Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.uta.fi/pohtiva/ohjelmalistat/MAAL/278

Maalaisliitto

Maalaisliiton tavoitteet 1960 luvulla


  • Puolue: Maalaisliitto
  • Otsikko: Maalaisliiton tavoitteet 1960 luvulla
  • Vuosi: 1962
  • Ohjelmatyyppi: yleisohjelma

MAALAISLIITON TAVOITTEET 1960 LUVULLA

VALTAKUNNALLINEN SUUNNITTELU

Maalaisliiton johtavissa periaatteissa ilmaistujen yhteiskuntapoliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi kansamme on tällä vuosikymmenellä jatkettava tuotannon ja sivistyselämän kohottamiseen tähtäävää työtä. Tuotannon kasvun useimmat puolueet hyväksyvät tavoiteltavaksi päämääräksi, mutta siihen pyritään ja siihen voidaan päästä monenlaisin keinoin, joiden yhteiskunnallinen vaikutus on peräti erilainen. Maalaisliitto ei hyväksy kansan yhteisten taloudellisten voimavarojen käyttöä suunnittelemattomasti ja koko kansantalouden kannalta epätarkoituksenmukaisella tavalla, jolla ajanoloon on yhteiskunnan tervettä kehitystä vaarantavia seuraamuksia. Tällaisia epäsuotuisia seurauksia ovat tuotannon kasaantuminen harvoihin keskuksiin, suurten väestöjoukkojen proletarisoituminen ja elintason kasvava ero varakkaiden ja köyhien seutujen asukkaiden välillä. Maalaisliiton mielestä on pyrittävä siihen, että maan kaikkien osien voimavarat saadaan tuotannollisen toiminnan piiriin sijoittamalla elinkeinotoimintaa sinne, missä on tilaa ja luontaisia edellytyksiä laajentumiselle.

Uusien epäkohtien syntymisen estämiseksi ja entisten korjaamiseksi maalaisliitto edellyttää, että tuotanto- ja sivistyselämää kehitettäessä aina on pidettävä mielessä ja ohjenuorana seuraavat näkökohdat:

  1. maan kaikkien osien voimavarat on saatava tehokkaaseen käyttöön ja vältettävä asutus- ja tuotantotyhjiöiden syntymistä,
  2. maan kehittyneiden ja jälkeenjääneiden alueiden välistä elintason ja sivistysmahdollisuuksien eroa on tasoitettava, ja
  3. elintärkeän perustuotannon aloilla, kuten esim. elintarviketuotannossa, on pyrittävä varmistettuun omavaraisuuteen ja säilytettävä jo saavutettu omavaraisuus.

Tässä tarkoituksessa on välttämätöntä etukäteen ja jatkuvasti suorittaa riittävää tutkimus- ja suunnittelutyötä. Maamme luontaisiin edellytyksiin perustuvien voimavarojen käyttöä selvittelevää tieteellistä ja tieteellisteknillistä tutkimustoimintaa on tehostettava, samoin sanottua tutkimus- ja selvittelytyötä edistämään asetettujen valtakunnansuunnittelulaitosten ja muiden elinten yhteistoimintaa, joka pyrkii järjestämään koko valtakunnan alueen käytön tuotanto- ja muita tarkoituksia varten parhaalla mahdollisella tavalla. Erityistä huomiota on kiinnitettävä valtakunnan eri osien tuotantoedellytysten selvittelyyn. Kaiken suunnittelun perimmäisenä tarkoituksena on palvella ihmistä, myös syrjäseuduilla asuvia ihmisiä.

ALUE- JA YHDYSKUNTASUUNNITTELU

Alue- ja yhdyskuntasuunnittelun tarkoituksena on taata mahdollisimman suuressa määrin kaikille yhteiskunnan jäsenille niin maaseudulla kuin kaupungeissakin kaikki nykyaikaisen yhteiskunnan edut, jotka tiede ja tekniikka on luonut ihmistä palvelemaan. Se pyrkii poistamaan, mieluimmin ennaltaehkäisevästi, ne haitat, joita ihmiselle on todettu tai todetaan aiheutuvan yhdyskunnan suunnittelemattomasta, mielivaltaisesta tai sattumanvaraisesta kehityksestä, jonka tunnusmerkkeinä suomalaisessa yhteiskunnassa ovat slummiutuneet kasarmikaupungit ja autioituvat harmaat maalaiskylät. Alue- ja yhdyskuntasuunnittelulla on estettävä tällainen kehitys, jonka johdosta ihmiset elintason noususta huolimatta joutuvat asumaan entistä enemmän vapaalle ja itsenäiselle ihmisyksilölle sopimattomissa olosuhteissa ahtautuneina sijaintipaikaltaan vääriin ja liian pieniin asuntoihin.

Tarkoituksenmukaisen yhdyskuntasuunnittelun avulla voidaan Suomessa välttää ne virheet, joita muissa länsimaisissa yhteiskunnissa kallein kustannuksin nyt korjataan, kun ihmiset eivät siellä enää tyydy asumaan ylisuurissa ja täyteen sullotuissa kaupungeissa, vaan pakenevat maaseutumaiseen elämänympäristöön rikastuttuaan niin paljon, että voivat sen tehdä. Yhdyskuntasuunnittelun toteuttamisella voidaan Suomessa isänmaamme laajuutta hyväksi käyttäen päästä ihmisen tarpeita nykyistä paremmin tyydyttävään yhteiskuntaan.

Maalaisliiton eräs tärkeä tehtävä alkaneella kymmenluvulla on ohjata suomalaisen yhteiskunnan rakentaminen yhteiskunta- ja yhdyskuntasuunnittelun suosittelemalle uralle.

1. Maan käyttö eri tarkoituksiin

Oikea maan käyttö luo perustan yhteiskunnan rakentamiselle. Viljellyt ja viljelyskelpoiset maat on varattava maatalouden ja tarpeen mukaan metsätalouden tarpeisiin. Vain poikkeustapauksissa niitä voidaan luovuttaa muihin tarkoituksiin. Tällöin maan hinta on määrättävä sen alkuperäisen käyttötarkoituksen perusteella. Asunto- ja teollisuusalueet on pyrittävä sijoittamaan ensi sijassa viljelykseen kelpaamattomalle maalle ja on ryhdyttävä toimenpiteisiin, joilla estetään tonttikeinottelu.

2. Maakunta ja talousalue

Seutusuunnittelun puitteissa maakuntia ja talousalueita on kehitettävä elinkeinoelämältään ja kulttuuriltaan mahdollisimman monipuolisiksi ja omintakeisiksi. Maakunnalliset keskukset eivät saa muodostua niin suuriksi, että ne vaikuttavat haitallisesti maakunnan kehitykseen ja tekevät maakunnan syrjäalueista takamaita. Asutuskeskusten ja ympäröivän maaseudun on liityttävä elimellisesti toisiinsa, juopa niiden välillä on turmiollinen. Elinkeinoelämältään puhtaita maatalous- tai teollisuusalueita ei ole suosittava, koska ne muodostuvat kehityksen jarruksi.

3. Maaseutuyhdyskunnat

Maaseutuyhdyskuntien kehittämisessä on seurattava soveltaen hyvän kaupunkisuunnittelun periaatteita. Maaseudulle on tuotava kaupunkimaisen yhdyskunnan myönteiset puolet. Maaseutualueiden käytön suunnittelussa on otettava huomioon seuraavat näkökohdat:

1. Maalaiskylien rakenteessa on säilytettävä suomalaisen kyläyhteisön piirteet täydennettynä kylien keskuksilla, joissa sijaitsevat koulu, posti, kaupat, nuoriso- ja valistustalo ja urheilukenttä. Kylien asukkaiden vesihuolto, hyvät puhelinolot, säännöllinen postinkuljetus, radio ja televisio, sähköistäminen ulkovalaistuksineen, tiet talviaurauksineen ja muut nykyaikaisen elämän edut ovat tavoitteena myös maalaiskylissä.

2. On suoritettava yleisten teiden yhtenäissuunnittelu. Yleisten teiden paikallisessa suunnittelussa on otettava huomioon paikallisliikenteen ja maatilatalouden vaatimukset.

3. Yleiset tiet on etenkin taaja-asutusalueiden lähellä rakennettava teknillisesti sellaisiksi, että maa- ja metsätalousalueelta päästään turvallisesti sitä palvelevaan taajamaan ja taajama-alueen talouskeskuksista tuotantolohkoille. Tämä edellyttää, että nykyistä enemmän rakennetaan yleisten teiden poikki eritasoisia kulkuteitä ja mm. nk. karjatunneleita.

4. Jakolain mukaiset tilusjärjestelyt kuten uusjaot ja maankäyttölain mukainen asutustoiminta ja edellä mainitut tiejärjestelyt on kytkettävä kaikki yhteen, sillä muussa tapauksessa järjestelystä saatava hyöty jää puolinaiseksi.. Kiinteistörungot ja maatilojen muoto on suunniteltava siten, että asutus voisi keskittyä yhtenäisen kyläyhteisön puitteisiin.

5. Maalaiskunnan taaja-asutusalueelle laadittava kaava ja sen vaikutuspiiriin kuuluvalle maa- ja metsätalousalueelle laadittava maankäytön järjestelysuunnitelma on tehtävä yhtenä kokonaisuutena, jotta saataisiin tarkoituksenmukainen yhteys talouspiirin ja sen liikepaikan välille. Tämä tehtävä on kuitenkin suoritettava siten, että tehdään selvä ero rakennusmaa-alueiden ja maa- ja metsätalousalueiden välillä ja että vältetään maatalousmaan käyttämistä rakennusmaaksi.

4. Kaupunkiyhdyskunnat

Kaupunkisuunnittelun tärkein tehtävä on luoda kaupungista ihmisille sopiva elämänympäristö, poistaa juopa kaupungin ja maaseudun väliltä, tuoda kaupunkiin maaseutumaisen yhdyskunnan hyvät puolet ja tehdä siitä ympäröivää maaseutua palveleva keskus.

Uusien kaupunkimaisten yhdyskuntien suunnittelussa ja vanhojen korjaamisessa ja laajentamisessa on sovellettava ns. lähiöperi-aatetta. Kaupungin sitomiseksi maaseutuun on puutarha- ja suoranaiset maanviljelysalueet suunniteltava ulottumaan kaistaleina aina kaupungin kaavoitetulle alueelle asti.

Tämän periaatteen mukaisella kaupunkisuunnittelulla päästään kokonaisten ja huolellisesti suunniteltujen yhdyskuntien luomiseen. Kaupunkien tähänastinen rakentaminen on ollut lähinnä talojen tai korkeintaan rakennusryhmien pystyttämistä. Kaupunkien sosiaalisia toimintoja ei ole otettu riittävästi huomioon. Nykyisestä väärästä suuntauksesta luopuminen on Suomessakin välttämätöntä. Siinä mielessä rakennusoikeutta on supistettava ja lainsäädäntöämme niin muutettava, että kyetään estämään asukasluvultaan ja -tiheydeltään liian suurten kaupunkien kasvu. Valtiovallan on tuettava niitä toimenpiteitä, joilla nyt jo liian ahtaita kaupunkejamme pyritään hajauttamaan tytärkaupungeiksi.

Valokuva esittää saksalaisen professori E. Kuhnin suunnittelemaa 10.000 asukkaan "huomispäivän kaupunkia", joka on tarkoitus rakentaa Aachenin tytärkaupungiksi. Sen muodostaa neljä 2 500 asukkaan asumalähiötä, joista kukin jakautuu neljään asumasoluun. Jokaisella lähiöllä on oma ostoskeskuksensa. Kaupungin yhteinen keskusta sijaitsee asumalähiöiden yhtymäkohdassa järven poukamassa (keskellä ylhäällä). Teollisuusalueet ovat lähiöiden välissä. Maanviljelysalueet ulottuvat kaistaleina keskustaan asti.

[valokuva poistettu]

KUNNALLISPOLITIIKKA

1. Kustannusten jako valtion ja kuntien kesken

Väestön tulotason suurista alueellisista eroista johtuen nykyinen prosenttimääräisiin valtion avustuksiin perustuva valtion ja kuntien välinen kustannusten jakojärjestelmä on erittäin epäoikeudenmukainen köyhien seutujen väestöä kohtaan. Verotuspohjaltaan heikoilla alueilla kansalaiset joutuvat maksamaan samasta yhteiskunnallisesta palvelusta suhteellisesti paljon suuremman hinnan kuin varakkailla seuduilla. Nykyinen järjestelmä painaa raskaana ikeenä köyhien seutujen asukkaita ja jarruttaa taloudellista kehitystä.

Köyhien kuntien asioita ajaessaan maalaisliitto on vuosien kuluessa monta kertaa esittänyt kuntien verotulojen tasaamista, mutta esitykset ovat kilpistyneet muiden puolueiden vastustukseen. Näitä ponnisteluja maalaisliitto tulee edelleen jatkamaan. Saman yhteiskunnallisen epäkohdan korjaamiseen maalaisliitto pyrkii myös sillä, että perusteellisesti muutetaan valtion ja kuntien välistä kustannusten jakojärjestelmää. Sen yleiseksi periaatteeksi olisi otettava se, että kunnallisveron tuotolla kustannettaviksi jäävät luonteeltaan paikalliset ja kuntien vapaaehtoisesti itselleen ottamat tehtävät, kun taas valtion kustannettavia ovat koko kansakunnan edistykselle ja hyvinvoinnille välttämättömät yleiset yhteiskunnalliset tehtävät.

Tähän tavoitteeseen voidaan pyrkiä kahta tietä. Ensinnäkin on käytettävissä se menetelmä, että valtion kunnille määräämien yleisten yhteiskunnallisten tehtävien kustannukset yhä suuremmassa määrässä siirretään valtiolle, vaikka niiden hoitaminen edelleen jäisi kunnille. On näet tarkoituksenmukaista käyttää hyväksi väestön paikallista asiantuntemusta ja olemassaolevaa kunnallista hallintokoneistoa kymmeninetuhansine luottamushenkilöineen.

Toisena menetelmänä on se, että valtion avustukset järjestetään siten, että kuntien jäsenten veronmaksukyky otetaan riittävästi huomioon. Valtionavun perusteiksi on otettava veroäyrien määrä asukasta kohti. Mitä pienempi näin mitattu veronmaksukyky (verotuspohja) on, sitä suurempi osuus kunnan menoista on katettava valtion avustuksella.

Erityisen vaikeissa oloissa oleville ja poikkeuksellisesti vaikeuksiin joutuneille kunnille on taattava riittävä mahdollisuus ylimääräisiin harkinnanvaraisiin valtionavustuksiin. Ainoastaan siten on mahdollista estää maalaiskuntien veroäyrin hinnan muodostuminen kohtuuttomaksi.

2. Maakuntaitsehallinto

Alueellisen itsehallinnon laajentamiseksi ja tehostamiseksi on tällä vuosikymmenellä toteutettava kauan suunniteltu maakuntaitsehallinto. Maakunnille on annettava lakimääräisiksi itsehallinto-tehtäviksi mm. koululaitosta, seutusuunnittelua, sairaalalaitosta ja sosiaalivakuutusta koskevia asioita. Lisäksi maakunnat saavat ottaa vapaaehtoisesti hoitaakseen maakunnan yhteisiä asioita, jolloin myös kustannukset jäävät maakunnan itsensä kannettavaksi. Toteutettaessa maakuntaitsehallintoa ei ole sallittava kustannusten siirtämistä valtiolta maakuntien kannettavaksi ja on valvottava, että myös pienillä kunnilla on riittävä sanavalta hallinnossa.

3. Suurkaupunkien hallinto

Suurkaupunkien kunnallista itsehallintojärjestelmää olisi muutettava sillä tavoin, että esikaupungit saavat kaupunkikunnan sisällä joitakin asiaryhmiä koskevan rajoitetun itsehallinnon.
Suurkaupunkien esikaupunkialueiden asukkaat eivät pääse osallisiksi läheskään kaikista niistä kunnallisista palveluksista, jotka tulevat varsinaisella kaupunkialueella asuvien hyväksi. Tästä syystä olisi kohtuullista porrastaa suurkaupunkien veroäyrin hinta sillä tavoin, että esikaupungeissa veroäyrin hinta on alhaisempi kuin varsinaisella kaupunkialueella.

4. Kunnallinen jaoitus

Kunnallista jaoitusta koskevaa lainsäädäntöä on kehitettävä siten, että tehdään mahdolliseksi elinvoimaisten kuntien muodostuminen ja säilyttäminen sekä estetään maalaiskuntien pirstoutuminen.

TALOUSPOLITIIKKA

MAA- JA METSÄTALOUSPOLITIIKAN TAVOITTEET 1960-LUVULLA

Viljelmien luku, suuruus ja omistussuhteet

Vuonna 1959 suoritetun maatalouslaskennan mukaan viljelmien yhteispinta-ala oli 15 959 739 ha, josta alasta peltoa oli 2 633 373 ha, kasvullista metsämaata 9 346 858 ha, huonokasvuista metsämaata 1 409 926 ha ja joutomaata 2 168 212 ha. Samana vuonna viljelmiä oli 387 963, joista valtio omisti 5 033, kunnat 2 883, seurakunnat 527, erilaiset yhteisöt 2 446 ja yksityiset sekä perikunnat 377 074. Alle 10 peltohehtaarin viljelmiä oli 306 205 ja yli 100 ha:n viljelmiä 237, joista yksityisten henkilöiden omistamia 113. Vuokraviljelmiä kaikista viljelmistä oli vain 7 895. Yksityisten henkilöiden omistamista 348 420 viljelmästä päätoimisille maanviljelijöille kuului 244 227. Pääosa ei-maanviljelijöiden omistamista viljelmistä oli pieniä, alle 5 peltohehtaarin viljelmiä.

I. Maapolitiikka

Suomen maatalous perustuu yksityiseen omistusoikeuteen ja yrittäjän vapauteen. Tiloistamme on pääosa alaltaan pieniä ja peltoalan lisäksi kuuluu tiloihin yleensä metsämaita n. 2-10 kertaa niin paljon kuin viljeltyä maata. Maalaisliitto lähtee siitä, että tämä järjestelmä on edelleen säilytettävä. Maalaisliitto ei hyväksy sosialistista maatalousjärjestelmää, ns. kollektiivista maataloutta, eikä myöskään sellaisia toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on pakottaa pienten tilojen omistajia siirtymään tiloiltaan pois, jotta jälelle jääneet tilat sitten yhdistettäisiin suuremmiksi yksiköiksi. Maalaisliiton maapolitiikan tärkein tavoite on turvata yksityiseen omistukseen ja itsenäiseen pienviljelyyn perustuva järjestelmämme. Sen vuoksi puolue toimii tehokkaan asutustoiminnan edistämiseksi, joka meidän oloissamme pyrkii ennen muuta parantamaan liian pienten tilojen elinkelpoisuutta. Maamme pohjois- ja itäosiin on vielä mahdollisuus ja syytäkin perustaa uusia elinkelpoisia tiloja nimenomaan myös näille alueille syntyvien teollisuusyhdyskuntien elintarvikehuollon turvaamiseksi. Sen vuoksi ja myös tilojen elinkelpoisuuden parantamiseksi uudisraivauspalkkiotoimintaa on jatkettava Pohjois- ja Itä-Suomessa ja erityisistä syistä muuallakin maassamme. Maatalouden rationalisointia silmällä pitäen kivenraivauspalkkiotoimintaa on koko maassa jatkettava. Samoin on harkittava pääasiassa metsänviljelyyn perustuvien ns. metsätilojen perustamista runsasmetsäisille alueille. Poronhoitoalueilla asuville poromiehille on perustettava poromiestiloja. Maan muissa osissa on keskityttävä lisämaiden antamiseen liian pienille tiloille ja myös Pohjois- ja Itä-Suomessa tämä on asutustoiminnan päätavoite.

Maaomaisuus on pidettävä jatkuvasti maasta ja maatilataloudesta elävän väestön omistuksessa. Asutukseen on käytettävä ensi sijassa valtion maita. Asutuskelpoisten valtion metsien hallinta on siirrettävä metsähallitukselta asutushallitukselle. Yhtiöiden maiden käyttöä asutukseen on tehostettava ja viljely- sekä metsämaiden siirtyminen yhtiöille ja muille yhtymille ja tilakeinottelijoille on lailla estettävä. Samoin on rajoitettava ns. harrastajaviljelijöiden, kuten liikemiesten ja muiden sijoitustarkoituksessa maata hankkivien väestöpiirien, maiden ostoja ja heidän käsiinsä joutunut maaomaisuus on pyrittävä palauttamaan maasta elävälle väestölle.

Siellä, missä maata on saatavissa asutukseen vapaaehtoisilla kaupoilla, valtion on lisättävä maanostotoimintaansa ja annettava viipymättä näin hankitut maat pienten tilojen lisäalueiksi. Asutustoiminnan organisaatio on kehitettävä tehokkaaksi ja joustavaksi niin, että asutustoimintaan liittyvät toimenpiteet voidaan viipymättä suorittaa. Asutettavan väestön oma edustus on otettava organisaatiossa huomioon.

Asutustoimintaa toteutettaessa on pidettävä huolta siitä, että uusia tiloja muodostettaessa noudatetaan ns. ryhmäasutuksen periaatetta. Asukkaita ei pidä ottaa tiloille ennen kuin tarpeelliset kuivatus- ja maanparannustyöt on suoritettu sekä välttämättömät tieyhteydet on rakennettu. Niillä vanhoilla asutusalueilla, missä nämä työt ovat jääneet keskeneräisiksi ja asukkaat tämän vuoksi joutuneet vaikeuksiin, mainitut työt on valtiovallan toimesta viipymättä suoritettava loppuun. - Muutenkin on vaikeuksiin joutuneita asutustilallisia tuettava niin tehokkaasti, että heidän toimeentulolleen luodaan varmat edellytykset.

Elinkelpoisten tilojen jatkuva pirstoutuminen on pyrittävä estämään. Sen vuoksi on lisättävä varoja ns. sisarosuuslainoja varten. Toisaalta on kiireellisesti ryhdyttävä toimenpiteisiin sellaisen lainsäädännön aikaansaamiseksi, jolla tilojen säilyttämistä elinkelpoisina voitaisiin edistää.

Asutustilallisille ja heihin verrattaville on varattava riittävästi halpakorkoisia lainoja, joiden avulla he voivat nopeasti saattaa tilansa tehokkaaseen tuottokuntoon. Vaikeuksiin joutuneille asutustilallisille ja heihin verrattaville on annettava erityisiä helpotuksia heidän toimeentuloedellytystensä turvaamiseksi.

Maatalouden harjoittajille on annettava halpakorkoista perus-luottoa nimenomaan maatalouden vaatimia erilaisia perusparannuksia ja uudistuksia varten.

Asutustilallisten ja muunkin pienviljelijäväestön mahdollisuudet suorittaa jatkuvasti pääosa metsiemme hakkuu-, ajo- ja uittotöistä on turvattava ja taattava niistä oikeudenmukainen palkka. Maatalouden ja metsätalouden välinen yhteistyö antaa tässä suhteessa meidän oloissamme parhaat tulokset. Tämä on otettava keskeisenä tavoitteena huomioon myös metsätyöväestön ongelmia, ennen muuta sen palkka-, koulutus- ja sosiaalisia kysymyksiä ratkaistaessa.

II. Tuotantopolitiikka

1. Tuotannon yleiset tavoitteet

Suomen maatalous on 1950-luvun lopulla saavuttanut sille sodan jälkeen asetetuista tavoitteista tärkeimmän, oman kansan elintarvikehuollon turvaamisen. Maataloustuotantomme määrä on jo useana vuonna pystynyt karjataloustuotteiden kohdalla tyydyttämään oman kansamme tarpeet. Myös leipäviljaa, ruista ja vehnää samoin kuin rehuviljaa tuotetaan niin paljon, että oman maan sato on jo hyvin lähellä oman kansamme tarvitsemaa määrää. Kotimaisen maataloustuotantomme keskeinen tehtävä on edelleen oman kansan tarpeiden tyydyttäminen. Maataloustuotannolla ei vientiä varten meidän maassamme ainakaan nykyisten markkinanäkymien valossa näytä olevan huomattavia edellytyksiä. Tämä on otettava keskeisenä lähtökohtana huomioon valtakunnan maatalouspolitiikassa 1960-luvulla.

2. Tuotannon kehittäminen ja monipuolistaminen

Eräillä maataloustuotannon aloilla voidaan tuotannon määrää nykyisestään lisätä. Kansamme kulutustottumukset muuttuvat ja tämä on otettava maataloustuotannossamme huomioon. Leipäviljan kulutus vähenee elintason noustessa, kun taas vähärasvaisen lihan ja muiden valkuaispitoisten ravintoaineiden kulutus lisääntyy. Samoin lisääntyy vihannesten ja hedelmien osuus ruokavaliossa elintason noustessa. Korkean elintason maissa käytetään yleensä kasvavassa määrin pitkälle jalostettuja maataloustuotteita. Maataloustuotanto ja sen jalostustoiminta on pidettävä maatalousväestön käsissä, koska näin tarjoutuu tälle väestölle toimeentulomahdollisuuksia. Maatalousväestön työllisyyden kannalta on välttämätöntä, että kotimaisen maitorasvan menekki turvataan. Sen vuoksi on määrätietoisesti pyrittävä supistamaan ulkoa tuotavien kasvis- ja eläinrasvojen maahantuontia, valmistusta ja kulutusta. Tarvittaessa on valtiovallan toimenpiteillä alennettava kotimaisten rasva-tuotteiden hintoja, ellei muuten voida turvata voin, juuston ja muiden maitotaloustuotteiden kilpailukykyä halpojen, lähinnä siirtomaista tuotavien kasvisrasvojen kanssa.

3. Maatalouden kannattavuuden parantaminen ja maatalousväestön tulotason turvaaminen

Suomessa tarvitaan myös tulevaisuudessa elinvoimaista ja suorituskykyistä maataloutta. Yhteiskuntamme tosin teollistuu jatkuvasti, mutta siitä huolimatta varsin suuri osa väestöämme pysyy jatkuvasti maatalouden palveluksessa. Maatalousväestön lukumäärä pysyy meillä suhteellisesti korkeampana kuin monissa muissa maissa nimenomaan sen vuoksi, että meillä maatalousväestö suorittaa pääosan metsän hakkuu-, ajo- ja hoitotöistä. Alkaneella kymmenluvulla on maatalouden taloudellisiin ja kannattavuusongelmiin kiinnitettävä entistä enemmän huomiota. Maataloutta rationalisoimalla on parannettava sen kannattavuusedellytyksiä. Mutta samalla on muistettava, ettei maatalous meidän ilmastossamme voi tulla toimeen ilman yhteiskunnan antamaa riittävää tukea. Sen vuoksi on riittävillä suojatulleilla ja muilla toimenpiteillä turvattava kotimaiselle maataloudelle tuotantosuoja.

Maatalousväestön on päästävä osalliseksi yleisestä elintason noususta samassa suhteessa kuin muutkin väestöpiirit. Maatalousväestön tulo on lakisääteisesti turvattava siten, että maatalousväestön tulo toisaalta on oikeassa suhteessa muiden väestöpiirien tulon kehitykseen ja toisaalta edistetään oikeudenmukaista tulon jakautumista maan eri osissa ja eri kokoisilla tiloilla asuvan maatalousväestön kesken. Maan pohjois- ja itäosien ja niihin verrattavien alueiden erikoisolosuhteet on maatalouden tukea järjestettäessä otettava huomioon.

Maatalouspoliittisia toimenpiteitä suunniteltaessa ja toteutettaessa on vältettävä mutkikkaita ja talonpojan vapautta kahlitsevia säännöstelymääräyksiä. Asetetut tavoitteet on pyrittävä toteuttamaan yleisluontoisilla hintamääräyksillä ja muilla mahdollisimman yksinkertaisilla tukitoimenpiteillä. Tilayhtymät on tällöin rinnastettava tukea saaviin pientiloihin.

4. Kuivatustoiminta

Maa- ja metsätalouden tuotannon kohottamisen välttämättömänä edellytyksenä on laajoilla alueilla peruskuivatuksen suorittaminen. Sodan jälkeen on tosin peruskuivatettu yhteensä noin miljoona hehtaaria peltoa, metsiä ja soita, mutta kuivatusten hyväksikäyttö on jäänyt puolitiehen, koska viljelijöillä ei ole ollut riittävästi taloudellisia mahdollisuuksia pienojitusten suorittamiseen. Kiittävää peruskuivatusta vailla on yhä vielä noin 200 000 ha peltoa. Peruskuivatuksen tarpeessa olevia metsiä ja soita on 3-4 miljoonaa hehtaaria.

Kuivatustoiminnan tehostamiseksi olisi viipymättä ryhdyttävä seuraaviin toimenpiteisiin:

1) Kaikki suuret kuivatushankkeet on toteutettava suunnitelmallisesti valtion toimesta ja valtion on kustannettava kokonaan jokien perkaukset ja suurten runkoviemäreiden rakentaminen.

2) Jo suoritettujen ja vastaisuudessa suoritettavien peruskuivatusten täysimittaisen hyväksikäytön edistämiseksi valtion on tuntuvasti avustettava myös runkoviemäreihin johtavien pienvaltaojien rakentamista kuivatusalueella.

3) Laajoilla metsä- ja suoalueilla valtion olisi kustannettava pienvaltaojien rakentaminen, koska maanomistajille tulee tavallisesti hyötyä lisääntyneestä metsän kasvusta vasta kymmenien vuosien kuluttua. Milloin työn suorittaminen yksityisten omistamilla mailla edellyttää samanaikaisesti valtion omistamien alueiden kuivatusta, valtion on siitä huolehdittava, samoin kuin valtion omistamien soiden kuivattamisesta.

4) Pohjanmaan ja muiden maakuntien suurten suoalueiden taloudellisten käyttömahdollisuuksien selvittämiseksi olisi kiireellisesti suoritettava kokonaistutkimus siitä, voitaisiinko nämä suot myös koneellisia työmenetelmiä hyväksikäyttäen kuivatusten avulla muuttaa pelto- tai metsänviljelyyn kelpaaviksi ja missä määrin laajat kuivatukset olisivat tarkoituksenmukaisia koko seudun ilmasto- ja vesistöolojen kannalta.

5) Työttömyystöinä suoritetuista kuivatustöistä ja muulloinkin, milloin kustannukset ovat nousseet keskimääräistä korkeammiksi, maanomistajilta ei saa periä suurempia maksuja kuin miksi normaalissa järjestyksessä tehtyjen töiden kustannukset muodostuvat.

Peruskuivatuksen suorittaminen on monin paikoin salaojituksen perusedellytys. Salaojitus on maatalouden rationalisoinnin eräs tärkeä tekijä. Tämän vuosikymmenen alussa vasta noin 260 000 ha peltoa oli salaojitettu. Vuosittaista noin 20 000 hehtaarin salaojitusalaa on tällä vuosikymmenellä huomattavasti lisättävä. Sen vuoksi on valtion myöntämiä salaojituspalkkioita ja -lainoja lisättävä.

5. Maatalouden neuvonta-, opetus- ja tutkimustyö

Maatalouden neuvontaa ja opetusta on voimakkaasti tehostettava. Neuvonnan aiheuttamat kustannukset on valtion varoista korvattava ja neuvonnassa pyrittävä keskitettyyn neuvontaan ja tilakohtaiseen opastukseen. Maatalouden koulutusta on kehitettävä ja saatettava se ajanmukaiseksi ja mielenkiintoiseksi. Samoin on puutarhatalouden ja muiden maatalouden sivuelinkeinojen koulutusta tehostettava. Erityistä huomiota on kiinnitettävä kurssitoimintaan, käyttäen tällöin hyväksi maataloudellisten koulutilojen tarjoamia mahdollisuuksia, ja perustettava tarpeellinen määrä asianmukaisia kurssikeskuksia tätä toimintaa varten. Tavoitteeksi on asetettava se, että jokainen maatalouden harjoittaja sekä maataloustyöläinen voisi saada ennen ammattiinsa ryhtymistään tämän hetken vaatimusten edellyttämän koulutuksen. Maatalouden koulutuksesta aiheutuvat kustannukset on siirrettävä yhteiskunnan maksettaviksi.

Maatilatalouden tieteellistä tutkimustyötä on kehitettävä ja tarkoitusta varten varattava riittävästi valtion varoja. Tutkimus- ja koetoiminnan on palveltava käytännön tarpeita ja siinä on otettava huomioon valtakuntamme eri osien erilaiset tuotantoedellytykset. Kun maatalous liittyy meidän oloissamme kiinteästi metsätalouteen, on maatalous- ja metsäopetus pidettävä kiinteässä kosketuksessa toisiinsa sekä alemman että korkeamman opetuksen kohdalla.

6. Metsänviljelyn kehittäminen

Metsätalous näyttelee alkaneella kymmenluvulla maamme talouselämässä entistä suurempaa osaa. Metsien hoitoon ja niiden puuvarojen järkiperäiseen käyttöön on sen vuoksi kiinnitettävä erityistä huomiota. Metsien viljelyä, johon kuuluu heikkotuottoisten metsien uudistaminen, tuottamattomien maa-alueiden saattaminen erilaisten viljelytoimenpiteiden avulla metsän kasvuun, metsien kylvöt, istutukset, jopa metsämaiden lannoittaminen, on voimakkaasti edistettävä. Kiireellisimpänä tehtävänä on vajaatuottoisten kuivien maiden metsittäminen sekä noin 4.5 miljoonaa hehtaaria käsittävän metsäojituskelpoisen alueen kuivatus koneellisten menetelmien avulla. Näihin tarkoituksiin on saatava entistä enemmän valtion varoja. Kun metsien uudistaminen vaatii paljon pääomia ja tehdyt investoinnit antavat tuoton vasta kymmenien vuosien kuluttua ja lisäksi saatava tuotto jakautuu koko kansantaloutemme hyväksi eikä se tule vain metsänomistajille, on erittäin tärkeätä, että valtion menoarviossa lisätään metsänviljelyyn tarvittavia määrärahoja.

7. Metsätalouden neuvonta- ja opetustoiminta

Yksityiset maatilatalouden harjoittajat omistavat pääosan Suomen metsäalasta. Sen vuoksi on metsätaloudellisessa koulutustoiminnassa kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, että yksityiset metsänomistajat pystyvät hoitamaan metsäpääomia järkiperäisesti. Neuvonnassa on pyrittävä tilakohtaiseen neuvontaan ja opastukseen. Metsäammattimiesten koulutusta on tehostettava. Myös metsätyömiesten koulutus on saatettava nykyajan koneellistuneen työtekniikan ja kehittyneiden kuljetusmenetelmien edellyttämälle tasolle. Valtion ylläpitämien koulujen ohella on perustettava riittävä määrä kurssikeskuksia, joissa voidaan antaa metsäkoulutusta sekä metsänomistajille että metsätyömiehille. Metsätalouden neuvonta- ja opetustoiminnan kustannuksista valtion on vastattava.

8. Puutarhatalous

Valtiovallan on taattava myös puutarhatalouden kannattavan harjoittamisen edellytykset ja tämä on otettava huomioon nimenomaan kauppa- ja tullipolitiikassa.

9. Porotalous

Porotalous on Pohjois-Suomen vanhin luonnonvarainen elinkeino. Sitä harjoittaa vieläkin noin 2 200 saamelaista ja noin 22 000 suomalaista. Sen nykyinen pääoma-arvo on noin 1.5 miljardia markkaa ja vuosituotto noin 600 miljoonaa markkaa. Siihen käytetään vuosittain noin 400 000 työpäivää, jotka suoritetaan etupäässä loka-tammikuussa, jolloin varsinaisessa maataloudessa on työtä vähiten tarjolla.

Porotalous kaipaa voimakasta tutkimustoimintaa. Tutkimustoiminta porotalouden alalla on aivan alkuasteella verrattuna niin itäiseen kuin läntisiinkin naapurimaihin. Eräässä niistä on tutkimustoiminnan ja poronjalostuksen avulla kyetty talouden tuotto nostamaan kaksinkertaiseksi. Siihen meilläkin on mahdollisuudet.

Kehittämällä raivauspalkkio- ja vastikemaanraivauslainsäädäntöä voidaan porotalouden ja viljelystalouden ristiriidat poistaa kokonaan.

Poronhoidon historiallista oikeutta on kunnioitettava. Sen tutkimus- ja neuvontatoimintaan on varattava tarpeeksi suuret määrärahat. Sitä on tuettava muutenkin elinkeinona, jonka tuote on elintasoltaan nousevan yhteiskuntamme lisääntyvän kulutuksen alainen. Lihan kulutus maassamme vuosittain jatkuvasti lisääntyy henkeä kohden. Poronlihan markkinoimismahdollisuudet ovat turvatut tämän kehityksen ansiosta.

METSÄSTYS JA KALASTUS

1. Metsästys ja riistanhoito

Metsästyskortin lunastaneita henkilöitä on nykyään noin 130 000, mistä määrästä maanviljelijöitä ja heidän poikiaan kaksi kolmatta-osaa. Varsinkin asutuskeskusten ympäristössä paine metsästysmailla on suuresti lisääntynyt ja riistakanta on joutumassa liian suuren verotuksen kohteeksi. Tarvitaankin tehokasta riistanhoitotyötä, jotta metsästystä voidaan jatkuvasti harjoittaa.

Pääriistalajimme ovat sellaisia, joiden kohdalla suuret vaihtelut ovat yleisiä. Niiden poistamiseksi ja riistanhoidon perustan selvittämiseksi tarvitaan tehokasta tutkimustyötä. Kun uudella metsästyslailla perustetaan valtion riistantutkimuslaitos, on sen saatava riittävää taloudellista tukea toimintaansa varten.

Sillä alueella, jossa paikallisilla asukkailla on valtion mailla vapaa metsästysoikeus ja jossa yksityisten taholta ei mitään riistanhoitoa voida harjoittaa, on valtiovallan toimesta metsästystä valvottava ja samalla ryhdyttävä tehokkaaseen riistanhoitoon.

Milloin riista aiheuttaa selvästi todettavia vahinkoja, on ne korvattava. Tällaiset vahingot ovat suureksi osaksi hirvien aiheuttamia, koska yleensä pienempien riistaeläinten tekemät vahingot voidaan estää. Hirvikanta on pyrittävä pitämään kohtuullisena.

2. Kalastus

Kalataloudella on tällä vuosikymmenellä suuret kehitysmahdollisuudet Suomessa. Nykyään vuosittaisen kalansaaliimme arvo on noin 5 miljardia markkaa. Kalanjalosteita tuodaan ulkomailta noin 1.5 miljardin markan arvosta, mutta viedään vain noin 10 miljoonan markan arvosta.

Kalataloutemme on pysyttävä ajan tasalla sekä kalastustekniikan ja kalastusbiologian että kalakaupan alalla. Tässä tarkoituksessa valtiovallan tulisi tukea kalastuksen kehittämistä vuosittain noin yhden miljardin markan summalla. Valtiovallan on myös huolehdittava siitä, että teknillisen kehityksen lisääntyessä kalavesiä ei tuhota silloin, kun tuho voidaan välttää. Voimalaitoksia rakennettaessa on otettava huomioon myös kalataloudelliset näkökohdat.

Merikalastuksen kehittämiseksi olisi hankittava teräsrunkoinen troolilaivasto, koulutettava sen henkilökuntaa nykyaikaisen kalastustekniikan ja merenkulun hallintaan sekä rakennettava kylmä-varastoverkko, jotta tuoreen kalan jakelu kautta maan kävisi päinsä. Troolareitten hankintaa valtion on tuettava myöntämällä niiden hankintaa varten lainoja suoraan kalastajille kotimaiselta teollisuudelta suoritettavia tilauksia varten.

Kalavesiemme taloudellisen hyväksikäytön tehostamiseksi

1) kalastuskuntien järjestäytymistä ja kalastushoitoyhtymien perustamista on tuettava;

2) kalataloutta edistävien järjestöjen ja vapaan tutkimus- ja suunnittelutoiminnan valtionapua on tuntuvasti korotettava sekä tehtävä mahdolliseksi riittävien neuvontavoimien palkkaaminen jokaisen maanviljelysseuran alueelle; ja

3) kalavesien käyttö urheilu- ja virkistyskalastustarkoituksiin on järjestettävä kalavesien omistajien järjestöjen ja urheilukalastajien järjestöjen yhteistoiminnan avulla, jotta jokainen kalastukseen innostunut saisi kalastusmahdollisuuden kohtuulliseen hintaan.

Asiantuntijoiden käsityksen mukaan Suomi voisi saada vuosittain satojatuhansia ulkomaalaisia urheilukalastajia, jos urheilu-kalastusmahdollisuuksia järjestettäisiin. Tässä mielessä olisi luotava kansainvälisesti tunnettuja urheilu- ja turistikalastuskeskuksia. Kalastushoitoyhtymät, kalastuskunnat ja yksityiset kalavesien omistajat voisivat myös järjestää vesialueilleen urheilukalastusmahdollisuuksia. Monet sisävesien rantojen asukkaat saisivat siitä uuden sivuelinkeinon, joka edullisissa tapauksissa saattaisi muodostua monta kertaa pelkästään itse suoritettua kalastusta tuottoisammaksi.

Maamme noin 66 000 pikkujärven ja lammen (alle 100 ha) kalataloutta olisi kehitettävä. Arvottomia kalalajeja on mahdollisuuksien mukaan vähennettävä ja tuhottava sekä istutettava tilalle jalompia kalalajeja.

Kalastukseen ja kalan markkinointiin liittyvien käytännöllistieteellisten kysymysten selvittelyä varten on perustettava maatalous-koeasemia vastaavia kalastuskoeasemia eri tahoille maata. Aluksi niitä tulisi olla ainakin kolme: yksi meren rannikolla, yksi Järvisuomessa ja yksi Lapissa. Myös yksityisten yleishyödyllisten kalataloudellisten tutkimusasemien perustamista ja toimintaa on tuettava.

Kalatalouden kehittämistyötä suunnittelemaan on perustettava pysyvä kalataloudellinen toimikunta, joka samalla olisi kalataloutta edistävien virallisten ja epävirallisten piirien yhteistoimintaelin. Kalataloudellisten ongelmien tieteellistä tutkimustoimintaa on tehostettava sekä valtion omassa piirissä että muiden yleishyödyllisten laitosten osalta.

Kalatalouteen läheisesti liittyvän vesiensuojelun valvontaa ja tutkimusta varten on myönnettävä riittävät määrärahat. On valvottava, että vesilain määräyksiä ryhdytään tehokkaasti toteuttamaan.
Erityisesti on huolehdittava siitä, että ennen vuoden 1961 vesilain voimaantuloa rakennetut vesien pilaantumista aiheuttavat teollisuuslaitokset todella rakentavat lain määräämässä viiden vuoden määräajassa tarpeelliset puhdistuslaitteet. Vesien saastuminen on pysäytettävä ja jo saastuneiden vesien puhdistuminen tehtävä mahdolliseksi.

TEOLLISUUSPOLITIIKAN TAVOITTEET 1960-LUVULLA

Toimeentulon tarjoamiseksi lisääntyvälle väestöllemme maalaisliitto pitää välttämättömänä maan teollistamisen jatkamista ja tehostamista. Suuret luonnonrikkautemme ja väestön kasvava ammattitaito yhdessä kotimaisen ja ulkomailta lainaksi hankittavan pääoman kanssa tarjoavat siihen hyvät edellytykset. Mutta maalaisliitto ei pidä oikeana kehityssuuntana sitä, että teollisuus keskittyy yhä suppeammalle alueelle maan etelä- ja lounaisosiin. Raaka-aineiden ja muiden luonnonvarojen suhteen rikkaita maan itä- ja pohjoisosia ei saa jättää autioitumaan. Sen tähden valtiovallan on kaikin käytettävissään olevin keinoin harjoitettava sellaista teollistamispolitiikkaa, joka johtaa uusien tehtaiden ja teollisuuskeskusten syntymiseen Itä- ja Pohjois-Suomeen sekä Pohjanmaalle ja muille vähän teollistuneille seuduille.

Valtio ei voi meidän oloissamme läheskään aina suoranaisesti vaikuttaa siihen, minkä alan teollisuuslaitoksia rakennetaan, minne ne sijoitetaan ja minkälaiset niiden omistussuhteet ovat, koska teollisuuden tuotantotoiminnasta 80-90 % kuuluu yksityiseen sektoriin. Mutta teollistamisen yleiset edellytykset, joihin kuuluu mm. ammattikasvatus, liikenneolojen järjestely, verotus sekä energian ja pääoman saanti, ovat joko kokonaan tai osaksi valtiovallan määräämisvallassa. Näitä välillisiä menetelmiä käyttämällä valtio voi merkittävällä tavalla vaikuttaa myös yksityisyritteliäisyyden hakeutumiseen haluamilleen alueille. Sen lisäksi valtio voi suoranaisestikin vaikuttaa teollistamiseen rakentamalla ja sijoittamalla omassa määräämisvallassaan olevaa avainteollisuutta esitettyjä tavoitteita edistävällä tavalla.

Jotta laajeneva teollisuutemme ei muodostuisi yhteiskunnallisten epäkohtien ja tyytymättömyyden pesäkkeeksi, niinkuin menneisyydessä on tapahtunut, on teollisuudessa pyrittävä ns. teollisen demokratian laajentamiseen. Se tarkoittaa työntekijöiden vaikutusvallan lisäämistä tehtaiden johdossa. Tässä tarkoituksessa maalaisliitto pitää tarpeellisena ryhtyä viipymättä tutkimaan, miten suurteollisuuden työntekijät saataisiin tehtaiden osakkaiksi ja siten mukaan yritysten omistukseen. Samoin on tutkittava, miten työntekijöille voidaan varata tehtaiden hallintoelimissä ja johdossa niin suuri vaikutusvalta, että he tuntevat työskentelevänsä omissa yrityksissään.

Valtion on ryhdyttävä tehokkaasti tukemaan keksintöjen aikaansaamista ja myönnettävä riittävän suuri määräraha jaettavaksi palkinnoiksi käyttökelpoisista keksinnöistä. Samoin sen olisi tuettava uusien tuotteiden perusmallin valmistusta ja kokeilua.

1. Kaivannaisteollisuus

Kaivannaisteollisuuden kasvu riippuu pääasiassa taloudellisesti käyttökelpoisten kaivannaisvarojen löytymisestä. Tästä syystä uusien kaivannaisvarojen etsimistoimintaa on tehostettava ja siinä tarkoituksessa:

1) varattava riittävät määrärahat Geologisen tutkimuslaitoksen tutkimustyöohjelmia varten, ja

2) laajennettava ns. kansannäytetoimintaa järjestämällä malmin-etsintäkilpailuja Geologisen tutkimuslaitoksen laatimien yleisohjeiden mukaisesti ja lisäämällä löytöpalkkioita.

Löydetyt taloudellisesti käyttökelpoiset kaivannaisvarat on mahdollisimman nopeasti otettava käyttöön joko yksityisten alan yrittäjien tai valtion toimesta.

Uusille kaivannaisalan yrityksille valtion tulee myöntää verohelpotuksia määrävuosiksi.

Turpeen erilaisten taloudellisten käyttömahdollisuuksien selvittämiseksi alan tutkimustoiminnan määrärahoja on lisättävä.

2. Varsinainen tehdasteollisuus

a) Metalliteollisuus

Nykyään metalliteollisuus on voimakkaasti keskittynyt Lounais-Suomeen, sen työntekijämäärästä lähes 3/4 on Uudenmaan, Turun ja Porin sekä Hämeen lääneissä. Sen sijaan Mikkelin, Kuopion, Pohjois-Karjalan, Oulun ja Lapin lääneissä sen työntekijämäärästä on vajaa 10 prosenttia ja tuotannon bruttoarvosta vielä vähemmän. Maalaisliiton mielestä metalliteollisuutta on perustettava nykyistä enemmän Itä- ja Pohjois-Suomen lääneihin sellaisissa tapauksissa, joissa siihen on luontaisia edellytyksiä.

Metalliteollisuuden perusteollisuuksia, lähinnä rauta- ja terästeollisuutta, on laajennettava kotimaisen raaka-ainepohjan sallimissa puitteissa ainakin omavaraisuusasteeseen saakka. Koska rautamalmivaroistamme melkoinen osa sijaitsee Pohjois-Suomessa, on rauta- ja terästeollisuutta sijoitettava myös sinne. Sen takia maalaisliitto pitää tärkeänä Raahen Rojuniemeen tulevan rauta- ja terästehtaan rakentamista niin suureksi, että se pystyy käyttämään Pohjois-Suomesta saatavan raaka-aineen.

Alihankintatoiminta on monissa teollistuneissa maissa levinnyt laajalle ja osoittautunut edulliseksi, mutta meillä se on päässyt vasta vaatimattomaan alkuun. Koska se tarjoaisi mahdollisuuksia teollisuuden syntymiseen paikkakunnille, joilla sitä ei vielä lainkaan ole, ja erikoistumisen kautta tapahtuvalle rationalisoinnille sekä tehostaisi koko teollisuuden, erityisesti suur- ja pienteollisuuden yhteistoimintaa, on sen kehittämiseen kiinnitettävä entistä suurempaa huomiota. Ensimmäisenä toimenpiteenä on nopeasti laadittava selvitys alihankintatoiminnan nykyisestä laajuudesta, sen mahdollisuuksista ja tarpeellisista toimenpiteistä.

Valtion, kuntien ym. julkisten yhdyskuntien hankinnat on pyrittävä sijoittamaan teollisesti alikehittyneillä alueilla toimiville valmistajille, koska siten voitaisiin tuntuvasti tukea metalliteollisuuden alueellisen pohjan laajentamista tähän asti laiminlyödyille seuduille.

b) Puu- ja paperiteollisuus

Puu- ja paperiteollisuuden tuotannon kehitys on suuressa määrin riippuvainen vientikysynnästä. Vientikysynnän voidaan perustellusti olettaa jatkuvasti kasvavan ainakin paperiteollisuuden tuotteiden osalta, joten siinä suhteessa puuta raaka-aineenaan käyttävän teollisuutemme kehitysmahdollisuudet ovat varsin hyvät. Metsätaloudesta saatavan raakapuun tarjontaa on mahdollisuus huomattavasti lisätä järkiperäisen metsänviljelyn avulla.

Päähuomio joudutaan kiinnittämään paperiteollisuuteen, joka on meidän tärkein vientiteollisuutemme. Paperiteollisuuteen kuuluvat puuhiomot, puoliselluloosatehtaat, sulfiitti- ja sulfaattiselluloosa-tehtaat, kartonki- ja pahvitehtaat, kuitu- ja lastulevytehtaat sekä erilainen paperi- ja pahvivalmisteteollisuus. Jo osittain toteutetut Ja vuosikymmenen alkupuolella toteutettavat paperiteollisuuden laajennussuunnitelmat lisäävät sen nettokansantuoteosuutta vuoteen 1965 mennessä noin 50 prosentilla ja vuoteen 1970 mennessä noin 80 prosentilla. Viennin arvon lasketaan vuosikymmenessä kasvavan noin 100 prosentilla.

Paperiteollisuuden laajennussuunnitelmia laadittaessa on usein sivuutettu koko kansantalouden kannalta tärkeät näkökohdat väittämällä, että aina on kannattavampaa laajentaa rannikolla olevia tehtaita kuin rakentaa uusia sisämaahan puuraaka-aineen tuotantoalueille. Tällainen käsitys perustuu pääasiassa siihen, että nykyiset käyttövoiman siirto- ja rautateiden kuljetustariffit ovat todellisia kustannuksia huomattavasti alhaisemmat. Tästä johtuen laajat alueet ennen kaikkea Savossa, Pohjois-Karjalassa ja Lapissa ovat yhä edelleen ilman puunjalostusteollisuutta. Ne on jätetty raaka-ainetta tuottavan takamaan asemaan.

Maalaisliitto ei hyväksy tällaista kansantaloudenkin etujen vastaista puunjalostusteollisuuden keskittämistä kaukana raaka-aine-lähteiltä oleviin vanhoihin keskuksiin. Tilanteen korjaamiseksi valtiovallan on maalaisliiton käsityksen mukaan aika muuttaa käyttövoiman siirto- ja rautateiden kuljetustariffit todellisia kustannuksia vastaavalle tasolle ja siten luoda edellytykset puunjalostusteollisuuden sijoittumiselle sinne, missä sen harjoittaminen on kansantaloudellisesti kannattavinta. Mikäli olemassaoleva puunjalostusteollisuus ei ryhdy rakentamaan tehtaita puuraaka-aineen tuotantoalueille, on valtion perustettava sinne tarkoitusta varten uusia valtioenemmistöisiä osakeyhtiöitä.

Metsiimme vuosittain mätänevien suurten pienpuumäärien saamiseksi taloudelliseen käyttöön on kehitettävä pienpuuta raaka-aineenaan käyttävää puunjalostusteollisuutta. Tähän on sitäkin suurempi syy, kun metsien vuotuisen lisäkasvun määrän pelätään jo lähivuosina rajoittavan muunlaista kuin jalostusasteen korottamisen tietä tapahtuvaa puunjalostusteollisuuden laajentamista.

c) Muu tehdasteollisuus

Muun tehdasteollisuuden laajaan ryhmään luetaan elintarviketeollisuus, juomia valmistava teollisuus, tupakkateollisuus, kenkä-, vaatetus- ja ompeluteollisuus, graafinen teollisuus, nahkateollisuus, kumiteollisuus, kemian teollisuus, kiviöljy- ja asfalttiteollisuus, savi-, lasi- ja kivenjalostusteollisuus sekä muualla mainitsematon teollisuus. Tämän ryhmän teollisuus on melkein kokonaisuudessaan kotimarkkinateollisuutta, sillä sen tuotannosta vain noin 3 % menee vientiin.

Maalaisliitto haluaa erikoisesti kiinnittää huomiota eräisiin elintarviketeollisuuden piiriin kuuluviin seikkoihin.

Elintarviketeollisuuden alalla on järjestettävä tehokas valvonta, jotta tuotteiden valmistukseen ei voitaisi käyttää terveydelle vaarallisia raaka-aineita. Tämä koskee erityisesti margariiniteollisuutta, jonka tuotantoa sitäpaitsi olisi pyrittävä sopivin toimenpitein supistamaan. On väärin valmistaa suuria määriä margariinia ulkomaisista raaka-aineista, kun samaan aikaan on harjoitettava tuettua voin vientiä.

Koska kotimainen juurikassokerin tuotanto riittää peittämään vain noin viidenneksen kulutuksesta, on sokerijuurikkaan viljelyä edelleen tuettava ja laajennettava niin, että ainakin nykyisten tehtaiden koko kapasiteetti voidaan käyttää hyväksi.

Perunajauhotuotannon kausivaihteluiden tasoittamiseksi valtion viljavarastolle on jatkuvasti myönnettävä oikeus niin suuriin perunajauhon tukiostoihin, että perunajauhotehtaat voivat ottaa vastaan niille tarjotun perunan hyvinäkin perunavuosina. Tärkkelys-teollisuudelle sopivien teollisuusperunalajikkeiden viljelyä on edistettävä ja pyrittävä tälläkin alalla omavaraisuuteen. On tutkittava, voitaisiinko teknillisiin tarkoituksiin käytettävä tärkkelys valmistaa kotimaisesta raaka-aineesta. Perunan edelleen jalostamista kulutukseen on edistettävä.

Elintarviketeollisuuden mahdollisuuksia käyttää kotimaisia tuotteita säilyketeollisuudessa on edistettävä.

d) Pienteollisuus

Maalaisliitto tukee pienteollisuutta erityisesti siitä syystä, että se tarjoaa mahdollisimman monille tilaisuuden työskentelyyn omassa yrityksessä. Pienteollisuutta laajentamalla tuotantovälineiden omistus hajaantuu yhä useampiin käsiin ja yhteiskunta välttyy tuotantovälineiden yksiin käsiin kerääntymisen monilta epäsuotuisilta seurauksilta.

Pienteollisuuden piiriin kuuluvia yrityksiä on nykyään arviolta lähes 30 000 ja niissä henkilökuntaa runsaasti yli 100 000 henkeä. Näin ollen tämä yritysmuoto jo nyt antaa toimeentulon noin puolelle miljoonalle hengelle. Tällä vuosikymmenellä sillä on mahdollisuus suureen kasvuun varsinkin yhä monipuolistuvien palveluelinkeinojen ja alihankintatoiminnan piirissä. Pienteollisuuden toimintaedellytysten parantamiseksi maalaisliitto kannattaa seuraavia toimenpiteitä:

1) Liikevaihtoverolaki on uudistettava.

2) Pienyrittäjien ammattikoulutusta on tehostettava.

3) Valtion myöntäminen pienteollisuulainojen kokonaissummaa on nykyisestään huomattavasti lisättävä ja korkoa alennettatava ja lainoilla on koetettava auttaa erityisesti vajaatyöllisyysalueita.

4) Pienteollisuuslainojen saannin helpottamiseksi on järjestettävä tehokas takaussysteemi, jossa valtio on mukana.

5) Nuorten vasta-alkavien pienyrittäjien tukemiseksi on luotava erityinen takaussysteemi, jolla ratkaistaan pienten lainojen vakuuskysymys.

6) Valtiovallan on voimakkaasti tuettava vajaatyöllisyysalueiden pienteollisuuden ja muun elinkeinotoiminnan kehittämiseen tähtäävää suunnittelu- ja tutkimustoimintaa siellä, missä ei voida ryhtyä lakisääteiseen seutukaavoitukseen.

7) Kunnille on myönnettävä valtion tukea teollisuus-, asunto- ja muihin taajamatarpeisiin sopivan maan hankkimiseksi.

8) Valtiovallan on kiinnitettävä erityistä huomiota pienyrittäjien neuvonnan tehostamiseen tarvittaessa yhteistyössä alan järjestöjen kanssa. Samoin on tehokkaasti tuettava tuotteiden markkinointiin liittyvien ongelmien ratkaisua.

9) Kunnan toimivaltaa koskevia säännöksiä olisi täsmennettävä sillä tavoin, että kunta voi tehokkaasti edistää väestönsä toimeentulon kannalta tärkeän pienteollisuusyritteliäisyyden aikaansaamista ja sen menestymistä kunnan alueella ja olla mukana tällaisissa yrityksissä.

10) Mitä edellä on sanottu varsinaisesta pienteollisuudesta, koskee myös kotiteollisuuden edistämistä.

3. Energia

Energian riittävä ja häiriintymätön saanti on tuotantotoiminnan käynnissä pysymisen ja kasvun eräänä tärkeimpänä edellytyksenä. Energian saannin kaikille yhteiskuntaelämän aloille ulottuvasta merkityksestä johtuen ensisijainen velvollisuus maan energiatarpeen tyydyttämisestä kuuluu valtiolle.

Energian tuotannossa niinkuin muillakin elintärkeillä aloilla on pyrittävä omavaraisuuteen, mikä tässä merkitsee sitä, että energian tuotannon tulee mahdollisuuksien mukaan perustua kotimaisten raaka-aineiden varaan. Kehitys on kuitenkin kulkenut päinvastaiseen suuntaan. Kun v. 1951 energian kokonaiskulutuksesta kotimaisten polttoaineiden osuus oli 50 %, niin v. 1957 se oli enää vain noin 40 %. Samaan aikaan tuontipolttoaineiden osuus oli kasvanut 30 prosentista 37 prosenttiin. Kotimaisista energianlähteistä vesivoiman ohella merkittävin on polttopuu. Teollisuusjätteellä (lipeällä ja jätepuulla) on myös huomattava merkitys, mutta turpeen käyttö on vielä vähäistä.

a) Lämmitys

Yhä laajemmaksi paisunut ulkomaisen polttoaineen, hiilen ja öljyn, käyttö lämmityksessä ei ole kansantaloutemme etujen mukaista niin kauan kuin kotimaista polttoainetta, halkoa, haketta ja turvetta, on tähän tarkoitukseen riittävästi saatavissa. Sen vuoksi on tehostettava niitä toimenpiteitä, joilla edistetään kotimaisen polttoaineen taloudellista käyttöä.

b) Sähköenergia

Sähköenergian tuotanto on tällä vuosikymmenellä suunnilleen kolminkertaistettava, jos mieli tyydyttää laajenevan talouselämän tarpeet. Vuosikymmenen lopussa sähköenergian kulutus on jo niin suuri, että vesivoimasta saatava sähkö ei riittäisi, vaikka kaikki vesivoimavaramme olisi rakennettu, mitä ei kuitenkaan ehditä suorittaa vuoteen 1970 mennessä. Sähköenergian saannin turvaamiseksi valtion on laadittava pitkällä tähtäimellä sähkövoimalaitosten rakennusohjelma, johon sisältyvät sekä vesivoimalaitokset että turve-, hake- ja muut höyryvoimalaitokset.

Rakennuskelpoisten vesivoimavarojemme rakentamista on suunnitelmallisesti jatkettava. Pienempien jokien voimalaitokset on rakennettava suunnitelmallisesti ottaen huomioon samanaikaisesti maa- ja metsätalouden kuivatukset sekä kalatalouden vaatimukset ja teollisuuden makean veden saannin.

Vuosikymmenen lopulla arviolta lähes puolet sähköenergiasta on tuotettava höyryvoimalaitoksissa, jos atomivoimalaitoksia ei siihen mennessä ole riittävästi rakennettu. Tämä kohdistaa huomion höyryvoimalaitosten käyttämään polttoaineeseen. Emme voi lähteä siitä, että sähköä ruvettaisiin suuremmassa määrin tuottamaan tuontipolttoaineiden varassa. Siihen meillä ei ole syytäkään, koska omat turvevaramme on arvioitu noin 300 milj. kivihiilitonnia vastaaviksi. Turvevoimalaitoksia on ryhdyttävä heti rakentamaan niihin maakuntiin, missä on käyttökelpoisia suoalueita.

Sellaisille seuduille, joilla ohutpuuta ja jätepuuta ei voida muuten edullisesti käyttää, on rakennettava hakevoimalaitoksia. Sillä tavoin kaikki puuvaramme tulevat hyödylliseen käyttöön ja nollarajat katoavat.

Turve- ja hakevoimalaitostenkaan avulla sähköenergian jatkuvasti kasvavaa tarvetta ei voida pitemmän päälle tyydyttää. Sen vuoksi on jo nyt ryhdyttävä tutkimaan ja valmistelemaan atomi-voimalaitosten rakentamista ja niiden rakentamiseen on ryhdyttävä niin pian kuin se on taloudellisen kannattavuuden rajoissa. Atomivoimalaitosten rakentamista silmällä pitäen uraani- ja toriummalmien etsintää on tehostettava.

c) Sähkön hinta

Nykyään sähkön hinta on suurkuluttajille ja sähkönjakeluliikkeille, jotka ostavat energian suoraan kantaverkostosta, sama koko maassa sillä poikkeuksella, että Imatran Voima Oy, jonka tariffipolitiikasta sähkön hinta riippuu, myöntää Oulujokilaakson pohjoispuolella 10 prosentin ja koko Lapin läänissä 15 prosentin alennuksen. Tällainen hintajärjestelmä, joka ei ota huomioon sähkövoiman todellisia siirtokustannuksia, suosii etelään sijoittunutta teollisuutta, sillä se saa sähkövoimaa sen todellisia tuotantokustannuksia alempaan hintaan. Toisaalta energian tuotantolaitosten lähellä olevilla alueilla joudutaan maksamaan sähköstä todellisia tuotantokustannuksia korkeampaa hintaa. Koska sähkövoiman siirtokustannukset ovat eräitä tärkeimpiä huomioon otettavia kustannuseriä suunniteltaessa teollisuuden sijoitusta kansantaloudellisesti oikein, on ne rinnastettava muihin kuljetuskustannuksiin ja sen mukaan määrättävä voimatariffit. Todelliset tuotantokustannukset huomioon ottaen sähköä voitaisiin myydä Pohjois- ja Itä-Suomessa, energian tuotantoalueilla, huomattavasti halvempaan hintaan kuin maan etelä- ja länsiosissa. Se taas merkitsisi sitä, että runsaasti sähkövoimaa tarvitseva teollisuus olisi halukkaampi hakeutumaan seuduille, joilla sähkön hinta on halvempi.

Näillä perusteilla maalaisliitto kannattaa voimatariffien porrastamista vyöhykkeittäin siten, että sähkövoiman siirtokustannukset otetaan suurkuluttajille hintaa määrättäessä täysimääräisinä huomioon.

Maaseudulla yleensä ja erityisesti maatalouden ja muiden pien-kuluttajien sähkön hintaa on alennettava ja suoritettava nykyistä suurempaa tasoitusta.

d) Maaseudun sähköistäminen

1960-luvun alussa arviolta 80 % maaseudustamme oli sähköistetty. Tämän vuosikymmenen aikana sähköistämisaste on kohotettava niin lähelle 100 prosenttia kuin mahdollista. Syrjäisimpien kyläkuntien sähköistäminen on mahdollista vain erittäin tuntuvan valtionavun turvin.

Jo sähköistetyllä maaseudulla jakelun teknillistä puolta on jatkuvasti kehitettävä. Jakelujohtoja on vahvistettava ja liian suuria muuntajapiirejä jaettava useamman muuntajan osalle.

Kokemukset ovat osoittaneet, että maaseudun sähkönjakelu voidaan tarkoituksenmukaisimmin hoitaa suurehkojen sähkölaitosten puitteissa. Tällöin sähkölaitos toimittaa sähkön suoraan kuluttajalle ja pitää jakelujohdot kunnossa kuluttajan seinään saakka. Tästä syystä on aika lopettaa sähkölaitoksen ja kuluttajan välillä toimivat muuntajapiirin käsittävät muuntajaosuuskunnat, jotka omistavat pienjännitejohdot muuntajalta kuluttajalle. Maaseudullakin kuluttaja on vapautettava jakeluverkon kunnossapitoon liittyvistä ylimääräisistä velvollisuuksista, minkä vuoksi valtion tukea on lisättävä nimenomaan niillä alueilla, missä kuluttajaa rasittavat keskimääräistä suuremmat liittymis- ja kulutusmaksut. Perusmaksujen periminen pinta-alan perusteella on lopetettava ja sähkön hinta määrättävä kulutetun sähköenergian määrän perusteella.

RAKENNUSTOIMINTA

1. Asuinrakennustoiminta

Tällä vuosikymmenellä jokaisen perheen on saatava kunnollinen perheasunto kohtuulliseen hintaan tai vuokraan niin maalla kuin kaupungeissakin. Julkisia varoja on käytettävä asuntotuotannon tukemiseen samassa suhteessa maaseudulla kuin asutuskeskuksissakin. Varsinaisella maaseudulla tapahtuva asuntorakennus-toiminta on yhteiskunnan antamaan tukeen nähden saatettava samaan asemaan asutuskeskuksissa tapahtuvan rakennustoiminnan kanssa.

Ohjelmaansa toteuttaessaan maalaisliitto tulee jatkuvasti huolehtimaan siitä, että yhteiskunta käytettävissään olevin keinoin - erikoisesti lainsäädännöllisesti - edistää omakotirakennustoimintaa paitsi maaseudulla, myös kaupungeissa ja kauppaloissa, sekä omien asuntojen hankintaa. Tällöin on periaatteena se, että rakennustoiminta perustuu ensi sijassa rakentamiseen omalle tontille. Myös vuokratonttien haltijoiden omakotirakennustoimintaa tuetaan ja samoin tuetaan näiden pyrkimyksiä tonttiensa itsenäistämiseksi. Tonttien hinnat on pidettävä kohtuullisina.

Asumistason kohottamiseksi asuntojen kokoa on suurennettava ja keskimääräistä huonelukua lisättävä. Slummikortteleiden yhä jatkuva rakentaminen kaupunkeihin on estettävä asemakaavamääräyksiä tiukentamalla. Asuntotuotannon piirissä esiintyvien keinotteluilmiöiden poistamiseksi asuntotuotannon veronhuojennuslakia ja aravalain määräyksiä on tarkistettava.

Arava-asuntojen ja omakotitalojen hankkimiseen on kuitenkin mahdollisuus vain melko hyvässä taloudellisessa asemassa olevilla perheillä. Pienituloiset ja etenkään maalta asutuskeskuksiin muuttaneet kansalaiset eivät pysty niitä hankkimaan. Heidän asunto-kysymyksensä ratkaisemiseksi valtiovallan on ryhdyttävä tukemaan laajasuuntaista tilavien, mutta sisustukseltaan yksinkertaisempien ja siitä johtuen halvempien, kansanasuntojen rakentamista sekä otettava valvontaansa asuntojen välitys. Osa aravamäärärahasta, joka nyt joutuu varakkaiden piirien asunnonhankinnan tukemiseen ja asuntokeinottelijoille, on vastaisuudessa käytettävä yleishyödyllisten yhtymien tai suoraan valtion rakennuttamien halpavuokraisten kansanasuntojen rakentamiseen. Valtiovallan on nopeasti laadittava suunnitelma siitä, miten kansanasuntojen rakentamisohjelma voidaan käytännössä tehokkaimmin toteuttaa ja samalla siirtyä yhteiskunnan tukemassa asuntotuotannossa sosiaalisemmille linjoille.

2. Maa- ja vesirakennustoiminta

a) Maantiet

Moottoriajoneuvokantamme suhteellisen nopean kasvun on arvioitu edellyttävän maantieinvestointiemme lisäämistä vuoteen 1970 mennessä 40 prosentilla vuoden 1959 tasosta. Päätiet ovat tähän asti suuntautuneet pääasiallisesti Helsinkiin. Vastaisuudessa on entistä enemmän rakennettava myös maan poikittaissuuntaista liikennettä palvelevia pääteitä. Maanteiden rakentamista rinnan rautateiden kanssa on vältettävä nimenomaan harvaan asutuilla seuduilla. Rautatiet ja maantiet on saatava täydentämään näillä alueilla toisiaan eikä kilpailemaan epätarkoituksenmukaisella tavalla.

Syrjäseutujen tieyhteyksien parantamisen tulee olla keskeisellä tilalla tämän vuosikymmenen maanteiden rakennusohjelmassa, koska maallamme ei ole varaa jättää huonojen teiden tai tiettömien taipaleiden takana olevia suuria taloudellisia ja inhimillisiä voimavaroja puolitehoiseen käyttöön. Talvisin on kiinnitettävä erityistä huomiota syrjäseutujen tieyhteyksien aukipitämiseen tehokkaalla auraustoiminnalla. Erityisesti metsäseuduilla teiden rakentamisella on kouriintuntuva ja välittömästi vaikuttava taloudellinen merkitys. Tierasitus on otettava yhteiskunnan kannettavaksi kokonaan. Siihen mennessä kunnes tämä on aikaansaatu yksityisteiden rakentamisesta ja ylläpitämisestä aiheutuvat kustannukset on voitava ottaa verotuksessa vähennyksinä huomioon. Maantiealueiksi luovutettujen maa-alueiden korvauskysymys on viipymättä hoidettava.

b) Rautatiet

Uusia rautateitä suunniteltaessa pääpaino on pantava sellaisiin ratasuuntiin, joiden avulla voitaisiin saada toistaiseksi vielä käyttämättömiä tai vain osittain käytettyjä raaka-ainevaroja liikenneverkon ja tuotannollisen toiminnan piiriin ja jotka samalla lyhentäisivät kaukokuljetusmatkoja ja edistäisivät yhtenäisten kuljetusreittien aikaansaamista. Samoin on rakennettava sellaisia oiko-, yhdys- ja lisäratoja, joiden avulla voidaan tehostaa jo valmiin rataverkon hyväksikäyttöä ja niveltää rautatiet entistä paremmin muihin kuljetusreitteihin. Maan poikittaissuuntaisia yhteyksiä on parannettava ja tämä on otettava huomioon myös rautateitä sähköistettäessä.

3. Vesitiet ja satamat

Kaikkien vesiteittemme käyttömahdollisuuksia on perusteellisesti tutkittava ja pyrittävä saattamaan suurimmat vesistöaltaamme, mm. Saimaa, Päijänne ja Keitele, yhteyteen toistensa kanssa ja mahdollisuuksien mukaan myös yhteyteen meren kanssa. Tältä kannalta olisi erittäin suuri merkitys Saimaan kanavan avautumisella jälleen liikenteelle.

Sisävesireittiemme, nimenomaan myös Pohjanmaan jokien, merkitys puuraaka-aineen kuljetusteinä on ennakkoluulottomasti tutkittava ja sen mukaan sijoitettava puunjalostuslaitokset raaka-aineen jatkuvan saannin ja koko tuotannollisen toiminnan kannalta edullisimpaan kohtaan. Tällöin ei läheskään aina kuljetuksen tarvitse suuntautua pohjoisesta etelään, vaan yhtä hyvin kysymykseen voi tulla etelästä pohjoiseen tai poikittaissuuntaan tapahtuva kuljetus.

Satamien kehittäminen on nivellettävä muihin kuljetusteihin. Pohjois-Suomen talvisatamakysymys on viipymättä ratkaistava.

PALVELUELINKEINOT

Pitkälle teollistuneelle yhteiskunnalle on luonteenomaista erilaisten palveluelinkeinojen kasvaminen muita elinkeinohaaroja nopeammin. Näin tapahtuu varmasti myös meidän maassamme 1960-luvulla. Kun v. 1959 palveluelinkeinoihin laskettujen liikenteen, kaupan, pankkien, vakuutustoiminnan, julkisen toiminnan ja muiden palveluelinkeinojen työpanos oli 557 200 henkilötyövuotta, niin v. 1970 sen arvioidaan nousevan 779 000 henkilötyövuoteen. Maan kokonaistyöpanoksesta palveluelinkeinojen osuus oli saman arvion mukaan v. 1959 32.2 prosenttia, mutta on v. 1970 jo 38.5 prosenttia. Palveluelinkeinojen nopeasta laajentumisesta johtuen yhteiskunnan on omistettava entistä suurempaa huomiota niiden ongelmiin ja niiden kehityksen ohjaamiseen yhteiskunnan kannalta tarkoituksenmukaisimmalla tavalla.

1. Liikenne

Liikenteeseen lasketaan kuuluviksi rautatieliikenne, raitiotie- ja bussiliikenne, henkilövuokra-autoliikenne, ammattimainen kuorma-autoliikenne, autojen vuokraustoiminta, hevosajoneuvot, lähettitoimistot, meri-, rannikko- ja sisävesiliikenne, lentoliikenne, satamalaitos, huolinta, laivojen selvitys ja ahtaus, matkatoimistot, linja-autoasemat, meripelastustoiminta, erillinen varastointi, posti- ja lennätinliikenne, tietotoimistot sekä radio ja televisio.

Muiden elinkeinohaarojen ja kulutuksen kasvusta johtuen liikennepalveluksia tarvitaan tällä vuosikymmenellä entistä enemmän. Maalaisliitto haluaa kohdistaa huomiota erityisesti seuraaviin seikkoihin liikennettä kehitettäessä.

a) Linja-autoliikenteen liikennelupia myönnettäessä valtiovallan on huolehdittava siitä, että linja-autoliikenne suuntautuu riittävästi myös harvaan asutulle maaseudulle ja syrjäkyliin. Joissakin tapauksissa on välttämätöntä tukea verohelpotuksin tai muilla keinoin linja-autoliikenteen harjoittamista harvaan asutuilla seuduilla.

b) Ammattimaisen kuorma-autoliikenteen toimintaedellytykset on turvattava. Autoilijoita ei saa kohtuuttomasti verottaa ja heidän, niinkuin muidenkin pienyrittäjien, kalustohankintoja valtion on tuettava lainoin ja takauksin.

c) Matkailua palvelevaa sisävesien matkustajalaivaliikennettä valtion on tuettava.

d) Valtion kustantaman postipalvelun saamiseen jokaisella kansalaisella pitäisi olla mahdollisuus asuinpaikasta riippumatta. Sen tähden maalaisliitto pitää tärkeänä postipalvelun tehostamista maaseudulla ja erityisesti syrjäseuduilla. Postitoimistoja on perustettava kaukaisimpiinkin syrjäkyliin ja valtion kustantama postinkanto on ulotettava säännöllisenä myös tiettömien taipaleitten takana oleviin kyliin ja asumuksiin.

e) Puhelinpalvelu on samoin kuin posti ulotettava syrjäisimpiin seutuihin saakka. Valtion on tehokkaasti tuettava puhelinlinjojen rakentamista ja ylläpitoa sellaisilla seuduilla, joilla se muutoin pitkien välimatkojen takia muodostuisi yksityisille puhelimenkäyttäjille suhteettoman kalliiksi. Valtion keskusten vapaa-aluetta on laajennettava. Yhä vielä puhelinverkon ulkopuolelle jääneisiin syrjäkyliin on hätä- ja onnettomuustapausten varalta kansalaisten käytettäväksi saatava valtion puhelimia.

f) Radio- ja televisiotoiminta on pidettävä valtiovallan ohjauksessa sikäli, että mikään yksityinen eturyhmä tai puolue ei pääse yksipuolisesti käyttämään radiota tai televisiota omiin tarkoituksiinsa. Televisio-ohjelmien tason kohottamiseksi ja valintamahdollisuuden tarjoamiseksi katselijoille on suotavaa sallia kahden kilpailevan televisioaseman toiminta.

Radiopalvelu on ulotettava myös pohjoisimpaan Lappiin, joka tähän asti on ollut suomalaisten radioasemien kuuluvuusalueen ulkopuolella. Televisioasemia on nopeasti rakennettava ympäri maata ja niiden katselualueen piiriin saatava koko maa. Varsinkin maaseudulla televisiolla on erittäin suuri merkitys sekä hyödyllisen tiedon levittäjänä että viihdytystekijänä.

2. Kauppa

Maalaisliitto pitää hyvänä nykyistä yksityisyritteliäisyyteen ja osuustoimintaan perustuvaa kauppajärjestelmäämme. Kuluttajien kannalta edullisimpaan tulokseen päästään, kun kauppatoiminnan alalla vallitsee terve kilpailu. Sen tähden erilaisten kauppamuotojen tulee antaa vapaasti kehittyä. Kaikenlaisia kaupan monopolisoimispyrkimyksiä maalaisliitto vastustaa.

Harvaan asutun maaseudun kauppapalvelua on parannettava, mutta se ei saa tukahduttaa pieniä paikallisia kauppaliikkeitä.

3. Pankit ja vakuutuslaitokset

Maalaisliitto katsoo, että valtiovallan on tehokkaasti valvottava suurpankkien ja vakuutuslaitosten ja muiden pääoman suuryhtymien toimintaa. Siinä tarkoituksessa on anto- ja ottolainauksen välinen erotus pidettävä mahdollisimman pienenä, ettei pankeille pääse kerääntymään tarpeettoman suurta osuutta pääoman vaihdossa. Pankkien ja vakuutuslaitosten verotuksella ja muilla toimenpiteillä on pidettävä huoli siitä, etteivät ne saa kohtuuttoman suurta vaikutusvaltaa talouspolitiikassa. Vakuutus- ja pankki-tarkastuslaki on uudistettava. Vakuutustoiminta on pyrittävä keskittämään niin, että siinä ilmenevät epäterveet ilmiöt saadaan poistetuiksi ja vakuutustoiminta kansanvakuutuksen pohjalle.

Pankkitoiminnan alalla eräissä tapauksissa esiintyvää epätervettä kilpailua, mikä johtaa mm. tarpeettoman suuriin toimipaikkojen rakennusinvestointeihin, on vältettävä. Erityisesti maaseudun elinkeinoelämän ja pienyrittäjien tarpeita palvelevien osuuskassojen ja säästöpankkien olisi vältettävä paikkakunnan väestön yhteisiä pyrintöjä ikävällä tavalla hajoittavaa keskinäistä kilpailua ja sen sijaan pyrittävä läheisempään yhteistoimintaan ja työnjakoon. Hallintomenojen vähentämiseksi ja toiminnan tehostamiseksi olisi tutkittava mahdollisuuksia näiden rahalaitosten toiminnan keskittämiseksi.

4. Julkinen toiminta

Julkisen toiminnan, johon tässä lasketaan valtion, kuntien ja kuntainliittojen tuottamien oikeus-, järjestys-, hallinto-, huolto-, sairaanhoito-, opetus-, tiedotus- jne. palvelukset, työvoiman tarpeen arvioidaan kasvavan 1960-luvun loppuun mennessä vuoden 1959 tasosta (135 000 työvuotta) noin 45 000 työvuodella.

Julkisen hallinnon desentralisoimiseksi maalaisliitto pitää tarpeellisena päätäntävallan siirtämistä tarkoituksenmukaisessa laajuudessa maakunnallisille ja muille paikallisille viranomaisille. Julkisen hallinnon palveluksessa olevien palkkausjärjestelmä on muutettava sellaiseksi, että maakunnissa ja syrjäseuduilla olevat toimet tulevat taloudellisilta eduiltaan kilpailukykyisiksi suurissa keskuksissa olevien tointen kanssa.

Virkamiesten nimittämisjärjestelmää on kehitettävä siten, että kukin virkamies voidaan määrätä sellaiselle paikalle, jossa hän parhaiten täyttää tehtävänsä, ja että tehtäväänsä sopimattomat voidaan vapauttaa.

Virkamiesten palkkakysymys on hoidettava niin, että julkisen elämän palvelukseen saadaan riittävästi kyvykkäitä virkamiehiä. Palkankorotukset on suoritettava elinkustannusten ja työn tuottavuuden nousua vastaavasti. Palkkojen keskinäinen suhde on pidettävä työn laadun ja vastuun mukaisena ja palkkausjärjestelmä kehitettävä nykyistä joustavammaksi.

Valtion liiketoimintaa hoitavat keskusvirastot olisi muutettava hallinnoltaan joustavammiksi ja tarkoituksenmukaisemmiksi.

5. Muut palveluelinkeinot

Muiden palveluelinkeinojen ryhmään lasketaan julkisen sektorin ulkopuolella olevat opetuspalvelukset, sairaan- ja terveydenhoidon palvelukset, virkistys- ja huvituspalvelukset, kotitalouspalvelukset, hotelli- ja ravintolapalvelukset, pesuloiden, parturien yms. tuottamat henkilökohtaiset palvelukset sekä yleishyödyllisten yhteisöjen, ammatillisten yhteenliittymien yms. tuottamat palvelukset.

Maalaisliitto suhtautuu myönteisesti näissä palveluelinkeinoissa työskenteleviin, joista varsin monet ovat itsenäisiä pienyrittäjiä, ja pyrkii edistämään heidän tärkeää työtään kehittyvän yhteiskunnan palveluksessa. Tässä mielessä olisi nopeasti tutkittava, mitä mahdollisuuksia valtiovallalla olisi esim. lainoin ja takauksin sekä neuvonta- ja koulutustoiminnalla edistää näillä aloilla toimivien ja tähän asti suurelta osin yhteiskunnan tuen ulkopuolelle jääneiden pienyrittäjien toimintaa. Erityisesti syrjäseuduilla olevien alan yritysten toimintaedellytyksiä on tuettava.

PÄÄOMANMUODOSTUS

Taloudellisen kasvun nopeus riippuu säästämisalttiudesta eli säästämisen suhteesta käytettävissä olevaan tuloon ja toisaalta investoinnin arvon suhteesta sen aiheuttamaan tuotannon lisäykseen. Koko kansantalouden säästämisalttius oli vv. 1948-58 keskimäärin 22 %. Tällä vuosikymmenellä sen tulisi pysytellä lähes yhtä suurena. Silloin on mahdollisuus yli 4 prosentin vuotuiseen kansantuotteen kasvuun ja uusien työpaikkojen saantiin kasvavalle väestölle. Jos säästämisalttius pysyy näin korkeana, silloin voidaan investointeja suorittaa myös runsaasti pääomia vaativiin elinkeinoihin, mikä puolestaan on välttämätöntä kansantalouden perustan lujittamiseksi. Nettoinvestointien eli pääomahyödykkeiden lisäyksen tarpeen talousohjelmakomitea on arvioinut tällä vuosikymmenellä vuoteen 1965 mennessä 1 600 miljardiksi markaksi ja vuoteen 1970 mennessä 4 200 miljardiksi markaksi. Näin suurten investointien tekeminen vaatii suurta säästämisalttiutta niin yksityisiltä, yhteisöiltä kuin julkiselta sektoriltakin.

Valtiovallan on talouspolitiikallaan pyrittävä edistämään säästämistoimintaa. Tässä tarkoituksessa on harkittava rajoitetun verovapauden myöntämistä fyysillisten henkilöiden uusosakkeisiin ja -obligaatioihin sijoitetuille varoille tuloverotuksessa sekä obligaatioille omaisuusverotuksessa. Yhtenä säästämisalttiuden edellytyksenä on kansan laajojen kerrosten tulotason jatkuva kohottaminen ja koron pitäminen suhteellisen alhaisena ja rahan arvo vakaana.

Yhteisöjen säästämisalttiuden ylläpitämiseksi niille on myönnettävä verotuksessa reaalipääoman kulumista ja vanhanaikaistumista vastaava poisto-oikeus. Toimintaansa aloittaville teollisuuslaitoksille olisi myönnettävä määrävuosiksi verovapaus vajaatyöllisyys-alueilla muuallakin maassa samaan tapaan kuin Pohjois-Suomessa.

Julkisen sektorin säästämisalttiuden pitämiseksi korkeana sen on suoritettava investointeja teihin, rautateihin, satamiin, katuihin, lentokenttiin, voimalaitoksiin, maa- ja metsätalouden perusparannuksiin, julkisen hallinnon talonrakennustoimintaan ja julkisen sektorin uusiin teollisuuslaitoksiin. Sen lisäksi sen on myönnettävä luottoja maatalouden, teollisuuden ja muiden elinkeinoelämän alojen investointitoimintaa varten.

Ulkomailta on pyrittävä saamaan pitkäaikaisia lainoja investointeja varten.

OSUUSTOIMINTA

Maalaisliiton käsityksen mukaan osuustoiminta ja yksityisyritteliäisyys eivät ole ristiriidassa keskenään. Osuustoiminnan tehtävänä on meidän yhteiskunnassamme olemassaolevan talousjärjestelmän piirissä esiintyvien epäkohtien korjaaminen, mutta ei itse järjestelmän muuttaminen.

Kokemus on osoittanut, että talousjärjestelmässämme esiintyy korjausta kaipaavia epäkohtia varsinkin maatalouden piirissä ja yleensä maaseudulla. Harvaan asutuilla alueilla saattaa muodostua monopolipisteitä, jotka sortavat ympäristön heikossa taloudellisessa asemassa olevia pieneläjiä. Osuustoiminnan tehtävänä on heikkojen auttaminen vahvempien sortoa vastaan. Jo tällaisen monopolipisteen vaara on riittävä syy siihen, että esim. meijeritoiminta perustetaan osuustoiminnan varaan. Toisaalta maataloudelle on usein ominaista ns. kiinteiden tuotantokustannusten korkeus. Niiden alentamiseen osuustoiminta tarjoaa menestyksellisen keinon.

Tehtävässään onnistuakseen osuuskunnan on ensi sijassa palveltava jäsenistöään ja toiminta-aluettaan. Osuuskuntien keräämiä huomattavia pääomia ei saa sijoittaa muutamiin keskuksiin, vaan niitä on käytettävä tasapuolisesti toiminta-alueen eri osissa asuvan jäsenistön palvelemiseen.

Maaseudulla toimivien osuuskauppojen olisi otettava erääksi palvelumuodokseen koneiden vuokraaminen niitä tarvitseville. Samoin osuuskauppojen toimintaan sopisi erilaisten kotitaloudellisten koneiden vuokraaminen jäsenilleen.

Osuuskuntien hallinnon kansanvaltaistamiseksi niiden hallintoelinten vaalijärjestelmää olisi muutettava sillä tavoin, että jäsenistö kokonaisuudessaan saa tosiasiallisen eikä vain teoreettisen tilaisuuden osallistua edustajiensa valintaan.

VEROTUS

Nykyisessä verotusjärjestelmässä ilmenevien epäkohtien korjaamiseksi verolainsäädäntö on uudistettava.

Maatalouskiinteistöstä saadun tulon verotus, joka perustuu arvioituun keskimääräiseen tuottoon, on viime vuosien aikana maataloudessa tapahtuneen teknillisen kehityksen ja erikoistumisen johdosta muuttunut yhä epäoikeudenmukaisemmaksi. Nykyisen maatalouden verotusjärjestelmän vallitessa ei voida riittävästi ottaa huomioon yksityisen maatalouden harjoittajan todellisia tuloja, jotka monissa tapauksissa poikkeavat hyvin huomattavasti arvioidusta keskimäärästä. Maataloudessa on sen vuoksi harkittava nykyisen verotusjärjestelmän tarkistamista nimenomaan pyrkien poistamaan pientilojen isännänpalkan ja perheenjäsenten työn-arvon verotukseen liittyvät epäkohdat. Maa- ja metsätaloustarkoituksiin käytettyjä alueita ei saa verottaa muiden maankäyttöalojen arvon perusteella. Maatalouteen kohdistuvaa perintöverorasitusta on lievennettävä.

Metsätalouden verotus perustuu myös pinta-alaverotukseen, mutta siinäkin on pyrittävä entistä enemmän porrastamaan vero metsän sijainnin ja tuoton mukaan. Järkiperäisen metsänviljelyn edistämiseksi metsän uudistusaloille on myönnettävä pitkäaikainen verovapaus.

KULTTUURIPOLITIIKKA

KOULUOHJELMA

1. Yleistä

Suomen koulutoimi on hajaantunut monen ministeriön alaisuuteen. Tästä hajanaisuudesta koituu monia haittoja. Sen vuoksi on suoritettava kouluhallinnon yhtenäistäminen.

Koulutoimen hoitoa varten kentällä on perustettava lääninporras, jotta päästäisiin oikeudenmukaisiin ratkaisuihin eri koulujen ja koulumuotojen sijainti-, hallinto- ja taloudellisissa kysymyksissä.

Opetuksen järjestäminen on luonteeltaan sellainen yhteiskunnallinen tehtävä, joka on voitava järjestää samoin perustein kaikkialla maassa. Sen tähden valtion ensisijaisesti tulee vastata koulutoimen kustannuksista, vaikka sen hoito jääkin maakuntien ja kuntien tehtäväksi.

Koululaitosta on kehitettävä yhtenä kokonaisuutena suunnitelmallisesti ja maan eri osien tarpeet tasapuolisesti huomioon ottaen. Syrjäisten seutujen kouluolot on erityistoimenpitein nostettava maan yleistä tasoa vastaavalle kannalle.

Hallitusmuodon kaikille kansalaisille takaaman ilmaisen alkeis-koulutuksen tasoa on edelleen kohotettava. Koulutoimen kehittäminen on aloitettava syrjäisiltä ja vähävaraisilta seuduilta, missä nuorison koulunkäyntimahdollisuudet ovat tähän asti olleet kaikkein heikoimmat. Koulutoimen sisäinen ja rakenteellinen uudistamistyö on määrätietoisesti perustettava ennakkotutkimusten ja kokeilujen pohjalle.

Elinkeinoelämän laajentumisesta ja kaikilla aloilla tapahtuvasta teknillistymisestä johtuen ammattikoulutusta on nopeasti lisättävä ja samalla siinä siirryttävä laajempaan kasvatukseen. Kansakoulun päättävästä ikäluokasta voitiin 1960-luvun alussa ottaa ammattikouluihin vain noin 40 %, maaseudulla vielä huomattavasti vähemmän. Tästä johtuen kurssimuotoista ammattiopetusta on laajennettava, jotta edes osa muutoin ammattiopetuksen ulkopuolelle jäävästä nuorisosta saisi tyydyttävän ammattikoulutuksen.

Nykyinen ylioppilastutkinto on muutettava lukion päättötutkinnoksi, joka oikeuttaa pyrkimään korkeakouluihin. Pääsy korkeakouluihin ammattikoulutietä on tehtävä nykyistä laajemmaksi ja joustavammaksi. Teknillisten koulujen ja muiden vastaavantasoisten oppilaitosten ohjelmaa on kehitettävä sillä tavoin, että niistä voi pyrkiä asianomaisen alan korkeakouluihin suunnilleen samoin pääsyedellytyksin kuin luokioista.

2. Kansakoulu, kansalaiskoulu ja yhtenäiskoulu

Tällä vuosisadalla kansakoulu on nopeasti kehittynyt. Kuitenkin se tarvitsee jatkuvaa kehittämistä ja erityisesti maaseudun elämän-oloihin sovittamista.

Maalaiskunnissa on nopeasti järjestettävä kaksivuotinen kansalaiskoulu lisätyn valtionavun turvin. Maalaiskunnissa, joissa kansalaiskoulua ei vielä ole, uusi kansakoululaki olisi voitava toteuttaa mahdollisimman nopeasti, koska muutoin peruskoulutus näissä kunnissa jää liian paljon jälkeen niistä kunnista, joissa jo ollaan siirtymässä kolmivuotiseen kansalaiskouluun.

Puolueen tavoitteena on kehittää olosuhteita sellaisiksi, että yhtenäiskoulu meidän koulujärjestelmämme perusteena voitaisiin toteuttaa. Tämä edellyttää sellaista kustannustenjakoa koskevien määräysten tarkistamista, että maalaiskunnat pystyvät kantamaan tästä aiheutuvan rasituksen.

3. Oppikoulu

Oppikoulujen opetuksellista pohjaa olisi laajennettava monipuolistamalla linjajakoa sekä keskikouluissa että lukioasteella, jotta nuoriso voisi koulun päätettyään ohjautua mahdollisimman luontevasti opintolinjaansa vastaaviin jatko-opintoihin. Yhteiskunnallisten aineiden opetusta on nykyisestään lisättävä. Kaikessa opetuksessa on huolehdittava oppilaan persoonallisuuden kehittämisestä.

Yksityisoppikoulujen sosiaalisuutta on edistettävä alentamalla lukukausimaksuja ja varaamalla nykyistä enemmän vapaaoppilas-paikkoja vähävaraisille opiskelijoille. Lukukausimaksujen alentamiseen on vuosittain käytettävä riittävästi valtion varoja.

Koulutuksen saantiin nähden vaikeimmille seuduille on perustettava kansakouluun liittyviä kunnallisia keskikouluja tai valtion kouluja. Lukioasteen järjestämiseen monet kunnat ovat liian pieniä. Sen vuoksi olisi valtion perustettava lukioita myös maaseudulle.

4. Ammattikoulut

a) Yleiset ammattioppilaitokset

Uuden ammattikoululain mukaisten ammattikoulujen perustaminen ja ylläpito vaatii nykyisen kustannustenjaon vallitessa kunnilta melkoisia uhrauksia. Syrjäseuduilla on painavana lisärasituksena oppilaskotien perustaminen ja ylläpito, josta suurehkot asutuskeskukset ovat vapautuneet, koska oppilaat voivat asua kotona. On välttämätöntä, että valtio ottaa kokonaan suorittaakseen syrjäisten alueiden ammattikoulujen oppilaskodeista johtuvat perustamis- ja ylläpitokustannukset.

Yleisten ammattikoulujen opetusohjelmassa on otettava huomioon myös paikalliset ja alueelliset koulutustarpeet, jotta maaseudun monipuolinen pienteollisuus ja muu elinkeinotoiminta saisi palvelukseensa ammattitaitoisia työntekijöitä.

b) Teknilliset oppilaitokset

Teollisuuden jatkuvasti laajentuessa teknillisen henkilöstön - opistoinsinöörien ja teknikkojen - puute on ollut huomattava. Vajauksen poistamiseksi on toteutettava komitean esittämät suunnitelmat teknillisten oppilaitosten laajentamisesta vuoteen 1965 mennessä.

c) Palveluelinkeinojen ammattiopetus

Palveluelinkeinojen yhä kasvavan työvoimatarpeen huomioon ottaen sen kaikkiin aloihin kuuluvaa ammattiopetusta on laajennettava ajan tarpeiden mukaisesti. Kaupallisen alan henkilöstön lisäämiseksi kansa- ja keskikoulupohjaista kaupallista opetusta on huomattavasti laajennettava.

d) Maatalousoppilaitokset

Maatalouden ammattiopetusta on melkoisesti laajennettava, sillä nykyään maatalousväestömme koulutusprosentti on Euroopan alhaisimpia. Alempien maataloudellisten oppilaitosten opetuksen on kohottava ajanmukaiselle tasolle. Erityisesti teknillisluontoista opetusta on tehostettava ja metsätalous saatettava opetusaineena näkyvään asemaan etenkin metsävaltaisilla seuduilla.

e) Kotitalous- ja kotiteollisuusoppilaitokset

Kotitalouden ja kotiteollisuuden ammattiopetusta on jatkuvasti laajennettava. Emäntäkouluihin on voitu ottaa vain noin 50 % pyrkijöistä. Tästä syystä näitä opinahjoja olisi perustettava lisää ja nykyisten koulujen tiloja laajennettava.

Naisia varten on säädettävä yleinen kotitaloudellinen oppivelvollisuus.

f) Metsätalousoppilaitokset

Metsätalouden yhä kasvavasta merkityksestä johtuen metsätaloudellisen ammattiopetuksen, jonka piiriin kuuluvat sekä metsänomistajat että metsätyöntekijät, kehittämiseen on tällä vuosikymmenellä kiinnitettävä erityisen suurta huomiota. Tämän alan ammattiopetus on saatettava tasavertaiseen asemaan muun ammattiopetuksen kanssa.

Metsätalouden oppilaitoskomitean mietintöä odoteltaessa on perustettava lisää metsäkurssikeskuksia ja turvattava niille, samoin kuin yksityisluontoisille metsänhoitokouluille, riittävä valtionapu.

g) Ammattikurssit

Koska maataloutemme on erittäin pienviljelysvaltaista ja suurin osa pienviljelijäperheiden lapsista joutuu etsimään toisen ammatin, on heidän ammattikoulutustaan varten järjestettävä erityisiä ammattikursseja, joilla otetaan monipuolisesti huomioon pienviljelijänuorison lisäansioiden tarpeeseen tähtäävä ammattikoulutus. Pääpaino näiden ammattikurssien opetuksessa on asetettava metsätyön opetukselle, metalli- ja puutöiden opetukselle, koneiden korjaukselle, osaksi myös maatilaopetuksen erikoisaineille. Ammattikurssien työskentely olisi mikäli mahdollista sovitettava niin, että oppilaat voisivat suorittaa osan sen kurssivaatimuksista silloin, kun eivät ole sidottuja metsätyöhön tai muihin ansiotöihin. Tämän ammattikurssin on oltava käytännöllisesti katsoen ilmainen ja valtion ylläpitämä, jotta kaikki muun ammattiopetuksen ulkopuolelle jäävät pienviljelijäperheiden nuoret voisivat sen käydä ja saada ammattitaidon alkeet, joita vailla he nyt ovat ja ilmeisesti tulevat olemaankin, ellei ryhdytä tämänlaatuisiin erikoistoimenpiteisiin.

5. Oppisopimusjärjestelmä

Oppisopimusjärjestelmä tarjoaa erään ammattikasvatusmahdollisuuden, jota ei ole tähän asti riittävästi käytetty hyväksi. Tilanteen korjaamiseksi oppisopimuslaki on pikaisesti uudistettava ja ulotettava koskemaan kaikkia ammattialoja.

6. Ammatinvalinnanohjaus

Ammatinvalinnanohjaustoiminta on alkanut meillä väärästä päästä, kun se alkoi Helsingistä ja muista suurista kaupungeista. Maaseutu yleensä ja koko Pohjois- ja Itä-Suomi ovat kokonaan kenttätoiminnan ulkopuolella lukuunottamatta kouluissa tapahtuvaa neuvontaa.

Ohjaustoiminnan alueellinen laajentaminen on kiireellinen tehtävä, sillä juuri Pohjois- ja Itä-Suomessa työaloille pyrkii enemmän nuorisoa kuin muualla Suomessa. Tästä johtuen valtion tulo- ja menoarvioon olisi sisällytettävä riittävä määräraha ohjaustoiminnan ulottamiseksi uusiin työvoimapiireihin ja ohjauksen tehostamiseksi maaseudulla jo perustettujen piirien alueella. Ammatinvalinnanohjauksessa on kiinnitettävä entistä suurempaa huomiota maa-seutuammatteihin.

Kun on saatu kokemuksia nykyisestä ammatinvalinnanohjauksesta ja sitten kun kouluhallinnon keskittäminen toteutetaan, on kysymys ammatinvalinnanohjausta suorittavasta viranomaisesta otettava uudelleen käsiteltäväksi.

7. Opettajien valmistuslaitokset

Maalaisliitto pitää kiinni siitä, että kansakoulunopettajaseminaareihin tulee jatkuvasti olla mahdollisuus päästä myös kansakoulupohjalta. Seminaarien opetusohjelmassa on pyrittävä nykyistä suurempaan linjajakoisuuteen. Kansakoulun aineopettajien valmistusta kehitettäessä on huolehdittava siitä, että myös kansakoulunopettajat pohjakoulutuksestaan riippumatta saavat mahdollisuuden lisäopiskelun avulla suorittaa aineopettajan tutkinnon.

Kansalaiskoulun opettajien valmistuksen nopea lisääminen on eräs maamme koulutoimen kiireellisimpiä tehtäviä, sillä jo nyt on mm. metalli- ja puutyön sekä sähkö- ja koneopin opettajien puute huutava. Kansalaiskoulun ammattiaineiden opettajien valmistus olisi järjestettävä kunkin alan ammatillisissa oppilaitoksissa tai järjestämällä kansalaiskoulun opettajiksi aikoville kansakoulunopettajille näissä oppilaitoksissa välttämätön ammatillinen lisäkoulutus.

Oppikouluissa tuntuu matematiikan, fysiikan ja kemian opettajien suuri vajaus varsin haitallisena. Tästä syystä näiden aineiden opettajien valmistusta on pyrittävä lisäämään. Ainakin osa tarvittavasta opettajavoimasta voitaisiin kouluttaa erikoiskursseja järjestämällä.

Maatalousnormaalikouluun, jossa koulutetaan maatalousoppilaitosten agronomiopettajat, olisi perustettava maatalousteknillinen linja tai muulla tavoin huolehdittava siitä, että opettajiksi valmistuvien teknillisluonteinen opetus ja harjoittelu vastaa ajan vaatimuksia.

VAPAA KANSANSIVISTYSTYÖ

Vapaan kansansivistystyön kenttä käsittää sekä opistomuotoisen että järjestömuotoisen valistustyön. Opistomuotoista kansansivistystyötä on valtion avustuksella huomattavasti nykyisestään lisättävä ja saatava kansalaisopistoja yhä useampiin maalaiskuntiin Järjestömuotoisessa kansansivistystyössä on kehitettävä uusia työmuotoja mm. pienryhmätoiminnan puitteissa. Aikuiskasvatuksen kaikkia työmuotoja yhteiskunnan on taloudellisesti tuettava.

1. Nuorisotoiminta

Nuorisotyö on meillä jatkuvasti rakennettava koulujen, kotien ja nuorisojärjestöjen yhteistoiminnan perustalle. Vapaiden nuorisojärjestöjen toimintaa haittaavat epäkohdat on poistettava. Erilaisille kerhoille ja nuorisojärjestöille on saatava toimintatilat koulujen, kirjastotalojen tai muiden julkisten laitosten huoneista. Kuntien olisi tehokkaasti toimittava tässä suhteessa. Kunnallisen nuorisotoiminnan pitää kitkattomasti niveltyä vapaiden nuorisojärjestöjen työhön sitä tukien ja sen yleisiä mahdollisuuksia parantaen. Nuorisotyönohjaajien kouluttamiseen olisi valtion myönnettävä riittävästi määrärahoja.

2. Kansanopistolaitos

Vaikka kansanopistolainsäädäntö uudistettiin 1950, on käynyt tarpeelliseksi asettaa valtion komitea selvittämään kansanopisto-laitoksen asemaa ja tehtäviä muuttuvassa yhteiskunnassa sekä tekemään selvityksen johdosta tarpeelliseksi katsottuja esityksiä. Kun komitean mietintö ei vielä ole valmistunut, ei ole tietoa, missä määrin siihen sisältyy esityksiä lainsäädännön uudistamiseksi. Kansanopistolaitoksen kehittymisen edellytykset muuttuvassa yhteiskunnassa olisi joka tapauksessa turvattava tarpeellisin lainsäädäntötoimenpitein. On ryhdyttävä kokeilemaan, olisiko varhais-nuorisoryhmiä mahdollisuus sijoittaa kansanopistoihin.

3. Kirjastolaitos

Uuden kirjastolainsäädännön toteuttamisen yhteydessä olisi pidettävä silmällä kirjastolaitoksen liittymistä muuhun vapaaseen sivistystyöhön. Erityisesti olisi kirjastojen huonetiloja suunniteltaessa varsinkin maaseudulla otettava huomioon myös muun vapaan sivistystyön toimitilatarve. Kirjastoilla tulee olla erityinen musiikkiosasto levyineen sekä riittävät lukusalitilat.

Uusi laki luo mahdollisuudet myös maakunnallisten keskuskirjastojen perustamiseen, jollaisia meillä tarvitaan pienempien kirjastojen ja tieteellisten kirjastojen väliportaaksi.

Kuntien kirjastolautakunnat joutuvat nyt laajentuvien tehtävien eteen. Niiden jäsenillä tulisi olla maaseudulla aktiivinen mielenkiinto kaikkeen sivistystoimintaan ja erityisesti kirjastojen kirjakokoelmien täydentämiseen niin, että ne palvelevat tehokkaasti nuorison opintotyötä ja tukevat myös sen ammattikasvatusta. Myös tervehenkisen nuorisokirjallisuuden kartuttamiseen olisi nykyistä enemmän kiinnitettävä huomiota. Varsinkin syrjäseutujen kirjastotoiminnan elvyttäminen kuuluu tärkeisiin sivistyspoliittisiin tehtäviin, sillä kouluolot ovat syrjäisten alueiden kunnissa jääneet jälkeen yleisestä kehityksestä.

4. Kansalaisopistolaitos

Alunperin kaupunkeja ja asutuskeskuksia varten tarkoitettu työväenopistomuotoinen kansansivistystyö on viime aikoina ulottunut myös maaseudulle. Uudistetulla lainsäädännöllä olisi avarrettava tämän laajenemisen edellytyksiä sekä määriteltävä uudelleen työväenopistolaitoksen tehtävä nykyajan kasvatustarpeiden mukaisesti. Samalla olisi harkittava työväenopisto-nimityksen muuttamista kansalaisopisto-nimitykseksi, mikä muutos vastaisi myös tämän opistomuodon sisäistä kehitystä kaikkien kansalaispiirien opistoksi.

5. Urheiluopistot

Työväenopistolainsäädännön uudistuksen yhteydessä olisi urheiluopistot, jotka nykyisin saavat valtionapua työväenopistolain perusteella, erotettava sen alaisuudesta ja niiden valtionavusta säädettävä erityinen laki.

6. Musiikkiopistot

Lukumääräisesti lisääntyvien musiikkiopistojen aseman ja avustuksen järjestäminen lakisääteiselle pohjalle käynee ajankohtaiseksi. Tämänlaatuisten kiinteiden ja toiminnassaan pitkäjännitteisten laitosten asemaa ei voida vakiinnuttaa budjettimäärärahoista myönnetyillä vuotuisavustuksilla.

7. Opintokerho- ja luentotoiminta

Opintokerho- ja luentotoiminta ei meidän maassamme ole kyennyt kehittymään sellaiseksi vapaan kansansivistystyön muodoksi, joksi sillä erityisesti maaseutuoloja ajatellen pitäisi olla edellytyksiä. Pääasiallisena esteenä on ollut varojen puute. Niin kauan kuin opintokerhotyössä on turvauduttava yksinomaan vapaaehtoiseen ohjaajakuntaan, puuttuvat sen kehittymisen edellytykset. Laki opintokerho- ja luentotoiminnan valtionavusta olisi sen vuoksi saatava pikaisesti säädetyksi. Siten voitaisiin varmistaa tehokkaan kansansivistystyön ulottuminen sellaisillekin alueille, joilla esim. kansalaisopistotoiminnan edellytykset puuttuvat.

8. Muita toimenpiteitä

Kirjeellisen opetuksen järjestämiseksi tarvitaan valtion toimenpiteitä. Kun kirjeellisen opetuksen merkitys saatujen kokemusten mukaan jatkuvasti lisääntyy ja kun sitä käyttävät hyväkseen etupäässä vähävaraiset ja sellaisilla paikkakunnilla asuvat, joilta muut opiskelumahdollisuudet puuttuvat, ei ole kohtuullista jättää kirjeellistä opetusta myöskään valtiovallan taholla huomioon ottamatta.

Vapaan kansansivistystyön tehostamiseksi olisi tarpeen saada sille myös tunnustettu asema paikallisen sivistyshallinnon piirissä. Tämä voisi tapahtua siten, että kuntiin perustettaisiin kansansivistyslautakuntia, jotka olisivat yhteistoiminnassa muiden kunnallisten sivistyslautakuntien kanssa, tai että kunnallinen sivistyshallinto keskitettäisiin yhdelle lautakunnalle, joka sitten jakautuisi vapaan kansansivistystyön, nuorisotyön, raittiustyön sekä urheilu-jaostoihin.

KORKEAKOULUT

Valtakuntamme korkeakoulujen alueellisessa sijoituksessa on Itä-Suomen kohdalla oleva aukko viipymättä täytettävä. Itä-Suomen korkeakoulun paikkakysymystä ratkaistaessa on otettava huomioon, että se palvelee laajojen itäisten alueittemme tarpeita. Tämän vuoksi sen luonnollinen sijaintipaikka on tällä alueella. Sen opetusohjelmaan tulisi kuulua ainakin lääketieteellinen, teknillinen ja humanistinen opetus. Tämän lisäksi olisi järjestettävä opetus- ja tutkimustoimintaa ennen muuta metsätieteen ja geologian aloilla. Myös Itä-Suomen korkeakoulun yhteyteen olisi perustettava pien-tilavaltaista maataloutta tutkiva tutkimuslaitos. Lisäksi tulisi yliopistoa perustettaessa ottaa huomioon ortodoksisen kirkon tarpeet.

Mitä muiden uusien korkeakoulujen perustamiseen tulee, on siinä yhteydessä selvitettävä mahdollisuudet ns. maakuntakorkeakoulujen perustamiseen. Niissä pitäisi voida suorittaa alempia virkatutkintoja ja muita tutkintoja, joiden suorittaminen ei vaadi useampien vuosien opiskelua. Samalla on harkittava, olisiko tarkoituksenmukaista perustaa meillekin yliopistoon valmistavaa opetusta antavia korkeakouluja, jollaisia ovat anglosaksisten maiden yliopistoihin liittyvät colleget.

Uuden yliopiston perustaminen ei saa häiritä toimivien korkeakoulujen ja erityisesti viimeksi perustetun Oulun yliopiston kehittämistä. Korkeakoulujen opetusohjelmia pitää kehittää nykyajan vaatimuksia vastaaviksi, jolloin luonnontieteiden ja matematiikan opetuksen aseman parantamiseen on kiinnitettävä erikoista huolta. Vieraiden kielten opetuksen uudistamisen yhteydessä on kiinnitettävä huomiota venäjän kielen opetukseen, koska tämän kielen merkitys on meille varsin tärkeä.

Stipendijärjestelmää kehitettäessä on stipendien määrää lisättävä ja pyrittävä siihen, että korkeakoulukaupunkien ulkopuolelta kotoisin olevat opiskelijat pääsevät taloudellisesti tasaveroisiksi korkeakoulukaupungista kotoisin olevien opiskelijoiden kanssa. Ylioppilasasuntoloiden rakentamista on tehokkaasti tuettava.

TIETEELLINEN TUTKIMUSTYÖ

Korkeimman hengenviljelyn edistäminen on maamme kulttuurin elinehto. Tieteellisen työn suorittamismahdollisuuksia on edistettävä ennen muuta ns. perustutkimusta tehostamalla sekä sellaisilla tieteitten aloilla, jotka ovat omiaan tekemään suomalaista tiedettä tunnetuksi muualla maailmassa, että myös niillä aloilla, jotka tarkoittavat kansallisen sivistyksemme kohottamista henkisen elämän eri aloilla tai maamme taloudellisten voimavarojen käyttöön ottamista ja kehittämistä.

Eräitä konkreettisia kysymyksiä:

1. Valtion tieteellisten toimikuntien on valvottava, että tieteellistä työtä tehdään eri aloilla määrätietoisesti, tehokkaasti ja riittävän laajassa mitassa.

2. Eteville tiedemiehille on varattava heidän koulutustaan ja edellytyksiään vastaavat virat ja toimet yliopistoissa, korkeakouluissa ja valtion tieteellisissä tutkimuslaitoksissa ja tutkimustehtäviä edistävissä virastoissa.

3. Yliopistojen ja korkeakoulujen professorit on vapautettava toisarvoisista hallinnollisista tehtävistä ja alkeisopetuksen antamisesta, jotta heille jää riittävästi aikaa tieteelliseen tutkimustyöhön, tutkimustyön suunnitteluun ja pitemmälle ehtineiden opiskelijain ohjaamiseen. Sama koskee myös valtion tieteellisten laitosten korkeimpia viranhaltijoita.

Tässä tarkoituksessa on yliopistoihin ja korkeakouluihin sekä tieteellisiin laitoksiin palkattava toisaalta riittävästi apuopettajia ja tutkijoita, toisaalta taas pätevä ja riittävä hallintotehtäviä hoitava henkilökunta. Professoreille olisi annettava mahdollisuus määräajoiksi vapautua kokonaan opetusvelvollisuudesta. Dosenteille ja assistenteille on myös varattava mahdollisuus tutkimustyöhön ilman että he joutuvat tänä aikana taloudellisiin vaikeuksiin.

4. Yliopistojen, korkeakoulujen ja tieteellisten laitosten virat olisi palkkausasteikossa sijoitettava niin korkealle, että nämä laitokset voisivat todella kilpailla pätevästä tutkijavoimasta muiden alojen kanssa.

5. Nuorten tieteenharjoittajien apurahojen määrä olisi lisättävä tieteelliseen työhön soveltuvien tutkijoitten määrää vastaavaksi ja apurahat korotettava sellaiseksi, että niillä voi perheellinenkin nuori tutkija tulla toimeen tarvitsematta hankkia tutkimustyötä haittaavia sivuansioita.

6. Valtion palkkausasetuksen asianmukaista momenttia olisi muutettava siten, että se nykyistä helpommin mahdollistaisi ainakin tieteellisluonteisissa virastoissa palvelevien virkamiesten mahdollisuuden palkkauksen nauttimiseen sellaisenkin tutkimustyön suorittamisesta, joka ei välittömästi liity viraston tutkimusohjelmaan, mutta on omiaan tuottamaan sitä suorittavalle henkilölle lisäpätevyyttä myös viranhoidon kannalta.

7. Yliopistoja, korkeakouluja ja tutkimuslaitoksia on kehitettävä edelleen ja niihin on hankittava ajanmukaiset opetus- ja tutkimus-välineistöt.

8. Yksityisiä tutkimuslaitoksia, joitten toiminnalla on katsottava olevan yleishyödyllistä merkitystä, on yhteiskunnan taholta tuettava.

TAIDE

Yhteiskunnan on toimenpiteillään turvattava luovan taiteen harjoittamiselle edellytykset. Taiteen harjoittajien merkitys on kulttuuriyhteiskunnassa varsin keskeinen, mikä valtiovallan on ratkaisuissaan otettava huomioon. Sen vuoksi on määrätietoisilla toimenpiteillä pyrittävä parantamaan taiteilijoiden taloudellista asemaa.

Taiteilijoiden toimeentulossa ovat kriitillisiä vaiheita opiskeluaika ja vanhuus. Opintojen häiriintyminen haittaa työtä pitkään, eikä taiteilijoilta voida edellyttää kohtuuttomia kieltäymyksiä nykyajan yhteiskunnassa. Lahjakkaiden opintoja on tuettava riittävin ja pitkäaikaisin apurahoin.

On ryhdyttävä toimenpiteisiin tunnustettujen taiteenharjoittajien ja kyvykkäiden nuorten taiteilijoiden toimeentulon turvaamiseksi. Myös taiteilijoiden eläkekysymys on järjestettävä.

Taiteellisten laitoksiemme tila on yleensä vaikea. On laadittava suunnitelma epäkohtien korjaamiseksi ja valtakunnalliseksi taidepoliittiseksi ohjelmaksi.

Esteettinen kasvatus on heikolla kannalla. Koululaitoksessamme on puutteena se, että piirustukselle ja musiikille on varattu riittämätön tuntimäärä. Taiteellinen toiminta on pedagogisesti arvokasta, sillä teoreettisen, yhä lisääntyvään tietämykseen pyrkivän opetuksen vastapainoksi se korostaa omaa suoritusta ja osaamisen arvoa. Silmän, korvan ja käden harjoittaminen antavat hyvän pohjan myöhemmille vapaille harrastuksille ja makukulttuurin yleiselle kohentamiselle.

Taiteen harrastuksen ja taiteen markkinoiden järjestely kuuluvat myös kiireellisesti tutkittaviin ja korjattaviin asioihin. Tämän alan toimenpiteet ovat sosiaalisesti katsoen erittäin tuottoisia hintaansa nähden ja vähentävät välittömän tuen tarvetta.

Kulttuurimme peruspuutteita ovat sen virkamiesvaltaisuus ja sivistyneistön henkinen jäykkyys. Opetus on liian yksinomaisesti tietopuolista, ja laajat sielunelämän alat jäävät kehittämättä. Ihmisen ja yhteiskunnan tasapaino häiriintyy, jos kehityksessä annetaan etusija yhä ahtaammalle erikoistumiselle. Hyvä esteettinen kasvatus liittää ihmisen yhteiskuntaan varmemmin ja avarammin kuin jonkin suppean erikoistiedon hallitseminen. Taidekasvatus ja luovan työn aseman turvaaminen pitävät yhteiskuntaa koossa ja kilpailukykyisenä, antavat elämälle väriä ja kehittävät ihmisen kauneudentajua.

LIIKUNTAKULTTUURI

Urheilua ja voimistelua on edistettävä koko kansan fyysisen kunnon kohottamista silmälläpitäen valtakunnalliselta pohjalta ja puolueettomasti. Kuntien tulee huolehtia edellytysten luomisesta massaurheilulle ja voimistelulle rakennuttamalla ja ylläpitämällä urheilukenttiä ja lämpimiä nuoriso- ja urheilutaloja. Huippu-urheilumme tason kohottamiseksi on luotava järjestelmä, joka takaa huippu-urheilijoille elämisen mahdollisuudet ja heidän valmennuksensa yhä parempiin saavutuksiin.

Pyrkimykset saattaa urheilu politiikan välikappaleeksi on torjuttava. Urheilujärjestöjen on keskinäisillä sopimuksilla huolehdittava siitä, että suomalaisten edustus kansainvälisissä kilpailuissa
on paras mahdollinen. On pyrittävä aikaansaamaan valtakunnallinen urheiluliitto, johon kuuluvat nykyiset urheilujärjestöt ja jonka johtoelimissä eri yhteiskuntapiirit ovat edustettuina.

SEURAKUNTAELÄMÄ

Maalaisliitto tunnustaa periaatteessa ja käytännössä uskonnonvapauden ehdottoman välttämättömäksi jokaisen kansakunnan elämässä. Uskontonsa tähden ei kukaan kansalainen saa tulla syrjityksi tai jäädä vaille suojaa. Tähän uskonnonvapauden periaatteeseen nojautuu maalaisliiton harras pyrkimys tukea molempien kansankirkkojemme elämää ja muitakin laillisia uskontokuntia. Maalaisliitto antaa tunnustuksensa kirkon suorittamalle korvaamattoman arvokkaalle työlle historiamme aamuhämärästä aina nykyhetkeen asti. Tätä työtä on edelleen jatkettava ja tuettava kaikkia toimenpiteitä, mitkä luovat edellytykset kirkon tulokselliselle toiminnalle. Erityisesti on suojeltava kirkon itsenäisyyttä, jotta se voisi suorittaa työnsä oman sisäisen luonteensa mukaisesti. Seurakunnallisen toiminnan on ulotuttava jokaisen ihmisen hyväksi ja johdettava jokaista iankaikkisen totuuden lähteille saamaan elämäänsä uusia voimia ja uutta toivoa.

Voidakseen suorittaa oman tehtävänsä tulee kirkon järjestysmuodoiltaan kehittyä ja monipuolistua. Ilolla on tervehdittävä pyrkimyksiä kirkon järjestysmuodon kansanvaltaistamiseksi ja maallikkojäsenten toiminnan tehostamiseksi. Luterilaisen kirkkomme oppi yleisestä pappeudesta luo mahdollisuuksia maallikkojen monipuoliseen käyttämiseen kirkollisen viljelymme työsaralla. Samalla se avaa entistä paremmin ovet Jumalan sanan viemiseksi kotien piiriin. Varsinkin tulee kiinnittää huomiota kirkon kasvatustyöhön nuorisomme keskuudessa ja tehostaa käytännössäkin Jumalan sanan velvoituksia yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden toteuttamiseksi. On korostettava kirkon tehtävän kaikkia koskevaa luonnetta ja kaikkialle ulottuvaa palvelualttiutta ja kokonaan hylättävä kirkon käyttäminen poliittisena taisteluaseena. Ortodoksisen kirkon erityistarpeista on huolehdittava ja turvattava sen mahdollisuudet suorittaa tärkeätä työtään.

Maan niissä osissa, missä on pitkät matkat kirkonkyliin, on pyrittävä rakentamaan kyläkirkkoja kyläyhteisöjen hengellisen elämän keskuksiksi.

Naisten osallistuminen seurakuntatyöhön on mahdollistettava antamalla heille tasavertaiset palvelumahdollisuudet.

Kirkon on pystyttävä vastaamaan siitä, että pappeja saadaan myös syrjäseutujen seurakuntiin.

SOSIAALIPOLITIIKKA

I. Työpolitiikka

a) Työsuhdepolitiikka

Kestävän työsuhteen edellytyksenä on työntekijän ja työnantajan välinen keskinäinen luottamus. Parantamalla työntekijöiden asemaa työpaikoilla sekä kehittämällä työläisten ja työnantajien yhteistoimintamuotoja työyhteisöissä on luottamussuhteen syntymiselle luotava entistä suotuisammat puitteet. Työntekijöille on tarjottava riittävästi mahdollisuuksia työpaikkakoulutuksen ja jatko-opintojen avulla ammattitaitonsa edistämiseen ja siten ansiotulojensa parantamiseen. Jo 40 vuotta vanha työ- ja oppisopimuslainsäädäntö on uudistettava ajan vaatimuksia vastaavaksi.

Tuotantokomiteajärjestelmää kehittämällä ja luomalla työntekijöille mahdollisuudet päästä mukaan tuotantolaitosten omistukseen ja hallintoon on pyrittävä lisäämään työntekijöiden vastuuta ja kiintymystä työhön.

Työläisille ja muille palkannauttijoille on luotava mahdollisuudet järjestölliseen yhteistoimintaan sosialismista vapaalla pohjalla. Maaseudun elinkeinoelämän monipuolistuessa on maaseudunkin ja
sen asutuskeskuksien työväestö koottava tähän yhteistyöhön. Maaseudulta asutuskeskuksiin muuttavasta väestöstä on huolehdittava. Järjestäytyneillä työläisillä on oikeus työlakkoon, mutta tätä oikeutta on käytettävä harkiten. Työriitojen sovittelujärjestelmää kehittämällä on riitaisuudet pyrittävä entistä enemmän ratkaisemaan avoimiin työtaistelutoimenpiteisiin turvautumatta, koska työtaistelut voivat aiheuttaa kansakunnalle arvaamattomia menetyksiä.

b) Työpalkkapolitiikka

Työpalkkapolitiikassa on noudatettava oikeudenmukaisuutta ja kohtuutta, jolloin palkkaa määrättäessä on otettava huomioon mm. työn raskaus, vastuullisuus, vaarallisuus ja ne muut ulkonaiset olosuhteet, joissa työ suoritetaan. Työstä on yleensä maksettava palkka sen tuloksen mukaan ja samanarvoisesta työstä on maksettava sama palkka. Heikommassa asemassa olevien työntekijäryhmien asema, kuten metsätyömiesten toimeentulo, on turvattava vähimmäispalkkauslailla.

c) Työntekijäin suojelu

Työntekijäin suojelussa, olipa sitten kysymys omaa tai toisen työtä tekevistä henkilöistä, on huolehdittava siitä, että työntekijät, erityisesti lapset ja naiset, suojellaan liian raskaalta ja terveydelle muuten vaaralliselta työltä. Työntekijöiden turvallisuutta ja viihtyisyyttä työpaikoilla on lisättävä. Useilla työaloilla työn luonne on muuttunut entistä mekaanisemmaksi ja työ ihmisen henkisiä voimia kuluttavammaksi. Vapaa-ajan viettomahdollisuuksia on kehitettävä siten, että ne lujittavat perhe-elämää ja lisäävät eri kulttuurimuotojen harrastusta.

d) Lomat ja työaika

Maalaisliitto kannattaa työntekijöiden työajan lyhentämistä sekä loma- ja virkistysmahdollisuuksien parantamista. Mutta näiden sosiaalisten etuisuuksien järjestämisessä eri työaloilla työskenteleviin nähden on noudatettava oikeudenmukaisuutta ja tasapuolisuutta. Myös omaa työtään tekevän pienviljelijäväestön, perheenäitien ja näihin työntekijäryhmiin verrattavien kansalaisten, on päästävä osalliseksi vuosilomasta ja yleisestä työajan lyhentämisestä. On tutkittava kiireellisesti, miten vuosiloma voidaan käytännössä järjestää pienviljelijäväestölle.

e) Työvoimapolitiikka

Työmarkkinat on ensisijaisesti talouspoliittisin keinoin pyrittävä pitämään vakaina. Työn tarjonnan ja kysynnän välillä esiintyvää kitkaa on jatkuvasti vähennettävä työnvälitysjärjestelmää kehittämällä, jolloin jokainen työnhakija olisi entistä paremmin kyettävä osoittamaan hänelle sopivaan työhön. Kausiluontoisesti esiintyvän työttömyydeen torjumiseksi on julkisen talouden rakennus- ja muu työtilaisuuksia lisäävä toiminta mukautettava näitä kausivaihteluja vastaavaksi.

Esiintyvää rakenteellista työttömyyttä voidaan tehokkaimmin poistaa elinkeinoelämää monipuolistamalla ja uusia työpaikkoja luomalla. Työttömyys on yhteiskunnallinen epäkohta, jonka poistamiseksi ja seuraamusten lievittämiseksi on määrätietoisesti työskenneltävä. Niiden toimeentulo, joille ei ole kyetty yhteiskunnankaan toimesta osoittamaan työtä, on turvattava yleisen ja pakollisen työttömyysvakuutuksen avulla.

Ns. suuret ikäluokat merkitsevät arvokasta lisäystä kansakunnan työvoimassa. Ammattiopetusta tehostamalla ja ammattikoulu-laitosta nopeasti laajentamalla ja kehittämällä on näille nuorille luotava mahdollisuus ammattiopin saamiseen.

II. Sosiaaliturvapolitiikka

Sosiaaliturvapolitiikka käsittää ne sosiaalivakuutuksen, sosiaaliavustuksen ja sosiaalihuollon alaan kuuluvat toimenpiteet, joilla pyritään yksilö turvaamaan sosiaalisten riskien varalta.

a) Sosiaalivakuutus

Sosiaalivakuutukseen luetaan kuuluvaksi työttömyys-, tapaturma-, sairaus-, työkyvyttömyys-, äitiys-, vanhuus-, hautaus- ja perhe-eläkevakuutus. Näistä vakuutusmuodoista on meillä kansanvakuutuspohjalla toteutettu tähän mennessä vain vanhuus- ja työkyvyttömyysvakuutus sekä osittain hautausvakuutus. Sosiaalivakuutusjärjestelmämme on siis vielä perin puutteellinen ja kehityksensä alkuvaiheissa. Sen vuoksi onkin 60-luvulla erityistä huomiota kiinnitettävä sosiaalivakuutuksen kehittämiseen, jolloin on huolehdittava siitä, että kaikki väestöpiirit tulevat vakuutuksen piiriin ja että nimenomaan vähävaraisten sosiaalivakuutusturvaa lisätään.

Kiireellisyysjärjestyksessä ensimmäisenä on sairaus- ja siihen liittyvän äitiysvakuutuksen toteuttaminen. Ottamalla sairauden aiheuttamat rasitukset yhteisesti kannettavaksi autetaan monet vaikeuksissa kamppailevat kodit turvatumpaan elämään.

Vanhuus- ja työkyvyttömyysvakuutusjärjestelmää kehitettäessä on turvattava kaikille vanhuksille ja työkyvyttömille toimeentulo sekä peruseläkkeeseen liittyvällä lisäeläkkeellä taattava vähintään 60 %:n eläketurva koko väestölle. Vain näin voidaan poistaa se epäkohta, joka on syntynyt yksinomaan palkkatyöntekijöiden edut huomioonottavasta ns. työsuhde-eläkejärjestelmästä.

Sosiaalivakuutuksen hallinto on järjestettävä desentralisoidusti. Sosiaalivakuutuksen paikallinen hoitaminen on uskottava alueellisille tai maakunnallisilla sosiaaliturvakassoille sosiaaliturvalaitokseksi kehitettävän kansaneläkelaitoksen toimiessa sosiaalivakuutuksen keskuselimenä. Varaamalla vakuutetuille mahdollisuudet olla mukana vakuutuksen hallinnossa kansanvakuutus voi saavuttaa sellaisen luottamuksen, joka on tarpeen sosiaalivakuutuksen menestykselliselle toteuttamiselle. Näin saadaan myös, paitsi maakunnallista asiantuntemusta, asioiden käsittely joustavaksi ja joutuisaksi.

b) Sosiaaliavustus

Sosiaaliavustusjärjestelmä on muodostunut keskeiseksi elinkustannuksia tasaavaksi sekä kulutusta lisääväksi ja tuotantoa kannustavaksi tekijäksi. Perhekustannusten tasaamista on tehostettava lapsilisäjärjestelmää porrastamalla, koulunkäyntiavustusjärjestelmää parantamalla ja asumiskustannusten tasausta lisäämällä. Vähävaraisia nuoria pareja on autettava elämisen alkuun kodinperustamislainoilla.

Yhteiskunnan velvollisuutena on tinkimättä pitää huolta niistä jäsenistään, jotka ovat sodassa menettäneet huoltajansa tai terveytensä. Sotilasvammalain mukaiset etuudet on jatkuvasti pidettävä riittävinä ja niitä on parannettava yleisen elintason nousua vastaavasti. Tämä kansakunnan erikoisvelka on maksettava.

Niitä sodassa mukana olleita varten, jotka normaalia aikaisemmin menettävät työkykynsä tai osan siitä, mutta eivät ole oikeutettuja saamaan sotilasvammalain mukaista korvausta, on säädettävä sotaveteraanien eläkelaki. Sen perusteella on maksettava sotaveteraanieläkettä kaikille työkykynsä kokonaan tai osaksi menettäneille sotaveteraaneille heidän täytettyään 55 vuotta tai jo aikaisemminkin, jos sotaveteraani ei heikentyneen työkykynsä takia kykene enää ansaitsemaan ammattiaan vastaavasta työstä toimeentuloaan.

c) Sosiaalihuolto

Nykyaikainen sosiaalihuolto on vaikeuksiin joutuneen ihmisen auttamista sekä taloudellisesti että henkisesti. Tämän vuoksi on sosiaalihuollossa kiinnitettävä entistä suurempaa huomiota ns. henkilökohtaisen huollon menetelmien kehittämiseen. Siksi on sosiaalisen toiminnan palvelukseen sen eri aloille saatava ammattitaitoisia sosiaalityöntekijöitä, koska vain siten sosiaalihuolto voi muodostua tehokkaaksi ja tulokselliseksi.

Sosiaalihuollon keskeisimpiä päämääriä on perhe-elämän lujittaminen. Siksi lasten-, nuorison-, kasvatus-, perhe- ja avioliittoneuvoloiden toimintaa on kehitettävä, jotta ne voisivat entistä tehokkaammin auttaa jo vaikeuksiin joutuneita selviytymään niistä sekä ehkäistä ristiriitojen syntymistä. Myös kodinhoitajajärjestelmää on kehitettävä pitäen silmällä, että kodinhoitoapu erityisesti vähävaraisen väestönosan keskuudessa muodostuu tehokkaaksi. Kodin-hoitajajärjestelmä on pikaisesti toteutettava kaikissa kunnissa.

Niitä varten, jotka ovat vailla oman kodin suomaa turvaa ja tarjoamaa hoitoa ja huoltoa tai joille ei voida kotona antaa asianmukaista hoitoa, on yhteiskunnan toimesta ylläpidettävä erilaisia huoltolaitoksia, kuten lasten- ja vanhainkoteja, joissa elämä on pyrittävä saamaan mahdollisimman paljon kotielämää vastaavaksi. Huoltolaitosten rakentamisessa on vältettävä ulkonaista ylellisyyttä, mutta niiden on oltava tarkoituksenmukaisia ja viihtyisiä. Yhteiskuntaan sopeutumattomia ja muita epäsosiaalisia henkilöitä varten tarvitaan riittävästi asianmukaisia huoltolaitoksia, joissa pyritään yksilöllisen aikuiskasvatuksen avulla palauttamaan heidät yhteiskuntakelpoisiksi ja perhe-elämään sopeutuviksi. Niissä tapauksissa, jolloin perheenäidit joutuvat käymään ansiotyössä, on huolehdittava lasten turvallisuudesta mm. rakentamalla lapsille leikkikouluja ja päiväkoteja.

Invalidihuollossa on pääpaino kuntouttamisessa, koulutuksessa ja työhuollossa. Laajentamalla invalidien kuntouttamistoimintaa ja koulutusta sekä tehostamalla heidän työnvälitystään ja tukemalla heidän elinkeinon ja ammatin harjoittamistaan luodaan yhä useammalle invalidille mahdollisuus tulla toimeen omin avuin.

III. Asuntopolitiikka

a) Suunnitteleva asuntopolitiikka

Tarkoituksenmukainen seutusuunnittelu ja asemakaavapolitiikka luovat pohjan noudatettavalle asuntopolitiikalle. Seutu- ja asemakaavoja laadittaessa ja asuma-alueita suunniteltaessa on huolehdittava siitä, että asumiseen tulee riittävästi väljyyttä. Yhdyskunnissa noudatettavan tonttipolitiikan on estettävä tonttikeinottelu ja tonttien hintojen kohtuuton nousu, joka viime kädessä jää taloudellisesti heikompien, nimittäin vuokralla-asuvien maksettavaksi korkeampien vuokrien muodossa.

b) Edistävä asuntopolitiikka

Asumisolosuhteet ovat maassamme edelleen epätyydyttävät. Asutuskeskuksien vähävarainen väki ponnistelee raskaan vuokrataakan alla ja maaseudun asuntojen keskimääräinen taso on luvattoman heikko. Lisäksi asunnot sekä maaseudulla että asutuskeskuksissa ovat pieniä ja asumistiheys huonetta kohti on kansainvälisestikin arvosteltuna suhteettoman suuri. Lähivuosien tavoitteeksi on asetettava maaseudun ja keskusten asumistason nostaminen, asumisahtauden poistaminen ja vuokralla-asuvien sekä omaan asuntoon pyrkivien aseman parantaminen. Mikäli asuntorakennustoimintaa tuetaan verohelpotuksin, ne on järjestettävä siten, ettei hyöty mene keinottelijoille. Valtion asuntorakennustoimintaan antamien lainojen koron pitää olla maaseudulla ja asutuskeskuksissa samansuuruinen. Nuorten perheiden asunnonsaantia valtion on erityisesti tuettava.

IV. Terveyden- ja sairaanhoitopolitiikka

a) Terveydenhuolto

Maassamme on noin 1500 asukasta kohti yksi lääkäri ja noin 8.9 sairassijaa 1000 asukasta kohti, kun esim. Ruotsissa 1000 asukasta kohti on yksi lääkäri ja 15.1 sairassijaa. Sveitsissä oli jo vuonna 1956 700 asukasta kohti yksi lääkäri sekä 47 asukasta kohti sairaalapaikka. Kun lisäksi todetaan, että 35-39 vuotiaiden miesten kuolleisuus on maassamme suhteettoman suuri, ovat maamme terveydenhuollolliset olot pahasti takapajulla. 60-luvun aikana on määrätietoisesti pyrittävä lääkärikunnan ja muun lääkintä- ja terveydenhoitohenkilöstön lisäämiseen. Ottaen huomioon lääkäreiden varsin epätasaisen jakautumisen maan eri osien kesken on uusien lääkäreiden pätevyysehtoihin lisättävä määräaikainen palvelu kunnanlääkärinä yhteiskunnan osoittamalla paikkakunnalla. Itä-Suomeen perustettavan yliopiston yhteyteen on jo alkuvaiheessa saatava myös lääketieteen opetusta.

Väestön terveydellisen tason nostamiseksi on ryhdyttävä toimeenpanemaan yleisiä terveystarkastuksia. Myös muuta terveydenhuoltotyötä on kehitettävä valistustoiminnalla ja terveystarkastusjärjestelmää kehittämällä. Oppilaitoksissa on tehostettava oppilaiden terveydenhuoltoon liittyviä toimenpiteitä. Terveydenhuollon hallintojärjestelmää on kehitettävä.

b) Sairaanhoitopolitiikka

Sairaanhoito-oloja on viime vuosina huomattavasti parannettu keskussairaalajärjestelmän avulla. Lähivuosina olisi tätä järjestelmää täydennettävä perustamalla riittävä määrä ns. sairaanhoito-asemia. Sairaanhoitoasemalla tulisi olla tarpeellisen lääkintähenkilöstön lisäksi riittävästi sairaiden kuljetukseen soveltuvia kulkuneuvoja sairaiden kuljettamiseen sairaanhoitoasemalle ja sieltä edelleen muihin sairaaloihin. Sairaanhoitoasema toimisi sairaiden ja onnettomuuden uhriksi joutuneiden ensiapu- ja vastaanottoasemana, josta potilaat sairauden laadun mukaan lähetettäisiin edelleen joko alue- tai keskussairaaloihin. Lievät sairaustapaukset voitaisiin taas hoitaa kotona sairausaseman valvonnan alaisena. Sairaanhoitoasemajärjestelmän avulla voitaisiin myös korvata nykyinen kunnanlääkärilaitos.

Lähivuosina olisi saatava riittävästi sairaankuljetukseen sopivia erikoisautoja ja helikoptereita.

Vaikeat ja pitkäaikaiset sairaudet merkitsevät asianomaiselle ja hänen lähiomaisilleen aina huomattavia taloudellisia rasituksia. Näistä sairauksista on tähän mennessä järjestetty kokonaan ilmaiseksi vasta tuberkuloosin hoito. Ilmaishoitoa olisi laajennettava säätämällä mm. mielisairaala- ja reumahoito sekä vajaamielishoito maksuttomaksi.

V. Perhepolitiikka

Koti on yhteiskunnan perusta. Perhepolitiikassa on pyrittävä toisaalta perheen taloudellisten toimeentuloedellytysten turvaamiseen ja toisaalta perheen sisäisen hengen vahvistamiseen.

Lapsiperheiden asemaa on parannettava lapsilisäjärjestelmää porrastamalla siten, että lapsilisän määrä kohoaa lapsiluvun mukaan. Myös osallistumalla lapsiperheiden asumiskustannusten tasoittamiseen yhteiskunnan on edistettävä lapsiperheiden asumismahdollisuuksien paranemista. Äidinpalkkion avulla on lisättävä äitien mahdollisuuksia omistautua lastensa hoitamiseen ja kasvattamiseen.

Huomiota on kiinnitettävä entistä enemmän perheen sisäisen hengen vaalimiseen. Terve yhteiskunta voi muodostua vain tasapainoisista kodeista. Avioerojen määrän jatkuvasti lisääntyessä on pyrittävä neuvonta- ja muulla toiminnalla tukemaan avioliittojen ja perheiden säilymistä. Myös vanhempien vastuuta lastensa kasvattajina on jatkuvasti tähdennettävä, sillä kasvattajanvastuussa on aina viime kädessä koti.

VI. Raittiuskysymys

Suurimpia yhteiskunnallisia epäkohtia on väkijuomain tavattoman laajalle levinnyt, kansan sekä siveellistä että taloudellista elinvoimaa jäytävä käyttö. Kansan vapauttaminen alkoholikirouksesta on sen vuoksi mitä tärkein tehtävä. Maalaisliitto tukee kaikkia niitä toimenpiteitä, jotka ovat omiaan edistämään yleistä raittiutta ja ehkäisemään väkijuomien käyttöä sekä rajoittamaan niiden anniskelua ja myyntiä. Valtion tukea on annettava paitsi varsinaisille raittiusjärjestöille, myös sellaisille nuoriso- ja muille kasvatusjärjestöille, jotka kasvattavat nuorisoa kotien terveen hengen ja raittiiden elämäntapojen kunnioittamiseen. Yhteiskunnan on ryhdyttävä pikaisiin toimenpiteisiin epäterveen ja vahingollisen tupakan, elokuva-, televisio- ym. mainonnan saattamiseksi terveelle pohjalle. Alkoholiliikkeen hintapolitiikka ja sen voittovarojen käyttö samoin kuin alkoholistien huoltokin on saatava sellaiseksi, että ne tukevat tehokkaalla tavalla raittiuden hyväksi tehtävää työtä.

VII. Perheenäitien erityiskysymyksiä

Maalaisliitto korostaa perheenäitien keskeistä asemaa tulevan kansalaispolven kasvatustyössä. Perheenäidit luovat sen hengen, joka kodeista säteilee yhteiskuntaan. Valtaosa kansantulosta kulkee kulutukseen perheenäitien kautta, joten heidän vaikutuksensa talouselämän kehitykseen on myös huomioon otettava. Siksi maalaisliitto pitää tärkeänä, että perheenäidit saavat riittävän koulutuksen ja tuen tämän keskeisen tehtävänsä hoitamisessa.

Naisten koulutusta perheenäidin tehtävään on tehostettava järjestämällä yleinen kotitaloudellinen koulutus kaikille naisille. Opetukseen tulee kuulua kansalaiskasvatus, kodin-, terveyden ja lastenhoito, ruoanvalmistus ja kodin taloudenhoito. Maalaisliitto pyrkii ohjaamaan lainsäädäntöä siten, että perheenäidin ammattikoulutus ja -taito otetaan huomioon kotia koskevien lainojen ja avustusten jaossa.

Ammattitautilain ulkopuolelle on jäänyt perheenäitien suuri ryhmä. Maalaisliitto toimii perheenäitien saamiseksi ammattitautilain alaisuuteen. Jalkasairaudet ovat yleisiä perheenäitien keskuudessa. Niiden ehkäisemiseksi ja hoitamiseksi pyritään saamaan maaseudulle kiertäviä jalkaklinikoita.

Maalaisliitto pitää tärkeänä, että maaseudun vesi- ja viemärijohtojen rakentamiseen varataan halpakorkoisia lainoja ja avustuksia. Maaseudun rakennustoimintaa on niin ohjattava, että rakennussuunnitteluissa kaikki työtä helpottavat tekijät otetaan huomioon.

Maalaisliitto pyrkii ohjaamaan lainsäädäntöä siten, että varataan riittävä määräraha lomanvieton järjestämiseksi kaikille perheenäideille ja annetaan kerran vuodessa kaikille vähintään neljän lapsen äideille vapaat matkat rautateillä ja postiautoissa johonkin kotimaassa olevaan lomapaikkaan.

Kunnalliselämässä toimitaan niin, että jokaiseen kuntaan palkataan riittävä määrä kodinhoitajia. Lakia kunnallisista kodinhoitajista pyritään muuttamaan sellaiseksi, että se entistä enemmän tekee oikeutta köyhille ja harvaanasutuille kunnille ja että lain piiriin otetaan myös vanhusten luona käynnit.