Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.uta.fi/pohtiva/ohjelmalistat/KOK/937

Kansallinen Kokoomus

MILLAINEN ON HYVÄ KUNTA? Kuntavaaliohjelma.


  • Puolue: Kansallinen Kokoomus
  • Otsikko: MILLAINEN ON HYVÄ KUNTA? Kuntavaaliohjelma.
  • Vuosi: 2017
  • Ohjelmatyyppi: vaaliohjelma

MILLAINEN ON HYVÄ KUNTA?

Toimiva terve turvallinen.

LUOTTAMUKSELLA TULEVAAN

Kuntien tehtäväkenttä muuttuu alkavalla kaudella, kun rahallisesti merkittävin tehtäväkokonaisuus eli sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät maakuntien vastuulle. Tämä vaikuttaa merkittävästi myös päätöksentekoon. Vaikka muutos tuntuu suurelta, tulevaisuuden kunnan tehtävät on helppo määritellä. Jatkossa kunnille jää käytännössä lähes kaikki se, mikä nykyäänkin on, mutta ilman sosiaali- ja terveyspalveluita. Sen monimutkaisempi tämä muutos ei ole.

Kunnat hoitavat jatkossakin varhaiskasvatusta, perusopetusta, toisen asteen koulutusta, kulttuuria, liikuntapalveluita, ympäristöpalveluita sekä paikallista infraa kuten katuja ja kevyen liikenteen väyliä. Kunnat vastaavat kaavoituksesta, paikallisen osallistumisen ja demokratian toteuttamisesta ja vapaa-ajan palveluista sekä terveyden edistämisestä. Näiden tehtävien painoarvo ja merkitys kunnissa on tulevaisuudessa paljon nykyistä suurempi.

Tulevaisuudessa yhä suurempi osa talouden ja hyvinvoinnin kasvusta perustuu menestyviin kaupunkiseutuihin. Pääkaupunkiseudun ja maakuntakeskusten kasvun mukanaan tuoma tuottavuuden lisääntyminen ei ole pois maaseudun hyvinvoinnista. Se on päinvastoin maaseudun vahvuuksien esille pääsyn välttämätön edellytys. Kaupungit ja niitä ympäröivät maakunnat täydentävät toisiaan. Koko maan tasapainoinen kehitys on riippuvainen kaupunkiseutujen menestyksestä.

Muutosten toteuttamisessa tarvitaan innostuneita ja luotettavia kuntavaikuttajia, jotka toimivat harkitulla ja osaavalla otteella. Kokoomus on tutkitusti Suomen luotetuin kuntapuolue. Olemme valmiita tekemään tuloksekasta yhteistyötä kaikkien suomalaisten parhaaksi.

#KAIKILLEHYVÄ

"Kaikkialla Suomessa on oltava mahdollista asua, liikkua ja tehdä työtä. Jokaisen kunnan on voitava menestyä omilla vahvuuksillaan."
RIIKKA, MAATALOUSYRITTÄJÄ
KUORTANE

TULEVAISUUDEN SIVISTYS TEHDÄÄN KUNNISSA

Varhaiskasvatus ja peruskoulu ovat kuntien keskeisimpiä tehtäviä, jotka antavat pohjan sivistykselle. Elinikäistä oppimista ja jatkuvaa itsensä kehittämistä tukevat kulttuuripalvelut, vapaa sivistystyö ja kirjastot. Suomen tuleva menestys rakennetaan vahvan osaamisen perustalle. Jokaisella tulee olla taustastaan tai asuinpaikastaan riippumatta mahdollisuus kouluttautua, löytää vahvuutensa ja vaikuttaa oman elämänsä suuntaan.

Jokaisen vanhemman on voitava luottaa siihen, että oma koulu on lapselle hyvä ja turvallinen. Laadukas varhaiskasvatus ja peruskoulu ovat suomalaisen mahdollisuuksien tasa-arvon tärkeimpiä peruskiviä.

#MAHDOLLISUUKSIENTASAARVO

Perheille on tärkeää saada lapsilleen laadukas varhaiskasvatus itselleen sopivasta paikasta, esimerkiksi kodin tai työpaikan läheltä. Tavoitteena on pitkällä aikavälillä maksuton osa-aikainen varhaiskasvatus, johon osallistuu koko ikäluokka. Valinnanvapaus kuuluu myös varhaiskasvatukseen. Erilaiset varhaiskasvatuksen tarpeet on otettava huomioon ja mahdollistettava erilaisten vaihtoehtojen saatavuus.

Jokaisella lapsella asuinkunnasta riippumatta on oltava oikeus laadukkaaseen opetukseen ja riittävään tukeen koulussa. Kouluissa on tarjottava erityistä tukea niille, jotka sitä tarvitsevat - ja toisaalta haasteita nopeammin eteneville. Tytöillä ja pojilla on oltava koulutuksessa yhdenvertaiset mahdollisuudet. Lähikouluperiaatetta ja koulutuksen tasa-arvoa voidaan vahvistaa tukemalla haastavimmilla alueilla toimivia kouluja.

#MAAILMANPARHAATOPETTAJAT

Maailman parasta peruskoulua ei ole ilman maailman parhaita opettajia. Sivistyskunta panostaa opettajiin ja huolehtii opettajien hyvistä työskentelyedellytyksistä, jaksamisesta ja uutta luovasta täydennyskoulutuksesta. Uudet oppimisympäristöt ja -teknologiat on otettava ennakkoluulottomasti käyttöön jokaisessa koulussa. Oppimisympäristöjen, oppimateriaalien ja välineiden on oltava toimivia ja ajanmukaisia. Ensimmäisen vieraan kielen opetus voidaan aloittaa jo ensimmäisellä luokalla tai varhaiskasvatuksessa kielikylpyopetuksena.

Koulukiusaamiseen on puututtava tehokkaasti koulujen ja kotien välisellä yhteistyöllä. Koulujen järjestyssäännöt on perusteltua laatia koskemaan myös nettikiusaamista. Säännöt laaditaan yhdessä oppilaiden ja kotien kanssa, jotta niistä tulee paremmin toimivat.

Haluamme edistää kotien ja koulujen yhteistyötä opettajien autonomiaa ja ammattitaitoa kunnioittaen. Sekä perheen että opettajien roolit ovat tärkeitä kasvatustehtävässä onnistumiseksi. Kokoomus tekee töitä, jotta opettajilla olisi kunnissa vakituiset työsuhteet.

#TERVEKOULU

Kokoomus haluaa, että kouluympäristö on terveellinen myös sisäilman osalta. Se vaatii esimerkiksi toimivaa rakentamisen ja remontoinnin valvontaa, ilmanvaihdon oikeanlaista käyttöä ja riittävää siivousta. Oppilaiden ja opettajien oireiluun on reagoitava ripeästi. Samat periaatteet koskevat kaikkia muitakin rakennuksia kuin kouluja. Myös koulumatkan on oltava turvallinen. Koulujen ympäristössä on oltava hyvät suojatiet ja pyörätiet turvallista koulumatkaa varten.

Jokaiselle peruskoulunsa päättävälle nuorelle taataan paikka lukiosta tai ammatillisesta koulutuksesta ja riittävä opinto-ohjaus opinpolun löytymiseksi. Lisätään käytännönläheisiä opiskelutapoja ammatilliseen koulutukseen uuden koulutussopimuksen avulla, jotta yhä useampi nuori suorittaa aloittamansa koulutuksen loppuun. Tulevaisuuden osaamispohjan kannalta keskeistä on vahvistaa toisen asteen oppilaitosten ja korkeakoulujen välistä yhteistyötä. Lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen meneillään olevilla uudistuksilla varmistetaan, että koulutus tuottaa vahvat lähtökohdat työelämään tai korkea-asteen opintoihin.

#KULTTUURI

Sivistys- ja kulttuuriperintö kuuluu kaikille. Kirjastoja on uudistettava monipuolisiksi media- ja kulttuurikeskuksiksi sekä kohtaamispaikoiksi. Tulevaisuuden kirjastot tekevät yhteistyötä koulujen, kansalaisjärjestöjen, urheiluseurojen, kansan- ja kansalaisopistojen, museoiden ja taiteen perusopetuksen kanssa. Vapaa sivistystyö antaa mahdollisuuksia elinikäiseen oppimiseen, harrastamiseen, käsillä tekemiseen ja liikkumiseen. Suomalainen kulttuuriperintö arvorakennuksineen ja kulttuuriympäristöineen ovat säilyttämisen arvoisia.

#HARRASTUSTAKUU

Harrastustakuu toteutetaan jokaisessa kunnassa siten, että jokaisella lapsella ja nuorella on mahdollisuus vähintään yhteen mieluisaan harrastukseen. Kuntien liikuntatiloja tarjotaan joko maksutta tai hyvin edullisesti lasten ja nuorten harrastus- ja seuratoiminnan käyttöön. Tätä voidaan edistää kehittämällä maksupolitiikkaa lapsi- ja juniorivuoroja suosivaan suuntaan. Tavoitteena on, että jokainen koululainen liikkuisi vähintään tunnin päivässä ja saisi näin vahvat lähtökohdat liikunnalliselle elämäntavalle.

TAVOITTEET:

  • Koulutusta uudistetaan laatu edellä panostamalla opettajien täydennyskoulutukseen.
  • Siirrytään vaiheittain kohti maksutonta varhaiskasvatusta (20 h/vko) ja nostetaan lasten osallistumisastetta.
  • Tehdään jokaiselle lapselle ja nuorelle turvallinen koulutie ja katkeamaton opinpolku.
  • Jokaiselle lapselle tarjotaan mahdollisuus vähintään yhteen harrastukseen.
  • Digitaalisten työskentelytapojen haltuunottoon tarjotaan tukea ja toimivat puitteet.
  • Kouluja kehitetään tukemaan terveyttä panostamalla rakentamisen ja korjaamisen laatuun sekä rakennusten oikeanlaiseen käyttöön.
  • Koulupäivään lisätään liikuntaa kaikilla koulutusasteilla varhaiskasvatuksesta alkaen. Liikkuva koulu -ohjelma laajennetaan päiväkoteihin ja toiselle asteelle.
  • Pidetään huolta monipuolisesta, saavutettavasta ja laadukkaasta kulttuuripalveluiden tarjonnasta.

"Kuntavaikuttajien vastuulla on varmistaa kaikille lapsille turvallinen koulutie. Sen puolesta minäkin haluan toimia."
ARTO, KOMISARIO
MUURAME

ELINVOIMASTA TYÖTÄ, TYÖSTÄ ELINVOIMAA

Kunnat muodostavat meidän kaikkien päivittäisen elämän puitteet ja ympäristön. Kunnilla on merkittävä vastuu yritystoiminnan suotuisista oloista niin kaupungeissa kuin maaseudulla. Elinkeinopolitiikan toimivuus ratkaisee osaltaan, syntyykö meille suomalaisille uusia työpaikkoja ja riittääkö tulevaisuudessa verotuloja tärkeiden palveluiden järjestämiseen. Kuntien rooli myös maahanmuuttajien kotouttamisessa on keskeinen.

#ELINVOIMA

On tärkeää, että kuntien päätöksentekijät ymmärtävät elinkeinopolitiikan merkityksen kuntalaisten hyvinvoinnille. Hyvin hoidettu elinkeinopolitiikka auttaa yrityksiä kasvamaan ja tarjoamaan ihmisille työtä. Haluamme, että yrittäjät ja kotien rakentajat saavat tarvittavat luvat nopeasti. Lupien hakeminen, käsittely ja päätösten antaminen on mahdollisuuksien mukaan vietävä sähköiseen muotoon, yhden luukun periaatetta noudattaen. Kaupunkiseuduilla kuntien yhteistyössä toteuttamaa elinkeinopolitiikkaa lisäämällä voidaan vauhdittaa osaamiskeskittymien syntymistä.

#TYÖ

Laadukas kaavoitus varmistaa tarpeisiin sopivan asumisen kaikille kuntalaisille ja kunnolliset toimintaedellyElinvoimasta tykset työpaikkoja luovalle yritystoiminnalle. Asumisen kustannukset pidetään kurissa riittävällä tonttitarjonnalla ja huolehtimalla siitä, että kunnan omat määräykset eivät nosta kohtuuttomasti rakentamisen kustannuksia. Niin kaavan laadinnassa kuin rakennuslupien myöntämisessä toimitaan avoimesti ja tasapuolisesti.

Järkevästi toimiva kunta ei yritä tehdä kaikkea itse vaan käyttää apunaan alueen yritysten ja järjestöjen osaamista. Uusi hankintalaki tarjoaa entistä monipuolisempia mahdollisuuksia hyödyntää paikallisia pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Sillä on merkitystä paikallisen työllisyyden edistämisessä.

Erityisesti suurilla kaupunkiseuduilla voidaan vauhdittaa myös uudenlaisten toimintamallien ja teknologioiden kehitystä ottamalla käyttöön innovatiivisten hankintojen mahdollisuudet. Kokoomuslainen keino palveluiden monipuolistamiseen on palvelualoite, jonka avulla paikalliset yritykset ja järjestöt pääsevät tarjoamaan kunnalle oman vaihtoehtonsa jonkin palvelun toteuttamiseksi. Kunnan toimintojen yhtiöittäminen vaatii tulevaisuudessa nykyistä vahvempaa omistajaohjauksen osaamista.

#PALVELUALOITE

Kunnat mahdollistavat uuden työn syntymistä. Ne ovat myös yli puolen miljoonan suomalaisen työpaikkoja.

Kuntien tehtäviä toteuttamassa on valtava joukko osaavia ammattilaisia. Luotamme monesti elämämme tärkeimmät asiat heidän vastuulleen - viemme lapsemme päivähoitoon tai kouluun tietäen, että he ovat turvassa ja saavat hyvää oppia ja huolenpitoa. Sen takeena on hyvän koulutuksen saanut, osaava henkilökunta.

Kuntien on oltava ajanmukaisia ja motivoivia työyhteisöjä. Työt on järjestettävä oikein. Koulutettujen ammattilaisten on saatava keskittyä siihen, missä ovat parhaimmillaan. Osaamista on voitava ylläpitää ja kehittää. Työhyvinvoinnista kunnissa on huolehdittava ja panostettava erityisesti hyvään johtamiseen ja henkilöstön kehittämiseen. Esimerkiksi opettajille on taattava mahdollisuus osallistua täydennyskoulutukseen läpi työuran.

TAVOITTEET:

  • Elinkeinopolitiikassa kunta mahdollistaa, neuvoo ja tekee yhteistyötä. Yritys on asiakas, jonka palveleminen on kunnia-asia.
  • Kaavamuutokset ja rakennusluvat haetaan sähköisesti helppokäyttöisellä järjestelmällä. Lisäselvitysten tarpeet minimoidaan riittävällä ennakkoneuvonnalla. Käsittelyajoista annetaan palvelulupaus.
  • Kuntien hankinnoilla säästetään veronmaksajien rahaa ja vauhditetaan innovaatioita. Hankintaosaaminen päivitetään kaikkialla ajan tasalle.
  • Varmistetaan mahdollisuudet henkilöstön osaamisen ylläpitoon, terveelliset ja turvalliset työskentelyolot sekä kunnioittava kohtelu työpaikalla.

"Jokaisella on oikeus turvalliseen kouluympäristöön. Haluan tehdä työtä terveen koulun puolesta. Kenenkään ei pitäisi sairastua sisäilman takia."
ESSI, PERUSOPETUKSEN LEHTORI
TURKU

IHMISTEN ELÄMÄÄ VARTEN, YMPÄRISTÖÄ KUNNIOITTAEN

Elävä kunta kehittyy jatkuvasti. Kaavoituksen tulee olla kunnianhimoista, laadukasta ja kuntalaisten näköistä. Monipuolinen kaupunkirakenne pitää sisällään viihtyisiä pientaloalueita ja urbaaneja kaupunkialueita palveluineen. Hyvä suunnittelu ottaa huomioon niin ihmisten jokapäiväiset tarpeet, kustannustehokkuuden kuin mahdollisimman vähäisen kuormituksen luonnolle.

#TOIMIVALIIKENNE

Toimivan liikennesuunnittelun ydinajatus on turvallinen ja sujuva matka kouluun, töihin, asioille tai vapaa-ajan harrastuksiin. Ihmiset tarvitsevat sekä hyväkuntoisia autoteitä, kävely- ja pyöräteitä että toimivat joukkoliikenteen palvelut. Hyvin suunniteltuna ne täydentävät toisiaan ja luovat kattavan sekä turvallisen verkoston liikkumiselle.

Yhteiskunta tuottaa vuosi vuodelta vähemmän päästöjä ja jätettä sekä toimii kustannus- ja energiatehokkaasti. Puistot, metsät ja muut monimuotoiset viheralueet sitovat hiilidioksidia, pölyä ja melua sekä tarjoavat yhteyden luontoon ja mahdollisuuden virkistäytymiseen. Kuntien tekemillä ratkaisuilla on merkittävä osuutensa ilmastonmuutoksen hillitsemisessä. Kokoomuslainen kunta pyrkii toiminnassaan hiilineutraaliuteen.

#ENERGIATEHOKKUUS

Jokaisessa kunnassa tarvitaan riittävästi avoimia julkisia tiloja, paikkoja ihmisten kohtaamiselle ja tilaa ravintoloille, ulkoilmatapahtumille ja muulle elämään hauskuutta tuoville arjen hetkille. Laadukkaat leikkipuistot, modernit monitoimiset julkiset tilat tai pitkään kesäyöhön auki olevat terassit kuuluvat kaupunkikuvaan.

Liikkumisen tavat eroavat merkittävästi eri puolilla Suomea. Liikkumisen tulee olla kohtuuhintaista ja sujuvaa. Esimerkiksi joukkoliikenteen parantaminen, kävely- ja pyöräteiden kehittäminen sekä katuverkon kunnossapito ja riittävistä liityntäpysäköinnin mahdollisuuksista huolehtiminen ovat keskeinen osa kunnan tehtäviä myös maakuntauudistuksen jälkeen. Teistä ja liikenneyhteyksistä huolehtimisen ohella on tärkeää edistää myös liikenteen kestävää kehitystä.

TAVOITTEET:

  • Kaupunkialueilla kaavoituksessa periaatteena ovat tiiviit ja viihtyisät asuinalueet, joita tukee kustannustehokkaasti toteutettu joukkoliikenneverkko. Turvataan erilaisten kuntien mahdollisuudet kehittää kaavoituksella omia vahvuuksiaan.
  • Raideliikenteen ratkaisuja edistetään pääkaupunkiseudun lisäksi myös muilla suurilla kaupunkiseuduilla.
  • Kaupunkien ilmanlaatua parannetaan edistämällä bussiliikenteen sähköistymistä.
  • Parannetaan määrätietoisesti kävely- ja pyöräteiden turvallisuutta, laatua sekä kunnossapitoa.

"Haluan olla tekemässä viihtyisää, lapsiystävällistä kaupunkia. Leikki- ja liikuntapaikkojen on oltava toimivia ja turvallisia."
JOONA, KOODARI, ISÄ
HELSINKI

"Hyvin hoidetut ulkoilureitit ja liikuntapaikat ovat tasa-arvoista terveyden edistämistä. Sen puolesta haluan olla tekemässä ratkaisuja."
PAULA, FYSIOTERAPEUTTI, ELÄKKEELLÄ
ESPOO

HYVINVOINTI ARJESSA

Kokoomuksen tavoite on kuntalaisten hyvinvointi. Jokainen ansaitsee mahdollisuuden hyvään elämään. Kunnan ja maakunnan tehtävä on tarjota ympäristö ja palvelut, jotka tukevat tätä päämäärää. Palveluissa tulee panostaa hyvinvoinnin mahdollistamiseen ja ongelmien ennaltaehkäisyyn. Se on inhimillisempää ja edullisempaa kuin jälkikäteen tapahtuva korjaaminen. Palveluiden on helpotettava arkea, ja ne on pystyttävä kestävästi rahoittamaan myös tulevaisuuden sukupolville.

#IHMISENEHDOILLA

Hyvinvointipalvelut on toteutettava ihmisen, ei hallinnon ehdoilla. Palveluiden tulee olla saavutettavia. Se voi tarkoittaa lähellä sijaitsevia palveluita tai kotiin tuotavia palveluita silloin, kun niitä tarvitaan. Palveluiden on oltava laadukkaita ja tasa-arvoisia tulotasosta riippumatta.

Tällä hetkellä valinnanvapaus toteutuu vain työterveyshuollon piirissä olevilla ja heillä, joilla on varaa maksaa. Tulevaisuutta on kaikkien vapaus valita. Sosiaali- ja terveyspalveluissa se tarkoittaa, että jokainen voi itse vaikuttaa käyttämiinsä palveluihin, joiden tuottajat kilpailevat keskenään laadulla.

#VALINNANVAPAUS

Kokoomuksen tavoitteena on, että kaikki kuntalaiset saavat maakunnassaan laadukasta hoitoa varallisuudesta riippumatta. Yhdenvertainen kohtelu on reilun yhteiskunnan merkki.

Sukupuolten tasa-arvo otetaan huomioon kaikissa palveluissa, on kyse sitten varhaiskasvatuksesta tai toimivasta perusterveydenhuollosta. Kokoomuslaisessa kunnassa ei hyväksytä ikäsyrjintää. Toimivassa kunnassa erilaisten kuntalaisten yhdenvertaisuus varmistetaan esimerkiksi huolehtimalla ympäristön ja tilojen esteettömyydestä.

#ESTEETTÖMYYS

Ikääntyneet tarvitsevat monipuolisia palveluita. Osaamista esimerkiksi muistihäiriöiden ja -sairauksien hoidossa on lisättävä. Myös arjessa toimimiseen tarvitaan monenlaista tukea. Osallisuutta ja omatoimisuutta on tuettava. Esimerkiksi sähköisen asioinnin kanssa monet seniorit voivat tarvita tukea.

Hyvin hoidettu ja turvallinen ympäristö on erityisen tärkeä senioreille. Myös senioreiden kotien turvallisuuden parantaminen on tärkeää, jotta omassa kodissa asuminen on mahdollisimman pitkään mahdollista. Toimintakyvyn ylläpidossa ja syrjäytymisen torjunnassa keskeistä on yksinäisyyden vähentäminen. Kokoomuksen visiossa seniorit sekä eläkeläisyhdistykset ovat aktiivisia toimijoita ja kuntayhteisön arvostettuja jäseniä.

TAVOITTEET:

  • Monipuoliset ja saavutettavat palvelut tehdään oikea-aikaisesti, lähellä tai kotiin tuotuina. Hyvinvointialan järjestöt ja yritykset otetaan täysimittaisesti mukaan palveluiden tuottamiseen ja palvelusetelin mahdollisuudet hyödynnetään kattavasti.
  • Terveyttä edistetään huolehtimalla ruoan laadusta, terveellisyydestä ja monipuolisuudesta.
  • Osaamista parannetaan erityisesti ikääntyneiden ihmisten muistihäiriöiden ja -sairauksien tunnistamisessa ja hoidossa ja tuetaan senioreiden toimintakyvyn ylläpitoa esimerkiksi terveyttä edistävällä liikunnalla.
  • Tehdään senioreille sujuva ja turvallinen arki. Parannetaan kodin ja ympäristön turvallisuutta ja panostetaan ennaltaehkäisevään toimintaan, huolehtien myös omaishoitajien jaksamisesta.

"Hyvinvointia ei ole ilman työtä. Kunnan pitää rakentaa edellytyksiä yritysten kasvulle ja uusien työpaikkojen luomiselle."
HENRY, MATKAILUALAN YRITTÄJÄ
UTSJOKI

Kokoomuslaisessa kunnassa ymmärretään, että hyvinvointi voi ajan mittaan perustua vain kestävällä pohjalla olevaan talouteen.

Siksi palvelut on järjestettävä kustannustehokkaasti ja huolehdittava siitä, että nykyhetken ratkaisut vievät kohti tervettä taloutta.

Veronmaksajien varoja on käytettävä vastuullisesti siihen, mihin ne on tarkoitettu.