Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.uta.fi/pohtiva/ohjelmalistat/LKP/158

Liberaalinen Kansanpuolue

LKP:n metsäpoliittinen ohjelma


  • Puolue: Liberaalinen Kansanpuolue
  • Otsikko: LKP:n metsäpoliittinen ohjelma
  • Vuosi: 1978
  • Ohjelmatyyppi: erityisohjelma

LIBERAALINEN KANSANPUOLUE

METSÄPOLIITTINEN OHJELMA

Sisältö

1. YLEISTÄ

2. METSÄHALLINTO JA LAINSÄÄDÄNTÖ
2.1. Omistussuhteet
2.2. Organisaatio
2.3. Metsäverotus

3. METSIEN KÄYTTÖ
3.1. Puuntuotanto ja -jalostus
3.2. Muut aineelliset hyödykkeet
3.3. Virkistyskäyttö
3.4. Riistanhoito
3.5. Ympäristönsuojelu

4. METSÄTULOT JA NIIDEN JAKO

5. METSÄNTUTKIMUS

6. KOULUTUS JA TYÖVOIMA

(Hyväksytty LKPn VI varsinaisessa puoluekokouksessa 2.-4.6.1978 Hämeenlinnassa).

1. YLEISTÄ

Metsä on maamme tärkeimmän uusiutuvan luonnonvaran, puuraaka-aineen, tuottaja. Puun ohella metsä tuottaa monia muita kansantaloudellisesti ja paikallisesti arvokkaita hyödykkeitä. Metsä on keskeinen osa suomalaista maisemaa. Se tarjoaa lähteen viihtymiselle ja virkistäytymiselle. Metsä on maamme hyvinvoinnin perusta.

Metsätalouden tehtäväkentän muodostaa metsien järkevä hoito ja hyödyntäminen. Metsätalouden huomattava kansantaloudellinen merkitys tulee säilymään. Hyvin hoidettavat metsät antavat työtä ja näin ylläpitävät syrjäseudunkin asumismahdollisuuksia. Korkeaa puuntuotantoa voidaan ja tulee ylläpitää siten, että se ei ole ristiriidassa metsien muiden käyttömuotojen kanssa.

Liberaalisen Kansanpuolueen keskeisenä metsäpoliittisena tavoitteena on

  • turvata kestävän metsätalouden harjoittaminen ja suureneva puuntuotos,
  • säilyttää metsänomistus laajapohjaisena,
  • lisätä yleistä metsätietoutta,
  • kehittää metsähallintoa kokonaisvaltaiseksi,
  • pyrkiä puuraaka-aineen tehokkaaseen hyödyntämiseen ja metsän muiden hyödykkeiden hyväksikäyttöön ympäristönsuojelulliset näkökohdat riittävästi huomioon ottaen.

2. METSÄHALLINTO JA LAINSÄÄDÄNTÖ

2.1. Omistussuhteet

Keskeiset metsäpoliittiset tavoitteet voidaan toteuttaa nykyisten maan omistussuhteiden pohjalta. Harjoitettavaan metsäpolitiikkaan tulee liittää tehokas metsien hoidon ja käytön ohjaus.

Metsän taloudellinen hyväksikäyttö edellyttää nykyistä suurempien toimintayksiköiden muodostamista. Tämä puolestaan edellyttää metsänomistajien keskinäistä vapaaehtoista yhteistoimintaa yli tilarajojen. Tavoitteen saavuttamiseksi on lainsäädäntöä kehitettävä niin, että metsänomistajilla on riittäviä kannusteita yritysmuotoisten toimintayksiköiden ja erillisten metsäyhteistyöalueiden muodostamiseen.

Yhteiskunnan sijoittaessa varoja metsätalouteen tarkoituksenaan suureneva puun tuotos, on yhteiskunnalla myöskin oikeus vaatia metsien suunnitelmallista ja tuloksellista hoitamista.

Metsänomistajille on tärkeää saada hyödynnettyä metsiä järkiperäisesti ja taloudellisesti. Metsiköiden uudistamisen, kasvattamisen, korjuun ja puun myynnin suunnitelmallisuus on saavutettavissa edellä mainittujen laajempien hoitoyksiköiden puitteissa.

2.2. Organisaatio

Metsähallinnon on suunniteltava, johdettava ja palveltava koko maan metsätaloutta. Hallinnon toimenpiteiden ja huolenpidon on kohdistuttava tasapuolisesti kaikkiin metsiin, omistussuhteisiin katsomatta.

Metsähallintolait pitää suunnitella niin, että olisi mahdollista perustaa metsien ja muiden luonnonvarain käsittelyä varten oma ministeriö valtioneuvostoon.

Metsähallituksen on nykyistä voimakkaammin johdettava ja kehitettävä koko maan metsätaloutta. Siksi yksityismetsätalouden osastoryhmää pitää laajentaa kattamaan myös nykyisten keskusmetsälautakuntien toiminta. Valtion metsien organisaatiota on kehitettävä omana yksikkönään metsähallituksen sisällä.

Piirimetsälautakunnista ja metsänparannuspiireistä on muodostettava väliportaan luottamushenkilöjohtoinen yksityismetsätalouden hallintoelin. Sen tehtäväksi on annettava huolehtia metsälakien valvonnasta yhdessä kuntien metsälautakuntien kanssa sekä metsänparannustoiminnasta, metsätalouden suunnittelusta ja muusta metsän käyttöä edistävästä toiminnasta. Sen on vastattava puuntuotannon kehittämisen ohella myös metsän muun käytön ohjaamisesta ja valvonnasta sekä otettava alueelliset näkökohdat huomioon toiminnassaan.

Metsänomistajien, metsäalan toimihenkilöiden ja metsätyöntekijöiden etujärjestöillä pitää olla oikeus osallistua metsätaloutta koskevaan päätöksentekoon kaikilla hallinnon tasoilla.

Metsänhoitoyhdistyksiä on kehitettävä edelleen pitäen pohjana nykyistä toimintaa. Yhdistyksistä on pyrittävä muodostamaan tehokkaita, tarvittaessa laajempia alueita käsittäviä yhteisöjä.

2.3. Metsäverotus

Nykyisen metsäverojärjestelmän koetaan kohtelevan epäoikeudenmukaisesti eri metsänomistajaryhmiä sekä olevan epäoikeudenmukainen suhteessa palkansaajien verotukseen. Metsäverotusta on usein käsitelty tarkoituksellisesti hyvin puoluepoliittisesta näkökulmasta.

Keskeinen metsäverotuksen ongelma muihin verotusmuotoihin nähden on metsätalouden, kuten yleensäkin peruselinkeinojen, tulonmuodostuksen rakenteellinen erilaisuus verrattuna palkansaajien tulonmuodostukseen. Nykyisellään metsäverotus aiheuttaa metsänomistajien epätervettä tiloista luopumista niillä alueilla ja tiloilla, joista puuta on runsaasti toimitettu teollisuuden käyttöön viime vuosikymmeninä ja joilla mahdollisuudet hakkuisiin ovat nyt vähäiset.

Nykyinen, yksinomaan maan tuottokykyyn pohjautuva verotus suosii niitä metsänomistajia, jotka onnistuvat sijoittamaan puun myyntinsä huippuhintojen aikaan. Tasaisesti puuta toimittava metsänomistaja on epäedullisessa asemassa, taimikkometsien omistajista puhumattakaan. Nykyinen käytäntö on edelleen aiheuttanut perintö- ja lahjaverotuksen osalta tilanteen, jossa kuntien perintö- ja lahjaverolautakunnat voivat päättää metsäomaisuuden arvon. Eri kunnissa käytäntö poikkeaa metsän omaisuusverotuksessa käytettävästä arvosta aina nelinkertaiseen vastaavaan arvoon.

Metsäverojärjestelmän tulee ottaa huomioon ainakin seuraavat seikat:

A. Verotuksen on mahdollisuuksien mukaan perustuttava todellisiin tuloihin ja sen on otettava huomioon veronmaksykyky.

B. Metsäverotuksen on kannustettava mahdollisimman suureen metsäntuotantoon.

C. Metsäverotuksen on mahdollisimman luonnonmukaisesti sopeuduttava pitkäjänteiseen puuntuotantoon - metsäluontoon.

D. Metsäverotus ei saa olla este puun järkevälle energiapoliittiselle käytölle.

Näin ollen on metsäverotus sekä tulo- ja varallisuusveron että lahja- ja perintöveron osalta pyrittävä pikaisesti uusimaan. Parhaiten tämä käy siten, että nykyistä metsäverotusta kehitetään ja perusteita tarkistetaan tulo- ja varallisuusveron osalta. Samalla uudistetaan perintö- ja lahjaverosäännöksiä ajanmukaisemmiksi.

Metsäverotusta on kehitettävä niin, että se takaa häiriöttömän verokertymän yhteiskunnalle. Sen tulee palvella metsätaloutta rakentavasti. Puuntuottajan on saatava kohtuullinen tulo harjoittamastaan ammatista.

Metsäteollisuuden tarvitsema puuraaka-aineen tuotto on turvattava myös verotuksellisin keinoin. Metsän uudistamisesta ja metsänparannustoimenpiteistä johtuva veronmaksukyvyn aleneminen on otettava nykyistä paremmin huomioon lopullista veroa määrättäessä. Metsätulot on saatettava palkkatulojen tavoin erillisverotuksen piiriin. Metsänomistajien ja maatilametsänomistajien aseman verotuksessa on oltava sama.

3. METSIEN KÄYTTÖ

3.1. Puuntuotanto ja -jalostus

Metsien tuottaman puuraaka-aineen uusiutuvuus ja lisääntyminen on voitava turvata. Puuraaka-aineen taloudellinen talteenotto, vaarantamatta metsän muita hyödyntämismahdollisuuksia ja turmelematta luontoa, on nähtävä järkevänä metsän hyväksikäyttönä.

Puuntuotantoa on harjoitettava suunnitelmallisesti, taloudellisesti ja pitkäjänteisesti. Keinoina ovat

  • tilakohtaisten metsätaloussuunnitelmien kehittäminen ja niiden yhdistäminen laajemmiksi metsäalueita koskeviksi suunnitelmiksi,
  • järkiperäinen metsien hoito,
  • metsien maisemaparannukset,
  • metsätieverkoston kehittäminen,
  • metsänjalostus- ja -lannoitustyöt ja maataloudesta vapautuvan maan metsitys.

Metsätalouden ja teollisuuden kehittämisen perustaksi tarvitaan jatkuvasti tavoitteiltaan tarkistettavaa valtakunnallista puuntuotanto-ohjelmaa.

Metsätyökoneita ja työmenetelmiä valittaessa ja kehitettäessä on otettava huomioon paitsi taloudelliset, tekniset ja ergonomiset näkökohdat, myös koneiden käytön ympäristölle aiheuttamat rasitukset ja haitat.

Raakapuun maahantuontia harjoitettaessa on otettava huomioon maamme metsien tuotos ja teollisuuden puun tarve. Tuontipuun jakelu pitää tasoittaa maan eri osissa olevien teollisuuslaitosten kesken niin, että metsätase alueellisesti tasapainottuu.

Metsäteollisuutta kehitettäessä ja laajennettaessa on otettava huomioon kestävät hakkuumäärät sekä aluepoliittiset tekijät. Koska huomattava osa metsistä ja niiden tuottamasta raaka-aineesta sijaitsee kehitysalueilla, on metsäteollisuutta laajennettava ennen kaikkea sinne.

Puun jalostusastetta on pyrittävä kohottamaan ottamalla kuitenkin samalla huomioon ympäristö- ja energiapoliittiset näkökohdat.

3.2. Muut aineelliset hyödykkeet

Puun tuotannon lisäksi on metsillämme muutakin taloudellista käyttöä. Metsänhoidollisten toimenpiteiden yhteydessä on turvattava marjojen, sienien, jäkälän ja muiden keräilyhyödykkeiden kasvu ja niiden keruuta edistettävä.

Arvokkaimpien metsämarjojen osalta pitää keruuoikeus rajoittaa ensisijassa paikallisen väestön oikeudeksi silloin, kun keruu muodostaa sille huomattavan tulolähteen.

Jäkälänkeruu on eräillä suppeilla alueilla elinkeino. Siellä missä jäkälä on tärkeä vientiartikkeli, jäkälämetsät on suojattava muulta metsänkäytöltä.

Poronhoitoalueella on tarkoituksenmukaista ottaa huomioon poronhoidon edut metsien käsittelyssä.

3.3. Virkistyskäyttö

Jokamiehen oikeutta metsien käyttämiseen on syytä kehittää palvelemaan kansalaisten virkistäytymisen ja matkailun tarpeita sekä lisäämään keräilyhyödykkeiden talteenottoa ja metsien arvostusta.

Runsaan virkistyskäytön alueilla pitää metsissä liikkumista ohjata perustamalla ulkoilureittejä niin, että vältetään tarpeeton metsän kuluminen ja metsäpalojen vaara.

3.4. Riistanhoito

Riistanhoitotyön tavoitteena on oltava metsiemme monipuolisen eläimistön säilyttäminen, riistakannan lisääminen ja metsästysmahdollisuuksien luominen. Paikallisen väestön ensisijainen oikeus metsästykseen tunnustaen on myös muille kansalaisille järjestettävä tasapuolisesti tilaisuuksia osallistua riistanhoitotyöhön ja metsästykseen.

3.5. Ympäristönsuojelu

Metsä on olennainen osa suomalaista luontoa ja maisemaa. Se on ekologinen kokonaisuus. Metsä sinänsä parantaa teollistuneessa yhteiskunnassa ilman ja veden laatua sekä estää myös eroosiota.

Metsien aineellinen hyväksikäyttö ei saa muodostua niin yksipuoliseksi, että se köyhdyttää maan tuottokykyä tai muuttaa ratkaisevasti luonnonolosuhteita vähentäen toisten käyttömuotojen mahdollisuuksia. Erikoisen huolellisesti on suunniteltava maisemallisesti tärkeiden alueiden metsien hyödyntäminen. Siksi metsä- ja ympäristöhallinnon yhteistyö ja tavoitteet on voitava sovittaa toisiinsa. Luonnolle vahingollisesta metsänhoidosta olisi luovuttava. Erityisesti ilmasta tapahtuva kemiallinen torjunta tulisi kieltää ja tienvarsiruiskutus lopettaa kokonaan.

Metsien lunastaminen erityistarkoituksiin, kuten suojelukohteiksi ja tutkimuskäyttöön, on menettelyltään tehtävä nopeaksi ja tehokkaaksi, jolloin vältytään aavistushakkuilta. Metsänomistajan on nopeasti saatava menetyksistään täysi korvaus.

4. METSÄTULOT JA NIIDEN JAKO

Metsätalouden tulot jakaantuvat metsänomistajien puunmyyntituloon, työntekijöille ja toimihenkilöille puuntuotannossa ja -jalostuksessa maksettavaan palkkatuloon ja metsäteollisuuden vientituloon, josta kattautuvat puun hinnan ja työpalkkojen lisäksi myös teollisuuden muut menot kuten energia- ja pääomamenot.

Vientitulo on metsäteollisuudessa kuten muussakin viennissä riippuvainen vientimarkkinoista, niillä vallitsevasta kysynnästä ja hintatasosta. Vuosittaiset vaihtelut ovat suuria.

Näiden vaihteluiden siirto palkkasummaan ei ole mahdollista. Sensijaan raakapuun hintaan sitä on siirretty toistuvasti, jolloin hintataso ja metsänomistajien osuus metsätuloista on vaihdellut vuosittain suuresti. Tästä seuraa taloudellinen epävarmuus, joka puolestaan johtaa epätasaiseen puun tarjontaan, sattumanvaraiseen tulonjakoon ja estää suunnitelmallisuuden sekä puunkorjuussa että metsänhoitotöissä.

Vuosittaisten vaihteluiden kielteinen vaikutus koko metsätalouteen on korjattavissa kiinteillä yhden vuoden tai mieluummin pidemmän aikavälin hintasopimuksilla. Tällöin hinta määräytyy samaan tapaan kuin työehto-, virkaehto- ja maataloussopimuksissa sovitaan tulonjaosta. Osapuolten yhteisesti tarkistama tulos voidaan oikaista seuraavalla sopimuskaudella. Hyvinä vientivuosina voidaan osa vientitulosta rahastoida lamakausien varalle.

Tarvittaessa on hintaneuvottelujen johtoon asetettava sovittelija tai välityslautakunta.

Kantohinnoista käytävät neuvottelut on pyrittävä ajoittamaan muiden tulonjakoa koskevien neuvottelujen vuosirytmiin.

5. METSÄNTUTKIMUS

Metsäntutkimusta pitää kiinteyttää käytännön metsätaloutta palvelevaksi. Tutkimus palvelee niiden keinojen etsimistä, joilla edistetään puuntuotantoa ja metsän muiden hyödykkeiden käyttöä sekä annetaan tietoa metsään kohdistuvien toimenpiteiden taloudellisista, yhteiskuntapoliittisista ja ekologisista vaikutuksista.

6. KOULUTUS JA TYÖVOIMA

Metsäalan koulutuksen on palveltava työvoiman saantia, edistettävä ammatillista osaamista ja avarrettava tekijänsä näkemystä työstään sekä autettava häntä ymmärtämään toimintansa kokonaisvaikutukset. Näin lisätään vastuullisuutta työssä.

Metsätaloudessa työskentelevien ammattitaitoa on jatko- ja täydennyskoulutuksen avulla edelleen kehitettävä. Vaikka metsäala kulkee erikoistuvaan suuntaan, säilyttää se merkityksensä ns. sivutyöllistäjänä. Vain osan vuotta metsätöissä oleville on tarpeen lisätä kurssimuotoista koulutusta.

Metsätyömenetelmiä, työsuojelua ja metsätyön ergonomiaa on kehitettävä siten, että työntekijöille taataan turvalliset ja terveelliset työolot.

Metsäalan työntekijöiden palkkausta ja työoloja on kehitettävä siten, että alalla työskentelevät viihtyvät työssään ja tuntevat nauttivansa samoja etuja kuin vastaavien alojen työntekijät.

Työttömien metsureitten ja nuorten työttömien asemaa on pyrittävä korjaamaan tarjoamalla heille työtä metsänparannustehtävissä.

Metsäalan toimihenkilöiden palkkaus, vastuunjako ja jatkokoulutusmahdollisuudet on ratkaistava todellisen tarpeen mukaisesti. Tällöin on muistettava, että on kysymys niistä ihmisistä, jotka käytännössä hoitavat suurinta kansallisomaisuuttamme. Metsäalan toimihenkilöt on saatava työaikalain piiriin.