Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.tuni.fi/pohtiva/ohjelmalistat/KOK/10

Kansallinen Kokoomus

Kokoomuksen energiapoliittinen ohjelma


  • Puolue: Kansallinen Kokoomus
  • Otsikko: Kokoomuksen energiapoliittinen ohjelma
  • Vuosi: 1988
  • Ohjelmatyyppi: erityisohjelma

ENERGIAPOLIITTINEN OHJELMA 1988-

KANSALLINEN KOKOOMUS

LUKIJALLE:

Energiapolitiikka vaikuttaa osaltaan yhteiskuntaan ja ihmisiin. Siinä päästään erilaisiin tuloksiin sen mukaan, mitä näkökohtia ratkaisuissa painotetaan.

Tämä ohjelma on laadittu selostamaan kokoomuksen energiapoliittisia periaatteita ja lähiajan tavoitteita kevään 1988 tilanteessa. Ohjelman on tarkoitus olla voimassa noin 10 vuotta, minkä jälkeen sen toimenpide-ehdotukset tulee saattaa ajan tasalle.

Tämän ohjelman ohella käsitellään energiapolitiikkaa myös kokoomuksen ympäristöpoliittisessa ja liikennepoliittisessa -ohjelmassa sekä lähiajan tavoiteohjelmassa ja Linja tulevaisuuteen -ohjelmassa.

SISÄLLÖSTÄ:

1. ENERGIAPOLITIIKAN YLEISPERIAATTEET.
2. ENERGIAN TARKOITUKSENMUKAINEN KÄYTTÖ.
3. ENERGIAN TUOTANTO JA HANKINTA.
4. ENERGIAN SAANNIN TURVAAMINEN.
5. ENERGIAN HINNOITTELU JA VEROTUS.
6. ENERGIAHUOLTO JA YMPÄRISTÖNSUOJELU.
7. ENERGIA-ALAN TUTKIMUS- JA KEHITYSTYÖ.
8. ENERGIA-ALAN KANSAIN-VÄLINEN YHTEISTYÖ.
9. ENERGIAHALLINTO.

1. ENERGIAPOLITIIKAN YLEISPERIAATTEET.

Kokoomus pyrkii kehittämään yhteiskuntaa yksilökeskeiseen suuntaan. Tämä tarkoittaa perusturvallisuuden takaamista, valinnanmahdollisuuksien luomista ja demokratian lisäämistä.

Energiapolitiikka vaikuttaa ensi sijassa yhteiskunnan kehittämisen aineellisiin edellytyksiin. Sillä on yhä kasvava vaikutuksensa myös elinympäristön terveellisyyteen ja säilymiseen sekä elämisen laatuun.

Aineellisen hyvinvoinnin turvaaminen edellyttää, että kohtuuhintaista energiaa on häiriöttä ja riittävästi saatavilla. Samalla on varmistettava, että energian tuotanto ja jakelu eivät aiheuta terveydellisiä tai muita haittoja. Tämä merkitsee kokonaistaloudellista tarkastelutapaa, jota voidaan tukea kustannuksia vastaavalla hintapolitiikalla.

Sosiaalinen valintatalous tarkoittaa talousjärjestelmää, jossa kuluttajat ohjaavat valinnoillaan tuotantoa. Myös energiapolitiikassa on taattava vaihtoehtojen olemassaolo. Tämä on tärkeää myös siksi, että vain kotimainen energia ja hajautettu tuotanto ovat ensi sijaisia energialähteitä erilaisten kriisien aikana.

Kivihiilen, öljyn, maakaasun ja ydinpolttoaineen hinta ja saatavuus saattavat vaihdella suurestikin lähivuosikymmeninä. Tämän vuoksi tulee Suomen energiahuollon nojautua useisiin eri energialähteisiin. Tämä parantaa myös kriisivarmuutta.

Keskeisen energiapoliittisen päätöksenteon valtakunnantasolla tulee olla parlamentaarisessa valvonnassa. Tämä on sitäkin tärkeämpää, koska energiapoliittiset ratkaisut ovat pitkävaikutteisia.

2. ENERGIAN TARKOITUKSENMUKAINEN KÄYTTÖ.

Energian kokonaiskulutus määräytyy pitkälti yhteiskunnan ja tuotannon rakenteen sekä kansalaisten tavoitteiden pohjalta. Pitkällä aikavälillä onkin kehitettävä tuotantoteknologiaa, nostettava tuotteiden käyttöikää, hyödynnettävä jätteitä, rakennettava yhdyskunnat, koneet ja laitteet energiaa mahdollisimman taloudellisesti ja tehokkaasti käyttäviksi, jotta energian kulutuksen kasvu ja siitä aiheutuvat ongelmat olisivat mahdollisimman vähäiset. Yhteiskunnan tulee tukea muutoinkin ratkaisuja, jotka säästävät energiaa, pienentävät sähkönkulutuksen vaihteluja ja parantavat energiankäytön hyötysuhdetta. Verotus ja hintapolitiikka vaikuttavat merkittävästi energiankäyttöön. Yksityistalouksiin vaikutetaan myös tiedotus- ja valistustoiminnalla.

Säästötoimenpiteitä on tarvittaessa edistettävä lainoituksella tai korkotuella. Niiltä on silti aina edellytettävä kansantaloudellista kannattavuutta.

Pyrittäessä taloudelliseen ja tarkoituksenmukaiseen energian käyttöön,

a) Energian tuotanto ja teollisuus

  • sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitoksia on suosittava
  • on suosittava sellaisia tuotantoprosesseja, joiden tuotto käytettyä energiayksikköä kohden on mahdollisimman hyvä
  • jätteet on pyrittävä hyödyntämään taloudellisesti joko raaka-aineena tai energialähteenä.

b) Asuminen ja rakentaminen

  • asuntojen lämmityskustannuksia on hillittävä pyrkimällä edullisiin lämmitystapoihin ja korkeaan hyötysuhteeseen. Erityisesti on pyrittävä lämmitysjärjestelmää valittaessa minimoimaan investointi- ja käyttökustannusten summa
  • energianäkökohdat on otettava erääksi lähtökohdaksi maankäytön suunnittelussa
  • on huolehdittava rakennusten riittävästä lämmöneristyksestä
  • rakennusten energiataloudellisuutta on lisättävä kehittämällä elementtitekniikkaa ja toteuttamalla energiaa säästäviä LVI-ratkaisuja
  • rakennusten energian kulutusta vähennettävä mm. lämpökeskusten määräaikaishuolloin kuluttajakohtaisella energiamittauksella, lämmön talteenotolla sekä huonelämpötilojen ja ilmanvaihdon säädöllä terveyden ja järkevän energian käytön edellyttämälle tasolle
  • rakennusten energiataloudellista saneeraamista on jatkettava
  • on kehitettävä maan ja auringon lämmön sekä lämpöpumppujen käyttöä monienergialämmityksen osalähteenä.

c) Liikenne

  • liikennetarpeen kasvua on hillittävä järkevällä yhdyskuntasuunnittelulla
  • tieverkon välityskykyä ja kunnossapitoa on parannettava sekä energian säästämiseksi että liikenneturvallisuussyistä
  • joukkoliikennettä on kehitettävä etenkin taaja-asutusalueilla ja edistettävä sitä pysäköinti- ja liikenneratkaisuin sekä taattava haja-asutusalueen joukkoliikenteen vähimmäistaso
  • rautateiden henkilöliikennettä kaukoliikenteessä ja suurten kaupunkien työmatkaliikenteessä on edistettävä palvelua parantamalla
  • henkilöautojen yhteiskäyttöön työmatkaliikenteessä liittyvät lainsäädännölliset esteet on poistettava.

3. ENERGIAN TUOTANTO JA HANKINTA.

Energiataloudessa tapahtuvat muutokset ovat varsin hitaita. Etenkin kokonaan uusien energialähteiden laajamittainen ja taloudellinen käyttöönotto voi tapahtua vain hyvin pitkän ajan kuluessa. On siis realistista lähteä siitä, että seuraavien vuosikymmenien aikana energiahuolto perustuu valtaosin niihin energialähteisiin, jotka jo nyt ovat käytössä, ja joiden hyödyntämiseen tarvittava teknologia on olemassa.

Energian tuotanto ja käyttö kehittyvät yhä taloudellisemmiksi. Siten on mahdollista, että primäärienergian tarve kasvaa enää hyvin hitaasti. Tämä on otettava huomioon energian tuotantoinvestointeja suunniteltaessa. Sen sijaan energialähteiden markkinaosuuksissa saattaa tapahtua muutoksia esimerkiksi hintavaihteluiden seurauksena. Sähkön osuus kulutuksesta tulee ilmeisesti kasvamaan, erityisesti teollisuuden tuotantoprosesseissa.

Energiapolitiikassa on varottava tekemästä pitkävaikutteisia ratkaisuja lyhytaikaisten trendien perusteella. Energiahuolto tulee rakentaa useiden, toisensa korvaamaan pystyvien energialähteiden varaan.

a) Öljy

Öljy on monipuolinen energialähde, jota voidaan käyttää sekä liikenteessä, teollisuudessa että lämmityksessä. Lisäksi öljyllä on merkittävästi käyttöä teollisuuden raaka-aineena.

Öljy on edelleen suurin yksittäinen primäärienergialähteemme ja sillä tyydytetään nykyisin kolmannes maamme energian tarpeesta. Öljyn osuuden väheneminen maamme energiahuollossa on ollut poikkeuksellisen voimakasta verrattuna muihin Länsi-Euroopan teollisuusmaihin.

Kauppapolitiikan ja työllisyyden kannalta on tarkoituksenmukaista pitää Neuvostoliitosta tuotavan öljyn osuus riittävänä sekä kulutuksessa että jatkojalostuksessa.

Oman öljynjalostuksemme kehittäminen on myös tulevaisuudessa tarpeen. Energiapolitiikassa on otettava huomioon öljyn jalostukseen ja öljyn käyttölaitteisiin tehdyt investoinnit, kauppapoliittiset näkökohdat sekä ympäristökysymykset.

b) Hiili

Hiilellä on maamme energiahuollossa tärkeä merkitys kaukolämmityksen, teollisuuden ja sähkön tuotannon polttoaineena. Hiilen tuonnissa on pyrittävä edulliseen hintaan ja toimitusvarmuuteen mm. jakamalla hankinnat useille toimittajille.

Suuria hiilivoimalaitoksia rakennetaan lähivuosina perusvoiman tuotantoon ja vanhat hiilivoimalaitokset siirtyvät osittain vara- ja huippuvoimaksi. Hiilen käyttö on taloudellista sekä kaukolämmön että yhdistetyssä sähkön ja lämmön tuotannossa.

c) Maakaasu

Maakaasun pääasiallinen kuluttaja on teollisuus, joka hyödyntää maakaasua parhaiten energian tuotannossa sekä kuivatus- ja lämpökäsittelyprosesseissa. Maakaasua voidaan käyttää myös yhdistettyyn sähkön ja lämmön tuotantoon, kiinteistöjen lämmitykseen, kotitalouksissa ja teollisuuden raaka-aineena.

Maakaasun tärkeä etu on sen puhtaus verrattuna muihin fossiilisiin polttoaineisiin. Maakaasun siirtojärjestelmän laajentuessa on pyrittävä järjestelmän taloudelliseen hyödyntämiseen. Maakaasulla on tärkeä kauppa- ja työllisyyspoliittinen merkitys. Siksi maakaasun käytön järkevää lisäämistä on edistettävä.

d) Tuontisähkö

Tuontisähköllä on merkitystä sähköhuollon toimintavarmuuden, tilapäistarpeen ja kulutuksen huippujen kannalta sekä paikallisesti. Sähköhuollon tulee kuitenkin perustua pääsääntöisesti kotimaiselle sähkön tuotannolle. Sähkön kiinteän tuonnin osuuden tulee pysyä määrältään kohtuullisena kokonaistarpeeseen nähden. On järkevämpää rakentaa voimala Suomeen kuin tuoda maahan jatkuvasti sen kapasiteettia vastaava sähkö.

Pohjoismaisella Nordel-yhteiskäytöllä on maamme sähköhuollolle suuri merkitys. Yhteiskäytössä sähkö tuotetaan kullakin hetkellä edullisimmalla käytettävissä olevalla kapasiteetilla. Tällä käytön optimoinnilla saavutetaan kunkin maan sähkön tuotannossa huomattavia säästöjä. Yhteiskäytöllä säästetään voimalaitosten rakentamiskustannuksia erilliseen toimintaan verrattuna. Pohjoismaista yhteiskäytössä olevaa sähköverkkoa on vahvistettava riittävän ajoissa kasvavaa kuormitusta vastaavasti. Tätä pohjoismaista yhteistyötä on jatkettava ja edelleen kehitettävä.

Neuvostoliitosta tapahtuvalla sähkön tuonnilla monipuolistetaan ja osaltaan varmistetaan maamme sähköhuoltoa. Tällä tuonnilla on lisäksi kauppapoliittista merkitystä. Mahdollisuuksia joustavan sähköyhteistyön lisäämiseksi Neuvostoliiton kanssa on kehitettävä.

e) Ydinvoima

Ydinvoima tarjoaa välittömiltä kustannuksiltaan edullisen vaihtoehdon perusvoiman tuotannolle. Ydinvoiman lisärakentamiselle ei lähivuosina ole edellytyksiä. Perusvoiman lisätuotantoon on siten käytettävä muita energiaratkaisuja, kunnes riittävät ja puolueettomat selvitykset ydinvoiman käytön riskeistä sekä taloudellisista ja ympäristövaikutuksista voidaan saada. Ydinjätteiden käsittelyä ja loppusijoitusta koskevaa selvitys- ja tutkimustyötä on edelleen jatkettava. Tämä on välttämätöntä myös jo käytössä olevien ydinvoimaloiden takia. Ydinjätehuollon kustannuksiin - laitosten purkaminen mukaan lukien - on varauduttava ydinvoimaloiden käytön aikana keräämällä tarkoitusta varten riittävästi varoja.

Atomivastuulain tarkoittama korvausvastuu on Suomessa kohotettava mahdollisia vahinkoja vastaavalle tasolle. Myös kansainvälisen vahingonkorvausvastuun aikaansaamiseen tulee pyrkiä.

Kokoomus edellyttää, että päätösvalta ydinvoiman käyttöä koskevissa asioissa on eduskunnalla.

f) Vesivoima

Vesivoimaa, uusiutuvaa luonnonvaraa, on perinteellisesti hyödynnetty sähkön tuotannossa. Sen investointikustannukset ovat korkeat mutta käyttökustannukset pienet muihin sähköntuotantomuotoihin verrattuna. Vesivoimalaitokset soveltuvat muita voimaloita paremmin säätövoimalaitoksiksi. Vesivoiman tuotannon lisäämiseen on mahdollisuuksia rakentamalla säännöstelyaltaita ja nostamalla nykyisten voimaloiden käyttöastetta lisäkoneistoja rakentamalla ja vanhoja uusimalla, kuitenkin vain valjastetuissa vesistöissä. Säännöstelyn lisäämistä on vältettävä, mikäli se aiheuttaa merkittäviä ympäristöhaittoja.

Voimataloudelliselta kannalta olisi yhä mahdollisuuksia vesivoiman rakentamiseen. Lisärakentamisen ulkopuolelle on jo suojeltujen koskien lisäksi jätettävä muutkin maisemallisesti, matkailullisesti tai ympäristönsuojelullisesti ja paikallisen elinkeinon harjoittamisen kannalta merkittävät vesistöt.

Vesivoiman rakentamiseen liittyvää rakennuslupien ja korvauksien käsittelyä on edelleen nopeutettava.

Jo päätetyt, keskeneräiset vesirakennuskohteet on saatettava viipymättä päätökseen, jotta rakennusaikaiset vesistöhaitat pysyisivät mahdollisimman vähäisinä. Vielä toteutettavissa allashankkeissa tulee ottaa huomioon vaikutusalueen väestön mielipiteet ja turvata allasalueiden asukkaiden oikeudet.

g) Puu

Tärkeimmät puupolttoaineemme ovat puunjalostusteollisuuden prosesseissa syntyvät jätteet, metsähake sekä halot, joista viimeksi mainittujen käyttö on vähenemässä.

Pitkällä aikavälillä puun käyttöä raaka-aineena tehostetaan ja selluprosessien lisäksi otetaan yhä enemmän käyttöön prosesseja, joissa ei enää synny jäteliemiä. Näin ollen puuta sisältävien jäteliemien energiakäyttö vähenee.

Puupolttoaine muodostaa potentiaalisen energiareservin, jonka merkitys on kriisiaikoina huomattava. Sen käyttöä rajoittaa hankintakustannusten kalleus, minkä vuoksi sen kilpailukyky normaalioloissa on turpeen ja tuontipolttoaineiden rinnalla heikko. Lisäksi halkojen ja hakkeen käyttö talojen lämmityksessä on hankalaa.

Koska nuorista harvennusmetsistä saatavan sekä muun metsätähdepuun hyödyntämisellä energian tuotannossa on metsänhoidollista ja kansantaloudellista merkitystä, metsähakkeen hankintaa tulee harkitusti ylläpitää valtiovallan toimenpitein. Samalla parannetaan myös kriisivalmiuksia.

h) Turve

Turve on polttoaineena edullisimmillaan yhdistetyissä sähköä ja lämpöä tuottavissa voimalaitoksissa. Perinteisellä luonnonkuivausmenetelmällä tuotettu turve on osoittautunut käyttökelpoiseksi polttoaineeksi. Painopisteen turpeen energiataloudellisen hyväksikäytön kehittämisessä tulee jatkossa olla turpeen käyttötekniikan parantamisessa. Erityistä huomiota tulee kiinnittää turpeen kaasutustekniikan sekä turvekaasulla toimivien lämpölaitosten kehittämiseen. Turpeen korjuuteknologian tuotekehitykseen on jatkuvasti panostettava.

Maassamme on suuret teollisesti käyttökelpoiset turvevarat. Ne riittävät oikealla mitoituksella satojen vuosien ajaksi ilman, että suoluontomme joutuu turpeen käytön takia uhatuksi.

Turvetuotannon maisemalliset haitat tulee minimoida. Käytettyjen suoalueiden kunnostaminen tuotannon päätyttyä tulee varmistaa.

i) Jäte

Yhdyskunta- ja teollisuusjätteestä tulee saattaa mahdollisimman suuri osa kierrätykseen, jotta raaka-aineita ja energiaa säästetään. Osa jätteestä (myös maatalouden) on tarkoituksenmukaista käyttää biokaasun kehittämiseen. Poltettavaksi tulee osoittaa vain sellainen jäte (esim. rakennuspuutavara), josta ei aiheudu vaikeita päästöongelmia.

j) Uudet energialähteet

Uusista energialähteistä tulee tuulivoimalla ja auringon suoran säteilyenergian hyväksikäytöllä olemaan maassamme paikallista merkitystä. Laajamittaiseen energiantuotantoon ei niiden varassa ole mahdollista ryhtyä. Molempien tuotanto vaihtelee suuresti, ja syntyvän ylijäämäsähkön hyödyntämiseen tulee luoda edellytykset.

Pienten tuulivoimaloiden käyttöä tulee edistää kiinteistöjen lämmittämiseen ja kotitaloussähkön tuottamiseen erityisesti rannikkoalueiden hyvissä tuuliolosuhteissa.

Aurinkoenergiaa voidaan käyttää esimerkiksi pientalojen käyttöveden lämmitykseen. Tekniikan kehityksen myötä voi auringon säteilyenergian muuttaminen suoraan sähköksi tulla kannattavaksi.

4. ENERGIAN SAANNIN TURVAAMINEN.

Energiahuollon tehtävänä on taata omalta osaltaan kaikissa olosuhteissa kansalaisten perusturvallisuus ja tuotantoelämän toimintaedellytykset.

Suomen energiahuolto on suurelta osin ulkomaisten energialähteiden varassa. Normaalioloissa tästä ei ole haittaa, sillä riittävästi tuontienergiaa on saatavissa maailmanmarkkinahintaan. Riittävä omavaraisuus antaa parhaat neuvotteluasemat.

Häiriöiden vaikutusta energiahuoltoon voidaan vähentää myös tuotannon hajauttamisella, varmuusvarastoinnilla ja korvaavilla tuotantomahdollisuuksilla.

Suomen energiaomavaraisuus on tällä hetkellä vesivoiman, puun ja sen jäteliemen sekä turpeen varassa. Kotimaisten energialähteiden osuus kokonaisenergiatuotannosta on pyrittävä säilyttämään nykyisellä noin 30 %:n tasolla.

Kotimaisen energiatuotannon kasvu rakentuu seuraavan kymmenen vuoden aikana suurelta osin polttoturpeen varaan. Tästä syystä valtiovallan on panostettava polttoturpeen käytön kehittämiseen. Myös metsähakkeen energiakäyttöä tulee ylläpitää erityisesti alityöllistetyissä kunnissa.

Energiatuotannon hajauttaminen itsenäisiin pienyksiköihin vähentää energiahuollon haavoittuvuutta. Energiahuollon kannalta on edullista, että on olemassa energian saannin suhteen täysin tai osittain omavaraisia kulutusyksiköitä. Esimerkiksi sähkön ja öljyn sekä kotimaisten polttoaineiden vuorottaiskäyttöön tähtäävien lämmitysjärjestelmien kehittämistä on edistettävä.

Energiatuotannon hajauttamista tukee, että tuottajat voivat myydä toisilleen ylimääräisen sähköenergiansa. Sähkön ja lämmön yhteistuotanto voitaisiin myös mitoittaa tällöin taloudellisen lämmöntuotannon perusteella. Sähkönsiirtoverkoston omistaja tuleekin velvoittaa siirtämään muiden tuottajien ylijäämäsähköä omakustannushintaan tai ostamaan sitä.

Jotta tuontipolttoaineisiin perustuvaa energiahuoltoa voitaisiin jatkaa myös poikkeustilanteessa, valtion ja energian tuottajien on huolehdittava varmuutta lisäävän varastoinnin järjestämisestä maassamme. Vastuun riittävästä varastoinnista tulee jakaantua valtion, kuntien ja tuotantolaitosten kesken. Varmuusvarastoinnin tavoitteena on oltava vähintään vuoden normaalikulutusta vastaavat polttoainevarastot.

Jotta kotimaisten polttoaineiden käyttöä voitaisiin normaalista kulutustasosta nopeasti lisätä, tätä varten on oltava sekä tuotanto- että käyttötekninen valmius. Viimeksi mainittu merkitsee sitä, että mahdollisimman monessa käyttökohteessa tulisi olla kiinteän polttoaineen käyttömahdollisuus.

5. ENERGIAN HINNOITTELU JA VEROTUS.

Energian hinta vaikuttaa merkittävästi teollisuuden ja kotitalouksien kustannuksiin. Pääsääntönä hinnoittelussa ja tariffipolitiikassa tulee olla kustannuskattavuus ja aiheuttamisperiaate. Energiaverotuksen tulee olla mahdollisimman alhainen, koska energiakustannukset ovat jo muutenkin raskaat teollisuudelle ja kotitalouksille. Energian hinnan noustessa on tästä energian kuluttajille aiheutuvia kustannuspaineita pyrittävä hillitsemään.

Sähköntuotannolle on ominaista, että kulutushuippuihin tarvittava sähkö on erityisen kallista, koska tuotantokapasiteetti joudutaan mitoittamaan huippujen mukaan. Tuotantokustannusten eron on annettava vaikuttaa täysipainoisesti tariffeihin, jotta kuluttajat pyrkisivät nykyistä pienempiin sähkön käytön vuorokausi- ja kausivaihteluihin.

Energiaverotuksessa on noudatettava seuraavia periaatteita:

  • Verotuksen tulee kohdella energiamuotoja tasapuolisesti. Kotimaisiin energialähteisiin tulee soveltaa alkutuotevähennystä.
  • Energiaverotus tulee pysyvästi toteuttaa arvonlisäperiaatteella.
  • On tehtävä mahdolliseksi tasata kuntatasolla energian hinnan nopeasta vaihtelusta aiheutuvia vaikutuksia tariffeihin.

6. ENERGIAHUOLTO JA YMPÄRISTÖNSUOJELU.

Energian tuotanto ja jakelu vaikuttavat monin tavoin elinympäristömme tilaan. Kaikilla energiantuotanto- ja käyttötavoilla on omat ympäristöhaittansa. Nämä haitat tulee kuitenkin pitää niin vähäisinä kuin mahdollista.

Ympäristö- ja terveyshaittojen vähentämiseksi tulee lainsäädännöllä asettaa energiantuotannolle rajaehdot, joilla taataan, etteivät haitat tule pitkälläkään aikavälillä kohtuuttomiksi ja että eri energiatuottajia kohdellaan tasapuolisesti.

Kaikki ympäristöhaitat eivät ole yksiselitteisesti tiedossa eikä esimerkiksi fossiilisten polttoaineiden aiheuttamien päästöjen vaikutuksia pitkällä aikavälillä täsmällisesti tunneta. Ympäristövaikutusten tutkimusta on siksi tehostettava.

Energiahuollosta ja käytöstä aiheutuvien haittojen vähentämiseksi

  • öljyn aiheuttamia ympäristövaikutuksia on vähennettävä parantamalla polttolaitosten hyötysuhdetta ja vähentämällä polttoöljyjen rikkipitoisuutta
  • liikenteen aiheuttamia päästöjä on vähennettävä tiukentamalla ajoneuvojen pakokaasumääräyksiä Keski-Euroopan maiden aikataulua seuraten, jolloin liikenteen päästöt olennaisesti vähenevät
  • on ryhdyttävä toimenpiteisiin dieselkäyttöisten moottoriajoneuvojen pakokaasupäästöjen vähentämiseksi
  • happaman sateen kaukokulkeutumisen ongelmat on ratkaistava kansainvälisin sopimuksin. Suomessa on asetettava tavoitteeksi rikkipäästöjen pudottaminen vähintään puoleen vuoden 1980 tasosta vuoteen 2000 mennessä
  • uusiin suuriin hiilivoimalaitoksiin on asennettava rikinpoistolaitteet
  • pienissä ja keskisuurissa hiilivoimalaitoksissa on suosittava vähärikkisen kivihiilen käyttöä
  • turvetuotantoon liittyvät ongelmat, kuten tulva-alttiuden lisääntyminen, ravinteiden huuhtoutuminen ja pohjavesiolosuhteiden muutokset tulee pitää niin pieninä kuin mahdollista
  • turpeen poltosta aiheutuvat pöly- ja lentotuhkapäästöt tulee eliminoida riittävän tehokkailla suodattimilla
  • polttotekniikkaa parantamalla ja kattiloita kehittämällä tulee vähentää puulämmityksestä pientaloalueilla aiheutuvia savukaasuhaittoja
  • öljyvahinkojen torjumiseksi vesialueilla on hankittava riittävästi torjuntakalustoa. Valtion tulee hankkia merialueilla tarvittava kalusto.

7. ENERGIA-ALAN TUTKIMUS- JA KEHITYSTYÖ.

Vesivoiman ja fossiilisten polttoaineiden rajallisuus ja niiden ympäristöhaitat pakottavat etsimään uusia, entistä tehokkaampia ja taloudellisempia energian tuotanto- ja käyttömuotoja. Laitekehittely ja ihmisten kulutustottumuksiin vaikuttaminen tuovat suuria säästöjä energian kulutuksessa. Energiapoliittisessa päätöksenteossa on muistettava myös tutkimus ja kehittämistoiminnan tarpeet ja energia-alan kehittämiseen onkin suunnattava riittävästi sekä taloudellisia että henkisiä voimavaroja.

Muun tieteellisen tutkimuksen tavoin energiatutkimuksessa korkeakouluilla ja muilla yhteiskunnan ylläpitämillä tutkimuslaitoksilla tulee olla päävastuu perustutkimuksesta ja sopivassa laajuudessa myös soveltavasta tutkimuksesta. Korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten rinnalla myös teollisuudella ja energian tuottajilla on oltava riittävät edellytykset niille mielekkäästi soveltuviin tutkimustehtäviin. Suomen energiatutkimusrahoitus on energian kokonaiskulutukseen suhteutettuna pienempi kuin muissa Pohjoismaissa. Yleispohjoismaisen tason saavuttamiseksi energiatutkimusrahoitusta on lisättävä 50 prosentilla nykytasosta.

Energiatutkimuksen on oltava laaja-alaista ja monipuolista, jotta voitaisiin luoda riittävän hyvä pohja uusille tulevaisuudessa käyttöön otettaville energiavaihtoehdoille. Energiatutkimuksen erityisiä painopistealueita ovat

  • energiatuotanto ja ympäristönsuojelu
  • kotimaisten energialähteiden hyödyntäminen
  • ydinenergian turvallisuus ja ydinjätetutkimus
  • energiaa säästävät tuotantotavat ja säätömenetelmät
  • suprajohtavuus.

Energiataloudellista tutkimusta, jossa tutkitaan eri energiavaihtoehtojen hintakehityksen vaikutuksia kansantalouden eri osiin, kuten työllisyyteen, elinkeinorakenteeseen, elintasoon ja vaihtotaseeseen, on tehostettava. Uusien energialähteiden kansainvälistä tutkimusta ja tuotekehitystä on aktiivisesti seurattava.

Tuotekehityksen ja koerakentamisen avulla on pyrittävä uusiutuvien ja lähes ehtymättömien energialähteiden hyödyntämiseen.

8. ENERGIA-ALAN KANSAIN-VÄLINEN YHTEISTYÖ.

Energia-alan teknillisessä kehityksessä mukana pysyäksemme Suomelle on elintärkeätä osallistua aktiivisesti kansainväliseen energia-alan yhteistyöhön. Maamme energiapolitiikan eräänä osa-alueena tuleekin olla energia-alan kansainvälisen yhteistyön kehittäminen ja edellytysten luominen yksittäisten kansalaisten ja eri yhteisöjen osallistumiselle tähän työhön.

Energia-alan kansainvälisissä järjestöissä tapahtuva yhteistyö edistää maamme energiatalouden kehittämistä. Tätä yhteistyötä muun muassa Euroopan talouskomissiossa, OECD:ssä ja Kansainvälisessä atomienergiajärjestössä on jatkettava ja edelleen kehitettävä.

Kansainvälisen energiayhteistyön merkittävimpiä tulevaisuuden kysymyksiä ovat

  • energiantuotannosta aiheutuvien ympäristöhaittojen ja turvallisuusriskien minimoimisesta sopiminen; näistä ovat esimerkkeinä rikkipäästöt ja saasteiden kaukokulkeutuminen, ydinvoiman turvallisuus, autojen pakokaasumääräykset sekä öljyvahingot
  • kansainvälisen tietämyksen lisääminen rikin ja typen oksidien haittavaikutuksista metsien kasvuun ja muuhun luontoon sekä lisääntyvän hiilidioksidin vaikutuksista maapallon ilmastoon
  • merenalaisten energiaraaka-aineiden etsinnästä ja hyväksikäytöstä sopiminen
  • energiahuollon varmuuden lisääminen
  • kansainvälisten valvonta- ja tiedotusjärjestelmien kehittäminen ydinvoimalaonnettomuuksien kaltaisten suurkatastrofien välttämiseksi ja niiden haittavaikutusten torjumiseksi.

Näissä kysymyksissä on Suomen annettava aloitteellinen panoksensa toiminnassaan energia-alan kansainvälisissä järjestöissä.

Pohjoismaisella Nordelin piirissä harjoitettavalla sähköalan yhteistyöllä on sähköhuoltomme toimintavarmuuden ja taloudellisuuden kannalta suuri merkitys. Tämän yhteistyön jatkaminen on Suomen ja muiden Pohjoismaiden yhteisen edun mukaista.

Energiayhteistyötä on vahvistettava ja monipuolistettava Neuvostoliiton kanssa. Lisäksi on tutkittava mahdollisuuksia hyödyntää suomalais-neuvostoliittolaista asiantuntemusta kolmansissa maissa.

Suomen energiateknisellä asiantuntija-avulla on merkitystä kehitysmaiden energiaongelmien ratkaisemisessa. Suomen kehitysyhteistyön tulee keskittyä energiatekniikan aloille, joiden soveltamisesta on omassa maasamme vankkaa kokemusta.

Energiatekniikan siirto ja kehitysmaiden omien asiantuntijoiden koulutus ovat pitkällä tähtäyksellä parhaita keinoja kehitysmaiden omatoimisen energiahuollon turvaamiseksi.

9. ENERGIA-HALLINTO.

Energiahuolto on osa yhteiskunnan perusrakennetta, jota koskevat muutokset tapahtuvat hitaasti. Esimerkiksi tuotannon ja jakelun rakennetta ei voida yksittäisillä energiapoliittisilla päätöksillä ratkaisevasti muuttaa. Maamme energiapolitiikan onkin tästä syystä oltava pitkäjänteistä ja suunnitelmallista, mutta toisaalta muuttuvien markkinatilanteiden mukaan joustavaa.

Vastuu energiapolitiikan kokonaistavoitteiden asettamisesta kuuluu kansanvaltaiselle, poliittiselle päätöksentekokoneistolle. Energiapoliittisessa kokonaisohjelmoinnissa eduskunta ja valtioneuvosto asettavat energiapoliittiset tavoitteet.

Paitsi tavoitteiden ja puitteiden määrittelyä, tulee valtiovallan myös turvata riittävät tietoon ja suunnitelmiin perustuvat edellytykset energiapolitiikan yksityiskohtaiselle päätöksenteolle. Tätä varten on valtion energiahallinnon eri yksiköiden tehtäväjakoa täsmennettävä siten, että valtionhallinnossa päävastuu energiakysymyksistä kuuluu kauppa- ja teollisuusministeriölle.

Vastuu energiahuollon käytännön toteutuksesta on energian tuottajilla sekä jakelijoilla, joilla on oltava riittävän itsenäinen päätäntävalta käytännön ratkaisuissa. Energian kuluttajien on puolestaan saatava tehdä valinnaisia ratkaisuja ja siten ohjata energian tarjontaa kuluttajien haluamaan suuntaan.

Kauppa- ja teollisuusministeriön rinnalla toimivien parlamentaaristen asiantuntijaelimien, mm. energiapolitiikan neuvoston merkitystä päätöksenteossa on lisättävä. Sähköhuollon neuvottelukuntaa on kehitettävä nykyistä paremmin sähköhuollosta vastaavaksi elimeksi, jossa eri sähköntuottajaryhmillä on pääedustus. Sähköhuollon runkosuunnitelmaa on kehitettävä paremmin käytännön toimintaan soveltuvaksi.

Kuntien tulee pyrkiä lisäämään omavaraisuuttaan energian tuotannossa. Kuntasuunnitelmiin tulee sisällyttää keskeiset energiapoliittiset tavoitteet. Energiakäytön taloudellisuuteen on otettava huomioon yhdyskunta- ja liikennesuunnittelussa.