Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.uta.fi/pohtiva/ohjelmalistat/KOK/71

Kansallinen Kokoomus

Kokoomuksen puolustuspoliittinen ohjelma


  • Puolue: Kansallinen Kokoomus
  • Otsikko: Kokoomuksen puolustuspoliittinen ohjelma
  • Vuosi: 1969
  • Ohjelmatyyppi: erityisohjelma

KOKOOMUKSEN PUOLUSTUSPOLIITTINEN OHJELMA

Sisällys

I KANSAINVÄLINEN TILANNE JA SUOMI

II POHJOLAN TURVALLISUUS

III SUOMEN TURVALLISUUS- JA PUOLUSTUSPOLITIIKAN PÄÄMÄÄRÄT

IV SUOMEN KANSAINVÄLISPOLIITTINEN ASEMA

V SUOMEN SOLMIMAT VALTIOSOPIMUKSET

VI SUOMEN OSALLISTUMINEN YK:n RAUHANTURVAAMISTOIMINTAAN

VII TOTAALINEN MAANPUOLUSTUS
1. Sotilaallinen puolustus
2. Puolustuslaitos
3. Henkinen maanpuolustus
4. Puolustushallinto ja -lainsäädäntö
5. Väestönsuojelu

VIII PUOLUSTUSVOIMIEN KEHITTÄMINEN

KOKOOMUKSEN PUOLUSTUSPOLIITTINEN OHJELMA

Kokoomuksen hallituspoliittinen valiokunta asetti keväällä 1969 työryhmän valmistamaan ehdotuksen kokoomuksen puolustuspoliittiseksi ohjelmaksi. Työryhmän tehtäväksi asetettiin laatia rakentaviin ehdotuksiin perustuva esitys puolustuspolitiikkamme ajanmukaistamiseksi ja tehostamiseksi niissä puitteissa kuin hallitusmuotomme ja voimassa olevat valtiosopimuksemme edellyttävät.

Hallituspoliittinen valiokunta käsitteli ehdotuksen 15.10.1969 pitämässään kokouksessa ja hyväksyi sen julkaistavaksi.

I KANSAINVÄLINEN TILANNE JA SUOMI

Jokainen ihminen kaipaa turvallisuutta toimeentulonsa, henkisen vapautensa ja henkilökohtaisen koskemattomuutensa suhteen. Parhaiten tällainen turvallisuus voidaan saavuttaa demokraattisessa, vapaassa ja lainalaisessa yhteiskunnassa.

Yksilön turvallisuus voidaan taata parhaiten rauhan oloissa, joissa koko yhteiskunta on turvannut elämänsä muihin yhteiskuntiin nähden. Valitettavasti tänä päivänä kuten näköpiirissä olevassa tulevaisuudessakaan ei ole olemassa riittäviä takeita siitä, että rauhantila voidaan säilyttää maailmassa. Maailman johtavien suurvaltojen välillä esiintyy ristiriitoja, eräät Euroopan turvallisuuden kannalta keskeisimmät ongelmat odottavat ratkaisuaan ja kehittyneiden ja kehitysmaiden välinen juopa tiedostetaan yhä selvempänä.

Maailman valtiot ovat pyrkineet rakentamaan erilaisia turvallisuusjärjestelmiä, joiden päämääränä on sekä koko ihmiskunnan turvallisuuden että yksityisten valtioiden koskemattomuuden varmistaminen. Yhdistyneet Kansakunnat muodostavat erään tällaisen turvallisuusjärjestelmän, joka kuitenkaan ei valitettavasti ole kaikissa tapauksissa kyennyt estämään sotien syttymistä tai niiden pitkittymistä. YK:n merkitys on tästä huolimatta erityisesti pienten valtioiden turvallisuuden kannalta muodostunut yhä painavammaksi. Suomen etujen mukaista on tukea kaikin tavoin valtioiden välisten konfliktien ennalta ehkäisemiseen ja syntyneiden konfliktien rajoittamiseen ja lopettamiseen tähtäävää Yhdistyneiden Kansakuntien työtä.

Monet maailman valtioista ovat jäseninä sotilasliittoutumissa, joiden tarkoituksena on liittoutumien jäsenmaiden turvallisuuden varmistaminen. Vaikka erityisesti sotilasliittoihin kuuluvat pienet maat voivat liittosuhteellaan saavuttaa näennäistä turvallisuutta, sotilasliittoutumien välinen vastakohtaisuus on omiaan vaarantamaan maailman rauhantilan säilymistä ja näiden turvallisuutta.

Suomi on pyrkinyt ulkopolitiikassaan noudattamaan liittoutumista erillään pysyttelevää puolueettomuuspolitiikkaa, joka tähtää ystävällisten suhteiden ylläpitämiseen maailman kaikkien ja erityisesti maamme turvallisuuden kannalta tärkeiden naapurivaltioiden kanssa.

Puolueettomuuspolitiikka on nähtävä ulkopolitiikan välineenä, jonka avulla maamme pyritään pitämään kansainvälisten ristiriitojen ulkopuolella. Puolueettomuuspyrkimyksistämme huolimatta saattaa syntyä tilanteita, joissa maahamme kohdistuu joko suoranainen tai välillinen aseellisen hyökkäyksen uhka, jonka torjumiseen ulkopoliittiset keinot eivät riitä. Tällaisen uhan torjumiseen tarvitaan ulkopolitiikan tueksi ja rinnalle tarkoituksenmukaisesti varustetut ja riittävästi koulutetut puolustusvoimat.

Suomen puolustusvoimien tehtävänä on maamme valtiollisen riippumattomuuden ja alueellisen koskemattomuuden sekä laillisen yhteiskuntajärjestyksen turvaaminen. Puolustusvoimien suorituskyky on mitoitettava siten, että ne kykenevät täyttämään niille asetetut tehtävät.

Maamme puolustuskykyä on kehitettävä niin, että se on tasasuhtainen muiden turvallisuuspolitiikan keinojen ja maamme solmimien kansainvälisten sopimusten kanssa. Tältä pohjalta puolustusvoimien suoritusvalmiuden tulee rakentua yksinomaan ns. tavanomaiseen aseistukseen eikä esim. ydinaseiden iskuvoimaan. Puolustusvoimien suorituskyvyn mitoituksessa on tämän lisäksi otettava huomioon ne muiden maiden ja erityisesti Pohjois-Euroopan alueella suoritetut ja suoritettavat järjestelyt, jotka joko suoranaisesti tai välillisesti vaikuttavat maamme turvallisuuspoliittiseen asemaan.

II POHJOLAN TURVALLISUUS

Pohjolan turvallisuuden perustekijä on Pohjoismaiden keskinäisen rauhantilan säilyttäminen ja maiden välisen laajamuotoisen yhteistyön lisääminen ja kehittäminen. Ne monet siteet, jotka tällä hetkellä erilaisten kulttuuritoimintojen ja jopa lainsäädännönkin alalla liittävät Pohjoismaita toisiinsa, muodostavat Pohjoismaista kokonaisuuden, jossa keskinäisen konfliktin uhkaa ei ole olemassa.

Toisaalta Pohjolan turvallisuuteen vaikuttavat myös ulkopuoliset tekijät, erityisesti sen maantieteellinen asema ja siitä johtuvat suurvaltojen sotilaalliset intressit eri Pohjoismaita kohtaan. Aseellisen kriisin uhatessa Pohjolaa tai jotain sen osaa samoin kuin yleiseurooppalaisen sodan uhan sattuessa joutuvat Pohjoismaat tekemiensä erilaisten sopimusten ja liittoutumien johdosta todennäköisesti arvioimaan tilanteen toisistaan poikkeavalla tavalla.

Pohjolan turvallisuuden kannalta on pidettävä tarkoituksenmukaisena alueen pitämistä mahdollisimman neutraalina Euroopan voimapoliittisessa kentässä. Tämän tavoitteen mukaista on säilyttää Pohjola ydinaseettomana ja muilta joukkotuhoaseilta vapaana alueena.

III SUOMEN TURVALLISUUS- JA PUOLUSTUSPOLITIIKAN PÄÄMÄÄRÄT

Suomen tulee ylläpitää valtiollista riippumattomuuttaan kaikin tarvittavin keinoin. Maan sisäisen kehityksen on oltava itsenäistä ja ulkopolitiikan hoidon tulee tapahtua ystävällisissä suhteissa muiden maiden kanssa. Turvallisuuspolitiikan osana on puolustuspolitiikkaa jatkuvasti kehitettävä siten, että maan valmius itsenäisyyden puolustamiseen ja kansanvaltaisen yhteiskuntajärjestyksen turvaamiseen säilyy kaikissa olosuhteissa. Tämä edellyttää sellaisten puolustusvoimien ylläpitämistä, jotka nojaavat koko kansan maanpuolustustahtoon ja kaikkien kansalaisten tasapuolisesti jakautuviin velvollisuuksiin ja oikeuksiin. Puolustusvoimien tulee sekä koulutukseltaan että kalustoltaan olla mahdollisimman toimintakykyiset niissä puitteissa, jotka maan itsemääräämisoikeuden ja kansanvaltaisen järjestelmän turvaaminen ja kansainväliset sopimukset edellyttävät ja sallivat.

IV SUOMEN KANSAINVÄLISPOLIITTINEN ASEMA

Suomen puolueeton asema Euroopan pohjoisena rajamaana suurten sotilasliittoutumien NATO:n ja Varsovan Liiton ulkopuolella ja toisaalta sen kulttuurin ja poliittisen järjestelmän perinnäinen yhteenkuuluvuus läntisten demokratioiden kanssa määräävät maan turvallisuuspoliittisen linjan ja sen mukaiset toimenpiteet.

Sotilaallisista liittoutumista irtipysyttäytyminen on johdonmukainen maamme turvallisuuspolitiikan edellyttämä linja samoin kuin puolueettomuus suurvaltojen eturistiriitakysymyksissä. Ulkopolitiikan tulee lujittaa maan puolueettomuutta ja ystävällisiä suhteita kaikkiin valtioihin, etenkin naapurimaihin.

Puolustuspolitiikan päämääränä on Suomessa oltava tarvittavan valmiuden ylläpitäminen ulkopoliittisen linjan varmistamiseksi ja sisäisen kehityksen turvaamiseksi niin, että kansallista ja valtiollista asemaamme tukeva puolueettomuus on ehdottoman riippumatonta ja nojaa kansanvaltaisen järjestelmämme säilymiseen ja kehittymiseen.

Vain määrätietoinen ja kaikkiin ulkovaltoihin tasapuolisesti suhtautuva turvallisuuspolitiikkamme voi taata maallemme mahdollisuuden säilyä puolueettomana kansainvälisen kriisinuhan alaisissa olosuhteissa.

V SUOMEN SOLMIMAT VALTIOSOPIMUKSET

Suomen turvallisuuspolitiikan perussuuntaviivat ja toimenpiteet määräytyvät paitsi maamme maantieteellisen aseman mukaan myös käytännössä omaksutun puolueettomuuspolitiikan asettamien velvoitteiden pohjalta solmimiemme valtiosopimusten määrittämissä rajoissa. Suomen ratifioimat kansainväliset sopimukset ovat luonteeltaan sekä oikeuttavia että toisaalta rajoittavia. Suomen vastaisuudessakin solmimat kansainväliset sopimukset on mukautettava maamme puolueetonta linjaa tukeviksi.

YK:n peruskirja samoin kuin Neuvostoliiton kanssa solmittu YYA-sopimus osaltaan oikeuttavat ja jopa velvoittavat Suomen turvaamaan riippumattomuutensa ja puolustautumaan kaikkia ulkopuolisia hyökkäyksiä vastaan. Toisaalta YYA-sopimus sekä Pariisin rauhansopimus määrittävät ja rajaavat ne keinot ja puitteet, joiden mukaan maanpuolustustoiminta tulee mitoittaa.

Lisäksi tietyt erillissopimukset kuten Ahvenanmaan demilitarisointia, ydinkokeiden kieltämistä, ydinaseiden leviämisen ehkäisemistä ja puolueettomuutta koskevat sopimukset täsmentävät niitä yksityiskohtia, joihin Suomi on turvallisuuspolitiikkansa toteuttamisessa sitoutunut.

Kaikkien Suomea koskevien sopimusten noudattamiseksi on meidän ylläpidettävä kalustoltaan, koulutukseltaan ja miesvahvuudeltaan toimintakykyisiä puolustusvoimia, joiden tehtävänä on yhdessä ulkopoliittisten toimenpiteiden kanssa tinkimättä olla kaikissa olosuhteissa valmiina takaamaan maan riippumattomuuden ja puolueettomuuden.

VI SUOMEN OSALLISTUMINEN YK:n RAUHANTURVAAMISTOIMINTAAN

Suomen osallistuminen YK:n rauhanturvaamistoimintaan on perustunut vapaaehtoisesti koottavien joukko-osastojen asettamiseen YK:n käyttöön sotilaallisessa kriisitilanteessa oleville alueille. Tätä toimintaa tulee Suomen osalta kehittää.

YK:n rauhanturvaamistoiminnan tehostaminen edellyttää kuitenkin valvontajoukon ja sen reservin vahvuuden lisäämistä, ennakolta tapahtuvaa henkilövalintaa ja tehtävän edellyttämää erikoiskoulutuksen antamista. Tämän johdosta on tuettava niitä pyrkimyksiä, jotka tähtäävät erityisen YK-joukko-osaston nimeämiseen. Asevelvollisuuttaan suorittavat varusmiehet ja myös kantahenkilöstö valitaan siihen hakemusten ja soveltuvuuskokeiden perusteella. Valvontajoukkoon hyväksyttyjen on tehtävä palvelussitoumus niinkuin laki edellyttää sekä osallistuttava jatkokoulutukseen. Koulutuksen saaneen reservin olemassaolo mahdollistaa myös käytännön valvontajoukon ylläpitämistä koskevan lain laajentamista nykyisestään siten, että Suomen tulee tehtävän suorituksessa olevan joukon lisäksi ylläpitää valmiudessa ainakin toista toimintakykyistä valvontajoukkoa.

Monipuolista ja tehokasta YK-palvelua silmälläpitäen olisi harkittava mahdollisuutta antaa erikoiskoulutusta myös niille, jotka lain mukaan hyväksyttävin perustein kieltäytyvät aseellisesta varusmiespalveluksesta. Asevelvollisista voitaisiin henkilökohtaisen soveltuvuuden perusteella koota osasto, joka koulutettaisiin YK:n kehitysaputehtäviin. Näin saataisiin nykyisten palvelusmuotojen rinnalle uusi sekä kansallista että kansainvälistä turvallisuutta ja hyvinvointia omalta osaltaan edistävä tapa suorittaa aseellisen palvelun korvaava kansalaisvelvollisuus.

VII TOTAALINEN MAANPUOLUSTUS

Suomella on kaikki taloudelliset, kulturelliset ja sotilaalliset mahdollisuudet säilyä itsenäisenä kansakuntana maailman muiden itsenäisten valtioiden joukossa. Suomalainen yhteiskunta tarjoaa jokaiselle kansalaiselle puolustamisen arvoisia valinnaisia arvoja siinä määrin, että tämän yhteiskunnan puolustaminen ja sen kehitysmahdollisuuksien turvaaminen on paitsi kansalaisten velvollisuus myös motivoitavissa jokaiselle mielekkääksi.

Nykyaikana puolustustoimenpiteet eivät rajoitu ainoastaan puolustuslaitoksen sotilaalliseen suorituskykyyn, vaan koostuvat useista eri osatekijöistä, joiden kaikkien tasasuhtainen sopeuttaminen kokonaisuuteen on menestyksellisen puolustusvalmiuden kannalta välttämätöntä. On valmistauduttava myös kaikkein vaikeimpien kriisien varalta, maan koko voimavarojen käyttöön - totaaliseen maanpuolustukseen. Puolustusvalmistelut voidaan ryhmitellä viidelle sektorille: 1. sotilaalliseen, 2. taloudelliseen ja 3. henkiseen maanpuolustukseen sekä 4. puolustushallinnollisiin ja 5. väestönsuojelun alaan kuuluviin tehtäviin.

1. Sotilaallinen puolustus

Sotilaallisten valvontatoimenpiteiden mitoitus on suunniteltava siten, että valtakunnan koko alueen maa-, meri- ja ilmatilan loukkaamattomuutta kyetään tehokkaasti valvomaan, loukkaajat tunnistamaan ja loukkausyritykset torjumaan.

Puolustustehtävien mitoitus on suoritettava siten, että maamme alueellinen koskemattomuus ei joudu vaaranalaiseksi ja että puolueettomuuspolitiikkamme mukaisesti Suomea tai mitään sen osaa ei voida ulkopuolisten valtioiden taholta käyttää hyväksi jotain kolmatta valtiota vastaan.

Edellä sanottujen tehtävien menestyksellinen suoritus edellyttää lukumäärältään riittävien ja varustukseltaan tarkoituksenmukaisten puolustusvoimien ylläpitämistä rauhan aikana ja riittävien reservijoukkojen kokoamis- ja varustamismahdollisuutta maahamme kohdistuvan kriisin uhatessa.

Peruslähtökohtana on pidettävä koko valtakunnan maa- ja merialueiden sekä ilmatilan puolustamista omin voimin. Kriisin uhatessa ja hyökkäyksen kohdistuessa maatamme vastaan on kyettävä puolustautumaan kaikin käytettävissä olevin voimin. Tästä syystä Suomen hallitusmuodon mukaisen yleiseen asevelvollisuuteen perustuvan järjestelmän ylläpitämistä on pidettävä välttämättömänä. Samalla kun asevelvollisille on varusmieskautena annettava riittävä ja asianmukainen koulutus, on varmistettava, että jatkokoulutusta annetaan säännöllisin väliajoin tapahtuvin kertausharjoituksin. Jotta reservin jatkokoulutus olisi kokonaisuutena tehokasta, on kertausharjoitusten piiriin luettava kaikkien aselajien miehistö-, aliupseeri- ja upseerikoulutuksen saaneet reserviläiset.

Varusmiesten koulutuksessa on kiinnitettävä huomiota paitsi asianmukaisen ja nykyaikaisen sotilaskoulutuksen antamiseen myös maamme puolueettomuuspolitiikan ja turvallisuuspoliittisen aseman maanpuolustukselle asettamien periaatteiden selvittämiseen.

Puolustuslaitoksen tarvitseman materiaalin hankintaan on kiinnitettävä erityistä huomiota materiaalin laadun, sen määrän, alkuperän ja oloihimme soveltuvuuden sekä täydennys- ja huoltomahdollisuuksien suhteen. Puolustuslaitoksen perushankintojen kohdalla on viime vuosina tapahtunut lähinnä valtiontaloudellisista syistä vakavia laiminlyöntejä. Näiden korjaamiseksi on ensi tilassa saatava aikaan perushankintalaki, joka pitkällä tähtäimellä antaa mahdollisuudet puolustusvoimien materiaalitilanteen määrälliselle ja puolustustehtävien tarkoituksenmukaisuusnäkökohdat huomioon ottavalle suunnittelulle. Perushankintalain aikaansaaminen mahdollistaa myös puolustusvoimien hankintojen kansantaloudellisen edullisuuden verrattuna tähän asti vain lyhyellä aikavälillä suunniteltavissa olleisiin hankintoihin. Puolustusvoimien materiaalihankinnat on pyrittävä ohjaamaan ensisijaisesti kotimaahan, jolloin voidaan sekä käyttää hyväksi jo olemassa olevaa suunnittelu- ja valmistuskapasiteettia että antaa kotimaiselle teollisuudelle tehtäviä, jotka edistävät paitsi valmiutta myös yhteiskunnan normaalioloihin soveltuvan teknillisen tuotannon kasvua. Sellainen puolustuslaitoksen tarvitsema materiaali, jota kotimaassa ei voida kohtuullisin kustannuksin valmistaa ja jonka turvallisuusnäkökohtiin liittyvä riskialttius on pieni, on ohjattava tasapuolisesti ulkomaille siten, että maamme puolueettomuuspolitiikkaan kohdistuva luottamus ei joudu vaaranalaiseksi.

2. Puolustustalous

Yhteiskunnan taloudellisen toiminnan päämääränä on kansalaisten toimeentulon ja hyvinvoinnin ylläpitäminen ja kehittäminen sekä kotimaisen tuotannon että kansainvälisen kauppavaihdon avulla. Vain harvat maailman valtioista ovat siinä määrin omavaraisia, että ne kykenevät tyydyttämään väestönsä toimeentulo- ja yhteiskunnan kehitystarpeet pelkällä kotimaisella tuotannolla. Tämän vuoksi kaikki valtiot pyrkivät ei vain aseellisten kriisien vaan myös muiden katastrofien varalta tiettyjen toimeentulon kannalta välttämättömien tarvikkeiden omavaraisuuteen. Etukäteen tapahtuvan varmuusvarastoinnin avulla pyritään tämän lisäksi varmistamaan yhteiskunnan toimintakelpoisuus määräajaksi myös kansainvälisen kauppavaihdon katkeamisen varalta.

Maassamme on pyrittävä ylläpitämään sellaista kotimaiseen tuotantoon pohjautuvaa elin- ja muiden välttämättömyystarvikkeiden omavaraisuutta, jonka turvin väestön elintarvikehuolto kyetään turvaamaan vähintään vuodeksi eteenpäin ilman ulkomailta tapahtuvaa tuontia.

Sellaisten ulkomailta tuotavien raaka-aineiden ja muiden tuotteiden osalta, joita joko ei kyetä valmistamaan kotimaassa tai ei ole taloudellista valmistaa täällä, mutta jotka on katsottava välttämättömyystarvikkeiksi - kuten esim. polttoaineet - on pyrittävä edistämään paitsi valtion toimesta tapahtuvaa varmuusvarastointia myös yksityisten kansalaisten, yritysten ja tuotantolaitosten varastoimisalttiutta. Yksityiselle sektorille varastoinnista aiheutuvat kustannukset tulee kompensoida erityisellä varmuusvarastoinnista säädettävällä verohelpotuslailla, joka peittää laissa lähemmin määriteltävien tarvikkeiden varastoijalle varastojen ylläpitämisestä aiheutuvat ylimääräiset kulut.

Ei vain kriisi- ja muiden poikkeuksellisten tilanteiden varalta vaan myös rauhanomaisen kansainvälisen kauppavaihdon näkökulmasta katsoen on paikallaan, että maamme talouselämän kasvu- ja kilpailuedellytyksiä tuetaan pyrkimällä tuotannon monipuolistamiseen. Tähän on mahdollista päästä uhraamalla nykyistä enemmän varoja taloudelliseen ja teknilliseen tutkimukseen ja suunnitteluun.

3. Henkinen maanpuolustus

Turvallisuuspoliittisten toimenpiteiden onnistuminen riippuu keskeisesti siitä henkisestä asennoitumisesta, joka kansalaisilla on suhteessa omaan maahan ja ulkovaltoihin. Henkisen maanpuolustuksen tehtävänä on kasvattaa yleisessä mielipiteessä oikeaa ja kiihkotonta kiintymystä omaan maahan samalla kun kansalaisten asenteet ja tiedot ulkovaltioista pyritään tarjoamaan mahdollisimman objektiivisina ja oikeina.

Kaikki materiaalisen puolustusvalmiuden samoin kuin puolustustoimenpiteiden ennakkosuunnittelu rakentuu sille pohjalle, että kansalaiset ovat valmiita maan itsenäisyyden turvaamiseksi suorittamaan heille yhteiskunnan taholta asetettavat velvoitteet. Tähän pääsemiseksi tarvitaan kiihkotonta puolustusajattelua, joka ei kohdistu vihamielisyytenä ulkovaltoja vastaan mutta korostaa maan koko väestön tahtoa rauhantilan ylläpitämiseen ja maan itsenäisyyden säilyttämiseen tarvittaessa aseellisinkin keinoin.

Henkisen maanpuolustuksen eri osa-alueiden valmistelutoimenpiteiden toteuttamiseksi on pyrittävä siihen, että mahdollisimman laajat kansalaispiirit - etenkin nuoriso - saadaan tajuamaan maanpuolustuksen merkitys turvallisuuspolitiikkamme välineenä. Kaikissa henkisen maanpuolustuksen alaan liittyvissä tiedotus- ja kasvatustehtävissä on pidettävä huoli siitä, että valtiovallan taholta ei kansalaisille jaeta yksipuolista tietoa tai yhdensuuntaistettuja asenteita. Kriisiaikojen varalta tapahtuva suunnittelu on ohjattava siten, että kriisitilanteissakaan ei jouduttaisi tarpeettoman paljon puuttumaan kansalaisten perusoikeuksiin - sanan-, julkaisu-, kokoontumis- ja yhdistymisvapauteen.

4. Puolustushallinto ja -lainsäädäntö

Kehittyvässä yhteiskunnassa on otettava puolustushallinnollisessa toiminnassa samoin kuin puolustuskysymyksiä käsittelevässä lainsäädännössä huomioon yhteiskunnan sisällä jatkuvasti tapahtuvat muutokset samoin kuin puolustuskysymyksiin vaikuttava tekninen ja muu kansainvälinen kehitys. Puolustushallinnolliset ja lainsäädännölliset toimenpiteet on pyrittävä järjestämään siten, että eri viranomaisten tehtäväalueiden määrittelyssä ei esiintyisi päällekkäisyyttä ja kitkaa ja että hallinnon tehokkuus ja lainsäädännön oikeudenmukaisuus voidaan taata. On pyrittävä ennakkoluulottomasti tarkastelemaan, mitä puutteita puolustushallinnon piirissä tällä hetkellä ilmenee ja edistettävä maan puolustuskyvyn parantamiseen tähtäävän lainsäädännön kehittämistä.

Maanpuolustustoimenpiteiden ylin johto on hallitusmuodon mukaan uskottu tasavallan presidentille. Tämän lisäksi puolustuskysymyksiin liittyviä tehtäviä on asetettu valtioneuvostolle ja sen alaisille ministeriöille. Konkreettisista puolustustoimenpiteistä ja niiden valmistelusta vastaavat puolustusvoimat maan poliittiselta johdolta saamiensa ohjeiden ja määräysten mukaisesti.

Vallitsevassa maanpuolustuksen ylimmän johdon tehtävien jaossa on eduskunnan asema jäänyt toissijaiseksi. On pyrittävä löytämään keinoja kansanedustuslaitoksen osuuden vahvistamiseksi maanpuolustusta koskevassa suunnittelutyössä etenkin materiaalisen puolustuskyvyn luomisessa. Samoin on lisättävä sen vastuuta koko turvallisuuspolitiikkamme kehittämisessä siten, että kansalaisten mielipiteet turvallisuutemme ylläpitämisestä ja sen kehittämisestä tulisivat nykyistä paremmin näkyviin puolustusvoimien tehokkuuden edistäjinä.

5. Väestönsuojelu

Väestönsuojelu on nähtävä osana yhteiskunnallista toimintaa, jonka puitteissa yhteiskunta suojelee jäseniään sodan, luonnonkatastrofien ja muiden onnettomuuksien aiheuttamilta vaaroilta. Ydin-, biologisten ja kemiallisten aseiden nykyisen kehitysvaiheen ja niiden käyttötodennäköisyyttä koskevien arvioiden takia on erityistä huomiota kiinnitettävä maamme väestönsuojelun kehittämiseen vaikka ei lähdettäisikään siitä, että maahamme kohdistuu näillä aseilla suoritettava hyökkäys. Säteilyn ja biologisten ja kemiallisten saasteiden leviämismahdollisuus maahamme on kaukanakin maamme rajojen ulkopuolella tapahtuvan joko tahallisen tai tahattoman räjäytyksen yhteydessä otettava lukuun.

Tehtävänsä luonteesta johtuen väestönsuojelu on verrattavissa muihin kansalaisten turvallisuutta lisääviin ennalta ehkäiseviin yhteiskunnan suojelutehtäviin, joiden puitteissa maan koko väestön turvallisuus pyritään varmistamaan. Väestönsuojelu, vaikka se ensisijaisesti tähtääkin kriisiaikojen aiheuttamilta vaaroilta suojautumiseen, voi niin organisatorisesti kuin välineistöllään - edellyttäen että välineistö on laadullisesti tarkoituksenmukaista ja määrällisesti riittävää - palvella tehokkaasti myös rauhan aikana sattuvien luonnon- ja teollisuuskatastrofien aiheuttamien vahinkojen vähentämistä.

Väestön suojelun tarvitseman viesti- ja muun välineistön hankinnoissa on tapahtunut erittäin suuria laiminlyöntejä. Valtion tulo- ja menoarvioissa väestönsuojelutarkoituksiin osoitetut perushankintavarat ovat viime vuosina olleet täysin riittämättömät. Valtio on pyrkinyt siirtämään huomattavan osan väestönsuojelun aiheuttamista menoista kuntien kannettaviksi. Väestönsuojelun kehittämiseksi olisi saatava aikaan väestönsuojeluvälineistöä koskeva perushankintalaki, jonka puitteissa maan koko väestönsuojelujärjestelmän tarvitsema välineistö saataisiin määrävuosien kuluessa hankituksi.

Valtion väestönsuojeluun osoittamien varojen niukkuudesta johtuen on väestönsuojeluun liittyvä koulutus ja valistus ollut koko väestöä ajatellen erittäin niukkaa. Vain keskeisiin johtotehtäviin suunnitelluille henkilöille on kyetty antamaan välttävä alan erikoiskoulutus. Valtion ja kuntien sekä koululaitoksen toimesta olisi huolehdittava siitä, että kaikille kansalaisille voitaisiin antaa suojautumista ja muita väestönsuojelutoimenpiteitä koskevat perustiedot.

VIII PUOLUSTUSVOIMIEN KEHITTÄMINEN

Maamme solmimat kansainväliset sopimukset määrittävät puolustusvoimien rauhanaikaisen vahvuuden ja osittain myös aseistuksen laadun. Maan luonnollinen puolustusoikeus ja -velvollisuus sekä kansainväliset sopimuksemme asettavat maallemme sellaisia puolustuksellisia velvoitteita, jotka edellyttävät puolustuskykymme jatkuvaa kehittämistä niin määrällisesti kuin myös laadullisesti.

Toisen maailmansodan jälkeisenä aikana on puolustusvoimiemme kehittämistyö tapahtunut pääasiallisesti puuttuvasta perushankintalaista johtuen lyhytjänteisesti ja eri aselajien kohdalla epätasaisesti. Puolustusvalmiuden määrätietoiseksi kehittämiseksi on saatava aikaan pysyvä, kaikkien aselajien tarpeet huomioon ottava perushankintalaki, joka rakentuu tarkoituksenmukaisesti mitoitettuun maanpuolustuksen kokonaisohjelmaan. Perushankintalaki on määrällisesti mitoitettava siten, että se ottaa huomioon maamme puolueettomuusaseman edellyttämät poliittiset velvoitukset, maantieteellisen asemamme sanelemat puolustusvoimien tehtäväsuorituksen kannalta tarkoituksenmukaisen tason ja aseistuksen riittävän määrän. Tältä pohjalta arvioiden on lähdettävä siitä, että puolustustarkoituksiin tullaan perushankintaohjelman puitteissa käyttämään määrävuosina noin 2,5 % bruttokansantuotteesta. Tämä osuus on pienempi kuin minkä Euroopan valtiot yleensä ja erityisesti puolueettomat maat käyttävät puolustusmenoihinsa, mutta tarkoituksenmukaisella ja maamme erityisolosuhteet huomioon ottavalla suunnittelulla voidaan jo tämän osuuden puitteissa päästä puolustusvalmiuden kannalta tyydyttäviin tuloksiin.