Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.tuni.fi/pohtiva/ohjelmalistat/KESKP/265

Keskustapuolue

Keskustapuolueen yleisohjelma


  • Puolue: Keskustapuolue
  • Otsikko: Keskustapuolueen yleisohjelma
  • Vuosi: 1974
  • Ohjelmatyyppi: yleisohjelma

KESKUSTAPUOLUEEN YLEISOHJELMA

Hyväksytty Seinäjoen puoluekokouksessa 7.-9.6.1974

SISÄLTÖ

1. IHMINEN JA YHTEISKUNTA

2. YHTEISKUNNALLINEN JÄRJESTELMÄ
a) Valtiojärjestelmä
b) Talousjärjestelmä

3. HALLINTO
a) Valtionhallinto
b) Maakuntaitsehallinto
c) Kunnallinen itsehallinto

4. TURVALLISUUSPOLITIIKKA
a) Ulkopolitiikka
b) Puolustuspolitiikka

5.TALOUSPOLITIIKKA
a) Työ- ja tulopollitiikka
b) Maa- ja metsätalous
c) Teollisuus- ja palveluelinkeinot
d) Julkinen talous

6. SOSIAALIPOLITIIKKA
a)Sosiaalivakuutus
b) Perhe- ja väestöpolitiikka
c)Sosiaalipalvelukset
d)Asuntopolitiikka
e)Terveyspolitiikka
f)Työsuojelu

7. KULTTUURIPOLITIIKKA
a) Koulutus
b) Tiede ja ylin opetus
c) Taide
d) Joukkotiedotusvälineet
e) Vapaa-aika ja ihmisen elinympäristö
f) Vapaa sivistystyö ja aikuiskasvatus
g) Liikuntapolitiikka

8. KIRKKOPOLITIIKKA

9. IHMISYYDEN YHTEISKUNTAAN

KESKUSTAPUOLUEEN YLEISOHJELMA

Hyväksytty Seinäjoen puoluekokouksessa 7.-9.6.1974

1. Ihminen ja yhteiskunta

Yhteiskunta on ihmistä varten. Ihmisyyden kehitystarve ja sen edellytykset on pantava kaiken yhteiskunnallisen ja valtiollisen uudistamisen pohjaksi. Ihmisten moninaiset sosiaaliset, henkiset ja aineelliset tarpeet on otettava yhteiskuntaa kehitettäessä huolellisesti ja tasapainoisesti huomioon. Jokainen tarvitsee riittävien aineellisten elinehtojen lisäksi henkisiä virikkeitä ja mahdollisuuksia persoonallisuutensa kehittämiseen. Ihminen tarvitsee myös turvallisuutta luovia ja elämää rikastuttavia kiinteitä ihmissuhteita.

Sivistyksellistä, sosiaalista ja taloudellista tasa-arvoisuutta on edistettävä. Jokaisella on oltava yhtäläiset mahdollisuudet saada taipumustensa ja toivomustensa mukaista koulutusta sekä ammattitaitonsa ja edellytystensä mukaista ja oikeudenmukaisesti palkattua työtä. Miesten ja naisten tasa-arvoisuudessa ilmenevät puutteet on poistettava ja kansalaisten yhdenvertaisuus lain edessä on toteutettava. Keskustapuolue toimii sellaisen yhteiskunnan luomiseksi ja säilyttämiseksi, jossa toteutuvat Ihmisen perusoikeudet: oikeus vapauteen ja turvallisuuteen, ajatuksen. sanan, uskonnon ja omantunnon vapaus sekä kokoontumis- ja yhdistymisvapaus.

Maan eri osien tasapainoiseksi kehittämiseksi, kansalaisten toimeentulon turvaamiseksi sekä puhtaan, viihtyisän ja turvallisen elinympäristön takaamiseksi on harjoitettava voimakasta aluepolitiikkaa.

Hyvän ihmiselämän perusta on yhteiskunta, joka voi toimia elinkelpoisessa ja turmeltumattomassa ympäristössä. Läheisyys luontoon kuuluu erottamattomasti viihtyisään ja terveelliseen elinympäristöön. Kaikkien ihmisten on päästävä siitä osallisiksi. Elinmpäristömme suojeleminen ja parantaminen, luonnon tasapainon säilyttäminen, luonnonvarojen riittävyys ja yhteiskuntakehityksen alueellinen tasapainoisuus on otettava kaikessa päätöksenteossa huolellisesti huomioon. Elinympäristöömme kuuluu myös sosiaalinen ympäristö: suhteet toisiin ihmisiin. Yhteiskuntaa on kehitettävä siten, että ihmiselle välttämättömät luonnolliset ja läheiset ihmissuhteet perhepiirissä, työpaikoilla ja naapurusten kesken tulevat turvatuiksi.

Keskustapuolue haluaa tasoittaa eri väestöryhmien välisiä eturistiriitoja. Keskustapolitiikka hyväksyy moniarvoisuuden ja suhtautuu suvaitsevasti toisin ajatteleviin sekä pyrkii saamaan aikaan yhteistoimintaa kaikkien ryhmien kesken. Kun keskustapuolueen johtavana tavoitteena on yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden toteuttaminen, puolue pyrkii tehokkaasti parantamaan taloudellisesti, sosiaalisesti ja sivistyksellisesti jälkeenjääneiden ryhmien asemaa ja estää uusien sellaisten ryhmien syntymisen.

Ruotsinkielisen vähemmistön sivistystarpeista on huolehdittava tasavertaisesti pääväestön kanssa ja heille on suotava mahdollisuuksien mukaan mahdollisuus käyttää äidinkieltään muun muassa asioidessaan kunnan ja valtion viranomaisten kanssa. Ulkomailla asuvien suomalaisten sivistyksellisistä yhteyksistä kotimaahan on huolehdittava ja heidän tasa-arvoisuuspyrkimyksiään edistettävä. Saamelaisvähemmistön vanhat oikeudet on tunnustettava ja annettava saamen kulttuurille mahdollisuus kehittyä omalta perinteiseltä pohjaltaan. Mustalaisten asemassa iImenevät epäkohdat on poistettava.

Keskustapuolueen mielestä talouspolitiikkaa on hoidettava siten, että suomalaisten ei ole pakko etsiä toimeentuloa ulkomailta ja että ei synny tarvetta ulkomaisen vierastyövoiman käyttöön.

Keskustapuolue asettaa laillisuuden noudattamisen kaiken toimintansa perustaksi. Erioikeuksien syntymistä ei ole sallittava ja lakia on sovellettava samalla tavalla kaikkiin kansalaisiin.

Yksilön on yhteiskunnan jäsenenä kunnioitettava toisten ihmisten oikeuksia, noudatettava lakia ja täytettävä yhteiskunnan hänelle asettamat velvoitukset.

2. Yhteiskunnallinen järjestelmä

a) Valtiojärjestelmä

Keskustapuolue kannattaa Suomen valtiosäännössä määriteltyä kansanvaltaista valtiollista järjestelmää jonka puitteissa erilaiset mielipidesuunnat voivat vapaasti järjestäytyä poliittisiksi puolueiksi. Vallitsevien arvojen ja yhteiskunnan olosuhteiden voimakas muuttuminen valtiosääntömme luomisen jälkeen edellyttää valtiosäännön uudistamista. Uuden valtiosäännön tulee rakentua sellaisille yleisperiaatteille, jotka mahdollistavat yhteiskunnan jatkuvan uudistumisen muuttuvissa oloissa.

Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Kansan välittömän vallankäytön lisäämiseksi tasavallan presidentin vaalijärjestelmä on muutettava välittömäksi kansanvaaliksi, maakuntaitsehallinto on toteutettava ja on pyrittävä käyttämään neuvoa-antavaa kansanäänestystä tärkeissä yhteiskunnallisissa kysymyksissä sekä tutkittava kansanvaalin muut käyttömahdollisuudet.

Lainsäädäntövaltaa käyttää eduskunta yhdessä tasavallan presidentin kanssa. Toimeenpanovalta kuuluu presidentille ja eduskunnan luottamusta nauttivalle hallitukselle. Eduskunnan on tehokkaasti valvottava toimeenpanovallan käyttöä ja eduskunnan työskentelymahdollisuuksia on parannettava. Kaikilla eduskunnassa edustettuna olevilla valtiosääntöä noudattavilla puolueilla on yhtäläinen oikeus osallistua hallitusvallan käyttöön.

Tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat tuomioistuimet. Niiden toiminnan ylimpänä tavoitteena on oltava kansalaisten oikeusturvan ja tasa-arvon suojeleminen ja jatkuva kehittäminen. Oikeusturvaan on sisällytettävä kaikki heikomman tarvitsema suoja vahvempaa vastaan, myös kansalaisen suoja yhteiskunnan, sen virkakoneiston ja mahtijärjestöjen mielivaltaa vastaan. Siksi on hallitusmuodon mukainen tuomioistuinten ja tuomarien riippumattomuus turvattava myös oikeuslaitosta uudistettaessa. Samalla on kehitettävä kansalaisten mahdollisuuksia osallistua välittömästi tuomiovallan käyttöön.

Keskustapuolue voi olla edustettuna hallituksessa ja tukea sitä, jos hallituksen ohjelma ja toiminta ovat sopusoinnussa puolueen periaatteiden kanssa. Keskustapuolue pyrkii omalta osaltaan myötävaikuttamaan mahdollisimman laajapohjaisten parlamentaaristen hallitusten muodostamiseen.

b) Talousjärjestelmä

Keskustapuolueen käsityksen mukaan talouselämän perustana tulee olla pienyritteliäisyys sekä maataloudessa että muilla yritystoiminnan lohkoilla. Pääomien ja sitä kautta taloudellisen päätäntävallan keskittymistä on vastustettava. Hajauttaminen lisää yritystoiminnan joustavuutta ja kansanvaltaisuutta. Talouselämän perustana tulee olla yksityiseen omistusoikeuteen perustuva yritteliäisyys, mutta yhteiskunnan on omilla toimenpiteillään huolehdittava siitä, että kehitys talouselämän piirissä vastaa yhteisesti hyväksyttyjä yhteiskunnallisia tavoitteita. Niissä osissa maatamme ja talouselämäämme, joissa tuotantotoiminta riskialttiuden tai suuren tuotantopääomantarpeen tai muun vastaavan syyn vuoksi ei pysty riittävästi kehittymään on valtiovallan toimenpitein kehitettävä yritteliäisyyttä, joko ohjaamalla pääomia tai perustamalla valtiojohtoisia yrityksiä. Talouselämän tasapainoinen kehittäminen edellyttää sekä kansan omatoimisuutta että yhteiskunnan aktiivista myötävaikutusta.

Taloudellisen demokratian edelleen laajentamiseksi on pyrittävä luomaan kansanvaltaisesti hallittuja, kansalaisten oma-aloitteiseen ja omavastuiseen toimintaan perustuvia taloudellisia yrityksiä. Kansanvaltaisella osuustoiminnalla on tässä keskeinen tärkeä tehtävä. Samassa tarkoituksessa on yhteiskunnan toimenpiteillä tuettava kehitystä, joka tarjoaa kansalaisille edellytyksiä itsenäiseen toimintaan sekä luo perustan työntekijöiden tai toimihenkilöiden vaikutusvallan, osallistumisen ja vastuun lisäämiselle yritystoiminnassa. Suuryhtiöille, raha- ja vakuutuslaitoksille sekä muille pääomayhtymille kertyvien säästöpääomien ohjautumisesta on huolehdittava kansantalouden ja yhteiskunnan kokonaisetujen mukaisesti.

3. Hallinto

Yhteiskunta asettaa kehitykselleen päämääriä ja toteuttaa niitä hallinnon avulla. Yhteiskunnallinen päätöksenteko on pidettävä tiukasti kansan valitsemien luottamusmiesten käsissä. Yhteiskuntasuunnittelu on apuväline, jonka avulla luottamusmiehet voivat varmistua siitä, että tehtävät ratkaisut muuttuvissa oloissa vastaavat kansalaisten tahtoa.

Kansanvaltainen valvonta on ulotettava koko hallintokoneistoon. Suunnittelun ja hallinnon julkisuutta sekä kansanvaltaisuutta on lisättävä myös valmisteluvaiheessa. Paikallinen ja ammatillinen asiantuntemus on varmistettava suunnittelussa. Aluepoliittiselle suunnittelulle tulee antaa keskeinen sija yhteiskuntasuunnittelussa.

Kansalaisten oikeusturvaa on lisättävä. Erityisesti oikeushallintoa uudistettaessa on pyrittävä lisäämään tasa-arvoisuutta ihmisen mahdollisuuksissa käyttää oikeuspalveluja, eikä oikeusturva sai jäädä varallisuudesta riippuvaksi. Yhteiskunta ei saa myöskään perusteettomasti rajoittaa ihmisten vapautta.

Hallinnon palvelusten saatavuutta on parannettava. Tällöin on noudatettava ehdotonta tasapuolisuutta. Erityisesti vähävaraisten ja haja-asutusalueilla asuvien asema on turvattava.

Hallinnon virkavaltaisuus on poistettava. Valtion keskushallinnon kasvattaminen lisää byrokratiaa ja kaventaa täten kansanvaltaa, oikeusturvaa ja palvelusten saatavuutta.

a) Valtionhallinto

Valtionhallinnon organisaatiota ja työmenetelmiä on jatkuvasti parannettava, jotta hallinto voisi menestyksellisesti suorittaa sille kuuluvat tehtävät mahdollisimman pienin kustannuksin. Eri hallinnonaloilla tulee tehtäviä mahdollisimman paljon siirtää alueellisille ja paikallisille viranomaisille. Keskusvirastojen asema tulee tarkistaa sekä suhteessa ministeriöihin että erityisesti alueelliseen- ja paikallishallintoon. Valtion keskushallintoa on hajasijoitettava siirtämällä pääkaupungin ulkopuolelle, ennen muuta kehitysalueille, ne valtion virastot ja laitokset, joiden ei välttämättä tarvitse toimia Helsingissä.

Valtion läänin- ja piirihallintoa on kehitettävä. Niille hallinnonaloille ja toiminnoille, joilta puuttuu alueellinen hallinto, on sellainen luotava joko valtionhallinnon tai maakuntaitsehallinnon yhteyteen. Tämä ei kuitenkaan saa tapahtua kuntien ja valtion paikallishallinnon kehittämisen kustannuksella.

Valtion paikallishallinnon uudistamispyrkimyksissä on tarkoin otettava huomioon olosuhteet valtakunnan eri osa-alueilla. Hallinnon palvelusten tasapuolista saatavuutta heikentävä paikallishallinnon keskittäminen on myös työvoimapoliittiset näkökohdat huomioon ottaen estettävä.

b) Maakuntaitsehallinto

Valtion keskushallinnon ja kuntien välille on luotava yhtenäisiä talousalueita käsittävä maakuntaitsehallinto. Se lisää kansanvaltaa antamalla maakunnan asukkaille mahdollisuuden itse päättää maakuntaa koskevista asioista. Maakuntaitsehallintoa toteutettaessa on huolehdittava siitä, että käytettävissä olevat voimavarat eri maakunnissa ovat tasavertaiset ja että maakuntien asukkaat eivät tästä huolimatta joudu veronmaksajina eriarvoiseen asemaan. Maakuntaitsehallinnon toteuttaminen ei saa lisätä verorasitusta.

Maakuntaitsehallinnolle tulee siirtää mahdollisimman paljon tehtäviä valtion keskushallinnolta ja lääninhallinnolta. Lisäksi maakuntaitsehallinnon tulee huolehtia eräistä sellaisista ylikunnallisista tehtävistä, jotka nyt hoidetaan kuntainliittojen avulla. Maakuntaitsehallinnolle olisi keskitettävä maakunnan taloudellisen ja henkisen kehittämisen johto, erityisesti maakunnan yhteiskuntapoliittinen suunnittelu. Maakuntaitsehallinnon toimialaan tulisi kuulua ainakin opetus- ja sivistystoimen, terveyden- ja sairaanhoidon sekä sosiaalihuollon alueelliset tehtävät.

c) Kunnallinen itsehallinto

Kunnallinen itsehallinto on kansanvaltaisen yhteiskuntajärjestelmämme kulmakiviä. Historialliseen kehitykseen nojautuen se tarjoaa jatkuvasti parhaan mahdollisuuden paikallishallinnon toteuttamiselle. Kunnallista itsehallintoa on sen vuoksi lujitettava, sen kansanvaltaisia periaatteita vahvistettava ja sen rajoja valtionhallintoon nähden selvennettävä. Kunnallislainsäädännön kokonaisuudistuksessa on erityisesti pidettävä silmällä, miten kunnan asukkaiden ja kunnallisten luottamusmiesten harrastusta, mielenkiintoa ja osallistumista kunnallisasioiden hoitoon voidaan lisätä. Osallistumismahdollisuuksien ja kansanvaltaisuuden lisäämiseksi on tehtävä mahdolliseksi muodostaa kunnanosahallinto, jonka tulee voida voimakkaasti vaikuttaa muun muassa alueensa maankäytön suunnitteluun. Kunnanosahallinnon järjestäminen tulee tehdä suurissa kunnissa pakolliseksi. Eri kuntamuotojen erojen jatkuvasti vähentyessä on siirryttävä yhteen kuntamuotoon. Kuntauudistusta toteutettaessa on pyrittävä kuntien palvelutason parantamisen ohella turvaamaan myös kunnallisen itsehallinnon laaja kansanvaltaisuus. Uudistusta toteutettaessa on kunnioitettava kuntien itsemääräämisoikeutta. Kunnille on annettava tasa-arvoisena vaihtoehtona mahdollisuus muodostaa tiettyjen tehtävien hoitoa varten pysyväisluontoisia yhteistoiminta-alueita tai yhdistyä toisten kuntien kanssa. Myös silloin kun suoritetaan 1925 jaotuslain nojalla muutoksia kunnallisessa jaotuksesta on kuntien mielipiteille annettava erityinen arvo. Alueliitoksia vastoin kuntien tahtoa on vältettävä.

Valtion ja kuntien välistä kustannustenjakoa sekä kuntien taloutta on kehitettävä niin, että verorasitus eri alueilla on suhteutettu saatavilla olevien palvelusten määrään pyrittäessä tässä suhteessa nykyistä suurempaan yhteiskunnalliseen oikeudenmukaisuuteen on kunnille eri tehtävien suorittamista varten tulevat valtionosuudet porrastettava nykyistä voimakkaammin kuntien taloudellisen kantokyvyn mukaan. Ensi tilassa on toteutettava ns. verotulojen täydennysjärjestelmä, jonka mukaan niille kunnille, joiden verotettavat tulot asukasta kohti eivät nouse tietylle tasolle, verotulojen erotus suoritetaan valtion varoista. Samoin olisi kuntien yhteisten laitosten sijaintikunnan saama etu jaettava tasapuolisesti kaikkien yhteistoimintaan osallistuvien kuntien kesken.

Yhdyskuntasuunnittelu, elinkeinoelämän kehittäminen sekä kaavoitustehtävät ja niihin läheisesti liittyvät kunnallistekniset työt ovat tulleet myös maaseudun kunnallispolitiikassa yhä keskeisimmiksi. Kuntien on harjoitettava aktiivista maa- ja asuntopolitiikkaa. Keskustapuolueen mielestä onnistuneen yhdyskuntasuunnittelun edellytyksenä on voimakkaan hajauttavan aluepolitiikan harjoittaminen. Vähenevä tai liiaksi kasvava väestöpohja tekee yhdyskuntasuunnittelun hyvin vaikeaksi. Yhdyskunnat on pyrittävä rakentamaan ehjiksi ja toimiviksi kokonaisuuksiksi ja niiden rakentamisessa on pyrittävä riittävään väljyyteen. Pientaloasuntojen osuutta on huomattavasti lisättävä. Kunnan kaikkia osia on kehitettävä tasapuolisesti.

4. Turvallisuuspolitiikka

a) Ulkopolitiikka

Ulkopolitiikan tavoitteena on Suomen itsenäisyyden ja kansan vapauden turvaaminen, maamme kansainvälisen aseman lujittaminen ja kansojen välisen ymmärtämyksen lisääminen sekä maailmanrauhan edistäminen. Suomen on pysyttäydyttävä suurvaltojen eturistiriitojen ulkopuolella, noudatettava puolueettomuutta ja ylläpidettävä hyviä suhteita kaikkiin maihin. Luottamuksellisten suhteiden ylläpitäminen ja kehittäminen Suomen ja Neuvostoliiton välillä on ulkopolitiikassamme keskeinen tehtävä. Suomen ja muiden Pohjoismaiden välisiä hyviä suhteita on jatkuvasti kehitettävä samoin kuin suhteitamme muihin maihin.

Kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden lujittaminen on jokaisen maan etujen mukaista. Suomen ulkopolitiikan on tuettava tähän päämäärään tähtääviä kansallisia ja kansainvälisiä pyrkimyksiä sekä edistettävä Yhdistyneiden Kansakuntien mahdollisuuksia toimia kansainvälisen rauhan turvaajana. Tieteellistä rauhan ja konfliktintutkimusta on tehostettava. Keskustapuolue kannattaa yleistä aseistariisuntaa sekä toisaalta Yhdistyneiden Kansakuntien käytössä olevien kansainvälisten rauhanturva- ja valmiusjoukkojen vahvistamista.

Suomen on osallistuttava aktiivisesti kehitysmaiden tukemiseen ja myötävaikutettava omalla panoksellaan ihmisoikeuksien ja poliittisen demokratian toteuttamiseen ja hyvinvoinnin kehittymiseen näissä maissa.

b) Puolustuspolitiikka

Ulkopolitiikan ohella on puolustuslaitoksella keskeinen tehtävä Suomen turvallisuuspolitiikassa. Puolustuslaitoksen tulee maan poliittisen johdon alaisena turvata valtakunnan itsenäisyys ja alueellinen koskemattomuus ja torjua puolueettomuuden loukkaukset sekä suojella laillista yhteiskuntajärjestystä. Näiden tehtävien suorittamista varten Suomen on ylläpidettävä asevelvollisuuteen perustuvaa suorituskykyistä puolustuslaitosta. Asianmukaiset väestönsuojelun edellyttämät toimenpiteet on tehokkaasti suoritettava.

5. Talouspolitiikka

Talouspolitiikan tehtävänä on pyrkiä käytettävissä olevien voimavarojen avulla aikaansaamaan ihmisille riittävän korkea ja tulevienkin sukupolvien toimeentulon turvaava jatkuvan hyvinvoinnin aineellinen perusta. Viime vuosina suomalainen yhteiskunta on kehittynyt yhä enemmän kilpailu- ja tehokkuusyhteiskunnaksi, joka suuntaa kaikki voimavaransa aineellisen elintason ripeään kohottamiseen. Tämä nopeaan teollistumiseen ja kaupungistumiseen johtanut kehitys ei keskustapuolueen mielestä nojaa sellaisille periaatteille, että kansamme jatkuva aineellinen hyvinvointi olisi parhaimmin turvattu. Lisäksi aineellisen kasvu- ja tehokkuusajattelun yliote yhteiskunnassa on johtanut kehitystä ihmisyyden ja sen kehitystarpeen vastaisiin oloihin.

Talouspolitiikassa pitää olla ympäristötaloudelliset lähtökohdat. Talouselämän perustana tulee olla uudistuvien luonnonvarojen eli elävän luonnon huolellinen hoito ja hyväksikäyttö, sillä niiden varaan taloudellinen toiminta voi jatkuvasti nojautua Näiden tehtävien tehokas hoitaminen on turvattava takaamalla riittävän suurelle maaseutuvaestölle toimeentulomahdollisuudet Runsaasti uudistumattomia luonnonvaroja ja energiaa käyttävän teollisuuden sijasta on pyrittävä kehittämään sellaisia taloudellisen toiminnan muotoja, jotka vastaavat ympäristötalouden vaatimuksia. Teollisuutta on kehitettävä ensi sijassa uudistuvien luonnonvarojen perustalle ja muiden kotimaisten raaka- aine- ja energiavarojen varaan. Erityisesti huomiota on kiinnitettävä niiden talouselämän haarojen kehittämiseen, joiden tuotteet tarvitaan ihmisten perustarpeitten entistä parempaan tyydyttämiseen. Maaseudun luontaisten elinkeinojen, ennen muuta maa- ja metsätalouden toimintaedellytyksiä on tästä syystä parannettava ja niiden pohjaa on lujitettava tulevaisuuden tarpeita silmälläpitäen.

Aatteellisen osuustoimintaliikkeen on periaatteittensa mukaisesti pyrittävä pelkistä liiketaloudellisista näkökohdista poiketen turvaamaan nimenomaan syrjäseutujen väestön tasaveroiset toimeentulomahdollisuudet ja palvelut. Pääomien ja taloudellisen vallan keskittymistä on vastustettava ja tuettava pientä ja keskisuurta yritystoimintaa. Maatalouden tulee perustua perhe- ja pienviljelmiin. Erityistä huomiota on kiinnitettävä tuotantotoiminnan alueelliseen jakautumiseen, jotta ihmisten ei tarvitsisi vastoin tahtoaan muuttaa kotiseudultaan. On pyrittävä estämään sellaisten ruuhkautuvien teollisuus- ja väestökeskusten syntyminen, joiden olemassaolo ja kasvu perustuu muiden alueiden tuottamien voimavarojen hyväksikäyttöön. Tuotanto on sijoitettava siten, että jokaiselle kansalaiselle voidaan mahdollisuuksien mukaan tarjota työtä ja toimeentuloa omalla kotiseudulla.

a) Työ- ja tulopolitiikka

Yhteiskunnan velvollisuus on huolehtia siitä, että jokaisella kansalaisella on työtä ja riittävä toimeentulo. Sen vuoksi talouspolitiikan tavoitteena tulee olla täystyöllisyyden saavuttaminen maan kaikissa osissa.

Työntekijöiden ja työnantajien välisen suhteen tulee perustua ihmisyyden kunnioittamisen periaatteelle. Työn arvo tuotannontekijänä yritystoiminnassa muiden tuotantotekijöiden rinnalla on tunnustettava. Työntekijöille on turvattava osanotto päätöksentekoon. Työntekijöiden on saatava mahdollisuus vaikuttaa omaan työympäristöönsä. Parhaimmin ja luonnollisimmin tämä käy päinsä pienyrityksissä. Yritysdemokratia on toteutettava nopeasti ja siten, että se luo työpaikoille yrityksen johdon sekä eri työntekijä- ja toimihenkilöryhmien välille hyvät mahdollisuudet yhteistyöhön ja hyvään yhteishenkeen.

Tulopolitiikan keskeisimpänä päämääränä tulee olla ihmisten välisten toimeentuloerojen tehokas tasoittaminen eri tulonsaajaryhmien kesken ja niiden sisällä. Koska nykyaikaisessa työnjaon yhteiskunnassa kaikki tuotantotoimintaan osallistuvat ovat sekä tuottajan että kuluttajan asemassa, eri työntekijäryhmien paikat ja muut sosiaaliset etuisuudet tulevat hintojen ja verojen muodossa kaikkien maksettaviksi. Tulopolitiikan tinkimättömänä ja johdonmukaisena päämääränä tulee siitä syystä olla tuloerojen voimakas supistaminen. Vähimmäispalkkojen ja keskimääräisen palkkatason välistä eroa on pienennettävä. Vähimmäistoimeentulosäännökset on ulotettava kaikkialla sinne, missä niitä ei ole vielä toteutettu.

Hintataso on pidettävä vakaana valtiovallan ohjaavin toimenpitein. Tosiasiallisesta kustannuskehityksestä aiheutuvat välttämättömät hintatason muutokset on sallittava täysimääräisinä, mutta tämän ylittävät perusteettomat kuluttajahintojen korotukset on estettävä. Sekä hintojen noususta että palkankorotuksista aiheutuvan inflaatiopaineen hillitsemiseksi on tulopoliittista neuvottelumenettelyä ryhdyttävä kiireellisesti parantamaan. Pienituloisten ihmisten edut tulee sopimuksia solmittaessa ottaa nykyistä paremmin huomioon.

b) Maa- ja metsätalous

Perustuotantona toimiva maa- ja metsätalous on maailman tärkein elinkeino. Se on ihmiskunnan olemassaololle välttämätön uusiutuvien luonnonvarojen kuten mm. ravinnon ja puun tuottajana sekä puhtaan luonnon ylläpitäjänä. Ilman sitä ei voida tulla toimeen.

Maatilatalous on kansantaloutemme perusta. Maatilataloutemme työllistää välittömästi noin viidenneksen maamme väestöstä. Sen välillinen vaikutus teollisuuden, kaupan ja liikenteen työllistäjänä on suuri. Maatilametsätalous on edelleen edullisin päävientiteollisuutemme raaka- aineen, puun tuottajana. Perhe- ja pienviljelmiin perustuva maatilatalous turvaa viihtyisän ja ennen kaikkea miellyttävän elinympäristön sekä suomalaisen luonnon ja hoidetun kulttuurimaiseman säilymisen jonka merkitys niin virkistäytymisen kuin ympäristönsuojelunkin kannalta on voimakkaasti lisääntymässä. Maamme kaikkien osien runkoasutuksen muodostajana maa- ja metsätalouden merkitys on korvaamaton.

Puhtaiden ja tuoreiden elintarvikkeiden saanti edellyttää vakaata maataloustuotantoa. Erityisesti kotimaisen valkuaistuotannon lisääminen on kiireellisimpiä tehtäviämme elintarvikeomavaraisuutemme turvaamiseksi, sillä huononevan yleismaailmallisen elintarviketilanteen vuoksi ovat elintarvikkeiden hinnat maailmanmarkkinoilla nousemassa ja saanti vaikeutumassa. Nykyisten kehitysnäkymien valossa on pyrittävä elintarvikkeiden tuonnin vähentämiseen ja omavaraisuusasteen lisäämiseen. Maallamme on myös velvollisuus olla mukana parantamassa kehitysmaiden aliravitun väestön ravitsemustasoa kansainvälisen elintarvikeohjelman mukaisesti. Näiden näkökohtien mukaisesti on laadittava sekä valtakunnallinen että maakunnalliset pitkän tähtäimen maatilatalouden kehittämisohjelmat.

Koska maataloustuotanto on yhä enenevässä määrin riippuvainen ulkomailta tuotavista polttoaineista ja muista tuotantotarvikkeista, on maataloustuotantomme aleneminen nopeasti pysäytettävä, jotta elintarvikehuoltomme voidaan turvata myös tulevaisuudessa. Maa- ja metsätalouden riittävä työvoima tulevaisuudessa on tehokkain toimenpitein turvattava. Tämä edellyttää ennen kaikkea riittäviä vakautetun luoton saantimahdollisuuksia. Peruselintarvikkeiden tuotannon ohella on maataloustuotantoamme monipuolistettava uusia oloihimme soveltuvia tuotannonalo- ja kehittämällä. Maaseudun luontaisten elinkeinojen kuten kala- ja porotalouden kehittämismahdollisuuksista on erityisesti huolehdittava. Tuotantoedellytyksiä kehitysalueilla ja pienillä tiloilla on parannettava myös suoraa tulotukea merkittävästi lisäämällä. Erityisesti nuorten ryhtymistä maatalousammattiin on nykyisestään tuntuvasti helpotettava.

Maatalouspolitiikka on osa yhteiskuntapolitiikkaa, ja siksi pelkästään tuottavuus- ja tehokkuusnäkökohdat eivät saa olla ratkaisevia. Tätä edellyttää sekä tuottajan että kuluttajan etujen huomioon ottaminen. Maatalouden on Suomen oloissa perustuttava elinvoimaisiin perhe- ja pienviljelmiin. Tällaisessa perustuotannossa työskentelevien, ensiarvoisen tärkeätä työtä tekevien ihmisten on päästävä samanarvoiseen taloudelliseen, sosiaaliseen ja yhteiskunnalliseen asemaan muiden väestöryhmien kanssa. Viljelijän vaikutusmahdollisuuksia heitä itseään koskeviin päätöksiin on kaikilla tahoilla lisättävä. Maatalouskoulutusta on nämä näkökohdat huomioon ottaen uudistettava.

Metsien merkitykseen uusiutuvien luonnonvarojen tuottajana on kiinnitettävä riittävästi huomiota. Maamme metsätalous perustuu edelleenkin suureksi osaksi talonpoikaisomistuksessa oleviin yksityismetsiin. Talonpoikainen metsätalous turvaa parhaiten metsävarojen järkevän käytön periaatteen sekä suomalaisen metsäluonnon säilymisen myös tulevaisuudessa. Metsien moninaiskäyttömahdollisuuksien turvaaminen on pitkällä tähtäimellä järkevintä metsävarojen hyväksikäyttöä. Metsän kasvatus ja käyttö muodostavat erottamattoman kokonaisuuden. Sen vuoksi puun korjuun tulee tapahtua metsänkasvattajan toimesta. Metsätaloutta koskevaa lainsäädäntöä on tältä pohjalta uudistettava. Metsätulojen muodostumisessa esiintyvät alueelliset erot on pyrittävä poistamaan.

Maatalous- ja metsämaa kuuluu talonpoikaisväestön tuotantovälineisiin, jonka siirtyminen muihin, alkuperäisen perustuotannon ulkopuolisiin käyttötarkoituksiin on päättävästi torjuttava. Keskustapuolue edellyttää, että talonpoikaisten maiden ja metsien siirtyminen valtion, säätiöiden ja yksityisten keinottelijoiden haltuun on päättävästi estettävä. Tarvittaessa on siirrettävä valtion, yhtiöiden ja muiden suuromistajien maita tilojen muodostamiseen ja elinkelpoistamiseen.

Keskustapuolueen maa- ja metsätalouspolitiikan tavoitteena on elintarvikkeiden ja puun saannin turvaaminen myös tulevaisuudessa sekä maataloustuotantoalueiden säilyminen elinvoimaisina ja viihtyisinä.

Maa- ja metsätalous sivuelinkeinoineen on maassamme ainoa elinkeino, joka ei ainoastaan kuluta, vaan myös tuottaa uusia luonnonvaroja. Se voi näinollen järkevästi harjoitettuna jatkaa toimintaansa myös silloin, kun luonnonvarat muiden elinkeinojen osalta ehtyvät tai loppuvat. Maa- ja metsätalouden on tästä syystä elinkeinona asetettava sille kuuluvaan asemaan ja ymmärrettävä se elinehdoksemme. Keskustapuolue toteuttaa yhteiskunnan todelliset tarpeet huomioonottavaa maa- ja metsätalouspolitiikkaa ja turvaa ihmisen elinehdot säilyttäen yhteiskuntamme tasapainoisen kehityksen.

c) Teollisuus ja palveluelinkeinot

Teollisuudessa tapahtuvat muutokset suuntaavat keskeisesti koko yhteiskunnan kehitystä. Käytettävissä olevat pääomavarat on suunnattava siten, että yhteiskunnan tasapainoinen kehitys voidaan turvata. Tällöin investointien tulee olla tuontia korvaavia sekä vientiä edistäviä. Uusien investointien tulee suuntautua aloille, jotka perustuvat omiin raaka- ainevaroihimme ja vaativat mahdollisimman vähän energiaa sekä uusiutumattomia luonnonvaroja. Teollisuuden sijoittamisessa ja yritystoiminnan edellytyksiä luotaessa tulee aluepoliittiset näkökohdat ottaa painokkaasti huomioon. Nopeita talouden rakennemuutoksia tulee välttää. Erityisesti työllisyyspoliittisia näkökohtia on tarkoin punnittava pitäen ohjeena sitä, että kehitysalueille sijoitetaan työvaltaista tuotantotoimintaa ja voimakkaasti luonnonvaroista riippuvaa teollisuutta ja että eteläisen Suomen alueille suunnataan pääomavaltaista ja raskasta teollisuutta.

Elinkeinoelämämme kansainvälinen kilpailukyky on turvattava. On luotava edellytykset yritysten omarahoitusosuuden huomattavalle kohottamiselle, jotta yritysten toimintaedellytykset voitaisiin turvata vaihtuvissa rahataloudellisissa tilanteissa. Elinkeinoelämän suhdannealttiutta tulee vähentää monipuolistamalla tuotannon rakennetta. Teollisuus- ja palveluyrityksille tulee tarjota riittävästi rahoituspääomia työllisyyttä tukevien investointien suorittamiseksi lieventämällä työvaltaisten yritysten verotusta ja työvoiman käytöstä aiheutuvia kustannuksia.

Valtion yhtiöiden toiminnassa ja alueellisessa sijoittamisessa tulee nykyistä enemmän ottaa huomioon liiketaloudellisen kannattavuuden ohella kansantaloudellinen kannattavuus. Keskustapuolue katsoo, että valtion yritykset saataisiin parhaiten palvelemaan valtakunnallisia ja alueellisia tarpeita muodostamalla niistä alueellisia yhtiöitä, joiden ensisijaisena tavoitteena olisi sijaintimaakuntien olojen parantaminen ja kehityksen edistäminen. Alueellisten valtionyhtiöiden hallintoelinten jäsenet on valittava sijaintimaakunnasta, missä myös niiden pääkonttori on sijaittava. Talouspolitiikalla on tuettava erityisesti pientä ja keskisuurta teollisuutta. Uusien yritysten käynnistämistä on helpotettava esimerkiksi keskimääräistä lievemmällä verotuskohtelulla.

Kaupallisten yritysten toimintaa on ohjattava kotimaisen tuotannon markkinoinnin edistämiseksi, tarvittaessa mm. jakeluyritysten tavaravalikoimaan kohdistuvilla rajoituksilla. Yleensäkin elinkeinoelämä on saatava tekemään hankintansa enenevässä määrin kotimaasta. Julkisen vallan toimenpiteitä kysynnän kotimaisuusasteen lisäämiseksi on tehostettava. Pienkauppojen säilyminen on valtion toimesta tehokkaasti turvattava.

d) Julkinen talous

Julkisessa taloudessa on pyrittävä säästäväisyyteen ja suunnitelmallisuuteen. Lainsäädäntöä ja hallintoa kehitettäessä tulee välttää menojen tarpeetonta lisäämistä kuitenkaan palveluja heikentämättä. Yhteiskunnan varojen käytöstä on entistä enemmän päätettävä maakunnallisella ja kunnallisella tasolla. Tulonsiirtopolitiikkaa on edelleen kehitettävä eri väestöryhmien ja alueiden elinolosuhteiden tasoittamiseksi.

Julkisen talouden avulla on pyrittävä turvaamaan tasapainoinen taloudellinen kehitys. Tämä edellyttää tehokasta suhdanne-, raha-, työllisyys-,tulo- ja hintapolitiikkaa.

Verotusta kehitettäessä on pyrittävä toimeentuloerojen kaventamiseen. Verorasitusta ei tule enää yleisesti lisätä. Veropolitiikassa on pidettävä silmällä sen yleisiä yhteiskunnallisia vaikutuksia. Myös verotuksella on pyrittävä suuntaamaan yleistä yhteiskunnallista kehitystä entistä luonnonmukaisempaan ja ihmiskeskeisempään ja tasa-arvoisempaan suuntaan.

6. Sosiaalipolitiikka

Yhteiskunnan perustehtävä on järjestää ja turvata olosuhteet mahdollisimman suotuisiksi jokaiselle ihmiselle täyttä, hyödyllistä ja rikassisältöistä elämää varten sen kaikissa muodoissa ja vaiheissa. Tämä antaa sosiaalipolitiikalle uudet tavoitteet ja tarkoitusperät, olla yhteisvastuuseen perustuvaa, ihmiskeskeistä ja ihmisyyttä edistävää politiikkaa. Näin parannetaan myös niiden ihmisten valinnanvapautta ja toimeentulomahdollisuuksia, joilla ne muutoin olisivat rajoitetut.Erityisesti on pyrittävä torjumaan muuttuvan yhteiskunnan ihmiselle aiheuttamaa aineellisen ja henkisen turvattomuuden ja yhteiskunnallisen paineen ongelmaa. Aineellisesta puutteesta kärsivien ohessa sosiaalipolitiikan kohteeksi on näin tulossa henkisesti turvaton ihminen. Yhteiskunnan on edistettävä yhteisvastuuseen perustuvaa, terveiden ja epäitsekkäiden ihmissuhteiden kehittämistä. Ihmiselämää tulee suojella henkiseltä painostukselta, pelottelulta, virkavaltaisuudelta ja vapauden rajoituksilta.

Aineellisen elintason lisäksi on taattava jokaiselle ihmiselle Myös henkinen elintaso eli mahdollisuus kulttuurin saavutuksista nauttimiseen ja henkisesti rikkaaseen elämään. Tuottannollista toimintaa on kehitettävä siten, ettei se synnytä jatkuvasti uusia sosiaalisia epäkohtia, joita joudutaan poistamaan yhä kalliimmilla ja monimutkaisemmilla sosiaalipoliittisilla toimenpiteillä. Sosiaalipoliittisten toimenpiteiden tulee olla sellaisia, että ne kannustavat omatoimisuutta ja yhteiskunnallista osallistumista. Yhteiskunnan lakisääteinen sosiaalipolitiikka ei saa muodostua yksityisen voitontavoittelun välineeksi. Rahastoivia menetelmiä saadaan käyttää vain siinä laajuudessa kuin sosiaalisten etuuksien maksaminen välttämättä edellyttää.

a) Sosiaalivakuutus

Sosiaaliturvapolitiikalla on taattava jokaiselle ihmiselle riittävä toimeentuloturva, viihtyvyys ja turvallisuus hänen varallisuudestaan riippumatta erilaisissa riskitilanteissa ja vaikeissa elämänolosuhteissa. Näitä tilanteita aiheuttavat sairaus, työkyvyttömyys, vanhuus ja perheenhuoltajan kuolema sekä työttömyys.

Pitkällä tähtäimellä on päästävä sellaiseen yhtenäiseen sosiaalivakuutusjärjestelmään, jonka puitteissa hoidetaan kaikki lakisääteisen henkilövakuutuksen muodot: eläkevakuutus, työttömyysvakuutus ja sairausvakuutus.

Sosiaaliturvapolitiikan on oltava periaatteiltaan aktiiviväestön palkka- ym. tulonjakopolitiikasta riippumatonta politiikkaa. Käytännössä tämä merkitsee sitä,. että yhteiskunnan ensisijaisena tavoitteena tulee olla aikaisemmista tuloista riippumattoman riittävän toimeentulotason turvaaminen riskitilanteisiin joutuneille kansalaisille.

Perustoimeentuloturva tulee taata yleisen sosiaalivakuutusjärjestelmän avulla niin, että tämä perusturva on riippumaton kansalaisten tuloista, ammatista ja asuinpaikasta ja että se suuruudeltaan vastaa vähimmäispalkkaa.

Sen jälkeen, kun kansalaisten perusturva on katsottava riittäväksi, on kehitettävä ansioihin suhteutettuja turvajärjestelmiä, joiden tarkoituksena on estää kulutustason huomattava aleneminen. Ansioeläkkeiden kehittämisessä on kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, että kaikki vakuutetut tulevat etuuksiin nähden yhdenmukaiseen asemaan. Ansioeläkkeiden osalta on eläkkeen määräytyminen saatettava sellaiseksi, että pienituloisen eläke on aikaisempaan ansiotasoon nähden huomattavasti suurempi kuin suurempituloisen eläke ja että eläkkeille asetetaan katto.

Lakisääteisen sosiaalivakuutuksen lisäksi tarvitaan vapaaehtoisia turvajärjestelmiä, joiden tehtävänä on yksilöllisten tarpeiden huomioonottaminen sekä lakisääteisiä etuuksia täydentävien lisäetujen ja palvelujen tuottaminen asiakkaalta perittyä maksua vastaan.

b) Perhe- ja väestöpolitiikka

Perhe on luonnollinen avioliittoon perustuva yhteisö. Se on yhteiskunnan perusyksikkö sekä inhimillisen voiman ja kiinteiden ihmissuhteiden pysyvä lähde. Perhe on ensisijaisesti vastuussa sen omien tehtävien toteuttamisesta etenkin kun on kysymys lasten kasvusta ja kehityksestä. Yhteiskunnan velvollisuutena on lainsäädännöllään ja muilla toimenpiteillä tukea perheen kiinteyttä ja pysyvyyttä sekä luoda ulkoiset olosuhteet, joissa perhe voi hyvin toteuttaa tärkeää tehtäväänsä.

Perheiden taloudellista tukea on lisättävä niin, että taloudelliset syyt eivät rajoita perheen kokoa. Yhteiskunnan on luotava vanhemmille mahdollisuudet omistautua lastensa hoitamiseen ja taattava vapaan valinnan mahdollisuus lastensa hoidon järjestämisessä. Lasten tulee olla yhteiskunnan tuen ja virikepalvelusten saamisen suhteen tasa-arvoisessa asemassa perheen asuinpaikasta ja muista tekijöistä riippumatta.

Kotipalveluja on kehitettävä. Perhepiirissä tehty työ on arvostettava kodin ulkopuolisen työn veroiseksi ja tämän mukaisesti perheenemäntien sosiaaliturvaa on kehitettävä. Äidinpalkkajärjestelmä on toteutettava. Lasten kotihoitomahdollisuuksien parantamiseksi on lastensa hoitamiseen omistautuneiden perheenemäntien paluuta ansiotyöhön helpotettava. Loma- ja koulutuspalveluja on lisättävä ja kehitettävä.

Avioliiton kiinteyden säilyttämisen ja perhe-elämän ristiriitojen sekä mielenterveydellisten ongelmien ennaltaehkäisemisen kannalta on välttämätöntä että maassamme jaetaan tehokkaasti monipuolista perhetietoutta. Perheneuvontaa ja avioerosovittelua on kehitettävä ja laajennettava.
Tehokas perhepolitiikka on tarpeen myös väestöpoliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Väestöpoliittiseksi tavoitteeksi on asetettava alueellisesti ja ikärakenteen suhteen tasaisen ja tasapainoisen väestönkehityksen aikaansaaminen Valtakunnan eri osa-alueille on laadittava väestötavoitteet yhteistyössä maakuntien ja valtakunnan tason suunnitteluelinten kesken Väestötavoitteiden saavuttamiseksi on laadittava elinkeinopoliittiset tavoitteet. Tavoitteiden toteuttaminen edellyttää että niitä käytetään kaiken yhteiskuntapoliittisen päätöksenteon pohjana. Tasapainoinen väestönkehitys ja voimakas perhepolitiikka luovat tehokkaasti edellytyksiä ihmiskeskeisen keskustalaisen yhteiskunnan toteuttamiseksi.

c) Sosiaalipalvelukset

Jokaiselle ihmiselle on annettava ohjausta, neuvontaa ja tukea, jotta hän mahdollisuuksiensa mukaan kykenee osallistumaan omatoimisesti yhteiskuntamme toimintoihin. Valtion tukitoimenpitein on turvattava muun muassa perussosiaaliturvan ulkopuolelle jäävien henkilöiden toimeentulo alueellisista ja ammatillisista mahdollisuuksista riippumatta.

Sosiaalipalveluja on kehitettävä tasavertaisesti eri väestöryhmien tarpeet huomioon ottaen. Sosiaalipalvelujen tarve tulee tyydyttää myös haja-asutusalueilla siten, että kunnan asukkaat voivat itse valita erilaisten palvelumuotojen välillä valtionavun liiaksi rajoittamatta valinnan vapautta.

Sosiaalipalvelujen tulee sosiaalisen turvallisuuden lisäksi lisätä asukkaiden viihtyvyyttä. Sosiaalihuoltoon ja -palvelujen tasoon tulee kiinnittää huomiota lisäämällä koulutettua sosiaalityöntekijäkuntaa sekä kehittämällä sen työolosuhteita ja toimintaedellytyksiä.

d) Asuntopolitiikka

Kunnollinen koti ja viihtyisä asuinympäristö ovat hyvän elämän perusta. Asuinympäristöjen laatu ilmentää voimakkaasti kansallisen kulttuurin yleistä tasoa ja perinnettä. Asumisella on vahva yhteys kulttuuripolitiikkaan, sosiaalipolitiikkaan ja talouspolitiikkaan, mikä korostaa sen tärkeätä yhteiskunnallista merkitystä. Siksi asuntopolitiikassa on keskeistä turvata asuntojen määrällisen saatavuuden yhteydessä asumisen ja asuinympäristön laatu sekä nähdä asuntopoliittisten ratkaisujen arvo kotien ja yhteiskunnan kokonaisuuden kannalta.

Tyydyttävä asunto on jokaiselle ihmiselle välttämätön ja mahdollisuus sen hankkimiseen kuuluu kansalaisen sosiaalisiin perusoikeuksiin. Siksi yhteiskunnan on lakisääteisesti huolehdittava siitä, että jokaiselle kansalaiselle tarjotaan mahdollisuus hankkia riittävän tilava asunto maksukykyä vastaavin kustannuksin ja että asukkaille turvataan valinnan mahdollisuus sekä asuinpaikkakunnan, asumisympäristön että asunnon osalta. Valtakunnallisessa asuntotuotanto-ohjelmassa on annettava riittävä sija harvaanasuttujen alueiden väestön asunto-olojen parantamiselle.

Asuntopolitiikan pääongelmat ovat heijastumia yleisestä alueellisesta keskittymiskehityksestä ja hallitsemattomasta muuttoliikkeestä, joka on aiheuttanut runsaasta rakentamisesta huolimatta asuntojen lisääntyvää puutetta voimakkaasti kasvavilla alueilla sekä asuntojen hylkäämistä maaseudulla ja kehitysalueilla. Toinen asuntopolitiikan keskeinen ongelma on vähävaraisen väestönosan vaikeudet saada hankituksi itselleen kunnollinen asunto.

Keskustapuolue katsoo, että asuntojen tuotanto on saatava alueellisesti vastaamaan tasapainoisen alue- ja väestöpolitiikan tarpeita. Valtakunnallisen asunto-ongelman ratkaisujen tulee kytkeytyä muihin yhteiskuntapolitiikan tavoitteisiin, kuten aluepolitiikkaan ja alueittaisiin väesto- ja elinkeinopoliittisiin tavoitteisiin, kunnallisiin asuntotuotannon viisivuotisohjelmiin, työvoimapolitiikkaan ja ympäristöpolitiikkaan sekä sosiaalipolitiikkaan.

Vähävaraisen väestönosan asunnonhankinnan helpottamiseksi on omistusasunnon omarahoitusosuuden suuruus saatava vastaamaan asunnon tarvitsijain omarahoitusmahdollisuuksia lisäämällä valtion rahoitusta, jolloin asunto voidaan tarvittaessa hankkia täysin lainoitettuna. Vuokra-asunnon lunastaminen omistusasunnoksi on tehtävä mahdolliseksi. Asumiskustannusten saamiseksi tuloihin nähden kohtuulliseksi on maksettava asumistukea niin vuokra- kuin omistusasunnoissakin. Kaavamaisista tulorajoista valtion asuntotuotantomäärärahojen jaossa on luovuttava Asuntopolitiikassa on toimenpiteet kohdistettava nimenomaan keskitasoa heikommassa asemassa olevien väestöryhmien asumisolojen parantamiseen.

Kunnille on turvattava edellytykset riittävään rakennusmaan hankintaan kohtuullisin kustannuksin ja tarkoitukseen sopivimmilta alueilta. Tähän tarvittavan lainsäädännön ohella on helpotettava kuntien taloudellisia mahdollisuuksia rakennusmaan hankkimiseen ja kunnallistekniikan rakentamiseen. Väestö- ja talotyyppirakenteeltaan yksipuolisia yhdyskuntia ei pidä rakentaa. Varsinkin ruuhka-alueiden aluerakentamisessa asuntojen hintoja usein kohottavat kunnallistekniset yms. yhdyhdyskuntakustannukset on palautettava kuntien maksettavaksi, joille ne lain mukaan kuuluvat. Kaavoitus- ja rakentamisvaiheessa on huolehdittava yhdyskunnan toimivuudesta ja sen asukkaiden monipuolisista tarpeista mm. lähiympäristön viihtyisyyden sekä työpaikkojen ja palvelujen saavutettavuuden osalta. Samoin on energian hinnan jatkuvan nousun huomioon ottaen jo asuinalueiden suunnittelu- ja rakentamisvaiheessa huolehdittava siitä, etteivät huoneistojen lämmitys- ja asukkaiden liikkumiskustannukset muodostu asukkaille kohtuuttomaksi rasitukseksi. Vuokra- ja omistusasuntotuotannon sekä kerros- ja pientalotuotannon on vastattava asukkaiden tavoitteita, jolloin painopistettä on voimakkaasti siirrettävä pientalotuotantoon.

Uusia asuntoja tuotettaessa on säilytettävä yhteisöjen perinne ja niiden omaleimaisuus. Asuntotuotantomäärarahoja on suunnattava huomattavasti tähänastista enemmän myös vanhojen asuntojen kunnostamiseen ja säilyttämiseen tasapuolisesti maan eri osissa. Käyttämättömille asunnoille, mm. vanhoille maalaistaloille on pyrittävä löytämään uusia käyttömuotoja matkailu ja muihin tarkoituksiin. Asuntopolitiikka on nähtävä laajemmin kuin vain asuntojen uustuotannon näkökulmasta: se on keskeinen osa ihmisten viihtyvyydelle tärkeän lähimmän asuin- ja elinympäristön rakentamisessa.

e) Terveyspolitiikka

Lääketieteen ja terveyshuollon palvelusten voimakas kehittyminen viime vuosikymmeninä on vapauttanut kansamme monista aikaisemmin vaikeista kansantaudeista. Samaan aikaan teollistuneille ja teollistuville yhteiskunnille tyypilliset ns. elintasotaudit ovat voimakkaasti lisääntyneet. Teollistuminen ja kaupungistuminen on muuttanut ihmisen elintavat entistä luonnottomammiksi ja epäterveellisemmiksi. Teollisen yhteiskunnan ihminen ei enää työssään ja muissa elintoiminnoissa saa riittävää määrää liikuntaa, mistä syystä elimistömme on monessa suhteessa rappeutunut. Vaikka ravinnon määrä on lisääntynyt ja sen laatu on monipuolistunut, ovat tämän päivän ruokailutottumukset monessa suhteessa epäterveellisemmät kuin aikaisemmin. Luonnon saastuminen vaarantaa terveyttämme. Erityisen kovalle koetukselle yhteiskunnan voimakkaassa muutoksessa on joutunut ihmisen henkinen tasapaino ja mielenterveys. Teollistumisen ja kaupungistumisen myötä näyttävät jatkuvasti kasvavan erilaiset mielenterveydelliset ja sosiaaliset ongelmat, jotka kuvastavat ihmisen sopeutumattomuutta uusiin muuttuneisiin oloihin. Alkoholin ja huumausaineitten lisääntyvä väärinkäyttö ovat tästä myöskin selvänä osoituksena. Teollistumiseen liittyvät monet kielteiset ilmiöt ovat havaittavissa myös maaseudulla, missä sairastavuus kuitenkin aiheutuu lähinnä puutteellisista työ- ja asunto-oloista sekä terveyspalvelujen heikkoudesta. Liian nopeat yhteiskunnalliset muutokset aiheuttavat runsaasti henkisperäisiä vaikeuksia.

Keskustapuolueen mielestä yhteiskuntaa on kehitettävä luonnolliseksi sekä ihmisten tarpeita ja edellytyksiä vastaavaksi. Tavoitteeksi on asetettava ihmisten kaikinpuolinen terveys ja tasapainoisuus, mikä on saavutettavissa luonnollisten ja terveitten elämäntapojen avulla. Terveyttä vahingoittavien huumaus- ja nautintoaineiden käyttöä on tehokkaasti vastustettava Huolehtiessaan terveyspolitiikasta yhteiskunnan on ensisijaisesti kiinnitettävä huomiota erilaisten sairauksien ehkäisemiseen hoitamalla yleistä yhteiskuntapolitiikkaa näiden vaatimusten mukaisesti. Itse terveydenhuollossa on painopistettä voimakkaasti siirrettävä yksipuolisesti sairaanhoitoon suuntautuneesta terveydenhuollosta myös sairauksien ennaltaehkäisyyn ja kuntoutustoimintaan. Näin voidaan alentaa työikäisen väestön korkeita kuolleisuuslukuja.

Lääketieteellinen tieto ja teknologia sairauksien ehkäisemiseksi ja hoitamiseksi on viime vuosikymmeninä kehittynyt valtavasti. Tämä ei kuitenkaan ole ratkaisevasti koitunut väestön terveyden hyväksi, kuten suuri sairastavuus osoittaa. Lääketieteellinen tieto ja mahdollisuudet ovat keskittyneet yhä enemmän erikoistuneiden ammatti-ihmisten käsiin, ja palvelukset ovat voimakkaasti keskittyneet yhä kauempana ihmisistä oleviin keskussairaaloihin. Väestön terveydentilan parantaminen edellyttää terveystiedon ja terveyspalvelusten jakamista väestön omiin olosuhteisiin liittyen. Tämä takaa myös toiminnan joustavuuden, molemminpuolisen vuorovaikutuksen ja alueellisen tasa-arvoisuuden. Erikoislääkärin palveluksia tulee keskussairaaloiden lisäksi lääninkohtaisen suunnitelman puitteissa järjestää myös terveyskeskuksiin. Terveyskeskusten laitostumista on vältettävä. Ennaltaehkäisevä työ ja väestöä palveleva avohoito toteutuu parhaiten terveystyöntekijöiden toimiessa väestön omassa keskuudessa. Tällöin on mahdollisuus saada kokonaisvaltainen käsitys potilaasta ja tuntea hänen elinolosuhteensa, jossa sairaudet syntyvät ja jossa niitä joudutaan hoitamaan. Tätä voi tarkoituksenmukainen tietojärjestelmä alueen asukkaista suuresti hyödyttää.

Keskustalaisen käsityksen mukaan terveydelliset näkökohdat tulevat parhaiten huomioonotetuiksi päätöksenteossa, jos ihmiset pääsevät Läheisesti päättämään heitä itseään ja heidän elinympäristöään koskevista asioista. Vallan keskittyminen lisää asiantuntijavaltaisuutta ja byrokratiaa. Vallan hajoittaminen inhimillisyyttä ja elämän luonnonmukaisuutta.

f) Työsuojelu

Työsuojelua kehitettäessä ori otettava huomioon kaikki työpaikat unohtamatta omaa työtään tekevien työolosuhteita. Työntekijöiden terveys ja viihtyvyys ovat keskeisimmät tavoitteet työympäristön ja työolojen suunnittelussa. Työsuojelun keinoja on käytettävä sekä aineellisen että henkisen turvallisuuden ylläpitämiseksi.

Työsuojelun onnistumisen tärkeänä edellytyksenä on, että työntekijöille tiedotetaan, mitä keinoja on käytettävissä työympäristön parantamiseksi. Työntekijöiden koulutuksessa tulee lähteä myös siitä, että he saavat työhön tullessaan riittävät tiedot työsuojelukysymyksistä ja yleensä työympäristöstä.

7. Kulttuuripolitiikka

Kulttuuripolitiikan tehtävänä on luoda edellytykset ihmisen henkiselle kasvulle ja persoonallisuuden kehittymiselle. Jokaiselle on syntyperästä, asuinpaikasta ja varallisuudesta riippumatta taattava mahdollisuus taipumusten mukaiseen opillisen ammatillisen ja eettisen sivistyksen saamiseen.

Laajan maamme eri osissa asuvien kansalaisten tasa-arvoiset mahdollisuudet kulttuuripalvelusten saamiseen voidaan parhaiten turvata toteuttamalla kulttuuripalveluksissa valtakunnallista hajautuspolitiikkaa. On pyrittävä perustamaan alueellisia kulttuurikeskuksia, joissa eri tieteen, taiteen ja muun kulttuuritoiminnan alat ovat edustettuina. Omaehtoisen kulttuuriharrastuksen mahdollisuuksia on tehokkaasti parannettava. Kulttuurihallintoa uudistettaessa on sen eri aloilla lisättävä maakunnallista vaikutusvaltaa. Yhteiskunnan on tuettava kulttuurielämää ja kulttuuriharrastuksia niin, että taloudelliset ja alueelliset olosuhteet eivät estä kansalaisten kulttuuritarpeiden tyydyttämistä. Kielellisten ja muiden vähemmistöjen mahdollisuudet omaleimaisen sivistyselämän harjoittamiseen on yhteiskunnan taattava.

Suomen kansalla on vaalittavana rikas kansallinen kulttuuri, joka sisältää useita omaleimaisia alueellisia kulttuureita. Kansallisen kulttuurimme perustan muodostaa vanha talonpoikainen kulttuuri. Maamme pohjoisimmissa osissa on puolestaan vielä pitkälle säilyneenä ikivanha saamelainen kulttuuriperinne. Rikasta kulttuuriperintöämme on vaalittava ja pyrittävä luomaan tälle perustalle uusiin oloihin soveltuvaa omaa suomalaiskansallista kulttuuriamme. Kansallisen kulttuurimme kehittämiseen kuuluu olennaisesti myös kansainvälinen vuorovaikutus.

a) Koulutus

Koulun on palveltava sekä yksilöä että yhteiskuntaa. Sen tehtävänä on auttaa ihmistä kasvamaan ja kehittymään itsenäiseksi ja tasapainoiseksi, halukkaaksi yhteistyöhön ja kykeneväksi omaksumaan yleismaailmallista henkistä kulttuuripääomaa. Yhteiskunnan kannalta koululaitoksen tärkeänä tehtävänä on turvata henkisen ja aineellisen kulttuurin jatkuva kehitys.

Peruskoulutus on pyrittävä saamaan samantasoiseksi maan kaikissa osissa. Pienten koulujen asema on turvattava. Koulun jatkuvan uudistamisen yhteydessä peruskoulutusta on kehitettävä niin, että se vastaa nykyaikaisen yhteiskunnan kansalaisille asettamia lisääntyviä vaatimuksia. Jokaisella on asuinpaikastaan ja varallisuudestaan riippumatta oltava mahdollisuus taipumuksiaan vastaavan jatkokoulutuksen saamiseen. Peruskoulutusta on uudistettava siten, että koko maassa toteutetaan kuusivuotiaiden esikoulu. Erityiskoulutuksesta on erikseen huolehdittava.

Tavoitteeksi on keskiasteen koulutuksessa asetettava yhtenäisen koulutusjärjestelmän luominen nykyisten koulutusväylien tilalle. Viimeistään koulutuksen kokonaisuudistuksen yhteydessä on ylioppilastutkinto nykyisessä muodossaan poistettava.

Koulujärjestelmän ohella opetusta ja oppilaitosten sisäistä henkeä on uudistettava. Koulun opetuksen tulee tietojen antamisen ohella tähdätä oppilaiden itsenäisen ajattelun, persoonallisuuden ja arvostelukyvyn kehittämiseen. Opetukseen on sisällytettävä nykyistä enemmän yhteiskuntatietoa ja taloudellista kasvatusta sekä kasvatusta kansanvaltaisuuteen. Opetuksessa oppilaiden on päästävä passiivisesta seuraamisesta aktiiviseen osallistumiseen. Peruskoulun yläasteella ja keskiasteen koulutuksessa koulu- ja opintodemokratia on toteutettava siten, että oppilaat, opiskelijat ja opettaja, hoitavat opetuksen suunnittelun ja oppilaitosten hallinnon yhteistyössä kotien kanssa.

Peruskoulun kouluneuvostoa on kehitettävä siten, että sille annetaan myös päätösvaltaa omaa koulua ja koulupiiriä koskevissa asioissa. Peruskoulun yläasteen nykyisen kouluneuvoston toimintaedellytyksiä on parannettava. On pyrittävä siihen, että yläasteen kouluneuvoston oppilasedustajat vastaisuudessa olisivat myös äänivaltaisia jäseniä.

Jatkokoulutusta järjestettäessä on pidettävä silmällä työvoiman tarvetta eri aloilla. Opintojen ohjauksen avulla oppilaat on sijoitettava niille aloille, joilla on työtä ja joihin heillä on taipumuksia. Koulutuksen tarve ja sen painopisteet on määriteltävä jatkuvasti suoritettavien kokonaisselvitysten avulla. Elinkeinorakenteen nopean muuttumisen takia huomattava osa täysi-ikäisestä väestöstä on joutunut vaihtamaan ammattiaan. Tämän vuoksi tarvitaan ammatinvalinnan ohjausta ja järjestelmällistä uudelleenkoulutusta, joka mahdollisuuksien mukaan olisi järjestettävä koululaitoksen yhteyteen. Kaikille on varattava mahdollisuus työn ohessa tapahtuvaan opiskeluun ja sen avulla saavutettuun kouluopetusta vastaavaan pätevyyteen. Kokonaan ammattiin kouluttamattomille, jotka eivät ole saavuttaneet tarvittavaa ammattitaitoa käytännön työelämässä, on niin ikään järjestettävä koulutusta.

b) Tiede ja ylin opetus

Tiedon ja tieteen merkitys yhteiskunnan kehittämisessä on lisääntynyt viime vuosikymmenien aikana kaikkialla maailmassa. Tiede on auttanut ihmiskuntaa keventämään monia sitä koetelleita vaikeuksia: sairautta, nälkää ja köyhyyttä. Tieteellinen tutkimus on luonut sen perustan, jolle nykyinen, pitkälle kehittyneeseen tekniikkaan ja teolliseen tuotantotapaan perustuva koulutusyhteiskunta on rakennettu. Tieteelliselle tutkimukselle asetetut tavoitteet ratkaisevat, millainen väline tiede on yhteiskunnan kehittämisessä.

Ihmiskunnalle tiede on hyödyllinen apuväline, mutta tieteen ja teknologian varaan kehittynyt yhteiskunta on luonut myös monia ennen tuntemattomia ongelmia, jotka johtuvat siitä, että tieteellisen tiedon hyväksikäyttö on suunnattu yksipuolisesti aineellisten opittujen tarpeitten tyydyttämiseen. Tieteen yhtenä tehtävänä on tiedollisen pohjan luominen jatkuvasti uudistuvalle yhteiskunnalle. Tieteen, tutkimuksen ja korkeakouluopetuksen piirissä syntyvät huomattavalta osin ne ajatukset ja mallit, joiden mukaan yhteiskunnan kehittyminen ohjautuu. Tiede- ja korkeakoulupoliittiset ratkaisut, joilla henkisiä ja aineellisia voimavaroja suunnataan, ovat samalla yhteiskuntakehitystä suuntaavia ratkaisuja. Keskustapuolue pyrkii vaikuttamaan tiede- ja korkeakoulupoliittisiin ratkaisuihin siten, että puolueen yleiset yhteiskuntatavoitteet mahdollisimman hyvin toteutuvat. Tästä syystä nykyistä tiedepolitiikan suuntaa on jyrkästi muutettava. Tiedepolitiikka ei saa tähdätä yksipuolisesti aineellisen hyvinvoinnin kohottamiseen eikä mahdollisimman suureen tuotantoon ja tehokkuuteen. Keskustapuolueen tiede- ja korkeakoulupolitiikan tavoitteena on tasa-arvo kansanvallan ja ihmisyyden toteutuminen.

Tiedehallinnon tulee olla kansanvaltainen, joustava ja tehokas, jotta tutkimusvarat voidaan suunnata siten, että ne edistävät kansanvallan, ihmisyyden ja tasa-arvon periaatteita toteuttavan tieteen harjoittamista. Lähivuosina varoja tulee suunnata erityisesti ihmistä koskevaan monitieteelliseen tutkimukseen, uusiutuvien luonnonvarojen ja ympäristönhoidon, kansanterveytemme parantamisen, kehitysalueiden väestön elinehtojen parantamisen, työvaltaisen teollisuuden toimintaedellytysten sekä suomalaisen kulttuurin ominaispiirteiden ja suomalaista persoonallisuutta koskevaan tutkimukseen.

Mahdollisuudet korkeakouluopintoihin on järjestettävä niihin kykeneville ja halukkaille mahdollisimman samanlaisiksi maan eri osissa. Opintotukijärjestelmä on ulotettava kehitysalueille siten, että korkeakoulupaikkojen ja väestön jakautumien välinen epäsuhde korjaantuu. Korkeakoulutukseen pääsyn edellytyksenä ei saa olla yksistään lukion oppimäärän suorittaminen, vaan koulutusjärjestelmää on kehitettävä siten, että kaikilta koulutuslinjoilta avautuvat mahdollisuudet korkeakoulu ja jatko-opintoihin. Korkeakoulupaikkojen lisäys tulee suunnata erityisesti jatko-, täydennys- ja uudelleenkoulutuspaikkojen luomiseen, jolloin korkeakoulut voivat toimia oman toiminta-alueensa aikuiskoulutuksen tukikohtina. Korkeakoulujen harjoittamalle perus- ja palvelututkimustoiminnalle on taattava yhä paremmat edellytykset. Tutkimustoiminnan sijoittamisessa on etusijalle asetettava kehitysalueiden korkeakoulut. Tieteellinen tutkimus liittyy erottamattomasti korkeakouluopetukseen. Korkeakoululaitosta on kehitettävä niin, että opetus ja tutkimus säilyttävät kansainvälisen tasonsa.

c) Taide

Taiteen vapaus ja omaehtoisuus on turvattava. Taidepolitiikassa on hyväksyttävä moniarvoisuuden periaate. Jokaisen ihmisen luovuutta on kunnioitettava ja harrastajataiteen merkitys kulttuurielämän rikastuttajana ja yksilön persoonallisuudet kehittäjänä on tunnustettava. Harrastajataiteen ohjaustoimintaa on tuettava valtion taidemäärärahoista ja tuki on ulotettava kuntatasolle saakka. Peruskoulussa annettavaa taidekasvatusta on lisättävä ja monipuolistettava. Lasten ja nuorten taideharrastusten tukemiseen on osoitettava määrärahoja niin, että asuinpaikasta ja varallisuudesta johtuva eriarvoisuus harrastusmahdollisuuksista poistuu.

Taiteilijoiden on saatava toimeentulo työstään. Vastuu taloudellisten edellytysten ja myönteisen ilmapiirin luomisesta taiteelliselle toiminnalle kuuluu ensisijaisesti yhteiskunnalle. Tämän vuoksi taidekoulutusta ja taiteen apurahoja on lisättävä alueellista tasapuolisuutta noudattaen. Erityistä huomiota on kiinnitettävä taiteilijoiden työskentelymahdollisuuksien parantamiseen maakunnissa. Kansalliselle kulttuurille on vaaraksi taiteen alan asiantuntijoiden ja taidejärjestöjen voimakas keskittyminen, koska se johtaa yhden kulttuuriympäristön kohtuuttomaan ja yksipuoliseen korostumiseen taide-elämässä.

d) Joukkotiedotusvälineet

Lehdistöllä, radiolla ja televisiolla on tärkeä tehtävä tiedon välittäjänä yhteiskunnassa. Niiden on pyrittävä antamaan yhteiskunnan olosuhteista ja tapahtumista ihmisille mahdollisimman tarkka ja oikea kuva. Erityisen tärkeä tämä vaatimus on radion ja television osalta, jotka molemmat ovat omalla toimialallaan monopoliasemassa. Lehdistössä tiedonvälityksen totuudellisuus ja tasapuolisuus tulee turvatuksi, mikäli lehdistön jakautuma vastaa mahdollisimman hyvin yhteiskunnan vallitsevia arvostuksia ja poliittisia katsomuksia. Sananvapauden ja monipuolisuuden periaatteen toteuttamiseksi on yhteiskunnan tuettava sellaisia mielipidelehtiä, joiden toiminta ei muutoin ole mahdollista. Erityisesti on huolehdittava maakuntalehdistön toimintamahdollisuuksista. Sisällöltään moraalittomia tai muuten yleistä etua vahingoittavia julkaisuja ei ole valtion varoin tuettava. Erityisen tärkeää on tukea sellaista aatteellisten ja mielipidejulkaisujen kustantamista, jossa käsitellään yhteiskuntapolitiikan perusteita mukaan lukien uskonnolliset julkaisut.

Radion ja television ohjelmapolitiikassa on otettava huomioon moniarvoisen yhteiskunnan erilaiset katsomukset ja eri väestöryhmien tarpeet. Ohjelmistossa kokonaisuutena sekä yksittäisissä ohjelmissa on pyrittävä tasapuolisuuteen.

e) Vapaa-aika ja ihmisen elinympäristö

Ihmisen viihtyvyyttä elinympäristössään on pyrittävä lisäämään. Asumis- ja ympäristökulttuuria on kohotettava. Yhdyskuntasuunnittelussa on korostettava väljyyden ja viihtyvyyden merkitystä.
Lisääntyvän loma- ja vapaa-ajan käyttömahdollisuuksia on parannettava varaamalla riittävästi ulkoilualueita ja muita virkistysmahdollisuuksia. Maanomistajien omatoimista rakentamista lomailu- ja virkistystarkoitukseen on tuettava. Erilaisia kulttuuripalveluksia, myös korkeatasoista ja monipuolista viihdettä sekä osallistumismahdollisuuksia on lisättävä. Erityistä huomiota on kiinnitettävä ihmisten oma-aloitteiseen ja omaehtoiseen harrastustoimintaan. Liikunnan merkitystä fyysisen kunnon ylläpitäjänä on korostettava. Kuntoliikunnan harrastusta on pyrittävä lisäämään kaikissa väestöpiireissä.

f) Vapaa sivistystyö ja aikuiskasvatus

Vapaamuotoisella sivistystyöllä on merkitys kulttuuritoiminnassa. Sekä opisto että järjestömuotoista aikuiskasvatustyötä on edistettävä. On pyrittävä luomaan edellytykset elinikäiselle opiskelulle, joka vastaa täydennys- ja uudelleenkoulutusta. Mahdollisuuksia vapaa- aikaopiskeluun on lisättävä. Kirjastolaitosta on kehitettävä siten, että maan eri osissa asuvilla kansalaisilla on mahdollisuus käyttää hyväkseen monipuolista kirjastopalvelua.

g) Liikuntapolitiikka

Jokaisella kansalaisella on oltava mahdollisuus alueellisesta ja yhteiskunnallisesta asemastaan riippumatta terveyttä ja virkistystä antavan liikunnan harrastamiseen.

Lakisääteisesti tulee turvata urheilujärjestöjen toimintaedellytykset sekä kuntien mahdollisuudet monipuolisten liikuntapalvelusten tarjoamiseen asukkailleen. Samoin on turvattava liikuntatoimintaan osoitettavien varojen ohjautuminen perusyksiköihin toiminnallisen näytön ja alueellisen kantokyvyn periaatteiden mukaisesti

Koska urheilujärjestöjen yhdistäminen on osoittautunut vaikeaksi, olisi tässä vaiheessa pyrittävä toiminnalliseen yhteistyöhön.

Liikuntatoiminnassa ja erityisesti kilpa-urheilussa tulee entistä enemmän kiinnittää huomiota eettisiin ja kasvatuksellisiin näkökohtiin.
Suomen on kansainvälisessä urheilutoiminnassa noudatettava maan virallista ulkopolitiikkaa.

8. Kirkkopolitiikka

Kirkon vaikutus suomalaisen yhteiskunnan ja sen kulttuurin kehitykseen on ollut merkittävä. Sen sanoma ja toiminta on vaikuttanut ratkaisevasti sekä yhteiskunnan ulkonaisiin rakenteisiin että kansamme eettiseen arvomaailmaan. Keskustapuolue katsoo, että elinvoimaisella Jumalan sanan pohjalla toimivalla kirkolla on tärkeä tehtävä kansamme elämässä. Varsinkin nykyisen murroksen keskellä sekä yksityiset kansalaiset että koko yhteiskuntamme tarvitsevat kirkon sanomaa ja palveluksia. Uskonnonvapauden periaate, nopea yhteiskunnallinen kehitys ja kirkon tehtävän toteuttaminen nykyajassa edellyttävät toisaalta kirkon oman sisäisen kehityksen tarkistamista ja jatkuvaa kehittämistä.

Keskustapuolue katsoo, että valtio ei voi jättää huomioonottamatta kansan enemmistön uskonnollisia mielipiteitä tai asennoitua niihin välinpitämättömästi. Tästä syystä valtion ja kirkon täydellinen erottaminen ei ole puolueen käsityksen mukaan mahdollinen eikä toivottava.

Keskustapuolueen mielestä valtion ja kirkon suhteet on säilytettävä sellaisina, että kirkko voi vapaasti ja aidosti toteuttaa tehtäväänsä. Kirkon ja valtion suhteiden tarkistaminen ei saa johtaa kirkon alistamiseen valtion holhoukseen eikä kirkon toiminnan rajoittamiseen tai sen taloudellisen tilan huonontamiseen. Itsenäinen kirkko voi parhaiten palvella myös yhteiskuntaa. Siksi eduskunnan käsiteltäväksi on saatettava vain ne säännökset, jotka koskevat kirkon ja valtion suhdetta. Kirkon toimintaa koskevista säännöksistä kirkon tulee päättää itse. Kirkon omaan toimintaan kuuluvista tehtävistä, kuten tuomiokapitulilaitoksen kustannuksista on kirkon itseVastattava.

Valtion ja kirkon työnjako tulee toteuttaa siten, että koko yhteiskuntaa palvelevien toimintamuotojen järjestämisessä otetaan huomioon väestön uskonnollisen enemmistön mielipide. Sen vuoksi on välttämätöntä, että uskonto entisen sisältöisenä kuuluu edelleen koulujen opetusohjelmaan ja että sille taataan mielekkään opetustapahtuman edellyttämä tuntimäärä koulun eri asteilla.

Valtion ja kirkon työnjaon toteuttamisessa on myös huolehdittava siitä, että yksityisten kansalaisten saamien palvelusten taso ei laske ja että uudistus ei aiheuta yksityisille, yhteiskunnalle tai kirkolle kohtuuttomia kustannuksia. Heikossa taloudellisessa asemassa olevia seurakuntia on tuettava kirkon yhteisillä varoilla. Valtion tulee asennoitua myönteisesti myös muiden uskonnollisten yhteisöjen kuin kansankirkkojen työhön sekä kohdella niitä ja niiden jäseniä tasapuolisesti uskonnonvapauslain hengessä.

Keskustapuolue pitää tärkeänä, että kirkon hallinto on kansanvaltainen ja koko kirkosta yhteisvastuuta kantava. Kirkon keskushallintoa sekä hiippakunta- ja seurakuntahallintoa tulee kehittää niin että, ne antavat mahdollisimman monille edellytyksiä aktiiviseen osallistumiseen.

Kirkon tulee pyrkiä työssään Jumalan sanan mukaisesti suojelemaan ihmisarvoa ja ihmisenä elämisen oikeutta sekä toimia yleisen vieraantumisen ja katkeroitumisen välttämiseksi.

9. Ihmisyyden yhteiskuntaan

Keskustapuolue toimii Suomen kansan henkisen ja aineellisen hyvinvoinnin kohottamiseksi, kansan elinehtojen parantamiseksi, yhteiskunnallisen tasa-arvoisuuden ja oikeudenmukaisuuden toteuttamiseksi sekä kansojen välisen rauhan ja yhteistyön edistämiseksi. Ihmiskeskeisen uudistavan keskustapolitiikan avulla puolue pyrkii poistamaan epäkohtia ja kehittämään suomalaisen yhteiskunnan entistä oikeudenmukaisemmaksi ihmisten yhteiskunnaksi. Keskustapuolue rakentaa yhteiskuntamme kehityksen suomalaisen kansallisen perinteen pohjalle, joka on vastannut keskustalaisia yhteiskunnallisia ihanteita. Isänmaamme itsenäisyyden lujittaminen ja suomalaisen kansanvallan kehittäminen ovat keskustapuolueen tärkeimmät päämäärät sillä ne turvaavat ihmisten tasa-arvon ja ihmisyyden vaatimukset yhteiskunnan kehittyessä.