Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.uta.fi/pohtiva/ohjelmalistat/SDP/1002

Suomen Sosialidemokraattinen Puolue

SDP:n vammaispoliittinen ohjelma


  • Puolue: Suomen Sosialidemokraattinen Puolue
  • Otsikko: SDP:n vammaispoliittinen ohjelma
  • Vuosi: 2016
  • Ohjelmatyyppi: erityisohjelma

SDP:N VAMMAISPOLIITTINEN OHJELMA

Tämä on SDP:n vammaispoliittinen ohjelma. Ohjelman tavoitteet ovat pitkän aikavälin, useamman vaalikauden aikana toteutettavia poliittisia toimenpiteitä.

YLEISTÄ

SDP:n vammaispolitiikka perustuu sosialidemokratian keskeisiin arvoihin: ihmisarvon ja vapauden kunnioittamiseen, tasa-arvon toteuttamiseen, yhteisvastuuseen ja oikeudenmukaisuuteen. Oikeus yhteiseen hyvään kuuluu kaikille.

Sosialidemokraattinen yhteiskunta arvostaa moninaisuutta ja ihmisten erilaisuutta. Jotta pääsemme siihen, on asenteiden muututtava. Tarvitsemme lisää toisistamme välittämistä ja arvostusta kanssaihmisiämme kohtaan. Vastuu kuuluu jokaiselle.

Hyvinvointi vaatii osallisuutta. Jokaisella kansalaisella on oltava oikeus olla yhteiskunnan tasa-arvoinen jäsen ja oikeus vaikuttaa yhteiskunnan kehitykseen ja omiin elinoloihinsa riippumatta hänen iästään, toimintakyvystään, koulutuksestaan, varallisuudestaan tai syntyperästään. Osallisuuden lisääminen sekä sosiaalisten ja terveyserojen kaventaminen ovat hyvinvointipolitiikan perustehtäviä.

SDP haluaa rakentaa Suomea, jossa vammaiset henkilöt ovat aktiivinen ja yhdenvertainen osa yhteiskuntaa, eivät marginaalissa, eivät reunoilla. Vammaisten henkilöiden yhdenvertainen osallisuus yhteiskunnassa tarkoittaa hyvää yhteiskuntaa kaikille.

SDP:N KESKEISET VAMMAISPOLIITTISET TAVOITTEET

  • yhdenvertaisten perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen
  • itsemääräämisoikeuden ja osallisuuden toteutuminen
  • ihmisen omatoimisuuden ja hyvän arjen edistäminen
  • oikeus elinikäiseen oppimiseen ja työhön

YHDENVERTAISTEN PERUS- JA IHMISOIKEUKSIEN TOTEUTUMINEN

YK:N VAMMAISSOPIMUS JA SUOMEN VAMMAISPOLIITTINEN OHJELMA OIKEUKSIEN TURVAAJANA

YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleissopimuksen tarkoituksena on edistää, suojella ja taata kaikille vammaisille henkilöille täysimääräisesti ja yhdenvertaisesti kaikki ihmisoikeudet ja perusvapaudet, sekä edistää vammaisten henkilöiden ihmisarvon kunnioittamista. Yleissopimuksen periaatteina ovat mm. henkilöiden syrjimättömyys, täysimääräinen ja tehokas osallistuminen ja osallisuus yhteiskuntaan sekä esteettömyys ja saavutettavuus.

Suomi on allekirjoittanut YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleissopimuksen. Suomen kansallinen ratifiointiprosessi on kesken lainsäädäntömuutosten vuoksi.

TOIMENPIDE-ESITYKSET 1

  • Sopimuksen ratifiointi pitää toteuttaa mahdollisimman nopeasti. Vammaissopimuksen toimeenpanolle pitää varmistaa riittävät resurssit ja seuranta.

Suomen vammaispoliittinen ohjelma (2010) luo vahvan pohjan vammaispolitiikkamme toteuttamiselle. Ohjelmassa linjataan vammaispolitiikan tavoitteet vuosille 2010-2015 ja siitä eteenpäin. Ohjelma toimeenpanee YK:n vammaissopimuksen velvoitteita. Ohjelman tavoitteena on turvata vammaisten oikeudenmukainen asema yhteiskunnassa puuttumalla epäkohtiin konkreettisin korjaus- ja kehittämistoimenpitein.

Valtakunnallinen vammaisneuvosto ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos toteuttavat ohjelman toimeenpanon seurantaa. Toimeenpano on onnistunut kohtuullisen hyvin, mutta puutteita on etenkin toimenpiteissä, joissa vastuu jakautuu useammalle hallinnon alalle.

Vammaisneuvostojen perustaminen on kunnille uuden kuntalain mukaan pakollista. Sote-uudistuksessa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut on tarkoitus siirtää sote-alueiden vastuulle. Sote-palvelut muodostavat vain yhden osan vammaisten ihmisten osallisuutta vahvistavista palveluista. Vammaisten ihmisten arjen hyvinvointia turvaavia palvelukokonaisuuksia ei saa hajottaa uudistuksen yhteydessä. Siksi on tärkeää, että samalla kun sote-alueiden tasolla varmistetaan vammaissopimuksen toteutuminen, myös kunnissa toimivien vammaisneuvostojen asema turvataan ja neuvostojen toimintaedellytyksiä vahvistetaan. Yhdistetyissä vammais- ja vanhusneuvostoissa on turvattava myös vammaisten äänen kuuluminen.

TOIMENPIDE-ESITYKSET 2

  • YK:n vammaisyleissopimuksen toimeenpano on varmistettava jatkamalla vammaispoliittista ohjelmaa. Perustettaville sote-alueille tulee asettaa vammaisasioiden asiamiehet, jotka varmistavat vammaissopimuksen toteutumisen alueilla. Kunnissa sopimuksen toteutumisen varmistavat vammaisneuvostot.
  • Yhteistyö kuntien ja sote-alueiden välillä pitää varmistaa niin että palveluintegraatio toteutuu ja vastuut ovat selkeät.

ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUDEN JA OSALLISUUDEN TOTEUTUMINEN

ESTEETTÖMYYS JA SAAVUTETTAVUUS OSALLISUUDEN EDELLYTYKSENÄ

Esteettömyys tarkoittaa ihmisen mahdollisuutta elää arkista elämää, käydä työssä, opiskella, ja osallistua sujuvasti vapaa-ajan toimintaan. Esteettömyys on ihmisoikeuskysymys. Esteettömyyttä pitää edistää jokaisen kansalaisen oikeutena, joka mahdollistaa erilaisten ihmisten toimimisen yhteiskunnassa. Esteetön sisäilmakin on jokaisen oikeus. Esteettömyys ei koske vain rakennettua fyysistä ympäristöä vaan myös tiedonsaannin ja kommunikaation esteettömyyttä.

Palveluiden tulee olla saavutettavissa, välineiden tulee olla käytettäviä, tiedon pitää olla saavutettavassa ja ymmärrettävässä muodossa ja osallisuuden omaa elämää koskevissa päätöksissä tulee olla toteutua, jotta ihmisen aktiivinen elämä ja osallistuminen ovat mahdollisia.

Esteettömyys ei ole marginaalikysymys. Vuoteen 2030 tarvitsemme miljoona esteetöntä asuntoa. Terveyden edistämisen tavoitteet edellyttävät esteetöntä ja turvallista ympäristöä, jossa arkinen elämä on mahdollista. Esteettömyyden ja saavutettavuuden edistäminen on hyödyksi jokaiselle ihmiselle, ei vain erityisryhmille. Esteettömässä ympäristössä ja yhteiskunnassa ei tarvita jatkuvasti erityisjärjestelyjä, koska jokaisen arki on lähtökohtaisesti sujuvaa. Esteettömiä ratkaisuja pitää kehittää kokonaisuutena. Ennakoiva ja esteetön yhdyskunta- ja palvelusuunnittelu on kustannustehokasta.

TOIMENPIDE-ESITYKSET 3

  • Esteettömyys on otettava huomioon kaikessa yhteiskunnan suunnittelussa ja toimeenpanossa. Esim. asumiseen liittyviä normeja ei pidä purkaa, jos se johtaa esteiden lisääntymiseen.

Kommunikaatiossa ja ymmärryksessä on edelleen esteitä. Viranomaistiedottamisessa tiedon tulee olla saavutettavassa muodossa kaikille ryhmille. Kommunikaation ja tiedonsaannin esteettömyys ja saavutettavuus tulee huomioida etenkin niiden ryhmien osalta, jotka käyttävät viittomakieltä tai jotka hyötyvät selkokielestä. Selkokielen käytön laajentaminen julkisen hallinnon tiedotusmateriaalissa ja palveluissa vaihtelee. Suomessa selkokieltä tarvitsee 4-7 % väestöstä ja jatkossa vanhusten ja maahanmuuttajien määrän kasvaessa julkisten palveluiden käyttäjinä on entistä enemmän ihmisiä, joilla on vaikeuksia ymmärtää yleiskieltä.

Myös tietoyhteiskunnan esteettömyyttä on parannettava. Verkkopalveluiden viittomakielisiä osuuksia pitää lisätä. Yhä useamman arkisen palvelun siirtyessä verkkoon pitää verkkotunnistautumiseen luoda erityisiä tarpeenmukaisia palveluita, jotka takaavat myös vammaisille henkilöille tietoturvallisen ja yhdenvertaisen verkkoasioinnin.

Niin vammaisilla kuin vammattomillakin ihmisillä voi olla oppimisessa erityisvaikeuksia, kuten lukihäiriö, matematiikan vaikeus tai kielellinen vaikeus. Lukivaikeutta arvioidaan olevan jopa 10 prosentilla suomalaisista. Pitkittyessään ja piiloon jäädessään oppimisvaikeudet aiheuttavat muita ongelmia, osaamisen ja ilmaisun puutteita ja syrjäytymistä. Oppimisvaikeuksia voidaan ylittää, jos henkilön ongelmat tunnistetaan ja hän saa tarvittavat apuvälineet, erityisopetusta ja muuta tukea.

Tieto- ja viestintäteknologian ja sähköisten palvelujen saavutettavuus ei toteudu riittävästi. On myös tärkeää, että palvelut ovat tosiasiallisesti käytettävissä eri apuvälineillä. Esim. monet verkko-oppimisympäristöt painottuvat tällä hetkellä visuaalisesti niin, että niiden käyttäminen on useimmiten mahdotonta näkövammaisten apuvälineillä. On myös tärkeää, että avustajat saavat koulutusta apuvälineiden käyttöön.

TOIMENPIDE-ESITYKSET 4

  • Viittomakielen ja selkokielen käyttöä on laajennettava.
  • Tulkkauspalveluiden saatavuutta ja laatua on parannettava.
  • Oppimisvaikeuksiin on tarjottava tehokasta apua, erityisopetusta ja apuvälineitä.
  • Tieto- ja viestintäteknologiset ratkaisut ja sähköiset palvelut on alusta lähtien toteutettava esteettömästi, saavutettavasti ja käytettävästi. Tämä koskee niin julkisia kuin yksityisiä tai kaupallisia toimijoita.
  • Rinnakkaispalvelut pitää säilyttää kun siirretään palveluita esim. verkossa käytettäväksi.

PALVELUT OSALLISUUDEN, YHDENVERTAISUUDEN JA OIKEUKSIEN TOTEUTUMISEN TUKENA

Yhteiskuntapolitiikan on tuettava ihmisten yhdenvertaisuutta, itsemääräämisoikeutta ja osallisuutta yhteiskunnan toiminnassa. Vammaisten henkilöiden toimintamahdollisuudet ovat muita kansalaisia enemmän riippuvaisia ympäristön rakenteista ja palveluiden saatavuudesta.

Aina yleislainsäädäntö ei riitä, vaan vammaisten henkilöiden omatoimisen suoriutumisen, osallistumisen ja tasa-arvon turvaaminen asuinpaikasta riippumatta edellyttää myös toimivaa erityislainsäädäntöä. Etenkin asuminen, henkilökohtainen apu, kuljetuspalveluiden sujuvuus ja omaishoito ovat keskeisiä.

Eri tukimuodot täydentävät toisiaan. Tämä koskee esim. henkilökohtaisen avun, omaishoidon, koulunkäyntiavustajien, työhönvalmentajien palveluita, kuljetuspalveluita ja apuvälineitä. Toisen palvelun saaminen ei saa olla automaattinen syy toisen palvelun vähentämiseen. Olennaista on, että ihminen saa palvelun ja tuen tarpeensa mukaisesti niin että hänen osallisuutensa aidosti toteutuu.

TOIMENPIDE-ESITYKSET 5

  • Yhdenvertaiset ja laadukkaat vammaispalvelut sekä muiden palveluiden saavutettavuus, saatavuus ja esteettömyys on taattava.
  • Erityislainsäädännöllä pitää turvata erityisryhmien oikeuksien toteutuminen.
  • Vammaisten henkilöiden erityispalveluiden saatavuudessa ei ole yläikärajaa. Lähtökohtana on ihmisen yksilöllinen palvelutarpeen ja toimintakyvyn arviointi ja yhdenvertainen kohtelu sekä osallisuuden turvaaminen

ASUMINEN

Vammaisten henkilöiden asumispalvelut pitää järjestää kattavasti ja toimivasti ihmisen omien yksilöllisten tarpeiden mukaisesti. Tällä hetkellä asumispalvelut toteutuvat hyvin eri tavoin.

Kehitysvammaisten asumisen ja tukipalvelujen järjestämiseksi tehdyn ohjelman (Kehas) tavoitteena on vähentää laitospaikkoja suunnitelmallisesti ja mahdollistaa kehitysvammaisten yksilöllinen asuminen, riittävät palvelut ja osaaminen avohuollossa. Päämääränä on, että vuoden 2020 jälkeen kukaan vammainen henkilö ei asu laitoksessa.

Kehas-ohjelman tavoitteiden toimenpanon laadukas toteuttaminen on tärkeää, sillä laitosten olemassaolo ohjaa palvelujärjestelmää vahvasti. Laitoksia purettaessa on olennaista, että korvaavat asumismuodot ja niissä riittävät palvelut ja tuki on tarjolla.

Erityisryhmien asuntojen investointiavustuksien nostaminen on tärkeää kehitysvammaisten asumisen kehittämiseksi ja vammaisten nuorten ja aikuisten itsenäistymiseksi.

TOIMENPIDE-ESITYKSET 6

  • Kehas-ohjelma on toteutettava suunnitellusti.
  • Vammaisten henkilöiden asumispalvelut pitää turvata erillislaissa.
  • Vammaisten henkilöiden yksilöllisiä tarpeita vastaavia asumismuotoja palveluineen on kehitettävä.

HENKILÖKOHTAINEN APU

Vaikeavammaisella henkilöllä on subjektiivinen oikeus henkilökohtaiseen apuun päivittäisissä toimissa, työssä, opiskelussa, harrastuksissa ym. Avun välttämätön määrä tulee arvioida yksilön tarpeiden mukaan.

Kunta voi järjestää henkilökohtaista apua joko korvaamalla vaikeavammaiselle henkilölle henkilökohtaisen avustajan palkkaamisesta aiheutuvat kulut, myöntämällä palvelusetelin tai hankkimalla avustajapalvelun itse. Vaikeavammaisen henkilön oma mielipide ja palvelusuunnitelman määrittely avun tarpeesta pitää huomioida avun järjestämisessä.

Käytännössä henkilökohtaisen avun saamisessa on vaikeuksia mm. avun saaminen voi olla joustamatonta, työnantajana toimiminen koetaan raskaaksi, kunta ei tarjoa vaihtoehtoja, palvelua ei saada tarpeen mukaan ym.

Myös alle 18-vuotiaiden on vaikea saada apua vapaa-aikaansa. Avustajapalvelun saatavuus vaikuttaa lapsen ja nuoren mahdollisuuksiin tehdä asioita omasta halustaan ja kiinnostuksestaan lähtien. Harrastustoiminta ei saa olla kiinni avustajan järjestymisestä.

Nämä ongelmat on ratkaistava, jotta vaikeavammainen todella saa tarvitsemansa avun hyvään arkeen ja osallisuuteen.

Esim. Kehitysvammaisten palvelusäätiön henkilökohtaisen avun -kortin avulla monet vaikeasti vammaiset ihmiset ovat pystyneet täyttämään lain vaatimuksen, jonka mukaan tulee ilmaista täsmällisesti mihin apua tarvitsee. Kortin avulla he ovat hakeneet ja saaneet tarvittavan avun.

TOIMENPIDE-ESITYKSET 7

  • Henkilökohtaisen avun järjestelmää on kehitettävä niin sisällöllisesti kuin järjestämistapojen osalta.
  • Henkilökohtaisen avun järjestämiseen pitää kehittää yhteistyössä järjestöjen kanssa uusia ja ennakkoluulottomia ratkaisuja, jotka toimivat vammaisen henkilön tarpeiden mukaan nykyistä joustavammin.
  • On vakiinnutettava valtakunnallinen henkilökohtaisen avun tarpeen arviointimalli, jonka lähtökohta on yksilön tarve siihen apuun, jolla osallisuus toteutuu juuri hänen kohdallaan.
  • Kunnan on tarjottava työnantajana toimiville riittävä tuki, neuvonta ja ohjaus, sekä tarvittaessa korvattava työnantajana toimimisesta syntyvät hallinnolliset kustannukset (esim. puhelinkulut).
  • Avustajapalvelut ja avustajien kustannukset pitää aina kattaa tarpeen mukaan

LIIKKUMINEN JA KULJETUSPALVELUT

Esteetön julkinen liikenne ja erilaiset palvelulinjat ovat hyödyllisiä palveluita kaikille ihmisille. Näiden rinnalla tarvitaan yksilöllisiä kuljetuspalveluita vaikeimmin vammaisille henkilöille. Kuljetuspalvelu on heidän kohdallaan keskeinen omatoimista suoriutumista auttava palvelu.

Kunta voi valita kuljetuspalvelun järjestämistavan, mutta sen on varmistettava, että palveluun oikeutetun vaikeavammaisen henkilön yksilölliset tarpeet toteutuvat. Työhön ja opiskeluun liittyvien välttämättömien matkojen lisäksi kuljetuspalveluina on järjestettävä vähintään 18 yhdensuuntaista jokapäiväiseen elämään kuuluvaa asiointi- ja vapaa-ajan matkaa kuukaudessa. Monessa tilanteessa minimi on muuttunut enimmäismääräksi, vaikka osoitettu tarve olisi suurempi.

Oikeus liikkumiseen on perusoikeus, jonka toteutumiseksi vaikeavammaiselle henkilölle on turvattava tarpeen mukaiset kuljetuspalvelut.

TOIMENPIDE-ESITYKSET 8

  • Kuljetuspalvelu tulee järjestää asiakkaan tarpeiden mukaan mahdollistamaan hänen yksilöllisen arkensa sujumisen.
  • Kuljetuspalvelua ei pidä sitoa kuukausittaiseen matkamäärään.
  • Kuljetuspalveluiden järjestämistä ja tuottamista pitää joustavoittaa ihmisten tarpeiden ja alueellisten erojen mukaan.

PERHEIDEN PALVELUT JA OMAISHOITO

Omaishoitosuhde saattaa alkaa monin tavoin. Ikääntymisen lisäksi vakava sairastuminen, onnettomuus tai vammaisen lapsen syntymä voivat olla omaishoidon aiheuttajia. Oli tilanne yllättävä tai ennakoitava, on tärkeää, että koko omaishoitoperheen tuen tarve huomioidaan. Perheen on saatava riittävästi tukea, tietoa, neuvontaa, ohjausta ja tarvittaessa sopeutumisvalmennusta.

Myös viranomaisten osaamista pitää vahvistaa ja kehittää esim. ensitietopaketti tiedon antamiseen. Se, miten perheille kerrotaan esim. vammaisen lapsen syntymästä tai siitä, mistä saa tietoa ja vertaistukea, on äärimmäisen tärkeää perheiden kannalta. Vastaavanlaista tietoa ja tukea tarvitsevat myös perheet, joiden lapsi/ perheenjäsen vammautuu sairauden tai onnettomuuden seurauksena.

Omaishoidon tuki on järjestettävä siten, että perheen toimeentulo on turvattu myös siinä tapauksessa, että omaishoitaja joutuu jäämään pois työelämästä. Tarvittaessa hoitajalle on mahdollistettava työssäolo riittävillä tukitoimilla ja palveluilla. On tärkeää tukea eri tavoin työssäkäyviä ja ns. etäomaishoitajia. Työelämään osallistuminen ei vain paranna taloudellista toimeentuloa vaan monesti myös omaishoitajan jaksamista.

Työelämän joustoja tulee kehittää edelleen, niin että ne mahdollistavat vammaisten lasten vanhempien työssäkäynnin, työn ja omaishoidon yhdistämisen sekä paluun samaan työpaikkaan omaishoitojakson jälkeen. Joustojen kehittämisessä yhteiskunnan on kannettava osa vastuusta, jotta vammaisten lasten vanhempien työmarkkina-asema ei heikkene.

Vammaisella lapsella on oltava ikätovereidensa kanssa yhdenvertainen ja tasa-arvoinen mahdollisuus kokea osallisuutta, osallistua arjen toimintaan ja harrastuksiin. Vammaiset ja erityisjärjestelyjä tarvitsevat lapset pitää ottaa huomioon kaikessa harrastustoiminnassa.

TOIMENPIDE-ESITYKSET 9

  • Perheille vammaisuudesta annettavan neuvonnan osaamista pitää vahvistaa.
  • Omaishoidon tuki on suunniteltava omaishoitoperheen tarpeiden pohjalta.
  • Työelämän joustoja tulee kehittää mahdollistamaan sekä omaishoito että paluu työelämään.

HANKINTALAKI/ KILPAILUTTAMINEN

Suomessa uudistetaan kansallista hankintalainsäädäntöä EU:n hankintadirektiivin pohjalta. Monissa EU-maissa on hyödynnetty kansallista harkintaa, johon EU:n perussopimus antaa mahdollisuuden ja tunnistettu ne sosiaalipalvelut, jotka on perusteltua irrottaa julkisten hankintojen kilpailuttamisesta. Suomessa sen sijaan kilpailutus on viety äärimmilleen.

Vammaisten henkilöiden jokapäiväisessä elämässä ja asumisessa tarvitsemaa apua ei voi tuotteistaa, mikä kuitenkin on kilpailutuksen perusedellytys. Vammaisten henkilöiden avun ja tuen tarpeet, elämäntilanteet ja olosuhteet poikkeavat suuresti toisistaan. Palveluiden tulee pystyä joustamaan yksilöllisten tarpeiden mukaisesti, sillä kyse ei ole yhteen elämänvaiheeseen liittyvästä väliaikaisesta palveluratkaisusta. Vammaisuus on koko elämän mittainen kumppani.

Nykyinen kilpailutusmenettely ei huomioi palvelujen käyttäjien tai heidän läheistensä mielipiteitä eikä tarjoa heille mahdollisuutta osallistua heitä itseään koskeviin asioihin. Suomessa on väkisin yritetty luoda markkinoita, joita todellisuudessa ei ole. Tämä on tapahtunut vammaisten henkilöiden ja heidän läheistensä ihmisarvon kustannuksella.

Esimerkiksi asumispalveluiden toistuva kilpailuttaminen kunnissa on johtanut pakkomuuttoon pois omasta kodista. Tulkkauspalveluiden saatavuus vaihtelee huolimatta tulkkauspalveluiden siirtämisestä Kelan vastattavaksi. Laadusta puhutaan, mutta kilpailutuksessa hinta ratkaisee, mikä johtaa laadultaan hyvin kirjavaan tulkkauspalveluun ja sattumanvaraiseen vaikuttavuuteen. Hankintalain tulkinta on johtanut myös siihen, että tulkkien saatavuus vaihtelee ja alan houkuttavuus on huono.

Yksilölliset apuvälineet ovat myös ongelmallisia kilpailutettavia. Oikeanlaisen apuvälineen kehittäminen edellyttää pitkäkestoista ja hyvää suhdetta asiakkaan ja palvelutuottajan välille. Kilpailuttaminen ja palvelutuottajan vaihtuminen muutaman vuoden välein tekee käyttäjästä lähinnä tuottajaa neuvovan palkattoman konsultin ilman takeita toimivasta apuvälineestä.

Suomessa tulee hyödyntää täysimääräisenä EU:n hankintadirektiivin kynnysarvot. Nykyiselläkään toimintamallilla ei ole kyetty säilyttämään pieniä, paikallisia yrityksiä. Isot, kansainväliset pääomasijoittajataustaiset yhtiöt ovat ostaneet ja ostavat ne pois.

TOIMENPIDE-ESITYKSET 10

  • Vammaisten ihmisten arkisen elämän turvaamiseen tarkoitetut, säännölliset palvelut pitää irrottaa uudistettavan hankintalain kilpailuttamissäännösten piiristä.

IHMISEN OMATOIMISUUDEN JA HYVÄN ARJEN EDISTÄMINEN

Vammaiset ihmiset tarvitsevat usein sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja, joten heidän elämäänsä määrittää merkittävästi se, onko yksilöllä valtaa tai mahdollisuuksia itse määritellä tarpeitaan sekä tehdä toiveidensa ja tarpeidensa mukaisia valintoja ja päätöksiä elämäntavoistaan, elämänkulustaan ja niitä tukevista palveluista.

Hyvinvointipalvelujen järjestämisessä on viime vuosina tapahtunut muutoksia, joiden nähdään korostavan asiakkaiden merkitystä omien palveluidensa suunnittelussa, valinnanvapautta sekä osallisuutta palveluprosessissa.

TUETTU PÄÄTÖKSENTEKO

Tuetun päätöksenteon lähtökohta on kehitysvammaisen henkilön oman itsemääräämisoikeuden käyttäminen ja hänen oikeutensa saada tukea päätösten tekemiseen. Tukihenkilö(t) ei päätä asioita kehitysvammaisen henkilön puolesta eikä vie henkilöltä päätösvaltaa hänen asioissaan. Tuetun päätöksenteon tavoitteena on kannustaa, rohkaista ja tukea henkilöä tekemään omaa elämäänsä koskevia päätöksiä ja valintoja.

Tuettua päätöksentekoa toteutetaan ajoittain käytännössä, mutta laissa ei määritellä apua ja tukea tarvitsevien kansalaisten tarvitseman tuen järjestämisestä päätöksenteossa. Monissa maissa tuettu päätöksenteko on kehittynyt toimintakäytäntöjen kehittämisen kautta ja lailla on myöhemmin turvattu tämä oikeus. Näin tulisi tehdä myös Suomessa.

HENKILÖKOHTAINEN BUDJETOINTI

Henkilökohtainen budjetointi on yksi keino lisätä vammaisen ihmisen valinnanvapautta ja itsemääräämistä. Henkilökohtaisessa budjetoinnissa palvelujen käyttäjälle muodostetaan hänen avun ja tuen tarpeidensa sekä tuen ja palvelujen kustannusten pohjalta määritetty henkilökohtainen budjetti. Se on rahasumma, jolla henkilön palvelut on mahdollista järjestää yksilöllisesti, palvelujen käyttäjän toiveiden, tarpeiden ja tavoitteiden mukaisesti.

Määrittelemällä henkilökohtainen budjetti tehdään näkyväksi se taloudellinen resurssi, joka on käytettävissä henkilön palvelujen järjestämiseen. Kun resurssi tiedetään, voidaan suunnitella, miten se olisi mielekästä käyttää, jotta palvelut vastaisivat henkilön toiveita ja tarpeita ja tukisivat henkilön omannäköistä elämää.

Henkilökohtaista budjetointia on toteutettu useissa maissa. Vaikutuksia vammaisiin ihmisiin on pidetty enimmäkseen myönteisinä. Päätäntävalta omasta elämästä on lisääntynyt ja esim. yksilöllisempi tuki ja todellisen tarpeen mukaiset palvelut ovat mahdollistuneet aiempaa paremmin.

Henkilökohtainen budjetointi voi sopia palveluiden järjestämiseen joissakin tapauksissa, joten sitä on syytä kokeilla myös Suomessa. Kokeilussa on olennaista, että budjetoinnin laskennan pohjaksi otetaan henkilön avun ja tuen tarpeet, ja näihin tarpeisiin osoitetaan riittävä rahoitus. Lainsäädännöllä on turvattava asiakkaan oikeudet. Henkilökohtainen budjetointi voi olla palveluvalikossa yksi vaihtoehto - asiakkaalla, joka ei halua henkilökohtaista budjettia, on oltava oikeus tarpeen mukaisiin palveluihin muutoin.

TOIMENPIDE-ESITYKSET 11

  • Tuettua päätöksentekoa tulee kehittää ja lakisääteistää se.
  • Henkilökohtaista budjetointia tulee kokeilla valtakunnallisesti, jotta järjestelmä voidaan ottaa käyttöön yhtenä, asiakkaalle valinnaisena, vaihtoehtoisena palveluiden järjestämistapana. Henkilökohtaisesta budjetista tulee tehdä käyttäjien kannalta mahdollisimman toimiva, kattava ja turvallinen.
  • Henkilökohtaisen budjetoinnin johtoajatuksena on pidettävä itsemääräämisoikeuden vahvistamista, tarkoituksena ei missään tapauksessa saa olla säästäminen tai palveluiden karsiminen.

OIKEUS ELINIKÄISEEN OPPIMISEEN JA TYÖHÖN

ELINIKÄINEN OPPIMINEN JA KOULUTUS

Koulutuksellinen tasa-arvo muodostaa perustan suomalaiselle hyvinvoinnille. Hyvät oppimisen edellytykset pitää taata jokaiselle. Jotta yhdenvertaisuus koulutuksessa toteutuu, on tärkeää, että tukea tarvitsevat lapset, koululaiset ja opiskelijat saavat oikea-aikaisen ja tarkoituksenmukaisen tuen. Yhdenvertaisten osallistumismahdollisuuksien takaamiseksi kuntien käytäntöjä tulee yhtenäistää.

Vammaisella lapsella tulee olla mahdollisuus esteettömään ja laadukkaaseen varhaiskasvatukseen yhdessä muiden lasten kanssa. Samalla myös vammattomat lapset oppivat kunnioittamaan yhdenvertaisuutta ja erilaisuutta. Lisäksi on huomioitava, että on pieni joukko vaikeavammaisia lapsia, jotka tarvitsevat päivähoitoa vanhempien työssäkäynnin ajaksi, mutta jotka eivät pärjää ryhmässä.

TOIMENPIDE-ESITYKSET 12

  • Yhdenvertaisten osallistumismahdollisuuksien takaamiseksi tulee varmistaa, että vammaisille lapsille on riittävästi päivähoitopaikkoja sekä ammattitaitoista ohjausta varhaiskasvatuksessa. Lisäksi on huolehdittava riittävistä avustaja- ja apuvälineresursseista.
  • Varhaiskasvatusta ja kuntoutusta on tarvittaessa tarjottava kotiin, ei pelkästään ryhmään kodin ulkopuolelle.

Tällä hetkellä vammaisten koulutuksellisen tasa-arvon esteinä ovat mm. puutteet opiskelussa tarvittavissa palveluissa ja tukitoimissa sekä tietämättömyys ja epäilevät asenteet vammaisia opiskelijoita tai opiskelijaksi hakeutuvia kohtaan. Vaikeavammaisten, kehitysvammaisten tai autismin kirjon diagnoosin omaavien oppilaiden opetus on jäänyt pedagogisesti muusta jälkeen. Opettajien kelpoisuustilanne on heikko ja vaihtuvuus on suurta.

Erityistä tukea saavien oppilaiden yhdenvertainen mahdollisuus osallistua yleisopetukseen vaatii myös uudenlaista ajattelua ja opetuksen toteuttamistapoja. Opettajien työn kehittäminen sekä riittävien avustajien resurssien turvaaminen ovat edellytyksiä inkluusion toteuttamiselle. Oppilaalla tulee olla oikeus lähikouluun ja joustaviin opetusjärjestelyihin oppilaan oikeusturva huomioiden. Kuntakohtaiset säästöt eivät saa heikentää oppilaiden mahdollisuutta osallisuuteen.

TOIMENPIDE-ESITYKSET 13

  • Jotta tasavertainen osallisuus kouluissa toteutuu, on vammaisten oppilaiden tukena oltava riittävästi koulunkäyntiavustajia.
  • Opettajien ja opinto-ohjaajien osaamiseen vammaiskysymyksissä on satsattava sekä tutkinto- että täydennyskoulutuksessa.
  • Koulujen opetuskäytäntöjen kehittäminen monimuotoisuutta ja tasavertaista osallisuutta (inkluusio) edistäväksi on otettava valtakunnalliseksi ohjelmaksi. Näin turvataan kaikkien paras oppiminen ja kaikille turvallinen oppimisympäristö.

Vammaisilla nuorilla tulee olla yhdenvertaiset mahdollisuudet suorittaa toisen ja myös korkea-asteen koulutus kuten muillakin nuorilla. Pääsy perusopetuksen jälkeiseen koulutukseen ei kuitenkaan toteudu kaikilta osin yhdenvertaisesti ikätovereiden kanssa. Yhdenvertaisten mahdollisuuksien luomisessa on kiinnitettävä erityistä huomiota käytäntöihin, joilla nuoria ohjataan peruskoulun jälkeisiin opintoihin ja työelämään.

TOIMENPIDE-ESITYKSET 14

  • Vammaisille nuorille on turvattava valmentavan koulutuksen, ammatillisen ja lukiokoulutuksen sekä korkea-asteen koulutuksen saatavuus.
  • Opinto-ohjausta ja opinto-ohjaajien osaamista on kehitettävä niin, että vammaisia nuoria kannustetaan ja rohkaistaan etenemään peruskoulun jälkeisiin opintoihin.

Vuoden 2012 alussa voimaan tullut SORA-lainsäädäntö säätää mm. opiskelijaksi ottamisen esteistä ja opiskeluoikeuden peruuttamisesta. Syynä voi olla esim. hakijan sairaus tai vamma, joka estää koulutukseen osallistumisen, käytännön tehtävistä suoriutumisen tai tutkinnon suorittamisen. Tämä marginalisoi entisestään vammaisia ja erityistä tukea tarvitsevia nuoria. Lähtökohtana on oltava opiskelun esteiden poistaminen ja erityisjärjestelyjen käyttö. Vaikka vamma estäisi osallistumisen joihinkin käytännön tehtäviin, se ei tarkoita, että opiskelija olisi automaattisesti soveltumaton koko alalle.

Nuoren kuntoutusrahan ikärajan nostaminen siihen asti kunnes hän saa opintonsa suoritettua, mahdollistaisi opiskelun nuoren kuntoutusrahalla vielä korkea-asteella. Monet vammaiset nuoret käyvät lukion 3,5-4 vuodessa, jolloin nuoren kuntoutusrahaa ei voi enää saada seuraaviin opintoihin. Tästä syystä on tärkeää turvata jokaisen vammaisen nuoren mahdollisuus saada opintonsa suoritettua.

Koulutus tukee nuorta itsenäistymisessä, elämänhallinnan lisääntymisessä, sosiaalisten suhteiden luomisessa sekä toiminta-, opiskelu- ja työkyvyn edistymisessä. Siksi nuoren kuntoutusrahaetuuden myöntämisen edellytyksissä tulee huomioida myös muita tavoitteita koulutukselle kuin realistisena pidettävä työelämään siirtymisen tavoite.

TOIMENPIDE-ESITYKSET 15

  • Nuoren kuntoutusraha turvataan siihen asti kunnes nuori suorittaa opintonsa loppuun.
  • Nuoren kuntoutusrahaetuuden myöntämisen edellytyksissä tulee huomioida myös muita tavoitteita koulutukselle kuin realistisena pidettävä työelämään siirtymisen tavoite.
  • Myös vammaisten opiskelijoiden työssäoppimista ja työllistymistä on tuettava opinnoissa. Oppilaitoksissa pitää hyödyntää hyviksi todettuja räätälöityjä toimintamalleja, joiden tukemana vammaisen opiskelijan työssäoppiminen ja työllistyminen onnistuvat.

Elinikäinen oppiminen on mahdollistettava myös vammaisten henkilöiden osalta. Siksi on tärkeää kehittää myös aikuisten vammaisten lisä-, täydennys- ja uudelleenkouluttautumismahdollisuuksia. Monille vammaisille nuorille jatkokoulutusmahdollisuudet korkea-asteella ovat laajemmat kuin toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa. Tämän vuoksi on perusteltua rohkaista vammaisia nuoria hakeutumaan nykyistä aktiivisemmin lukio-ja korkeakouluopintoihin.

Peruskoulun työelämään tutustumisjaksojen tavoitteena on mm. tukea koulutus- ja ammatinvalintaa. Perusopetuksen jälkeisissä opinnoissa työharjoittelujen merkitys osaamisen laajentajina ja työelämäkokemuksen antajina on tärkeä. Vammaisten oppilaiden ja opiskelijoiden on vammattomia vaikeampaa saada työelämään tutustumispaikkoja, työharjoittelupaikkoja ja kesätöitä. Esteellisyys vaikeuttaa vammaisten nuorten osallistumisen myös nuorten työpajoille.

TOIMENPIDE-ESITYKSET 16

  • Aikuiskoulutuksen erityisopetusta on lisättävä.
  • Myös uuteen Ohjaamo –palveluun on varmistettava osaamista vammaisten erityispalveluista ja koulutuksesta.
  • Yhteiskunnan tulee edistää vammaisuuteen liittyvää asiallista tiedottamista, asenteisiin vaikuttamista ja vammaisjärjestöjen kanssa tehtävää yhteistyötä.

TYÖLLISYYDEN EDISTÄMINEN

Kaikilla ihmisillä on oikeus työhön. Vammaisuus ei saa johtaa erilaiseen kohteluun työelämässä - jo kansainväliset sopimukset edellyttävät työelämän tasa-arvoa. YK:n vammaissopimus edellyttää hyvältä työympäristöltä, että se on avoin, osallistava ja vammaisten henkilöiden saavutettavissa. Lisäksi edellytetään, että vammaisille ihmisille maksetaan samaa palkkaa samasta työstä kuin ei vammaisille.

Vammaisten ihmisten kohdalla oikeus työhön toteutuu heikosti. Vammaisten työllisyysaste ei nouse yleisen työllisyysasteen noustessa eikä koulutus lisää samalla tavalla työllistymisen mahdollisuuksia kuin ei-vammaisilla. Vammaiset lapset ja nuoret kuitenkin kouluttautuvat ja valmistuvat, mutta heidän osaamistaan ei osata hyödyntää työmarkkinoilla. Työelämätaidot ja ammatillinen osaaminen eivät kehity, ellei työtä ole tarjolla.

Yhä edelleen suuri työllistymisen este ovat ennakkoluulot ja asenteet. Paitsi työelämässä ylipäätään, työnantaja- ja työntekijäjärjestöissä tulisi kantaa vahvasti vastuuta asenteiden muuttamiseksi vammaisten työnteolle myönteisemmäksi.

Suurin osa vammaisista ja pitkäaikaissairaista saa toimeentulonsa työkyvyttömyysetuutena. Eri arvioiden mukaan tuhannet heistä voisivat työllistyä. Monilla on osaamista ja koulutusta, mutta työkyvyttömyysetuuden ja palkan yhteensovittaminen, työllistymispalveluiden puute, esteellisyys ja avustajien puute vaikeuttavat työllistymisen toteutumista.

Vammaiset, etenkin kehitysvammaiset, henkilöt sijoittuvat nykyisin erilaisiin työllistymisyksiköihin koulun jälkeen. Noin 15 000 vammaista ja erityistä tukea tarvitsevaa työskentelee sosiaalihuoltolain mukaisessa työtoiminnassa. Kuntouttavan työtoiminnan piirissä on noin 16 000 henkilöä. Kuntouttavaan työtoimintaan osallistuu myös pitkäaikaissairaita, joiden työkyky on merkittävästi heikentynyt ja jotka hyötyisivät ammatillisen kuntoutuksen palveluista ja tuista.

Sosiaalihuoltolain mukaisessa työtoiminnassa olevista kehitysvammaisista noin 3000 kehitysvammaista henkilöä työskentelee tavallisella työpaikalla, usein kunnassa, niin kutsutussa avotyötoiminnassa. Avotyötoiminnassa henkilöllä ei kuitenkaan ole työsuhdetta eikä työsuhteeseen liittyviä etuuksia kuten esimerkiksi työterveyshuoltoa tai lomia, vaan työ on sosiaalipalvelua, josta maksetaan verovapaata työosuusrahaa. Työosuusrahan määrä vaihtelee kunnissa neljästä eurosta 12 euroon päivässä. Arvioidaan, että vain noin 400 kehitysvammaista työskentelee työhönvalmentajan tukemana tavallisessa palkkatyösuhteessa.

Työtoimintaa on kehitettävä työllistymistä ja työelämään siirtymistä tukevaksi toiminnaksi lisäämällä työhönvalmentajia sekä työelämäyhteistyötä. Sen rinnalle tulee kehittää päivätoimintaa niille, joille työllistyminen ei ole tavoitteena, mutta joiden toimintakykyä ja osallisuutta laadukas päivätoiminta tukee. Esim. TEOS-työryhmän esittämän mallin mukaisesti sosiaalinen kuntoutus jakautuisi työelämävalmiuksia edistävään sosiaaliseen kuntoutukseen ja osallisuutta edistävään sosiaaliseen kuntoutukseen, joista edellinen tukee edellytyksiä työllistyä avoimille työmarkkinoille ja jälkimmäinen tukee henkilön elämänhallintaa ja osallisuutta.

TOIMENPIDE-ESITYKSET 17

  • Työllisyys- ja kuntoutuspalveluiden laatua, tuloksellisuutta ja saavutettavuutta on kehitettävä niin, että ne paremmin ehkäisevät pysyvälle työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymistä.
  • Työkyvyttömyyseläkkeellä jo oleville henkilöille tulee olla tarjolla työhön paluuta tukevaa neuvontaa ja palveluita.
  • Kansaneläkelain mukaisen työkyvyttömyyseläkkeen ansaintaraja on poistettava. Näin tuetaan myös osa-aikaista työllistymistä ja osallisuutta.
  • Työtoimintaan osallistuvien vammaisten ihmisten etuuksien tulee olla yhdenvertaiset ei-vammaisten ihmisten kanssa.
  • Työtoiminnan tulee olla määräaikaista ja tavoitteellista toimintaa, joka tukee mahdollisuuksia siirtyä työsuhteeseen.

Osatyökykyisten työllistymistä pitää edistää monipuolisin toimin ja hyödyntää esim. työkykykoordinaattoreiden osaamista. Työllistymistä voidaan merkittävästi edistää ottamalla valtakunnallisesti käyttöön tuetun työllistymisen työhönvalmennus, joka takaa yksilöllisen ja työelämälähtöisen palvelun työhön sijoittumisen tueksi. Myös työnantajilla tulee olla mahdollisuus saada tukea työhönvalmentajien palkkaamiseen omalle työpaikalleen. Se voi olla osittainen vaihtoehto nykyiselle palkkatuelle.

Työnantajia tulee kannustaa neuvonnalla ja työkaluilla kehittämään esteettömyyttä ja työolosuhteiden sopeuttamista. Työolosuhteiden järjestelytuen käyttöä tulee lisätä ja näin edistää kohtuullisten mukautusten tekemistä. Yhdenvertaisuuslain mukaan työnantajan on jo nyt ryhdyttävä kohtuullisiin toimiin vammaisen henkilön työhön tai koulutukseen pääsemiseksi, työssä selviämiseksi ja työuralla etenemiseksi.

TOIMENPIDE-ESITYKSET 18

  • Kaikilla työsuhteiseen työhön pyrkivillä vammaisilla tulee olla oikeus työhönvalmennukseen. Palvelu tulee ensisijaisesti myöntää työvoimapoliittisena palveluna. Lisäksi tulee selvittää pitkäkestoisen, jopa pysyvän työhönvalmentajapalvelun järjestäminen Kelan ja työeläkejärjestelmien tai kunnan puitteissa.
  • Työolosuhteiden järjestelytuissa tulee huomioida vammaisen henkilön yksilölliset tarpeet, eikä pitää 4000 euroa ehdottomana kattona.
  • Tulisi myös selvittää, voidaanko työolosuhteiden järjestelyvastuuta keskittää perustettaville sote-alueille.
  • Vammaisten henkilöiden yrittäjyyttä on tuettava varteenotettavana työllistymisen muotona.
  • Erityistyöllistämisen yksiköiden toimintaa on kehitettävä valtakunnallisesti niin, että ne tukevat siirtymiä tavallisille työpaikoille. Niihin tulisi kehittää myös uudenlaisia osuuskunta-ja tuetun yrittäjyyden toimintamalleja.

Vammaisten ja osatyökykyisten työllistämiseksi pysyvä palkkatuki ja/tai työhönvalmentajan tuki työpaikalle takaavat parhaiten työpaikan saannin. Nykyisin on mahdollista myöntää palkkatukea ainakin 2 + 2 vuotta ilman ns. jäähysääntöä. Lainsäädännön mahdollistamaa palkkatuen pidempiaikaista myöntämistä ei kuitenkaan ole tapahtunut kuin muutamassa tapauksessa.

TOIMENPIDE-ESITYKSET 19

  • Vammaisille henkilöille on luotava pysyvä palkkatuki. Palkkatuen rinnalle tai työnantajan niin toivoessa tilalle, tulee kehittää työhönvalmentajapalvelua tukemaan työssä pysymistä.

Vammaisen nuoren työhön pääsemistä edistää parhaiten palkkatuen ja työhönvalmentajan palvelun yhdistelmä. Myös mahdollisuus työkokeiluun ammattiin valmistumisen jälkeen on tärkeää. Työkokeiluun pääsyä tulisikin helpottaa vammaisten nuorten kohdalla.

TOIMENPIDE-ESITYKSET 20

  • Nuorisotakuun ulottamiseksi koskemaan myös vammaisia nuoria tulee kehittää esteettömiä työpajoja, kuntoutus-ja apuvälinepalveluiden saatavuutta sekä räätälöityjä ratkaisuja työelämään siirtymiseksi.

KUNTOUTUKSESTA JA ETUUKSISTA

Suomalainen kuntoutusjärjestelmä perustuu vahvasti siihen, minkä ikäisenä ja millä tavalla kuntoutustarve syntyy. Kuntoutuksen järjestämisvastuu jakautuu monelle taholle, samoin kuntoutuspalvelut jaetaan eri ryhmiin ja palvelutuottajia on lukuisia.

Kuntoutusjärjestelmän osana ovat myös apuvälineet, joiden hankintaan, kokeiluun, omavastuisiin ja tarpeiden määrittelyyn jokainen kuntoutuksen vastuutaho soveltaa omia kriteereitään ja menettelytapojaan eri lainsäädäntöihin liittyen. Apuvälineiden hankintaan ja työolosuhteiden muokkaamiseen liittyy myös työnantajien vastuuta.

Suomalaista kuntoutusjärjestelmää on jo vuosia kritisoitu sen pirstaleisuuden, päällekkäisyyksien sekä vastuunjaon epäselvyyksien ja epäoikeudenmukaisuuksien vuoksi. Kuntoutuspalveluihin pääsy on pitkittynyt ja tuloksellisuus heikentynyt. Monet kuntoutusta tarvitsevat kokevat jäävänsä väliinputoajiksi, kun vastuutahot eivät pysty päättämään, kenelle kuntoutus tai apuvälineen korvaaminen kuuluu. Näin siitä huolimatta, että kuntoutusosaaminen, kuntoutustoimijoiden ammatillinen pätevyys ja koulutus ovat Suomessa korkealla tasolla.

TOIMENPIDE-ESITYKSET 21

  • Kuntoutuspalveluihin pääsyä on helpotettava ja järjestämisvastuuta selkeytettävä.
  • Kuntoutukseen pääsyn kriteeriksi tulee ottaa kuntoutuksen tarve ja asiakkaan kokonaistilanne sekä tavoitteet. Se, miten tai minkä ikäisenä vamma on syntynyt, ei saisi määrittää kuntoutustoimenpiteiden kestoa, laatua tai saatavuutta.

Ammatillisen kuntoutuksen pirstaleisuus aiheuttaa myös palveluprosessien hidastumista, katkeamista sekä erilaista epäselvyyttä mm. toimeentuloon.

Vaikeavammaisten nuorten kohdalla pääsy ammatilliseen kuntoutukseen on vaikeaa. Nuori saattaa jäädä Kelan, te-toimistojen ja työvoiman palvelukeskuksen palveluiden välimaastoon ilman ohjausta ja neuvontaa. Vaikeavammaiset nuoret jäävät väliinputoajiksi, vaikka juuri he olisivat todella tuen tarpeessa päästäkseen koulutukseen ja edes osa-aikaiseen työhön.

Työhön kuntoutumista edistäisi parhaiten nykyisen viiden ammatillisen kuntoutuksen sisääntuloreitin sijaan yksi sisääntulo palveluihin. Kaikkia ammatillisen kuntoutuksen toimijoita edustava yhteinen palvelu voitaisiin rakentaa esimerkiksi Kelaan tai työvoiman palvelukeskukseen, jossa jo on moniammatillista osaamista. Nopea palvelu auttaisi oikean vastuutahon löytämisessä epäselvissä tapauksissa.

Työelämään siirtymistä tarkastellaan nykyisessä kuntoutuksessa lähinnä täysin työkykyisen näkökulmasta. Kuntoutustoimenpiteiden aloittamisen kriteerinä on usein tavoite kokoaikatyöstä. Monen vammaisen ja osatyökykyisen tavoitteena voisi olla osittainen, jopa satunnainen työelämään osallistuminen kuitenkin palkkatyötä tehden.

TOIMENPIDE-ESITYKSET 22

  • Tietoa ja neuvontaa kuntoutuspalveluihin pääsystä ja kriteereistä tulee lisätä ja selkeyttää. Vastuuta neuvonnasta ja ohjauksesta tulee antaa asiantuntijoille.
  • Ammatilliseen kuntoutukseen tulisi rakentaa yksi sisääntuloreitti. Tämä taho vastaisi asiakkaiden tapaamisesta ja tilanteiden kartoittamisesta sekä ohjaamisesta tarkoituksenmukaiseen kuntoutukseen.
  • Taloudellinen tuki on selkiytettävä (tuki toimeentuloon/tuki kuntoutukseen/vammasta aiheutuvien kustannusten korvaus/omaishoitajan ansiomenetyksen kompensointi)
  • Pysyvästi vaikeavammaiselle henkilölle tulee tehdä pitkäkestoisia kuntoutuspäätöksiä toistuvasti haettavien kuntoutuspäätösten sijaan.

SOSIAALITURVAN SUJUVA TOTEUTUMINEN

Vammaispalvelulain ja kehitysvammalain yhdistäminen uudeksi vammaispalveluja koskevaksi erityislaiksi eri vammaryhmien yhdenvertaisten palvelujen turvaamiseksi on edelleen valmisteilla. Uudistuksen lähtökohtana on ollut, että erityislainsäädäntö turvaa vammaiselle henkilölle palvelut tilanteissa, joissa sosiaalihuoltolaki tai muu lainsäädäntö ei sitä tee. Tavoitteena on eheä ja jatkuva palvelujen kokonaisuus, joka vastaa henkilön yksilöllisiin tarpeisiin. Lakien yhdistäminen on toteutettava ja vammaisten ihmisten palvelut turvattava.

Erillisten lakien mukaan tulee tällä hetkellä laatia erityishuolto-ohjelma ja vammaispalveluiden palvelusuunnitelma. Joissakin kunnissa nämä ohjelmat tehdään asiakkaalle erikseen. Lisäksi suunnitelmien teossa ja toteuttamisessa on puutteita. On tärkeää, että palvelusuunnitelmat yhdistetään ja asiakas saa tietää oikeutensa palveluun nykyistä paremmin. On tärkeää huomioida oikeus myös muihin kuin vammasta aiheutuviin palveluihin. Myös nämä palvelut tulee kirjata palvelusuunnitelmaan.

Monidiagnostisten vammaisten henkilöiden on usein vaikea saada apua eri osa-alueille. Aina ei löydy esim. sopivia asumispalveluja, joissa eri tarpeet tulisivat riittävällä tavalla huomioiduksi. Erittäin vaikeasti psyykkisesti oirehtiville ei ole aina riittävän vahvaa tukea ja osaamista etenkin asumispalveluissa.

Sosiaaliturvaetuuksien hakeminen on edelleen kohtuuttoman hankala, etenkin tilanteessa jossa ihminen siirtyy etuudelta toiselle. Toimeentuloon saattaa tulla katkoksia järjestelmän toimimattomuuden tai hakijan avuttomuuden vuoksi. Väliinputoajia ovat usein henkilöt, joiden luku- ja kirjoitustaito eivät ole riittäviä perehtymään ohjeisiin ja tukimuotoihin. Usein myös vammaisten vanhemmilla tai muilla asioiden hoitajilla ei ole riittäviä valmiuksia pitää huolta vammaisten oikeuksista. Myös tuen takaisinperintöjä voi esiintyä hakijasta riippumattomista syistä. Nämä tilanteet ovat usein kohtuuttomia ihmisille, joiden päivittäinen toimeentulo on niukka.

Sosiaaliturvajärjestelmän tulee olla työntekoon kannustava kaikkien työikäisten ja -kykyisten ihmisten kohdalla. Etenkin nuorten vammaisten työllistymisen esteeksi on muodostunut epäselvyys TE-toimiston ja Kelan vastuunjaosta. Esimerkiksi toisen asteen tutkinnon suorittaneita siirretään työkyvyttömyyseläkkeelle tarkoituksena turvata heidän toimeentulonsa, mutta samalla näytetään ehkäisevän heidän pääsyään sekä TE-toimistojen että Kelan ammatillisen kuntoutustoiminnan piiriin.

TOIMENPIDE-ESITYKSET 23

  • Ohjausta ja neuvontaa kaikissa vammaisten ihmisten palveluissa on vahvistettava.
  • Palvelut tulee saada yhdeltä luukulta ja joustavoittaa palveluiden saamista. Palvelujärjestelmän pitää toimia yksilön näkökulmasta.
  • Vammaisten ihmisten huomioiminen eri palveluissa pitää valtavirtaistaa mahdollisimman pitkälle, jottei vammaisen ihmisen tarvitse toistuvasti vaatia hänelle kuuluvia, hyvinkin arkisia ja yksinkertaisesti järjestettävissä olevia palveluita ja järjestelyjä.
  • Sosiaaliturvaetuuden muuttuessa toiseksi etuudeksi tai ansiotuloksi on kohtuullista, että maksajat selvittävät maksuvastuun niin, ettei etuudensaajan tuloihin tule hänestä riippumatonta katkosta.
  • Sosiaaliturvajärjestelmää pitää kehittää niin, että se kaikissa tilanteissa kannustaa myös vammaisia henkilöitä työntekoon ja osallisuuteen.

MAAILMAA VOI MUUTTAA - TARVITAAN VAIN ROHKEITA IHMISIÄ