KANSALLISEN KOKOOMUKSEN MAATALOUSPOLIITTINEN OHJELMA

SISÄLLYSLUETTELO

I JOHDANTO
1. Maatalouden merkitys
2. Maatalouden kehitys
3. Maatalouspolitiikan tavoitteet
3.1. Yksityistaloudelliset tavoitteet
3.2. Kansantaloudelliset tavoitteet

II MAATALOUSYRITTÄJÄN ASEMA
1. Yleistä
2. Maataloustulo
3. Sairauden ja vanhuuden turva
4. Työaika ja vuosiloma
5. Pinta-alalisäjärjestelmä
6. Ammatillinen järjestäytyminen
7. Alueittaiset tukitoimenpiteet

III MAATALOUDEN KEHITTÄMISPOLITIIKKA
1. Yhteiskuntasuunnittelu
2. Tutkimus- ja koetoiminta
3. Neuvonta
4. Koulutus
5. Valkuaisomavaraisuuden kehittäminen
6. Varmuusvarastointi
7. Sokeriomavaraisuus
8. Biologinen viljely
9. Ennakointi

IV RAKENNEPOLITIIKKA
1. Maataloustuotannon määrä
2. Peltojen metsitys
3. Tilakoon suurentaminen
4. Tilojen välinen yhteistoiminta
5. Tuotannon alueittainen erikoistuminen
6. Valtion lainoitus
7. Maatalouden verotus

V ERILLISIÄ MAATALOUTEEN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ
1. Metsätalous
2. Maaseutuasuminen
3. Erikoistuva maatalous
4. Kalatalous
5. Puutarhatalous
6. Luonnonmarjojen ja sienien käyttö
7. Porotalous
8. Lammastalous
9. Turkistalous
10. Mehiläistalous
11. Osa-aikaviljely
12. Pakkolunastus- ja tiekorvaukset
13. Ympäristönsuojelu

KANSALLISEN KOKOOMUKSEN MAATALOUSPOLIITTINEN OHJELMA

Hyväksytty puoluehallituksen kokouksessa 14.3.1974

I JOHDANTO

1. Maatalouden merkitys

Maatalouden merkitys yhteiskunnassa on ensiarvoisen tärkeä elintarviketuotannon ylläpitäjänä ja elintarvikkeiden jatkuvan saannin ja tasaisen hintakehityksen turvaajana sekä viihtyisän ja vaihtelevan kulttuurimaiseman ylläpitäjänä. Oma maataloustuotanto on itsenäisen kansakunnan elinehto.

Yhä pienempi osa väestöstämme pystyy tuottamaan tarvitsemamme elintarvikkeet. Kun maatalousväestön osuus koko väestöstämme vuonna 1960 oli 31,7 %, oli se vuonna 1970 enää 17,6 %. Vuonna 1931 maataloudessa työskentelevä henkilö tuotti elintarvikkeet kahdelle, vuonna 1960 viidelle ja vuonna 1970 lähes kymmenelle henkilölle.

Maatilojemme nykyinen keskimääräinen noin 10 hehtaarin peltoala on vähitellen suurenemassa. Voitaneen arvioida, että maatilojemme keskimääräinen peltopinta-ala nousee vajaaseen 15 hehtaariin siinä vaiheessa, kun maatalousväestön osuus on noin 10 % koko väestöstä.

Maanviljelijöittemme ansiotaso oh huomattavasti alhaisempi kuin väestön keskimääräinen ansiotaso. Niinpä vuonna 1973 oli maatalouden ja yksityismetsänomistajien tulo vain 7,8 % kansantulosta.

2. Maatalouden kehitys

Maataloutemme kehittämisen tärkeimpiä tehtäviä teknillisen kehittämisen ohella 1970-luvulla tulee olemaan maataloudesta luopuvan väestönosan toimeentulon varmistaminen, maatalouteen jäävän väestönosan muita väestöpiirejä vastaavan ansiotason ja sosiaalisten etujen turvaaminen sekä maatalouden arvostuksen kohottaminen.

Maatalous on tärkeä osa kansantaloudesta ja sitä on sellaisena ohjattava ja kehitettävä. Elintarvikkeiden perustuotannosta on yhteiskunnan luomin edellytyksin kehitettävä oloihimme soveltuva voimakas, uudenaikainen ja kansainvälisesti kilpailukykyinen elinkeino, joka kiinnostaa myös nuoria ja tarjoaa kansakunnalle riittävän turvallisuuden poikkeuksellisten aikojen varalta.

Maatalouspolitiikkamme olisi muutettava tähänastiselta lyhytnäköiseltä suojelun ja ylläpidon linjalta pitkäjänteisen kehityksen linjalle.

3. Maatalouspolitiikan tavoitteet

3.1. Maatalouspolitiikan yksityistaloudellisina tavoitteina on:

a) turvata maatalousväestölle muita väestöpiirejä vastaava elintaso, tulojen kehitys ja sosiaaliset edut,

b) luoda edellytykset siihen, että maataloustuotantomme jatkuvasti vastaisuudessakin perustuu itsenäisiin kannattaviin perheviljelmiin,

c) myötävaikuttaa tilojen säilymiseen mahdollisimman kokonaisina ja auttaa kehityksen vaatimaa tilakoon kasvua,

d) luoda mahdollisuus pysyvän tai osapäivätoimisen työpaikan saantiin sille osalle maatalousväestöä, joka liian pienen tilakoon takia ei voi saada elatustaan maataloudesta.

3.2. Kansantaloudelliset tavoitteet

Maatalouspolitiikkamme kansantaloudellisena tavoitteena on luoda lainsäädäntöä ja muita ohjailevia toimenpiteitä käyttäen sellaiset olosuhteet, että maataloutemme myös kriisiaikana voi edullisesti tuottaa koko väestölle mahdollisimman monipuoliset peruselintarvikkeet. Lisäksi maatilataloutemme tehtävänä on tuottaa raakapuuta teollisuudelle sekä hoitaa ja säilyttää eloisa, vaihteleva ja viihtyisä kulttuurimaisema.

II MAATALOUSYRITTÄJÄN ASEMA

1. Yleistä

Maatalousväestön nopea vähentyminen aiheuttaa huomattavia yhteiskunnallisia ongelmia. Huolimatta asiantuntijoiden laskelmista ja ennusteista 1960-lu-vulla ei ymmärretty maatalousväestön vähenemisen kuuluvan normaaliin taloudelliseen kehitykseen, vaan väitettiin yhteiskunnalle halvimman vaihtoehdon olevan kannattamattomien tilojen viljeleminen yhteiskunnan tuella. Siitä huolimatta maa- ja metsätalousväestön prosentuaalinen osuus koko väestöstä aleni 1960-luvulla 31,7 prosentista noin 18 prosenttiin. Ainoa vaihtoehto useimmille kannattamattomilla tiloilla asuville oli Ruotsiin muutto. 1970-lu-vulla on maatalousväestön väheneminen alettu hyväksyä normaaliin taloudelliseen kehitykseen kuuluvana asiana. Myös maatalousväestön oikeus päästä osalliseksi muiden väestöpiirien sosiaalisista eduista on saanut osakseen yhä enemmän ymmärtämystä.

1960-luvulla maassamme harjoitettu virheellinen maatalouden tukemispolitiikka on aiheuttanut maatalouden arvostuksen laskemisen alemmaksi kuin koskaan ennen maamme historiassa. Maatalouden arvostus on jälleen nousemassa. Tähän ovat vaikuttaneet maatalouden ylituotannon supistuminen ja tätä kautta aiheutunut maatalousmenojen vähentyminen, energian ja raaka-aineiden kohonneet kustannukset ja maataloustuotteiden korkeat kansainväliset hinnat.

Maa- ja metsätalouden arvostusta ammattina ja elinkeinona on korostettava. Maatalous- ja kaupunkilaisväestön välisiä väärinkäsityksiä olisi pyrittävä oikaisemaan asiallisella ja tasapuolisella tiedottamisella erityisesti julkisissa tiedotusvälineissä.

2. Maataloustulo

Maanviljelijöiden tulotason kehitys on järjestettävä valtiovallan toimesta siten, että maatalousväestölle turvataan muita väestöpiirejä vastaava tulotason kehitys ja sosiaaliset edut. Lain edellyttämää hintapäätöstä tehtäessä on maanviljelijöiden erikoistuminen huomioitava tasapuolisilla ja pitkäjänteisillä ratkaisuilla. Valtiovallan tulisi myötävaikuttaa maatilojemme tuottavuuden lisäykseen vähentämällä kustannuspainetta maataloudessa ja luomalla edellytykset tilakoon kasvulle.

3. Sairauden ja vanhuuden turva

Sosiaaliturvan järjestämisessä maatalous on huomattavasti jäljessä muita väestöpiirejä. Sosiaalisia etuja olisi myös maatalousväestön keskuudessa kehitettävä muita väestöpiirejä vastaavalle tasolle.

Maanviljelijäperheiden sairauspäivärahan laskemisperusteet on muutettava oikeudenmukaisiksi ja muita väestöpiirejä vastaaviksi. Maatalousyrittäjäeläkkeen saantiedellytyksiä on muutettava siten, että eläkkeelle siirtymisen odottaminen ei estä ja viivästä maatilan isännyyden luovuttamista nuoremmalle sukupolvelle. Maatalouden eläketurva tulisi nostaa muita eläkkeitä vastaavalle tasolle.

Maatalouden työturvallisuuteen ja viihtyisämpien ja terveellisempien työolosuhteiden luomiseen on kiinnitettävä enemmän huomiota. Erityisesti kotieläintaloutta harjoittavia tiloja varten tulisi kiireisesti saada järjestelmä, jonka avulla sairauden kohdatessa pystytään nopeasti järjestämään ammattitaitoinen sijainen välttämättömiä töitä suorittamaan.

4. Työaika ja vuosiloma

Maatalouden lomittajajärjestelmää olisi kehitettävä siten, että kotieläintaloutta harjoittavien tilojen haltijat saisivat tilaisuuden kuusipäiväiseen ja myöhemmin viisipäiväiseen työviikkoon. Periaatteena tulisi olla, että myös kotieläintaloutta harjoittava maanviljelijäperhe pääsisi osalliseksi niistä eduista, mitä muilla väestöpiireillä on kotiavustajien ja kodinhoitajien käytön muodossa. Kodinhoitajien työaika tulisi voida soveltaa maatalouden työaikaan. Lasten päivähoitoapua olisi järjestettävä myös maaseutuväestölle esimerkiksi virikkeitä antavan kiertävän ohjaajan muodossa.

5. Pinta-alalisäjärjestelmä

Nykyisen ylimenokauden aikana on pinta-alalisän maksaminen toistaiseksi tarkoituksenmukaista helpottamaan pienempien tilojen taloudellisia vaikeuksia. Kehityksen edetessä olisi järjestelmää pyrittävä muuttamaan kuitenkin siten, että pinta-alalisää saavien tilojen taloudellinen asema ei heikkene.

Pinta-alalisät ja muut sen kaltaiset maksut, jotka eivät suoranaisesti kuulu valtion budjetissa maatalouspääluokkaan, olisi siirrettävä niille kuuluviin pääluokkiin. Pinta-alalisäjärjestelmä olisi muutettava sellaiseksi, että se ei hidasta tilakoon kasvua eikä yritteliäisyyttä.

6. Ammatillinen järjestäytyminen

Maanviljelijöiden ammatillinen ja kaupallinen järjestäytyminen nykyisessä yhteiskunnassa on tarkoituksenmukaista. Maanviljelijöiden ammatilliset ja kaupalliset etujärjestöt tulisi saattaa demokraattisesti hallituiksi siten, että maanviljelijöiden keskuudessa edustetut erilaiset katsantokannat pääsevät tasapuolisesti edustetuiksi etujärjestöjen hallintoelimissä.

7. Alueittaiset tukitoimenpiteet

Koska maatalouden harjoittamisen edellytykset eri osissa Suomea ovat varsin erilaiset, on nykyisin käytössä olevaa alueittaista hintapoliittisia tukea Itä- ja Pohjois-Suomea sekä saaristokuntia varten pidettävä tarkoituksenmukaisena tuloeroja tasoittavana tekijänä. Alueittaisen hintapoliittisen tuen tulisi edistää maatalouden rationalisointia ja järkiperäistä kehitystä. Aluepoliittisin toimenpitein on turvattava peruspalvelujen saanti maaseudulle ja haja-asutusalueille.

III MAATALOUDEN KEHlTTÄMISPOLITIIKKA

1. Yhteiskuntasuunnittelu

Nykyisin laajalti tehtävässä kaavoitustyössä on huomioitava maa- ja metsätalouden edut ja annettava edellytykset maanviljelyn jatkuvalle häiriöttömälle toiminnalle. Yhteiskunnan tarpeita varten tehtävät yleisten alueiden varaukset virkistys-, lomailu-, luonnonsuojelu- ym. alueita varten olisi ensi sijassa tehtävä valtion, kuntien ja seurakuntien mailta. Kaupunkien, kauppaloiden ja kuntien olisi hankittava ostamalla tai vuokraamalla tarvitsemansa alueet. Alueille määrätyistä rajoituksista aiheutuva arvonmenetys on korvattava täysimääräisenä maanomistajalle.

2. Tutkimus- ja koetoiminta

Huomattavalta osalta maataloutemme korkeatasoisen tutkimus- ja koetoiminnan ansiosta maamme elintarvikkeiden hintataso on suhteellisen alhainen verrattuna muihin pohjoismaihin ja muuhun Eurooppaan. Erityisesti elintarvikkeiden hintojen kohtuullisena pysymisen kannalta olisi tutkimus- ja koetoimintaa harjoitettava entistä suuremmassa määrin. Samalla tämä toiminta olisi suunnattava entistä enemmän palvelemaan käytännön maataloutta. Tutkimus- ja koetoiminnan tulosten saattamista mahdollisimman yksinkertaiseen ja helppotajuiseen muotoon ja tiedottamisen nopeuttamista on tehostettava.

Kansainvälistä yhteistyötä ja vuorovaikutusta on lisättävä. Tässä yhteistyössä olisi pyrittävä käyttämään hyväksi kansainvälistä työnjakoa ja näin tehostamaan voimavarojen käyttöä.

3. Neuvonta

Uusien tuotantokustannuksia vähentävien ja tuotantoa lisäävien menetelmien ja oivallusten tunnetuksi tekemiseksi on nykyinen neuvontaorganisaatio ja sen kehittäminen välttämätöntä. Kokonaisvaltaisen tuotantosuunnittelun tulokset on saatettava viljelijöitten käyttöön. Erityistä painoa neuvonnassa olisi asetettava tilakohtaiselle ja taloudelliselle neuvonnalle. Maatilatalouden yhteyteen sopivien sivuansiomahdollisuuksien tunnetuksi tekeminen olisi annettava myös nykyisen neuvontaorganisaation tehtäväksi. Esimerkkeinä tällaisista voidaan mainita maatilalomailu siihen liittyvine toimintoineen, kuntakohtaisten maatalousohjelmien laatiminen, kalankasvatus, luonnonmarjojen ja sienien keräily ja niiden viljely.

4. Koulutus

Maatalouden koulutusta olisi tehostettava siten, että kaikki maatalousalalle ryhtyvät nuoret saisivat maataloudellisen ammattikoulutuksen. Maatalouteen annettavien valtion lainojen saannissa tulisi asettaa edelleenkin etusijalle ammattikoulutuksen saaneet tai perustellusti vähintään yhtä suuren ammattitaidon omaavat maanviljelijät. Maatalousväestölle ja maatalousopettajille tarkoitettuja erikois- ja jatkokoulutuskursseja on järjestettävä entistä suuremmassa määrin. Opistotason koulutuksen saaneille on annettava mahdollisuus jatkaa opintoja yliopistoissa ja korkeakouluissa.

5. Valkuaisomavaraisuuden kehittäminen

Varsinkin sianlihan ja kananmunien tuotannon huomattava kasvu ja kuoritun maidon jalostus on lisännyt meillä huomattavasti valkuaisrehujen tarvetta. Niinpä vuonna 1971 tuotiin maahamme yleisimpiä valkuaisrehuja, kalajauhoja ja soijaa yli 100 miljoonaa kiloa. Valkuaisrehujen kansainvälinen hinta on noussut huomattavasti, ja hinnan arvellaan pysyvästikin asettuvan suhteellisen korkealle tasolle.

Kotimaisen valkuaisrehutuotannon lisääminen on sen vuoksi koko valtakunnan kannalta tärkeä tehtävä. Lypsykarjan valkuaisrehutarpeen tyydyttämiseksi on runsaasti typpilannoitettujen ja varhaisessa vaiheessa säilörehuksi korjattujen nurmien määrää lisättävä sekä urearuokintaa kehitettävä käytännössä. Rehuviljan valkuaispitoisuutta on lisättävä kasvinjalostuksella, sopivalla typpilannoituksella ja ottamalla hinnoittelussa huomioon viljan valkuaispitoisuus. Palkokasvien, erityisesti härkäpavun viljelymahdollisuuksien lisäämistä varten olisi myönnettävä tarpeelliset määrärahat. Aivan erityisesti valtiovallan tulisi vaikuttaa suomalaisten tiedemiesten kehittämään, sulfiittiselluloosan jäteliemessä kasvatettavan valkuaisrehun mahdollisimman nopeaan ja laajamittaiseen valmistukseen.

6. Varmuusvarastointi

Maataloustuotantomme harjoittaminen ei enää nykyään ole mahdollista ilman koneita. Jos polttoaine loppuu, pysähtyvät koneet ja maatalous lakkaa tuottamasta elintarvikkeita. Polttoöljyn varastointi maatiloille mahdollisia kansainvälisiä öljykaupan häiriöitä silmällä pitäen on elintarvikehuoltomme kannalta välttämätöntä. Varastoinnin järjestämiseksi maatiloille tulisi valtion osallistua polttoainesäiliöiden hankintaan sillä edellytyksellä, että säiliötilaa on vähintään vuoden kulutusta vastaava määrä.

On myös ryhdyttävä toimenpiteisiin riittävien valtakunnallisten polttoöljy-, elintarvike-, rehuvilja-, lannoite-, valkuaisrehu- ja kasvinsuojeluainevarastojen aikaansaamiseksi. Myös ulkomaisten maatalouskoneiden tärkeimpien varaosien varmuusvarastojen aikaansaamista olisi tutkittava.

Tutkimustoimintaa kotimaisen polttoaineen kehittämiseksi on laajennettava huomattavasti.

7. Sokeriomavaraisuus

Entisen sokerilain mukaan meillä pyrittiin noin 25 prosentin sokeriomavaraisuuteen. Sokerin kansainvälinen hinta on vuodesta 1966 vuoteen 1973 noussut yli viisinkertaiseksi. Meillä tulisi kiireellisesti säätää uusi sokerilaki, jossa sokeriomavaraisuutemme tulisi määritellä noin 40 prosentiksi, koska tehdaskapasiteettimme riittää hyvin näin suuren sokerijuurikasmäärän jalostamiseen.

8. Biologinen viljely

Biologisen viljelyn tuotteiden nopean kysynnän nousun vuoksi tulisi näiden tuotteiden viljely- ja markkinointimahdollisuuksia tutkia ja lisätä. Biotuotteiden vientimahdollisuuksien lisäämiseksi ja kaupan mahdollistamiseksi olisi perustettava mainittujen viljelmien ja tuotteiden valvonta- ja tarkastuselin.

9. Ennakointi

Elintarvikkeiden kysynnän muutosten kartoittamiseksi Suomessa ja ulkomailla ja uusien maataloustuotteiden viljelymahdollisuuksien tutkimiseksi olisi perustettava pysyvä asiantuntijatoimikunta. Toimikunnan tehtävänä olisi pitkällä tähtäimellä antaa ennusteita elintarvikkeiden käytön muutoksista ja uusista mahdollisesti Suomeen soveltuvista maataloustuotannon haaroista, jotta maataloustuotantomme voitaisiin hyvissä ajoin muuttaa kulutuksen muutoksia ennakoivaksi.

Valtakunnallista tuotannon suunnittelua johtamaan asetettaisiin pysyvä parlamentaarinen toimikunta, jonka tehtävänä olisi seuraavaksi seitsenvuotiskaudeksi tehdä valtakunnallinen maataloustuotantosuunnitelma. Lisäksi toimikunnan tehtävänä olisi vuosittain helmikuun loppuun mennessä tarkistaa edellisen vuoden suunnitelma, tehdä siihen tarvittavat muutokset sekä uudistaa suunnitelma seuraavaksi seitsenvuotiskaudeksi.

IV RAKENNEPOLITIIKKA

1. Maataloustuotannon määrä

Eräissä maissa v. 1972 saatu huono sato ja sen johdosta tapahtuneet maailmanhistorian suurimmat viljakaupat nostivat viljan kansainvälisen hinnan erittäin korkealle. Siitä johtuen kaikkialla maailmassa on tehostettu viljanviljelyn ja muun maataloustuotannon edellytyksiä. Näiden toimenpiteiden johdosta arveltiin viljan kansainvälisten hintojen lähivuosina laskevan.

Syksyllä 1973 tapahtunut öljyn ja raakafosfaatin hinnan voimakas nousu on kuitenkin ratkaisevasti muuttanut näitä näkymiä. Maailman kokonaissadosta saadaan lannoitteiden avulla lähes kolmasosa. Typpilannoitteiden valmistusprosessin vaatiman suuren energiamäärän takia öljyn hinnan nousu tulee korottamaan huomattavasti typpilannoitteiden hintaa.

Typpi- ja fosforilannoitteiden huomattavan hinnannousun takia tulee niiden käyttö todennäköisesti vähentymään. Tämä taas hidastaa maailman maataloustuotannon kasvua ja aiheuttaa sen, että viljan ja muidenkin maataloustuotteiden kansainvälinen hintataso tulee lähivuosina pysymään korkeana.

Koska öljyn voimakas hinnannousu aiheuttaa Suomessa suurta puutetta ulkomaan valuutasta, ja koska maataloustuotteiden kansainvälinen hintataso on korkea, olisi tässä vaiheessa edullisinta poistaa toistaiseksi kaikki maatalouden tuotantorajoitukset, sillä maataloustuotteiden viennillä voidaan huomattavasti helpottaa vaikeata valuuttatilannettamme.

Lisävaluutan hankkimiseksi olisi ylijäämärehuviljamme edullisinta jalostaa mahdollisimman suuressa määrin lihaksi, ja liha edelleen lihajalosteiksi, jotka vasta myytäisiin vientiin.

Tästä syystä tulisi sianlihan tuotannon rajoitukset poistaa ja muuttaa lihan myynnin edellytyksiä siten, että teurastamoiden olisi edullisempaa jalostaa liha lihanjalosteiksi tai myydä se lihanjalostuslaitoksille kuin myydä liha ulkomaille.

2. Peltojen metsitys

Vaikka maataloustuotteiden kansainvälinen hintataso nykyisin on korkea, ei ole syytä jatkaa viljelyä kaikkein huonoimmin maataloustuotantoon soveltuvilla pelloilla. Tehokkaaseen maatalouteen huonosti soveltuvat pienet, kiviset, epäsäännölliset ja epätarkoituksenmukaiset sekä maalajiltaan huonot peltolohkot tulisi metsittää. Tuotantoon jäisivät yhtenäiset peltokuviot.

Koska metsätaloustuotteiden tulevaisuuden näkymät ovat varsin lupaavia, tulisi tuotannosta pois jäävät pellot metsittää mahdollisimman nopeasti.

Metsäpuiden taimina tulisi käyttää Metsänjalostussäätiön hyväksymiä rotutaimia. Yhtenäisiä peltoaukeita tai niiden osia ei pitäisi metsittää.

Vuonna 1973 maksettiin maanomistajalle peltojen paketoinnista alle 14 peltohehtaarin tilalla 275 markkaa hehtaarilta. Korvausta maksetaan korkeintaan yhdeksän vuoden ajalta kaikkiaan 2 475 markkaa hehtaarilta. Jos pakettipelto metsitetään, maksetaan hehtaarikorvausta 15 vuodelta yhteensä 4 125 markkaa. Paketointi on yhteiskunnalle kallis väliaikaisratkaisu, josta olisi mahdollisimman pian luovuttava.

Koska peltojen metsitys ilman huomattavia edistämistoimenpiteitä sujuu aivan liian hitaasti, olisi metsittämisestä metsityskustannusten lisäksi maksettava riittävä korvaus, josta puolet maksettaisiin välittömästi metsityksen tapahduttua ja puolet neljän vuoden kuluttua metsityksestä edellyttäen, että istutetun alueen jälkihoito tarvittaessa täydennysistutusta käyttäen on hoidettu niin hyvin, että riittävä määrä taimia täystiheän metsikön syntymiseksi on elossa.

Tämä vaihtoehto on yhteiskunnalle taloudellisesti huomattavasti edullisempi kuin nykyinen peltojen paketointijärjestelmä. Pellot siirtyvät välittömästi tuottamaan kansantaloudellemme tärkeätä raakapuuta. Hankalasti viljeltävien peltolohkojen metsittämisestä tulisi maksaa palkkio tilakoosta riippumatta.

3. Tilakoon suurentaminen

Jotta myös maanviljelijä voisi saada kohtuullisen toimeentulon ja päästä osalliseksi elintason noususta, tulisi maatilojemme tuottoa saada suuremmaksi. Peltojen vuokraustoimintaa tulisi pyrkiä edistämään, sillä peltojen vuokraus on yleensä nopein tapa viljelmän peltoalan ja liikevaihdon suurentamiseksi. Maatilojemme pysyväiseksi suurentamiseksi tulisi varsinaisilla maa- ja metsätalousalueilla tapahtuvissa tilakaupoissa antaa lyhytaikainen etuosto-oikeus ammattitaitoiselle naapuritilan omistavalle maanviljelijälle. Etuosto-oikeus ei kuitenkaan saisi mennä sukulaisten keskeisten tai sen kaltaisiksi katsottavien kauppojen edelle.

Koska maatalous on siihen sijoitettuun pääomaan verrattuna heikkotuottoista, ei lisämaan osto nykyisen korkean korkokannan ja lainojen nopeitten takaisinmaksuohjelmien takia ole yleensä mahdollista velaksi. Siksi on välttämätöntä, että lisämaan ostoon olisi saatavissa valtion halpakorkoisia ja pitkäaikaisia lainoja siten, että lakimääräisesti ei asetettaisi mitään peltohehtaari- tai metsätuottorajoituksia.

Lisämaan ostoissa ja tilojen välisissä järkevään tilusmuotoon tähtäävissä tilus-järjestelyissä pitäisi leimavero- ja toimitusmaksut jättää perimättä. Tarkoituksenmukaisten tilusvaihtojen toteutumista tulisi huomattavasti helpottaa. Maatilojemme säilymistä kokonaisina on helpotettava sukupolven vaihdon yhteydessä perintöveroa keventämällä ja pitkäaikaisilla edullisilla lainoilla. Yleensäkin valtion lainoitusta tulisi lisätä ja nopeuttaa.

Perusluottoa tulisi antaa tarkoituksenmukaisten tuotantoyksiköiden rakentamiseen ja tilojen suurentamiseen.

4. Tilojen välinen yhteistoiminta

Tilojen välisellä yhteistoiminnalla voidaan monia toimintoja hoitaa edullisesti ja taloudellisesti. Erityisesti kalliitten koneitten hankinnassa ja käytössä ja muittenkin töitten suorittamisessa päästään tuotantorenkaiden, työrenkaiden, konepankkien, urakoitsijoiden ja kone- ja työryhmien avulla taloudellisempiin suorituksiin. Myös salaojituksessa, yhteismyynneissä ja -ostoissa sekä lomapalveluissa voidaan tilojen keskeisellä yhteistoiminnalla saavuttaa merkittäviä etuja. Tällaisia yhteistoimintamuotoja tulisi valtiovallan toimesta helpottaa halpakorkoisia lainoja myöntämällä.

5. Tuotannon alueittainen erikoistuminen

Maatilatalouden eri tuotantosuunnat on pyrittävä pääosin ohjaamaan alueille, joille ne tuotanto- ja kulutusolosuhteiden puolesta parhaiten sopivat. Pääpaino viljan ja erikoisesti leipäviljan tuotannossa olisi asetettava Etelä-Suomeen sekä karjataloudessa ja rehun viljelyssä Keski- ja Pohjois-Suomeen. Näillä toimenpiteillä ei saa vaikeuttaa Etelä-Suomen asutuskeskusten kulutusmaito-huoltoa.

6. Valtion lainoitus

Valtion halpakorkoisten ja pitkäaikaisten lainojen antaminen maanostoon, sisarosuuksien lunastamiseen, rakentamiseen, salaojitukseen, maatalousirtaimiston hankkimiseen ja eräisiin muihin tarkoituksiin on maatalouden kehittämisen kannalta välttämätöntä. Koska tilojen säilyminen jakamattomana on nykyoloissa ensiarvoisen tärkeää, tulee näille lainoille asetettuja tilakoon mukaisia rajoja lieventää.

7. Maatalouden verotus

Maatalouden verotus olisi pidettävä pääperiaatteiltaan nykyisellä todellisiin tuloihin perustuvalla pohjalla. Koska progressiivinen omaisuusvero hidastaa maatilojen suurentumista, tulisi omaisuusvero varsinaisten maatilojen osalta poistaa. Maatilojen pirstoutumisen välttämiseksi olisi nykyiseen perintövero-järjestelmään saatava muutos, joka omalta osaltaan auttaisi maatiloja säilymään mahdollisimman kokonaisina.

Johtuen maatilojen ja maaseudun asuinrakennusten iästä aiheutuvista suurista korjauskustannuksista ja vaikeudesta jakaa sähkö- ym. menoja maatalouden ja yksityistalouden kesken olisi asuntoedun verovapaussäännöksiä selvennettävä. Vanhojen asuinrakennusten osalta tulisi osa korjaus- tai ylläpitokustannuksista säätää vähennyskelpoiseksi.

Maatalouden kehittämistä kansantaloudellisesti ja yksityistaloudellisesti järkevään suuntaan olisi veropoliittisilla ratkaisuilla edistettävä.

V ERILLISIÄ MAATALOUTEEN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ

1. Metsätalous

Metsätalous liittyy oleellisena ja useimmiten välttämättömänä osana suomalaiseen maatalouteen. Samanaikaisesti tämän maatalousohjelman kanssa on valmistunut kokoomuksen metsäpoliittinen ohjelma. Siksi tässä ohjelmassa ei ole kosketeltu lähemmin metsätaloutta, vaan metsäasioissa viitataan kokoomuksen metsäpoliittiseen ohjelmaan.

2. Maaseutuasuminen

Ihmisen oikeus asua maaseudulla tulisi olla yhteiskunnan suosimaa jo yksistään riittävän asukaspohjan säilyttämiseksi maaseudulla. Valtion rakennuslainojen saannin ja muitten yhteiskunnallisten etujen suhteen tulisi maaseudulla asuvien olla samassa asemassa muitten kansalaisten kanssa. Harvaan asutulla seudulla tulee ylläpitää riittävän tiheä linja-autoliikenne ja koululaiskuljetus-liikenne tarvittaessa yhteiskunnan tuella.

3. Erikoistuva maatalous

Erikoistuvaa maataloutta varten tulisi jatkuvasti hakea uusia tuotantosuuntia ja erikoisviljelykasveja. Varsinkin eräitten puutarhakasvien viljelymahdollisuuksia pelloilla sekä lihaeläinten tuotantomahdollisuuksia olisi tutkittava ja kehitettävä. Erikoistuvilla viljelijöillä olisi oltava entistä parempi mahdollisuus saada käyttöönsä tutkimustuloksia, informaatiota ja erikoisneuvontaa.

4. Kalatalous

Kalavesien tarkoituksenmukaisella hyväksikäytöllä ja hoidolla olisi luotava entistä paremmat mahdollisuudet ammatti-, kotitarve- ja virkistyskalastukselle. Yhteiskunnan ja elinkeinoelämän tulisi harjoittaa entistä selväpiirteisempää vesiensuojelua. Näin voitaisiin jatkuvasti turvata mahdollisimman puhtaitten vesien ja hyvien kalastusmahdollisuuksien säilyminen. Myöntämällä lainoja varastojen ja jalostuslaitosten tekoon ja muilla valtion aktiivisilla toimenpiteillä olisi turvattava ammattikalastajille tulotason kehitys. Taloudellisesti tärkeimmille kalalajeille olisi saatava minimihinta. Kalanviljelyä varten olisi järjestettävä valtiovallan taholta tutkimustoimintaa ja tautitarkkailua. Rapujen viljelyä erityisesti pienissä järvissä tulisi voimakkaasti edistää.

5. Puutarhatalous

Puutarhaelinkeinolle on turvattava riittävät toimintaedellytykset. Ulkomainen tuonti on sopeutettava kotimaisen tuotannon markkinointiin. Tunnettujen puutarhamaitten tapaan valtion tulisi tukea puutarhaviljelyä antamalla halpakorkoisia ja pitkäaikaisia lainoja kasvihuoneitten ja varastojen rakentamiseen. Lainansaannin edellytyksenä tulisi olla viljelijän ammattitaito ja varmuus tuotteiden markkinoinnista. Puutarhaviljelijöiden yhteistoimintaa tuotteiden markkinoinnissa ja yhteisten markkinointielinten perustamisessa olisi tuettava. Mahdollisuuksia puutarhatuotteiden rajakaupan aloittamiseksi Neuvostoliiton kanssa olisi tutkittava.

Johtuen lämmityskustannusten erittäin suuresta osuudesta kasvihuoneviljelyssä tulisi kasvihuoneitten lämmitykseen käytettävän polttoöljyn hinta valtiovallan toimesta pitää kohtuullisella tasolla.

Neuvontaa ja tutkimusta erikoistuneille puutarhaviljelijöille olisi lisättävä. Kansanterveyden kannalta tärkeiden vihannes- ja puutarhatuotteiden käyttöä tulisi edistää. Pääpaino kuluttajavalistuksessa tulisi panna kotimaisten tuotteiden terveellisyyteen, vitamiinipitoisuuteen ja saasteettomuuteen.

6. Luonnonmarjojen ja sienien käyttö

Maatalousneuvojien antamaa opastusta luonnonmarjojen ja erityisesti sienien keräilyssä ja markkinoinnissa olisi tehostettava. Olisi asetettava asiantuntijakomitea tutkimaan marjojen ja sienien markkinointimahdollisuuksia ulkomaille. On ryhdyttävä kiireellisesti tutkimaan arvokkaimpien marjojemme ja sieniemme, erityisesti korvasienien viljelymahdollisuuksia.

7. Porotalous

Maa- ja metsätalousministeriön yhteydessä tulisi olla riittävä hallinto porotaloutta varten. Suoritettaessa porotalousalueilla metsänhakkuu- ja uudistustöitä sekä tehtäessä päätöksiä luonnon käytöstä on huomioitava porotalouden oikeudenmukaiset edut. Tutkimusta porojen keinotekoisen ruokinnan mahdollisuuksista on kehitettävä elinkelpoisen ympärivuotisen porotalouden turvaamiseksi.

Petoeläinten aiheuttamista vahingoista on suoritettava täysi korvaus. Poronhoidossa käytettävän moottorikelkan tulli- ja tuontimaksut sekä siinä käytettävän polttoaineen vero olisi poistettava.

8. Lammastalous

Valtiontalouden kannalta edullista lammastaloutta olisi voimakkaasti edistettävä. Lampaanlihan tuonti ulkomailta on lopetettava. Villa- ja turkistuotannon sekä suomalaisten siitoslampaitten viennin lisäämismahdollisuuksia olisi tutkittava.

9. Turkistalous

Valuuttatilanteemme kannalta tärkeän turkistuotantomme kansainvälistä kilpailukykyä olisi kaikin tavoin parannettava. Muun alkutuotannon tavoin vientiturkiseläinten rehuista ja tarvikkeista olisi poistettava liikevaihtovero. Neuvonta-, tutkimus- ja koetoimintaa olisi lisättävä. Turkiseläin tuottajille olisi annettava investointeihin pitkäaikaisia ja halpakorkoisia valtion luottoja.

10. Mehiläistalous

Maassamme on hyvät mahdollisuudet lisätä runsaasti hunajatuotantoa. Mehiläistalouden edistämiseksi olisi aloitettava tutkimustoiminta, lisättävä neuvontaa ja järjestettävä valvottu tautitarkkailu. Muun alkutuotannon tavoin hunaja olisi vapautettava liikevaihtoverosta.

11. Osa-aikaviljely

Maatalous pystyy antamaan elatuksen yhä pienemmälle joukolle maanviljelijöitä ja yhä useamman on haettava toimeentulonsa maatalouden ulkopuolelta. Huolimatta valtakunnallisesta asuntopulasta jää moni maaseudulla sijaitseva koti ilman asukkaita.

Tällaisen kehityksen hidastamiseksi on maaseudulle saatava uusia työpaikkoja tarjoavaa teollisuutta. Tällöin voisivat maatalouden harjoittamisesta luopuvat kotoaan käsin käydä ansiotyössä ja vuokrata tai myydä peltonsa pois tai vaihtoehtoisesti viljellä tilaansa osa-aikaviljelmänä iltaisin ja viikonloppuisin ja loma-aikoina. Tällaisella kehityksellä voitaisiin asuntopulaa ja väestön etelään ruuhkautumista helpottaa.

12. Pakkolunastus- ja tiekorvaukset

Olisi saatava aikaan järjestelmä, jonka mukaan korvaukset yleisiin tarkoituksiin luovutetuista alueista ja näihin liittyneistä menetyksistä maksetaan mahdollisimman nopeasti luovutuksen tapahduttua. Vanhoista korvauksista maksettavan useitten vuosien ajalta kertyvän koron verottaminen olisi kohtuuttomana lopetettava. Tie- ja muissa sen kaltaisissa toimituksissa asuntonsa menettäneille olisi turvattava välittömästi mahdollisuudet hankkia uusi vastaavanlainen asunto. Viranomaisten tulisi jo tien suunnitteluvaiheessa ottaa yhteys maanomistajiin.

13. Ympäristönsuojelu

Maatalouden harjoittamisessa olisi mahdollisimman suuressa määrin otettava huomioon ympäristönsuojelu, jotta myös tulevaisuudessa olisi mahdollista nauttia hoidetun kulttuurimaiseman muodostamasta viihtyisästä ja luonnonmukaisesta elinympäristöstä. Peltoja metsitettäessä on otettava huomioon myös maisemalliset ja luonnonsuojelulliset näkökohdat. Olisi pyrittävä kehittämään uusia ympäristöystävällisempiä lannankäsittelytapoja. Maa- ja metsätalouden tarpeisiin olisi saatava vaarattomampia torjunta-aineita. Rikkakasvien ja tuhoeläinten torjuntaan olisi pyrittävä löytämään uusia keinoja. Ympäristönsuojelun vaatimat maankäytön rajoitukset on korvattava maanomistajalle.