Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.uta.fi/pohtiva/ohjelmalistat/LKP/180

Liberaalinen Kansanpuolue

LKP:n ympäristöpoliittinen ohjelma vuosille 1993-1998


  • Puolue: Liberaalinen Kansanpuolue
  • Otsikko: LKP:n ympäristöpoliittinen ohjelma vuosille 1993-1998
  • Vuosi: 1993
  • Ohjelmatyyppi: erityisohjelma

Tampereen puoluekokous 15-16.5.1993

LIBERAALISEN KANSANPUOLUEEN YMPÄRISTÖPOLIITTINEN OHJELMA VUOSILLE 1993-1998

1. JOHDANTO

Liberaalisen Kansanpuolueen ensimmäinen ympäristöpoliittinen ohjelma valmistui jo vuonna 1975 ja siihen jatko-osa seuraavana vuonna. Monet näissä ohjelmissa esitetyt toimenpidesuositukset ovat jo toteutuneet.

Ympäristöömme kohdistuvat uhat ovat muodostumassa ihmiskunnalle ja luonnolle yhä keskeisemmäksi ongelmaksi. Vaikka Suomessa on pystytty vähentämään monia paikallisia ympäristöhaittoja ovat tietoisuuteemme tulleet monet lähialueidemme saasteongelmat ja maailmanlaajuiset ympäristöä ja sitä kautta ihmisten elinolosuhteita uhkaavat tekijät.

Liberaalinen Kansanpuolue on nähnyt tarpeelliseksi uusia ympäristöpoliittisen ohjelmansa. Koska monilla ympäristöongelmien ratkaisuilla on kiire ja jatkuvasti saamme uutta tietoa ympäristömme tilasta, on tämä ohjelma tehty viiden vuoden tavoiteohjelmaksi. Sen jälkeen on viimeistään tarvetta määritellä uudet ajanmukaiset tavoitteet ja toimenpidesuositukset.

2. NYKYTILANNE JA TAVOITTEET

2.1 Maailman väestö ja ravintotuotanto

Maailman väkiluku on jo ylittänyt sen kynnyksen, missä ihmiskunta saattoi tulla toimeen luontaisen ravintotuotannon varassa. Nykyinen ravintotuotanto perustuu tehoviljelyyn sekä viljely- ja biotekniikan kehittymiseen ja vain osaksi luonnon itsensä tuottamien ravintovarojen hyödyntämiseen.

Maailman väkiluku on nyt vuoden 1993 alussa noin 5,5 miljardia. Väkiluvun lisäys oli vuonna 1984 80 miljoonaa ja vuonna 1993 arvion mukaan 92 miljoonaa henkilöä. Väkimäärän kasvu on suurinta alhaisen toimeentulon maissa. Väestömäärän kasvun rajoittaminen on tärkein lähiajan tehtävä, koska rajoittamaton kasvu johtaa yhtäältä ravinnontarpeen lisääntymiseen ja toisaalta luonnonvarojen hupenemiseen.

Vaikka väestökasvu ei ole Suomelle välitön ongelma, meidän tulee kansainvälisessä toiminnassa kaikin tavoin edistää tasapanoiseen väestöpolitiikkaan tähtääviä pyrkimyksiä. Keinoja ovat mm. koulutuksen lisääminen, ehkäisyvalistus ja naisen aseman parantaminen erityisesti kehitysmaissa.

Eroosio ja aavikoituminen vähentävät huolestuttavasti viljelykelpoisen maan alaa. Ruuan tuotannon kasvu on hidastunut ja viljelyresussit ovat supistuneet verrattuna aikaisempiin vuosikymmeniin. Lisääntynyt UV-säteilyaltistus otsonikadon seurauksena vaikuttaa mm. vehnän ja riisin kasvua ehkäisevästi. Väkiluvun kehitys on jatkunut voimakkaana vaikka elintarviketuotannon kasvu on pysähtymässä, joten ravintotuotanto henkeä kohden laskee maailmassa.

Maailman ravintotuotannon turvaaminen vaatii syntyvyyden ja kuolleisuuden tasapainottamista sekä viljelytoiminnan ja biotekniikan kehittämistä. Kaiken perusedellytyksenä kuitenkin on, että

  • viljelymaan eroosio saadaan pysähtymään,
  • lajien biologinen monimuotoisuus säilytetään,
  • otsonikato pysäytetään, ja
  • luonnonvarojen hyödyntämisessä siirrytään noudattamaan kestävän käytön periaatetta.

2.2 Uusiutuvat luonnonvarat

Tämän päivän todellisuutta ovat yliviljellyt viljelymaat, ylihakatut metsät, yliauraukset ja liikakalastus. Sademetsää hävisi vuonna 1984 noin 11 miljoonaa hehtaaria vuonna 1993 arvion mukaan 17 miljoonaa hehtaaria. Euroopan metsistä on arvioitu 75 % olevan riskirajalla rikkilaskeuman suhteen. Pohjoinen havumetsävyöhyke on tunnetusti erityisen herkkä ilman epäpuhtauksille ja happamoitumiselle. Pilaantuneista sisävesistä voidaan mainita esimerkkeinä Aral-järvi ja Kanadassa 14 000 happamoitumisesta kuollutta järveä. Merialueiden tärkeimmistä kalastusvyöhykkeistä on osa ylikalastettu.

Puhtaan veden tarve on muodostumassa monilla alueilla yhä tärkeämmäksi asiaksi kun pinta- ja pohjavedet ovat saastuneet tai vesilähteet kuivuneet. Erityistä huolta tulee pitää siitä, että jäljellä olevia pinta- ja pohjavesivaroja ei pilata eikä hydrologisia olosuhteita muuteta niin, että vesien tila heikkenee.

Luonnontilaisten biotooppien häviäminen rakentamisen, viljelyn ja saastumisen seurauksena johtaa kiihtyvään lajien häviämiseen. Menetetty laji on myös menetetty geeniperintö. Lajien biologinen monimuotoisuus tulee säilyttää varaamalla ainakin uhanalaisille lajeille riittävästi sopivia elinypäristöjä. Esimerkiksi rantavedet ja koralliriutat ovat tärkeitä biotooppeja monille eliölajeille. Nämä ovat vesien saastumisen takia vaarassa laajoilla alueilla.

Eläinten kohtelu on oltava elämää kunnioittavaa.

Suomen metsiä on usein vain puuntuotantoon tähtäävällä käytöllä yksipuolistettu siten, että metsien ekologia on siitä kärsinyt. Kaikessa metsiemme hoidossa tulee vastaisuudessa huomioida luonnon monipuolisuuden säilyttäminen tai parantaminen.

Uusiutuvia energiavaroja ovat vesi, aurinko, tuuli, biomassa, geoterminen lämpö ja maalämpö. Maailman energiahuollon on nojauduttava tulevaisuudessa yhä enenevässä määrin uusiutuviin energialähteisiin.

2.3 Uusiutumattomat luonnovarat

Tärkeimmät nykyiset uusiutumattomat energiavarat kuten kivihiili, öljy, maakaasu ja uraani ovat rajalliset. Niiden on arvioitu riittävän nykyisellä käytöllä muutamista kymmenistä vuosista muutamiin satoihin vuosiin. Fossiilisten polttoaineiden ennustetaan kuitenkin säilyvän vielä pitkään maailman energiahuollon selkärankana.

Uusiutumattomista energiavaroista vähiten ympäristöä kuormittava on maakaasu. Suomen sijainti on maakaasun käytön kannalta edullinen.

Myös monet mineraalit ja alkuaineet ovat rajallisesti hyödynnettäviä.

Uusiutumattomia luonnonvaroja tulee käyttää säästeliäästi ja uudelleen kierrättäen. Niiden käytön haitallisia vaikutuksia ympäristöön on vähennettävä. Myös turvesuot ovat hyvin hitaasti uusiutuvia.

2.4 Alkuperäisluonnon suojelu

Suomessa sijaitsee eräitä harvoja Euroopan alkuperäisen luonnon saarekkeita; mm. saaristot, murtovesialueet, vesistöreitit ja järvet, jäljellä olevat kosket, erilaiset suot, aarniometsät ja Lappi. Pohjoisen ilmaston takia maamme luonto on erityisen arka ihmisen aiheuttamille vaurioille.

Suomessa sijaitsevia eri tyyppisiä luonnonkohteita pitää suojella siten, että niiden luonnontilaisuus tulevaisuudessa turvataan. Erityisesti suojelukohteita tarvitaan eteläisessä Suomessa.

2.5 Ympäristön kuormitus

2.5.1 Paikallinen kuormitus

Luonnon ja elinympäristöjemme yleisimpiä saastuttamisen muotoja ovat energian tuotannosta, liikenteestä ja teollisuudesta johtuvat päästöt ympäristöön, kulutus- yms. tuotteiden muodostuminen jätteiksi ja niiden hävittämisyritykset sekä jätevesien päästöt vesistöihin. Myös maan lannoittaminen ja kaivaminen aiheuttaa vesistöjen kuormittumista.

Luontoon kuulumattomien kemiallisten aineiden ja öljyjen päästäminen esim. maaperään on pilannut useita maa- ja pohjavesialueita. Uusia kemiallisia aineita ei tule päästää kiertoon ennen kun niiden ympäristövaikutukset tunnetaan ja vaarallisten aineiden pääsy ympäristöön pystytään ehkäisemään.

Suomessa vesistöjen pahin ongelma on hajakuormituksen aiheuttama rehevöityminen. Yhdyskuntien jätevesien puhdistamisella ei enää voida suuresti vaikuttaa rehevöitymisprosessiin ellei ensin voida huomattavasti vähentää hajakuormitusta, jonka suurin aiheuttaja on peltojen lannoittaminen. Hajakuormitusta tulee vähentää kartoittamalla paikalliset kuormituslähteet, jättämällä suojavyöhykkeitä peltojen ja vesistöjen väliin sekä rajoittamalla lannoitteiden käyttöä. Enemmän huomiota tulee kiinnittää myös vesistöjen sisäiseen kuormitukseen ja sen vähentämiseen.

Pohjavesivarojen suojelemiseksi maanteiden suolaamista pitää mahdollisuuksien mukaan välttää.

Itämeren suojelussa alueellisten toinpiteiden lisäksi Suomessa tulee paikallinen kuormitus pyrkiä aina minimoimaan ja luonnontaloudelle huomattavaa haittaa aiheuttavaa kuormittamista ei pidä sallia.

2.5.2 Alueellinen kuormitus

Saasteiden kaukokulkeutuman seurauksena syntyvä happamoituminen vaarantaa sekä metsiä, maaperää että vesistöjä. Paikallisella kuormituksella on pahiten saastutetuilla alueilla kuitenkin oma merkityksensä. Suomeen tulevien ilman saasteiden määriä pitää pyrkiä vähentämään yhteistyössä päästöjä tuottavien maiden kanssa. Suomi voi tarjota tässä tarkoituksessa teknillistä ja taloudellista apua.

Luonnontaloudeltaan herkkää Itämerta kuormittavat sen ympäristövaltiot aivan liikaa. Itämerta on, kuten muitakin merialueita, ilmeisesti käytetty vastuuttomasti myös kaatopaikkana. Itämeren kokonaiskuormitusta pitää nopeasti voida vähentää sekä selvittää onko Itämereen upotettu vaarallisia myrkkyjä tai radioaktiivisia aineita. Suomen tuki esim. Itämeren suurimpien kuormituslähteiden aiheuttaman saastuttamisen rajoittamiseksi tuottaa tällä kertaa parempia tuloksia merialueidemme paranemisena kuin omien kuormituslähteiden lisäpuhdistaminen.

2.5.3 Maailmanlaajuiset vaikutukset

Kasvihuonekaasut kuten hiilidioksidi ja ilmakehän stratosfäärin otsonikerrosta tuhoavien aineiden päästöt aiheuttavat maailmanlaajuisia vaikutuksia. Vaikutukset voivat silti vaihdella huomattavasti eri alueilla. Myös Suomen yllä on todettu otsonikerroksen ohentuneen.

Energian tuotannon laajoja, niin Suomea kuin myös koko maailmaa koskevia, ympäristövaikutuksia ovat ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kasvu sekä rikki- ja typpikaasujen lisääntyminen. Tästä seuraa kasvihuoneilmiö, maaperän ja vesistöjen happamoitumista, ilman saastumista sekä uusiutumattomien luonnovarojen vähenemistä.

Myös öljyonnettomuuksia saattaa tapahtua missä tahansa öljykuljetuksia tapahtuu, erityisesti merillä. Öljyn kuljetusalusten turvallisuusvarustusta tulee lisätä.

Maailmanlaajuisia, mutta myös Suomea uhkaavia, kuormitushaittoja sekä onnettomuusriskejä pitää pyrkiä vähentämään paitsi kansallisin toimenpitein niin ennen kaikkea osallistumalla kansainväliseen tutkimustoimintaan, tekemällä aloitteita päästöjen vähentämisestä ja osallistumalla kansainvälisiin ympäristön tilan parantamiseen tähtääviin sopimuksiin.

3. YMPARISTÖPOLITIIKAN OHJAUSKEINOT

3.1 Hyvän ympäristönsuojelun vaatimukset

Kaiken ympäristönsuojelun perustava lähtökohtana on oltava kestävän kehityksen periaate.

Vastuu yhteisestä ymäristöstä pitää asettaa taloudellisten hyötynäkökohtien edelle. Tämä tavoite sisältää 1) luonnonperustan turvaamisen, 2) elämän monimuotoisuuden turvaamisen, 3) ihmisen tasa-arvon, terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen ja 4) talouskehityksen turvaamisen sekä talouskasvun laadun muuttamisen. Luonnonvarojen tuhlaaminen ja luonnon vuorovaikutusjärjestelmän köyhdyttäminen rajoittavat viime kädessä ihmisen elinmahdollisuuksia tulevaisuudessa.

Myös uusiutuvia luonnonvaroja on käytettävä säästeliäästi, jotta elämän edellytykset maapallolla eivät vaarannu. Uusiutumattomien luonnonvarojen hyödyntämisessä tulee noudattaa säästävän käytön periaatetta.

Tuleville sukupolville tulee varata mahdollisuus tyydyttää aikanaan omat kohtuulliset tarpeensa. Nykyinen toiminta ei saa muodostua lisärasitukseksi tuleville sukupolville heidän pyrkiessään saavuttamaan ekologisen tasapainon ympäristön kanssa.

Hyvän ympäristönsuojelun on oltava ohjausvaikutuksellisesti tehokasta, ts. ympäristöpoliittisella sääntelyllä on päästävä asetettuihin tavoitteisiin mahdollisimman nopeasti ja varmasti. Hyvä ympäristönsuojelu edellyttää kustannustehokkuutta. Se on myös "aiheuttaja maksaa" - eli aiheuttamisperiaatteen mukaista, jolloin ympäristön kuormittajat vastaavat ympäristönsuojelun kustannuksista. Lisäksi hyvältä ympäristönsuojelulta on edellytettävä hallinnollista tehokkuutta, joten ympäristöpolitiikan nimissä ei saa kasvattaa turhaa byrokratiaa.

3.2 Hallinnollinen ohjaus

Tunnettujen ympäristövaikutusten kohdalla päästö- ja pitoisuusnormit sekä toiminnan luvanvaraisuus ovat olleet tyydyttäviä ympäristöpolitiikan välineitä. Tämän vuoksi useiden ympäristöongelmien kohdalla voidaan vastaisuudessakin nojata peristeiseen hallinnolliseen ohjaukseen.

Hallinnollista ohjausta pitää kuitenkin tehostaa siten, että nykyisin erillään toimivat vesiensuojelu, ilmansuojelu, jätehuolto ja maisemansuojelu saatetaan saman poliittisesti riippumattoman keskus- ja alue organisaation alaisuuteen. Vesioikeuksista tulee muodostaa ympäristöoikeuksia ja laajentaa niiden ekologista asiantuntemusta. Toisaalta ympäristönsuojelun periaatteet pitää olla sisäistetty kaikkeen hallintoon ja päätöksentekoon eri aloilla ja eri tasoilla.

Suuret hankkeet, joilla epäillään olevan haitallisia vaikutuksia ympäristöön, on alistettava ennen toteuttamistaan ympäristövaikutusten arvioimismenettelyyn. Menettelyllä on turvattava kansalaisten suora vaikuttamismahdollisuus. Ympäristöä koskevassa päätöksenteossa on muutoinkin pyrittävä turvaamaan se, että yksittäisillä kansalaisilla on mahdollisuus tulla kuulluksi heitä koskevissa ympäristöön vaikuttavissa hankkeissa.

Kuntiin tulee palauttaa erilliset ympäristönsuojelulautakunnat. Jos ympäristöasioista päättää esim. rakennuslautakunta, saattaa syntyä liikaa etujen ristiriitaa. Ympäristölautakuntien tulisi valvoa mm. ympäristönsuojelullisia ja maisemallisia näkökohtia kaavoituksessa.

3.3 Taloudelliset ohjauskeinot

Ympäristöongelmien muuttunut luonne, kuten hajakuormituksen merkityksen lisääntyminen, puoltaa taloudellisten ohjauskeinojen laajempaa käyttöönottoa ympäristönsuojelussa. Erityisesti ympäristöverojen käyttö on tässä suhteessa avainasemassa. Veroja voidaan kohdistaa mm. rikin ja typen oksideihin, hiilidioksidipäästöihin, lannoitteisiin sisältyvään fosforiin ja typpeen, erilaisiin haitalisiin kemikaaleihin, jätevesiin sekä erilaisiin ympäristöhaitallisiin lopputuotteisiin kuten muovikasseihin ja hajoamattomiin haitallisiin pakkauksiin. Ympäristöveroilla kerättävät tulot julkiselle vallalle on kompensoitava alentamalla välillisiä työvoimakustannuksia.

Liikenteen verotuksen painopistettä on siirettävä olennaisessa määrin auton hankinnasta auton käyttöön. Tämä tarkoittaa paitsi polttoaineveron korottamista myös erilaisten tietullien ja vastaavien maksujen käyttöönottoa.

Mitä globaalimpi ympäristöongelma on, sitä enemmän ympäristöverosääntelyssä on nojauduttava kansainväliseen yhteistyöhön. Tämän vuoksi Suomen onkin aktiivisesti pyrittävä myötävaikuttamaan esim. siihen, että Euroopan Yhteisössä otetaan käyttöön yhtenäinen energia- ja hiilidioksidivero. Toisaalta myös Euroopan Yhteisössä on yksittäisille jäsenmaille jäätävä mahdollisuus käyttää kansallisia ympäristöveroja, koska ympäristöongelmien luonne vaihtelee maakohtaisesti.

Raaka-aineiden ja lopputuotteiden kierrätys tulee tehdä kotitalouksissa ja yrityksissä houkuttelevaksi. Kotitalouksissa ja työpaikoilla tulee olla lajittelumahdollisuus ja keräilyastiat eri kierrätystavaroille sekä selkeät opasteet lajitteiden eteenpäin toimittamisesta. Kierrätykseen kannustamiseksi on lisättävä nykyistä pantti-palautus-järjestelmän käyttöalaa tuntuvasti, esim. akkuihin, paristoihin ja autonromuihin. Kaupat voivat ottaa vastaan kierrätettävät pakkaukset, autoliikkeiden autonromut ja huoltamoiden jäteöljyt. Kunnallista jätehuoltotaksaa on voitava porrastaa siten, että se houkuttelee jätteiden järkiperäiseen lajitteluun.

3.4 Valistus, tiedottaminen ja tutkimus

Yleistajuisella kansalaisvalistuksella voidaan saavuttaa merkittäviä tuloksia ympäristöpoliittiikassa. Tätä kuvaa mm. kloorin haitallisten ympäristövaikutusten toteaminen, joka on johtanut paperituotteiden kloorivalkaisun olennaiseen vähenemiseen. Tämän vuoksi valistukselle ja muunlaiselle informaatio-ohjaukselle on vastaisuudessakin annettava jalansijaa ympäristöpolitiikassa. Ympäristönsuojelun asennekasvatus on aloitettava jo päiväkodeissa ja kouluissa. Esim. ympäristömerkintäjärjestelmää on kehitettävä ripeästi ja yhteisrintamassa muiden Euroopan maiden kanssa. Tässä järjestelmässä tulee huomioida tuotteen kokonaisympäristövaikutukset koko sen elinkaarelta. Kuntien jätehuoltosuunnitelmat tulee mahdollisimman nopeasti saattaa sellaiseksi, että jätteiden lajittelu ja uudelleen käyttö saadaan järjestetyksi.

Ympäristötutkimusta, erityisesti ympäristöongelmien monitieteellistä tarkastelua tarvitaan aikaisempaa enemmän. Julkisen vallan on turvattava tiedeyhteisöille ja muille tutkimusyksiköille riittävät resurssit ympäristötutkimukseen.

3.5 Rikosoikeudelliset seuraamukset

Pääsääntöisesti ympäristön pilaaminen on kiellettyä. Selvästi luvaton tai muuten törkeä ympäristön pilaaminen tai luonnonvarojen vastuuton haaskaaminen on katsottava rikokseksi.

Mikäli kieltoa rikotaan, rangaistuksen tulee olla riittävän suuri suhteessa hyötyyn, jonka saamiseksi rikos on tehty, ja haittaan, joka on aiheutettu. Ympäristörikoksesta on saatettava vastuuseen paitsi siihen syyllistyt yhteisö niin myös yhteisön päätöksenteosta vastaavat yksityishenkilöt. Luvattoman ympäristön pilaamisen aiheuttama vahinko on pyrittävä aina, milloin mahdollista, korvaamaan saattamalla ympäristö entiseen tilaan.

3.6 Energiapoliittiset valinnat

3.6.1 Energian säästö

Tehokkaan ympäristöpolitiikan kannalta Suomessa on keskeistä se, minkälaisiin energiapoliittiseen ratkaisuihin maassamme päädytään. Kaiken energiapolitiikan lähtökohtana on oltava energian säästäminen. Keinoja energian säästämiseen ja sitä kautta ympäristökuormituksen pienentämiseen ovat kerskakulutuksen välttäminen, ominaiskulutuksen eli hyötysuhteen parantaminen ja elinkeino- sekä yhdyskuntarakenteelliset muutokset.

Energian tuotannon ympäristövaikutuksia voidaan vähentää myös valitsemalla kaikkein vähiten ympäristöä kuormittavia energian tuotantovaihtoehtoja ja hyödyntämällä päästöjen vähentämisessä saatavilla olevaa, tämän päivän parasta kaupallista tekniikkaa.

Kotitalouksien ja työpaikkojen energiansäästössä päähuomio on kiinitettävä lämmitysenergian säästöön ja hukkalämmön talteenottoon. Liikalämmitystä pitää välttää, lämpöeristyksiä voidaan parantaa ja lämmönvaihtimilla voidaan kierrättää hukkalämpöä.

3.6.2 Ydinvoima

Ydinvoiman käyttöön liittyy turvallisuusriskejä, jotka ovat kuitenkin sangen pienet korkean teknologian ja vakaan yhteiskunnalliset olot omaavissa maissa. Yhteiskunnallisten olojen järkkyminen saattaa silti muodostaa ydinvoiman käytöstä huomattavan turvallisuusriskin.

Korkeasti radioaktiivisen polttoaineen lopulliseen säilytykseen liittyviä kysymyksiä ei ole vielä missään ratkaistu. Käytöstä poistettavien ydinvoimaloiden purkamiskustannukset saattavat muodostua huomattavan korkeiksi, vaikeissa taloudellisissa olosuhteissa jopa kestämättömän suuriksi. Radioaktiivinen polttoaine tulee käsitellä siinä maassa, missä se tuotetaankin. Esim. EY-maista ydinjätteiden tuontia Suomeen ei tule sallia.

Vaikka ydinvoima onkin muussa suhteessa ympäristön kannalta paras vaihtoehto, Suomeen ei tule rakentaa uutta ydinvoimaa ennen kuin sen turvallisuus on kaikissa olosuhteissa taattua ja jätteiden loppukäsittely on niin ratkaistu, ettei siitä aiheudu luonnolle ja tuleville sukupolville rasitteita. Ylipäänsä kauaskantoisia ydinvoimaratkaisuja ei pidä tehdä lyhyen aikavälin taloudelliin etunäkohtiin kuten työllisyyspoliittisiin syihin vedoten.

Tulevaisuudessa saattaa käyttökelpoiseksi energiamuodoksi muodostua fuusioenergia.

3.6.3 Vesivoima

Vesivoiman tuotantoon jo rakennettujen vesistöjen sähköntuotantoa voidaan tehostaa uusimalla vanhoja voimaloita sekä rakentamalla uusia voimaloita jo valjastettuihin koskiin. Vielä rakentamattomia vesistöjä ja koskia ei tule antaa vesivoimatuotannon käyttöön.

3.6.4 Maakaasu ja kivihiili

Suomen lähiajan energiaratkaisuissa tulee suosia maakaasun käytön lisäämistä. Kivihiilen käyttöön liittyvät rikki- ja tuhkapäästöt on mahdollista saada kivihiilen kaasutuksen avulla selvästi nykyistä pienemmiksi.

3.6.5 Turve

Turpeen käyttöön energialähteenä liittyy huomattavia saastevaikutuksia. Turvesoiden uusiutumisesta tiedetään varsin vähän. Turve voidaan rinnastaa energialähteen kivihiileen ja öljyyn. Turpeen käytön ympäristövaikutuksia vesistöön ja ilmaan tulee vähentää.

Ympäristöpoliittisista syistä turpeen käyttöön energiamuotona tulee suhtautua pidättyvästi eikä sen käyttöä voida perustella yksinomaan aluepoliittisilla syillä.

3.6.6 Uudet uusiutuvat energiamuodot

Aurinkoenergialla tuotettu sähkö pienimuotoisessa alueellisessa energiatuotannossa on jo nyt osoittautunut kilpailukykyiseksi. Tuulivoimaa voidaan hyödyntää paikallisesti tuulisilla alueilla.

Biomassaa ovat mm. puu, puujäte, sokeria tai tärkkelystä sisältävät viljakasvit, levät ja vesikasvit, oljet, ruoho, eläinten lanta ja monet kotitalousjätteet. Biomassan hyödyntämistä energiatuotantoon pitää tukea tutkimukseen ja tuotekehittelyyn panostamalla ja käytöön kannustamalla. Erityisesti näiden nergialähteiden järkevään verokohteluun on kiinnitettävä huomiota.

Kotimaisen puun käyttämistä energialähteenä tulee kehittää.

4. RAKENNETTU YMPÄRISTÖ

Ihmisen elinypäristö on yleensä rakennettua. Huonolla yhteiskuntasuunnittelulla saatetaan tarpeettomasti tuhota arvokasta luontoa ja muodostaa epäviihtyisiä elinympäristöjä. Liian hajautettu rakentaminen lisää liikennettä ja tuhoaa tarpeettomasti luonnontilaisia alueita.

Liikenteen päästöjä pienennetään järkevällä yhdyskuntarakenteella ja suosimalla joukkoliikennettä. Kevyen liikenteen osuutta voidaan lisätä rakentamalla nykyistä enemmän jalankulku- ja pyöräilyväyliä sekä yleensä lyhentämällä työpaikan ja asunnon välisiä matkoja.

Rantojen suojelu on yksi kiireisimpiä tehtäviä. Rakentamista ei yleensä tule sallia 50-100 metriä lähemmäksi luonnontilaisia rantoja.

Rakennussuunnittelussa tulee aina huomioida rakennuskohteen sopivuus ympäristöönsä. Kaavoituksen ja rakennusvalvonnan vaikutusta viihtyisän ja terveellisen rakennetun ympäristön muodostumiseen pitää tehostaa. Turhaa ja kannattamatonta maa- ja vesirakentamista pitää välttää.

Vanhoja rakennuksia, kultturihistoriallisia kokonaisuuksia ja maaseudun kulttuurimaisemaa ei saa pilata tai tuhota.