Suomen Kansanpuolueen

KOTITALOUDELLINEN OHJELMA

1951

ALKULAUSE

Siitä huolimatta, että kotitalous on tärkeä osa kansantaloudesta, ei maassamme ole aikaisemmin poliittisten järjestöjen ohjelmissa kiinnitetty asiaan riittävää huomiota. Suomen Kansanpuolue on ensimmäisenä ryhtynyt laatimaan erityistä kotitaloudellista ohjelmaa. Puoluetoimikunta nimesi 1 päivänä huhtikuuta 1951 kotitaloudellisen neuvottelukunnan, jonka tehtävänä on puolueen neuvonantajana käsitellä kotitalouden ajankohtaisia kysymyksiä ja harkita keinoja sen yleiseksi edistämiseksi ja vallitsevien puutteellisuuksien poistamiseksi. Neuvottelukuntaan kuuluvat seuraavat alan asiantuntijat: maisteri Maisi Tamminen, puheenjohtajana sekä jäseninä tekstiilitaiteilija Aino Hausmann, rouva Aino af Heurlin, maisteri Ella Kitunen, johtaja Saara Koponen, käsityönopettaja Toini Niemi, talousopettaja Kerttu Olsonen, maisteri Eila Palosuo, professori Elli Saurio, lehtori Irja Teerisuo sekä maisteri Armi Hosia, joka samalla toimii neuvottelukunnan sihteerinä.

Suomen Kansanpuolueen kotitaloudellinen ohjelma perustuu siihen ehdotukseen, minkä kotitaloudellinen neuvottelukunta on puoluetta varten tehnyt niistä uudistustoimenpiteistä, jotka kotitalouden kaikinpuolisen kehittämisen kannalta ovat tärkeitä ja ajankohtaisia.

Kotitaloutta kehitettäessä on lähtökohtana pidettävä laajojen väestönryhmien elintasoa ja tarpeita sekä perheenäidin muuttunutta asemaa yhteiskunnassa. Kaikkien kotitaloutta kehittävien toimenpiteiden on tähdättävä kodin perinteisten arvojen säilyttämiseen ja kotitaloustyön arvon ja merkityksen kohottamiseen. Niiden avulla on pyrittävä siihen, että tuotannon lisäys ja kansantulon kasvu johtaa kotien tason kohoamiseen ja todelliseen hyvinvointiin.

I. KOTITALOUSKYSYMYSTEN YHTEISKUNNALLINEN TAUSTA.

1. Kotitalous kansantalouden osana.

Kansanpuolue pitää tärkeänä, että kotitalouden asema olennaisena osana koko kansantaloudesta, tulee yleisesti tunnustetuksi. Se on kiinteässä vuorovaikutuksessa muun taloudellisen toiminnan kanssa. Ainakin 60 % eri elinkeinoista kootuista tuloista tulee kotitalouden kautta käytettyä kulutukseen. Kotitaloustyön osuus on meillä ainakin 16 % kansantulosta, joten kotitalouden merkitys koko kansantalouden kannalta on huomattava.

Naisten työvoiman käyttäjänä on kotitalous kaikkein tärkeimpiä aloja. Noin puolet kaikista täysikasvuisista naisista työskentelee meillä yksinomaan kotitaloudessa ja suuri osa muista osittain. On laskettu, että Suomessa on nykyisin n. 900.000 perhettä ja kaikkiaan n. 40.000 kotiapulaista. Nämä luvut osoittavat, että perheenemännät ovat kotitalouden päätyövoima. Kotitalouden tila puolestaan vaikuttaa ratkaisevalla tavalla niin hyvin kulutuksen suuntaan kuin naisten enemmistön elämänoloihin.

Kotitaloutta on toisaalta hoidettava taloudellisten periaatteitten mukaan, ja toisaalta se on - liittyessään mitä läheisimmin yksityis- ja perhe-elämään - voimakkaasti eettisten ja esteettisten arvojen sävyttämä työala. Perheenemännän työsuhdekin muodostuu näistä syistä kaikista muista poikkeavaksi eikä voi yhtä joustavasti kuin ne seurata muutoksia taloudellisessa ja yhteiskunnallisessa kehityksessä.

2. Perheenemäntien asema.

Kodeissa työskentelevien naisten työpäivää tutkittaessa on todettu, että perheenemännän päivittäinen arkipäivän työaika pienillä ja keskisuurilla tiloilla on koko maassa 13 tuntia ja pyhäpäivän työaika 8 tuntia. Kiireellisinä työaikoina ja jos lapsiluku on suuri, voi arkipäivän työaika kohota 15 - 16 tuntiin. Sellaisissa ei-maanviljelijätalouksissa, joissa on lapsia tai perheenemännällä muuta työtä, on päivittäinen työaika suunnilleen sama. Kun otetaan huomioon, että etenkin lapsiperheissä ei perheenemännän ns. lepoaikakaan ole täyttä irroittautumista päivän tehtävistä, on työpäivä monissa tapauksissa liian pitkä. Tämän lisäksi täyden loma-ajan sekä työn ja virkistyksen vaihtelun järjestäminen on varsin vaikeaa. Esim. maaseudulla perheenemäntien työn laatu estää usein heitä huolehtimasta terveydestäänkin. Niinpä ei esim. sairaustapauksissa aina voida kyllin ajoissa turvautua lääkärin- ja sairaalahoitoon. Täten on yleisesti todettavissa, että perheenemäntien työoloissa on monia tutkimista ja korjausta vaativia seikkoja ja että ne muodostavat erikoisen ryhmän tämänlaatuisten sosiaalisten kysymysten joukossa.

3. Perheenemäntien ansiotyön vaikutus koteihin.

Tällä kertaa on yleinen taloudellinen ja yhteiskunnallinen kehitys johtanut siihen, että kotitaloudelle ja sen työntekijöille on syntynyt uusia ongelmia.

Yhteiskunnan työvoiman tarve sekä yksityisten perheitten taloudellinen asema vaativat entistä suuremmassa määrässä perheenemännän työtä elinkeinoissa kotitalouden ulkopuolella.

Ammattipätevyyden saaneet naimisissa olevat naiset haluavat useassa tapauksessa sekä koulutuksensa että taipumustensa takia työskennellä sillä alalla, jolle ovat valmistuneet ja jolla tuntevat voivansa sekä palvella yhteiskuntaa että toteuttaa itseään.

Erikoisesti keskiluokkien piirissä ovat toisaalta muuttunut taloudellinen asema, toisaalta kvalifioidun naistyövoiman suhteellisen suuri määrä näiden perheenemäntien joukossa johtaneet siihen, että naimisissa olevat naiset työskentelevät huomattavassa määrässä eri ammateissa ja elinkeinoissa.

On laskettu, että meillä n. 300.000 naimisissa olevaa naista on työssä kotitalouden ulkopuolella. Kun perheitä on n. 900.000, osoittavat nämä luvut, että joka kolmas kaikista naimisissa olevista naisista tekee ansiotyötä. Niiden perusteella voidaan myös arvioida, että asutuskeskuksissa suunnilleen joka toinen naimisissa oleva nainen työskentelee eri elinkeinoissa kotitalouden ulkopuolella.

Perheenemäntien ansiotyön lisääntymisestä huolimatta ei kotitalous ole saanut uutta työvoimaa muualta, vaan näyttää päinvastoin siltä, että työvoima yleensä on pyrkinyt siirtymään kotitaloudesta poispäin. Perheenemännät joutuvat näinollen pakosta työskentelemään kahdella rintamalla, ammattityössään ja kotitaloudessa. Samalla kun tämä ponnistelu kahden täyden työosuuden suorittamiseksi tuottaa heille itselleen suuria henkisiä ja ruumiillisia rasituksia, on se vaarana kotien viihtyisyydelle ja eheydelle. Kun ei kuitenkaan voida ajatella enempää naisten yhteiskunnallisen vapauden kuin tuotanto- ja työkoneistonkaan takia sellaista muutosta kehityksessä, että naimisissa olevat naiset kautta linjan vetäytyisivät pois kodin ulkopuolisista tehtävistä, on ratkaisun löydyttävä toisilta linjoilta ilman, että naisten perusoikeuksiin yksilöinä ja kansalaisina kosketaan.

Kodeissa työskentelevien naisten monessa tapauksessa liian raskas työtaakka ja yllä esitetyt muuttuneiden olosuhteiden vaatimukset viittaavat siihen, että kotitalous eri puolineen olisi saatava muovautumaan sellaiseksi, että se työnkäytön, taloudellisen tuloksen ja työntekijäin aseman kannalta vastaisi ajan tasoa. Erikoisesti on korostettava sitä, etteivät muutokset kotitaloudessa kuitenkaan saa vaarantaa perhe- ja yksityiselämän perinteisiä arvoja, vaan että niiden tulee nimenomaan palvella kotien eheyttämistä ja niiden nykyisen ahdinkotilan helpottamista. Kodin on säilyttävä eräänä koko kulttuurimuotomme ja elämänkäsityksemme perusteena.

II. TARVITTAVAT UUDISTUSTOIMENPITEET.

1. Osapäivätyö.

Kuten edellä jo mainittiin, on naimisissa olevien naisten työskentely kahdella rintamalla kotitaloudenkin näkökulmasta katsoen eräs päivän polttavimpia ongelmia. Sen ratkaisemiseksi nimenomaan palkkatyössä käyvien naisten kohdalla on osapäivätyö joutunut julkisen keskustelun alaiseksi. Meillä siihen tosin on kiinnitetty vähemmän huomiota kuin mitä se yksilön ja yhteiskunnan kannalta varteenotettavana kompromissiratkaisuna edellyttää. Sen sijaan se esim. Ruotsissa ja Norjassa on ollut vilkkaan keskustelun alaisena.

a. Osapäivätyön edut.

Muutaman tunnin päivittäisestä työskentelystä kodin ulkopuolella koituvat mm. seuraavat edut toisaalta kokopäivätyöskentelyyn toisaalta yksinomaan kotitaloudessa työskentelemiseen verrattuna.

Osapäivätyössä oleva äiti voi tasaisemmin kuin kokopäivätyössä oleva jakaa aikansa ja voimansa lasten- ja kodinhoidon sekä ansiotyönsä kesken. Hän voi päivittäin paremmin huolehtia lastensa kasvatuksesta ja seurata heidän kehitystään.

Osapäivätyöskentely, helpommin kuin kokopäiväinen työ, voidaan järjestää ilman kotiapulaista. Kun lisäksi tuloveron progressiivisuudesta johtuen niihin kohdistuu suhteellisen vähäinen verorasitus, osapäivätyöstä saadut ansiotulot antavat usein paremman nettotuloksen kuin kokopäivätyö, joka edellyttää kotiapulaista.

Osapäivätyö mahdollistaa ammattialla tapahtuvan kehityksen seuraamisen ja ammattitaidon ylläpitämisen.

Osapäivätyössä perheenäiti saa tarvitsemansa kosketuksen ulkomaailmaan ja voi ylläpitää henkistä vireyttään.

Osapäivätyöstä saadut ansiotulot tekevät perheenäidin vähemmän riippuvaiseksi aviopuolisostaan raha-asioiden hoidossa.

Osapäivätyön avulla voitaisiin vaikuttaa siihen, että naisten poissaolopäivät työpaikasta vähenisivät.

b. Osapäivätyön toteuttamisen vaatimat yhteiskunnalliset uudistukset.

Kotien kannalta.

Osapäivätyön toteuttaminen edellyttää, että lapset tulevat hyvin hoidetuiksi äidin poissa ollessa ja että kotitalous rationalisoidaan, niin että perheenäiti voi ylirasittumatta kunnolla hoitaa molemmat työmuotonsa so. ansiotyönsä ja kodinhoidon tehtävät.

Lasten kannalta tarjoavat lastentarhojen päiväosastot tyydyttävän ratkaisun. Niiden lukumäärää olisi nykyisestään tuntuvasti lisättävä, pätevää opettajakuntaa koulutettava ja ns. keskiryhmän lapsille järjestettävä pääsy lastentarhoihin. Samaa tarkoitusta voisivat palvella uusien talojen yhteyteen järjestettävät talon lasten yhteiset leikkihuoneet, jonne vanhemmat voisivat jättää lapsensa leikkimään ja askartelemaan joko yhteisesti palkatun pätevän henkilön tai naapuriapuun perustuvan "päivystäjän" valvonnassa.

Valistusteitse olisi pyrittävä siihen, että kaikki perheenjäsenet osallistuisivat kodinhoidossa esiintyviin tehtäviin mahdollisuuksiensa mukaan.

Jos perheenäidin ansiotyön edellytyksenä on kotiapulaisen palkkaaminen kotiin, olisi hänet verotuksessa rinnastettava muihin työnantajiin, jotka tuloistaan saavat vähentää työntekijöille maksetut palkat.

Työmarkkinoiden kannalta.

Meillä ei liene tähän mennessä suoritettu mitään yleisiä tutkimuksia siitä, millä aloilla ja missä laajuudessa osapäivätyötä voitaisiin käytännössä soveltaa ilman, että työn tehokkuus ja tulokset siitä sanottavammin kärsisivät. Ruotsissa on mm. valtion virastoissa ryhdytty osapäivätyön järjestelmälliseen suunnitteluun ja myös yksityisissä laitoksissa sitä on toteutettu paljon laajemmassa mittakaavassa kuin meillä. Näitä kysymyksiä olisi meilläkin ryhdyttävä järjestelmällisesti tutkimaan ja toteuttamaan osapäivätyötä käytännössä niillä aloilla, joilla sen todetaan soveltuvan. Voitaisiin esimerkiksi tutkia ja kokeilla sellaista menettelyä, että joillakin aloilla yhden viran tai toimen hoito jaetaan kahdelle henkilölle. Sitä mukaa kuin osapäivätyöskentely laajenee, on osapäivätyöntekijöiden palkka-, sairasloma-, sairasapu-, kesäloma-, ikälisä, eläke- yms. edut valtion ja kuntien virastoissa sekä muilla kysymykseen tulevilla aloilla määriteltävä.

2. Vieraan työvoiman käyttö kotitaloudessa.

a. Kotiapulaiskysymys.

Vaikka meilläkin on nähtävissä selvä kehitys siihen suuntaan, että vakinaisen palkatun työvoiman käyttö kotitaloudessa ei ole se keino, jolla kotitalouden työvoimakysymys kautta linjan voidaan ratkaista, on kuitenkin olemassa talouksia, joiden hoito vaatii tätä käytäntöä.

Kotiapulaisen palkat ja työolot on järjestetty hallinnollista tietä. Kotitalouden ja sen työntekijöiden yleisen arvon kannalta on tätä pidettävä myönteisenä tapahtumana. Näissä seikoissa ei tällä kertaa pitäisi olla esteitä tähän ammattiin ryhtymiselle. On kuitenkin tärkeätä, että myös kotitalouden alalla noudatetaan sitä periaatetta, että ammattipätevyys, -kokemus ja vastuu tulevat otettua huomioon palkkauksessa. Tästä syystä olisi kotiapulaisten ohjepalkkojen palkkarajat tehtävä nykyistä joustavammaksi.

Valistus- ja koulutusteitse olisi pyrittävä siihen, että kotiapulaisten pätevyystaso nousisi ja että ammattiin vanhastaan liittyneet ennakkoluulot ja psykologiset esteet saataisiin poistetuiksi sekä työntekijäin että työnantajain puolelta.

Kotiapulaisammatin saattamiseksi muiden työalojen veroiseksi, on siinä työskenteleville pyrittävä varaamaan etenemismahdollisuuksia urallaan. Kotitalouden koulutuskysymyksiä ratkaistaessa voitaisiin tämä ottaa huomioon mm. siten, että tottuneet kotiapulaiset pääsisivät kodinhoitajakouluun ilman emäntäkoulun kurssia.

b. Kotitalouden tilapäinen työvoima.

Kotisisaret ja kodinhoitajat tulevat tuottamaan suurta helpotusta kodeille kaikkein vaikeimmissa tilanteissa ja siellä, missä apua kipeimmin tarvitaan. Kunnallisten kodinhoitajan virkojen perustaminen osoittaa myös omalta osaltaan, että kotien ja perheenemäntien ongelmat ovat entistä enemmän tulemassa virallisen huomion kohteiksi. Kodinhoitajien työ etenkin syrjäseuduilla ja heikkotasoisissa kodeissa voi myös edistää kotitalouden kehitystä yleensä.

Kun nykyoloissa myöskin sellaiset perheet, joita ei varsinaisesti lueta varattomiin, joutuvat usein mitä vaikeimpiin tilanteisiin ja tarvitsisivat välttämättä pätevää apua kotiinsa, olisi sekä kotisisar- että kodinhoitajajärjestelmää kehittämällä pyrittävä siihen, että apua saataisiin tällaisiinkin koteihin ja että sen käyttäminen olisi niille taloudellisesti mahdollista.

Kodeissa tarvittavan tilapäisen työvoiman käyttöä rajoittaa sen hankala saanti ja usein heikko ammattitaito, mikä tekee sen kalliiksi. Kun kuitenkin esim. perheenemäntien, vanhempien henkilöiden ja opiskelijain joukossa on sellaisia, jotka tilapäisansiota saadakseen voisivat suorittaa erilaisia tehtäviä kodeissa eräänlaisena osatyöpäivätyönä, olisi pyrittävä luomaan järjestelmä, jonka avulla tämän työvoiman kysyntä ja tarjonta edullisimmin kohtaisivat toisensa. Esim. naisjärjestöjen suunnittelemat virallisen valvonnan alaiset toimistot voisivat täten hankkia koteihin luotettavia ja päteviä henkilöitä eri tehtäviin ja toimittaa niistä työtä sitä haluaville. Tällaisia tehtäviä olisivat esim. siivous, kotimiehenä olo, ompelutyöt, leipominen, vaatteiden kunnostaminen jne. Palkkaus tulisi järjestää yhtenäisesti tehtävän laatu ja tekijän ammattitaito huomioonottaen.

3. Kotitalouden rationalisoiminen.

a. Rationalisoimisen merkitys kotitalouden kehittäjänä.

Kotitalouden mukauttamisessa nykyajan vaatimuksiin on rationalisoimisella ensiarvoisen tärkeä merkitys. Kun rationalisoimistyö käsitetään kyllin laajaksi, on sen tehtävänä suorittaa kotitalouden omaan piiriin, työpaikkoihin, työmenetelmiin ja välineisiin kohdistuvaa tutkimusta ja neuvontaa, ohjata teollisuuden eri aloja ja rakennustoimintaa kotitalouden kannalta tarkoituksenmukaiseen tuotantoon, valvoa, että tuonnissa pidetään silmällä kotitalouden todellisia tarpeita, sekä neuvoa koteja terveeseen ja taloudelliseen kulutukseen.

Kotitalouden rationalisointiin tarvittavia arvokkaita tutkimuksia ja käytännöllistä työtä on meillä jo suoritettu mm. korkeakoulujen yhteydessä olevien tutkimuslaitosten, Työtehoseuran kotitalousosaston, Kotitalouskeskuksen, kotitaloudellisten neuvontajärjestöjen, opettajavalmistuslaitosten ym. toimesta. Näin saavutetut tulokset palvelevat kotitalouden rationalisoimistyötä suuntaa antavina, herätteitä synnyttävinä ja perustana olevina tutkimuksina. Työn organisointi ja työntekijöiden kouluttaminen voivat myös hyötyä jo saadusta kokemuksesta.

b. Kotitalouden rationalisoimislautakunta.

Kaiken tähän asti suoritetun työn kokoamiseksi ja ennen kaikkea teollisuuden ja kotitalouden yhteistoiminnan luomiseksi olisi saatava aikaan yhdistävä elin, joka pystyisi kyllin tehokkaasti johtamaan kotitalouden rationalisoimistyötä. Tätä tehtävää suorittamaan olisi perustettava virallinen kotitalouden rationalisoimislautakunta.

Rationalisoimislautakunta olisi kokoonpantava siten, että siinä olisivat edustettuina kotitaloudelliset neuvonta- ja opetusjärjestöt, korkein kotitalousopetus, opettajajärjestöt ja käytännön kotitalous.

Lautakunnan tehtävänä olisi tuoda esiin käytännön kotitaloudessa ilmenevät tarpeet ja kokemukset sekä ylläpitää yhteydet teollisuuteen, rakennustoimintaan ja tuontiin. Sen olisi järjestettävä julkaisutoimintaa sekä neuvontajärjestöjen ja muun tiedoitustoiminnan avulla keskitetysti huolehdittava rationalisoimistyön tulosten välittämisestä yleisölle.

c. Kotitalouden tutkimuslaitos.

Kotitalouden rationalisoimisen perustana on oltava jatkuva tutkimustyö. Rationalisoimislautakunnan olisi pidettävä erikoisena tehtävänään harkita ja tutkia, mitä mahdollisuuksia meillä on kotitalouden tutkimuslaitoksen perustamiseen, millä pohjalla sellainen olisi luotava ja mitkä sen tehtävät tulisivat olemaan.

Kotitalouden tutkimuslaitoksen tarpeellisuudesta ja merkityksestä on olemassa varsin laajassa mittakaavassa kokemuksia mm. kaikissa Pohjoismaissa ja Yhdysvalloissa. Tällaiset tutkimuslaitokset ovat osaltaan vaikuttaneet näiden maiden kansanravitsemukseen, kodin töiden järjestelyyn ja elintarvike- ja vaatetusteollisuuden tasoon. Niiden merkitys kansantalouden kannalta on yleisesti tunnustettu.

Meidän oloissamme olisi sellaisella tutkimuksella, joka kotitalouden puolesta tutkisi ja arvostelisi tuotteiden tarkoituksenmukaisuutta Sekä antaisi opastusta sekä tuottajille että kuluttajille, runsaasti tehtävää. Se voisi osaltaan vaikuttaa siihen, että tuotannon lisäys ja työväestön palkkatason nousu johtaisi kotien tason kohoamiseen ja todelliseen hyvinvointiin.

Niissä maissa, joissa kotitalouden tutkimuslaitoksia on ollut toiminnassa, on myös saatu kokemuksia siitä pohjasta, mille tällaisen laitoksen on rakennuttava. Oman maamme oloihin sovellettuina johtavat nämät kokemukset siihen käsitykseen, että voidakseen täysin objektiivisesti ja riippumattomana suorittaa tutkimus- ja ohjaustoimintaansa olisi kotitalouden tutkimuslaitoksen oltava valtion laitos. , Täten se olisi taloudellisesti riippumaton yksityisistä intresseistä ja kotitalous pääsisi parhaiten tasa-arvoisena muiden tutkimusalueiden joukkoon.

Tutkimustoiminta voitaisiin panna käyntiin asteittain ja aloittaa aivan rajoitetussa mittakaavassa. Kotitalouden käytännöllisten ja kiireellisten tarpeiden kannalta olisivat etusijalle asetettava kotitalouden koneiden ja kojeiden, muiden työvälineiden, kotitaloudessa käytettävien aineiden ja erinäisten vaatetusainesten tutkiminen. Tutkimusalueen laajentaminen voisi tapahtua taloudellisten mahdollisuuksien, tutkimustilojen ja koulutetun työvoiman valmistumisen mukaan. Tutkimuslaitoksen alkuunpaneminen olisi taloudellisesti tuskin sen raskaampi yritys kuin jonkin oppilaitoksen perustaminen. Sen merkitys olisi kuitenkin kotitaloustietoa luovana laitoksena koko kotitalousalalle perustavaa laatua.

4. Kotitalouden opetus.

a. Kotitalouden opetuksen päämäärä.

Kotitalous, johon sanan kokonaismerkityksessä kuuluu myös käsityö ja kodin vaatetalous, on ala, jonka perusteet ja merkityksen ymmärtäminen jokaisen nuoren olisi saatava kodistaan.

Kodit eivät kuitenkaan voi nykyään samassa mitassa kuin menneinä aikoina huolehtia tyttärensä opettamisesta näillä aloilla. Suuri osa naisista valmistuu myös opiskeluaikanaan johonkin muuhun ammattiin ja saa senmukaisen koulutuksen. Näistä syistä johtuu, että kotitalouden ammattitaito on painunut meillä suhteellisen alhaiseksi.

Käsityö- ja taloustaito on kuitenkin kotikulttuurin ja järkevän taloudenpidon kannalta välttämätön asia. Hyvä ammattitaito on omiaan helpottamaan kotitaloudesta huolehtivien työtä ja lyhentämään heidän työpäiväänsä. Näin ollen olisi tärkeää, että talous- ja käsityönopetus voisi olla mahdollisimman tehokasta ja tarkoituksenmukaista. Tämä opetus antaa puitteet, joissa nuoria, niin hyvin tyttöjä kuin poikia voidaan kasvattaa heidän tulevaan tehtäväänsä perheenjäseninä, samalla kun se oikein suunniteltuna tarjoaa heille elämän käytännöllisiä tarpeita ja suurten väestöryhmien sosiaalista tasoa vastaavaa taitoa tai valmiutta sen hankkimiseen. Täten on tämä ala osa yleistä kansalaiskasvatusta, mutta samalla se avaa mahdollisuudet sellaiseen ammattiin, jolla ei ole ylituotantoa.

b. Kotitalousopetuksen hallinnollinen keskittäminen.

Talous- ja käsityönopetusta annetaan meillä jo kaikki koulu- ja kurssimuodot huomioonottaen varsin laajoissa mittasuhteissa. Kokonaisuutta ajatellen on opetuksen järjestelyssä pahin epäkohta, että se jakautuu eri ministeriöiden alaisuuteen eikä minkäänlaista hallinnollisesti keskittävää yhteiselintä ole olemassa. Opetus tapahtuu siis usealla toisistaan erillisellä linjalla. Koululaitoksen hajanaisuuden takia ei opetussuunnitelmaan ja -menetelmään saada tarpeellista yhtenäisyyttä eikä opetuksen asteettaista etenemistä siirryttäessä koulumuodosta toiseen. Jokaisessa koulumuodossa joudutaan näinollen alkamaan opetus jokseenkin alkeista, kun sen sijaan pitäisi voida rakentaa aina edellisen pohjalle.

Kotitalouskoulutuksen edistämiseksi olisi huolehdittava siitä, että koulujen paikalliset johtoelimet samoinkuin eri portaissa toimivat kouluviranomaiset entistä enemmän ottaisivat huomioon tämän alan opetuksen kansantaloudellisen ja kasvattavan merkityksen. Myöskin olisi tämän alan eri puolien edustus kouluhallituksessa ja ministeriössä saatava nykyistä vaikutusvaltaisempaan asemaan.

Kotitalouden opetuksen edistämiseksi olisi välttämätöntä suorittaa tämän alan yleiskatsaus ja tarkistus, jolloin tutkittavaksi otettaisiin mm. seuraavat seikat:

c. Oppiaines eri koulumuodoissa ja kehitysasteilla.

Oppiainesta tarkasteltaessa on erityinen huomio kiinnitettävä kansa- ja oppikouluun. Koska kotitalouden ja käsityön tuntimäärä näissä kouluissa on suhteellisen pieni, olisi opetus näillä asteilla keskitettävä vain kotielämän ja kotitalouden ydinkysymyksiin ja oltava niin valittu, että se antaa sellaiset tiedolliset ja taidolliset perusteet, joiden varassa nuoriso, niinhyvin tytöt kuin pojat saavat oikean suhtautumistavan kotielämään sekä järkiperäisen suuntauksen ja auttavat taidot kodin hoidossa, niin että he voivat siitä selviytyä, vaikka eivät muuta opetusta saisikaan. Tämän ohessa olisi opetuksen jo tällä asteella muodostettava riittävä pohja myöhemmälle kotitalouden ja käsityön opetukselle.

Opetuksen tulisi näin ollen antaa perustiedot oikeassa ravitsemuksessa ja ruoanvalmistus- ja käsityötekniikassa, kodin hygieniassa, taloudenpidossa ja kotielämäntaidossa. Talous- ja käsityönopetuksen tulisi liittyä toisiinsa ja molempien kohdistua käytännön tarpeisiin.

Oppikoulun talous- ja käsityönopetuksen tulisi laadultaan, asemaltaan ja opettajavoimiltaan olla samaa tasoa kuin oppikoulun muut aineet ja sopivissa kohdin liittyä niihin. Kotitalous tarjoaa monia yhtymäkohtia kehitysiässä olevan nuorison harrastussuuntaan. Sen alue yhdistyy sopivasti muuhun opetukseen toisaalta siten, että esim. kemian, fysiikan, eläin- ja kasviopin kurssissa on kotitalouden ja käsityön pohjatietoa, ja toisaalta kodin piiri tarjoaa laajan esimerkkiaineiston ja harjoitusalueen näille oppiaineille. Suuremman linjajakoisuuden toteuttaminen oppikouluissa avaisi mahdollisuuden myös käsityö- ja talousalalle aikoville erikoistua ja kehittää lahjojaan jo kouluaikana.

d. Opettajavoimien laatu ja tarve.

Erilaatuisissa kouluissa on jatkuvasti ollut talousopettajapula, ja käsityönopetusta hoitavat muut kuin pätevät käsityönopettajat.

Kaikissa maaseudun kansa- ja jatkokouluissa ja suureksi osaksi myös kaupunkikouluissa antavat käsityönopetusta kansakoulunopettajat. Oppikouluihin on erittäin vaikea saada käsityönopettajia, koska ko. virat ovat tuntiopettajan virkoja eivätkä niin ollen takaa pätevyyden edellyttämää turvattua asemaa. Talousopettajia saadakseen ovat mm. kansanopistot joutuneet järjestämään erikoiskoulutusta kotitalousneuvojille. Kun laki maalaiskansakoulujen talousopetuksesta tuli voimaan ilman että opettajavalmistusta lisättiin, on huomattava osa opettajapaikoista epäpätevien käsissä.

Koulujen lisäksi teollisuus ja liike-elämä sekä erilaiset järjestöt tarvitsevat talous- ja käsityönopettajia palvelukseensa ja naimisiinmenoprosentti ja sitä tietä ammatissa siirtyminen on suuri.

Opettajavalmistuslaitokset eivät tällä kertaa pysty täyttämään talousopettajatarvetta ja jos käsityön alalla siirrytään entistä enemmän ammattiopettajien käyttöön, muodostuu tilanne siellä samanlaiseksi. Kun käsityö- ja talous ovat kuitenkin sellaisia aloja, että niiden ammattitaito opettajavalmistuksen ylituotannonkin vallitessa koituu jossakin muodossa käytännöllisen elämän hyödyksi, on opettajapulaa pidettävä erittäin epäterveenä ilmiönä.

Opettajapulan poistamiseksi olisi kysymys käsiteltävä kaikessa laajuudessaan, jolloin olisi selvitettävä, mikä on kunkin koulumuodon opetusohjelman ja kehitystason vaatima opettajavalmistus ja -pätevyys ja mikä on vuotuinen opettajatarve. Näiden tietojen perusteella olisi opettajavalmistuksen laatu ja laajuus muodostettava tarvetta vastaavaksi.

e. Opettajavalmistuksen laajentaminen.

Opettajavalmistuksen lisäämistä ajatellen olisi eräs ensimmäisistä käytännöllisistä tehtävistä Helsingin Kotitalousopettajaopiston aseman korjaaminen lähinnä sen tilanahtauden vuoksi. Tämän laitoksen tulisi huolehtia kansakoulun, oppikoulun, kansanopistojen, ammattikoulun yms. opettajavoimista. Sen lisäksi sieltä valmistuneista suuri osa menee liike- ja suurtalouksien palvelukseen, ja siksi olisi tähän laitokseen saatava opettajalinjan lisäksi liike- ja suurtalouslinja. Tilanahtaus on myöskin Helsingin Käsityönopettajaopiston toiminnalle suureksi haitaksi. Uusien oppilaitosten rakennussuunnitelmissa olisi näiden kahden opettajavalmistuslaitoksen tarve otettava huomioon.

f. Kotitaloudellisten oppilaitosten toimintateho.

Kotitalousoppilaitokset tarvitsevat monia eri ammatti- ja erikoisopettajia sekä lisäksi huomattavat opetustilat ja välineet käytännöllistä opetusta varten, maataloudellisissa kouluissa lisäksi maatilan.

Laitosten taloudellisen käyttämisen takia olisi selvitettävä, nimenomaan opettajavalmistuslaitoksissa, onko niiden toiminta-aste mahdollisimman edullinen. Tällöin olisi tutkittava, ovatko niissä luokat, opetuskeittiöt ja käsityösalit usein tyhjinä ja mitenkä tätä voitaisiin vähentää. Samoin olisi halvemman teknillisen aputyövoiman käyttömahdollisuudet opetuksen eri asteilla tutkittava.

Samanaikaisesti olisi selvitettävä, paljonko oppilaan koulutus kussakin koulumuodossa tulee maksamaan valtiolle, muille koulua ylläpitäville ja oppilaalle itselleen.

Näiden tutkimusten perusteella olisi suunniteltava ne järjestely- ja mahdolliset yhdistelytoimet, joiden avulla mahdollisimman suuri oppilasmäärä tulisi edullisimmin koulutettua.

g. Etenemismahdollisuudet kotitalouden alalla.

Talous- ja käsityönopetuksessakin olisi pyrittävä noudattamaan sitä periaatetta, että jokaiselle tälle alalle sopivalla nuorella olisi henkilökohtaisista olosuhteista riippumatta mahdollisuudet saada koulutusta tulevaa elämäntehtäväänsä varten ja päästä eteenpäin urallaan. Lahjakkaan aineksen saanti kotitalousalalle on tällä kertaa erikoisen tärkeää koska kotitalous on joutunut uuteen kehitysvaiheeseen ja tarvitaan pystyviä henkilöitä sekä kentällä että johtoportaissa. Kotitalouden arvostus elämänurana voisi kohota, jos alalla olisi tähänastista paremmat etenemismahdollisuudet.

Näistä syistä olisi talous- ja käsityökoulutusta järjestettäessä otettava huomioon mm. seuraavat seikat:

Kotitalouden ja käsityön opettajavalmistuksen tulee opettajain ja oppiaineen aseman takia olla sivistyspohjaltaan verrattavissa muiden alojen koulutukseen. Olisi tärkeätä, että myöskin sellaisia lahjakkaita ja alalle sopivia henkilöitä, joilta puuttuu ylioppilastutkinto, voitaisiin kouluttaa opettajatehtäviin. Tästä syystä olisi harkittava, voitaisiinko opettajavalmistuslaitoksia kehittää siihen suuntaan, että niihin kaikkiin voitaisiin päästä keskikoulupohjalla, jos riittävä yleissivistys sekä tarpeelliset tiedot alalle tärkeissä aineissa, kuten luonnontieteissä ja äidinkielen suullisessa ja kirjallisessa esityksessä on muuten hankittu.

Käytännöllinen kokemus olisi otettava huomioon etenemisperusteena. Mm. olisi kokeneille, alalle sopiville kotiapulaisille varattava mahdollisuus päästä kodinhoitajakouluun ilman emäntäkoulun tutkintoa. Samaa kokemuspohjaista linjaa voitaisiin valmistua ns. työmestareiksi erilaisiin ohjaustehtäviin opetuslaitoksissa.

Vähävaraisten kotitalousalalle pyrkivien tarpeita silmällä pitäen on kannatettava tehtyä aloitetta kotitalouskeskikoulujen perustamiseksi eri puolille maata. Tämä koulumuoto tarjoaa halvimmin kustannuksin oppilaalle lyhyessä ajassa monipuolisen kasvatuksen ja voisi olla omiaan estämään nuorison vieraantumista maaseudusta ja kodista.

Keskusjatkokoulujen perustaminen olisi tehtävä yleiseksi. Niissä voidaan tähän astista tehokkaammin hoitaa maaseudun nuorison ammattikoulutusta. Kotitalous- ja käsityölinjalle niihin voidaan saada päteviä opettajia ja tarpeelliset erikoisluokat.

III. YHTEENVETO.

Kotitalouden eri haaroja kehitettäessä on lähtökohtana pidettävä laajojen väestönryhmien elintasoa ja tarpeita sekä perheenäidin muuttunutta asemaa yhteiskunnassa. Kaikkien kotitaloutta kehittävien toimenpiteitten on tähdättävä kodin perinteisten arvojen säilyttämiseen ja kotitaloustyön arvon ja merkityksen kohottamiseen. Niiden avulla on pyrittävä siihen, että tuotannon lisäys ja kansantulon kasvu johtaa kotien tason kohoamiseen ja todelliseen hyvinvointiin.

Osapäivätyötä perheenäitien ansiotyömuotona on ryhdyttävä tutkimaan ja soveltamaan nykyistä laajemmassa määrässä.

Kotitalouden työvoimatilanteen helpottamiseksi olisi asutuskeskuksiin perustettava esim. kotitaloudellisten järjestöjen toimesta viranomaisten valvonnassa olevia toimistoja, joista yksityiset kodit voivat tilata tarvitsemaansa ammattitaitoista ja vastuuntuntoista tilapäistä työvoimaa kodinhoidossa esiintyviin eri tehtäviin.

Kotiapulaisien palkkauksessa olisi nykyistä suuremmassa määrässä otettava huomioon asianomaisen työntekijän ammattitaito ja vastuuntunto.

Kotitaloustyötä on ryhdyttävä suunnitelmallisesti rationalisoimaan. Rationalisointi on tällöin käsitettävä sanan laajassa merkityksessä, so. sen tulee sisältää myös tuotannon ja kulutuksen ohjaaminen terveeseen suuntaan. Tätä varten on mahdollisimman pian asetettava erikoinen rationalisoimislautakunta, jossa kodit, kotitalousjärjestöt, opettajajärjestöt sekä kotitaloudellinen opetus korkeakouluastetta myöten ovat edustettuna. Päämääränä on pidettävä erikoisen kotitaloudellisen tutkimuslaitoksen perustamista maahamme kotitaloustyön kaikinpuoliseksi kehittämiseksi. Rationalisoimistyön pohjana on oleva se tutkimustyö, jota eri laitoksissa ja järjestöissä on jo suoritettu.

Kotitalouden opetuksen on kaikilla eri asteilla perustuttava laajojen väestöryhmien tarpeisiin ja vastattava niiden elintasoa ja sitä on annettava niin, että se jo yleiskouluasteilla antaa tytöille ja pojille tarvittavat perustiedot kodinhoidon ydinkysymyksistä.

On pyrittävä kotitalousopetuksen hallinnolliseen keskittämiseen sekä tutkittava oppilaitosten toimintatehoa ja suoritettava sitä lisääviä järjestelyjä siten, että koulujen käyttö ja koulumuodot tulevat mahdollisimman taloudellisiksi.

Koulutusoloja järjestämällä on lahjakkaalle varattomalle ainekselle varattava eteenpäinpääsyn mahdollisuuksia kotitalousalalla. Tällaisille henkilöille olisi tehtävä mahdolliseksi valmistua tämän alan opettajatehtäviin keskikoulupohjalta, kun tarpeellinen yleissivistys ja tiedot alalla tärkeissä aineissa on muuten hankittu.

Kotitalouskeskikouluja ja keskusjatkokouluja on kokeilutarkoituksissa ryhdyttävä perustamaan eri puolille maata sitä mukaa kun pätevää opettaja-ainesta on niihin saatavissa.

On pyrittävä siihen, että kodeissakin työskenteleville on eteenpäinpääsemisen mahdollisuus urallaan. Tämän periaatteen mukaisesti on kokemusta, ammattitaitoa ja alalle sopivuutta pidettävä riittävänä pohjana esim. kodinhoitajakouluun pyrkiville tottuneille kotiapulaisille.