Pienviljelijäin taloudellinen asema.

Kun Kansallisen Kokoomuspuolueen ohjelman perusta joulukuussa v. 1918 laskettiin, hyväksyttiin useita päätöslauselmia, jotka tähtäsivät myös pienviljelijäin niin hyvin henkisen tason kuin taloudellisen aseman vakaannuttamiseen. Pienviljelysasia tuli joko välillisesti tai välittömästi esille lähimmän sisäpoliittisen ja vastaisen yhteiskuntaa vahvistavan toimintaohjelman käsittelyssä. Kokoomuspuolue on sittemmin aina ollut täysin selvillä tämän kysymyksen tärkeydestä, arvostelipa se sitä pienviljelijäin itsensä tai valtakunnan yhteisen, sen kokonaisuuden edun kannalta.

Määrätietoisesti on ohjelman tätäkin osaa toteutettu ja olevien olojen mukaisesti kehitetty. Milloin tahansa kysymys on puolueen jäsenten keskuudessa ollut neuvottelun alaisena, aina se on saavuttanut jakamatonta kannatusta. Ja niin täytyy edelleenkin olla, sillä pienviljelysasiaa ei ratkaista vuoden eikä vuosikymmenen aikana. Puolueen vastaisessakin työskentelyssä se tulee muodostumaan yhdeksi ensiluokkaisen tärkeäksi osaksi. Tähän velvoittavat monet tosiasiat.

Kysymys on laajakantoinen.

Yksistään sellaisia pientiloja, joiden kokonaispinta-ala on alle 20 ha:n on sangen paljon. Vuoden 1927 lopussa niiden lukumäärän lasketaan maanmittaushallituksessa tehdyn tilaston mukaan olleen 230,178, mikä on noin 58 % Suomen tilojen kokonaismäärästä. Kun tähän vielä lisätään hieman suuremmat tilat, vaikkapa vain ne, joiden pellon ala ei ylitä 15 ha:ia, ja kun sen ohella tiedetään, että uusia pientiloja vuosittain syntyy tuhatmäärin, on helppo nähdä, mikä merkitys pienviljelysasialla yhteiskuntaelämässämme jo tämänkin perusteella on.

Valtiovallan erikoinen huolenpito pienviljelijöistä on välttämätön varsinkin siihen saakka, kunnes heidän taloutensa on vakaantunut. Sitä mukaa kuin he pääsevät omille jaloilleen ja kehittyvät omavaraisiksi, he eivät enää siinä määrin tätä vaalimista kaipaa. Heihin on sittemmin kohdistettava pääasiallisesti sama huomio kuin maanviljelysväestöön yleensä,, mikä sekään ei voi olla vähäinen. Valtiovallan tuki on silloin muodostuva ensi sijassa välilliseksi, eikä, niinkuin pienviljelijäin ollessa kehittymättömällä asteella, jolloin sen täytyy olla sekä välillistä että välitöntä.

Tähänastisten toimenpiteiden antama yleiskuva.

Asiain nykyistä tilaa katsellessa on mielihyvin todettava, että pienviljelijäin taloudellinen asema osoittaa ripeätä nousua. Tämä on omansa rohkaisemaan mieliä ja se antaa luottamusta siihen, että yhteiskunnan tarkoitukseen luovuttamat varat ovat, suurin piirtein katsoen, kantaneet hyviä tuloksia. Niinpä torpparivapautus, tämä usein isoon reduktsioniin verrattu valtioteko, on ollut omansa luomaan uusia edellytyksiä voimaperäiselle kehitykselle pienviljelijäin keskuudessa. Yhteis- ja osuustoimintaliike moninaisine muotoineen on entisten vuokramiesten piireissä saavuttanut yhä kasvavaa jalansijaa ja hedelmöittävästi vaikuttanut heidän henkiseen ja aineelliseen kehitykseensä. Mutta on vielä suuri määrä sellaisiakin pienviljelijöitä, jotka edelleen viettävät kituvaa elämää, joiden viljelysten tuotto on alhainen, rakennusten kunto kehno, toimeentulo äärimmäisen ahdas ja mieli turtunut, vieläpä katkera ja nykyistä yhteiskuntajärjestelmää kohtaan vihamielinen.

Edessä on siis tavallaan kaksi ryhmää. Epäilemättä nämä molemmatkin kaipaavat yleistä huomiota. Niitä pienviljelijöitä, jotka ovat osoittaneet tarmoa ja taitoa ja siten voittaneet alkuvaikeutensa, on vielä tuettava. Ne taas, jotka kehityksessä ovat jääneet pysähdyksiin, on saatava ymmärtämään, ettei yhteiskunta heitä paina alas, vaan, mikäli he itse pyrkivät nousemaan, heitäkin yhteiskunta tahtoo auttaa.

Kun sitten ryhdytään tarkastelemaan, mitkä nykyhetken tärkeimmät tehtävät pienviljelijäin taloudellisen aseman parantamisessa ovat ja mitä suuntaviivoja vastaista työtä varten on laadittava, nähdään, että toiminta on erittäin monipuolinen.

Neuvontatyö pienviljelijäin hyväksi.

Pysyäkseen kehityksen tasolla täytyy pienviljelijäin mukautua niihin menetelmiin, mitkä ovat välttämättömät kannattavan maatalousliikkeen harjoittamisessa. Tämä edellyttää laajaa ja monipuolista neuvontatyötä kaikilla maatalouden ja sen sivuelinkeinojen aloilla. Mitä enemmän pienviljelijöille hankitaan lainoja, sitä tarkempaa neuvonta on. Erityisesti on tässäkin yhteydessä mainittava pätevä ja tehokas opastus rakennustoiminnan alalla, sillä jos rakennusyritys suoritetaan umpimähkäisesti ja ilman pitemmälle ulottuvaa suunnitelmaa, joutuu yrittäjä tavallisesti tarkoitukseen kiinnittämään tarpeettoman paljon varoja. Rakennuksissa tehdyt virheet ovat vain vaivoin ja suurin kustannuksin korjattavissa. Sama on asianlaita yleensä kaikkiin perusparannusluontoisiin uudistuksiin nähden.

Metsäkysymys koko laajuudessaan ja siihen läheisesti liittyvä laidunasia ovat nekin entistään huomattavammin siirtyneet päiväjärjestykseen. Sen on aiheuttanut toiselta puolen puutavaran hinnan nousu, toiselta puolen metsävarojen väheneminen, mikä johtuu, paitsi liiallisesta metsänmyynnistä, lisääntyvästä rakennustarpeiden otosta ja uusien viljelysten raivaamisesta metsää kasvavilla mailla. Neuvontatyö metsätalouden alalla on siitä syystä erinomaisen tärkeä, eikä se ole sitä vain pienviljelijäin itsensä tähden, vaan kansantalouden kannalta yleensä.

Niin ilahduttavassa määrässä kuin osuustoiminta onkin pienviljelijäin keskuuteen levinnyt, ei se vielä ole voittanut läheskään sitä laajuutta, mikä tekisi mahdolliseksi parempien tulosten aikaansaamisen. Paljon on paikkakuntia, joihin ei ole perustettu osuuskassaa, lukuisat ovat ne pienviljelijät, jotka eivät vie maitoaan osuusmeijereihin, karjanjalostustyö sonninpitoyhdistyksineen on vasta alulla, tarkastus-yhdistykset odottavat yhä uusia pienviljelijöitä keskuuteensa, kone-osuuskuntien leviämisellä on edelleenkin suuret mahdollisuudet, yhteistoiminta metsätalouden alalla tekee tuloaan, j. n. e. pitkin linjaa. Ja kuitenkin on yhteenliittyminen se vipusin, jolla pienviljelijäin taloudellinen asema, eikä vain taloudellinen, vaan myös ja nimenomaan henkinen taso nostetaan. Tarmokasta valistustyötä on tälläkin alalla jatkuvasti harjoitettava, ja valtiovallan on sitä voimakkaasti tuettava. Tähän uhratut varat kantavat runsaan hedelmän.

Neuvontatyö pienviljelijäin luona itse paikalla ja valistustoiminta osuustoiminnan hyväksi eivät kuitenkaan riitä. Pienviljelijät, varsinkaan sen nuoriso, eivät saa jäädä osattomiksi järjestelmällisestä ammattiopetuksesta ja yleisestä kansalaiskasvatuksesta. Tämä merkitsee sitä, että meillä täytyy olla riittävästi maataloudellisia oppilaitoksia ja ammatillisia kursseja, joilla opetus, tietopuolinen ja käytännöllinen, soveltuu myös pienviljelijöille. Vähävaraista väestöä varten on sitäpaitsi varattava tarpeellinen määrä apurahoja kouluihin ja kursseille pääsyä varten. Yleinen kansalaiskasvatus taas edellyttää, että yhä lukuisammat pienviljelijäin pojat ja tyttäret saavat tilaisuuden käydä kansanopiston.

Lainat pienviljelijöitä varten.

Huomattava osa pienviljelijäin aseman kohottamista tarkoittavista toimenpiteistä edellyttää edullisten lainojen hankkimista heidän käytettäväkseen. Näitä he tarvitsevat aikaisempien velkojen vakauttamiseen, rakennusolojen parantamiseen, uudisraivauksiin, perusparannuksiin ja liikeluottoa varten. Uudistilallisten ja lisämaan hankkijain taas, elleivät he saa maata valtion maista, täytyy saada erityistä luottoa ostamansa maan kauppahinnan rahoittamiseen. Lainojen jakaminen vaatii suurta harkintaa, joten niiden laitosten, joiden käsiin tehtävä uskotaan, on työ suoritettava erinomaisella huolella. Tästä saattaa ratkaisevasti seurata, tuleeko hinausliike tuottamaan pysyväistä hyötyä vai muodostuuko se vain tilapäiseksi avuksi. Mitä suuremmat nämä takeet ovat, sitä runsaammin valtiovalta myös voi tarkoitukseen varoja osoittaa.

Tiedetään, että pienviljelijäinkin harjoittama maatalousliike on kehittynyt monipuoliseksi, ja kehitys kulkee yhä eteenpäin samaan suuntaan. Lukemattomat ovat tilan parantamiseen tarvittavien lainojen kohteet. Siihen edellä jo viitattiin. Lähtemättä niiden kaikkien merkitystä yksityiskohtaisesti luettelemaan on kuitenkin pari toiminnan alaa erikseen mainittava.

Rakennuspääoma vaatii melkoisen osan varsinaisesta maatalous-pääomasta. Maataloushallituksen kirjanpitotiloilla laskettiin sen tilivuonna 1925-26 pientiloilla nousseen 50,8 %:iin, siis runsaasti puoleen eri pääomalajien yhteenlasketusta määrästä. Asuntotiloilla, sellaisilla viljelmillä, joilla maatalouden harjoittaminen ei ole sen haltijan pääasiallisin ammatti, ottaa rakennuspääoma vielä suuremmankin osan. Kun muistetaan, että pientiloja on niinkin paljon kuin alussa jo mainittiin, voi todeta, miten tärkeä taloudellinen kysymys rakennusasia on.

Mutta se on myös ensiluokkaisen tärkeä sosialinen kysymys. Pientilojen rakennukset, asuinsuojista lähtien, ovat vielä, yleisesti katsoen, sangen huonot. Asumatiheys on niin suuri, että yksistään terveydelliset olot ovat uhatut; tarttuvien tautien, sellaisten kuin keuhkotaudin, vastustaminen kohtaa voittamattomia esteitä.

Muuan saksalainen, aikakautensa suurimpia valtiomiehiä, sanoi, että kun Preussin valta laskettiin, oli kaikki hyvät voimat vapautettava raskaista ikeistä. Hän sanoi, että oma koti omalla maalla on isänmaallisen kansalaistoiminnan välttämätön edellytys. Meillä sanotaan, että koti on yhteiskunnan sydän. Jotta näin voisi olla, on myös välttämätöntä, että pienviljelijäinkin kodit saadaan entisestään valoisammiksi ja ilmavammiksi. Uudistukset rakennusoloissa eivät kuitenkaan saata pysähtyä yksistään asuinsuojiin, vaan ne on ulotettava käsittämään rakenuksia pitkin linjaa. Hyvät ja tarkoituksenmukaiset eläinsuojat samoin kuin muut talousrakennukset voivat oleellisesti vaikuttaa talouden kannattavaisuuteen. Näiden aiheuttama hyöty on milloin suoranainen, milloin taas välillinen.

Tuhannet ja taas tuhannet pientilat ovat niin pieniä, ettei niillä ole edellytyksiä kehittyäkseen omavaraisiksi senkään jälkeen kuin ne on saatettu hyvään kuntoon. Mutta samalla ne ovat sellaisia, etteivät ne vastaa varsinaisia asuntotiloja, joiden tarkoituksena ei olekaan haltija-perheelleen antaa riittävää toimeentuloa. Tällaisten tilojen laajentaminen varsinaisiksi viljelystiloiksi on tehokkaimpia toimenpiteitä pienviljelijäin aseman vakaannuttamisessa. Lisämaan hankkiminen muodostaa yhden asutustehtäviemme keskeisimmistä aloista. Usein se on vieläkin tärkeämpi kuin uusien viljelys- ja asuntotilojen perustaminen.

Varojen jakaminen tarkoitukseen.

Niin kuin edellä mainittu yleispiirteinen katsaus on osoittanut ja esille tuodut esimerkit ovat todistaneet, vaatii pienviljelijäin aseman vakaannuttaminen huomattavia varoja.

Uusien tilojen perustamiseen ja lisämaan hankkimiseen liian pienten tilojen laajentamista varten, siis varsinaiseen asutustoimintaan käytettävät varat jaetaan nykyään asutusrahastosta. Näiden varojen käyttöä koskevat säännökset on saatava nykyisestään joustavammiksi. Samaa tietä käytetään uusien tilojen ensirakennusten ja ensiviljelysten aikaansaamisessa. Asutusrahastosta on viime vuosina myönnetty huomattava määrä rakennuslainoja itsenäistyneiden vuokra-alueiden omistajille, jotka jälkeen I päivän tammikuuta 1918 ovat ostaneet tai lunastaneet vuokra-alueensa. Tämäkin lainaustoiminnan ala edistää tehokkaasti yhden huomattavan pienviljelijäryhmän taloudellista asemaa ja sosialisia oloja, joten sitä on jatkettava.

Mutta pääkysymys tässä yhteydessä koskee pienviljelystä yleensä. Lainojen välittäminen heille on keskitettävä ensi sijassa maanviljelijäin omiin luottolaitoksiin, osuuskassoihin. Osuuskassajärjestö on jo niin laajalle levinnyt ja sen toiminta on kehittynyt niin monipuoliseksi, että se tehokkaimmin voi hoitaa pienviljelijäin luoton jakamisen.

Neuvontatyön suorittamiseen, tapahtuipa se pienviljelijäin luona tai erikoiskurssien muodossa, tarvittavat varat on uskottava niiden ammattijärjestöjen käsiin, joiden ohjelma sisältää pienviljelijäin opastamisen. Näiltä järjestöiltä on kuitenkin vaadittava, että varat todella tähän tarkoitukseen käytetään ja ettei niiden turvin harjoiteta poliittista agitatiota. Kouluissa ja opistoissa annettava ammattiopetus samoin kuin yleinen valistustoiminta ja kansalaiskasvatus kuuluvat valtion ylläpitämien laitosten tehtäviin.

Varojen tarkoituksenmukainen käyttäminen pienviljelijäin hyväksi lisää, niinkuin sanottu, heidän omavaraisuuttaan. Maataloustuotannon lisääntyminen tällä tavalla tietää huomattavaa kansantaloudellistakin edistystä, mikä lujittaa valtakunnan taloudellista riippumattomuutta. Mutta suuriarvoinen merkitys on myös asian sosialisella puolella, mihin myös on viitattu. N. s. sosialiset menot ovat meillä varsin suuret. Ja ne näyttävät edelleenkin kasvavan. Siihen viittaavat m. m. monet toimenpiteet, jotka tarkoittavat sosialisten vakuutusten ulottamista yhä uusille aloille. Tästä aiheutuvan kuorman kantaminen käy yhteiskunnalle sitä helpommaksi mitä paremmaksi pienviljelijäin asema saadaan. Heille myönnettävät lainat ovat tosiasiallisesti vain varojen sijoittamista tuottavaan yritykseen ja heidän hyväkseen uhratut neuvonta- ja opastus-kustannukset tulevat välillisesti takaisin. Valtiovallan asia on huolehtia riittävien varojen osoittamisesta tätä varten.

Pienviljelyskysymys ei ole puoluekysymys.

Usein näkee kirjoitettavan ja kuulee sanottavan, että pienviljelyskysymys on muodostunut puolueasiaksi. Tämä valitettavasti pitää osittain paikkansa. Varsinkin valtiollisten vaalien edellä ottavat toiset puolueet sen ohjelmaansa myös siitä syystä, että ne näin saisivat itselleen enemmän ääniä. Ne kilvan lupaavat yhä uusia ja uusia parannuksia sivuuttamalla kokonaan käytännölliset mahdollisuudet niiden perille viemiseen. Erittäinkin luokkapuolueet koettavat todistaa, että ne yksinään ovat saaneet aikaan kaiken sen, mikä pienviljelijäin hyväksi on tehty. Vieläpä ne väittävät maltillisempien puolueiden suorastaan vaikeuttavan uudistusten toteuttamista. Syytökset kohdistuvat lähinnä Kansalliseen Kokoomuspuolueeseen.

Kansallinen Kokoomuspuolue käsittää aseman toisin. Pienviljelijä-kysymykseen ei ole käytävä yksistään ja ainoastaan pienviljelijäin itsensä tähden, vaan sitä vaatii kokonaisuuden etu. Sentähden sitä on ajettava kokonaisuuden edun mukaisesti ja siinä laajuudessa, minkä maan taloudellinen tila ja saatavina olevat työvoimat sallivat. Sentähden myös on luvattava vain se, mikä voidaan täyttää. Edesvastuuntuntoinen valtiollinen puolue ei ole oikeutettu houkuttelemaan valitsijoita pelkillä kauniilla sanoilla, vaan sen täytyy lupauksistaan vastata. Tällaisena ajankohtana kuin nyt, on tämä selvästi tuotava julki.

Pienviljelyskysymys on niin tärkeä ja vakava, ettei se saisi muodostua puolueiden temmellyskentäksi. Sitä on ajettava rauhallisesti mutta määrätietoisesti. Ja sitä on ajettava entisestään tehokkaammin. Kaikki kansalaiset, maalaiset ja kaupunkilaiset, tuottajat ja kuluttajat on saatava ottamaan asia isänmaan yhteisen edun kannalta. Kansallinen Kokoomuspuolue lukee aatteidensa kannattajiin valtavan määrän kaikista näin ajattelevista kansalaisryhmistä. Siinä sen voima pienviljelysasian hyväksi työskentelemään onkin.

Pienviljelijäin taloudellisen aseman lujin pohja on lopullisesti kuitenkin heissä itsessään. Eivät pätevimmätkään neuvot ja opastukset, tehokkainkaan taloudellinen tuki sinänsä kysymystä ratkaise. Oma apu vasta näiden turvin takaa menestymisen. Mutta ei vielä tämäkään riitä. Tarvitaan kansallista mieltä. Jos suuri osa pienviljelijöistä edelleen kulkee luokkapuolueiden ja varsinkin maalle vihamielisten ainesten - kommunistien - johdossa ja kuunnellen vieraiden pettäviä houkutuksia, sortuu se perustus, minkä hyväksi yhteiskunta työtä tekee. Sen mukana vajoaa pienviljelijäväestön taso nykyisestään vain alemmaksi. Pienviljelijät ovat osa kokonaisuudesta ja heidän on. vihdoin oivallettava, että isänmaa on kokonainen ja että se on yhteinen.