Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.uta.fi/pohtiva/ohjelmalistat/SDP/1292

Suomen Sosialidemokraattinen Puolue

Kannanotto sosiaalipolitiikasta


  • Puolue: Suomen Sosialidemokraattinen Puolue
  • Otsikko: Kannanotto sosiaalipolitiikasta
  • Vuosi: 1999
  • Ohjelmatyyppi: muu ohjelma

SDP:n XXXVIII puoluekokous
Turku 26.-30.5.1999

Kannanotto sosiaalipolitiikasta

Hyvinvoinnin perusta on työ. Työllä turvataan myös työhön osallistumattomien tai kykenemättömien hyvinvointi. Jokainen ihminen on tärkeä. Yhteisvastuun yhteiskunta huolehtii kaikista ihmisistä. Ihmisiä on kannustettava kantamaan vastuuta itsestään ja läheisistään. Työhön perusturva ansioturva, vähimmäisturva sekä palvelut lisäävät mahdollisuuksien tasa-arvoa.

Kehittyvä kansantalous on paras tae hyvälle sosiaalipolitiikalle. Kasvun hyötyjen on jakauduttavat oikeudenmukaisesti yhteiskunnan jäsenten kesken. Markkinatalouden keinot eivät riitä kaikkien työllistämiseen. Yhteiskunnan on huolehdittava erityisesti heikossa asemassa olevista.

Vuosikymmenien aikana rakennetusta suomalaisesta hyvinvointiyhteiskunnasta käytiin kamppailu 1990-luvun alun lamavuosina. Sosiaaliturvajärjestelmän perusperiaatteet ja rakenteet kestivät, eikä niitä tule jatkossakaan romuttaa. Tulonsiirrot sekä sosiaali- ja terveyspalvelut turvasivat kohtuullisen toimeentulon ja palvelut. Tasa-arvoinen ja oikeudenmukainen yhteiskunta antaa ihmisille mahdollisuuden päättää omasta elämästään.

Sosiaalimenojen osuus kansantuotteesta oli ennen lamaa eurooppalaista keskitasoa. Lama nosti osuutta selvästi. Väestön ikääntyminen lisäsi menopaineita. Hyvinvointiyhteiskunta ei kuitenkaan lamaa aiheuttanut. Talouden voimakas kasvu ja aleneva työttömyys, rakenteelliset uudistukset ja valtiontalouden vakauttamisen vaatimat sosiaaliturvan säästöt ovat palauttamassa Suomen sosiaalimenojen tason lamavuosia edeltäviin lukuihin. Vuonna 1998 sosiaalimenojen osuus bruttokansantuotteesta oli noin 28 prosenttia. Kaikkiaan sosiaalimenoihin käytettiin vuonna 1998 noin 190 miljardia markkaa. Mikäli talouden kasvun jatkuu ja työllisyys kohenee, sosiaalimenojen kehitys on hallittavissa.

Hyvä työllisyys luo edellytykset sosiaaliturvan kestävälle rahoitukselle. Vaikka myönteinen talouskehitys jatkuukin, tulojen ja menojen tasapaino on säilytettävä. Hyvinvoinnin rahoitus ei saa levätä liian harvojen harteilla. Tarvitaan kansalaisten tuki sosiaaliturvan ylläpitämiselle ja kaikkien on voitava tuntea hyötyvänsä maksamistaan veroista. Hyvinvoinnin rahoittaminen edellyttää laajaa veropohjaa. On selvitettävä mm. varallisuuden ja pääomatulojen huomioonottamisen, eri tulolajien yhtenäisen verokohtelun ja verotuksen alarajan nostamisen vaikutuksia sosiaaliturvaan.

Palkkatyö ja koulutus muodostavat yhteiskunnan peruspilarit myös 2000-luvulla. Koulutuksen merkitys työllistymiselle ja koko kansakunnan menestyksen perustana kasvaa. Kansakunnan yhteiset arvot ja halukkuus ylläpitää sosiaalista hyvinvointia turvaavat hyvinvointiyhteiskunnan perustan. Solidaarisuus heikompiosaisia kohtaan on vahva osa suomalaistaa arvomaailmaa. Hyvinvointiyhteiskunta huolehtii myös kaikkein heikoimmasta. Uudistusten myötä sosiaaliturvaa ja palveluja on kehitettävä tehokkaammiksi ja kannustavammiksi.

Lähivuosien suurimmat haasteet liittyvät hyvinvointipalvelujen turvaamiseen, syrjäytymisen ehkäisyyn, sosiaaliturvan kattavuuteen ja toimivuuteen työelämän murroksessa, ikääntyvän väestön työ- ja toimintakykyyn ja sosiaaliturvan kestävän rahoituksen varmistamiseen. Talouskasvusta huolimatta osalla väestöä on merkittäviä toimeentulo-ongelmia. Pitkäaikainen työttömyys on syrjäyttänyt monet työelämästä. Vaikein tilanne on ikääntyneillä pitkäaikaistyöttömillä. Markkinavoimien vastapainoksi tarvitaan aktiivista yhteiskuntaa auttamaan vaikeuksien kohdatessa. Syrjäytymistä vastaan tarvitaan toimeentuloturvan lisäksi monipuolisia keinoja - kuntoutusta ja koulutusta - ja työtä mahdollisimman monelle.

Hyvinvointipalvelut ovat sosiaaliturvan keskeinen osa. Palvelujen korkea taso, laatu ja kattavuus antavat oikeutuksen koko sosiaaliturvalle. Hyvinvointipalvelut edistävät tasa-arvoa, tekevät mahdolliseksi ja tukevat työssäkäyntiä ja opiskelua, antavat turvaa eri elämäntilanteissa ja mahdollisuuden itsenäiseen selviämiseen ja itsensä kehittämiseen. Jokainen meistä on mahdollinen palveluiden käyttäjä. Ikääntyvän väestön tarvitsemien palvelujen kysyntä kasvaa huomattavasti.

Valtio huolehtii palvelujen tasoa ja saatavuutta määrittelevistä normeista sekä alueellisesti tasapuolisista maksuperusteista. Kuntien velvollisuus on järjestää palvelut ja valita toteuttamistapa. Palveluiden tuottamistapa ei saa uhata palveluiden laatua eikä kansalaisten oikeutta saada palveluja. Sosiaali- ja terveyspalvelut rahoitetaan pääosin verovaroilla ja lisäksi palvelumaksuilla. Osa niistä - erityisesti sosiaali- ja terveysongelmien ehkäisyyn ja lastensuojeluun liittyvät palvelut - on säilytettävä jatkossakin maksuttomina. Kuntien talouden vahvistaminen on tulevien vuosien palvelujärjestelmän perusta.

Toimeentuloturva erilaisten riskien varalta perustuu kattaviin ansiosidonnaisiin ja lakisääteisiin vakuutuksiin. Ansioturva rahoitetaan palkkaperusteisin työnantaja- ja työntekijämaksuin. Ansioturvaa täydentää yleisillä verovaroilla rahoitettava vähimmäisturva. Työllä ansaittua sosiaaliturvaa on tulevaisuudessakin kehitettävä kolmikantaisesti työmarkkinajärjestöjen ja valtiovallan yhteistoimin.

Ansioturvan lyhytaikaiset etuudet rahoitetaan suoraan niitä varten vuosittain kerättävillä varoilla. Rahastoinnilla voidaan tasata erilaisten suhdannevaihteluiden aiheuttamaa maksuvaihtelua. Pidemmälle ajalle ajoittuvien ja tulevaisuudessa maksuun tulevien etujen rahoituksessa käytetään myös rahastointia. Näin voidaan varautua mm. väestörakenteen muutoksista johtuviin menopaineisiin.

Suomalaisen hyvinvointimallin haastajaksi on noussut kaksi eri ajatustapaa, jotka molemmat vähättelevät yhteiskunnan tuottamien hyvinvointipalvelujen ja työhön perustuvan turvan merkitystä. Uusliberalistisessa, yltiöyksilöllisessä mallissa sosiaaliturva hoidettaisiin pääosin yksityisin vakuutuksin. Raha ratkaisisi sosiaaliturvan tason. Toisessa, tasajakoon perustuvassa mallissa maksettaisiin perustuloa kaikille. Yleinen, kaikille maksettava tuki tulisi nykyistä syyperusteista sosiaaliturvajärjestelmää merkittävästi kalliimmaksi ja nostaisi veroastetta. Kansalaispalkka- ja perustulomallit eivät ole realistisia ja niiden kannustinvaikutukset ovat epäselviä.

1. Suomen mallina on työhön perustuva joustava ja osaava hyvinvointiyhteiskunta. Hyvinvointiyhteiskunta ja yhteisöt takaavat turvallisuuden ja oikeudenmukaisuuden muuttuvassa työelämässä ja yhteiskunnassa. Hyvinvointiyhteiskunnan avulla ihmiset voivat luoda mahdollisuudet itsensä toteuttamiseen ja kehittämiseen. Lähtökohtana on tasa-arvo ja solidaarisuus. Jokaisella on oltava mahdollisuus tehdä työtä ja opiskella, saada elämäntilanteen edellyttämää, yhteisesti järjestettyä toimeentuloturvaa ja palveluja.

2. Hyvinvointipalvelut on tuotettava kattavasti, taloudellisesti ja tehokkaasti. Palvelut ovat myös merkittäviä työllistäjiä. Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvastuu on kunnalla Palvelujen tuottamistapa ei saa uhata palveluiden laatua ja kansalaisten oikeutta saada palveluja. Päivähoito, peruskoulu ja eräät vammaisten palvelut on säilytettävä subjektiivisina oikeuksina. Palveluista perittävät maksut on kohdennettava järkevästi ja pidettävä oikeudenmukaisina. Erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon ehkäisevään toimintaan ja lastensuojeluun liittyvät palvelut on säilytettävä maksuttomina.

3. Ketään ei jätetä heitteille. Verovaroin kustannetun vähimmäisturvan on taattava perustoimentulon edellytykset sekä luotava mahdollisuuksia parantaa omaa asemaansa ja hankkia elantonsa työelämässä. Viimesijaisella toimeentulotuella taataan ihmisarvoisen elämän kannalta välttämätön toimeentulo. Toimeentulotuen on oltava kannustavaa, oikeudenmukaista ja riittävää. Tuki ei saa olla ylikompensoivaa suhteessa muihin etuuksiin. Kannustinloukkujen syntyminen tulee ehkäistä.

4. Ansiosidonnainen sosiaaliturva kannustaa työn tekoon ja turvaa toimeentulon, kun työn tekeminen estyy. Ansiosidonnaisen sosiaaliturvan on kerryttävä kaikesta työstä ja sen on turvattava riittävä toimeentulo eri elämäntilanteissa. Sen rahoituksesta on huolehdittava työperusteisilla maksuilla. Turvaa on kerryttävä kattavasti eri työsuhteista ja tason tulee pitkäkestoisissa etuuksissa määräytyä pitkän ajan perusteella ja sitä on kehitettävä kolmikantaisesti.

5. Sosiaaliturvan ja yhteiskunnan koulutus- ja työllisyystoimien on muodostettava kokonaisuus, joka takaa työttömälle määräaikaisen kohtuullisen turvan, kannustaa uuteen koulutukseen sekä työelämään paluuseen. Syrjäytymisen estämiseksi tarvitaan sosiaaliturvan eri tahojen tehokasta yhteistyötä, etenkin paikallistasolla. Yhteistyötä on kehitettävä asiakkaan näkökulmasta. Ihmisiä on autettava takaisin työelämään kuntoutusta, koulutusta ja työtä tarjoamalla samalla kun toimeentulosta huolehditaan.

6. Lapsista aiheutuvia kustannuksia tasataan jokaisesta lapsesta maksettavalla lapsilisällä. Työn ja perhe-elämän yhteensovittamista tuetaan erilaisilla lastenhoito- ,vanhustenhoito-, koulutus-, kouluruokailu- ja kotipalveluilla. Lasten päivähoidon ja esiopetuksen, päivähoitomaksujen, lapsenhoitotukien, lapsilisien ja verotuksen on oltava oikeudenmukaista ja lapsiperheitä tukevaa ja tehtävä myös työn vastaanottaminen kannattavaksi. Äitiys-, isyys- ja vanhempainloma antavat mahdollisuuden pienten lasten kotihoitoon. Vanhempainlomaa on joustavoitettava ja isiä kannustettava jäämään isyys- ja vanhempainlomalle. Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen sekä lastensuojelun yhteistyötä on lisättävä vanhempien tukemiseksi heidän kasvatustehtävässään. Lasten vammaisuudesta ja sairaudesta aiheutuvia erityiskustannuksia on tasattava yhteisin varoin.

7. Suomalainen eläkejärjestelmä, jossa kansaneläke takaa peruseläketurvan ja lakisääteinen työeläkejärjestelmä turvaa ansioihin suhteutetun elintason, on osoittautunut kestäväksi ja oikeudenmukaiseksi. Sen tuloksena on voitu estää vanhenevan ikääntyneen väestön köyhtyminen ja kohtuuttomat eläke-erot. Työeläkejärjestelmän valvontaa on tehostettava. Eläkkeiden maksaminen on turvattava samalla kun huolehditaan ihmisten työkyvystä ennenaikaisen eläkkeelle joutumisen estämiseksi. Eläkkeensaajien toimeentulon kehitystä suhteessa aktiiviväestöön on seurattava ja ryhdyttävä toimenpiteisiin epäoikeudenmukaisuuksien korjaamiseksi. Työeläkevarat on sijoitettava tuottavasti ja turvallisesti. Yksittäisen eläkkeensaajan ja työntekijän eläkkeen suuruuden on perustuttava tehtyyn työhön ja ansioihin, ei sijoitusmarkkinoiden tuottoon. Työeläkkeen on kerryttävä myös alle 23-vuotiaana tehdystä työstä. Lisäeläkkeet ovat joissakin tapauksissa osoittautunut kohtuuttomiksi.

8. Työttömyysturvan on taattava työttömille riittävä toimeentulo. Tämä tapahtuu mm. siten, että työssäoloehto karttuu kaikesta työstä. Työn vastaanottamista ja kouluttautumista on kannustettava. Työssä olevien oikeus omaehtoiseen koulutukseen on toteutettava. Tehokas hallinto ja työttömyyskassojen yhteistoiminta varmistavat nopean ja yhdenmukaisen asioiden käsittelyn. Työttömyysturvaa kehitetään työmarkkinajärjestöjen ja valtiovallan yhteistyönä. Nykymuotoinen työttömyyseläkeputki säilytetään kunnes korvaava järjestelmä on aikaansaatu kolmikantaisesti. Ikääntyneiden pitkäaikaistyöttömien toimeentulo on turvattava. Ikääntyneen työntekijän työssäpitäminen on tehtävä työnantajille kannattavammaksi kuin irtisanominen.