Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.uta.fi/pohtiva/ohjelmalistat/SDP/1127

Suomen Sosialidemokraattinen Puolue

Neljä vuodenaikaa – SDP:n ilmasto-ohjelma


  • Puolue: Suomen Sosialidemokraattinen Puolue
  • Otsikko: Neljä vuodenaikaa – SDP:n ilmasto-ohjelma
  • Vuosi: 2008
  • Ohjelmatyyppi: erityisohjelma

Hyväksytty 7.6.2008

Neljä vuodenaikaa – SDP:n ilmasto-ohjelma

SDP:n puoluekokous, Hämeenlinna 5.-7.6.2008

Me vaadimme

Järkevää ympäristöaatetta

Kohtuullisuutta ja tuloksellisuutta

Kestävää rakentamista

Joukkoliikenteestä liikkumisen perusratkaisua

Päästökauppaa läpi maailman

Päästötöntä energiaa

Puhtaan Itämeren

1 Sosialidemokratia on ympäristöaate

Sosialidemokratian tavoite on ihmisen ja luonnon hyvinvointi.

Sosialidemokraattien mielestä jokaisella ihmisellä on perusoikeus puhtaaseen luontoon, terveelliseen ja saasteettomaan ilmaan, vesistöön ja maaperään sekä oikeudenmukaiseen osuuteen luonnonvaroista, toimeentulosta ja taloudellisen kasvun mahdollisuuksista.

Nämä, myös tuleville sukupolville kuuluvat perusoikeudet, voidaan turvata vain nykyisten sukupolvien työllä.

Sosialidemokraatit ovat toimineet määrätietoisesti ihmisten sosiaalisen ja taloudellisen hyvinvoinnin lisäämiseksi, ja saaneet toiminnallaan paljon aikaiseksi. Nyt edessä on uusia haasteita. Näistä polttavimpia ovat ilmastonmuutos ja ihmiskunnan toiminnan mitoittaminen kestäviin rajoihin. Kansainvälisenä liikkeenä, jonka perusaatteisiin kuuluu yhteistoiminta ja yhteisvastuu, sosialidemokraateilla on mahdollisuus löytää ongelmiin toimivia ratkaisuja.

Sosialidemokraattinen työväenliike syntyi 1800-luvun teollistumisen aikakautena. Tuona aikana oli nykyistä mutkattomampaa ajatella, että luonnonvarojen ja energian yhä laajamittaisempi hyödyntäminen olisi yksipuolisesti myönteinen asia. Edistys, elintaso ja elämisen laatu saatettiin yksioikoisesti nähdä pelkkänä materiaalisen kulutuksen kasvuna.

Ihmiskunta onkin varsin myöhään havahtunut uusien tosiasioiden edessä. Tapa, jolla olemme käyttäneet luonnonvaroja ja kuormittaneet ympäristöä, ei ole ottanut huomioon uusiutumattomien luonnonvarojen riittämättömyyttä, eikä huolehtinut luonnon uusiutumiskyvyn säilymisestä.

Tämän päivän sosialidemokratia on muutosliikkeenä luomassa uudenlaista suhtautumista aineellisen kulutuksen kasvuun ja luontoon. Sosialidemokratia pyrkii ratkaisemaan ihmiskunnan uudet haasteet luottaen syvään aatteelliseen perinteeseensä, työväenliikkeen arvolähtökohtiin, vapauteen, ihmisten väliseen tasa-arvoon ja yhteisvastuuseen.

Sosialidemokraattisen kestävän kasvupolitiikan tavoitteena on ilmastonmuutoksen hillitseminen, luonnonvarojen riittävyyden varmistaminen ja ympäristön kuormituksen saaminen hallintaan. Kehityksen tulee olla ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää. Välttämätöntä on, että ihmisten valinnat tuotannossa, kulutuksessa ja elämäntavassa saadaan kestävälle pohjalle ja että ilmakehän, maaperän ja vesistöjen ekosysteemejä suojellaan pitkäjänteisesti.

Poliittisena ja aatteellisena liikkeenä sosialidemokratia asettuu vaihtoehdoksi kehitysvastaiselle ja kasvukielteiselle äärivihreydelle sekä ohjaamattomaan markkinatalouteen perustuvalle holtittomalle talousliberalismille.

Sosialidemokraattien tavoitteena on, että taloudellinen järjestelmä ohjaa aktiivisesti vastuulliseen ja ympäristöystävälliseen käyttäytymiseen. Se palkitsee kestävistä valinnoista elämäntavassa, kulutuksessa ja tuotannossa.

Markkinoilla kestävien ratkaisujen syntyminen vaatii yhteiskunnallisen ohjauksen väliintuloa hyödykkeiden hintojen muodostuksessa sekä tuotantotapojen ja elämäntapojen valinnassa. Kestämättömään kehitykseen johtavien tuotanto- ja elämäntapavalintojen tulee olla rajoitettuja.

Taloudellisten valintojen kielteisiä ulkoisvaikutuksia ei tule jättää vain ulkopuolisten kustannettavaksi, hyötyjen koituessa valintojen tekijöiden eduksi, vaan valintojen vaikutukset tulee sisällyttää valintaperusteisiin, kustannuksiin, hintoihin ja taloudellisiin kannustimiin. Tuotteiden ja palveluiden tuottajien ja kuluttajien on vastattava toiminnan ja kulutuksen kokonaisvaikutuksista kestävän kehityksen arvot huomioiden.

Tämän lisäksi tarvitaan ympäristövaikutuksia koskevan tietoisuuden nousua sekä ekologisen ja sosiaalisen omantunnon kehittymistä. Tarjolla olevia ympäristölle myönteisiä valintamahdollisuuksia on lisättävä.

Sosialidemokratian vastaus maailmanlaajuiseen ilmasto- ja ympäristöhaasteeseen nojaa toimenpiteiden vaikuttavuuteen, tuloksellisuuteen ja ympäristöhyötyyn. Me sosialidemokraatit tahdomme todellisia tuloksia ympäristön hyväksi. Tahdomme todellisia tuloksia ympäristön hyväksi. Tämä edellyttää tehokkaita ja välittömiä toimia niin poliittisilta päättäjiltä kuin kansalaisiltakin.

Poliittisten päätösten, ohjauksen ja toimenpiteiden keskeiseksi valintaperusteeksi on otettava niiden hyödyllisyys ja tuloksellisuus ympäristön kannalta. Ympäristövaikutusten lisäksi on otettava huomioon myös taloudelliset, sosiaaliset ja hyvinvointivaikutukset sekä yhteiskunnan kokonaiskehitys. Yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevien pärjäämisestä huolehtiminen on sosialidemokratian keskeinen päämäärä. Sosiaalisesti oikeudenmukainen ympäristönsuojelu tukee tätä tavoitetta.

Sosialidemokratia on perinteisesti valinnut käytännön politiikan linjakseen vastuullisuuden ja käytännön toimivuuden. Ympäristö- ja ilmastopolitiikassa järkevän ohjauksen sekä mielekkäiden ja tuloksekkaiden toimenpiteiden löytäminen vaatii tuekseen tutkittua tietoa ja oikeansuuntaisia ennusteita eri vaihtoehdoista ja niiden vaikutuksista.

Tiede ja teknologia ovat tärkeitä apuvälineitä aatteellisia päämääriä tavoiteltaessa. Järkevät ja toimivat ratkaisut toteuttavat aatteellisia päämääriä parhaiten. Sen sijaan huonosti suunnitelluilla toimenpiteillä saatetaan päätyä täysin toisenlaiseen lopputulokseen kuin alun perin on ollut tarkoitus.

Poliittiset päätökset ja toimenpiteet on mahdollista toteuttaa vain tieteellisten reunaehtojen puitteissa. Vaihtoehtojen rajallisuus vaatii poikkeuksellisia ongelmanratkaisutaitoja. On pyrittävä samaan aikaan sekä poliittisista toimenpiteistä aiheutuvien haittojen minimoimiseen että niistä koituvien hyötyjen maksimoimiseen.
Teknisen ja tieteellisen tietämyksen lisäksi ilmasto- ja ympäristöhaasteeseen vastaaminen vaatii poikkeuksellisen paljon kykyä kansainväliseen yhteistyöhön ja maailmanlaajuisten sopimusratkaisujen tekemiseen.

Kansalliset intressit on nähtävä erityisesti kaikkia koskettavien maailmanlaajuisten intressien valossa, ja ratkaisut kansallisella tasolla on osattava tehdä koko ihmiskuntaa koskevina. Maapallon mittaisen kohtalonyhteyden ja globaalin riippuvuuden vallitessa on mahdotonta kestävästi toteuttaa kansallisia etuja vain toisten etujen kustannuksella.

Kansainvälisessä sosialidemokraattisessa liikkeessä globaali toiminta yhdistyy parhaimmillaan aktiiviseen paikalliseen toimintaan.

Johdatus asiakirjaan

Tämä asiakirja linjaa sosialidemokraattista ratkaisua aikamme vaikeimpaan globaaliin ongelmaan: ilmastonmuutokseen.

Asiakirja sisältää kaksi osaa. Ensimmäisessä osassa käsitellään monia eri ilmastonmuutokseen kytköksissä olevia politiikan lohkoja. Energia-, liikenne- ja kaavoituspolitiikassa tarvitaan määrätietoisia uudistuksia ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi. Ylikansallinen hiilidioksidipäästöjen rajoittaminen, yhteiseurooppalaiset ratkaisut sekä päästökaupan uudistaminen ovat asiakirjan keskeisiä kokonaisuuksia. Toisessa osassa on sosialidemokraattien näkemyksiä ajankohtaisista ympäristökysymyksistä.

2 Ilmastonmuutosta voidaan hallita vain yhdessä

2.1 Ilmastonmuutos kansainvälisenä ongelmana

Ilmastonmuutos sekä sen torjumiseksi ja siihen sopeutumiseksi tarvittavien toimien löytäminen ovat maailmanlaajuisia ongelmia, joihin on myös vastattava globaalisti. Keskeisin globaali toimi on YK:n ilmastonmuutosta koskeva puitesopimus ja sitä valvova sihteeristö (UNFCCC). UNFCCC oli yksi osa ns. Rion kokouksessa laadittua ilmastopakettia vuonna 1992. Vuonna 1997 hyväksyttiin tämän sopimuksen lisäosa, Kioton pöytäkirja. Kioton pöytäkirjan velvoitekausi päättyy vuoden 2012 lopussa.

Vuoden 2012 jälkeen on saatava voimaan mahdollisimman kattava ja kaikkia osapuolia velvoittava sopimus, jossa päästövähennysvelvoitteet jakautuvat reilusti ja oikeudenmukaisesti erilaisille maille. Ilmastodiplomatian keinoin on varmistettava, että kaikki teollistuneet maat saadaan YK:n sateenvarjon alle toteuttamaan määrällisiä päästötavoitteita. Balilla joulukuussa 2007 tapahtunut edistys on otettava vastaan positiivisesti, mutta Kööpenhaminassa vuoden 2009 lopulla ainoa tyydyttävä lopputulos on globaali sopimus määrällisistä, sitovista ja asetettuihin tavoitteisiin nähden riittävistä päästövähennyksistä.

Tieteellinen tosiasia

Kuluneiden sadan vuoden aikana maapallon keskimääräinen lämpötila on noussut 0,74 astetta ja Euroopassa melkein yhden asteen. Kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n ennusteiden mukaan lämpeneminen tulee jatkumaan. IPCC arvioi, että jatkuvat päästöt tulevat nostamaan globaalia lämpötilaa 1,6 - 6,9 astetta vuoteen 2100 mennessä. Ennusteen vaihteluväli on suuri ja riippuu siitä, minkälaista mallia tai skenaariota käytetään. Viimeisen jääkauden aikana 11 500 vuotta sitten maapallon keskilämpötila oli vain 5 astetta nykyistä alempi. Kyseessä on siis iso nousu.

EU tavoittelee maailmanlaajuista sitoutumista siihen, että ilmasto ei saisi lämmetä yli 2 astetta verrattuna esiteolliseen tilanteeseen. Tämä on haastava tavoite, mutta jo tällainen lämpötilan nousu pakottaa ihmiskunnan sopeutumaan ilmastonlämpenemisen aiheuttamiin muutoksiin. Muutokset ovat suurimmat ja jo tällä hetkellä näkyvimmät kaikkein köyhimmissä kehitysmaissa, jotka ovat syyttömiä meneillään olevaan muutokseen. Ilmastonmuutos koettelee siten voimakkaasti myös valmiutta globaaliin taakanjakoon ja solidaarisuuteen.

Ilmastonmuutoksen seuraukset näkyvät jo nyt. Jää- ja lumipeitteet ovat kaventuneet. Merenpinta on jo noussut ja sen ennustetaan nousevan lisää. Tämä taas altistaa rannikkoseudut rajuille tulville ja myrskyille.

Muita ilmastonmuutoksen seurauksia ovat trooppisten myrskyjen ja muiden ääri-ilmiöiden lisääntyminen. Myös maanviljely vaikeutuu, vesistressistä kärsivien alueiden määrä lisääntyy, ihmisten terveyttä uhkaavat tekijät lisääntyvät, ekosysteemit ja luonnon monimuotoisuus ovat uhattuina (jopa 30 prosenttia eläin- ja kasvilajeista ovat sukupuuttoon kuolemisen uhan alla). Vaikka ilmastonmuutos on globaali ongelma, se pakottaa toimimaan myös alueellisesti. Ilmastonmuutoksella on vaihtelevia vaikutuksia Euroopan eri alueilla. Siksi tulisi arvioida aluekohtaisesti millaisia sopeutumistoimia kullakin alueella tarvitaan.

Ilmasto, ilmasto, ilmasto!

Ilmastonmuutos on nähtävä globaalisti turvallisuuskysymyksenä. Ilmastonmuutoksen eteneminen voi pahentaa sosiaalisia ja poliittisia konflikteja eri puolilla maailmaa, kun esimerkiksi vesivarastot hupenevat ja sadot pienenevät. Myös energiavarojen väheneminen voi aiheuttaa konflikteja. Ilmastonmuutoksen on myös arvioitu synnyttävän ihmiskunnan historian suurimman, jopa satojen miljoonien ihmisten pakolaistulvan. Asiantuntijoiden mukaan ympäristöpakolaisten määrä on jo suurempi kuin esimerkiksi sotien, sekä poliittisten ja uskonnollisten vainojen aiheuttamien pakolaisten määrä.

Ilmastonmuutos tuo mukanaan uudenlaisen konfliktityypin. Suurimman huolen aiheuttavat rajusti muuttuvat ekosysteemit, paikalliset konfliktit ja näiden vaikutus ympäröivään seutuun. Konfliktien takana on toki aina myös muita tekijöitä, mutta ilmastonmuutos todennäköisesti kuitenkin kiihdyttää konflikteja.

Ympäristö ja niin kutsuttu kova turvallisuus eivät ole toisilleen vastakkaisia, vaan kuuluvat samaan jatkumoon ja ovat sidoksissa toisiinsa. Ilmastonmuutos pitää jatkossa ymmärtää osana kaikkea politiikan tekoa. Turvallisuus on ajateltava riittävän laajana käsitteenä, jotta se ei typisty ajatukseen aseellisista konflikteista.

Ilmastonmuutos on jo lähitulevaisuudessa keskeinen turvallisuuspoliittinen uhka, ja sen torjunta on tärkeä keino ennaltaehkäistä kriisejä. Ilmastomuutoksesta aiheutuvien kriisien varalle myös kriisinhallintayhteistyötä on jatkossa kehitettävä siten, että kansainvälisten järjestöjen siviilikriisinhallintakapasiteetti kattaa uudet turvallisuusuhat. Kansainvälinen kriisinhallinta edellyttää jatkossa yhä monipuolisempia toimintatapoja, -tekniikoita ja -kulttuureja, jotta uhkakuvien monipuolistumiseen voidaan vastata.

  • EU:n on pyrittävä aikaansaamaan maailmanlaajuinen sitoumus lämpötilan nousun rajoittamiseksi kahteen asteeseen esiteolliseen aikakauteen verrattuna.
  • Turvallisuus on jatkossa yhä laajempi käsite sisältäen keskeisesti erilaisten ekokatastrofien ennaltaehkäisyn ja toisaalta niihin varautumisen.
  • Ilmastonmuutos johtaa suuriin turvallisuuspoliittisiin ongelmiin, joiden ennaltaehkäisy on aloitettava heti. Suomen on aktiivisesti toimittava kaikilla tasoilla ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi ja tehtävä tästä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa sekä kehitysyhteistyötä ohjaava periaate.

2.2 Ilmastonmuutoksen torjunta - laaja keinovalikoima

Ilmastonmuutoksen torjuminen vaatii muutosta energia- ja kasvupolitiikassa sekä kulutustavoissamme. Vaadittujen toimien tekemisen yleinen hyväksyntä vaatii sitä, että ilmastonmuutoksen torjunnan sosiaaliset vaikutukset otetaan huomioon, niin kielteiset kuin myönteisetkin.

Ilmastonmuutoksen täydellinen pysäyttäminen on mahdotonta. Monet ihmisen toiminnasta syntyvät kasvihuonekaasut säilyvät ilmakehässä satoja vuosia. Ne lämmittävät ilmastoa, vaikka uusien päästöjen tuottaminen lopetettaisiin välittömästi. Ilmastonmuutosta voidaan kuitenkin hidastaa niin paljon, etteivät ympäristölle ja ihmisille aiheutuvat vahingot ole ylitsepääsemättömiä. Ilmastonmuutoksen tuomiin muutoksiin voidaan myös yrittää sopeutua eri tavoin. Toimimattomuus ilmastonmuutoksen torjumiseksi voi aiheuttaa maailmanlaajuisen talouslaman, mutta ripeästi aloitettu muutos kohti energiatehokasta uusiutuviin energialähteisiin pohjautuvaa politiikkaa pelastaa paitsi talouden myös ympäristön.

EU toimii suunnannäyttäjänä

Euroopan unioni on noussut johtavaksi maailmanlaajuiseksi toimijaksi ilmastonmuutoksen torjumisessa. EU on luvannut vähentää hiilidioksidipäästöjä ja muita kasvihuonepäästöjä vuoteen 2020 mennessä 20 prosenttia vuoden 1990 tasosta. Mikäli päästövähennystavoitteisiin sitoudutaan kansainvälisellä ilmastosopimuksella, EU:n tulee vähentää päästöjä 30 prosenttia. EU:n tavoite on lisätä energian säästöä 20 prosentilla komission energiankulutuksen perusennusteeseen verrattuna ja nostaa uusiutuvien energialähteiden osuus 20 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä.

Tavoitteisiin päästään

  1. parantamalla energiatehokkuutta ja energiansäästämistä,
  2. huolehtimalla siitä, että uudet energiaratkaisut ovat päästöttömiä tai vähäpäästöisiä ja
  3. hyödyntämällä uusiutuvia energian lähteitä.

Biopolttoaineiden osuutta liikenteessä on niin ikään päätetty lisätä 10 prosenttiin, mikä ei ole aivan ongelmaton päätös. Esimerkiksi Suomessa tavoitteeksi asetettua 5,75 prosentin bio-osuutta vuoteen 2010 mennessä liikennepolttoaineissa ei pystytä saavuttamaan ekologisesti ilman muista maista hyödynnettäviä raaka-aineita. Panostuksia on nopeasti lisättävä toisen polven biopolttoaineiden kehitystyöhön, sillä niiden avulla tavoite on mahdollista saavuttaa ympäristön kannalta myönteisellä tavalla.

Suomen hallituksen on sitouduttava toimimaan aktiivisesti EU:n päästövähennystavoitteiden ja sitä tukevien energiatehokkuustavoitteiden ja uusiutuvien energialähdetavoitteiden puolesta. Sosialidemokraattien on osallistuva aktiivisesti unionin energia- ja ilmastopolitiikasta käytävään keskusteluun ja tuotava rakentavasti esiin Suomen kannalta tärkeitä kysymyksiä. Sosialidemokraattien mielestä sisäisessä taakanjaossa tulisi ottaa huomioon sekä jo tehdyt toimet että kansalliset ja maantieteelliset tosiasiat uusiutuvien ja päästöttömien energiamuotojen kehittämispotentiaalissa. Myös maiden suhteellinen vauraustaso ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus on huomioitava. Kansallisesti tulisi ennakkoluulottomasti selvittää ja ottaa käyttöön kaikki mahdolliset energiatehokkuutta lisäävät toimet sekä laajentaa uusiutuvien energialähteiden valikoimaa. Valikoiman kattavuutta on tuettava monipuolisin keinoin.

Sosialidemokraatit pitävät välttämättömänä, että sekä EU:n tasolla että kansallisesti lisätään tutkimus- ja kehitysvaroja uuteen tekniikkaan. Uudella tekniikalla parannetaan energiatuotannon ja käytön tehokkuutta sekä kehitetään ympäristön kannalta (koko elinkaaren ajan) kestäviä vaihtoehtoja fossiilisille energialähteille. Myös hiilensitomiseen liittyvän tekniikan kehittymistä tulee arvioida sekä ympäristön että talouden kannalta.

Haitalliset tuet ja kannustava verotus

EU on päättänyt ryhtyä perkaamaan ympäristön kannalta haitallisia tukia. Sosialidemokraattien mielestä Suomen on tuettava tätä työtä; ilmastonmuutoksen hillinnän näkökulmasta olisi tarkasteleva erityisesti fossiilisten polttoaineiden tukiaisia ja maataloustukea. Myös uusiutuvien energialähteiden tukiehtojen on huomioitava koko elinkaaren aikaiset vaikutukset ympäristöön.

EU:ssa on jo vuosien ajan ollut tavoitteena kehittää yhteisön laajuisia ympäristö- ja energiaveroja. Tavoite on kaatunut aina muutaman valtion vastustukseen, veroihin liittyvät päätökset ovat edelleen yksimielisyyttä vaativia asioita. Sosialidemokraattien mielestä Suomen tulisi aktiivisesti ja aloitteellisesti kehittää konkreettisia ehdotuksia ympäristöverojen suhteen. Yksimielisyyden puuttuessa unionissa tulisi olla valmius käyttää ns. joustavan yhteistyön mekanismia, jossa ne maat, jotka ovat halukkaita, aloittavat hankkeen ja muut tulevat mahdollisesti myöhemmin mukaan.

Ilmastopaneelilta arvosanat todistukseen

Suomessa valtiovallan on otettava päättäväinen ote kasvihuonepäästöjen hillitsemiseksi. Suomeen on perustettava riippumaton kansallinen ilmastopaneeli, joka vuosittain raportoi ilmasto- ja ympäristökehityksen tilanteen ja arvioi päätöksentekijöiden onnistumista ilmastotavoitteiden täyttämisessä. Samalla esimerkiksi hiilivoimaloiden lisärakentaminen tulee tehdä luvanvaraiseksi.

  • Energiankäytön tehokkuutta on lisättävä lisäämällä tutkimus- ja tuotekehityspanostuksia uuden tekniikan kehittämiseen
  • Julkisten tukien vaikuttavuutta on tarkasteltava jatkossa aina ympäristönäkökulmasta, ja ympäristön kannalta haitalliset tuet on poistettava asteittain.
  • Suomen on oltava aktiivinen EU:n laajuisten ympäristö- ja energiaverojen kehittämisessä
  • On perustettava kansallinen ilmastopaneeli, joka raportoi vuosittain ilmasto- ja ympäristötavoitteissa edistymisen. Hiilivoiman lisärakentaminen on saatettava luvanvaraiseksi.

2.2.1 Kulutustottumukset on muutettava

Tällä hetkellä kulutamme liikaa luonnon resursseja. Ekologista jalanjälkeämme on pienennettävä. Samalla kun tuhlaamme luonnonvaroja, tuotamme myös liikaa jätettä - jota taas emme vielä hyödynnä riittävästi energian tuotannossa. Iso haaste seuraavien vuosien aikana tuleekin olemaan tuotanto- ja kulutustapojen muuttaminen. Tarvitsemme kaikki mahdolliset poliittiset ja lainsäädäntökeinot tuotanto- ja kulutustapojen muuttamiseksi.

Ekologinen omatunto herättää halun toimia

Kun ihmisten tietoisuus omasta ekologisesta selkärepustaan tai jalanjäljestään kasvaa, täytyy yhteiskunnan pystyä tarjoamaan tietoa ja mahdollisuuksia eri tavoista rajoittaa omaa energiankulutustaan. Energianeuvojien verkostoa on kehitettävä. Kuluttajille ja yrityksille energiansäästöpalveluja ja -vinkkejä tarjoava Motiva Oy on myös erinomainen väline. Koska suuri osa energiansäästöpotentiaalista on Suomessa edelleen piilossa, passiivisesti odottaen toteuttajaansa, on Motivan mahdollisuudet tiedottaa energiansäästämisestä kansalaisille pikaisesti tuplattava.

Energiaa vähemmän käyttävää elämäntapaa voidaan edistää jo päiväkodista alkaen arkiaskareissa. Kouluissa on käsiteltävä ilmasto- ja muiden ympäristöuhkien ratkaisukeinoja. Energiansäästön edistämiseksi tarvitaan tiedotustoimintaa, ympäristökasvatusta sekä kuluttaja- ja ympäristöjärjestöjen panosta. Ympäristöystävällisempi tulevaisuus saavutetaan tai menetetään suomalaisten perheiden arkipäivän askareissa. Todellinen ekotuote ei ole luksustuote, vaan joka kodin käyttöesine tai -palvelu.

Jotta kuluttajat voisivat tehdä valintoja, joilla lisätään vähäpäästöisten tavaroiden ja palvelujen kulutusta muiden ohjauskeinojen lisäksi, tarvitaan ympäristömerkkejä, jotka kertovat selkeästi tuotteen tai palvelun elinkaarenmukaiset päästöt. Järkevintä ympäristömerkintäjärjestelmä olisi toteuttaa EU:n laajuisena.

Hyvä koti ei tuhlaa energiaa

Kotitalouksien mahdollisuuksia vähentää energiankulutusta tulee helpottaa uutta teknologiaa kehittämällä. Yhteiskunnan T&K-rahoitusta on suunnattava älykodin luomiseksi, joka mahdollistaisi sähkönkulutuksen keskitetyn säätämisen ja samalla parantaisi asumismukavuutta. Onnistuessaan teknologiasta voisi kehittyä tärkeä vientiartikkeli.

Kaukoluettavien kulutusmittareiden yleistyessä voidaan tuottaa aiempaa helpommin ja tarkempaa seuranta- ja vertailutietoa perhekohtaisesta energian käytöstä käyttäen esimerkiksi internetiä apuna. Valmiussähkön kulutusta tulee vähentää laite-, toimisto- ja kotikohtaisin ratkaisuin. Helppokäyttöisten "sähköt pois" -kytkinten (vain välttämättömimmät laitteet kuten jääkaapit ja pakastimet päällä) yleistyminen auttaisi toimintatapojen muuttamista.

Kotitalous- ja työkoneiden energiatehokkuudelle tulee asettaa vähimmäisrajoja, sillä vero-ohjaus ei riitä yksittäisissä hankinnoissa kannusteeksi. Pesukoneet tai jääkaapit hankitaan yksittäisinä ostoina, joissa muutaman euron sähkönsäästö ei ratkaise kuluttajien valintaa. Kodinkoneissa käytössä olevat energiantehokkuusmerkinnät tulee laajentaa koskemaan muitakin kodin käyttöesineitä. Tietokoneiden ja viihde-elektroniikan turhaa sähkönkulutusta voidaan myös tätä kautta vähentää merkittävästi.

Esimerkiksi energiaa säästävät lamput ovat olleet markkinoilla jo 20 vuotta, mutta niiden markkinaosuus on alle kolme prosenttia. Sosialidemokraatit pitävät tämän kaltaisessa tilanteessa poliittisia ohjausvälineitä tarpeellisina työkaluina tilanteen muuttamiseksi. Energiansäästölamppujen ja uusien Led-valojen käyttöön siirtymisen vuoksi vanhakantaisille hehkulampuille on asetettava asteittainen myyntikielto kahden tai kolmen vuoden siirtymäajalla.

On luotava EU:n laajuinen ympäristömerkintäjärjestelmä, jonka avulla tuotteiden hiilidioksidipäästöjen elinkaari kerrotaan kuluttajille. Tarvittaessa Pohjoismaiden on toimittava asiassa esimerkkinä luomalla oma keskinäinen ympäristömerkintäjärjestelmänsä. Sosialidemokraattien pohjoismainen SAMAK-foorumi on tehnyt aiheesta esityksen.

  • Kuluttajia on tuettava ympäristöystävällisempien hankintojen toteuttamisessa. Motivan tiedotustyön resurssit on tuplattava nykyisestä.
  • Kotien laitekannan sähkönkulutusta on pienennettävä sekä ekotehokkuusmerkintöjä lisäämällä että tiukempia, tehokkuutta painottavia standardeja soveltamalla.
  • Toimistojen sähkönkulutusta pitää karsia kiinnittämällä huomiota erityisesti viihde- ja tietoteknisen laitteiston käyttötapoihin. Toimistoihin ja koteihin on luotava helppokäyttöisiä "sähköt pois" -kytkimiä.

2.2.2 Julkiset hankinnat ovat tärkeä vaikutuskanava

Julkisissa hankinnoissa on jatkossa otettava huomioon ilmasto- ja energianäkökulmat. Valtio, kunnat ja seurakunnat hankkivat tarvikkeita, tavaroita ja erilaisia palveluja tai teetättävät urakalla rakennushankkeita vuosittain yhteensä reilun 22,5 miljardin euron arvosta. Hankintalakeihin on saatava sekä EU:ssa että kansallisesti sisällytettyä säännöt hankintojen energiankulutuksen ja ympäristöystävällisyyden merkityksestä. Julkisten hankintojen ainoa kriteeri ei saa jatkossa olla edullisuus, vaan tämän rinnalle kriteeriksi on otettava ekologisuus.

Muita tehokkaita markkinaehtoisia ja kustannustehokkaita ohjauskeinoja ovat teknologian kilpailuttamis- ja kaupallistamishankkeet, sitovat energiansäästösopimukset, tiukemmat energiatehokkuusnormit, matalaenergiarakentaminen, reaaliaikainen sähkönkulutuksen mittaus kotitalouksille sekä energian hinnoittelun uudistaminen järkevien energiankulutustapojen edistämiseksi.

Myös kunnianhimoinen jätepolitiikka on tärkeä tekijä huolehdittaessa ihmisten terveydestä ja ympäristönsuojelusta sekä luonnonvarojen kestävästä käytöstä.
Siirtymisen kohti kestävämpiä energiamuotoja tulee pääosin tapahtua markkinatalouden ehdoin. Yhteiskunnan tehtävä on luoda sellainen toimintaympäristö, joka palkitsee energiatehokasta tuotantoa ja kulutusta sekä kannustaa kestävien uusiutuvien energialähteiden käyttöönottoon. Yhteiskunnan keinoja ovat erityisesti lainsäädäntö, ympäristöperusteiset verot ja maksut, ympäristömerkit sekä aktiivinen kansalaisvalistus. Lisäksi uusien innovaatioiden demonstraatiovaiheessa saatetaan tarvita yhteiskunnan tukitoimia. Meidän on myös varmistettava riittävä tuki pienituloisille, joille muutokseen ja uuteen teknologiaan sopeutuminen voi aiheuttaa tilapäisen taloudellisen ongelman.

  • Julkiset hankinnat edustavat vuosittain yli 20 miljardin ostoksia. Niiden ehtoihin on sekä EU:ssa että Suomessa lisättävä ilmasto- ja ympäristönäkökulma taloudellisuuden rinnalle.

2.2.3 Päästökauppaa on laajennettava ja kehitettävä

Ihmisten aiheuttamien kasvihuonekaasujen (hiilidioksidi, metaani, typen oksidit ja eräät muut kaasut) päästöjen aiheuttaman ilmaston lämpenemisen hillintää tavoitteleva Kioton pöytäkirja asettaa osalle sopimusmaista sitovia päästötavoitteita.

Jotta asetettuihin tavoitteisiin päästään, tarvitaan tähän erilaisia työkaluja. Vähennyskeinojen on oltava kustannustehokkaita. Valtaosa kasvihuonekaasupäästöistä EU:ssa syntyy energiantuotannossa ja teollisuudessa. Jotta päästöt näiden osalta saadaan laskuun, on kehitetty päästökauppajärjestelmä, jonka avulla sallitut päästömäärät kiintiöidään vuoteen 2012 asti eri valtioille, jotka jakavat oikeudet edelleen yrityksille. Yritykset ja valtiot käyvät päästöoikeuksilla kauppaa, jolloin päästökauppa on talouden päästökauppasektorilla työkalu päästövähennystavoitteiden saavuttamiseksi.

Aloilla, joilla kilpailu ja toiminta tapahtuvat globaalilla tasolla, myös yhteiskunnallisten ohjauskeinojen on oltava globaaleja. Esimerkiksi päästökaupassa on päästävä EU:ta laajempaan säätelyyn. Päästökaupan tuleekin laajentua kattavaksi, kansainväliseksi järjestelmäksi, johon kaikki merkittävät päästöjä aiheuttavat maat sitoutuisivat.

YK:n ilmastosopimuksen joustomekanismien mukaan maa voi hankkia päästöoikeuksia toteuttamalla päästövähennyksiä muissa maissa. Esimerkiksi kehitysmaissa tehtävät ns. CDM-toimet (Clean Development Mechanism, puhtaan kehityksen mekanismit) mahdollistavat huomattavat päästöleikkaukset hintaan, joka on paljon edullisempi kuin Suomessa toteutettavat säästöt. Päästökauppajärjestelmä täydentyy, kun päästöoikeuksia voi kaupata myös laitokselta toiselle. Periaatteessa lopputuloksena on tehokas markkina, jossa päästöoikeudella on käypä hinta.

Kokemukset päästökaupasta eivät ole vastanneet ennakko-odotuksia. Päästöoikeuden hinta on heilahdellut muutamasta eurosta lähelle 30 euroa tonnilta ja pudonnut taas liki nollaan. Hintavaihtelut eivät sinänsä ole ongelma, mutta suuret, äkilliset heilahtelut ovat merkki markkinainformaation puutteellisuudesta. Päästökauppajärjestelmän ongelmat eivät välttämättä johdu mallista itsestään. Markkinamekanismin häirikkönä ovat EU-maat itse, jotka jakoivat päästöoikeuksia selvästi yli tarpeen. Todellisen päästöoikeustarpeen tultua ilmi, markkinat reagoivat nopeasti hintaromahduksella.

Päästökauppaa globaalina järjestelmänä tulee kehittää. Sosialidemokraattien mielestä päästökaupan tulee perustua markkinamekanismiin. Päästöoikeuksien jaossa tulee huolehtia siitä, ettei siinä olla epäjohdonmukaisia. Tavoitteena tulee olla malli, joka mahdollisimman tehokkaasti ohjaa energiatehokkuuteen ja hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen kustannustehokkaalla tavalla.

Sosialidemokraattien on aktiivisesti osallistuttava keskusteluun päästökaupan uudistamisesta ja pyrittävä päästökaupan laajentamiseen. Nyt on valmisteltava mahdollisimman toimiva päästökauppamalli vuoden 2012 jälkeiselle ajalle. Uuden päästökaupan on huomioitava nk. hiilivuoto-ongelman mahdollisuus (tuotannon uhka siirtyä väljempien päästörajoitusten maihin) ja suosittava energiaa tehokkaasti käyttävää teollisuutta kaikissa maissa.
Maakohtaisista päästökauppakiintiöistä on siirryttävä vuonna 2012 päättyvän Kioton sopimuksen jälkeen maailmalaajuisiin sektoripohjaisiin kiintiöihin, jotta alueellinen kilpailu eri teollisuussektoreiden sisällä ei vääristy. Tällöin päästöoikeuksien alkujako suoritetaan kunkin sektorin ominaispäästötehokkuuden perusteella. Energiatehokkaat yksiköt hyötyvät näin tehottomien kustannuksella, ja kunkin toimialan päästöjä voidaan vaihe vaiheelta pienentää oikeudenmukaisella tavalla. Myös ilmaisen alkujaon windfall-ongelma poistuu, kun teollisuuslaitokset saavat oikeuksia alansa parhaiden ominaispäästöjen perusteella.

Lainsäädäntö lentoliikenteen sisällyttämiseksi päästökaupan piiriin on Euroopan unionissa valmisteilla. Unionin tulee toimia lentoliikenteen päästökaupan laajentamiseksi globaaliksi toiminnaksi. Myös meriliikenne olisi saatava maailmanlaajuisen päästökaupan piiriin. Lisäksi metsien häviämisen ehkäiseminen vaatii kansainvälistä toimintaa. Meidän on myös autettava kehittyviä maita siirtymään puhtaan kehityksen tielle ja luotava uudenlaisia teknologian siirron ja levittämisen rahoitusvälineitä.

Kioton mekanismien suomia mahdollisuuksia on täysimääräisesti hyödynnettävä, sillä hiilidioksiditonnin säästäminen on yhtä arvokasta missä päin maailmaa tahansa. Samalla jäsenmaiden on toteutettava itse tarpeellisia toimia omien päästövelvoitteidensa saavuttamiseksi. Toteuttamalla yhteistoimeenpanoprojekteja esimerkiksi Venäjällä suomalaisyritykset voivat hyötyä päästökaupasta luomalla uusia yhteistyösuhteita ja löytämällä markkinoita toiminnalleen.

  • Päästökaupasta on tehtävä globaali järjestelmä, joka leikkaa hiilidioksidipäästöjä riittävästi perustavoitteen (2 celsiusasteen nousun estäminen) saavuttamiseksi.
  • Päästökaupan rakenne on EU:ssa muutettava kunkin toimialan ominaispäästöihin perustuvaksi järjestelmäksi. Tämä palkitsee tehokasta energiankäyttöä ja verottaa tehotonta.
  • Päästökauppa tulee laajentaa kattavasti talouden eri aloille, kuten meriliikenteeseen.

2.2.4 Joukkoliikenteestä liikkumisen perusratkaisu

Päästökauppasektorin ulkopuolisten päästöjen hillinnän merkitys kasvaa lähivuosina. Energiantuotanto aiheuttaa noin 80 prosenttia Suomen kasvihuonekaasupäästöistä. Lämmityksen osuus energiankulutuksesta on yli 20 prosenttia, ja liikenteen osuus noin 17 prosenttia. Liikenteen merkitys voi jatkossa edelleen kasvaa, jos esimerkiksi autoliikenteen määrät lisääntyvät ennustuksia vastaavasti.

Päästökauppasektorin ulkopuolella tapahtuva päästöjen hillintä on tärkeää, kun päästörajoitukset jatkuvasti kiristyvät: päästöjen vähentämisen tavoitteet on asetettu niin korkealle, että niiden toteuttamisessa teollisuuden lähes täydellinen alasajokaan ei tuottaisi riittäviä tuloksia. Kaikki keinot on siksi otettava käyttöön.

Päästökauppasektorin ulkopuolella tulee käyttää ohjauskeinoina kansallisia veroratkaisuja, uuden teknologian kehittämistukia ja muita välittömiä ohjauskeinoja.

Joukkoliikennettä ja kevyttä liikennettä suosivat ratkaisut vähentävät tarvetta yksityisautoiluun. Yksityisautojen lisääntyvä määrä aiheuttaa liikenneongelmia keskuskaupungin ja sitä ympäröivien kaupunkien ja kuntien välillä. Liikenneyhteyksiä on pystyttävä suunnittelemaan kuntarajoista riippumatta, esimerkiksi seudullisesti. Tavoitteena on pidettävä kevyen liikenteen, kuten pyöräilyn, mahdollisuuksien parantamista erityisesti taajamissa.

Uusien väylähankkeiden kustannushyötylaskelmia on uudistettava niin, että niissä huomioidaan ilmastokriteerit.

Seudullisesta joukkoliikenteestä on tehtävä kilpailukykyisempi ja vetovoimaisempi. Sujuva joukkoliikenne on erityisen tärkeää vammaisten, vanhusten ja lasten liikkumisen kannalta. Hyviä paikalliskokemuksia on saatu esimerkiksi yli 65-vuotiaiden vapauttamisella paikallisbussiliikenteen maksuista. Lapsiperheiden auton käytön tarvetta on vähennettävä muun muassa huolehtimalla toimivasta joukkoliikenteestä eri harrastuskohteisiin. Sosialidemokraattien tavoitteena on alle 16-vuotiaille maksuton paikallinen joukkoliikenne.

Haja-asutusalueiden ongelmiin pitää myös puuttua. Väestön vähentyessä joukkoliikenteen toimintaedellytykset heikkenevät. Julkisen tuen tasoa pitää nostaa ja samalla kehittää uudenlaisia kutsuohjattuja liikennepalveluita ja palvelubusseja.

Joukkoliikenne tulee tehdä entistä houkuttelevammaksi vaihtoehdoksi yksityisautoilun rinnalle. Tavoitteenamme on, että joukkoliikenteen osuutta nostetaan ensivaiheessa 15 prosentista 20 prosenttiin. Joukkoliikenteen saatavuuteen, nopeuteen ja hintakilpailukykyyn tulee kiinnittää huomiota. Tukea valtion varoista tarvitaan erityisesti siellä, missä julkisen liikenteen kasvupotentiaali on suurin.

Joukkoliikenteen kehittäminen vaatii rahaa. Matkalippujen hinnan alentaminen edellyttää julkisen tuen lisäämistä.

Keskeisenä tavoitteena on eri liikennevälineiden aikataulujen ja lippujärjestelmien yhteensovittaminen. Yhtenäisen lippujärjestelmän - valtakunnallisen matkakortin - kehittäminen selkiyttää joukkoliikenteen toimivuutta, ja madaltaa joukkoliikenteen käytön kynnystä. Yhdellä ja samalla lipulla on voitava matkustaa koko matkan, vaikka se ei tapahtuisikaan suoraan Helsingistä Tampereelle, vaan vaikkapa Kotkasta Ouluun.

Työsuhdematkalippu on saatava yleistymään ja sen on oltava kokonaan verovapaa etu. Tästä kerrotaan tarkemmin omassa kappaleessa luvun lopussa. Työsuhdelipun käyttöönotto tulee tehdä työnantajalle houkuttelevaksi kehittämällä käyttöönottoa tukeva kannustin.

Suomi raiteille - ja laineille!

Raideliikenne on vähäpäästöistä ja pystyy kuljettamaan kerralla suuria ihmis- ja tavaramääriä nopeasti. Raideliikenteen henkilömäärä on kehittynyt viime vuosien aikana hyvin, mutta raideyhteyksien parantaminen on jäänyt kasvupotentiaaliin nähden vajaaksi.
Suurilla kaupunkiseuduilla tulee ennakkoluuttomasti selvittää ja toteuttaa erilaisia raideliikenteeseen perustuvia ratkaisuita. Helsingin seudulla koko maan kannalta välttämättömiä hankkeita ovat mm. metroverkon pidentäminen sekä länteen että itään, sekä taajamajunayhteyksien kehittäminen mm. lentoasemalle ulottuva kehärata. Myös muissa kaupungeissa on vireillä mielenkiintoisia hankkeita.

Junaliikenteen kehittämisen tavoitteeksi on otettava aidosti nopeiden junayhteyksien luominen Suomeen. Rataverkon yksiraiteisuus monilla merkittävillä osuuksilla rajoittaa huomattavasti sen toimivuutta. Tästä syystä tulisikin tarkastella nyt peruskorjattavien väylien osalta mahdollisuutta rakentaa ne kaksi- tai kolmiraiteisiksi osuuksiksi. Tällä tavalla ratakapasiteettia voidaan merkittävästi nostaa ja saada lisää junia raiteille. Ratojen sähköistysohjelmaa tulee edelleen jatkaa. Nopea junayhteys Pietariin on rakennettava ja pitkällä tähtäimellä suunniteltava, miten Suomi voidaan kytkeä entistä nopeammin yhteyksin eurooppalaiseen raideverkkoon.

Myös Suomen sisävesiliikennettä pitää kehittää. Tuhansien järvien maassa esimerkiksi kanavarakentamisella voidaan edistää ekologisempaa liikkumista ja kuljetusten järjestämistä.

Ajoneuvoja kehitettävä - ruuhkia hillittävä

Liikennepolitiikan ensisijaisena tavoitteena tulee olla yksityisautoilun vähentäminen ja joukkoliikenteen lisääminen. Ajoneuvoista on kuitenkin kehitettävä sellaisia, että ne aiheuttavat mahdollisimman vähän päästöjä. Tutkimusvaroja tuleekin kohdistaa entistä enemmän ympäristöystävällisen liikenneteknologian kehittämiseen. Tässä voivat tulla kyseeseen esimerkiksi hybridi-, kaasu- ja kennoteknologialla toimivat liikennevälineet. Uusien tekniikoiden ja polttoaineiden käyttöönottoa tulee vauhdittaa verohelpotuksin ja rakentamalla kattava tankkauspisteverkosto.

Erityisesti pääkaupunkiseudulla autoilun lisääntyminen on johtanut ruuhkien lisääntymiseen tieverkoston parantamisesta huolimatta. Ruuhkat pilaavat ilmaa ja vievät matkalaisten aikaa. Hyvin toimiva ja kilpailukykyinen joukkoliikenne on keskeinen tekijä autoilun vähentämiseksi. Kaupungeissa bussien houkuttelevuutta voidaan lisätä rakentamalla joukkoliikenteelle tarkoitettuja laatukäytäviä, joihin liitetään busseille tarkoitetut omat kaistat ja valoetuudet. Bussikaistojen käyttöä tulee myös valvoa entistä tehokkaammin.

Suomessa on luotava valmiuksia autoilun vähentämiseksi ja ruuhkamaksujen käyttöönottamiseksi. Tukholmasta saadut kokemukset osoittavat, että tietullit voidaan järjestää tehokkaasti ja vaikuttavasti. Lainsäädäntö on ajanmukaistettava niin, että ruuhkamaksujen käyttöönotto on mahdollista. Lopullisen päätöksen tulee kuulua kunnille. Samanaikaisesti maksujen käyttöönoton kanssa on panostettava joukkoliikenteen palvelujen voimakkaaseen parantamiseen.

Autoilua on myös hillittävä vähentämällä paikoitusmahdollisuuksia niillä alueilla, jotka ovat helposti saavutettavissa julkisella liikenteellä. Eurooppalaisten kaupunkikeskustojen kokemukset osoittavat, että kävelyalueet ovat myös liike-elämän etu.

Junien ja bussien käytöstä on tehtävä hinnoiltaan edullisempi vaihtoehto yksityisautoiluun verrattuna. Kaupunkilaisten siirtäminen autoista juniin ja busseihin on tehokasta ja järkevää ympäristöpolitiikkaa.

Työsuhdelippu toimimaan

Joukkoliikenteen osuuden kasvu työmatkaliikenteessä saisi aikaan monia myönteisiä vaikutuksia, kuten päästöjen ja onnettomuuksien vähentyminen ja matka-aikojen lyhentyminen. Työnantajan työntekijälleen antaman joukkoliikenteen henkilökohtaisen matkalipun asunnon ja työpaikan välistä matkaa varten verotusarvo on nykyisin 75 prosenttia lipun arvosta. Vuosittainen matkakulujen omavastuuosuus on 500 euroa. Monilla työsuhdematkalippu ei toisi nykyverotuksella ja omavastuuosuudella mitään uutta etua. Työsuhdematkalipusta on tehtävä kokonaan veroton etuus.

Työsuhdematkalipun yleistyminen on ollut aivan liian hidasta. Työsuhdematkalipun ostamiseen kytkeytyvää turhaa byrokratiaa tulee purkaa niin, että työntekijä voi itse hankkia lipun.

Työelämän muutoksia pitää ajatella suhteessa liikkumiseen ja energiankulutukseen. Etätyön järkevällä hyödyntämisellä voidaan vähentää työmatkaliikennettä, ja etenkin pendelöintiä.

  • Laaditaan valtakunnallinen Suomi Liikkuu 2020 ohjelma, joka kattaa joukko- ja tavaraliikenteen kehittämisen sekä ottaa huomioon ilmastotavoitteet.
  • Kustannus-hyöty-laskelmiin tulee sisällyttää liikenneinvestoinnin ilmastovaikutukset.
  • Joukkoliikennettä on tuettava sen osuuden nostamiseksi. Alle 16-vuotialle tulee järjestää maksuton paikallinen joukkoliikenne.
  • Joukkoliikenteen hintojen on oltava aina edullisia yksityisautoiluun verrattuna.
  • Joukkoliikenne on vapautettava arvonlisäverotuksesta EU-tason päätöksin. Joukkoliikenteen houkuttelevuuden lisäämiseksi on luotava valtakunnallinen matkakortti.
  • Työsuhdelipusta on tehtävä kokonaan verovapaa.
  • Raideliikennettä on kehitettävä voimakkaasti.
  • Ruuhkamaksut on lainsäädännöllä mahdollistettava. Päätös käyttöönotosta kuuluu kunnille itselleen.

2.2.5 Kohti ekologisempaa asumista ja rakentamista

Asutus, työpaikat ja niihin liittyvät toiminnot ovat keskittyneet kasvukeskuksiin. Keskusten sisällä kehitys on sen sijaan ollut päinvastainen. Asutus on hajautunut ja levittäytynyt sekä lähiympäristön maaseudulle että pidemmälle kulkuväylien varsille. Suomalaisen kaupunkirakenteen onkin sanottu olevan teollistuneen maailman hajautuneimpia, vaikka kerrostalot ovat tavallisin asumismuoto. . Pieniä ja hyvin hoidettuja luonnontilaisia puistoja on jätettävä taajama-alueiden välittömään läheisyyteen. Ne ovat monille ihmisille tärkeämpiä kuin rakennetut puistot.

Parempaa taajamapolitiikkaa

Hyvin suunnitellussa taajamassa asuvan ekologinen rasite on pienempi kuin haja-asutusalueella asuvan. Tarpeettoman hajanainen yhdyskuntarakenne on johtanut sekä kansantaloudelliseen että yksityistaloudelliseen tuhlaukseen. Kunnallistekniikan rakentaminen uusille alueille maksaa jopa kolme tai neljä kertaa enemmän kuin täydennysrakentaminen. Uusien asuinalueiden rasitteena on aina myös palveluverkoston rakentaminen asukkaiden tarpeita vastaavaksi.

Suurin kustannus syntyy liikenneväylistä ja itse liikenteestä. Ympäristön kannalta paras vaihtoehto on, että olemassa olevia kulkuväyliä ja kunnallistekniikkaa hyödynnetään uudisrakentamista suunniteltaessa. Suunnittelun on tuettava toimivan joukkoliikenteen syntymistä ja säilymistä. Riittävä asukaspohja mahdollistaa ympäristöystävällisen raideliikenteen rakentamista ja käyttöä.

Kaavoituksen tulee lähteä asuntojen ja työpaikkojen ohjaamisesta joukkoliikenteen väylille ja liikkumisen kannalta järkevästi suunniteltuihin kokonaisuuksiin. Uusien työpaikkakeskittymien ja asuinalueiden suunnittelun rinnalla on alusta asti huomioitava yksityisautoilusta riippumaton liikkuminen. Ihmisten viihtyisyyttä voidaan lisätä liikkumisen helpottamisella kodin, työpaikan, päiväkodin ja palveluiden mielekkäällä sijoittamisella. Esimerkiksi Tanskassa ei toimistorakennuksia saa sijoittaa yli 600 metrin päähän raiteista. Suomessakin ainakin kaupunkialueilla uusien toimisto- ja työpaikkakeskittymien rakentaminen pitää ohjata alueille, joilla joukkoliikenneyhteydet ovat tai ne järjestetään. Järkevä ja tiivis yhdyskuntarakentaminen ei tarkoita ahdasta ja yksi-ilmeistä 1970-luvun arkkitehtuuria, vaan toimivaa ruuhkien ja turhan liikenteen välttämistä.

Sujuvasti töihin

Tarvitaan sellaisia vaihtoehtoja ja ratkaisuja, joissa oman auton käyttö ei ole välttämätöntä. Kuntien tulee kiinnittää entistä enemmän huomiota maankäytön suunnitteluun. Samalla kun kaavoitetaan asuntoja, on mietittävä, miten ihmiset pääsevät töihin, opintoihin ja käyttämään palveluita. Hajanainen yhdyskuntarakenne lisää liikkumisen tarvetta, ja johtaa usein myös kahden auton käyttöön. Maankäytön ratkaisut vaikuttavat oleellisesti myös joukkoliikenteen toimintaedellytyksiin. Asumista ja liikennettä on suunniteltava rinnakkain niin, että uusien asuinalueiden valmistuessa ne liitetään saman tien toimivan joukkoliikennejärjestelmän piiriin.

Rakennetaan tiiviisti ja viihtyisästi

Tiiviin rakentamisen ei tarvitse merkitä ikävää rakentamista. Se voi myös elvyttää ihmisten välistä kanssakäymistä ja kulttuuria, sekä luoda hyvän kasvuympäristön lapsille. Ihmisten määrän on oltava tarpeeksi suuri, jotta torit, ravintolat, elokuvateatterit, kyläkaupat ja muut kohtauspaikat tulevat mahdollisiksi ja taloudellisesti kannattaviksi. Näin ollen ympäristön huomioon ottava suunnittelu voi myös lisätä samalla sosiaalisen kanssakäymisen mahdollisuuksia. Ihmisille on luotava kaupallisista intresseistä vapaita kohtaamispaikkoja sekä avointa kansalaistilaa Pieniä ja siistejä luonnontilaisia puistoja on jätettävä asutuskeskusten lähialueille.

Asuntotuotannon ja rakentamisen tulee tapahtua hallitusti samalla monipuolisen rakentamisen periaatetta kunnioittaen. Tavoitteena pitää olla joukkoliikenteen ja palveluiden kannalta mahdollisimman hyvin toimivat asuntoalueet. Tämä tarkoittaa suhteellisen tiivistä rakentamista, mutta ei kuitenkaan merkitse ahdasta asumista.

Seudullisten ja alueellisten maankäyttöohjelmien avulla voidaan luoda puitteet yhdyskuntarakennetta eheyttävälle kaavoittamiselle. Samalla vähennetään kuntien välisen kilpailun seurauksena syntyviä huonoja kaavallisia ratkaisuja.

Lämmitysratkaisuja pitkälle aikavälille

Uusia asuinalueita on kannustettava ottamaan käyttöön uusiutuvia energianlähteitä hyödyntäviä ratkaisuja. Esimerkiksi maalämpöä tai merenpohjalämpöä tulee hyödyntää osuuskuntamuotoisesti.

Kaavamääräyksiin pitää saada lisätyksi merkintä asuntojen käyttämästä lämmitysjärjestelmästä. Uudet rakennukset on velvoitettava liittymään olemassa olevaan kaukolämpöverkkoon. Sähkölämmitteiseen taloon voi helposti hyödyntää uusiutuvia lämpöratkaisuja, kuten esimerkiksi maalämpöpumppuja, aurinkopaneeleja, varaavia puhdaspolttoisia takkoja ja pellettikattiloita. Mahdollisten sähkökatkosten vuoksi pelkän sähkölämmityksen varaan ei pidä rakentaa. Sähkölattialämmityksen rakentaminen kaukolämpöverkkoon kytkettyyn uuteen kiinteistöön on kiellettävä rakennusmääräyksissä.

Kotitalouksien lämmityksessä tulee polttoaineen verotuksen kannustaa vähäpäästöisiin valintoihin. Kotitalouksia on ohjattava käyttämään yhä enemmän uusiutuvia energianlähteitä kuten pellettejä, aurinkoenergiaa ja maalämpöä lämmitysratkaisuissaan. Tarkoitusta varten pitäisi järjestää julkista käynnistysrahoitusta, minkä avulla kotitalouksien energiaratkaisuihin voitaisiin ohjata riittävästi tukea.

Erityinen ongelma on öljylämmitys: Suomessa lämpiää öljyllä noin 300 000 rakennusta, joista suurin osa on pientaloja. Vuosittain rakennusten lämmittämiseen käytetään noin 844 000 - 900 000 kuutiota kevyttä polttoöljyä. Verotuksen tulee kannustaa säästöihin öljynkäytössä ja siirtymiseen vähäpäästöisiin, ei-fossiilisiin polttoaineisiin. Vastaavasti on myös maatalouden polttoöljyverotuksen huojennuksista luovuttava ja kannustettava myös maataloudessa uusiutuvien energialähteiden hyödyntämiseen.

Samalla on kiinnitettävä huomiota siihen, etteivät pienhiukkaspäästöt puuperäisistä polttoaineista aiheuta merkittävää haittaa hengitysilmalle.

Nykyisellään kotitalousvähennys ja energia-avustukset eivät yksin riitä. Verotuksen ohella tulee käyttää myös valikoivia tukia lämmityksen päästöjen vähentämiseen. Julkisesti on kannustettava erilaisten ympäristöystävällisten lämmitystekniikoiden, kuten biopolttoaineiden, maa- ja ilmalämpöpumppujen, aurinkoenergian, matalaenergiarakentamisen jne. käyttöön. Kohdennetut investointituet voivat tarjota rahallista helpotusta investointivaiheen isoihin kertakuluihin. Yksityisiin ekoinvestointeihin, kuten maalämpöpumppujen hankintaan, tulee saada nykyistä merkittävämpi tuki.

Uusi, korjaa, kunnosta

Energiatehokkuus on otettava huomioon kaikessa rakentamisessa. Rakennussäädökset on muutettava pikaisesti siten, että uudisrakentaminen ja korjausrakentaminen noudattavat tiukkoja energiatehokkuuden vaatimuksia. Julkisen rakentamisen on oltava asiassa edelläkävijä. Suurella volyymilla rakentavilta rakennusliikkeiltä tulee edellyttää tiukkoja ja kunnianhimoisia energiaratkaisuja.

Korjausrakentamisessa tulisi erityisesti parantaa rakennusten vaipan eristystasoa (seinät, ikkunat, yläpohja, alapohja) sekä rakennusten tiiviyttä. Lisäksi rakennuksen taloteknisten järjestelmien (lämmitys, vesi, ilmanvaihto, sähkö jne.) energiatehokkuutta tulee lisätä pakottavin rakennusmääräyksin.

Rakentamisen energia-avustusten hakemismahdollisuuksista ja korjausrakentamisen hyödyistä on tiedotettava taloyhtiöille ja kotitalouksille nykyistä paremmin. Energia-avustuksia haetaan kunnilta. Kuntatasolla tulee kiinnittää enemmän huomiota asumisen ja lämmityksen energiatehokkuuteen, kun se kannustaa omakotiasujia energiatalkoisiin. Energia-avustusten määrärahoja on nostettava kasvavia tarpeita vastaavasti valtion budjetissa. Tällä hetkellä määräraha on vain 4 miljoonaa euroa vuositasolla, joka vastaa noin 80 prosenttia nykyisestä tarpeesta.

Uudisrakentamisessa on siirryttävä matalaenergiatalojen rakentamiseen, koska niihin vaadittava tekniikka on jo olemassa. Uutta kehittyvää tekniikkaa, kuten aurinkokennoja, tulisi käyttää rakentamisessa osana uusiutuvien energioiden hyödyntämistä. Erillistaloissa ympäristöystävälliset lämmitysratkaisut ovat tärkeitä.

Erityisesti on varmistettava myös vuokratalojen, asuntoyhtiöitten ja kerrostalojen peruskorjaukset, joilla lisätään energiatehokkuutta. Tätä varten Asuntorahastossa olisi arvioitava ja kehitettävä riittäviä tukijärjestelmiä muutosten läpiviemiseksi. Vuokratalojen korkotukilainoituksen ehtoja tulee parantaa ja samalla niiden on huomioitava energiansäästövaikutukset.

Uusien asuntojen rakennusmääräyksillä ja kaavoituksella voidaan keskeisesti vaikuttaa kotien energiankulutukseen ja ekoystävällisyyteen. Tästä eteenpäin uuden rakennuskannan lähtökohdaksi on otettava rakennusmääräyksissä matalaenergiaratkaisut.

Asuntokohteiden muutostöihin kannustamisessa on otettava lähtökohdaksi ympäristönäkökulma ja kestävän kehityksen periaatteet. Nämä periaatteet eivät ole riittävästi ohjanneet tähän asti asuntojen ja asuntokohteiden rakentamisen ja korjaamisen kannustusjärjestelmien suunnittelua. Tarvitsemme seuraavan hallituksen ohjelmaan uuden asumisessa energiansäästämiseen tähtäävän korkotuki-järjestelmän, jossa korkotuen määrä sidotaan toteutettavan energiansäästön vaikutuksiin. Korkotuen laajentamista myös uudisrakentamisen ekologisuuteen tulee tutkia ehtojen parantamisen yhteydessä.

  • Yhdyskuntarakentamista on tiivistettävä, ja kaavoituksessa uusrakentaminen on ohjattava joukkoliikennemahdollisuuksien yhteyteen.
  • Olemassa olevaa infrastruktuuria, kuten liikenneväyliä, on hyödynnettävä mahdollisimman tehokkaasti uudisrakentamisen sijoittamisessa.
  • Kaikki toiminnot on suunniteltava niin, että sujuva arki joukkoliikenteen varassa mahdollistuu.
  • Matalaenergiarakentamista ja passiivitaloja edellyttävät standardit on otettava käyttöön.
  • Uudet rakennukset on velvoitettava liittymään olemassa olevaan. kaukolämpöverkkoon tai käyttämään uusiutuvia energialähteitä hyödyntäviä ratkaisuja.
  • Kotitalouksien lämmitysratkaisuja on tuettava siten, että yksityisiin ekoinvestointeihin, kuten maalämpöpumppujen hankintaan, saa nykyistä merkittävämmän tukiosan.
  • Vuokratalojen korkotukilainoituksen ehtoja tulee parantaa ja samalla niiden on huomioitava energiansäästövaikutukset.

2.2.6 Ekoinnovaatioissa monia mahdollisuuksia

Suomalaisilla on hyvät mahdollisuudet olla laajamittaisesti voittajien joukossa myös tulevaisuuden muutoksissa. Kansanvälisesti vertaillen työvoimamme on hyvin koulutettua ja valmis vastaamaan monenlaisiin haasteisiin. Suomalaisen yhteiskunnan on varmistettava, että uutta teknologiaa synnytetään ja otetaan käyttöön suomalaisissa yrityksissä.

Ympäristöteknologia voi kehittyä merkittävästi vain tutkimukselle ja tuotekehitykselle suotuisassa toimintaympäristössä. Suomalaista innovaatiojärjestelmää on korjattava paremmin kasvuyrityksiä suosivaksi sekä koottava hajanaisia tutkimusresursseja yhtenäisemmäksi järjestelmäksi laadun ja vaikuttavuuden parantamiseksi. Samalla on huolehdittava etenkin julkisen sektorin T&K - panosten riittävyydestä. Tutkimus- ja kehitysinvestointien osuus BKT:sta on nostettava 4 prosenttiin nykyisestä 3,5:stä. Erityisesti on tuettava energiansäästöpalveluja kehittävien uusien yritysten kasvumahdollisuuksia.

Euroopan ekoteollisuus on nopeasti kasvava osa EU:n taloutta. Se pitää sisällään muun muassa ilmansaasteiden torjunnan, jätevesihuollon, kiinteän jätteen huollon, maaperän ennallistamisen, uusiutuvien energianlähteiden käytön ja kierrättämisen. Tällä hetkellä ekoinnovaatioita luovan ekoteollisuuden osuus EU:n yhteenlasketusta BKT:stä on 2,1 prosenttia. Ekoteollisuus ja sen palvelut vastaavat 3,5 miljoonasta kokopäiväisestä työpaikasta.

Myös Suomessa ympäristöteknologian liikevaihto on kasvanut 1990-luvun lopulta 16 prosenttia. "Ekoliikevaihdon" arvo on tällä hetkellä selvästi yli kaksi miljardia euroa Suomessa. Kun otetaan huomioon myös suomalaisten yritysten toiminta ulkomailla, summa oli 3,4 miljardia euroa.

On tärkeää, että Suomi on mukana edelläkävijämaana kehittämässä uusiutuvia energialähteitä ja energiatehokkuutta lisääviä innovaatioita. Sitä varten meidän pitää luoda todelliset omat kotimarkkinat sekä kasvattaa ja laajentaa uusiutuvien energialähteiden osuutta energian tuotannossa.

Sijoittamisenkin trendinä ympäristöteknologia on jo kasvanut nopeasti ja kasvaa edelleen. Maailmanlaajuisesti investoinnit uusiutuvaan energiaan, biopolttoaineisiin sekä vähäpäästöiseen teknologiaan kasvoivat vuosien 2004 ja 2006 välillä 28 miljardista dollarista 71 miljardiin dollariin.

Ekoinnovaatioilla on kuitenkin vaikeuksia päästä markkinoille tai nousta kuluttajien tietoisuuteen. Tarvitaan tarkoin punnittuja keinoja innovaatioiden yleistymiseksi. Esimerkiksi kuluttajille suunnatuissa tuotteissa määräyksiä ja standardeja, myös vanhan tekniikan myyntikieltoja.

  • Muutos energiapihiin yhteiskuntaan on nähtävä myös merkittävänä mahdollisuutena luoda uutta työtä ja toimeentuloa.
  • Elinkeinopolitiikan yhdeksi painopistealueeksi on otettava energiatehokkuutta myyvien palveluyritysten tukeminen sekä kotimarkkinoilla että kansainvälistymisessä.

2.2.7 Ympäristöverotus on hyvä ohjauskeino

Verotusta on ajateltava kokonaisuutena, ja sen lähtökohtana on oltava verotettavien ihmisten ja yritysten veronmaksukyky. Sosialidemokraateille verotuksen progressiivisuus on tärkeä periaate oikeudenmukaisen verojärjestelmän aikaansaamiseksi.

Ympäristöverot ovat suhteellisia veroja, jotka eivät huomioi veronmaksajan veronmaksukykyä. Siksi niiden osuuden kasvattaminen verotulojen kokonaispotin sisällä on hankalaa. Toisaalta suurten verotuottojen kerääminen ympäristöverotuksella on ristiriitaista myös siksi, että ympäristöverotus on ajateltava ensi sijassa ohjausverotukseksi. Toisin sanoen tarkoituksena on se, että verotuksen kohde muuttaa käyttäytymistään siten, että verot pienenevät. Jos ympäristöverotuksella onnistutaan tässä perustavoitteessa, verokertymä ei kasva talouskasvun mukana, vaan pienenee. Ympäristöveroja tulee kuitenkin ottaa käyttöön niin, että niiden kohtuuttoman rasituksen voi välttää kulutuskäyttäytymisellään.

Ympäristöverotuksella on myös jo merkitystä valtion tulonmuodostuksessa. Polttoaineiden valmisteverotuksella, ajoneuvo- ja autoveroilla sekä jäteverolla rahoitetaan kaikkiaan satojen miljoonien edestä hyvinvointiyhteiskunnan toimintaa.

Ympäristöverotukseen tarvitaan pikaisia uudistuksia auto- ja ajoneuvoverotuksen, windfall-verotuksen ja jäteverotuksen osalta. Ympäristöverotuksella kerättyjä varoja tulee käyttää enenevässä määrin myös tukena ympäristöystävällisille toimille.

Autoverotuksen uudistamisella ei pidä tukea saastuttamista

Autoverotusta on uudistettava. Uudistuksissa on noudatettava periaatetta, että pienipäästöisiä autoja suositaan verotuksellisesti suuripäästöisten kustannuksella. EU:ssa on päätetty asettaa uusien autojen keskimääräiseksi yläpäästörajaksi vuodesta 2012 lähtien 120 grammaa hiilidioksidia kilometriä kohden. EU:ssa tämän hetkinen päästökeskiarvo on 160 g/km ja Suomessa vastaava luku on 180 g/km. Tarvitaan siis määrätietoisia toimenpiteitä niin autoteollisuudessa kuin kuluttajakäyttäytymistä ohjaavassa verotuksessa ja tiedotuksessa.

Verotuksella tulee ohjata nykyistä selkeämmin kotitalouksia sekä liikkumisen että lämmityksen kuin muunkin kulutuksen osalta säästäväisyyteen ja päästöjen vähentämiseen. Vuoden 2008 alusta käyttöön otettu auto- ja ajoneuvoverotus on rakenteeltaan toimiva. Sitä tulee kuitenkin kehittää jyrkentämällä hiilidioksidipitoisuuden perusteella kiristyvää progressiota ja myös kiristämällä veroastetta. Nykyisellään järjestelmä lisää yksityisautoilua tekemällä kakkosauton hankinnan kannattavammaksi ja heikentämällä julkisen liikenteen suhteellista kilpailukykyä. Autoverotusta uudistettaessa on aina pidettävä mielessä yksityisautoilun ja joukkoliikenteen kannattavuusvertailu. Joukkoliikenteen kannattavuutta ei pidä verotuksellisesti heikentää, päinvastoin.

Koska dieselmoottorilla varustetut ajoneuvot tuottavat kilometriä kohti vähemmän hiilidioksidipäästöjä bensiinikäyttöisiin autoihin verrattuna, dieselveroa eli käyttövoimaveroa tulisi laskea. Tällaiseen alennukseen olisi kuitenkin kiinteästi kytkettävä velvoitteet suodattimien käyttöönotosta pienhiukkaspäästöjen pienentämiseksi.

Sosialidemokraatit haluavat lisätä vuotuisen ajoneuvoverotuksen porrastusta auton polttoainekulutuksen hiilidioksidipäästöjen perusteilla sekä säilyttää autoveron eli hankintahetken mukaisen verotuksen. Autoverouudistukset eivät saa lisätä ilmanpäästöjä. Samalla joukkoliikenteen toimivuutta on parannettava.

Tavoitteena kaikissa työperusteisissa matkaetuisuuksissa tulee olla ensisijaisesti joukkoliikenteen käyttö. Yksityisautoilun käyttöön kannustavista järjestelyistä tulee luopua. Ensi tilassa tulee asettaa vapaan autoedun tarjoamisen ehdoksi, että työnantaja on vapaan autoedun vaihtoehdoksi tarjonnut työsuhdematkalippua, jonka työntekijä saisi kokonaan verottomana.

Päästökaupasta aiheutuvia ylivoittoja pitää verottaa

Energiaverotuksen osalta sosialidemokraatit haluavat toimeenpanna nk. windfall-veron ennen vuotta 1998 perustetuille voimalaitoksille.

Päästökaupassa sähköntuottajat saavat päästöoikeuksia, jotka siirtyvät sähkön tukkuhintoihin. Tuottajat saavat sähköstä kuitenkin saman hinnan riippumatta siitä, aiheuttavatko he kasvihuonekaasupäästöjä vai eivät, eli riippumatta siitä joutuvatko he ylipäätään ostamaan päästöoikeuksia. Näin päästökaupasta syntyy joillekin sähkön tuottajille, kuten ydin- ja vesivoiman tuottajille ylivoittoja - siis heidän omasta toiminnastaan riippumatonta etua. Päästökaupasta aiheutuvia ylivoittoja voidaan verottaa ja käyttää tätä verotuloa uusiutuvien energialähteiden edistämiseen. Tässä esitellyllä windfall-verolla viitataan siis erilaiseen windfall-voittoon kuin muualla Euroopassa, jossa tässä yhteydessä tarkoitetaan vain ilmaisista päästöoikeuksista suoraan johtuvaa windfallvoittoa.

Windfall-vero pitää säätää määräaikaisena erillisverotuksena, joka pohjautuu toisaalta voimalaitoskiinteistöjen verottamiseen ja toisaalta sähkön tuotannon verottamiseen. Molemmat verot tilitetään valtiolle. Windfall-verolla voitaisiin varovaisestikin arvioiden kerätä noin 300 miljoonan euron verotulot vuodessa. Näitä tuloja tulee ohjata uusiutuvien energiamuotojen kehittämiseen ja tukemiseen.

Jäteveron koskettava myös yksityisiä kaatopaikkoja

Tällä hetkellä jätevero koskee Suomessa vain yleisiä kaatopaikkoja. Suomen virallisen jätestrategian sekä EU:n ja OECD:n ohjeiden noudattamiseksi jätevero olisi kuitenkin pikaisesti laajennettava koskemaan myös yksityisiä kaatopaikkoja, jotka tällä hetkellä saavat perusteetonta kilpailuetua tilanteesta. Yksityisille kaatopaikoille säädettävä 20 euron vero jätetonnia kohden toisi valtiolle 90 miljoonan euron verotulot vuodessa. Teollisuuden oma jätehuolto on tarkasteltava erikseen.

  • Suomen autoverotuslainsäädäntöä on uudistettava siten, että vuotuinen ajoneuvovero porrastetaan nykyistä jyrkemmin auton hiilidioksidipäästöjen mukaan.
  • Joukkoliikennettä on suosittava myös verotuksellisesti suhteessa yksityisautoiluun.
  • Päästökaupasta aiheutuneet ylivoittoja (toimijoiden omista päätöksistä riippumattomat voitot) varten on säädettävä windfall-vero.
  • Yksityisten kaatopaikkojen perusteeton veroetu on poistettava. Ympäristöverotuksella kerättyjä varoja tulee käyttää tukina ympäristöystävällisille toimille.

2.3 Ilmastonmuutokseen on myös sopeuduttava

Optimistisimpienkin ennusteiden mukaan ilmaston lämpenemistä kyetään vain hidastamaan, mutta ei kokonaan pysäyttämään. Tämän vuoksi ilmaston lämpenemisen seurauksia on ennakoitava ja niihin on varauduttava.

Suomessa keskilämpötilojen on ennustettu nousevan jopa 4-6 astetta vuoteen 2080 mennessä. Samaan aikaan sademäärät kasvavat ja äärisääilmiöt kuten myrskyt, kuivuusjaksot ja rankkasateet lisääntyvät. On selvää, että tämän kaltaisilla muutoksilla on lukuisia merkittäviä vaikutuksia ympäristöoloihin ja elinkeinonharjoittamiseen.

Suomessa pidempi kasvukausi antaa paremman tuottavuuden maataloudelle. Toisaalta, ääriolosuhteista aiheutuvat katastrofit, kuten tulvat, saattavat yleistyä, ja esimerkiksi lisääntyvä sateisuus merkitsee ravinteiden yhä voimakkaampaa huuhtoutumista vesistöihin.

Ilmastomuutokseen sopeutuminen ei ilmaston muuttumisen kauaskantoisten seurauksiensa ja niihin liittyvän epävarmuuden vuoksi ole vain ympäristöpolitiikan osa-alue. Ilmaston muuttumisen seuraukset - sekä suotuisat että haitalliset - on otettava harjoitettavan päätöksenteon yhdeksi uudeksi ulottuvuudeksi, ja myös näiden seurausten aiheuttamat mahdolliset kustannukset on ennakoitava. Esimerkiksi tulvien lisääntymisen ja ranta-alueille kaavoittamisen riskit on arvioitava ja selvästi tiedotettava päätöksentekijöille.

Koska tiedot ilmastomuutoksen seurauksista ovat myös osin heikot ja niihin liittyy merkittävää epävarmuutta, on ilmaston muuttumisen ympäristöllisten ja sosio-ekonomisten vaikutusten tutkimukseen kohdennettava erityisesti varoja lähitulevaisuudessa.

Monet lajit sopeutuvat - kaikki eivät sopeudu

Ilmaston lämpenemisen myötä monien lajien levinneisyysalueet siirtyvät pohjoisemmaksi ja Suomeen odotetaan leviävän myös kokonaan uusia lajeja. Elinympäristön vaihdosten lisäksi monet lajit saattavat sopeutua ilmaston lämpenemiseen myös geneettisesti.

Edellä kuvatun kaltaiset odotettavissa olevat ympäristölliset muutokset on otettava tarkoin huomioon ympäristöpolitiikassa. Ilmaston muuttuminen saattaa olla niin nopeaa, että monilla lajeilla on vaikeuksia ehtiä sopeutumaan muutoksiin elinympäristössään tai muuttamaan uusilla alueilla. Ympäristösuojelua koskevissa päätöksissä ja käytännön toimissa onkin erityisesti otettava huomioon ei vain lyhyen aikavälin suojelutavoitteet vaan myös pitkän tähtäimen tavoitteet, jollaisiin myös ilmaston muutokseen sopeutumisen edesauttamisen pitäisi itsestään selvästi lukeutua. Käytännössä onkin tärkeää mm. säilyttää populaatiokoot tarpeeksi suurina ja turvata lajien habitaattien riittävä koko ja yhtenäisyys esimerkiksi kaavoituksen, maankäytön suunnittelun ja rajoitusten keinoin.

Ympäristönsuojelupäätöksissä on kiinnitettävä erityistä huomiota lajien harvinaisuuteen, sopeutumiskykyyn ja niiden ns. kansalliseen merkitykseen eli kuinka alkuperäisiä ja kulttuurillisesti merkittäviä lajit ovat Suomessa. Suojelupäätösten on aina pohjauduttava tutkittuun tietoon, ja luonnonarvojen merkityksen ohella on arvioitava myös taloudellisia, sosiaalisia ja kulttuurisia tekijöitä.

Globaalin ilmastoratkaisun ohella sosialidemokraattien tulee ajaa myös laajempaa politiikan globalisoimista. Vain ylikansallisen politiikanteon demokratisointi ja uudenlaiset ohjauskeinot, kuten globaalit ympäristöverot voivat autaa maiilmaa eteenpäin.

  • Ilmaston lämpenemisen aiheuttamia muutoksia on selvitettävä yhteiskunnan eri osa-alueilla, ja niihin sopeutumiseen on varauduttava pikaisesti ja perusteellisesti.
  • Eläin- ja kasvilajien sopeutumisen edesauttaminen ilmastomuutokseen on osa ilmastomuutoksen vaikutusten vastaista kamppailua.
  • Ilmastomuutos ajaa lajeja ahtaalle, minkä vuoksi niiden sietokyky ihmisen aiheuttamalle stressille saattaa alentua. Tämä on otettava päätöksenteossa huomioon.
  • Päättäjille on tarjottava riittävä tieto ilmastonmuutoksen aiheuttamien riskien huomioimisesta kaavoituksessa ja tulvasuojelussa.

2.4. Muutos maksaa - kustannukset jaettava oikeudenmukaisesti

Ilmastonmuutoksen ja sen torjunnan aiheuttamien kustannusten ja rasitusten jakaminen oikeudenmukaisesti on vaativa kysymys. Ilmastonmuutoksen syyt ja seuraukset ulottuvat monien eri sukupolvien elinajalle. Ilmastonmuutoksen ja sen torjunnan osapuolet ovat keskenään hyvin erilaisia, sillä ilmastonmuutoksen haitat ja riskit jakautuvat yhtä epätasaisesti kuin vastuu sen aiheuttamisestakin.

Sosialidemokraatit vaativat, että ilmastonmuutoksen torjunnan kustannukset jaetaan oikeudenmukaisesti ottaen huomioon eri osapuolten erisuuruiset mahdollisuudet osallistua niihin. Erityisesti tulee huolehtia siitä, ettei ilmastonmuutoksen torjunnan kustannuksia sälytetä yhteiskuntamme ja maailmamme vähävaraisimpien ihmisten kannettavaksi. Ilmastonmuutoksen torjunnan toteuttaminen oikeudenmukaisesti edellyttääkin julkisen vallan toimenpiteitä, sillä yksipuolisesti markkinamekanismiin nojaavat keinot eivät huomioi ihmisten perusoikeuksia eivätkä pysty huomioimaan erilaisten oikeuksien välisiä aste-eroja ja näiden perusteella johdettavia oikeudenmukaisuusnäkökohtia.

Pienituloisten pysyminen yhteiskunnan muutoksen mukana on sosialidemokraateille tärkeää. Ympäristön ja ilmaston suojelun vaatimat toimet uhkaavat rasittaa suhteettoman paljon juuri vähäosaisia. Ekologisesti kestävän elämäntavan tulee olla mahdollista myös pienillä tuloilla.

Muutos vähähiiliseen talouteen tulee merkitsemään valtavaa mullistusta nykyisessä tuotannossa. On selvää, että markkinoilla tulee olemaan sekä voittajia että häviäjiä. Yrityksistä voittajia ovat ne, jotka tekevät tarvittavat muutokset ajoissa ja pääsevät näin markkinajohtajan asemaan - häviäjiä taas ne, jotka luottavat siihen, että mikään ei muutu eikä heidän tarvitse myöskään muuttaa tuotantomenetelmiään. Sosialidemokraattisesta näkökulmasta tässä asettuu yhteiskunnille todella suuri vastuu. Miten kykenemme ennakoimaan koulutuksessa muutoksen, jotta työntekijät eivät joudu työttömyyden kautta muutoksen maksumiehiksi? Suomessa on koettu useita rakennemuutoksia ja niistä on selvitty mm. hyvinvointiyhteiskunnan takaaman monimuotoisen koulutuksen ja muutosturvan avulla. Muutoksessa näitä rakenteita on edelleen vahvistettava ja tarvittaessa muutettava.

On selvää, että yhä syvenevän globaalin keskinäisriippuvaisuuden tilanteessa ilmastonmuutoksen ja sen torjunnan oikeudenmukaisuuskysymyksiä tulee tarkastella kansallisvaltion lisäksi myös alueellisesti ja koko maailmanyhteisön näkökulmasta.

Kehitysmaita on autettava - kehitysapu ilmastonmuutosaikakaudelle

Vastuu ilmastonmuutoksen torjunnan kustannuksista sekä ilmastonmuutoksen aiheuttamien haittojen korjaamisesta kuuluu niille, jotka eniten hyödyntävät mahdollisuutta päästää kasvihuonekaasuja ilmakehään, eli ennen muuta kehittyneille teollisuusmaille. On totta, että joidenkin kehittyvien maiden päästöt kasvavat huolestuttavaa vauhtia, mutta siellä yksittäisen kansalaisen osuus päästöistä on edelleen pieni suhteessa kehittyneiden maiden kansalaisiin. Oikeudenmukaisten ratkaisujen tarvetta korostaa se, että ilmastonmuutoksesta aiheutuvat riskit ja haitat kasautuvat usein juuri niille köyhimmille maille, jotka ovat vähiten niistä vastuussa tai joiden mahdollisuudet suojautua niiltä ovat pienimmät.

Ilmastonmuutoksen torjunnan keinojen on kohdeltava oikeudenmukaisesti jokaista ihmiskunnan jäsentä. Keinoja valittaessa ja toteutettaessa on varmistettava, että myös kehittyvien maiden ihmisten perusoikeudet toteutuvat. Kehittyvillä mailla on oikeus kohentaa elintasoaan ja lisätä kulutustaan, minkä vuoksi kehittyneiden maiden on autettava niitä esimerkiksi päästöttömän energiantuotannon rakentamisessa ja ympäristönsä suojelemisessa. Kasvun tulee olla kestävän kehityksen mukaista myös kehitysmaissa. Teknologiasiirrolla, sademetsien suojelulla ja oikeanlaisella kehitysyhteistyöllä on suuri merkitys kestävän kehityksen edellytysten luomisessa.

Kehitysrahoituksen innovatiivisena uutena rahoituslähteenä 20 maata on ottanut käyttöön lentolippumaksun, jolla kerätään rahaa kehitysmaiden lääkehankintoihin. Uusia rahoitusideoita pitää kehittää myös ilmastohaasteeseen vastaamiseksi kehitysmaissa. Suomen tulisi liittyä UNITAID:in lentolippumaksualoitteeseen sekä osallistua kunnianhimoisempien mallien ja ilmastomuutoksen hillitsevien rahoitustapojen suunnitteluun edelläkävijämaiden kanssa.

Sosialidemokraatit pitävät tärkeänä Maailmanpankin suunnitelmia kolmesta ilmastorahastosta ja näkee tärkeänä niiden kunnollisen resursoinnin.

Ilmastonmuutoksen torjunnan toimenpiteillä voi olla maailmanlaajuisten markkinoiden välittämiä ulkoisvaikutuksia, kuten bioenergian raaka-aineiden tuotannon mahdollinen vaikutus ruoka-aineiden hintaan, jolloin kehittyneillä mailla on velvollisuus hyvittää kehittyville maille aiheutuvia kustannuksia tai haittoja. Kehittyvien maiden on oikeudenmukaista saada hyvitystä, kun niiden tulee pidättäytyä joidenkin taloudellisten oikeuksiensa toteuttamisesta (mm. sademetsien hakkuu).

Polttavin ja ajankohtaisin globaalin oikeudenmukaisuuden kysymys ilmastonmuutoksen torjunnassa on, kuinka kaikki maat ja osapuolet saadaan kantamaan osuutensa niille kohdistuvasta vastuusta. Maailmanyhteisön onkin nopeasti löydettävä keinot vapaamatkustajan ongelman ratkaisemiseksi kansainvälisen ilmastosopimuksen tapauksessa.

  • Ilmastonmuutos on maailmanlaajuinen uhka, ja myös sen torjumisen vaikutuksia on tarkasteltava maailmanlaajuisena oikeudenmukaisuusongelmana.
  • Muutos hiilidioksidi-intensiivisestä taloudesta hiilineutraalia kohti luo uusia voittajia ja häviäjiä. Sosialidemokraatit huolehtivat siitä, että laskuja ei laiteta yksin pienituloisten maksettaviksi.
  • "Saastuttaja maksaa" -periaatteen mukaisesti kehitysmaille ja köyhille on kompensoitava ilmastonmuutoksesta niille erityisesti aiheutuvia kustannuksia ja on kehitettävä uusia rahoitusmekanismeja ilmastonmuutokseen vastaamiseksi.
  • Myös ilmastonmuutoksen ennaltaehkäisystä ja sen torjunnasta aiheutuvat kustannukset on otettava kaiken kehitysavun tarkastelukriteeriksi. Etenkin uuden teknologian käyttöönottoa kehitysmaissa on edistettävä.

2.5 Kestävä energiapaletti kokoaa puroista virran

2.5.1 Energiapihi ja öljystä riippumaton Suomi 2030

Suomalaisen energiapolitiikan suurin kysymys on tulevaisuudessa se, kuinka paljon pystymme säästämään nykyisestä energiankulutuksestamme taloudellisesta toimeliaisuudesta tinkimättä. Onnistuminen energiatehokkuuden lisäämisessä vähentää suoraan tarvetta tuottaa uutta energiaa. Sähkönkulutuksen ennustetaan tulevaisuudessa kasvavan energiankulutusta nopeammin, mutta nouseviin ennustekäyriin ei voida suhtautua kuin annettuihin totuuksiin. Myös kestävää energiapalettia mietittäessä on pidettävä mielessä, että tarvittavan energiatuotannon määrä ei ole vakio, vaan siihen voidaan vaikuttaa erilaisilla tavoilla.

Säästämistavoitteessa onnistuminen edellyttää toimenpiteitä kaikilla kasvihuonepäästöjä tuottavilla sektoreilla. Energiansäästön määrätietoista toteutusta tukemaan ja raamittamaan on pikaisesti perustettava Energiapihi Suomi 2030 -tutkimusohjelma, jonka tavoitteena on energiatehokkuuden parantaminen kolmanneksella vuoden 2008 tasosta vuoteen 2030 mennessä.

Sosialidemokraattien toinen energiantuotantoa määrittävä tavoite on, että Suomen on oltava energiahuollossaan öljystä riippumaton valtio vuoteen 2030 mennessä. Samalla kaikkien fossiilisten energialähteiden käyttöä on vähennettävä, sikäli kun niiden käyttö edelleen aiheuttaa kasvihuonekaasupäästöjä. Kestävä energiantuotantopaletti on rakennettava siten, että säästötavoite ja öljystä riippumattomuus voivat toteutua.

Suomeen on rakennettava kilpailukykyinen omavarainen energiantuotanto, joka perustuu päästöttömiin tai vähäpäästöisiin energialähteisiin. Tuotannon täytyy myös pystyä vastaamaan kausivaihteluihin sekä EU-tavoitteisiin ja kansainvälisten sopimusten sitoumuksiin. Jotta fossiilisten energialähteiden riippuvuudesta voidaan irrottautua, on kaikki vähäpäästöiset energiantuotantovaihtoehdot pidettävä suomalaisen energiapaletin osana jatkossakin.

Tuotantokapasiteetti vanhenee ja tuonnin osuus uhkaa kasvaa

Energiaintensiivisen teollisuuden osuus Suomen kansantaloudessa on edelleen merkittävä. Suomessa kulutetusta sähköstä teollisuus käyttää yli puolet. Sähköä tarvitaan Suomessa jatkossakin, kun sitoudutaan kilpailukykyisen toimintaympäristön rakentamiseen.

Lähivuosina Suomessa poistuu runsaasti energiantuotannon kapasiteettia käytöstä, kun etenkin hiilivoimatuotantoa tulee käyttöikänsä päähän. Tämä on Suomelle sekä ongelma että mahdollisuus. Jos käytöstä poistuva päästöjä tuottava kapasiteetti pystytään korvaamaan puhtaammalla energiantuotannolla, seuraukset ilmastolle ovat myönteisiä. Uudistuvan sähköntuotantokapasiteetin pitää pystyä teholtaan vastaamaan myös talvikuukausien huippukulutustasoihin.

Suomen vahva riippuvuus energiantuonnista on haaste energiaturvallisuudellemme. Yli puolet Suomen käyttämästä energiasta ja energiaraaka-aineesta on tällä hetkellä tuonnin varassa. Sähkön tuonnin osuus Suomen sähkönkulutuksesta on kasvanut viime vuosina, ja oli vuonna 2005 noin 20 prosenttia. Sähkön osalta tärkein tuontimaa on Venäjä, joka on ollut Suomelle pitkäaikainen kauppakumppani. Venäjän omat energiatarpeet sekä sisäiset poliittiset jännitteet voivat kuitenkin keskipitkällä aikavälillä vaikuttaa sen toimitusvarmuuteen. Energiaturvallisuuttamme tulee vahvistaa nostamalla omavaraisuusastetta ja kannustamalla kotimaisen energiantuotantokapasiteetin lisäämiseen. Sähkön sisämarkkinat on toteutettava. Samalla on mahdollisuuksien mukaan kasvatettava energiatuojamaiden määrää.

Poistuva kapasiteetti yhdistettynä tulevaisuuden kulutusennusteisiin voivat periaatteessa luoda tilanteen, jossa edelleen kasvava osuus sähkönkulutuksesta on katettava tuonnilla. Energiantuotantopalettia rakennettaessa on otettava huomioon tämä mahdollisuus ja huolehdittava siitä, että sähkönkysyntään voidaan jatkossa vastata yhä paremmin omavaraisella tuotannolla. Uusia investointeja tarvitaan kaikkiin päästöttömiin energiamuotoihin, ja investointien syntymistä edistetään parhaiten pitkäjänteisellä ja johdonmukaisella energiapolitiikalla.

Kansainvälinen toimintaympäristö nojaa edelleen fossiilisiin tuotantomuotoihin

Maailman energiamarkkinoilla ei ole nähtävissä merkkejä energian hintojen laskusta. On olemassa suuri todennäköisyys, että maailman energiankulutus kasvaa voimakkaasti lähivuosikymmenten aikana. Jopa puolet kasvusta tulee Kiinasta ja Intiasta, eli maista joiden energiantuotanto perustuu vahvasti fossiilisiin energialähteisiin, Kiinassa erityisesti kivihiileen.

Fossiilisten energialähteiden riittävyydestä tulevaisuudessa on useita arvioita. Pessimistisimpien arvioiden mukaan öljyä riittää enää muutamaksi vuosikymmeniksi, optimistit puhuvat vuosisadan lopusta. Varmaa on kuitenkin se, että öljyn, hiilen ja maakaasun taloudellinen käytettävyys ei riitä ikuisesti. Fossiiliset polttoaineet ovat myös merkittävin kasvihuonekaasujen lähde, joten niiden käyttöä on rajoitettava kasvihuoneilmiön ehkäisemiseksi.

Näistä lähtökohdista on selvää, että tulevaisuuden energiantuotannossa fossiilisten polttoaineiden osuutta on vähennettävä ja uusiutuvien kasvatettava. Toisaalta mitään kustannustehokasta tuotantomuotoa ei tule hylätä, jos tulevat tekniikat, kuten hiilidioksidin talteenotto- ja varastointitekniikat (CCS) mahdollistavat vähäpäästöisen tuotannon.

Pohjoismainen sähköpörssi Nord Pool

Sähkö- ja energiamarkkinat kansainvälistyvät. Suomen sähkömarkkinat ovat osa pohjoismaista Nord Pool -sähköpörssiä, jonka toimivuutta pitää voimakkaasti kehittää. Nord Pool toimii tällä hetkellä myös liian selvästi suurten vesivoimayhtiöiden ehdoilla, eikä siten mahdollista suomalaisille sähkönostajille vakaata ja ennustettavaa sähkömarkkinaa. Tulisi pyrkiä tilanteeseen, jossa sähköntuottajat eivät harjoita aktiivista myyntiliiketoimintaa sähköpörssissä. Pohjoismainen sähköpörssi ei voi myöskään toimia ilman kunnollista siirtokapasiteettia, joten siirtoyhteyksien parantamiseen on panostettava. Energiapolitiikan olisi kannustettava uusiin sähköntuotantoinvestointeihin, jotta tarjonta ja kilpailullisuus sähkömarkkinoilla lisääntyisivät. Nord Poolin toiminta on laajennettava koko Itämeren alueelle.

  • Energiapalettimme tärkein osatekijä on jatkossa energiansäästäminen. Säästötavoitteita tukemaan on perustettava Energiapihi Suomi 2030 -tutkimusohjelma.
  • Energiantuotannon kasvihuonepäästöjä on vähennettävä merkittävästi.
  • Hiilidioksidipäästöjä aiheuttavasta energiantuotannosta voidaan irtautua. Tällöin mitään päästötöntä energiantuotantomuotoa ei pidä sulkea pois Suomen energiapaletista.
  • Sähköpörssi Nord Poolin toimintaa on voimakkaasti kehitettävä.

2.5.2 Eri energialähteiden mahdollisuudet ja rajoitteet

Suomalainen energiantuotantojärjestelmä on kansainvälisesti vertaillen monipuolinen ja kattava sisältäen lukuisan määrän eri energiantuotantotapoja. Jatkossa sitä on kehitettävä siten, että energiahuollon omavaraisuus kasvaa, riippuvuus fossiilisista energialähteistä vähenee ja uusiutuvien energialähteiden osuutta nostetaan edelleen merkittävästi. Kun energian käyttöä saadaan samalla tehostettua ja sähköä näin säästettyä, ollaan yhä vahvemmin kokonaisvaltaisen ja kestävän energiapolitiikan tiellä.

Suomi on uusiutuvan energiantuotannon kärkimaita Euroopassa. Uusiutuvien energialähteiden osuus energiankäytöstämme on lähes neljännes. Merkittävimmät uusiutuvat energialähteemme ovat tällä hetkellä metsäbioenergia ja vesivoima. Yhdessä ne muodostavat lähes kaiken Suomessa tuotettavan uusiutuvan energian. Jatkossa uusiutuvaa energiaa on saatava selvästi enemmän myös muista lähteistä, ja tätä varten on kehitettävä pikaisesti myös niille soveltuvaa tukijärjestelmää.

Ydinvoima ei ole riskitöntä, mutta sitä tarvitaan

Ydinvoiman osuus sähkön tuotannosta on Suomessa selvästi alhaisempi kuin EU-maissa keskimäärin (EU25 31 prosenttia vuonna 2004, Suomi 24 prosenttia vuonna 2006). Entistä turvallisemmat uuden sukupolven reaktorit ja turvallinen jätteen loppusijoitus yhdistettynä päästöttömyyteen ja toimitusvarmuuteen tekevät ydinvoimasta tärkeän energialähteen tulevaisuudessakin.

Ennen kaikkea tarvitaan voimakasta energiansäästöä ja kaikkien muiden päästöttömien ja uusiutuvien energialähteiden aktiivista hyödyntämistä. Ydinvoiman lisärakentaminen ei ole ratkaisu energia- ja ilmastohaasteisiin, ja sen hyödyntämisessä on huomioitava esimerkiksi uraanin rajallisuus raaka-aineena.

Jätteiden energia on hyödynnettävä

Suomessa yhdyskuntajätettä ei vielä hyödynnetä täysimittaisesti sähkön ja lämmön tuotannossa. Esimerkiksi Tanskassa osuus on huomattavasti korkeampi. Suomessa jätteellä olisi mahdollista korvata etenkin hiilen käyttöä kaukolämmön tuottamiseksi sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitoksissa. Yhdyskuntajätteiden energiakäyttöä onkin lisättävä määrätietoisesti mm. ottamalla kaatopaikkojen biokaasut talteen. Samalla jätelainsäädäntöön on saatava selkeämmät sitovat kierrätystavoitteet ja uusien jätteenpolttolaitosten on täytettävä alan korkeimmat laatuvaatimukset.

Biomassa ja puu

Metsäbiomassan käyttö on ylivoimaisesti merkittävin uusiutuvan energian lähde Suomessa. Yhdessä jätteen kanssa sen osuus energian kokonaiskulutuksesta on noin 24 prosenttia.

Puun osuutta energiantuotannosta tulee jatkossakin harkitusti kasvattaa ottaen huomioon kestävän kasvun rajat, jotka tulevat vastaan metsien uusiutumiskyvyssä ja metsäteollisuuden kilpailukyvyssä. Metsäteollisuus pystyy hyödyntämään puun moninkertaisesti puun polttamiseen verrattuna, kun se omien jalostusprosessiensa lisäksi käyttää hakkeen energiantuotantoon.

Puunkäytön mahdollisuuksia on parannettava erityisesti pientalolämmityksessä, jossa puupellettien käyttöä voidaan lisätä öljyn korvaajana. Samalla on tarkasteltava ilman pienhiukkaspäästöjä, jotka puunkäytön lisääntyessä saattavat kasvaa.

Biomassan käyttö tuottaa lukuisia etuja perinteisiin energialähteisiin ja eräisiin muihin uusiutuviin energialähteisiin nähden, kuten suhteellisen alhaiset kustannukset, vähäisempi riippuvuus lyhyen aikavälin säänvaihteluista, paikallisten taloudellisten rakenteiden tukeminen sekä vaihtoehtoisten tulonlähteiden tarjoaminen maanviljelijöille.

Bioenergiassa on kuitenkin myös eräitä ongelmia. Sen tuottaminen ei ole aina ekologisesti perusteltua hyvistä tarkoituksista huolimatta. Nämä ongelmat koskettavat erityisesti ensimmäisen polven biopolttoaineita, joiden hiilitase voi usein olla jopa fossiilisia polttoaineita huonompi. Olisikin siirryttävä nopeasti toisen sukupolven biopolttoaineisiin. Tämä luo uusia tuotantomahdollisuuksia suomalaiselle metsäteollisuudelle, jonka sivutuotteista tällä hetkellä lupaavimmat toisen sukupolven biopolttoaineet valmistetaan. On tärkeää, että maailman huippua oleva suomalainen metsäosaaminen hyödynnetään bioenergian kehittämisessä.

Bioenergiamarkkinoille olisi luotava kansainvälinen sertifiointijärjestelmä. Näin varmistetaan, ettei biopolttoainelähde tuota elinkaarensa aikana enemmän päästöjä kuin ne lähteet, jotka se korvaa. Bioenergian suhteen on myös varmistettava, ettei se ajaudu kilpailemaan ruuantuotannon ja vesihuollon kanssa resursseista. Osa biopolttoainetuotannosta uhkaa myös luonnon monimuotoisuutta, joten myös tämä on otettava sertifikaatiojärjestelmässä huomioon.

Myös uudistuksen alla olevaan biopolttoainedirektiiviin on sisällytettävä biopolttoaineita koskevat kestävyyskriteerit. Kun liikenteen biopolttoaineiden käyttöä edistetään EU-tavoitteiden mukaisesti, on pidettävä mielessä alkuperäiset ilmastonmuutoksen tavoitteet: kasvihuonepäästöjen on kokonaisuudessaan pienennyttävä, ei lisäännyttävä.

Vesivoima

Vesivoiman hyödyntämisessä on huomioitava tasapainoisesti sekä uusiutuvien energiamuotojen lisätarve että ympäristönäkökulmat. Lähitulevaisuudessa vesivoiman tuotantoa voidaan kasvattaa perkauksilla, yläveden nostoilla sekä etenkin tehonnostoilla, joita tehdään voimalaitosten peruskorjausten yhteydessä. Vesivoimaa on lisättävä jo valjastettuja kohteita aktiivisesti hyödyntämällä.

Tuulivoima

Suomen tuulivoimapotentiaalia ei ole tähän mennessä hyödynnetty tarpeeksi. Syynä ovat olleet muun muassa muita Pohjoismaita alhaisempi tukijärjestelmä ja korkeat tuotantokustannukset ja heikommat tuuliolosuhteet. Kustannukset ovat kuitenkin laskeneet tuulivoimatekniikan kehittyessä ja samalla ympäristöhyödyt tulleet ilmeisimmiksi. Suomessa on käyttämätöntä potentiaalia runsaasti, sillä vain murto-osa (0.2 prosenttia) sähköstämme tuotetaan tuulella.

Tuulivoima tarjoaisi uusia mahdollisuuksia teknologiateollisuudellemme ja lisäisi energia-alan työllisyyttä. Uusiutuvan energiatuotannon kustannustehokkuus tullee kuitenkin kasvamaan tulevaisuudessa, kun muiden energialähteiden hinta nousee, joten sähkölaskun korotus jäisi muutamiin prosentteihin.
Kaavoituksesta ja jarruttavasta lupabyrokratiasta johtuvat tuulivoimarakentamisen esteet pitää pystyä ohittamaan paremmalla maankäytön ohjauksella ja ympäristösuunnittelulla. Ympäristöministeriön on valvottava nykyistä tarkemmin, että maakuntakaavoja laadittaessa kartoitetaan tavoitteellisesti tuulivoimarakentamisen mahdollisuudet. Päivitykseen tuleva tuuliatlas tarjoaa tiedot tuulivoiman hyödyntämisen alueellisesta potentiaalista.

Tuulivoiman markkinatilanne on periaatteessa Suomessa jo nyt hyvä, ja kapeikkoja on muodostunut myös tarjontapuolelle: tuulivoimarakentamisen kysyntä kasvaa kovaa vauhtia ja yhtä aikaa monissa eri Euroopan maissa. Tämä luo työllisyysmahdollisuuksia myös suomalaiselle teknologiateollisuudelle, joihin toivottavasti pystytään vastaamaan.

  • Suomen merkittävin uusiutuvan energian lähde ovat tällä hetkellä puupohjaiset energianlähteet. Puun hyödyntämistä energianlähteenä voidaan kasvattaa maltillisesti huomioiden, että tehokkaimmin puu hyödynnetään metsäteollisuuden jalostus- ja energiantuotantoketjussa.
  • Tuulivoiman ja biomassan energiakäyttöä tulee kasvattaa merkittävästi. Tämä edellyttää tehokasta uusiutuvien energiamuotojen ohjausjärjestelmää.
  • Ympäristöministeriön on valvottava, että maakuntakaavoissa kartoitetaan systemaattisesti tuulivoimarakentamisen mahdollisuudet.
  • Biopolttoaineita voidaan suosia vain, jos ne ovat aidosti ympäristöystävällisempiä kuin muut liikennepolttoaineet. Biopolttoaineiden tuotanto ei saa joutua kilpailemaan ruuantuotannon kanssa resursseista ja viljelyalasta.
  • Ydinvoima on tärkeä energialähde tulevaisuudessakin, mutta sen ohella tarvitaan energiansäästöä ja päästöttömien ja uusiutuvien energialähteiden aktiivista hyödyntämistä.

Turpeen haasteet ja mahdollisuudet

Turpeen osuus Suomen kokonaisenergian käytöstä on noin kuusi prosenttia. Joillakin alueilla turve on kuitenkin hyvinkin merkittävä kaukolämmön raaka-aine kattaen jopa yli puolet raaka-ainetarpeesta. Sitä poltetaan myös yhdessä muiden bioraaka-aineiden kanssa, mikä lisää esimerkiksi oljen tai hakkeen käytön taloudellisuutta.

Turpeen käyttämisen järkevyyttä on selvitettävä edelleen tarkemmin, ja otettava huomioon nimenomaan ilmastopolitiikan aidot lähtökohdat. Luokittelulobbaus ei ole kestävää ilmastopolitiikkaa, mutta mikäli turve-energiantuotanto osoitetaan elinkaarensa koko käytön osalta fossiilisia polttoaineita vähemmän hiilidioksidipäästöjä aiheuttavaksi energianlähteeksi, Suomen tulee yhdessä muiden turpeentuottaja maiden kanssa pyrkiä edistämään turpeen käyttömahdollisuuksia. Turpeen merkitys paikallisessa lämmön- ja sähköntuotannossa täytyy tässä tapauksessa voida vähintäänkin säilyttää.

2.5.3 Vihreä sertifikaatti käyttöön

Uusiutuvien energialähteiden osuutta Suomen energiantuotannossa on nostettava yhdessä päätettyjen EU-tavoitteiden mukaisesti. Koska uusiutuvan energian tuottaminen on tällä hetkellä tavanomaisia tuotantomuotoja kalliimpaa, yhteiskunnan on valittava sopiva tapa tukea ja edistää niiden tuottamista päästökauppajärjestelmän ohjausvaikutuksen lisäksi. Tällä hetkellä uusiutuvan energian tukijärjestelmä perustuu investointi- ja verotukiin. Merkittävimpiä muita vaihtoehtoja ovat syöttötariffit ja vihreät sertifikaatit. Eri ohjauskeinoilla on omat hyvät ja huonot puolensa, mutta tukijärjestelmän selkeyden vuoksi on kuitenkin järkevää pidättäytyä kaikkien mahdollisten ohjauskeinojen päällekkäisestä käytöstä.

Ohjauskeinot ovat aina välineitä, eivät itseisarvoja. Hyvä ohjauskeino on kustannustehokas, vaikuttava ja yhteensopiva energiamarkkinoiden kokonaisuuteen nähden. On tärkeää, että energiantuottajia kannustetaan kokonaisuuden kannalta järkeviin investointipäätöksiin. Myös uusiutuvaa energiaa on tuotettava tehokkaasti ja taloudellisesti perustellusti.

Sertifikaattijärjestelmässä asetettu tavoite tietystä uusiutuvan energian markkinaosuudesta saavutetaan varmemmin ilman ylimääräisiä häiriöitä. SDP näkee vihreän sertifikaattijärjestelmän eduksi myös sen, että se kannustaa pidemmällä aikavälillä luomaan suurempaa ja paremmin toimivaa pohjoismaista ja eurooppalaista energiamarkkina-aluetta. Ruotsi ja Norja kehittävät keskinäistä vihreän sertifikaatin tukijärjestelmää, ja Suomen tulisi selvittää olisiko mahdollista tai kannattavaa tulla mukaan tämän järjestelmän kehittelyyn. Kun vihreiden sertifikaattien markkina-alue on laaja, uusiutuvan energian tuotanto ohjautuu varmimmin tehokkaimmalla tavalla. Mahdollisesti vihreä sertifikaattijärjestelmä on kuitenkin luotava aluksi Suomen omien tarpeiden mukaisesti, jotta asetetut tavoitteet voidaan saavuttaa kansallisesti.

Uusiutuvan energian investointituet ovat julkisia panoksia energian tuotantorakenteen muuttamiseksi, ja niiden käyttöä on perusteltua lisätä jatkossa. Investointitukien käyttö ja sertifikaattijärjestelmän kehittäminen muodostavat tulevaisuudessa parhaan vaihtoehdon uusiutuvan energian tukiratkaisuksi.

Uusiutuvia energialähteitä voidaan ottaa käyttöön eri tavoin eri alueilla, esimerkiksi sähkön ja lämmön yhteistuotannon tai kaukolämmön osalta. Aluekehitysvaroista olisi ohjattava alueellisiin uusiutuvien energiaratkaisujen käyttöönottoon ja kumppanuushankkeisiin tukea. Erilaisten paikallisten tarpeiden huomioiminen ja uusiutuvien energiamuotojen innovatiivinen hyödyntäminen luovat osaltaan Suomeen uusiutuvien energiamuotojen kotimarkkinoita. Tältä pohjalta ratkaisuja on mahdollista kaupallistaa ja suunnata vientimarkkinoille helpommin.

Uusiutuvien energialähteiden tukemiseksi on luotava kansallinen vihreän sertifikaatin järjestelmä, joka edistää uusiutuvien energialähteiden käyttöä asetettuihin tavoitteisiin nähden riittävästi, mutta samalla tehokkaasti.

  • Vihreän sertifikaatin lisäksi on käytettävä edelleen julkisia investointitukia, jotka ovat osoittautuneet toimiviksi esimerkiksi tuulivoima- ja bioenergiainvestointien käynnistämisessä.
  • Uusiutuvien energiamuotojen hyödyntämistä on tuettava kotitalouksissa ja alueellisesti.

3 Ympäristö on ykkösasiamme - ajankohtaisia näkökulmia

3.1. Itämeri on pelastettava

Itämeri on maailmanlaajuisesti erityinen vesistöalue, jonka suojelemiseksi tarvitaan välittömiä ja tehokkaita toimenpiteitä. Vastuu Itämeren pelastamisesta kuuluu kaikille niille, joiden päästöt aiheuttavat veden laadun heikkenemistä. Suomen on oltava valmis kantamaan oma vastuunsa päästöjen rajoittamiseksi. Valtioneuvosto teki keväällä 2002 periaatepäätöksen Itämeren suojeluohjelmasta. Itämeren rehevöitymistä aiheuttavia päästöjä ei ohjelmasta huolimatta ole saatu kuriin ja Suomenlahden tila on viime vuosina edelleen heikentynyt lähes kuolleen hapettoman tilan vallatessa jatkuvasti lisää pohjapinta-alaa. Myös uudet vaaralliset lajit ovat lisääntyneet hälyttävällä tavalla. Konkreettisia toimia on toteutettava Itämeren suojelukomission Itämeren suojelun toimintaohjelman, Suomen Itämeren suojeluohjelman sekä Vesiensuojelun suuntaviivat vuoteen 2015 ulottuvan ohjelman toimeen panemiseksi.

3.1.1 Maatalouden ja muiden päästölähteiden ympäristöhaittoja rajoitettava entistä tehokkaammin

Itämeren suojelu koskee koko sen valuma-aluetta, siis myös Suomen sisävesiä. Itämeren kuormitus on edelleenkin niin suuri, että se yhdessä Itämereen aiemmin varastoituneen ravinnekuormituksen kanssa ylittää selvästi rehevöitymisen kannalta kriittisen tason. Koko Itämeren mittakaavassa Suomen osuus ravinnekuormituksesta on noin 10 prosenttia, mutta omien sisä- ja rannikkovesiemme laatuun vaikuttavat ratkaisevasti Suomessa tehtävät toimet.

Itämeren suojelussa on tärkeintä vähentää edelleen maalta peräisin olevaa kuormitusta kaikilla toimialoilla kotimaisin toimin ja yhteistyössä Itämeren rantavaltioiden kesken. Rehevöitymisen hillitsemisen ohella on tärkeää varmistaa Itämeren luonnon monimuotoisuus ja samalla parantaa alueen meriturvallisuutta. Lähialueen maiden yhteistyötä Itämeren suojelussa täytyy jatkaa.

Maatalouden toimenpiteitä tehostettava

Itämeren rehevöitymisen suurin kotimainen aiheuttaja ovat maatalouden päästöt. Vaikka maatalouden lannoitemääriä onkin vähennetty, ei kehitys näy vesien kuormituksen vähenemisenä eikä sisävesien ja Itämeren tilan kohenemisena. Yli puolet Suomen vesiä rehevöittävistä ravinnepäästöistä on peräisin maataloudesta. Rannikkovesien ja Etelä-Suomen vesistöjen tilan parantaminen ei ole mahdollista ilman maatalouden päästöjen merkittävää vähentämistä nykyisestään. Maatalouden ravinnekuormitusta on vähennettävä kolmanneksella vuosien 2001-2005 keskimääräisestä tasosta vuoteen 2015 mennessä ja puoleen vuoteen 2020 mennessä.

Rehevöitymisen hillitsemiseksi maatalouden ympäristötukien myöntämisperusteita ja valvontaa tulee kiristää. Ympäristötuen tehokkuuden lisäämiseksi tulee toimenpiteitä kohdentaa erityisesti niille alueille, missä ongelmat ovat suurimpia. Ympäristötuen suuruuden tulisi määräytyä toimenpiteen aiheuttamien ympäristöhyötyjen perusteella ja tukea tulee tulevaisuudessa ohjata vain hankkeisiin, jotka todellisuudessa parantavat ympäristön tilaa. Tehokkaimpia kuormitusta vähentäviä toimenpiteitä ovat laaja-alaisesti toteutettavat toimenpiteet pelloilla, kuten riittävät suojavyöhykkeet pellon ja vesistön välissä, lannoituksen vähentäminen ja talviaikaisen kasvipeitteisyyden lisääminen. Maatalouden ympäristötuen käytön ohjautumista on entistä tarkemmin valvottava.

Ympäristömääräyksiä rikkoneiden tilojen tukia on leikattava. Maatalouden päästöjen vähentämiseksi on myös laadittava konkreettinen ohjelma ja suoritettava tukiohjelman tulosten kriittinen välitarkastus. Myös kalankasvatuksen ongelmat on otettava tarkasteluun.

Vesien pilaaminen estettävä

Maatalouden kuormituksen vähentämisen ohella tulee jatkaa pitkäjänteistä työtä muidenkin kuormituslähteiden, kuten teollisuuden ja yhdyskuntien päästöjen vähentämiseksi siellä, missä vesien tila on alle hyvän tai tila uhkaa heiketä, ja joilla vesien tilaa voidaan parantaa näiden jätevesien puhdistusta tehostamalla. Haja-asutuksen jätevesikuormituksen vähentäminen edellyttää merkittävää panostusta, jotta vuonna 2003 voimaan tullut valtioneuvoston asetus saadaan laitettua toimeen vuoden 2014 alkuun mennessä. Muutostöiden vauhdittamiseen tulee suunnata enemmän ympäristövaroja. Siirtoviemärihankkeisiin on sijoitettava lisää resursseja.

Itämeren ja erityisesti Suomenlahden vakavan rehevöitymisongelman takia on myös meriliikenteen, erityisesti matkustaja-alusten jätevedet saatava yhdyskuntajätevesien käsittelyn piiriin. Huviveneiden jätehuolto on järjestettävä satamissa.

  • Maatalouden ympäristötukea on tarkistettava ja valvontaa tehostettava.
  • Kaikki haja-asutuksen jätevedet on saatava asianmukaiseen käsittelyyn.
  • Kauppa- ja huvialusten puhdistamattomat pilssi- ja jätevedet on käsiteltävä maissa.

3.1.2 Öljy- ja kemikaalionnettomuudet on ehkäistävä

Meriliikenteen määrä on viime vuosina kasvanut erityisesti Suomenlahdella. Pelkästään öljykuljetusten määrä Suomenlahdella on seitsenkertaistunut vuodesta 1995 vuoteen 2006 ja kasvun odotetaan jatkuvan nopeana myös lähivuosina. Muutos asettaa uusia haasteita sekä öljyntorjuntavalmiuden että merenkulun turvallisuuden parantamiselle.

Suomenlahden alueella on rakennettu hyviä järjestelmiä meriturvallisuuden parantamiseksi. Näitä on edelleen kehitettävä ja löydettävä myös uusia malleja merenkulun turvallisuuden lisäämiseksi. Suomen on jatkettava aktiivista toimintaa kansainvälisen merenkulkujärjestön (IMO) suuntaan, jotta Itämeren haavoittuvuus ymmärretään. Erityinen huomio on kiinnitettävä talvimerenkulun riskeihin. Itämeren valtioiden kesken on sovittava järjestelmästä, jolla heikoimmin turvavarustetuilta aluksilta (ei kaksoisrunkoa tai -pohjaa) peritään korkeammat liikennöintimaksut. Kauppa-alusten kapteeneilta on edellytettävä talvimerenkulun osaamista.

Suomenlahdella kulkevien öljytankkereiden määrä on lisääntynyt rajusti. Vaikka tärkeintä on öljyonnettomuuden ennaltaehkäisy, on varauduttava myös onnettomuuksiin. Uusien kalustoinvestointien määräksi on arvioitu vuoteen 2015 mennessä 100-150 miljoonaa euroa ja näihin kustannuksiin on varauduttava pitkäjänteisesti. Suomeen on perusteilla öljyntorjunnan osaamiskeskus, jonka tehtäviä ovat mm. öljyntorjuntaan tarvittavan järeän kaluston hankita ja varastointi. Keskuksen riittävistä toimintamahdollisuuksista on huolehdittava.

  • Merenkulun turvallisuutta on edelleen parannettava.
  • Kansainvälisen merenkulkujärjestön (IMO) on kiinnitettävä huomiota talvimerenkulun riskeihin.
  • Onnettomuuksien varalle huolehditaan pitkäjänteisesti kalustoinvestoinneista sekä tehostetaan osaamiskeskuksen toimintaa.

3.1.3 Itämeren suojelu edellyttää laajaa yhteistyötä

Tärkein keino Itämeren pelastamiseksi on kansainvälinen yhteistyö. Itämeren suojelukomission (HELCOM) uusi Itämeren suojelun toimintaohjelma hyväksyttiin marraskuussa 2007. Ohjelma kattaa rehevöitymisen, meriympäristön kemiallisen saastumisen, biodiversiteetin ja luonnon suojelun sekä merenkulusta aiheutuvat uhat.

Itämeren suojelun toimintaohjelmassa asetettiin rehevöitymisen torjumiseksi ravinnekuormitukselle kuormituskatto kullekin Itämeren altaalle. Ohjelman vuosittainen kuormituskatto on fosforille noin 21 000 tonnia (nykyisin 36 000 tonnia) ja typelle noin 600 000 (nykyisin 737 000) tonnia. Kullekin Itämeren rantavaltiolle asetetaan enimmäismäärät typen ja fosforin päästöille. Tavoitteet on tarkoitus saavuttaa vuoteen 2021 mennessä. Toimiin ryhtymiselle on annettu pitkät määräajat, jopa vuoteen 2016 asti. Suurimmat tonnimääräiset päästövähennykset tulevat Puolalle ja Venäjälle. Lopulliset maakohtaiset vähennysosuudet tarkentuvat myöhemmin. Tavoitteiden saavuttaminen vaatii tehokkaita rahoituksellisia ja muita ohjauskeinoja. Suomen pitää laatia myös oma pitkän aikavälin rahoitussuunnitelma niistä toimista, joilla Itämeren tilaa pystytään parantamaan.

Itämeren eri suojeluvaihtoehtojen yhteiskunnalliset ja taloudelliset vaikutukset selvitetään yhteistyössä muiden Itämeren rantavaltioiden kanssa. Selvitystä käytetään Itämeren suojelukeinojen ja rahoitustapojen kehittämiseen.

Itämeri koko Euroopan asiaksi

EU:lla tulee olla merkittävä rooli Itämeren suojelun edistämisessä esimerkiksi Itämeristrategian kautta. Strategisesti tärkeitä kysymyksiä ovat EU:n meristrategian ja Itämeren suojelun toimintaohjelman toimeenpano, rahoitusmekanismit, meriliikenteen turvallisuus, EU-lainsäädännön toimeenpano uusissa jäsenmaissa sekä EU:n Pohjoisen ulottuvuuden jatko.

Meriympäristön suojeluun tähtäävä Euroopan meristrategiadirektiivi hyväksyttäneen lähiaikoina. Puitedirektiivillä on tarkoitus luoda pelisäännöt eurooppalaiselle merensuojelulle. Hyvä meriympäristön tila tulee ehdotuksen mukaan saavuttaa viimeistään vuonna 2021.

Itämeren pelastamiseksi tarvitaan myös EU:n yhteisiä keinoja ja rahoitusta. EU:n piirissä Itämeren suojelutyö on paremmin kytkettävä maatalous-, merenkulku- ja kalastuspolitiikkaan. Myös ilman kautta tulevaa kuormitusta on vähennettävä. Siksi Itämeren suojelussa keskeistä on myös tehokas ilmastopolitiikka.

Pohjoinen ulottuvuus hyödynnettävä

Pohjoinen ulottuvuus ja erityisesti siihen kuuluva ympäristökumppanuus ovat sosialidemokraattien mielestä keskeinen väline meriympäristön suojelemiseksi ja erityisesti rehevöitymisen vähentämiseksi. Venäjä on edelleen aivan keskeinen toimija ja sen sitoutuminen Itämeren suojelua edistäviin toimiin on välttämätöntä.

Lähialueyhteistyössä on turvattava vesiensuojeluhankkeiden rahoitus. Rahoitusta tarvitaan erityisesti Pietarin ja Neva-Laatokka -valuma-alueen päästöjen vähentämiseen. Nevan alueen kasvava maatalous muodostaa yhä suuremman riskin Itämerelle. Itämeren tilan parantamiseksi yhteistyötä on tehostettava kaikkien Itämeren reunavaltioiden kanssa. Kuormitus suurista päästölähteistä kuten Venäjältä ja Puolasta on saatava vähenemään. Kahdenväliset hankkeet Venäjän kanssa ja kolmikantayhteistyö Suomi-Venäjä-Viro ovat merkittäviä.

Pietarin lounaisen jätevedenpuhdistamon valmistuminen on erittäin tärkeää Itämeren tilan kannalta, mutta edelleen 300 000 Pietarin asukkaan jätevedet johdetaan käsittelemättömänä mereen. Nevan suiston suurkanaloiden ja muun tehomaatalouden muodostama kuormitus vastaa uusien tietojen mukaan Pietarin koko jätevesikuormitusta. Tämän vuoksi ympäristönsuojelun lähialuevarat tulee säilyttää vähintään nykyisellä tasolla.

Itämeren suojelukomission toimintaohjelman ja Itämeren suojeluohjelman rahoitus on turvattava valtion budjetissa. Suomen Itämeren suojeluohjelmaa on tarkistettava Itämeren suojelun toimintaohjelman sekä valmistumassa olevan EU:n meristrategiadirektiivin toimeenpanemiseksi.

  • Itämeren suojelukeinoista ja niiden rahoituksesta on laadittava Sternin mallin mukainen selvitys.
  • Itämeren maiden toimintaohjelma tulee toteuttaa johdonmukaisesti ja tavoitteellisesti.
  • Helcomin hyväksymistä kuormitukselle yhteisesti hyväksytyistä päästökatoista ja maiden välisestä taakanjaosta on pidettävä kiinni.
  • Itämeren suojelu on saatava koko EU:n asiaksi
  • Itämeren suojelussa tulee käyttää entistä paremmin hyväksi Pohjoisen ulottuvuuden työkaluja.

3.2.3 Jätteitä vähennettävä ja loput hyödynnettävä

Kunnianhimoinen jätepolitiikka on tärkeä tekijä huolehdittaessa ihmisten terveydestä ja ympäristönsuojelusta sekä luonnonvarojen kestävästä käytöstä. EU:n jätepolitiikan kulmakivenä tulee jatkossakin olla viisiportainen sitova jätehierarkia. Hierarkian tärkein osa on jätteen määrän vähentäminen. Tavoitteeseen pääsemiseksi on oltava selkeät ja jäsenmaita sitovat EU-tasoiset tavoitteet jätemäärien vähentämiseksi ja uudelleenkäytön ja kierrätyksen lisäämiseksi.

Ensisijaista tavoitetta seuraavat jätteen lajittelu, uudelleenkäyttö, kompostointi, kierrätys sekä muut hyödyntämistoimet (kuten energian talteenotto jätteenpolttolaitoksissa sekä jätteenpoltto) ja vasta viimeisenä vaihtoehtona loppusijoitus kaatopaikalle. Lisäksi on huomioitava jätekuljetuksen aiheuttamat ympäristövaikutukset.

Jätehierarkiasta voidaan poiketa, jos vaihtoehtoinen toiminta on ympäristön kannalta parempi. Tämän ns. elinkaariajattelun mukainen poikkeama pitää tehdä avoimesti ja oikeaksi osoitettuun todisteaineistoon perustuen. Jätteenpoltto oikein toteutettuna on hyvä vaihtoehto jätteen kaatopaikkasijoittamiselle, ja sitä pitää nykytilanteeseen nähden edistää.

Jätteiden määrän vähentämisen on oltava jätehuollon keskeisin tavoite. Tavoitteeseen pääsemiseksi on vältettävä ylipakkaamista, edistettävä lajittelua ja kierrätystä sekä tuettava erilaisia jätemateriaalien hyödyntämistä edistäviä hankkeita. Tarvitaan aktiivista tutkimusta ja tuotekehitystä, joiden tavoitteena on raaka-aineiden ja energian kulutuksen suhteellinen vähentäminen materiaalitehokkuutta parantamalla. Samalla voidaan luoda huomattava määrä uusia työpaikkoja ympäristöteknologian yrityksiin.

Vapaaehtoisten toimialakohtaisten ympäristöjärjestelmien käyttöä on kannustettava ottamalla niiden asema huomioon ympäristölupalainsäädännössä. Materiaalitehokkuuden palvelukeskuksen toiminta on käynnistettävä esimerkiksi Motiva Oy:n toimintaa laajentamalla.

Jätehuollon järjestämisen osalta tulee suosia ratkaisuja, joissa syntyneen jätteen jatko- ja loppukäsittely tapahtuisi mahdollisimman lähellä syntypaikkaa. Jäte on käsiteltävä turvallisesti. Mahdollisuudet oikein toteutetulle jätteenpoltolle on varmistettava ja polttamisesta syntyvä energia hyödynnettävä mahdollisimman tehokkaasti. Jätehuoltomääräyksiä on myös tiukennettava kierrätysmahdollisuuksien lisäämiseksi. Esimerkiksi YTV-alueella biojätteiden keräysvelvollisuus on vain yli 10 huoneistoa käsittävällä kiinteistöllä. Tätä rajaa tulee laskea, kuitenkaan jätehuollon tehokkuutta vaarantamatta.

Kompostointia tulee tukea, mutta samalla on suhtauduttava kriittisesti huonosti hoidettuihin ratkaisuihin, joiden vaikutukset sekä ympäristölle että ihmisille saattavat olla haitallisia esimerkiksi tiiviisti rakennetuilla pientaloalueilla.

Jätteenkuljetus ja jätteen hyödyntäminen muodostavat erityisesti suurissa kasvukeskuksissa merkittävän ympäristötekijän. Jätteenkuljetuksessa tulee suosia ympäristölle ystävällisimpiä ja asukkaille edullisimpia vaihtoehtoja. Laajojen ilmasto- ja ympäristökysymysten lisäksi huomiota tulee kiinnittää roskaamiseen. Asenteemme lähiympäristöön kertoo arvostuksista. Suomi on kansainvälisesti vertaillen ollut siisti ja roskaton maa. Nyt ilmastotietoisuuden lisääntyminen ei kuitenkaan näytä vaikuttavan arkipäivän käyttäytymiseen. Tiedotusta siitä, että roska on usein kierrätettävä jäte, on lisättävä.

  • Jätteiden, etenkin kaatopaikoille toimitettavien jätteiden, määrää vähennetään.
  • Jätteenkäsittelyn ympäristöhaitat on ehkäistävä.

3.2 Monimuotoinen luonto säilytettävä

Luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen on Suomessakin kasvava ongelma. Eliölajit uhanalaistuvat ja häviävät.

Suomessa arvioidaan esiintyvän vakituisesti noin 50 000 eliölajia, joista tällä hetkellä tunnetaan noin 44 000. Näistä lähes 20 000 lajin elinympäristö tunnetaan niin hyvin, että niiden ensisijainen elinympäristö on voitu tunnistaa. Lajeista parhaiten tunnettuja ovat selkärankaiset. Arvioiduista lajeista noin 1 500 on arvioitu uhanalaisiksi. Nisäkkäistä näitä ovat naali, susi, tammihiiri, ahma, ripsisiippa, saimaannorppa ja liito-orava.

Elinympäristön muutos on vähentänyt luonnon monimuotoisuutta. Ilmastonmuutos muuttaa lajien elinolosuhteita. Elinympäristön muuttumisen taustalla on luonnonvarojen hyödyntämiseen ja maankäytön tehostamiseen liittyvä taloudellinen toiminta, kuten soiden kuivatus, voimaperäinen metsänhoito, maatalouden rakennemuutos, vesistöjen rakentaminen, asuntorakentaminen ja teollisuus, liikennejärjestelmät ja energiahuolto. EU on asettanut tavoitteeksi pysäyttää tämän kehityskulun vuoteen 2010 mennessä. Suomen luonnontilan suotuisa kehitys tulisi vakiinnuttaa vuosien 2010-2016 kuluessa.

Vesiensuojelun katse myös joki- ja järvivesiin

Noin puolet maamme jokialueista on veden laadultaan alle hyvän tilan. Siksi merialueiden lisäksi huomiota jatkossa on yhä enemmän kiinnitettävä meriin laskevien jokien ja jokisuistojen vedenlaatuun. Jokivesien tilan parantamiseksi olisi perusteltua käynnistää erillinen kansallinen erityisohjelma, joka täydentää jo muutoin hyväksyttyjä vesialueiden suojeluperiaatteita sekä alleviivaa maatalouden päästöjen merkitystä valumavesistöissä. Tämä edellyttäisi myös erillisseurantaa eri jokialueilla. Lisäksi kesäisin voitaisiin antaa erillinen vesitiedote ilmansaastetiedotteen tapaan julkisen huomion kiinnittämiseksi jokivesien laatuun.

Järvet ovat olennainen osa suomalaista luontoa, maisemaa ja ekosysteemiä. Niillä on huomattava merkitys matkailulle, virkistyskäytölle ja vapaa-ajan kalastukselle. Järvivesien tila on pääasiallisesti hyvä, noin 80 prosenttia järvistä kuuluu erinomaiseen tai hyvään käyttökelpoisuusluokkaan. Useat järvet kärsivät vanhoista teollisuuden, yhdyskuntajätteiden tai turpeennoston aiheuttamista vaurioista. Jottei järvivesiä enää liata, tulee pilaantumisen ehkäisemiseksi vähentää maa- ja metsätaloudesta aiheutuvia valumia mm. riittävillä suojavyöhykkeillä sekä estettävä rantojen liiallinen rakentaminen. Rehevöityneiden järvien kunnostukseen on suunnattava rahoitusta.

Pienvesistöt erityissuojeluun

Luonnonsuojelullisesti ja samalla kalataloudellisesti arvokkaat pienvedet ovat jääneet viime vuosisadan aikana täysin isojen vesitalousratkaisujen alle. Pienvesien tila on muuttunut katastrofaalisesti maa- ja metsätaloudellisten ojitusten, perkausten sekä muiden maa- ja metsätalouden tehostamiseen liittyvien toimenpiteiden vaikutuksesta. Iloisesti soliseva puro on muuttunut elottomaksi ojaksi. Jo yksi liian korkealle asetettu metsätien siltarumpu on voinut katkaista pitkän ekologisen ketjun. Kyse ei kokonaisuudessaan ole vain biologisesta, vaan puhtaasti myös maisemallisesta ja virkistyskäytöllisestä ongelmasta.

Viranomaisten (MMM ja ympäristöministeriö) tekemien inventointien mukaan maamme pienvesistä enää vain muutama prosentti on luonnontilaisiksi arvioituja. Tilanne on pahin eteläisessä Suomessa. Erityisen surulliseksi tämän tilanteen tekee fakta, että pienet virtavedet ovat toimineet tärkeänä vaelluskalojen lisääntymis- ja poikasalueena. Samoin luonnonmukaisten pienvesien oikominen ojaränneiksi lisää tulvia ja aiheuttaa alivirtaumia sekä edesauttaa kiintoaineiden liikkuvuutta ja näin samentaa vesistöjä. Nuoremmat sukupolvet ovat jo tottuneet tähän alennustilaan eivätkä osaa ajatella kuollutta ojaa elävänä, ekologisesti hyvinvoivana luonnontilaisena vesistönä.

Pienvesistöjen kannalta hyvä seikka on, että niiden ennallistaminen on huomattavasti helpompaa ja nopeampaa kuin isojen, rakennettujen vesistöjen. Jo kivien palauttaminen alkuperäisiin uomiin saa ojiin virtausta ja ennen pitkää luonto pystyy hakemaan omat uomansa, jonka kaivinkoneen kauha on joskus oikaissut. Tähän asti tätä työtä ovat kuitenkin tehneet lähinnä erilaiset kansalaisjärjestöt talkoovoimin.

Kalakannat turvattava

Vaelluskalojen suojelu merkitsee myös sitä, että uitto-, kuivatus-, voimala- ja säännöllistelyperkausten sekä vesivoimalaitosten rakentamisen haitallisia vaikutuksia tulee vähentää, lieventää ja mielellään poistaa. Vaelluskaloista erityisesti lohi ja taimen ovat erittäin heikoissa kantimissa koko Itämerellä, mutta edellä mainituista syistä myös monet muut lajit kuten vimpa, toutain ja siiat ovat paikoin hätää kärsimässä.

Vaelluskalakantojen tulevaisuutta ei voi enää edes keskipitkällä tähtäimellä rakentaa laitosviljelyn varaan. Jo nyt on kiistatta nähtävissä, että laitoksissa smolteiksi kasvaneet poikaset eivät opi varomaan luonnon uhkia (mm. lokkeja tai petokaloja) vaan ovat istutusten myötä näiden yleistä herkkua. Luonto ei valitse useinkaan sitä uskaliainta, joka rohkenee käydä ihmiskäden tarjoamaan rehun kimppuun ensimmäisenä. Samoin laitoskalojen geeniperimä heikkenee koko ajan.

Vaelluskalojen luontaisen lisääntymisen turvaamiseen on panostettava. Kalastusrajoituksilta ei voida välttyä ja virtaavien vesien kunnostustöin on poistettava vaelluskalojen nousuesteitä ja ennallistettava koskien kutualueita. Erityisen tärkeä on tehdä ennaltaehkäisevää työtä metsä- ja maatalousojien mukanaan tuomien kiintoainesten vähentämiseksi. Tähän kunnostustoimintaan tulee jatkossa osoittaa määrärahoja runsaasti nykyistä enemmän.

Vaelluskalakantoja varten on lähdettävä siitä, että jo olemassa oleviin vesipaitoihin - isoihin ja pieniin - tulee rakentaa toimivat kalatiet. Vanhaankin vesivoimalaan voidaan saada kalatievelvoite sen saneerauksen ja uudelleen luvittamisen yhteydessä. Kun vesivoimaa ryhdyttiin rakentamaan reilut sata vuotta sitten, kalatalous jätettiin usein kokonaan huomioimatta. Sodan jälkeenkin näitä rakennevelvoituksia vähäteltiin eikä niiden rakentamista valvottu. Monissa pienemmissä kohteissa olisi nykyisin perusteltua jopa purkaa pato, kun se ei ole vesivoimakäytössä.

Suojelua on tehostettava uusin keinoin

Lajin suojeleminen edellyttää sen elinympäristön suojelua. Luonnon monimuotoisuuden turvaaminen on luonnonsuojelun keskeinen toiminta-ajatus. Luonnonsuojelualueiden perustaminen on lajien rauhoituksen ohella ollut pääasiallinen keino lajien suojelussa ja luonnon monimuotoisuuden turvaamisessa. Suojelualueita on tarpeen edelleenkin lisätä, erityisesti Etelä-Suomessa. Taajamaseuduilla on varmistettava ekokäytävien säilyminen.

Luonnonsuojelualueiden hankintaan ja hoitoon on varattava riittävät varat jatkamalla suojeluohjelmien toimeenpanoa vuoden 2009 jälkeen. Erityisesti eteläisessä Suomessa on jatkettava uusien suojelukeinojen kehittämistä, jotta myös varsinaisten suojelualueiden ulkopuolisiin alueisiin voidaan vaikuttaa. Varsinkin kaavoitettaessa jäljellä olevia vapaita rantakaistoja rakentamiseen on huomioita luonnonsuojeluun liittyvät asiat nykyistä paremmin. Suojelualueet muodostavat parhaimmillaankin vain pienen osan maastamme, eivätkä ne riitä varmistamaan kaikkien eliölajien säilymistä. Siksi onkin jatkettava niiden uusien keinojen kehittämistä, joilla voidaan vaikuttaa ihmisen aiheuttamiin monimuotoisuutta heikentäviin tekijöihin myös suojelualueiden ulkopuolella.

Metsät ovat sekä pinta-alaltaan että lajimäärältään maamme luonnon merkittävin elinympäristötyyppi. Ne ovat myös uhanalaisten lajien tärkein elinympäristö. Talousmetsissä suoritettavissa hakkuissa tulisi monimuotoisuuden kannalta arvokkaimmat elinympäristöt jättää käsittelyn ulkopuolelle kasvamaan eläviä säästöpuita ja turvaamaan vanhan järeän puuston, lahopuun sekä pökkelöiden esiintymisen myös tulevaisuuden metsissä.

Suomessa lähes kaikki talousmetsät ovat sertifiointistandardin FFCS piirissä. Sertifioinnin kehittämiseksi tarvitaan vertailevaa tutkimustietoa eri sertifiointistandardien keskinäisistä eroista ja niiden todellisesta vaikuttavuudesta monimuotoisuuteen.

Energiahakkeen, etanolin, metanolin ja/tai muun bioenergian tuotanto on nousemassa kilpailemaan muun metsäteollisuuden kanssa samasta rajallisesta raaka-ainevarasta. Mikäli tämä johtaa lisääntyvään lahopuun, kantojen ja juurakoiden käyttöön, se kiihdyttää maaperän ravinnevarojen köyhtymistä ja uhkaa metsäluonnon monimuotoisuutta.

  • Luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen on pysäytettävä.
  • Luonnonsuojelualueiden hankintaan ja hoitoon on varattava riittävät varat.
  • Eteläisessä Suomessa on jatkettava uusien suojelukeinojen kehittämistä
  • Pienvesistöt on otettava erityiseen valtion suojelukseen.
  • Vaelluskalojen luontainen lisääntyminen on turvattava.
  • Luonnonvaraisten kalakantojen suojelemiseksi on hyväksyttävä tarpeelliset ajalliset ja alueelliset pyyntirajoitukset.

3.3 Terveellinen ympäristö

Lähiympäristön terveydellinen tila on parantunut viime vuosikymmeninä merkittävästi. Lähes kaikki sosialidemokraattien jo vuonna 1969 asettamat tavoitteet ovat toteutuneet mm. tehokkaan ilmansuojelun kautta. Tuntuvia päästövähennyksiä on saatu aikaan erityisesti teollisuuden ja yhdyskuntien toimenpitein. Nykyään keskeinen osa ympäristömme terveellisyyttä koskevista toimenpiteistä päätetään EU:n tasolla.

Etenkin kaukolämmityksen ja puunjalostusteollisuudessa tehtyjen toimien ansiosta ihmisille ja luonnolle vaaralliset päästöt ilmaan ovat vähentyneet voimakkaasti. Ilman laatua uhkaavat kuitenkin liikenteen kasvu, hajautetun lämmöntuotannon lisääntyminen ja kaukokulkeutumat. Terveydelle haitallisimpia ovat pienet hiukkaset, jotka arvioiden mukaan aiheuttavat Suomessa vuosittain 1300 ennenaikaista kuolemantapausta. EY:n uuden ilmalaatudirektiivin toimeenpano edellyttää myös Suomessa tuntuvia toimenpiteitä erityisesti pienhiukkasten osalta. Taajamissa on varauduttava liikenteen rajoittamiseen poikkeuksellisten säätilanteiden aikana.

Pienhiukkasia syntyy erityisesti puun huonosta polttamisesta ja ns. kitupoltosta. Tämän vuoksi uudet tulisijat on tehtävä puhdaspolttoisiksi. Vain puhdaspolttoiselle puulämmitykselle tulee myöntää energiatukea.

Rakentaminen ja liikenteen kasvu lisäävät jatkuvasti melua. Noin 800 000 - 900 000 suomalaista asuu alueilla, joiden päivämelutaso ylittää 55 desibeliä. Valtioneuvosto on vuonna 2006 hyväksynyt periaatepäätöksen meluntorjunnasta. Yli 55 desibelin melulle altistuvien lukumäärä on vähennettävä puoleen vuoteen 2011 mennessä. Tämä on otettava huomioon väylärahoituksessa.
Kaavoitusta on ohjattava niin, että asuin- ja virkistysalueet suojataan melulta.

Kuluttajien luottamuksen säilyttämiseksi suomalaiseen elintarviketuotantoon on otettava käyttöön entistä tiukemmat tuotantoeläinten hyvinvointia koskevat vaatimukset sekä valvottava tehokkaasti niiden noudattamista. Eläinsuojelulaki on uudistettava ja eläinsuojelurikkomuksien seuraamuksia tiukennettava. Eläinten hyvinvoinnin valvontaa tulee parantaa perustamalla koko maan kattava valvontaeläinlääkäreiden verkko sekä valtakunnallisen eläinsuojeluvaltuutetun tehtävä. Vahingoittuneiden luonnonvaraisten ja löytöeläinten hoidosta on huolehdittava.

Yhteistyöllä ympäristöystävällisempään tulevaisuuteen

Ihmisen ja luonnon tasapainoinen suhde vaatii kansalaisten arkipäiväistä työtä ympäristönsä hyvinvoinnin puolesta. Suomessa on lukuisa joukko ympäristö- ja muita kansalaisjärjestöjä, jotka tekevät tätä työtä jatkuvasti ja auttavat ihmisiä arjen ympäristöystävällisyyden edistämisessä. Sosialidemokraattinen ympäristöjärjestö Villiruusu on näistä yksi esimerkki.

Ympäristöjärjestöjen toimintamahdollisuuksia on tuettava, ja niiden näkemyksiä on kuultava tarkasti poliittisia päätöksiä tehtäessä. Sosialidemokraatit haluavat lisätä ja kehittää toimintaa ja vuoropuhelua ympäristö- ja kansalaisjärjestökentän kanssa paremman ja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi.

  • Asutuskeskusten ilmanlaatua ja meluntorjuntaa on parannettava.
  • Melutasoja on alennettava ja tätä kautta melulle altistumista vähennettävä.
  • Tuotantoeläinten hyvinvointia on parannettava valvontaa tehostamalla ja rangaistuksia tiukentamalla.
  • Ympäristöjärjestöjen työtä puhtaamman luonnon puolesta pitää tukea.

3.4 Hallinnon toimittava tehokkaasti ympäristön puolesta

Ympäristöasioiden hoito vaatii tehokkaita toimia globaalitasolta aina paikallistasolle asti. Tutkimus, tehokas lainsäädäntö ja sen toimeenpano, suunnittelu ja oikein kohdennetut rahoitusjärjestelmät ovat edellytyksiä tehokkaalle ympäristönsuojelulle. Kansainvälisessä yhteistyössä korostuvat erityisesti ilmastomuutoksen hallintaan, Itämeren suojeluun ja luonnon monimuotoisuuteen liittyvät toimet, joihin Suomen tulee vaikuttaa pitkäjänteisesti. Tutkimuksella on tarpeen tuottaa ympäristöongelmien ennakointia ja haittojen vähentämistä palvelevaa tietoa. Ohjauskeinoja on tarpeen kehittää mm. kulutuksen ohjaamiseksi, resurssitehokkuuden parantamiseksi ja maatalouden ravinnekuormituksen vähentämiseksi. Ympäristönsuojelussa tarvitaan tehokasta aluehallintoa mm. ympäristölupien valmisteluun ja niiden valvontaan, vesienhoidon suunnitteluun, järkevien jätehuolto- ja jätevesiratkaisujen edistämiseen, ympäristön tilan seurantaan ja moniin kuntien ympäristönsuojelua tukeviin asiantuntijatehtäviin.

Sosialidemokraatit olivat ratkaisevassa asemassa tehokkaan ympäristöhallinnon luomisessa ja ympäristöministeriön perustamisessa. Toimimme jatkossakin muutostarpeet huomioon ottaen siten, että hallinnon valmiudet ympäristöasioiden pitkäjänteiseen hoitamiseen säilyvät ja kehittyvät.

  • Ympäristöhallinnon toimivuus hallinnon eri tasoilla turvataan. Ympäristöongelmien ratkaisemiseksi kehitetään tehokkaita ohjauskeinoja.
  • Suomen valmiudet toimia aktiivisesti ympäristönsuojelun kansainvälisissä ympäristökysymyksissä (erityisesti ilmastomuutoksen hallinta ja Itämeren suojelu) turvataan
  • Kehitetään keinoja, joilla varmistetaan ympäristöasioiden huomioon otto yhteiskunnan eri sektoreiden toiminnoissa