KANSALLISEN KOKOOMUKSEN KIRKKOPOLIITTINEN OHJELMA

SISÄLLYSLUETTELO

JOHDANTO
I YLEISTÄ
II KIRKON LAINSÄÄDÄNTÖ JA HALLINTO
III VEROTUS
IV USKONNONOPETUS JA TEOLOGINEN KOULUTUS
V KIRKON YHTEISKUNNALLISIA ERITYISTEHTÄVIÄ
VI RADIO JA TELEVISIO
TIIVISTELMÄ

KANSALLISEN KOKOOMUKSEN KIRKKOPOLIITTINEN OHJELMA

Hyväksytty puoluehallituksen kokouksessa 14.12.1972

JOHDANTO

Tässä ohjelmassa otetaan ensisijaisesti kantaa kirkon ja valtion suhteisiin sekä kansankirkkojemme yhteiskunnalliseen asemaan ja tehtäviin. Ohjelmassa ei puututa varsinaisesti uskontopolitiikkaan, joskin se sisältää myös käsityksiä kristinuskosta ja uskonelämästä.

Jotta tämä ohjelma voitaisiin asettaa oikealle paikalle kokoomuslaisessa ideologiassa, esitetään seuraavassa ote Kansallisen Kokoomuksen periaateohjelman luvusta "Yhteiskunnassa vaikuttavat arvot ja asenteet":

"Jokaisen ihmisen tulee saada vapaasti valita uskonnolliset käsityksensä. Uskonnollinen valinnanvapaus edellyttää uskontokuntien keskinäistä tasa-arvoisuutta. Eri kirkkokuntien ja valtion välisiä toimivaltasiteitä on voitava muuttaa yhteiskunnan kehityksen edellyttämällä tavalla. Kokoomus arvostaa sitä kristillistä perinnettä ja vakaumusta, joka oleellisella tavalla liittyy suomalaisen yhteiskunnan kehitykseen.

Kokoomus kunnioittaa ja tahtoo edistää ajatuksen ja ilmaisun vapautta. Yksityisen ihmisen kannalta on tärkeää, että hänellä on mahdollisuus ilman yhteiskunnallista pakotetta valita se yhteisö, jonka piirissä hän katsoo parhaiten voivansa tyydyttää hengelliset ja humaaniset tarpeensa sekä toteuttaa inhimilliset tavoitteensa."

I YLEISTÄ

1. Kirkon ja valtion suhteita koskevien ratkaisujen perustana on pidettävä kristillistä uskonkäsitystä. Esille nousseiden tarpeiden vaatimat uudistukset ja muutokset on tehtävä horjuttamatta niitä perusteita, joille kirkon ja valtion suhteet ovat maassamme rakentuneet.

2. Kristinusko on vaikuttanut syvästi länsimaisen kulttuurin muotoutumiseen. Se on suomalaisen yhteiskuntaelämän merkittävä perustekijä.

3. Kirkon omat historialliset ja yhteiskunnalliset lähtökohdat vaikuttavat ratkaisevalla tavalla kirkon ja valtion välisiin suhteisiin. Suomalaisen yhteiskunnan historiallisesta taustasta ja henkisestä perinteestä johtuu, että uskonnolla on edelleenkin keskeinen asema yhteiskuntapolitiikassa. Kirkon mahdollisimman suuri riippumattomuus valtiosta on sekä kirkon itsensä että valtion edun mukaista. Perinteellistä kansankirkkokäsitystä on siis edelleenkin pidettävä perustana kirkon ja valtion suhteille.

4. Kirkon on saatava kansanvaltaisen yhteiskuntajärjestelmän puitteissa itsenäisesti kehittää toimintaansa suorittaakseen sille kuuluvat tehtävät, joiden perustana ovat Raamattu ja keskeinen kristillinen perinne. Valtiovallan tehtävänä on turvata kirkon työn ulkoiset edellytykset ja toimintavapaus.

5. Hengelliset arvot ja kristillisyys muodostavat tärkeän osan kansalaisten henkistä hyvinvointia, josta huolehtiminen on sekä kirkon että valtion tehtävä. Kirkolla on oikeus ja velvollisuus arvostella julkisesti yhteiskunnallisia epäkohtia kristillisen elämänkatsomuksen pohjalta ja toimia sosiaalisten uudistusten puolesta.

6. Kansakunnan hengenelämän luonteen ja rakenteen huomioonottaen on niin luterilaiselle kuin ortodoksiselle kansankirkolle sekä vastaavasti muille uskontokunnille luotava ja taattava vapaat toimintaedellytykset.

II KIRKON LAINSÄÄDÄNTÖ JA HALLINTO

1. Voimassa olevan lain mukaan Suomen kansankirkot eivät ole valtiokirkkoja, vaan julkisoikeudellisia yhteisöjä. Kirkkolain nojalla ja omien lainsäädäntö- ja hallintoelinten kautta niillä on oikeus verrattain itsenäisesti päättää omista asioistaan.

2. Nykyinen kirkkolaki sisältää säädökset kirkon hallinnosta ja toiminnoista.

Lainsäädäntöä olisi kehitettävä niin, että kirkon oikeudellista asemaa ja kirkon ja valtion suhteita koskevat säädökset sisältyisivät lakiin, jonka valtio kirkon avustamana säätää. Tähän lainsäädäntään eduskunnan kokonaisuudessaan tulisi osallistua riippumatta siitä, ovatko kansanedustajat kirkon jäseniä.

3. Kirkon sisäistä hallintoa ja toimintaa koskevat määräykset tulisi jättää kirkon oman järjestyksen mukaisten elinten päätettäviksi.

Kirkon kehitysmahdollisuudet tulisi turvata sen omien edellytysten pohjalta ja kirkon erityisluonteen huomioon ottaen. Yksityisten kirkon jäsenten vaikutusmahdollisuuksien parantamiseksi on jatkuvasti edistettävä kirkon sisäisen päätöksenteon demokratisoimista.

4. Tuomiokapitulilaitos tai sitä vastaava alueellinen hallintojärjestelmä on edelleen valtiovallan tuella ylläpidettävä.

5. Kirkon tehtävät edellyttävät tiettyä oikeutta oman tuomiovallan käyttöön kirkon piiriin kuuluvissa asioissa.

III VEROTUS

1. Seurakuntien verotusoikeus on edelleen välttämätön kirkon taloudellisen riippumattomuuden ja yhteiskunnallisen merkityksen vuoksi. Verotusoikeus tulisi antaa myös niille rekisteröidyille uskonnollisille yhdyskunnille, jotka sitä haluavat.

2. Yhteisöihin kohdistuvaa kirkollisverotusta tulisi tarkistaa erityisesti siltä osalta, joka koskee ortodoksista kirkkoa tai niitä yhteisöjä, joiden osakkeiden enemmistö ei kuulu evankelisluterilaiseen kirkkoon.

IV USKONNONOPETUS JA TEOLOGINEN KOULUTUS

1. Uskonnonopetus on koululle kuuluva kasvatustehtävä riippumatta siitä, miten kirkon ja valtion suhteet järjestetään.

Kouluissa annettavan opetuksen lähtökohtana tulee olla suomalainen kulttuuri- ja kasvuympäristö. Maamme kouluissa tulee opettaa kristinuskoa. Kotien oikeutta päättää lasten uskonnollisesta kasvatuksesta on kunnioitettava YK:n ihmisoikeuksien julistuksen mukaisesti. Lapsen yleiset oikeudet on otettava huomioon uskonnonopetuksen tavoitteita ja menetelmiä määriteltäessä.

Uskonnonopetusta on kehitettävä niin, että siinä otetaan huomioon kristinuskon perusteet ja oppilaiden tarpeet.

2. Uskonnonopetuksen tulee perustua Raamattuun ja kansankirkkojemme elämään. Tässä mielessä on opetuksen oltava tunnustuksellista. Uskonnonopetukseen tulee sisältyä myös tutustuttamista muihin uskontoihin ja yhteiskunnassa vaikuttaviin eettisiin arvoihin.

Vähemmistökirkkoihin ja uskonnollisiin yhdyskuntiin kuuluville on turvattava oikeus heidän uskontonsa mukaiseen opetukseen. Uskonnonvapauslain hengessä on myös kirkkoon tai uskonnolliseen yhdyskuntaan kuulumattomille taattava oikeus ja mahdollisuus saada uskonnonopetuksen asemesta eettistä opetusta.

3. Oppivelvollisuuskoulussa ja lukiossa on varattava opetustavoitteiden kannalta riittävä tuntimäärä uskonnonopetukselle. Lapsille tarkoitetuissa, myös yhteiskunnan ylläpitämissä laitoksissa on oltava mahdollisuus kristilliseen kasvatukseen.

4. Koulujen päivänavauksia on jatkuvasti kehitettävä siten, että ne käsittelevät oppilaiden ajankohtaisia kysymyksiä kristillisen elämänkäsityksen pohjalla.

5. Uskonnonopettajien ja kirkon työntekijöiden erityiskoulutukseen on kiinnitettävä nykyistä suurempaa huomiota.

6. Teologia tieteenä kuuluu yliopistoon muiden tieteiden rinnalla. Pappiskasvatus ja teologinen opetus on yliopiston tehtävä. Yliopisto-opetuksessa on otettava huomioon myös ortodoksisen kirkon ylemmän opetuksen tarpeet.

V KIRKON YHTEISKUNNALLISIA ERITYISTEHTÄVIÄ

1. Huomattava osa niistä yhteiskunnallisista tehtävistä, jotka kirkko aikoinaan suoritti, on siirtynyt valtiolle ja yhteiskunnallisille laitoksille. Kirkolla on eräitä sellaisia tehtäviä, joiden siirtäminen valtiolle nykyoloissa olisi myös kirkon kannalta luonnollista ja tarkoituksenmukaista. Osa kirkon yhteiskunnallisista tehtävistä on kuitenkin sellaisia, joiden pitäminen kirkon toimintapiirissä on jatkuvasti perusteltavissa.

2. Yleisen väestörekisterin pitämisen tulisi kuulua valtiolle. Keskusrekisterin ohella tarvitaan myös paikallisia rekistereitä. Olisi tutkittava, voisiko kirkko tässä tarjota edelleen sellaisia palveluksia, joihin sillä on valmis organisaatio. Tämä toimenpide olisi aiheellinen senkin vuoksi, että kansankirkkojen seurakunnat tarvitsevat omia rekistereitään.

3. Voimassa olevan avioliittolain mukaan avioliitto voidaan solmia kirkollisella vihkimisellä tai siviilivihkimisellä. Tämä uskonnonvapauslain mukainen käytäntö suo valinnan vapauden. Nykyistä käytäntöä ei tule muuttaa siten, että siviilivihkiminen tulisi kaikille pakolliseksi. Vihittävien on saatava valita kirkollinen vihkiminen kumman tahansa kihlakumppanin kirkkokunnan järjestyksen mukaan.

4. Useimmat hautausmaat ovat kirkon perustamia ja ylläpitämiä. Ne ovat yleisiä hautausmaita, joihin voidaan haudata myös kirkkoihin kuulumattomia.

Hautausmaat tulisi säilyttää edelleen kirkollisina. Myöskään taloudelliset syyt eivät puolla hautausmaiden siirtämistä kuntien hallintaan. Kun tavoitteeksi on kuitenkin asetettava ilmaisen hautapaikan varaaminen jokaiselle kansalaiselle, tulee kuntien osallistua hautausmaiden hankintaan ja ylläpitoon.

5. Valtion tehtävä on luoda edellytykset sielunhoitotyölle puolustuslaitoksessa. Tämä työ palvelee myös asevelvollisten ja henkilökunnan henkistä huoltoa.

Sotilassielunhoidossa on annettava muillekin uskonnollisille yhdyskunnille kuin molemmille kansankirkoillemme mahdollisuus tarjota palveluksiaan omille jäsenilleen.

6. Vankiloissa tulee olla valtion ylläpitämää uskonnollista toimintaa. Järjestetty sielunhoito kuuluu vankien oikeuksiin. Tällä toiminnalla on paitsi hengellistä myös mielenterveydellistä ja kasvatuksellista merkitystä. Kansankirkkojen ohella myös muille uskonnollisille yhdyskunnille on varattava mahdollisuus osallistua vankiloissa tapahtuvaan uskonnolliseen toimintaan niiden omien jäsenten parissa.

7. Oikeusvaltiossa on vala yleisesti käytössä. Tätä käytäntöä on syytä jatkaa. Uskonnonvapauslain mukainen oikeus juhlallisen vakuutuksen antamiseen on turvattava niitä varten, joiden vakaumus kieltää valan tekemisen.

8. Valtiopäiväjumalanpalvelukset ovat valtiopäiviin liittyvä arvokas perinne, joka kristilliseltä kannalta korostaa eduskunnan merkitystä ja valittujen kansanedustajien vastuuta. Tätä käytäntöä tulee jatkaa. Itsenäisyyspäivänä ja muina kansallisina juhlapäivinä tulisi järjestää jumalanpalveluksia.

9. Kristillisten arvojen julkinen tunnustaminen ja kunnioittaminen vahvistaa koko kansakuntaa henkisesti. Se on myös kasvatuksellisesti tärkeää. Tämä koskee erityisen selvästi rukouspäiväperinnettä. Näiden päivien vietto tulisi saattaa sisällöltään ja tavoitteiltaan entistä paremmin palvelemaan nykyajan ihmistä. Rukouspäivien tiedottamiseen on käytettävä entistä tehokkaammin nykyaikaisen tiedotuksen keinoja.

VI RADIO JA TELEVISIO

1. Yleisradion tulee varata riittävästi lähetysaikaa uskonnollisille ohjelmille. Televisiossa tulee olla nykyistä enemmän uskonnollista ohjelmaa. Radion ja television uskonnollisten ohjelmien tuottamisessa on nykyisenkaltainen yhteistyö Yleisradion ja kirkon välillä osoittautunut tarkoituksenmukaiseksi.

2. Yleisradiotoiminnassa on huolehdittava siitä, että kristillistä elämänkäsitystä ja kansamme enemmistön kunnioittamia uskonnollisia arvoja ei muitten ohjelmien yhteydessä loukata.

TIIVISTELMÄ

1. Kirkon ja valtion suhteita koskevien ratkaisujen perustana on pidettävä kristillistä uskonkäsitystä.

2. Historiallisista ja yhteiskunnallisista syistä sekä kansan hengellisistä arvoista johtuen uskonnolla on edelleenkin keskeinen asema yhteiskuntapolitiikassa.

3. Kirkon on voitava voimassa olevan yhteiskuntajärjestyksen puitteissa vapaasti kehittää toimintaansa suorittaakseen sille kuuluvan tehtävän, joka määräytyy Raamatusta ja kirkon keskeisestä perinteestä käsin.

4. Valtion vahvistaman kirkkolain kattamaa aluetta on rajoitettava koskemaan kirkon julkisoikeudellista asemaa.

5. Jokaisella kansanedustajalla on oltava oikeus kirkon ja valtion suhteita koskevien lakien käsittelyyn.

6. Kirkon omien elinten tulee päättää kirkon toimintaa koskevista määräyksistä.

7. Kirkon hallinnon tulee kuulua sen oman järjestelmän mukaisille hallintoelimille.

8. Seurakunnilla on säilytettävä verotusoikeus. Yhteisöjen kirkollisverotusta on tarkistettava.

9. Kirkolla tulee olla tuomiovalta kirkon piiriin kuuluvissa asioissa.

10. Uskonnonopetus on koululle kuuluva kasvatustehtävä. Kansan enemmistön tunnustuksen mukaisesti sen on oltava kristinuskon opetusta.

11. Eriuskoisille ja uskontokuntaan kuulumattomille on taattava heidän vakaumuksensa mukainen opettamisen oikeus uskonnonvapauslain hengessä.

12. Lapsille tarkoitetuissa, yhteiskunnan ylläpitämissä laitoksissa on oltava mahdollisuus kristilliseen kasvatukseen.

13. Teologien koulutuksen tulee tapahtua yliopistoissa rinnan muun akateemisen opetuksen kanssa.

14. Väestörekisterin pito kuuluu valtiolle. Paikallisen rekisterin pidossa on tutkittava mahdollisuuksia seurakuntien olemassaolevien rekisterien käyttämiseen.

15. Kirkollinen avioliittoon vihkiminen on pidettävä laillisena ilman pakollista siviilivihkimistä.

16. Hautausmaat tulee säilyttää edelleen seurakuntien omistuksessa ja hallinnassa.

17. Sotilassielunhoito ja vankilasielunhoito kuuluvat yhteiskunnan velvollisuuksiin.

18. Valtiopäiväjumalanpalvelukset on säilytettävä.

19. Rukouspäivakäytäntöä on edelleen kehitettävä ajan tarpeita palvelevaksi.

20. Oikeusvaltion luonteeseen kuuluva vala on säilytettävä. Vastaavasti on oikeus juhlallisen vakuutuksen antamiseen turvattava.

21. Yleisradion on huolehdittava uskonnollisten ohjelmien tuottamisesta tasavertaisesti muun ohjelmiston kanssa. Kansan enemmistön tunnustamia uskonnollisia arvoja ei saa loukata radion eikä television ohjelmissa.