Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.uta.fi/pohtiva/ohjelmalistat/LKP/178

Liberaalinen Kansanpuolue

LKP:n ympäristöpoliittinen ohjelma I


  • Puolue: Liberaalinen Kansanpuolue
  • Otsikko: LKP:n ympäristöpoliittinen ohjelma I
  • Vuosi: 1975
  • Ohjelmatyyppi: erityisohjelma

Liberaalisen Kansanpuolueen

YMPÄRISTÖPOLIITTINEN OHJELMA I

1. NYKYTILANNE

1.1. Maailman väestö

Maailman väkiluku on tällä hetkellä noin neljä miljardia ja kasvaa 80 miljoonalla hengellä vuosittain. Nykyisellä kasvunopeudella maailman väkiluku kaksinkertaistuu joka 35. vuosi, mikä periaatteessa merkitsisi kahdeksankertaistumista vuosisadassa.

Vaikka välittömästi päästäisiin väestötilanteen tasapainottumisen ehtona olevaan keskimääräiseen kaksilapsijärjestelmään, maailman väkiluku nousisi siitä huolimatta yli kuudeksi miljardiksi. Tämä johtuu nuorten ikäluokkien suuresta osuudesta maailman tämänhetkisessä väestössä. Mikäli kaksilapsijärjestelmään päästään asteittain seuraavien 30 vuoden aikana, maailman väkiluku vakiintuu 15-17 miljardin tasolle - ellei kuolleisuudessa tapahdu muutoksia.

Väestöräjähdystä voidaan pitää tämän hetken ongelmista vakavimpana; ellei sen ratkaisemiseksi kyetä pikaisesti tekemään jotain, koko ihmiskunnalle ei mitenkään voida taata ihmisarvoista elämää.

1.2. Maailman ravinnontuotanto

Toisen maailmansodan jälkeen maailman ravinnontuotannon onnistui päästä jonkin verran edelle kilpajuoksussa väkiluvun kanssa. Ravinnontuotanto henkeä kohden lisääntyi maailmassa keskimäärin, vaikka suurimmilla nälkäalueilla tilanne paikoin edelleen huononikin. Ravinnontuotannon nopea nousu johti 1960-luvun lopulla teollisuusmaissa jopa näennäisiin ylituotanto-ongelmiin. Maataloustuotteiden "ylituotanto" ei tuolloinkaan merkinnyt sitä, että kaikilla olisi ollut ravintoa riittävästi; ostokyvyn epätasainen jakautuminen maailmassa aiheutti sen, etteivät ylijäämät kulkeutuneet nälässäoleville.

Näennäiset ylituotanto-ongelmat johtivat erilaisiin tuotannon supistuksiin teollisuusmaissa. Suomessakin toteutettiin peltojen paketointijärjestelmä. Ylituotanto muuttui kuitenkin nopeasti maailmanlaajuiseksi elintarvikepulaksi, mikä on johtanut elintarvikkeiden maailmanmarkkinahintojen moninkertaistumiseen. Väkiluvun kehitys on nopeasti ajamassa elintarviketuotannon ohi; ravinnontuotanto henkeä kohden laskee maailmassa.

Maailman ravinnontuotannon kriisi on vakava. Mahdollisuudet lisätä elintarviketuotantoa peltoalaa lisäämällä ovat rajalliset eivätkä vastaa enempää kuin muutaman vuoden väestönkasvun aiheuttamaa lisätarvetta. Energiapula uhkaa keinolannoitteiden käyttöä. Keinokastelusta saatu hyöty on vähenemässä maaperän köyhtymisen ja suolaantumisen vuoksi. Suuri osa maailman elintarviketuotannosta on riippuvaista DDTn käytöstä, jota kuitenkaan ei voida kovin pitkään jatkaa. Valtamerikalastus, jonka voimakas lisääntyminen suuresti helpotti maailman valkuaisainetilannetta, on nyt ilmeisesti saavuttanut huippunsa.

1.3. Luonnonvarat

Ihmiskunnan luontoon kohdistama muutospaine ja luonnonvarojen käyttö ovat tällä vuosisadalla kasvaneet räjähdysmäisesti. Tästä on seurauksena, että monesta ehtymättömänä pidetystä luonnonvarasta on alkanut esiintyä niukkuutta. Useiden metallien osalta taloudellisesti hyödynnettävissä olevat tunnetut varastot riittävät enää vain muutamaksi kymmeneksi vuodeksi. Näiden luonnonvarojen lopullinen käytettävissä oleva määrä riippuu osittain energian saannista, sillä pitoisuudeltaan heikkojen esiintymien hyödyntäminen vaatii huomattavasti enemmän energiaa kuin nyt käytössä olevien edullisten esiintymien hyödyntäminen.

Uusiutuvien luonnonvarojen osalta tilanne on yhtä vaikea. Esimerkkinä uhanalaisesta uusiutuvasta luonnonvarasta ovat metsät, jotka on historian aikana monilta alueilta peruuttamattomasti hävitetty liiallisella verottamisella.

Maamme pinta-ala on suuri ja maassamme sijaitsee eräitä harvoja Euroopan alkuperäisen luonnon saarekkeita. Pohjoisen ilmaston takia maamme luonto on erityisen arka ihmisen aiheuttamille vaurioille. Olemme tuleville sukupolville vastuussa siitä, että maamme luonto säilyy lajirikkaana ja monipuolisena. Meidän on myös suojeltava Itämerta, joka tutkimuksissa on osoittautunut luonnontaloudeltaan herkästi häiriintyväksi.

1.4. Saastuminen

Ihminen on laajamittaisella ja karkealla puuttumisellaan luonnon kiertokulkuun saanut aikaan luonnossa aiemmin tuntemattoman ilmiön, saastumisen. Se on nähtävä oireena ihmisen liiallisesta ja virheellisestä vaikuttamisesta muuhun luontoon. Saastumista on kahta eri lajia:

Helpommin havaittava saastumisen muoto johtuu siitä, että ihminen kasaa liian paljon luonnon kiertokulkuun sinänsä sopivaa ainetta väärään paikkaan.

Esimerkkinä tästä on orgaanisten jätteiden ja ravinneaineiden - jotka kuuluisivat maaperään - laskeminen valtavissa määrissä vesistöihin. Tämä saattaa johtaa vesistön puhdistumiskyvyn ylittämiseen ja peruuttamattomaan liialliseen rehevöitymiseen sekä siitä seuraaviin moniin biologisiin haittoihin. Toistaiseksi tällaiset ongelmat ovat Suomessa olleet lähinnä paikallisia tai vesistökohtaisia ja ongelma on koettu puhtaan veden hankinnan ja vesistöjen virkistyskäytön vaikeutumisena sekä kalastajien elinkeinon estymisenä tai vaikeutumisena. Ongelma voi kuitenkin saada aivan toisia mittasuhteita Itämeren tai peräti valtamerien joutuessa saastumisvaaraan.

Toinen saastumisen muoto ovat uudet kemialliset yhdisteet, jotka ovat vieraita luonnon kiertokulussa ja joita varten ei ole olemassa luonnon omia torjunta- ja hävitysmekanismeja. Tämä saastumisen muoto ei ole yhtä helposti aisteilla havaittavissa, mutta se on silti vielä vaarallisempi ilmiö. Eräillä myrkyllisillä aineilla on taipumus rikastua ravintoketjuissa siten, että ne käyvät kaikkein vaarallisimmiksi ravintoketjun yläpäässä oleville petoeläimille. Ihmisten toiminta - ympäristön muutokset, ryöstöpyynti sekä saastuminen - on peruuttamattomasti jo hävittänyt sukupuuttoon satoja eläinlajeja. Tämänkin takia normaali tasapainotila luonnossa häiriytyy. Merkitykseltään ehkä pienenä, mutta kuvaavana esimerkkinä luonnon "vastaiskusta" voidaan mainita haukkakantojen romahduksesta seuranneet lisääntyvät myyrätuhot.

Eräät kemialliset myrkyt sekä ihmisten toiminnan tuloksena mahdollisesti lisääntyvä radioaktiivinen säteily lisäävät eliöiden perintötekijöiden muutosten eli mutaatioiden määrää. Mutaatiot ovat välttämättömiä lajien kehitykselle, mutta liian suuri mutaatiotiheys on vaarallista sellaisille eliölajeille, joiden kohdalla olemassaolon taistelun eli luonnollisen karsinnan merkitys on pieni. Erityisen suuressa vaarassa on ihminen itse.

2. YMPÄRISTÖPOLITIIKAN KEINOT

2.1. Talous- ja ympäristöpolitiikan yhteensovittaminen

Suurimmat ihmisten ympäristölle aiheuttamat vauriot ovat välittömästi tai välillisesti seurausta tuotantotoiminnasta. Tämän vuoksi talouspolitiikalla on keskeinen merkitys sekä ympäristön pilaamisessa että sen suojelussa. Ympäristönsuojeluvaatimukset ovat usein ristiriidassa taloudellisten kasvupyrkimysten kanssa. Mikäli talouspolitiikan tarkoituksena on taloudellisen kasvun pitäminen mahdollisimman suurena, ei ympäristönsuojelunäkökohtien huomioon ottamiselle jää juuri sijaa.

Kaikilta osin ympäristönsuojelunäkökohdat eivät kuitenkaan ole ristiriidassa perinteisten talouspoliittisten tavoitteiden kanssa. Esimerkiksi säästeliäs energian käyttö ja jätteiden käyttö uuden tuotannon raaka-aineena ovat oikeita pyrkimyksiä sekä talous- että ympäristöpolitiikan kannalta. Voidaan myös sanoa, että ympäristönsuojelunäkökohtien korostaminen on pitkäjänteistä talouspolitiikkaa, sillä näin säästetään kaiken tuotantotoiminnan edellytyksenä olevia luonnonvaroja.

Lakeihin sisältyvät ehdottomat määräykset, erilaiset päästö-, pitoisuus- ynnä muut normit, ympäristölle haitallisten ja vaarallisten toimintojen luvanvaraisuus sekä muut säännöt, joilla erilaisille toiminnoille asetetaan ehdottomia kiinteitä rajoja, voivat olla tehokkaita ympäristöpolitiikan välineitä. Monessa tapauksessa ne ovatkin täysin välttämättömiä.

Taloudellinen toiminta on kuitenkin hyvin monisärmäistä, mikä usein vähentää "kaksivaihteisten" (sallitaan - ei sallita) keinojen käyttökelpoisuutta ympäristöpolitiikan välineinä. Lupamenettelyn huomattava yleistäminen johtaisi kohtuuttomaan byrokratian kasvuun. Tiukat rajoitukset ja vaikeasti muuttevat lait eivät sovi kaikkiin tapauksiin ja ne saattavat toisinaan johtaa epätarkoituksenmukaisiin ratkaisuihin tai kohtuuttomuuksiin. Tämän vuoksi kannattaa taloudellisen toiminnan ohjailukeinoina käyttää ensi sijassa veroja ja maksuja, joilla saatetaan ympäristölle vahingollinen toiminta taloudellisesti kannattamattomaksi.

Pyrkimys saada osa valtion verotuloista välillisillä veroilla - jotka porrastetaan siten, että ne samalla ohjaavat liike-elämän ratkaisuja yleisen edun kannalta hyväksi katsottuun suuntaan - on sopusoinnussa Liberaalisen Kansanpuolueen talouspoliittisen ohjelman kanssa. Kunnallinen jätevesimaksu on askel tähän suuntaan. Talousteoreettisesti tällaiset verot merkitsisivät tuotannosta aiheutuvien "ulkoisten kustannusten" sisällyttämistä liiketaloudellisiin tuotantokustannuksiin.

Taloudellisten pakotteiden ja säätelykeinojen - verojen ja maksujen - yksityiskohtainen määrääminen olisi ympäristönsuojelu- ja elinkeinohallinnon yhteinen tehtävä.

Myös luonteeltaan ehdottomia kieltoja, määräyksiä ja rajoituksia tarvitaan, mutta yksinään ne eivät ole tarpeeksi joustavia eivätkä tehokkaita säätelykeinoja: elleivät ne ole epärealistisen tiukkoja, ne ovat helposti tarpeettoman väljiä.

Jotta joustavat taloudelliset säätelykeinot puolestaan tehoaisivat tarkoitetulla tavalla, ne on harkittava huolella ja perustettava riittäviin tutkimuksiin. Tätä varten ympäristönsuojeluhallinnolle on annettava tehtävän tärkeyden vaatimat ja nykyistä oleellisesti suuremmat voimavarat käyttöön.

2.2. Rikkomukset ja rangaistukset

Kaikkea ymparistön pilaamiseksi katsottavaa toimintaa ei valitettavasti voida lopettaa äkkiä. Sitä paitsi pilaaminen on usein suhteellinen asia: jokin toiminta ei ole tietyissä rajoissa pysyessään ympäristön pilaamista mutta muuttuu pilaamiseksi voimistuessaan tai laajetessaan. Näin ollen kaikkea ympäristön ilmeistä tai mahdollista pilaamista ei voida määrätä rikoksena rangaistavaksi, vaan sitä on pyrittävä sopivasti vähentämään rajoittavien määräysten ja taloudellisten säätelykeinojen avulla.

Niihin ympäristölle haitallisiin tai vaarallisiin toimintoihin, jotka yhteiskunta katsoo välttämättömäksi sallia, on siis liitettävä niitä sopivasti hillitsevä vero taikka maksu.

Pääsääntöisesti ympäristön pilaamisen tulee kuitenkin olla kiellettyä.

Selvästi luvaton tai muuten törkeä ympäristön pilaaminen tai luonnonvarojen vastuuton haaskaaminen on katsottava rikolliseksi.

Koska ei ole mahdollista säätää lakia, jossa etukäteen määriteltäisiin kaikki tällaiset teot, tarvitaan myös yleisluonteinen ympäristörikoslaki, jonka nojalla voidaan tarvittaessa rangaista sellaisesta toiminnasta, joka ryhtyneen on täytynyt ymmärtää luonnolle tai ihmisten elinympäristölle vahingolliseksi ja lain hengen vastaiseksi.

Mikäli kieltoja rikotaan, rangaistuksen tulee olla riittävän suuri suhteessa siihen hyötyyn, jonka saamiseksi rikos on tehty, ja siihen haittaan, joka on aiheutettu. Tällä hetkellä vielä monen liikeyrityksen kannattaa häikäilemättömästi rikkoa lakeja ja määräyksiä, koska mahdolliset rangaistukset ovat niin vähäisiä.

Myös yhteisö, kuten liikeyritys, on voitava tuomita kärsimään taloudellinen rangaistus ("vastuusakko"), jos ympäristörikos on tehty yhteisön toiminnassa ilman kenenkään yksinomaista syyllisyyttä. Ympäristöä luvattomasti pilaamalla saatu laiton hyöty on voitava tuomita menetetyksi valtiolle - törkeissä tapauksissa useampikertaisena.

Luvattoman ympäristön pilaamisen aiheuttama vahinko on pyrittävä aina, milloin mahdollista, korvaamaan saattamalla ympäristö entiseen tilaansa. Tämä on senkin takia tärkeätä, että vahingon oikeudenmukainen korvaaminen kaikille haitankärsijöille olisi usein muuten mahdotonta.

3. LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄMINEN

3.1. Tuotteet kestävämmiksi

Sekä raaka-aineiden että ympäristön säästämiseksi tulee siirtyä yleisesti kestävämpiin ja pitkäikäisempiin tuotteisiin luopumalla sellaisista kertakäyttöhyödykkeistä, jotka ovat tarpeettomia. Kertakäyttöiset ja lyhytikäiset hyödykkeet merkitsevät kohtuutonta luonnonvarojen tuhlausta ja ympäristön saastumista ja roskaantumista saavutettavaan hyötyyn verrattuna.

Eräiden tuotteiden osalta on yleistä käytäntö, että valmistaja tarkoituksellisesti lyhentää käyttöikää turvatakseen tuotteiden jatkuvan menekin. Keinona tähän on esimerkiksi tuotteiden tahallinen heikentäminen, varaosien valmistuksen lopettaminen sekä tuotteiden vanhanaikaistaminen mallin ja muodin tahallisesti aikaansaatujen vaihtelujen avulla. Tämä on selvästi yleisen edun vastaista. Tuotteiden tahallinen ja tarpeeton lyhytikäisiksi tekeminen on katsottava luonnonvarojen haaskaamiseksi ja samalla markkinatalouden mahdollisuuksien väärinkäytöksi. Tällainen toiminta onkin kiellettävä lailla, vastaavasti kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa eräät kilpailun rajoittamistoimet. Tarvitaan lisää kuluttajavalistusta sekä valtiovallan verotuksellisia ja kuluttajia suojaavia toimenpiteitä asian korjaamiseksi.

Tuotteiden tekeminen pitkäikäisemmiksi ja kestävämmiksi vaatii niiden huolto- ja korjausmahdollisuuksien parantamista. Tämä koskee esim. vaatteita ja erilaisia koneita ja laitteita. Koneet ja laitteet tulee suunnitella siten, että niiden nopeimmin kuluvat osat ovat helposti vaihdettavissa.

Kertakäyttöisten pakkausten käyttöä tulee vähentää. Muovikassien käytön väheneminen hinnannousun seurauksena on askel hyvään suuntaan. Juomat tulee pakata palautettaviin pakkauksiin, joiden palautushintaa tulee huomattavasti nostaa. Juomien pakkaaminen kertakäyttöisiin peltitölkkeihin tulee määräajassa lopettaa kokonaan. Elintarvikkeiden pakkaamiseen käytettävät lasipurkit tulee yhdenmukaistaa, jolloin niidenkin osalta voidaan siirtyä palautusjärjestelmään.

Koska pakkausmateriaalin käyttöä ei voida helposti hallinnollisilla toimilla säädellä, yhteiskunnan tulee vaikuttaa pakkaustarvikkeiden hintaan ottamalla käyttöön raaka-aineverotus, joka yleensäkin lisäisi säästäväisyyttä raaka-aineiden käytössä. Raaka-aineveron käyttöönotto ei kuitenkaan saa merkitä kokonaisverotuksen lisäämistä. Tarkoituksenmukaisen raaka-aineiden käytön ja materiaalivalintojen opetusta mm. teknillisissä oppilaitoksissa olisi kehitettävä ja tehostettava.

3.2. Raaka-aineiden kierrätys

Luonnonvarojen säästämiseksi tulee - paitsi vähentää jätteiden syntymistä - myös tehostaa jätteiden hyväksikäyttöä uuden tuotannon raaka-aineena. Kiinteistöjen jätehuolto tulee järjestää siten, että kotitalousjätteet voidaan alunpitäen lajitella tarkoituksenmukaisesti - esim. jätepaperiin, lasiromuun, peltiromuun, lumppuihin, palaviin jätteisiin ja muihin jätteisiin. Jätepaperin osaltahan näin jo osin tapahtuu. Lajittelun edistämiseksi tulee levittää valistusta ja lisäksi tehdä lajittelu yksityisille asukkaille edulliseksi jätehuoltomaksun porrastamisella tai muulla sopivalla tavalla.

Teollisuusjätteiden hyväksikäyttö vaatii tuotantoprosessien suunnittelemista tarkoituksenmukaisesti ja toisiaan hyödyttävien tuotantolaitosten sijoittamista lähekkäin. Tehokkaan ja tuhlaamattoman aineiden kierron toteuttamisen edellytyksenä tarvitaan laajaa tutkimustoimintaa, johon myös valtiovallan tulee ohjata riittävästi varoja.

Raaka-aineiden säästäminen ja kierrättäminen vaativat toteutuakseen taloudellisia kiihokkeita. Ne saadaan aikaan joko siten, että valtiovalta tukee taloudellisesti jäteraaka-aineiden hyväksikäyttöä, tai siten, että uuden raaka-aineen käyttöä verotetaan, jolloin jätteiden markkina-arvo nousee.

3.3. Energian säästö

Energiapolitiikan pääpyrkimyksenä tulee olla energian säästö. Energian tuhlaus on lisääntynyt halvan tuontienergian ansiosta. Käytämme energiaa moninkertaisesti siihen verrattuna, millä tulimme toimeen vielä esim. 20 vuotta sitten. Energian säästäminen on talouspoliittisen merkityksensä lisäksi tärkeätä myös ympäristönäkökohtien vuoksi. Kaikkiin nykyään tunnettuihin tehokkaisiin energian tuotantotapoihin liittyy joko ympäristöhaittoja tai vaaroja tai muuhun tarkoitukseen arvokkaan raaka-aineen haaskausta. Vähän energiaa käyttävät tuotantoprosessit ovat yleensä ympäristöystävällisempiä kuin paljon energiaa vaativat.

Toimimisesta voimassa olevien, varsin suurta energian kulutuksen kasvua osoittavien ennusteiden mukaan on luovuttava. Ennusteista on siirryttävä energiankäyttösuunnitteisiin, joiden avulla pyritään järjestelmällisesti vähentämään energian kulutusta kaikkialla yhteiskunnassa. Tavoitteena on pidettävä sitä, että energian kulutuksen ja reaalikansantuotteen suhde laskee kolmella prosentilla vuosittain. Voimalaitosinvestoinnit mitoitetaan tämän mukaisesti. Tämä merkitsee useiden kymmenien miljardien markkojen valuuttasäästöä verrattuna tehtyihin energiankäyttösuunnitelmiin ja niiden edellyttämiin voimalaitosinvestointeihin. Energian kulutuksen kasvun pysäyttäminen vaatii investointeja mm. energiaa säästäviin tuotantomenetelmiin, rakennusten lämmöneristykseen ja jätelämmön hyväksikäyttöön - mutta merkitsee toisaalta säästöä voimalaitosten rakentamisessa, tuontipolttoaineen hankkimisessa jne.

Valtion tulee edistää energiaa säästäviä investointeja. On saatava aikaan järjestelmä, jossa asunto-osakeyhtiöt saavat lainaa rakennusten lämpötalouden parantamiseksi. Vastaavasti tulee turvata elinkeinoelämälle rahoituksen saanti energian kulutusta vähentäviin investointeihin.

Yhtenä keinona energiaa säästävien investointien rahoituksen turvaamiseksi tulee harkita erityistä tätä varten perustettavaa rahastoa. Lainojen välitys ainakin asunto-osakeyhtiöiden osalta on käytännöllistä järjestää olemassa olevaa pankkiverkosta käyttäen. Valtiontaloudelle ei aiheudu tästä rasitusta, koska vastaavasti voimalaitosten rakentamiseen ja muuhun energiantuotantokapasiteetin laajentamiseen tarkoitetut varat säästyvät.

Valtion energian säästöä palveleviin tutkimuksiin ohjaamien tutkimusvarojen määrää on nostettava huomattavasti

Energiansäästöpyrkimysten lopullinen onnistuminen riippuu siitä, maltetaanko luopua suurimman mahdollisen tuotannon kasvun tavoittelusta - siis turhasta tuotannosta ja ylellisyyskulutuksen kasvusta. Säästäminen edellyttää myös voimakkaampaa tulojen ja hyvinvoinnin tasaamista yhteiskunnassa - jotta kenenkään ei tarvitsisi energian säästämisen takia tinkiä perustarpeistaan. Hyvin suunniteltu yhteiskunta tulee toimeen kohtuullisella energiankulutuksella.

Kotitaloudet

Kotitalouksissa päähuomio on kiinnitettävä lämmitysenergian säästöön. Vanhoissa rakennuksissa on suoritettava rakennusten lämmöneristystä parantavia korjauksia. Valtiovallan tulee mahdollistaa näiden korjausten rahoitus samoin kuin muidenkin energiaa säästävien investointien rahoitus asunto-osakeyhtiöissä ja omakotitaloissa.

Liikenne

Varsinkin tiheään asutuilla seuduilla tulee joukkoliikenteen osuutta liikenteessä lisätä. Erityisesti tulee suosia kiskoliikennettä ja sähkökäyttöisiä joukkoliikennemuotoja: metroa, sähköjunia, raitiovaunuja ja johdinautoja. Henkilöautokannan energiankulutusta vähennetään suosimalla pienempitehoisia moottoreita ja dieselmoottoria bensiinimoottorin sijasta. Moottoriajoneuvovero saatetaan moottoritehosta riippuvaksi ja dieselmoottorin käyttöä rajoittavat verot poistetaan. Samalla pyritään henkilöautojen käytön ja käyttötarpeen vähentämiseen.

Teollisuus

Teollisuudessa tehtävät energiansäästötoimet ovat kokonaiskulutuksen kannalta kaikkein merkittävimmät. Myös teollisuudessa tehtäviin energiansäästöinvestointeihin tulee valtion järjestää rahoituksen saanti. Tuotantorakennetta kehitettäessä tulee paino suunnata vähän energiaa kuluttaviin tuotannonaloihin ja prosesseihin.

Ydinvoima

Ydinvoiman käyttöön liittyviä turvallisuuskysymyksiä ei ole vielä ratkaistu tyydyttävästi ja kiistattomasti. Suuren voimalaitosonnettomuuden mahdollisuus on arvioitu pieneksi rauhanomaisissa olosuhteissa, mutta ei ole takeita, etteikö voimaloiden joutuminen sotatoimien tai sabotaasin kohteeksi voisi saada arvaamattomia seurauksia. Radioaktiivisen polttoainejätteen säilytykseen liittyviä kysymyksiä ei ole tyydyttävästi ratkaistu.

Ydinvoimaloiden määrä maassamme on rajoitettava jo rakenteilla oleviin, kunnes voimaloihin liittyvät monet turvallisuus- ja taloudellisuusongelmat on nykyistä luotettavammin ratkaistu. Jo rakenteilla olevien ydinvoimaloiden suhteen on ryhdyttävä ja varauduttava hyvin huolellisiin turvatoimiin. Niistä aiheutuvia kustannuksia on pidettävä osana ydinvoiman tuottamisen kustannuksista.

Muut energian lähteet

Vesivoima: Mihinkään uusiin vesistöjen luonnontilaa muuttaviin hankkeisiin ei pidä ryhtyä. Vapaat luonnontilaiset kosket on säilytettävä. Siuruan, Kemihaaran ja muut mahdolliset tekoallashankkeet on ehdottomasti torjuttava. Norjan vesivoimahankkeita, jotka muuttaisivat Tenojoen luonnontilaa, on vastustettava. Neuvostoliiton kanssa on pyrittävä sopimaan Inarinjärven juoksutussäännön muuttamisesta siten, että järven kalakantojen elvytys on mahdollista.

Öljy, kivihiili, maakaasu: Fossiilisia polttoaineita käyttäviä lauhdevoimaloita ei enää pidä rakentaa huippu- ja varavoimaloita lukuunottamatta. Sähköntuotantokapasiteettia voidaan jonkin verran lisätä rakentamalla laitoksia, jotka tuottavat teollisuudelle prosessilämpöä tai taajamille kaukolämpöä sähkön ohella. Jo rakennettujen lauhdevoimaloiden sekä prosessiteollisuuden jätelämmön hyväksi käyttöä esim. asuntojen kaukolämmityksen tai kasvihuoneiden lämmitykseen tulee edistää.

Polttopuu, turve, tuulivoima: Pienessä mitassa ja paikallisesti polttopuuta jatkuvasti tarvitaan ja käytetään lämmitykseen. Turvetta on myös ilmeisesti järkevää käyttää polttoaineena pienessä mitassa ja paikallisesti. Sekä puu että turve ovat muuhun tarkoitukseen arvokkaita raaka-aineita, joten niiden polttaminen laajassa mitassa ei ole suositeltavaa. Turpeenotolla ei pidä pilata opetus- tai suojelukohteina arvokkaita soita. Vastaavasti puuntuoton kohottaminen äärimmilleen ei oikeuta toimenpiteitä, jotka hävittävät maamme metsäluonnon vaihtelevuuden ja moninaisuuden. Tuulivoiman paikallisia hyväksikäyttömahdollisuuksia olisi tutkittava.

Sähköntuonti: Jos energian säästämisessä ei onnistuta niin hyvin, että muut energian lähteet edellä esitetyin varauksin ja rajoituksin riittävät, on syytä turvautua tarjottuun mahdollisuuteen ostaa sähköä Neuvostoliitosta.

Energiankäytön tärkeysjärjestys

Energiankäyttö tulee koko maailmassa suunnata ensisijaisesti ravinnon ja muiden välttämättömien hyödykkeiden tuottamiseen sekä ympäristönsuojelua edistäviin tarkoituksiin ja kotitalouksien käyttöön. Ravinnon tuottaminen on ihmiskunnan tärkein tarve. Ympäristön suojeleminen saastumiselta ja raaka-aineiden kierrätys saattavat välivaiheessa vaatia runsaasti energiaa, mutta tämä energiantarve vähenee, jos järkevöityvä taloudenpito ja suunnittelu vähentävät vaikeasti käsiteltävien jätteiden määrää. Kotitalouksien energiansaannin vaikeutuminen merkitsisi suurempaa elämisen laadun alenemista kuin järkevästi ohjattu energian niukkuudesta aiheutuva energiankäytön vähentäminen tuotannossa.

4. SAASTUMISEN EHKÄISY

4. 1. Ympäristömyrkyt

Kiireellisimpänä tehtävänä saastumisen ehkäisyssä on estää vaarallisten ympäristömyrkkyjen pääsy luontoon. Luonnon kannalta vaarallisimpia myrkkyjä ovat ravintoketjuissa rikastuvat aineet, jotka eivät hajoa kohtuullisessa ajassa. Samaan luokkaan kuuluvat myös eräät ydinvoimaloissa syntyvät jäteaineet, jotka on tarkoitus varastoida ja eristää ympäristöstä - ellei onnettomuuksia tapahdu.

Röntgenkuvausten yhteydessä ihmiset joutuvat alttiiksi terveydelle vahingolliselle säteilylle. Röntgenkuvausten käytön nopean yleistymisen vuoksi tämän ongelman merkitys on kasvanut. On pidettävä huolta siitä, että maan lääkärikunta on tietoinen röntgenkuvauksiin liittyvistä riskeistä kuvauksen tarpeellisuutta punnittaessa.

Maassamme ovat syötäväksi kelpaavan ravinnon suurimmat sallitut elohopea- ja kadmiumpitoisuudet korkeammat kuin useassa muussa teollisuusmaassa. Tämä on johtanut ja johtamassa siihen, että maastamme tulee muualla syötäväksi kelpaamattomaksi luokitellun ravinnon kaatopaikka. Näitä suurimpia sallittuja pitoisuuksia on alennettava nykyisestään ja samalla toimittava siten, että ravintoon joutuvien haitallisten raskaiden metallien määrä vähenee selvästi alle riskirajojen.

Vesaikkomyrkkyjen käyttö on saatettava tarkaan kontrolliin. Myrkkyjen aiheuttamat haitat on selvitettävä ja ryhdyttävä asian vaatimiin lainsäädännöllisiin toimenpiteisiin.

Bensiinissä oleva lyijy on korvattava pikaisesti muilla vaarattomammilla aineilla.

Ilmaan päästettävän rikin määrää on voimakkaasti alennettava. Tätä puoltavat jo pelkästään kansantaloudelliset näkökohdat; rikin aiheuttaman korroosion ja metsän kasvun hidastumisen on arvioitu aiheuttavan noin miljarsin markan kansantaloudelliset tappiot vuosittain. Maassamme myytävän polttoöljyn suurin sallittu rikkipitoisuus on välittömästi määrättävä. Tämä raja on tehtävä kyllin alhaiseksi, jotta sillä todella olisi vaikutusta ilmaan pääsevän rikin määrään. Kivihiiltä käyttävissä voimalaitoksissa ja lämpökeskuksissa on toteutettava savukaasujen puhdistus rikistä.

Rikkipäästöjen vähentämisessä olisi pelkkiä jäykkiä enimmäisnormeja tehokkaampi ja tarkoituksenmukaisempi keino määrätä sakonluonteinen maksu tai vero, jonka määrä riippuu rikkipäästön suuruudesta. Silloin kun polttoaineen käyttökohteessa ei ole mitään puhdistuslaitetta, maksu tai vero voitaisiin liittää polttoaineen hintaan sen rikkipitoisuuden mukaan.

Vastaavanlaista sakkomaksulla tai verolla säätelyä olisi syytä soveltaa muihinkin ympäristölle haitallisiin seikkoihin - esimerkiksi pesuaineiden fosforipitoisuuteen.

4.2. Uudet kemialliset valmisteet

Uusien kemiallisten yhdisteiden kaupallinen käyttöönotto on saatava nykyistä tarkemman ennakkotarkastuksen alaiseksi. Tässä yhteydessä on selvitettävä sekä vaikutukset ympäristöön että ihmisten terveyteen. Selvityksessä on kiinnitettävä huomiota tuotteen valmistusvaiheessa (työsuojelu, ympäristönsuojelu), käyttövaiheessa (kuluttajien suojelu, ympäristönsuojelu) sekä hylkäys- tai uudelleenkäyttövaiheessa (ympäristönsuojelu) aiheuttamiin haittoihin tai vaaroihin. Maassamme tällainen ennakkotutkimus ja valvonta on toistaiseksi hajanaista ja heikkoa. Jostakin tuotteesta alkuperäiselle luonnolle (ekosysteemeille) aiheutuvien vaarojen ja vaurioiden ennalta tutkiminen ei kuulu tällä hetkellä kenenkään velvollisuuksiin. Periaatteena on pidettävä, että uusien kemiallisten valmisteiden käyttöönottoa ei voida sallia, ennen kuin ne on hyvin luotettavasti todettu ihmisille ja luonnolle vaarattomiksi. Jos uusien tuotteiden markkinoilletulo tämän takia hidastuu, se on pienempi haitta kuin huonosti tutkittujen tuotteiden markkinointi.

Uusien kemiallisten tuotteiden vaikutusten arvioimisesta ja seuraamisesta aiheutuvat kustannukset kuuluvat tuotteen valmistajan tai markkinoijan maksettaviksi. Turvallisuussyistä ainakin pääosa tarkastustoimesta on kuitenkin pidettävä yhteiskunnan tehtävänä. Yhteiskunnan tulee voida periä kustannuksia vastaava maksu vastuuvelvollisilta.

4.3. Vesistöjen yleiskuormituksen vähentäminen

Vesistöjen yleiskuormitusta ovat paisuttaneet asutusjätteet ja erityisesti kemiallinen puunjalostus. Tämä kuormitus koostuu lähinnä vesistön happea kuluttavista orgaanisista aineista, jotka sinänsä eivät ole vieraita luonnon kiertokulussa, mutta joita joutuu vesistöihin niin suuria määriä, että se haittaa vesistön luonnollisia tapahtumia. Seurauksena on vesistöjen liika rehevöityminen, kalakannan huonontuminen, veden haju, huono maku ja monenlaiset muut haitat.

Orgaanisten aineiden hajottaminen puhdistuslaitoksissa ei riitä ratkaisuksi, koska jäljelle jäävät ravinnesuolat aiheuttavat levä- ym. kasvillisuuden lisääntymistä vesistössä ja sitä kautta saavat lopulta aikaan saman vaikutuksen vesistön tilassa.

Prosessiteollisuudessa tulee pyrkiä suljettuun vedenkierrätysjärjestelmään, joka yleensä säästää energiaa ja kaikissa tapauksissa vähentää veden saastumista. Asumisjätteet, mm. viemäriliete, tulee palauttaa maaperään maanparannusaineeksi. Tämä edellyttää, että vahingollisten kemikaalien laskeminen viemäriverkkoon kielletään.

Toimenpiteissä vesistöjen yleiskuormituksen vähentämiseksi tulee pääpainon olla toimenpiteissä, joilla jo ennalta vähennetään jätteiden syntymistä. Jätevesien puhdistukseen käytettävä rahamäärä on viime vuosina nopeasti noussut teollisuudessa, ja tuloksena onkin eräiden vesistöjen laatu kehittynyt parempaan suuntaan. Puhdistusmenetelmien vaikutuksen riittävä tutkiminen on kuitenkin lyöty laimin. Tutkimukseen käytetyt varat ovat suhteettoman pieniä verrattuna puhdistuslaitosten vaatimiin varoihin. Vesistöjämme koskevaan tutkimukseen on saatava tuntuvasti lisää varoja.

Erillisillä pientalo-, haja-asutus- ja loma-asutusalueilla tulee asumisjätteet pyrkiä käsittelemään mahdollisimman lähellä niiden alkulähdettä. Tutkimusmäärärahoja ja tukitoimia tulee suunnata vedettömien tai vain vähän vettä käyttävien suljettujen viemärijärjestelmien kehittämiseen sekä kerättyjen asumisjätteiden lannoite- ym. hyväksikäytön tehostamiseen. Ei ole taloudellisesti eikä luonnontaloudellisesti järkevää sekoittaa jätteitä suuriin määriin puhdasta vettä joka jälleen viemärissä virtaamisen jälkeen joudutaan puhdistamaan varsin korkein kustannuksin. Lisäksi puhdistamojätteiden käsittely aiheuttaa ongelmia. Sen sijaan vähävetinen asumajätevesi voidaan esim. kuorirouheeseen sekoitettuna pienin kustannuksin saattaa maaparannukseen kelpaavaksi.

Itämeri kuuluu maailman tärkeimpiin suojeltaviin merialueisiin. Itämeren merellisen luonnon suojelua koskeva sopimus ei ole riittävä, vaan sopimuksen ehtoja on täsmennettävä ja tiukennettava. Jätevedet on puhdistettava kunnolla, vaikka ne johdettaisiinkin avomerelle.

4.4. Maatalous

Maataloustuotantomme on koneistumisen myötä tullut jatkuvasti luonnonvastaisemmaksi. Energiapanos maataloudessa on kasvanut jatkuvasti. Runsas keinolannoitteiden käyttö, joka sekin vaatii runsaasti energiaa, johtaa lannoitteiden huuhtoutumiseen vesistöihin ja sitä kautta vesistöjen rehevöitymiseen. Samalla maaperän laatu huononee. Tämä on johtanut eräissä tapauksissa paikallisesti merkittävään tuotannon vähenemiseen.

Erilaiset tuholaismyrkyt häiritsevät luonnon toimintajärjestelmiä. Näiden myrkkyjen käyttö tuhoaa usein myös torjuttavan eliön luonnolliset viholliset, jolloin myrkyn käyttöä on entisestään lisättävä. Jos torjuttava eliö lisäksi kehittää myrkylle vastustuskykyisen kannan, tilanne huononee ratkaisevasti. Tällä tavoin joudutaan helposti suoranaiseen noidankehään.

Maataloustuotannon kustannuspaineen hillitsemiseksi tarkoitetut valtiovallan tukitoimet ovat johtaneet liialliseen tuontirehun ja keinolannoituksen käyttöön. Näin on suosittu ympäristöpolitiikan kannalta epäterveitä tuotantomenetelmiä maataloudessa. Keinolannoitteiden, samoin kuin kemiallisten torjuntamyrkkyjen, käyttöä on vähennettävä siirtymällä biologisempiin viljely- ja tuholaistentorjuntamenetelmiin sekä takaisin luonnonlannan käyttöön. Valtiovallan ei tule vero- tai tukipolitiikallaan erityisesti suosia ympäristölle haitallisten aineiden käyttöä maataloudessa.

Em. toimenpiteitä toteutettaessa on erikoista huomiota kiinnitettävä viljelijäin valistukseen ja vapaaehtoiseen keinolannoitteitten vähentämiseen, ettei äkkinäisin toimenpitein johdeta maata vajaatuotantoon. Erikoisesti on otettava huomioon, että Etelä-Suomessa suuri määrä maatiloja on siirtynyt karjattomaan maatalouteen.

Liberaalisen Kansanpuolueen puoluekokouksen 14.-15.6.1975 Lappeenrannassa hyväksymä.