Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.uta.fi/pohtiva/ohjelmalistat/KOK/27

Kansallinen Kokoomus

Kokoomuksen kunnallispoliittinen ohjelma


  • Puolue: Kansallinen Kokoomus
  • Otsikko: Kokoomuksen kunnallispoliittinen ohjelma
  • Vuosi: 1968
  • Ohjelmatyyppi: erityisohjelma

KANSALLISEN KOKOOMUKSEN KUNNALLISPOLIITTINEN OHJELMA

I Johtavat periaatteet

1. Kuntia ei ole itsetarkoitus vaan välikappale. Päämääränä on kuntalaisten toimeentulo ja viihtyisyys. Kunnallispolitiikan päätehtävä on palvella kuntalaisia.

2. Paikallinen itsehallinto kuuluu kokonaisuutena demokratian ja vapaan yhteiskunnan tärkeimpiin kulmakiviin. Valtion pyrkimys keskittää määräysvaltaa itselleen, sälyttää kunnille jatkuvasti tehtäviään ja holhota kuntien toimintaa on ristiriidassa kansanvaltaisen järjestelmän kanssa. Kunnat joutuvat täten alttiiksi poliittisille suhdannevaikutuksille ja niitä estetään harjoittamasta itsenäistä kunnallispolitiikkaa.

3. Kuntalaiset ovat asuinpaikkaan, ammattiin, yhteiskunnalliseen asemaan ja poliittiseen kantaan katsomatta asetettava tasaveroiseen asemaan kunnallispolitiikassa.

4. Kunta ei voi taata jokaiselle jäsenelleen kasvavia tuloja ja lisääntyvää varallisuutta, mutta sen on omalta osaltaan pyrittävä luomaan kansalaisille edellytykset päästä omin voimin käsiksi tuloihin ja omaisuuteen. Edistämällä yksityistä yrittämistä ja omistamista sekä luomalla edellytykset virkeälle elinkeinotoiminnalle huolehditaan parhaiten kuntalaisten toimeentulosta ja vaurastumisesta.

Kunnallistamispyrkimyksiä on vastustettava ja kunnan harjoittama välttämätön liiketoiminta on pidettävä itsensä kannattavana.

5. Kunnallisverotus on säilytettävä suhteellisena jakoverona kuntalaisten yhteisvastuun ja järkevän säästäväisyyden säilyttämiseksi.

6. Kunnallisen toiminnan tulee perustua realistiseen pitkäjänteiseen suunnitteluun, jolloin investoinnit ja menot voidaan ajoittaa kokonaisedun vaatimalla tavalla ja samalla säilyttää yllätysmenojen varaukset.

7. Kunnalliset virat on täytettävä pätevyyden perusteella ja palkkapolitiikassa on otettava huomioon kunkin viran menestyksellisen hoitamisen edellyttämä koulutus sekä tehtäviin liittyvä vastuu. Virkamiehen toiminnan johtotähtenä on oltava kunnian ja kuntalaisten kokonaisetu.

8. Kunnista ei pidä tehdä sosiaalisia huoltolaitoksia. Sen vuoksi onnistunut talouspolitiikka on parasta sosiaalipolitiikkaa. Vähäinenkin työtehtävä on parempi auttamistapa kuin huoltoapu.

9. Nuorisotyön yleisten toimintaedellytysten luomiseen on kuntien tällä hetkellä kiinnitettävä erityistä huomiota.

10. Kulttuuritehtävänsä kunta täyttää ensisijassa yhteistyössä vapaiden järjestöjen kanssa ja niiden toimintaa tukien.

11. Kuntien on tehostettava kuntainliittojen varojen käyttöä, sekä suunnitelmia tehtäessä on tutkittava muitakin yhteistoimintamuotoja.

II Kunnallinen itsehallinto - suomalaisen demokratian kulmakivi

1. VAPAUDEN JA DEMOKRATIAN SUOJA

Paikallinen itsehallinto on demokratian tärkeimpiä kulmakiviä. Niinpä diktatuurijärjestelmissä ei sallita paikallista itsehallintaa lainkaan tai sille annetaan pelkästään muodollinen, epäitsenäinen asema.

Paikallisen itsehallinnon säilyttäminen ja lujittaminen on ajankohtainen tehtävä meidän yhteiskunnassamme, jossa vallankäytön jatkuva keskittyminen vähentää yksityisen kansalaisen vapautta ja heikentää demokratiaa.

2. TIE POLIITTISEEN OSALLISTUMISEEN

Taloudellisen työnjaon ja teknisen kehityksen seurauksena yksilö kokee nykyään ympäristönsä itselleen vieraampana kuin aikaisemmin. Viihtyisän ja toimintakykyisen yhteiskunnan edellytyksenä kuitenkin on, että kaikilla kansalaisilla on mahdollisuudet omatoimisesti vaikuttaa yhteiskunnan asioihin. Siksi kuntalaisia toiminnallisesti läheisen itsehallinnon tarve on yhteiskunnan nykyisessä kehitysvaiheessa suuri.

3. KUNTA EI OLE VALTION TOIMEENPANOELIN

Valtion tehtävien lisääntyessä se määrää yhä uusia velvoituksia kunnille. Valtio alistaa ne täten toimeenpanoelimikseen.

Oman taloutensa helpottamiseksi valtio sälyttää kuntien maksettaviksi jatkuvasti lisää lakisääteisiä menoja. Tällä tavoin kuntien mahdollisuudet hallita itsenäisesti omaa talouttaan vähenevät ja kunnallinen verorasitus kasvaa.

III Paikallishallinnossa asiat asioina

1. PUOLUEET JA KUNNALLISPOLITIIKKA

Kunnallisvaltuustojen toiminta on saanut yhä enemmän puoluepoliittisia piirteitä. Puolueiden edustamien näkökohtien esiintulo kunnallisten asiain hoitamisessa samoin kuin puoluejärjestöjen osallistuminen kunnallispolitiikkaan on kehityksen tuloksena hyväksyttävä, mutta samalla on edellytettävä, ettei puoluepropaganda saa häiritä kuntalaisten kokonaisetua päämääränä pitävää itsenäistä ja asiallista päätöksentekoa.

IV Kuntien talous

Valtion ohjatessa yhä suuremmassa määrin kuntien toimintaa, heijastuu sen talouden tila välittömästi kuntien talouteen. Valtion kunnille siirtämät uudet tehtävät ovat ratkaisevasti heikentäneet kuntien taloutta.

Valtion menettelystä huolimatta on kuntien pyrittävä hoitamaan lakisääteiset tehtävänsä omakohtaisesti harkiten ja riippumatta valtion talouden hoidosta luomaan kunnan talous terveeksi.

Kunnan talouden kehitys riippuu siitä, mitä eritasoisia palveluksia kunta jäsenilleen haluaa tarjota. Harkittaessa kunnan tehtäväpiirin laajentamista tai aikaisempien palvelusten korottamista, on aina selvitettävä, mitä kustannuksia tästä aiheutuisi ja mikä osa kustannuksista joutuisi verotuksella peitetyiksi. Näin mm. sen vuoksi, että liian raskas kunnallisverotus vaikuttaa rajoittavasti uusien yritysten perustamiseen.

1. YLELLISYYS POIS - SAMOIN VÄÄRÄ SÄÄSTÄMINEN

Kunnalliselämässä on erittäin paljon esimerkkejä kuntien keskeisestä kilpailusta. Tästä kilpailusta, mikäli se tapahtuu taloudellisuuden kustannuksella, on päästävä. Kunnallisella tasolla on pysyttävä tarkoituksenmukaisuuden ja rationalisoinnin sanelemilla linjoilla. Valtaosa hienouksien maksajista ei voi toteuttaa ylellisyyttä omassa elämässään ja niin ollen kunnan ei tulle esimerkillään opettaa tuhlaavaisuutta. Terveen harkinnan tulee karsia liialliset kokeilut ja kuntien palveluksessa olevan teknillisen henkilökunnan tulee tehokkaasti täyttää tehtävänsä tarkistettaessa ammatti-tietoutta vaativia rakennus- ja muita suunnitelmia. Heidän on pystyttävä vastaamaan ratkaisuistaan.

Kunnallinen toiminta ei toisaalta voi rakentua väärään säästäväisyyteen vailla tarpeellista kaukonäköisyyttä. Tämän vuoksi tehtäviä ei tule perusteettomasti siirtää ja tarrautua väliaikaisiin ratkaisuihin. Tällaisesta voidaan päästä sellaisella pitkän tähtäimen suunnittelulla, jossa edistyksen ajoituksen määrää kunnan kantokyky eikä tunne- ja poliittiset ailahtelut.

2. LAINAT - KAKSITERÄINEN MIEKKA

Vasemmisto on ollut halukas runsaaseen lainoitukseen perustuen laajentamaan kunnan taloudellisia mahdollisuuksia, mikäli lainoja vain on ollut saatavissa. Runsas lainoitus on kuitenkin kaksiteräinen miekka.

Talousarviota laadittaessa on valvottava, ettei lainavaroja kiertoteitsekään oteta kulutusmenoihin.

On luonnollista, että suurten laitosten rahoitus on pyrittävä järjestämään paitsi ennakolta tehtävin talousarviovarauksin myös lainoituksen avulla. Tällöin kustannukset oikeutetusti siirtyvät osaltaan myös laitoksesta myöhemmin hyötyvien maksettavaksi. Kokemus kuitenkin osoittaa, että kullekin polvelle muodostuu aikanaan uusia välttämättömiä rahoituskohteita ja että laitosten taloudelliset käyttöajat ovat usein oletettua lyhyempiä. Hankintainvestointeja suoritettaessa on myös laskettava, millaiseksi hankintahinta muodostuu korkoineen ja muine kuluineen siihen mennessä, kun hankittu omaisuus tulee käyttöön. Kuntien rahatalouden kireyden takia ei investointeihin riitä perusteluksi jatkuva inflaatio, vaan hankintoihin tulee olla näköpiirissä oleva reaalinen tarve.

Lainoituksen runsas käyttö aiheuttaa myös korkoina ja kuoletuksina talousarvioihin sellaisia "jäätyneitä" ja pakollisia menoja, jotka jatkuvasti kasvavat ja aiheuttavat siten äyrin nousua. Tämä sinänsä vaikeuttaa ja estää oleellisesti tulevia suunnitelmia ja investointeja.

Toisaalta kunnan voimakas esiintyminen nimenomaan oman paikkakunnan lainamarkkinoilla vaikeuttaa yksityisten ja yritysten lainansaantia, vaikka varat viimemainittuihin käytettyinä saattaisivat enemmän hyödyttää kuntalaisia ja siten myös itse kuntaa.

Toisten kuntien esimerkki ei saa olla ratkaisevaa, kuinka pitkälle kunta voi velkaantumisessa mennä. Sen määräävät oman kunnian edellytykset. Velkapääoman määrää on verrattava kertyviin verotuloihin ja valvottava, että suhde pysyy äyrin hintaan nähden oikeana.

Täysin nurinkurista on, että eräitten valtionavustusten yhtenä tekijänä on kunnan velkojen määrä. Tämä kiihottaa edesvastuuttomaan velkaisuuteen ja rankaisee säästäväisesti hoidettuja kuntia. Valtionapujen oikeudenmukainen jakaantuminen edellyttää, etteivät kunnat kantokykyään ylittäen lainavaroilla toteutettujen investointien takia hätätilanteessa luota valtion ylimääräiseen tukeen. Tätä edellyttää myös valtiontalouden suunnitelmallisuus.

A. VALTIO EI SAA SULKEA KUNTIA POIS LAINAMARKKINOILTA

Lisääntyneitä tehtäviään, jotka ovat pääosaltaan seurausta valtion toimenpiteistä, kunnat eivät kykene hoitamaan - esim. työttömyyskausina - säännöllisten tulojensa varassa. Tällöin on pidettävä kohtuuttomana sitä, että valtio voimakkaasti kilpailee eräissä luotto- ja rahalaitoksissa (kuten esim. kansaneläkelaitoksessa ja postisäästöpankissa) kuntien kanssa syrjäyttäen ne.

Kuntien yhteinen pankkilaitos - kunnallispankki - ei toisi nykyiseen tilanteeseen parannusta. Rahan jakajia on riittävästi, pääomasta on puute eikä kunnallispankki luo uusia pääomia, päinvastoin lainoituksen kustannukset kasvaisivat.

Kunnan tehtäväpiiriä ei pidä paisuttaa lainojen varassa. Valtion ei pidä kilpailullaan tyrehdyttää kuntien lainansaantia. Toisaalta kunnille itselleen on vahingoksi, jos ne lainanotollaan paikallisilta rahalaitoksilta estävät yksityisten yritysten tarkoituksenmukaiset investoinnit. Kunnan velkaantumisaste ei saa olla määräävänä valtionapujen suuruuteen vaikuttavana tekijänä.

3. HARKINTAA SIJOITUSTOIMINTAAN

Kuntain taloudellisen kantokyvyn rasittuminen on seuraus paitsi valtion toimenpiteistä usein myös puutteellisesti harkituista investoinneista ja varomattomista toimintapiirin laajentamisista. Tämän vuoksi on kunnan toimintaa hoidettava suunnitelmallisesti ja laadittava useaa vuotta varten suunnitelma taloudellisista edellytyksistä ja toisaalta tarpeista. Tosin lainsäädännölliset uudistukset, yllättävät muuttoliikkeet ja muut sellaiset seikat saattavat tehdä mahdottomaksi niiden sellaisenaan noudattamisen, mutta ne antavat kuitenkin terveen pohjan harkitulle toiminnalle. Erilaiset investointitarpeet tulevat täten vuosittain talousarviota laadittaessa tarkastelluiksi rinnan kaikkien edessä olevien tehtävien kanssa. Tällä tavoin voidaan järkisyin saada vastapuolikin vakuuttuneeksi oikeasta suoritusjärjestyksestä.

Niinikään olisi vähitellen nähtävä kansantalouden kokonaisuus myös siinä mielessä, ettei investointien toteuttamisen tärkeänä motiivina sellaisenaan pidettäisi valtion osallistumista, koska samat henkilöt maksavat molemmat verot.

Kuntien talousarvion jähmettyminen on estettävä varovaisuudella investoinneissa ja niiden tarkassa etukäteisarvioinnissa. Kun kuitenkin uusia tarpeita jatkuvasti syntyy, täytyy niiden varalta olla väljyyttä investointisuunnittelussakin.

Kunnan omistus helpottaa oleellisesti maan käytön suunnittelua ja kaavoitusta. Kokoomus ei voi kuitenkaan hyväksyä sitä kantaa, että rakennus- ym. toimintaan tarvittavan maan tulisi johdonmukaisesti kulkea kunnan omistuksen välityksellä. Maan ostot vaativat niin suuria investointeja, että niitäkin on pakko harkiten suorittaa. Tällöin on erityisesti kiinnitettävä huomiota siihen, missä ajassa hankintakustannukset voidaan saada takaisin. Kuntien varojen jatkuva suurimittainen sitominen maaomaisuuteen on tietysti vuosikymmenien tähtäimessä ajatellen edullista, mutta se asettaa tällä hetkellä ylivoimaisia rasituksia veronmaksajille ja kasaa tarpeettomasti taakkaa moniksi vuosiksi eteenpäin estäen ajankohtaisia uudistuksia.

4. VALTIONAPUJÄRJESTELMÄ VALINKAUHASSA

Eri yhteyksissä on todettu, että valtion maksaessa kustannuksista osan lähdetään tällä perusteella helposti tekemään kunnallisia ratkaisuja sekä suhtaudutaan leväperäisemmin tällaisten menojen harkintaan kuin milloin maksajana on kunta yksin. Kansalaiskasvatuksella olisi aikaansaatava tässä muutos: on oivallettava, että maksajat ovat kuitenkin pääosin samat.

Alussa viitatusta näkemyksestä johtuu, että teoreettisena ihanteena olisi pidettävä, että valtio ja kunta kumpikin erillään taloudellisesti omin kustannuksin hoitaisivat tehtävänsä, jolloin myös säästyttäisiin siltä valtavoita virastotyöltä, mikä valtionapujen takia suoritetaan. Tähän ihanteeseen ei kuitenkaan mm. maan eri osien suurten taloudellisten erojen vuoksi voida päästä. Kuitenkin olisi pyrittävä siihen, että valtionavut voitaisiin keskittää määrättyihin suurimpiin menoeriin, ellei voitaisi päätyä kunnian kantokykyluokituksen mukaiseen yleisavustukseen.

Täysin perustellusti paljon parjatusta kirjavasta valtionapujärjestelmästä on nyt hyväksytyllä, yleisen kantokyvyn luokituksen sisältävällä lailla päästy askel oikean kehityksen tielle. On aihetta kiirehtiä tämän luokituksen aikaansaamista todella yleiseksi. Se korvaa tähän astiset erillisluokitukset. Täten helpotettaisiin kuntien mahdollisuutta ennakoida valtionapujaan. Lain sovellutuksen piiriin olisi saatava myös kuntien koulumenot.

Kun nyt ensi kerran vahvistettu yleinen kantokykyluokitus on koevuosillaan, on kunnissa aktiivisesti seurattava luokitukseen vaikuttavien tekijöiden kohtuullisuutta ja oikeudenmukaisuutta todellisena mittapuuna sekä kiinteästi seurattava näiden tekijäin muuttumisen vaikutusta, jotta koevuosien jälkeen voitaisiin päästä virheistä. Kun uusi kantokykyluokitus ei erityisesti suosi säästäväisyyttä, olisi nimenomaan kunnissa tarkistettava, olisiko tässä suhteessa ja miten perusteena olevia tekijöitä muutettava kunnallistalouden säästäväisyyden oikeaksi huomioimiseksi.

Kunnallinen itsehallinto on joutunut valtavassa määrin valtion holhoukseen juuri valtionapujen vuoksi, jolloin valtion viranomaiset kaavamaisesti kunnan erikoisoloja tarpeeksi huomioimatta helposti päätyvät virheratkaisuihin. Tästä syystä olisi päästävä avustusperusteissa yleisiin määreisiin esim. väkiluvun, oppilaslukujen, sairaspaikkojen ja muiden selvien perusteiden mukaisiin avustuksiin, jolloin kunnille jätettäisiin vapaus varojen yksityiskohtaisessa käytössä. Tämän ei tarvitsisi johtaa avustusvarojen väärinkäyttöön, vaan valtiolle jäisi yleisvalvonta. Valtionavut on maksettava aikanaan.

Eri yhteyksissä valtion taholta on edellytetty kuntien voivan ennakolta suorittaa valtiolle maksettavaksi kuuluvia menoja ja nimenomaan investointisuorituksia. Tämä näkemys on täysin väärä ja johtaa kunnallisen verotaakan kohtuuttomaan nousuun sekä ajoittaiseen epätasaisuuteen. Valtion tulee vaatia ja hyväksyä vain sellaiset toimenpiteet, joissa se pystyy itse ajallaan osuutensa maksamaan. Kiistatta olisi valtion korvattava myöhästymistapauksissa kunnille korkomenetys.

Yleiseksi tullut valtion menettely pyytää lykkäystä kunnilta vero- ym. tilityksissä ei enää saa jatkua. Samalla kun valtion toimesta suunnitellaan lakisääteisiä toimenpiteitä kuntien rahoitustarpeen tyydyttämiseksi valtio itse niitä jatkuvasti heikentää.

A. KUNTA VALTION TEHTÄVIEN SUORITTAJANA

Olisi pyrittävä siihen, että valtio itse suorittaisi omat ja itse myös kustantamansa toimenpiteet. Kuntien suorittaessa valtiolle kuuluvia tehtäviä puuttuu lakien toteutuksesta yhtenäisyys ja samanarvoisuus ja kunnat joutuvat ristiriitaisten etujen vaalijoiksi, koska eräissä tapauksissa, esim. avustuksia jaettaessa, kunnan edun mukainen harkinta johtaa toiseen tulokseen kuin mihin valtion etu vaatisi.

B. VALTIO LISÄÄMÄSSÄ KUNTIEN MENOJA

Valtion ja kuntien tasa-arvoisuus ei ole käytännössä lainkaan toteutunut valtion siirtäessä itseltään milloin minkin tehtävän kunnille luodakseen edellytyksiä valtion poliitikkojen poliittisille uudistuksille.

Hallinnollinen kiehuminen, joka eri tavoin uudistusintoisena nyt poreilee, ei saa johtaa enää lisätehtävien siirtämiseen kunnille. Paitsi kuntien veroäyrin kurissapitämisen kannalta on tämä myös välttämätöntä valtion omien mahdollisuuksien oikean mitoittamisen takia. Tehtävien ja niiden kustannusten siirtäminen valtiolta kunnille, ei ole johtanut valtion menotalouden pienenemiseen ja verotaakan vähentymiseen, vaan se on ollut vain keino valtion ottamien uusien tehtävien rahoittamiseen. Tehtävien siirrot kunnille ovat sinänsä antaneet valtiolle mahdollisuuden näennäisesti helpommin laajentaa julkisen sektorin menoja.

5. POLIITTISET MÄÄRÄRAHAT

Kunnallislaki kieltää kuntien varojen käytön poliittisiin tarkoituksiin. Tämän kiellon noudattamista on tarkoin valvottava myös siten, ettei muodollisesti perustettujen yhdistysten avulla tätä kieltoa kierretä.

On jatkuvasti korostettava, ettei julkisella yhdyskunnalla ole omia varoja, vaan kaikki maksetaan kuntalaisten kukkarosta. Näin ollen kunnan varojen käytössä on noudatettava tarkkaa harkintaa, mikä on tarpeellista ja mikä on taloudellisesti mahdollista. Tarkoituksenmukaisen säästäväisyyden on oltava ensimmäinen toimintaohje kunnallistaloudessa.

6. RATIONALISOINTI

Rationalisoinnin tulee olla jatkuvasti liikkeellä oleva eikä se saa supistua ajoittaisiin puuskiin. Kuntien virkakunnat ovat kasvaneet erittäin nopeasti ja siitä syystä eri toimintojen tarkoituksenmukaiseen järjestelyyn sekä nopeasti kehittyneen tekniikan apuvälineisiin tulee jatkuvasti kiinnittää huomiota. Näkemys virkapyramiidin pysyväisyydestä on torjuttava ja jatkuvasti tutkittava, miten muuttuneet olot ja teknilliset apuvälineet ovat muuttaneet virkailijain työmääriä ja suoritettava niiden edellyttämät uudistukset. Tähän liittyy myös uusia virkoja perustettaessa toteutettava valvonta, onko mahdollista hoitaa tehtävät uudelleenjärjestelyillä ilman virkakunnan lisäystä. Eri virkojen tehtävämääriä ja virastojen välistä työnjakoa on kiinteästi seurattava ja toteutettava olosuhteiden edellyttämät muutokset tarkoituksenmukaisuuden ja taloudellisuuden aikaan.. saamiseksi. Virkakoneisto ei saa olla jähmettynyt.

V Kuntalaisten etu - kunnan etu

1. KUNNAN LIIKELUONTOINEN TOIMINTA ITSENSÄ KANNATTAVAKSI

Tehtävän laadusta sekä tarvittavista suurista investointi-määristä johtuen ovat sähkö- ja vesilaitokset sekä nykyisin myös kaukolämpölaitokset kuuluneet kunnan liiketoiminnan piiriin. Vasemmiston pyrkimyksenä on tätä omaa liiketoimintaa lisätä, jossa tarkoituksessa mm. kunnallislain 4 §:ää on aiottu muuttaa. Mainiten esimerkkeinä kunnalliset liikennelaitokset voidaan todeta kunnan harjoittama liiketoiminta huonosti kannattavaksi. Sitä ei pidä laajentaa. Olemassa olevat liikelaitokset on hoidettava terveiden liikeperiaatteiden mukaan päämääränä taloudellinen kannattavaisuus. Kunnan liikelaitokset eivät saa olla enempää verotusmuotoja kuin sosiaalisia avustuskeinojakaan.

2. YKSITYISTEN YRITYSTEN KÄYTTÖ KUNNAN TÖISSÄ

On yleisesti todettu, että töiden suorittaminen joko valtion tai kunnan toimesta tulee kalliimmaksi kuin vastaavan tehtävän hoitaminen yksityisten yritysten avulla. Kokonaiskustannusten aientamiseksi kuntien olisi huolehdittava ensi sijassa kunnallisten töiden suunnittelusta ja valvonnasta, mutta annettava varsinaisten töiden suorittaminen yksityisille yrityksille.

Vastoin sosialistisia pyrkimyksiä on viime aikoina voitu suuresti lisätä yksityisen sektorin liike- ja palvelutoiminnan käyttöä kunnalliselämässä. Aluerakentamisen yhteydessä on rakentamiseen voitu liittää myös kunnallisteknillisiä töitä yksityisten suoritettavaksi. Erilaiset palveluliikkeet ovat osoittautuneet kunnankin osalta tarkoituksenmukaisiksi. Yksityisten yrittäjien palveluksiin turvautuminen kunnan oman työn sijasta on osoittautunut monilla aloilla taloudelliseksi ratkaisuksi.

Kaikkea kunnallista yritystoimintaa edeltää melkoinen varojen investointi, mikä lisää kuntien velkataakkaa. Toisaalta kuntien henkilökunta jatkuvasti täten kasvaa paisuttaen molemmat kiinteitä menoja pysyvästi.

3. KUNNAN SUHDE TALOUSELÄMÄÄN

Etenkin viime vuosina on tapahtunut varsin oleellinen muutos puoluerajoista riippumatta kuntien suhtautumisessa talouselämään ja yritystoimintaan.

On alettu yhä enemmän oivaltaa, että yrityksen itse maksama kunnallisvero on vähäinen tekijä kunnallistaloudessa, kun sensijaan yritykseen liittyvät muut vaikutukset ovat monen kunnan kohdalta ratkaiseviakin. Kunnassa vallitseva talouselämän voimakkuus merkitsee ratkaisevasti kunnan tuloihin ja sen jatkuvaan taloudenhoitoon.

Tästä syystä on syntynyt suoranainen kilpailu kuntien kesken, jossa kilpailussa on kuitenkin realiteetit tarkoin harkittava. Liiallinen kilpailu vailla reaalisia edellytyksiä saattaa koitua kohtalokkaaksikin.

Kunnan on luotava edellytykset elinkeinoelämälle varaamalla riittävän määrän tontteja, joiden kunnallisteknilliset työt, ellei niitä ole suoritettu, voidaan keskitetysti suorittaa.

Luotaessa edellytyksiä yritystoiminnalle on merkityksensä myös työvoiman turvaamisella ammattikoulutusta edistämällä. Liikenneyhteyksien parantaminen on myös merkityksellinen tekijä. Edellä käsiteltäessä kunnan omien liikelaitosten toimintaa on jo tullut esille, ettei niiden osalta tariffeja koroteta veroluonteiseksi. Tämä alentaa asukkailtakin perittäviä maksuja.

Erityisesti on korostettava kuntien ja talouselämän yhteistoiminnan merkitystä työllisyyskysymyksen hoitamiseksi, koska tässä suhteessa valtion toimenpiteet useasti kulkevat pahasti jäljessä. Myös ammattikurssitoiminnan toteuttaminen yksityisissä yrityksissä viranomaisten toimesta ja tuella on merkityksellinen työttömyyden torjuntamuoto etenkin nuorison osalta.

Kunnan on niinikään tuettava paikkakunnalla olevia yrityksiä ja yrittäjiä käyttämällä niiden palveluksia ja tuotteita, mikäli se kohtuudella on mahdollista, kostoa täten lisätään kunnankin tuloja ja turvataan paikkakunnan työllisyyttä.

VI Kunnallisverotus

1. KUNNALLINEN VEROTUS

Uuden verolain siirtäessä pääosan verotustyöstä virkamiehille on melkoisessa määrin vapauduttu siitä poliittisesta mielivallasta, johon taksoituslautakuntien monasti aktiivinen vasemmistolaisuus johti.

Olisi välttämätöntä lapultakin saada poistetuksi liiketoiminnan harkintaverotus. Senhän merkitys kuntien taloudelle on jatkuvasti vähentynyt. Valittaessa niitä jäseniä verolautakuntaan, joista kunta voi määrätä, on kiinnitettävä erityistä huomiota valittavien mahdollisuuteen täyttää tehtävänsä asiallisesti. Vaikka heidän tulee edustaa eri ryhmiä, on huolehdittava siitä, että myös talouselämän kaikinpuolinen tuntemus tulisi turvatuksi.

Kun lisääntyneen liikenteen maksamat julkiset maksut, kuten esim. auto- ja polttoaineverot, koituvat vain valtion hyväksi, olisi rasituksen jakaantuminen tarkistettava.

2. PROGRESSIIVISUUS EI SOVI KUNNALLISVEROTUKSEEN

Vasemmiston taholta on jatkuvasti vaadittu kunnallisveron muuttamista progressiiviseksi. Tällainen toimenpide järkyttäisi kuitenkin perusteellisesti kunnallistaloutta.

Vaatimus progressiivisuudesta perustuu luuloon, että täten tapahtuisi useimpien kohdalla ratkaiseva helpotus kunnallisverossa. Kuitenkin suurituloisten lukumäärä on niin vähäinen, ettei se ratkaisevasti vaikuta kunnallisverotaakkaan. Kunnallisveron ollessa nykyisin jakovero, jolloin kukin kuntalainen periaatteessa joutuu vastaamaan osan kunnan menoista, merkitsee se ratkaisevan tärkeätä estettä kunnan menojen hillittömälle paisumiselle. Täten nykyisellä järjestelmällä voidaan myös säilyttää kuntalaisten yhteisvastuun tietoisuus ja elävä mielenkiinto kunnalliseen itsehallintoon. Progressiivisuuden toteuttaminen kunnallisverotuksessa tekisi kunnallisvaltuustoista poliittisten intohimojen temmellyskenttiä, jolloin säästäväisyys enemmistön mielestä olisi tarpeetonta.

Progressiivisuus tulisi ensi sijassa koskemaan tuotantolaitoksia, joista kunnallinen talous ratkaisevasti on riippuvainen. Kun kunta päinvastoin nykypäivänä monin tavoin tukee taloudellisestikin yrityksiä, on progressiivisuusvaatimus selvästi näidenkin toimenpiteiden ja oikean suhtautumisen vastainen.

Kokoomus on kaikkialla ollut valmis perus- ja lapsivähennyksen myöntämiseen niin korkeina kuin laki on sallinut. Niinikään kokoomus on valmis edelleen myötävaikuttamaan siihen, että ihmiselle turvataan välttämätön toimeentulo myös siten, että verotettavan tulon alarajaa korotetaan. Sen lisäksi kokoomus pyrkii myötävaikuttamaan sosiaalisten vähennysten myöntämiseen täysimääräisenä, koska ne inflaation vuoksi ovat jääneet muutoinkin jälkeen. Nämä toimenpiteet merkitsevät progressiivisuutta oikeassa muodossa.

Suhteellinen verojärjestelmä täydentää sopivasti progressiivista valtion tuloveroa ja soveltuu parhaiten kunnalliselämän sisältämään yhteisvastuuseen. Progressiivisuutta kunnallisverotuksessa on jyrkästi vastustettava, koska se kohdistuisi ensi sijassa tuotantolaitoksiin ja yrityksiin, joiden toimintaa päinvastoin kunta etunsa mukaisesti on velvollinen edistämään. Progressiivisuus merkitsisi kunnan menojen hillitöntä kasvua ja kohdistuessaan tuotantoelämään myötävaikuttaisi työttömyyden lisääntymiseen.

VII Kunnalliset viranhaltijat ja luottamusmiehet

1. VIRKAMIEHIÄ VAI PUOLUEMIEHIÄ

Kunnallisen toiminnan politisoituminen on ilmennyt varsin räikeänä kunnallisten virkojen täyttämisen yhteydessä. Luokkapuolueille on ominaista pyrkimys miehittää mahdollisimman monta virkapaikkaa, sillä virat merkitsevät niille mahdollisuutta käyttää valtaa ryhmäpyyteiden ajamiseen. Tämä menettely on sitäkin arveluttavampaa kun virkamiesten merkitys kunnallishallinnossa on kasvanut, mikä vuorostaan on ollut seurauksena kunnan tehtäväpiirin laajentumisesta ja tehtävien monimutkaistumisesta.

Kun on ilmeistä, että hallinnon tehokkuus ja tarkoituksenmukaisuus vaativat päätöksentekovallan siirtämistä entistä enemmän alemmillekin viranomaisille useilla kunnallishallinnon aloilla, on virkamiehiltä vaadittava nimenomaan viran laadun edellyttämää asiallista pätevyyttä, vastuuntuntoa ja kokonaisuuden tajua. Näitä ominaisuuksia ei yleensä ole ahdaskatseisilla puoluemiehillä, eivätkä luokkapuolueet edes yleensä ajattele niitä perusteina sijoittaessaan miehiään hallintokoneistoon. Perusteena on päinvastoin suppean ryhmäedun sanelema poliittinen tarkoituksenmukaisuus ja miehen käyttökelpoisuus ryhmän pyyteiden toteuttajana. Kunnalliset virat ovat luokkapuolueiden hallitessa varsin usein muuttuneet myöskin joko palkinnoiksi puolueen riveissä pitkään uurastaneelle palvelijalle tai poliittisesti hankalaksi käyneen luottamusmiehen hautausmaaksi. "Vahvat" poliittiset tekijämiehet sivuuttavat pätevät, vaikka viimeksi mainittuja olisi omassakin puolueessa. Tällainen virkamies ei voi täyttää kunnan viranhaltijoille asetettavia puolueettomuuden ja vastuuntunnon vaatimuksia. Hän ei myöskään kykene valvomaan kunnan etua puolueensa pyyteitä ja kokonaisuudelle vahingollisia katsomustapoja vastaan.

2. PÄTEVYYSVAATIMUKSIA ON NOUDATETTAVA

Esteenä virkamieskunnan täydelliselle politisoitumiselle ovat toistaiseksi olleet kunnallisten sääntöjen määrittelemät pätevyysvaatimukset. Luokkapuolueet ovat kuitenkin pyrkineet - ja usein onnistuneetkin - alentamaan tai kiertämään säädettyjä pätevyysvaatimuksia, koska poliittisesti mieleisten miesten sijoittamista kunnan hallintokoneistoon siten helpotetaan. Uusia virkoja perustettaessa niiden pätevyysvaatimukset pyritään niinikään vesittämään arveluttavan alhaisiksi samasta syystä.

Kokoomus pitää välttämättömänä - kunnallishallinnon tehokkaan toiminnan turvaamiseksi ja kunnan asukkaiden yhteisetua vahingoittavan ryhmäitsekkyyden torjumiseksi - että kunnalliset virat täytetään pätevyyden perusteella. Kokoomus vastustaa virkojen pätevyysvaatimusten alentamista asialliseksi harkitulta tasolta sellaisiksi, ettei kunnan tehtäviin saada kykeneviä virkamiehiä. Koulutustason jatkuvasti noustessa ja oppineisuuden lisääntyessä on päinvastoin myös pätevyysvaatimuksia korotettava. Koulutusta on arvostettava.

3. PALKKAPOLITIIKASSA PÄTEVYYS HUOMIOON

Pätevyyden syrjiminen ilmenee myös luokkapuolueiden harjoittamassa palkkapolitiikassa. Sosiaalisuuden nimissä on niiden taholta esitetty vaatimuksia palikkojen tasoittamisesta mahdollisimman pitkälle. Vaatimuksilla on enemmän propagandistinen kuin asiallinen tarkoitus: missään maassa, jossa vasemmisto on päässyt valtaan, ei näet ole toimeenpantu palikkojen tasoitusta vaaditulla tavalla, vaan palkkaeroja on jyrkennetty.

Palkkojen erilaisuus on luonnollinen seuraus tehtävien edellyttämistä erilaisista vaatimusasteista ja ihmisten suorituskyvyn erilaisuudesta, mikä on väistämätön tosiasia kaikissa yhteiskunnissa. Se on myös välttämätön kiihoke opiskeluponnistuksiin ja kaikkien henkisten lahjakkuuksien esilletuloon. Toisaalta sosiaalisuuden vaatimukset on meidän yhteiskunnassamme otettava huomioon. Sellaisiin jyrkkiin palkkaeroihin, joilla mm. sosialistisissa maissa suositaan poliittista koulutusta ja eräitä ammattitaitoja, ei meillä saada mennä.

Pätevyyden lisäämiseksi olisi kunnallisille viranhaltijoille järjestettävä kuntien toimesta jatkokoulutusta. Niinikään olisi suosittava virkamiesten oma-aloitteista, heidän tehtäviinsä liittyvää jatko-opintoharrastusta. Virkamiehille on myös järjestettävä hyvät ulkoiset työolosuhteet.

Kokoomuksen palkkapolitiikassa pidetään koulutuksen ja vastuun määrää sekä suorituskykyä palkkojen porrastuksen perusteena. Kunnan on maksettava virkamiehilleen kilpailukykyinen palkka.

4. VIRKAMIESTEN JA LUOTTAMUSMIESTEN TULEE OLLA YHTEISEN EDUN PALVELIJOITA

Kehitys on johtanut siihen, että nimenomaan korkeimpien kunnallisten virkamiesten käsiin on kertynyt huomattavan suuri tosiasiallinen valta. Olisi kuitenkin kunnallisen itsehallinnon alkuperäiselle olemukselle vierasta kehitystä, jos itsehallinto siirtyisi virkamiehille luottamusmiesjärjestelmän syrjäyttäen. Kunnan tehtäväpiirin tavaton laajeneminen tekee kuitenkin mahdottomaksi sen, että luottamusmiehet voisivat entiseen tapaan hallita kaikkea. Koko järjestelmän toimintaedellytysten parantamiseksi olisi suurin osa rutiiniluonteisista asioista siirrettävä luottamusmiehiltä vastuullisille virkamiehille. Luottamusmiehet voivat tällöin enemmän keskittyä tärkeimpien asioiden käsittelyyn sekä kokonaiskehityksen ohjaamiseen ja valvontaan.

Virkakoneiston ja luottamusmiesjärjestelmän on kyettävä sopeutumaan kiinteämpään yhteistyöhön, mikä asettaa huomattavia vaatimuksia kummallekin. Kiinteä virkasuhde ja kunnollinen palkkaus turvaavat osaltaan virkamiesten aseman sellaiseksi, etteivät he ole alttiina poliittiselle painostukselle. Virkamiesten tulee kuitenkin mukautua kunnallisen itsehallinnon perustarkoitukseen ja sopeutua kunnan asukkaita edustavien luottamusmieselinten ratkaisuihin muistaen samalla, että virka ja yksityinen hallinnonhaara eivät ole itsetarkoituksia, vaan osia kunnallishallinnon kokonaisuudesta. Virkamiehet ovat luottamusmiesten päätösten lainalaisuudessa, mihin sisältyy myös päätösten laillisuusvalvonta. Mutta myöskin luottamusmiesten on kyettävä toimimaan kasvavien vaatimusten mukaisesti. Heiltäkin on edellytettävä entistä enemmän pätevyyttä ja vastuuntuntoa. Siksi luottamustehtäviä ei ole kasattava yksille, vaan jaettava siten, että kukin todella voi paneutua tehtäväänsä ja pystyy sen hoitamaan. Sekä luottamusmiesten että virkamiesten on kyettävä luomaan kunnallisen itsehallinnon nykyistä kehitysastetta vastaava yhteistyön muoto, jossa virkakoneiston asiantuntemus, suorituskyky ja puolueettomuus yhtyvät kunnan asukkaiden itsehallinnolliseen tahdonilmaisuun.

Kokoomus pitää tärkeänä, että luottamushenkilöitä valittaessa kunnallisiin tehtäviin harkitaan huolellisesti heidän edellytyksiään suoriutua tehtävistään. Luottamusmiehiltä lautakunnissakin on vaadittava kunnan kokonaisedun ymmärtämistä ja kehittynyttä vastuuntuntoa.

Kunnan hallintoa on kehitettävä siten, että itsehallinnon oleellisena sisältönä oleva luottamusmiesjärjestelmä voi tehokkaasti hoitaa tärkeätä yleistä merkitystä olevat asiat. Rutiiniluontoisia juoksevia asioita on entistä enemmän siirrettävä pätevän ja vastuuntuntoisen virkamieskunnan hoidettavaksi. Virkakoneistoa ei ole aiheettomasti laajennettava.

VIII Oikea sosiaalipolitiikka tukee yhteiskuntaa

1. KUNNALLISEN SOSIAALITYÖN TEHTÄVÄ

Tämän päivän yhteiskunnan sosiaaliset ongelmat eivät ole samassa määrin luonteeltaan taloudellisia kuin aikaisemmin. Tietty perusturvallisuus taataan nykyisin kaikille lainsäädännöllä. Näin jää pois osa niistä hätätilanteista, jotka aiheutuvat sairaudesta, onnettomuudesta, vanhuudesta tai työttömyydestä.

Kunnallisen sosiaalihuollon ensisijaisiin tehtäviin kuuluvat ennalta ehkäisevät toimenpiteet sekä yhteiskunnan tarjoamien mahdollisuuksien informoiminen ja tarjoaminen sekä auttaa yksilöitä ja perheitä sijoittumaan yhteiskuntaan.

2. SOSIAALIHUOLTO

Kaiken sosiaalihuollon tulisi pyrkiä tilapäiseksi ja auttaa huollettavia nopeasti jaloilleen. Näin ei ole kuitenkaan käynyt kunnissamme, vaan huoltosuhde on synnyttyään pyrkinyt muodostumaan pitkäaikaiseksi. Tämän vuoksi kuntien sosiaalihuollon tulisi yhä enemmän muuttua passiivisesta, kaavamaisesta avustamisesta, aktiiviseksi henkilökohtaiseksi huolloksi. Se edellyttää huollettavan käsittelemistä todella yksilöllisenä tapauksena. Suurempien asutustaajamien miljöö on omiaan synnyttämään juurettomuutta ja sopeutumattomuutta, kuten esim. alkoholismia. Sopeutumattomien yksilöiden auttaminen edellyttää sosiaalihuollon jatkuvasti kehittyvää sopeuttamispalvelua. Sosiaalihuollon on kehityttävä ajan mukana ja sen on päästävä eroon entisestä köyhäinhoitoajattelutavasta ja pakkoauttamisesta huollontarpeen perimmäisen syyn selvittämiseksi ja poistamiseksi.

3. ASUNTOPULAN POISTAMISEEN TULEE KUNNANKIN OSALLISTUA

Viime vuosikymmeninä on yhteiskuntamme pahimpia epäkohtia ollut asuntopula, jonka kanssa myös kunnat ovat joutuneet painiskelemaan. Kunnan ensisijaisena tehtävänä asuntotuotannon edistämisessä on järjestää ja luovuttaa kohtuullisin ehdoin tontteja omakoti- ja kerrostaloja varten. Kunnan itsensä on syytä ryhtyä rakentamaan asuntoja vasta viime kädessä silloin kun rakentaminen ei muita keinoja käyttämällä osoittaudu mahdolliseksi tai milloin siihen on erityisiä sosiaalisia syitä. - Kunnan vuokratalojen asukkaat muuntautuvat herkästi asunnon huoltoapuna saaviksi.

Tarkoituksenmukaisinta kunnan rajoitettuja mahdollisuuksia ajatellen on käyttää asuntotuotantoon osoitettuja varoja rahoituksen helpottamiseen. Vähävaraisten, suuriperheisten, nuorten parien ja rintamamiesten asuntotarpeiden tyydyttämiseksi kunnan on toimittava tehokkaasti myöntämällä edullisin ehdoin tontteja ja omakotilainoja etenkin viimeisintä loppurahoitusta varten, joka monasti on vaikein saada.

Kunnallisen asuntopolitiikan tulee ensisijassa edistää omaa asuntoa tavoittelevien yritteliäitten yksilöitten ponnistuksia niin omakoti- kuin kerrostalolinjallakin. Vuokratonttien myymistä omiksi on yleensä kaikkialla syytä suosia. Ns. puolikunnalliset asuntoyhtiöt, joissa asukkaat vähitellen lunastavat kunnalta osakkeensa, ovat eräs vuokra-asuntojen rakentamista terveempi kunnallisen asuntotuotannon muoto. Kunnan asuntotuotantoon tarkoittamien varojen edellä esitetty käyttö muodostuu siten myös asuntosäästämisen tukemiseksi.

Asuntotuotannon edistämiseksi on kuntien kaavoitettava alueet nykyajan vaatimalla tavalla. Kuntien rahoitustarpeen keventämiseksi ovat aluerakentamissopimukset, joita kunnat ovat tehneet yksityisten rakentajien kanssa, osoittautuneet hyviksi ratkaisuiksi. Aluerakentamissopimuksissa ovat rakentajat yleisesti sitoutuneet luovuttamaan kunnalle yleiset alueet ja kunnallisteknilliset laitteet korvauksetta sekä myymään tai vuokraamaan asunnot kohtuullisiksi katsotuin hinnoin.

Asumiskustannusten keventäminen on yhteiskunnan ongelma. Ei voida pitää oikeana, että ihmisen perustarpeisiin kuuluvaa asumista pidetään verotuskohteena. Tämän vuoksi kokoomus kannattaa ja on tehnyt monia aloitteita asuntoedun verotuksen poistamiseksi.

Kunnallispolitiikassa kokoomus kannattaa kaikkia tarkoituksenmukaisia toimenpiteitä, joiden avulla asuntopula voidaan poistaa, erityisesti tukien pyrkimyksiä oman asunnon saamiseksi.

4. TYÖTTÖMYYS SOSIAALISENA ONGELMANA

Työttömyyskysymystä kunnallistaloudellisena ongelmana on talouskysymysten yhteydessä käsitelty. Työttömyyden sosiaaliset seuraamukset asettavat kunnille vaikeita ongelmia ratkaistaviksi: huoltomenot kasvavat, syntyy huoltovelvollisuuden ja normaalityön pakoilua, jopa työhaluttomuutta, suhteet kiristyvät ja siirtotyömaat muodostuvat kommunistien johtamiksi, yhteiskunnan vastaisiksi kiihotusleireiksi.

Koska työttömyys riippuu meidän oloissamme paljon valtion harjoittamasta talouspolitiikasta, tulisi työttömyyden kunnille aiheuttamilla sosiaalisilla menoilla olla rajansa. Kaikki yritykset väljentää ja kiertää työttömyyskortistoon ottamista koskevia valtiovallan määräyksiä ja ohjeita, on torjuttava. Huoltoavustusten jaossa on noudatettava tehokasta valvontaa ja tarkkuutta, niin ettei väärinkäytöksiä pääse syntymään. Kuntien sosiaalihuoltoviranomaisten ja valtion työnvälitysviranomaisten yhteistyötä on kehitettävä. Huoltoviranomaiset ovat arvostelleet työnvälitystä siitä, että tämä suhtautuu torjuvasti ns. sosiaalisesti heikkotasoiseen työnhakija-ainekseen. Sosiaali- ja työvoimaviranomaisten on yhteistyössä yksilöllisin tutkimus- ja työnvälitystoimenpitein pyrittävä löytämään ja keskitetysti antamaan sopivat työpaikat sellaisille fyysisistä, psyykisistä tai sosiaalisista syistä vajaakuntoisille henkilöille, jotka tavanomaisin keinoin eivät pysty sijoittumaan työhön, mutta jotka ovat työhaluisia ja sopivasti valitussa työssä myös työkykyisiä.

Työllisyyskysymystä on hoidettava siten, että päähuomio kiinnitetään uusien pysyvien työpaikkojen luomiseen. Vain tätä tietä voidaan supistaa niin valtion kuin kuntienkin työttömyysmenoja.

5. LASTEN JA VANHUSTEN HOITO TURVATTAVA

Paljon huomiota on osoitettu ja varoja käytetty lasten ja vanhusten turvallisuuden ja tätä tarkoitusta palvelevien laitosten lisäämiseen. Kokoomus on kunnallisvaltuustoissa osallistunut tähän jokaiselle sivistysvaltiolle kuuluvaan työhön leveällä rintamalla, kuitenkin vastustaen ylellisyyttä, joka monin paikoin on muodostunut komeuskilpailuksi.

Erilaisten lastenhoitolaitosten tarve on nykyisin varsin suuri, sillä perheenäitien työssäkäynti näyttää meidän oloissamme yleistyvän. Lastensuojelualan laitoksia rakennettaessa on lähdettävä siitä, ettei meillä ole vielä pitkään aikaan taloudellisia edellytyksiä tyydyttää kaikkea esiintyvää tarvetta. Laitoksista on pyrittävä luomaan käytännöllisiä, lasten omien kotien elämänolosuhteita terveesti vastaavia ja kodin hengessä kasvattavia. Kustannukset hoitopäivältä lasta kohti eivät saa muodostua sellaisiksi, että suhteellisuus kodeissa tapahtuvan lastenhoidon kustannuksiin katkeaa.

Asemakaavoituksessa on asuntoalueille varattava lapsille riittävät leikki- ja urheilualueet eri ikäluokat huomioon ottaen. Huomiota on kiinnitettävä myös liikenteellisiin näkökohtiin, kuten lasten turvalliseen koulutiehen. Päiväkotien ja lastentarhojen perustamisen ohella on vaihtoehtoisesti suurissa taajamissa tutkittava, mitä merkitsee monilapsisten äitien kotityön tukeminen.

Muuttunut ikäjakautuma ja korkeampi elinikä sekä asunto- ja elintapojen muutokset aiheuttavat sen, että vanhusten huollon ongelmat ovat osittain muuttuneet. Kansaneläke, työeläke ja perhe-eläke ovat kohottaneet vanhusten taloudellista turvallisuutta. Monasti talous ei olekaan vanhusten pulma, vaan suojan ja turvan saanti. - Viihtyvyyden pulma, joka lyhenevän työajan vuoksi koskee myös nuoria, koskee vanhuksiakin. Vanhukset saattavat kokea jäädessään pois työstä eristäytyneisyyden ja tarpeettomuuden tunnetta, joka olisi pyrittävä poistamaan. - On tuettava vapaaehtoisten yhdistysten vanhusten huoltotoimintaa. Se on kunnan omia laitoksia halvempi ratkaisu.

Koska laitospaikkojen, (vanhainkodit ja yhteisasuntolat) tarve riippuu myös järjestetystä kotihoidosta, on sosiaalihuollon ja terveydenhoidon aloilla kotihoitoa tehostettava. Niitä yhteiskunnan jäseniä, jotka kotonaan huoltavat vanhoja omaisiaan, on tuettava myös kunnallisverotuksen yhteydessä. Omaisten huoltamista on tuettava ja arvostettava, koska se usein on luonnollisin ja vanhuksenkin kannalta edullisin huoltotapa. Täten vanhukset voivat jatkaa turvallista elämää tutussa ympäristössä.

Kohdistamalla kunnallisen vanhustenhuollon pääpaino asuntokysymykseen ja avohuollon asialliseen järjestämiseen tulevat vanhusten tukitoimenpiteet parhaalla ja taloudellisimmalla tavalla ratkaistuiksi. Se epäkohta, että avohuolto on meillä avunsaajalle kalliimpaa kuin laitoshuolto, on kiireesti korjattava.

6. TERVEYDEN- JA SAIRAANHOITO

Kuntien terveydenhoitotyön avulla on tehokkaasti voitu parantaa väestön terveydellisiä oloja. Kokoomuksen keskeisiä pyrkimyksiä on edistää entistä enemmän ehkäisevää terveydenhoitoa, sillä tehokas terveydenhoito vähentää sairaanhoidon tarvetta. Sairauksia ehkäisevä työ on parhainta säästämistä. Sairauksia paljastavia joukkotarkastuksia on laajennettava, samoin on edistettävä erilaisia suojelutoimenpiteitä, kuten ilman ja veden saastumista ehkäisevää toimintaa.

Koska oppivelvollisuusikäiset oppi- ja ammattikoululaiset ovat useimmiten jääneet järjestelmällisen terveydenhoitotyön alueen ulkopuolelle, tulisi tämä epäkohta kunnissamme korjata.

Sairaanhoito-olojen parantaminen on kuntien keskeisiä pyrkimyksiä. Keskussairaalani avulla on kuntien ja valtion yhteisin ponnistuksin voitu aikaansaada parannuksia. Kuntien omat tai kuntainliittojen paikallissairaalat ovat edelleen tärkeitä, vaikka niissä ei päästäkään vielä vaativiin ja sairaanhoidollisesti erikoistuneisiin ratkaisuihin. Sairaaloiden suljettujen osastojen hoitopaikkatarvetta voidaan keventää hankkimalla suurempien sairaaloiden yhteyteen jälkihoito- ja päivähoito-osastoja, jotka eivät vaadi kalliita hoitovälineitä ja suurta henkilökuntaa. Jo aiemmin todettu laitoshoidon kalleus koskee erityisesti myös sairaalalaitosta. Siirtyminen 5-päiväiseen viikkoon lisää tätä pulmaa oleellisesti. Tämä suorastaan pakottaa tehokkaasti kehittämään kotisairaanhoitoa ja siihen liittyviä sairaanhoito-lääkärikeskuksia, jotka kehitettynä suurempaakin aluetta päivystäväksi ovat tehokkaampana apuna kuin puutteellinen kuntakohtainen suppea järjestelmä, ja samalla kuitenkin halpa ratkaisu. Tähän puoleen sairaanhoidon tutkimuksissa olisi nyt erityisesti keskityttävä.

Maassamme sairaalapaikkojen lukumäärä on kansainvälisesti varsin suuri, vaikka osa keskussairaaloista on vielä rakentamatta. Useiden kuntien talouden erittäin vakavana uhkana ovat suuret sairaalakustannukset. Näin ollen ilmeisesti sairaanhoidossa olisi siirryttävä ratkaisevasti laitoslinjalta kotisairaanhoidon kehittämiseen, mikä olisi huomioitava niin kuntien omissa suunnitelmissa kuin sairaanhoito-hallinnon kokonaisuudistuksessakin

7. MAKSUTAKSAT PIDETTÄVÄ AJAN TASALLA

Vuosien varrella inflaationkin takia, mutta myös palvelusten parantuessa, virkakoneiston lisääntyessä jne., kuntain tarjoamien etujen hankintakulut ovat suuresti lisääntyneet. Toisaalta se korvaus, mitä kunnat perivät palveluksista, on aina jäänyt pahasti jälkeen. Kuitenkin vain osa kunnan tarjoamista palveluksista kohdistuu koko väestöön. Tältä osin on palveluksista maksettavien korvausten määrä tasapuolisuuden kannalta vähempimerkityksinen, mutta sen sijaan toiset palvelukset kohdistuvat vain osaan kuntalaisia. Monasti on väärin, että muut, osattomiksi jäävät joutuvat näihin palveluksiin osallistumaan verovaroilla, vaikka kyseessä ei ole mikään sosiaalisin perustein tapahtuva palvelus. Terve kunnallistalous ja myös mahdollisuus säilyttää kunnan palveluskyky edellyttävät, että palveluksista perittävät korvaukset pidetään ajan tasalla kustannusten nousun edellyttämällä tavalla. - Mikäli asianomaisella ei ole varaa maksaa korvausta palveluksesta, on asia käsiteltävä erikseen sosiaalisena avustuksena. Mikäli palveluksista perittäväin taksain suuruus pidetään ennallaan kustannusten jatkuvasti noustessa, seuraa siitä jo yksistään veroäyrin jatkuva nousu ja väistämättä myös kunnan palvelus-tehon heikentyminen.

Ne palvelukset, mitä annetaan sosiaalisin perustein kuntalaisen varattomuudesta tai vähävaraisuudesta johtuen ovat sosiaalihuoltoa, joita ei pidä sekoittaa näihin kunnan muihin palveluksiin.

IX Nuorisotyössä on kunnillakin tehtäviä

Kuntien nuorisotyön laajuus, merkitys ja ongelmat ovat lisääntyneet sitä mukaa kuin asuintaajamat kasvavat ja lisääntyvät vielä enemmän kun kouluissa ja työpaikoilla on siirrytty ja siirrytään viisipäiväiseen työviikkoon. Nuorisotyön tarkoituksena on antaa nuorille mahdollisuus hyvän ajanvietteet ohella hyvien harrastusten parissa kehittää itseään itsenäisiksi yksilöiksi ja yhteiskuntakelpoisiksi kansalaisiksi.

Pääpaino on pantava vapaiden nuorisojärjestöjen ja kuntien nuorisotyöstä päättävien elimien yhteistyölle. Samalla on päästävä selvään työnjakoon näiden osapuolten kesken. Tällöin kunnallisten elinten on ensisijaisesti huolehdittava toimintatilojen ja välineiden hankinnan muodossa edellytysten luomisesta nuorisotyötä varten. Vapaan nuorisotyön tehtävänä on puolestaan hoitaa nuorisotyön ohjelmallinen sisältö ja yhteistyö. - Rahanjakoa sellaisenaan ei ole erityisesti suosittava, koska monesti on todettu täten palkatun vasemmistolle poliittisia työntekijöitä.

1. NUORILLE HARRASTUSTILOJA

Nuorisotyötiloja on pidettävä yhtä tarpeellisina kuin paikoitustiloja, väestösuojia tai muita yleishyödyllisiä tiloja. . Vapaan nuorisotyön omatoimisuutta on tuettava, jolloin kunta voi avustaa tarvikehankinnoissa. Omin voimin rakennettu ja sisustettu "kämppä'' on useasti mukavampi kuin kunnan rakentamat ja sisustamat toimitilat. Kunnallisten elimien ja yksityisen sektorin yhteisvoimin on pyrittävä löytämään sopivia toimintatiloja, jotka voidaan kunnostaa askartelutiloiksi.

Kuntien nuorisotyöelimille on annettava tilaisuus lausuntojen antamiseen, miten nuorison tarpeet on otettava huomioon kaavoja laadittaessa uusille asuma-alueille. Tähän mennessä on liian usein päädytty siihen, että toimintatiloja ja -paikkoja joudutaan etsimään vasta asuma-alueen valmistuttua, jolloin niiden saaminen on vaikeaa.

Yhteenvetona voidaan kunnallisen nuorisotyön päätehtävät kiteyttää seuraavasti:

1. Tehtäväänsä suorittaessaan tulee kunnan nuorisotyön pyrkiä luomaan vapaaehtoiselle nuorisotyölle hyvät toimintaedellytykset, mm. toimintatilojen, leirintäalueiden, välineistön yms. avulla. Järjestöjä on avustettava myös ohjaajavoimien saannissa.

2. Kunnan on tehtävä suoranaista nuorisotyötä vain siellä, missä nuorisolla ei muutoin ole osallistumismahdollisuuksia ja siellä missä sosiaaliset syyt korostunein epäkohdin edellyttävät tehostettua vapaa-ajan ohjausta.

3. Kunnan nuorisotyön tulee tukea kodin ja koulun kasvatuspyrkimyksiä sekä vaikuttaa yhteiskuntasuunnitteluun niin, että siinä otetaan huomioon myös nuoriso ja kasvatukselliset näkökohdat.

4. Kunnan on tuettava kansanvaltaisessa ja isänmaallisessa hengessä suoritettavaa nuoria kehittävää toimintaa, joka ei palvele puoluepoliittisia päämääriä.

2. NUORISON AMMATTIOPETUSTA EDISTETTÄVÄ

Tärkeä kysymys on nuorison sijoittuminen oikealle paikalle yhteiskuntaan. Ammattiopetuksen suuri merkitys tässä suhteessa on viime vuosina tunnustettu ja se on järjestetty lailla. Sen mukaan varsinainen ammattikasvatus alkaa vasta oppivelvollisuuskoulun päätyttyä. Samalla ammattiopetus saa entistä kiinteämmin tiettyyn ammattialaan suuntautuvan sisällön. Kuntien ylläpitämät tai tukemat kaupalliset oppilaitokset ovat saaneet elinkeinoelämältä hyvän vastaanoton ja tarpeellista taloudellista tukeakin. Sama koskee myös teknillisiä oppilaitoksia. Viime vuosina ovat kunnat laajentaneet myös ammattikurssitoimintaa. Vuoden 1968 alussa voimaan tullut oppisopimuslaki antaa kunnille uusia velvollisuuksia lain toteuttamisessa. On tärkeätä, että kunnat omalta osaltaan toteuttavat oppisopimuslakia paikalliset olot huomioiden niin, että se joustavasti täyttää alueen koulutukselliset näkökohdat.

Kuntien on edistettävä nuorisonsa ammatinvalinnan ohjausta ja pätevän ammattiopetuksen järjestämistä. Tällöin on lähinnä kiinnitettävä huomiota niihin elinkeinoihin, jotka ovat kussakin kunnassa vallitsevina.

Ammattiopetus on järjestettävä kiinteässä yhteistyössä paikallisen elinkeinoelämän laitosten ja järjestöjen kanssa.

Nuorison ponnisteluja hankkia koulutusta ja pätevyyttä elämäntehtäväänsä varten on opintotakausten ja stipendien muodossa syytä tukea.

X Kulttuuripolitiikan tehtävät kasvavat

1. EI KUNNALLISTA VAAN KUNNAN TUKEMAA SIVISTYSTYÖTÄ

Kuntien kulttuuripoliittiset tehtävät ovat viime aikoina kasvaneet ja laajentuneet sellaisillakin sivistyselämän aloilla, joista ennen huolehtivat vain valtio tai varakkaat yksityiset. Laajentuminen koskee yleisesti kaupunkeja ja kauppaloita, sekä myös suurimpia asutustaajamia, jotka ovat perustaneet teattereita, museoita, orkestereita ja sivistysrahastoja.

Tällainen kehitys on ollut sivistyselämän kannalta välttämätöntä. Suurlahjoittajien hävittyä ja koko kansan alkaessa pyrkiä aikaisemmin vain harvoille harrastajille kuuluneen sivistyksen osallisuuteen on kuntienkin täytynyt asettua täyttämään valtion ja yksityisten tieteen- ja taiteensuosijoiden tyhjentynyttä sijaa.

On kuitenkin pidettävä huolta, ettei tämä kehitys johda sivistystyön kunnallistamiseen ja politisoitumiseen. Niin ikään on valittava taloudellisesti tarkoituksenmukaiset menettelytavat. Tarkoituksenmukaisempaa kuin kunnan oman sivistyslaitoksen perustaminen on antaa riittävästi tukea tällaista laitosta ylläpitäville kansalaisyhdistyksille ja säätiöille. Kulttuurityö saa täten hyväkseen harrastajain usein tuntuvan ilmaisen työpanoksen. Tällöin kunnan varojen käyttö on tehokkaampaa. Kulttuurilaitokset säilyttävät samalla riippumattomuutensa ja omavastuisuutensa. Samoin myös kunnalliset apurahat taiteilijoille, kirjailijoille ja tieteenharjoittajille siellä, missä sellaisiin kunnalla on mahdollisuuksia, ovat yhtä oikeutettuja kuin vastaavien sivistyslaitosten avustukset.

Kun suurkaupunkeja lukuunottamatta monien kulttuuriharrastusten tehokas hoito on kunnille ylivoimaista, on aiheellista suositella paitsi kuntien vapaaehtoista yhteistoimintaa myös mahdollista "osajakoa" eri kuntien kesken. Erikoistuminen loisi tehokkaita kulttuurin painopisteitä enemmän kuin yleisharrastelu.

Yksityisten tieteellisten ja taiteellisten laitosten tukeminen sekä opintolainain takaaminen näiden alojen lahjakkaille harrastajille ovat käytettävissä olevat varat huomioiden tarkoituksenmukaisempaa toimintaa kuin kunnan omien vastaavien laitosten perustaminen.

2. KOULUJÄRJESTELMÄN UUDISTAMINEN

Nykyinen koulumme ei ole kyennyt tyydyttämään sitä tarvetta, jota vaatii yhteiskunnan tieteellistyminen ja teknillistyminen lisääntyneen kansainvälisen kanssakäymisen ohella.

Keskusteltaessa nykyisen koulujärjestelmämme vanhanaikaisuudesta on todettava, että nykyistä keskikoulua ei ole alunperin luotu yleispohjakouluksi, vaan pohjakouluksi lukioon ja eräisiin opistoihin. Oppikoulu on joutunut paremman järjestelmän puuttuessa kasvamaan yli äyräittensä. Kansakoulun ja erityisesti kansalaiskoulun olisi pitänyt kyetä sisäisesti kehittymään nyky-yhteiskunnan vaatimaksi tehokkaaksi peruskouluksi. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut. Oppilaat ovat hakeutuneet yhä enemmän oppikouluihin peruskoulutusta saamaan, johon ratkaisevasti on vaikuttanut kieltenopetus, mutta myös eri koulumuotojen vinoutunut arvostelmia.

Koulunuudistus on yhteiskunnallisesti ja koulupoliittisesti välttämätön. Uudistus on toteutettava kuntien ja valtion taloudellisten mahdollisuuksien mukaan ja siten, ettei sillä tehdä tyhjäksi aloitettuja vakauttamispyrkimyksiä. Uudistuksen tavoitteena tulee olla peruskoulutuksen tason nostaminen ja sosiaalisuuden vaatimusten toteuttaminen siten, että peruskoulussa nuorille tarjoutuu heidän kykyjään vastaavat koulunkäyntimahdollisuudet vanhempien varallisuudesta ja asuinpaikasta riippumatta.

Köyhien ja syrjäisten kuntien kouluolot eritoten ovat jääneet jälkeen yleisestä kehityksestä, joten koulun uudistaminen tulee aloittaa sieltä. Kun koulun uudistamisen yhteydessä on tarkoituksena uusi peruskoulu siirtää kunnan koululaitokseksi, on valtion, jonka velvollisuuksiin on kuulunut oppikoulun ylläpitäminen, osallistuttava uuden koulun kustannuksiin riittävästi. Muussa tapauksessa koulun uudistaminen jää tapahtumatta, sillä kunnallisverorasitus on monissa kunnissa huolestuttavan raskas. - Koulu-uudistus on toteutettava luotettavien kustannuslaskelmien mukaisesti sekä riittävään opetukselliseen kokeiluun perustuen.

3. AMMATTIKOULUTUS

Teollisuuden ja palveluelinkeinojen laajeneminen vaatii entistä enemmän ammattikoulutuksen saanutta työvoimaa. Ammattikoulutuksen edistämiseksi perustettiin vuonna 1965 oma keskusvirasto, ammattikasvatushallitus, sekä vahvistettiin laki työllisyyttä edistävästä kurssitoiminnasta. - Ammattikoulutuksen asema on koulunuudistuksessa tarkasti selvitettävä ja sen osuuden merkitys tähänastista paremmin oivallettava.

Ammattikoulujen perustaminen ja ylläpitäminen vaatii kunnilta suuria rasituksia. Tämän vuoksi on pyrittävä siihen, että valtion osuus ammattikoulutuksen kustannuksista tulee nykyistä suuremmaksi. On laadittava yksityiskohtainen uusien ammattikoulujen ja opistojen perustamissuunnitelma ja sen toteuttamista varten määrärahat. Tällä tavoin on mahdollista saada ammattikoulutus sellaiseksi, että se voi täyttää jatkuvasti kehittyvän yhteiskunnan vaatimukset.

XI Kuntien yhteistoimintaa kehitettävä

1. KUNTAINLIITOT KAVENTAVAT KUNNALLISTA ITSEHALLINTOA

Vuosien mittaan on valtio pääasiassa omien rahavaikeuksiensa vuoksi siirtänyt kuntien hoidettavaksi yhä uusia tehtäviä, jonka vuoksi kuntien asema on käynyt vaikeaksi. Samalla on maamme kuntien tehtäväpiiri muodostunut laajemmaksi sekä niiden merkitys koko hallintokoneistossa suuremmaksi kuin ehkä missään muussa maassa. Tämän vuoksi ovat kunnat joutuneet yhä useammin turvautumaan kunnille kuuluvien tehtävien hoitamisessa yhteistoimintaan, mikä on jatkuvasti lisääntymässä.

Kuntatasoon pohjautuvista, mutta kuntaa laajemmalla alueella toimivista elimistä ovat tärkeimpiä laitoksia ylläpitävät kuntainliitot ja seutusuunnitteluliitot. Maamme kunnat ovat tällä hetkellä mukana jokainen keskimäärin n. viidessä kuntainliitossa. Kuntainliitot ovat sinänsä pienissä puitteissa käyttökelpoisia yhteistoimintamuotoja, mutta kun tiedetään, että taloudellisesti heikot kunnat joutuvat maksamaan useita pennejä äyrin hinnasta kuntainliitolle, on selvää mikä vaara kuntainliittojärjestelmästä on muodostunut kuntien itsehallinnolle. Lisäksi on kuntainliittojen äänestysäänimäärät usein järjestetty siten, että ratkaisun tekevät vähiten maksavat. Kunnat ovat menettäneet osan päätösvallastaan yhteistoimintaelimille, joiden ratkaisut eivät aina edes vastaa yksityisten kuntien pyrkimyksiä. Samalla on myös melkoinen osa kuntien talousarvioista sidottu liittovaltuustojen päätöksillä.

Kuntainliitot ovat vieraantuneet jäsenistään ja maksajistaan kunnista sekä usein on todettu kuntainliittojen tuhlaileva varainkäyttö. Tämä kaikki riippuu kuitenkin vain kuntainliittoja hallitsevista luottamusmiehistä. Kuntainliittojen luottamustehtävät ovat muodostuneet iäkkäiden kunnallismiesten,, "joka paikan" johtavien virkamiesten kunnia-asemiksi. - Kuntainliitot potevat siis tehokkaan luottamusmiestoiminnan puutetta. Kuntainliittoihin valitaan yleensä vain kunnan enemmistön värin mukaiset edustajat, mikä oleellisesti vähentää kokoomuslaisten mahdollisuutta välittömästi vaikuttaa asiain hoitoon kuntainliitoissa. Kokoomuksen luottamusmiesten tulee jo tämänkin takia erityisen kiinteästi seurata kuntainliittojen toimintaa ja vaatia niiden varojen käytöstä selvityksiä.

Maassamme on vireillä useita hallinnollisia uudistuksia, jotka koskevat kuntia ja niiden välistä yhteistoimintaa. Näistä mm. sairaanhoitopiiriuudistus ja kuntauudistus oikein toteutettuna saattavat tuoda parannusta kuntainliitto-järjestelmän toimialueiden hajanaisuuteen. Kuntauudistuksen suunnittelulaissa esitettyjen yhteistoiminta-alueiden muodostumista uudentyyppisiksi kuntainliitoiksi on vastustettava, koska ne estävät demokratian toteutumista paikallishallinnossa. Kunnallislaki tarjoaa tässä suhteessa muitakin vaihtoehtoja yhteistoiminta-alueiden organisaatiomuodoksi.

Parastaikaa tutkitaan "yhteistoiminta-alueen" käsitettä, samoin myös ylemmänasteisen itsehallinnon voimaansaattamista. Aikaisempien komiteoiden tutkimukset ovat olleet puutteellisia, koska uudistuksen taloudellisia tekijöitä ei ole selvitetty ja se on kuitenkin yksi päätekijöistä.

2. ALUEELLINEN KEHITTÄMISPOLITIIKKA

Alueellisella kehittämispolitiikalla pyritään poistamaan maan eri osa-alueiden välillä vallitsevia taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä eroja. Näiden ns. tasaisuustavoitteiden lisäksi on päästävä suureen tehokkuuteen, jolloin aluepoliittisin toimenpitein edistetään tuotantotoiminnan alueellisia toimintamahdollisuuksia.

Pääasiallisin syy tähänastisten toimenpiteiden tehottomuuteen on siinä, että tällä hetkellä 2/3 koko maamme pinta-alasta rakentuu tasapäisten kehitysalueiden pohjalle. Tällöin verohuojennusten ym. toimenpiteiden vaikutukset hajoavat sattumanvaraisesti ja liian laajalle vähentäen samalla niiden tehokkuutta. Kokoomuksen jo lakeja säädettäessä esittämä aluepoliittinen ohjelma vaati, että tasaedellytyksisen monen kunnan alueen sijasta on valittava kehityskykyiset keskukset, joita tukien toimenpiteet voidaan suorittaa tehokkaasti. Tämän vuoksi tulee ensisijaisena tehtävänä olla eriasteisten kehityskeskusten selvittäminen. Kuntien on tässäkin tehostettava luottamuksellista yhteistyötä koko maakunnan ja maan tasapainoiselle kehittämiselle.

Kuntien on opittava näkemään etunsa ja tavoittelemaan niitä nykyistä korkeammalla tasolla, suuremman alueen puitteissa. Tällä tavoin kunnilla on paremmat edellytykset ratkaista ongelmiaan, ei kilpaillen keskenään epäterveesti kuten monasti nykyisin, vaan yhdessä etsien keskitettyjä ratkaisuja.

Sisällysluettelo

I JOHTAVAT PERIAATTEET

II KUNNALLINEN ITSEHALLINTO - SUOMALAISEN DEMOKRATIAN KULMAKIVI
1. Vapauden ja demokratian suoja
2. Tie poliittiseen osallistumiseen
3. Kunta ei ole valtion toimeenpanoelin

III PAIKALLISHALLINNOSSA ASIAT ASIOINA
1. Puolueet ja kunnallispolitiikka

IV KUNTIEN TALOUS
1. Ylellisyys pois - samoin väärä säästäminen
2. Lainat - kaksiteräinen miekka
A. Valtio ei saa sulkea kuntia pois lainamarkkinoilta
3. Harkintaa sijoitustoimintaan
4. Valtionapujärjestelmä valinkauhassa
A. Kunta valtion tehtävien suorittajana
B. Valtio lisäämässä kuntien menoja
5. Poliittiset määrärahat
6. Rationalisointi

V KUNTALAISTEN ETU - KUNNAN ETU
1. Kunnan liikeluontoinen toiminta itsensä kannattavaksi
2. Yksityisten yritysten käyttö kunnan töissä
3. Kunnan suhde talouselämään

VI KUNNALLISVEROTUS
1. Kunnallinen verotus
2. Progressiivisuus ei sovi kunnallisverotukseen

VII KUNNALLISET VIRANHALTIJAT JA LUOTTAMUSMIEHET
1. Virkamiehiä vai puoluemiehiä
2. Pätevyysvaatimuksia on noudatettava
3. Palkkapolitiikassa pätevyys huomioon
4. Virkamiesten ja luottamusmiesten tulee olla yhteisen edun palvelijoita

VIII OIKEA SOSIAALIPOLITIIKKA TUKEE YHTEISKUNTAA
1. Kunnallisen sosiaalityön tehtävä
2. Sosiaalihuolto
3. Asuntopulan poistamiseen tulee kunnankin osallistua
4. Työttömyys sosiaalisena ongelmana
5. Lasten ja vanhusten hoito turvattava
6. Terveyden- ja sairaanhoito
7. Maksutaksat pidettävä ajan tasalla

IX NUORISOTYÖSSÄ ON KUNNILLAKIN TEHTÄVIÄ
1. Nuorille harrastustiloja
2. Nuorison ammattiopetusta edistettävä

X KULTTUURIPOLITIIKAN TEHTÄVÄT KASVAVAT
1. Ei kunnallista vaan kunnan tukemaa sivistystyötä
2. Koulujärjestelmän uudistaminen
3. Ammattikoulutus

XI KUNTIEN YHTEISTOIMINTAA ON KEHITETTÄVÄ
1. Kuntainliitot kaventavat kunnallista itsehallintoa
2. Alueellinen kehittämispolitiikka