Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.uta.fi/pohtiva/ohjelmalistat/KOK/72

Kansallinen Kokoomus

Puunjalostuksen merkitys Suomelle


  • Puolue: Kansallinen Kokoomus
  • Otsikko: Puunjalostuksen merkitys Suomelle
  • Vuosi: 1929
  • Ohjelmatyyppi: erityisohjelma

Puunjalostuksen merkitys Suomelle.

Mitä Suomeen tuodaan ulkomailta?

Suomi ostaa vuosittain ulkomailta viljaa noin 800 miljoonan markan arvosta, sokeria, kahvia, tupakkaa ja muita siirtomaantavaroita lähes 800 miljoonan arvosta, kutoma- ja nahkateollisuuden tuotteita kumpiakin noin 300 miljoonan arvosta sekä valmiita kutoma- ja nahkateollisuuden tuotteita noin 800 miljoonan edestä. Yhteensä siis kuluu joukon neljättätuhatta miljoonaa markkaa kansan elintarpeisiin, vaatetukseen ja tarpeellisiksi katsottuihin nautintoaineisiin.

Tämän lisäksi tuodaan suorastaan maatalouden tarpeiksi lannoitteita, väkirehuja ja koneita lähes 600 miljoonan arvosta, rautaa ja muita metalleja ostamme 400 miljoonalla, koneita 500 miljoonalla ja kaikenlaista muuta metallituotetta 350 miljoonalla sekä erilaisia kivennäistuotteita ja kemiallisia aineita jokseenkin samasta arvosta. Kaikkiaan näiden tarpeellisten ulkomaisten tavarain ostoon käytämme kuudentuhannen miljoonan markan paikkeilla rahaa, ja päätteeksi vielä muutamalla sadalla miljoonalla ostamme vähemmän tarpeellisiakin tavaroita.

Millä maksamme ostoksemme?

Tuontitavarain ostoon tarvittavat rahat saamme pääasiallisesti myymällä vientituotteitamme ulkomaille.

Seitsemänsadan miljoonan markan arvosta myymme karjatalouden tuotteita; niillä saamme siis runsaasti maksetuiksi maatalouden ostamat lannoitusaineet, väkirehut ja koneet. Vajaan parinsadan miljoonan markan arvosta viemme kaikenlaista muuta tavaraa; siitä saatu hinta riittää tuskin maahan tuotujen autojen maksuun. Kaiken muun tuontimme, leipäviljat ja muut elintarpeet, kahvit, sokerit, tupakat, kutomateollisuuden ainekset, vuodat, kankaat, jalkineet, raudan ja kuparin, koneet, öljyt ja rasvat sekä lukemattomat muut vähemmät tavarat, joita ilman ei nykyaikainen kulttuuriyhteiskunta menesty, maksamme puulla ja puunjalosteilla. Puunjalostetuotanto määrää ulkomaankauppamme laajuuden. Kuta vähemmäksi jää puujalosteiden vienti, sitä vähemmän voimme ostaa välttämättömiä ulkolaisia tuotteita.

Metsiin ja puunjalostukseen rakentuu melkoiselta osalta kansan hyvinvointi.

Vientituotteistamme saadut rahat jakautuvat kaikkialle maahan. Metsänomistaja saa osansa, työväki saa palkkatulonsa, kunnat saavat verojansa ja valtio saa suuren osan rautateittensä tuloista sekä ottaa sitäpaitsi tulo- ja omaisuusverona osan siitäkin voitosta, joka olisi jätettävä yrittäjän käytettäväksi tuotantonsa laajentamiseksi. Kuta enemmän saamme puunjalosteita maasta ja kuta korkeammalle tasolle puunjalostusteollisuus kehittyy, sitä enemmän ne parantavat kansan toimeentuloa ja lisäävät sen varallisuutta.

Suomen viime puolen vuosisadan aikainen taloushistoria osoittaa tämän todeksi. Säilyneitten metsävaraimme rahaksi muuttaminen jalostamalla on ollut ikäänkuin lähteenä, josta yhtämittaa on vuotanut varallisuutta kansan kaikkiin kerroksiin. Se on tehokkaasti myötävaikuttanut siihen, että elintaso on noussut, liikenneyhteydet tehostuneet, sivistysmahdollisuudet kasvaneet. Maan metsävarat, metsätuotteiden jalostus ja jalosteiden maastavienti ovat hyvin voimakkaasti lujentaneet sitä taloudellista pohjaa, jolle kulttuurimme on päässyt kasvamaan, tarjoten yhä laajemmille kansankerroksille entistä suurempia kansalaiskasvatuksen, ammattiopetuksen ja yleisen sivistyksen mahdollisuuksia.

[KUVA]

[kuvateksti] Ensiluokkaista varttuneempaa petäjikköä, josta saadaan sahattua puutavaraa.

Suomen kansa on saanut elatuksensa maataloudesta, mutta viime vuosikymmenien nousukauden muut tarvikkeet metsien jalosteista.

Metsistä täten saadut varat ovat hyvin suurelta osalta luoneet sen taloudellisen perustan, jolle Suomen valtion itsenäisyys ja riippumattomuus rakentuu.

Metsien ja puunjalostuksen varassa on taloutemme jatkuvasti ja osittain ikäänkuin omasta painostaan kehittynyt suotuisaan suuntaan. Raaka-ainetta, puuta, on tähän asti saatu riittävästi, aluksi säilyneitä suurmetsiä käyttäen, myöhemmin jatkaen tuottoa metsänkasvusta. Mutta sitä myöten kuin tarpeemme ovat kasvaneet, olemme metsää kuluttaneet yhä enemmän ja siten yhtämittaisesti lähenneet sitä aikaa, jolloin maan metsävarat eivät riitä sellaisenaan vientituotantomme kehityksen takeiksi.

Vastaisia vaikeuksia.

Tämä aika on näinä vuosina käsissä. Metsistä saatujen sahatukkien mitat ovat vähenneet. Sahatuotanto ei enää kasva, vaan tyrehtyy. Korkeammalla jalosteteollisuudella, kuten paperi- ja massatehtailla sekä faneritehtailla, ei ole kilpaillessaan suurteollisuusmaitten kanssa minkäänlaisia etuja puolellaan. Voima on Suomessa kalliimpaa, korkokanta korkeampi, verot raskaammat kuin kilpailijamaissa. Koneista ja ulkoa tuotavista raaka-aineista on maksettava rahdit samaten kuin vientituotteistakin. Vientiteollisuutemme, jolla ei enää ole Venäjän markkinoita käytettävissään eikä monia muitakaan entisiä etuja puolellaan, kilpailee nyt suurteollisuusmaiden jättiläisyritysten kanssa ehdoilla, jotka suuresti vaikeuttavat sen menestystä. Paitsi edellä mainituista, johtuvat nämä vaikeudet etupäässä siitä, että suuret teollisuusmaat, samalla kun ne pidättävät omat sisäiset markkinat itselleen, estäen korkeilla tuontitulleilla tuotteittemme pääsyn niihin ja verottaen korkeilla hinnoilla oman maansa suurta yleisöä, kykenevät liikatuotantonsa lähettämään muuanne halvemmasta hinnasta, siten vaikeuttaen tärkeimpien vientituotteimme menekkiä ja alentaen vientiteollisuutemme kannattavaisuutta. Polkemalla paperiteollisuuden tuotteiden hintoja maailman markkinoilla he myös alentavat Suomen tehtaiden saamia hintoja, joka luonnostaan johtaa siihen, että kotimainen jalostusteollisuutemme maksaa sitä pienempiä hintoja raaka-aineistaan. Tämä tilanne uhkaa mitä vakavimmin puunjalostusteollisuutemme jatkuvaa kehitystä. Se jättää meidät kokonaan turvattomiksi, ellemme ryhdy sopiviin vastatoimiin.

[KUVA]

[kuvateksti] Tukit juoksevat suureen, avaraan maailmaan.

Siirtomaan asemaan emme saa tyytyä.

Suurteollisuusmaa, joka täten korkeilla tulleilla varjelee jalostusteollisuuttaan, maksaa niiden varassa huomattavan korkeita hintoja raaka-aineista niissä maissa, joista se ne tuottaa. Elleivät raaka-aineiden omistajat niissä ole riittävän valveutuneita huomatakseen, että tuollainen keinotekoinen tilanne painaa lamaan maan oman teollisuuden, estää siten yhteiskunnan saamasta niitä monia etuja, jotka sillä voimakkaasta teollisuudesta ovat, ja koituu siten lopulta raaka-aineiden myyjille itselleenkin vahingoksi, voi tällaiselle luonnottomalle kilpailulle heidän joukostaan löytyä puolustajia. Mutta kun kyseessä on maan menestyksen kannalta niin ehdottoman tärkeä teollisuus, kuin on Suomessa puunjalostusteollisuus, niin on ehdottomasti ryhdyttävä toimenpiteisiin tällaisen epäterveen kilpailun estämiseksi, toimenpiteisiin, joiden tarkoituksena on maan pääteollisuuksien säilyttäminen terveinä ja kilpailukykyisinä. Tässä täytyy löytää keinot asian tyydyttävälle järjestelylle siten, että kotimaisen teollisuuden menestyksellinen jatkaminen turvataan, samalla kun mitään oikeutettuja etuja ei loukata.

Valveutuneen kansalaisen velvollisuus on muodostaa itselleen käsitys siitä, miten tärkeimpien vientiteollisuuksiemme kehitys on varmennettava.

Se aika on ohi, jolloin luottaen hyvään onneen voimme antaa kehityksen kulkea omia teitään. Olemme nähneet varottavia esimerkkejä siitä, mihin leväperäisyys ja taloudellisten tekijäin väärä arviointi johtaa. Suurteollisuuden trusti on niellyt tulitikkuteollisuutemme, toinen samanlainen valtaa parhaillaan margariniteollisuuttamme. Puunjalostusteollisuuden alalla on samantapainen kansainvälinen suuryhtymä ulottanut toimintansa maahamme ja kotimaansa kauppapolitiikan suojassa vakavasti uhkaa lähinnä olevia omia teollisuuslaitoksiamme.

[KUVA]

[kuvateksti] Vehkalahden Metsäkylän saha, jossa puutavaran sahausta on harjoitettu 200 vuotta.

Taloudellinen vaara on poliittinen uhka.

Asia on kokonaisuudessaan sitäkin tärkeämpi, koska itäinen naapurimaa, jolla on rajattomat metsävarat, kaikin keinoin ja häikäilemättömästi kanssamme kilpaillen koettaa päästä sahateollisuuden vientimarkkinoihin käsiksi. Kun sieltäkäsin tarjotaan tuotantokustannuksista välittämättä sahatavaroita maailmalle mielivaltaisiin hintoihin, ei tarkoituksena yksinomaan ole rahojen hankinta lähimpiin tarpeisiin. Tarkoituksena on myöskin heikontaa taloudellista asemaamme ja valmistaa maaperää poliittiselle toiminnalle, jonka päämäärä on yhteiskunnallinen vallankumous.

Kysymykselle on löydettävä erilaisia vaatimuksia tyydyttävä ratkaisu.

Olemme meitä eri tahoilta ahdistavain taloudellisten voimain keskellä tilanteessa, joka pakottaa ottamaan ratkaisevan asenteen, päättämään, onko edelleen sallittava olojen jatkuvan nykyiseen suuntaan, joka näyttää päättyvän taloudellisen asemamme jatkuvaan vaikeutumiseen, vai onko ryhdyttävä otteisiin, jotka mikäli mahdollista takaavat Suomen raaka-aineet Suomen teollisuuden käytettäviksi ja ovat omiaan lisäämään metsiemme tuotantoa kaukaiseenkin tulevaisuuteen riittäviksi.

Edellä esitettyjen kysymyksien järjestely tavalla, joka turvaa kotimaisen teollisuutemme tarpeet, sekä samalla antaa varmuuden meidän raaka-aineemme tuottajien oikeudellisten etujen turvaamisesta, muodostaa tärkeän ja kiireellisen, mutta samalla arkaluontoisen tehtävän. Sille on kuitenkin saatava talouselämämme menestymisen takia tyydyttävä ja mahdollisimman nopea ratkaisu. Siinä kohden on odotettava toimenpiteitä viime talven aikana asetetulta taloudelliselta neuvottelukunnalta. Asia tulee kuitenkin ennen pitkää meidän varsinaisten valtioelimiemme ratkaistavaksi. Jotta oikealla ratkaisulla olisi tarpeellinen pohja, on tärkeä, että kansamme laajemmissakin piireissä sen eri puoliin syvennytään ja harkitaan sitä niiden yleisten kansantaloudellisten lakien perusteella, jotka kaikkea talouselämää vallitsevat.