Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.uta.fi/pohtiva/ohjelmalistat/PIR/928

Piraattipuolue

Piraattipuolueen periaateohjelma


  • Puolue: Piraattipuolue
  • Otsikko: Piraattipuolueen periaateohjelma
  • Vuosi: 2013
  • Ohjelmatyyppi: yleisohjelma

Piraattipuolueen periaateohjelma

Piraattipuolueen mielestä politiikan lähtökohtana tulee olla yksilönvapaus. Jokaisella on oltava vapaus toimia haluamallaan tavalla kunhan ei rajoita muiden vapauksia. Piraattipuolue vastustaa holhousyhteiskuntaa, jossa valtio puuttuu ysityiskohtaisesti jokaiseen elämän osa-alueeseen.

Millään hallinnon tasolla ei ole lähtökohtaista yksinoikeutta päätöksentekoon. Lähtökohtaisesti päätösvalta on yksilöillä. Päätösvalta, joka ei ole yksilöillä, tulee olla sillä taholla, joka pystyy kyseessä olevassa asiassa parhaiten huolehtimaan yksilönvapauksien ja perusoikeuksien turvaamisesta. Tämä taho voi olla paikallishallinto, kansallisvaltio, Euroopan unioni tai muu kansainvälinen taho.

Piraattipuolue on tietoyhteiskuntapuolue, joka puolustaa avoimuutta, sananvapautta, yksityisyydensuojaa ja osallistavampaa sekä demokraattisempaa yhteiskuntaa. Piraattipuolue haluaa edistää luovuutta, kekseliäisyyttä ja kulttuuria lisäämällä tiedon ja teosten vapaata liikkuvuutta. Koulutuksen, lainsäädännön ja avoimuuden kautta kannustetaan ihmisiä rakentavaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Piraattipuolue vaatii päätöksenteon avoimuutta aina valmistelusta alkaen. Salaiset sopimukset eivät voi kuulua demokraattisen valtion toimintaperiaatteisiin. Erilaisista kriiseistä toiseen liikkuvan "poikkeushallinnon" ilmapiiri on avoimelle yhteiskunnalle vakava uhka. Yhteiskunnallista keskustelua ei tule käydä kontrollinhaluisten viranomaisten tai esimerkiksi terrorismipelon ehdoilla."

Oikeusturvan takaamiseksi lakien ja asetusten tulisi olla riittävän suppeita ja selkeitä, siten että kansalainen voi kohtuullisella vaivalla perehtyä itseään tai tiettyä asiaa koskevaan lainsäädäntöön. Yhteiskunnan tulee kohdella kaikkia yhdenvertaisesti.

Piraattipuolue ajaa järkevää tietoyhteiskuntapolitiikkaa, jossa julkisille varoille saadaan riittävästi vastinetta, ja jossa edistetään informaation vapaata liikkuvuutta.

Piraattipuolue kannattaa maltillista talouspolitiikkaa, jossa nykyjärjestelmää korjataan asteittain muun muassa sosiaaliturvajärjestelmän ja verotuksen epäkohtia korjaamalla. Puolue kannattaa siirtymistä perustulojärjestelmään. Puolue ei aja minkään yksittäisen eturyhmän asiaa, vaan tavoitteena on kaikilta osin tasapainoinen ja pitkällä aikavälillä kestävä yhteiskuntapolitiikka. Sekä EU:ssa että Suomessa kannustetaan monimuotoisuuteen ja hyvien käytäntöjen levittämiseen eikä pakoteta yhteen malliin.

Piraattipuolueet ovat kansainvälinen liike, joka toimii poliittisesti ja mielipidevaikuttajana kaikissa agendansa kannalta merkittävissä päätöksentekoelimissä ja kansalaisyhteiskunnassa.

Piraattipuolueen listoilta valitut luottamushenkilöt sitoutuvat toimimaan erityisesti periaateohjelman mukaisesti.

Hyväksytty Piraattipuolueen kokouksessa Espoossa 7. heinäkuuta 2013.