Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.uta.fi/pohtiva/ohjelmalistat/KOK/115

Kansallinen Kokoomus

Me luotamme ihmiseen ja vapauteen


  • Puolue: Kansallinen Kokoomus
  • Otsikko: Me luotamme ihmiseen ja vapauteen
  • Vuosi: 1956
  • Ohjelmatyyppi: erityisohjelma

Me luotamme ihmiseen ja vapauteen

Me luotamme enemmän ihmiseen ja vapauteen kuin valtioon ja sosialismiin

Yhteiskunnassamme eletään parhaillaan merkittävää vaihetta. Vuosikausia jatkunut valtiojohtoinen ja luokkapuoluepolitiikka on nyt auttamattomasti ajautunut umpikujaan. On toteutunut se, mistä kokoomus on useaan otteeseen ja vakavasti varoittanut.

Nyt on edessä uuden tien valitseminen. Seuraavassa esitetään ne näkökohdat, joiden mukaan kokoomuksen mielestä on vastaisuudessa yhteiskunta- ja talouselämäämme ohjattava. Nämä näkökohdat voidaan kiteyttää kahteen periaatteeseen: luokkien sijaan on huolehdittava enemmän ihmisistä ja holhouksen sijaan turvauduttava enemmän vapauteen.

Hallitussuuntausta on muutettava

Kansamme nykyiset vaikeudet ja valtiollisen elämämme jatkuva kriisitila johtuvat suurelta osalta kahden puolueen, sosialidemokraattien ja maalaisliiton hallitusyhtymästä, joka kohta vuosikymmenen ajan on hoitanut maan asioita.

Maatamme on vuosina 1944-56 hallinnut 68 sosialidemokraattia, 64 maalaisliittolaista, 26 ammattiministeriä, 15 kommunistia, 14 ruotsalaista, 7 edistysläistä ja kansanpuoluelaista sekä 4 kokoomuslaista.

Samat puolueet ja jokseenkin samat henkilöt ovat olleet jatkuvasti vallassa - jo riittävän kauan näyttääkseen, mihin ne pyrkivät, mihin ne pystyvät samoin kuin sen, mihin ne eivät pysty. Tuloksen me tiedämme.

Hallitukseen on ministereiksi nimitetty tiettyjen puoluekatsomusten ja yhteiskuntaryhmien jäseniä kiinnittämättä riittävästi huomiota asianomaisen edellytyksiin hoitaa luottamustehtäväänsä.

Hallituspuolueet ovat pitäneet ensisijaisena tehtävänään äänestäjäkuntansa hyvittämistä aiheuttaen siten lisää veroja ja vaikeuksia Suomen kansalle. Samanaikaisesti ja samasta syystä ne ovat laiminlyöneet monien kansakunnalle elintärkeiden tehtävien hoitamisen.

Hallitus on toimissaan osoittanut puoluemielisyyttä siinä määrin, ettei aina ole voinut erottaa puoluemiestä ministeristä eikä ao. puolueiden hallituksia maan hallituksesta.

Hallitussuuntaus on saanut voimakkaan sosialistisen ja valtiojohtoisen leiman, mikä on sitäkin oudompaa, kun maassa on porvarillinen enemmistö ja hallituksessa toisena "suurena" porvarillinen puolue.

Se, mitä mainittujen hallituspuolueiden valtakautena on saavutettu, ei ole niinkään niiden ansiota, vaan se on saavutettu niistä huolimatta, ensi sijassa suomalaisen yritteliäisyyden ja edullisten vientisuhdanteiden tuloksena.

Ei ole ihme, että kansa on menettänyt luottamuksensa nykyiseen hallitukseen ja hallitussuuntaukseen. Odotetaan jotain parempaa tilalle.

Hallitusvallassa ja sen käytössä on saatava aikaan uusi jakautuminen ja parempi tasapaino. Ensisijaisena pyrkimyksenä on oltava pätevistä henkilöistä kokoonpannun ja luokkaeduista riippumattoman hallituksen muodostaminen.

Tällainen hallitus tarjoaisi maan asioiden hoidossa monta etua: poliittinen elämä rauhoittuisi nykyisestään, katkeruus ja ennakkoluulo eri väestöryhmien kesken vähenisi, hallituksella olisi parempi mahdollisuus pitää kurissa ulkoparlamentaariset voimat, se uskaltaisi ryhtyä vaikeisiinkin parannusleikkauksiin ja tuntisi moraalista vastuuta koko valtakunnasta.

Toisena vaihtoehtona on porvarillisen hallituksen muodostaminen. Sillä olisi takanaan eduskunnan enemmistö eikä ole mitään syytä epäillä, etteikö tällainen hallitus pystyisi hoitamaan asioita paremmin kuin nykyinen.

On otettava vakava suunta

Koko sotien jälkeisen ajan on maan hallituspolitiikalle ollut ominaista suunnitelmattomuus. Hallituspuolueet ovat kylläkin puhuneet valtakunnansuunnittelusta ja suunnitelmataloudesta, mutta silti ne ovat muuttaneet suuntaansa ja suunnitelmiansa alinomaa.

Tuon tuostakin on hallitus laatinut tasaus- tai korjausohjelman,
joka kuitenkin jo muutamassa viikossa on osoittautunut tilapäisratkaisuksi ja hallitus on kaikella kiireellä ryhtynyt panemaan kokoon uutta ohjelmaa.

Hallitustaho on muodostunut niin arvaamattomaksi, ettei koskaan voida tietää, minkälaista suunnanmuutosta ja ratkaisua sen keskuudessa kulloinkin harkitaan. Jokainen ymmärtää, ettei näin voi jatkua.

Tilapäis- ja osaratkaisujen sijaan on maatamme, lähinnä sen talouselämää varten laadittava kunnollinen peruskorjausohjelma, jossa käydään rohkeasti käsiksi pahimpiin epäkohtiin. Vahvistettua ohjelmaa on tinkimättömästi noudatettava - senkin uhalla, että se aluksi tekee yhdelle ja toiselle, varmasti kaikille, kipeää. Muutoksia ohjelmaan on sallittava vain muuttuneiden olosuhteiden pakosta, jollaisen pakon muodostavat esimerkiksi meistä riippumattomat kansainväliset suhdanteet, mutta eivät puoluepoliittiset etulaskelmat.

Tilapäisratkaisujen sijaan tarvitaan peruskorjausohjelma

Rahan arvo vakavaksi

Valtiovalta on laiminlyönyt yhden tärkeimmistä tehtävistään: huolenpidon rahan arvosta. Vanhasta kelpo markastamme on enää jäljellä vain 6.5 penniä.

Samassa suhteessa ovat menettäneet arvoaan kansalaisten säästöt. Työn ja vaivan tulokset ovat huvenneet kuin tuhka tuuleen. Varovaisenkin arvion mukaan ovat säästäjät ja vakuutuksen ottajat menettäneet inflaation seurauksena yhteensä noin 400 miljardia markkaa. Kuka korvaa nämä menetykset, kenelle niistä voidaan lähettää lasku?

Vastuulliseksi tästä kehityksestä on asetettava ennen muuta suuret luokkapuolueet. Hankkiessaan etuja kannattajilleen ne ovat vastuuttomasti kasvattaneet valtion menoja, jotka kymmenvuotiskautena 1945-55 ovat lisääntyneet 17 miljardista 205 miljardiin markkaan ja merkit viittaavat siihen, että noususuunta jatkuu. Valtion velka on vastaavana aikana kasvanut 67 miljardista 136 miljardiin markkaan. Näissä luvuissa ei näy jälkeäkään viisaasta taloudenpidosta, johon jokainen yksityinen on pakotettu. Hyvinä vuosina ei ole ymmärretty panna säästöön eikä huonoina supistaa menoja.

Valtiovallalla ei voi nykytilanteessa olla tärkeämpää tehtävää kuin rahan arvon pelastaminen.

Ilman rahan arvon vakaantumista on turha kehottaa ketään säästämään, ilman säästämistä taas ei tuotanto nouse ja ilman tuotannon kasvua ei kansan elintasoa paranneta. Niin valtiovallan kuin yksityisten kansalaistenkin on syytä muistaa, että nämä kolme asiaa kulkevat käsi kädessä ja tässä nimenomaisessa järjestyksessä.

Markan pelastustyö on aloitettava valtion menotalouden asteittaisesta tiukentamisesta. Ensimmäiseksi joutavat tuloja menoarviosta pois poliittiset määrärahat eli ääntenostomiljardit ja jäljellejäävässä osassa on tuottamattomia määrärahoja siirrettävä yhä enemmän tuottaviin tarkoituksiin.

Valtiokapitalismin tilalle kansankapitalismi

Yksi tapa sosialisoida yhteiskuntaa on omaisuuden siirtäminen yksityiseltä valtiolle.

Sosialismin ja muiden valtiojohtoisuuden lumoissa elävien pyrkimyksenä on Suomessakin kollektiivinen omistus ja valtiokapitalismi, jonka mukaan kansa tehdään köyhäksi ja valtio rikkaaksi.

Pyrkimystä puolustellaan sillä, että valtion omistaessa on myös jokainen kansalainen osaomistaja. Kuka uskoo tätä. Tällöinhän ei kukaan omista mitään - lukuunottamatta niitä muutamia poliitikkoja, jotka käyttelevät valtion omaisuutta.

Taloudellisen kansanvallan ajatusta ei toteuteta tätä tietä. Kokoomuksella on toinen ehdotus.

Valtiokapitalismin sijaan tarvitaan maassamme kansankapitalismia, yksityisen yrittämisen ja omistamisen vapautta. Päämääränä on pidettävä: enemmän kansalle, vähemmän valtiolle. Mahdollisimman monen kansalaisen on päästävä omistajaksi henkilökohtaisesti eikä valtion välityksellä.

Valtiolla on kuitenkin kansankapitalismissakin tärkeä tehtävä. Sen on luotava kansalaisille edellytykset saada ponnistuksistaan palkkio ja mahdollisuus ryhtyä keräämään itselleen omaisuutta.

Omistamiseen on olemassa monta tietä: säästöt pankissa, oma talo, huoneisto, auto, kesämökki, yritys tai osuus yritykseen eli osakeomistus, viljelmä sekä koulutuksen avulla saatu henkinen pääoma.

Jotta niin moni kansalainen kuin suinkin pääsisi omistajan asemaan, on veroja nykyisestään tuntuvasti alennettava, yrittämishalua tuettava, palkka määrättävä kyvyn, koulutuksen ja aseman mukaan, henkilökohtaista kelvollisuutta muutoinkin palkittava niin valtion kuin yksityisten laitoksissa sekä tuotantoa nostettava.

Kansankapitalismi luo yhteiskuntaan itsenäisiä, riippumattomia ja omillaan toimeentulevia ihmisiä, antaa turvaa pahojen päivien varalle, varmistaa lasten tulevaisuuden ja suo kansalaisille tilaisuuden kiinnittää huomiota myös viihtyisyyteensä.

Veronalennusten tielle

Meidän maatamme on koko sotien jälkeisen ajan hallittu alati laajenevan verotalouden avulla. Valtion kasvavien menojen peittämiseksi on verotus nostettu sellaiselle tasolle, että kohta voidaan puhua yksityisten ja yritysten omaisuuden osittaisesta takavarikoimisesta valtiolle.

Politiikan hoidossa täytyy olla virhe, kun noin % kansalaisen tulosta otetaan verona valtiolle ja kunnalle.

Hallituspuolueet todistelevat kannattajilleen, että korkea verotus kohdistuu vain herroihin ja kapitalisteihin. Tämä on hämäystä. Tosiasia on, että kaikki verot siirtyvät kaikkien maksettaviksi, sillä korkea verotus tietää suurempia hintoja ja pienempiä palkkoja, mistä kärsivät eniten juuri vähävaraiset.

Korkea verotus lamauttaa yrittämishalua. Ei kannata ahkeroida eikä hyödytä hankkia sivutuloja, sillä tulojen noustessa valtio kahmaisee niistä kohtuuttoman osan. Ahkerat saavat valtion välityksellä luovuttaa ansioistaan huomattavan määrän niille, jotka eivät viitsi itse yrittää. Yhteiskunta ei palkitse ahkeruutta, vaan rankaisee sitä. Se ei suosi tarmokkuutta vaan pikemminkin laiskuutta.

Korkea verotus ei anna mahdollisuutta säästämiseen eikä pääomamuodostukseen. Se estää ja vaikeuttaa kodin perustamista, parempien työvälineiden hankkimista, asunnon laajentamista, opintojen harjoittamista ja tuotannon sekä elintason nostamista. Siksi ei ole ihmeteltävää, että kansalaisten mitta alkaa jo olla täysi.

Valtion menoja on vähennettävä niin, että se tekee mahdolliseksi verojen alennuksen - aluksi siinä laajuudessa kuin kokoomus syksyn 1956 valtiopäivillä ehdotti, myöhemmässä vaiheessa vieläkin enemmän.

Valtio vahvistaa kansalaisen asemaa yhteiskunnassa parhaiten siten, että asianomaisen hiellä ja vaivalla ansaitsemasta tulosta jätetään enemmän hänen omaan käyttöönsä. Samassa suhteessa vähenee valtion tarve avustaa kansalaisia.

Yleisen veronalennuksen ohella on sivutulot ja ylityöansiot saatava kokonaan verovapaiksi tai suhteellisen lievän verotuksen alaisiksi. Valtion on tällä tavoin kannustettava kansalaisia yrittämään ja työskentelemään enemmän.

Tuki elinkeinoelämälle

Elinkeinoelämän salainen sosialisoiminen on Suomessa tosiasia, vaikka tätä sanaa ei ääneen mainitakaan. Korkea verotus on yksi sosialisoimismuoto. Toinen on valtion pyrkimys laajentaa yritteliäisyyttään aloille, jotka eivät sille luonnostaan kuulu.

Viimeksi mainitun pyrkimyksen kannattajille on huomautettava: valtio ei ole ollut yrittäjätoiminnassa edelläkävijä eikä kehittäjä, ei meillä eikä muualla. Tienraivaajan kunnia kuuluu yksityisille. Sitä paitsi valtion yritteliäisyys tulee kansalle kovin kalliiksi, kuten sen laitosten tappiolliset tilinpäätökset osoittavat.

Mutta valtio ja eritoten nykyiset hallituspuolueet ovat asettuneet yksityisen yrittämisen tielle kolmannessakin muodossa. Ohjaamalla ja säännöstelemällä - enemmän kuin luonnostaan on tarpeen - tuotantoa, hinnanmuodostusta ja kulutusta ne estävät elinkeinoelämän laajenemista ja samalla kansan elintason nousua.

Jos tässä maassa on tarkoitus nostaa elintasoa, on valittava toinen tie.

Valtion on rajoitettava liiketoimintansa vain sellaisille julkisille ja yleishyödyllisille aloille, jotka on katsottava sen toimialaan kuuluviksi.

Talouselämä on vapautettava kahleistaan ja annettava vapauden voimille tilaisuutensa. Tällöin havaitaan lyhyessä ajassa, että vapaa talous pystyy siihen, mihin kahlittu talous el ole pystynyt: kuluttajat ratkaisevat tuotannon suunnan, tuotanto nousee, yrittämishalu voimistuu, työtilaisuuksien määrä lisääntyy, hyvinvointi kasvaa ja - mikä tärkeintä - tuotannon tulos koituu eri väestökerrosten hyväksi.

Niille työntekijöille, jotka vihaavat yksityisiä yrityksiä ja niiden pääomia, on syytä huomauttaa, että vakava ja kilpailukykyinen yritys on heidänkin leipänsä. Ei hallitus, ei SAK, eivätkä työväenpuolueet anna heille elatusta. Sen tekevät suurelta osalta yksityiset liikkeet ja laitokset. Mitä enemmän yrityksiä maahan nousee, sitä enemmän on olemassa työtä ja työpaikkoja, ja mitä paremmin nämä yritykset menestyvät, sitä parempaa palkkaa ne pystyvät työntekijöilleen maksamaan. Työnantajan ja työntekijän edut ovat loppujen lopuksi yhteiset.

Tasapaino maaseudun ja asutuskeskusten välille

Kokoomus ei voi hyväksyä vihan ja kateuden nostattamista maaseudun ja asutuskeskusten välille, jonka vallitessa milloin toisesta, milloin toisesta osapuolesta tehdään vähäosainen ja sorrettu.

Juopa näiden asutusalueiden kesken on suurelta osalta syntynyt ja luotu puoluepoliittisista tarkoituksenmukaisuussyistä ja se on saanut
yhteiskunnassamme paljon vahinkoa aikaan - ei vähiten maaseudulle.

Harjoitetun kiihoituksen ohella on keskinäiseen ennakkoluuloon syynä se epätasaisuus, joka maaseudun ja asutuskeskusten kesken vallitsee monilla taloudellisen, sosiaalisen ja sivistyselämän aloilla.

Maaseudun vaikeudet ja puutteet johtuvat suurelta osalta siitä, että maatalouselinkeinon kannattavuutta ei ole meillä pystytty järkevin keinoin parantamaan, vaan on jatkuvasti harrastettu keinotekoista hätäapupolitiikkaa, joka on alentanut maatalousväestön omanarvontuntoa ja saanut muut piirit vieroksumaan tätä elinkeinoa.

Maataloudesta vapautuvalle liikaväestölle ei ole voitu tarjota työ- ja toimeentulomahdollisuuksia kotiseudullaan, vaan sen on täytynyt lähteä asutuskeskuksiin ansion hakuun.

Maaseudun ja asutuskeskusten välille on luotava tasapaino - niin ihmisten mielissä kuin käytännöllisessä elämässäkin.

Maaseutu- ja asutuskeskusväestö on saatava arvostamaan toisiaan ja positiiviseen kanssakäymiseen keskenään.

Maaseudun väestölle on turvattava sama elintaso kuin asutuskeskustenkin väestölle.

Talonpojan omistusoikeus maahansa on taattava. Maataloudelle on turvattava mahdollisuudet tulla omin voimin toimeen, mikä edellyttää perusparannuksia, rationalisointia ja tuotantokustannuksia vastaavia hintoja.

Maataloudesta - luonnollisen kehityksen tietä - vapautuvalle väestölle on järjestettävä työtä kotiseudullaan. Tukemalla teollisuuden, käsityön ja kaupan sijoittumista maaseudulle luodaan uusia työpaikkoja ja samalla uusia kulutuskeskuksia, jotka lisäävät maataloustuotteiden kysyntää.

Työttömyysalueille perustettavia ja siellä toiminnassa olevia yrityksiä on tuettava pitkäaikaisten lainojen sekä verohelpotusten muodossa, mikä ajan mittaan tulee valtiolle huomattavasti halvemmaksi kuin jokavuotisten työttömyystöiden järjestäminen.

Asiallisuutta sosiaalipolitiikkaan

Yhteiskunnassa on pidettävä tavoitteena, että jokainen kansalainen tuntee olonsa sosiaalisesti turvatuksi. Me kokoomuslaiset olemme tästä periaatteesta yhtä mieltä sosialistien kanssa. Mutta keinojen suhteen on meidän käsityksemme toinen. Meidän mielestämme on jokaisen tultava toimeen ja voitava hyvin ensi sijassa omalla kustannuksellaan eikä valtion kustannuksella.

Valtion tuki ja apu on rajoitettava vain sellaisiin tapauksiin, joissa henkilöt ovat ilman omaa syytään joutuneet vaikeuksiin Mutta raja on asetettava tähän.

Niille, jotka puoluepoliittisista syistä tahtovat laajentaa autettavien piiriä ja tehdä valtiosta loppujen lopuksi täydellisen huoltolaitoksen, on syytä muistuttaa: me emme voi elää valtion kustannuksella, sillä me itse maksamme valtion menot, valtio elää itse meidän kustannuksellamme.

Inhimillistä kärsimystä ja puutetta on kaikin tavoin helpotettava, mutta ensi sijassa on yhteiskunta velvollinen auttamaan vain niitä, jotka apua tarvitsevat.

Paras auttamistapa on se, että asianomaisille annetaan edellytys tulla omin voimin toimeen ja mahdollisuus itse. hoitaa asiansa - silloin ei valtion tarvitse niitä hoitaa, Tämä jos mikään on kannattavaa sijoittamista.

Näin tehtäessä edistetään yksityisen vastuuta ja hänen omaa panostaan, luodaan sosiaalista turvallisuutta rajoittamatta kuitenkaan ihmisten vapautta ja vähennetään sekä valtion menoja että kansalaisten - myös autettavien itsensä - veroja.

Vauhtia asunnontuotantoon

Asunto kuuluu jokaisen yhteiskunnan jäsenen perusoikeuksiin, mutta yhäti on maassamme - yksistään huoneenvuokralautakuntien kirjojen mukaan - noin 18.000 kansalaista asunnottomana. Nuorten parien on lykättävä asunnon puutteessa naimisiinmenoa ja kodin perustamista. Suuriperheiset joutuvat asumaan ahtaasti. Saatavissa olevat osake- ja vuokrahuoneistot ovat niin kalliita, etteivät tavalliset kansalaiset voi pääoman puutteessa niitä hankkia ja omakotitalon rakentaminen on monille vain haave.

Pahin on asuntojen puute suurissa asutuskeskuksissa. Helsingissä esimerkiksi rakennettiin ennen sotia uusia asuntoja yhtä paljon kuin muissa kaupungeissa yhteensä, mutta nyt niitä valmistuu vain puolet suhteessa aikaisempaan määrään.
Asuntojen puute johtuu ennen muuta siitä, että asuntotuotanto on tällä hetkellä suuressa määrin osuustoiminnallisten asuntoyhtiöiden sekä valtion ja kunnan huostassa. Yksityisten osuus on vain noin % valmistuvasta määrästä.

Toiseksi jarruttaa asunnontuotantoa huoneenvuokrasäännöstely, joka estää ja pelottaa yksityisiä rakentamasta vuokrahuoneistotaloja. Nykyisen hallitussuuntauksen aikana onkin juuri vuokrahuoneistojen osuus tuntuvasti laskenut. Ennen sotia oli Väestökeskusten asuntokannasta lähes 70 % vuokra-asuntoja, nykyisin niitä on vajaa 50 %.

Asuntotuotannossakin tarvitaan vapaampia tuulia.

Ensimmäinen edellytys on, että valtiovalta muuttaa suhtautumistaan asunto- ja vuokrapolitiikkaan.

Vuokrasäännöstely on asteittain poistettava niiltä 41 paikkakunnalta, joissa se on vielä voimassa.

Yksityiset rakentajat on saatava täydellä teholla asuntoja tuottamaan. Vasta silloin on toivoa saada tuotanto auttavasti vastaamaan tarvetta.

Päämääränä on pidettävä sitä, että niin moni kansalainen kuin suinkin asuu omassa huoneistossaan tai omassa talossaan. Mutta sen ohella tarvitaan aina, erityisesti tällä hetkellä, vuokrahuoneistotaloja, joiden rakentamiseen Arava-varoja on entistä enemmän käytettävä.

Rakentamisen kustannuksia ja huoneistojen hintoja vähennetään huomattavasti sillä, että ylellisyyden sijaan kiinnitetään ensisijainen huomio käytännöllisyyteen.

Enemmän kouluja

Hallituspuolueet puhuvat usein ja mielellään suunnitelmallisuudesta. Kaikkein vähimmin tätä suunnitelmallisuutta on esiintynyt koulutoimen alalla.

Vuosittain jää tuhansia nuoria koulun porttien ulkopuolelle - puuttuu oppilaitoksia, puuttuu oppilas-tiloja ja puuttuu opettajia. Erityisen ongelman aiheuttavat ns. suuret ikäluokat, vaikka valtiovalta on sangen hyvin ollut selvillä niiden olemassaolosta.

Oppikouluissa on oppilaspaikkojen puute niin suuri, että syksyyn 1957 mennessä tarvittaisiin niitä lisää 50 %. Noin 800 yläkansakoulua toimii puutteellisissa suojissa ja ammattikoulut pystyvät vastaanottamaan vain osan niihin pyrkivistä.

Toiminnassa olevista oppilaitoksista puuttuu pätevää opettajakuntaa. Yksistään oppikoulujen opettajakunnassa oli lukuvuonna 1955-56 epäpätevien osuus noin 45 %, kansakoulujen opettajakunnasta hieman yli 10 % ja ammattikoulujen opettajakoulutus on niin ikään riittämätöntä. Niukka toimeentulo ei houkuttele valitsemaan opettajan uraa, sillä palkka tällä alalla ei ole vastuun eikä koulutuksen mukainen.

Maassamme tarvitaan tuntuvasti lisää valtion ja yksityisten perustamia oppikouluja sekä syrjäseuduille kunnallisia keskikouluja. Samanaikaisesti on erikoisammattikoulujen määrää lisättävä.

Koulujärjestelmää on kehitettävä siten, että eri koulumuodot täydentävät nykyistä paremmin toisiaan.

Opetukselle on kaikissa oppilaitoksissa annettava käytännöllisempi ja elämänläheisempi luonne.

Opettajien valmistus on saatava tarvetta vastaavaksi. Puhe kutsumustehtävästä ei saa merkitä, etteikö tästä tehtävästä pitäisi maksaa täyttä korvausta. Riittävien taloudellisten etujen turvaaminen asianomaisille on nopein tapa pelastaa maa opettajapulasta.

Jokaiselle nuorelle kansalaiselle on varattava tilaisuus saada taipumustensa mukainen koulutus varallisuudesta ja asuinpaikasta riippumatta.

Virkanimitykset kyvyn mukaan

Demokratia edellyttää puolueita, mutta se ei edellytä, että kaikki yhteiskunnassa on jaettava puolueittain ja puoluekannan mukaan.

Tällaista jakotoimitusta kuitenkin tapahtuu mm. silloin, kun valtion virkapaikkoja täytettäessä asetetaan puoluejäsenkirja määrääväksi. Virkoihin on meillä useassa tapauksessa valittu puoluemiehiä - hätätilassa erivapaustietä - panematta arvoa hakijoiden kyvylle, kelvollisuudelle, virkauralla saavutetulle kokemukselle, koulunkäynnille ja opinnoille.

Poliittinen moraali on tässä asiassa jo niin turtunut, että- luokkapuolueet puolustelevat julkisesti jäsenkirjavalintoja ja väheksyvät asiantuntemusta.

Puoluekanta ei tee henkilöä päteväksi virkaan. Maan perustuslaki ja asianomaiset johtosäännöt eivät mainitse hakupapereiden joukossa puoluejäsenkirjaa. Sen sijaan ne edellyttävät, että virkaan valitaan hakijoista sopivin ja paras. Sopivin ja paras: se merkitsee kyvyn, taidon, ansioiden, koulutuksen ja aikaisemman palveluksen huomioon ottamista. Se merkitsee myös, että tarkoituksena on kelvollisen toimihenkilön valitseminen valtiolle eikä puoluesolun nimittäminen valtion virkakoneistoon - valtion palkalla.

Kyky, taito ja koeteltu kansalaiskunto arvoonsa

Valtakuntaa koossapitävät voimat

Nykyisin eletään yleistä aatteettomuuden ja ihanteettomuuden aikaa. Julkisessa keskustelussa ovat esillä ensi sijassa indeksit, subventiot, tulot ja verot. Monet kansalaiset hyväksyvät aatteet vain siinä määrin kuin niistä on heille aineellista hyötyä. Maailmankatsomuskysymysten vieroksuminen johtuu siitä väärästä käsityksestä, että aatteet ja toimeentulokysymykset ovat toistensa vastakohtia. Tosiasiassa ne ovat toistensa edellytyksiä.

Kansallistunteen, maanpuolustustahdon, hengellisen elämän ja sivistysharrastusten vieroksuminen on ilmausta tästä väärästä ajatustavasta. Luokkapuolueet pyrkivät tietoisesti kääntämään kansalaisten ajatukset pois ihmisen ja kansakunnan aatteellisista tarpeista saadakseen nämä kohdistamaan huomion yksinomaan puoluepolitiikkaan.

Tämä on kokoomuksen mielestä väärä tärkeysjärjestys.

Niin yksityisen kuin kansakunnankin elämässä on kristillinen perusta ainoa, joka kestää - muut arvot muuttuvat ja häviävät.

Pienen kansan voimakkain liittolainen on vapaudenhalu ja kansallistunto - nyt niin kuin ennenkin. Jokaisen kansamme jäsenen on sen vuoksi oltava ensi sijassa suomalainen ja vasta toisella sijalla jonkin puolueen tai ryhmän jäsen.

Maamme ulkonaista riippumattomuutta on kaikin tavoin varjeltava.

Puolustuslaitoksen vahvistaminen on sopusoinnussa tekemiemme sopimusten sekä hyvien naapuruussuhteiden kanssa.

Kansalaisoikeudet, laillisen elinkeinon harjoittaminen, lakien kunnioittaminen ja tuomioistuimen riippumattomuus on turvattava kaikissa olosuhteissa.

Vapauden puolesta kannattaa aina taistella

Me luotamme ihmiseen ja vapauteen

Valtio on nykyisessä yhteiskunnassa saanut liiallisen vallan. Eipä juuri ole alaa, jonne se ei olisi tunkeutunut. Valtio säännöstelee, johtaa ja ohjaa talous- sekä kansalaiselämää siinä määrin, että Suomessa on jo saatu esimakua sosialistisesta järjestelmästä.

Valtiovalta pyrkii määräämään kansalaisten työstä, työpaikasta, työajasta, kulutuksesta, tuloista sekä asumisesta. Ihmisestä on tehty esine ja työvoimayksikkö, joka saatetaan panna palvelemaan milloin mitäkin hallituksen ja valtiovallan päähänpistoa.

Järjestelmään kuuluu, että kaikista kansalaisista pyritään tekemään samanlaisia. Valtiojohtoinen hallitustapa ei tunnusta eikä anna arvoa kyvylle, ahkeruudelle, taidolle eikä persoonallisuudelle. Hallitus ei piittaa yksilöllisistä ominaisuuksista, sitä kiinnostavat vain ihmisten lukumäärät, jotka ovat sille äänestyksissä tärkeät. Tasapäisyys on valttia nyky-Suomessa.

Sanalla sanoen: hallitus muovaa ihmistä, jotta tämä sopeutuisi sen luomaan yhteiskuntaan - eikä anna ihmiselle mahdollisuutta muovata yhteiskunta sellaiseksi kuin tämä sen haluaa.

Valtiovaltaa säestävät tässä pyrkimyksessä luokkapuolueet. Mitä on luokkapuolue: oppi ryhmästä, sen toimeentulosta ja asemasta yhteiskunnassa. Yksityisistä ihmisistä ja näiden kohtalosta tämä puolue ei välitä. Luokkapuolueet puhuvat mielellään oman suosikkiryhmänsä sorrosta ja syrjimisestä. Mutta kun tapahtuu rikos ihmistä vastaan, ne vaikenevat. Ja kuitenkin nykyisessä yhteiskunnassa tehdään eniten vääryyttä juuri yksityisille ihmisille.

Näin ei voi jatkua. On noustava taisteluun ihmisen puolesta.

Kokoomus vastustaa valtakeskitystä valtiolle, sillä tämä keskitys merkitsee, että kansalaiset jäävät silloin muutamien poliitikkojen armoille.

Pakon ja holhouksen sijaan tarvitaan maassamme yksilön vapautta, yksilön vastuuta, yksilön aloitekykyä, yksilön itsemääräämisoikeutta ja yksilön suurempaa vaikutusta asioihin. Politiikassa on ihminen, ei valtio, asetettava kaiken keskipisteeksi.

Ei valtion pidä pyrkiä tekemään sitä, minkä ihmiset pystyvät tekemään paremmin. Suurin osa aineellista ja henkistä hyvinvointia on ensi sijassa yksityisten aloitekyvyn Ja luomisvoiman ansiota. Valtio ei mitään keksi eikä kehitä.

Ei valtion pidä myöskään kädestä pitäen taluttaa kansalaisia, nämä pystyvät itse hoitamaan asiansa - kun heille annetaan siihen tilaisuus.

Kansalaisten kunto, kelvollisuus, yritteliäisyys ja taito on saatava nykyistä enemmän vaikuttamaan hänen asemaansa yhteiskunnassa. Muutoin el kenenkään kannata yrittää eikä kehittää itseään.

Kun yhteiskunnassa vallitsee vapaus ja oikeudenmukaisuus, muodostuu ihmisten keskinäinen yhteisvastuullisuus kokonaan toisenlaiseksi kuin pakonalaisessa yhteiskunnassa. On ihmisen arvolle sopivampaa vapaan yksilön saada tukea pyrkimyksissään vapailta ihmisiltä kuin valtion laskelmoivalta, holhoavalta, politisoidulta ja sieluttomalta koneistolta.

Kansalaisten on vapauduttava ryhmien, etupiirien ja puolueiden holhouksesta. Viimeksi mainittujen on autettava ja palveltava kansalaisia eikä vaadittava, että kansalaiset palvelevat niitä.

Luokkapuolueiden ja massaoppien vastapainona kokoomuksen ohjelma on oppi vapaista ihmisistä, näiden toimeentulosta, turvallisuudesta ja asemasta vapaassa yhteiskunnassa.

SISÄLLYSLUETTELO

Hallitussuuntausta on muutettava
On otettava vakava suunta
Rahan arvo vakavaksi
Valtiokapitalismin tilalle hansankapitalismi
Veronalennusten tielle
Tuki elinkeinoelämälle
Tasapaino maaseudun ja asutuskeskusten välille
Asiallisuutta sosiaalipolitiikkaan
Vauhtia asuntotuotantoon
Enemmän kouluja
Virkanimitykset kyvyn mukaan
Valtakuntaa koossapitävät voimat
Me luotamme ihmiseen ja vapauteen

Kokoomus on vapauden ja vapaitten ihmisten puolue