Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.tuni.fi/pohtiva/ohjelmalistat/LKP/157

Liberaalinen Kansanpuolue

LKP:n matkailupoliittinen ohjelma


  • Puolue: Liberaalinen Kansanpuolue
  • Otsikko: LKP:n matkailupoliittinen ohjelma
  • Vuosi: 1974
  • Ohjelmatyyppi: erityisohjelma

Liberaalisen Kansanpuolueen

MATKAILUPOLIITTINEN OHJELMA

MATKAILU - LAAJENEVA ELINKEINO

Liberaalin matkailupolitiikan perustavoitteena, on että jokaisella kansalaisella on ammatista, varallisuudesta ja asuinpaikasta huolimatta periaatteessa yhtäläinen mahdollisuus rentoutumiseen ja lomanviettoon sopivassa ympäristössä. Tämän vuoksi lomanviettokustannusten jaon tulee perustua sosiaalisen oikeudenmukaisuuden toteuttavaan järjestelmään.

Matkailusta, jolla tässä ohjelmassa tarkoitetaan eri syistä kotipaikkakunnan ulkopuolella tapahtuvaa liikkumista tai oleskelua sekä tähän liittyvien palvelusten hyväksi käyttöä, on Suomessa kehittynyt merkittävä elinkeino. Ulkomaanviennissämme matkailu on sijoittunut joko kolmanneksi tai neljänneksi puunjalostus- ja metalliteollisuuden jälkeen. Vuonna 1972 oli matkailutulon prosentuaalinen kasvu Suomessa OECD:n tilaston mukaan Euroopan voimakkain.

Vuonna 1973 oli matkailutaseemme ylijäämä 308 milj. markkaa (tulot 1.188 mmk ja menot 810 mmk). Suoraan pohjoismaiden ulkopuolelta saapui maahamme 241 045 ulkolaista matkailijaa. Yhteensä arvioidaan Suomessa vierailleen sanottuna vuonna n. 2,5 milj. ulkomaalaista. Samaan aikaan maamme leirintäalueilla tapahtui yhteensä yli 2,5 milj. yöpymistä.

Elintason yleinen kohoaminen, vapaa-ajan lisääntyminen, liikenneyhteyksien kehittyminen sekä matkailupalveluksien monipuolistuminen ovat tehneet matkailemisen mahdolliseksi yhä useammille kansalaispiireille. Tässä ohjelmassa kiinnitetään huomiota erityisesti loma- ja virkistysmatkailuun.

Matkailun edellytysten parantamisen ohella on suunniteltava myös matkailun haittavaikutusten torjumista. Ennen kaikkea Suomen luontoa hyväkseen käyttävän matkailun kasvu on asettanut ympäristön entistä suuremmalle kulumiselle alttiiksi.

Matkailu on osa yleistä yhteiskuntapolitiikkaa, jonka merkitys on lisääntynyt vapaa-ajan kasvun seurauksena. Siksi tarvitaan tehokkaita ja määrätietoisia toimenpiteitä matkailu- ja vapaa-aikapolitiikan kehittämiseksi siten, että kaikille kansalaispiireille taataan riittävät mahdollisuudet lepoon ja virkistykseen kehittämällä sosiaalista tasa-arvoa myös matkailun piirissä.

MATKAILU SOSIAALIPOLIITTISENA TOIMINTANA

Matkailu on osa yleistä sosiaali- sekä siihen kuuluvaa vapaa-aikapolitiikkaa. Siksi suunniteltaessa vuosilomajärjestelmän kehittämistä, erilaisten vapaa-aikapalvelusten lisäämistä, sekä muita kansalaisten lepoon ja virkistykseen tähtääviä toimenpiteitä tulee myös matkailun tarpeet ottaa keskeisesti huomioon.

Vapaa-aikapolitiikan suuntaviivat

Viisipäiväisen työviikon toteutuminen, vuosilomien piteneminen neljäksi viikoksi huhtikuussa 1973 voimaan astuneen vuosilomalain mukaan, lomaltapaluurahan käyttöönotto, eräiden maataloudessa työskentelevien ryhmien lomamahdollisuuksien parantaminen sekä vastaavat suunnitelmat pienyrittäjien lomamahdollisuuksien lisäämiseksi; kaikki nämä toimenpiteet ovat lisänneet kansalaisten vuotuista vapaa-aikaa sekä luoneet entistä paremmat puitteet matkailulle.

Etenkin viisipäiväiseen työviikkoon siirryttäessä ja työajan jatkuvasti lyhentyessä on lähimatkailun merkitys voimakkaasti kasvamassa. Tästä syystä on varsinkin taajamien ja niiden ympäristöjen kaavoituksessa taattava riittävän suurten alueiden varaaminen virkistyskäyttöön. Vastaavasti on paikallis- ja lähiliikenneyhteyksiä kehitettävä niin, että jokaisella on taloudelliset edellytykset päästä näille virkistysalueille.

Vapaa-aikapolitiikkaa edelleen kehitettäessä tulee viisipäiväinen työviikko toteuttaa kaikkien osalta. Vuotuista loma-aikaa pidennettäessä vaihtoehdoksi tulee ottaa myös vuosiloman pidentäminen sekä jaksottelu niin, että mahdollisimman monet kansalaiset voivat lakisääteisesti viettää osan lisääntyneestä vuosilomastaan varsinaisen kesälomakauden ulkopuolella yhtenä tai kahtena osana. Tämä on omiaan edistämään myös sekä fyysistä kuntoa että mielenterveyttä. Vuorotyöjärjestelmää kehittämällä voidaan vuosilomien pidennykset toteuttaa siten, ettei tuotannon määrä tästä kärsi.

Lomailumahdollisuuksien laajentaminen

Rinnan vapaa-ajan pidentämisen kanssa tulee yhteiskuntapolitiikan toimenpitein pyrkiä siihen, että yhä laajemmilla kansalaispiireillä on mahdollisuus irtautua työympäristöstään ja etsiytyä riittävään lepoon, rentoutukseen ja virkistykseen jokapäiväisestä elämänpiiristä.

Erityistä huomiota tulee tällöin kiinnittää sellaisiin pien- ja perheyrityksiin, jotka esim. aviopuolisoiden hoitamina eivät salli irtautumista työn piiristä ilman merkittävää taloudellista rasitetta. Yhteiskunnan toimesta on voitava kehittää sellainen tukijärjestelmä, jonka avulla vuosiloma voidaan ulottaa kaikkia pienyrittäjiä koskevaksi.

Matkailukuluttajan asema

Etsiessään lomakohteeksi uutta ja mielenkiintoista matkailija on monia muita kuluttajia huonommassa asemassa, koska hänen on usein tehtävä ostopäätöksensä itse tuotetta näkemättä, ehkä vain painettujen esitteiden ja myyvän henkilökunnan suullisten vakuuttelujen perusteella. Virheellisestä mainonnasta on matkailjoille siten saattanut koitua pettymyksiä ja myös taloudellisia menetyksiä. Siksi valtiovallan on edelleen kiinnitettävä huomiota epäkohtien korjaamiseen tiukentamalla matkailumainontaan liittyviä määräyksiä sekä vaatimalla matkatoimistoilta riittävää taloudellista pohjaa.

Lisäksi tulee edelleen pyrkiä kuluttajavalistuksen tehostamiseen matkailualalla mm. perustamalla alan yrittäjistä riippumaton matkailun kuluttajaneuvosto sekä sen yhteyteen matkailun kuluttaja-asiamiehen toimi sekä samalla huolehtimalla matkailijoiden ja heidän järjestöjensä riittävästä edustuksesta kuluttajaneuvostossa.

Matkailun kuluttajapolitiikan tehtävänä on myös huolehtiminen siitä, että matkailijalla itsellään on täysi vapaus valita, minkä tasoisissa ja missä sijaitsevissa majoitusliikkeissä hän haluaa asua. Tämä tavoite on mahdollisimman pitkälle turvattava myös sosiaalisen lomanvieton järjestelyissä.

Muilta osin puolue katsoo, että matkailukuluttajan aseman turvaamiseksi on sovellettava samoja periaatteita kuin Liberaalisen Kansanpuolueen vuonna 1972 hyväksymässä Kuluttajapoliittisessa ohjelmassa edellytetään.

Sosiaalinen lomanvietto ja matkailu

Sosiaalinen tasa-arvo tulee ulottaa myös lomanviettoon ja matkailuun.

Työelämään osallistumattoman kansanosan lukumäärän kasvaessa sekä monien työelämän piirissäkin olevien kansalaisten jäädessä vaille riittäviä lomanviettomahdollisuuksia, on yhteiskunnan ja alan järjestöjen toimenpitein pyrittävä laajentamaan matkailun piiriä.

Suomessa on viime vuosina työnantajilta edellytetty koko joukko myös lomankäyttöön liittyviä taloudellisia rasitteita. Tämän ohella on korostettava mm. ammattijärjestöjen merkitystä sosiaalisen lomanvieton kehittämisessä. Vaikka nämä - eräitä poikkeuksia lukuunottamatta - ovat Suomessa suhtautuneet asiaan penseästi, voitaisiin valtiovallan taloudellisen tuen avulla ammattijärjestöjen samoin kuin sosiaalisten lomajärjestöjenkin toimenpitein perustaa sekä kotimaahan että ulkomaille täysihoitolatyyppisiä, omakustannusperiaatteella toimivia lomakeskuksia.

Edellä mainitulla lomakeskusten rakentamisella ei kuitenkaan voida lopullisesti ratkaista yleistä lomanviettojärjestelmää. Tämän vuoksi on kehitettävä henkilökohtaiseen tarvehankintaan perustuva menetelmä, jossa valtion, kuntien ja työnantajien yhteistyöllä voidaan taata jokaiselle palkanansaitsijalle perheineen henkisesti ja taloudellisesti mielekäs loma kotipaikkakunnan ulkopuolella.

Edelleen tulisi tutkia eräissä muissa maissa pitkälle kehitettyjä lomajärjestelmiä, jotka keskeisesti rakentuvat juuri ammattijärjestöjen varaan.

Toisena, rinnan edellisten kanssa sovellettavana mahdollisuuteen on nähtävä tavoitesäästäminen esim. Sveitsissä toteutetun mallin mukaisesti, jolloin valtiovalta, työnantaja sekä lomanviettäjä itse säästävät erityisen matkakassa- ja matkashekkijärjestelmän puitteissa tarvittavat lomarahat.

Sosiaalisen loma- ja matkailupolitiikan tehtäväkenttään kuuluu oleellisesti työmarkkinatoiminnan ulkopuolelle jäävien erillisryhmittymien, vanhusten, sairaiden, perheenemäntien, yksinhuoltajien ja heidän lastensa, invalidien jne. lomatoiminnasta huolehtiminen. Siksi tulee tutkia mahdollisuuksia lomajärjestelmän liittämiseksi näiltä osin yleiseen terveydenhuolto- ja sosiaaliturvajärjestelmään sitä uudistettaessa.

MAIKAILU ELINKEINOTOIMINTANA

Matkailu on maassamme suhteellisen nuori, mutta sitäkin nopeammin kehittyvä elinkeino, jonka piiriin luetaan tässä kuuluvaksi majoitus- ja ravitsemusliiketoiminta, liikenne- sekä matkatoimistopalvelukset samoin kuin matkailijoiden tarvitsemat erityispalvelukset (opastukset yms.). Välillisesti matkailusta hyötyvät myös lukuisat muut elinkeinot, kuten vähittäiskauppa, korjaamot, viihde- ja huviteollisuus sekä kulttuurilaitokset.

Suomen matkailuelinkeinoa rasittavat suurelta osin riittävän oman pääoman puute, liian pienet yksiköt, niiden hajanainen ja syrjäinen sijainti sekä riittävän koulutuksen puuttuminen.

Rahoitusmahdollisuuksien kehittäminen

Matkailuelinkeinon nykyisen laajentumisen nuoruudesta sekä yleisistä niukkuustekijöistä johtuen yritystoimintaa etenkin majoitusliikkeiden osalta on haitannut pääoman puute. Tätä torjumaan perustettiin vuonna 1965 Matkailun Kehitysrahasto Oy, joka vuonna 1973 liitettiin Teollistamisrahasto Oy:öön. Vuonna 1972 rahasto myönsi luottoja yhteensä 49 lainan puitteissa 14,26 milj. markkaa. Suurimpia lainoituskohteita olivat kaupunkihotellit. Yli puolet rahaston lainoituksesta on vv. 1965-72 suuntautunut kehitysalueille. Vuonna 1972 lainoitetuissa yrityksissä arvioidaan syntyneen 396 uutta työpaikkaa. Edellisen lisäksi on sanotusta vuodesta alkaen voitu lisäksi rahoittaa eräitä tutkimusprojekteja sekä jakaa korkosubventioita 52 yritykselle.

Käytännössä on Kehitysaluerahasto kuitenkin muodostunut huomattavasti tärkeämmäksi matkailuelinkeinon piirissä. Onkin tärkeää, että matkailuyrityksille varattuja luottoja markkamääräisesti edelleen lisätään sekä Keran että Teollistamisrahaston toimesta. Koska suuri osa luottoa tarvitsevista yrityksistä on suhteellisen suuria ja vakavaraisia yrityksiä tai yritysketjuja, tulisi jatkossa kiinnittää erityistä huomiota myös pienten, kehityskelpoisten matkailuyritysten laajentamiseen ja kehittämiseen. Myös kehityskelpoiset perheyritykset tulisi voida saattaa lainoitustoiminnan piiriin.

Samoin tulee ottaa huomioon vähittäiskaupan merkitys matkailuelinkeinossa, jäähän n. 50 % matkailijan paikkakunnalle jättämästä rahamäärästä vähittäiskaupan piiriin.

Majoitusliikeverkon kehittäminen

Suomen majoitusliikeverkossa vallitsee tällä hetkellä useita sekä ala- että aluekohtaisia puutteita, jotka tulisi voida poistaa valtiovallan ja yrittäjien yhteistoiminnalla.

Hotellien alueellinen ja tasollinen hajakeskitys

Hotellit, motellit ja muut ns. hotellitason majoitusliikkeet ovat pitkään keskittyneet alueellisesti epätasaisesti. Erilaisten kokousten ja koulutustilaisuuksien järjestäminen tietyissä kasvukeskuksissa on aiheuttanut painetta juuri tämän tason projektien rakentamiseen. Kuitenkin samanaikaisesti useilla liikenteellisestikin merkittävillä paikkakunnilla ei ole riittävää hotellitason majoituskapasiteettia.

Tähän vaikuttaa omalta osaltaan hotellitason alarajan korkeus, jota sinänsä ei ole edes riittävän yksiselitteisesti määritelty. Kun maassamme nähtävästi on suurin puute juuri vaatimattoman tason hotelleista, joita mainituille alueille jo nykyistenkin kannattavaisuuslaskelmien mukaisesti voitaisiin rakentaa, tulisi eräänä kehittämistoimenpiteenä toteuttaa yhtenäinen majoitusliikkeiden luokittelu, jonka muutamat suuret hotelliketjut ovat Suomessa jo tehneet.

Noudattamalla soveltuvin osin kansainvälistä (ranskalaista) luokittelujärjestelmää 1-5 tähden hotelleihin, saataisiin aikaan kehitys, jolloin yrittäjät saataisiin vaatimattomienkin hotelliprojektien rakentamiseen pitkän tähtäyksen tavoitteena luokituksen asteittainen nostaminen edellytysten parantuessa.

Matkailu- ja retkeilymajataso

Rinnan edellä mainittujen toimenpiteiden kanssa tulisi yhtenäistää matkailumaja- ja retkeilymajaverkkoa mm. ottamalla käyttöön selvästi määritellyt nimikkeet ja luomalla niille sopivat toimintanormit.

Perhematkailun lisääntyessä maassamme kaivataan erityisesti huokeita perhemajoitustiloja.

Lomakylät ja leirintäalueet

Kansainvälisen ilmiön suomalaisena sovellutuksena on maahamme rakennettu runsaasti ns. lomakyliä, joissa majoitus tapahtuu pääosin yhden perheen omavaraismökeissä. Myös tämän majoitusliikemuodon osalta lainsäädännössä vallitsee koko joukko puutteita ja normit eri puolilla maata ovat täten varsin kirjavat.

Suomen leirintäalueet ovat keskimäärin pieniä, joskin varustelutasoltaan usein suhteellisen korkeatasoisia. Leirintäasetuksessa määrätään leirintäalueen pitäminen luvanvaraiseksi. Ensimmäisenä majoitusliikemuotona leirinnässä ollaan nyt siirtymässä Suomen olosuhteisiin sopiviin luokitteluperusteisiin, joiden avulla kuluttajan asemaa helpotetaan huomattavasti.

Maatilamatkailu

Suomessa vielä verraten kehittymätöntä maatilamatkailua tulee voimakkaasti kehittää. Matkailusta on jo useissa tapauksissa muodostunut maatilatalouden merkittävä sivuelinkeino. Tällä on lisäksi yhteiskunnallista merkitystä asutuskeskusten ja maaseudun sosiaalisten vastakohtaisuuksien vähentäjänä myös sosiaalipsykologisessa tarkoituksessa. Maatilamatkailun osalta voidaan tehostaa kansalaisopistoissa yms. tapahtuvaa koulutusta, jossa laajat kansalaispiirit voivat saada tietoa ja ideoita matkailuelinkeinon mahdollisuuksista.

Yritysten sijaintineuvonta

Sekä ympäristön- ja luonnonsuojelullisista että kannattavuussyistä tulee matkailuyritysten sijaintineuvontaa kehittää valtiovallan toimesta. Maahamme tarvitaan kiireellisesti valtakunnallinen matkailukeskussuunnitelma, jossa eri puolilla maata varataan kaavoituksessa riittävät alueet laajojen matkailun kasvukeskusten rakentamiseen. Sijaintineuvonnan avulla pyrittäisiin yrittäjien mielenkiinto suuntaamaan näitä alueita kohti siten, että näihin riittävän suuriin kokonaisuuksiin tulisi eri tasoisia majoitusliikkeitä, erilaisia rentoutus-, virkistys- ja ulkoilumahdollisuuksia välttäen kuitenkin ylisuuret suunnitelmat.

Käytännössä tämä merkitsee, että nämä matkailun kasvukeskukset varataan lähinnä massamatkailulle, kun taas laajat luonnonvaraiset alueet tulee voida suojata.

Näitä keskuksia etsittäessä on valtion johdolla suoritetun tutkimustoiminnan merkitys keskeisin. Tällöin tulee suurta huomiota kiinnittää myös aluepoliittisiin näkökohtiin ja luonnollisten kasvukeskusten vaikutukseen.

Matkailun koulutustoiminta

Suomessa matkailun koulutustoiminta on vielä lapsenkengissä. Aiemmin maassa toimineen yhden hotelli- ja ravintolakoulun rinnalle on nyt saatu muutama oppilaitos lisää sekä hotelli- ja ravintolaopisto Helsinkiin. Tämän ohella on eräissä ammatillisissa oppilaitoksissa järjestetty erilaisia kursseja, joiden käytännöllinen merkitys on usein jäänyt vähäiseksi. Työvoimapulan vallitseminen mm. hotelli- ja ravintola-alalla on johtanut siihen, että eri kunnissa on järjestetty ammattikasvatushallituksen kurssitoimintaa työvoiman kouluttamiseksi paikallisiin yrityksiin. Korkeakoulutasoista koulutusta alalla ei maassamme anneta. Tämän vuoksi maahamme tarvitaan erityinen matkailualan korkeakoulu riittävän laaja-alaisena kattamaan matkailuelinkeinon tarpeet. Tällaisia korkeakouluja toimii useissa Euroopan ja sen ulkopuolella sijaitsevissa maissa. Jo nyt suuret yritysketjut kouluttavat henkilökuntaansa näissä, mutta niillä yrittäjillä, jotka tätä koulutusta kipeimmin kaipaisivat, ei tähän juuri ole mahdollisuutta.

Matkailupolitiikan tavoitteet

Suomen matkailupolitiikan pitkän aikavälin tavoitteet tulee määritellä selvästi ja tehtäviin tutkimuksiin perustuen. Tämän tulee tapahtua riittävän laajalla parlamentaarisella pohjalla huomioon ottaen myös ammatillisten ja työmarkkinajärjestöjen edustuksen tärkeys.

Suomi ja kansainvälinen matkailu

Kansainvälinen matkailu on erottamaton osa normaalia kansainvälistä kanssakäymistä, jonka tavoitteena on kansojen ja yksilöiden välisen yhteisymmärryksen lisääminen ja rauhantilan syventäminen. Yhdistyneiden Kansakuntien 1963 Roomassa pitämän matkailukonferenssin hyväksymän suosituksen mukaisesti tulee eri maiden pyrkiä kaikin tavoin vähentämään matkailua haittaavia raja-aitoja.

Matkailupolitiikkaa kehitettäessä tulee edistää myös kansainvälistä matkailuyhteistyötä sekä Yhdistyneiden Kansakuntien alajärjestöjen piirissä että alan kansainvälisissä järjestöissä.

Samoin tulee tavoitteena olla kahdenkeskinen yhteistyö Suomen ja ennen muuta naapurimaiden välillä matkailun esteiden poistamiseksi. Ennen kaikkea yhteispohjoismaista matkailupolitiikkaa tulee tukea ja kehittää, koska matkailijoilla useassa tapauksessa on yhtäläiset oikeudet kaikissa pohjoismaissa.

Massamatkailun haittojen torjumiseksi on ryhdyttävä riittäviin toimenpiteisiin. Eräänä sellaisena tulee Euroopassa useissa maissa vallitsevaan tapaan kieltää ulkolaisten vapaa telttailuoikeus luonnossa, kuitenkin soveltaen pohjoismaiden kesken yhteisiä erikseen sovittavia normeja. Samoin on turvattava matkailun kohdealueiden alkuperäisen väestön elinmahdollisuudet lujin ympäristönsuojelutoimenpitein sekä matkailijoiden vapaata metsästys-, kalastus-, marjastus- ja sienestysoikeutta rajoittamalla kuitenkin siten, että perinteinen jokamiehen oikeus luonnossa retkeilemiseen turvataan. Esim. pakettimatkojen hintaan voitaisiin sisällyttää kalastus-, metsästys- ja marjastuslavat, sekä rajata alueet, joilla näissä tarkoituksissa saa liikkua.

Suomalaisen matkailuelinkeinon kehittämisen tulee olla siten valikoivaa, ettei nimenomaan ulkomailta Suomeen suuntautuvaa matkailijavirtaa kritiikittömästi kasvateta, vaan pyritään erilaisin toimenpitein valikoimaan ne turistimäärät ja se osa turistivirtaa, jotka maahan halutaan sekä vastaavasti kanavoimaan turistivirta täällä siten kuin suomalaisen yhteiskunnan ja Suomen kansalaisten omat edut vaativat.

Vuoden 1973 lopulla puhjennut kansainvälinen energiakriisi tulee ulottamaan vaikutuksensa pitkälle tulevaisuuteenkin. Tämä merkitsee käytännössä huomattavan vaihtotaseen vajauksen uhkaa maamme taloudelle.

Kun energiakriisin ja energian hinnan kohoamisen pelätään merkitsevän nopeammin tulevaa ja jyrkempää laskukautta Länsi-Euroopan markkinatalousmaissa kuin mitä aikaisemmin oli ennustettu, näyttää tällainen kehitys vielä vaikeuttavan Suomen valuuttatilanteen hoitamista. Saattaahan ennakoitu kehitys merkitä takaiskuja viennillemme länteen.

Eräänä aseena vaihtotaseen tasapainottamiseksi on matkailuelinkeinon ja ulkomailta Suomeen suuntautuvan matkailun kehittäminen vähintäänkin ennakoidussa ja arvioidussa tahdissa. Pullonkaulana saattaa olla matkailun kasvun väheneminen maailmassa yleensä. Joka tapauksessa eräänä keskeisenä ongelmana suomalaisen matkailupolitiikan kehittämisessä vuoden 1974 alussa syntyneessä uudessa tilanteessa on oleva sen punnitseminen, missä määrin ulkomailta Suomeen suuntautuva matkailu, joka edellä kerrotulla tavoin on kehittynyt valuuttatilanteen kannalta erittäin myönteisesti, on oleva eräs keinoista hoitaa vaihtotasetta ja valuuttatilannetta myöskin tästä eteenpäin.

Valtiovallan toimenpitein on valvottava ja tuettava myös matkatoimisto-elinkeinoa. Koska valtiovallan tehtävänä kuitenkin on lähinnä puitteiden luominen tälle toiminnalle, ei Liberaalinen Kansanpuolue pidä suotavana sitä, että valtio itse pyrkii keskittämään matkatoimistoalan omiin käsiinsä.

Erityisesti tulee huomiota kiinnittää ulkomaille suuntautuvien opinto- ja tutustumismatkojen tukemiseen, jolla toiminnalla oikein ohjattuna on suuri merkitys koulutuksen ja elinkeinotoiminnan alalla.

Koska kansainvälinen matkailu on nähtävä osana kansojen normaalia kanssakäymistä, tulee matkailupolitiikassamme pyrkiä molemminpuolisen matkailijavaihdon lisäämiseen mahdollisimman monien ja erityisesti naapurimaidemme kanssa.

Kotimaanmatkailun kehittäminen

Kotimaassa tapahtuvaa matkailua voidaan tehokkaimmin kehittää tehostamalla kansalaisiin suuntautuvaa tiedotustoimintaa maamme matkailumahdollisuuksista sekä toisaalta luomalla riittävät yleispuitteet matkailuelinkeinon kaikinpuoliselle kehittämiselle.

Massiivisten valtakunnallisten asennekampanjoitten sijasta on tuettava eri matkailualojen keskusjärjestöjen mahdollisuuksia alakohtaiseen tiedotustoimintaan sekä matkailualueittain tapahtuvan kampanjoinnin järjestämistä.

Keskitetyn suunnittelun rooli

Keskitettyä pitkän aikavälin matkailupolitiikkaa suunniteltaessa valtiovallan osuus on keskeinen erityisesti tutkimuksen, suunnittelun ja koulutuksen alalla.

Siksi Matkailun edistämiskeskuksen tulee edelleen kiinnittää korostettua huomiota suunnitteluun välttämättömien perustutkimusten aikaansaamiseen sekä tutkimus- ja tilastointimenetelmien kehittämiseen. Erittäin tärkeänä pidetään sellaisen tilastoinnin aikaansaamista, jonka avulla voidaan luotettavasti selvittää ulkomaisten matkailijain kokonaismäärät maassamme sekä heidän matkailu- ja kulutuskäyttäytymiseensä täällä liittyvät tekijät. Tehokkaan koulutustoiminnan avulla, näitä tutkimuksia hyväksi käyttäen voidaan myös laskea riittävän luja pohja investoinneille, joiden osalta viime vuosina on koettu myös runsaasti epäonnistumisia.

Edellisen lisäksi tulee kehitellä edelleen uusia rahoitusmenetelmiä sekä täydentää ja kehittää entisiä.

MATKAILUHALLINNON KEHITTÄMINEN

Suomen matkailuhallinnossa on valtiovallan osuus kasvanut suuresti viime vuosina samalla syrjäyttäen vapaiden kansalaisjärjestöjen perinteisesti keskeisen aseman ja ulottaen vaikutuksensa myös alan yrittäjätoiminnan piiriin perusteettoman laajassa mitassa. Siksi matkailuhallintoa edelleen kehitettäessä tulee selventää työnjakoa julkisen ja yksityisen sektorin välillä sekä valtakunnan, lääni- ja paikallistasolla.

Valtiovalta ja matkailu

Valtionhallinnon piirissä on matkailun osuus lisääntynyt muutamassa vuodessa poikkeuksellisen voimakkaasti. Kun vielä jokin vuosi sitten valtionhallinnon piirissä ei työskennellyt ainoatakaan täysitoimista matkailuhenkilöä, on vuoden 1973 alkupuoliskolla toimintansa aloittaneen Matkailun edistämiskeskuksen piiriin nyt keskitetty ulkomaille suuntautuvan tiedotustoiminnan ohella myös perinteisesti alan vapaille kansalaisjärjestöille kuuluneita tehtäviä. Asetuksen (AsK 187/73) mukaisesti Matkailun edistämiskeskuksen tehtävänä on huolehtia Suomessa tapahtuvan ja Suomeen suuntautuvan matkailun kokonaisvaltaisesta pitkän aikavälin kehittämisestä.

Tämän perusteella Matkailun edistämiskeskuksen tulisi rajoittua kokonaisvaltaiseen suunnittelu-, tutkimus- ja valistustoimintaan, ulkomaille suuntautuvaan valtakunnalliseen tiedottamiseen, mainontaan ja markkinointitoiminnan tukemiseen sekä eräisiin vastaaviin tehtäviin kotimaassa hyväksi käyttäen jo olemassaolevia keskusjärjestöjä.

Erityisesti tulee Matkailun edistämiskeskuksen merkitystä kotimaanmatkailulle korostaa alalle tarpeellisen lainsäädäntötyön valmisteluelimenä. Tämän toteuttamisen helpottamiseksi tulee valtion eri ministeriöille ja keskusvirastoille hajautetut matkailun piiriin kuuluvat tehtävät pyrkiä koordinoimaan.

Matkailun editämiskekskuksen mahdollisuuksia työnskennellä mahdollisimman joustavasti valtion raskaan virkakoneiston osana tulee parantaa.

Nykyisen Matkailuasian neuvottelukunnan pohjaa on laajennettava ja sen päätätävaltaa asioissa on lisättävä. Valtiovallan tehtäviin kuuluu ensisijaisesti yleisten edellytysten luominen matkailulle ja matkailuelinkeinolle. Siksi valtion ei ole tarpeen itse esiintyä matkailualan yrittäjänä milloin se ei ole välttämätöntä esim. aluepoliittisista syistä. Tällöinkin tulee pyrkiä siihen, että mahdollisimman suuri hyöty matkailun tuottamasta tulosta jää hyödyttämään aluetta, jolle matkailu kohdistuu.

Läänit ja matkailu

Lääninhallinnon jatkuvasti kehittyessä ja yhä uusien tehtävien keskittyessä lääniportaaseen tulee myös matkailulliset tarpeet ottaa huomioon maakunnallisen omaleimaisuuden säilyttävällä tavalla. Siksi jokaiseen lääniin tulee perustaa oma matkailuasiain neuvottelukunta, joka kootaan asianomaisen läänin alueelta samoja periaatteita noudattaen kuin vastaava valtakunnallinen elin.

Kunnat ja matkailu

Kuntien aktiviteetti sekä matkailupolitiikassa että alan yrittäjätoiminnassa on viime vuosina jatkuvasti litääntynyt. Kunnallislain suomia mahdollisuuksia hyväksi käyttäen kunnat harjoittavat laajaakin matkailun yritystoimintaa. Ehkä voimakkaimmillaan se on leirintämatkailun piirissä, jossa n. 50 % maamme leirintäalueista on kuntien omistuksessa.

Niin kauan kuin pääomapula ja muut yritystoimintaa haittaavat tekijät estävät yksityistä yritteliäisyyttä hakeutumasta riittävässä määrin kuntiin, on näiden omaa aktiviteettia edelleen tervehdittävä tyydytyksellä. Matkailu on nähtävä etenkin kehitysalueilla sellaisena elinkeinona, joka seurannaisvaikutuksineen tarjoaa runsaastikin työtilaisuuksia paikkakunnalla sekä tuo tarpeellista ostovoimaa. Myös vapaa-aika-keskusten rakentaminen joko yksin tai yhteistyössä alan järjestöjen kanssa tulee voittamaan alaa tulevaisuudessa.

Matkailuyrittäjänä toimiminen ei kuitenkaan saa muodostua kunnille itsetarkoitukseksi, vaan samalla on kiinnitettävä huomiota yleisten matkailuedellytysten kehittämiseen. Jokaisessa kunnassa tulee olla matkailulautakunta sekä mahdollisuuksien mukaan myös oma matkailuasiamies. Edelleen tulee pyrkiä opastustoiminnan riittävän tehokkaaseen hoitamiseen matkailutoimistoja tai tiedonantopisteitä perustamalla.

Tämän ohella tulee kuntien pyrkiä varaamaan matkailu- ja vapaa-aikakäyttöön tarvittavat alueet, mieluiten jo ennen kaavoitusta, myöntää tarvittaessa matkailuyrityksille edullisia tontteja, helpottaa kunnallistekniikan saamista matkailutarkoituksiin varatuille alueille edullisesti, pyrkiä yhteistyössä yrittäjien kanssa saamaan henkilöstön koulutustilaisuuksia kuntaan sekä harjoittaa tiedotus- ja markkinointiyhteistyötä näiden kanssa.

Edelleen kuntien tulee pyrkiä muodostamaan keskenään sopivia matkailualueellisia kokonaisuuksia ja harjoittaa näiden puitteissa yhteistoimintaa, sillä lukumääräisesti suurin osa maamme kunnista sijaitsee enemmän tai vähemmän liikenteellisesti vaikeasti tavoitettavalla alueella eikä siten omista riittäviä edellytyksiä kehittyä itsenäiseksi matkailukunnaksi.

Kansalaisjärjestöjen tehtävät

Valtion matkailuorganisaation kasvu on jatkuvasti supistanut matkailun eri aloilla toimivien kansalaisjärjestöjen roolia. Matkailun merkittävimpänä keskusjärjestönä vuodesta 1887 toiminut Suomen Matkailuliitto (aik. Suomen Matkailijayhdistys) huolehtii aina vuoteen 1967 asti valtion taloudellisen tuen avulla mm. ulkomaille suuntautuvasta tiedotustoiminnasta sekä johti käytännössä myös Suomen ulkomailla sijaitsevien matkailutiedonantotoimistojen työtä. Mainittuna vuonna nämä tehtävät keskitettiin perustettuun kauppa- ja teollisuusministeriön matkailutoimistoon. Sittemmin on Matkailun edistämiskeskukselle siirretty eräät aiemmin matkailuliiton toimesta toteutetut kotimaanmatkailun tiedotustoimintaprojektit, jolloin liitolle on käytännössä jäänyt sen julkisluonteista tehtävistä enää lähinnä leirintäverkon valtakunnallinen johtaminen ja kehittäminen.

Suomen Matkailuliiton ohella toimivat alansa keskusjärjestöinä mm. sosiaaliseen lomatoimintaan keskittynyt Lomaliitto, maatalolomailua keskeisesti edistävä Lomayhtymä ry, Työväen Matkailuliitto sekä lomamökkien välitystehtäviä hoitava Lomarengas ry ynnä eri majoitus- ja liikennemuotojen piirissä toimivat järjestöt.

Matkailupolitiikassa tulee olla sijaa myös omaehtoiselle harrastustoiminnalle, jossa sen vaikutuspiiriin kuuluville kansalaisille on varattava riittävät mahdollisuuet heitä itseään koskettavan matkailupolitiikan suuntaamiseen tarkoituksenmukaisella tavalla. Siksi valtiovallan tulee delegoida näille järjestöille niiden toimialaan kuuluvia julkisluontoisiakin tehtäviä ja samalla taloudellisesti tukea niitä näiden tehtävien toteuttamisessa. Matkailun luonteen huomioon ottaen tulee ulkomailla saatuja kokemuksia hyväksi käyttäen välttää matkailuhallinnon liiallista byrokratisoimista.

LIIKENNEPOLITIIKKA JA MATKAILU

Liikennepolitiikan toimenpiteiden tulee tukea myös matkailualan kehittämistä. Siten julkisen liikenteen aikatauluja ja reittejä suunniteltaessa on otettava huomioon myös matkailun tarpeet. Samoin tariffipolitiikassa on pyrittävä löytämään matkakustannuksia säästäviä erikoistariffeja erityisesti perhealennusten muodossa.

Vaikka kansalaiset usein kokevat matkailun sellaisena toimintana, joka taloudellisten olojen kiristyessä voidaan ensimmäisenä ottaa säästämistoimenpiteiden kohteeksi, ei valtiovallan pidä lähteä energia- yms. politiikan tiukkenemisen varjolla kohtuuttomasti rajoittamaan matkailun mahdollisuuksia. Tämä pätee myös ulkomailta Suomeen suuntautuvassa matkailussa.

Lentoliikenne

Maamme alueellisen laajuus sekä osittain vaikeat kulkuyhteydet korostavat lentoliikenteen merkitystä. Etenkin kesäkautena tulisi kotimaan reiteillä lisätä ns. suoria matkailuvuoroja tärkeiden keskusten välillä. Samoin tulisi selvittää mahdollisuudet sesonkiluonteisten lentokenttien käytölle kiinnittäen huomiota mm. Länsi- ja Pohjois-Lapissa sekä Kuusamossa vallitseviin puutteisiin.

Tämän ohella tulisi tutkia pienkoneliikenteen kehittämismahdollisuuksia huomioon ottaen jo olemassa olevat, pienkoneiden käyttöön sopivat kentät, joiden turvallisuuslaitteistoa parantamalla voitaisiin niiden käyttöä tehostaa.

Kansainvälisessä liikenteessä tulisi pyrkiä kehittämään suoria yhteyksiä matkailullisesti merkittäviin kohteisiin.

Linja-autoliikenne

Suomen linja-autoliikenneverkko on Eruoopan kehittynein. Puutteellisesta informaatiosta johtuen sen matkailukäyttöön ei kuitenkaan ole vielä kiinnitetty riittävästi huomiota. Samoin tulee valtiovallan toimesta pyrkiä parantamaan linja-autoliikenteen teknisiä ja lainsäädännöllisiä edellytyksiä.

Rautatieliikenne

Rautatieliikenteen osalta tulee edelleen kehittää matkailijoiden palvelua sekä kaluston että liikenneyhteyksien osalta. Tällöin tulisi kiinnittää huomiota matkailukausina sellaiseen kausiliikenteeseen, joka peittäisi matkailulliset tarpeet eräillä reuna-alueilla (mm. Ilomantsin, Länsi-Lapin jne. suunnalla).

Samoin tulee pyrkiä yhdenmukaistamaan rautatie-, linja-auto- ja vesiliikenteen aikataulustoja matkailullisesti mielekkäiden reittikokonaisuuksien löytämiseksi.

Sisävesi- ja rannikkoliikenne

Suomen poikkeuksellinen järvireittiverkko sekä laaja saaristo tekevät mahdolliseksi omaperäisten matkailuelämysten tuottamisen sisävesi- ja rannikkolaivaliikenteen muodossa. Siksi tätä liikennemuotoa tulee erityisesti valtion toimenpitein tukea. Vaikka liikenne itsestään ei kaikissa suhteissa ole liiketaloudellisesti kannattavaa, on otettava huomioon mm. ne matkailija- ja valuuttamäärät, jotka järvi- ja saaristoliikenne välillisesti tuo maahan.

Tällä hetkellä valtion tuen turvin voidaan hädin tuskin ylläpitää välttämättömin sisävesi- ja rannikkolaivaliikenne, mutta toimenpiteet eivät riitä elinkeinon kehittämiseen. Kalusto on yli-ikäistä ja turvallisuusriskit ovat suuret. Lisäksi lainsäädäntö rajoittaa kehitystoimenpiteitä.

Tämän vuoksi Liberaalinen Kansanpuolue edellyttää, että valtiovalta kiireellisesti määrättelee tämän liikennemuodon kehittämistarpeet sekä ryhtyy määrätietoisiin toimenpiteisiin aluskaluston uusimiseksi olosuhteisiimme sopivalla tavalla sekä miehistön määrää ja pätevyyttä koskevien määräysten tarkistamiseksi. Niin ikään edellytetään alkoholin tarjoilun sallimista sisävesi- ja rannikkolaivaliikenteessä tarkoituksenmukaisessa muodossa.

Yksityisautoilu ja matkailu

Yksityisautoilun ja siihen liitettävän matkailuperävaunun käytön merkitys matkailussamme tulee edelleen - energiakriisistä huolimatta - jonkin aikaa kasvamaan. Tämän matkailumuodon etuna on ennen kaikkea joustavuus liikuttaessa Suomen kaltaisessa, suhteellisen harvan ja vaatimattoman tieverkon sekä pitkien yhteyksien maassa. Perhelomailun välineenä henkilöauto on monasti sekä kätevin että taloudellisesti edullisin. Useiden matkailuyritysten sijainti on suunniteltu juuri automatkailun tarpeita silmälläpitäen.

Tämän vuoksi niin kotimaanmatkailussa kuin ulkomailtakin Suomeen suuntautuvassa matkailussa tulee yksityisautoilijoiden tarpeet ottaa huomioon. Milloin energiapoliittisista syistä joudutaan rajoittamaan polttoaineen myyntiä, tulee suhtautumisessa ulkomaalaisiin matkailijoihin noudattaa vastavuoroisuusperiaatetta ja pyrkiä kohtelemaan sekä koti- että ulkomaista matkailijaa tasa-arvoisena. Ulkomaiset asuntovaunut on maassamme saatettava erityisen matkailuperävaunumaksun piiriin.

MATKAILU ALUEPOLITIIKAN OSANA

Suomen viehätys matkailumaana perustuu suomalaiseen luontoon, sen puhtauteen, ainutlaatuisuuteen ja tilankäyttöön. Parhaimmillaan nämä ominaisuudet esittäytyvät juuri maamme kehitysalueilla. Tämän vuoksi matkailulla on erityisen suuri aluepoliittinen merkitys.

Tämä on maassamme tunnettu ja tunnustettu, mutta se ei ole johtanut riittävän määrätietoiseen aluepolitiikkaan matkailun piirissä. Pienten, hajalleen sijoitettujen kannattamattomien yksiköiden sijasta tulee pyrkiä luomaan matkailualueita, joilla eri kokoiset ja eri aloja edustavat matkailuyritykset muodostavat riittäviä matkailukeskuskokonaisuuksia.

Yritysrakenteen kehittäminen

Edellä esitettyjen tavoitteiden toteuttamiseksi tulee maamme eri matkailualueilla luoda riittävän suuria maakunnallisia ja alueellisia matkailuyhtiöitä, joiden toimintaa valtiovallan tulisi tukea. Näiden avulla voitaisiin nyt matkailukäytössä olemattomat, mutta kuitenkin matkailullisesti merkittävät alueet ottaa tehokkaaseen käyttöön.

Valtion omistamat matkailukiinteistöt tai vastaavat laitokset tulisi luovuttaa edullisin ehdoin näiden käyttöön, jolloin niiden tuottama hyöty varmimmin jäisi sijaintialueen hyödyksi sekä osaltaan poistaisi vallitsevaa pääomapulaa.

Erityisesti tulee tavoitteena olla, että matkailijain alueelle tuoma ostovoima jää sinne eikä kulkeudu suurten valtakunnallisten yritysten voittoina ruuhka-Suomeen. Samoin tulee henkilöstö hankkia ja kouluttaa niin pitkälle kuin mahdollista omalta alueelta. Tämä on mahdollista silloin, kun yritysyksiköt ovat riittävän suuria ja vakaalla pohjalla toimivia.

Kansainvälisen matkailun suuntaaminen

Erityisesti kansainvälistä matkailua tulisi pyrkiä suuntaamaan kehitysalueiden matkailullisiin kasvukeskuksiin. Ulkolaisten loma- ja matkailuyritysten etsiessä sopivia pysyviä lomakohteitaan, tulisi näiltä alueilta voida edullisesti vuokrata tontteja tällaisten lomakeskusten rakentamiseksi ulkomaisella pääomalla, suomalaista rakennustyövoimaa ja henkilökuntaa käyttäen.

Hyväksytty varsinaisessa puoluekokouksessa Porissa 7.-9.6.1974