Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.uta.fi/pohtiva/ohjelmalistat/PS/1260

Perussuomalaiset

Perussuomalaisten eduskuntavaaliohjelma - Pääteemat


  • Puolue: Perussuomalaiset
  • Otsikko: Perussuomalaisten eduskuntavaaliohjelma - Pääteemat
  • Vuosi: 2015
  • Ohjelmatyyppi: vaaliohjelma

PERUSSUOMALAISTEN EDUSKUNTAVAALIOHJELMA - PÄÄTEEMAT

1 Julkinen talous kestävälle pohjalle

Seuraavan hallituksen on jatkettava julkisen sektorin kestävyysvajeen umpeen kuromista. Tarvittavat leikkaukset on aloitettava maahanmuuton ja kehitysavun tapaisista maailmanparannusmenoista. Pelkät leikkaukset eivät kuitenkaan riitä, vaan myös taloutemme ja työllisyytemme on saatava kasvu-uralle.

  • Velkaantuminen taitettava
  • Verotusta oikeudenmukaistettava ja kohtuullistettava
  • 1 000 euron tulot kuussa verovapaasti
  • Autovero pois
  • Perussuomalaisten kehitysyhteistyömalli käyttöön

2 Isänmaan turvallisuudesta ei tingitä

Ukrainan kriisi on osoittanut, että turvallisuuspoliittinen tilanne voi nykymaailmassa muuttua hyvinkin nopeasti. Siksi on tärkeää, että Suomella on uskottava puolustus, joka pystyy takaamaan turvan kaikissa olosuhteissa.

  • Puolustusvoimien rahoitus riittävälle tasolle
  • Parlamentaarisen työryhmän esitys on minimi
  • Nato-jäsenyydestä voidaan tehdä selvitys, jossa analysoidaan kiihkottomasti jäsenyyden haitat ja hyödyt
  • Jalkaväkimiinat takaisin Sisäisestä turvallisuudesta huolehdittava

3 Suomalaisista huolehdittava

Miljoona suomalaista elää köyhyysrajalla tai sen alapuolella. Pienituloisuus vaikuttaa koko elämään ja sen valintoihin. Mielivaltaiset leikkaukset on loputtava ja 90 - luvun laman virheitä ei tule enää toistaa. Suomalaisista on ryhdyttävä nyt huolehtimaan. Meidän ei kuulu olla koko maailman terveyskeskus tai sosiaalitoimisto.

  • Kestävä perhepolitiikka
  • Oikeudenmukainen sosiaaliturva
  • Tasavertaiset palvelut kaikille suomalaisille
  • Päivystysasetus purettava
  • Omaishoitajat asetettava etusijalle vanhuksia ja eläkeläisiä unohtamatta

4 Kilpailukyky ja yrittäjyys etusijalle

Hyvinvointi syntyy elinvoimaisesta yksityissektorista. Edelliset hallitukset ovat 2000-luvun virheellisellä politiikallaan tuhonneet maamme kilpailukyvyn. Työllisyyden ja talouskasvun selkäranka ovat ennen kaikkea pk-yrittäjät. Tämä on otettava paremmin huomioon, ja ennen kaikkea kasvavia ja aloittavia pk-yrityksiä on tuettava nykyistä paremmin.

  • Kilpailukyky kuntoon
  • Käänne energia- ja ilmastopolitiikkaan
  • Pk-yrittäjyys nostettava ansaitsemaansa arvoon
  • Yrittäjyyden kannustamiseksi käyttöön Viron mallinen verokannustin ja ALV:n alarajan nosto
  • Kilpailukykyä haittaavat viherverot alas

5 Ei saa kiusaa

Suomalaisessa yhteiskunnassa kiusaaminen ei rajoitu pelkästään kouluun ja työpaikalle. Monesti kiusaajia ovat myös viranomaiset, jotka kohtelevat kansalaisia epäoikeudenmukaisesti esimerkiksi pompottelemalla heitä luukulta toiselle. Myös turha sääntely voidaan nähdä kiusaamisena. Turhaa sääntelyä purettava. Purkaminen aloitettava haja-asutusalueiden jätevesiasetuksesta

  • Lupabyrokraatti ei saa hidastaa investointeja
  • Vakuutuslääkärijärjestelmää parannettava
  • Huomioitava lapsen oikeus sekä isään että äitiin
  • Nollatoleranssi koulukiusaamiseen
  • Sulku vahingolliselle EU-byrokratialle

Suomalaisten puolesta
www.perussuomalaiset.fi