VIRKAMIEHISTÖ
HALLINTOKONEISTO
MAAKUNTAITSEHALLINTO

KESKUSTAPUOLUEEN VIRKAMIESOHJELMA

Hallintokoneisto

Ripeä teknillinen kehitys ja poliittisen kansanvallan toteuttaminen on lisännyt mahdollisuuksia asettaa ja toteuttaa uusia yhteiskuntapoliittisia tavoitteita. Suunnitelmien laatiminen ja yhteisesti sovittujen päämäärien toteuttaminen kuuluu lähinnä hallintokoneistolle, jonka merkitys yhteiskunnan kehittyessä lisääntyy. Hallintokoneiston on kyettävä mukautumaan muuttuviin oloihin ja tehostamaan toimintaansa, sillä kaiken hallinnon ensisijaisena tehtävänä on kansalaisten ja heidän yhteisten pyrkimystensä palveleminen. Hallinnon tehtävä on myös kansanvaltaisessa yhteiskunnassa välttämätön ja arvokas; selvää on että vielä havaittavissa olevat virkavaltaisen ajattelutavan jäännökset on poistettava.

Julkiselle yhteisölle esitetään yhä uusia vaatimuksia palvelusten parantamiseksi ja tehostamiseksi. Näiden vaatimusten noudattaminen merkitsee tavallisesti myös uusien virkamiesten ottamista uusia tai laajentuneita tehtäviä suorittamaan. Virkamiehistön kasvu liittyy näin ollen saumattomasti yhteiskunnan tarjoamien palvelusten kasvuun. On kuitenkin pidettävä huolta siitä, että virkamieskoneistoa ei tarpeettomasti lisätä sekä että työteho säilytetään korkealla rationalisointitoimenpitein.

Kun kansanvaltaisten edustuselinten ja maan poliittisen johdon ratkaisut perustuvat olennaisesti hallintokoneiston suorittamille valmisteluille, on koko yhteiskunnan kehityksen kannalta tärkeää, että hallintokoneistoon saadaan korkeatasoisia virkamiehiä. Virkamiesten taloudelliset oikeudet olisi järjestettävä siten, että julkisilla yhteisöillä on mahdollisuus käyttää hyväkseen nykyistä enemmän asiantuntemusta ja ammattitaitoa. Palkkauksen tulisi olla oikeassa suhteessa virkamiehen kykyyn, ammattitaitoon, työn laatuun sekä virkaan kuuluvaan vastuuseen. Kun maamme kaikilla alueilla tarvitaan riittävästi päteviä ja kelvollisia virkamiehiä, virkamiesten saamiseksi syrjäisemmille seuduille ja muutenkin hallinnon desentralisoinnin käynnistämiseksi olisi palkkauksessa suosittava niitä virkamiehiä, jotka toimivat vaikeammissa oloissa kehitysalueilla. Sen vuoksi nykyisestä kalliinpaikanlisäjärjestelmästä on vähitellen luovuttava ja sensijaan laajennettava syjäseutulisäjärjestelmää.

Valtio käyttää lisääntyvässä määrin eri tehtävien hoidossa apunaan muita yhteisöjä. Omia tuotannollisia tehtäviään varten valtio on perustanut osakeyhtiöitä ym. yhteisöjä. Tähän järjestelmään on päädytty kokemuksen perusteella. Olisi kuitenkin tärkeää tutkia, voitaisiinko ja miten siirtää entistä suurempi osa hallintoviranomaisten tehtävistä osakeyhtiöille ja muille yhteisöille, jotka voisivat hoitaa tehtävät joustavammin ja tarkoituksenmukaisemmin. Samalla olisi tutkittava, miten tällaisten yhteisöjen johdossa toimivien henkilöiden toimivalta ja vastuu yhteiskunnallisten tehtävien suorittajana olisi sopivimmin järjestettävä.

Virkamieskuntamme kaipaa uudistamista. Jos virkasuhde uudistettaisiin siten, että se muuttuisi joustavammaksi ja lähestyisi yksityisoikeudellista työsuhdetta, hallintokoneisto saattaisi nykyistä paremmin sopeutua yhteiskunnan kehitykseen ja sen organisaatiota voitaisiin uudistaa tarkoituksenmukaisella tavalla. Asioista päättäville poliittisille elimille on tärkeää, että virkamiehet noudattavat asioiden valmistelussa ja päätösten toimeenpanossa puolueettomuutta, koska vain siten tehdään monipuolisesti valmisteltuja päätösehdotuksia ja sovelletaan päätöksiä kaikkiin kansalaisiin yhtäläisesti. Näistä syistä olisi virkamiesoikeutta uudistettaessa pidettävä huoli siitä, että virkamies voi säilyttää toiminnalleen välttämättömän riippumattomuuden.

Virkamiesten koulutus- ja jatkokoulutustoiminta olisi perusteellisesti uudistettava silmällä pitäen niitä tehtäviä, joita virkamiehet joutuvat tulevina vuosikymmeninä suorittamaan. Erityistä huomiota olisi kiinnitettävä yhteistoiminta- ja suunnittelutehtäviin.

Maakuntahallinto

Suomi jakaantuu moniin alueellisiin yksiköihin, joista toiminnallisesti voimakkain kuntien ohella on talousaluejakoon pohjautuva nykymaakunta. Vertailtaessa maakuntien ominaisuuksia ja niiden asukkaiden elämismahdollisuuksia on viime vuosina tultu tietoiseksi niiden kehitysmahdollisuuksien ja elämänalojen erilaisuudesta, joiden mukaisesti myös valtiovallan alueelliset tukitoimenpiteet on sovellettava. Monimuotoinen kuntainliittojärjestelmä on hallinnollisesti erittäin hajanainen, eikä anna mahdollisuuksia kustannusten jaossa ottaa huomioon kuntien erilaista taloudellista asemaa.

Alueellinen erilaisuus ja omaleimaisuus edellyttävät eri maakunnissa kunkin maakunnan tarpeisiin soveltuvia ratkaisuja, joista päättämiseen maakunnan asukkaiden tulisi tehokkaasti vaikuttaa. Kehitys näyttää kulkevan siihen suuntaan, että maamme väkirikkaimmatkin kunnat havaitsevat välttämättömäksi toimia yhteistoiminnassa naapurikuntien ja koko maakunnan kanssa. Maakunnasta on tosiasiallisen merkityksensä johdosta useilla aloilla muodostunut monipuolinen hallintoyksikkö, mutta sillä ei ole vielä kansanvaltaisesti valittua edustuselintä, joka voisi tehdä koko maakuntaa koskevissa asioissa päätöksiä maakunnan asukkaiden nimissä. Maakuntia hallinnoidaan, ne eivät itse hallitse itseään.

Maakunnan hallinto olisi monilla aloilla järjestettävä ylempiasteisen itsehallinnon pohjalle, joka olisi toteutettava läänien alueita vastaavien maakuntien puitteissa. Maakunnan asukkaat valitsisivat maakunnan päätösvaltaa käyttämään maakunnanvaltuuston; hallintotehtävistä huolehtisi maakunnanvaltuuston valitsema maakunnanhallitus. Maakuntaitsehallinto merkitsisi kansanvallan laajentamista ja sitä voitaisiin ensi alkuun toteuttaa niissä maakunnissa, jotka olisivat siihen vapaaehtoisuuden pohjalta halukkaita. Maakunnan tehtävänä olisi huolehtia niistä kysymyksistä, joita ei toistaiseksi hallinnoida koko maakunnan tasolla, so. opetus- ja yleensä sivistyshallinnosta kokonaisuudessaan, kaavoituksesta, matkailusta, maiseman-, vesien- ja luonnonsuojelusta, eräistä sosiaalihuollon tehtävistä jne. Mikäli maakuntaitsehallinto osoittautuu onnistuneeksi, sen hallinnoitavaksi voitaisiin jättää esimerkiksi terveyden- ja sairaanhoito.

Läänien eli maakuntien kehitystä voitaisiin nopeuttaa muuttamalla muiltakin osin hallintokoneistoamme tulevaisuuden vaatimuksia vastaavaksi. Lääninhallituksista olisi tehtävä toimialaltaan laajemmat ja järjestysmuodoltaan nykyistä voimakkaammat valtiohallinnon viranomaiset. Tällöin luotaisiin edellytyksiä keskushallinnon toimivallan ja tehtävien siirtämiseen maakuntaportaaseen eli hallinnon desentralisoimiseen, mitä hallintotehtävien lisääntyminen ja riittävän tehokkaiden läänin hallintokeskusten muodostaminen välttämättä edellyttävät.