Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.uta.fi/pohtiva/ohjelmalistat/KTP/136

Rauhan ja sosialismin puolesta - Kommunistinen työväenpuolue

Täystyöllisyys tavoitteeksi - kestävään työllisyyspolitiikkaan


  • Puolue: Rauhan ja sosialismin puolesta - Kommunistinen työväenpuolue
  • Otsikko: Täystyöllisyys tavoitteeksi - kestävään työllisyyspolitiikkaan
  • Vuosi: 1995
  • Ohjelmatyyppi: erityisohjelma

TÄYSTYÖLLISYYS TAVOITTEEKSI - KESTÄVÄÄN TYÖLLISYYSPOLITIIKKAAN

Sisältö:

1. TYÖTTÖMYYS MAAILMANLAAJUISENA ILMIÖNÄ
2. SUOMEN TYÖTTÖMYYDEN KUVA
3. TYÖTTÖMYYDEN SYYT
*Työttömyys johtuu kapitalismista *Tuhoisan talouspolitiikan seuraukset
4. TYÖLLISYYSLAIN JA PERUSTUSLAILLISEN TYÖNOIKEUDEN ROMUTUS
5. TYÖLLISYYSESITYSTEN ARVIOINTIA
*Työllisyyden hoito Suomessa *Työllisyysesityksiä *Väärät mallit
*Ahtisaaren-Pekkasen esitys *Lipposen hallituksen ohjelma *Nuoriin ja
lapsiperheisiin kohdistuvat leikkaukset *Eläkeläisiin kohdistuvat leikkaukset
*Työttömyysturva *Verotus *Epäsosiaaliset budjettileikkaukset *EU:n rahaliitto
piiskaa tulonsiirtoja työltä pääomalle
6. TYÖLLISYYSVAIHTOEHTO
*Työllisyyden hoidon periaatteet *Talouspolitiikka ja talouskasvu *Työvaltainen
toiminta *Työaikaa lyhennettävä *Työvoiman määrä *Kuntasektori ja työllisyys
7. RAHAA OTETTAVA SIELTÄ, MISSÄ SITÄ ON
8. TYÖTTÖMYYSTURVA
9. TOIMENPITEIDEN AJOITUS
10. TOIMINTA
*Työttömien toiminta *Ay-liike *Poliittiset puolueet *Mediat
11. TÄYSTYÖLLISYYS - YHTEISKUNTAPOLITIIKAN MUUTOS

TÄYSTYÖLLISYYS TAVOITTEEKSI - KESTÄVÄÄN TYÖLLISYYSPOLITIIKKAAN

Kaikki uudet henkiset ja aineelliset arvot yhteiskuntaan tuotetaan vain työllä. Suurta kriisiä maamme kapitalistisen yhteiskuntajärjestelmän kehityksessä osoittaa se, että pääomapiireillä on varaa pitää 500 000 työkykyistä ihmistä työelämän ulkopuolella ja jättää kansa ilman niitä aineellisia ja henkisiä arvoja, mitkä heidän työpanoksellaan voitaisiin tuottaa. Tämä on luonnoton tilanne. Työttömyyttä voidaan alentaa ja täystyöllisyys tulee olla tavoite. Työllisyyden hoito tulee rakentaa siten, että siihen kytkeytyy oikeudenmukainen tulonjako ja se tapahtuu ekologisesti kestävällä tavalla.

1. TYÖTTÖMYYS MAAILMANLAAJUISENA ILMIÖNÄ

Tämän vuosikymmenen alkuun on sijoittunut toisen maailmansodan jälkeisen ajan syvin maailmantalouden lama. Tällä hetkellä tästä lamasta ollaan irtautumassa. Kansainvälinen talous on nousussa, mutta se ei merkitse sitä, että tämä kriisi olisi ohitse. Samalla on siirrytty ensimmäisen kerran sitten vuosisadan alun aikaan, jossa monopolikapitalismi hallitsee lähes koko maailmaa. Kapitalismin kriisi ei ole poistunut: se näkyy maailmanlaajuisena valuuttakeinotteluna, suurtyöttömyytenä, valtioiden velkaantumisena, kehitysmaiden köyhyys ja nälkäongelmina, globaalina (= maailmanlaajuisena ) ympäristökriisinä ja ympäri maailmaa käytävinä sotina, joissa usein taustana on siirtomaavaltojen perintö ja monopolien ja imperialismin valtapyrkimykset, vaikka kriisit ovat paikallisten kansalaisryhmien välisiä.

Työttömyys on kapitalistisen maailman ongelma, joka uhkaa vain pahentua tulevaisuudessa. Maailman väestö kasvaa YK:n arvion mukaan 20 vuoden aikana Kairon vuoden 1994 väestökonferenssin aikaisesta 5.7 miljardista vuoteen 2015 noin kahdella miljardilla 7.6 miljardiin, hitaamman väestökehityksen vaihtoehdossa hieman vähemmän ja nopean jopa enemmän. Kansainvälisen työjärjestön ILO:n tämän pohjalta tekemän arvion perusteella maailman työvoima kasvaa samalla aikavälillä noin 800 miljoonalla. Tähän vaikuttaa paitsi väestön kasvu myös nuorten ikäluokkien tulo työikään, koska kehitysmaissa väestörakenne on hyvin lapsivaltainen. Vain pieni osa työvoiman kasvusta toteutuu kehittyneissä teollisuusmaissa.

Vuodesta 1990 vuoteen 2010 maailman työvoima kasvaa 840 miljoonaa ja seuraavan kymmenen vuoden aikana noin 400 miljoonalla. Kasvu toteutuu lähes kokonaan kehitysmaissa, sillä kehittyneissä teollisuusmaissa työvoima kasvaa 1990-2010 vajaa 60 miljoonaa ja sen jälkeisenä kymmenenä vuotena tuskin lainkaan. Kehitysmaissa kasvu on siten 1990-2010 liki 800 miljoonaa ja sen jälkeisenä kymmenvuotisperiodilla liki 400 miljoonaa.

Tällainen väestö- ja työvoimakehitys merkitsee, että kehittyneissä teollisuusmaissa työikäisen väestön keski-ikä nousee ja kehitysmaissa työikäisen väestön keski-ikä on taas hyvin nuori. Väestöstä olisi työllistettävä vuosittain runsas 40 miljoonaa lisää, että globaali työllisyystilanne säilyisi edes nykyisellään eikä huononisi. Nykyinen alityöllisyys ja väestön ja työvoiman kasvu nostavat vajaatyöllisyyskysymyksen yhdeksi keskeiseksi globaalitason ongelmaksi.

Jos lisäksi naisten työvoimaan osallistuminen nousee voimakkaasti kehitysmaissa, työvoiman tarjonnan kasvu on vieläkin voimakkaampaa. Mikäli toimintaohjelman väestötavoite pudottaa väestönkasvu alle YK:n keskimääräisen väestöennusteen mahdollisimman lähelle alinta, työvoiman tarjonnan kasvu vastaavasti hidastuu. Joka tapauksessa kasvavan työvoiman työllistäminen tulee tästä näkökulmasta erittäin keskeiseksi ongelmaksi.

Vuonna 2050 väkiluku olisi 10 miljardia ja joskus 2150 jälkeen se ei enää kasvaisi runsaasta 11.5 miljardista. Tämä on keskimmäinen väestöennuste. Hitaamman uran mukaan vielä 2050 väkiluku olisi 7.8 miljardia, mutta nopeamman jopa 11.9 miljardia. Kehittyneissä teollisuusmaissa luonnollista väestönlisäystä ei juurikaan tapahdu, vaan koko kasvu keskittyy Aasian ja Afrikan, osaksi Latinalaisen Amerikan maihin. Väestöräjähdyksen maissa edelleen syntyvyys on korkeampi kuin kehittyneissä teollisuusmaissa, keskimääräinen elinikä on alhainen ja äiti- ja lapsikuolleisuus korkea. Väestöräjähdys ja elintasokuilu aiheuttavat kehitysongelmia ja paineita taloudelliseen kasvuun, jotka hallitsemattomina johtavat kestämättömään kehitykseen.

Nämä väestökehityksen, työvoiman ja talouskasvun suhdetta käsittelevät arviot on tarpeen ottaa huomioon Suomen työpolitiikan kehittämisessä siltä kannalta, miten globaalit kysymykset vaikuttavat yksittäisen maan, kuten Suomen tilanteeseen mm. kansainvälisten muuttoliikkeiden ja taloudellisen kasvun rajojen ja laadun kannalta. Suomen sisäisen työpolitiikan muotoilussa on tarpeen ottaa huomioon väestökehityksen yhteydet myös globaalilla tasolla.

2. SUOMEN TYÖTTÖMYYDEN KUVA

Vielä 1970-luvulla silloinen tasavallan presidentti julisti kansallisen hätätilan, kun työttömyys uhkasi nousta yli 60 000:n. Huipussaan se nousi tuolloin lähelle 200 000.

1990-luvun alussa työttömyys on Suomessa viisinkertaistunut lyhyessä ajassa 100 000:n tasolta puolen miljoonan tasolle ja korkeammaksi, mitä se on koska Suomen historiassa ollut. Lyhennetyt työviikot, osa-aikaiset työllisyystyöt ja muu vajaa työllisyys, piilo- ja muu työttömyys, joka ei näy työttömien työnhakijoiden luvussa sekä työttömyyseläkeläiset huomioonottaen työttömyys on 600 000-700 000 laskutavasta riippuen.

Työttömyyden kokee joka vuosi omakohtaisesti tai sen kautta, että joku perheen jäsen on työtön, noin 1.5 miljoonaa ihmistä ja lamavuosina työttömyyden vaikutukset on kokenut tällä tavoin vieläkin suurempi määrä ihmisiä. Epävarmuus työpaikasta, nuorten epävarma tulevaisuus, työssäolevien palkkatason aleneminen ja verotuksen nousu ja eläkeläisten käteen tulevan tulon pieneneminen laman ja työttömyyden takia merkitsevät, että työttömyys vaikuttaa kansalaisten suurimman osan elämään.

Vuoden yhtäjaksoisesti kestänyt työttömyys on noussut alimmillaan alle 3000:sta 140 000:n tasolle. Nuoria on työttömänä koko ajan puolentoista ikäluokan verran. Työttömyysturva on heikentynyt, kun työttömyyden pitkittyminen on pudottanut kymmenet tuhannet ansiopäivärahan ulkopuolelle ja kokonaan työttömyysturvaa vailla olevien työttömien osuus on kasvanut. Työttömyys heijastuu toimeentulo-ongelmina, mutta aiheuttaa monia muita haittoja, kuten sosiaalisia ja terveydellisiä ongelmia ja horjuttaa koulutusyhteiskunnan perusteita tehdessään koulutuksen hankkimisen vähemmän kiinnostavaksi työttömyyden ulottuessa yhä enemmän myös pitkälle koulutettuihin. Kasvava työttömyys on ajanut yhä useammat riippuvaiseksi toimeentulotuesta, jonka saantia on säästösyistä vaikeutettu. Massatyöttömyys on synnyttämässä Suomeen uutta todellista köyhälistöä.

3. TYÖTTÖMYYDEN SYYT

Työttömyyden perussyy on kapitalismi, mutta sitä on pahentanut pääomien ja monopolien eduille valjastettu talouspolitiikka, idän kaupan romahdus sekä Suomen EU-suuntaus.

Työttömyys johtuu kapitalismista

Työttömyys ei ole yhteiskunnassa välttämätön tilanne, vaan on seurausta kapitalismista ja johtuu kapitalismin ylläpitämiseen sitoutuvasta yhteiskuntapolitiikasta ja sen kriisistä. Kapitalistisessa yhteiskunnassa talouskriisin syy on suhteellinen liikatuotantopula, jossa tuotteita tuotetaan markkinoille enemmän kuin ihmisillä on varaa ostaa. Tämä on seurausta yksittäisten monopolien keskinäisestä kilpailusta, kun ne pyrkivät teknologiaa kehittämällä alentamaan tuotantokustannuksiaan alle yleisen tason hankkiakseen ylimääräistä voittoa ja lyödäkseen kilpailijansa laudalta. Kaikkien kapitalistien on pakko olla tässä kilpailussa mukana. Tämä johtaa koko yhteiskunnassa siihen, että voittojen määrä kokonaispääomaan nähden alenee. Tätä vastaan kapitalistit taistelevat alentamalla palkkoja ja sosiaalikustannuksia. Pääomapiirit ovatkin viime vuosina hankkineet suuren osan voitoistaan alentamalla kansan elintasoa. Se on alentanut ostovoimaa ja syventänyt kriisiä, kuten kapitalismin pulakausina tyypillisesti tapahtuu. Siihen kytkeytyy liikakasaantuminen, kun tuotantovälineiden määrä kasvaa yli kysynnän edellyttämän tarpeen.

Kapitalismi on aina pitänyt tarkoituksenmukaisena työttömyyttä. Myös nykyinen massatyöttömyys on tahallaan luotu. Työttömyyden avulla

  • lasketaan työtekijöiden palkkoja
  • saadaan aikaan tulonsiirto työltä pääomalle
  • parannetaan pääoman kasaantumisehtoja
  • karsitaan sosiaaliturvaa osana pääoman kasaantumisprosessia
  • lisätään eriarvoisuutta ja luokkaeroja yhteiskunnassa

Nykyisessä kapitalismin kehitysvaiheessa EU-integraatio toimii pääomien kasautumisen välineenä ja siis työttömyyden luomisen välineenä. Vallitsevan uusliberalistisen talouspolitiikan keinona ovat EU-vapaudet

  • pääomien liikkeiden vapauttaminen ja
  • tavaroiden liikkeiden vapauttaminen

Nämä keinot suosivat vientiteollisuutta kotimarkkinateollisuuden ja sisämarkkinoiden kustannuksella mm. pitämällä palkkatason matalalla ja rajoittamalla siten kysyntää.

Pääomien vapaan liikkumisen tuloksena Suomesta on viety pääomia vuosittain kymmeniä miljardeja. Lisäksi pääomia siirretään puhtaasti keinottelumielessä. Näin vientiyritykset hyökkäävät suoraan valtion budjettia vastaan, mm. sosiaaliturvaa vastaan.

Tuhoisan talouspolitiikan seuraukset

Keynesiläisen talouspolitiikan kaudella työttömyyttä pyrittiin säätelemään niin, että se ei kasva liian suureksi, muttei myöskään painu niin pieneksi, että palkansaajat kykenevät nostamaan tuntuvasti palkkojaan. Sääntelyn keinona oli työttömyyden alentaminen kysyntää lisäämällä ja työttömyyden liiallisen alenemisen jarruttaminen kysyntää leikkaamalla.

1970-luvun lama ajoi tämän talouspolitiikan kriisiin ja kapitalistisissa maissa siirryttiin uusoikeistolaiseen monetaristiseen talouspolitiikkaan, jossa korkea työttömyys hyväksyttiin ja kaikkinaisesta sääntelystä pyrittiin luopumaan markkinatalouden nimissä. Devalvaatio tulonjaon keinona työltä pääomalle pyrittiin korvaamaan palkkojen alentamisella työttömyyden avulla. Kun keynesiläisyydessä työttömyys johtui liian pienestä kysynnästä, työttömyys pyrittiin nyt leimaamaan "vapaaehtoiseksi" työttömistä itsestään johtuvaksi: työtä ei haluta ottaa vastaan, koska palkka ei ole riittävä suhteessa työttömyysturvaan. Inflaation torjunnan keinoksi tuli korkean koron politiikka, jonka piti alentaa luoton kysyntää ja rahan määrää ja siten inflaatiota. Talouspolitiikan kulmakiviä oli suurten tulojen verotuksen alentaminen marginaaliverouudistuksen nimellä ja julkisten menojen leikkaaminen ja julkistalouden osuuden supistaminen yksityistämisineen. Kyseessä on siten myös ideologinen valinta.

Tämä talouspolitiikka ajautui pian kriisiin, jonka piirteitä olivat "verouudistusten" seurauksena kasvaneet julkiset velat ja suurtyöttömyyden muuttuminen pysyväksi.

Viime vuosien politiikka on Suomessa noudatellut pitkälti näiden monetarististen oppien linjoja ja seuraukset ovat olleet samat kuin muuallakin, työttömyys vain vielä pahempi. Jo Paasion, Liikasen ja Holkerin hallituksen loppuvaiheessa tuotanto romahti 13 %, työttömyys kasvoi 100 000:lla ja julkinen velka kasvoi 100 miljardilla ja valtion kokonaisvelka 34 miljardilla markalla.

Työttömien määrä lisääntyi Ahon hallituksen aikana toukokuusta 1991 vuoden 1995 maaliskuuhun 300 000:lla. Samana aikana yli vuoden työttömänä olleiden määrä lisääntyi 138 000 ja yli 2 vuotta työttömänä olleiden määrä 45 000. Ahon hallituksen kaudella julkinen velka kasvoi 316 miljardia yhteensä 430 miljardiin. Samana aikana tuottavuus kasvoi 12.3 %, mutta palkkojen osuus kansantuotteesta aleni 7 % ja on nyt 40 %. Reaaliansio pysyi työllisillä lähes ennallaan, mutta yhteiskunnan reaalinen palkkasumma aleni 10.8 % ja teollisuustyöntekijöiden tuloveroprosentti kohosi 8 % ollen nyt 32 %. Sen sijaan pörssikurssit kohosivat 93 % ja Suomen nettoinvestoinnit ulkomaille 116 miljardia.

Nämä luvut osoittavat, että varsinkin 90-luvulla on suoritettu mittava tulonsiirto kansalta pääomapiireille. Tätä on palvellut valtion lainsäädäntö ja budjettipolitiikka. Sitä ovat palvelleet julkisen talouden säästöt ja saneeraukset. Vaikuttavin syy laman poikkeukselliselle syvyydelle Suomessa on 1980-luvun lopun politiikka. Silloin Holkerin hallituksen kaudella vapautettiin rahamarkkinat.

Esko Ahon hallituksen aikana on lamaa syvennetty pahentamalla työttömyyttä väärällä säästöpolitiikalla ja budjettivarojen väärällä suuntaamisella ja aikaansaamalla valtaisa velkaantuminen hävittäjäostoilla, pankkituilla, verohelpotuksilla yhtiöverotukseen ja suurituloisille, pahentamalla työttömyyttä sekä EU-jäsenyyden kustannuksilla. Teollisuustuotanto on kylläkin kasvanut ja näyttää siltä, että talous yhä kasvaa.

Paasion, Liikasen ja Holkerin hallituksen aloittama sekä Ahon Viinasen ja Lipposen- Viinasen-Anderssonin hallituksen jatkama uusoikeistolainen talouspolitiikka on toteuttanut juuri tätä pääomapiirien etuja ajavaa politiikkaa. Se on siksi myös poliittinen valinta, jossa EU-suuntaus on ollut keskeinen syy työttömyyden pahenemiselle ja vaikeuttaa työllisyyden hoitoa myös jatkossa.

EU-liitännäisyys pahentaa työttömyyttä ja vaikeuttaa työllisyyden hoitoa

EU-suuntaus on ollut keskeinen syy työttömyyden pahenemiselle ja vaikeuttaa työllisyyden hoitoa myös jatkossa.

A. EU:N TAKIA YLEINEN TALOUSPOLITIIKKA ON TYÖTTÖMYYSPOLITIIKKAA.

EU:n takia meillä noudatetaan tätä tiukkaa talouspolitiikkaa eli työttömyyspolitiikkaa. Syy on yhden valuutan tavoite ja vapaat pääomaliikkeet. Se edellyttää kiinteitä valuuttakursseja, siitähän karille ajaneessa ECU-sidonnaisuudessa oli kyse. Silloin ei maiden erilaisen hintakehityksen eroja voi enää korjata valuuttakurssimuutoksilla, vaan se tehdään palkkoja alentamalla. Se taas ei onnistu muuta kuin nujertamalla ay- liikettä ja työttömyydellä. TÄSTÄ SYYSTÄ AHON:N HALLITUS RAKENTUI LÄHTÖKOHDALLE, ETTÄ TYÖTTÖMYYTTÄ VOIDAAN KYLLÄ TALOUSPOLITIIKALLA ALENTAA, MUTTA ONGELMA ON, JOS SE ALENEE. TYÖTTÖMYYTTÄ SIIS TARVITAAN TÄMÄN TALOUSPOLITIIKAN TAKIA, JOKA JOHTUU VALITUSTA EU-SUUNTAUKSESTA. EU:n vaatimien vapaiden pääomanliikkeiden oloissa ei myöskään kyetä järkevää talouspolitiikkaa edes harjoittamaan.

B. EU JYRKENTÄÄ RAKENNEMUUTOSTA MAATALOUDEN JA JULKISTEN PALVELUJEN ALASAJON TAKIA.

EU:n takia maataloudesta menee 80-100 000 työpaikkaa vuoteen 2005 mennessä ja liitännäiselinkeinoista saman verran lisää. Se tarkoittaa 200 000 korkeampaa työttömyyttä. EU:n vaatiman rahoituksen takia julkisia palveluja karsitaan jyrkemmin. Se tarkoittaa kovempaa työttömyyttä pahimmiten.

C. MUUN MAAILMAN KANSSA KÄYTÄVÄ KAUPPA KÄRSII EU:N TAKIA.

Teollisuuden EU-kauppa on samalla pohjalla oltiinpa EU:n jäseniä tai ei. Sen sijaan Suomen kauppa muun maailman kanssa kärsii, jos olemme EU:n jäseniä, koska joudumme noudattamaan EU:n kauppapolitiikkaa muuta maailmaa vastaan ja menetämme ne edut, joita Suomen maantieteelliseen asemaan liittyy.

D. SEURAUKSENA EDELLISISTÄ KOHDISTA TYÖTTÖMYYDEN ALENTAMISEEN JA TÄYSTYÖLLISYYDEN TOTEUTTAMISEEN TÄHTÄÄVÄ TALOUSPOLITIIKKA ON MAHDOTTOMUUS EU:SSA.

EU-jäsenyyden vuoksi menetetään ajan myötä 200 000-300 000 työpaikkaa, mutta korvaavia uusia työpaikkoja ei EU-jäsenyys vastaavasti tuo. Mahdollisuudet työttömyyden alentamiseen vain vaikeutuvat.

Ainoana perusteluna paremmalle työllisyydelle on esitetty EU:n Valkoinen kirja. Jos sillä saadaan EU-alueelle lisätyöllisyyttä, se antaisi Suomen viennille imua, vaikka Suomi ei olisi EU:ssa. Jäsenyys edellyttää käyttöönotettavaksi valkoisen kirjan huonotkin kohdat kuten kahdeksan tunnin työaikalain romuttavia työaikajoustoja. Valkoisen kirjan investoinneilta rahoitus kuitenkin pääosin puuttuu.

Elokuussa 1993 paljastuneen EU:n komission salaiseksi julistaman tutkimuksen mukaan sisämarkkinaohjelman toteutus pahentaa EU:n työttömyyttä.

4. TYÖLLISYYSLAIN JA PERUSTUSLAILLISEN TYÖNOIKEUDEN ROMUTUS

Korkean työttömyyden ylläpitäminen on rikollista. Hallitus lupaa nopeuttaa perusoikeusuudistuksen täytäntöönpanoa. Se merkitsee, että työn oikeus vesitetään: työvoima ei ole enää valtiovallan erikoisessa suojeluksessa eikä valtion tehtävänä ole tarvittaessa järjestää työtä. Vesitetyn muodon mukaan valtion tulee pyrkiä työn järjestämiseen.

Samalla poistetaan valtiopäiväjärjestyksestä kohta, jonka mukaan perusturvaan puuttuminen edellyttää määrävähemmistöä. Määrävähemmistösuojaa on heikennetty jo aiemmin ja tämä on mahdollistanut mm. työllisyyslain vesittämisen poistamalla siitä pitkäaikaistyöttömien ja nuorten oikeus saada puolen vuoden työsuhde. Nyt määrävähemmistösuojaa viedään lopullisesti tarkoituksena helpottaa sosiaaliturvahuononnusten läpiajo.

Nämä perustuslain huononnukset eivät ole hyväksyttäviä. Työn oikeus ja valtiovallan velvollisuus järjestää työtä tulee sisältyä perustuslakiin samoin kuin vähemmistösuoja siten, että perusturvan ja kansalaisten perusoikeuksien huononnuksiin ei riitä yksinkertainen ääntenenemmistö eduskunnassa.

Työllisyyslakiin tulee palauttaa valtiovallan velvollisuus järjestää työtä.

Me vaadimme kansalaisten kaikkien perusoikeuksien palauttamista, niiden rikkomisen lopettamista ja perusoikeuksien rikkojien saattamista edesvastuuseen teoistaan.

5. TYÖLLISYYSESITYSTEN ARVIOINTIA

Työllisyyden hoito Suomessa

Työttömyys on Suomessa koettu ongelmaksi koko suomalaisen kapitalismin historian ajan teollistumisen vuosikymmenestä 1860-luvusta alkaen ja jo aiemmin. 1860-luvun nälkävuosina keskeistä olivat hätäaputöinä tehdyt ratatyöt, joissa periaatteena oli, että työttömyyskorvausta ei makseta ilman edeltä tehtyä työsuoritusta. Vastaavalla periaatteella toimivat suurelta osin tietöinä toteutetut hätäaputyöt tulivat laajaan käyttöön myös 1930-luvun laman aikana ja 1950-luvulla. Ensimmäisen ja toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina työllisyysongelmaa hoidettiin maata jakamalla. Amerikan ja Australian siirtolaisuus oli tehokas työttömyyslukujen alentaja viime vuosisadalla ja vuosisadan alkuvuosikymmeninä toiseen maailmaan sotaan asti. Torpparijärjestelmillä aiemmin ja maanjaolla ensimmäisen ja toisen maailmansodan jälkeen synnytettiin maatalouteen uusia työpaikkoja. Toisen maailmansodan jälkeen 1970-luvulle asti Ruotsiin muutto ehkäisi työttömyyden kasvua Suomessa. Sota-aikoina kymmenet tuhannet kuolleet vähensivät suhteellisen liikaväestön ongelmaa ja väestön suuren osan pitäminen rintamilla ja varustautumistöissä.

Talvikausien työttömyys on ollut jatkuva ongelma sotien jälkeen ja kasvun kääntyminen lamaksi 1950-luvun, 1960-luvun ja 1970-luvun lopulla pahensi työttömyyttä, mutta työttömyyden kasvua hillitsi pitkään suhteellisen voimakas talouskasvu.

Pitkällä aikavälillä työaika on lyhentynyt tuntuvasti ja tämä on vähentänyt työttömyyttä.

1970-luvun laman yhteydessä tuottavuuden noustessa kalliiksi sanottujen rakennus- ja tietöiden sijaan työllisyystoimiksi tulivat lisääntyvässä määrin palkkamenoihin maksetut työllisyystuet. Työttömyyttä myös alennettiin 1980-luvun lopulle saakka laajentamalla eläkkeellä olevien määrää.

Työllisyysesityksiä

Työttömät ovat viime vuosina esittäneet kaksi kattavaa työllisyysohjelmaa: toisen vuonna 1985 ja toisen 1992. Jälkimmäinen rakentui pitkälti samoille lähtökohdille kuin edellinenkin ja on ollut pohjana työttömien esityksille viime vuosina.

Kommunistit ovat tuoneet vuosien varrella monin tavoin esiin työllisyyslinjaansa ja tehneet useita konkreettisia toimia työllisyyden parantamiseksi mukaan lukien myös niiden rahoitus. Linjaukset ovat olleet samansuuntaisia työttömien esitysten kanssa. Samoin on varoitettu EU-suuntauksen haitallisista vaikutuksista. Ongelma ei ole ollut keinojen puuttumine, vaan hallitus ja eduskunta ei ole niitä toimeenpannut.

Väärät mallit

Ahtisaaren-Pekkasen esitys

Lipposen hallituksen ohjelman budjettileikkaukset ovat Ahtisaaren-Pekkasen työryhmän linjan mukaisia, mutta nyt puhutaan vielä paljon suuremmista leikkauksista, koska talouskasvuennusteita on vedetty aiheellisesti alaspäin. Ahtisaaren- Pekkasen työryhmän esityshän lähtikin oletuksesta, että talouskasvu on keskimäärin 5 %:ia koko vuosikymmenen lopun, mikä on epärealistinen arvio. Jos talouskasvu on 3-4%:ia ja sitten velka halutaan rajoittaa 60 %:iin kansantuotteesta, niin silloin päädytään em. suuruusluokan leikkaukseen, jos tilanne leikkauksilla hoidetaan. Se, mitä budjetin kohtia leikataan tai mihin kerätään lisää varoja on sitten toinen kysymys. Työllisyyden hoidon kannalta ongelma on, että esitetyt leikkaukset vaikeuttavat työllisyyden hoitoa.

Lipposen hallituksen ohjelma

Lipposen hallitus on pitkälti luopunut reformistisen työväenliikkeen perinteisestä reformista ja sortunut vahvasti uusoikeistolaiseen talouspolitiikkaan, joka on ristiriidassa työllisyyden hoidon kanssa. Kuntien valtionosuuksien leikkaukset heikentävät kuntien työllisyyttä ja ohjelma supistaa pienituloisten ostovoimaa ja tätä kautta työllisyyttä.

Nuoriin ja lapsiperheisiin kohdistuvat leikkaukset

Hallitus aloitti leikkaamalla lapsilisiä. Muita lapsiperheisiin kohdistuvia jo sovittuja leikkauksia ovat lasten kotihoidon tuen leikkaaminen, asumistuen leikkaus ja asuntolainojen korkojen verovähennyksen leikkaus. Hallitusohjelman suurin yksittäinen leikkaus on kuntien valtionosuuksien leikkaaminen. Se johtaa terveys- ja sosiaalipalvelujen ja sitä kautta lapsiperheiden aseman heikentämiseen. Etenkin äiteihin kohdistuu myös sairauspäivärahan 100 markan minimipäivärahan leikkaus. Työttömyysturvan ja opintotukien heikennykset kohdistuvat myös lapsiperheisiin. Aikuisten hammashuollon piti astua voimaan vuonna 1996, mutta laki kumotaan ja se haittaa myös lapsiperheitä.

Lapsettomiin nuoriin kohdistu hallituksen sopima opintotukien leikkaus samoin kuin työttömyysturvan, sairauspäivärahan minimipäivärahan, asumistuen ja asuntolainojen korkojen verovähennyksen leikkaus.

Eläkeläisiin kohdistuvat leikkaukset

Hallitus leikkaa kansaneläkkeen pohjaosaa saattamalla sen eläkevähenteiseksi vuoden 1996 alusta. Tämä merkitsee, että työeläke leikkaa lisäosan lisäksi myös pohjaosaa. Eläkkeiden ja muiden sosiaalietuuksien indeksitarkistuksen jäädytetään vuonna 1996. Vanhuuseläkeläisten työeläkeindeksisuojaa heikennetään pysyvästi pudottamalla se ansioindeksistä kuluttajahintaindeksiin vaihtoehtona eläkeindeksien jäädyttämiselle. Kuntoutus- ja muita kansaneläkelaitoksen etuuksia pienennetään. Asumistuen leikkaaminen heikentää myös pieneläkeläisten asemaa entisestään. Varhaiseläkkeelle ja työkyvyttömyyseläkkeelle pääsyä ollaan vaikeuttamassa. Eläkeläisten asemaa heikentää tuntuvasti kuntien valtionosuuksien leikkaaminen usealla miljardilla, koska se johtaa säästöihin vanhusten palveluissa ja kunnallisessa terveydenhuollossa. Se johtaa palveluiden yksityistämiseen ja siihen, että ne joilla on maksukykyä, kykenevät hoitamaan terveyttään, pienituloisimmat eläkeläiset eivät. Aikuisten hammashuollon peruminen vaikuttaa myös eläkeläisiin.

Koko ajan tulee lisäleikkausesityksiä. Loppukeväällä 1995 vasemmistoliiton taholta esitettiin 55-vuotta täyttäneiden eläkekarttuman pudottamista 2 %:sta 1.5 %:iin ja 60-vuotta täyttäneiden 2.5 %:sta 1.5 %:iin. Tämä alentaisi eläkkeitä samoin kuin hänen esityksensä, että eläkepalkka laskettaisiin koko työiän ajalta, koska näin eläke määräytyisi alemman ansion mukaan. Eläkejärjestelmä sovittiin loppukeväällä 1995 huononnettavaksi pudottamalla vanhuuseläkkeet ansioindeksistä kuluttajahintaindeksiin, heikentämällä eri varhaiseläkkeille jääneiden eläkkeellejäännin ja vanhuuseläkeiän (ns. tulevan ajan) huomioonottoa eläkekarttumassa. Samalla sovittiin siirtymisestä eläkemenojen karsimistarkoituksessa neljän viimeisen vuoden ansioiden käytöstä 10 vuoteen eläkkeen laskuperusteissa. Suurella osalla eläkkeen laskeminen neljän viimeisen vuoden perusteella tuo parhaimman eläkkeen. Jos ansiot sensijaan ovat jo alenneet aikaisemmin, eläkeen laskeminen pitemmän vuosijakson, esim. 10 vuoden tulojen perusteella tuo hyötyä.

Työttömyysturva

Työttömyysturvaan kohdistuvat leikkaukset aloitetaan jättämällä peruspäivärahan ja työmarkkinatuen indeksikorotukset maksamatta. Muita hankkeita valmistellaan.

Verotus

Syöttinä leikkausohjelman läpiviennille hallitus lupaa poistaa vakuutetun kansaneläkemaksun ja asteittain sairausvakuutusmaksun korotuksen yli 80 000 mk ansaitsevilta. Tarkoitus on, että vastaavasti palkkojen korotuksista tingittäisiin kytkemällä budjettipolitiikka osaksi vuoden 1996 tuloratkaisua. Palkansaajan työeläkemaksun korotus, suunniteltu arvonlisäveron perusprosentin nosto, perintö- ja lahjaveron nosto ja energiaverojen nosto ja kevennysten hyödyn valuminen myös suuriin tuloihin vie pieni- ja keskituloilta verokevennysten tuomaa hyötyä.

Hallitus lupaa nostaa pääomaveron 25 %:sta 28 %:iin, mutta se on pieni vastaantulo ottaen huomioon, että muualla pääomaverokanta on huomattavasti korkeampi. Vaarana on, että hallitus poistaa kuntien yritysverotuksen, mikä heikentäisi kuntien palveluja entisestään tai johtaisi kunnallisverotuksen kiristämiseen, kuten myös kuntien valtionosuuksien leikkaus.

Verolinja merkitsee, että pieni- ja keskituloisten osuus kaikista veroista kasvaa. Se johtuu hallituksen suunnitelmasta, että välillisen verotuksen osuutta lisätään. Niistä pieni- ja keskituloiset maksavat suuremman osan kuin suurituloiset. Verolinjaan sisältyy myös toinen periaatteellisesti arveluttava piirre. Kevennykset toteutetaan murentamalla kansaneläkejärjestelmän rahoituspohjaa. Kunnat saisivat osittaista hyvitystä menetyksistään siten, että niiden ei tarvitse enää osallistua kansaeläkkeiden lisäosan kustannuksiin. Myös tämä heikentää kansaneläkkeiden rahoitusta. Kansaneläkkeiden heikennykset ja kansaneläkejärjestelmän rahoitusperustan romuttaminen palvelevat molemmat samaa tarkoitusta: kansaneläkejärjestelmän alasajoa. EU-jäsenyys johtaa kasvaviin paineisiin tähän suuntaan, koska kansaneläkejärjestelmä on pohjoismainen erikoisuus, jota muissa EU-maissa ei ole. Näin esimerkiksi kansaneläkeläisten on ennenaikaista iloita vakuutusmaksun poistumisesta, koska tästä tuleva hyöty tullaan ottamaan moninkertaisena pois, kuten edellä on selvitetty.

Epäsosiaaliset budjettileikkaukset

Budjettileikkausten yhteinen sisältö on, että ne kohdistuvat niihin, joilla muutenkin menee heikommin: lapsiperheisiin, nuoriin, pienimpiin eläkkeisiin ja pienimpiin työttömyysturvaetuuksiin. Verokevennykset eivät näitä kansalaisryhmiä hyödytä. Tässä näkyy hallituksen talouspolitiikan äärimmäinen epäsosiaalisuus ja oikeistolaisuus

. Ne säästöt, joita hallitusohjelmassa on yksilöity, toteutetaan vuonna 1996, osa jo aiemmin, kuten lapsilisien leikkaukset jo heinäkuun alusta. Lisäsäästöjä toteutetaan myöhemmin. Vuonna 1996 toteuttavat säästöt ovat 10 miljardia ja myöhemmin toteutetaan lisää uusia säästöjä myös 10 miljardilla. Lisäksi jatketaan edellisen hallituksen toteuttamia 12 miljardin säästöjä. Menopaineita puretaan eli julkisen sektorin palkkoja ei koroteta ja menoja leikataan jättämällä ottamatta huomioon hintojen nousu yhteensä 12 miljardilla markalla. Näin säästöt tekevät yhteensä 44 miljardia markkaa.

Lipposen hallituksen ohjelmassa leikataan kuntien valtionosuuksia, mikä heikentää kuntien työllisyyttä. Sosiaaliturvan leikkaukset kohdistuvat pieniin tuloihin ja tämä heikentää niiden ostovoimaa ja työllisyyttä, toisin kuin suuriin tuloihin kohdistuvat leikkaukset tekisivät. Lipposen hallitus rakentaa sen varaan, että talousnousu jatkuu riittävän kauan. Kun leikkaukset toteutetaan heti niin seuraavien eduskuntavaalien alla oltaisiin tilanteessa, että työttömyys on alentunut ja olisi tilaa hallituksen vaalikannatusta edistäville uudistukselle. Hallituksen taktiikka ei kuitenkaan onnistu talouskasvun hidastueessa nousuvaiheen jälkeen. Kuvatut heikennykset kansalaisten asemaan eivät ole hyväksyttävissä.

EU:n rahaliitto piiskaa tulonsiirtoja työltä pääomalle

Lipposen hallituksen säästöesitysten taustana on se, että Suomen liityttyä perustuslain vastaisesti Euroopan Unioniin, Suomi samalla sitoutui mukaan Euroopan Unionin rahaliittoon EMU:uun menoon. Se astuu voimaan Maastrichtin sopimuksen mukaan vuonna 1997, mutta tällä hetkellä on selviö, ettei se voi niin aikaisin toteutua käytännössä. Maastrichtin sopimuksessa lukee, jos se ei toteudu silloin, niin se toteutuu viimeistään 1.1.1999 eli juuri seuraavien vuoden 1999 maaliskuun eduskuntavaalien kynnyksellä ja vuotta ennen vuoden 2000 presidentinvaaleja. Tämä on tämän hetken aikataulu. Eli jos aikataulu toteutuu, niin EMU toteutuu juuri eduskuntavaalien kynnyksellä eli, jolloin tämän eduskunnan päätettäväksi tulee Suomen liittäminen EU:n rahaliittoon. Se tarkoittaa markan lopettamista, Suomen pankin valuuttavarannon runsaan 50 miljardin luovuttamista EU:in keskuspankin hallintaan Frankfurtiin eli Suomen valuuttavaranto on sitten Saksan käsissä.

Lipposen hallituksen linjaukset ovat lähtökohdiltaan ristiriidassa hyvän työllisyyden tavoitteen kanssa. Ne heikentävät kansalaisten ostovoimaa ja sitä kautta kysyntää ja työllisyyttä, leikkaavat työllistäviä julkisia palveluja, ottavat lähtökohdaksi EU- jäsenyyden jatkamisen ja syventämisen kytkemällä Suomen EU:n rahaliittoon.

6. TYÖLLISYYSVAIHTOEHTO

Työllisyyden hoidon periaatteet

Työttömyyttä voidaan alentaa ja tavoitteeksi tulee ottaa täystyöllisyys. Se edellyttää täysin päinvastaista politiikkaa kuin mitä viime vuosina on ajettu. Tässä mielessä kommunistien työllisyyspoliittiset tavoitteet eroavat täysin muiden puolueiden näkemyksistä.

Kestävän työllisyyspolitiikan perustana on tulojen uudelleenjako työtätekevien hyväksi. Keskeistä on tulonjaon muutos ja työllisyyden hoito ekologisesti kestävällä tavalla. Sen tulee tapahtua parantamalla ihmisten palkkatasoa, sosiaaliturvaa, terveydenhuoltoa, koulutusta yms. Tämä luo kansalle kulutuskykyä, joka ei joudu hukkaan, vaan parantaa kotimaisen pienen ja keskisuuren yritystoiminnan kannattavuutta. Samalla on kehitettävä erilaisia julkisia investointeja, kuten asuntotuotantoa, joka luo uusia työpaikkoja.

Työllisyyden parantaminen nykyisestä, pääseminen irti massatyöttömyydestä edellyttää suuria muutoksia nykyiseen politiikkaan, mm. se edellyttää EU:n ja sen rahaliiton torjumista. Työllisyyden oleellisen parantamisen edellytyksenä on, että astutaan pääoman, etenkin vientiyritysten - varpaille rajoittamalla sen mahdollisuuksia toteuttaa nykyistä uusliberalistista talouspolitiikkaa. Se edellyttää, että on:

  1. saatava vientiteollisuus jälleen isännästä rengiksi
  2. turvattava kotimarkkinoiden toimintaedellytykset
  3. pidettävä huolta kotimaisen kysynnän riittävyydestä

Monopolisoitunut vientiteollisuus on saatava palvelemaan koko kansantaloutta ja se edellyttää, että pääomien vapaat liikkeet saadaan estettyä ja pääomanliikkeet saadaan jälleen luvanvaraisiksi.

Kansantalouden ajautuminen riippuvaksi ulkomaisesta pääomasta tulee estää. Se edellyttää riittävää omavaraisuutta elintarviketuotannossa, kotimaisen huipputeknologian turvaamista, luonnonvarojen kansallista hallintaa, elinkeinoelämän keskeisten osien säilyttämistä kansallisessa omistuksessa ja valtion- ja kuntasektorin kasvattamista suunnitelmallisuuden tuomiseksi talouden keskeisille alueille ja suurpääoman vallan korvaamiseksi kansanvallalla.

Järkevän työllisyyden hoidon ehdoton edellytys on EU:n rahanliiton EMU:n torjuminen ja oman valuutan säilyttäminen ja sitä helpottaa Suomen irtautuminen EU-jäsenyydestä, koska tällöin saadaan lisärahoitusta vältettäessä EU-maksut ja tulee mahdolliseksi kansallisen työllisyyttä tukevan talouspolitiikan toteuttaminen. Oma valuutta on tällaisen kansallisen talouspolitiikan keskeinen kulmakivi ja siitä luopuminen tuhoisaa.

Työllisyyden aikaansaaminen asevarustelulla ja aseviennillä ei ole hyväksyttävää, vaan työllisyyttä tukevan tuotannon tulee palvella kansalaisten hyvinvointia.

Yhdysvaltojen ja EU-maiden mallin mukainen työllisyyslinja, joka perustuu siirtymiseen alipalkkaukseen ja halpatyövoimaan työhönottokynnyksen madaltamisen nimissä ja palkkaerojen kasvattamisella, ei ole perusteltua. Työehtosopimusten yleissitovuus tulee turvata. Verokevennyksiä työvaltaisen toiminnan ja nuorten pitkäaikaistyöttömien kohdalla voidaan käyttää selkeästi rajatuissa tilanteissa, kun haitat voidaan välttää mm. muiden työntekijöiden asemaan.

Työtä järjestettäessä kansalaisten tulee olla tasa-arvoisia ilman, että jotakuta ryhmää suositaan ja toisia taas syrjitään. Valinnat tulee tehdä ammatillisen pätevyyden ja erityistilanteissa sosiaalisten syiden perusteella. Naisten ja miesten tasa-arvon edistäminen on olennainen peruslähtökohta työllistämisessä.

Suomen tulee täystyöllisyyteen tähtäävässä kansantalouden kehittämisstrategiassa hyödyntää maantieteellistä asemaa idän ja lännen ja Itämeren ja pohjoisen jäämeren välissä. Hyväksikäyttämällä tätä sijaintia risteysasemana ja merkittäviä luonnonvaroja Suomella on kaikki edellytykset luoda vankka tuotannollinen perusta hyvälle työllisyydelle. Teknologiassa tulee erikoistua osaamisalueisiin, johon Suomella on luontaiset edellytykset. Eräänä esimerkkinä on kylmään ilmastoon erikoistunut teknologia: jäänmurtajat, kylmiä- ja jääolosuhteita kestävät kuljetusvälineet, kylmiin oloihin sopeutunut rakentaminen ja viljely jne.

Työttömyyttä voidaan radikaalilla talouspolitiikalla alentaa jyrkästi. Se edellyttää politiikan suunnan muutosta. Alentaminen on mahdollista toisenlaisella yhteiskuntapolitiikalla myös kapitalismin oloissa, mutta pysyvä täystyöllisyys ei kuitenkaan ole kapitalismin oloissa mahdollinen puuttumatta kapitalismin rakenteisiin kapitalistisen tuotannon anarkistisen luonteen vuoksi, joka aiheuttaa nousu- ja pulakausien vaihtelua. Tuotantovoimien kehityksen ja tuotantosuhteiden välisen ristiriidan ratkaiseminen johtaa kapitalismin korvaamiseen sosialismilla.

Talouspolitiikka ja talouskasvu

Talouskasvua tukevassa talouspolitiikassa keskeistä on koron ja välillisen veron alentaminen, kilpailun saaminen monopolien tilalle ja ostovoiman lisääminen sekä investointien käynnistyminen. TULORATKAISUILLA TULEE NOSTAA PALKKOJEN JA ELÄKKEIDEN OSTOVOIMAA KYSYNNÄN NOSTAMISEKSI JA TYÖTTÖMYYDEN ALENTAMISEKSI. Talouskasvu ei ole ristiriidassa ekologisten periaatteiden kanssa silloin, kun se ei perustu uusiutumattomien luonnonvarojen jatkuvaan lisäkäyttöön, vaan kerran käyttöönotettujen luonnonvarojen jatkuvaan uudelleenkäyttöön kierrätyksen avulla, jalostusasteen nostamiseen ja vähän luonnonvarojen käyttöä vaativien palvelujen ja muun tällaisen tuotannon kehittämiseen.

Kotimainen kulutuskysyntä turvattava. Kotimaisen kulutuskysynnän parantamiseksi tulonjakoa yhteiskunnassa on muutettava. Pieniä tuloja: pieniä työttömyysturvaetuuksia, opintotukia, sairaus- ja vanhempainrahoja, asumistukea ja eläkkeitä on nostettava, ettei tarvita turvautua toimeentulotukeen, indeksikorotukset tulee maksaa, kansaneläkkeiden perusosaa ei tule leikata.

Pienten tulojen ostovoiman vahvistamiseksi alennetaan pienten ja keskisuurten tulojen verotusta sekä välillistä verotusta. Kansaneläkevakuutusmaksu tulee poistaa kansaneläkeläisiltä. Poistetaan arvonlisävero elintarvikkeilta. Yhtenäinen alin perusturva nostetaan 4 500 markkaan.

Työn tulee olla mielekästä ja palkkauksen riittävää elämiseen. Usein tulotaso pienenee siirryttäessä sosiaaliturvan piiristä työhön, koska ansiotulon lisääntyessä sosiaalisia etuuksia jää pois ja verotus kiristyy. Näitä ns. köyhyysloukkuja tulee poistaa parantamalla palkkausta etenkin pienissä palkoissa. Suuria tuloja ja eläkkeitä on pudotettava, yritysten voitot on ohjattava koko kansan eduksi. Tuloerojen pienentäminen parantaa myös työllisyyttä, sillä pienituloiset käyttävät tulonsa tehokkaammin elämiseen ja tämä luo kysyntää ja työtä.

Yhteiskunnan tulee pyrkiä aktiiviseen investointipolitiikkaan. Työkohteita tulee avata eri puolille maata. Tärkeitä investointikohteita olisivat mm. itäisen rantaradan rakentaminen koko rataverkoston parantaminen ja sähköistäminen ja maakaasuverkon rakentaminen toteuttamalla maakaasuputki Norjaan ja Viroon ja Barentsin merelle ja yhdistämällä eri putket maan kattavaksi verkoksi. Kuntien vuokra- asuntotuotantoa tulee nostaa. Lainoituksessa tulee palata valtion aravalainoitusjärjestelmään ja lisätä sen puitteissa uutta asuntotuotantoa ja peruskorjauksia vanheneviin asuntoihin ja vuokrakiinteistöihin. Arvonlisävero tulee poistaa korjausrakentamiselta. 1950-, 1960- ja 1970 lukujen elementtitalot ovat korjauksen tarpeessa. Rahoituksessa tulee palata pitkiin 45 vuoden laina-aikoihin ja 3 %:n korkoihin. Ympäristön suojeluun liittyvät työt kuten vesi- ja jätevesiverkostojen ja puhdistamojen rakentaminen, investoinnit kotimaiseen energiaan sekä muut edellä luetellut investoinnit, asuntorakentaminen ja peruskorjaukset tuovat työtä.

Ulkomaankaupan rakenne tulee kehittää monipuoliseksi sekä tuotteiden osalta, että alueellisesi. Idänkauppa tulee elvyttää. Sen ei tule olla asekauppaa.

Työvaltainen toiminta

Työvaltaisen toiminnan edistämisessä keskeisiä painopisteitä ovat pienen ja keskisuuren yritystoiminnan edellytysten parantaminen mm. rahoitusedellytyksiä ja takuita parantamalla, verotuksellisin toimenpitein suuntaamalla verotuksen painopiste suuryrityksiin, julkisten palvelujen turvaaminen ja työllisyydenhoidon erityistoimet.

Palkkatukia ei tule käyttää siten, että yritysten normaali palkanmaksu siirtyy yhteiskunnan hoidettavaksi, vaan vaikeasti työllistyvien erityisryhmien, kuten pitkäaikaistyöttömien ja vammaisten, sekä nuorten työllistämiseen. Tukia on perusteltua kohdentaa mm. ympäristön- ja metsänhoidon tehtäviin ja käsityötuotantoon. Nuorille tulee turvata kesätyöpaikat tarpeen mukaan tukitoimin. Tukien muodot voivat vaihdella. Niiden kestoa tulee rajata ja tulee säätää työnantajia koskevia työllistämisvelvoitteita. Luotavien työpaikkojen tulee perustua mielekkääseen työhön ja asialliseen työehtosopimusten mukaiseen palkkaukseen.

EU:n maatalouspolitiikka tukee suurimpia tiloja ja vie toisaalta elinmahdollisuudet pieniltä ja keskisuurilta tiloilta. Maatilojen elinkelpoisuus on säilytettävä elintarvikkeiden ja elintarviketeollisuuden raaka-aineiden tuontisäännöstelyllä.

Työvaltaisten palvelujen turvaaminen on erityisen tärkeää naisten aseman heikentymisen estämiseksi, sillä EU-suuntauksen seurauksena vaarassa ovat kymmenettuhannet usein matalapalkkaiset naisten työpaikat. Seurauksena on muuten naisten työttömyyden nousu ja työsuhdeturvan ja työsuhteeseen liittyvän sosiaaliturvan heikentyminen.

Vaihtoehtoisessa tuotannossa on kyse erilaisten omatoimisuuden ja yhteistoiminnan muotojen (mm. uusien osuuskuntien) kehittämisestä. Kokeiluihin suhtaudutaan positiivisesti, mutta tarpeen mukaan kriittisesti, ettei niistä muodostuisi esimerkiksi keinoja kiertää asianmukaista palkkausta.

Työvaltaisuus ei tarkoita siirtymistä kehityksessä taaksepäin, vaan moderniin tietoteknologiaan perustuvaa ja muuta nykyaikaista työvaltaista tuotantoa, jossa teknologinen kehitys sallii pienemmän pääomien käytön.

Työaikaa lyhennettävä

Tuotannon ja tuottavuuden kehityksen tuloksena yhteiskunnallisesti välttämätön työaika vähenee. Tämä tekee mahdolliseksi työajan yleisen lyhentämisen, jolla on myös työllisyytä parantavia seurausvaikutuksia. Tämä sillä edellytyksellä, että palkkataso säilyy ja palkkojen osuus kansantulosta kasvaa. Työaika tulee lyhentää 35 viikkotuntiin nopealla aikataululla (runsaan 100 työtunnin vähennys vuodessa). Pidemmällä aikavälillä tuottavuuden nousu tekee mahdolliseksi siirtymisen lyhempään työviikkoon ansiotasoa alentamatta. Osa-aikaiset työsuhteet tulee toteuttaa työntekijän ehdoilla ja hänen elämäntilanteensa huomioiden. Uusien työaikakokeilujen edellytys on, että ne toteutetaan työntekijöiden ehdoilla ja hyväksyminä.

Nykyisin tehdyillä ylityötunneilla työllistettäisiin lähes 40 000 ihmistä kokopäiväisesti. Vaatimus ylitöiden vähentämisestä on edelleen perusteltu. Ns. sapatti- tai kiertovapaat ovat käyttökelpoisia, kun tilalle otetaan työtön.

Työvoiman määrä

Yleistä eläkeikää ei tule nostaa eikä varhaiseläkkeille pääsyä vaikeuttaa. Päinvastoin eläkkeelle pääsyä tulee helpottaa työttömyyden ja terveydellisten syiden perusteella. Siirtyminen työkyvyttömyyseläkkeen määrittelyssä työkyvyn alenemisen sijaan jäljellä olevaan työkykyyn keinona eläkkeelle pääsyn vaikeuttamiseen, ei ole hyväksyttävää. Raskaissa töissä ikärajan on oltava yleistä alempi. Työttömyyseläkeikäraja on alennettava 55 vuoteen.

Välittömästi on vapautettava eläkkeelle halukkaat yli 55-vuotiaat edellyttäen, että nuoria otetaan tilalle. Eläkkeellä oleville tulee sallia 30 päivää vastaava työmäärä vuodessa ilman, että eläkettä leikataan, ja sitä suurempi työmäärä siten, että eläke asteittain pienenee työtulon mukaan, mutta oikeus eläkkeeseen ei mene, vaan työn voi lopettaa koska hyvänsä.

Kaikki halukkaat nuoret tulee päästää koulutuksen piiriin ja maksaa tästä työttömyysturvaa suurempi koulutustuki. Uudelleen- ja täydennys- ja jatkokoulutusta on järjestettävä niin, että ammattitaidon kehittyminen ja taantuvilla aloilla uuden ammatin oppiminen tulee huolehdituksi. Jokaiselle taataan peruskoulutuksen jälkeen mahdollisuus vähintään vuoden kestävään uudelleen-, jatko-ja täydennyskoulutukseen työttömyysturvan ansiopäivärahaa vastaavalla opintotuella kunkin itsensä valitsemassa elämänvaiheessa joko yhdessä jaksossa tai lyhemmissä jaksoissa pidempänä aikana.

Kuntasektori ja työllisyys

Kunnalliset terveys-, vanhusten, päivähoito- ja muut palvelut, koululaitos, kunnallinen joukkoliikenne ovat tärkeitä työllistäjiä. Niiden leikkaaminen pahentaa työttömyyttä ja johtaa palveluiden yksityistämiseen ja siihen, että terveydenhuolto ja muut palvelut ovat vain maksukykyisen kansanosan ulottuvilla. Pienituloiset jäävät heitteille.

Kuntia ei tulee kehittää suuren rahan, vaan asukkaiden ehdoilla. Se edellyttää kunnallisten palvelujen turvaamista, pieni- ja keskituloisten verotuksen kiristämisen ja valtionosuuksien leikkaamisen torjumista, demokraattinen valvonnan toteuttamista väärinkäytösten ja korruption kitkemiseksi, päätösvallan siirtämistä asukkaille, asukkaiden ehdoilla tapahtuvaa ja terveen tuotannollisen perustan takaavaa kaavoitusta, joka ottaa huomioon myös ympäristön.

7. RAHAA OTETTAVA SIELTÄ, MISSÄ SITÄ ON

Työllisyyden hoidosta merkittävä osa tulee rahoitettua sen kautta, että työttömyyden kustannukset alenevat ja verotuloja tulee lisää. Loppu rahoituksesta edellyttää suuriin tuloihin ja omaisuuksiin kohdistuvia veroja ja pääomien verohelpotusten perumista ja säästöjen kohdistamista asemäärärahoihin.

Nykyinen verolinja on merkinnyt pieni- ja keskituloisten verotuksen osuuden kasvua, joka johtuu mm. valillisen verotuksen osuuden lisäyksestä.

Verolinjaan sisältyy myös toinen periaatteellisesti arveluttava piirre. Suunnitellut tuloverotuksen kevennykset, jotka suosivat suurituloisia, toteutetaan murentamalla kansaneläkejärjestelmän rahoituspohjaa. Kunnat saisivat osittaista hyvitystä menetyksistään siten, että niiden ei tarvitse enää osallistua kansaeläkkeiden lisäosan kustannuksiin. Myös tämä heikentää kansaneläkkeiden rahoitusta.

Työllisyyden hoidon toimien rahoittamiseksi tulee asettaa vientiyrityksille nopealla aikataululla vientimaksu, joka voidaan toteuttaa hallituksen päätöksellä ja nykyisen lainsäädännön puitteissa. Kohotetaan yritysten ja pääomien pääoma- ja yritysverotusta. Automaatisoidulle teollisuudelle ja automaation käyttöönotolle asetetaan robottivero. Vientimaksut ja suhdannetalletukset tulee ottaa käyttöön. Siinä ei tarvita edes uutta lainsäädäntöä, vaan ne voidaan ottaa käyttöön nykyisten lakien perusteella.

Kotimaisen tuotannon ja kotimarkkinoiden toimintaedellytysten turvaamiseksi kotimarkkinoita tulee suojella tarvittaessa järkevillä tullirajoilla. Suojatoimissa tulee välttää tilanteet, joissa vastaavasti Suomen viennille asetetaan vastatoimia. Suojatoimet ovat perusteltuja mm. riittävän elintarvikeomavaraisuuden turvaamiseksi, uuden kehittyvän tuotannon suojaamiseksi alkuvaiheessa ja silloin kun kyseessä on ulkomaisten yhtiöiden toteuttama markkinoiden valtaus Suomessa käyttämällä alihinnoittelua ja dumppausta ja työpaikkoja uhkaavien äkillisten häiriöiden sattuessa.

Pääomaveroa tulee nostaa välittömästi yleiseurooppalaiselle tasolle noin kolmanneksen. Vapaat pääomaliikkeet vaikeuttavat nostamista korkeammaksi, koska se johtaisi siihen, että kapitalistit siirtävät varoja maasta. On palattava valuuttasäännöstelyyn ja luovuttava pankkisalaisuudesta. Valuuttasäännöstelyyn palaaminen, pääomaliikkeiden rajoittaminen ja yhteiskunnan omistuksen lisääminen yhtiöissä mahdollistaa pääoma- ja yhtiöverohelpotusten perumisen (yli 50 %:sta 1950 ja 1960 luvuilla ja 43 %:ssa 1970 luvulla puhtaasta voitosta). Suuryrityksille tulee asettaa varallisuusvero ja suurten omaisuuksien varallisuusverotusta lisätä. Koneille ja laitteille tulee palauttaa arvonlisävero. Työnantajille tulee asettaa uudelleen lapsilisämaksu. Työnantajan sairausvakuutus-, kela- ja työeläkemaksujen helpotukset tulee maksaa takaisin korkojen kanssa. Palkkojen sijaan näitä veroja tulee periä lisääntyvässä määrin voittojen ja pääoman käytön perusteella. Pienissä ja keskisuurissa tuloluokissa palkkaveroja tulee alentaa ja korvata pääomaverotuksella. Saattamalla talousrikollisuus kuriin saadaan varoja yhteiskunnan käyttöön mm. työllisyyden hoitoon.

Elintarvikkeiden ja välttämättömyystavaroiden arvonlisävero tulee poistaa. Tästä aiheutuvat alemmat hinnat tukevat kotimarkkinoiden kysyntää ja työllisyyttä. Pienyrittykset tulee vapauttaa arvonlisäverosta 100 000 markan tuloihin saakka ja arvonlisävero tulee periä täysimääräisenä vasta 200 000 markan tuloista, jolloin maksu asteittain muuttuu 100 000 ja 200 000 välillä.

Tällaisen verolinjan tuloksena verotus muuttuu ja tulee muuttaa työtä ja kotimarkkinoita suosivaksi pääomavaltaisten vientiyritysten suosimisen sijaan. Samalla verotuksen tuloeroja tasaava luonne säilyy. Työllisyyden hoitaminen vähentää myös työttömyydestä johtuvaa tavallisten palkansaajaien verotuksen kiristymistä ja mahdollistaa työn verotuksen keventämisen, mikä tukee työllisyyttä.

Yhteiskunnassa on kerättävissä lisää rahoitusta asettamalla ylisuurille eläkkeille ja muille etuuksille katot ja luopumalla jäljellä olevasta pankkituesta ja valmistelemalla laki kaiken pankkituen takaisinmaksusta. Lisäksi vuoden 1995 alusta saakka Suomi menettää EU-jäsenyyden seurauksena vuosittain 10 miljardia, joka säästyy irrottautumalla EU-sidonnaisuudesta. Hornet- hävittäjien ostot voidaan perua, mikä säästää useita miljardeja. Lisäksi luopuminen puoluetuesta säästää puoli miljardia vuodessa.

Näillä toimilla kerätään valtion kassaan helposti 10 miljardin rahoitus, joka yhdessä työttömyyden hoitokustannuksista säästyneiden 15 miljardin kanssa kattaa 350 000 hengen työllisyysohjelman edellyttämät 25 miljardia markan kustannukset. Näin voidaan työttömyyttä ratkaisevasti alentaa askeleena kohden täystyöllisyyttä.

8. TYÖTTÖMYYSTURVA

Työttömiin kohdistuvat Lipposen hallituksen työttömyysturvan huononnukset. Alkuvaiheessa on sovittu, että indeksikorotuksia ei makseta ja hintojen nousu jää näin hyvittämättä. Alkuvaiheen leikkaukset kohdistuvat ennen muuta työttömyysturvan peruspäivärahaan ja työmarkkinatukeen. Kuntien valtionosuuksien supistukset johtavat kuntien toimeentulotukien leikkaamiseen ja tätä kautta heikentävät myös työttömien toimeentuloa, kuten myös asumistuen ja sairauspäivärahan minimipäivärahan leikkaus.

Hallitus valmistelee yhdessä työmarkkinajärjestöjen kanssa vuoden 1997 alusta lukien työttömyysturvajärjestelmän niin sanotun kokonaisuudistuksen, jolla toteutetaan lisäsäästöjä. Suunnitelmissa on, että kun ansiopäivärahaa saadaan nyt 500 päivää, niin sitä saisi tulevaisuudessa enää 400 päivää ja myöhemmin 300 päivää. Lisäksi suoritettaisiin ansiopäivärahan alentaminen 130 päivän jälkeen 20 %:lla ja työssäoloehtoa pidennettäisiin puolesta vuodesta vuoteen. Kun nyt pitää olla puoli vuotta työssä, jotta voi saada uudelleen ansiosidonnaista päivärahaa, työajan pituus muuttuisi yhdeksi vuodeksi.

Nuorten kohdalla se merkitsee hankalaa tilannetta, koska ei ole helppo saada vuottakaan kokoon ja myös pitkäaikaistyöttömien osalta, koska huhtikuun 1995 alusta voimaan astunut työllisyystuki on mitoitettu siten, että se on maksimissaan 10 kuukautta eli meneminen tähän tukityöpaikkaan ei auta nollaamaan ansiosidonnaista päivärahaa, koska pitää olla vuoden työsuhde ennenkuin palaa uudelleen ansiopäivärahan piiriin. Eli siksi tuki on 10 kuukautta, että tukityöpaikan ottamalla ei pääsisi takaisin ansiosidonnaisen päivärahan piiriin. Näitä heikennyksiä on painettu eteenpäin kauan aikaa. Työttömyysturvaan on muitakin heikennyksiä tehty pitkin matkaa, mutta yleislakkouhalla keväällä 1993 SAK torjui toistaiseksi 500 päivän pudotuksen, mutta tämä oli sellainen torjuntavoitto ehdolla, että 500 päivää ei alenneta. Nuorilta ja pitkäaikaistyöttömiltä otettiin työttömyyspäiväraha pois ja se korvattiin osittain ns. työmarkkinatuella. Tässä on keskeisen ay-johdon nimet alla eli nämä hyväksyivät työttömyyspäivärahan ottamisen nuorilta ja pitkäaikaistyöttömiltä pois sillä ehdolla, että 500 päivää säilyy. Nyt tämä 500 päivää on uudelleen tulilinjalla. V. 1994 syksynä oli tarkoitus jo muuttaa työssäoloehto vuoteen, mutta se ei mennyt silloin läpi, mutta nyt se on uudelleen tapetilla.

Lipposen hallituksen työttömyysturvan alkuvaiheen leikkaukset kohdistuvat kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin työttömiin samoin kuin jo tähän mennessä toteutetut työttömyysturvan huononnukset. Työttömyysturvan heikentämiseen ei ole perusteita. Päin vastoin pienimpiä työttömyyspäivärahoja tulee korottaa.

Nuorten ja pitkäaikaistyöttömien työttömyyspäiväraha tulee palauttaa työmarkkinatuen tilalle ja maksaa katkeamatta niin kauan kuin työttömyyttä kestää. Lapsikorotusten lopettamisesta on luovuttava. Peruspäiväraha tulee nostaa 200 markkaan ja sitoa indeksiin. 18 vuotta täyttäneiden opintotukena tulee maksaa tämä summa 10 %:lla korotettuna. Kaupan käynnistä, jolla etuuksia heikennetään mm. poistamalla lapsikorotukset ja alentamalla päiväraha 130 päivän jälkeen, jos tasoa muuten nostetaan, tulee luopua.

9. TOIMENPITEIDEN AJOITUS

Esitetyt toimet ovat radikaali askel työttömyyden alentamiseksi. Ohjelman koulutus- ja eläkepoliittiset osat on saatettavissa voimaan välittömästi ja niillä saadaan työttömyyttä alennettua välittämästi 100 000:lla. Myös monia muita työllisyystoimia voidaan ottaa nopeasti käyttöön ja investointiluonteisista osa nopeasti, osa taas vaatii pidemmän ajan. Näin työttömyys saadaan alennettua puolen vuoden sisällä 100 000:lla ja sitten asteittain alle 100 000:n sekä poistettua nuoriso ja pitkäaikaistyöttömyys eduskuntavaalikaudella. Lähelle täystyöllisyyttä päästään vuosituhannen vaihteeseen mennessä.

10. TOIMINTA

Työllisyyden hoito vaatii perusteltuja linjauksia, mutta se ei yksin riitä. Tarvitaan joukkovoimaan tavoitteiden läpiviemiseksi ja joukkoliikkeen rakentamista tässä tarkoituksessa.

Työttömien toiminta

Työttömien toiminnan muuttumista radikaaliksi joukkoliikkeeksi jarruttavat monet tekijät. Ulkoa päin vaikutetaan työttömien liikkeeseen, että se pysyisi harmittomana puuhasteluna tai että sen tuki suuntautuisi tukemaan nykypolitiikkaa. Näköalattomuus taas lyö monasti leimansa työttömiin. Työttömät itse ovat kuitenkin tärkeä lenkki paineen aikaansaamiseksi työllisyyden hoidon puolesta ja työttömät ovat toimillaan saaneet myös paljon aikaiseksi. On erittäin tärkeää olla tukemassa työttömien toiminnan kehittymistä ja vireytymistä ja uusia toiminnan ituja, jotka syntyvät. On estettävä kehitys, jolla työttömien järjestöt ostetaan hiljaisiksi rahalla ja integroidaan niin, että ne menettävät kykynsä puolustaa työttömien etuja työttömien liikettä kehittämällä. Niidenkin, jotka eivät ole itse työttömiä, on tärkeää olla mukana työttömien toiminnassa kunnioittaen työttömien päätöksiä ja niiden toteutumista edistäen ja työttömien toimintaa kannustaen ja toimintalinjauksiin keskustelun kautta osallistuen ja vaikuttaen, mutta ei millään tavoin määräten.

Ay-liike

Ay-liike ja toiminta työpaikoilla on ollut vaikeassa tilanteessa. Ammattiyhdistysliike on kokonaisuudessaan hyväksynyt Suomen EU-sidonnaisuuden ja siitä aiheutuvan rakenteiden muuttamispaineen. Kapitalistisessa kilpailussa ollaan Suomessa ottamassa käyttöön Japanin teollisuudesta saatu kokemus, jossa tuottavuutta koetetaan lisätä uudentyyppisillä työorganisatioilla.

Teollisuudessa ja tuotantoelämässä lähtökohtana on tuotannon ohjattavuus siten, että se virtaa vaiheesta toiseen ilman suuria välivarastoja. Siksi yritykset lisäävät työvoiman toiminnallista joustavuutta materiaalikierron nopeuttamiseksi. Tuotantotapa edellyttää työryhmäorganisaatiota. Tähän ammattiyhdistysliike on vastannut myöntävästi. Tes- sopimuksiin on hyväksytty työpaikakohtaisiin sopimusjärjestelmiin siirtyminen ja joustot niin työajan pituuden kuin palkan muodostuksen osalta.

Suurimpina esteinä joustavaan työnjakoon siirtymiselle työnantajat ovat pitäneet suorituspalkkajärjestelmiä ja riittävän koulutuksen puutetta. Työntekijöiden puolella moniammattilaisuus luo useita ristiriitoja.

Ay-liikkeen kyky kollektiivisesti puolustaa jäsentensä oikeuksia on jo nyt hyväksytyillä sopimuksilla heikentynyt.

Toiveet ja vaatimukset ay-liikkeen voiman säilyttämiseksi voivat perustua ja toteutua vain siten, että liike ajaa jäsentensä etuja ja että se suuntautuu riistosta vapaan yhteiskuntajärjestelmän luomiseen. Muutos edellyttää mm. ay-liikkeen nykyisen aseman korjaamista.

Ay-liikkeen toiminta- ja sopimusoikeuden on turvattava. Lakkosakkojärjestelmä tulee purkaa. Sopimusoikeudet ja sopimukset eivät sisällä mm. sopimista työvoiman käytöstä.

Vapaa riippumaton ay-liike on edellytys ay-liikkeen muuttumiselle taas radikaaliksi yhteiskuntaa uudistavaksi voimaksi. Ei ay-liikkeen riippuvuutta puolueista ja hallituksesta. Nyt Ihalainen ja SAK:n johto ovat Lipposen hallituksen taustavoimana.

Ay-liikkeen osalta on tavoitteeksi otettava kaikkien konsensusliittojen (Lipposen hallituksen politiikkaa tukevien ja EU-myönteisten) johdon vaihto. SAK:n ja kaikkien suurimpien liittojen johdot olisi vaihdettava. KTP:n tulisi etsiä ja antaa tuki niille ay-liikkeessä, jotka ovat edelleenkin työväenluokan vaatimusten takana ja haluavat panna kyseenalaiseksi ay-liikkeen nykyjohdon aseman.

Poliittiset puolueet

Työllisyyden parantaminen vaatii politiikan ja ajattelun muutosta ennen kaikkea työväenliikkeessä. Poliittisen työväenliikkeen osalta vaihtoehtoja selkeyttää SDP:n ja Vasemmistoliiton mukanaolo hallituksessa. Nyt KTP:n politiikalla on tilaa ja mahdollisuudet päästä paremmin ihmisten tietoisuuteen.

Kansalaisjärjestöt

On luotava yhteydet kaikkiin mahdollisiin kansalaisjärjestöihin, joilla voi olla kiinnostusta työttömyyden alentamiseen ja toiminnan järjestämiseen työttömyyden alentamiseksi.

Mediat

Tiedotusvälineet hakevat usein kriittistä roolia noudatettuun politiikkaan nähden, mutta usein myös sortuvat valtaeliitin perässäjuoksijoiksi tai taitamattomuuttaan tai pintapuolisista näkemyksistä johtuen eivät osaa edistää asioita ja muutoshakuisetkin tiedotusvälineet saattavat tulla tehneeksi hallaa muutosvoimille. Tulee hakea yhteydet tiedotusvälineiden piiristä sellaisiin, joilla on halua osallistua projektiimme suurtyöttömyyden nujertamiseksi ja kansalaisten perusturvallisuudesta huolehtimiseksi.

11. TÄYSTYÖLLISYYS - YHTEISKUNTAPOLITIIKAN MUUTOS

Nykyinen uusoikeistolainen talouspolitiikka on lopettanut yhteiskunnasta kaiken yhteiskunnan taholta tapahtuvan sääntelyn. Kestävään työllisyyspolitiikkaan palaaminen edellyttää uusoikeistolaisen talouspolitiikan murtamista ja lainsäädännön alistamista koko kansaa palvelevalle politiikalle. Tämä kaikki tapahtuu, kun lainsäädännön avulla ohjataan kansantulo uudelleen kansaa palveleviin kohteisiin. Hyvinvointi syntyy työllä. Työttömyys meillä Suomessa ei johdu pelkästään kapitalistisen markkinatalouden lamasta, vaan se on itse aiheutettua porvariston tavoitteiden läpiviemiseksi. Tämän vuoksi kaikkien EU:n vastustajien tulee liittoutua uusoikeistolaista talouspolitiikkaa vastaan. Vasta nykyisen talouspolitiikan kumoaminen ja suuntautuminen monopolien vallan rajoittamiseen Suomessa, Euroopassa ja maailmanlaajuisesti tuo muutoksen.