Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.uta.fi/pohtiva/ohjelmalistat/KOK/23

Kansallinen Kokoomus

Kansallisen Kokoomuksen kulttuuripoliittinen ohjelma


  • Puolue: Kansallinen Kokoomus
  • Otsikko: Kansallisen Kokoomuksen kulttuuripoliittinen ohjelma
  • Vuosi: 1985
  • Ohjelmatyyppi: erityisohjelma

KANSALLISEN KOKOOMUKSEN KULTTUURIPOLIITTINEN OHJELMA

Hyväksytty puoluevaltuuston kokouksessa 17.4.1985

Sisällysluettelo

LUKIJALLE
1. KULTTUURI, YKSILÖ JA YHTEISKUNTA
1.1. Aatteelliset tavoitteet
1.2. Luova yksilö
1.3. Kulttuuriympäristö
1.4. Kulttuuripolitiikka
2. KULTTUURIPERINTÖ
3. HARRASTAVA JA ILMAISEVA IHMINEN
3.1. Taidekasvatus
3.2. Lasten- ja nuorisokulttuuri
3.3. Harrastustoiminta
4. KULTTUURIN TARJONTA
4.1. Tuotanto ja levitys
4.2. Kulttuurivaihto
5. TAIDE AMMATTINA
5.1. Taiteen vapaus
5.2. Ammattikoulutus
5.3. Toimeentulo
6. ERÄIDEN TAITEENALOJEN KESKEISIÄ KYSYMYKSIÄ
Elokuva
Kirjallisuus ja lehdistö
Teatteri
Musiikki
Kuvataiteet
7. HALLINTO JA RAHOITUS

LUKIJALLE

Kokoomuksen keskeisiä periaatteita on ihmisen henkisen kasvun arvostaminen ja tukeminen. Ihmiset ovat yksilöitä, erilaisia, ja politiikan tulee suojata heidän mahdollisuuksiaan ja oikeuttaan kehittyä oman persoonallisuutensa mukaisesti.

Vapaa-ajan lisääntyminen ja uusien teknisten välineiden kehittyminen kulttuurin levittämiseen korostavat kulttuuripolitiikan merkitystä. Yhteiskunnan kehittämisessä on painopiste siirtymässä aineellisista tavoitteista henkisten ja laadullisten näkökohtien korostamiseen.

Tämän kulttuuripoliittisen ohjelman tavoitteet perustuvat kokoomuksen periaateohjelmaan. Kulttuuria koskevia kannanottoja sisältyy myös kokoomuksen muihin erityisohjelmiin, etenkin koulutuspoliittiseen, viestintäpoliittiseen, kunnallispoliittiseen ja liikuntapoliittiseen ohjelmaan, joita koskevat kysymykset on pääosin rajattu pois tästä yhteydestä. Kokoomuksen puoluehallitus ja sen valtuuttamana kulttuuripoliittinen toimikunta vahvistaa tarvittaessa tämän ohjelman täydennykseksi ajankohtaisia kysymyksiä ja yksittäisiä taiteenaloja käsitteleviä kannanottoja. Tätä ohjelmaa laadittaessa ovat olleet voimassa mm. teatteria, kirjastoja, taiteilija-apurahajärjestelmää, musiikkia ja elokuvaa koskevat kannanotot.

1. KULTTUURI, YKSILÖ JA YHTEISKUNTA

1.1. Aatteelliset tavoitteet

Kokoomus arvostaa jokaisen ihmisen yksilöllisyyttä ja haluaa edistää ihmisen mahdollisuuksia kehittää jatkuvasti itseään. Poliittisen päätöksenteon on vahvistettava ihmisen henkisen kasvun perustaa.

Yksilöllisyys tulee esiin ihmisen eettisten tavoitteiden, mielipiteiden, käsitysten ja toiminnan erilaisuutena. Jokainen ihminen kokee kulttuurin omalla tavallaan. Ihmisten persoonalliset erot kuvastuvat heidän luovuudessaan: sen tuotteissa ja ilmenemismuodoissa. Tämä erilaisuus on inhimillisen kasvun alkuunpaneva voima ja siten yhteiskuntaa kehittävä arvo.

Kokoomuslainen kulttuurikäsitys korostaa eri arvojärjestelmien periaatteellista tasa-arvoisuutta. Yhteiskunnassa esiintyy useita erilaisia maailmankatsomuksia, joita poliittisessa päätöksenteossa tulee kohdella tasa-arvoisina. Kaikkien kulttuurinäkemysten on päästävä vuorovaikutukseen, eikä minkään kulttuurinäkemyksen ylivaltaa tule hyväksyä.

Eri aatteiden ja arvojärjestelmien kannalta voidaan silti arvioida kulttuurin ilmiöitä sen mukaan, miten ne vastaavat kyseisen aatteen ihanteita. Siten kokoomuslaiselta kannalta on myönteisintä sellainen kulttuuri, joka edistää yksilöllisyyttä, moniarvoisuutta, kriittisyyttä ja suvaitsevuutta.

Kulttuurin moniarvoisuutta tukee sen tulosten kriittinen arviointi erilaisista aatteellisista ja taiteellisista lähtökohdista. Kritiikki lisää luovan toiminnan virikkeitä ja auttaa taiteen harrastajia ja ammattilaisia kehittämään ilmaisukykyään.

1.2. Luova yksilö

Kokoomuslaisen kulttuuripolitiikan perustavoitteena on turvata ihmiselle mahdollisuudet henkiseen kasvuun ja runsassisältöiseen, aktiiviseen elämään. Päämääränä on luoda sellaiset olosuhteet, jotka mahdollistavat ihmisen omiin valintoihin pohjautuvan luovan toiminnan.

Luovuudessa on kyse uuden ja ainutkertaisen etsimisestä. Välittömien ja konkreettisten tulosten saavuttaminen ei ole välttämätöntä tai edes keskeistä. Luovaa toimintaa ei tule rajoittaa taiteelliseen ilmaisuun, vaan se voi tulla esiin muussakin päivittäisessä toiminnassa - ammatissa, opiskelussa, ihmissuhteissa. Parhaimmillaan luovuus on elämäntapa, joka antaa jatkuvasti uutta ihmiselle itselleen sekä hänen lähiympäristölleen.

Jokainen ihminen pystyy luovaan toimintaan. Mahdollisuudet tähän on taattava kaikille: rajoituksia ei tule asettaa esimerkiksi lahjakkuuteen vedoten.

Luovuuden ja oman persoonallisuuden löytämisen kautta ihminen kasvaa henkiseen itsenäisyyteen. Tasapainoinen ja terveesti itsetuntoinen ihminen pystyy täysipainoiseen elämään ja kantamaan vastuuta myös lähimmäisistään.

Kulttuurin luomisesta tai edes sen kuluttamisestakaan ei saa muodostua velvollisuutta, jonka täyttämisestä riippuisi yksilön asema tai arvostus. Ihmisillä on oikeus myös passiivisuuteen.

1.3. Kulttuuriympäristö

Koko henkinen ja fyysinen ympäristömme vaikuttaa meihin ja persoonallisuutemme muodostumiseen. Vastaavasti myös koko elämämme on tavallaan luovaa työtä. Kulttuuria ei siten ole mahdollista rajata vain joksikin yhteiskunnan sektoriksi, vaan se tulee esiin kaikessa mitä teemme - erityisesti tavassa, jolla sen teemme.

Yhdyskuntasuunnittelu rajoittuu nykyisellään ympäristön fyysiseen kehittämiseen. Sen tehtäviä ja sisältöä on laajennettava myös henkiseen puoleen. Ihmisten tulee voida arvostaa asuinympäristöään tunteakseen sen kotiseudukseen ja kasvattaakseen sinne henkiset juurensa.

Suomalaisten kauneudentaju näkyy osaltaan myös jokapäiväisen elämämme esineistössä. Käyttö- ja taide-esineitä valmistavaa teollisuutta tulee siksi auttaa kehittymään siten, että muotoilun korkea taso säilytetään.

Tärkeä kulttuurin ilmaisuväline on kieli. Kasvatuksessa ja koulutuksessa on varmistettava vankan kielitajun kehittyminen. Tämä on sitäkin tärkeämpää, kun lasten ja nuorten lukuharrastus on vähentynyt ja äidinkielen hallintaa uhkaavat kansainvälisen viihteen suositut, kielen rikkauden oppimista ja ilmaisukyvyn kehittämistä haittaavat tuotteet. Ruotsin kielen asema Suomessa on edelleen turvattava.

1.4. Kulttuuripolitiikka

Yksilö tarvitsee luovuuteensa virikkeitä, joista voi valita ja joita voi arvioida ja tulkita.

Virikkeitä saadaan ensi sijassa

  • omista kokemuksista ja elämyksistä
  • perinteistä, ensi sijassa kulttuuriperinnöstä
  • luonnosta ja kulttuuriympäristöstä
  • erilaisista alueellisista, aatteellisista yms. osakulttuureista ja kansainvälisestä vuorovaikutuksesta
  • koulutuksesta, erityisesti taidekasvatuksesta
  • taiteellisen työn tuloksista.

Yhteiskunnallisella päätöksenteolla on turvattava virikkeiden monipuolisuus. Kulttuuripolitiikan tulee siksi olla moniarvoista ja pyrkiä valinnanmahdollisuuksien laajentamiseen. Sen tulee tukea erityisesti niitä vaihtoehtoja, jotka eivät vähemmistöasemansa tai kalleutensa vuoksi muutoin jäisi rikastuttamaan kulttuuria.

Kulttuurin osuus kaikkien ihmisten elämässä riippuu osaksi yhteiskunnan järjestämästä kulttuurin tarjonnasta ja heidän henkisistä, taloudellisista ja alueellisista mahdollisuuksistaan käyttää tarjontaa hyväksi. Tarvitaan siksi päätöksentekoa, jolla osoitetaan varoja kulttuurin levittämiseen.

Kulttuurilla on myös poliittinen ulottuvuus. Useilla puolueilla on oma kulttuuriorganisaatio. Sellaisen tärkeimpiä tehtäviä on kulttuuripolitiikan kehittely ja aatteellisen yhteiskuntakriittisen erilliskulttuurin edistäminen.

2. KULTTUURIPERINTÖ

Kansallisen kulttuurin olemassaolo on kansakunnan tunnusmerkki. Kansallisen kulttuurimme muotoutumiseen on keskeisellä tavalla vaikuttanut Suomen sijainti erilaisten kulttuurien kohtaamispaikkana. Se on turvannut virikkeiden ja vaikutteiden monipuolisuuden.

Kansallisen kulttuurin eri kerrostumat ja osakulttuurit muodostavat yhdessä suomalaisen kulttuurin. Sen omaleimaisuus ja itsenäinen kehitys on säilytettävä, vaikka kansainvälisestä yhtenäiskulttuurista kohdistuukin siihen yhä voimakkaampia yhdenmukaistavia paineita.

Jokaisen sukupolven toiminnan perusta on edellisten sukupolvien työssä ja arvomaailmassa. Yhteiskunnan voimakas muuttuminen on heikentänyt perinteen säilymistä ja muuntumista elinolojen mukana. Perinneketjun katkeaminen aiheuttaa päämäärättömyyttä, vieraantuneisuutta ja juurettomuuden tunnetta. Jotta perinne siirtyisi elävänä sukupolvelta toiselle, on tärkeää, että se säilyy osana jokapäiväistä elämää.

Yhteiskunnan tehtävänä on tukea perinteen keruuta ja tallennustyötä. Yksityisten ihmisten ja kotiseutuyhdistysten merkitys tässä työssä on arvokasta. Kerättävään perinteeseen kuuluvat sekä esineet ja taideteokset että tapakulttuuri, nimistö ja muut ihmisten elämiseen liittyvät asiat. Museoille on turvattava kunnon tilat ja toiminta-edellytykset.

Rakennettu ympäristö on tärkeä osa perinnettämme. Kulttuurihistoriallisesti huomattavien rakennusten lisäksi on säilytettävä tuleville sukupolville kullekin aikakaudelle ominaisia rakennuksia ja miljöökokonaisuuksia. Tällä hetkellä on ajankohtaista valita erityisesti suojeltavat kylämiljööt sekä kaupunki- ja teollisuusympäristöt. Paikallisen maisema- ja kulttuuriperinteen suojelemisen tulee olla myös kaavoituksen ja rakennussuunnittelun tavoitteena.

Uudemman taiteen ja muun kulttuurin keräämistä ei saa unohtaa. Tämä päivä on tulevaisuudessa historiaa, ja lainsäädännöllä on varmistettava, että sille tyypillinen aineellinen ja henkinen ympäristö tallennetaan myöhemmin tarkasteltavaksi.

3. HARRASTAVA JA ILMAISEVA IHMINEN

3.1. Taidekasvatus

Kokoomus arvostaa yksilöllisyyden, sosiaalisuuden, luovuuden, suvaitsevuuden, aktiivisuuden, kriittisyyden ja aatteellisuuden edistämistä kasvatustavoitteina. Näiden periaatteiden pohjalta tulee tukea jokaisen ihmisen kasvamista itsenäiseksi, henkisesti tasapainoiseksi ja kriittiseksi totuudenmukaisen maailmankuvan etsijäksi. Kasvatuksessa ja koulutuksessa on otettava huomioon kodin merkitys arvomaailman ja kasvatuspohjan antajana.

Jotta yhä useammilla ihmisillä olisi kiinnostusta ja käytännön mahdollisuuksia aktiivisiin taideharrastuksiin, tarvitaan erityistä taidekasvatusta. Tavoitteena on kehittää yksilöllistä luovuutta ja kasvattaa kriittisiä kulttuuripalvelujen käyttäjiä.

Tärkeintä luovuuden korostaminen on varhaislapsuudessa. Kodin merkitys luovan ilmaisun kehittämisessä on keskeinen, mutta myös päivähoito ja koululaitos ovat siitä vastuussa. Lasten neuvolatoimintaan on sisällytettävä myös virikeaineistoa.

Taidekasvatusnäkökohtien tulee sisältyä koko koulujärjestelmään. Peruskoulussa, lukioissa ja ammatillisessa koulutuksessa on taideaineiden ja luovan toiminnan asemaa parannettava. Koulujen kerhotoimintaa on tuettava, taideaineiden erikoisluokkia ja erikoislukioita on lisättävä, musiikkioppilaitosjärjestelmää on kehitettävä ja kuvataiteen opetukselle on luotava vastaavanlainen järjestelmä. Harkinnanvaraista valtionapua saavat musiikkioppilaitokset, lasten ja nuorten taidekoulut ja tanssikoulut on saatava asteittain lakisääteisen valtionosuusjärjestelmän piiriin.

Nuorisoa on opastettava harrastuksiin. Kodin ja koulun ohella kunnallisen nuorisotoimen ja erilaisten järjestöjen mahdollisuuksia kulttuurivirikkeiden tarjoamiseksi on parannettava. Kansalais- ja työväenopistojen taideaineiden opetuksessa on oppilaiden ikärajaa alennettava, jotta 16 vuotta nuoremmat pääsevät opetuksen piiriin. Myös opintokerhojen opiskelijoiden ikärajaa on alennettava.

3.2. Lasten- ja nuorisokulttuuri

Lapsuuden ja nuoruuden kulttuurikokemukset ovat yksilön kannalta merkittäviä. Ne antavat maailmankuvan rakentamisiässä monia virikkeitä ja antavat suuntaa myös myöhemmille harrasteille. Lapsille ja nuorille tarkoitettujen kulttuuripalvelujen monipuolisuudesta ja tasokkuudesta on siksi erityisesti huolehdittava.

Kulttuurihallinnon tulee nähdä lapset tärkeänä ryhmänä, joille suunnataan niin yleisiä palveluja kuin lapsille ja nuorille tarkoitettuja erityispalveluja.

Lasten ja nuorten itseluomalle kulttuurille on tarjottava nykyistä paremmat esiinpääsymahdollisuudet. Käytännössä tämä merkitsee myös kulttuuripalvelujen suunnittelussa lasten ja nuorten parempaa ottamista huomioon kulttuuri- ja harrastustiloja suunniteltaessa ja rakennettaessa.

Lasten tavat toteuttaa itseään voivat usein poiketa aikuisten maailman hyväksymistä tavoista. Lasten- ja nuortenkulttuurissa onkin annettava entistä enemmän sijaa kokeilevalle toiminnalle.

Kulttuuritarjonta on tuotava mahdollisimman lähelle lasta ja nuorta näiden omassa elinympäristössä. Tämä asettaa velvoitteita mm. kirjastojen ja koulujen kerhotoiminnan ja vapaa-ajan toiminnan kehittämiselle. Koulutilojen moninaiskäyttöä on tehostettava juuri kulttuurin alueella - onhan se lapsille ja nuorille tuttu ympäristö.

Lapsille ja nuorille kohdistetun kulttuurin tarjonnassa on otettava huomioon vastaanottajien usein heikko maksukyky. Tästä kärsivät erityisesti lastenelokuva ja varhaisnuorten kirjallisuus. Nykyistä suurempi osa kulttuurin julkisesta tuesta onkin ohjattava näiden ikäryhmien hyväksi.

Monille harrastajaryhmille kuntien kulttuurihallinto ei ole pystynyt osoittamaan edes välttäviä tiloja. Kuntien kulttuuri- ja nuorisotyön yhteistyötä on tehostettava ja myös pystyttävä käytännössä osoittamaan nuorille harrastajille niin tiloja kuin heidän haluamaansa ohjausta valitsemallaan harrastealalla.

Perheiden mahdollisuuksia osallistua yhdessä eri kulttuuritilaisuuksiin on parannettava luomalla niistä entistä enemmän koko perheelle tarkoitettuja tilaisuuksia.

Yhteiskunnan ylläpitämässä kulttuuriohjaajien järjestelmässä juuri lasten- ja nuortenkulttuuriin perehtyneitä ja paneutuneita henkilöitä on varsin vähän, mikä johtuu osittain myös soveltuvan koulutuksen puutteesta. Siksi olisikin luotava koulutusmahdollisuuksia myös lasten- ja nuortenkulttuuriin erikoistuville kulttuuriohjaajille.

Kuntien on tarjottava harrastemahdollisuuksia myös alle kouluikäisille osallistumalla kerhotoiminnan järjestämiseen ja ohjaajatoimintaan. Usein lapsitoimintaa harjoittavat järjestöt tuntevat tämän sektorin hyvin ja yhteistyön niiden kanssa tuleekin olla kiinteää.

3.3. Harrastustoiminta

Taiteen harrastaminen ja itseilmaisu ovat itseisarvoista toimintaa. Niitä ei voi vertailla ulkopuolisin perustein. Siksi yhteiskunnan tulee tarjota harrastusmahdollisuuksia tasa-arvoisuuteen pyrkien, esittämättä vaatimuksia harrastajien tason tai henkilökohtaisten edellytysten suhteen.

Kuntien tehtävänä on luoda perusedellytykset harrastustoimintaan. Harrastajille tulee tarjota ohjausta, koulutusta, tiloja ja välineitä. Vuorovaikutuksen ja palautteen saamiseksi on järjestettävä myös mahdollisuuksia harrastustoiminnan saavutusten esittelytilaisuuksille. Kuntien kulttuuritoimen ja läänien taidetoimikuntien tulee ideoida ja kannustaa alueen harrastajia monitaiteellisiin tapahtumiin, joissa maakunnan oman kulttuurin erityispiirteet pääsevät esille.

Kunnallisen kulttuurityön on tuettava taiteen harrastajien neuvonta- ja kritiikkipalvelujen, välinelainaamojen sekä asianmukaisin laittein varustettujen työpaikkojen syntymistä. Kuntien omia tai yhteisiä taideohjaajan virkoja on perustettava yleisesti harrastettavia taidelajeja varten. Ammattitaiteilijoita on pyrittävä saamaan mukaan neuvonta- ja ohjaustyöhön.

Taiteen harrastajille on tarjottava asianmukaiset tilat. Koulujen, kirjastojen, liikuntapaikkojen ja muiden julkisten tilojen samoin kuin työtilojen suunnittelussa ja rakentamisessa tulee tavoitteena olla yhteiskäyttö.

Vireän ja monipuolisen kulttuuritoiminnan tärkeinä edistäjinä ja ylläpitäjinä ovat vapaat kansalaisjärjestöt ja pienryhmät. Niiden asemaa oppi- ja taidelaitosten rinnalla ja piirissä tulee vahvistaa tukemalla niitä julkisin varoin.

4. KULTTUURIN TARJONTA

4.1. Tuotanto ja levitys

Ihmisten yksilöllisestä erilaisuudesta seuraa, että heidän mielenkiintonsa ja harrastuksensa kulttuurin eri alojen ja tuotteiden suhteen ovat hyvinkin erilaisia. Myös tuotantokustannukset vaihtelevat merkittävästi, eivätkä ne välttämättä ole yhteydessä itse palvelun tai tuotteen kulttuurilliseen merkitykseen tai kaupalliseen arvoon.

Yhteiskunnan tehtävänä onkin parantaa kulttuuritarjonnan taloudellisia edellytyksiä. Keskeistä on tällöin peruspalvelujen takaaminen, tasa-arvoisuuden lisääminen palvelujen saamisen suhteen ja sellaisten vaihtoehtojen olemassaolon tukeminen, jotka muutoin katoaisivat. Julkisen tuen avulla on annettava mahdollisuuksia myös kalliimpien ja vähemmän kysyttyjen palvelujen käyttämiseen.

Kaupallisesti menestyvällä kulttuurilla on keskeinen asema enemmistöjen kulttuurinälän tyydyttäjänä. Sen tuotolla kustannetaan usein myös vähemmistöjen palveluja. Viihde voi rentouttaa ja antaa aitoja tunne-elämyksiä. Suosio sinänsä ei tee kulttuurista huonoa.

Viihteen suurkuluttajien passivoituminen on yhä suurempi ongelma. Vaikeimmillaan on tilanne silloin, kun tv- tai videoviihde jo suoraan varaa ihmisiltä sen ajan, jonka he muutoin saattaisivat käyttää omaan luovaan toimintaansa. Kuluttajissa onkin herätettävä kriittisyyttä sekä laatutietoisuutta. Vanhempien vastuuta lasten viihdepalvelujen käytön opastajina ja virikkeiden tarjoajina on korostettava.

Viihteen yhteydessä tarjotaan joskus asenteita ja arvostuksia, joita yleisesti pidetään kielteisinä. Näitä ovat mm. väkivaltaisuus, rotusyrjintä ja seksuaalinen hyväksikäyttö. Silloin kun näillä voidaan päätellä olevan haitallisia vaikutuksia erityisesti alaikäisiin, tulee kyseisten tuotteiden maahantuonti ja levitys estää.

Ihmisten mielenkiintoa ja harrastusta on pyrittävä herättämään tarjoamalla heille mahdollisuuksia saada kulttuurivirikkeitä ilman erityistä vaivannäköä. Kulttuuripalvelujen on vaikea tavoittaa sitä kansanosaa, joka on saanut vähimmin kulttuurivirikkeitä. Pelkkä palvelujen lisääminen saattaa tällöin vain kasvattaa eroja eri ihmisten välillä. Taide-esityksiä sekä kuvataidetta tulee viedä lähiympäristöihin, joissa ihmiset liikkuvat ja toimivat.

Kulttuuripalveluilla on suuri merkitys vanhusten ja vammaisten elämän rikastuttamisessa ja henkisen vireyden ylläpitämisessä. Vanhus- ja vammaishuollossa on huolehdittava siksi myös kulttuuripalveluista. Osallistumisesteiden poistamiseksi on luotava erilaisia kuljetus- ja saattajapalveluja sekä lisättävä vierailuesityksiä alan laitoksissa.

Suurin osa kulttuurista välittyy yleisölle sähköisten joukkoviestimien kautta. Näiden tiedotusvälineiden vastuuta hyvätasoisten kulttuuripalvelujen tarjoajana tulee jatkuvasti korostaa.

Yleisradiolla on tärkeä tehtävä kulttuuripalvelujen alueellisten erojen tasoittajana. Se on tärkeä kulttuurin välittäjä myös syrjäseuduilla ja laitoksissa asuville sekä merimiehille ja siirtolaisille. Yleisradion ohjelmistossa on huolehdittava erityisryhmien huomioon ottamisesta sekä kielellisestä, alueellisesta ja asiallisesta monipuolisuudesta.

4.2. Kulttuurivaihto

Kansainvälisen kulttuuriyhteistyön perustana on rikas kansallinen kulttuuri. Yhteistyö edistää rauhanomaisten suhteiden ja ystävyyden luomista kansojen välille ja paremman ymmärryksen aikaansaamista toisten ajatusmaailmaa ja elintapoja kohtaan.

Suomen on tärkeää osallistua kulttuuriyhteistyöhön, joka välittää maastamme maailmalle kuvan ja tutustuttaa meidät muihin kulttuureihin. Kulttuurivaihtoa on lisättävä kaikkiin maanosiin, erityisesti naapurivaltioihin. Yhteispohjoismaisia kulttuurivientikampanjoita on organisoitava jatkossakin.

Maamme kulttuuriviennin korkea taso on säilytettävä. Esittäytymistilaisuuksia ulkomaille tulee järjestää myös nuorille taiteilijoille. Tunnetun ja arvostetun musiikkitaiteen sekä muiden esittävien taiteiden kulttuurivaihtoa on edelleen lisättävä.

Kulttuurin osuutta ystävyyskuntatoiminnassa on lisättävä. Taiteilijoiden, kuorojen, orkestereiden ja muiden esiintyjäryhmien vaihtoa on tuettava. On järjestettävä myös ulkomaille suuntautuvia leirikouluja sekä ystävyyskoulutapaamisia.

Yksityisen kansalaisen halukkuutta ja valmiuksia kansainväliseen vuorovaikutukseen on lisättävä. Koulutuksen erääksi tavoitteeksi on otettava käytännön kielitaidon antaminen, tiedon tarjoaminen muista kulttuureista sekä yleismaailmallisen yhteenkuuluvuuden ja vastuuntunnon korostaminen.

Ruotsin suomalaisväestön kielen ja kulttuurin säilyminen on turvattava. Tämä edellyttää erityisaseman saamista suomen kielelle Ruotsin koululaitoksessa ja suomenkielisen televisiokanavan saattamista näkymään koko Pohjolassa. Myös suomenkielistä oppimateriaalia ja kulttuuripalveluja on tarjottava ruotsinsuomalaisten käyttöön.

Kulttuurityössä on otettava huomioon muissa maissa asuvat suomalaiset, joille kulttuuriyhteistyö on silta kotimaahan.

5. TAIDE AMMATTINA

5.1. Taiteen vapaus

Taide lähtee tekijänsä sisimmästä, hänen omasta näkemyksestään. Yhteiskunnan on taattava taiteen ja ilmaisun vapaus eikä se saa suosia vain sen joitakin suuntauksia. Taiteilijan aatteellinen tai muu vakaumus ei siten saa vaikuttaa työtilaisuuksien saantiin, luomistyön tulosten esillepääsyyn tai hänen työstään saamaansa kritiikkiin.

Yhteiskunnan on turvattava taiteilijan oikeus luomistyönsä tuloksiin. Tekijänoikeuden tulee toimia myös käytännössä. Piratismia ja muuta omavaltaista taiteen lainausta koskevaa lainsäädäntöä on tiukennettava ja sen noudattamista valvottava. Oikeuksia teosten korvauksettomaan julkiseen käyttöön ei tule laajentaa koulutus-, tallentamis- ja tieteellisen toiminnan ulkopuolelle. Tekijänoikeuslainsäädäntöä on uudistettava niin, ettei viestintä- ja jäljentämismenetelmien sekä kulttuuriteollisuuden kehittyminen uhkaa tekijänoikeutta. On luotava kattava järjestelmä, joka takaa tekijälle oikeuden määrätä ja saada korvauksen teoksensa käytöstä, mutta joka ei estä taiteellisen työn tulosten tehokasta käyttöä.

5.2. Ammattikoulutus

Taidekoulutusta on kehitettävä siten, että taiteen eri aloilla on saatavilla asianmukainen keski- ja korkeakouluasteen koulutus. Kiinteä koulutusjärjestelmä ei saa estää muuta väylää pätevyyden hankkinutta lahjakasta ihmistä hakeutumasta alalle.

Kaikilla koulutusasteilla on edistettävä taiteen alojen vuorovaikutusta. Taideoppilaitosten ensisijaisena valintaperusteena tulee olla luova lahjakkuus. Poikkeuslahjakkuus ja yksilöllisyys ovat erityisen huolenpidon arvoisia. Koulutuksen sisällön on oltava aktivoivaa ja monipuolista. Erilaiset näkemykset ja uusien ratkaisumallien etsiminen on sallittava. Koulutuksen tavoitteena pitää olla hyvä ammattitaito sekä yksilöllisyyden, kriittisyyden ja erilaisista arvolähtökohdista kasvavan aatemaailman kunnioittaminen.

5.3. Toimeentulo

Taiteilijoiden toimeentuloa on tuettava laajentamalla ja täydentämällä taiteilija-apurahajärjestelmää mm. siten, että nuorten, opintonsa juuri päättäneiden taiteilijoiden taloudellista asemaa parannetaan. Taiteilijoille tulee tarjota yhä enemmän pysyviä työtilaisuuksia.

Taiteilijoiden työllisyyttä on parannettava lisäämällä sekä kuntien että valtion taidehankintoja ja muita tilaustöitä. Rakennussuunnittelussa on taiteilija otettava mukaan jo varhaisessa vaiheessa. Taiteilijoiden toimimista opetus-, ohjaus- sekä asiantuntijatehtävissä on edistettävä. Näissä tehtävissä on kuitenkin otettava huomioon luomisrauhan säilyttäminen.

Taiteilijoiden sosiaaliturvaan, työterveyshuoltoon ja verotukseen liittyvät epäkohdat on korjattava. Esiintyvien taiteilijoiden matkoihin, harjoituksiin ja esityksiin kulunut aika on myös otettava huomioon toimeentuloturvan mitoituksessa. Työympäristön suojeluun liittyvät normit on ulotettava koskemaan myös taiteilijoita.

Kunnan toimenpitein on järjestettävä työskentelytiloja. Tällaisiksi sopivat esimerkiksi peruskorjatut kulttuurihistoriallisesti arvokkaat rakennukset.

Taiteen ammattijärjestöillä on tunnustettu asema jäsenkuntansa edustajina. Niitä on kuultava myös kulttuuripoliittisissa kysymyksissä lausunnonantajina.

6. ERÄIDEN TAITEENALOJEN KESKEISIÄ KYSYMYKSIÄ

Elokuva

Elokuvan tuotantoon ohjattu tuotanto- ja laatutuki on tehnyt mahdolliseksi elokuvatuotannon elpymisen. Valmistumassa olevat äänistudio- ja tuotantotilat sekä niihin tehtävät laiteinvestoinnit helpottavat tuotantoryhmien taloudellista asemaa.

Elokuvataiteen elvytysprosessissa on alan koulutuksen kehittäminen jäänyt vaille riittävää huomiota. Ongelmien perussyynä on voimavarojen niukkuuden lisäksi tilaongelmat, joita ei ole saatu ratkaistua.

Elokuvataiteen koulutusta kehitettäessä on tarkasteltava koko liikkuvan kuvan aluetta. Tällöin tulisivat kyseeseen ainakin opetuselokuva, tieteen tuloksia popularisoiva elokuva, animaatioelokuva,- mainoselokuva, tiedottava dokumenttielokuva, lasten elokuva, videografiikka. Elokuvataiteen koulutuksen tulisi voida laajentua myös elokuvakäsikirjoituksen ja tuotannonjohdon alueille nykyisten opetusalueiden lisäksi. Samassa yhteydessä tulisi arvioida myös peruskoulun ja harrastustoiminnan ohjaajatarvetta. Koska viestinnän ja sen teknologian kehitys etenevät erittäin nopeasti, ovat yhteydet viestinnän ja viestintäteknologian tutkimukseen ja kehittämiseen välttämättömiä.

Kunnan julkisia kulttuuritiloja suunniteltaessa on elokuvien esitystoiminta otettava huomioon. Varsinkin haja-asutusalueiden kuntien vähäistä ja yksipuolista elokuvatarjontaa tulee rikastuttaa järjestämällä kirjastoissa elokuvaesityksiä ja perustamalla elokuva- ja videokerhoja.

Lyhytelokuvien levittämistä varten on luotava oma järjestelmä. Lyhytelokuvien klassikot, mm. kansatieteelliset elokuvat on saatava levitykseen.

Kirjallisuus ja lehdistö

Kirjan kustannustoiminnan on huolehdittava tarjonnan monipuolisuudesta, kotimaisen kirjallisuuden julkistamisesta, klassikkojen saatavuudesta sekä eri maiden edustavasta käännöskirjallisuudesta. Valintoja tehtäessä kustantajan on tunnettava vastuunsa yleisön kirjallisen maun ja kiinnostuksen opastajana.

Kirjojen saatavuus on heikentynyt kirjakauppojen määrän vähetessä ja kirjojen joutuessa alennusmyyntitavaraksi jo parin vuoden kuluttua ilmestymisestään. Valtion tukitoimin tulee auttaa kirjakauppoja säilyttämään aikaisempi merkittävä tehtävänsä kirjallisuuden asiantuntevana jakelijana. Mikäli kirjojen liikevaihtoverosta ei luovuta, tulisi edes sen tuotto käyttää alan edistämiseen.

Sanoma- ja aikakauslehdet ovat tärkeitä kulttuuripoliittisen keskustelun käymisen, taidekasvatuksen antamisen sekä kulttuuri-ideologioiden, taidetuotteiden ja kulttuuriharrastusten esittelemisen kannalta.

Taloudelliset vaikeudet ovat erityisen suuria monien mielipide- ja kulttuurilehtien kohdalla. Valtion velvollisuutena on huolehtia näiden lehtien elämisen edellytyksistä, jotta kulttuuripoliittinen ja muukin keskustelu maassamme jatkuvasti olisi vireää ja monitahoista.

Kirjastoista tulee kehittää eläviä kulttuurikeskuksia, joissa pidetään yllä laajaa, monipuolista ja moniarvoista kokoelmaa. Kirjojen ja lehtien ohella kirjastoissa pitää olla lainattavissa äänitalletteita ja videoelokuvia.

Kirjastot tulevat kokemaan lähivuosina melko huomattavia muutoksia. Kirja elää aina, mutta sen rinnalle tulevat uudet elektroniset tiedontallennusjärjestelmät. Tietokone on tullut tukemaan ja täydentämään kirjaa samalla tavalla kuin filmi ja kasetti. Tietokoneen, filmin ja kasetin tukema uusi kirja on vanhan kirjan, inhimillisen järjen lempilapsen, uusi ilmenemismuoto.

Tarkoituksenmukaista onkin kehittää pikaisesti mahdollisimman hyvin varustettu esimerkkikirjasto kokeiluja ja koulutustarkoituksia varten.

Teatteri

Uusia teattereita on perustettava harkiten ja vain silloin, kun ne ovat omiaan monipuolistamaan ja rikastuttamaan jo olemassa olevaa tarjontaa, tai jonkin muun erityisen selvän tarpeen ilmaantuessa. Pysyvälle korkeatasoiselle lastenteatterille on kuitenkin luotava toimintaedellytykset. Samoin nukke-, tanssi- ja musiikkiteatteri kaipaavat lisää mahdollisuuksia.

Ammattitaitoisesta näyttelijä- ja ohjaajatyövoimasta on yhä puutetta. Koulutusta ja alan palkkausta on kehitettävä siten, että myös pienempiin teattereihin saadaan asianmukaisesti koulutettua henkilökuntaa. Tavoitteena tulee olla ammattitaitoisen ja taiteellisesti korkeatasoisen henkilökunnan kouluttaminen teattereihin. Opetustyöstä kiinnostuneille taiteilijoille on annettava mahdollisuus irrottautua määräajaksi teatterityöstä ja osallistua opetustehtäviin. Näyttämö- ja elokuvataiteen tutkimustoiminnan mahdollisuuksia yliopistossa on lisättävä.

Näytelmien tuotto kirjailijoille on vähäinen, ja tekijänoikeuskorvauksia voidaan käytännössä nostaa vain ammattiteattereissa. Siksi on luotava apuraha- ja kilpailujärjestelmä riittävän laajan kotimaisen näytelmäkirjallisuuden tuotannon turvaamiseksi.

Musiikki

Vaikka musiikinopetus maassamme on hyvätasoinen ja kattava, ylittää musiikkikoulutuksen kysyntä selvästi tarjonnan. Rajoituksena ovat tuen riittämättömyys ja ammattitaitoisen opettajavoiman puute. Molempia epäkohtia on pyrittävä korjaamaan. Erittäin tärkeätä on, että koulujen musiikkiopetus hoidetaan ammattitaitoisin voimin.

Monipuolisen musiikkitarjonnan turvaamiseksi on tuettava sellaisia musiikin harrastajia, joiden toiminnalle ei muutoin ole riittäviä edellytyksiä.

Avustusten vähäisyys muodostaa ammattimaiselle orkesteritoiminnalle ja sen kehittämiselle vakavan esteen. Sinfoniaorkestereiden lisäksi alueorkesterit ja pienimuotoiset yhtyeet, kuten kamarimusiikkiyhtyeet on saatava valtionosuuden piiriin. Erityistä tukea edellyttävä kohde ovat instrumenttihankinnat varsinkin uransa alussa olevalle taiteilijalle.

Maan musiikkielämälle on ensiarvoisen tärkeä varmistaa Suomen Kansallisoopperan toiminnan kehittäminen. Oopperayhdistysten toimintaa on tuettava alueellisin ja kunnallisin määrärahoin. Säveltaidetoimikuntaan olisi aiheellista perustaa oopperajaosto.

Kuvataiteet

Julkisen vallan merkittävin tapa vaikuttaa kuvataiteiden levittämiseen ovat julkiset hankinnat ja tilaustyöt. Onkin pyrittävä siihen, että määräosuus julkisten rakennusten kustannuksista osoitetaan niiden kaunistamiseen taideteoksin. Itse rakennusten suunnittelussa on myös sallittava kauneusarvojen tavoittelu, vaikka tästä aiheutuukin rakentamisen minimihintatason ylittäviä kustannuksia.

Monet kuvataiteilijat tarvitsevat erityisen ateljeetilan. Kuntien ja taiteilijajärjestöjen on pyrittävä yhteistyössä löytämään toteuttamistapoja, joilla voidaan varmistaa riittävien työtilojen rakentaminen ja säilyminen taiteilijoiden käytössä.

Keskiasteen ammatillisen taidekoulutuksen järjestäminen luo osaltaan edellytyksiä sille, että tulevaisuudessa korkea-asteen koulutus päästään aloittamaan nykyistä huomattavasti edistyneemmältä tasolta. Tällä tavoin lievennetään myös harrastajatoiminnan ohjaajapulaa. Koulujen taideopetus on hoidettava ammattitaitoisin voimin.

7. HALLINTO JA RAHOITUS

Hallinto

Valtion kulttuurihallinnon tulee olla demokraattinen ja joustava. Sen tulee keskittyä tarjoamaan kulttuuritoiminnan aineelliset edellytykset.

Valtion kulttuuripolitiikka on yhä liiaksi keskittynyt perinteisen laitoskulttuurin edistämiseen. Hallinnon tulisi entistä enemmän tukea spontaania luovuutta ja uuden etsimistä.

Valtion taidetoimikuntia nimitettäessä on huolehdittava jäsenten asiantuntemuksen ohella alueellisesta, kielellisestä sekä parlamentaarisesta edustavuudesta. Taidetoimikuntien itsenäistä päätäntävaltaa oman alansa tukemisessa ja edistämisessä on lisättävä. Puhe- ja lausuntataiteelle sekä estradiviihteelle on perustettava valtion näyttämötaidetoimikunnan jaostot. Samoin taideteollisuustoimikuntaan on perustettava käsi- ja kotiteollisuusjaosto.

Taiteen keskustoimikunnan tulee nykyistä enemmän koordinoida kokonaistilannetta sekä luoda myönteinen kulttuuri-ilmasto.

Läänin tason kulttuurihallinnon tehtävänä on alueen ammattitaiteen, harrastustoiminnan ja yhteiskunnallisen sivistystyön tukeminen, kulttuurin alueellisten erityispiirteiden tähdentäminen sekä alueellinen koulutus ja ohjaus. Lääneihin on luotava taiteenohjausjärjestelmä perustamalla riittävä määrä ohjaavien läänintaiteilijoiden virkoja. Läänin taidetoimikuntien tehtävänä on toimia asiantuntijana ja kehittää yhteistyötä kuntien ja järjestöjen kesken sekä käynnistää osaltaan kulttuuripoliittista keskustelua ja julkaisutoimintaa omalla alueellaan.

Kunnallisen kulttuuritoimen tehtävänä on tarjota kuntalaisille monipuolisia kulttuuripalveluja, luoda edellytykset omaehtoiselle luovalle toiminnalle ja kulttuuriharrastuksille sekä tukea kulttuuritoimintaa harjoittavia yhteisöjä. Kuntalaisten mielekkään ajankäytön ja viihtymisen kannalta on tärkeää, että kunnan kuittuuritoimi tekee määrätietoista yhteistyötä muiden hallintokuntien ja kunnassa toimivien yhteisöjen kanssa.

Kunnallista kulttuuritointa säätelevän lain asettamat tavoitteet on toteutettava. Kuntasuunnitelmiin on sisällytettävä päätöksenteon pohjaksi kulttuuritoimintaa koskeva osa. Kulttuurialan virat, välineiden hankinta ja tilainvestoinnit on saatava valtionosuuden piiriin.

Rahoitus

Kulttuuri- ja vapaa-aikatoimen valtionosuusjärjestelmiä uudistettaessa tulee turvata eri taiteenalojen taloudelliset toimintamahdollisuudet. Taidekoulutuksen ja eri kulttuurilaitosten toiminnan pitkäjänteisyyden edellytyksenä on valtiolta tulevan tuen vakinaistaminen. Alueteatterien, -orkesterien ja -museoiden toiminta on turvattava.

Kulttuurin julkisen tuen rajallisuus ja lisääntyvä kysyntä luovat kasvavia odotuksia yksityisten ihmisten, rahastojen ja säätiöiden ohella liike- ja talouselämälle. Nämä tahot voivat vaikuttaa mielekkääseen ajankäyttöön järjestämällä työntekijöilleen, jäsenilleen ja ystävilleen taide-esityksiä, hankkimalla välineitä ja tiloja taiteilijoiden käyttöön, ostamalla taidetta ja jakamalla tunnustusta. Yksityinen tuki ei saa kuitenkaan rajoittaa taiteilijan oikeutta vapaaseen ilmaisuun. Jakoperusteena on oltava korkeatasoinen ammatillinen ja taiteellinen osaaminen.