Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.uta.fi/pohtiva/ohjelmalistat/SDP/1277

Suomen Sosialidemokraattinen Puolue

Kannanotto elinkeinopolitiikasta


  • Puolue: Suomen Sosialidemokraattinen Puolue
  • Otsikko: Kannanotto elinkeinopolitiikasta
  • Vuosi: 1999
  • Ohjelmatyyppi: muu ohjelma

SDP:n XXXVIII puoluekokous
Turku 26.-30.5.1999

Kannanotto elinkeinopolitiikasta

Teollisuus- ja elinkeinopolitiikka

Suomen kansantaloudessa teollisuus on keskeinen työpaikkojen turvaaja ja valuuttatulojen tuoja. Kestävän taloudellisen kehityksen ja hyvinvointiyhteiskunnan jatkuvuuden turvaamiseksi taloudellinen kasvu on välttämätöntä. Tämä edellyttää teollisen tuotannon arvon kohottamista ja laadun parantamista. Hyvinvointiyhteiskunnan rahoittaminen ei ole mahdollista ilman näitä tekijöitä.

Kuluttajan tulee olla markkinakilpailun hyödyn saaja. Markkinoiden tehokas toiminta edellyttää avoimuutta ja yritysten välistä kilpailua. Kilpailua vääristäviä tekijöitä on poistettava ja teollisen toiminnan rakennetta uudistettava työllisyys-, kuluttaja- ja ympäristönäkökohdat huomioonottavalla tavalla.

Teollisuus on merkittävä työllistäjä myös välillisesti. Teollisuuteen syntyvä työpaikka luo mahdollisuuksia uusien työtilaisuuksien tarjoamiselle mm. alihankintayrityksissä ja erityisesti palvelualoilla. Menestyvä teollinen toiminta aikaansaa työllistävän vaikutuksen kertautumisen niillä tuotannonaloilla, joilla kilpailu toimii.

Uuden teknologian kehittäjänä ja hyödyntäjän Suomi on edellä kävijä myös monilla perinteisillä teollisuusaloilla. Vahva panostus tutkimukseen ja osaamisen arvostus ovat mahdollistaneet kilpailukykymme ylläpitämisen ja lisäämisen kansainvälisillä markkinoilla. Tieto- ja tietoliikenneteknologian saavutukset eivät kuitenkaan saa peittää alleen sitä tosiasiaa, että meille perinteisempi metsä-, metalli- ja kemianteollisuus käyttää ja kehittää suuressa määrin huipputeknologiaa ja myös menestyy sen avulla. Vakaana toimivan rakennustuotannon merkitys on keskeinen työllisyyden ylläpitämisessä. Viimeaikainen rakennustoiminnan elpyminen on tästä hyvänä todisteena siitäkin syystä, että alan kotimaisuusaste on erittäin korkea ja varsinaisen rakennustuotannon heijastusvaikutukset tämän vuoksi kansantalouteen ovat suuret.

Toimivat palvelumarkkinat ovat teollisuuden kilpailukyvyn edellytys. Teollisuus ja siihen liittyvät palvelut muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden. Julkisten palveluiden korkeaa tasoa ei tämän vuoksi voi aliarvioida. Teollinen tuotanto ei tule toimeen ilman julkisen vallan tuottamaa tutkimusta ja korkean tason koulutusta. Vakaa työelämä tarvitsee lisäksi tuekseen kattavan sosiaali- ja terveyspalveluiden verkon. Yksityisen elinkeinotoiminnan ja julkisten palveluiden vuorovaikutuksella on keskeinen merkitys kansantalouden kasvuun.

Teollisuuden viennin rinnalla tulee korostaa palveluelinkeinojen vientiedellytysten kehittämistä. Pääomavaltaisen teollisen tuotannon rinnalla palvelusektorin merkitys työllisyyden kannalta on erityisen tärkeä. Tästä syystä Paavo Lipposen hallitus on erityisesti panostanut palveluelinkeinojen toimintaedellytysten parantamiseen.

Suomen jäsenyys Euroopan talous- ja rahaliitossa merkitsee nopeata markkinoiden avautumista ja aikaisempaa kovempaa kilpailua eurooppalaisella kotimarkkina-alueella. Suomen teollisuudelle se merkitsee haastetta, johon menestyksellinen vastaaminen edellyttää tuotannon monipuolistamista, tuotteiden laatutason jatkuvaa parantamista sekä määrätietoista keskittymistä korkeatasoiseen tutkimukseen ja ammatilliseen osaamiseen perustuvaan tuotantoon. Samalla elinkeinotoiminnan rakenteiden on joustettava kansainvälistymisen vaatimusten mukaisesti. Suomalaisten yritysten tulee voida vallata markkinoita ulkoa ja hyödyntää kansainvälisten sijoittajien mielenkiinto kotimaassa.

Talous- ja rahaliitto muuttaa oleellisesti myös rahoitusmarkkinoita. Pankkikeskeisyys vähenee ja pääomat hakeutuvat entistä enemmän arvo-osuus- ja rahastomarkkinoille. Tämä merkitsee sijoituspääomalta vaadittavan tuoton korostumista. Siksi suomalaisen elinkeinotoiminnan tulee keskittyä tuotantopohjan laajentamiseen ja korkeaa osaamistasoa vaativiin aloihin. Vakaa toimintaympäristö, alhainen inflaatioaste sekä aikaisempaa selvästi matalampi korkotaso antavat hyvät edellytykset pitkäjänteisen elinkeinostrategian luomiselle. Näitä edellytyksiä parantavat kotimaisen energiapolitiikan linjanvetojen selkeys, elinkeinotoiminnan veropolitiikan johdonmukaisuus ja riittävä panostus tutkimus- ja kehittämistyöhön.

1. Elinkeinopolitiikassa on koko maassa kiinnitettävä tasaveroisesti huomiota teollisuuden ja palveluelinkeinojen sekä alkutuotannon toimintamahdolli-suuksiin ja työntekijöiden aseman parantamiseen.

2. Julkisen vallan on käynnistettävä sellaisia infrastruktuurihankkeita, joiden tarve on suurin ja eniten koko kansantalouden toimintaedellytyksiä parantava. Tällaisia ovat mm. suurimman rasituksen kohteena olevien liikenneväylien parantaminen ja rakentaminen. Puhtaasti kotimaisten tarpeiden lisäksi tulee ottaa huomioon kauttakulkuliikenteen tarjoamat mahdollisuudet. Erityistä huomiota tulee kiinnittää kasvu- ja maakuntakeskusten ylläpitä-miseen ja kasvattamiseen.

3. Valtio on osittain vähentänyt valtionyhtiöiden omistusosuuttaan. Omistuspohjan muutokset antavat uusia mahdollisuuksia osoittaa poliittisella päätöksenteolla voimavaroja kestävän työllisyyden ja elinkeinoelämän suomalaisuuden vahvistamisen kannalta keskeisiin kohteisiin ja toimialoihin. Erityisesti on tällöin muistettava koulutus, tutkimus ja uusteollistaminen. Omistus- ja toimialajärjestelyjen yhteydessä on pääsääntöisesti pyrittävä siihen, että valtio ja muut suomalaisomistajat ovat jatkossakin useimmissa yhtiöissä keskeisiä ja riittävän suuria omistajia.

Teknologiapolitiikka

Toimintaympäristön jatkuva muutos, erityisesti teknologian, tutkimuksen ja laajan ammatillisenosaamisen merkitys taloudellisen kasvun lähteenä sekä kansainvälistyminen, vaikuttavat teknologiapolitiikan suuntaamiseen. Teknologiapolitiikan tavoitteena tulee olla talouden ja työllisyyden myönteisen kehityksen tukeminen, joka perustuu ihmisten taitoihin, kykyyn tuottaa ja soveltaa uutta tietoa sekä kehittää siihen perustuvaa tieto- ja osaamisintensiivistä tuotantoa.

4. Kilpailukyvyn säilyttämiseksi on huolehdittava riittävästä tutkimus- ja kehittämispanostuksesta. Sekä julkisen vallan että yritysten itsensä on kannettava vastuunsa tulevaisuuden menestysedellytysten varmistamisessa. Suomen teollisuuden ja palveluiden kehittämisessä on panostettava huipputeknologiaan ja korkean jalostusasteen yritystoimintaan. Vaalikaudella 1995-1999 on panostettu t&k-toimintaan; siten, että sen osuus BKT:stä kasvaa vuoden 1999 kuluessa 2,9 %:iin, mikä on aivan OECD-maiden huipputasoa, vähintään tämä osuus tulee myös jatkossa säilyttää. Tekesin ja osaamiskeskusten määrärahojen kasvu on turvattava.

Pienet ja keskisuuret yritykset

Kansantaloutemme rakenne on perinteisesti ollut suurtuotantovaltainen. Pienen ja keskisuuren yritystoiminnan merkitystä työllistäjänä lisää yhä laajeneva alihankinnan käyttö tuotantoprosessien osana ja kehittyvän tieto- ja tietoliikenneteknologian mukanaan tuomat mahdollisuudet työn uudelleen sijoittumiseen, ns. tuotannon verkottuminen. Yhteistyö pienten ja keskisuurten yritysten kesken ja toisaalta niiden yhteistyö suuryritysten kanssa avaa uusia mahdollisuuksia ja markkinoita.

Työllisyyden hoito edellyttää kannustavaa ja myönteistä suhtautumista yrittäjyyteen. Yrittäjyys on rakennemuutoksia läpikäyvässä elinkeinoelämässämme voimavara, jonka hyödyntämistä voidaan laajentaa julkisen vallan panostuksilla koulutukseen, tutkimukseen ja innovaatioihin. Myönteisyyttä voidaan vahvistaa mm. yrittäjäohjelmin ja sisällyttämällä koulujen opetusohjelmiin omatoimisuutta, aloitteellisuutta, yhteistyökykyä ja vahvaa suoritusmotivaatiota lisäävää yrittäjäkasvatusta.

Rahoituksen saatavuus on yksi tärkeimmistä yritysten toimintaedellytyksistä. Pk-yritysten rahoitus on erityisesti aineettomien ja tietointensiivisten investointien osalta muodostunut eräiltä osin vaikeaksi pankkien ja muiden rahoittajien vakuusvaatimusten paineessa. Vaatimusten syynä ovat mm. rahoittajien kokemat suuret luottotappiot 1980-luvun voimakkaan luottokasvun ajoilta ja vahinkojen aiheuttama varovaisuus riskinotossa. Pankkien mahdollisuuksia osallistua pienyritysten rahoittamiseen tulee helpottaa riskirahoitus- ja takausjärjestelmien kehittämisellä. Pienten ja keskisuurten yritysten sekä viennin rahoituksessa on markkinoiden toiminnassa puutteita, joita julkisen sektorin on perusteltua paikata omalla tarjonnallaan. Valtion erityisrahoituslaitosten tehtävänä on täydentää markkinaehtoista rahoitusta ja korjata markkinoiden toiminnassa esiintyviä puutteita. EU:n sisämarkkinoilla rahoituksen kysyntään vaikuttaa myös valtioiden lainanoton vähentyminen. Myös talous- ja rahaliiton syntyminen vuoden 1999 alusta on muuttanut entisestään rahoitusmarkkinoiden tilaa.

Valtion pääomasijoitustoiminnalla pyritään aivan kuten muussakin valtion erityisrahoituksessa korjaamaan markkinoiden puutteita. Pääomasijoitustoiminnassa tämä merkitsee sijoitusten suuntaamista aikaisen vaiheen rahoitukseen, josta yksityinen sektori ei ole riittävästi kiinnostunut. Kypsien kehitysvaiheiden markkinoilla on yksityisen rahoituksen tarjonta lisääntynyt viime aikoina voimakkaasti. Suomen Teollisuussijoitus Oy on valtion elinkeinopoliittinen instrumentti, jonka tehtävänä on välittää rahoitusta ensisijaisesti yritysten aikaisen vaiheen rahoitukseen mukaan lukien alueellinen pääomasijoitusverkosto.

Myös pk-sektorilla kestävä työllistäminen voi perustua ainoastaan aitoon kysyntään. Kysynnän liikkeelle saattamiseen vaikutetaan lähinnä yleisen talouspolitiikan keinoin, kasvun pohjaa vakauttamalla, kohtuullisella korkotasolla, inflaatiota hillitsemällä ja kysyntää elvyttämällä.

5. Hyvän yrittäjyyden myönteinen merkitys työllisyydelle ja koko yhteiskunnalle on tunnustettava ja tarpeeton yrittäjien ja työntekijöiden välinen vastakkainasettelu on pyrittävä purkamaan.

6. Julkisen elinkeinotoimen tulee edistää yritysten välistä yhteistyötä tarjoamalla kanavia kontaktien etsintään ja informaatiota yhteistyömalleista.

7. Julkisen vallan on helpotettava pienten ja keskisuurten yritysten rahoitusongelmia yhteistyössä rahoituslaitosten kanssa. Valtion erityisrahoituslaitosten tehtävänä on täydentää markkinaehtoista rahoitusta ja korjata markkinoiden toiminnassa esiintyviä puutteita. Vuonna 1999 toimintansa aloittaneen Finnvera Oyj:n toimintojen taso on turvattava. Suomen Teollisuus-sijoitus Oy:n toimialan laajentaminen koko yrityskentän kattavaksi ja sen mukainen resursointi on tarpeen. Siten siitä syntyy tehokas uusteollistamisen väline valtio-omistajan käyttöön.

8. Julkisen elinkeinohallinnon tulee edesauttaa pk-yritysten kasvun edellyttämää toimintatapojen ja yrityskulttuurin muutosta koulutuksella ja konsultoinnilla, yrittäjäohjelmin ja koulujen yrittäjyyskasvatuksella.

Yritystuet

Yritystukipolitiikan uudistamisen keskeisin haaste on pyrkiä vanhojen rakenteiden puolustuksellisesta säilyttämisestä uuden luomiseen ja uusteollistamiseen. Talouden murros vaatii julkiselta vallalta entistä strategisempaa otetta tuotantorakenteen uudistamisessa.

Kestävä talouskasvu ja sen vaatima kansantalouden tehokkuus edellyttävät kasvavia koulutus-, neuvonta-, tutkimus- ja tuotekehitysinvestointeja. Nämä aineettomat investoinnit ovat kansantalouden kannalta elintärkeitä, kun pyritään vastaamaan maailmantalouden globalisoitumisen ja tuotantoteknologioiden murroksen tuomaan haasteeseen.

Yksityisten rahoitusmarkkinoiden tilasta ja toimintatavoista johtuen yrityskenttä on riittämätön yksin vastaamaan tuotekehityksen haasteisiin ja riskinottoon. Kansantalouden kannalta tärkeä tavoite saada markkinoille uusia innovaatioita vaatii siten valtion aktiivista roolia kansallisen innovaatiojärjestelmän kehittämisessä.

Yritystukipolitiikassa on keskeistä vastikkeellisuus ja aineettoman kehittämistoiminnan panostuksen lisääminen. Tuki tulee antaa ensisijaisesti lainoina tai takauksina ja edellyttää myös yrityksen omistajien ja muiden rahoittajien osallistumista riittävän sitoutumisen takaavin taloudellisin panoksin.

Tukea tulee antaa vain, jos sillä on erityinen, poikkeuksellinen syy ja tuen antamisen tulee olla tilapäistä ja läpinäkyvää. Tukipolitiikan tehtävänä on tehostaa markkinoiden toimintaa, eikä vääristää kilpailua ja luoda siten tehottomuutta markkinoille. Tukiohjelmien tulee olla määräaikaisia ja niiden vaikuttavuutta ja toimivuutta on arvioitava jatkuvasti.

Elinkeinotukijärjestelmää ylläpitävien organisaatioiden määrän karsimista tulee jatkaa. Tukihakemusten käsittelyssä ja hankkeiden arvioinnissa tarvittavaa asiantuntemusta on parannettava. TE-keskuksilla ja niiden alueellisella yhteistyöllä tulee jatkossa olla entistä merkittävämpi rooli.

Elinkeinotukien kohdentamisessa on kestävä työllisyysvaikutus otettava ensisijaiseksi kriteeriksi. Turvallinen työllistäjä on sellainen yritys, jonka tuotanto-, rahoitus- ja kysyntärakenne on pitkällä tähtäimellä kannattava. Tällaisen toiminnan liikkeelle saattaminen saattaa silti tarvita yhteiskunnan panosta. Elinkeinotuet on suunnattava sellaisille hankkeille ja sellaisille aloille ja alueille, joilla on olemassa luontaiset menestysedellytykset. Lisäksi luonnollisia kasvutekijöitä ovat olemassa olevan elinkeinotoiminnan taholta tulevat alihankinta- ja palvelutarpeet.

Kansainvälisessä kilpailutilanteessa toimivilla aloilla on tukijärjestelmien rakenne ja tuen taso sovitettava kansainvälisen käytännön mukaiseksi.

9. Yritystukia tulee yhä enemmän suunnata yritysten yleisten toimintaedellytysten tukemiseen. Keskeisellä sijalla on kansallisen innovaatiojärjestelmän kehittäminen, panostus aineettomiin investointeihin sekä tutkimukseen ja tuotekehitykseen.

10. Yrityksille suunnattu tuki ei saa vääristää tervettä kilpailutilannetta. tukea on myönnettävä ainoastaan sellaisiin hankkeisiin, jotka ovat elinkelpoisia myös tuen loputtua. Tukiohjelmien on oltava mää-räaikaisia.

11. Elinkeinotukien koordinointi on entistä selvemmin keskitettävä kauppa- ja teollisuusministeriölle, jonka roolia on entistä enemmän kehitettävä elinkeinoministeriön suuntaan.

Alueellinen elinkeinohallinto

Työvoima- ja elinkeinokeskukset aloittivat toimintansa 1.9.1997. Uudistuksessa koottiin nykyinen alueellinen elinkeino- ja työvoimahallinto yhteen organisaatioon ja luotiin edellytykset valtion elinkeino- ja työhallinnon alueellisen asiakaspalvelun parantamiselle sekä työ- ja elinkeinopolitiikan yhdenmukaistamiselle. Tällä tavoin valtiolla on yksi keskeinen elinkeino- ja työvoima-asioista vastaava viranomainen aluetasolla yhteistyökumppanina kuntien yhteistoimintaan perustaville maakunnan liitoille.

12. Alueellisen elinkeinopolitiikan tulee perustua kasvukeskusten ja vetovoimaisten kaupunkien varaan. Alueelliset erot ja edellytysten erilaisuus on otettava huomioon suunnattaessa elinkeinopolitiikkaa. Työvoima- ja elinkeinokeskuksilla ja maakuntaliitoilla on oltava toimivat yhteistyö ja oikea työnjako alueellisissa kehitystyössä ja elinkeinotoiminnan edistämisessä. Tältä yhteistyön pohjalta EU:n rakennerahastojen ja kansallisten tukirahojen hallinnointia yksinkertaistaa. Kauppa- ja teollisuusministeriön ohjausroolia TE-keskusten toiminnan kehittämisessä on vahvistettava.

Liikelaitokset ja valtionyhtiöt

Valtion liikelaitoksien yhtiöittäminen on harkittava tapauskohtaisesti. Yhtiöittäminen sopii huonosti viranomaisluontoiseen organisaatioon. Organisaation toiminnan tehostamista voidaan edesauttaa myös liikelaitosmuodolla. Yrityksiä tai liikelaitoksia, joilla on tehtävänään yhteiskunnan peruspalvelujen ylläpito, ei tule yksityistää. Yksityistämisen yhteydessä on aina huolehdittava kansalaisten oikeusturvasta.

Valtion tulee turvata omistamiensa yhtiöiden pääomahuolto. Se voidaan toteuttaa esimerkiksi omistuspohjaa laajentamalla, mikäli valtiolla on ao. yritykseen lähinnä tavanomainen sijoittajaintressi.

Valtion tulee olla aktiivinen teollisuuspolitiikan harjoittaja. Sen tulee vaatia omistamiltaan yrityksiltä yksityisessä omistuksessa oleviin yrityksiin verrattavia tuottoja. Valtion tulee olla valmis aktiivisiin rakenne- ja kehittämisratkaisuihin. Käytännössä tämä voi merkitä vanhojen yritysrakenteiden muutoksia esim. yrityskauppojen tai uusperustannan avulla. Uusia valtionyhtiöitä voidaan tarpeen mukaan perustaa suomalaisen osaa-misen kannalta strategisilla aloilla.

Valtion omistamien yritysten menestymisen kannalta on oleellista, että niiden johto on ammattitaidoltaan kilpailukykyistä ja henkilöstö motivoitua. Valtionyhtiöiden ja valtion osakkuusyhtiöiden johdon ja muun henkilöstön työolojen ja palkkauksen tulee olla vertailukelpoisia vastaaviin yksityisiin yrityksiin nähden.

Valtionyhtiöiden ja valtion osakkuusyhtiöiden hallinnon tulee tukea valtio-omistajan etua ja yhtiöiden tehokasta toimintaa sekä mahdollistaa toimivan johdon asianmukainen valvonta. Toimivuuden varmistamiseksi tulee kiinnittää huomiota henkilöitä valittaessa erityistä huomiota asiantuntemuksen ja ajankäytön antamiin edellytyksiin tehtävän vastuullisen hoidon varmistamiseksi. Valvonnan päällekkäisyyden välttämiseksi yhtiöiden hallitusten tulee pääsääntöisesti olla yritysten sisäisiä silloin kun yrityksessä on myös hallintoneuvosto.

13. Valtionyhtiöiden omistuspohjan laajentamisesta on päätettävä yrityskohtaisesti. Valtionyhtiöiden ja valtion osakkuusyhtiöiden myynnistä saatavien tulojen vahvistaessa valtiontaloutta on lisäresursseja sijoitettava teollisen pohjan vahvistamiseen. Keskeisenä panostuksena on oltava tutkimus- ja tuotekehitystoiminta.

14. Valtionyhtiöiden tai liikelaitosten yksityistämisellä ei saa vaarantaa yhteiskunnan peruspalveluita.

15. Henkilöstön osallistuminen valtionyhtiöiden ja valtion osakkuusyhtiöiden hallintoon on pyrittävä järjestämään työntekijöiden edustuksella joko hallituksessa tai hallintoneuvostossa. Erityistä huomiota tulee kiinnittää myös henkilöstön asemaan omistusjärjestelyjen ja organisaatiomuutosten yhteydessä. Ympäristövastuullinen talouskasvu

Runsaasti energiaa ja uusiutumattomia luonnonvaroja käyttävä teollinen yhteiskunta on vähitellen muuttumassa tietoyhteiskunnaksi, jossa ympäristöteknologia, etätyön yleistyminen sekä tietointensiivisten sektorien kasvu antavat uutta toivoa globaalien ympäristöongelmien ratkaisulle. Ympäristönsuojeluun liittyvän teknologian nopeasti kasvava kysyntä avaa suomalaisyrityksille suuria mahdollisuuksia ympäristötietoisiksi muuttuvilla maailmanmarkkinoilla.

Koko yhteiskunnan intressissä on pyrkiä saavuttamaan tietty päästötaso mahdollisimman pienin kustannuksin. Mitä tehokkaammin tietty päästötaso saavutetaan, sitä enemmän resursseja jää muihin tarpeisiin. Julkinen valta voi kannustaa ympäristövastuulliseen tuotantoon taloudellisten kannustimien, hallinnollisten määräysten, asenteisiin vaikuttavin tiedottamisen sekä kuluttajien valintoihin ja sitä kautta tuotantoon vaikuttavan markkinainformaation avulla. Ohjauskeinot vaikuttavat sekä tuotantoratkaisuihin että kulutuksen rakenteeseen. Niitä tulee käyttää myös kustannustehokkaiden teknisten ratkaisujen kehittämiseen ja hyödyntämiseen. Aktiivisella ympäristöpolitiikalla voidaan myös edistää myös talouden tehokkuutta ja kilpailukykyä.

16. On panostettava ympäristöteknologian kehittämiseen ja kaupalliseen hyödyntämiseen ympäristöystävällisen kasvun vahvistamiseksi ja ympäristövastuullisen tuotannon saamiseksi suomalaisten yritysten kilpailutekijäksi.

Maatalouspolitiikka

Maataloustuotannon osuus sekä bruttokansantuotteen arvosta että työllisten määrästä tulee edelleen vähenemään. Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, että elinkeino tulevaisuudessa olisi vähämerkityksinen. Päinvastoin, maataloustuotannolla on niin yhteiskunnassa kuin kansantaloudessakin moninainen tehtävä.

Ennen muuta se tuottaa elintarvikkeita kansalaisille sekä niiden raaka-aineita elintarviketeollisuudelle, mutta myös raaka-aineita muulle teollisuudelle. Samalla se osaltaan pitää yllä maaseudun kulttuurimaisemaa ja asutusta.

Suomen maatalous on osa eurooppalaista maataloutta eivätkä sen ongelmat ja kehitysnäkymät poikkea yleensä eurooppalaisen maatalouden ongelmista, varsinkaan silloin kun maataloutta tarkastellaan maailmanlaajuisesta, kuten tulee tapahtumaan tulevissa maailmankaupan edelleen vapauttamista koskevissa, vuonna 2000 alkavissa maailman kauppajärjestön WTO:n neuvotteluissa. Suomen harva asutus ja pohjoinen sijainti kylläkin kärjistävät näitä ongelmia.

Euroopan unionin yhteinen maatalouspolitiikka on myös Suomen maatalouspolitiikkaa. Mitään varsinaista kansallista maatalouspolitiikkaa ei EU:n piirissä voi eikä tule olla; sen sijaan meillä voi olla yhteistä politiikkaa koskevia kansallisia tavoitteita ja jossain määrin myös yhteisen politiikan kansallisia sovelluksia.

Suomen maataloustuotannon laajuuden tulee olla sellainen, että maatalouden moninaistehtävät tulevat suoritettua ja maataloustuotteiden tuotanto on taloudellisesti järkevää. Elinkeinotoiminnan tulee voida jatkua näissä puitteissa myös tulevaisuudessa laajuudeltaan tarkoituksenmukaisena. Maatalouspolitiikan tulee edistää hyvälaatuisten ja tuotantomenetelmistään tai –alkuperästään lisäarvoa saavien tuotteiden tuotantoa ja maaseudun kulttuurimaiseman säilymistä elävänä. Eurooppalaisen ylituotannon rahoituksen tulee vähentyä eivätkä ongelmat muutenkaan ratkea vain tukea lisäämällä.

Elintarviketeollisuuden kilpailukyvyllä on ratkaiseva merkitys myös alkutuotannon kannattavuudelle ja tuottajien saamille hinnoille. Teollisuuden kilpailukyky ei tässäkään yhteydessä kuitenkaan rajoitu vain tuotannon määriin ja yksikkökustannuksiin.

Maatalous on nykyisin pääomavaltaista toimintaa, jota Suomessa harjoitetaan perheyrityksissä. Maatalouden – kuten muidenkin elinkeinojen – on luonnollisesti kyettävä sopeutumaan ympäristössä tapahtuviin muutoksiin. Ennen Suomen liittymistä Euroopan unioniin tätä välttämätöntä sopeutumista yritettiin kalliilla hinnalla ja huonoin tuloksin jarruttaa eristämällä Suomen maatalous muusta maailmasta. Tuo aika on nyt peruuttamattomasti ohi, vaikka monet nykyisetkin ongelmat ovat seurausta tuon ajan ratkaisuista.

Maatalouden luonnollista sopeutumistarvetta muuttuvaan ympäristöön ei tule lisätä eikä jarruttaa poliittisin ratkaisuin. EU:n yhteisen maatalouspolitiikan kehittämisellä tulee luoda vakaa poliittinen ympäristö, jossa maataloutta koskevat investointipäätökset voidaan tehdä. Nyt jo on kuitenkin selvää, että ne uudistukset yhteisen maatalouspolitiikan kehittämiseksi, jotka sisältyvät Agenda 2000:n nimellä tunnettuun EU:n komission uudistusesitykseen, tulevat jäämään välikauden ratkaisuksi. Kun unionin laajentuminen Itä-Eurooppaan tulee aikanaan toteutumaan, joudutaan jo ensi vuosikymmenen loppupuolella yhteistä maatalouspolitiikkaa uudistamaan perusteellisemmin.

Valmistautuminen tuohon uudistukseen on aloitettava jo nyt, muuten tulevaisuuteen vaikuttavia investointeja on turha odottaa. Harkinnanvaraisia ajatuksia ovat esimerkiksi se, miten maatalouden moninaisten muiden tehtävien kuin maataloustuotteiden tuottamisesta voitaisiin maksaa viljelijäkohtaisia korvauksia silloin kun kysymys on julkishyödykkeestä tai markkinahintaa ei muuten ole, miten korvauksilla edistetään haluttujen tuotantomenetelmien käyttöä tai epäedullisissa olosuhteissa tapahtuvaa, muista syistä haluttua toimintaa. Samalla on pohdittava, miten yhteinen maatalouspolitiikka voitaisiin tehdä hallinnollisesti yksinkertaisemmaksi ilman että riski varojen väärinkäytöstä lisääntyisi.

17. Suomen maataloutta tulee kehittää osana EU:n maatalouspolitiikkaa tavoitteena luoda pitkäjänteinen linjaus, jonka varassa maatalouden kehittäminen voi jatkua niin, että tietty kansallinen omavaraisuus turvataan ja luodaan edellytyksiä maaseudun asumiselle.