi on harjoitettava tehokasta ja elinkeinoelämän nopeisiin muutoksiin sopeutuvaa aluepolitiikkaa.

Toimeentuloturva

Jokaiselle ihmiselle on taattava riittävä toimeentuloturva opiskelun, sairauden, työttömyyden, työkyvyttömyyden ja vanhuuden varalta. On luotava ihmisen kaikki elämäntilanteet kattava perustoimeentuloturva. Toimeentulojärjestelmien on edistettävä tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta. On luotava joustavat korvausjärjestelmät myös ansiotyön osittaisen estymisen varalta.

Kansaneläke- ja ansioeläkejärjestelmien välinen työnjako on selkiinnytettävä siten, että kansaneläkkeen tehtävänä on perustoimeentulon turvaaminen kaikille. Eläke- ja muiden sosiaalietuuksien karttuminen muustakin kuin palkkatyöstä on turvattava. Eläkejärjestelmä on selkiinnytettävä ja yhtenäistettävä niin, että se kohtelee tasapuolisesti kaikkia kansalaisia.

Sairausvakuutusjärjestelmää on kehitettävä niin, että vähimmäispäiväraha antaa kaikille hoitoon ja toimeentuloon tarvittavan taloudellisen turvan.

Työttömyyden varalle on luotava yhtenäinen toimeentulojärjestelmä, joka kohtelee kaikkia työttömäksi joutuvia oikeudenmukaisella tavalla. Taloudellisen turvan lisäksi tulee työttömäksi joutuvalle tarjota mahdollisuuksia tietojensa lisäämiseen, taitojensa kehittämiseen ja yhteiskunnalliseen osallistumiseen taloudellisten syiden sitä estämättä.

Kohtuuttoman korkeiden sosiaalisten etuuksien syntyminen tulee estää. Jo syntyneet kohtuuttomuudet tulee leikata pois.

Tulopolitiikka

Työehtoja ja ansioita säätelevä sopimuspolitiikka vaikuttaa keskeisesti koko tuotanto- ja talouselämään. Siksi sekä julkisen vallan että eri etupiirien tulee olla ratkaisujen valmistelussa ja päätöksenteossa mukana.

Keskusjärjestöjen tekemillä tulopoliittisilla puiteratkaisuilla voidaan edelleen parhaiten sopia reaaliansioita ja vakaata talouskehitystä puolustavasta linjasta. Näihin raameihin tulee sisältyä se, että samasta tai samanarvoisesta työstä maksetaan samojen perusteiden mukaista palkkaa yrityksestä, työnantajasta, sukupuolesta tai sopimusalasta riippumatta samoin kuin se, että jälkeenjääneiden alojen ansiotasoa nostetaan muita enemmän. Koulutus, työn vastuullisuus ja muut vastaavat tekijät on otettava riittävästi huomioon palkan perusteina.

Työehtosopimusten liitto-, ammattiala- ja työpaikkakohtaiselle soveltamiselle tulee olla riittävät järjestely- ja sopimusvarat. Niiden turvin voidaan parhaiten toteuttaa pienryhmien ja yksityisten työntekijäin kohdalla oikeudenmukaista palkkausta.

Erityisesti julkisten alojen virkaehto- ja työehtosopimuksiin kaivataan eniten ja pikimmin tässä suhteessa nykyistä joustavampia menetelmiä.

Kiinteäpalkkaisille aloille on saatava nykyistä pitävämmät takeet sovitun ansiokehityksen säilymisestä sekä löydettävä menetelmät sopimuskaudella ilmenneiden vinoutumien korjaamiseksi.

Työsuhde

Työntekijän ja työnantajan välisen suhteen tulee perustua molemminpuoliseen ihmisyyden kunnioittamiseen. Kummankin osapuolen tulee avoimesti, rehellisesti ja vilpittömästi noudattaa voimassa olevia lakeja ja sopimuksia. Niin menetellen parhaiten turvataan häiriötön työrauha, joka on kaikkien osapuolten etujen mukaista.

Työsuhdetta ja virkasuhdetta koskevissa säädöksissä ja sopimuksissa olisi päästävä sellaiseen selkeyteen, että työrauhaa häiritsevät tulkintaerimielisyydet jäävät mahdollisimman vähiin eivätkä anna tilaisuuksia tahallisiin virhetulkintoihin.

Irtisanomissuojan ja neuvottelujärjestelmien osalta olisi päästävä niin yksityisillä kuin julkisillakin aloilla mahdollisimman suureen yhdenmukaisuuteen.

Erimielisyyksiä koskevat neuvottelut ja mahdolliset oikeudenkäynnit tulee hoitaa niin, että jokainen osapuoli tulee ennen ratkaisuja varmasti kuulluksi ja saa käyttöönsä kaiken tarvittavan asiantuntija-avun.

Työtaisteluun turvautuminen on yksi hyväksyttävä pelisääntöjen mukainen keino edunvalvonnassa. Tarvetta sen käyttöön on kuitenkin vähennettävä pitämällä arvossa luotettavuutta, puolueettomuutta ja ehdotonta oikeudenmukaisuutta syntyneitä erimielisyyksiä ratkottaessa.

Työntekijöiden osallistuminen

Ihmistyö ja ihmisen suorituspanos on työelämässä vastaisuudessakin niin keskeinen muiden tuotannontekijäin rinnalla, että sen tulee saada arvoaan vastaava, tunnustettu asema työelämässä.

Työntekijöiden on saatava mahdollisuus vaikuttaa suoraan lähimpään työympäristöönsä ja heille on turvattava osallistuminen siihen liittyviin päätöksiin.

Taloudellista osallistumista tulee kehittää laajentamalla yritysten omistuspohjaa ja talousvastuuta yritysten sisällä. On tehtävä mahdolliseksi järjestelmä, joka on yrityskohtainen, perustuu vapaaehtoisuuteen sekä turvaa kaikille työelämässä mahdollisuuden osallistua siihen niin halutessaan.

III TYÖN YHTEISÖLLISYYS

Työpaikka yhteisönä

Ihmisen perustarpeisiin kuuluu yhteisöllisyys; tunnemme kuuluvamme yhteen muiden ihmisten kanssa. Kodin, työn, harrastusten ja lähiympäristön ihmissuhteiden kautta liitymme osaksi laajempaa yhteisöä ja viime kädessä koko yhteiskuntaa.

Työn yhteisöllistä merkitystä on vahvistettava. Ihmisten on voitava kokea tekevänsä työtä paitsi itsensä myös koko yhteisön hyväksi. Työ ja työympäristö tulee järjestää niin, että ne tukevat työpaikan sosiaalisia suhteita. Ihmissuhteiden vaikutus työviihtyvyyteen ja työmotivaatioon on otettava huomioon työtehtäviä järjestettäessä.

Yhteisöllisyyteen ja yhteivastuuseen kuuluu huolenpito muista ihmisistä. Työelämästä ei saa tulla voittajien ja häviäjien kilpakenttää. Jokaisella tulee olla oikeus ja mahdollisuus kykyjensä mukaiseen työhön. Työ- ja muusta yhteiskuntaelämästä syrjäytyminen esimerkiksi pitkäaikaisen työttömyyden takia on estettävä.

Työkyky, työn laatu ja työaika

Tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden toteuttamiseksi työelämässä huonompiosaisten asemaa on parannettava. Erityistä huomiota on kiinnitettävä raskasta ja kuluttavaa työtä tekevien, pienipalkkaisten, ikääntyvien ja vammaisten työntekijöiden työolojen kehittämiseen ja ansiomahdollisuuksien parantamiseen.

Elinaikainen työaika on tehtävä nykyistä joustavammaksi tarjoamalla erilaisia mahdollisuuksia koulutuksesta työelämään siirtymiseen, työelämästä poissaoloon ja eläkkeellesiirtymiseen.

Työaikaa lyhennettäessä on otettava huomioon esimerkiksi työn kuormittavuus ja kuluttavuus, työ- ja perhe-elämän yhteensovittaminen sekä tarve jatkuvaan koulutukseen ammattitaidon ylläpitämiseksi. Uusien työaikajärjestelyjen yhteydessä on taattava työntekijöiden työsuhde- ja sosiaaliturva.

Työ ja perhe

Työ vaikuttaa keskeisesti perheen toimintaedellytyksiin ja hyvinvointiin. Työtä ei saa erottaa muusta elämästä omaksi kokonaisuudekseen. Työ- ja perhe-elämän yhteensovittamista on helpotettava perheen tarpeisiin sopivilla työaikajärjestelyillä. Perhe-elämän kannalta erityisen hankalia ovat vuorotyö ja muuten epämukavat työajat. Tämän vuoksi pienten lasten vanhemmille ja yksinhuoltajille on pyrittävä järjestämään mahdollisuus päivätyöhön. Työaikaratkaisujen on turvattava sekä naisille että miehille mahdollisuus säädellä työaikaansa perheen tarpeiden mukaan. Työajan tulee muotoutua ensisijaisesti ihmisen ja perheen elähtökohdista.

Työntekijällä tulee olla oikeus halutessaan siirtyä osa-aikatyöhön nykyisessä työpaikassaan ja työtehtävässään henkilökohtaisista syistä, kuten lasten hoidon, opiskelun, työkyvyn heikkenemisen tai ikääntymisen takia. Hänelle on turvattava myös lakiin perustuva oikeus siirtyä takaisin kokoaikatyöhön niin halutessaan. Osa-aikatyöntekijän sosiaali- ja työsuhdeturva sekä muut työsuhteeseen liittyvät etuudet on järjestettävä oikeudenmukaisesti.

Työ ja tasa-arvo

Työelämään ja työaikaan kohdistuvat ratkaisut on tehtävä sukupuolten tasa-arvon pohjalta. Kansalaisten oikeus työhön ja toimeentuloturvaan työttömyyden varalta on toteutettava perhesuhteista ja taloudellisista suhdanteista riippumatta. Koulutuksen, ammatinvalinnan ohjauksen ja tiedotuksen avulla on poistettava perinteinen jako miesten ja naisten ammatteihin. Työhönotossa ei työntekijän sukupuolella saa olla mitään merkitystä.

Työterveys ja työsuojelu

Ympäristön terveyshaitat on vähennettävä niin pieniksi, kuin se on käytännössä mahdollista. Työsuojelulliset ja terveydelliset vaatimukset tulee ottaa keskeisesti huomioon jo työtiloja, koneita ja laitteita suunniteltaessa ja rakennettaessa. Tuotantoa on kehitettävä niin, että työolot ja työympäristö eivät vaaranna ihmisten fyysistä ja henkistä terveyttä ja hyvinvointia. Työsuojelukoulutusta työpaikoilla on lisättävä erityisesti nuorten ja uusien työntekijöiden kohdalla.

Työsuojelun päämääränä on oltava työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden turvaamisen ohella työviihtyvyyden lisääminen ja työn sisällöllinen kehittäminen. Erityistä huomiota on kiinnitettävä työssä ja työympäristössä esiintyviin henkisiin kuormitustekijöihin ja ihmissuhteisiin työpaikalla. Työsuojelun lähtökohtana on oltava ihmisen kokonaisvaltainen terveys. Henkisen työsuojelun merkitystä on korostettava työelämän muutoksessa.

Teknologiaa on sovellettava niin, että vältytään työntekijöiden eristymiseltä ja työsuoritusten yksipuolistumiselta. Vaarallisia ja raskaita työtehtäviä on voitava vähentää ja lisätä mahdollisuuksia monipuoliseen ja luovaan työhön. Emme saa alistua teknologian passiivisiksi käyttäjiksi. Työntekijöiden on voitava osallistua työpaikalla tapahtuvien muutosten suunnitteluun ja päätöksentekoon.

Työsuojelun ja työterveyshuollon organisointia ja hallintoa on selkeytettävä. Paikallisille hallintoelimille ja työsuojeluhenkilöstölle on annettava riittävästi toimi- ja ratkaisuvaltaa. Kaikki työelämässä mukana olevat on saatettava yhtenäisen työsuojelun ja työterveyshuollon piiriin.

IV TYÖ JA ITSENSÄ KEHITTÄMINEN

Työ on ihmisen tärkein yhteiskunnallisen osallistumisen muoto. Pieniin osiin jaetussa tuotantoprosessissa ihminen vieraantuu työnsä tuloksista eikä pysty hahmottamaan kokonaisuutta, johon hänen työnsä liittyy. Työmenetelmiä on kehitettävä niin, että ihminen voi työssään yhdistää ajattelun, taidon ja tekemisen. Ihmisen on voitava kehittää luovia kykyjään myös työssään. Ihminen on työhönsä tyytyväinen kokiessaan työn mielekkääksi, hyödylliseksi ja työn iloa sisältäväksi.

Itsensä kehittäminen on läpi elämän jatkuvaa omaehtoista toimintaa. Jokaiselle halukkaalle on taattava jatkuva mahdollisuus ja taloudelliset edellytykset itsensä kehittämiseen ja taitojensa kartuttamiseen jokapäiväisen työnsä ohella, ilman työmahdollisuuksien menettämisen uhkaa.

Koulutuksen avulla on kyettävä sopeutumaan teknologian muutoksen mukana syntyviin uusiin tilanteisiin työelämässä. On painotettava ammatillisen koulutuksen laaja-alaisuutta. Jokaiselle halukkaalle on turvattava mahdollisuus ammatilliseen täydennys-, jatko- ja uudelleenkoulutukseen.

Osittain työesteisille, vajaan työkyvyn ja puutteellisen ammattitaidon omaaville on riittävien edellytysten turvaaminen kouluttamiseen välttämätöntä. Sen turvin heillekin luodaan mahdollisuus ihmisarvoiseen, mielekkääseen elämään.

Työ ja siitä saadut kokemukset heijastuvat myös vapaa-aikaan. Yksitoikkoisessa ja epäitsenäisessä työssä ihminen ei opi taitoja, jotka auttavat häntä käyttämään vapaa-aikaansa kehittävästi. Vapaa-aikana tulee olla mahdollisuus lepoon, rentoutumiseen, itsensä kehittämiseen ja ihmissuhteiden hoitoon.

V HUOMISPÄIVÄN AY-LIIKE

Ay-liikkeen on tunnettava oma vastuunsa yhteisestä tulevaisuudestamme. Sen on jatkettava omalta osaltaan korvaamatonta työtään jäsenkuntansa etujen ajajana ja yhteiskuntamme tarpeellisena uudistusvoimana. Työmarkkinajärjestöjen on kyettävä uudistumaan, jotta ne voisivat pysyä mukana yhteiskunnan muutoksissa.

Päätöksenteko

Päätöksenteko työmarkkinajärjestöissä on liiaksi keskittynyt. Työntekijöiden todellisia vaikutusmahdollisuuksia omissa järjestöissään on parannettava. Keskeisimmistä asioista on päätettävä jäsenäänestyksellä. Johtoelimet on valittava suhteellisilla vaaleilla. Ehdokasasettelua on yksinkertaistettava ja toimitsijavaltaisuutta on rajoitettava.

Ay-liikkeen johdon ahdas puoluepoliittinen ajattelu on vieraannuttanut palkansaajia omista järjestöistään. Työtätekevien vastakkaisasettelu ammatin tai poliittisen mielipiteen perusteella on lopetettava. Ay-liike ei saa olla minkään poliittisen puolueen jatke, vaan jäsenistönsä näkemyksiä kuunteleva ja toteuttava painostusryhmä.

Ammattiyhdistysliikkeen varainkäytön n oltava avointa ja julkista. Varainkäyttöä on suunnattava jäsenkunnan oman toiminnan tukemiseen.

Edunvalvonta

Ay-liikkeen tulee toiminnassaan keskittyä nykyistä enemmän varsinaisiin edunvalvontatehtäviin. Ay-liikkeen on koulutustoiminnallaan lisättävä työntekijöiden valmiuksia vaikuttaa työhönsä ja työyhteisänsä kehittämiseen.

Työmarkkinajärjestöt vastaavat työelämän sääntelystä keskinäisellä sopimustoiminnalla ja sen valvomisella. Valtiovallan tehtävänä on vastata lainsäädännöstä, hallinnosta ja valvonnasta.

On tärkeää, että palkansaajat myös tulevaisuudessa järjestäytyvät omiin ammattijärjestöihinsä ja osallistuvat aktiivisesti niiden toimintaan. Etujärjestöjen tulee kuitenkin toimia yhteisvastuullisesti ottaen huomioon toimiensa välittömät ja välilliset vaikutukset ihmisten elämään, elinympäristöön ja koko yhteiskuntaan. Niiden on tunnettava vastuunsa myös niistä ihmisistä, jotka joko omien edellytystensä tai muista syistä eivät pysty vastaamaan muuttuvien olosuhteiden asettamiin haasteisiin. Näin toimiessaan ammattijärjestöt saavat parhaiten myös jäsentensä tuen ja riittävän itsenäisyyden suhteessa muuhun yhteiskuntaan.