Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.uta.fi/pohtiva/ohjelmalistat/KOK/26

Kansallinen Kokoomus

Kokoomuksen kunnallisohjelma


  • Puolue: Kansallinen Kokoomus
  • Otsikko: Kokoomuksen kunnallisohjelma
  • Vuosi: 1959
  • Ohjelmatyyppi: erityisohjelma

KANSALLISEN KOKOOMUKSEN KUNNALLISOHJELMA

Vahvistettu Kansallisen Kokoomuksen valtuuston syyskokouksessa 26 9.1959

Pohjoismaisen kansanvallan juuret ovat maamme ikivanhassa paikallisessa itsehallinnossa: ensin vapaiden miesten neuvonpidoissa käräjäkivillä, myöhemmin yhteisen kansan mukanaolossa kirkon- ja pitäjänkokouksissa sekä kansan itsensä valitsemien luottamushenkilöiden osallistumisessa oikeudenhoitoon ja verojen kantoon.

I Johtavat periaatteet

1. Kunta ei ole itsetarkoitus, vaan välikappale. Päämääränä on kuntalaisten toimeentulo ja viihtyisyys. Kunnallispolitiikankin päätehtävä on palvella yksityisiä kansalaisia.

2. Paikallinen itsehallinto kuuluu demokratian ja vapaan yhteiskunnan tärkeimpiin kulmakiviin. Valtion pyrkimys keskittää valtaa itselleen, sälyttää kunnille jatkuvasti tehtäviä ja holhota niiden toimia on ristiriidassa kansanvaltaisen hallitusjärjestelmän kanssa, asettaa kunnat alttiiksi poliittisille suhdannevaikutuksille ja tekee mahdottomaksi itsenäisen kunnallispolitiikan harjoittamisen.

3. Kuntalaiset on asuinpaikkaan, ammattiin, yhteiskunnalliseen asemaan ja poliittiseen kantaan katsomatta asetettava tasaveroiseen aseinaan kunnallispolitiikassa.

4. Kunta ei voi taata jokaiselle jäsenelleen kasvavia tuloja ja lisääntyvää varallisuutta, mutta sen on omalta osaltaan pyrittävä luomaan kansalaisille edellytykset päästä omin voimin käsiksi tuloihin ja omaisuuteen. Laajentamalla yksityistä yrittämistä ja omistamista sekä luomalla edellytykset virkeälle elinkeinotoiminnalle huolehditaan parhaiten kuntalaisten toimeentulosta ja vaurastumisesta.

Kunnallistamispyrkimyksiä on vastustettava ja saatava kunnan harjoittama välttämätön liiketoiminta itsensä kannattavaksi.

5. Kunnallisverotus on saatava kohtuulliseksi ja tasaiseksi sekä pidettävä luonteeltaan suhteellisena. Vero ei saa lamauttaa yrittämisen halua, sillä jokainen tahtoo tehdä työtä ensisijassa omaan tiliinsä eikä kunnan laskuun.

6. Kunnallistaloudessa on noudatettava tarpeiden ja mahdollisuuksien realistista punnitsemista, harkittua sijoitustoimintaa ja joustavaa suunnitelmallisuutta. Valtionapujärjestelmä on sovellettava kunnan olosuhteiden mukaan sekä jaettava rasitukset tasapuolisesti valtion ja kunnan kesken.

7. Kunnalliset virat on täytettävä pätevyyden perusteella ja palkkapolitiikassa otettava huomioon asianomaisen koulutus, henkilökohtainen kelvollisuus, aikaansaannokset ja vastuu. Virkamiehen toiminnan ainoana johtotähtenä on oltava kunnan ja kuntalaisten etu.

Laaja sosiaalihuolto ei ole kunnan terveyden vaan sairauden merkki. Kunnista ei pidä tehdä sosiaalisia huoltolaitoksia, vaan kuntalaiset on autettava tulemaan toimeen omin voimin. Sen vuoksi onnistunut talouspolitiikka on parasta sosiaalipolitiikkaa. Vähäisempikin työtehtävä on parempi auttamistapa kuin huoltoapu.

9. Toimenpiteet nuorison ansiomahdollisuuksien, koulutuksen, harrastustoiminnan ja vapaa-ajan vieton hyväksi ovat hyödyllinen sijoitus ja säästävät kunnan myöhemmin monilta uhrauksilta ja hankaluuksilta.

10. Kunta ei saa olla jäsenilleen rasitus vaan yhteistoimintamuoto, jonka puitteissa saman paikkakunnan asukkaat järjestävät toimeentulonsa, asumisensa ja vapaa-aikansa sekä oppivat loppujen lopuksi näkemään kunnassa ystävänsä ja yhteisen yrityksensä.

II Kunnallinen itsehallinto - suomalaisen demokratian kulmakivi

1. KÄYTÄNNÖLLISEN DEMOKRATIAN ALUETTA

Paikallinen itsehallinto on demokratiamme tärkeimpiä kulmakiviä. Paljon laajemmalla rintamalla kuin eduskuntapolitiikassa osallistuvat kansan itsensä valitsemat tuhannet luottamusmiehet kunnallisen itsehallinnon piirissä yhteisten asioitten hoitoon. Kuntalaisilla puolestaan on tilaisuus seurata kunnallisia ratkaisuja lähempää ja arvostella niitä todellisuudentajuisemmin kuin ottaessaan kantaa yleisessä politiikassa, jossa asiat ovat monimutkaisempia ja ideologisesti väritettyjä.

Kunnallispolitiikka on demokratiamme puolustamista ja sitä yhteiskunnallisen vallankäytön aluetta, jossa suuret joukot vielä suhteellisen asiallisina ja yhteisvastuuta tuntien osallistuvat yhteisten asiain käsittelyyn.

2. KESKITYS VAARALLISTA

Ei ole sattuma, että kaikki diktatuurijärjestelmät ovat poistaneet paikallisen itsehallinnon tai muuttaneet sen pelkäksi muodollisuudeksi, mutta samantapaista kehityssuuntausta esiintyy demokratioissakin. Poliittiselle kehitykselle on ollut ominaista yhä suuremman vallan keskittyminen valtion käsiin. Meidänkin demokratiamme on suuressa määrin valtiojohtoista, minkä asiantilan vahingolliset seuraamukset ovat nähtävissä myös kunnalliselämässä. Monet maamme kunnista ovat nykyisin siinä tilanteessa, ettei niiden itsehallinnosta juuri voida puhua.

Kokoomus näkee itsehallinnon rajoittamisessa pohjoismaisen demokratiamme elinjuuria uhkaavan vaaran ja vastustaa tällaista kehitystä.

3. ONKO KUNTA VAIN VALTION TOIMEENPANOELIN JA SEN ALISTETTU RAHOITTAJA

Valtiojohtoisuus supistaa kunnallista itsehallintoa kahta tietä.

Lisääntyvillä tehtävillä kuormitettu valtio työntää yhä uusia velvollisuuksia kunnille, mutta määrää samalla tiukasti niiden suoritusajan ja tavan alistaen kunnat täten valtion toimeenpanoelimiksi.

Valtio pyrkii suoriutumaan kustannuksista mahdollisimman vähällä ja asettaa ne suureksi osaksi kuntien maksettaviksi. Tällöin kuntien talous tulee siinä määrin kuormitetuksi lakisääteisillä menoilla, ettei järkevä taloudenpito ja veroäyrin kurissapitäminen ole enää kuntien omassa vallassa.

Kokoomuksen mielestä on kunnille tehtäviä määrättäessä huolehdittava siitä, että kunnat Saavat niihin nähden päätäntävaltaa ja että tehtävien toimeenpanosta ja niiden taloudellisista edellytyksistä huolehditaan nykyistä paremmin.

III Kokonaisnäkemystä kunnallispolitiikkaan

1. KUNTALAISTEN YHTEISETU ON KUNNALLISTA REALISMIA

Useimpia kansalaisia elähdyttää pyrkimys toimia kotikuntansa parhaaksi ja paikallistuntemus edistää asioiden tarkoituksenmukaista hoitoa. Kansalaiset suhtautuvat kuntaan todellisuustajuisemmin kuin valtioon. Tämä johtuu siitä, että kunnalliset tehtävät kohdistuvat rajoitettuun ja tuttuun ympäristöön ja ovat luonteellaan käytännöllisiä ja siinä määrin elämän arkirealismin piiriin kuuluvia, että on pakko nähdä asiat sellaisina kuin ne todellisuudessa ovat. Poliittisten ohjelmien dogmaattisille selityksille ei jää samoja mahdollisuuksia nostattaa perusteetonta kaunaa ja lietsoa pettäviä toiveita kuin valtiollisessa politiikassa.

2. LUOKKAIDEOLOGIA VOITETTAVA

Sodan jälkeen maassamme vallitsevaksi päässyt luokkahenkinen ja ryhmäitsekkyyteen vetoava valtapyrkimyspolitiikka on kuitenkin tunkeutunut myös kunnalliselämään. Kunnallisvaltuustoissakin yrittävät mainitun politiikan kannattajat ajaa luokka- ja puolue-etujaan ja niiden johtajat yksityisetujaan. Käsitys kuntalaisten yhteisedusta hämärtyy tällöin. Päätöksiä el aina sanele asiallinen harkinta, vaan poliittinen tarkoituksenmukaisuus, ääntenkalastus ja valtalaskelmat.

Yleisen katsomustapansa mukaisesti kokoomus vastustaa luokka- ja puolueintressien määräävää vaikutusta kunnallispolitiikassa ja korostaa asiallisuuden sekä kuntalaisten yhteisedun huomioonottamisen välttämättömyyttä.

IV Kunnan talous terveeksi - dynaamisen konservatismin avulla

1. TERVEEN KUNNALLISTALOUDEN PERUSEDELLYTYKSET

Kunnan taloudellinen tila riippuu nykyisissä valtiojohtoisissa oloissamme mitä suurimmassa määrin valtion suhtautumisesta. On saatava aikaan muutos, joka vapauttaa kuntain talouden nykyisestä valtiojohtoisuuden puristuksesta. Silti jää kunnan omaan määräysvaltaan vielä niin laaja toimialue, ettei ole yhdentekevää, harjoitetaanko kunnassa hyvää vai huonoa talouspolitiikkaa. Kunnan taloutta voidaan ja pitääkin hoitaa hyvin - valtiosta huolimatta.

KUNNAN HARJOITTAMA LIIKETOIMINTA ITSENSÄ KANNATTAVAKSI

Vasemmisto pyrkii harrastamaan kunnallista liiketoimintaa siinä laajuudessa kuin se lain puitteissa yleensä on mahdollista. Lähtökohtana on sosialistinen usko, ei käytännöllinen kokemus, sillä valtion ja kunnan harjoittama liiketoiminta kannattaa huonosti. Siksi sitä ei pidä laajentaa alueille, joilla yksityinen yritteliäisyys tuottaa hyödykkeitä ja palveluksia halvemmalla. Kuntalaisten todellinen etu on siinä, että kunnalliset liikelaitokset hoidetaan liikeperiaatteita noudattaen päämääränä taloudellinen kannattavuus. Tätä selvää yhteisetua vastaan sotii kuitenkin vasemmistoryhmien pyrkimys saada suosiota joukkojen keskuudessa alentamalla liikelaitosten tariffeja alle kannattavuusrajan. Lähinnä tämä koskee niitä tariffeja joiden alentaminen on luokkaedun kannalta tarkoituksenmukaisinta, esimerkiksi taloussähköä myydään halvalla, mutta teollisuussähkö on kallista. Tariffit on luonnollisesti pidettävä kohtuullisina eikä voiton tavoittelun välineinä, mutta jos kannattavuusnäkökohdasta luovutaan, muuttuvat kaikki kunnalliset liikelaitokset nopeasti luonteeltaan sosiaalisiksi ja verovaroin ylläpidettäviksi laitoksiksi.

Kunnan harjoittamalla talouspolitiikalla täytyy olla yksinkertainen ja selvä päämäärä: kunnallisen omistamisen ja yrittämisen sijasta on mahdollisimman moni kuntalainen saatava omistajan asemaan ja elinkeinoelämä rakennettava yksityisen, sosiaaliset näkökohdat riittävästi huomioon ottavan yrittäjätoiminnan varaan.

KUNNAN SUHDE TALOUSELÄMÄÄN TARKOITUKSENMUKAISEKSI

Kunnan tulonmuodostuksen riippuvuus paikallisen talouselämän voimakkuudesta asettaa kunnille velvoitteen edistää käytettävissään olevin keinoin paikallista talouselämää. Kuntien ei kuitenkaan pidä tällöin rajoittua ainoastaan ahtaasti omaan alueeseensa, vaan huomioon on otettava myös lähin elimellisen yhteyden muodostava talousalue.

Kunnan suhteessa talouselämään on ensiksi pidettävä silmällä niitä vaikutuksia, joita kunnan omalla liiketoiminnalla voi olla. Kunnan kilpailu yksityisten kanssa verovarojen turvin on jyrkästi torjuttava. Kunnalliset tariffit on laadittava niin, etteivät ne yleislinjastaan poiketen tarkoituksellisesti aseta talouselämän kannettavaksi lisärasituksia.

Kunnan on mm. tontteja varaamalla, liikenne-yhteyksiä parantamalla, seutukaavoitusta kehittämällä ja ammattikoulutusta edistämällä luotava edellytyksiä talouselämän kehitykselle ja teollistamiselle. Erityisen suuria velvoituksia tässä suhteessa on talousalueiden keskuspaikkakunnilla, joiden vaikutus säteilee laajalle alalle. Niiden on pyrittävä saamaan talousalueen kuntien ja taloudellisten järjestöjen kesken yhteistoimintaa talouselämää koskevien kysymysten selvittämiseksi koko aluetta koskevan kokonaisohjelman puitteissa. Työttömyyskausina valtion, kuntien ja talouselämän on toimittava kiinteässä yhteydessä, jotta kaikki työtilaisuuksien luomiseen käytettävissä olevat voimavarat sijoitettaisiin tarkoituksenmukaisesti. On muistettava, että edistämällä veronmaksajainsa elinkeinotoimintaa kunta saa myös lisätuloja.

YKSITYISTEN PALVELUKSIA KÄYTETTÄVÄ

Huomattavia säästöjä voidaan saada syntymään, kun kunta teettää töitään yksityisillä urakoitsijoilla ja muutenkin käyttää hyväkseen vapaan kilpailutalouden - kunnan omaa työtä halvempia - palveluksia.

2. ASIALLINEN VEROTUSPOLITIIKKA TUKEE OIKEUDENMUKAISUUTTA JA YHTEISVASTUULLISUUTTA

KUNNALLISVEROTUS KOHTUULLISEKSI JA TASAISEKSI

Verotulojen osuus kunnan tuloissa on vuosi vuodelta kasvanut, mikä on ollut seurausta muiden tulojen vähenemisestä ja tehtäväpiirin kasvusta. Veroäyrin hinnan nousu on varsinkin lamakausina ollut hyppäyksellistä. Silloin ovat työttömyys- ja huoltomenot äkillisesti paisuneet samalla kun verotettavat tulot ovat vähentyneet. Verotusta nostaviin laskukausiin on sen vuoksi varauduttava luomalla taloudellisia reservejä hyvinä aikoina. Näin menetellen saadaan kunnallisverotus pysymään kohtuullisena ja tasaisena, mitä päämäärää on pidettävä veropolitiikan tavoitteena.

Uusi verolaki, jonka mukaan kunnallisverotus siirtyy uuden, valtiojohtoisen elimen alaisuuteen, ei riistä kunnilta niiden itsehallintoon sisältyvää kunnallista verotusoikeutta, jonka varsinainen sisällys on siinä, että kunta saa määrätä, mikä osa kunnan menoista on perittävä verotuksella. Kunnat menettävät kuitenkin entisen mahdollisuutensa soveltaa ja tulkita verolain määräyksiä omien virkamiestensä avulla. Siten esimerkiksi paljon arvostelua herättänyt harkinta- ja arvioverotus siirtyy kunnilta uudelle verotuslautakunnalle, jonka jäsenistä vain puolet on kunnan valitsemia. Näiden jäsenten valinnassa on kiinnitettävä erityistä huomiota verotuksen perusteiden tuntemiseen ja ehdottomaan asiallisuuteen.

PROGRESSIIVISUUS EI SOVI KUNNALLISVEROTUKSEEN

Vasemmiston taholta on alettu vaatia progressiivisuutta kunnallisverotuksessakin. Tämän johdosta on huomautettava, että kunnallisvero on jo lievästi progressiivinen, sillä myönnettävät perus- ja lapsivähennykset merkitsevät sitä. Progressiivisuuteen viimeksi mainitussa muodossa voidaankin suhtautua myönteisesti, sillä kokoomuksen katsomustavan mukaan on kunnallisverotuksessa entistä paremmin otettava huomioon vanhukset, lasten määrä, yksinäiset ja muut erikseen harkittavat sosiaaliset näkökohdat.

Progressiivisuuden toteuttaminen varsinaisessa mielessä olisi kuitenkin toimenpide, joka syvästi järkyttäisi kuntien talouden pohjaa ja koko kunnalliselämää.

Vasemmiston taholta on sanottu, että kunnallisveron progressiivisuudesta hyötyisi kuntalaisten suuri enemmistö vain tehtailijoiden ja suurtilallisten joutuessa kärsimään. Tosiasia on, ettei ole mahdollista vähentää veronmaksajain enemmistön rasitusta ja korvata näin syntynyt kunnan tulojen vähennys muutamien harvojen varakkaiden verojen korotuksella. Progressiivisuuden taloudellisen aseen antaminen kunnallisvaltuustojen käsiin tekisi niistä poliittisten intohimojen temmellyskenttiä ja hävittäisi sen asiallisuuden ja yhteisvastuullisuuden, joka vielä nykyisinkin on olemassa ja joka on suuressa määrin seurausta nykyisen kunnallisverotuksen luonteesta. Kunnallisvero on jakoveroa, joka peritään kaikilta verovelvollisilta saman prosentin mukaan heidän tuloistaan. Kuntalaisten kiinnostus siihen, miten heiltä koottuja veroja käytetään, perustuu suureksi osaksi tähän verotuksessa piilevään yhteisvastuullisuuteen. Veroäyrin hinnan nousu koskee samalla tavalla jokaista ja saa seuraamaan, miten kunnan asioita hoidetaan sekä vaatimaan säästäväisyyttä ja asiallisuutta. Jos kuntalaisten suuret joukot uskovat voivansa siirtää kasvavien menojen rasitukset joillekin toisille, ei menojen paisumista patoa mikään. Harvat varakkaat, varsinaisesti tuotantolaitokset, joihin valtion verotus jo raskaimpana kohdistuu, olisi pian verotettu tyhjiin. Seuraukset olisivat samat kuin jo vallitsevan ylettömän verotuksen: pääomaköyhyys, yritteliäisyyden lamautuminen ja työttömyys.

Suhteellinen verojärjestelmä täydentää sopivalla tavalla valtion tulo- ja omaisuusveroa ja soveltuu muutenkin hyvin juuri kunnalliselämään. Jyrkkä progressiivisuus tyrehdyttäisi arveluttavassa mitassa yksityisen aloitekyvyn, toisi tullessaan työttömyyttä ja avaisi sulut menojen hillittömälle kasvulle. Luomalla edullisten suhdanteiden aikaan reservejä voidaan kunnallisvero pitää kohtuullisena ja tasaisena.

3. HARKITTU SIJOITUSTOIMINTA - TERVEEN KUNNALLISTALOUDEN VOIMA

EI LIIKAINVESTOINTEJA - EIKÄ "JÄÄTYNEITÄ" TALOUSARVIOITA

Kunnan taloudellisen kantokyvyn ylittäminen on usein seurausta riittämättömästi harkituista investoinneista ja varomattomasta toimintapiirin laajentamisesta, joihin varsinkin taloudellisina nousukausina helposti ryhdytään. Kertakaikkisten menojen lisäksi ne aiheuttavat jatkuvia käyttökustannuksia, joiden kasvu muodostaa hiipivän vaaran kunnan taloudelle. Kunnan menot "jäätyvät" vähitellen eikä talousarvioon jää tilaa uusille välttämättömille investoinneille puhumattakaan mahdollisuuksista hoitaa vapaiden käyttövarojen turvin uusia tai esimerkiksi työttömyyden aiheuttamia tehtäviä.

SUU SÄKKIÄ MYÖDEN - TAI VEROÄYRI NOUSEE

Tällaisen kehityskulun välttäminen tai ainakin lievittäminen on kokoomuslaisen kunnallispolitiikan keskeisiä tehtäviä. Lähtökohtana on oltava varovaisuus investoinneissa ja niiden vaikutuksen arviointi. On tarkattava veroäyrien lukumäärän kehitystä ja sen riippuvuutta veronmaksajain tulonmuodostuksesta, ennen kaikkea paikallisen talouselämän suhdanteista. Kun näin saatuun vero-tulojen kehityksen kuvaan liitetään mahdollinen luotonsaanti sekä rahastojen ja muiden tulojen osuus, saadaan yleiskuva kunnan taloudellisista mahdollisuuksista. Nämä mahdollisuudet on asetettava perustaksi lähivuosien investoinneille ja vuotuismenojen kasvulle. Erityisen investointisuunnitelman laatiminen tältä pohjalta on paikallaan eri tehtävien keskinäisen tärkeysjärjestyksen ja toteuttamisedellytysten selvittämiseksi, mutta suunnitelma on laadittava taloudellisten eikä poliittisten näkökohtien mukaan, sillä muuten sillä ei ole ohjeena merkitystä. Kovin yksityiskohtainen kunnan talouden suunnittelu vuosiksi eteenpäin ei paljoakaan hyödytä, sillä olosuhteet muuttuvat nopeasti politiikan, lainsäätäjien ja aavistamattomien taloudellisten suhdannemuutosten vuoksi.

Investointeja tehtäessä on varottava liioittelua ja takaiskuja. Kunnassakin tarvitaan pitkäjännitteistä talouspolitiikkaa, mutta liiallisuuteen vietynä suunnitelmallisuus muodostuu vieraaksi todellisuudelle.

4. OIKEA SÄÄSTÄMINEN TEHOSTAA KUNNAN TOIMINTAA

KUNNAN VOIMAVARAT OVAT KUNTALAISTEN KUKKAROSSA

Kunnalliselle toiminnalle on ominaista sen välitön vaikutus kunnan talouteen, viime kädessä veroäyrin hinnan muodostumiseen. Tämä johtuu käytettävissä olevien varojen suhteellisesta vähäisyydestä sekä vaikeudesta lisätä tuloja muulla tavoin kuin korottamalla verotuksen osuutta.

Kuitenkin kunnat toimivat nykyisin samantapaisen kasvavan paineen alaisina kuin valtiokin. Vasemmistoryhmät kilpailevat keskenään "edistyksellisyydessä" ajattelematta kilpailun kunnallistaloudellisia seuraamuksia. Kunnan koko väestöä elähdyttää usein voimakas kotiseutuhenkinen uudistusmieli, joka kilpailussa toisten paikkakuntien kanssa rasittaa myös kunnan voimavaroja. Nykyisissä oloissamme, jolloin valtio pyrkii olemaan "hyvinvointivaltio", kuntaakin aletaan pitää kaikkeen velvollisena ja kaikkeen kykenevänä, vaikka sen mahdollisuudet ovat hyvin rajoitetut ja perustuvat pääasiassa kuntalaisten omaan kukkaroon.

ETEENPÄIN - MUTTA JARRUT VALMIINA

Terveen kunnallistalouden harjoittaminen kohtaa näissä oloissa suuria vaikeuksia. Todellisuudentajuisimman valtuustoryhmän on huolehdittava siitä, ettei kaikille yhteinen edistyshalu muodostu vauhtihurjasteluksi. Tästä johtuu, että kokoomuslainen "dynaaminen konservatismi", jonka pohjimmaisena pyrkimyksenä on eteenpäinmeno asteittaisen kehityksen tiellä, ottaa tarvittaessa hoitaakseen jarrumiehen tehtävän. Sillä on kuitenkin myös moottori ja se käyttää moottoria ja jarruja joustavasti olosuhteiden mukaan. Näin ylläpidetään tasapainoa kasvavan tarpeidentyydyttämistehtävän ja kunnan rajoitettujen mahdollisuuksien välillä.

Onnistuminen on mahdollista vain antamalla vaikutusalaa taloudelliselle asiantuntemukselle ja ajattelutavalle. Tehtävänä on:

1) torjua vaatimukset, jotka ylittävät kunnan mahdollisuudet,

2) antaa käytettävissäoleville voimavaroille mahdollisimman suuri tehokkuus ja

3) turvata erilaisista maksuista, tariffeista ja liikelaitoksista saatava tulonmuodostus.

Näihin tehtäviin sisältyvät säästäväisyys, suunnitelmallisuus ja rationalisointi.

TALOUDELLISET RESERVIT ON LUOTAVA NOUSUKAUSINA

Helposti epäonnistuvasta ohjelmallisesta suunnittelusta on kuitenkin erotettava pitkäjännitteisesti toimiva taloudellinen harkinta, joka pyrkii luomaan taloudellisia reservejä laskukausien varalle. Hyvinä tulonmuodostuksen kausina kunnan menoja ei saa nostaa tulojen tasalle eikä myöskään poliittista suhdannevoittoa tavoitellen pidä heti jakaa ylijäämää takaisin veronmaksajille, vaan erotus on siirrettävä verontasaus- ym. rahastoihin, jotka ovat käytettävissä lamakausina.

Rahastoimisellakin on tietysti rajansa. Runsaat käyttövarat houkuttelevat etenkin vasemmiston helposti varomattomaan investointiin ja ryhmien väliseen kilpajuoksuun, jossa rahaston tarkoitus unohtuu ja sen edut menetetään.

OIKEA SÄÄSTÄVÄISYYS - TEHOKKAAMMAT TULOKSET

Taloudellisesti ahtaina aikoina säästäväisyys on pakollista. Terveen taloudellisen pohjan säilyttäminen edellyttää kuitenkin säästäväisyyden noudattamista kaikissa olosuhteissa. Tämä on pätevä kokoomuslainen yleisohje julkisten varojen käyttelyssä.

Säästäväisyys ei ole samaa kuin kielteisyys, vaan taloudellisen periaatteen noudattamista, jonka mukaan mahdollisimman pienin uhrauksin on saatava aikaan mahdollisimman suuri tulos. Päämääränä on siinäkin tarpeiden tyydyttäminen.

YLELLISYYS POIS - SAMOIN VÄÄRÄ SÄÄSTÄMINEN

Kysymys säästämisestä liittyy käytännössä usein kysymykseen vaatimustasosta. Vasemmistolla on taipumus ylläpitää ylellistä laatutasoa.

Koska kuitenkin tarpeita on paljon ja tyydyttämismahdollisuudet ovat rajoitetut, joudutaan tällä linjalla toimien vähentämään tarpeiden tyydyttämistä toisilla tahoilla. Laatu on pidettävä oikeassa suhteessa paikkakunnan yleiseen elintasoon ja kunnan varallisuusluokkaan. Valtionavun laskentaperusteina olevia normeja ei saa ylittää, elleivät ne ole selvästi liian alhaiset.

Sellainen "säästäväisyys", joka ilmenee välttämättömien tehtävien perusteettomana siirtämisenä tuonnemmaksi, tarrautumisena väliaikaisiin ratkaisuihin ja pyrkimyksenä halpaan laatutasoon kestävyyden kustannuksella, ei ole taloudellisuutta vaan väärää säästämistä.

RATIONALISOINTI AVUKSI

Säästäväisyyden eräs tärkeä muoto on kunnan kaikkien toimintojen tarkoituksenmukainen järjestely eli rationalisointi ja siihen tarpeellisissa kohdin liittyvä automaatio. Niillä on nykyisin varsin paljon tehtävää suurten kuntien virkakoneiston kasvun rajoittamisessa, toimistotyön jouduttamisessa ja kunnallisten liikelaitosten kustannusten alentamisessa.

Rationalisointia ei saa rajoittaa silloin tällöin toimeenpantaviin "tarkistuksiin" ja "puhdistuksiin", vaan sen tulee olla jatkuvasti vaikuttava tekijä, eräänlainen "ahdas portti", jonka läpi kaiken varojenkäytön tulee käydä.

POLIITTISET MÄÄRÄRAHAT

Poliittisilla määrärahoilla ei saa rasittaa kunnallistaloutta.

Kunnan taloutta hoidettaessa on muistettava, ettei kunnalla ole omia varoja, vaan kaikki maksetaan kuntalaisten kukkarosta. Siksi on käytettävä tarkkaa harkintaa siinä suhteessa, mikä on tarpeellista ja mikä on mahdollista. Taloudellisesti edullisina aikoina on tarpeen koota reservejä ja yleensäkin ottaa kaikkea ylellisyyttä karttava harkittu säästäväisyys toimintaohjeeksi kunnallistaloudessa.

5. LAINAT - KAKSITERÄINEN MIEKKA

LAINAT AVUKSI SUURISSA INVESTOINNEISSA - MUTTA HARKITEN

Vasemmisto on halukas paisuttamaan lauman tehtäväpiiriä lainojen varassa, jos niitä vain on saatavissa. Tällainen lainavarojen käyttö ei ole suositeltavaa. Sen sijaan on pyrittävä peittämään suurten laitosten perustamiskustannukset osaksi lainoituksin. Tällöin kustannukset oikeutetusti siirretään myös tulevien, laitoksesta hyötyvien polvien maksettaviksi.

On kuitenkin nähtävä lainojen käytön välittömätkin seuraukset, ettei eksytä liioitteluun. Korot ja kuoletukset alkavat varsin nopeasti rasittaa kunnan talousarviota. Ne ovat "jäätyneitä" menoja, jotka nostavat äyrin hintaa.

Toisten kuntien esimerkin perusteella ei ole ratkaistavissa, kuinka pitkälle kunta voi mennä velkautumisessa. Sen määräävät oman kunnan kantoedellytykset. Velkapääoman kasvua on verrattava kunnalle kertyvien veroäyrien määrään ja valvottava, että suhde pysyy äyrin hintaan nähden oikeana.

TARKATTAVA KUNNALLISTALOUDEN KANSANTALOUDELLISIA SEURAAMUKSIA

Ajatus siirtää kunnallisen toiminnan kustannuksia tuleville polville on houkutteleva. Siirto on kuitenkin lainaehtojen säätelemää ja vain yksityisen kunnan kannalta mahdollista, ei kansantaloudellisesti. Kuntien kilpailulla lainoista on sama pääoman puutetta kiristävä vaikutus kuin valtion kotimaisilla lainoillakin. Kuntakin voi ottaa itselleen varoja, jotka toisenlaisessa käytössä hyödyttäisivät enemmän kuntalaisia. Kuntien toiminnan oikea suhde paikalliseen ja yleiseen talouselämään ei siten ole kansantaloudellisesti eikä myöskään kuntalaisten kannalta yhdentekevää.

VALTIO EI SAA SULKEA KUNTIA POIS LAINAMARKKINOILTA

Lisääntyneitä tehtäviään, jotka ovat pääosalta seurausta valtion toimenpiteistä, kunnat eivät kykene - varsinkaan työttömyyskausina - hoitamaan säännöllisten tulojensa varassa. Niiden on pakko hakeutua lainamarkkinoille. Tällöin on pidettävä kohtuuttomana sitä, että valtio voimakkaasti kilpailee eräissä luottolaitoksissa (kuten kansaneläkelaitoksessa ja postisäästöpankissa) kuntien kanssa ja syrjäyttää ne. Kohtuutonta on myös, että valtio vain rajoitetusti myöntää kunnille oikeuksia ottaa obligatiolainaa, vaikka se itse ahkerasti viljelee tätä lainamuotoa, jopa ryhtyy kunnan kanssa kilpailemaan myönnettyään tälle luvan obligatiolainan ottamiseen.

Kuntien olisi suoritettava lainaustoimintansa yhä enemmän yksityisissä rahalaitoksissa.

Kunnan tehtäväpiiriä ei pidä paisuttaa lainojen varassa. Valtion ei pitäisi kilpailla eikä asettaa esteitä kuntien lainansaannille.

6. VALTIONAPUJÄRJESTELMÄ PERUSTEELLISESTI UUSITTAVA

SEKAVUUTTA JA EPÄOIKEUDENMUKAISUUTTA

Valtion ja kuntien taloussuhteissa on tärkeä merkitys valtionavuilla. Niiden määrät, perusteet ja maksutavat muodostavat kuitenkin niin epäyhtenäisen, kirjavan ja tulkinnanvaraisen säädösten verkon, että vain suurin varauksin voidaan puhua valtionavuista järjestelmänä.

Valtionapujen määrät ovat eri kuntamuodoissa erilaiset ja riippuvat lisäksi kuntien kalleusluokituksesta. Maalaiskunnissa valtioapujen osuus on ollut noin neljännes kuntien tuloista, kaupungeissa vain 5-7 %. Viime vuosina on valtionapujen osuus kuntien kokonaismenoista jatkuvasti pienentynyt, mistä kehityssuunnasta kuvastuu valtion harjoittama kustannusten siirto kunnille.

Kaikissa kuntamuodoissa, mutta varsinkin maan köyhimpien seutujen maalaiskunnissa ovat valtion asettamat rasitukset johtaneet kunnallistalouden liikakuormitukseen ja siitä johtuvaan omien tehtävien ruuhkautumiseen sekä veroäyrin hinnan nousuun. Välttämätöntä helpotusta kuntien taakkaan ei voida saada aikaan muutoin kuin vähentämällä valtion määräämiä tehtäviä tai nostamalla huomattavasti valtion kustannusosuuksia ja korjaamalla muutoinkin sekavaa ja epäoikeudenmukaista valtionapujärjestelmää.

PUOLUEETONTA TUTKIMUSTYÖTÄ TARVITAAN

Kuntien nykyinen varallisuusluokitus on kaavamainen ja epätarkka. Kuntien taloudellinen kantokyky on todellisuudessa hyvin erilainen ja edellyttää nykyistä täydellisempää porrastusta.

Uuden todellisuuspohjaisen kuntaluokituksen aikaansaamiseksi olisi syytä käyttää tieteellisen koulutuksen saanutta tutkijavoimaa. Kehitystä on jatkuvasti seurattava ja sen vaatimat tarkistukset ajoissa suoritettava. Valtion ja kuntien suhteiden perusteita selvittävää puolueetonta tutkimustyötä suorittamaan olisi perustettava sisäasiainministeriön kunta-asiainosaston yhteyteen tai johonkin korkeakouluun kunnallisasiain tutkimuslaitos.

KIISTA VALTIONAVUISTA SAATAVA LOPPUMAAN

Tutkimuksen pohjalta olisi luotava järjestystä nykyiseen valtionapujärjestelmään. Valtionapujen määräytymisperusteet ovat epämääräiset tarjoten valtion intressejä edustaville päättäville viranomaisille mahdollisuuden valtiolle edulliseen tulkintaan. Kunnat saavat säännöllisesti valtionapua vähemmän kuin mitä niille lain mukaan kuuluisi. Avustuksista käydään nykyisin kuntien kannalta tuskallista ja kallista sotaa, sillä epäselvät ja aukolliset lakien ja asetusten pykälät tarjoavat yhä uusia tulkintamahdollisuuksia.

Kunnat voivat myös helposti menettää jonkin valtionavun kokonaan kunnallisen virkamiehen tekemän muodollisen virheen tai laiminlyönnin vuoksi. Korvauksen periminen virheeseen syyllistyneeltä, jos virhe yleensä voidaan todeta, on käytännössä mahdotonta. Koko nykyinen valtionapujärjestelmä lähtee siltä väärältä periaatteelliselta pohjalta, että kunnat ovat valtion kanssa yhteistä tehtävää suorittaessaan alistettuja ja rangaistustoimenpiteiden uhkaamia osapuolia, joiden suhteen valtiolla tulee olla vapaat kädet.

VALTION JA KUNTIEN TASA-ARVOISUUS

Valtion ja kuntien taloussuhteissa on lädettävä siltä pohjalta, että valtio ja kunnat yhteistä tehtävää suorittaessaan tekevät samanarvoista työtä yhteiskunnan hyväksi. Silloin ne ovat myös samalla tavoin vastuussa tehtävän kustannuksista säädettyjen osuuksien nojalla, eikä valtiolla saa olla oikeutta muodollisella syyllä vapautua kustannusosuudestaan ja siirtää sitä kunnan rasitukseksi.

VALTIONAVUT MAKSETTAVA VIIVYTYKSETTÄ JA VIIPYMISAJALTA SUORITETTAVA KORKO

Kuntien alistettu asema valtionapujärjestelmässä ilmenee erityisen räikeänä siinä tavassa, jolla valtionavut kunnille maksetaan. Kunnat voivat saada osuutensa vasta vuosien kuluttua siitä, kun ne ovat suorittaneet ja rahoittaneet tehtävän. Suoritus viipyy kymmenenkin vuotta. Näin tapahtuu varsinkin suurten rakennustöiden ollessa kysymyksessä. Odotusaikana rahan arvo on saattanut huomattavastikin laskea ja mitätöidä suuren osan kunnan saatavasta. Kun valtio ei maksa viipymisajalta korkoa, joutuvat kunnat suorittamaan osan valtiolle kuuluvista kustannuksista. Valtio lainaa oman kustannusosuutensa kunnilta korottomasti ja maksaa lainansa takaisin huonommalla rahalla.

Nykyinen kuntia rasittava ja epäoikeudenmukaiseksi muodostunut valtionapujärjestelmä on korjattava niin, että

avustusten määrät ovat oikeassa suhteessa kuntien erilaisiin taloudellisiin mahdollisuuksiin ja kantokykyyn,

erilaisten valtionapujen anomiseen varataan riittävän pitkät ja yhdenmukaiset määräajat,

avustukset suoritetaan määräaikaisesti, jolloin myöhästymisajalta maksetaan korko,

kunnilta ei muodollisilla syillä evätä oikeutta valtionavun saamiseen ja

kaikissa valtionapuja koskevissa kysymyksissä valtiota ja kuntia pidetään kustannuksia jakavina, yhteisvastuullisina ja tasa-arvoisina osapuolina.

7. TYÖLLISYYSPOLITIIKKA UUSITTAVA KUNTIEN KANTOKYKYÄ VASTAAVAKSI

Kuntien talouden riippuvaisuus valtiosta esiintyy varsin räikeänä työttömyyden hoidossa. Nykyisten säännösten mukaan valtio ei hyväksy työttömyystöiksi, joiden kustannuksiin se osallistuu, sellaisia töitä, jotka kunta muutenkin joutuisi omina töinään teettämään, kuten esimerkiksi huonerakennustöitä. Työttömyyden kohdatessa kunnan on siis yleensä lopetettava sille itselleen tärkeät työt, kuten juuri huonerakennukset, ja siirrettävä niihin tarkoitetut varat sille itselleen toisarvoisempiin kohteisiin. Kunnan pyrkimykset harkittuun pitkän tähtäimen investointiohjelmaan tehdään näin valtion toimesta tyhjiksi. Jos työllisyyslaki velvoittaisi selvästi sekä valtion että kunnat sopimaan työllisyystöiden ylläpitämisestä kuntien säännönmukaisten talousarviotöiden avulla, olisi kunnan kannalta järkevää koota rahastoja työttömyyskausien investointeja varten. Nyt kunnat suorittavat suurimpia töitään silloin, kun työmarkkinoilla vallitsevat muutenkin korkeat suhdanteet. Työttömyyden kausina taas vähäiset reservit ovat pian loppuun käytetyt, minkä jälkeen on pakko turvautua verovaroihin. Näin kunnan talous joutuu pitkäksi ajaksi epäterveelle pohjalle. Kuntien talous ei voi työttömyyden kasvaessa venyä rajattomiin. On kohtuutonta, että työttömyys, jonka hoitaminen luonteeltaan on valtion asia, siirretään kunnan taakaksi.

Kuntien talouden turvaamiseksi olisi niiden päästävä yhä enemmän eroon varsinaisesta työttömyyshuollosta. Valtion olisi entistä suuremmassa määrin pyrittävä työttömyyden ennakkoehkäisyyn järjestämällä työllisyystöitä ja edistämällä uusien työpaikkojen luomiseen tähtääviä yksityisen elinkeinoelämän pyrkimyksiä.

Kuntien olisi pyrittävä saamaan alueelleen sellaisia yksityisiä tuotannollisia laitoksia, jotka tarjoavat työpaikkoja vapailla työmarkkinoilla. Työttömyystöiden järjestämisessä olisi käytettävä hyväksi yksityisten yritysten palveluksia. Korkeammilla palkkaeduilla ei pidä vetää henkilöitä yksityisistä yrityksistä työttömyystöihin.

Kuntien työttömyysosuuksia olisi nykyisestään huomattavasti vähennettävä sekä kuntien saatava nykyistä vapaammin valita työttömyys-töiden kohteet ja lukea niihin mm. huonerakennukset. Kuntien osuutta työttömyystöiden rasituksesta olisi rajoitettava asettamalla kunkin kunnan kantokykyä vastaava työttömyysmenojen katto.

V Kunnalliset viranhaltijat ja luottamushenkilöt

1. VIRKAMIEHIÄ VAI PUOLUEMIEHIÄ

Kunnalliselämän politisoituminen on ilmennyt varsin räikeänä kunnallisten virkojen täyttämisen yhteydessä. Luokkapuolueille on ominaista pyrkimys miehittää mahdollisimman monta virkapaikkaa, sillä virat merkitsevät niille mahdollisuutta käyttää valtaa ryhmäpyyteiden ajamiseen. Mainittu menettely on sitä arveluttavampaa, kun virkamiesten merkitys kunnallishallinnossa on kasvanut, mikä on ollut seurausta kunnan tehtäväpiirin laajentumisesta ja tehtävien monimutkaistumisesta.

Kehityksen suunnasta on kuitenkin vedettävä aivan toisenlaiset johtopäätökset kuin luokkapuolueet ovat tehneet. Se vaatii virkamiehiltä nimenomaan asiallista pätevyyttä, vastuuntuntoa ja kokonaisuuden tajua. Näitä ominaisuuksia ei tavallisesti ole ahdaskatseisilla puoluemiehillä, eikä niitä useinkaan pidetä perusteina, kun luokkapuolueet sijoittavat miehiään hallintokoneistoon. Perusteena on päinvastoin poliittinen tarkoituksenmukaisuus ja miehen käyttökelpoisuus tältä kannalta. Poliittisesti "vahvat" miehet sivuuttavat pätevät, vaikka viimeksi mainittuja olisi omassa puolueessakin. Onpa esiintynyt sellaisiakin tapauksia, että poliittisten ansioiden perusteella valitun virkamiehen osoittautuessa tehtäväänsä kykenemättömäksi on hänelle valittu apulaiseksi pätevä. Ensiksi mainittu on kunnan koneistoon solutettu puoluevirkamies, jolle kunta maksaa palkkaa siitä, että hän valvoo puolueensa etua kunnallishallinnossa. Selvää on, ettei hän voi täyttää kunnan virkamiehille asetettavia puolueettomuuden ja vastuuntunnon vaatimuksia eikä myöskään valvoa kunnan etua puolueensa pyyteitä ja vahingollisia katsomustapoja vastaan. Kunnan virkakoneisto sen sijaan paisuu tarpeettomasti ja sen työskentely vaikeutuu.

Kunta tarvitsee tehtäviinsä puoluemiesten sijasta päteviä, vastuuntuntoisia ja kokonaisnäkemyksen omaavia virkamiehiä.

2. PÄTEVYYSVAATIMUKSIA NOUDATETTAVA

Esteenä virkakunnan täydelliselle politisoitumiselle ovat toistaiseksi kunnallisten sääntöjen määrittelemät pätevyysvaatimukset - mikäli ne ovat säilyneet luokkapuolueiden poliittisluonteiselta "uudistukselta". Sääntöjä uudistettaessa luokkapuolueet pyrkivät säännöllisesti alentamaan tai kiertämään vaatimuksia, koska poliittisten miesten sijoittamista siten helpotetaan. On tapauksia, että vasemmistovaltainen kunta on ennemmin luopunut valtionavusta kuin tällaisesta epäpätevyyden harrastamisesta. Kunnan etu painaa luokkapuolueiden vaa'assa vähemmän kuin puolueen etu.

Kokoomus pitää - kunnallishallinnon tehokkaan toiminnan turvaamiseksi ja kuntalaisten yhteisetua vahingoittavan ryhmäitsekkyyden torjumiseksi - välttämättömänä, että kunnalliset virat täytetään vain pätevyyden perusteella ja vastustaa kunnallisten virkojen pätevyysvaatimusten alentamista asialliseksi harkitulta tasolta sellaiseksi, ettei tehtäviin saada pystyviä virkamiehiä.

3. PALKKAPOLITIIKASSA PÄTEVYYS HUOMIOON

Pätevyyden halveksiminen ilmenee myös luokkapuolueiden harjoittamassa palkkapolitiikassa. Sosiaalisuuden nimissä on niiden taholta esitetty vaatimuksia palkkojen tasoittamisesta mahdollisimman pitkälle. Vaatimuksilla on enemmän propagandistinen kuin asiallinen tarkoitus: missään maassa, jossa vasemmisto on päässyt valtaan, ei näet ole toimeenpantu palkkojen tasoitusta vaaditulla tavalla, vaan entisestään jyrkennetty palkkaeroja.

Palkkojen erilaisuus on luonnollinen seuraus tehtävien edellyttämistä vaatimusasteista ja ihmisten suorituskyvyn erilaisuudesta, mikä on väistämätön tosiasia kaikissa yhteiskunnissa. Sosiaalisuuden näkökohdat on kuitenkin meidän yhteiskunnassamme otettava huomioon. Sellaisiin jyrkkiin palkkaeroihin, joilla mm. sosialistisissa maissa suositaan koulutusta ja ammattitaitoa, ei meillä ole mahdollisuuksia eikä syytä mennä.

Pätevyyden lisäämiseksi ja tunnustuksen antamiseksi olisi kunnallisille viranhaltijoille järjestettävä kuntien toimesta jatkokoulutusta.

Kokoomuksen palkkapolitiikassa pidetään koulutuksen ja vastuun määrää sekä suoritus-kykyä palkkojen porrastuksen perustana. Kunnan on maksettava virkamiehilleen kilpailukykyinen palkka.

4. VIRKAMIESTEN JA LUOTTAMUSMIESTEN TULEE OLLA YHTEISEDUN PALVELIJOITA

Kehitys on johtanut siihen, että nimenomaan korkeimpien kunnallisten virkamiesten käsiin on kertynyt huomattavan suuri tosiasiallinen valta. Kunnallinen itsehallinto ei kuitenkaan saa siirtyä virkamiehille luottamusmiesjärjestelmän kustannuksella. Se olisi kunnallisen itsehallinnon alkuperäiselle olemukselle vierasta kehitystä. Kunnan asioitten tavaton laajeneminen tekee kuitenkin luottamusmiehille mahdottomaksi entiseen tapaan päättää kaikesta. Koko järjestelmän toimintaedellytysten parantamiseksi olisi suurin osa rutiiniluonteisten asioiden taakasta siirrettävä luottamusmiehiltä vastuullisille virkamiehille. Luottamusmiehet voivat tällöin enemmän keskittyä itsehallinnon varsinaiseen sisältöön liittyvien asioitten käsittelyyn.

Virkakoneiston ja luottamusmiesjärjestelmän on sopeuduttava entistä kiinteämpään yhteistyöhön, mikä asettaa uusia vaatimuksia kummallekin. Virkamiesten aseman tulee olla sellainen, etteivät he ole alttiina poliittiselle painostukselle, vaan riippuvaiset ainoastaan vapaasta mielipiteenmuodostuksesta. Kiinteä virkasuhde ja kunnollinen palkkaus liittyvät tähän osatekijöinä: Mutta myös luottamusmiesten on kyettävä toimi-maan uusien olosuhteiden asettamien kasvavien vaatimusten mukaisesti. Heiltäkin on edellytettävä entistä enemmän pätevyyttä ja vastuuntuntoa. Sekä luottamusmiesten että virkamiesten on kyettävä luomaan kunnallisen itsehallinnon nykyistä kehitysastetta vastaava yhteistyön muoto, jossa virkakoneiston asiantuntemus, suorituskyky ja puolueettomuus yhtyvät kuntalaisten itsehallinnolliseen tahdonilmaukseen - kunnan ja kokonaisuuden parhaaksi.

On vältettävä kunnallisten luottamustehtävien kertymistä yksiin ja samoihin käsiin, mitä kehitystä ilmenee valitettavan monissa kunnissa.

Kokoomus pitää tärkeänä, että luottamushenkilöitä valittaessa harkitaan heidän edellytyksiään suoriutua tehtävistään sekä vaaditaan heiltä kokonaisuuden ymmärtämistä ja kehittynyttä vastuuntuntoa. Virkakoneistoa ei pidä tarpeettomasti paisuttaa, mutta virkamiesten on saatava tehokkaan työskentelyn edellyttämä päätäntävalta.

VI Oikea kunnallinen sosiaalipolitiikka tukee yhteiskuntaa

1. KUNNALLISPOLITIIKAN KOKONAISUUDESSAAN OLTAVA SOSIAALISESTI PERUSTELTUA

Vasemmistolaisen käsityksen mukaan on julkisten varojen käytöllä oltava suuressa määrin sosiaalinen luonne. Käsitys on erheellisenä oikaistava. Todellisuudessahan kaikella varojen käytöllä on sosiaalinen merkitys ja sosiaalisuuden aste on sitä korkeampi, mitä tarkoituksenmukaisempi on varojen käyttö kokonaisuuden kannalta. Tuottaessaan kulutushyödykkeitä suurille joukoille enemmän kuin sosialisoitu talous vapaa markkinatalous on sosialistista taloutta sosiaalisempi.

On muistettava, ettei runsas varojen käyttö kunnan sosiaalisia tehtäviä hoidettaessa ole mikään tae näiden varojen sosiaalisesti tarkoituksenmukaisimmasta käytöstä. Samoin on kunnan varojen käytöltä kokonaisuudessaan vaadittava sosiaalista tarkoituksenmukaisuutta. Kunnallisellakin taloudenpidolla on sosiaalinen merkityksensä, jota on kussakin yksityistapauksessa erikseen arvioitava. Talouspolitiikka ja sosiaalipolitiikka kietoutuvat monin säikein toisiinsa kunnallisessa kuten valtiollisessakin elämässä. Vaikeuttaessaan verotuksellaan, tariffipolitiikallaan tai muilla tavoin vapaata markkinataloutta kunta lisää sosiaalisten toimenpiteiden tarvetta ja samalla vähentää taloudellisia edellytyksiään harjoittaa sosiaalipolitiikkaa. Kuntien menojen kasvu on huomattavalta osalta tapahtunut sosiaalisten tehtävien sektorissa. Viimeaikaiseen verorasituksen nousuun on juuri tällä seikalla ollut merkittävä osuus.

2. OIKEA SOSIAALISUUS AUTTAA SIJOITTUMISTA YHTEISKUNTAAN

Sosiaalipolitiikan avulla ei siis voida saavuttaa yleistä hyvinvointia, vaan tämä tehtävä kuuluu' ensi sijassa sosiaaliselle markkinataloudelle. Sosiaalipolitiikan tulee täydentää sitä omilla toimenpiteillään. Oikein suunnattuna ja hoidettuna sosiaalipolitiikka tukee perinnäistä vapaata yhteiskuntaamme eikä johda kehitystä kohti pakko-yhteiskuntaa, huoltovaltiota ja huoltokuntaa. Kyetäkseen tähän sosiaalipolitiikan tulee 1) poistaa yhteiskunnassa vallitsevia epäkohtia, 2) auttaa yksilöitä ja perheitä omin voimin sijoittumaan yhteiskuntaan sillä tavoin, että se herättää myönteistä suhtautumistapaa ja 3) suojata todella turvaa tarvitsevia, kuten lapsia, sairaita ja vanhuksia.

Vasemmistolaisen sosiaalipolitiikan henki ja tavoitteet ovat toisenlaisia, mistä tulos on jo nähtävissä: yksilön alistaminen pienen poliitikkoryhmän johtaman "hyvinvointivaltion" tahdottomaksi hoidokiksi.

Kunnallisen sosiaalipolitiikan tärkein tehtävä on auttaa kuntalaiset tulemaan toimeen omin voimin.

3. ASUNTOPULAN POISTAMISEEN TULEE KUNNANKIN OSALLISTUA

Sodanjälkeisen yhteiskuntamme pahimpia epäkohtia on ollut asuntopula, jonka kanssa myös kunnat ovat joutuneet painiskelemaan. Kunnan ensisijaisena tehtävänä asuntotuotannon edistämisessä on järjestää ja luovuttaa kohtuullisin ehdoin tontteja omakoti- ja kerrostaloja varten. Kunnan itsensä on syytä ryhtyä rakentamaan asuntoja vain silloin kun rakentaminen ei muita keinoja käyttämällä osoittaudu madolliseksi tai milloin siihen on erityisiä sosiaalisia syitä.

Tarkoituksenmukaisinta kunnan rajoitettuja mahdollisuuksia ajatellen on käyttää asuntotuotantoon osoitettuja varoja rahoituksen helpottamiseen. Vähävaraisten, suuriperheisten, nuorten parien, rintamamiesten, invalidien ja sotaleskien asuntotarpeiden tyydyttämiseksi kunnan on toimittava tehokkaasti myöntämällä edullisin ehdoin tontteja ja lainoja.

Kunnallisen asuntopolitiikan tulee edistää omaa asuntoa tavoittelevien, yritteliäitten yksilöitten ponnistuksia niin omakoti- kuin kerrostalolinjallakin. Vuokratonttien myymistä omiksi kaikkialla, missä se yhteistä etua vahingoittamatta käy päinsä, on syytä suosia. Ns. puolikunnalliset asuntoyhtiöt, joissa asukkaat vähitellen lunastavat kunnalta osakkeensa, ovat eräs vuokra-asuntojen rakentamista terveempi kunnallisen asuntotuotannon muoto. Kunnan asuntotuotantoon tarkoittamia varoja on käytettävä asuntosäästämisen tukemiseksi.

Nykyinen kunnollisten vuokra-asuntojen puute poistuu Vuokrasäännöstelyn päätyttyä, jolloin vuokratalot tulevat jälleen yrityksinä kannattaviksi. Siellä missä kunnan on kuitenkin ryhdyttävä tällä linjalla toimimaan, tulee sen mieluimmin tapahtua muodostamalla itsenäisiä osakeyhtiöitä.

Kunnallispolitiikassa kokoomus kannattaa kaikkia tarkoituksenmukaisia toimenpiteitä, joiden avulla asuntopula voidaan poistaa. Erityisesti on tällöin tuettava vaikeimmassa asemassa olevien ponnistuksia oman asunnon saamiseksi.

4. TYÖTTÖMYYS SOSIAALISENA ONGELMANA

Työttömyyskysymystä kunnallistaloudellisena ongelmana on talouskysymysten yhteydessä käsitelty. Työttömyyden sosiaaliset seuraamukset asettavat kunnille vaikeita ongelmia ratkaistaviksi: huoltomenot kasvavat, syntyy huoltovelvollisuuden ja normaalityön pakoilua, jopa työhaluttomuutta, suhteet kiristyvät ja siirtotyömaat muodostuvat kommunistien johtamiksi yhteiskunnan vastaisiksi kiihoitusleireiksi, joita käytetään myös kuntien painostamiseen.

Koska työttömyys johtuu meidän oloissamme ratkaisevasti valtion harjoittamasta talouspolitiikasta, tulisi sen kunnille aiheuttamilla sosiaalisilla menoilla olla rajansa. Kaikki yritykset väljentää ja kiertää työttömyyskortistoon ottamista koskevia valtiovallan määräyksiä ja ohjeita, on torjuttava. Huoltoavustusten jaossa on noudatettava tiukkaa valvontaa ja tarkkuutta, niin ettei väärinkäytöksiä pääse syntymään. Pyrkimykset käyttää työttömyystyömaita ulkoparlamentaarisena painostuskeinona on päättävästi torjuttava.

Työllisyyskysymystä on hoidettava siten, että päähuomio kiinnitetään uusien pysyvien työtilaisuuksien luomiseen. Vain tätä tietä voidaan supistaa valtion ja kuntien työttömyysmenoja.

5. LASTEN JA VANHUSTEN HUOLTO TURVATTAVA

Paljon huomiota on sodan jälkeen osoitettu ja varoja käytetty lasten ja vanhusten turvallisuuden ja tätä tarkoitusta palvelevien laitosten lisäämiseen. Kokoomus on kunnallisvaltuustoissa osallistunut tähän jokaiselle sivistysvaltiolle kuuluvaan työhön leveällä rintamalla, mutta vastustaen tarpeetonta ylellisyyttä.

Erilaisten lastenhoitolaitosten tarve on nykyisin varsin suuri, sillä perheenemäntien työssäkäynti näyttää meidän oloissamme yleistyvän. Lastensuojelualan laitoksia rakennettaessa on lähdettävä siitä, ettei meillä ole vielä pitkään aikaan taloudellisia edellytyksiä tyydyttää kaikkea esiintyvää tarvetta. Laitoksia ei saa rakentaa ylellisiksi näyttelyesineiksi, vaan niistä on pyrittävä luomaan käytännöllisiä, lasten elämänolosuhteita terveesti vastaavia ja kodin hengessä kasvattavia. Kustannukset hoitopäivältä lasta kohti eivät saa muodostua sellaisiksi, että kaikki suhteellisuus kodeissa tapahtuvan lastenhoidon kustannuksiin katkeaa.

Vanhusten olisi saatava mahdollisimman kauan jatkaa normaalia elämäänsä joutumatta siirtymään kunnallisiin hoitoloihin. Työ on vanhuksillekin parempi apu kuin huoltoapu.

Lasten ja vanhusten huoltoa varten rakennetut laitokset ovat nyky-yhteiskunnassa käyneet entistä välttämättömimmiksi, mutta ylellisyyttä on tälläkin alalla kartettava.

6. NYKYNUORISON ONGELMISSA ON KUNNILLAKIN TEHTÄVÄÄ

NUORISO NYKYISIN VAAROILLE ALTTIINA

Eräistä kielteisistä ilmiöistä huolimatta nykynuoriso ei pohjaltaan ole sen "turmeltuneempaa" kuin entinenkään. Nykyaikainen elämä vain asettaa nuorison enemmän alttiiksi vaaroille kuin ennen. Uskonnon ja kaiken auktoriteetin halveksiminen, josta nuoriso ei yksin ole vastuussa, on horjuttanut nuorison käsityksiä oikeasta ja väärästä. Vanhemman polven kokema "aatteiden inflaatio" on vienyt pohjan nuorisoltakin,.. Kuitenkin nuorilla on nyt käytettävissään enemmän varoja ja aikaa kuin ennen. Oikean tien löytäminen nuoriso-ongelman ratkaisemiseksi on nyt vaikeampaa kuin aikaisemmin. Mutta juuri tässä on vanhemman polven ja yhteiskunnan, myös kunnan, tultava nuorisolle avuksi, ei kuitenkaan apua tyrkyttäen, sillä nuoriso tahtoo aina valita ja tehdä itse.

NUORISO VEDETTÄVÄ HYVIEN HARRASTUSTEN PIIRIIN

Nuorison vapaa-ajan ongelmien ratkaisemiseksi on kuntien työskenneltävä tehokkaasti. Nuoret on teiltä ja kaduilta ohjattava kehittävien harrastusten piiriin. Kunnan tulee järjestää vapaiden epäpoliittisten nuorisojärjestöjen tarpeita varten huonetiloja. Urheilupaikkojen riittävyyteen ja monipuolisuuteen on kiinnitettävä suurta huomiota. Retkeilyn edellytyksiä on parannettava järjestämällä valvottuja camping-alueita. Missä erityinen nuorisotalo katsotaan tarpeelliseksi ja mahdolliseksi, on valvottava, että talossa vallitsee kansanvaltainen ja isänmaallinen henki. Läheinen yhteistyö seurakunnan kanssa on erittäin tarpeellista.

Nuorison vetämiseksi pois kaduilta sekä sen harrastustoiminnan ja vapaa-ajanvieton helpottamiseksi on kuntien toimesta järjestettävä toiminta- ja kokoontumishuoneistoja.

Urheilupaikkojen riittävyyteen ja monipuolisuuteen on kiinnitettävä aivan erityistä huomiota.

Camping-alueita on järjestettävä ja niiden valvonta saatava asianmukaiseksi.

Vaikka kunta ei itse ohjaakaan nuorisotyötä, on myötävaikutettava siihen, että sen tuki tulee kansanvaltaisessa ja isänmaallisessa hengessä suoritettavan työn hyväksi, eikä palvele puoluekasvatusta.

NUORISON SIJOITTUMISTA YHTEISKUNTAAN TEHOKKAASTI AUTETTAVA

Tärkein kysymys on nuorison sijoittuminen oikealle paikalle yhteiskuntaan. Ammattiopetuksen suuri merkitys tässä suhteessa on viime vuosina tunnustettu ja se on äskettäin järjestetty lailla uudelle pohjalle. Sen mukaan varsinainen ammattikasvatus alkaa vasta oppivelvollisuuskoulun päätyttyä. Samalla ammattiopetus saa entistä kiinteämmin tiettyyn ammattialaan suuntautuvan sisällön. Ammatinvalinnan ohjaus tapahtuu tätä ennen.

Kuntien on huolehdittava nuorisonsa ammatinvalinnan ohjauksesta ja pätevän ammattiopetuksen järjestämisestä. Tällöin on lähinnä kiinnitettävä huomiota niihin elinkeinoihin, jotka ovat kussakin kunnassa vallitsevina.

Ammattiopetus on järjestettävä kiinteässä yhteistyössä paikallisen elinkeinoelämän laitosten ja järjestöjen kanssa.

Nuorison ponnisteluja hankkia koulutusta ja pätevyyttä elämäntehtäväänsä varten on opintolainojen ja stipendien muodossa syytä tukea.

7. TERVEYDEN- JA SAIRAANHOITO OVAT KUNNAN PERUSTEHTÄVIÄ

Sairaanhoito-olojen parantaminen on ollut sodan jälkeen kuntain keskeisimpiä pyrkimyksiä. Keskussairaalalain vähittäinen toteuttaminen kuntien ja valtion yhteisin ponnistuksin aikaansaa huomattavan parannuksen, mutta laajoilla alueilla eivät keskussairaalat vielä pitkään aikaan vaikuta ja sairaalaolot ovat vaikeat. Kuntien on tällöin tyydyttävä kuntainliittojensa tai omien kunnallisten sairaaloiden puitteissa ulkonaisesti vähemmän vaativiin, mutta sairaanhoidollisesti täysin kelvollisiin ratkaisuihin. Vähäisilläkin uudistustomenpiteillä voidaan usein huomattavasti lisätä sairaansijoja ja tehostaa lääkintähoitoa.

Kysymystä siitä, kummat ovat tarkoituksenmukaisemmat, suuret keskussairaalat vai pienemmät aluesairaalat, ei ole vielä lopullisesti ratkaistu.

Lakisääteisen sairaanhoidon saatua ratkaisunsa on huomion kohteeksi otettava entistä enemmän ehkäisevä terveydenhoito, kuten vesihuolto, jäte-vesihuolto jne.

Kunnalliset sairaalat on pidettävä ajan tasalla, sillä keskussairaalat eivät vielä vähään aikaan tyydytä esiintyvää tarvetta. Terveydenhoidon tehostaminen vähentää sairaanhoidon tarvetta.

VII Kunnallisen kulttuuripolitiikan tehtävät kasvavat

1. EI KUNNALLISTA VAAN KUNNAN TUKEMAA SIVISTYSTYÖTÄ

Kuntien kulttuuripoliittiset tehtävät ovat viime aikoina kasvaneet ja laajentuneet sellaisillakin sivistyselämän aloilla, joista ennen huolehtivat vain valtio tai varakkaat yksityiset, joskin laajentaminen koskee varsinaisesti vain kaupunkeja, ja niistäkin vain suurimpia, jotka ovat perustaneet teattereita, museoita, orkestereita ja sivistysrahastoja.

Tällainen kehitys on ollut sivistyselämän kannalta välttämätöntä. Suurlahjoittajien hävittyä ja koko kansan alkaessa pyrkiä aikaisemmin vain valitulle vähemmistölle kuuluneen sivistyksen osallisuuteen on kuntienkin täytynyt asettua täyttämään valtion ja yksityisten tieteen- ja taiteensuosijoiden palkkaa.

On kuitenkin pidettävä huolta, ettei tämä kehitys johda sivistystyön kunnallistamiseen ja politisoimiseen. Niin ikään on valittava taloudellisesti tarkoituksenmukaiset menettelytavat. Tarkoituksenmukaisempaa kuin kunnan oman sivistyslaitoksen perustaminen on antaa riittävästi tukea tällaista laitosta ylläpitäville kansalaisyhdistyksille ja säätiöille. Kunnan varojen käyttö on silloin tehokkaampaa ja kulttuurilaitokset säilyttävät samalla riippumattomuutensa. Kuntien stipendit ja lainat varattomille ja lahjakkaille opiskelijoille ovat yhteiskunnan kannalta hyviä sijoituksia. Samoin myös kunnalliset apurahat taiteilijoille, kirjailijoille ja tieteenharjoittajille ovat siellä, missä sellaisiin kunnalla on mahdollisuuksia, yhtä oikeutettuja kuin vastaavien sivistyslaitosten avustukset.

Yksityisten tieteellisten ja taiteellisten laitosten tukeminen sekä apurahojen jakaminen näiden alojen lahjakkaille harrastajille on tarkoituksenmukaisempaa toimintaa kuin kunnan omien vastaavien laitosten perustaminen.

2. OPPIKOULUKYSYMYS RATKAISTAVA OIKEIN

Kuntien kulttuuripoliittiset tehtävät ovat viime aikoina laajentuneet. Lakisääteisen kansakoulu-toimen lisäksi kunnat ovat vapaaehtoisesti ottaneet tehtäviä, jotka oikeastaan kuuluisivat valtiolle, mutta ovat tärkeitä myös kunnan kannalta. Niinpä kunnat ovat alkaneet edistää oppikoulujen rakentamista.

Kunnan kannalta onkin tarkoituksenmukaista antaa tukensa yksityisten oppikoulujen perustamispyrkimyksille. Silloin kunnan osuus yksityiseen toimintatarmoon liittyen saa paljon aikaan.

Nykyinen kansakoululaki tekee mahdolliseksi perustaa kansakoulun osana toimivia kunnallisia keskikouluja, lähinnä köyhiin ja syrjäisiin kuntiin. Nämä koulut ovat kuitenkin julkiselle taloudelle, ja nimenomaan kunnan osalta, kallein oppikoulumuoto. Sen vuoksi kuntiin, joihin asujamiston vähävaraisuuden takia ei yksityistä oppikoulua synny, mutta jossa oppikoulu on tarpeen, olisi pyrittävä saamaan valtion keskikoulu.

3. AMMATTIOPETUS - AJAN VAATIMUS

Ammattiopetuksen suuri merkitys on viime vuosina tunnustettu. Kuntien on huolehdittava nuorisonsa ammatinvalinnan ohjauksesta ja ammattiopetuksen järjestämisestä. Tällöin on lähinnä kiinnitettävä huomiota niihin elinkeinoihin, jotka ovat kussakin kunnassa vallitsevina. Kuntien on pyrittävä yhteistoimintaan ammattikoulutalojen rakentamisessa.

VIII Kuntien yhteistoimintaa on kehitettävä

1. KUNTAINLIITOT VAI ITSEHALLINTOALUEET

Maassamme harkitaan parhaillaan, olisiko ryhdyttävä luomaan pysyviä kuntaa suurempia itsehallinnollisia alueita. Nykyinen kuntainliittojärjestelmämme on kuitenkin joustava ja taloudellinen, joskin kuntien lyhytnäköinen kilvoittelu eduista voi pilata sen.

2. ALUEKEHITYS OTETTAVA HUOMIOON

Kuntien on opittava tavoittelemaan etujaan nykyistä korkeammalla tasolla, yhteisten seutusuunnitteluliittojen, maakuntaliittojen ja talousalueiden puitteissa. Riita tien suunnasta tai laitoksen sijoituspaikasta on ratkaistava asiantuntijoiden eikä äänestysten avulla. Epäluuloisuus maaseudun ja kaupunkien välillä on voitettava tajuamalla yhdistävien etujen suurempi merkitys.

SISÄLLYSLUETTELO

I JOHTAVAT PERIAATTEET

II KUNNALLINEN ITSEHALLINTO - SUOMALAISEN DEMOKRATIAN KULMAKIVI

1. Käytännöllisen demokratian aluetta
2. Keskitys vaarallista
3. Onko kunta vain valtion toimeenpanoelin ja sen alistettu rahoittaja

III KOKONAISNÄKEMYSTÄ KUNNALLISPOLITIIKKAAN

1. Kuntalaisten yhteisetu on kunnallista realismia
2. Luokkaideologia voitettava

IV KUNNAN TALOUS TERVEEKSI - DYNAA MISEN KONSERVATISMIN AVULLA

1. Terveen kunnallistalouden perusedellytykset
2. Asiallinen verotuspolitiikka tukee oikeudenmukaisuutta ja yhteisvastuullisuutta
3. Harkittu sijoitustoiminta - terveen kunnallistalouden voima
4. Oikea säästäminen tehostaa kunnan toimintaa
5. Lainat - kaksiteräinen miekka
6. Valtionapujärjestelmä perusteellisesti uusittava
7. Työllisyyspolitiikka uusittava kuntien kantokykyä vastaavaksi

V KUNNALLISET VIRANHALTIJAT JA LUOTTAMUSHENKILÖT

1. Virkamiehiä vai puoluemiehiä
2. Pätevyysvaatimuksia noudatettava
3. Palkkapolitiikassa pätevyys huomioon
4. Virkamiesten ja luottamusmiesten tulee olla yhteisedun palvelijoita

VI OIKEA KUNNALLINEN SOSIAALIPOLITIIKKA TUKEE YHTEISKUNTAA

1. Kunnallispolitiikan kokonaisuudessaan oltava sosiaalisesti perusteltua
2. Oikea sosiaalisuus auttaa sijoittumista yhteiskuntaan
3. Asuntopulan poistamiseen tulee kunnankin osallistua
4. Työttömyys sosiaalisena ongelmana
5. Lasten ja vanhusten huolto turvattava
6. Nykynuorison ongelmissa on kunnillakin tehtävää
7. Terveyden- Ja sairaanhoito ovat kunnan perustehtäviä

VII KUNNALLISEN KULTTUURIPOLITIIKAN TEHTÄVÄT KASVAVAT

1. Ei kunnallista vaan kunnan tukemaa sivistystyötä
2. Oppikoulukysymys ratkaistava oikein
3. Ammattiopetus - ajan vaatimus

VIII KUNTIEN YHTEISTOIMINTAA ON KEHITETTÄVÄ

1. Kuntainliitot vai itsehallintoalueet
2. Aluekehitys otettava huomioon