Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.uta.fi/pohtiva/ohjelmalistat/KOK/109

Kansallinen Kokoomus

Lepäämään jätetty sairausvakuutuslaki ja sosiaalivakuutuskysymys kokonaisuudessaan


  • Puolue: Kansallinen Kokoomus
  • Otsikko: Lepäämään jätetty sairausvakuutuslaki ja sosiaalivakuutuskysymys kokonaisuudessaan
  • Vuosi: 1929
  • Ohjelmatyyppi: erityisohjelma

Lepäämään jätetty sairausvakuutuslaki ja sosialivakuutuskysymys kokonaisuudessaan.

Sosialivakuutuslainsäädännön yleisiä vaiheita.

Sosialivakuutuksen toimeenpanemisen pyrkimys on Suomessa herätetty jo 1880-luvun lopulla, mutta vasta kuluvan vuosisadan toisella vuosikymmenellä on sen toimeenpano ollut virallisten valmistusten alaisena. Vuonna 1925 säädetty työväen tapaturmavakuutuslaki on ensimäinen varsinaisista uudenaikaisista sosialivakuutuslaeista, joka meillä on toteutettu. Oltuaan muutamia vuosia voimassa on tämä laki tuottanut tuloksia, joiden pohjalla lain tarkoituksenmukaisuutta on eri tavoin arvosteltu. Nopeasti ovat tämän jälkeen toisiansa seuranneet erittäin laajakantoiset esitykset sosialivakuutuksen kehittämisestä eteenpäin, nimittäin siten, että sosialidemokraattinen hallitus jätti vuoden 1927 valtiopäiville esityksen sairausvakuutuslaiksi ja vuotta myöhemmin taas maalaisliittolainen hallitus vieläkin laajakantoisemman esityksen työkyvyttömyys- ja vanhuusvakuutuksen toimeenpanemisesta. Edellinen esitys oli eduskunnassa viime vuonna valiokuntakäsittelyn alaisena ja kuluneella kevätistuntokaudella otti hajoitettu eduskunta tämän lakiehdotuksen lopulliseen käsittelyyn. Eduskunnan enemmistö hyväksyikin lakiehdotuksen, mutta voimakas vähemmistö äänesti sen lepäämään yli vaalien. Näin ollen kiinnittää vaalivalmistuksessa tämä lakiehdotus huomiota puoleensa ja tulevan elokuun alussa kokoontuva uusi eduskunta on ensi töikseen joutuva lopullisesti käsittelemään sairauslakiehdotusta.

Maalaisliittolaisen hallituksen työkyvyttömyys- ja vanhuusvakuutusta koskeva lakiehdotus ei vielä ehtinyt saada osaksensa mitään asiallista käsittelyä. Sairausvakuutuslain käsittelyn rinnalla kosketeltiin tosin tätä toistakin sosialivakuutusesitystä, mutta pääasiassa ainoastaan yhdeltä näkökohdalta, jonka seuraavassa mainitsemme.

Sairausvakuutuslain pääkohdat.

Melkoisten erimielisyyksien jälkeen hyväksytty, mutta lepäämään jätetty sairausvakuutuslaki on katsottava vastakkaisten käsityskantojen kompromissiksi. Ryhtymättä selostamaan laajan lain yksityisiä kohtia mainitsemme eräitä sen pääasioita, jotka siihen painavat leiman. Sairausvakuutus on oleva pakollinen siinä laajuudessa, missä eduskunta sen on hyväksynyt; vapaaehtoinen sairausvakuutus, joka esim. Tanskassa on saavuttanut suotuisia tuloksia, ei eduskunnassa saanut kannatusta siinä merkityksessä, että laki olisi rakennettu vapaaehtoisuuden periaatteelle, mutta tuli kumminkin huomioonotetuksi, kuten seuraavassa nähdään. Sairausvakuutukseen liittyy äitiysvakuutus, taaten asianomaiselle työntekijä-äidille synnytysavun ja lapsivuode-hoidon sekä sen lisäksi niin sanotun äitiysrahan enintään 6 viikolta ennen synnytystä ja 6 viikolta sen jälkeen; viimemainittu avustus voidaan erityisissä tapauksissa vielä pidentääkin.

Suurinta erimielisyyttä herätti asian käsittelyssä kysymys sairausvakuutuksen laajuudesta eli siitä, kutka joutuisivat lain vaikutuspiiriin. Lain asteittaista ulottamista aluksi rajoitettuihin, sitten yhä laajempiin piireihin on yleensä katsottu tarkoituksenmukaiseksi. Sosialidemokraattisen hallituksen esitys rajoitti lain vaikutuksen pääasiassa tehdastyöväestöön, jossa tapauksessa se olisi tullut käsittämään noin 300,000 vakuutettua. Valiokunta laajensi vaikutuspiirin myöskin maataloustyöväestöä käsittäväksi, jolloin sairausvakuutus olisi laajentunut käsittämään noin 500,000 henkilöä. Lopullisessa muodossaan laki sai viimemainitusta määrästä jonkun verran suppeamman sisällyksen, tullen ulottumaan sekä tehdas- että maataloustyöväestöön, jälkimmäiseen, samoin kuin käsiteollisuustyönantajaan, kuitenkin vain siinä tapauksessa, että työnantajalla on enemmän kuin kolme työntekijää säännöllisessä palveluksessaan. Tilapäinen työntekijä ei joudu sairausvakuutuksen alaiseksi, vaan tulee työsopimuksen kestää 14 päivää pitemmän ajan. Tärkeä on myöskin se rajoitus, että työntekijä ei joudu sairausvakuutettavaksi, jos hän samalta työnantajalta saa kuukautisena työnansiona enemmän kuin 1,500 markkaa tahi vuotuisena tulona yli 20,000 markkaa. Molemmissa viimemainituissa kohdissa tahtoi vasemmisto saada tuntuvia laajennuksia. Vaikeaa on sanoa, kuinka suuri sairausvakuutettavien lukumäärä lopullisesti tulee lain määräysten mukaan olemaan; todennäköisesti tulee se liikkumaan 400,000 paikoilla.

Möynnytyksenä niille, jotka tahtoivat saada vakuutus-pakon sisäpuolelle vähäväkiset itsenäiset yrittäjät, kuten pienviljelijät ynnä muut, sovelluttaa laki myöskin vapaaehtoisuuden periaatetta sikäli, että sairauskassat ovat velvoitetut ottamaan vapaaehtoiseen vakuutukseen sellaisen työkykyisen henkilön, joka ei ole vakuutuspakon alainen ja jonka kunnallisverotuksen alaiset vuositulot ovat enintään 20,000 markkaa. Vapaaehtoisen vakuutuksen voi saada myöskin pieneläjän apulainen ja molempien vaimot, viimemainitut myöskin synnytystapauksiin nähden.

Sairausvakuutusta toteutetaan piirisairauskassojen avulla, joiden hoitamisessa laki näiden osakkaille myöntää melkoisen itsehallinnon kaikkia velvoittavien yleismääräyksien pohjalla.. Kun sairauskassaa ylläpitävien osakasten omat edustajat itse huolehtivat kassojen avustusten jaosta ja niiden käytön valvonnasta, tahdotaan siinä nähdä hyvä tuki väärinkäytöksiä vastaan. Osakkaiden vakuutusmaksuista suorittaa valtio kutakin kohti 70 markkaa sekä työntekijä itse kaksi kolmannesta ja hänen työnantajansa yhden kolmanneksen. Vakuutettujen palkkausluokkia järjestää laki kaikkiaan 6, joissa viikoittainen työansio vaihtelee 50-320 markan välillä. Korvaussuoritukset sairausvakuutuksessa vaihtelevat näissä palkkausluokissa päivää kohti 4 markasta 25 markkaan.

Epäilykset sairausvakuutuslain säätämistä kohtaan keskittyivät eduskunnassa erityisesti niihin väärinkäytöksiin, joita peljättiin varsinkin sen johdosta, että Saksasta saadut todistukset (erään saksalaisen lääkärin julkaisemaan kirjaan viitattiin useissa lausunnoissa) eivät näyttäneet kehoittavilta. Tämän vastapainoksi voitiin toisaalta esittää Norjassa saatuja kokemuksia, joiden mukaan väärinkäytöksiä siellä ei ollut yleisemmin havaittu. Väärinkäytöksiä kuitenkin on omiaan ehkäisemään niin sanottu oman vastuun aika, karenssiaika, jonka laki määrää kolmeksi vuorokaudeksi; tämä tietää sitä, että sairausvakuutettu saa mainitun ajan sairastaa omalla kustannuksellaan, jonka jälkeen vasta avustus tulee kysymykseen. Myöskin sairausapurahojen suhteellinen pienuus näyttää ehkäisevän houkutusta sairastamisen teeskentelyyn.

Tällä tavoin toimeenpantu sairausvakuutus on arvioitu valtion osalta vuodessa maksavan noin 70 miljoonaa sekä työntekijäin ja työnantajain osalta yhteisesti 160-200 miljoonaa. Myönnettävä on, että arviot jäävät ylimalkaisiksi. Kustannustenkin epätietoisuuden vuoksi on lain asteittainen toimeenpano suositeltava.

Lepäämään jättämisen perusteet.

Maalaisliitto kokonaisuudessaan hylkäsi sairausvakuutuslain, vähemmän periaatteellisista syistä kuin sen takia, että se oli ottanut ajaakseen hallituksensa valmistaman työkyvyttömyys- ja vanhuusvakuutuslain, jonka se tahtoi asettaa sairausvakuutuslain toteuttamisen edelle. Kokoomuspuolueen eduskuntaryhmässä olivat mielet jakautuneet, mutta suurin osa ryhmästä äänesti lain lepäämään, jolloin maalaisliittokin, sen jälkeen kuin sen tekemä ehdotus lain hylkäämisestä ei ollut saanut kannatusta, yhtyi äänestämään lain yli vaalien. Kokoomuspuolueen taholta perusteltiin lepäämään jättämisen vaatimusta erityisesti viittaamalla siihen epäselvyyteen ja tietämättömyyteen, mikä valitsijoiden laajoissa piireissä vielä oli vallalla sairausvakuutuslain sisällyksestä ja kantavuudesta. Pidettiin tämän vuoksi oikeana ja tarkoituksenmukaisena, että oli oleva tilaisuutta uusiin vaaleihin mennessä vielä harkita asiaa ja kypsyttää ajatusta lain lopullisesta kohtalosta. Toinen painava seikka, joka puolsi lopullisen ratkaisun lykkäämistä jonkun ajan eteenpäin, oli seuraava.

On tarpeellista suunnitella yleisohjelma sosialivakuutuksen toteuttamiseksi.

Sosialivakuutuskysymystä kahtena viime vuotena eduskunnassa käsiteltäessä on selvästi käynyt ilmi se nurinkurisuus, että toisiansa seuraavat hallitukset, tahtomatta toisistansa tietää, suunnittelevat ja valmistavat kukin omalla tahollaan sosialivakuutuksista mitä laajakantoisimpia lakiehdotuksia, mutta eivät edes koeta asettaa niitä keskinäiseen luonnolliseen yhteyteen, erittäin mitä tulee niiden toteuttamisen järjestykseen. Vika on tässä kohden erityisesti maalaisliittolaisen hallituksen. Jokaiselle, joka vakavasti punnitsee kansan taloudellista kantokykyä, on ilman muuta selvää, että rinnakkain ja yhtaikaa ei meidän kansamme, yhtä vähän kuin mikään toinenkaan kansa, voisi käydä toteuttamaan sekä sairausvakuutusta että työkyvyttömyys- ja vanhuusvakuutusta. Toisen pitää kulkea edellä, toisen tulla jäljessä, sen mukaan kuin olosuhteet ja kansan taloudellinen kantokyky sallivat. Maalaisliittolainen hallitus ei kiinnittänyt, niinkuin sen velvollisuus olisi ollut, mitään huomiota siihen, että eduskunnalla jo oli tuoreeltaan käsiteltävänä edellisen hallituksen sille antama esitys sairausvakuutuksen toimeenpanemisesta, vaan maalaisliittolainen hallitus tarjosi eduskunnalle kaikesta huolimatta vielä työkyvyttömyys- ja vanhuusvakuutuksen, joka on vieläkin laajakantoisempi ja suurempia kustannuksia kysyvä kuin sairausvakuutus. Suotuisemmissakaan taloudellisissa oloissa, kuin missä meidän kansamme nykyisin elää, ei voida toimeenpanna uudistuksia, jotka yhteensä vuosittain kysyisivät menoja varmaankin toiselle miljaardille nousevan määrän. Kun sairausvakuutuslakia käsiteltäessä silloiselta sosialiministeri Lohelta eduskunnassa tiedusteltiin, millä tavoin hän ja maalaisliittolainen hallitus oli ajatellut suhtautumista sairausvakuutuslakiin, hän vastasi, että hallitus ei ollenkaan ollut tätä asiaa ajatellut, vaan että eduskunnalla oli täysin vapaat kädet järjestellä molempia sosialivakuutusmuotoja, joita sille eri hallitukset olivat suositelleet, parhaan harkintansa mukaan. Erityisesti on Kokoomuspuolueen taholta sekä eduskunnassa että puolueen sanomalehdistössä huomautettu siitä epätarkoituksenmukaisuudesta, mikä sosialivakuutuskysymysten ajamisessa on ilmennyt siinä, että mitään yhtenäistä suunnitelmaa sosialivakuutuksen eri muotojen toteuttamiseksi ei ole olemassa, eivätkä näitä asioita ajaneet hallitukset ole tähän asti sellaisen valmistamista katsoneet tarpeelliseksikaan. Tämän omituisen ja epätyydyttävän asiantilan selvittäminen oli myöskin perusteena, jonka takia oli syytä äänestää hyväksytty sairausvakuutuslaki lepäämään.

Sairausvakuutuslaki vaaleissa ja uudessa eduskunnassa.

Edellä kosketettu, parin viime vuoden kuluessa luotu tilanne on siinä kohden omituinen, että kaksi hallitusta peräkkäin on eduskunnalle antanut kumpikin esityksensä laajakantoisten ja suuria kustannuksia kysyvien sosialivakuutusten toimeenpanemisesta, mutta toinen ei ole tahtonut tietää toisen aloitteesta. Niin on tavallaan jouduttu leikkimään ikäänkuin sokkosilla suurten yhteiskunnallisten reformien toteuttamisessa. Kokoomuspuolueen muistutukset tällaista löyhää ja epätarkoituksenmukaista menettelyä vastaan ja sen vaatimukset sosialivakuutusjärjestelmän yhtenäistyttämisestä ovatkin osoittautuneet aivan oikeiksi. Nykyinen edistysmielinen hallitus on näet havainnut tarpeelliseksi menetellä juuri niin, kuin Kokoomuspuolueen taholta on osoitettu välttämättömäksi. Hallitus on aivan äskettäin asettanut erikoisen, asiantuntijoista ja sosialivakuutuskysymysten harrastajista kokoonpannun komitea,n laatimaan yleistä suunnitelmaa ja tarpeellisia lakiehdotuksia tapaturma-, sairaus-, työkyvyttömyys- ja vanhuusvakuutuksen kehittämiseksi siten, että eri vakuutushaarat yhdessä muodostavat yhtenäisen vakuutusjärjestelmän. Hallituksen toimenpiteen kautta on sosialivakuutuksen toteuttaminen meillä saatettu sellaiseen luonnolliseen lähtökohtaan, josta sitä asteittain ja järkiperäisesti voidaan kuljettaa suunnitelmanmukaisesti eteenpäin. Eri puolueitten ja hallitusten keskinäisestä kilpailusta, jossa on paljastunut enemmän taktiikkaa kuin asiallisuutta, on päästävä asiallisen valmistuksen ja yhtenäisen edistymisen tielle näillä aloilla. Välttämätöntä on, että ohjelma sosialivakuutusjärjestelmän yhtenäistyttämiseksi on olemassa silloin, kun tositeossa ryhdytään näitä suuria yhteiskunnallisia reformeja toteuttamaan.

Tässä tilanteessa, jossa suuri asia vähitellen näyttää tulevan johdatetuksi oikealle tolalle, niinkuin Kokoomuspuolue on vaatinut, on asianmukaista, että lepäämään jätetyn sairausvakuutuslain syksyllä tullessa uudessa eduskunnassa lopullisesti käsiteltäväksi, otetaan huomioon edellä mainitun komitean olemassaolo, jonka tehtävänä on ohjelman valmistaminen koko sosialivakuutusjärjestelmän yhtenäistyttämiselle. Kokoomuspuolueen keskuudessa on ollut jotenkin yleinen, vaikka ehkä ei yksimielinen, se ajatus, että sairausvakuutus, ollen joka tapauksessa melkoista huokeampi toteuttaa kuin työkyvyttömyys- ja vanhuusvakuutus, olisi ensin toimeenpantava. Mutta onko se sairausvakuutuslaki, joka nyt on lepäämässä, sisällykseltään sellainen, että se voidaan viipymättä hyväksyä, on uudessa eduskunnassa vielä asiallisesti tutkittava. Samoin jää harkittavaksi, onko tämä laki hyväksyttävä erikseen, ennenkuin nykyisen hallituksen asettama komitea on saanut valmiiksi mietintönsä, jossa sen asiana olisi hallituksen antaman tehtävän mukaan antaa lausuntonsa myöskin sairausvakuutuksen yksityiskohdista sekä tämänkin vakuutuksen asemasta siinä kokonaisohjelmassa, jonka valmistaminen on asetetun komitean päätehtävä.

Näin ollen näyttää tarpeelliselta, että Kokoomuspuolue ja sen edustajaehdokkaat, ennakolta sitomatta itseänsä lepäämään jätettyyn sairausvakuutuslakiin, itsellensä vaali-toiminnassa pidättävät vapaat kädet menetellä tulevana syksynä uudessa eduskunnassa, kun sairausvakuutuslain kohtalo lopullisesti on ratkaistava, parhaan harkintansa ja niiden vaatimusten mukaan, joita silloin vallitseva tilanne näyttää asettavan noudatettaviksi.