Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.uta.fi/pohtiva/ohjelmalistat/KOK/51

Kansallinen Kokoomus

Kokoomuksen metsäpoliittinen ohjelma


  • Puolue: Kansallinen Kokoomus
  • Otsikko: Kokoomuksen metsäpoliittinen ohjelma
  • Vuosi: 1973
  • Ohjelmatyyppi: erityisohjelma

KANSALLISEN KOKOOMUKSEN METSÄPOLIITTINEN OHJELMA

SISÄLLYSLUETTELO

I JOHDANTO

II METSÄNOMISTUS

III METSÄVEROTUS

IV METSÄTALOUDEN HALLINTO

V PUUN TUOTANNON TEHOSTAMINEN

VI PUUN MARKKINOINNIN JA KORJUUN KEHITTÄMINEN

VII METSÄNTUTKIMUS

VIII METSÄOPETUS

IX METSÄTYÖVOIMA

X METSIEN MONINAISKÄYTTÖ

KANSALLISEN KOKOOMUKSEN METSÄPOLIITTINEN OHJELMA

Hyväksytty puoluehallituksen kokouksessa 27.6.1973

I JOHDANTO

Metsä on Suomen tärkeimpiä tuotannollisia voimavaroja. Se antaa työtilaisuuksia ja lisäansioita yli neljännekselle maamme väestöstä, muodostaa oleellisen osan maatilataloutta etenkin kehitysalueilla ja siten osaltaan estää maaseudun autioitumista. Metsä tuottaa raaka-aineen metsäteollisuudelle, joka maamme tärkeimpänä vientiteollisuutena kantaa vastuun pääosasta vuotuisia valuuttatuloja. Samalla metsä on keskeinen osa suomalaista maisemaa ja sen vaikutus ulkoilu- ja virkistysympäristönä sekä ilman puhdistajana tulee yhä tärkeämmäksi. Marjojen ja sienien keräämisellä metsistä on niinikään huomattava taloudellinen merkitys. Metsien käyttö on näin laajentunut perinteisestä puuntuotannosta metsien moninaiskäytöksi.

Metsätalouden laaja tehtäväkenttä on otettava kokonaisuudessaan huomioon yhteiskunta- ja aluesuunnittelussa. Metsätalouden tärkein tehtävä on puun tuotanto, joka tarjoaa työtilaisuuksia ja ansiomahdollisuuksia maaseutuväestölle sekä luo edellytykset maaseudun ja koko kansan hyvinvoinnin lisäämiselle. Siksi on tarpeen, että valtiovalta yhteistoiminnassa metsänomistajien ja metsäteollisuuden kanssa määrittelee puun tuotannon määrälliset tavoitteet sekä niiden saavuttamiseksi tarpeellisessa toiminnassa noudatettavat periaatteet. Tavoitteita määritettäessä on otettava huomioon hyvinvoinnin lisäämispyrkimysten asettamat vaatimukset sekä metsäntutkimuksen tarjoamat mahdollisuudet. Oikein suunniteltuna ja toteutettuna nykyistä huomattavasti korkeampikin puun tuotanto on mahdollista metsien muuta käyttöä haittaamatta.

Yksityismetsien osuus maamme metsäpinta-alasta on vajaat kaksi kolmannesta mutta hakkuumäärästä neljä viidettä osaa. Puun tuotanto perustuu siten entistä ratkaisevammin yksityismetsiin, joiden puumäärät ovat parin viime vuosikymmenen aikana selvästi nousseet. Koska puun tuottaminen on pitkäjänteistä toimintaa, se edellyttää vakaita maanomistusoloja. Puun markkinoinnin ja korjuun kehittämisellä on pyrittävä turvaamaan metsänomistajille puun tuottamisen kannattavuus, metsätyöntekijöille entistä parempi toimeentulo, koneurakoitsijoille ja puutavaran kuljetuksissa toimiville lisääntyvä ansiomahdollisuus sekä metsäteollisuudelle jatkuva kilpailukyky. Puun tuotantoa ja sen jalostusteollisuutta on kehitettävä tasapainoisesti.

Tulevaisuudessa puun tuotannon paino siirtyy yhä enemmän Pohjois-Suomesta Etelä-Suomeen, jossa metsän kasvu edullisemmista ilmasto-olosuhteista ja paremmasta metsäpohjasta johtuen on huomattavasti nopeampaa. Yleinen työllisyyskehitys johtanee siihen, että metsätyövoimasta tulee pulaa varsinkin Etelä-Suomessa. Metsätyövoima tullee pääosiltaan vakinaistumaan 15-20 vuodessa. Tehostuvien metsänhoitotoimenpiteitten ja lisääntyvän metsänlannoituksen ansiosta puun tuotanto tulee jatkuvasti kasvamaan.

II METSÄN OMISTUS

Maamme metsistä on yksityismetsiä 65 %, valtion metsiä 24 % sekä teollisuuden metsää 7 %. Metsänomistusolojen kehittämisen tulee tapahtua siten, että metsien yksityisomistuksen osuus säilyy. On pyrittävä siihen, että maatiloilla on jatkuvasti niiden tuekseen tarvitsema määrä metsää. Valtion ja kuntien maanhankinta on rajoitettava muiden käyttömuotojen kannalta välttämättömään. Muutoinkin on vältettävä toimenpiteitä, jotka aiheuttavat epävarmuutta metsänomistuksen jatkuvuudesta ja siten vähentävät edellytyksiä pitkäjänteisen metsätalouden harjoittamiseen.

Näissä puitteissa on edistettävä metsälökoon suurentamista. Pääpaino on pantava elinkelpoisten maatilatalouksien muodostumisen ohella tarkoituksenmukaisten metsälöiden perustamiseen. Verolainsäädäntöä on tarkistettava niin, ettei verotus muodostu tilakoon suurentumisen esteeksi kauppojen eikä tilusvaihtojen yhteydessä. Asutuslainsäädäntöä on muutettava siten, että tilojen yhdistämistä ja tilakoon suurentamista sekä maataloudesta vapautuvien peltojen metsitystä voidaan tehokkaasti toteuttaa. Tilakoon suurentamiseen tarvittavaa rahoitusta on järjestettävä halpakorkoisina sisarosuus- yms. lainoina tai korkosubventioina. Elinkelpoisten maatilatalouksien ohella on pyrittävä perustamaan omistajalleen työpaikan ja toimeentulon antavia metsätiloja. Tilojen välistä yhteistoimintaa on lisättävä ja vapaaehtoisten yhteismetsien ja metsäosakeyhtiöiden muodostamista edistettävä.

Aluesuunnittelussa ja kaavoituksessa on turvattava metsätalouden toimintaedellytykset. Siinä on otettava huomioon puun tuotannon vaatimukset, raakapuun kuljetukset uittamalla ja maitse sekä työllisyyden ja metsien moninaiskäytön tarpeet. Kaupunkien ja asutustaajamien on itse hankittava tarvitsemansa ulkoilu-, retkeily-, virkistys- yms. alueet ostamalla tai vuokraamalla. Kaikkia kansalaisia palvelevat retkeily-, lomailu- ja luonnonsuojelualueet on varattava ensisijaisesti valtion, kuntien ja seurakuntien mailta. Ellei niiltä löydy riittävästi sopivia alueita, olisi ne hankittava vapaaehtoisin kaupoin. Yksityisomistuksessa olevia metsämaita ei pidä pakkolunastaa toisen omistajaryhmän käyttöön. Tiloihin kuuluvien vesialueiden omistus on säilytettävä ennallaan.

III METSÄVEROTUS

Metsäverotus on pidettävä pinta-alaverotuksena.

Puun tuotantoa tulisi tehostaa muuttamalla metsäverotusta siten, että metsänkasvatukseen ja hoitoon uhratut kustannukset saadaan vähentää suoraan tilakohtaisesti tilan verotettavasta tulosta. Vähäpuustoisen alueen istuttamisesta tai kylvämisestä annettava verovapaus on myönnettävä, mikäli alueelta hakatun puuston kantoraha-arvo on pienempi kuin uudistuskustannusten kokonaissumma kaksinkertaisena.

Rationalisoinnin edistämiseksi ja metsälöitten pirstoutumisen estämiseksi olisi luotava edellytykset "metsäntuottajaosakeyhtiöitten" perustamiselle siten, että ne verotuksellisesti rinnastettaisiin yhteismetsiin. Metsätalous tulisi saattaa omaisuusveron suhteen muihin yritysmuotoihin nähden tasavertaiseen asemaan. Tämä parantaisi tilakoon suurentamismahdollisuuksia sekä puun tuotannon kilpailukykyä.

IV METSÄTALOUDEN HALLINTO

Metsätalouden hallinnon uudelleenjärjestelyä on ryhdyttävä viipymättä valmistelemaan. Tavoitteena on oltava sellaisen kokonaisorganisaation aikaansaa-

IV METSÄTALOUDEN HALLINTO

Metsätalouden hallinnossa on saatava sellainen kokonaisorganisaatio, joka tekee mahdolliseksi maan metsätaloudelle asetettujen puuntuotannollisten ja ympäristönsuojelullisten tehtävien joustavan ja tehokkaan hoidon ja samalla turvaa mahdollisimman pitkälle metsänomistajien päätäntävallan omissa asioissaan. Tämän lisäksi myös ympäristönsuojelullisten tehtävien hoito on huomioitava.

Valtakunnan metsätalouden yleistä hallintoa ei voida enää rakentaa valtion omien metsien hallinnon ympärille. Maa- ja metsätalousministeriössä olevaa metsäosastoa on vahvistettava. Nykyisestä metsähallituksesta on muodostettava yleismetsähallitus. Valtion omien metsien hoitoa ja käyttöä varten perustetaan yleismetsähallituksen valvonnassa toimiva ympäristönhoidolliset ja työllisyyspoliittiset näkökohdat huomioon ottava organisaatio. Yksityismetsätalouden hallinto säilytetään jo perinteisellä ja hyviä tuloksia tuottaneella itsehallintopohjalla, jolloin sekä keskus- että piirimetsälautakunnissa ovat edustettuina metsän omistajat, metsätyöntekijät ja metsäteollisuus.

Piirimetsälautakuntien ja metsänparannuspiirien työtä olisi pyrittävä keskittämään siten, että toiminnallinen päällekkäisyys voitaisiin poistaa.

Metsänhoitoyhdistysten asemaa on kehitettävä niin, että ne muodostuvat nykyistä selvemmin metsänomistajien omiksi paikallisiksi palvelu- ja yhteistyöelimiksi. Niiden tehtäväkentässä on entistä enemmän painotettava puun korjuuseen ja myyntiin liittyvän yhteistoiminnan suunnittelua ja toteutusta.

Metsätalouden hallintoa kehitettäessä on virkamiesten ja toimihenkilöiden palkkaperusteet järjestettävä sellaisiksi, että tehtäviin saadaan mahdollisimman pätevää työvoimaa.

V PUUN TUOTANNON TEHOSTAMINEN

Puun tuotantoa on kohotettava kaikkien omistajaryhmien metsissä. Kohottamistoimenpiteiden painopiste on varsinaisissa yksityismetsissä niiden määrän ja maan eteläpuoliskoon keskittyvän sijainnin vuoksi. Valtion metsissä, jotka sijaitsevat pääasiassa Pohjois-Suomessa ja siten huonommissa kasvuolosuhteissa, ovat puun tuotannon tehostamismahdollisuudet yksityismetsiin verrattuna pienet.

Kehityskelpoisen puuston kasvua voidaan tehostaa oikein valituilla metsän-hoitotoimenpiteillä, hakkuilla, ojituksella ja lannoituksella. Vajaatuottoiset metsämaat voidaan saattaa perusparannustoimenpiteillä tuotantokykyään vastaavaan kuntoon. Metsäpinta-alaa on mahdollista lisätä metsittämällä maataloudesta vapautuvat pellot sekä ojittamalla ja metsittämällä kokonaissuunnittelun jälkeen metsätalouden käyttöön jäävät aukeat suot.

Puun tuottaminen on yritystoimintaa, jonka suotuisan kehityksen takaa metsänomistajien omatoiminen työ. Normaaliin metsänhoitoon kuuluvien toimenpiteiden rahoituksesta vastaavat metsänomistajat. Metsänomistajan tulee sen vuoksi saada edelleen tehdä puun tuottamista koskevat päätökset ja hoitaa niiden toteuttaminen ja tulosten turvaaminen itsehallintoperiaatteen mukaisesti. Koska metsätalous vaikuttaa ratkaisevasti maamme taloudelliseen kehitykseen, on kuitenkin tarpeellista, että valtiovalta - määritettyään yhteistyössä metsänomistajien ja metsäteollisuuden kanssa puun tuotannon tavoitteet - ohjaa niiden saavuttamiseksi metsätaloutta erilaisin talouspoliittisin toimenpitein sekä valvoo, ettei metsiä hävitetä. Voimassa oleva yksityismetsälaki on pääperiaatteiltaan tarkoituksenmukainen. Puun tuotannon voimaperäistämisen mahdollisesti vaatimat lain tarkistukset on tehtävä vapaan yritystoiminnan pohjalta siten, että ne kannustavat hyvään metsien hoitoon.

Koska metsissä tehtävistä perusparannustoimenpiteistä koituu maamme talouselämälle huomattavasti suurempi hyöty kuin metsänomistajille - kanto-rahan osuus valmiin vientituotteen hinnasta on keskimäärin vain kymmenesosa - tulee valtiovallan osallistua näiden töiden kustannuksiin. Metsänparannuslain pääperiaatteet on siksi säilytettävä. Sen sijaan on yksinkertaistettava metsänparannuslain säännöksiä sekä tarkistettava rahoitusperusteita sekä -kohteita erityisesti Pohjois-Suomen osalta. Säännöksiä uusittaessa on huolehdittava, että suunnittelu- ja suoritusorganisaatiolle turvataan sekä rahoituksen että henkilöstön osalta tavoitteisiin nähden riittävät toimintaedellytykset. Siksi on välttämätöntä, että valtiovalta vahvistaa sekä valtion että yksityismailla 1970-luvulla suoritettavaa metsänparannustoimintaa varten MERA III-ohjelmaa vastaavalla tasolla olevan rahoitussuunnitelman. Valtion omilla mailla on puun tuotannon kohottamispyrkimykset turvattava pitämällä metsänhoito- ja perusparannustöiden sekä niitä koskevan koetoiminnan rahoitus riittävänä.

Metsänparannustoimenpiteet - päätehakkuuta lähentelevän puuston lannoitusta lukuunottamatta - tuottavat hakkuukypsää puustoa vasta vuosikymmenien kuluttua. Välillisesti ne kuitenkin lisäävät hakkuita muissa metsissä varsin pian. Virheinvestointien välttämiseksi on uutta metsäteollisuutta rakennettava vain puun tuotannon sallimissa puitteissa. Metsäteollisuuden investoinnit on lähivuosina suunnattava ensisijaisesti jalostusasteen kohottamiseen.

VI PUUN MARKKINOINNIN JA KORJUUN KEHITTÄMINEN

Raakapuukaupan olisi perustuttava eri puutavaralajit käsittäviin hintasuosituksiin, joissa otetaan huomioon sekä alueelliset että leimikkokohtaiset erot. Siten on mahdollista päästä suhteellisen vakaaseen hintatasoon sekä tasaiseen, ympärivuotiseen kauppatoimintaan.

Töitä koneellistamalla ja keskittämällä, korjuuolosuhteita parantamalla sekä puutavaralajien määrää supistamalla on pyrittävä alentamaan kustannuksia niin, että kantohinnan ja työpalkkojen osuutta voidaan nostaa.

Tehokas puun markkinointi ja korjuu vaatii hyvin suunniteltua keskitettyä toimintaa. Tähän on pyrittävä mm. tilojen välisellä yhteistoiminnalla, jota on kehitettävä metsänhoitoyhdistystoiminnan osana. Yhteistoimintaa varten on vahvistettava myyjän ja ostajan yhteisesti hyväksymät toimintaohjeet. Korjuuolosuhteiden parantamiseksi olisi metsänparannuslain säännöksiä muutettava siten, että myös kevytrakenteisten metsäautoteitten rakentaminen olisi mahdollista.

Pystymittaus ja puun laadun huomioon ottava kokorunkokauppa olisi asetettava puutavarakaupan perustaksi. Mittausmenetelmät on saatava mahdollisimman oikeudenmukaisiksi ja yksinkertaisiksi ja ne on saatettava riittävän hyvin metsänomistajien tietoon. Mittaustapoja on edelleen tutkittava ja kehitettävä.

Metsänomistajien edun mukaista on käyttää kaupanteossa, mittauksessa ja kaikissa puun korjuutehtävissä metsänhoitoyhdistyksen ammattiapua. Puun korjuussa on huolehdittava ettei kasvavalle puustolle tai ojitukselle aiheuteta vahinkoa.

Oman työvoiman ja koneiden työllistämiseksi on metsänomistajalla keskittämisestä huolimatta oltava mahdollisuus hankintakaupan tekoon tai korjuutyön suorittamiseen.

VII METSÄNTUTKIMUS

Metsätalouden jatkuva kehittäminen ja siihen tähtäävien tarkoituksenmukaisten metsäpoliittisten toimenpiteiden valinta edellyttävät entistä runsaampaa ja täsmällisempää tietoa metsätalouden toiminnoista ja niiden seurauksista. Tätä tietoa hankitaan järjestelmällisen tutkimus- ja kehittämistyön avulla.

Tähänastinen tutkimustoiminta on ollut tarpeisiin nähden riittämätöntä. Lähivuosina on uutta tietoa hankittava mm. metsien rakennekehityksestä, metsänomistajien asennoitumisesta, erilaisten puunkorjuumenetelmien teknillisistä ja taloudellisista edellytyksistä sekä metsänuudistamiseen liittyvistä lukuisista ongelmista metsäpuiden jalostus ja metsätuhot mukaanluettuna.

Tarvittavalle tutkimus- ja kehittämistyölle on luotava edellytykset. Periaatteena on oltava, että yhteiskunta vastaa kaikesta ns. perustutkimuksesta ja pääosasta soveltavaa tutkimusta. Kehittämistyöstä ensisijainen vastuu on sen sijaan säilytettävä yksityisillä yrityksillä. Valtiovallan tulee kuitenkin tukea taloudellisesti myös sellaista kehittämistyötä, jonka tuloksilla selvästi on laajempaa valtakunnallista merkitystä. Erityisesti on huolehdittava pienten yrittäjien, metsänomistajien ja metsäkoneurakoitsijoiden työmenetelmien ja kaluston kehittelystä.

Metsäntutkimuslaitoksen toimintaedellytyksiä on parannettava lisäämällä laitoksen tutkijavoimaa ja käyttövaroja. Laitoksen sijoituskysymys on ratkaistava siten, että laitoksessa tehtävän tutkimustyön taso ja jatkuvuus ei vaarannu.

Tutkimustoimintaa on tehostettava myös Helsingin Yliopistossa ja muissa alan tutkimusta suorittavissa laitoksissa. Samalla on lisättävä eri laitosten keskinäistä yhteistoimintaa.

Tutkijakapasiteetin lisäämisen ohella on tehostettava tutkijakoulutusta ja luotava edellytykset tutkijakapasiteetin joustavalle keskittämiselle kulloinkin ajankohtaisimpiin laajempiin ongelmiin. Yhteistyötytkimuksia on suosittava.

Tutkimustyön hallinnossa ja suunnittelussa on pyrittävä löytämään tasapaino toisaalta koordinoinnin ja toisaalta yksilöllisen, oma-aloitteisen ja toistavan tutkimusotteen välillä. Yhteiskunnan tukea ei saa rajoittaa yksinomaan keskitetysti johdettuun tutkimukseen.

Erityistä huomiota on kiinnitettävä tutkimustulosten nopeaan ja virheettömään välittämiseen tutkijoilta näitä tietoja käyttäville kenttämiehille ja metsänomistajille.

VIII METSÄOPETUS

Kehitysennusteisiin perustuen on metsätalouden koulutustoiminta pyrittävä mitoittamaan tarvetta vastaavaksi ja laadittava tarkoituksenmukaiset opetusohjelmat ja luotava opetustoiminnalle riittävät taloudelliset edellytykset.

Metsänhoitajien koulutuksessa on entistä enemmän painotettava johtamistaitoa, toiminnan suunnittelua ja taloudellisuutta, ympäristönsuojelua sekä tietojen käsittelyä koskevaa opetusta. Samalla on huolehdittava riittävän tutkijavoiman koulutuksesta. Eri aineyhdistelmien puitteissa tai jatko-opinnoin on voitava erikoistua metsätalouden eri sektoreille. Erityinen huomio on kiinnitettävä tehokkaan täydennyskoulutusjärjestelmän luomiseen. Metsäalan koulutus on yleensäkin saatava mahdollisimman nousujohteiseksi. Metsäopetuksen siirtyminen metsähallituksesta ammattikasvatushallituksen alaisuuteen ei saa vierottaa opetusta käytännön metsätaloudesta.

Metsäteknikoiden kolmivuotisella oppijaksolla on pääpaino pantava työnjohtoon, töiden suunnitteluun ja järjestelyyn sekä toiminnan taloudellisuuteen. Opetuksessa sekä erilaisissa harjoitustehtävissä on otettava huomioon yksityismetsien osuus sekä tilakoon asettamat vaatimukset niissä tehtävien töiden suunnittelulle ja toteutukselle. Opistotason koulutuksen saaneille on annettava mahdollisuus jatkaa opintoja korkeakoulussa.

Yksivuotisessa metsätyönjohtajakoulussa on pääpaino pantava töiden johtamiseen. Jatko-opintoihin on järjestettävä mahdollisuus, jotta voidaan kouluttaa erikoishenkilöstöä metsätalouden yhä monipuolistuviin tehtäviin.

Metsäkouluissa annetaan opetusta metsänomistajille, metsätyöntekijöille, metsäkoneiden kuljettajille ja metsäkoneurakoitsijoille. Koulutus on saatava nykyistä paremmin tavoittamaan metsänomistajat. Siksi on pyrittävä lyhyisiin erikoiskursseihin, joille he tilanhoidosta ennättävät irtautua. Niillä on pyrittävä antamaan metsänomistajille perustiedot nykyaikaisen metsätalouden harjoittamisessa painottaen erityisesti puun tuotantoon ja korjuuseen ja yrityksen hoitoon sekä erilaisiin yhteistoimintoihin liittyviä asioita.

Vakinaisten metsätyöntekijöiden koulutuksessa on pyrittävä antamaan työturvallisuutta painottaen monipuolinen ja riittävä ammattitaito.

Metsäkoneurakoitsijoille on työtaidon lisäksi annettava töiden suunnittelua, yrityksen johtoa ja toiminnan taloudellisuutta koskevaa opetusta.

Työnantajien järjestämää ammatti- ja jatkokoulutusta sekä ammatissa jo pitkään olleiden työntekijöiden täydennysopetusta palvelevaa kurssitoimintaa on edistettävä. Opetuksen koordinoimisen ja suunnittelun ohella on huolehdittava opettajakunnan riittävästä täydennys- ja jatkokoulutuksesta ja palkkauksesta.

IX METSÄTYÖVOIMA

Metsätöiden koneellistuessa ja maaseudun väestörakenteen muuttuessa on metsätyövoiman määrä pienentynyt voimakkaasti ja kehitys jatkunee saman suuntaisena. Jo nyt on odotettavissa paikoittain pulaa metsätyövoimasta. Valtiovallan, työnantajien ja työntekijöiden yhteistoimin olisi laadittava koko työvoimapolitiikkaan kytkeytyvä metsätyövoimapoliittinen ohjelma. Pääpaino olisi pantava vakituisen, koulutetun ja ympäri vuoden metsätöitä tekevän työvoiman luomiseen. Työhuippujen tasaaminen sekä jatkuvan työn tarjoaminen ja toisaalta riittävän työvoiman ylläpitäminen edellyttävät sekä alueittaista että työnantajien välistä yhteistoimintaa.

Maaseudun työllisyyden kehityksen turvaamiseksi erityisesti kehitysalueilla on siirtyminen vakituisen metsätyövoiman käyttöön tehtävä sitä mukaa kun toiset elinkeinot kykenevät luomaan maataloudesta vapautuvalle väestölle uusia työpaikkoja.

Jokaiselle metsänomistajalle on varattava tilaisuus suorittaa oman tilansa työt.

Metsätöiden koneellistuminen lisää koulutetun erikoistyövoiman ja koneurakoitsijoiden tarvetta. Toiminnan vakiinnuttamiseksi on selvitettävä urakoitsijoiden tarve sekä töiden oikeudenmukaiset hinnoitteluperusteet. Kalliiden erikoiskoneiden tehokas hyväksikäyttö edellyttää huolella suunniteltuja työmaita, ammattitaitoisia työntekijöitä sekä metsänomistajien, urakoitsijoiden ja urakanantajien yhteistyötä.

Metsätyöntekijöiden palkkausperusteet on sovittava työnantaja- ja työntekijäpuolen välisissä työehtosopimusneuvotteluissa, joissa on pyrittävä ottamaan muuttuvien työolosuhteiden vaikutukset mahdollisimman tarkoin huomioon.

Koneurakoitsijoiden osalta on pyrittävä vastaavaan menettelyyn. Yhteistoiminnan kannalta on toivottavaa, että sekä työnantajat että työntekijät järjestäytyvät nykyistä paremmin.

Erityistä huomiota on kiinnitettävä metsätyöntekijöiden työturvallisuuteen ja terveyshuoltoon, työvälineitten kehitykseen sekä vakinaisten korkeatasoisten asuntojen järjestämiseen. Metsätyön rasittavuuden ja kuluttavuuden takia on metsätyöntekijöiden eläkeikää alennettava.

X METSIEN MONINAISKÄYTTÖ

Metsällä on monenlaista käyttöä ihmisten tarpeitten tyydyttäjänä. Sen on tuotettava mahdollisimman paljon puuta, mutta sen lisäksi metsän toivotaan olevan maisemallisesti kaunis ja vaihteleva, eläimistöltään rikas ja kasvistoltaan monipuolinen. Sieltä on tavattava riistaa, löydettävä marjoja ja sieniä ja sieltä on saatava ruumiillista kuntoa, henkistä tyydytystä ja virkistystä. Elintason noustessa, vapaa-ajan lisääntyessä ja yhteiskuntarakenteen muuttuessa metsien moninaiskäytön merkitys korostuu.

Käyttötarkoituksensa puolesta metsät voidaan jakaa luonnonsuojelualueisiin, maisema- ja puistometsiin, retkeily- ja ulkoilumetsiin sekä varsinaisiin talousmetsiin. Luonnonsuojelualueet ovat yleensä varsinaisen puuntuotannon ulkopuolella olevia alueita. Maisema- ja puistometsiä hoidetaan ensisijaisesti maisemallisten näkökohtien mukaan ja ne sijaitsevat useimmiten asutuksen tuntumassa tai kulkuväylien varsilla. Retkeily- ja ulkoilumetsät ovat yleensä kuntien tai valtion ulkoilutarkoituksia varten hankkimia tai varaamia metsiä. Varsinaisissa talousmetsissä on puun tuotanto etusijalla, mutta ne soveltuvat hyvin tavallisten ulkoilumuotojen ja metsästyksen harjoittamiseen.

Metsien moninaiskäytön järjestely liittyy osana maankäyttöpolitiikkaan. Sen suunnitteluun on kiinnitettävä riittävää huomiota seutukaavoituksessa. Samalla on saatava tehokkaasti käyntiin metsätalouden aluesuunnittelu. Tätä tehtäväkenttää hoitavaa metsätalouden hallinto-organisaatiota on siksi vahvennettava ja turvattava sille toimintaedellytykset. Luonnonsuojelualueet sekä ulkoilu- ja retkeilymetsät olisi varattava ensisijaisesti valtion ja kuntien mailta. Ellei sellaisia löydy niiltä tarpeeksi, on yhteiskunnan pyrittävä hankkimaan ne vapaaehtoisilla kaupoilla. Jos yksityisomistuksessa oleva alue rauhoitetaan luonnonsuojelualueeksi tai sitä käytetään muuhun yhteiseen tarkoitukseen, on omistajan saatava hänelle koituvista menetyksistä täysi korvaus. Maisemanhoidon kannalta tärkeitten kohteitten kuten järvien rantojen ja näköalapaikkojen erityisvaatimukset tulisi ottaa huomioon metsänhoitotoimenpiteitä suunniteltaessa. Erityisesti paljaaksihakkuitten yhteydessä olisi huomioitava luonnonsuojelulliset näkökohdat ja metsien moninaiskäytön vaatimukset.

Lainsäädännössä olisi nykyistä täsmällisemmin määriteltävä maan omistajien ja toisaalta alueen käyttäjien oikeudet ja velvollisuudet silmälläpitäen metsien moninaiskäyttöä.