Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.uta.fi/pohtiva/ohjelmalistat/MAAL/277

Maalaisliitto

Maalaisliiton sivistysohjelma


  • Puolue: Maalaisliitto
  • Otsikko: Maalaisliiton sivistysohjelma
  • Vuosi: 1950
  • Ohjelmatyyppi: erityisohjelma

Maalaisliiton sivistysohjelma

Maalaisliiton keskushallitus asetti 20 päivänä toukokuuta 1949 sivistystoimikunnan laatimaan Maalaisliitolle yksityisen sivistysohjelman luonnosta. Sivistystoimikunnan puheenjohtajana on ollut professori Jouko Vuorinen ja jäseninä kouluneuvos Alfred Salmela, järjestösihteeri Alma Mäkelä, maisteri Kaarina Virolainen, toimittaja Urho Kittilä, varatuomari J. E. Niemi, kansanedustaja Väinö Rankila, maisteri Heikki Hosia, toiminnanjohtaja Olavi Lahtela ja maisteri Ahti Karjalainen sekä sihteerinä maisteri Matti Tuovinen. Saamansa tehtävän nyt suoritettuaan sivistystoimikunta ehdottaa hyväksyttäväksi Maalaisliitolle seuraavansisältöisen sivistysohjelman.

Helsingissä 19 päivänä huhtikuuta 1950.

Kansallisen sivistyksen vaaliminen ja edelleen kehittäminen on jokaisen itsenäisen valtakunnan keskeisen tärkeä tehtävä. Varsinkin pienen kansan merkitys maailmassa ja sen mahdollisuus itsenäiseen elämään riippuu suureksi osaksi siitä, miten se kykenee omalla sivistyksellisellä erikoislaadullaan rikastuttamaan kansojen yhteistä kulttuuripääomaa. Siksi maalaisliiton kulttuuri- ja sivistystoiminnan päämääränä on koetellun ja oloihimme soveltuvan omalaatuisen kansallisen kulttuurin kehittäminen ja vaaliminen korostamalla sen yksilöllisiä piirteitä, pyrkimättä muiden maiden olojen orjalliseen jäljittelemiseen.

Sivistyselämäin tärkeimpiin periaatteisiin kuuluu vastuuntuntoinen vapaus, humaanisuus ja kansanvaltaisuus. Kaiken sivistystoiminnan, kasvattavana päämääränä tulee olla kansalaisten siveellisen luonteen, vastuuntunnon ja itsenäisen ajattystyölle. Vapauteen perustuvaa sivistystoimintaa sekä valkutus sivistyselämässä on rajoitettava pienimpään välttämättömään, pääasiassa vain taloudellisen tuen järjestämiseen sivistystyölle. Vapauteen perustuvaa sivistystoimintaa sekä valtiollisella ja taloudellisella alalla täydellisesti toteutettua sosialismia ei voida yhdistää, koska kollektiiviset järjestelmät johtavat myös henkisen vapauden rajoittamiseen ja sulattavat yksilöt tietyn kaavan mukaan ajattelevaksi laumaksi. Luova kulttuuri edellyttää vapaata talous- ja yhteiskuntajärjestelmää.

Ruumiillista työtä tekevän ihmisen sivistykselle on annettava sama arvo kuin henkisenkin työn tekijän sivistykselle. Nykyaikaisen sivistysihanteen pohjana on työ kaikissa muodoissaan. Maaseutuväestön ruumiillinen työ on yhtä hyvin kuin muukin työ henkisen voiman lähteenä, sillä juuri maaseudulla suoritettu raivaustyö on kulttuurityötä sanan alkuperäisessä merkityksessä. On siis tunnustettava eri elämänpiireissä kehittyneen kulttuurin arvo.

Maamme sivistyspyrkimyksille muodostaa pohjan vanha talonpoikainen maaseutukulttuuri, joka kaikkine kansallisine ilmaisumuotoineen on syntynyt kehittyvien olojen muodostamassa elämänpiirissä. Talonpoikainen kulttuuri ja Suomen kansan uskonnollinen elämä ovat kehittyneet käsi kädessä ja antaneet toisilleen runsaasti vaikutteita,

Teollistumisen läpimurto muutti aiemmin vallinneen maatalousvaltaisen elämänmuodon ja synnytti nykyisen sekakulttuurin. Teollistuminen avaa uusia mahdollisuuksia varsinkin maaseudun elinkeinoelämän monipuolistamiseen, mutta sen on kyettävä sopeutumaan maaseutuhenkiseen elämänpiiriin, niin että syntyy sopusuhtainen kokonaisuus. Vanhasta maaseutu-kulttuurista on säilytettävä kaikki kehityskelpoinen sekä arvokkaat perinteet. Maaseudun ulkopuolella syntyneestä kulttuuripiiristä taas on omaksuttava maaseudun elämään soveltuva osa. Nämä sivistysvaikutteet huomioon ottaen on maaseutukulttuuria kehitettävä siten, että sen terve henki pääsee vaikuttamaan koko kansan kulttuuriin. Maaseutuhenkisen kulttuurin syventäminen ja laajentaminen vaatii koko kansan, mutta erityisesti maaseutuväestön ja sen nuorison omatoimisuuden ja arvostelukyvyn kehittämistä terveeseen suuntaan.

Kulttuuripolitiikan tehtäviä on maaseutuväestön kohottaminen sille kuuluvaan arvoonsa ja entistä myönteisemmän suhtautumisen synnyttäminen sivistyskysymyksiä kohtaan myös maaseudulla. Maaseutuväestö ei ole siinä sivistyksellisesti toisarvoisen väestöluokan asemassa, mihin se on yleisessä tietoisuudessa joskus haluttu sijoittaa. Maaseudulta lähteneiden on vaalittava maaseudun perinteitä kaupunkioloissakin. Siten saadaan kaupunkilaisväestö suhtautumaan myönteisesti maaseutuun.

Sivistyselämän kansanvaltaistamiseksi on pyrittävä kaikilla elämän aloilla välttämään liiallista keskitystä. Kunnallista itsehallintoa on tehostettava ja kuntia tuettava siinä määrin, että ne pystyvät itsenäiseen toimintaan. Virkamiesten vastuuta on lisättävä hallintokoneiston kaikissa portaissa. Siten voidaan estää sortovuosien aikaisten tapahtumien uusiutuminen, ja siten voidaan taata kansanvaltaisuus ja riittävä vapaus sivistyselämässäkin.

Kasvatuspohja luodaan kodissa. Kodilla on tälläkin hetkellä tärkein kasvatustehtävä yhteiskunnassamme. Hengeltään ehyellä maalaiskodilla on erinomaiset edellytykset pitää kiinni kasvatusnäkemyksestä, jossa pannaan painoa nimenomaan itsenäiselle ajattelukyvylle, rehellisyydelle ja luonteen lujuudelle sekä muille kestäville elämänarvoille, jotka pieni kansamme on voimakseen tuntenut. Vapaiden kansalaisten kasvattamisessa ilon sävyttämä toiminta tuottaa paremman tuloksen kuin orjuuttava pelko, jota erityisesti diktatuurimaissa on käytetty kasvatuskeinona. Yhteiskunnan on tuettava kotien kasvatustyötä opastamalla ja valmistamalla tulevia vanhempia sen suorittamiseen.

Sivistyselämässä on työskenneltävä itsenäisen suomalaisen sivistyksen edelleen kehittämisen ja suomalaisen kansallisvaltion jatkuvan rakentamisen hyväksi.

Eri kulttuurinalojen ja varsinkin korkeimman hengenviljelyn saavutuksia on pyrittävä esittämään kansan tiedoksi helppotajuisessakin muodossa. Suomalaista kulttuuria ja sen tuloksia on tehokkaasti tehtävä tunnetuksi myös ulkomailla..

Uskonto

Mikään kansa ei voi elää ilman uskontoa. Uskonto on ollut ja on jatkuvasti meidänkin kansamme henkisen elämän tukipylväs. Uskonnon perusarvot on saatava kirkastetuksi kansallemme niin, että ne pääsevät hedelmöittämään kaikkea yhteiselämää.

KIRKKO

Kirkko on vastuussa kansan uskonnollisesta elämästä. Kirkko on antanut Suomen kansalle vuosisatojen aikana paljon sekä hengellisessä että henkisessä mielessä. Kirkolla on aina suuri tehtävänsä.

Kirkon kehitys maassamme on kulkenut kansanvaltaiseen suuntaan. Tämä kehityksen suunta on oikea ja sitä on edistettävä. Kirkko olkoon todellinen kansankirkko, jonka pyrkimyksenä myös tulee olla kansan hyväksi suoritettavan sosiaalisen työn tehostaminen. Kirkon itsehallinto on säilytettävä eikä poliittisten kiistojen ole sallittava häiritä kirkon asemaa eikä sen kokoavaa työtä.

Kansansivistys

Kansansivistystyön asema ja merkitys maamme valtiollisessa, yhteiskunnallisessa, taloudellisessa ja sivistyksellisessä elämässä on ollut sekä asutuskeskuksissa että erityisesti maaseudulla huomattava. Tämän vuoksi on vapaaehtoisten kansansivistysjärjestöjen toimintaa entisestään tehostettava. Maaseudun sivistysjärjestöjen yhteistoimintaa on lujitettava, jotta niiden kasvattavasta ja yhteiskuntaa rakentavasta toiminnasta voidaan saada mahdollisimman suuri hyöty. Kansansivistystyötä ei kuitenkaan voida hoitaa yksinomaan vapaaehtoisen toiminnan avulla, vaan sen on saatava myös yhteiskunnan tukea, jolloin erilaiset julkiset raha-avustukset on jaettava oikeudenmukaisesti. Tällöin olisi kiinnitettävä huomiota mm. siihen, että valtio saa nuorisolta huomattavia summia huviverona. - Erityisesti on huolehdittava maamme syrjäseutujen sivistystarpeista.

KUNTIEN OSUUS KANSANSIVISTYSTYÖSSÄ

Kansansivistystyön suorittamisessa on kuntien tuki ensiarvoisen tärkeä. Jotta tällä alalla voidaan saavuttaa parhaat mahdolliset tulokset, on kunnanvaltuutetuille sekä kunnallishallituksissa ja muissa kunnallisissa elimissä oleville edustajille järjestettävä erityisiä kunnallisia kulttuuripäiviä. Näillä päivillä on pohdittava asianomaisen kunnan alueella tapahtuvan kansansivistystyön mahdollisuuksia sekä kunnan osuutta sen tukemisessa ja ohjaamisessa.

Kunnallinen kansansivistystyö on järjestettävä yhden kunnallisen elimen hoidettavaksi. Eri lautakuntien toimialaan kuuluvat kansansivistys-kysymykset on annettava uuden kansansivistyslautakunnan tehtäväksi. Tähän lautakuntaan voidaan kokonaan yhdistää nuoriso-, raittius- ja mahdollisesti urheilulautakuntienkin työ, joten nämä lautakunnat erillisinä käyvät tarpeettomiksi. Mikäli urheilulautakunta säilytetään, on sen ja kansansivistyslautakunnan välille järjestettävä tiivis yhteistyö. Kansansivistyslautakunnassa saattaa olla mainittuja lautakuntia vastaavat jaostot. Kansansivistyslautakunta voi palkata kansansivistystyön ohjaajan, jonka tehtävänä on mm. opintotoiminnan ohjaaminen ja joka toimii yhteistyössä kunnan alueella olevien vapaaehtoisten kansansivistys-, raittius-, nuoriso- ja urheilujärjestöjen kanssa. Tämän nuorisonohjaajan pätevyys- ja palkkausehdot on valtion toimenpitein ja valtion tuen turvin lainsäädännöllä vakiinnutettava.

Ne syrjäseutujen nuorison sivistysharrastuksia haittaavat esteet, jotka johtuvat pitkistä matkoista, on oikein valituin toimintamuodoin saatava poistetuksi.

ITSEOPISKELU

Tuhansille nuorille varsinkin maaseudulla muodostuu itseopiskelu kansakoulun jälkeen keskeisimmäksi tietojen lisäämismahdollisuudeksi. Tämän Tuoksi nuoriso on saatava entistä selvemmin tajuamaan jatkuvan itseopiskeluin tarpeellisuus ja merkitys.

Kaikilla sivistysjärjestöillä on erilaisia itseopiskelumuotoja. Yleisin niistä on opintokerhotoiminta. Opintokerhojen työtä ja opintojen ohjaajien koulutusta on mahdollisuuksien mukaan tuettava, jotta myös vähävaraiset opiskelijat voivat osallistua siihen. Tärkeintä itseopiskelussa kuitenkin on omatoimisuus. Opiskelijat on saatava innostumaan työhön sillä tavalla, että he itsenäisesti pystyvät vaalimaan harrastuksiansa. Itseopiskelua ei missään tapauksessa saa ohjata massakasvatuksen tielle, vaan opiskelun tarkoituksena tulee olla yksilöiden kehittäminen.

Opintokerhojen kokoontumispaikaksi pitää - kerholaisten kotona tapahtuvan kokoontumisen lisäksi - varata kunnan puolesta esim. jokaiseen kansakouluun ainakin yksi kerhohuone, jonka sijainti ja siinä tapahtuva toiminta tulee järjestää siten, ettei siitä aiheudu haittaa koulun ja sen opettajien normaalille elämälle.

Kunnollisen ja maaseutunuorison hyväksi uhrautuvan opettaja- ja nuorisonohjaajavoiman kouluttamiseksi on pyrittävä etsimään henkilöt ko. maaseudun omasta nuorisosta.

KIRJEOPETUS

Itseopiskelun tueksi on järjestettävä valtion kirjeopisto, joka toimii sekä koulujen että yleisradion avustamana. Erityisesti maatalouden ja sen sivuelinkeinojen alalta on saatava huolellisesti valmistettuja kirjeellisiä oppikursseja. Kirjeopetuksen tulee hyväksyttävän tutkinnon suorittaneille olla maksuton. Kirjeopiskelua käyttäen asianmukaisesti suoritettujen oppimäärien tulee mahdollisimman suuressa määrin olla muissa oppilaitoksissa suoritettuihin oppimääriin rinnastettavia.

KIRJASTOT JA LUKUSALIT

Itseopiskelumahdollisuuksien parantamiseksi on maaseudun kirjasto-oloja kehitettävä siten, että jokaiseen kuntaan saadaan, paitsi kirjavalikoimaltaan ajanmukainen ja runsasniteinen keskuskirjasto, myös entistä monipuolisempia haarakirjastoja syrjäkyliin. Kansakoulujen yhteydessä oleva kerhohuone voidaan järjestää samalla kyläkirjastoksi ja sanomalehtien lukusaliksi. Valtion tukea kunnankirjastoille on lisättävä.

KOTISEUTUTYÖ

Kotiseututyö edistää ihmisen kiintymystä kotiseutuunsa. Oman kotiseudun vaiheiden tunteminen on välttämätöntä sen vuoksi, että on tiedettävä mahdollisimman paljon vanhasta, jotta voidaan kestävällä tavalla rakentaa uutta. Nimenomaan nuoriso on opetettava koulusta, alkaen kunnioittamaan kaikkea perinteellistä ja sivistyksellisesti arvokasta.

Kotiseututyössä on erityisesti korostettava kunkin seutukunnan elinkeinoelämän historian tuntemusta. Työn muistomerkkien pystyttäminen on kaunis tapa kunnioittaa menneiden ja nykyisten sukupuolvien saavutuksia.

Huomattava puoli kotiseututyössä on myös vanhojen rakennustyylien ja tapojen vaaliminen sekä luonnonkauniiden paikkojen rauhoittaminen ja yleensäkin maaseudun kaunistaminen. Tässä työssä on tärkeä tehtävänsä kotiseutuyhdistyksillä, joiden tulee lisäksi tallettaa vanhat historialliset muistot ja vanha arvokas esineellinen perinne.

Maaseudulla pidettävät juhlat ja iltamat on saatava arvokkaiksi ja niissä on annettava sijaa myös kotiseutuhenkiselle ohjelmalle.

KARJALAINEN SIIRTOVÄKI

Karjalaisen siirtoväen juurtumista ja sopeutumista uuteen ympäristöön on edistettävä. Karjalaisen kansankulttuurin olennaiset piirteet ja karjalaisen heimon henkinen omalaatuisuus on kuitenkin pyrittävä säilyttämään ja vaalittava siitä hengenperintöä, minkä Karjalan heimo on tuonut mukanaan jättäessään vapaaehtoisesti entiset kotiseutunsa. Näin menetellen saadaan koko kansamme keskuuteen levinnyt karjalaisuus hedelmöittämään kansallista kulttuuriamme.

RAITTIUSTYÖ

Työtä kansan raitistamiseksi on tehostettava käytännössä vaikuttavalla tavalla. Raittiustyön päämääränä on pyrkimys täydelliseen pidättymiseen alkoholin käytöstä. Kaiken kasvatustyön täytyy tapahtua terveessä ja raittiissa hengessä. Raittiuskasvatus on kansakoulussa saatava voimakkaaksi ja asialliseksi jo ensimmäiseltä luokalta alkaen. Raittiustyössä on toisaalta kiinnitettävä huomiota raittiusvakaumusta kasvattavaan toimintaan, ja toisaalta on koetettava pelastaa niitä, jotka ovat jo joutuneet alkoholin kurimukseen. Johtavassa asemassa olevissa henkilöissä on herätettävä vastuuntuntoa raittiiden ja muutoinkin terveiden elämäntapojen säilyttämiseksi. Vieraiden elämäntapojen tuominen maaseudulle edistää yleistä tapainturmelusta.

Valtion tukiessa eri järjestöissä tapahtuvaa raittiustyötä on pidettävä huoli siitä, että varat käytetään vain tarkoituksiin, jotka edistävät raittiutta ja siveellistä elämänkatsomusta. Raittiuden hyväksi myönnettyjen varojen käyttö poliittisiin tarkoituksiin on ehdottomasti estettävä. Alkoholiliikkeen hintapolitiikka ja sen voittovarojen käyttö samoin kuin alkoholistien huoltokin on saatava sellaiseksi, että ne tukevat tehokkaalla tavailla raittiuden hyväksi tehtävää työtä.

LIIKUNTAKASVATUSTYÖ

Liikuntakasvatustyöllä kaikissa sen eri muodoissa on suuri merkitys kansan henkisen ja fyysillisen kunnon kohottajana, mutta myös kansan ja eri kansakuntienkin keskeisen yhtenäisyyden lujittajana. Kansanurheilun vaaliminen on liikuntakasvatustyössä pääasiana. Huippu-urheilun suosiminen ei saa tapahtua kansanurheilun kustannuksella eikä urheiluun saa sekoittaa politiikkaa. Urheilun on tapahduttava siinä hengessä, joka. on ilmaistu sanoilla "terve sielu terveessä ruumiissa". Valtion ja kuntien on parhaansa mukaan helpotettava liikuntakasvatustoiminnan mahdollisuuksia eritoten maaseudulla. Veikkaustoiminnan voittovaroja on. jaettava liikuntakasvatustyön hyväksi oikeudenmukaisesti maaseudulle ja kaupunkeihin.

Retkeily- ja matkailutoiminnalla voidaan avartaa maaseutunuorison näkemystä. Nuorten kilpailutoiminta on ohjattava työtaitoa ja -tehoa edistäviin ja säilyttäviin kilpailumuotoihin.

VALISTUSTALOT

Maaseudun kansansivistystyön ja taide-elämän tyyssijoiksi kaivataan lisää ajanmukaisia valistustaloja, ja jo olemassa olevia taloja on korjattava. Valtion on annettava näihin tarkoituksiin avustuksia ja halpakorkoisia lainoja. Myös kuntien on kiinnitettävä entistä suurempaa huomiota maaseudun valistustalojen rakentamiseen ja perusparannuksiin sekä samalla valvottava niiden käyttöä.

SANOMALEHDET JA RADIO

Sanomalehdistöllä ja radioilla on tärkeä sivistyksellinen ja yhteiskunnallinen tehtävä. Sanomalehdentoimittajien koulutusta tehostamalla ja varaamalla valtion avun turvin niin maaseutu- kuin kaupunkilehtienkin toimittajille tilaisuus ammattitaitonsa kehittämiseen on lehdistömme tasoa pyrittävä parantamaan ja saamaan sen henki nykyistä asiallisemmaksi. Radion on suoritettava kulttuuritehtävänsä tasapuolisesti, eikä se saa muodostua minkään poliittisen ajatussuunnan välikappaleeksi.

Taide

Kansan omassa keskuudessa syntyneen, talonpoikaisen maaseutukulttuurin taidepyrkimyksiin pohjautuvan sivistyksen ilmauksena ovat kansanrunous ja -musiikki sekä talonpoikainen rakennuskulttuuri ja kansanomaiset käsityöt. Tähän vanhaan pohjaan sekoittuneilla ja sulautuneilla nykyaikaisen elämäntyylin tuomilla uusilla taiteen muodoilla on mahdollisuus oikein kehitettyinä vaikuttaa edullisesti myös maaseudun sivistyselämään.

KIRJALLISUUS

Kirjallisuuden merkitys yksilön kehityksessä ja Vapaa-aikojen harrastuksena on erittäin suuri. Varsinkin maaseudulla, jonka väestö ei voi päästä osalliseksi kaikista niistä sivistysriennoista, joita kaupungit ja asutuskeskukset tarjoavat, on hyvän kirjallisuuden levittäminen ja harrastaminen mitä tärkeintä.

Kirjallisuuden tasoon on kiinnitettävä jatkuvasti huomiota. Sekä kotimaiseen että käännöskirjallisuuteen on kohdistettava entistä ankarampi valvonta, jotta ala-arvoisten tuotteiden julkaiseminen saadaan tehokkaasti esitetyksi. Arvokkaan kirjallisuuden julkaisemismahdollisuuksia on parannettava.

Suomalaista klassillista kirjallisuutta tulee aina olla saatavissa, Suomalaisten mestarien teoksista on otettava huokeahintaisia kansanpainoksia levitettäväksi kaikkiin maaseudun koteihin. Tämän ohella on saatava syntymään nykyistä laajempaa ja tasoltaan korkeampaa uskonnollista ja eritoten maaseutuhenkistä kirjallisuutta. Santeri Alkion työlle on pyrittävä saamaan jatkajia. Monet suuret maaseudun elämänongelmat ja ne murroskaudet, joita maaseutu on viime vuosikymmenien aikana kokenut ja parhaillaan kokee, odottavat kuvaajaansa. Sen vuoksi on erityisesti nuoria, maaseutuhenkisiä ja kehityskykyisiä kirjailijoita tuettava. Kustannusyhtiöiden, maaseuduilla toimivien osuustoiminnallisten yhteisöjen ja maaseudun sivistysjärjestöjen vastuu kannustajana ja taloudellisena tukijana on tässä suhteessa suuri.

KUVA- JA RAKENNUSTAIDE

Suomen kansan syvien rivien harvinaisen kehittynyt taideaisti ilmenee ehkä selvimmin kansanomaisessa rakennustaiteessa, ennen muuta kansanmiesten rakentamissa kirkkorakennuksissa. Maaseudun rakennustoiminnassa on pyrittävä säilyttämään menneiltä polvilta periytyneet kauneusarvot sekä yksityisissä että julkisissa rakennuksissa. Vanha rakennustyyli on sopeutettava nykyajan vaatimuksia vastaavaan rakennustapaan. Rakennusten olisi täytettävä suuretkin taiteelliset vaatimukset samalla kun niiden on sulauduttava luontevasti ympäristöönsä.

Rakennuskulttuurissa ja siihen läheisesti liittyvässä kotien kaunistamisessa, kuten puutarha- ja pihakulttuurissa, on käytettävä näihin kysymyksiin erikoistuneiden ammattihenkilöiden apua.

Maaseudun julkisia ja yksityisiä rakennuksia on entistä enemmän kaunistettava hyvätasoisilla taideteoksilla. Maaseudun julkisille paikoille on saatava historiallisten tapahtumien muistoksi ja esi-isien työn kunnioittamiseksi arvokkaita muistomerkkejä. Täten lisätään maaseudun elämän viihtyisyyttä ja kunnioitetaan perinteitä, joiden varaan rakentuu arvokkain, mikä suomalaiselle maaseutuyhdyskunnalle on kautta aikojen ollut ominaista. Samalla tarjoutuu mahdollisuus tukea maaseudulta lähtöisin olevia, suurissa vaikeuksissa työskenteleviä kuvataiteilijoita.

Entistä suurempaa huomiota on kiinnitettävä kansan syvien rivien taideaistin kehittämiseen, jotta koteihin hankittaisiin hyviä taideteoksia.

MUSIIKKI

Musiikin suuri kehittävä ja yhdistävä voima on yleisesti tunnettu ja tunnustettu. Kansanmusiikkia on vaalittava ja kansanomaista musiikin harrastusta ja taitoa lisättävä. Vaikka radion välityksellä saadaan maaseudullakin kuulla korkeatasoista musiikkia, on myös omakohtaista musiikin harrastusta ylläpidettävä. Kuoro- ja orkesteritoimintaa on edistettävä samalla kun suuret maakunnalliset ja valtakunnalliset musiikkijuhlat on elvytettävä entiseen laajuuteensa ja voimaansa.

NÄYTTÄMÖTOIMINTA

Maaseudun seuranäyttämötoiminta on meillä laajempaa ja voimakkaampaa kuin missään muualla maailmassa. Yhteiskunta ei toistaiseksi ole riittävästi tukenut täitä arvokasta taideharrastusta. Valtion ja kuntien on nykyistä oikeudenmukaisemmassa suhteessa tuettava maaseudun seuranäyttämötoimintaa. Maaseudun seuranäyttämöiden ohjaajien kouluttamista varten on luotavia mahdollisuudet. Kustannusyhtiöiden ja sivistysjärjestöjen on yhdessä edistettävä maaseutuaiheisten seuranäytelmien aikaansaamista.

On perustettava valtion kiertueteatteri esittämään maaseudulla hyviä näytelmiä. Tämän teatterin henkilökunnan ja taiteellisen esityksen tulee olla riittävän korkealla, tasolla.

ELOKUVA

Koska elokuvalla on mahdollisuudet olla tärkeä ja arvokas sivistyselämän muoto, on maaseudullekin saatavia hyviä elokuvia. Kotimaista elokuvaa on kehitettävä ja kotimaassa on valmistettava sellaisia elokuvia, jotka väärentämättä ja oikeassa hengessä esittävät maaseudun elämän-ongelmia. Elokuvien on korostettava työn, terveen elämän ja kansallisten arvojen merkitystä. Elokuva on kehitettävä myös palvelemaan maaseudun sivistyselämän ja opetustoiminnan tarpeita.

Koulu- ja opetuskysymykset

Koulu on osa yhteiskuntaa, ja siksi sen tulee mukautua kunkin ajan yhteiskunnallisiin tarpeisiin ja samalla jatkuvasti kasvaa tehtävässään sivistyksen jakajana kansalle. Kouluoloissa ja kasvatuskysymyksissä on toteutettava kansanvaltaisuuden ja humaanisuuden periaatteita. Tarkoituksenmukaisen kansakoululaitoksen lisäksi on luotava erityisesti maaseudulle soveltuvia ammatti- ja oppikoulumuotoja, joiden opetussuunnitelmat vastaavat maaseutuelämän käytännöllisiä vaatimuksia. Kouluopetuksessa on pantava entistä enemmän painoa luonteen kasvatukselle ja yhteiskunnallisille aineille. Uskonnonopetukselle on säilytettävä ainakin sen nykyinen sija.

Hajanaisten opetusolojemme korjaamiseksi on eri koulujen opetussuunnitelmat sovitettava toisiinsa rakentuvaksi kokonaisuudeksi kansakouluista korkeakouluihin asti. Koulutoimen tulee olla siten järjestetty, että lahjakkaat opiskelijat voivat päästä korkeakouluihin myös ammattikoulutietä.

Maaseuduilta lähteneiden opiskelijoiden asemaa on parannettava. Heidän asuntokysymyksensä ja terveydelliset olonsa on saatava koulupaikkakunnilla sellaisiksi, että opintojen menestyksellinen harjoittaminen on mahdollista ja että opiskelijoilla on tilaisuus erilaisiin hyviin harrastuksiin, joita on kaikin keinoin edistettävä.

Opettajien paikkaus on vakiinnutettava riittävän hyväksi kansakouluista yliopistoihin asti. Syrjäseutujen kansa- ja oppikoulujen opettajien palkkausolot on järjestettävä sellaisiksi, etteivät parhaat opettajavoimat hakeudu yksinomaan asutus-keskuksiin.

KANSAKOULU

Kansakoulun on peruskouluna oltava niin opillisen kuin ammatillisenkin sivistyksen pohjana. Kansakouluopetuksessa on otettava huomioon käytännöllisen elämän, maaseudulla erityisesti maaseutuelämän vaatimukset. Opetuksen elävöittäminen on suoritettava sen elämänpiirin puitteissa, missä suurin osa lapsista työnsä suorittaa. Kansakoulussa ja varsinkin sen ylimmillä luokilla tulee kotitaloudellisilla ja maaseudulla myös maa- ja metsätaloudellisilla aineilla olla riittävä sija. Kun kansakoulu kuitenkin jää valtaosalle kansasta ainoaksi kouluiksi, sen on annettava myös sellainen yleissivistys, joka nykyaikana on jokaiselle välttämätön.

KANSALAISOPISTOT

Kansalaisopistoja - työväenopistolain mukaisesti toimivia - on perustettava maaseudulle tyydyttämään siellä ilmenevää opiskeluharrastusta. Näissä opistoissa on kiinnitettävä muun opiskelun ja kehittävän harrastelun rinnalla erityisesti huomiota maaseudun yhteiskunnallisiin kysymyksiin ja siten yhteiskunnallisen ajattelun kehittämiseen.

KANSANOPISTOT JA KANSANKORKEAKOULUT

Kansanopistojen ja kansankorkeakoulujen perustamista on edistettävä ja niiden toimintaa voimakkaasti tuettava, koska nämäkin koulumuodot erityisen hyvin soveltuvat maaseudun nuorisolle. Näiden laitosten opetusohjelmassa on pääpainon oltava luonnetta ja omatoimisuutta sekä tervettä maaseutuhenkistä näkemystä kehittävässä tehostetussa kansalaiskasvatuksessa.

AMMATINVALINNAN OHJAUS

Työmarkkinoita on tutkittava ja ohjattava maaseudun sekä sen nuorison edun ja kehityksen mukaisesti. Ammatinvalinnan ohjauksessa on saatava aikaan oikeudenmukainen ja tasapuolinen suhde maatalouden ja muiden ammattien välille. Erityisesti on ammatinvalinnan ohjauksessa kiinnitettävä huomiota maanviljelijän ja muiden maaseudun ammattien vaatimien erikoisominaisuuksien toteamiseen sekä siihen, että maaseutunuorisomme voi löytää elämäntehtävänsä mahdollisimman suuressa määrin kotiseudullaan.

AMMATTIOPETUS

Kaikille niille, jotka työskentelevät ammattitaitoa vaativassa työssä, on annettava asianomaisen ammatin vaatimukset täyttävä koulutus. Näin on laita kaikilla aloilla, imuitta erityisesti maataloudessa ja siihen liittyvissä elinkeinonhaaroissa., sillä nimenomaan niissä tarvitaan pätevää ammattitaitoa tehtävien monipuolisuuden ja laajuuden takia. Maataloudellisilla ammattikouluilla on tärkeä tehtävä myös maatalousväestön juurruttamisessa kotiseutuunsa. Kaikessa ammattiopetuksessa on vaadittava riittävä käytännöllinen harjoitus teoreettisen opetuksen ohella.

OPPIKOULUT

Koska oppikoulunkäynti on maaseudulla huomattavasti yleistynyt, on maaseudun oppikoulu sovellettava palvelemaan maaseudun tarpeita. On saatava aikaan järjestelmä, jolla voidaan tasata maaseudun nuorison oppi-, ammatti- ja korkeakouluttamisesta aiheutuvat suuret kustannukset. Varattomuus ja kodin etäisyys asutuskeskuksesta ei saa olla esteenä oppi-koulunkäynnille. Valtion tukea maaseudun yksityisille oppikouluille on lisättävä, jotta saavutetaan tasapaino näiden koulujen ja valtion kustantamien kaupunkien oppikoulujen kesken. Myös maaseudun oppikouluja Olisi otettava valtion haltuun. Kunnallisten oppikoulujen kehittämisestä on pidettävä huolta.

Opetus oppikoulussa on saatava yhtenäiseksi ja nykyistä enemmän käytännön elämää vastaavaksi. Sen opetusohjelmassa on kiinnitettävä huomiota varsinkin itsenäisen ajattelutavan synnyttämiseen, luonteen kehittämiseen ja esiintymiskyvyn parantamiseen. Yhteiskunnallisia oppiaineita on lisättävä. Opiskelijoille on annettava selvä kuva eri elämän- ja tuotannonaloista, niiden välttämättömyydestä yhteiskunnalle sekä niiden kehittämismahdollisuuksista.

YLIOPISTOT

Yliopistojen ja muiden korkeakoulujen merkitys koko maalle on ensiarvoisen tärkeä, ja sen vuoksi niitä on jatkuvasti kehitettävä. Korkeakouluissa on varattava opiskelumahdollisuus lahjakkaille nuorille. Yliopistoja ja korkeakouluja on sijoitettava muuallekin kuin maan pääkaupunkiin, sillä keskitys tällä alalla vaikeuttaa varsinkin maaseudulta kotoisin olevien opiskelumahdollisuuksia.

Myös yliopisto-opiskelussa on käytännöllistä harjoitusta soveltuvin kohdin lisättävä.

Yliopistoissa ja korkeakouluissa on kehitettävä tunnollista, kansaa lähellä olevaa ja sen tarpeet tuntevaa virkakuntaa sekä muita henkisen työn tekijöitä. Kansallistunto, kansanvaltaisuus sekä palvelualttius on saatava opiskeluajan perintönä vakiintumaan korkeakouluista kansansa pariin lähteneisiin nuoriin naisiin ja miehiin.

KORKEIN HENGENVILJELY

Korkeimman hengenviljelyn edistäminen on maassamme kulttuurin elinehto. Saavuttaakseen parhaat tulokset on tieteellisen työn pidettävä silmällä kokonaisuuden etua. Tämän hyväksi työskentelevien tiedemiesten välille on aikaansaatava kitkaton yhteistyö. Tieteellisen työn suorittamismahdollisuuksia on edistettävä riittävällä taloudellisella tuella.

Tutkimustoimintaa on lisättävä kaikilla elämän aloilla. Varsinkin luonnon ja maaseutuolojen sekä maatalousammatin eri haarojen tutkimusta on tehostettava. Myös suomen kielen ja muiden kansallisten tieteiden, kuten Suomen historian ja kansankulttuurin tutkimusta on erityisesti tuettava, koska juuri ne antavat suomalaiselle kulttuurille sen oman erikoisleiman ja koska näillä tieteillä ei missään muualla maailmassa voi olla niin tärkeää asemaa kuin meillä.

Korkeimman hengenviljelyn tulee perustua vakaalle kristilliselle pohjalle. Sen tulee, paitsi tuottaa suuria saavutuksia elämän ja hengen eri aloilla, myös kasvattaa harjoittajistaan kansakunnan palvelukseen yksilöitä, joilla on korkea siveellinen elämänkatsomus.